Hiljaisuus oli vallannut Nazorak-pesän metallisen sydämen. Edes insinööri-Nazorakit eivät enää naputelleet näppäimistöjään eikä yksikään upseeri komentanut radioyhteydellä hyökkäysjoukkoja. Kaikki Kenraalia myöten olivat keskittyneet tarkkailemaan suurinta näyttöä, jolla tapahtui suurin taistelu Nazorak-laivaston tähänastisessa historiassa. Paljon olisi tästä kiinni. Keskittyneessä hiljaisuudessa ei monikaan uskaltanut edes hengittää. Kenraalia lähimpänä istuvat nazorakit olivat lievästi hermostuneita, sillä he näkivät ylimmän johtajansa kasvot. Kenraalin ilmeestä ei pystynyt päättelemään mitään.
Keskittynyt hiljaisuus katkesi, kun Koi sai viimeisen osumansa. Räjähdykset levisivät läpi aluksen, repien sen sisältäpäin kappaleiksi. Lopulta ennen mahtava ilmalaiva musertui surumielisesti kasaan hopeisen, öisten sateiden halkoman merenpinnan yläpuolella upoten lopulta aaltoihin.
Valtavan ruudun reunassa oleva aikalaskuri pysähtyi ja suurentui koko näytön kokoiseksi.
Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia. Niin kauan oli Klaanin Laivastolla kestänyt upottaa mahtava Koi.
Kenraali katsoi tulosta pitkään ja harkitsevasti. Yksikään nazorak kammiossa ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Kaikki odottivat Kenraalin arviota. Lopulta punaiseen viittaan verhoutunut, taisteluita nähnyt torakka avasi hitaasti suunsa. ”Välittäkää vetäytymiskäsky syöksypommittajille”, Kenraali 001 sanoi äänessään pelottavaa rauhallisuutta. ”Kehottakaa 003:a keskittämään kaikki resurssit viidakkosaaren haltuunottoon.”
Hermostunut hiljaisuus ei katkennut. Vasta nyt muutama insinööritorakka uskaltautui palaamaan työhönsä. Pian komentokammion vähitellen täytti jälleen voimakkaalta sateelta kuulostava naputus. Harva uskaltautui silti puhumaan. 001 kääntyi poispäin komentoruudusta verenpunainen viitta liehuen. Pian torakkajohtaja asteli ripeästi komentosiltaa pitkin, kohti komentokammion ovea. Kenraali kuitenkin pysähtyi yllättävästi oviaukon eteen ennen siitä astumista. Hän avasi suunsa vielä kerran. ”Hyvää työtä, kaikki. Na Zora.” Kenraalin lausahdus sai vaisun vastauksen komentokammiossa yhä työskenteleviltä. Upseerit olivat iloisia edes siitä, että tulisivat pitämään päänsä hartioillaan.
* * *
Kenraali 001 marssi kahden raskaasti aseistetun henkivartijan kanssa läpi Nazorak-pesän terästä ja orgaanista massaa sekoittavan käytävän. Vaikka lattialaatat kalahtelivat metallisina 001:n alla ja tukikohdan seinissä ja katoissa pyöri tasaisesti pieniä kameroita, oli teknologian invaasio muuten alkeelliseen pesään vasta alkumetreillään. Nazorakinruskeissa, orgaanista lihamassaa muistuttavissa seinärakenteissa sykki valtavia suonia ja pintakerroksen huokosista erittyi pihkamaista nestettä. Koko pesä eli ja hengitti niin kuin sen mestari halusi. Käveltyään joitakin kymmeniä metrejä henkivartijoiden saattamana 001 viittoi kahdelle jättitorakalle kehotuksen jättää hänet yksin. Samalla käytävän toisesta päästä asteli vastaan hiljaisin askelin yönmustaa haarniskaa kantava silmälappupäinen Yliagentti 007. Pitkä ja laiha torakka pysähtyi Kenraalin eteen ja osoitti käsillään kevyen ja äänettömän kunnianosoituksen.
”Miten hyökkäys sujui, Kenraali?” 007 sanoi äänellä, jossa ei ollut varsinaista vilpitöntä kiinnostusta. Yliagentin äänessä harvoin oli.
”Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia”, 001 vastasi. ”Aivan kuten oletinkin. Siviileihin iskeminen sai jopa säälittävät matoranit taistelemaan… raivokkaammin.” ”Ymmärrän, herra Kenraali”, 007 sanoi asialliseen sävyyn.
”En ole antamassa saastaisille väärää verta kantaville matoraneille minkäänlaista kunnianosoitusta”, Kenraali 001 sanoi inhoa äänessään, ”mutta kuulitko, että yksi Laivaston aluksista uhrasi itsensä tuhotakseen Koin?” 001:n hyönteiskäsi nousi kuin itsestään ja puristui nyrkkiin. ”Se uhrautuvaisuus. Siinä on oikeaa sotilaskunniaa.”
001:n kasvoilla oli merkillinen, mietiskelevä ilme. Torakkakenraali ei pystynyt ajattelemaan Koin pudotusta pelkkänä häviönä. Oikealle sotilasjohtajalle mikään ei ollut häviö. Kaikesta voisi hyötyä. Kaikkea voisi käyttää aseena. Suru oli heikkous. Empatia oli heikkous. Viha oli heikkous. Kaikki näistä olivat täysin toimiva aseita Klaania vastaan tässä sodassa.
001 katsoi Yliagentti 007:ää hetken tämän ainoaan silmään. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei pystynyt lukemaan yliagenttinsa reaktioita. ”Sota ei liene erikoisalaani, Kenraali”, yliagentti 007 myönsi hitaalla ja matalalla äänellään. ”Emme varmaan puhu siitä tänään.”
”Emme, 007”, Kenraali vastasi. ”Olet varmasti varmistanut, että seinillä ei ole korvia?” ”Loppuun asti, Kenraali.” ”Hyvä. Halusin puhua Koodi Sinisestä.”
Tuli ja metalli kohtasivat. Linnoituksen kivisillä muureilla seisovat ilmatorjuntatykit rätisivät väkivaltaisesti laukaisten öiselle taivaalle tonneittain tulikuumana hehkuvaa rautaa, pienten smaragdien näköisiä ja tappavan vaarallisia Zamor-ammuksia ja sokaisevan purppuraisia energialaukauksia, jotka ukkosiskun lailla pudottivat Nazorakien syöksypommittajia. Tykkien puikoissa oli kirjava klaanilaisjoukko. Pikkuruiset matoranit latasivat tykkeihin lisää ammuksia pidellen tiukasti korvistaan kiinni, kun taas pieni joukko Toa-sotureita keskitti kaiken elementaalienergiansa matoranien suojaamiseen. Linnoituksen läntisen muurin suunnalla tykkitulta ylikorosti sateenkaaren väreissä hehkuva kuuden Toan elementaalienergia. Liian lähelle muuria uskaltautunut hävittäjä sai kokea äärimmäisen nopean ja äärimmäisen ylivedetyn tuhon Toa Cendai Angorangerien käsissä.
BladeVezon marssi keskellä kivistä muuria heittäen viimeisen sinihehkuisen lamauttimensa maahan. Hänen viestintänsä ilmatorjunnasta vastaaville matoraneille oli pääasiassa sanatonta. Sodan jyrinän alta ei kuullut paljoakaan. ”Keskittäkää tuli!” Bladis karjui hiekkapaperinkarhealla äänellään tykinjyskeen yli. ”Antakaa ötököiden maksaa!”
”Ötökät” olivat eri mieltä. Kun kymmenkunta verkkaisesti lentävästä syöksypommittajasta laukaistua pienoisohjusta iskeytyi muuriin, Bladiksen pelastivat vain tämän nopeat refleksit. Hopeinen skakdi lennähti kasvoilleen kivuliaasti kivimuuriin, kun jotain räjähti tulisella voimalla hänen takanaan. Bladiksella ei ollut aikaa makailla. Vaikka skakdin pää täyttyi halkeamisen tunteesta ja suu verestä, moderaattori nousi parhaansa mukaan takaisin pystyyn, ainoastaan nähdäkseen ohjusiskun aiheuttamat jäljet. Kaikki ilmatorjuntatykit kolmenkymmenen metrin säteellä olivat kappaleina tai vahvasti korjauksen tarpeessa. Niitä operoivat matoranit makasivat maassa joko tajuttomina tai täysin elottomina. Muurin edessä, Klaanin linnoituksen sisäpihan yläpuolella leijaili ylimielisesti paikallaan yksi syöksypommittaja. Hitaasti uutta iskua varten aseistautuvan aluksen ohjaamossa oli pilotti, jonka silmissä oli joko suurta määrätietoisuutta tai puhdasta murhanhimoa.
BladeVezon tuijotti vihaisesti pilottia, joka vaikutti keskittyvän nyt täysin hopeiseen skakdiin. Tämän vyötäröllä roikkuva vihreähehkuinen moderaattorikivi ei vain ollut auktoriteetin merkki ja tunniste. Se myös maalasi valtavan maalitaulun BladeVezonin päälle. Hopeinen skakdi nielaisi pikaisesti.
Syöksypommittajan pilotti ei puolestaan jäänyt testailemaan nieluelimistönsä toimivuutta, vaan lähti uuteen iskuun. Epäorganisoidun näköisesti sujahtelevat pienoisohjukset tärisyttivät koko muuria tai lentelivät sen yli, osuen lopulta pieneen rannikkometsikköön. BladeVezon joutui perääntymään yhden ilmatorjuntatykin raadon taakse. Skakdi piteli kuuloelimistään tiukasti kiinni ja yritti suojautua tykin taakse.
Skakdi vavahti hieman, kun huomasi jalkojensa juuressa makaavan, elottoman tykkimatoranin. Ga-matoranin Komau oli säröjä täynnä ja sen palovammat olivat puistattavat jopa taisteluja nähneen skakdin mielestä. Matoranin vieressä makasi ohjusiskussa hajonnut ammussäiliö. Punaisia Kanoka-kiekkoja lojui pitkin maastoa. Ga-matoranin vyötäröllä oli Zamor-pistooli. Suljettuaan ensiksi matoranin silmät kunnioittaen BV nappasi Zamor-pistoolin oikeaan käteensä ja yhden Kanoka-kiekoista vasempaan. Sitten hän juoksi kovempaa kuin aikoihin.
Syöksypommittaja lopetti muurin tulittamisen vasta kun kivipöly ja savu peittivät näkyvyyden täysin. Jos tämä ei riittäisi lopettamaan moderaattorin sätkimistä, mikään ei. Torakkapilotti arvioi hyökkäystehokkuutensa uudelleen, kun savuverhon keskeltä syöksähti punaisena hehkuva tulen Kanoka-kiekko. Kiekko kalahti terävä reuna edellä syöksypommittajan ohjaamon panssarilasiin ja tarttui siihen takiaisen lailla. Pilotti kaatoi kuuman juomansa pelästyksissään rinnuksilleen ja ampui refleksinomaisesti koko ohjussarjan uudelleen kohti muuria. Muurista sinkoileva kivimurska naarmutti aluksen pintamaalausta ja vaikeutti harmaan klaanilaisskakdin hahmottamista.
Se, mitä pilotti ei tiennyt, oli että BV oli kadonnut tämän näköpiiristä jo kauan sitten. Hopeinen skakdi seisoi aivan toisella puolella muuria, tähtäillen Zamor-pistoolilla syöksypommittajan ohjaamossa kiinni olevaa, tulisena hehkuvaa Kanoka-kiekkoa.
Bladis virnisti ja painoi liipaisimesta. ”Hasta la vista, mulk-”
Kaikki äänet peittyivät räjähdyksen alle, kun Zamor kohtasi Kanokan. Lentokonetta ohjannut torakka ei ehtinyt edes huutaa, kun Kanoka vapautti tulisen elementtivoimansa. Räjähtävä isku repi jopa ohjaamon panssarilasin sadoiksi pikku palasiksi, jotka sinkoutuivat jokaiseen ilmansuuntaan. Syöksypommittajan molemmat siivet repeytyivät ukkosenjumalan vasaraa vastaavasta osumasta irti välittömästi ja sekunneissa koko aluksen etuosan peitti liekkimeri. Savuava ja liekehtivä aluksen runko alkoi pyöriä verkkaisen holtittomasti alaspäin, kohti linnoituksen sisäpihan katuja. Se leijaili kohti matoranien täyttämää mukulakivetystä kuin lehti. Kuin liekehtivä, kolme tonnia painava räjähdysherkkä lehti. Vaikka äännähtelyä ei tykinjyskeen alta kuullutkaan, matoranit huusivat kauhusta.
BladeVezon katseli pommittajan liikehdintää purren hampaansa tiukasti yhteen. Aikaa ei ollut hukattavissa. Bladiksen katse keskittyi mukulakiviseen kauppakatuun, jota liekehtivä alus lähestyi. Sitten hän vilkaisi muurinreunalla seisovaa matoran-käyttöön tarkoitettua zamor-ilmatorjuntatykkiä. BladeVezon painoi pientä kytkintä kämmenpohjassaan, jolloin kuunvalossa kiiltävä ranneterä työntyi esiin skakdin kädestä. Hopeinen skakdi tarttui ilmatorjuntatykkiin ja viilsi sen jalustaa raivokkaasti ranneterällään. Nopean kipinäsuihkun myötä raskas konekivääri irtosi jalustastaan, jolloin hopeinen skakdi otti siitä tiukasti kiinni. BladeVezon hyppäsi alas muurinreunalta kantaen uutta asettaan.
Ilmatorjuntatykkiä ei oltu tarkoitettu käsikäyttöön. Se ei Bladevezonia pysäyttänyt. Ensiksi hän päätti kuitenkin keskeytyä laskeutumiseen..
* *
Pilvet olivat odottaneet vuoroaan jo liian kauan. Nyt sade piiskasi Klaanin linnoituksen muureja ja sen sisällä olevia rakennuksia. Same harppoi kattoja pitkin sateesta märkä otsanauha liehuen tuulessa, valtava Nazorak-verellä värjätty viikate oikeassa kädessä ja vasen käsi vasemmalla ohimolla. Kommunikaattori pirahti kahdesti. ”Paaco?” Same ärähti kommunikaattoriin. ”Idolisi, Sameliiniseni.” Paacon puheen taustalta kuului äärimmäisen kovaäänistä bassojytinää ja jonkinasteiselta vapinakohtaukselta kuulostavaa näppäimistöjen kalketta. Paacolla oli perin selvästi töitä.
”Perääntyvätkö ne?” valkoinen moderaattori huohotti hypäten tiilikatolta toiselle, pirstoen nopeilla askelillaan alas kaduille viisi tiiltä. Joku kattoihin erikoistunut matoran tulisi takuulla olemaan hyvin vihainen, mutta Samella oli tärkeämpääkin ajateltavaa. ”Ömm. Että. Ötökkäpellet näyttävät siirtävän tuota isoa aluksenröhjäkettä kauemmas rannikosta.”
Same laskeutui pyörähtäen puukatolle niin sulavasti, että sateen keskeltä ääntä ei edes erottanut. ”Joko ne perääntyvät tai sitten niillä on jotain uutta mielessä…” ”Mitä pirun väliä. Sinulle oli viesti. Partaterä tarvitsee apua Alastomalta Lepakolta.” Same oli huomauttamassa, kuinka koodikieli oli turhaa, koska mahdolliset salakuuntelevat nazorakit saisivat korviinsa vain Paaberin sykähdyttäviä bassobiittejä. Hän oli kuitenkin oppinut, että Paacon kanssa ei välttämättä kannattanut väitellä.
Jollain tasolla Same myös piti koodinimestä ”Alaston Lepakko”, vaikka hän ei sitä ääneen myöntänytkään.
* *
Sateen pesemällä torilla oli kaaos, kun vain peräpropellin ilmassa pitämä, liekehtivä syöksypommittaja leijaili lehden lailla kohti vilkkainta kaupan ja elämän keskusta. Matoranit juoksivat paniikissa jokaiseen suuntaan, sillä arvaamattomasti lentelevän ilma-aluksen rataa ei voinut arvioida mitenkään. Oli kuin nazorakien alukset olisi suunniteltu tarkasti viemään pudotessaan mukanaan mahdollisimman monta vihollista. Syöksypommittajan liekehtivä raato oli jo osumassa suoraan erääseen majataloon. Sen selviytyminen ei vaikuttanut todennäköiseltä.
Lentokoneen raadon lentorata muuttui hieman, kun räjähtävä Zamor-ammus osui voimakkaasti sen kylkeen, lennättäen sitä kauemmas majatalosta. Aluksesta irti räjähtäneet metallinpalaset rikkoivat majatalon ikkunoita. ”Anteeksi tuosta!” pienikokoista ilmatorjuntatykkiä kaksin käsin kantava BladeVezon huusi vilpittömän pahoillaan. Matoranit katsoivat hämmästyksissään, kuinka hopeinen skakdi pomppi epätasaisesti torikatokselta toiselle, pysyen vaivoin pystyssä käsissään olevan tykin massiivisuuden takia.
Osuman voimasta nyt toiseen suuntaan lennähtänyt syöksypommittaja alkoi lähestyä epäilyttävästi torin toista reunaa. Matoranien paniikki ei vähentynyt. Bladis pomppasi vaivoin erään katukaupan katokselle huomaamatta, että se oli kankainen ja repeytyi hänen teräväkyntisten skakdi-jalkojensa alta moneen osaan. Bladis putosi harvinaisen epämiellyttävästi valtavaan hedelmäkasaan ja kompuroi hetken kankainen katos päänsä päällä. Lopulta skakdi sai riuhtaistua punaisen rievun päältään ja nosti vaivoin tykin olkapäälleen.
Toista rakennusta kohti epätasaisesti surraava pommittaja sai jälleen maistaa tykkiä, jolloin se lennähti taas eri suuntaan, kauemmas rakennuksesta. BladeVezon kiristeli hampaitaan ja näytti nolaantuvan hieman, kun huomasi onnistuneensa taas rikkomaan tusinan ikkunoita.
”Öh… ylläpito maksaa tämän” BV sanoi hymyillen leveästi hedelmäkauppiaalle, jonka kaupan hän oli juuri pahoinpidellyt. Kauppias ei vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä.
Bladis jatkoi juoksenteluaan ja laukoi tykillään kohti vain vaivoin ilmassa pysyttelevää pommikoneen runkoa. Hän pystyi vaikuttamaan ammuskelullaan sen lentorataan, mutta alus menetti korkeutta kaiken aikaa. Ennen pitkää sen täytyisi pudota. BV kiristeli hampaitaan.
Alus tuntui valinneen laskeutumispaikakseen aivan torin keskustan, joka alkoi tyhjentyä vauhdikkaasti klaanilaissoturien organisoimana, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Väkeä oli liikaa.
Bladis katsoi kauhuissaan, kuinka räjähdysaltis alus vaappui kohti keskustaa menettäen korkeutta jatkuvasti. Aivan sen mahdollisessa törmäyspisteessä konttasi vahingoittunut Toa-soturi, jonka oikean jalan tilalla oli vain sideharsoa ja murtuneita luita. Toan aika alkoi käydä vähiin.
Tai niin oli helppo uskoa. Jotain valkoista välähti salaman lailla torin keskipisteessä juuri ennen kuin aluksen liekehtivä raato törmäsi maahan musertuen omasta painostaan lopullisesti. Ennen kuin BV ehti räpäyttääkään silmiään, oli Same hänen edessään kyyryssä kantaen pitkillä valkoisilla käsillään vahingoittunutta Toa-soturia. Samen takana vielä näkyvä syöksypommittajan raato räjähti lopuksi tulivuoren teholla kappaleiksi aivan kuin kruunaten koko tilanteen.
BladeVezon ja Same katselivat hetken toisiaan. Same laski häntä kiittäneen Toa-soturin hellästi maahan ennen kuin nousi täyteen pituuteensa. ”Anteeksi lievä myöhästymiseni”, Same sanoi viileällä äänensävyllä. ”Missä pirussa sinä olet kuhnannut?” BladeVezon sanoi hieman happamasti, nostaen otteestaan lipuvaa tykkiä parempaan asentoon. ”Ja minä kun luulin että pärjäisit hetkenkin ilman apuani”, Same sanoi hiljaa kohottaen kulmaansa, vilauttaen pientä virnettä. ”Oli miten oli, löysin meille lisää leluja.”
Bladis näytti innostuneelta, kun Same otti selästään jotain, joka näytti metalliselta varsijouselta. Terävän nuolenkärjen sijasta aseesta törrötti kuitenkin jotain pyöreää ja kranaattimaista. Bladis pudotti valtavan ilmatorjunta-aseensa katukivetykseen ja tarttui varsijousta muistuttavaan aseeseen tiukasti. Same ojensi moderaattorikollegalleen vielä pieneltä sytyttimeltä näyttävän laitteen, joka näytti skakdin valtaisassa kämmenessä hieman säälittävältä. BV katsoi valkoista taistelutoveriaan hetken kysyvästi.
”Älä paina siitä ennen kuin ammus on kiinni vihollisessa”, Same sanoi pyöräyttäen puukkoaan sormensa ympärillä. ”Se olisi soturille hieman nolo loppu.” Leveä hymy ilmaantui harmaan skakdin kasvoille, kun hän ymmärsi täysin uuden aseensa toiminnan. Samekin otti omansa selästään ja latasi sen valmiiksi hyökkäykseen. ”No, kollegani?” Same sanoi viileästi. ”Mitä nyt?”
BladeVezon kytki uuden lelunsa varmistimen voimakkaalla otteella pois päältä ja virnisti niin leveästi kuin vain skakdi voi. ”Nyt opetetaan arvon Kenraali 001 tanssimaan.”
Minä tahansa muuna hetkenä Same pääasiassa pudistaisi päätään toverinsa ylivedetyille letkautuksille. Tänä yönä hän kuitenkin oli nähnyt tarpeeksi. Valkoinen koura puristui tiukasti aseen ympärille. ”Minä vien.”
Yksi pommeista osui kellotorniin aivan komentotornin vieressä ja sen luoman paineaallon seurauksena Saraji paiskautui kasvot edellä portaikkoon. Miekka selässään, vasen käsi kasvoillaan ja oikea käsi raahaten tajutonta Metsästäjää, hän juoksi kohti alakertaa.
Killjoyn pää kopisi vasten portaikkoa. Saraji katui unohtaneensa Joyn kypärän Tawan huoneeseen. Pysyvä aivovaurio tästä vielä puuttuisi. Lähestyessään alempia kerroksia, Saraji äkkäsi siivouskomeron ja pysähtyi sen eteen: Olen pahoillani Kenraali, mutta olet nyt vähän tiellä. Täällä olet suojassa pommeilta, joten älä liiku mihinkään. Vahki nakkasi Metsästäjän surutta komeroon ja sulki oven. Matka jatkui kohti alakertaa.
Aula oli kaaoksessa. Turvamiehet viittoilivat porukkaa sisään linnoitukseen ja sitä kautta kellareihin. Kaiken kärjessä oli Tawa, joka loikki pitkin pihaa napaten Matoraneja mukaansa, tuoden nämä salamannopeasti turvaan. Paluureissultaan Tawa äkkäsi Sarajin ja pysähtyi: Sinä uusi, en ehtinyt kysymään nimeäsi.
Saraji, Vahki nyökkäsi, Entinen Metru Nuin erikoisjoukkojen johtaja. Jälleen yksi pommi tippui keskelle pihamaata ja kaksikko joutui peittämään korvansa kaaoksen keskellä. Tawa huusi epätoivoisesti metelin yli: Minä tarvitsen jonkun äkkiä ja olen kuullut sinun olevan yksi nopeimmista. Petuniani ovat tuolla, ole kiltti ja kastele ne. Kuten huomaat, minulla hieman kädet täynnä. Saraji tuijotti Tawaa hölmistyneenä ja levitti käsiään. Täällä on sota ja sinä huolehdit Petunioista? Mitä sinä oik- Tawa keskeytti Vahkin puheen ja pisti kätensä puuskaan: Tämä on käsky ja minä oletan että niitä noudatetaan. Saraji tuijotti adminia hetken, mutta kääntyi juoksuun, totellen saamaansa käskyä.
Mitäs helkuttia tuo nyt oli? Kuulosti ihan joltain härön kommuunin yölliseltä päähänpistolta… ei kukaan noin tyhmää ideaa keksi… Saraji juoksi pommituksen keskeltä kohti linnan sivusiipeä ja sen seinustaa. Punaiset petuniat hohkasivat pölyn keskellä Sarajin juostessa niitä kohti, tämä oli sotaa ja hän etsi katselukannua…
Muutamaa pitää hetkeä myöhemmin keltaisen kastelukannun kanssa juokseva Vahki syöksyi pommin alta kohti petunioita. Ne tulisi kastella nopeasti ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuisi. Vahkin kallistaessa keltaista kannua, pommi iskeytyi suoraan Tawan petunioihin räjäyttäen nämä palasiksi. Pettymyksen huuto kaikui taistelun äänien yli. Vahki heittäytyi polvilleen maahan, hän oli epäonnistunut…
Killjoyn komero
Metsästäjä heräsi, hänen päätään jomotti. Aivan kuin joku olisi raahannut hänen päätään pitkin portaikkoa… ja miksi hän näki niin outoa unta.
Mppppph!
[spoiler=Hugalabugala]Minä en valvonut yötä Skypessä. Uskokaa. Oikeasti…. Se oli Donin idea.[/spoiler]
Nazorak-pesän metalliseinäisessä sydämessä välkkyi satakunta holonäyttöä, joiden parissa työskenteli kymmeniä insinööri- ja upseeritorakoita. Näppäimistöjä naputeltiin aggressiivisesti ja lähetinlaitteisiin komentojaan karjahtelevien upseerien yhteisääni muodosti moniäänisen kuoron, jonka alta oli vaikea kuulla mitään. Kammion keskellä seisoi komentosilta, jonka rautaisen kaiteen peilinkirkas pinta heijasti holonäyttöjen välkettä. Komentosillalla seisoi ryhdikkäänä verenpunaista viittaa olkapäillään kantava, vihreäsilmäinen nazorak, jonka vyötäröllä roikkuivat koristeellinen upseerimiekka ja tehokas Zamor-pistooli. Kenraali 001 katsoi intohimoisesti suurinta holonäyttöä ja piteli toisella kädellä kiinni kaiteesta.
Ruudulla näkyi vakoojakameroiden välittämää kuvaa Bio-Klaanin saarelta. Rakennuksiin osuvien pommien jättämät punaiset ja oranssit valonvälähdykset valaisivat muuten synkät kadut ja piha-alueet. Säälittävän pieniä hyönteisiä muistuttavia matoraneja juoksi pitkin katuja. Komentokammioon niiden avunhuudot eivät kuuluneet. Kenraalin karismaa tihkuva matala ääni kaikui kammiossa. ”Liitäkää kuin lehdet tuulessa”, hän sanoi nostaen hyönteiskämmenensä päänsä tasolle ja puristaen sen tiukasti nyrkkiin. ”Avatkaa pommiluukut. Vapauttakaa tuli. Antakaa sen puhdistaa.”
Upseerit välittivät viestin eteenpäin ilmavoimille. Ruudulta hehkuvat sodan liekit muuttivat valollaan Kenraalin kasvot sekunnin ajaksi oranssinhehkuisiksi. 001 kaipasi sodan ääniä. Hän kaipasi sen hajua ja lämmittäviä liekkejä. Taistelukentällä mitattiin elämän todellinen arvo.
Matala ja hidastempoinen nazorak-ääni puhui Kenraali 001:n takana komentosillalla. Ääntä olisi ollut mahdoton kuulla komentokammion kaaoksessa, jos se ei olisi ollut veitsenterävä. ”Oletan että kamerajärjestelmä toimii tyydyttävällä tavalla.”
”Paremmin kuin hyvin, Arkkiagentti”, Kenraali vastasi kääntymättä.
001:n takana seisova Arkkiagentti 007 ei hymyillyt. Kukaan ei ollut nähnyt hänen hymyilevän koskaan. Yönmustaan, kevyeeseen haarniskaan tummanruskeata päätä lukuunottamatta verhottu torakkajohtaja nousi Kenraalia päätä pidemmäksi. Huomattavasta pituudestaan huolimatta tummanpuhuva torakka ei ollut kooltaan kuitenkaan kovin valtaisa. Sen ruumis oli jänteikäs ja ryhdikäs, mutta torakan olemuksesta paistoi se, että se oli saattanut unohtaa syödä. Torakan oikean silmän päällä oli musta silmälappu. Sinisenä hehkuvan vasemman silmän alla olevasta valtavasta kuopasta näki, että 007 oli saattanut unohtaa myös nukkua.
Arkkiagentti 007 seisoi ryhdikkäänä ja katsoi suurta holonäyttöä Kenraalin olan yli. ”En halua kyseenalaistaa mitään, Kenraali”, 007 sanoi. ”Olen aina pitänyt asenteestasi, Arkkiagentti”, Kenraali 001 sanoi. ”Siksi olet siinä pisteessä, missä olet. Mutta olen aistivinani, että tuo lause saa vielä jatkoa.” ”Totta, Kenraali. Jos se ei haittaa, pyydän puheenvuoroa.” Kenraali 001 oli pitkään hiljaa ennen kuin avasi suunsa. ”Puhu, Arkkiagentti.” Kenraalin äänensävy oli hyvin monitulkintainen.
”Ymmärrän täysimittaisen miehityksen viidakkosaarelle, Kenraali”, 007 sanoi rauhallisesti. ”Klaanin hallinnassa saari suojaisi päälinnoitusta etelästä ja lounaasta. Sen haltuunotto on taktisesti kannattavaa.” Kenraali nyökkäsi hitaasti. Hän katsoi ruudulla hehkuvia liekkejä haltioituneena. ”Se, mitä en ymmärrä, Kenraali”, 007 sanoi, ”on isku sydän-Klaaniin. En näe siviilien pommittamisella taktista arvoa ja hyökkäykseen varattu joukko on hyvin vaatimaton verrattuna Klaanin Laivastoon. Laivastoon, jonka tukikohta tulisi lamauttaa iskulla ensimmäisenä.”
007 ja Kenraali olivat molemmat hiljaa hetken. ”Onko jotain, mitä ette ole kertoneet minulle, Kenraali?”
”Tiedän aivan hyvin, että emme käytä joukkojemme täyttä potentiaalia tässä iskussa, Arkkiagentti”, Kenraali sanoi jykevästi. ”Ja valitettavaa, että et pysty näkemään, mitä siviilikohteiden tuhoaminen tekee vihollisen taistelumoraalille.” Agentti 007 näytti siltä, että halusi sanoa jotain. Pitkä torakka kuitenkin pysyi hiljaa. ”Näette varmasti tuon aikalaskurin päänäytön oikeassa ylänurkassa, Arkkiagentti. Tiedättekö, mitä se laskee?” ”En tunne sitä, Kenraali.” 001 hymähti hiljaa.
”Se laskee, kuinka kauan Laivastolla kestää iskeä takaisin.” 007 ei keksinyt mitään vastattavaa. Ennen kammiosta poistumistaan hän vilkaisi vielä kerran tulihelvettiin, joka hahmottui suurimmalla näytöllä. 007:n ilme ei värähtänytkään.
Vaikka kukaan ei sitä nähnytkään, Kenraali 001 puolestaan hymyili.
Mutta vakavaa tuo silti on, Kepe huomautti väliin. En muista yhätkään tavanomaista sairautta, johon kaikki nuo oireet viittaisivat. Vatsakipu, päänsärky, kuumeen nousu, ja en ole tästä ihan varma, mutta onko sinun värisi tosiaan muuttunut hieman likaisenkeltaisen suuntaan? Kuitenkin, minusta tuntuu…
Make ja Snowie katsoivat odottava ilme kasvoillaan ja hieman peloissaan tiedemiestoveriaan. Huoneen ainoasta ikkunasta sisään tunkeutuvat auringonsäteet osuivat Kepen naamioon, kun tämä köhäisi ja vaihtoi pahoittelevaan ilmeeseensä.
Minusta tuntuu, että sinut on lähetettävä takaisin Klaanin linnakkeelle. Oman terveytesi vuoksi.
Kummatkin kuuntelijat näyttivät pettyneeltä, mutta Kepe jatkoi ennen kuin muut saivat puheenvuoroa.
Olen pahoillani. Kupe kuitenkin saa sinut huomattavasti parempaan kuntoon kuin minä, ja Klaanissa saisit tervehtyä rauhassa Sitten Kepe madalsi ääntään huomattavasti, ja vilkuili Snowien mielestä koomisen näköisesti ympärilleen. ”Lisäksi, en ole varma, luotanko pormestariin.”
Make nyökkäsi. Hän ymmärsi ystävänsä puhuvan totta, niin kivuliaalta kuin se tuntuikin. Mutta kivuliaalta tuntuivat myös kaikki Kepen äsken kuvailemat oireetkin.
Klaanin linnake
Huone oli melko heikosti valaistu. Valtava, useita erilaisia säätimiä ja nappuloita sisältävä hökötys lepäsi työpöydällä ja toinen mokoma oli huoneen nurkassa. Tietokone oli auki pöydällä, ja siitä lähti niin massiivinen määrä johtoja ja kaapeleita huoneen moninaisiin elektronisiin laitteisiin, että suurinta osaa koko laitteesta ei edes nähnyt. Eräs seinä oli täynnä näyttöjä, jotka näyttivät valvontakamerakuvaa Klaanin eri alueista ja saivat huoneen välkkymään erilaisissa väreissä.
Elekroniikkaviidakon keskellä istui yksinäisellä tuolilla kultavihreä moderaattori Paaco. Hänellä oli päässään valtaisat kuulokkeet, jotka eivät kuitenkaan tällä kertaa tykittäneet hillittömiä bassosoundeja. Sen sijaan äärimmäisen keskittyneen näköinen moderaattori kuunteli hiljaista ja rätisevää radiokeskustelua. Hän tunnisti epäselvän keskustelun nazorakinkieliseksi, mutta napautti vieressään olevasta konsolista muuannen kytkimen ala-asentoon. Pieni vihreä valo alkoi palaa laitteessa, ja hyvinkin Kepe-henkiseen kyhäelmään kiinnitetty suuri Rau alkoi hohtaa. Radiokeskustelu kääntyi matoraniksi ja Paaco keskittyi entistä enemmän. Krtska nyt sinä tämän mitssrrrkhrerrot? Kukaan ei käskenyt sinua valmistttsskrh asuintiloja kahdellekymmenellekolmelle. Krrrtttsstsssisit kuitenkin voinut ilmoittaa tästä etukäteen, remontoijat alkavat jo kylttsssrkksst No tee siisshrhhsaikka kahvihuone. Olet korkeassa asekkshhhhssshtta minä olen korkeammassa. Lopeta sstsssskkskst Hyvä on, Kenrsrrrrttstssss
Sitten yhteys katkesi totaalisesti.
”Jepson. Ainakin sain koko sihinän talteen.”
Paaco ei tiennyt, mitä ajatella, mutta oli kuitenkin tyytyväinen nauhoitettuaan koko keskustelun. Ja löydettyään tarkoin salatun Nazorakein yhteyden.
Mutta mitä keskustelu tarkoitti? Asuintiloja kahdellekymmenellekolmelle?
”No siis. Voisin ihan hyvin unohtaa koko homman, ellei toinen noista pelleistä olisi ollut Herra Sir Mr. Kenraali 001, niiden jyrsijäötököiden pomo. Tilanne vaatii musiikkia.”
Paaco nappasi nauhoitteen kouraansa. Kultavihreä moderaattori sai muutamalla näppärällä kädenliikkeellä huoneen raikaamaan rytmikästä musiikkia, ja lähti tanssahtelemaan ovea kohti.
”Welcome to my world.”
[spoil]Ja jos joku ei mukamas arvannut, Paaber itse hoiti ison pätkän tämän osan lopusta.[/spoil]
Nui-Koro, joen varrella
Muuannen Matoralainen, punainen väritykseltään, kumartui solmun pariin, valmiina irrottamaan lautan pienestä laiturista. Kahden sillan välissä sijaitseva pieni satamantapainen toimi tärkeänä liikennöintipaikkana, sillä jokea seuraamalla sieltä pääsi suoraan Bio-Klaanin linnakkeen välittömään yhteyteen. Ensin vesireitti kulkisi Nui-Koron muurille, jossa se kalterein vahvistetun portin kautta kuljettuaan johtaisi kahden pikkukylän kautta linnakkeelle.
Matoralainen ei kuitenkaan aloittanut köysikimpun purkamista heti, sillä oletti klaanilaisten hyvästelevän toisensa. Ja oikein olettikin, punainen, vuoteessa makaava ja lautan mukana lähtevä klaanilainen otti kaksi muuta käsiensä väliin ja rutisti heitä oikein kovaa.
Halauksen aloittavana osapuolena olemiseen tottunut Snowie hymyili yllättyneenä päästyään irti moderaattorin halauksesta, ja julisti: ”Make, tiedä, että tämä reissu olisi olisi ollut rutkasti tylsempi ilman sinua. Ja kuolettavampi, myyrätorakat olisivat vissiinkin listineet meidät, ellet olisi ollut paikalla.” Kepe liittyi puheeseen virnistäen: ”Ja suoraan sanottuna, tuon seuraa voi olla vaikeanlaista kestää ilman toveria.”
Make hymyili vastaukseksi.
”Ja ihan vakavissaan puhuen…” Snowie aloitti. ”…minä tavallaan olin vakavissani…” ”…niin pianhan me taas näemme, kuomaseni. Emme me tällä reissulla loputtoman kauaa viivy, emmehän?”
Punainen solmumatoralainen seurasi keskustelua vielä hetken, ja vapautti lautan sitten hyväksi näkemällään hetkellä. Puinen kulkupeli alkoi jo lipua kohti kaupungin muureja, mutta klaanilaiset näkyivät puhuvan vielä keskenään.
”Hei hei Make, nähdään pian!” ”Ja paranemisia!” ”Ja paranemisia tosiaan!” ”Kiitos teille, ja hei hei!”
Sitten lauttaa ohjastava Matoralainen töräytti torveen merkiksi portinkäyttelijöille, eivätkä klaanilaiset enää kuulleet toisiaan.
Ylikersantti 1034 seurasi hiljaisena vierestä, kun Amiraali kävi intensiivistä puhelinkeskustelua johtajansa kanssa tuijottaen samalla ulos ikkunasta, kohti sinistä horisonttia.
”Ai että mistäkö tiedän, että se on hulluutta? Tiedät itsekin, kuinka paljon Klaanin puolustus nojaa ilmavoimiin, ja pommituksen aloit-”
Amiraalin ilme kiristyi entisestään.
”No toki murentaa heidän moraalinsa ja rikkoo turvallisuudentunteen, mutta-”
002:n torakankasvoissa oli jo havaittavissa vihaa.
”Ai että mikä ongelma! Se on itsemurhaa! Kuvitteletko, että niillä aluksilla on pienintäkään mahdollisuutta selvitä takaisin tukikohtaan?”
Seurasi niin syvä hiljaisuus, että sinibarettinen 1034:kin kuuli Kenraalin sanat luurin kaiuttimesta: ”Miksi luulet, että tahdomme heidän palaavan?”
Amiraali ja Kenraali päättivät puhelunsa rauhallisemmissa ja muodollisemmissa merkeissä. Kun laivaston johtaja 002 kääntyi pois ikkunasta, hän näytti täysin tyyneltä, miltei tyytyväiseltä. ”En ehkä arvosta samoja asioita kuin Kenraalimme”, hän sanoi. ”Mutta hän on hyvä laskemaan.”
Niine sanoineen ja laivastonsininen viitta hulmuten Amiraali asteli pois huoneesta.
Musta-asuinen apinalisko katseli liikkumattomana kivistä kehää. Skakdin keltaiset mulkosilmät katsastivat tottuneesti jokaisen piilopaikan ynnä epäilyttävän kohteen maastosta, mutta mitään ei näkynyt. Ninja viitoi kädellään ja kaksi muuta mustaa skakdia ilmestyi tämän taa.
Kauempana neljäs ninjoista huomasi rantahietikolla jalanjälkiä. Kaksi muuta liittyi tämän seuraan kolmen edellisen jäädessä tutkimaan Athin pyhättöä.
Ninja näki metsän reunassa liikettä. Se syöksyi äänettömästi metsän reunaan. Kuului skakdinkielistä kiroamista. Sinihopea skakdi murisi ja nousi pystyyn matalan aluskasvillisuuden joukosta.
Välittömästi ninjan tunnistaessa kuka oli kyseessä, se hyppäsi esiin ja teki kunniaa. Skakdipäälikkö pyyhki roskia haarniskastaan. ”Mitä te täällä teette?” hän kysyi ensimmäisenä. ”Kenraali lähetti meidät hakemaan Nimdan. Leirimme on saaren pohjoispäädyssä”, ninja vastasi välittömästi. Hän ihmetteli Metorakkin yht’äkkistä ilmestymistä. Olihan Gaggulabio jo nimittänyt hänen paikalleen toisen ja kaikki olettivat hänen jääneen Xialle.
”Ja kai te olette hankkineet sirun?” Metorakk murisi. ”Ninjat yksi, kaksi ja kolme lähtivät jäljittämään klaanilaisia. Me kolme tutkimme paikan” ”Viekää minut leiriin. Tiedustelkaa vihollisen vahvuus ja pakomahdollisuudet. Kuka onkaan joukkonne nykyinen johtaja on nyt minun haarniskankiillottajani”, käskemään tottunut ääni kartoi selkeästi.
Metorakk mietti sitä Toa-joukkoa jonka oli kohdannut aamulla. Valon Toa olisi kova pala. Lisäksi niiden mukana oli Plasman Toa, jonka hän luuli jo tappaneensa. Kunhan tiedustelutiedot saapuisivat, skakdijohtaja miettisi tarkemman strategian. Jos klaanilaiset olivat onnistuneet Nimdan hankkimisessa, hän saisi Nimdan heiltä. Hän palaisi Klaanin saarelle voittajana sirun kanssa ja Gaggulabio hukuttaisi hänet rikkauksiin.
Useita erivärisiä liskomaisia olentoja käveli edestakaisin ja teki kuka mitäkin rähjäisen leirikylän pihalla. Ilmapiiri oli selvästi kireä. Kukaan Skakdeista ei pitänyt odottelusta. He olivat olleet tällä saarella jo kuukauden, ja sinä aikana he olivat ryöstäneet vain yhden kylän. Paikka oli Allianssin etuvartioasema, ja lähinnä Klaania kaikista tukikohdista. Käytännössä koko saaren länsipää oli Skakdien aluetta, sillä torakoiden varuskunnat sijaitsivat maan alla ja saaren itäpäädyssä.
Everstiluutantti Werekk istui vihreässä riippumatossa ja tuijotti pöydällään olevaa karttaa. Hänen pöytänsä oli sotkuinen ja täynnä tyhjiä pulloja sekä papereita. Ilman Skakdi oli tympääntynyt koko operaatioon. Kenraali Gaggulabio hännysteli pahaisia ötököitä, eikä sotilailla ole ollut pitkään aikaan tekemistä. Mikä pahinta, alkoholi oli taas pian loppumassa. Pitäisi odottaa uutta lastia Zakazilta.
Skakdi heitti kartan sivuun, hörppäsi pullostaan ja nousi. Hänen selkäänsä pisti käveleminen, kiitos sen Ilman Toan johon hän oli törmännyt ryöstöretkellä. Lisko kirosi jotain ja asteli hieman kyyryssä kylän keskipihalle. Varuskunta oli rakennettu linnakemaisesti, puiset muurit uloimpana ja teltat niiden kyljissä. Keskellä linnaketta oli suuri piha. Oikeastaan muurit tarvittiin lähinnä rahien loitolla pitämiseen, Klaanilaiset eivät hyökkäisi koskaan.
Hei skrararar, mitä me edes toimitetaan tällä skrarrarin saarella? Miksei me vaan skrararar häivytä jonnekin, missä saa tapella? hieman juopunut kiven skakdi huusi kuuluvasti pihalla. Joku toinen nyökytteli tyypin vieressä. Mut hei, me saadaan tästä palkkaa, joku mainitsi. Ei täällä voi ostaa mitään. Häivytään takaisin Zakazille, samainen kiven skakdi valitti.
Werekk huokaisi ja käveli pöydän luo. Te saatte palkan yhtä hyvin odottelusta kuin taistelustakin. Niin kauankin kenraali maksaa meille, me tottelemme kenraalia, hän sanoi selkeästi. Hän ymmärsi turhautuneisuuden, olihan hän sitä itsekin. Mutta hän ymmärsi myös sen, että jos hän antaisi joukkojen kapinoida, hän menettäisi päänsä.
Ei täällä oo tapahtunu mitään pitkään aikaan! Ei ne skrararain ötökät aio koskaan hyökätä, sama juopunut jatkoi mekastamista. Sitten se pyyhkäisi oluttuopit alas ja hyppäsi pöydälle.
MINÄ JULISTAUDUN SKAKDIEN UUDEKSI KUNINKAAKSI JA LUPAAN TEILLE SKRARARAR TAISTELUA! se karjui. Joku uskalsi hurrata. Kuului laukaus ja juoppo kaatui nurmikolle. Werekk pyöräytti zamor-pistooliaan ja heitti sen takaisin vyöllensä. Sitten everstiluutnantti joi jonkun tuopin tyhjäksi ja lähti rauhassa telttaansa.
[spoil]Tälläinen aitoa ropetusta odotellessa tehty viesti.[/spoil]