Nazorak-pesä
Komentobunkkeri
Joka suuntaan huudetut komennot, näppäimistöjen naputus ja monenlaisten hallintalaitteistojen äänet täyttivät huoneen.
Kenraali 001, kaikkien Nazorakien komentaja asteli tietokoneita ja komentonäyttöjä täynnä olevan bunkkerin läpi. Kenraalin olkapäillä makaava musta viitta heilahteli sotilaskomentajan ylpeiden askelten tahtiin. Kenraalin selän kohdalla viitassa oli verenpunainen Nazorak-joukkojen tunnusmerkki, joka oli myös tunnistettavissa jokaisen huoneen Nazorak-upseerin haarniskan olkasuojasta. Tämä merkki edusti kunniaa taistelukentällä. Se edusti uskollisuutta. Se edusti kuolemaa nazorakein vihollisille.
Kuolemaa edustivat myös Kenraalin vyötäisillä roikkuva pieni Zamor-pistooli ja huotraansa työnnetty pitkä miekka. Kukaan ei ollut koskaan nähnyt Kenraalin käyttävän kumpaakaan taistelussa, mutta sillä ei ollut väliä. Kenraali olisi joukkojen keskuudessa kunnioitettu ja pelätty myös ilman ainuttakaan asetta.
Komento- ja viestintämonitoreidensa eteen kumartuneet insinööritorakat nousivat täydellisellä ajoituksella täysin samanaikaisesti pystyyn käsi sotilastervehdyksessä. Torakkaäänien yhtenäinen kuoro lausui kunnianosoituksensa nazorakiksi ennen kuin palasi työhönsä Kenraalin sanattomasta komennosta.
Kenraali käveli huoneen päähän, jossa oli suurin komentoruutu. Holografinen projektio näytti karttaa koko tunnetusta maailmasta. Joka ikinen Nazorak-laivasto, ajoneuvo tai partio näkyi kartalla sinisten pisteiden pieninä kertyminä, jotka liikkuivat hitaasti kartalle merkittyjä kohteita päin.
Suurinta komentoruutua operoiva Nazorak-insinööri tuijotti Kenraalia hetken ennen kuin hätkähti ja tervehti tätä nousten erittäin jäykkään kunnia-asentoon.
”Tervehdys, herra Kenraali!”
Kenraali 001 ei vastannut insinöörille, vaan tarkkaili vihreillä silmillään suurinta komentoruutua hetken ajan. Hän osoitti yhtä sinisten pisteiden rykelmää sormellaan.
”Viestikää partio 245:lle ”, Kenraali sanoi tyynesti. ”Jatkakaa suunnitelman mukaan. Kaasun käyttö on valtuutettu. Lähettäkää agentteja tutkimaan jäännökset.”
”Kyllä, herra Kenraali!” yksi torakoista huusi. ”Koodi…sininen. Aktivoimmeko koodi sinisen?” Nazorak harkitsi käyttävänsä suoraa ilmausta, mutta ei ollut täysin varma, oliko hänellä valtuudet tietää, keitä 019 ja 020 olivat. Hyvin moni joukoissa tiesi Sinisistä Käsistä, mutta asian ajattelua ei pidetty yleisesti terveellisenä.
Kenraali piti ryhtinsä suorana eikä kääntynyt katsomaan kysyjää. ”Yliluutnantti 923 tietää aivan hyvin, että koodi sininen on varattu vain operaatioihin, joista sinun sotilasarvosi ei edes kuulu tietää.”
Yliluutnantti nielaisi ja päätti kyykistyä takaisin ruutunsa taakse. Hän jatkoi viestin näppäilyä, mutta pyrki tekemään sen mahdollisimman hiljaa.
Tämä oli niitä hetkiä, jolloin Kenraali olisi hymyillyt, jos olisi pystynyt siihen. Vuosien harjoittelun jälkeen hän oli kuitenkin oppinut supistamaan sisäänsä voimakkaimmat tunteet. Ilot, surut ja aggressio eivät olleet hyviä ominaisuuksia johtajassa. Ne peittivät alleen taktiikan ja toivat mukaan muuttujia, jotka saattaisivat tuhota kokonaisia hyökkäyssuunnitelmia.
Kenraali olikin pyytänyt Tohtori 006:ta tutkimaan, saisiko Uuden Sukupolven mielistä supistettua ylimääräiset tunteet.
Projekti oli osoittautunut tehottomaksi. Mieli itsessään oli yksi niitä asioita, joita 006:n mukaan tieteellä ei voinut rikkoa osiksi ja rakentaa uudelleen.
Kenraali ei ollut valmis uskomaan tätä. Evoluutio kaikessa pyhyydessään ja säälimättömyydessään tuhosi asioita, jotka hidastivat kehitystä. Heikkoudet poljettiin alas pelkiksi askeliksi kohti vahvuuksia.
Ja mitä muuta tunteet olivat kuin pelkkiä heikkouksia?
”Oletan, että skakdiliittolaisemme ovat edelleen omilla teillään”, Kenraali lausui synkeästi.
”Kyllä, herra Kenraali!”
Kun yli-innokas Nazorak-insinööri oli lopettanut huutamisen, se painoi yhtä suuren kontrollipöytänsä tuhannesta hohtavasta napista. Tällöin Gaggulabion laivaston arvioitu sijainti hohti keltaisina pisteinä holografisella näytöllä.
”…ja Zyglak-liittouma on hajanaisena ja ilman selvää johtajaa.”
”Kyllä, herra Kenraali!”
Vihreät pisteet ilmestyivät kartalle, pääasiassa merialueille. Kenraali tuhahti. Nuo barbaarimaiset, johtajattomat merikultistit olivat voimakkaita ja tappavia taistelijoita, mutta niillä ei ollut pienintäkään strategiantajua. Likaiset liskot olivat käytännössä kokonaan ailahtelevien ja eläimellisten tunteidensa vallassa.
Zyglakeista oli hyötyä, mutta ehkä ne tarvisivat aivan uudenlaista johdatusta. Idea jäi hautomaan Kenraalin mieleen.
”Abzumon ja hänen joukkojensa sijainnin tiedän”, Kenraali sanoi. ”Tarkkailkaa häntä. Luotan häneen monta kertaa enemmän kuin yhteenkään muista liittolaisistamme, mutta tarkkailkaa häntä.”
”Kyllä, herra Kenraali”, insinööri sanoi hieman hiljaisemmin, ”mutta jos arvoni sallii minun kysyä, mitä syytä Nazorak-imperiumilla on luottaa tähän Makutaan enemmän kuin esimerkiksi palkkasotureihimme?”
”Koska taidan tietää, kuka hän on”, Kenraali sanoi hiljaa.
Insinööri oli sanomassa jotain, mutta päätti vaieta. Edes Kenraalin epävarmoja oletuksia ei kyseenalaistettaisi.
”Entä…Avde?” Kenraali kysyi.
Holografinen monitori tuntui lataavan jotain hetken. Sitten se näytti viestinsä ruudulla suurilla punaisilla kirjaimilla.
SIJAINTI: TUNTEMATON.
Kenraali kurtisti kulmiaan. Tietysti. Yhteinen hyväntekijä tuli ja meni miten yhteiselle hyväntekijälle vain kelpasi. Avde oli hyökännyt Klaanin linnoitukseen joitakin viikkoja sitten ilman muun Allianssin konsultointia. Hän oli tehnyt sen hyökkäysvoimalla, jonka olemuksesta edes Abzumo ei ollut tiennyt mitään. Avden Allianssille tuomat yhteydet ja sisäpiirin tiedot klaanilaisista olivat äärimmäisen arvokkaita, mutta Matorania muistuttava hahmo ei ollut missään vaiheessa antanut Kenraalille syytä luottamukseen.
Avde halusi vain Nimdan, sen Kenraali tiesi. Hän myös tiesi, että Nimda oli vain säälittävää matoran-tarustoa. Jos Avde oli niin älykäs kuin esitti olevansa, hänen agendansa oli jotain salaista.
”Hän palaa Pesään ennemmin tai myöhemmin, jos arvostaa liittoumaa yhtään”, Kenraali lausui itsevarmana, ”ja kun hän palaa, haluan hänet valvontaan. Haluan vähintään viisi 007:n valvontakameraa seuraamaan sen pirulaisen toimia.”
Upseerit ja insinöörit kirjoittivat 001:n käskyjä muistiin. Kenraali odotti, että huone hiljenisi taas ennen kuin jatkoi.
”Ympäri. Vuorokauden. Ymmärretty?”
Bunkkerilaiset tuntuivat ymmärtävän.
”Hyvä”, Kenraali sanoi lievästi ylpeänä. ”Jatkakaa.”
Tämän lausuttuaan Kenraali kääntyi ympäri ja käveli kohti komentobunkkerin oviaukkoa. Torakkakomentaja oli tyytyväinen. Jos kaikki toimisi oikein, invaasio voitaisiin kohdistaa jo kahden viikon päähän.