Viisikko on jo suhteellisen tolpillaan. Matoro tutkailee seinämiä teleskooppisilmillään, Summerganon tutkii Maken kanssa karttaa. Keetongu pohtii seuraavaa siirtoa. Manu loikoilee vaunussa.
Raiteet loppuvat laavarotkoon. Raiteiden sivuilla menee synkät, kiviset seinämät. Näillä näkymin ainut avoin suunta on taaksepäin.
Nazorakien komentokeskus
”Ne menivät rahtitunnelitunneli 121B:hen. Tunneli on suljettu ja se on umpikuja.”, tärkeän näköinen torakka raportoi paperistaan. ”Umpikuja. Mainiota.”, torakkakenraali myhäilee. ”Lähetämmekö joukkoja sinne? Valmiit osastot odottavat valvomossa.”, sama torakka jatkaa. Torakat voisivat lähteä itsekseen nitistämään Klaanilaiset, tai odottaa Abzumon joukkoja. ”Lähetämme joukkoja. Ei lähietäisyyttä, pommittakaa heitä raskailla aseilla.”, 001 komentaa. ”Kyllä, sir.”, Torakka sanoo ja lähtee kuulutushuoneeseen.
Nazorakien rahtitunneli 121B
”Seinät ovat täysin kiinteät. Ei mitään ovia tai aukkoja. Skannasin ne.”, Matoro ilmoittaa. ”Yritetäänkö laavan yli vai käännymmekö takaisin?”, Keetongu kysyy. ”Tänne on melko varmasti tulossa torakoita. Emme voi kääntyä takaisin.”, Makuta Nui sanoo noustessaan. ”Kaksi meistä osaa lentää. make ja Manu saisivat todennäköisesti kuljetettua meidät kaikki toiselle puolelle.”, Matoro analysoi tilannetta. Kuuluu nopea ujellus ja kranaatti osuu vaunuun, räjäyttäen kiskot ja metallisen vaunun. Paineaalto kaataa suurimman osan Klaanilaisista.
Matoro katsoo nopeasti heidän tulosuuntaan, suuren ylämäen huipulla on torakkojen vaunu jossa on kaksi isoa tykkiä. ”Avatkaa tuli!”, heliumääni sanoo ylhäällä hyönteisjoukolle. Lukuisat konetuliaseet sekä suuret tykit alkavat ampua Klaanilaisia kohden.
Nazorakien luolaston rahtitunneli, kiskot, muutaman metrin pituinen vaunu, n. parinkymmenen bion päässä laava-altaasta
Kaikki vaunulla ratsastavat olivat hädissään, oli pikaisesti keksittävä jotain. Vaunu syöksyisi pian laavaan, sulaen metallimassaksi vieden Klaanilaiset mukanaan. Keetongu mietti kuumeisesti poispääsyä, samalla kun muut yrittivät aseidensa avulla hidastaa vaunua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Siinä vauhdissa pois hyppääminenkin oli riskialtista. Manu ja Make olisivat voineet pelastaa itsensä lentämällä, mutta he olivat edelleen liian huonossa kunnosa liikkuakseen pesässä kaksin. Vaunu kiisi kovaa vauhtia alamäkeä. Aika loppuisi pian. Ei ollut vaihtoehtoja, oli hypättävä kyydistä. ”Okei, kun annan merkin, hyppäämme pois!”, Keetongu huusi vaunun metelin yli. Muut eivät oikein pitäneet ideasta, mutta he tiesivät, että se ol iainoa mahdollisuus selvitä hengissä, ainakin osittain…
”Yksi”, Keetongu aloitti laskemisen, kaikki ottivat hyvän hyppyasennon ja valmistautuivat loikkaan. ”Kaksi”, Keetongu jatkoi. ”Ko…”. ”Hetkinen”, Summerganonin lausahdus keskeytti Tongun, ”Hyppäämmekö heti kun sanot ”kome” vai vasta me-tavulla?” ”EI NYT”, Tongu karjaisi, ”kolm…” Yllättäen vaunu kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Kaikki lensivät vaunun kyydistä, suoraan selälleen, noin metrin päässä kiskojen päästä. Kaikki olivat hämillään. Tongu katsahti ihmeisään vaunua, Make oli yhä siellä. Tongun katsahtaessa Maken oikeaa kättä hän huomasi tämän juuri kääntäneen vipua, joka oli vaunun kyljen alapuolella. Vivun varteen oli liimattu pieni tarra. ”Jarru”…
Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla
Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.
Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.
Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo. ”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?” ”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”
Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.” Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.” Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?” ”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”
Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.” ”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”
Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.” Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan. Mitä sinä nyt? ”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.” Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…” ”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.” ”Oikeastaan ehkä olemme.” Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti. ”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.
Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin. ”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi. ”Ei. En ole.” ”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!” ”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!” ”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”
Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.” ”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä. ”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.” Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut. ”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.” Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti. ”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi. ”Hyvä on. Hänen äänensävynsä oli pettynyt.
Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.
[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]
Matoro kääntyi ja osoitte pommiaan energiamiekallaan.
Tik ti-ZAP
Tappavan tarkka energialataus osui pommiin ja pysäytti laukaisimen. Klaanilaiset pääsivät nilkuttamaan karkuun. Tunneli muuttui yhä tukikohtamaisemmaksi; vaikka seinät olivat yhä kiveä, tunneli oli tuettu raskaasti rautapalkeilla ja päällekkäin menevien tunnelien välillä oli metalliritilöitä.
Nazorakit, jotka olivat ylemmässä tunnelissa, eivät huomanneet pommin pysähtyneen. He lymyilivät kulman takana suojassa räjähdykseltä ja latailivat sinkojaan. Se antoi Klaanilaisille tärkeän etumatkan.
Tuunneli päättyi raskaalle panssariovelle, jossa ei ollut kahvaa kuin toisella puolella. Ovessa oli kolmikerroksinen panssarilasi-ikkuna ja koodilukko.
Keetongu löi nyrkkinsä läpi lasista ja aukaisi kahvan sisäpuolelta. Klaanilaiset marssivat sisään halliin. Huoneessa oli kaksi ei kovin voimakkaan näköistä virkamiestorakkaa. Klaanilaiset heittivät ne ulkopuolelle ja Keetongu salpasi oven valtavalla jakoavaimella, joka lojui oven vieressä.
Tiimi päätti levähtää hetken, sillä Make ja Manu olivat liian huonossa hapessa jatkaakseen heti. Keetongu tarjosi heille parantavaa salvaa, josta hänen lajinsa oli ollut kuuluisa.
Matoro ja Summerganon katselivat ympärilleen hallissa. Se oli noin 30 metriä pitkä ja sen toisesta päädystä lähti monta suurempaa tunnelia. Tunneleihin johti jokaiseen kolme maassa olevaa pitkää rautapalkkia.
”Rata. Tämä on niiden rautatie”, Summerganon totesi. Matoro vilkaisi karttaa. Kyllä, halli oli merkitty karttaan torakankielisellä nimellään. Yksi tunneleista johti selvästi kohti pesää, toinen johti muonavarastolle (ahaa, nekin siis syövät) ja kolmas paikkaan, jonka nimeä kukaan tiimiläinen ei osannut tulkata.
KRA-KAM.
Ovi lensi sisään. Sen tilalla oli joukko torakoita, jotka latasivat uudelleen sinkojaan. Seuraava kuti osuisi Klaanilaisiin.
Tässä tilassa taisteleminen ei käynyt Klaanilaisille. Matoro ja Suga hyppäsivät yksinkertaiseen vaunuun, joka oli pesään vievillä raiteilla. Keetongu heitti Maken vaunuun ja auttoi Manua nousemaan kyytiin. Sitten hän kipusi sinne itse ja potkaisi vauhtia.
Vaunussa oli kaksi vipua, niitä lukuunottamatta se oli pelkkä lava pyörillä. Summer painoi ylhäällä olevan vivun alas ja vaunu sai lisää vauhtia. Samalla toinen vipu nousi ylös. Keetongu painoi vivun alas suurella voimalla ja vaunu kiisi tunneliin.
”Vau. Tätä pitää käyttää kotopuolessa”, Keetongu alatteli. He alkoivat painamaan vivuja Summerin kanssa vuorotellen ja Klaanilaiset kiitivät yhä kasvavalla nopeudella kohti pesää.
Mutta Nazorakit olivat jo perässä. Ne käyttivät vaunua vanhasta tottumuksesta. Sinko lauloi. Klaanilaiset kumartuivat ja ammus lensi heidän ylitseen. Se räjähti seuraavassa kurvissa ja teki kolon seinään.
Sinko ladattiin uudestaan. Matoro ampui jääsäteen seuraavan vaunun renkaaseen, mutta kuuma metallirengas suli nopeasti. Niinpä Matoro ampui jääsäteen singon sisän ja teki ampumisen mahdottomaksi.
Sinko räjähti.
Vain muutama torakka pääsi hyppäämään vaunusta turvaan, ja nekin saivat vammoja iskeytyessään kiskoille.
Klaanilaiset kiisivät vaunullaan yhä lähemmäksi päämääräänsä.
Nuori vartijatorakka katseli hieman peloissaan Kenraalia. Tämä näytti todella ärtyneeltä tuijottaessaan suurta näyttöä, joka näytti pelkkää lumisadetta. Vaikutti siltä, että toljottaessaan tuota valkoisen ja mustan sähköistä hytinää Kenraalin mielessä kasvoi ilmeisen suunnaton viha tilannetta kohtaan.
Abzumon taistellessa rahksiensa kanssa Klaanilaisia vastaan oli koko alueelta katkennut yhteys muuhun tukikohtaan. Videokamerat eivät toimineet ja radioyhteydet olivat sökönä. Lisäksi Kenraali oli ollut hieman pahalla tuulella Manun kanssa käymänsä videopuhelun jälkeen.
Yllättäen Kenraali kuitenkin kohdisti vihansa viattomaan kaukosäätimeen, joka räsähti hassusti torakan nyrkissä murskautuessaan pieniksi palasiksi.
Nuori vartija katsoi Kenraalin poistumista huoneesta. Hän oli erottavinaan johtajansa suusta sanat ”vihaan makutoja.”
Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta
Snowman katseli tyynesti pensaasta, kuinka torakkapartio marssi ohi. Tässä hän oli hyvä, ja tunsi olonsa luontevaksi. Kun nazorakein äänet eivät enää kuuluneet, nousi lumiukko pensaasta, ja Ämkookin hyppäsi piilostaan. ”Eli…” Snowman aloitteli ”Mitäs nyt?” ”Mietin.”
Snowmanin mieleen ei tullut mitään henkevää sanottavaaa, ja hänkin keskittyi pohtimaan. Hän penkoi laukkunsa tarvikkeita inspiraation toivossa, muttei oikeastaan keksinyt mitään, jolla pääsisi pois pahojen nazorakein tukikohdasta. Saati löytäisi mystisen ”Nimdan” osaa.
Niin paljon kuin Snowman arvostikin naamiotaan, Kanohi Aixoria, ja sen johdattavaa voima, oli se silti hänestä vähän turhan valikoiva auttamisensa suhteen.
Silloin läheisen rakennuksen perustuksista kuului rapinaa.
Ämkoo tarkensi katseensa, ja täysin liikkumatta havainnoi äänen lähteitä. Snowman taasen avasi suunsa. ”Öh, haloo?”
Rapina lakkasi hetkeksi, mutta pian varjoista astui esiin kaksi lyhyttä hahmoa. Ne olivat matoralaisia, mutta väriä oli vaikea erottaa, kummatkin olivat pukeutuneet tummiin kaapuihin. Klaanilaiset tarttuivat aseisiinsa, ja ottivat taisteluasennontapaiset valmiiksi.
Toinen kaavutetuista matoralaisista otti hupun päästään, ja paljastui Le-Matoraniksi. Sama hahmo näytti kantavan vyöllään Kanoka-kiekonheitintä. ”Ei, ei kai taas…” Ämkoo kuvasti pahoja pelkojaan.
Klaanilaisten onneksi matoran ei kuitenkaan näyttänyt vihamieliseltä, ylimieliseltä, eikä muutenkaan merirosvomaiselta. Sen sijaan pienen hahmon silmistä kuvastui vakavuus, ja kenties alakuloisuuskin. Se viittoi kahta Klaanilaista seuraamaan. Ämkoo ja Snowman vilkaisivat toisiaan, eivätkä oikein keksineet mitään pikku kaverin seuraamista vastaankaan. He kumartuivat pieneen tunneliin, josta matoranit olivat tulleet, ja lähtivät seuraamaan. Ämkoo ei kuitenkaan päästänyt kättään miekaltaan.
Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts…
Ga-Matoran käveli hänen luokseen. ”Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle. ”Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. ”Missä minä olen?” ”Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi.” ”Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?” ”Voitimme.” ”Ai, miten?” ”En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä.” Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä. ”Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta. ”Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan. ”Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi. ”Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta…
Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.
”Make, heräsit siis viimein!” ”Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin.” ”No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta.” ”BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?” ”Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan.” ”Jahas, olipa se vaivatonta.” ”Mihin muuten olet menossa?” ”Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä.”
Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta. ”Kaunista, eikö vain?”, porttivahtiMatoran kysähti Toalta. ”Joo”, Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä. ”Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää.” Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen ”ihollaan”, ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle. Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta…
…voihan pannahinen…
”Koita nyt pysyä tolpillasi”, Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä…
Nazorakien tukikohta
”Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa”, eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.
Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!
Paaco ja Kepe katselivat molemmat peloissaan suurta, mustaa massa heidän edessä. Visokki jatkoi taukoamatta Rhotukojen lähettämistä tätä päin, liikkuen ja hyppien suurta huonetta pitkin ilman minkäänlaista rasituksen merkkiä, aivan kuin koko paikka olisi vain suuri tanssilava hänelle. Jokaisen energiakiekon iskiessään mustan painajaiseen, se vastasi kasvattamalla aina vain lisää lonkeroa ja silmiä. Avde alkoi näyttämään yhä ja yhä ärsyyntyneemmältä jokaisen iskun osuessaan ja alkoi levittämään myös lattiassa olevaa varjoa kuin valuvaa nestettä. Visokin astuessaan lattiaan levinneeseen tummaan aineeseen, lukemattoman määrä käsiä alkoi nousta aineesta ja yrittivät tarrautua häneen. Edes Adminin nopeat liikkeet eivät auttaneet häntä pakenemaan mustista käsistä ja joutui nopeasti niiden taltuttamaksi. Guardian ja Tawa alkoivat vaistonomaisesti juosta auttamaan Visokkia, mutta joutuivat pian myös itsekin Avden käsiin, ja myöhemmin myös Paaco ja Kepe. Avde piteli Klaanilaisia ilmassa. He yrittivät taistella vastaan niin hyvin kuin raajoiltaan kaapattuna pystyi, mutta joutuivat pian luovuttamaan yrityksestä. Viha ja pelko alkoivat vieritä klaanilaisten mielessä, mikä näytti saavan Avdea vain tyytyväisemmäksi.
Silloin Avden miljoonat suut alkoivat huutamaan yhtä aikaa hyvin käsittämätöntä ääntä, mikä raastoi klaanilaisten mieltä. Ääni tuntui kuin se repisi jokaisen verisuonen heidän ruumistaan ja pistäisi miljoonia neuloja sisuksiin. Sitten se lopetti. Kuin kepillä isketty, Avde yhtäkkiä lopetti huudonsa ja sen valtava ruumis alkoi luhistua kasaan. Lonkerot ja kädet luovuttivat otteestaan ja tiputtivat Klaanilaiset maahan ennen kuin he huomasivatkaan. Avde muuttui takaisin voimattoman näköiseksi Matoraniksi, hyvin ivallinen virne kasvoissaan. ”…Mutta nyt on aika rientää. Pyydän anteeksi, että joudun poistumaan. Ei hätää, ystäväni kyllä pitävät teille seuraa”, Avde sanoi yhtä ivallisella äänellä. ennen kuin Klaanilaiset ehtivät koota tarpeeksi hyvän lauseen sitä päin, Avden ruumis peittyi taas mustaaseen aineeseen ja muuttui lattialla olevaksi varjoksi ja alkoi liikkui loishyönteisen tapaan huonetta pitkin käytävääseen, jättäen jälkeensä maanisen naurun kaikumaan huoneen läpi. Valot syttyivät taas huoneeseen, mutta hyvin heikosti. Useat tuhoutuneet pöydät ja muut huonekalut makasivat lattiaa pitkin ja lasin siruja levisi rikkoutuneen ikkunan alla. Guardian nousi jaloilleen ja tuijotti hieman hämmentyneesti käytävään johtavaan ovea päin. Pian ilme muuttui vihaksi ja hän puhui itselleen hiljaisesti: ”Se pitää meitä pilkkanaan. Hemmetin Pirakan penikka pitää meitä pilkkanaan.” Syvä raivo alkoi nousta hänen mieleen. Guardian tunsi kuin haluaisi tehdä mitä tahansa saadakseen punaisen matoranin tuntemaan tuskaa. Myös Kepe ja Paaco tunsivat samanlaista raivoa sisällään, mutta ainoastaan Tawa kykeni rauhoittamaan itsensä tästä. ”Mitä vielä siinä seisotte. Meidän on napattava hänet välittömästi, ennen kuin hän karkaa”, Visokkin telepaattinen ääni kaikui klaanilaisten mielessä. He heräsivät heti pois mielentilastaan ja alkoivat seurata jo edellä menneen Adminia.
Visokin kadotessaan käytäville, he alkoivat yhtäkkiä kuulla matalan huminan takana, ikkunoiden suunnasta. Juuri silloin klaanilaisten takaa kiisi punainen plasmasäde heidän läpi ja osui oven yläpuolella olevaan kattoon sortaen sen ja peittäen ainoan uloskäynnin kivivyöryn alle.
Klaanilaiset käänsivät katseensa plasmasäteen lähteeseen ja näkivät kahta hieman sylinterimäistä metalliolentoa lasin takana: Avhrak Feterrat. Metalliolennot liitivät sisään ja Klaanilaiset viimein näkivät hyökkääjiensä ulkomuodon valon alla. Feterrat käyristyivät ja näyttivät tekevän jonkinlaisen taisteluasennon. Klaanilaiset vastasivat tähän tekemällä parhaimman tietämänsä taisteluasennon, mutta Feterrat eivät näyttäneet liikkuvan yhtään. Ne näyttivät odottavan jotain. ”Nuoko ovat hyökänneet linnoitukseemme koko ajan?”, Paaco kysyi hiljaisesti. ”Siltä näyttää. Mutta mitä ikinä ne ovatkaan, kaiken sen teurastuksen jälkeen ne eivät lähde elävältä”, Tawa lausui hyvin vakavasti ja yllättävän sodanhaluisella äänensävyllä. Guardian tiesi ettei mikään estäisi häntä, ja virnisti hieman tyytyväisen näköisenä. ”Mikä on suunnitelmasi?”, hän kysyi rauhallisena ja hieman innokaana. Tawa vastasi viipymättä Guardianin kysymykseen; ”Kepe ja Paaco, te hyökkäätte vasemapaa robottia päin. Minä olen vastuussa oikean puoleista. Guardian pitää molempien selustaa.” ”Älkää unohtako minua”, yhtäkkiä ääni kuului heidän takaa. Killjoy ilmestyi kirjaimellisesti paikalle Stealth-puvussaan. Kukaan ei kysynnyt milloin hän saapui paikalle ja mitä hän teki kokoajan, sillä he tiesivät ettei aikaa ole nyt hukattavissa. ”Minä hyökään Tawan kanssa,” Killjoy ilmoitti, johon Tawa vastasi myönteisesti.
Avhrak Feterroiden sisällä olevissa kommunikaattoreissa alkoi kaikua niiden odottamansa käsky: ”Haluan nähdä miten heidän taitonsa lähitaisteluissa. Jättäkää yksi admineista eloon. Tappakaa loput”
”Vastaus: Tottelemme.”
”Nyt!”, Tawan käsky kuului.
Klaanilaiset jakaantuivat heti sovittuun kahteen ryhmään ja pitivät huomattavan etäisyyden toisistaan. Guartsu otti plasmakivärinsä esiin ja alkoi tulittamaan Feterroja päin. Feterrat reagoivat vain hyvin lievästi tulitukseen ja alkoivat ampumaan omilla plasma-aseillaaan edessä juoksevia klaanilaisia päin ja jakaantuivat myös samalla lailla. Klaanilaiset väistelivät jokaista lähestyvää ammusta ja aloittivat hyökkäyksen. Kepe loi itselleen veitsen kaltaisia jäänteriä joita hän heitteli vasemmanpuolista Feterraa, mutta ei pystynyt naarmuttamaan sitä. Paaco hyppäsi ilmaan ja valmistautui hyökkäämään edessä olevaa Metallihirviötä kahdella hakullaan. Mutta kohde väistyi hänen näköpiiriltään ennen kuin hän ehtikään iskeä ja Feterra sysäsi yhden käsistään Paacoa päin. Paaco väisti Metalliolennon kouran ja iski hakullaa sen kylkeen. Raudan kalskeesta huolimatta Feterra oli naarmutta, jonka jälkeen Feterra käänsi itsensä Paacoa päin ja ampui plasma-asellaan jälleen kerran. Viherkultainen Toa hätkähti tästä ja ehti väistämään säteen, mutta ei ehtinyt väistämään Olennon toista käden iskua ja läimäytettiin maahan. Guardian alkoi tulittamaan mekaanista oliota harhauttaakseen sitä pois Paacosta. Sillä välin Tawa yritti iskeä keihällä omaa kohdettaan, väistäen sen jokaista plasma-ammusta hyvin akrobaattisesti eikä antanut oman hyökkäyskuvionsa järkkyä. Feterra puolusti jokaista iskua kestävillä käsivarsillaan, mutta Tawa ei lannistunut. Killjoy yritti sitten myös iskeä ionikatanallaan Metalliolennon sivusta, mutta osui sen sijasta Olennon puolustavaan kyynärvarteen. Toinen Feterran käsistä hyökkäsi Killjoytä päin, mutta Tawa ehti potkaista sen pois keihään avustaman harppauksen avulla ja jatkoi taas hyökkäyskuviotaan Killjoyn kanssa löytääkseen heikon kohdan. Killjoy ei voinut käyttämään näkymättömyytään, koska Olento näytti silti tietävä missä hän on. Kepe käytti useita jäähyökkäyksiä määrättyä Metallilentoa päin. Valkovihreä Toa loi esiin jäistä tehdyt tikarit joita hän yritti iskeä sen kaulaan, mutta joutui aina perääntymään Olennon ampuessaan plasma-aseillaan. Sitten Kepe loi useita partaveitsen teräviä jääpuikkoja kohteensa ylle, mutta jokainen joutui sen väistämäksi tai murskaamaksi. Hän olisi käyttänyt yksinkertaisimman tavan ja jäädyttänyt kohteensa, mutta ei pystynyt lähestymään sitä plasma-säteiden ja käsien iskujen vuoksi. Kepe väistellessä Metalliolennon plasma-säteitä häntä alkoi kaduttaa, että unohti ottaa oman keihäänsä mukaan taisteluun. Paaco viimein nousi ylös ja lähti heti avustamaan Kepeä. Metallin kalskeet kaikuivat kammion sisällä. Klaanilaiset alkoivat vähitellen väsymään rasituksesta, mutta tekivät parhaansa ollakseen antamatta periksi. Feterrat analysoivat Klaanilaisten strategiaa. Ne alkoivat huomata, kuinka tietyt jäsenet hyökkäävät vain tiettyä yksikköä päin. Viimein Tawalle ja Killjoylle määrätty Feterra muutti yhden neljästä raajoistaan energia-aseeksi ja tähtäsi Paacon kehoa päin. Guardian huomasi heti tämän ja ampui plasmakiväärillään Olennon energia-aseeksi muuttunutta raajaa. Se osui, mutta ei ehtinyt estämään Feterran aseen laukaisua, mikä iskeytyikin Paacon oikeaan käteen sen sijaan. Paaco ähkäisi kivusta, eikä kyennyt tästä ehtimään väistää edessä olevan Feterran käden liikettä, joka tarttui kiinni Viherkultaisen Toan kurkkuun. Paaco tuskin kykeni hengittämään kovan otteen takia. Kepe kavahti. Hän alkoi kiireesti hyökätä käteen muodostuneella jääkirveellä. Mutta valkovihreän Toa ei ehtinyt huomata Metallihirviön kolmea muuta raajaa, joista yksi niistä paiskasi Kepen seinään päin ilman minkäänlaista vaivaa ja käänsi nopeasti itsensä Guardiania kohti pitäen Paacoa edessä kilpenä ja otti lopuilla metallisilla kourillaan Toan raajoista kiinni kuin sätkynukke. Kylmä hiki alkoi valua siniharmaan Skakdin otsassa. Jos hän ampuisi nyt, Paaco olisi mennyttä, mutta ilman toimeenpiteitä hän olisi silti mennyttä. Tawa ja Killjoy eivät enään voineet keskittyä omaan kohteeseen ja olla huomaamatta. Heidän vastassa oleva Feterra käytti tilaisuutta hyväksi ja tarttui kahdella kädellä Killjoyn asetta pitävään käteen ja kasvoihin ja toisella kahdella Tawan keihääseen ja kurkkuun. Killjoy yritti hätäisesti taistella otetta vastaan, mutta se oli aivan liian voimakas ja pudotti oman aseensa metallikouran kuristaessaan rannettaan. Tawan ajatukset liikkuivat luotijunan vauhdilla. Hän ei voinut ajattelemaan kunnolla kun kolme Klaanin jäsenistä ovat kuoleman ja elämän ohuella rajalla. He olivat pahasti aliarvioineet vihollisensa voiman. Guardian ei voinut muuta kuin heittää aseensa lattialle. ”Me antaudumme. Päästäkää heidät pois”, Guardian sanoi hyvin katkerasti. Tämä oli ainoa loogisin keino, mikä olisi voinut ehkäistä Klaanilaisten raa’an kuoleman.
Feterrat tuijottivat hyvin kylmästi sinistä Skakdita. ”Kysymys: Miksi päästäisimme?”, yksi niistä vastasi.
Pimeys alkoi hiipiä Guardianin mielessä. Hän alkoi katua sitä päivää, jolloin koskaan suostui Adminiksi.
Synkkä sali jonka ainut valonlähde on valtava valokivi katossa ja lukuisat olentojen silmät ja sydänvalot. Ilma on pölyistä taistelun takia. Lukuisia oviaukkoja on romautettu Abzumon toimesta. Muutama on vielä ehjä, mutta niissä on heräileviä Rahksheja.
Matoro ei ole saanut aikaa käyttää parannuskiveään. Hänellä on pahat haavat selässä ja rinnassaan. Klaanilaisilla on se etu puolellaan, että selvä enemmistö huoneen väestä on rahksheja. Ne osuvat todennäköisemmin toisiinsa. Matoro väistää sivuun yhden rahkshin syöksyn. Hän hyökkää kyseisen olennon kimppuun takaapäin, iskien energiaterällään rahkshin selkäterien väliin. Toa lataa elementaalienergiaa miekkaansa, ja täyttää rahkshin sisukset jäällä. Matoro suorittaa taktisen asemienvaihdon ja miettii samalla keinoja saada etu Klaanilaisten puolelle.
Matoro laukaisee ranteestaan harppuunan – terä iskeytyy kovaan kattoon. Hän vetäisee itsensä ylös, väistäen siinä sivussa pari rahkshin osumaa. Toa kiinnittää itsensä katonrajaan, aivan suuren valokiven viereen. Silloin Matoro näkee rahkshin lentävän suoran häntä kohti – eikä hän saa miekkaansa harppuunan takia.
Punasilmäinen peto lentää jalat edellä suoraan kohden Matoroa. Yhtäkkiä kuitenkin toinen rahkshi lentää sivusta, osuu hyökkääjärahkshiin joka tippuu maahan. Se valmistautuu uuteen hyökkäykseen. Keetongu huomasi mukavan tavan antaa rahkshien hoitaa hänen työnsä. Heitellä niitä toisiaan päin, tai kuolleita niitä toisiaan päin.
Matoro kiinnittää harppuunan selkäänsä ja saa toisen kätensä vapaaksi. Hän vetäisee miekkansa vyöstä ja iskee sen kattoon. Matoron Energiaterä alkaa säteillä puhdasta elementaalienergiaa maan ja suuren valokiven väliin. ”Menkää pois valokiven alta!”, hän viestittää naamionsa välityksellä muille Klaanilaisille.
Energialaukaus kiven ja maan väliin heikentää valokiven kiinnitystä. Kun tämä monen tonnin painoinen kivi jysähtää alas, se tekee selvää monesta Rahkshista. Ja saattaa tehdä pakotien.
Ruskea rahkshi syöksyy taas ilmassa kohti Matoroa. Toa irroittaa nopeasti harppuunansa, ja olento syöksyy sauva edellä päin valokiveä. Pirstomisen sauva on liikaa suuren kiven kiinnityksille. Valtava valokivi romahtaa alas pehmeään maahan. Epämääräistä karjuntaa ja sihinää kuuluu. Monia rahksheja liiskaantui kiven alle, ja – onneksi – kaikki Klaanilaiset olivat sivussa.
Matoro nousee hitaasti maasta. Hän tavoittelee pudotuksessa jonnekkin lentänyttä miekkaansa. Matoro nappaa miekkansa kahvasta kiinni. Ei liiku. Jään Toa katsoo ylemmäs. Massiivinen makuta pitää miekan terää jalkansa alla. ”Kukas se siinä?”, Abzumo sanoo jäätävästi ja heittää mangetismilla Matoron päin takaseinää ja sitten kattoon. Makuta Nui pääsee teleportaatiovoimaa käyttäneen Abzumon luo ja kaksikko alkaa jälleen taistella.
Matoro on täysin ruhjeilla, melkein tajuttomana huoneen kulmassa.