Klaanon

Avainsana: Klaanilaiset

  • Sheelikan vakoilutehtävä

    Bio-Klaanin linnoituksen lähimaasto

    Bio-Klaanin linnoituksen ulkopuolella, puoliksi sinivalkoinen ja puoliksi musta Toa katseli suuren biomekaanisen puun oksalta kiikareillaan Bio-Klaanin linnoituksen elämää. Kiikareissa oli skannerit, lämpöanturit ja niillä pystyi nappaamaan erilaisia ääniaaltoja.

    Salaman Toa Sheelika kuunteli mielenkiinnolla mitä Klaanilaiset tekivät linnoituksen sisällä. Linssiensä läpi, Sheelika näki kuinka Visokki lähti Postikeskuksesta kipittämään käytäviä pitkin kohti tuntematonta määränpäätä. Sheelika näki myös kuinka kaksi sääntöjenrikkojaa ampuivat toisiaan tulipalloilla, ja kuinka muutama moderaattori tuli rankaisemaan sääntöjenrikkojia modekiviensä voimalla.

    ”Eikö tuolla ole mitään mielenkiintoisa…” Sheelika mutisi, puristaen kädessään erään Toan Bio-Klaanin passia, jonka Sheelika oli varastanut muutama tunti sitten. Hän oli kolkannut Toan ja heittänyt hänet yhteen lukemattomista Ma Wetin tunneleista, joiden pohjalla odotti jättiläismäinen Vatuka. Vatuka oli murskannut haavoittuneen ja tajuttoman Toan jolloin Sheelika jätti ruhon oman onnensa nojaan.

    Äkkiä Sheelika huomasi jotain mielenkiintoista, Guardian jutteli huolestuneena muutamien klaanilaisten kanssa.

    ”Se jauhe oli ansa. Jokin häiritsi meidän kommunikointiamme Lumiukon ja Ämkoon kanssa. Tästä ei ole tulossa mitään hyvää”, teleskooppisilmäinen Plasman Skakdi selitti kahdelle humanoidille.

    ”Klaanilaiset alkavat saada suunnitelman selville”, Sheelika sanoi, ottaen yhteyttä radiollaan liittolaiseensa ”Arsteiniin”.

    ”Pysyttele siellä vakoilemassa ja jos mahdollista, käy tutkimusretkellä Umbran huoneessa. Se Valon Toa on jossain kaukana, eikä hän ole tulossa takaisin pitkään aikaan. Häneltä voi löytyä jotain mielenkiintoisia tarvikkeita, joita tarvitset tehtävässäsi”, ääni radiossa sanoi.

    ”Kyllä, Arstein”, Sheelika sanoi, sulkien radionsa, ja laittaen sen kangaslaukkuunsa.

    Alkaen systemaattisesti tutkia klaanin salakäytäviä ja tunneleita, Sheelika sai arvokasta tietoa Liittoumalle.

    Äkkiä jokin esine sai Sheelikan valppautumaan. Eräässä klaanin tornissa, jossa Umbran huone oli, sijaitsi Umbran holoprojektori joka lähetti taukoamatonta holograafista kuvaa Umbran lähdöstä ja viestistä Klaanilaisille. Kukaan ei ollut käynyt Umbran huoneessa tämän lähdettyä, ja Sheelika päätti lähteä tutkimaan asiaa.

    Sheelika laskeutui alas puusta ja lähti häivetekniikan naamionsa avulla hiipimään Bio-Klaanin linnoituksen seinämää pitkin. Muureille vartioivat violetit painovoimaa hallitsevat Ba-Matoranit eivät huomanneet mitään liikettä alhaalla, vaikka ruohon liikkuminen olisi paljastanut Sheelikan sijainnin helposti. Matoranit marssivat jatkuvaa marssiaan ja Sheelika pääsi kuin koira veräjästä.

    ”Onpa onni että Tawa palkkasi noin huonoja vartijoita”, Sheelika myhäili, juosten äänettömästi linnoituksen seinämän viertä. Pienet kivet jotka irtoilivat paikaltaan Sheelikan juostessa olisivat paljastaneet hänet, jos Tawa olisi viitsinyt palkata valppaampia vartijoita.

    Viimein Sheelika pääsi tornin lähimaastoon. Ampuen suuren koukun Volo Lutu-laukaisimellaan Umbran ikkunaan, Sheelika alkoi hinata itseään äänettömästi ja katseilta piilossa kohti Umbran huonetta.

  • Kohde: Valottu

    Bio Klaanin linnake, klaanilaisten asuintilasiipi.

    Ilta alkoi hämärtyä, yö oli noussut.
    Bio Klaanin asuintilojen laajoissa, valkoisissa käytävissä Valon Toa Domek marssi ja tanssahteli tyytyväisesti ”Huudon Vaeltaja – Pahuuden Wahi”-kirjansa kanssa, silloin tällöin pysähtyäkseen katsomaan seinien ikkunoista ulos ja laittamaan sen alla olevan kukkaruukun sijoilleen. Kun vastaan tulleet klaanilaiset alkoivat kysyä missä hän oli koko päivän, ainoa vastaus minkä he saivat oli Valon Toa pyyntö ilmoittamaan hänelle välittömästi jos joku saapuu ovelle kysymään kaveria nimeltä ”Aarnikotkamies”, jotta hänellä olisi aikaa paeta nopeasti ikkunasta. Klaanilaiset ymmärsivät heti, ettei kannata kysyä enempää.
    Muutamien askelieen päästä Domek saapui oman asunnon eteen. Hän otti esiin avaimensa ja mietti hetken kuinka mukavaa olisi viimein nukkua päivän päätteeksi.
    Mutta juuri silloin hän alkoi tuntea hyvin karmaisevan olon, joka sai hänet tuntemaan hyvin levottomaksi. Valon Toa päätti yrittää olla piittaamatta siitä ja meni sisälle. Hän sytytti valot ja alkoi lukemaan kirjaansa. Puolentunnin kuluttua Domekin päätti, hän menisi nukkumaan aikaisemmin, viimein kun olisi saanut mahdollisuuden.
    Mutta hän ei voinut. Valon sammuttaessa, hän alkoi tuntea taas saman karmaisen olon, joka tuntui painavan hänen rintakehää kuin suuri kivenlohkare. Toan päähän alkoi tunkeutua hyvin masentavia ajatuksia ja hän alkoi tuntea kuin joku tai jokin olisi tulossa häntä päin.
    Jos maailmassa oli jotain, mikä pelotti Domekia eniten, yksi niistä olisi ollut uhka jota ei voi tunnistaa. Kuten monet Av-Matoralaiset, Domek tunsi itsensä erityisen tukalaksi pimeydessä vaikka olisikin tutussa ympäristössä, koska pimeys usein piillottaa itseensä monia asioita joita se ei halua kenenkään näkevän ja jäävän sen jälkeen elossa kertoa siitä. Siitä syystä Valon Toa myös pelkäsi kuolemaa tietyn verran, koska aivan kuten pimeys, hän ei voinut ymmärtää sitä, eikä kuolema koskaan anna hänen ymmärtävän. Hän makasi vuoteessa unettomana hyvin pitkään, kunnes hän viimein nousi ylös ja sytytti kaikki rauhoitakseen itseään taas.
    ”… Miksi? Hiivatti, miksi juuri nyt?”, Domek mietti, ”sama tapaus jo päivälläkin”.
    Istuessaan hetken vaalean vuoteensa päällä, hän yhtäkkiä muisti hänen aikaansa omassa alitajunnassa, jossa hän oli ollessaan tajuttomana ja tapasi näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa. Mutta siellä hän tapasi myös yhden hahmon, joka ei koskaan pitänyt kuulua paikalle: Avde.
    Hyytävä tunne alkoi taas nousta Valon Toan selkäpiitä myöten. Vaikka hän ajatteli hoitavansa asian Avden kanssa erittäin hyvin, häntä silti pelotti mitä Avde saattaisi tehdä.
    Siinä hetkessä Domek muisti, ettei jostain syystä koskaan kertonut asiasta Admineille tai kenellekään muulle, vaikka yleensä hän ei epäröisi raportoimaan asiasta ennen. Hän lähti heti ovea päin ja päätti kertoa tästä heti Admineille, vaikka joutuisikin mahdollisesti taas kuulla muilta kuinka tämä on vain hänen vainoharhaa, mutta tällä kertaa Domek oli varma siitä mitä hän näki. On liian sattumanvaraista joutua saman otuksen hyökkäämäksi, mikä on seurannut häntä jo saarella ja sitten tavata alitajunnassaan näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa sekä vastenmielisen varjoseinän. Hän ei jättäisi tätä asiaa ilman minkäänlaista käsittelyä.

    Ja juuri Valon Toan ottaessaan kiinni ovenkahvasta, hän tunsi hyvin ahdistuneen olon; hän ei halunnut lähteä ulos huoneestaan ja tavata ketään. Hän ei halunnut kävellä yksin synkissä käytävissä. Kuin noituudella isketty, Domek alkoi sen sijaan perääntyä pois ovesta päin ja istui takaisin vuotensa päälle. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän tunsi ettei hänen pitäisikään puhua asiasta kenellekään. Valon Toa alkoi hätääntyä tästä eikä voinut enään edes kävellä paikallaan edestakaisin rauhallisesti. Jälleen kerran, hän yritti rauhoittaa itseään useilla tavoilla, kunnes hän meni ikkunan luokse ja nosti verhot pois.
    Domek katseli ulos. Linnake oli silti valoisa näin myöhään illallakin. Hän katseli ylös rauhallista iltataivasta ja näki useita tähtiä ja Punaisen Tähden koristamassa tummansinistä taustaa, jotka ovat aina rauhoittivat jokaista elämänmuotoa.
    Katselleessaan tähtiä, Domek muisti kuinka eräs erittäin tärkeä henkilö on hänelle kerran sanonut:
    ”Jos minulta kysytään mitään, valo ja varjo ei pitäisi katsoa mitenkään erillaisina. Päinvastoin, valo ja varjo tarvitsevat toisiaan elääkseen, aivan kuten elämä ja kuolema. Valo ei olisi olemassa, ellemme tiedä mikä varjo olisi, samoin kuten emme tietäisi mikä valo olisi jos varjoa ei olisi olemassa. Me saatamme pelätä varjoa, koska emme ymmärrä sitä, mutta olen varma että varjo pelkää myös meitä, koska se taas ei ymmärrä valoa. Todellinen tasapaino saavuttaa vain jos joku ymmärtäisi tämän ja hyväksyisi sen tiedon, ja käyttämäisi molempia voimia hyväkseen. Ainoa asia, mikä erottaa valon ja varjon on sen käyttäjä itse.”

    Muistellen tämän, Domek viimein rauhoittui ja käveli sänkyynsä nukkumaan. Hän päätti ajatella positiivisesti ja kiitti tätä henkilöä taas hänen avustaan. Siinä hetkessä, Domek vaipui uneen.

    Mutta juuri ennen uneen vaipumistaan, yksi pieni ajatus vilahti Valon Toan mieleen:

    ”Mitä jos hän olikin väärässä?”

    Tuntematon sijainti

    brzzt

    ”Arstein, olen löytänyt Valon Toan. Hän on Bio Klaanin linnakkeen asuintilasiivessä, kuten olet arvannut. Olen tutkinut saarta ja olen löytänyt useita reittejä jotka voivat olla suunnitelman hyväksi.”

    ”Hienoa. Hyvää työtä, Sheelika rakkaani, hyvää työtä.”

    ”Tosin, paikalliset Zyglakit ovat hyvin levottomia. Heillä on juuri vallankiista meneillään.”

    ”Kas, mikä hieno sattuma. Voimme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme. Ovatko ”he” valmiita?”

    ”Kyllä. Yksi käsky, niin voimme viimein pyyhkiä tämän inhottavan saaren pois kartalta.”

    ”Kaikki ajallaan, rakas Sheelika.”

    ”Mutta emme voi enään odottaa! Tämä on tilaisuutemme, voimme viimein nujertaa Klaanin ja saada Tawan pään vadille! Mitä vielä tarvitsemme!?”

    ”Jos olisit keskittynyt muuhun kuin sinun omaan verenhimoosi, ymmärtäisit täysin mitä tarkoitan.”

    ”Mutta… mitä… oikein… tarkoitat?!”

    ”Heheh. Voi rakas Sheelika, olet hyvin naivii. Hahahahahah.”

    brzzt

    [spoiler=Niin muuten.]Ai niin, koska aika jolloin tämä tapahtuu ei ole kovin tarkka oikein, tämä lisäykseni sijoittuu jossain kaikkien seuraavien tapahtumien välissä.
    … Tämä saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta uskokaa minua: Se olisi vielä pahempi jos en kertoisi tätä.[/spoiler]

  • Raptorit riitelevät kuin matoranit kanokasta

    Metsäaukiolla

    Klaanin saaren sankassa metsässä, joukko Zyglakeja selvitti välejään. Zyxaxin lähtö oli jättänyt saaren Zyglakeille ongelman. Heidän johtajansa katosi kaukaiselle saarelle taistelemaan Makutan kanssa Toa-ryhmää ja Matoraneja vastaan, jättäen heidät yksin tänne viheliäiselle saarelle Nazorakien, Skakdien ja muiden ärsyttävien olentojen kanssa. Nyt joukko Zyglakeja oli kerääntynyt metsäiselle, suurten puiden reunustamalle aukiolle, jota sävyttivät kuolleiden puiden rungot.

    ”Zyglakien johtajuus kuuluu minulle, koska minä olen voimakkain!” piikikästä kypärää kantava Zyglak sanoi, iskien falanginsa päin taistelutoveriaan, joka otti aseesta kiinni, katkaisten sen kappaleiksi.

    ”Taisteluita ei voiteta voimalla, vaan taktiikalle”, Zyglak sanoi, potkaisten maasta kiven päin vihollistaan, jolloin kivi osuin tätä silmään ja Zyglak kaatui maahan.

    Ympärillä joukko Zyglakeja oli seurannut taistelua hiukan ihmetellen. Nämä Zyglakit eivät olleet vallanhimoisia vaan tarvitsivat vain suuren johtajan joka auttaisi heitä listimään Klaanilaiset. Ei sen enempää. Tappaa ehkä muutaman Matoranin samalla.

    Maahan kaadettu Zyglak piteli silmäänsä, kun voittaja aikoi iskeä miekallaan vihollisensa pään paikaltaan.

    ”Tee se mitä teetkin, sillä sinä olet voimakkain”, Zyglak sanoi, katsoen kuinka suuri ja kulunut terä välkkyi valossa. Terä olisi viimeinen asia minkä hän näkisi elämänsä aikana.

    Iskien miekkansa vihollisensa kaulan lävitse, vihreää nestettä lensi ilmassa ja roiskui hänen päällensä.

    Zyglak nousi, jättäen kuolleen vihollisensa maahan ja nosti kätensä ilmaan. Zyglakit alkoivat kerääntyä hänen ympärilleen.

    ”Kansani, minä johdan teidät vielä moniin voittoihin, sillä en lähde Makutojen tarjousten perässä muita maita valloittamaan. Tästäpäivästä lähtien Kalgyz hallitsee Bio-klaanin saaren Zyglakeja!”

    Zyglak joukkion takana, pieni Zyxaxin paluusta unelmoiva joukkio katosi vähin äänin. Tämä kapinaryhmä ei pitänyt siitä että Kalgyz voitti heidän johtajansa, Vylgazin.

    Toisaalla. metsässä

    Sheelika käveli savisessa metsässä, ampuen sormenpäistään varjosalamoita vastaan tuleviin Raheihin ja kaikkeen mitä näkikään. Puissa olevat salaman kuvat sekä kuolleet kalat ja sammakot puroissa muistuttivat maailmaa siitä että Salaman Toia oli vielä elossa.

    Ampuen pienen Kewan alas puusta, Sheelika pysähtyi kuuntelemaan. Joukko Zyglakeja marssi hänen,lähteltään ja he eivät huomanneet Salaman Toaa, koska hän oli piiloutunut puun taakse kuullessaan ääniä.

    ”Kalzygista ei saa tulla Zyglakien johtajaa”; yksi joukon jäsenistä, joka kantoi piikikästä hopeista kypärää, sanoi muille ryhmän jäsenille.

    Sheelika kuunteli tätä sanan vaihtoa mielenkiinnolla. Joukko Zyglakeja, joiden johtaja lähti kaukaiselle saarelle metsästämään Toia. Hän laittoi nämä tiedot muistiin ja alkoi hiipiä pois metsästä.

    Tullessaan pienelle lammikolle, suuri Niazesk parvi hyökkäsi Sheelikan kimppuun, mutta hän loi suuren salamaiskun, joka tappoi kaikki inhottavat hyönteiset kerralla. Pieniä kärpäsiä putosi lammikkoon, jossa pienet Ghekulat napsivat niitä innolla.

    ”Inhoan hyönteisiä, inhoan Raheja, mutta haluan Tawan pään vadilla!” Sheelika puhui itsekseen, seuraten pieniä merkkejä, joita oli maastossa, kohti Bio-Klaanin linnoitusta.

    ”He eivät osaa piilottaa järjestöään ex-jäseniltä”, Sheelika sanoi itselleen, kun löysi pienen polun jolla oli paljon Toan ja Matoranin jälkiä.

  • Isku Nazorak-pesään: varustetarkistus

    Matoron huone, Bio-Klaani

    Television maksaminen on nyt toissijainen asia. Matoro tutkii isoa arkkuaan.
    Hän tietää, että matka on vaarallinen. Mutta hei, hän on aina selvinnyt. Miksi tämä olisi poikkeus?
    Hän on selviytynyt lukemattomista surmanloukuista, väijytyksitä ja onnettomuuksista. Hän selviää aina.
    Toisaalta tällä kertaa on muita mukana. Yksin ei tarvitse odottaa muita. Se vaikeuttaa tehtävää huomattavasti.

    Matoro tutkailee varusteitaan. Hänen pitkä päämiekkansa, Energiaterä kiiltelee ikkunasta tulevasta valosta. Jään Toa tekee muutaman liikkeen aseella ja laittaa sen pöydälleen. Hän ottaa sivusta pienen ruuvimeiseelin tapauisen välineen ja kankeaa miekan kahvan tupen auki. Hän sujauttaa sisään jotain, laittaa kahvan normikuntoon ja iskee miekan vyölleen.
    Sähkösäilä on hänen lyhyempi vara-ase. Se menee ilman modifointia vyölle.
    Matoro tutkailee robottikättään. Iskuhaka, tehokas valo, pieni avattava terä, pullonavaaja (tehtävää ajatellen hyvin tärkeä) ja rannetietokone on yhditetty siihen pienen kontrollipaneelin lisäksi. Toa testaa teleskooppisilmiensä toimivuuden. Lämpökamera, skanneri, kiikari ja hyvin tärkeä yökiikari. Hän lisää teleskooppisilmäpaketin viereen naamionsa kylkeen pienen metallisen osan.

    Matoro avaa huoneensa oven ja painuu käytävään. Häntä ei huoleta yhtään tuleva operaatio – sterssi vain pahentaa tilannetta. Klaanilaiset ovat selvinneet, ja selviävät nytkin.

  • Snowmanin tunnustukset

    Klaanilinnake, käytävä

    Snowman kirmasi itselleen suorastaan tuulispäämaistä vauhtia kohti Klaanilinnakkeen länsiosia. Aikataulutus ei ollut mennyt ihan odotetulla tavalla: Huoneeseen, tavarat vamiiksi, pihalle auttamaan evakuointihommissa, kirjeen kirjoittaminen ja sitten lentohangaariin. Mutta ei. Ympäri saarta saapuneet matoranit olivat osoittautuneet melko hankaliksi hallittavaksi, vaikka osaisikin rakentaa itsestään jos minkämoista aitaa ja porttia. Kun väenpaljous oli lopulta työn ja tuskan jälkeen muuttunut siisteiksi jonoiksi, oli Snowman kiireesti kirmannut huoneeseensa. Hän oli asettautunut pienen kirjoituspöytänsä ääreen, ja kaivanut esiin paperia ja kynän. Hän oli raapustanut pikaisen kertomuksen unestaan, toivoen siitä olevan apua. Kirjoittaminen oli ollut lumiukolle melko vaikea homma.

    Oli ollut hankalaa kirjoittaa aiheesta neutraalisti, hän oli oikeasti miettinyt Avden tarjousta. Jos kaikki olisi oikeasti loppunut siihen? Taisteluilta oltaisiin vältytty, ja… Mutta, ei sekään voinut olla oikein. Lumiukon moraalista tasapainoilua oli helpottanut se tieto, ettei hän edes olisi sinä yönä Klaanissa. Mutta asioista kertomatta jättäminen oli hänen henkilökohtaisten kokemustensa pohjalta hyvin vaarallista, joten hän oli tehnyt päätöksensä ilmoittaa Klaanin johtajille.

    Sitten Snowman oli napannut kirjeen, todistusaineistosta käyvän unikaasupaketin ja varustelaukkunsa. Hän oli juossut respan tiskille, ja käskenyt antamaan kirjeen ja paketin Tawalle, heti paikalla. (Myönnettäköön, että käskyjen antaminen ei ollut Snowmanin vahvoja puolia.) Siitä hän oli suunnannut kulkunsa kohti lentohangaaria, ja nyt hän hölkyttikin hengästyksissään halki Klaanin sinimattoisten käytäväin.

    Snowman katsahti ikkunoista ulos. Hän huomasi tuulen nousevan, ja pilvirintaman lähestyvän Mt. Ämkoon takaa. Tuskin tuosta mitään myrskyä syntyy, Snowman ajatteli. Ehkä hieman sadetta, mutta emme me Klaanilaiset ole sokerista tehtyjä.
    Entäpä lumesta?
    ”Woah!” Snowman huudahti ”Kuka siellä, paljasta its-… Ai, hei Visokki.”
    Katosta laskeutui lumiukolle hyvin tuttu, hämähäkin kaltainen hahmo.
    Sain viestisi. Tawa ei ollut paikalla, otin asiakseni avata paketin.
    ”Okei, sopii hyvin, ja… Kuinka edes ehdit tänne? Olen juossut pää kolmantena jalkana Klaanin halki, ja sinä vain kirit minut tuosta vain?”
    Neljä jalkaa on enemmän kuin kaksi.
    ”…kiitos tästä.”
    Ole hyvä. Mutta aiheeseen. Tarkoitat joka sanaa, jonka kirjeessäsi kirjoitit?
    ”Totta kai.”
    Siinä tapauksessa tämä saattaa olla hyvinkin vakavaa, ja asialle on tehtävä jotain. Tarvitsen johtolankoja.
    Snowmanin silmissä tuntui pimenevän. Hän oli kuulevinaan outoa, etäistä melodiaa, ja kaikki tuntui jotenkin aineettomalta. Seinien sävy muuttui hämmentävän turkoosiksi. Ja yllättäen kaikki olikin taas normaalia.
    Kiitos, käyn esittelemässä nämä muistot Tawalle ja Guardianille.
    Niine hyvineen Visokki kipitti vikkelästi pois lumiukon näkyvistä.
    ”Olen aina pitänyt Visokista” Snowman pohti ääneen ”mutta nuo mielivoimat ovat jotain hyvin pelottavaa.”

    Snowman jatkoi juoksuaan kohti hangaaria. Hän ei tahtonut myöhästyä yhtään enempää.

  • Kotiinpaluu, jotenkin

    Vene

    Aamuaurinko häikäisi taivaanrannassa ja viesti uuden päivän olevan alkamassa. Snowman oli ottanut takaisin paikkansa ruorin takana ja nyt teräksinen paatti kiisi läpi aaltojen kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kukaan ei ollut nukkunut erityisen hyvin ja siksi keskustelu alkoi hieman jähmeytyä.

    Guardian tuijotti horisonttiin. Tarkennettuaan kiikarilla hieman hän huomasi, että Klaanin päämaja alkoi hahmottua auringonsäteiden alla.

    ”Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa saaressa. ”Kuinka pian oletat, että olemme perillä tällä vauhdilla?”
    ”Minä olen vain ohjaaja, kysy Kepeltä”, Snowman sanoi väsyneenä.
    ”Kepe, kuinka pian olemme perillä?” Guardian kysyi.
    ”Noin kahdenkymmenen minuutin päästä”, Kepe sanoi väsyneempänä rapistellen karttoja. Syystä tai toisesta Guardian päätti lisätä päässään Kepen antamaan lukuun kymmenen minuuttia saadakseen hieman realistisemman arvion.

    Matka jatkui ja määränpäänä oleva saari suureni horisontissa. Veneessä pitkään leijaillut hiljaisuus rikkoutui viimeistään silloin, kun Domek heräsi. Kaikki kääntyivät kohti veneen lattialla makaavaa valon Toaa, joka siristeli silmiään poissaolevan näköisenä ja etsi vaistonomaisesti hattuaan ympäriltään kädellään. Ämkoo ojensi sen hänelle ja Domek tarttui hattuun refleksinomaisesti vetäen sen syvälle päähänsä. Kukaan ei tulisi Domekin ja tämän hatun väliin.

    ”Huomenta”, Ämkoo sanoi. ”Miten voit?”

    Domek katseli ympärillä olevia klaanilaisia pitäen yhä kiinni hatustaan tiedostamattomasti. ”Pääni”, hän sanoi hieroen otsaansa. ”Au. Hiivatti. Mitä. Tapahtui.”

    ”Mekin haluaisimme kovasti tietää”, Killjoy sanoi. ”Mutta ne ovat poissa.”

    ”Miksi aina pää”, Domek kysyi ärtyneenä.

    Hetken hiljaisen kiroamisen jälkeen Domek aloitti pitkästä aikaa keskustelua veneellä. Klaanilaiset miettivät nyt yhdessä lähiaikojen tapahtumia ja yrittivät yhdistellä asioita toisiinsa. Villiintyneet Rahit, Nazorakien joukkojen kasvaminen ja Pimeyden metsästäjien paluu kuvioihin aiheuttivat veneessä paljon keskustelua ja teorioita. Guardian liittyi mukaan keskusteluun vain satunnaisesti, vaikka hänellä olisi ollut taatusti paljon sanottavaa. Sen sijaan hän keskittyi kopeloimaan kommunikaattoriaan.

    Kommunikaattori oli pieni ja metallinen ja siinä ei näyttänyt olevan ulkoista vikaa. Lähettimenä toimiva siru kommunikaattorin sisällä oli täysin ehjä, eikä muitakaan ilmiselviä vikoja löytynyt, mutta kun Guardian yritti yhdistää Tawalle tai Visokille komentohuoneeseen, hän sai vain epämääräistä särinää. Vene oli jo niin lähellä Klaanin päämajaa ja niin kaukana häiriösignaalin potentiaalisesta lähtöpaikasta, että yhteyksien olisi kaiken järjen mukaan toimittava.

    ”Guardian kutsuu, saavumme pian”, Guardian sanoi välillä hiljaa laitteeseen, mutta vastausta ei tullut. Hän kokeili parin minuutin välein, mutta särinä vain paheni. Guardian laski kommunikaattorin veneen lattialle ja katsoi sitä mietiskelevänä. Edes sähkömagneettisen pulssin ei pitäisi rikkoa laitetta, sillä sen tekninen puoli oli melko vaatimaton, mutta hyvin suojattu. Killjoyn kommunikaatiolaitteiden viat kuitenkin antoivat ymmärtää, että sirujen yhdistäminen oli lähettänyt jonkinasteista sähkömagneettista häiriötä.

    Guardianin kommunikaattorin oli kuitenkin sotkenut jokin muu. Klaanin johtajien kommunikaatiolaitteet eivät olleet sähköisiä. Paacon ja Kepen yhteistyö Visokin kanssa oli saanut toistettua jotain, joka oli lähempänä telepatiaa kuin radioaaltoja. Se, että jokin signaali oli saanut sotkettua tämänkin laitteen huolestutti Guardiania suuresti.

    Guardianin ajatukset keskeytyivät, kun kommunikaattori päätti yhtäkkiä puhua hänelle.

    ”…’allo”, kommunikaattorista tuleva ääni sanoi suorastaan hurmaavasti. ”Kuulin, että olette tulossa visiitille. Kuinka monta teitä on?”
    Veneessä oleva keskustelu pysähtyi hetkellisesti. Kaikki katsoivat kommunikaattoria hämmentyneenä. Guardian poimi pienen laitteen lattialta ja nosti sen kaikkien ulottuville.
    ”Meitä on kuusi”, Guardian vastasi laitteelle. ”Kaksi vakavasti vahingoittunutta, kerro Radiakille ja lääkintäosastolle. Mukava kuulla kaunis äänesi, Paaco.”

    ”Samoin sinun”, Paaco sanoi naurahtaen. ”Laitteissa oli häikkää, joten minut päästettiin korjauspuuhiin. Nyt koko hoito toimii entistä paremmin. Ja olen kuulutushuoneessa ja minulla on mikrofoni!”
    Paaco naurahti. Guardian ja Snowman katsoivat toisiaan pitkään. Heidän ei tarvinnut sanoa sanaakaan, mutta molempien päässä pyöri mahdollisia kauhuskenaarioita.

    Hei. Tässä on Paaco kuulutushuoneesta. Toivottavasti nautitte äänestäni yhtä paljon kuin minä itse. Pienellä lisämaksulla voitte saada äärettömästi Paacoa ilman keskeytyksiä…

    Molemmat päättivät ravistaa kyseisen ajatuksen pois päästään.
    ”Mutta”, Paaco sanoi pitäen pienen tauon. ”Keitä siellä on? Ja ketkä tarvitsevat ensiapua?”
    ”Guartsu”, Guardian sanoi.
    ”Snowman”, veneen kuskina toimiva lumiukko sanoi. ”ja minä kai tarvitsen vähän ensiapua.”

    ”Kepe”, Kepe sanoi häiritsevän pirteästi. ”Ja minä olen aivan kunnossa!”
    ”Hän ei ole”, Snowman sanoi.
    ”Olenpas”, Kepe vastasi.
    ”Etpäs”.
    ”Joopas”.
    ”…”
    ”…”

    ”Killjoy”, mekaaninen pimeyden metsästäjä huudahti veneen kärjestä.
    ”Domek”, valon Toa sanoi.
    ”…ja Ämkoo, terve”, Ämkoo sanoi viimeisenä.

    Kukaan ei tiennyt, mitä Paacon suussa oli sillä hetkellä, mutta äänistä päätellen hän oli juuri tukehtumassa siihen. Yskimistä kesti kymmeniä sekunteja ja veneilijät kuuntelivat sitä piinaavan hiljaisina.

    ”Mitä minä nyt tein”, Ämkoo kysyi katsellen muita. Guardian vastasi pienellä olankohautuksella. Pian Paaco onneksi lopetti yskimisen ja rikkoi veneessä syntyneen hämmentävän hiljaisuuden.

    ”…niin”, hän sanoi. ”Kiva kuulla, paria teistä ei ole näkynyt hetkeen. Rantautukaa mahdollisimman lähelle lääkintäsiipeä. Voin pistää Radiakin ja pari muuta ottamaan teidät vastaan. Heti kun olen tehnyt hänelle pienen källin. Ette usko, kuinka paljon täällä komentohuoneessa saa aikaiseksi.”

    ”Sinä olet ihana heppu”, Guardian sanoi naama peruslukemilla.
    ”Kiitos samoin, kulta”, Paaco sanoi ja vaikka kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan, kykenivät kaikki kuvittelemaan niillä olevan virneen. ”Voisi ehkä myös päästää Doxin ja Ignikan ulos Kepen varastosta. Kun nyt näin kiltiksi tunnen itseni.”
    Paaco hiljeni hetkeksi. Äänistä päätellen hän oli jo töissä. Ennen linjan sulkeutumista hän kuitenkin sanoi vielä jotain.
    ”Tiimi odottaa teitä viidessä minuutissa. Tervetuloa takaisin.”
    Kaikki veneilijät kiittivät Paacoa vuorollaan. Snowman päätti innostuksissaan nostaa kulkuneuvon vauhtia.
    ”…mutta”, Paaco sanoi. ”Pieniä ongelmia vain. Torakoita. Pari skakdia. Matoro ja muut. Voitte varmaan ojentaa auttavan käden?”

    Guardian nyökkäsi, vaikka Paaco tuskin kykeni näkemään sitä. Hän latasi pistooliaan jo valmiiksi.

  • Isku Nazorak-pesään: Punaisen miehen liitto

    Laavakentät

    Makuta Nui käveli. Hänen uusi ruumiinsa ei sopinut hänelle. Hän vihasi Zyglakeja. Hänellä oli niistä huonoja kokemuksia: kerran eräs Zyglak oli varastanut hänen hattunsa. Se oli tosin ollut ainoa kerta, kun Makuta Nui oli käyttänyt hattua.

    Killjoyn mökiltä ei kuulunut mitään. Matoroa ei näkynyt. Muut alkoivat jo epäillä jotain. He olivat jo laavakenttien reunalla; metsä oli melkoisen lähellä. Silloin jokin iski. Harmaa pyörre viuhahti heidän keskelleen. Maa räjähti. Kraatterista nousi jotain. Makuta Nui katsoi sitä tarkasti: se oli torakka. Mutta ei mikä tahansa torakka, se oli suurimmaksi osaksi mekaaninen. Se hymyili pirullisesti. Manulle tuli kylmiä väreitä. Tämä ei selvästikään ollut torakka haarniskassa, se oli torakkahaarniska. Haarniska ei kuitenkaan näyttänyt samanlaiselta, joten tuskin sitä oli massatuotettu. Ja tämähän oli kyborgitorakka.

    Klaanilaiset kömpivät pystyyn ja katselivat tulokasta. Se hymyili edelleen julmasti. Sitten se yhtäkkiä syöksähti kohti Summerganonia ja huitaisi tätä jonkinlaisella terällä. Summerganon ehti jotenkuten väistää niin, että pään irrottamiseen tarkoitettu isku osui käteen. Käsipanssari esti terää uppoamasta kovin syvälle, mutta syvä haava hänelle silti tuli.

    Keetongu hyppäsi paikaltaan ja yritti murskata torakan alleen. Eversti suhahti nopeasti pois alta ja potkaisi Keetongua jalkaa saaden tämän kaatumaan. Hän hyppäsi jälleen klaanilaisten keskelle ja julisti:
    ”Olen eversti 437! Teidän aikanne tämän maan päällä on päättynyt!”
    ”Mikä sinä olet mitään sanomaan, näytät itsekin muinaisjäänteeltä. Tai ainakin se osa sinusta, joka on jäljellä”, Makuta Nui vastasi pilkallisesti. Torakka ei raivostunut.
    Joudun siis kohtaamaan Zyglakin, vai? hän ajatteli.
    Et, joudut kohtaamaan Makutan, jolla on kokemusta torakoiden tappamisesta.
    Eversti hätkähti ja katsoi Zyglakia, joka piti sisällään Makutan antidermistä.

    ”Vai Makuta”, hän tuhahti. ”Joudut nyt menettämään ruumiisi – taas.”
    ”Saa nähdä”, Makuta vastasi. Sitten hän sanoi klaanilaisille: ”Keetongu, Gekko ja Make viekööt Sugan turvaan, hän ei voi taistella. Minä hoitelen tämän tuholaisen.”
    ”Hah.”
    ”Kyllä.”

    Torakka hyökkäsi. Makuta sai kehonsa hyppäämään voltin taaksepäin. Se oli tosin surkea siinä, mitä teki. Aivan jäykkä ja liian suuri helppoon lähitaisteluun.
    Tästä tulee mielenkiintoista, Manu ajatteli.
    Hän hyppäsi kohti torakkaa ja iski nyrkillään. Torakka väisti helposti ja ampui ohjuksia kohti Makutaa. Makuta päätti käyttää yhtä tässä ruumiissa toimivista voimistaan. Hän aiheutti torakan pitelemässä terässä molekulaarisen häiriön. Terä sulautui kiinni torakan käteen. Torakka katsoi sitä hetken hämmentyneenä. Katselu loppui, kun suuri Zyglakin ruumis paiskautui hänen päälleen. Torakan vielä orgaanisista keuhkoista kaikkosi ilma, kun hänen vartalonsa litistyi musertavan massan alle. Hän ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: uusi terä otettiin käyttöön ja pistettiin Makutan jalkaan. Makuta ponnahti nopeasti pois torakan päältä. Zyglakin ruumis oli todellakin hyödytön. Täytyi käyttää makeita supermakutavoimia.

    Eversti 437 ei pitänyt Makutan magnetismivoimista. Ne aiheuttivat liikaa kipua. Häntä oli heitelty ympäriinsä liikaa. Hän päätti ottaa ohjuksensa käyttöön. Hän ampui tusinan ohjuksia kohti Makutaa, joka ei ehtinyt väistää. Ilmeisesti hän ei ollut aivan kotonaan tuossa ruumiissa. Torakkaeversti juoksi suoraan päin Zyglak-ruumista ja puski kyborgisella päällään tätä vatsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Torakka alkoi polkea vastustajaansa maahan suorastaan väkivaltaisesti. Makuta ei jaksanut sietää sellaista vaan potkaisi Nazorakin pois päältään ja hidasti tätä hitausvoimillaan. Voimien käyttö alkoi olla raskasta. Torakan nopeuden täysi riistäminen oli jo kovan luokan työtä. Makutan nerokkaat aivot työskentelivät ongelman parissa. Hänellä ei ollut voimia tuhlattavaksi asti, ja pian murhanhimoinen torakka pääsisi hänen kimppuunsa. Makuta päätti juosta karkuun. Hän heitti torakan magnetismillaan vielä kerran kauemmas ja lähti kipittämään kohti metsää. Torakka yllättyi äkillisestä vapautumisestaan niin, että ei ehtinyt varautua maahan paiskautumiseen.

    Pian 437 oli kuitenkin Makuta Nuin perässä. Hänellä oli vikkelämmät jalat ja pitkän kantomatkan ohjukset. Makuta sai monta osumaa ennen kuin pääsi metsän reunaan. Hän voivotteli kipeitä ruumiinosiaan hypätessään puuhun. Torakka yritti katsoa, minne Makuta oli mennyt. Hän huomasi tämän loikkivan puusta toiseen hyvin nopeasti. Ei ollut aikaa hukattavaksi; torakka käynnisti taas jet-packinsä. Hän lenteli puiden seassa etsien Makutaa. Hän laskeutui erääseen puuhun katselemaan ympäristöään tarkemmin. Hän huomasi sitten kivirottien jyrsivän puun runkoa. Hän ehti hetken ihmetellä ennen kuin puu kaatui. Hän kuitenkin reagoi lähtemällä taas lentoon. Sitten häneen iski jokin terävä. Se oli Nui-Rama, jonka kynnet olivat uponneet hänen orgaanisiin kohtiinsa kyljissä. Hän vinkaisi. Kipu ei ollut mukava asia, jos sitä ei joutunut juurikaan kokemaan. Eihän se kyllä koskaan ollut.

    437 leikkasi Ramalta kädet irti ja putosi puiden latvuksiin. Ne ottivat hänet hyvin vastaan. Sitten Nui-Ramoja tuli lisää. Kokonainen parvi saapui hänen kimppuunsa. Makuta oli ilmeisesti löytänyt pesän käskettäväkseen. Everstin oli pakko pudottautua alemmas tiheän puuston sekaan. Hän ei näkisi täältä mitään. Eipä hänen tosin tarvinnutkaan: Makuta yllätti hänet takaapäin ottamalla hänet kuristusotteeseen niin, että silmissä pimeni.

    Torakka laittoi jalkansa puuta vasten, tarttui Makutan käsistä ja heitti hänet alas puusta. Sitten hän hyppäsi itse perään ja otti esiin jälleen uuden terän. Makuta ei pitänyt tästä. Miekkoselta löytyi aivan liikaa erilaisia teräaseita. Hän väisteli hetken, mutta lopulta torakka sai lävistettyä hänen kaulansa terällään. Makuta päätti sitten tunkeutua torakan mieleen. Se oli hyvin vahva, liian vahva revittäväksi kappaleiksi. Joten Makuta Nui käytti häirintää.

    Torakasta tuntui, kuin jokin olisi kutittanut hänen päänsä sisällä. Sitten hän huomasi, että Makutan antidermis oli valunut ulos. Suurin osa siitä oli jo kadonnut viidakkoon. Hämäys oli tehonnut. Torakka paiskasi raivoissaan Zyglakin ruumiin menemään. Mutta ensin hän rei’itti sen niin, että ainakaan Makuta ei saisi sitä takaisin.

    Makuta Nui valui kasvillisuuden seassa. Valuminen on juuri oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Leijuminen oli osittaista. Sitten Makuta huomasi jotain kiinnostavaa: hänen ja Matoron vanha tuttu makasi vielä kasvillisuuden seassa.
    Miksihän kukaan ei ole tehnyt ruumiista selvää? Makuta pohti. Haaskansyöjillä on ollut muuta puuhaa? Hän sai uuden ruumiin. Torakalle tulisi kuumat oltavat – ja Makuta Nuille hauskaa.

    437 yritti vielä hetken etsiä antidermistä. Lopulta hän luovutti, olisi parasta etsiä muut klaanilaiset. Ehkä he eivät olleet vielä ehtineet karkuun. Sitten hän kuuli takaansa ääniä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki jotain pelottavaa. Suuri Tuhon kyykäärme katseli häntä valmiina puraisemaan. Rahin silmien takana näkyi Makuta Nuin voitokas ilme.

    Torakoiden tukikohta

    Abzumo käveli maanalaisia käytäviä pitkin. Hänellä oli asiaa tälle liittouman ”hyväntekijälle”: tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Hän näki Skakdin nukkuvan vartiopaikallaan erään oven luona. Hän meni tämän luokse ja potkaisi lujaa. Skakdi parahti. Hän katsoi tulijaa pelokkaasti. Makuta kysyi:
    ”Missstä löydän tämän Avden?”
    ”Hän… hän viihtyy… toisessa siivessä, siellä on vähemmän valaistusta.”
    ”Selvä, kiitosss yssstävä.”

    Pian Abzumo olikin toisella puolella tukikohtaa. Hän tutkiskeli ovia. Niitä oli monta. Jokainen oli musta, harmaa seinä oli täynnä mustia nelikulmioita. Ei, ei suorakulmioita. Jotkut kyllä olivat, mutta eivät kaikki. Hän katseli ovien alta tulevaa valoa. Hän valitsi sen, josta kajasti vähiten. Ilmeisesti tämä olento ei pitänyt valosta.

    Oven avattuaan hän näki vain pienen Ta-Matoranin seisovan yksin huoneessa. Tämä katseli jotain, mutta Abzumo ei nähnyt, mitä. Hän näytti vain tuijottavan hymyillen jonnekin kauas. Jostain kuuluu ääni:
    ”Kappas. Olemmeko me tavanneet?” Matoran ei edes katso Abzmoa. Hänellä oli kummallinen tunne. Kuin joku katsoisi häntä. Yksinäinen silmä.
    Pelkkä Matoran? Abzumo ajatteli. Hän katsoi taakseen. Siellä todella oli silmä. Punainen silmä. Ehkä se tarvitsisi enemmän unta.

    ”En ehkä osaa lukea ajatuksia, mutta osaan lukea sinua, ystäväni. Näen, että et luota potentiaaliini.”
    ”Oletko aivan varma? Minua on vaikea lukea.” Avden varjo alkoi muistuttaa jotain tuttua. Makuta ei tiennyt, mitä. Epävarmuuden tunne kasvoi. Varjo alkoi muistuttaa Abzumoa itseään.
    ”Voi, ehkä jollekulle muulle. Mutta minä tiedän mielet. En voi väittää ymmärtäväni niitä, mutta tiedän ne.” Hän kääntyi katsomaan Abzumoa yhä hymyillen samaa, tyhjää hymyään. Se oli kammottavaa.
    ”Mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”, hän jatkoi. Nyt Abzumokin hymyili.
    ”Tosiaankin. Minulla on kokemusta siitä.”
    ”Kerropa, ystäväni. Kun katsot silmiini, mitä näet minussa? Mitä näet mielessäni?”

    Tämä oli uutta. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt Abzumoa lukemaan ajatuksiaan.
    Hän katsoi Matoranin tyhjiin silmiin. Hän kurkotti tämän mieleen. Hän näki jotain kummallista. Mustan keskellä oli punaisia silmiä. Mustat lonkerot tarttuivat häneen, vetivät häntä pimeyteen. Abzumo avasi silmänsä näkemättä, mitä sen jälkeen tapahtui. Avde hymyili yhä leveämmin. Abzumo hymyili takaisin.

    ”Vaikuttavaa. Yleensä ajatustenlukijat eivät ymmärrä suojata omaa mieltään tarpeeksi hyvin kontaktin aikana. Sinä muistit. Kuinka monta olet murskannut sisällesi, Makuta?” Hän käänsi päätään kallelleen. Hän olisi näyttänyt vajaamieliseltä tyhjine silmineen, ellei olisi ollut niin kammottava. Tietoisuus vaikutti pelottavalta. Abzumo hymyili edelleen, mutta hänen sydämensä oli jäätä. Tämän olennon kanssa ei paranisi leikkiä – hän saattaisi olla jopa Makutain voimien veroinen.
    ”Olenhan minä elämäni aikana ehtinyt jokusen tappaa. On mukavaa, kun ruumis saa lisää massaa. Valitettavasti halutessani pienemmän muodon minun on jätettävä osa massasta taakseni. Silloin muutama elämä voi tuhlaantua, mutta sillehän ei voi mitään.” Avde nyökkäsi hitaasti.
    ”Mutta kysyin, kuinka monta. Oletko edes laskenut?”
    ”Miksi olisin? Mitä tekisin sillä tiedolla? Toisten elämällä on toisarvoinen sija omaani nähden. Kyllähän sinä sen tiedät, kun minua luet niin hyvin.” Makuta hymyili maireasti. Avde ei ollut ainoa, joka taisi sanaleikit.

    ”Hyvä vastaus”, Avde sanoi nostaen kätensä kohti Abzumoa. ”Minä olen, tai tilanteesta riippuen me olemme Avde.”
    ”Me?” Siihen Avde vastasi erittäin veikeästi:
    ”Minusta on moneksi.” Se oli jo liian veikeästi sanottu – jopa kammottavan veikeästi. Tuollaisesta olennosta ei pitäisi lähteä sellaista ääntä.
    ”Nyt, ystäväni. Annoin ymmärtää, että en kuullut nimeäsi.”
    ”Nimeni on Abzumo. Olemme ilmeisesti tästä lähtien liittolaisia.”
    ”Luulen niin. Edustatko Veljeskuntaa vai itseäsi?”
    ”Minä? Itseäni. Ehdottomasti itseäni. Veljeskunnan linja on… sietämätön. Ja käsittämätön. En ole varma, miksi se typerys, Terry, johtaa sitä yhä. Vaikka eipä Miserix ollut paljon parempi. Tiedän kyllä, kuka johtaisi veljeskuntaamme parhaiten. Ja sinäkin tiedät, ketä tarkoitan, eikö totta?”

    Avden silmät muuttuivat pelkiksi viiruiksi. Hänen hymynsä levisi, mutta Abzumo mietti, oliko se vieläkään saavuttanut äärirajojaan. Näkyä olisi voinut kuvailla irvokkaaksi. Mutta pienen Matoranin suulla hymystä ei tullut niin groteskia kuin olisi ollut mahdollista Makutan suulla.
    ”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.”

    [spoiler=Dataa]G kirjoitti Avden, kuten aina.[/spoiler]

  • Isku Nazorak-pesään: Eversti 437

    Torakkojen biomekaaniikan tutkimuslaitos, maan alla

    Hei, tärkeää asiaa. Kesikverto Zyglak on immuuni elementti-iskuille sekä fyysisesti Toaa vahvempi. Niitä ei voi tappaa tuollaisia massoja. Eikä niitä myöskään ole tuollaisia massoja. Tavalliset Toarkat ymmärtää, muttei Zyglakeja. Joten jatkossa vähennämme Zygyjen määrää ja lisäämme tehoa.

    Toinen juttu, Klaanin saaren kartta: link link

    Nazorak n. 1 kävelee Gaggulabion, Metorakkin, Zyxaxin sekä Abzumon kanssa synkkää, joskin isoa käytävää eteenpäin.
    Torakkojen johtaja näppäilee oveen tunnusluvun ja he saapuvat suureen saliin täynnä jähmetysputkia, tutkijatorakoita ja monimutkaisia laitteita.

    ”Täällä”, Nazorak-johtaja aloittaa. ”Teemme parhaista Torakoista huipputehokkaita tappajia.”
    He kävelelevät jonkun mekaanisen laitteen ohi, ison pöydän ääreen.

    Nazorak-johtaja näpäyttää seinässä olevan näytön päälle. Se kajastaa saliin kelmeän sinistä valoa, ja siihen ilmestyy ensin valkoinen torakan kuva.
    ”Katsokaa tarkkaan.”
    Nazorakin ympärille alkaa ilmestyä harmaita osia. Ohjuksenheittimet. Puukko. Ranneterät. Pistooli. Rakettimoottorit. Panssarointi erittäin kevyt mutta äärimmäisen kova. Silmiin vihreät linssit joissa on lämpönäkö sekä skanneri.

    ”Täydellisen tappajan arsenaali yhdistettynä mahtaviin taistelutaitoihin sekä ketteryyteen.”, Nazorak-johtaja puhuu.

    ”Vaikuttavaa, Kenraali.”,Makuta Abzumo myhäilee. Tällä kertaa hänellä on suhteellisen hyviä liittolaisia.

    ”Hmm, saako noita muillekkin kuin torakoille?”, Metorakk kysyy kiilto silmissään.
    ”Voimme tehdä yhden panssaroinnin muunlaisellekkin olennolle. Yhden tälläisen teko vie noin kolme päivää.”, Nazorak-johtaja vastaa Skakdille.
    Zyxaxilla on ontto olo. Hän aavistelee jotain.
    Zyglakeille on vuosien saatossa kehittynyt valtava epäluulo Mata Nuin luomia kohtaan.

    Tuhottu Zyglak-kylä

    Eversti ”Badass” 437 astelee tuhotussa kylässä. Hän on väkisinkin ylpeä itsestään.
    Hänet määrättii puhdistamaan kyseinen kylä, koska Zyglakeja pidettiin turhan onnettomuusalttiina. He eivät ole sataprosenttisen luotettavia sodassa Klaani vastaan. Siinä pienikin moka koituu kaikkien kohtaloksi.
    Hänen joukkonsa tehtävänä on likivoida jokainen Zyglak maan alta. Torakat haluavat saaren alaosat kokonaan hallintaansa.
    Nyt hän nappaa Klaanilaiset.

    Eversti 437 on saanut lisänimen ”Badass” siitä, että hän on selvinnyt AINA. Hän pakeni kahdesti Klaanin vankilasta. Selvisi tulivuoren purkauksesta ja Katapulttiskorpionin hyökkäyksestä. Hän selvisi haaksirikkouduttuaan keskelle ei mitään merelle. Torakat sanovatkin että Badassia ei voi tappaa.

    Hän on yksi taisteluhaarniskan ansainneista eliittitorakoista. 437:a on osittain kyborgi, puolet hänen päästään ja toinen käsi on kokonaan metallia. Toinen tuntosarvi on antenni. Harmaasta haarniskasta ei tosin tätä kyborgiutta huomaa.

    Eversti ”Badass” 437 viittaa muille torakoille. He kippaavat Zyglakien ruumiita laavajokeen ja romuttavat taloja. Torakkojen pioneeripataljoona saapuu paikalle.

    Kuusi Klaanilaista. Hajoita ja hallitse., Eversti 437 ajattelee ja lähtee lentoon kohti paikkaa jonne Klaanilaiset menivät.

    Tunneli, ihan lähellä maan pintaa.

    Kuusikko ylitti viimeisen esteensä, laavavirran onnistuneesti. Nyt heillä on enää muutamia kymmeniä metrejä raikkaaseen ilmaan.

    Kylmä ilma tuntuu hyvältä Matoron kasvoilla. hän astuu ensimmäisenä luolasta mustalle maalle. Ilma on suht kylmää jakosteaa. Auringonnousu alkaa juuri kohta.
    Asioiden tärkeyden tajuaa vain kun menettää ne., hän ajattelee.

    Koko kuusikko on nyt maan pinnalla. He ovat Klaanin saaren entisellä tuliperäisellä alueella. Seutu on mustaa laavakiveä olevaa tasankoa jossa tuulee kovaa mereltä käsin.
    Killjoyn mökki näkyy etäisesti kaukana. Matorankylän valot hehkuvat toisessa suunnassa.
    Aurinko nousee horisontista.