Avainsana: Kepe

  • Kepe katsomassa tuhoa

    Klaanin linnake

    Taistelu tuntematonta vastaan oli ohi. Savuavat rauniot ja haavoittuneet klaanilaiset olivat lohduton näky. Mutta Kepe tiesi, että he selviäisivät tästä ja paikkaisivat tuhot. Ennen pitkää. Kaikki jäljet tästä yöstä eivät kuitenkaan koskaan katoaisi. Jokaisen mieleen ja muistoihin oli jäänyt tästä haava, joka ei paranisi siinä missä fyysiset vammat.

    Hän katsoi merelle. Aurinko nousi horisontin takaa. Paksu pilvipeite oli väistymässä. Aamu oli tullut. Koko saari voisi hengähtää.

    Klaanilaiset alkoivat organisoida häthätää alkaneita pelastustoimia. Kepe, tekniikan ihmelapsena, otti asiakseen paikata linnakkeen fyysisiä vammoja ja korjata järjestelmiä.
    Läheisen, taistelulta välttyneen matorankylän asukkaat tulivat sankoin joukoin heidän avukseen.

    Linnakkeen portti oli jyrätty. Joku taitava seppä saisi valmistaa uuden, entistä ehomman. Kuin ihmeen kaupalla portin saranat olivat kunnossa, mikä säästi töitä. Pikkuhiljaa hahmottui muitakin vastaavia tapauksia; vauriot eivät suurimmaksi osaksi olleet niin pahoja kuin miltä näyttivät.

    Ongelmia tuottivat satunnaiset häiriöt sähkönjakelussa. Päägeneraattoria miettiessään hänelle tuli mieleen Visokin poissaolo. Ehkä jonkun pitäisi lähteä hänen peräänsä? Visokin puute alkoi pikkuhiljaa hahmottua muillekin. Tämä herätti levottomuutta läsnäolleiden joukossa.

    Kepe antoi muutamalle avuliaalle matoranille ohjeet kuljettaa tuhoutunut Feterra Verstaalle tutkittavaksi. Siitä voisi saada irti paljon tietoa heidän vihollisistaan. Ja ehkä jopa selville lähestulkoon tuhoutumattoman vihollisen heikot kohdat.

  • Yö Kauhu: Loppu

    Bio-Klaani, käytävä reaktorille

    Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.
    Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.

    Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.

    Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.

    Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.

    ”He̴i, Ar͝stein, ystäväni”, Avde sanoi iloisesti metalliselle lautaselle. ” ̷Tiedän̢, että͠ ka͢t̶s҉e͢l͘ȩt.̨”

    Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. ”Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi”, hän sanoi ylimielisesti.

    ”Olen saanut melkein kaiken haluamani”, Avde sanoi, ”ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua.”

    ”Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori”, Arstein lausui sarkastisesti. ”Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?”

    ”Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla.”

    Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä.
    ”Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas.”

    ”Kiitos kovasti”, musta olento vastasi. ”Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme.”

    Arstein huokaisi. ”Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan.”

    ”Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?”

    ”Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään.”

    Pihamaa

    Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.

    Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen.
    ”Se on kuollut”, Tawa sanoi.

    ”Mistä olet varma?” Guardian kysyi epäluuloisesti.

    ”Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta”, maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.

    ”Taidat tarvita uuden haarniskan?” Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.

    ”Jättäkää se Creedylle”, Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. ”Creedy osaa. Creedy tietää.” Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.

    Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.

    ”Jos on näin vaikea tuhota edes yksi…” Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan.
    ”Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?”
    Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi.
    ”Kadotin sen”, Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.

    Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi.
    ”Ne voi tappaa”, Tawa totesi puoliääneen.

    ”Ehkä”, Guardian sanoi. ”Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin.”

    ”Luulen, että pärjäämme”, Tawa sanoi. ”Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni.” Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: ”Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus.”

    Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi.
    ”Se on harhautus.”

    ”Avde”, Tawa sanoi. ”Hän meni reaktoria kohti.”

    ”Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-”

    Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä.
    Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta.
    Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.

    Kahvila

    Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.

    Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.

    ”Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.

    Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.

    ”F-Frottik?”

    Majakka

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.

    ”Mitä?” joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. ”Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-”
    ”Sinä”, Same sanoi. ”Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi.”

    Sellit

    Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla.
    Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.

    Bio-Klaanin linnoitus, korkealla

    Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.

    Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt.
    Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.

    Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.

    Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.

    Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.

    Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.

    [spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]

  • Dox vaeltaa syvyyksiin

    Verstas

    Dox kulki pimeässä käytävässä öljylamppunsa kanssa. Hän oli syvemmällä Verstaassa kuin oli koskaan ennen ollut. Ilma oli täällä tunkkaisempaa ja paksumpaa. Katosta tipahteli vesipisaroita. Aavemaista kolinaa kuului kaukaisuudesta.

    Hän kääntyi toiselle käytävälle. Kylmä ilmavirta puhalsi häntä kasvoihin. Tuolla suunnassa oli siis jotain. Kenties aarteita?
    Hän asteli eteenpäin, varovaisesti, askel kerrallaan. Hänestä tuntui jatkuvasti siltä kuin joku olisi tuijottanut häntä. Hän vilkuili jatkuvasti hermostuneesti taakseen, odottaen jonkin pimeässä vaanijan hyppäävän hänen niskaansa.

    Ei näin syvällä ei pitäisi asua ketään. Kukaan ei ole koskaan käynyt näin syvällä. Ei täällä voi olla mitään.
    Pimeys pimeni jatkuvasti, hänen soihtunsa valo ei kantanut enää kuin metrin. Hän saapui huoneeseen, joka oli hieman käytävää leveämpi. Sen keskellä oli pitkä pöytä täynnä tyhjiä, lasisia pulloja. Seinustoilla oli tynnyreitä ja puulaatikoita, joiden sisällöstä hän ei ollut tietoinen.
    Uteliaisuudesta hän kurkisti yhteen. Hiekkaa. Hiekkaa? Ei aarretta?
    Turhautuneena hän sulki laatikon. Sitten hän huomasi puisen oven seinustalla. Se näytti houkuttelevalta.

    Hän avasi oven kurkistaen varovasti sisään. Huone oli pimeä, kuten hän oli odottanutkin. Mutta jotain oli pielessä. Hän erotti tumman, ihmismäisen hahmon pimeyden keskellä. Se örisi kammottavasti. Se kääntyi häntä kohti. Dox näki sen. Sen valkoiset kasvot.

    ”Rrrghh….”

    Hän paiskasi äkkiä oven kiinni ja raahasi vieressä olleen tynnyrin sen eteen. Jokin mylväisi huoneen sisällä ja alkoi takoa ovea. Lastut lentelivät, kun ovea hakattiin ja yritettiin saada auki toiselta puolelta. Tynnyri pomppi pikkuhiljaa kauemmaksi siitä.
    Musta, monihaarainen, pitkäsorminen raaja iski oven läpi. Silloin Dox lähti juoksuun.

    Hän juoksi ja juoksi kauhun vallassa, pois, pois. Huomaamattaan hän syöksyi yhä syvemmälle Verstaaseen. Hän sammutti lampun, jotta olento ei näkisi seurata häntä pimeässä.
    Hän löysi suojaisan nurkan, jossa oli muutamia tynnyreitä. Hän siirsi niistä pari sivuun ja piiloutui niiden taakse. Ja rukoili.

    Olento ilmestyi aavemaisesti laahustaen kulman takaa. Se katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään. Sitten se alkoi haistella ilmaa.
    Se kääntyi hitaasti Doxia kohti. Hänen oli vaikea pysyä äännähtämättä. Hänestä tuntui, kuin hänen sydämenlyöntinsä paljastaisivat hänen sijaintinsa voimakkuudellaan.
    Olento hiipi yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Se tönäisi yhden tynnyrin kumoon. Kolahdus kaikui käytävien halki.
    Se oli aivan hänen edessään.

    Portaat kohti Klaanin sisäpihaa

    Kepe kompastui säikähdettyään kauhistunutta huutoa Valvojan lähettimestä.

  • Yö Kauhu: komentokammion taistelun päätös

    Komentokammion savuava raunio

    Guardian seurasi katseellaan, kuinka Tawa ja Domek ryntäsivät alas portaita kohti käytävää, joka veisi heidät Klaanin pihamaalle. Pyyhkien Killjoyn haarniskan itsetuhon ympäriinsä heittämää tomua ja laastia päältään ja yskien jotain erittäin kärähtäneen makuista ulos henkitorvestaan sininen skakdi kääntyi ympäri tarkkaillakseen räjähdyksen tekemää tuhoa.

    Komentokammion seinämä oli räjähtänyt täysin auki ja paljasti nyt aamuöisellä taivaalla hehkuvan kuunsirpin ja Klaanin sisäpihan. Pihalla oli kaksi savuavaa kraateria, joista kykeni havaitsemaan hienovaraista liikettä. Klaanin muurin valonheittimet olivat juuri aktivoituneet ja nyt yksi niistä kääntyi kohti pihaa valaisten kraaterit.
    Sekä Killjoy että Feterra olivat yhä kunnossa. Guardian toivoi, että Tawa ja Domek olisivat nopeita.

    ”Guartsu”, Kepen ääni sanoi jostain takaa. ”Luulen, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä johonkin muuhun.”
    Guardian kääntyi. Kepe osoitti Feterraa, joka oli lentänyt räjähdyksen voimasta komentokammion seinän läpi. Nyt lommoja ja naarmuja täynnä oleva mekaaninen painajainen kaivautui vaivalloisesti läpi sisääntuloaukkonsa sätkien kuin lisko-Rahin irtileikattu häntä. Kolme Feterran neljästä kourasta napsahti aggressiivisesti yhteen ja auki, mutta sen neljännen käden sormet olivat irronneet räjähdyksessä. Tämän Feterran yksinäinen silmä oli punainen ja sen pää pyöri hitaasti edestakaisin.

    Paaco ja Kepe katsoivat toisiaan ja Guardiania epävarmana. Sen jälkeen Paaco ojensi Guardianille tämän Zamor-pistoolin.
    ”Pidä siitä parempaa huolta.”

    Guardian nyökkäsi, mutta ei vastannut. Hän tarkisti nopeasti, että pistooli oli ladattu ja katsoi juuri seinästä irti päässyttä Feterraa pohdiskelevan näköisenä.
    ”Ideoita?” hän sanoi.

    ”Pakeneminen olisi varmaan viisainta”, Kepe sanoi osoittaen peukullaan uloskäyntiä kohti.

    ”Kumpaa te pelkäätte enemmän?” Guardian kysyi happamasti. ”Teräksistä leijuvaa tuhokonetta vai vihaista Tawaa?”

    ”Erittäin hyvä pointti”, Kepe vastasi.

    Feterran punaisen silmän valo voimistui. Sen kommunikaatiokanava aukesi kuten aiemmin, mutta olento vaikutti olevan liian vahingoittunut vastaanottaakseen mestarinsa viestejä. Kommunikaattorin rätisevä ääni jäi soimaan taustalle silloinkin kun Feterra puhui itse.

    Sen omakaan kommunikaattori ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa.

    ”Pelkään. Pelkään. Mestari. Mestari, pääni. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Pääni. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Olen pe-loissa-ni . . . ”

    Feterran puhe hidastui loppua kohti ennen täyttä hiljaisuutta. Parin sekunnin päästä Feterra kuitenkin räjähti uuteen puhetulvaan. Samalla sen kolme ja puoli kättä ryhtyivät tulittamaan valkoisia ammuksia skitsofreenisesti eri suuntiin samalla kun olkapäät laukaisivat kontrolloimattoman sateen pieniä plasmasäteitä.

    ”Hyvää iltaa, herrasväki. Minä olen Avrahk Feterra malli 2.5, yksikkö 7. Minut käynnistettiin Mestari Z.M.A:n verstaassa noin kuukausi sitten. Luojani, Mestari Arstein opetti minulle runon. Jos haluaisitte kuulla runoni, voin lausua sen teille.”

    Sen sanottuaan Feterra vaikutti menettävän viimeisenkin ripauksen itsekontrolliaan. Sen mekaaninen pää pyöri nyt kovempaa täysiä kierroksia suristen. Guardian, Paaco ja Kepe juoksivat kohti suojaa päät kumarassa väistellen plasmasäteitä parhaansa mukaan.

    ”Ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri”, Feterra äänteli uhkaavan monotonisesti.

    Päästyään suojaan yhden komentokammion pöydän taakse kolmikko katsoi toisiaan pitkään. Monenlaisia ideoita ja strategioita kehiteltiin sen minuutin aikana, jonka pöytä kesti tulitusta. Suurin osa niistä oli huonoja, mutta jotain oli tehtävä.

    Kolmikko nousi pystyyn. Guardian aloitti hyökkäyksen ampumalla kohti Feterraa Zamor-pistoolillaan. Ammukset katosivat panssariin ennen kuin räjähtivät kumeasti Feterran sisällä aiheuttaen uusia ulkonevia lommoja. Feterra käänsi satunnaisen tulituksensa kohti kolmen klaanilaisen joukkoa, mutta ei osannut selvästikään varautua Kepen jäästä luomaan suojaseinämään. Jää kesti juuri ja juuri niin kauan valkoisia latauksia, että Feterran punainen plasma ehti latautua täyteen voimaan. Silloin Paaco, Kepe ja Guardian olivat kuitenkin ehtineet kilven takaa pois.

    Kilven tuhoamiseen keskittynyt Feterra katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien merkkiä kohteistaan. Se löysi klaanilaiset vasta havaittuaan vihellystä jostain takaapäin.

    Feterra kääntyi. Se katui sitä sekunnin päästä, kun sai Zamorin viimeiseen silmäänsä, joka räsähti pimeäksi välittömästi.

    ”Ongelma: Näkökykyni on heikentynyt. Ratkaisu: Lisää plasmaa.”

    Silloin Feterra laukaisi olkaplasmansa samanaikaisesti. Se osoittautui huonoksi siirroksi, kun otti huomioon, että Kepe ja Paaco olivat käyttäneet voimiaan äsken. Molekyylihäirinnän naamio ja biomekaniikkavoimat olivat vaivoin yhteisvoimin sulattaneet plasmatykit umpinaisiksi, mikä vaikeutti huomattavasti ammuksen etenemistä.

    Kaksi punaista räjähdystä leimahti Feterran molemmilla kyljillä, jonka jälkeen metalliolennon tykeistä oli jäljellä vain kaksi savuavaa raatoa. Feterra oli hiljaa hetken, mutta sen kommunikaattori vaikutti vihdoin korjaavan itsensä.

    ”7. Peräänny. Tarvitset korjauksia.”

    ”Vastaus: Kyllä, Mestari”, Feterra sanoi huomattavasti seesteisemmin. Se laski aseensa ja käynnisti pohjassa olevan moottorin äänekkäästi ennen kuin lensi ulos komentokammion aukinaisesta seinästä.

    Guardian, Kepe ja Paaco katsoivat toisiaan hetken ja nyökkäsivät. Sitten he lähtivät juoksemaan joukolla kohti portaita, jotka veivät kohti Klaanin sisäpihaa.

  • Yö Kauhu: miksi sinä et tuhoudu?

    4 minutes remaining

    Taistelu raivosi edelleen. Guardian ja Domek pidättelivät nyt molemmat Feterroita yksinään, kun Tawa veti Killjoyn sivummalle.

    ”Pysy sivummalla, olet haavoittunut liikaa.”

    ”Ei, kytkin itsetuhon päälle. Pukuni räjähtää neljässä minuutissa ja aion viedä nuo mukanani.”

    Tawan katse suureni ja hän tarttui Killjoyn olkapäistä ravistellen tätä.

    ”Idiootti! Noiden takia tapatat itsesi. Etkö yhtään huonompaa hetkeä voinut keksiä?”

    Tawan huuto sai Killjoyn havahtumaan taas hetkeksi ja ryhdisti asentoaan.

    ”Pukuni on suunniteltu siten, että räjähdys suuntautuu ulospäin. Kehoni pitäisi selvitä siitä.”

    3 minutes remaining

    Tawa katsoi Killjoyta, mutta havahtui huomatessaan Domekin olevan ahdistettuna nurkkaan.

    ”Kun 30 sekuntia on jäljellä, huuda.”

    Killjoy nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hänen tulisi kerätä voimia viimeiseen loikkaan. Tällä aikaa Tawa oli jo hypännyt Domekin ja Feterran väliin.

    2 minutes remaining

    Killjoy mittaili Feterroja. Guardianin Feterra oli kärsinyt selkeästi enemmän, joten hän valitsisi vahvemman. Tawa ja Domek pidättelivät Feterraa parhaansa mukaan, kunnes Killjoy huusi: ”Teidän!”

    Tawa nyökkäsi ja veti Domekin kauemmaksi Feterrasta.

    1 minute remaining

    Killjoy kampesi itsensä ylös. Kylkeen sattui. Hän oli jo unohtanut, miltä oikea kipu tuntuu. Tawan ja Domekin Feterra huomasi pystyyn nousseen Killjoyn ja lähti kulkemaan kohti sitä, mutta Tawa iski sitä keihäällään päähän, jolloin se kääntyi taas heitä kohti.

    30 seconds remaining

    ”NYT!”, Killjoy karjaisi ja Tawa ja Domek hyppäsivät mahdollisimman kauas. Killjoy lähti juoksuun kohti Feterraa, jolloin sen kourat tarrttuivat Killjoyyn, aivan kuten viimeksikin. Killjoy laukaisi pukunsa moottorit ja ajoi Feterran seinään.

    5, 4, 3, 2, 1, Thank you

    Valo välkähti sekunnin ajan sokaisten kaikki tilassa olleet. Hetken ajan näytti, kuin Killjoy ja Feterra olisivat leijuneet ilmassa, kunnes se tapahtui…

    Räjähdys oli korviahuumaava. Se hävitti kaiken lineaarisesti kahdeksassa eri suunnassa ja sinkosi Feterran seinän läpi, jolloin se syöksyi suoraan pihamaalle, törmäten rajusti maahan.

    Guardian oli peittänyt päänsä käsillään ja hänen Feterransa oli lentänyt kauemmaksi paineaallon seurauksena. Katossa roikkuvat Tawa ja Domek nyökkäsivät Guardianille ja ryntäsivät portaikkoa kohti, suuntanaan pihamaa. Tawa nyökkäsi Guardianille: ”Paaco ja Kepe”

    Guardian nyökkäsi ja käänsi käänsi askeleensa kohti komentokammiota.

    Pihamaalla, tynkäraajainen paljas Killjoy makasi maassa ilman pukuaan. Hän oli menettänyt tajuntansa iskun seurauksena ja silmänsä avattuaan, hän tunsi vain poltteen. Hänen pukunsa oli irronnut hänestä huumaavalla voimalla ja hänen raajansa, tai se mitä niistä oli jäljellä, savusivat.

    Hän näki katanansa tippuneen muutaman metrin päähän itsestään. Killjoy päätti kuitenkin olla liikkumatta. Tällä kertaa hän lepäisi kunnolla. Hän ei kuitenkaan huomannut, kuinka juuri ilmestyneestä kuopasta metallinen hahmo nousi ja käänsi katseensa Killjoyyn.
    Killjoy havahtui.

    ”Joko sinä olet jostain muusta maailmasta, tai sinut on kuorrutettu Karzahnin kuivuneella korvavaikulla. Miksi sinä et tuhoudu?”

  • Yö kauhu: Kohde: Valottu

    Komentokammio

    Matala humina kaikui komentokammiossa.

    Tawa yritti toivottomasti saamaan itsensä irti Feterran otteesta, mutta mikään ei näyttänyt onnistuvan kun hänen mielensä täytti pelkästään ajatukset pahimmasta.
    Guardian seisoi hyvin lohduttomasti asetelman keskellä. Tämä oli yksi niitä harvinaisia hetkiä, jolloin hän alkoi todella epäilemään rooliaan Adminina. Sininen Skakdin hienpisarat valuivat hänen otsaansa pitkin, hän ei kyennyt keksimään mitään mikä auttaisi heitä tilanteessa enään.

    Feterrat alkoivat jännittää otettaan Klaanilaisista. Killjoy tunsi kuinka hänen kypäränsä ja kyborgikehonsa vakautta pantiin todelliselle koetetukselle. Paaco on kokonaan riisuttu aseistaan ja on täysin kyvytön edessä olevaa metallihirvitystä vastaan.

    Silloin samaan aikaan huoneen nurkassa, särkyneen panssari-ikkunan vieressä, Kepe heräsi tajuttomuudesta. Hän tuki käsivarsillaan itseään hieman ylös jotta näkisi mitä oli tapahtumassa. Kukaan huoneen muista henkilöistä eivät näyttäneet huomaavan häntä vielä. Ensimmäinen asia minkä valkovihreä Toa näki seistessään oli hyvin lamauttava; Feterrat saivat kiinni Killjoysta, ja Tawastakin ja Guardian seisoi siellä täysin avuttomana.
    Kepe alkoi heti miettimään kiireisesti suunnitelmaa, mutta jokainen idea mikä hänen päässään liikkui joutui heti ammutuksi alas kun hän muisti Metalliolentojen kyvyt. Hän vapisi hieman ajatuksista ja hieroi toisella kädellään kasvojaa rahoittaakseen itseään hieman. Juuri silloin hän keksi ajatuksen, joka varmasti toimisi. Mutta sen toteuttaminen saattaisi hyvinkin vahingoittaa häntä itseä ja jopa koitua hänen tuomioksi.
    ”Ei”, Kepe ajatteli, ”Klaanilaisten elämä on paljon tärkeämpi. Minun on tehtävä se, vaikka mitä tapahtuisi”.
    Päätöksen tehtyä valkovihreä Toa alkoi nostamaan itsensä lattialta pois. Vaikka hänen kylkensä ja olkapäänsä olivat vakavasti murtuneet osuessaan seinään, mutta hän silti nousi ylös seisoen lujatahtoisesti.
    Kepe asetti itsensä vakaaseen asentoon ja alkoi venytti kätensä molempia Feterroja päin. Hän seisoi ikkunoiden edessä, jonka takana oleva iltataivas näytti kuin olisi voinut ahmaista Toan loputtomaan tyhjyyteen. Hänen naamionsa Friik alkoi hohtamaan ja sai hänet näyttämään valaistetulta esiintyjältä mustan esiripun edessä.
    Silloin muut huomasivat viimein Kepen olemassaolon. Klaanilaiset tajusivat heti mitä Kepe oli yrittämässä. Feterrat analysoivat tilanteen ja päättivät sinetöidä työnsä ennen valkovihreän Toan eliminoimista. Paacoa pitelevän Metalliolennon olkapäissä olevat kilven muotoiset plasma-aseet tähtäsivät viherkultaista Toaa päin; Veren punainen hehku alkoi loistamaan niistä. Mutta juuri ennen kuin se kykenikään ampua, sen plasma-aseet alkoivat hitaasti muuttamaan muotoaan ja alkoi taittelemaan kuin muovailuvahaa. Aseiden muovaus aiheutti vakavan toimintahäiriön ja purkautui useisiin sähkönkipinöihin ja lieskoihin, vieden samalla yhden sen mekaanisista raajoistaan mukana, pudottaen Paacon maahan. Kepe oli käyttänyt molekyylihallinnan naamiovoimiaa Olentoa päin. Jokainen naamiovoiman käyttämä sekuntti oli tuskaa Kepelle, mikä oli yksi syy miksei hän käyttänyt naamiota yhtä yleisesti kuin olisi halunnut. Jokainen hetki tuntui kuin häntä lyötäisiin tuhansilla metallitangoilla ja hänen sisältöään raadellaan metallitaltalla. Siitä huolimatta Kepe ei luovuttanut vaan jatkoi naamionsa käyttämistä.
    Nyt aseeton Feterra pyrki heti eliminoimaan valkovihreän Toan ensiksi. Guardian ymmärsi heti tilanteen ja nappasi lattialla olevaa Vartija-plasmakivääriään. Hän ehti ampua Kepeä lähestyvää Feterraa päin harhautaakseen sitä. Mutta toinen Feterroista huomasi heti sinisen Skakdin aikomukset ja ampui häntä ja kivääriä olkapäissä olevilla plasma-aseilla. Kivääri tuhoutui plasma-ammuksen iskeytyessään. Guardian ehti väistää ammuksen, mutta kompastui maahan kun hänen jalkansa astui lattialla olevaan huonekalun sirpaleeseen. Mutta juuri silloin Kepe alkoi muovailemaan naamio voimillaan toisen Feterran Tawaa ja Killjoyta pitelevillä raajoilla. Hiki valui hänen ihonsa päällä naamion käytön aiheuttamasta aristuksesta, mutta hän silti yritti pitää itsensä jaloillaan.
    Feterran ote alkoi hellitä muovauksesta, jolloin Tawa ja Killjoy päästivät itsensä viimein vapaiksi. Killjoy näki tämän tilaisuuden ja nappasi ionikatanan, iskien sen kaikilla voimillaan Feterran oikeaan puoliseen silmään, käynnistäen miekan sähköenergian täysille.
    Silmä rikkoutui. Metalliolento alkoi perääntyä ja liikutti raajojaan satunnaisesti särkyneen silmäänsä päin. Olento näytti kuin vääntelehtisi kivusta. Tawa lähti siinä ajassa auttamaan lattialla makaavaa Paacoa.
    Mutta juuri ennen kuin Kepe olisi voinut viimeistää tekonsa, aseeton Feterra nappasi hänestä kiinni ja iski hänet toisen, vielä ehjän panssari-ikkunan läpi, pidellen häntä keskellä ilmaa. Valkovihreä Toa lopetti naamiovoimansa käytön kun Metalliolento puristi hänen kasvojaan. Vaikka kipu oli sietämätön, Toasta se oli helpotus verrattuna naamionsa käyttöön tuomaan aristukseen joka hallitsi hänen koko kehoa. Killjoy ei voinut hyökätä Feterraa päin, peläten että saattaisi aiheuttaa Kepen putoamaan tornin yli vuorovaikutuksena; noin vaarallisella korkeudella ei kukaan selviytyisi.
    Ilman plasma-aseitaan Feterra oli silti hyvin vaarallinen. Feterra alkoi iskeä metallisellaa kourallaan valkovihreän Toan rintakehään.
    Mutta juuri ennen kuin Olento ehti osuakaan Kepeen, pitkään huiviin pukeutunut hahmo ilmestyi heidän eteen, keinuen pitkän köyden päällä ja potkaisi molemmilla jaloillaan Feterran ja Kepen pois ikkunan laidalta. Hahmo ampui kiiltävän valonsäteen Kepeä pitelevään käteen päin ja sai hänet lipeämään pois Metalliolennosta, jolloin hahmo heitti hänet pois lähettyviltä.
    Feterra otti hyökääjästään jalasta kiinni ja heitti tämän pois itsestään. Hahmolta kesti hetken kunnes sai itsensä aloilleen heitosta, jolloin Klaanilaiset viimein näkivät hänet tarkasti lievän valon alla.
    Hahmo oli kullanpunainen ja Avohkiin näköinen naamio kasvoissa: Se oli Domek. Klaanilaiset eivät melkein tunnistaneet häntä ilman lierihattuaan päässä. Toisin kuin yleisesti, Domekin ilme oli verrattain paljon vakavempi ja kylmempi eikä näyttänyt haluavan puhua yhtään.
    Valkovihreä Toa makasi kylmällä lattialla eri kipujen aiheuttamasta väsymyksestä ja menetti tajunnansa.
    ”Varasuunnitelmia?”, Killjoy kysyi Tawalta.
    ”Paaco, mene hakemaan Kepe pois, minä ja Guardian pidämme selustaa. Domek ja Killjoy, hoitakaa toinen olennoista!”, Tawa käski muille vastauksesi.

    Feterrojen sisäiset kommunikaattorit alkoivat taas sihistä ja heidän komentajansa ääni alkoi taas kaikua.
    ”Se on Valon Toa. Vangitkaa hänet, keinolla millä hyvänsä.”
    Kommentonsa kuullessa Feterrat alkoivat kohdistaa jokaisen huomionsa takaisin Klaanilaisiin ja lähestyivät nopeasti heitä päin.

    [spoiler=Blargh… Humburg…]Hörr, tästä tulisi aivan liian pitkä jos postaisin koko taistelun kerrallaan. Jatkan tätä hieman myöhemmin.

    Tai noh, olisi myös hyvä jos joku muu joka on tässä taistelussa mukana kirjoittaisi jatkoa. Minulta voi sitten aina kysyä apua jos tarivtsee.[/spoiler]

  • Synkkä ja myrskyinen yö

    Klaanin linnake monen monituisia vuosia sitten

    Oli synkkä ja myrskyinen yö. Hupulla ja kaavulla sateelta suojautunut hahmo asteli mutaista tietä kohti Bio-Klaanin linnoitusta, josta oli kuullut eräältä Umbra-nimiseltä matkalaiselta. Linnake ja sen ympäristön sivurakennukset seisoivat jylhinä rannan yllä. Rannan, jolle hahmo oli saapunut soutuveneellään. Mukanaan hänellä oli vain reppu sekä mystinen, tumma säkki.

    Hahmo oli kyllästynyt iänikuisiin seikkailuihin ympäri maailmaa ja etsi itselleen paikkaa, jonne asettua. Artakhalle hän ei palaisi, muut saaret taas olivat ylikansoitettuja. Tämä paikka vaikutti sopivan rauhalliselta. Juuri sellaiselta kuin mitä hän etsi.

    Hän saapui suurelle portille, joka heijastui myös maassa olleesta suuresta lätäköstä. Sadepisarat hakkasivat lätäkön pintaa ja korkeammalla linnakkeen kattoa. Se myös kahisutti puiden lehtiä. Sade sai aikaan monia erilaisia ääniä.

    Portti näytti tällä koiranilmallakin ystävälliseltä. Hahmo astui siitä sisään toiveikkaana. Hän kulki tyhjän sisäpihan läpi kohti päärakennusta, jonka joka ikkunasta paistoi lämmin valo. Suuri puuovi seisoi jykevänä karun ulkomaailman ja kodikkaiden sisätilojen välillä. Hahmo kolkutti oveen.

    Oven avannut ystävällisen näköinen hahmo heti tulokkaan nähtyään kääntyi ja huusi eteishallin kirjavalle väkijoukolle ”Saimme vieraita!”

    ”Liikeneekö teiltä yösijaa matkalaiselle?” hahmo kysyi Bio-Klaanin asujaimistolta. ”Nimeni on Kerosiinipelle. Tutkimusmatkailijaksi, tai ehkä tiedemieheksi, minua voisi sanoa.” Hän sai myöntävän vastauksen, ja jäi Klaaniin.

    Eräänä päivänä, kun hän ajatteli jo lähtevänsä toisaalle, hän löysi jotain linnoituksen pohjalta. Se oli ovi, muttei mikään tavallinen ovi. Se oli raskaasti panssaroitu, eikä siinä lukenut mitään, muiden ovien selkeistä opasteteksteistä poiketen. Se oli kuitenkin lukossa, eikä hän saanut siitä mitään selville. Hän kyseli kaikilta, mutta kukaan ei tuntunut tietävän huoneen sisällöstä pätkän vertaa.

    Eräänä yönä, hänen nukkuessaan tähtitornissa, jonne hän oli väliaikaisesti majoittunut, hän heräsi ääneen. Vaikka torni oli typötyhjä Kepe saattoi vannoa kuulleensa askelia ja lattian narahtelua. Ei ollut erikoista, että tähtitornissa oli joku yöllä, mutta tuona nimenomaisena yönä taivaalla sattui olemaan poikkeuksellisen paksu pilviverho, joka esti kaiken havainnoinnin.

    Tuolloin tapahtui jotain. Kepellä oli vain hämärä muistikuva hahmosta, tai pikemminkin hahmottomuudesta sekä aavemaisesta kylmyydestä. Seuraavana aamuna hän oli herännyt tornin portaikosta kädessään vanha ja ruosteinen avain. Se näytti niin vanhalta, kuin se olisi ollut itse linnaa vanhempi. Tämä oli hyvin kummallista, sillä avain sopi täydellisesti kumman huoneen oven lukkoon.

    Hän värväsi tutkimusmatkalle avukseen Doxina tunnetun moderaattorin, joka ei vielä tuolloin ollut toivoton hattuaddikti. He tutkivat soihtujen kanssa koko huoneen, jos sitä nyt huoneeksi saattoi sanoa. Se oli useiden huoneiden sekä yhä tuntemattoman kokoisten varastojen labyrintti, jonka ei fysiikan lakien mukaan olisi edes pitänyt mahtua linnakkeen sisälle. Kepe sai tämän paikan puolivirallisesti itselleen, ja päätti jäädä Klaaniin. Paikan hän nimesi Verstaaksi, sillä sellaisena sen aiempi asukki oli sitä pitänyt. Hänestä Kepe alkoi käyttää nimeä Verstaan kummitus.

    Seuraavat, sangen pitkät ajanjaksot kuluivat sitä kolutessa. Sen syövereistä löytyi monia laitteita ja järjestelmiä, jotka valjastettiin Klaanin käyttöön. Verstas ei kuitenkaan ollut pelkkä siunaus; kerran Dox katosi sen syvyyksiin viikoiksi. Kun hänet viimeinkin löydettiin, kumma kyllä metsiköstä linnakkeen ulkopuolelta, hänelle oli syntynyt pakkomielle hatuista.

    Lopulta Kepe eristi Verstaan syvimmät kolkat ja teki siitä yleisen varaston sekä oman tukikohtansa ja työpajansa.

    Tämä ja monet muut muistot pyörivät filminä hänen silmiensä edessä.

    [spoil]Tein sitten minäkin flashbackin reaaliajan jatkoa odotellessa.[/spoil]

  • Isku Nazorak-pesään: louhikäärmeen uni

    Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts

    Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
    ”Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
    ”Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. ”Missä minä olen?”
    ”Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi.”
    ”Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?”
    ”Voitimme.”
    ”Ai, miten?”
    ”En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä.”
    Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
    ”Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
    ”Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
    ”Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
    ”Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta…

    Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.

    ”Make, heräsit siis viimein!”
    ”Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin.”
    ”No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta.”
    ”BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?”
    ”Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan.”
    ”Jahas, olipa se vaivatonta.”
    ”Mihin muuten olet menossa?”
    ”Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä.”

    Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta.
    ”Kaunista, eikö vain?”, porttivahtiMatoran kysähti Toalta.
    ”Joo”, Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä.
    ”Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää.”
    Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen ”ihollaan”, ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle.
    Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta…

    …voihan pannahinen…

    ”Koita nyt pysyä tolpillasi”, Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä…

    Nazorakien tukikohta

    ”Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa”, eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.

    Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!