Klaanon

Avainsana: Klaanilaiset

  • Isku Nazorak-pesään: Makutan kuolema

    Luola, again.

    Matoro on hämmästynyt tapahtumien kulusta. Pinkki örghelimörgheli, joka paljastui Manuksi, tuli sisään ja hoiteli Skakdit.
    Nazorakit ovat melko hämääntyneinä huoneen yhdessä nurkassa.

    Valitettavasti vihreää kaasua nousee ylös pinkisät olennosta.

    ”Manu, sinä vuodat.”, Matoro huomauttaa etsiessään miekkaansa.
    ”Ei, ei taas.”, Makuta sanoo. Hänen mielensä valuu pikkuhiljaa ulos ruumiin haavoista.

    Piikikäs terä iskeytyy suuren olennon rinnan läpi. Terä on piikikäs ja verinen, ja kun takana oleva Gaggulabio alkaa repiä sitä pois, ei välttämättä halua olla kuulolla. Terän väkäset raastavat lihaa ja katkovat kylkiluita. Pinkki olento kaatuu maahan, ammottava aukko silmänsä lisäksi myös rinnassa.
    ”Pikku ystävänne taisi kaatua.”, Gaggulabio sanoo kylmän rauhallisesti. Hänellä on kädessä entistä verisempi miekkansa.
    ”Otetaanko tämä uusiksi?”, hän ehdottaa.

    ”Tuotanoin… Minä kannattaisin kuitenkin sitä, että häivymme tästä huoneesta yhteiselle teehetkelle. Mistä teestä sinä pidät? Voimme hankkia myös pikkuleipiä teen kanssa. Laava nimittäin nousee.”, Matoro viisastelee tuttuun tapaansa.

    ”Hmm. Sopii minulle, menen tosin yksin.”, Gaggulabio hymyilee ja sähisee jotain epämääräistä, ilmeisesti torakan kieltä.
    Skakdi astuu pari askelta ulos luolasta, ja Nazorakit oven sivuilla kankeavat valtavan kiven ovensuulle. Kuuluu vain tömähdys, pölyä ja Klaanilaiset ovat lukittuna kammiossa. Laava on vallannut ja yli puolet huoneesta.

  • Isku Nazorak-pesään: makutan uudelleensyntymä

    Pimeys. Varjo. Tummaa muodotonta massaa. Se valuu ylitseni. Se tuntuu kylmältä. Paitsi, että en tunne mitään. Kaikki näyttää mustalta. En tosin näe mitään. Vai näenkö? Jos on säkkipimeässä, ei näe mitään, koska valonsäteet eivät osu silmiin. Tämä on kuitenkin erilaista pimeyttä. Jos muunlaista nyt on koskaan ollutkaan olemassa.

    Missä olen? Näen vain varjoja. Epäselvää, häilyvää. Hiljaisuus. Mistään ei kuulu äänen ääntä. Jostain ilmestyy värittömiä kuvia, hahmoja. Muodot alkavat erottua. Silti varjot vain lipuvat ohitseni.

    Mitä olen? Minulla ei ole ruumista, ei lainkaan minkäänlaista olomuotoa. Mutta koska ajattelen, olen, eikö totta? Mitä siis olen? Lordi Voldemort…? En. Jotain muuta.

    Milloin olen? Ajantajuni on kadonnut tyystin. Olen tuiki tuntemattomassa ajassa. Millä vuosisadalla elän? Onko tämä jokin vaihtoehtoinen ulottuvuus? Miksi en sitten muista mitään siitä?

    Mitä minä oikeastaan muistan? Millaisessa maailmassa olen elänyt?

    Päässäni pyörii kysymyksiä. Se on havainnollistus siitä, että ajattelen. Tai ehkä olenkin illuusio. Vaiko alluusio? Ne eivät taida kuulua samaan aihepiiriin. Mitä minä ajattelen? Kammottavaa. Vihreää. Limaa. Mitä. Hittoa.

    Jostain kantautuu ääni; varjojen läpi se sulloutuu tajuntaani tunkeutuen, kuin miekka, joka lävisti vatsani. Muistan sen. Mutta missä se tapahtui? Ja milloin? Ja miksi?

    Hyvä uutisteksti vastaisi noihin kysymyksiin. Mutta täällä ei ole paperia. Miksi? Missä siis olen? Tylsässä vaihtoehtoismaailmassa vaiko oman pääni sisällä? Veikkaan, että minulla ei ole päätä. Se on hämmentävä ajatus.

    Ahaa-elämys. Kuinka ihanaa. Minulla ei ole päätä. Se tosin on itsestäänselvyys, jos minulla ei ole ruumista.

    Varjojen tanssi kiihtyy. Ääniä tulee enemmän. Mistä ne tulevat? Otanpa selvää. Vai onkohan se sittenkään niin hyvä idea? Ehkä ei. Mutta en halua jäädä tännekään. Pakko valita. Ei jaksaisi. Pakko. Hmm… pakko on vain kuolla. Mutta olenko kuollut? Se torakka tappoi minut. Mrr… Kosto!

    Miten kostan, jos olen kuollut? Herään henkiin tietysti, mikäs siinä. Mutta mehän elämme vain kuollaksemme. Kannattaako siis elää, kun kuitenkin lopulta kuolee? Ehkä voimme tehdä jotain elämillämme. Minulla oli kuusi, mutta kuolin ne pois. Surullista, eikö?

    Mutta nyt en keskity enää varjoihin, jotka ovat tarttuneet minuun. Minä on melko laaja käsite. Minäkäsitykseni lienee siis laajentunut. Hauskaa. Psykologinen leikki saa riittää: ne nostavat minut tietoisuuden uudelle tasolle. Koen valaistuksen. Mitä se oli? Uuno Turhapuro. Eikun. Korppi. Se puree minua. Tekee mieli tappaa se. Tapan sen, koska pystyn. Pystynkö? Hoo, taas uusi ahaa-elämys. Ne ovat jänniä. Tappaminen on kivaa.

    Viehättävää. Verta on kaikkialla. Punaista ja paksua. Sitä valuu päälleni. Se on kuumaa. Poltan kieleni. Tai ainakin jonkin ulokkeen. Se on vihreä. Auts. Miksi se on vihreä?

    Avaan silmäni. Siinähän olen minä. Miksi syön kookospähkinää? En ole ennen maistanut kookospähkinää, ehkä se on hyvän makuista-ta-ta. Ta. Ta. Tuli. Niin juuri, poltan tuon kopion itsestäni. Ajattelemallahan se hoitui, olen kuollut jälleen. Nyt voin nousta. Avaan silmäni uudelleen. Mitä se on? Laavaa. Se polttaa. Ei hyvä. En pidä laavasta, jos se polttaa minua. Äkkiä pois. Tuolla tapahtuu jotain. Se on taistelu. Iso Skakdi tappaa pian Matoron. Enkö minä tappanut Skakdeja vasta äsken? Vai oliko se vuosituhansia sitten? Ei, tuo oli eri Skakdi.

    Näen ruumiin. Se on iso ruumis. Mutta tuollahan on vielä isompi. Jännää.

    Käytin juuri puhekielen ilmausta. Sekin on jännää. Nää. Hoo! Siellä on kaikkein isoin ruumis! Mutta se on pinkki, hyi olkoon. Noh, se on iso. Otan sen. Tunnen eläväni. Mutta päähän sattuu. En näe mitään. Täytyy suunnistaa kuulon perusteella. Seinän läpi paiskautuminen EI ole kivaa. Mutta sekin on parempi kuin kuolema. Taas.

    Typerää. Kävelen. Uusi ruumis ei tottele hyvin. Miksi se on pinkki? Hyijyi. Ja karvainen. Argh! Nälkä. Nyt kuulen ääniä. Ooh, taidan tappaa vähän lisää Skakdeja.

    Luola

    Matoro katsoi luolan suulle. Sieltä saapui pinkki, karvainen hirviö, jonka pää oli selvästi lävistetty. Gaggulabio karjaisi. Hän huomasi, että tämä otus vastasi Metorakkin kuvausta pinkistä jänishirviöstä. Hän ampui sitä. Se tarttui häneen ja laittoi hänet suuhunsa. Se nielaisi hänet. Gaggulabio oli raivoissaan. Kukaan ei nielaisisi häntä. Pinkki otus tarttui toisesta henkivartija-Skakdista kiinni ja repi siltä pään irti. Viimeinen Skakdi antautui, mutta pinkki jäniksenkuvatus repi hänetkin kahtia. Skakdi rääkäisi viimeisillä voimillaan.

    Kukaan ei huomannut, että Gaggulabio leikkasi tiensä ulos otuksen vatsasta; kaikki olivat keskittyneet otukseen, joka tuijotti heitä lävistyneellä silmällään. Gaggulabio hiippaili ulos luolasta. Klaanilaiset katsoivat pelokkaina olentoa. Se avasi suunsa vajaamielisen näköisenä ja sanoi:
    ”Pöö.”
    Moni hätkähti. Sitten otus virnisti ja nauroi Makuta Nuin äänellä.

  • Isku Nazorak-pesään: Gaggulabion pahisuskottavuus nousee

    Luolasto

    Matorolle ei tule mieleen yhtään huonompaa paikkaa taistelulle, kuin puoliksi sortunut, kemikaaleja ja ilkeitä raheja täynnä oleva luola josta löytyi myös laavaa. Lisäksi uloskäyntejä oli vain yksi, ja senkin edessä oli Gaggulabion haarniskoitu ruumis ja hänen kaksi henkivartijaansa taustalla.

    ”En olisi uskonut että niin kehutut Klaanilaiset jäävät näin yksinkertaiseen ansaan. Eikö teille ole opetettu että vihollisen maaperällä, umpikujassa sijaitsevaan pienioviseen luolaan ei kannata mennä?”, Skakdi-lordi puhelee kylmällä äänellä, sivellessään kädessään piikikästä miekkaa.

    ”Meitä on viisi, teitä kolme. Onko kovin järkevää hyökätä, muistat kyllä että olemme selvinneet pahemmistakin tilanneista.”, Matoro sanoo tiukaksi vastalauseeksi.

    ”Kuinka niin viisi? Me saamme tänne koska vain lisää väkeä, emme vain viitsi tunkea pieneen luolaan kovin montaa soturia.”, Gaggulabio vastaa rennosti. ”Niin, olette toivottomassa tilanteessa. Taisteletteko vai antaudutteko?”

    ”Mikset sinä antaudu?”, Matoro lohkaisee.
    Gaggulabio ei pitänyt tästä vastauksesta.

    Skakdi-lordi ryntää kylki edellä ja iskee kovaa Matoroa, tämä torjuu miekallaan mutta iskun voima kaataa Toan maahan ja heittää tämän miekan pois. Hyökkäys jatkuu miekanheilautuksella Summerganonia kohden, kokenut soturi kuitenkin onnistuu väistämänä sen ja torjumaan. HenkivartijaSkakdit lähtevät hyökkäykseen, toinen hyppää ilmasta Glatoriankingin yli, iskien tätä miekalal selkään. Toa kääntyy nopeasti, kivusta välittämättä lyö miekalla kohti Skakdia. Keetongulla on ongelmia vältellä kahdella miekalla aseistautuneen Skakdin lyöntejä. Mahriking juoksee katsomaan Matoron tilaa. Hän auttaa Jään Toan ylös.

    Tila on ahdas taistelulle, eikä asiaa yhtään helpota huoneiston perällä oleva laava-allas ja seinän raosta virtaava laava. Lisäksi oviaukossa näkyy Nazorakeja.

    ”Meidän pitää päästä tästä huoneesta pois, nopeasti…”, Matoro sanoo ensimmäiseksi Mahrikingille. Yhtäkkiä Tulen Toa iskee keihäänsä suoraan Matoron pään yli, torjuen torakan naginatan iskun. Matoro heittäytyy pois välistä, katsellen kaaoksessa minne hänen miekkansa on lentänyt.

    Matoro näkee sen, syöksyy torakan ohi ja kiertää yhden taitelun. Hän syöksyy nopeasti nähdessään miekkansa vierivän hitaasti kivikossa kohti laavaa. Syöksy, nappaus aseen kahvasta. Suuri, kolmikynsinen jalka iskeytyy miekan terän päälle.

    ”Pääsitpä pahaan paikkaan.”, Gaggulabio sanoo ilkeästi hymyillen Matoro näkee Skakdin verisen, piikikkään miekan ihan naamansa edessä.

  • Isku Nazorak-pesään: Valotun rekrytointi ja liskomöykytys

    Bio-Klaanin linnake

    Matoro on astellut ulos linnakkeesta, menossa Klaanin ”takapihalle”, hiakkarannalle jossa sijaitsee myös Matorankylä. Alempaa, vesirajasta kuuluu aseiden kalinaa, epämääräisen huudon, Zyglakin sähinää. Matoro juoksee, näkee heikkadyyniltä Kapuran ja Glatoriankingin taistelemassa muutamaa Zyglakia vastaan. Toat näyttävät olevan pahasti alakynnessä. Matoro ottaa energiateränsä ja hyppää alas, lisko-otukset huomaavat hänet heti. Samoin Klaanilaiset.
    ”Matoro! Mitä sinä täällä?”, Kapura ihmettelee, ja väistää liskon iskun.
    ”Hoidellaan nämä otukset, puhutaan sitten.”, Matoro toteaa ja hyppää ilmaan, Zyglakin yli, iskien tätä miekalla selkään. Zyglak huitaisee Matoroa kohti, Toa iskeytyy kovaa maahan.
    ”Ehkä teihin ei tehoa elementti-iskut, mutta maastoon tepsii”, Jään Toa puhuu itsekseen ja ampuu miekastaan energiasäteen Zyglakin jalkojen alle. Hiekka kuumenee, olento karjaisee kun sen jalkaa polttelee. Zyglak kaatuu, Matoro tainnuttaa sen miekan lappeen iskulla takaraivoon.

    Jonkun ajan kuluttua loputkin otukset on hoidettu. Matoro aloittaa keskustelun parivaljakon kanssa.
    ”Hei, ehtiikö jompikumpi auttamaan Manua jossakin pikkujutussa?”, Matoro kysäisee ja tutkailee tajutonta Zyglakia.
    ”Minä en voi, minun pitää tehdä sarjakuvaa ja vaikka mitä täällä Klaanissa.”, Kapura selittää. Glatorianking on taasen innoissaan asiasta.

    Matoro menee Glatoriankingin ja Mahrikingin kanssa Keetongun pajalle, siellä odottaakin jonkinnäköinen hopeinen Nöpö- walkeri. Keetongu näkyy ohjaimissa.
    ”Ilmoitin Summerganonille, että lähdemme kohta. Pitänee odottaa vielä häntä…”, Matoro päivittelee.

  • 955 lämmittelee

    Metsä

    Yliluutnantti oli hänen sotilasarvonsa, 955 tunnuslukunsa. Hänen oikean nimensä pystyi lausumaan vain hyönteisen suulla. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut nimeä, hän oli tyytyväinen päästessään tekemään työtään.

    Nyt hän odotti puun oksalla kahta lähestyvää hahmoa. Tämä puku on yllättävänkin kevyt, hän ajatteli. Silti uskomattoman kestävä. Harvinaisen laadukasta jälkeä suunnitteluosastolta. Torakka oletti olevansa hyvässä piilossa, eikä ainoastaan paljaalta silmältä. Puku piilotti hänen ruumiinlämpönsäkin. Yliluutnantti kyyristyi, valmiina hyppäämään kohteensa kimppuun.

    Alla Matoro The Blacksnow käveli ripeästi kohti Klaanin linnaketta. Tyypilliseen tapaansa hän tarkkaili ympäristöään, ja pysyi varuillaan. Viimeaikaiset tapahtumat ainoastaan rohkaisivat häntä pysymään entistä varovaisempana. Summerganon käveli Matoron perässä, muutaman metrin jäljessä, hänkin olkansa yli vilkuillen. He kuulivat lehtien havinaa yläpuoleltaan.

    Yliluutnantti putosi jaloilleen, muttei kohteensa päälle, kuten oli tahtonut. Hän huomasi vastustajiensa olevan tavallista tietoisempia ympäristöstään. Torakka syöksähti eteenpäin ranneteriensä kanssa, muuta kokeneena miekkailijana Matoro ohjasti iskun vasemmalle puolelleen, ja vastasi nopealla kierrepotkulla. Toa hyppäsi sen jälkeen nopeasti hyökkääjän yli, kääntyi, ja laukaisi energia-hyökkäyksen suoraan torakan selkään. Summerganon keskitti voimansa miekkansa kautta jäähyökkäykseen.

    Yliluutnantti myhäili mielessään. Puvun energianimemistoiminto ainakin toimi mallikkaasti. Toain hyökkäykset eivät tehneet häneen lainkaan vahinkoa. Seuraavaksi 955 päätti kokeilla pukunsa tykkiä. Hän kohotti laiskasti kätensä, ja laukaisi pienoisohjusryöpyn Summerganonin kimppuun, nauttien tilanteesta suuresti.

    Summerganon heittäytyi täpärästi sivuun, ja mietti pikaisinta poistumista taistelusta. Hän ymmärsi vastustajansa olevan kyvykäs taistelija, eikä tahtonut joutua taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan. Matorolla oli jo suunnitelma mielessään. Hän sivalsi miekallaan puusta suuren oksan irti, ja se tippui muutaman metrin syvyisessä kanjonissa virtaavaan jokeen.

    955 ajatteli kokeilla taas uutta pukunsa ominaisuutta, tämä oli hänestä hyvinkin nautinnollista. Hän kaivoi vyöltään pienen pommin, ja sinkaisi sen kohti Summerganonia. Toa menetti tasapainonsa paineaallon vaikutuksesta. Torakka astui vastustajaansa kohti, ja kokeili jälleen uutta kikkaa. Hän laukaisi käsivarrestaan vaijerin, joka sitoi Summerganonin maahan kiinni. Matoro kuitenkin syöksähti torakan ja Klaanilaisen väliin, ja katkaisi säilällään vaijerin. 955 huitaisi kädellään Matoron syrjään, ja tämä lensi kaaressa monta metriä.

    Summerganon vastasi tähän nopealla taklauksella, ja torakka kaatusi selälleen. Jään toa koetti kiinnittää hyökkääjän maahan elementaalivoimillaan, mutta haarniskoitu Nazorak vain nousi jaloilleen ja hypähti taaksepäin.

    Eiköhän tämä ollut tässä, 955 mietti. Kaksikko selvästikin osasi taistella, eikä tahtonut heidän oppivan liikaa hänen aseistuksestaan. Nyt hän odottaisi heidän seuraavaa siirtoaan.

    Klaanilaiset loikkasivat Matoron huudosta joen mukana vauhdikkaasti virtaavaan tukkiin roikkumaan. Edessä oli suurehko koski, mutta sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia tällä lautantapaisella. Sitäpaitsi joki virtasi Klaanin linnaketta kohti. Summerganon osasi odottaa Matoron seuraavaa huudahdusta:
    ”Valitan, herr torakka, mutta valitettavasti tämä jää muistiin päivänä….”
    955 keskeytti tylysti lauseen laukaisemmalla ranteestaan uuden liudan ohjuksia, tällä kertaa kohti kanjonin seinämää. Kallionlohkareet romahtivat ilmeisesti Klaanilaisten päälle, mutta 955 arveli heidän jääneen henkiin, mahdollisesti tajuihinsakin. Kuitenkin hän totesi lähdön hetkensä koittaneen. Puvun muitakin ominaisuuksia olisi hyvä testata, ja ennen pitkää varsinaiselle tehtävällekin täytyisi lähteä.

    Aktivoidessaan pukunsa rakettimoottorit Nazorak mietti vielä mielessään kokemuksen olleen harvinaisen virkistävä, tusken aiheuttaminen oli aina yhtä tyydyttävä kokemus. Vaikka hän myönsikin tällä kertaa tyytyneensä lähinnä uusien vempaimiensa testailuun. No, ehkä ensi kerralla sitten, hän tuumi.

  • Arsenal Snowman

    Pienehkö saari, laituri

    ”En voinut olla huomaamatta, kuinka vähin varustein olette matkalla. Sallikaa minun antaa teille tämä, nämä ovat vaarallisia vesiä” Kapher sanoi, ja kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimensa. Siinä oli uuden mallin sijasta vain neljä piippua, ja siinä oli pitkä, puusta tehty perä. Piippu oli koristeltu kiemuraisin kuvioin. Kepe otti aseen vastaan kiittäen, ja katsoi suurta hahmoa silmiin. Kapherin katseessa ei näkynyt tippaakaan epärehellisyyttä, pienten silmien takaa loisti pyyteettömyys.

    Klaanilaiset hyvästelivät uuden ystävänsä vielä kerran kavutessaan veneeseen, ja Snowman työnsi kaasuvipua. Rannan jäädessä taakse hän hymyili tyytyväisenä.
    ”Nyt meillä on sentään molemmille aseistusta, jos joudumme vaikeuksiin.”
    ”Niin” Kepe myönsi, ja samalla hänen mieleensä nousi kysymys, joka hänen oli pitänyt esittää jo aiemmin: ”Se meidän toinen aseemme, toisin sanoen vanha painetykkisi, miksemme pyytäneet sitä matorania korjauttamaan sitäkin? Se on vanha, eikä sitä ole käyetty aikoihin, pieni virittäminen olisi voinut tehdä hyvää.”
    ”Samasta syystä kuin pidän sitä visusti katseilta piilossa täällä veneessä, runkoon kätkettynä. Se ei ole ainoastaan äärimmäisen laiton, vaan se yhdistetään erääseen pahamaineiseen skakdi-ryhmään, joka murhasi puoli saarellista matoraneja.”
    ”Miksi ihmeessä sitten pidät moista mukanasi?” Kepe oli hämillään.
    ”Sain sen eräältä vanhimmista ystävistäni. Hän oli käyttänyt kahta tuollaista pelastaakseen henkensä kyseisiltä konnilta. Minä sain varakappaleen, ja pelastin sillä henkeni. Oikeastaan pidän sitä muistutuksena siitä, että apu harvoin tulee siltä taholta, mistä sitä odottaa. Tunnettuna murha-aseena pidetty tykki saattaa auttaa pelastamaan kokonaisen saaren populaation omien, symbolisten toa-aseiden sijasta. Samoin kiero mutanttiskakdi saattaa pelastaa kylällisen väkeä, ja toa kavaltaa ystäviensä hengen vallan tähden.”

    Kepe tiesi, että kun Snowman puhui noinkin henkeviä, kannatti yleensä antaa hänen puhua keskeytyksettä. Aallot löivät veneen keulaa vasten sen kiitäen tasaisesti etelään.

  • Kapher

    Pienehkö saari

    Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

    Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

    ”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

    Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

    ”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

    Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

    ”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
    ”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

    Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

    Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

    Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

    Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”

    Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
    ”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.

  • Mielen naamion mysteeri

    Makuta Nuin luola

    Matoro tutkailee ympärilleen.
    Hän astelee koehuoneeseen. Paljon erilaisia aineita lasisesta ptorodermiksestä tehdyissä laseissa. Elämän aineita, näillä luodaan Raheja. Matoro muistelee että hänenkin naamionsa, mielen naamio, syntyi erään Makutan kokeessa.
    Hän jatkaa kiertelyään. Hyllyköllä on runsaasti rulalle kierrettyjä papereita kategorioituna. Asevarastossa on lähes kaikkea mitä vaan aseena voi käyttää. Täydellinen kokoelma.

    ”No, tässä on varmaankin hyvä hetki kysäistä pari kysymystä. Mitä tarkoitat ’tällaisella hetkellä’ ja miten ylipäätään sait ne torakat kimppuusi?”, jään Toa utelee Makutalta.

    Vesiputous lähellä luolaa

    Metorakk on pistänyt joukkonsa tutkimaan kaiken mahdollisen mistä Klaanilaiset olisivat voineet mennä. Hän murisee voimattamossa vihassaan ja raportoi asiasta Gaggulabiolle. Joukko tekee lähtöään.