Avainsana: Kepe

  • Yö kauhu: Jokin pääsi vapaaksi

    Klaanin linnake

    Kepe seisoi käytävällä yllättyneenä valojen räpsymisestä. Jostain kaukaa kuului mekkalaa, rakennus tuntui tärähtävän. Sitten valot ottivat ja kuolivat.

    Jokin jyrähti ja kovaa, paineaalto pyyhkäisi läpi linnan. Kepe kaatui, onnistuen pitämään lasisen säiliön juuri ja juuri rikkoutumattomissa.

    Tästä toivuttuaan Kepe jatkoi käytävää eteenpäin etsien G:tä, näyttääkseen koteloita ja saadakseen tietää mitä oli tekeillä. Koteloille oli tapahtumassa jotain, ne alkoivat kehittää jonkinlaista kudosverkkoa välilleen. Hän kääntyi nurkalta vasemmalle. Pimeys jatkui joka suuntaan, sähköt näyttivät täysin katkenneen.

    Sitten hän näki hahmon käytävällä. Se oli G.

    Hän kiiruhti tätä kohti, mutta kompastui johonkin, vaikka käytävällä ei näyttänyt olevan mitään. Hetken hän kuvitteli kuulleensa kolkkoa naurua. Varjo oli kampittanut hänet.

    Kotelot olivat miltei yhdistyneet yhdeksi isoksi, ja yhteen niistä aukesi punainen, luonnoton silmä. Se ei näyttänyt katsovan minnekään, mutta silti näytti tietävän mitä oli tekemässä. Säiliön rysähtäessä maahan otus vapautui ja lähti viipeltämään lonkeroillaan G:tä kohti. Kepe oli samalla hölmistynyt että kauhistunut.

  • Yö kauhu: Se oli biologisesti mahdotonta

    Koska Manu oli jo ehtinyt lähteä, Kepe oli suunnannut matkansa Arkistoihin. Hän oli selannut monia makutojen luomuksista kertovia kirjoja, muttei ollut onnistunut löytämään mitään Snowmanin loista vastaavaa.

    Hän oli vesiperän vetämisestä harmistuneena palannut Verstaalle. Hän suori suorinta tietä laboratorioon. Jauhepaketti oli yhä pöydällä, mutta löytynyt parasiitinhilse oli kadonnut. Sen sijaan pöydällä oli muutama pieni, musta ja sykkivä kotelo. Niistä kasvoi hiuksenohuita juuria jotka imivät jauhetta ikään kuin ravinnokseen.

    Kuinka tämä oli mahdollista? Miten DNA:ttomista soluista voi alkaa kasvaa jotain tällaista, Kepe ihmetteli. Se oli biologisesti mahdotonta. Ja mitä ihmeitä nämä kotelot olivat? Pinnan alta kuulsi jonkinlainen hahmo.

    Lisää parasiitteja?

    Kepestä alkoi tuntua siltä, kuin loisen olisi luonut jokin makutaakin pahempi. Joku todella syvän pimeyden otus.

    Kepe nosti pöytälevyn, jonka päällä jauhe ja kotelot olivat, ja suojasi sen kuvulla. Se olisi vietävä jonnekin asiallisempaan paikkaan. Ja oli päätettävä mitä koteloille olisi tehtävä.

    Hän kiiruhti kotelosäiliöineen hissiin, jota ei joutunut odottamaan kovin pitkään. Hän saapui kerrokseen, jossa oletti G:n olevan. Mutta ennen kuin hän ehti löytää tämän jotain odottamatonta tapahtui.

  • Karanteeni

    Snowmanin huone

    Kepe seisoi keskellä Snowmanin huonetta. Se oli laitettu karanteeniin heti, kun mystisen paketin merkitys oli selvinnyt. Kepe oli kuitenkin saanut luvan tulla etsimään johtolankoja, joilla parasiitin luonteen jäljille päästäisiin.

    Kepeä harmitti se, ettei Snowmaniin saanut yhteyttä eikä häntä varoitettua hänen päänsä sisäisestä uhkasta. Ei voinut tietää, koska se tekisi hänelle jotain anteeksiantamatonta. Tai ehkä se oli jo tehnyt. Ehkä oli jo liian myöhäistä.

    Kuu näkyi leveästä ikkunasta. Sen ääressä oli kirjoituspöytä, jonka päällä oli edelleen jauheen jättämä läiskä. Otus oli kaivautunut ulos paketista Snowmanin nukkuessa. Mutta miksei hän ollut avannut pakettia ennen levolle käymistä? Taas yksi vastaukseton kysymys.

    Kepe oli tonkinut paketin pohjia myöten, muttei ollut löytänyt muita jälkiä kuin joitakin kuolleita soluja. DNA-analyysi ei niihin onnistunut, sillä jonkinlainen itsetuhomekanismi oli kadottanut sen. Otus ei selvästikään tahtonut jättää mitään jälkiä itsestään.

    Kepe tai kukaan muukaan ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta otuksesta. Se kuitenkin oli äärimmäisen vaarallinen ja heille vihamielisten tahojen käsialaa. Olisiko sen luonut joku makuta? Makutan voisi olettavan luovan jotain tällaista.

    Hän kääntyi ja jätti huoneen taakseen. Hänen täytyisi kysyä Manulta asiantuntijan näkemystä ennen kuin tämä ehtisi lähteä.

  • Loistartunta

    Adminien huone

    Guardian seisoi kylmällä lattialla pitäen kommunikaattoria vasemmalla kädellään suunsa edessä. Hänen ilmeensä oli vilpittömästi hämmentynyt.

    ”Snowman on mikä?”

    Kepen ääni huokaisi syvään langan toisessa päässä aiheuttaen äänekästä suhinaa. ”Snowmanissa on loinen”, hän sanoi selvällä painotuksella. ”Ja hän vei sen mukaan lentomatkalle.”

    Guardianin katse harhaili Visokkiin ja Tawaan, jotka keskustelun sujuvuuden onneksi olivat jo tietoisia siitä, mitä Guardian ajatteli. ”Avde” ei ollut koskaan poistunut Snowmanin mielestä, vaan oli siellä edelleen. Erittäin suostuttelukykyisen parasiitin sijainti hyvänkin pilotin lumipohjaisissa aivoissa ei tekisi hyvää millekään lentomatkalle.

    ”Jos saan ehdottaa, niin heitä pitää käskeä laskeutumaan heti”, Kepe sanoi. ”ja muuten, jonkun pitäisi kai sanoa Radiakille jotain, Dox sai jonkinlaisen allergisen kohtauksen. Kumma juttu…”
    Linja sulkeutui äkkiä. Joku olisi voinut huomata Kepen puheen nopeutuneen loppua myöten.

    Guardianin kasvot muuttuivat poikkeuksellisen vakaviksi. ”Menen kommunikaatiohuoneeseen.”, hän sanoi käytännössä jo juosten kohti huoneen ovea. ”Heidät täytyy pysäyttää ennen yötä.”

    Adminien palaverihuoneen ovi paukahti äänekkäästi kiinni ja sen lukittumisen monimutkainen tikitys hautasi kellon äänen alleen seuraavan kymmenen sekunnin ajaksi. Tawa ja Visokki jäivät huoneeseen kahdestaan. Nurkassa olevan suunnittelupöydän alta kuitenkin kömpi pian hopeinen Ussal, joka katsoi hoitajiansa anovasti. Se asteli mahdollisimman lähelle Tawaa ja Visokkia ja teki pienillä äänillään kaiken, että se huomattaisiin. Tawa ja Visokki onnistuivat kuitenkin jättämään huomiotta Nöpön toistuvat vingahdukset ravinnon perään.

    Tawa katsoi ikkunasta pohdiskelevan näköisenä. Taivaan väri oli purppurainen ja tähtiä alkoi jo näkyä himmeinä.
    ”Pian on yö”, hän sanoi. ”Eikä pilven pilveä taivaalla. Ei edes tuule.” Tawa kääntyi takaisin Visokkiin.
    ”Liian rauhallista. En pidä tästä.”

    Visokki pyöritteli silmiään. Hän erehtyi harhautumaan katseellaan hopeiseen Ussal-rapuun, mutta tajusi viime hetkellä katsoa muualle. Tietynlaiseen mielenhallintaan ei edes Visokki olisi varautunut. Nöpö raapi vauhdikkaasti lattiaa jaloillaan ja napsautti saksiaan kiinni ja auki aiheuttaakseen mahdollisimman paljon ääntä. Tawa ja Visokki olivat liian keskittyneitä ajatuksiinsa erehtyäkseen katsomaan sivulle.

    ”Se Matoran, joka kuljetti paketin Snowmanille vaikutti luotettavalta”, Visokki viesti Tawalle. ”mutta taidan jututtaa häntä uudelleen varmuuden vuoksi.”

    Tawa nyökkäsi. ”Hyvä idea. Minäkään en kai aio nukkua. Voisi katsaista kontrolli…”
    Tawan puhe keskeytyi, sillä hän oli erehtynyt katsomaan kontrollipaneelia. Toisessa nurkassa sijaitsevan metallinhohtoisen ja sinisillä napeilla täytetyn paneelin päällä seisoi hopeinen Ussal-rapu. Visokki oli jälleen kääntymässä, mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä hän väisti katseellaan.
    Nöpö seisoi paneelin päällä. Se katsoi Tawaa silmiin suurilla, tummilla, kiiltävillä, tärisevillä ja kaikin puolin suloisilla silmillään. Se piti pienellä suullaan hiljaista, mutta kuitenkin niin raskasta hengitystä, että sen tunti kauas. Loppusilaukseksi Ussal päästi niin säälittävän vingahduksen, että Visokki melkein hairahtui katsomaan.

    Tawan silmät suurenivat ja hymy leveni. Se oli säälivä hymy, jossa oli kuitenkin pieni hippunen iloa.
    ”Taidan”, hän sanoi hitaasti ja aneemisesti, painottaen jokaisen sanan jokaista tavua aivan omalla tavallaan. ”ruokkia ensin Nöpön.”

    Visokki katsoi Tawaa nyökäten hitaasti. Hän käveli ulos adminien komentokammiosta ja jatkoi iltaisen hiljaisilla käytävillä kohti postinkäsittelyosastoa.

  • Kepen eettinen koe

    Portaikko alas Klaanin kellariin

    Kepe kantoi kankaan päällä reunastaan revennyttä laatikkoa. Valkoista, kummallista jauhetta valui sen nurkasta samanväriselle kankaalle, joka esti tomua leviämästä joka paikkaan.
    Hän kiiruhti Guardianilta saamansa paketin kanssa portaita alas kohti Verstasta. Päästyään oikeaan kerrokseen hän kääntyi käytävälle, jonka seinustoilla olivat Klaanin ruoka-, naamio-, polttopuu- sun muut varastot. Yksi varasto-ovi oli hieman jykevämpi kuin muut. Siinä oli monta erilaista lukkoa, joista tosin yksikään ei ollut kiinni. Kepe kiskaisi raolleen jääneen oven jalallaan auki.

    Hän astui sisään oven perässään kiinni potkaisten. Eteishuoneessa oli pimeää, mutta hän ei raaskinut sytyttää valoja, ettei olisi pelästyttänyt jotakuta Verstaan muista asukeista. Hän suuntasi privaattiovelleen, avasi sen, lukitsi tiukasti jäljessään ja hapuili kätensä laboratoriohuoneen oven kahvalle. Jokin pimeässä nurkassa päästi kurauksen.

    Laboratorio toimi samalla myös eräänlaisena valvomona. Klaanilla oli oma valvontakameroihin perustuva turvajärjestelmänsä, jota joku pahaa-aavistamaton matoran jatkuvasti valvoi. Valvoja oli kuitenkin johdottanut itsensä niin tiiviisti Klaanin kaikkiin muihin verkkoihin, että pystyi näyttämään kaikkien valvontakameroiden kuvat laboratorion seinustan monen monituisilla monitoreilla. Plus kuvan, joka näytti edellä mainitun pahaa-aavistamattoman valvojamatoranin. Valvojiakin valvotaan.
    Yksi Valvojan näyttöruuduista näytti sen keräämää lokia kaikesta Klaanin tietoverkon tapahtumista. Kepe huomasi sivusilmällä Killjoyn käyttäneen haarniskointilaitteistoaan, muttei kiinnittänyt tähän suurempaa huomiota.

    Hän laski paketin pöydälle ja veti hengityssuojaimen kasvoilleen siitä huolimatta, että G oli sanonut sen olevan ainakin nyt vaaratonta.
    Hän otti jauheesta pienen näytteen lasilevylle ja asetti sen mikroskoopin alle. Jauhe oli sangen erikoista; se vaikutti rakenteeltaan olevan jotakin muovintapaista. Se kuitenkin käyttäytyi aineena kuin metalli, ja sille ominaisesti myös suli lämmittäessä. Se myös toimi hyvänä säteilyeristeenä, Kepe totesi suojapuku päällään.
    Mitenköhän se vaikuttaisi hengitettynä tai syötynä, Kepe mietti, ja päätti testata tätäkin.

    ”Doo-ox, tulepas tänne…”

    Aine ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan koe-eläimeen mitenkään. Se ei mielenkiintosista kemiallisista ominaisuuksistaan huolimatta osoittautunut Snowmanin huumaamiseen kelpaavaksi. Mitä ihmettä se siis oli?

    Kepe tallusteli ympäriinsä huoneessa ankarasti miettien ja potkaisi erästä tynnyriä. Se kaatui ikävästi kalahtaen. Naamioita levisi lattialle, niiden joukossa pari Kualsia, Mahiki ja… Rahien hallinnan naamio?
    Rah…?

    Kepe muisti G:n maininneen jotain paketin reiän oudosta syntytavasta. Kuin jokin olisi möyrinyt sieltä ulos. Jokin eläin tai robotti?
    Sellainen olisi taatusti paljastunut Klaanin postin röntgentarkastuksissa. Ellei…
    …ellei jauhe ollut tarkoitettu säteilyn eristämiseen. Sen jauhemainen muoto oli ilmeisesti vain hämäystä, jolla oli tarkoitus saada heidät epäilemään sitä huumausaineeksi. Itse syyllinen oli siis päässyt vapaasti temmeltämään. Mutta mikä tuohon pakettiin mahtuva otus olisi voinut saada Snowmanin sellaiseen tilaan ilman yhteyttä hermojärjestelmään?

    Kepe tajusi tilanteen, syöksyi sisäpuhelimelle ja painoi näppäimistön G-nappia. Tämän vastattua Kepe täräytti ilmoille erittäin vaarallisen, mutta ikävä kyllä todennäköisen tilanteen.

    ”Snowmanissa on loinen.”

  • Sota administon harteilla

    Bio-Klaani, Admin-siipi

    Guardian tuijotti ulos ikkunasta. Oli ilta ja punaisella taivaalla hehkuva aurinko alkoi lähestyä horisonttia. Guardian katseli Klaanin muurien sisäisiä tapahtumia. Pienet Matoran-työläiset kasasivat sotakoneita ja vahvistivat muurien puolustusta uutterasti muutaman Toan ja steltiläisen auttamina.

    Guardian otti hörpyn kädessään pitelemästään kupista. Se oli juuri tarpeeksi kuumaa.

    Sininen Skakdi oli juuri pitänyt pieniä keskusteluita muutamien klaanilaisten kanssa näiden tulevien tehtävien luonteista. Ämkoo ja Snowman tutkisivat Guardianille annettujen koordinaattien sijaintia. Makuta Nuin monipäinen tiimi tekisi hallitun iskun Nazorakien pesään. Killjoy lähtisi yksin Purifierin perään. Mikään tehtävistä ei tuntunut Guardianin mielestä erityisen varmalta.
    Guardian otti toisen hörpyn. Hänen luottamuksensa klaanilaisiin ei ollut pieni, mutta oli silti vaikeaa ravistaa mielestä ajatusta, että Klaani oli vain pieni kala isossa vedessä.
    Kyseisen ajatuksen katkaisi oven aukemisen ääni. Guardian tiesi takuuvarmasti tulijan olevan Tawa, vaikka ei edes kääntynyt varmistamaan arvaustaan. Jos kyseessä olisi Visokki, Guardian kuulisi neljän jalan tasaisen ja nopean kipityksen. Jos kyseessä olisi Ämkoo, Guardian ei kuulisi mitään.

    ”Terve”, Guardian sanoi juomakuppi puoliksi suussa.
    ”Helei”, Tawa vastasi. ”Kaikki näyttäisi olevan valmista tältä päivää. Muurien puolustusta on lisätty. Vartiovaloja on myös lisää yötä varten.”

    ”Hienoa kuulla”, Guardian vastasi rauhallisesti kääntäen päätään hieman Tawan suuntaan. ”Mutta olemmeko me valmiita?”
    ”Siihen minä en osaa vastata”, Tawa sanoi.

    Guardian nyökkäsi. ”Sota. Ikävä sana.”

    ”Miten niin?”

    ”Kai se oli täysin korrekti sanavalinta, mutta en pidä sen kaiusta. Minulla ei ole kovin voitokasta sotakokemusta, tiedäthän. Me emme ole armeija.”

    ”Voisimme tietysti hakea apua”, Tawa ehdotti. ”Killjoyn armeija ei tule olemaan tarpeeksi.”

    ”Apua?” Guardian kysyi epäuskoisena. ”Keneltä? Mata Nuin ritarikunnaltako?”

    Tawa pudisti päätään. ”Ritarikunta ei antaisi meille apua. Paitsi jos luovutamme Manun, Ämkoon ja Visokin heille.” Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kummankaan ei tarvinnut sanoa, että kyseessä ei ollut vaihtoehto, jota sietäisi käyttää.
    Guardian joi kuppinsa tyhjäksi. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneessa olevan kaapin luo ja laittoi kupin pois.
    ”Taidan lähteä huomenna”, Guardian sanoi sulkien kaapin oven.

    Tawa nosti kulmaansa yllättyneen näköisenä. ”Minne?”

    ”Etelään. Ja ehkä käyn myös kotona.” Guardian katsoi ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Tawaa silmiin. ”Pari ystävää etelässä ovat minulle kiitollisuudenvelassa. Ja Zakaz, no…”
    Guardian ei sanonut loppua, sillä se oli turhaa. Tawa näytti ymmärtäväiseltä.
    ”Me selviämme hetken”, hän sanoi vaitonaisesti ennen siirtymistä uuteen aiheeseen. ”Muuten, mitä luulet Nimdan olevan?”

    ”Henkilökohtaisesti en ole varma, haluanko tietää”, Guardian vastasi. ”Mutta se on ase, sen verran tiedän. Mutta…jos se on ase, onko meillä oikeus käyttää sitä tässä sodassa?”

    Tawa olisi selvästi halunnut vastata jotain, mutta keskustelu keskeytyi Visokin rynniessä sisään. Sekä Tawa että Guardian kääntyivät kohti naispuolista Vohtarakia, jonka vihertävistä silmistä hohti asian vakavuus. Telepaattinen verkko iskeytyi kolmen adminin välille miltei automaattisesti, yhdistäen Tawan, Guardianin ja Visokin mielet yhdeksi kommunikaatioväyläksi. Tällä Visokki ilmaisi muille , että tämä keskustelu tultaisiin käymään ilman sanoja.

    Jotain tärkeää, Visokin ääni kaikui vakavana. Joku toi Snowmanille tämän paketin.
    Visokki pudotti pihtiensä välissä olevan sinivalkoisen postipaketin, jossa oli Bio-Klaanin leima. Paketin osuessa lattiaan siinä olevasta raosta tupsahti ulos pieni pilvi valkoista jauhoa. Jauho laskeutui lattialle hitaasti leijaillen ja muodosti täydellisen valkoisen ympyrän paketin ympärille.

    En tiedä, mitä tämä on, mutta Snowman tainnutettiin sillä, Visokki sanoi. Yksi omistamme kuljetti tämän Snowmanille tietämättä sisällöstä. Sen vaikutus kesti kai parikymmentä minuuttia, eli juuri tarpeeksi sille, että joku tai jokin kävi Snowmanin luona.

    Guardian ja Tawa kurtistivat kulmiaan. Molemmat miettivät kiivaasti, mitä Visokki voisi tarkoittaa. Pian punainen hämähäkki vastasi tähän pohdiskeluun puoliautomaattisesti.

    Joko kaasussa oli jotain tai sitten vastassamme on telepaatti, Visokki sanoi. Oli miten oli, minulla on tallenne Snowmanin muistoista. Katsokaa tarkkaan.

    Etkö voi vain tallentaa sitä myöhemmin katsottavaksi tai jotain? Guardian mietti.
    Visokki katsoi häntä vakavana. En ole nauhuri. Keskittykää nyt.

    Tawa ja Guardian nyökkäsivät. He sulkivat silmänsä yhteistoimin ja Visokki teki pian samoin. Visokki keskittyi pian koko mielensä voimilla työntämään Snowmanin muiston muiden ajatuksiin. Pian kaikki kuulivat voimakasta sydämentykytystä ja jotain alkoi näkyä.

    Muisto ei ollut täydellinen. Siinä oli joitain aukkoja ja kaikki ei tapahtunut takuulla samoin kuin alunperin, mutta hajanaisista muistinsiruista Guardian ja Tawa kykenivät hahmottamaan tasaisen kuvan tapahtumista. Häiritsevintä kuitenkin oli, että muistikuvassa oli paljon sysimustia aukkoja. Aukkoja, jotka vaikuttivat syövän muistoa ympäriltään. Yksi aukoista osui juuri siihen kohtaan, jossa Snowman oli vastaamassa mystiselle ”Avde”-nimellä kulkevalle hahmolle.
    Kolme adminia avasivat silmänsä. He katsoivat toisiaan pitkään huolestuneen näköisinä. Tawa avasi suunsa ensimmäisenä.
    ”Luuletteko, että hän-”
    ”Ei”, Guardian sanoi. ”En halua uskoa, että hän suostui.”

    Epämiellyttävä hiljaisuus täytti huoneen. Adminit katselivat toisiaan seinäkellon pitäessä kodikasta tikitystään.
    ”Toisaalta minä luotin Sheelikaankin”, Guardian sanoi katkerana, laskien katseensa lattiaan.
    Tawa kääntyi kohti Guardiania. ”Sheelika ei ollut petturi!” hän sanoi tiukasti.

    ”Ei”, Guardian sanoi pyöritellen päätään vaimean ironinen hymy kasvoillaan. ”Ei petturi. Ihan tavallinen piraka vain.”

    ”Sheelika ei ollut piraka”, Tawa sanoi. ”Se, mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni.”
    Visokki päätti vaihtaa aihetta vauhdikkaasti.
    ”Oli meillä petturi tai ei, saimme sentään lisätietoa”, hän sanoi tällä kertaa tavallisella telepaattisella viestillä. ”Avde. Sanooko mitään?”
    Tawa ja Guardian vastasivat kieltävästi. Guardian kyykistyi maahan ja tarkkaili pakettia. Hän käänsi sen ympäri ja pian valkoinen jauhe suihkusi lattialle. Se muodosti valtavan pilven, joka leijaili hitaasti sotkien lattian samalla.

    ”Älä hengitä sisään”, Visokki sanoi. Guardian otti jauhekasasta kourallisen käteensä. Hän tunnusteli jauhetta liikuttelemalla sitä sormillaan ja kaatamalla sitä toiseen käteensä. Guardian nosti vasemman kätensä kasvoillensa ja nuuhkaisi varovaisesti.

    ”Tämä ei ole kemiallista. Olisimme jo unten mailla.”

    ”Mitä se sitten on?” Tawa kysyi kiinnostuneena.

    ”En tiedä. Haiskahtaa metallilta. Kepe saa tutkia.” Guardian otti postipaketin käteensä ja tutki sitä tarkemmin. ”Avasiko Snowman tämän itse vai…?”

    ”En usko”, Visokki sanoi. ”Näetkö, se on revitty auki sisältä. Snowman ei avaisi pakettia noin.”

    ”Jokin tuli ulos omin avuin”, Tawa sanoi aavemaisesti.
    Guardian käänsi paketin ympäri. Tehdessään sen hän huomasi, että lähettäjä oli ollut ystävällinen ja kirjoittanut nimikirjaimensa. Kolme pyöreää kirjainta seisoi paketissa, mutta Guardian ei osannut yhdistää niitä yhteenkään tietämäänsä nimeen. Hän kääntyi katsomaan Tawaa ja Visokkia.

    ”Kuka on Z.M.A?” hän kysyi hämmentyneenä.

    ”Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia”, Tawa sanoi pistäen kätensä ristiin. ”En pidä tästä.”

  • Suojakenttägeneraattori

    Verstaan eteishuone kiilsi puhtauttaan. Moppiin nojaavat Dox ja Ignika olivat hyvin väsyneen näköisiä urakan jäljiltä. Taustalla aina-niin-rasittava Valvoja höpisi itsekseen jotakin leivänpaahtimien alkeellisuudesta.

    Keltainen loisteputki alkoi välkkyä, kuten ne aina alkavat tehdä riittävän kauan palveltuaan. Tämä kuitenkin johtui jostain muusta. Kaikki kattovalot alkoivat räpsyä. Valvoja vaikeni. Seinät alkoivat täristä.

    Kepen kammion ovi levähti auki hullun tiedemiesnaurun säestämänä. Itseensä tyytyväisen näköinen Kepe ilmestyi huoneeseen kuvaputkinäytön kokoista ja näköistä esinettä kantaen. Hän avasi ulko-oven ja painui käytävään juoksuaskelin sen enempiä selittämättä.

    Dox ja Ignika katsoivat toisiinsa kummastuneina.

    Kepe hyppäsi hissiin ja singautti itsensä ja laatikkonsa linnakkeen katolle. Hän astui raikkaaseen ulkoilmaan. Pohjoisessa Mt. Ämkoo kohosi saaren ylle. Tummia pilviä alkoi kertyä taivaalle. Tuuli puhalsi kylmästi.

    Hän käveli katon reunalla olleelle antennille. Antenni keräsi tietoa koko saaresta monenmoisten sensorien avulla. Se myös välitti klaanilaisille monia tv-kanavia.
    Hän veti laatikon kyljestä pari johtoa ja liitti ne hauenleuoilla antenniin. Kukaan ei ollut varsinaisesti antanut tälle lupaa, mutta mitä haittaa siitä olisi? Hän napsautti laatikkoon virran ja tunsi energian hulmahtavan antenniin. Se sinkosi taivaalle säteen, joka levisi joka suuntaan luoden sateenvarjon linnakkeen ylle. Säteet jatkoivat matkaansa maahan, johon osuessaan ne muodostivat suojakentän Klaanin ympärille.

    Kaikkea sitä parilla toisiinsa johdotetulla Haulla ja muutamalla virtapiirillä saakin aikaan, Kepe totesi väkerrelmäänsä ihaillen.

    Hän napsautti laitteen pois päältä odottamaan tositoimia.

  • Kepen koodikieli

    Verstas

    Verstaan läpäisemätön teräsovi aukeni taas, ja kaksi hahmoa astui pimeyteen. Toinen heistä oli ympärilleen pälyilevä, sininen otus kuin vanhasta tieteiselokuvasta, toinen taas valkovihreä toa.

    Toa heilautti kättään hohtavan levyn edessä. Eteishuoneen kattoon syttyi valo. Valo, joka ei ollut ollut päällä viikkoihin.

    Toa katseli ympärilleen, tunnistaen tutun tilan. Tila ei kuitenkaan ollut aivan siinä kunnossa kuin hänen lähtiessään. Suurimman osan huoneen keskustasta kattava projektipöytä oli hattupinojen peitossa. Pöydän alle oli tuoleista ja peitteistä rakennettu jonkinlainen epäsiisti leiri.
    Varastoon vievä ovi oli laudoitettu umpeen viisituumaisilla nauloilla. Ovessa oli ammottava aukko, kuin joku olisi väkivalloin puskenut siitä läpi.

    Toa vilkaisi otukseen, joka katsoi anteeksipyytävästi.
    ”Sinulla lienee tälle joku todella hyvä selitys”, Kepe sanoi Doxille.

    Tämä näytti vaivaantuneelta. ”But i just wunted sum haz.”
    Kepekin vaihtoi tähän koodikieleltä kuulostavaan puhetilaan. ”but how culd u ddi all dis?”, hän kysyi vallitsevaa kaaosta osoittaen.
    ”Se oli Amazong”, Dox protestoi Ignikaan viitaten.
    ”Missäs hän muuten on?” Kepe kysyi.
    ”Ei ole näkynyt tuon… murron jälkeen”, ääni sanoi huoneen toiselta laidalta. Valvoja oli herännyt ja huomannut kahden henkilön läsnäolon.
    Kepe näytti ilmettä, joka kertoi tulevan, valitettavan mutta pakollisen siivoustehtävän vastenmielisyydestä.
    ”En tiedä ketä teistä neljästä syyttää”, hän kohdisti sanansa Doxille, Valvojalle sekä kateissa olevalle Ignikalle ja Paacolle, jolla oli paikan vara-avain.
    ”Wants to bui Ellis cap?” Dox kysyi, yrittäen luoda aasinsiltaa.
    ”En, edellisestäkin oli vaikea päästä eroon.”
    ”Just one Zephaniahs greed?”
    Kepe kaivoi esiin avaimen, jolla avasi toisen panssaroidun oven. Kyseinen ovi johti hänen privaattitiloihinsa. ”Kun palaan, tämän sotkun on paras olla siistitty”, hän virnisti Doxille ovenraosta. Samalla Ignika ryömi esiin jonkun pöydän alta hyvin pöllämystyneen näköisenä.
    ”Wut did ai mis?”
    ”fail”, Dox kommentoi.

    Kepe sulki oven perässään. Tähän pimeään huoneeseen hän ei valoja sytyttäisi, yleisen turvallisuuden nimissä. Aavemainen kuraus kuului jostain nurkasta, mutta Kepe vain hymähti sille tietävästi.
    Hän kulki huoneen läpi toiselle ovelle, jonka avasi, astui sisään ja sulki perässään. Tähän huoneeseen hän sytytti valot. Se oli huippusalaisten projektien huone.

    Huone oli pienehkö, mutta täynnä tavaraa. Pöydällä istui tietokone ja sen vieressä pino levykoteloita. Nurkassa möllötti kokeellinen, toimimaton taisteluhaarniska. Joitain aseentapaisia roikkui seiniltä. Eräässä nurkassa oli kierreportaat. Niitä ylös kulkiessa pääsi salaoven kautta suoraan linnakkeen eteishalliin, alas kulkiessa vielä synkempiin ja salaisempiin linnakkeen syövereihin.

    Saavuttuaan Klaaniin Kepe oli vallannut kellarin tyhjän varaston itselleen. Sieltä käsin hän pystyi salaisten mekanismien sun muiden avulla kulkemaan Klaanin sisällä kätevästi ja valvomaan joka paikkaa. Eräs mielenkiintoinen historiallinen detalji oli se, etteivät kaikki järjestelmät olleet hänen tekosiaan. Joku oli jo aiemmin käyttänyt varastoa johonkin. Tästä kielivät myös Verstaaksi ristityn paikan muut salaisuudet, jotka Kepe oli jo oppinut tuntemaan.

    Linna oli jo vanhentumassa eikä sen muureissa ollut enää alkuaikojen jykevyyttä. Kepe alkoi siksi rakentaa jotakin, jolla voisi täyttää oman roolinsa Klaanin puolustuksessa vihollisia vastaan.