Musta Skakdi ja sekasikiö-Makuta romahtivat kasaksi maahan. Guartsu nousi pian ylös ja pakeni ulos portista. Manu jäi hölmistyneenä maahan istumaan. Häneen oli tarttunut luvattoman paljon tuhkaa. Kuka hemmetti kehtasi sotkea minut tuhkalla?
Guardian seurasi muuria satamaan päin. Hän ei edelleenkään halunnut herättää huomiota; ja hän oli saanut sitä jo aivan liikaa. Kallioinen ranta ei antanut paljon suojaa, mutta ketään ei näkynyt. Guardian puhdisti itseään tuhkasta. ”Pyssyni tosiaan tarvitsee parempaa huoltoa ”, hän sanoi itselleen. Pian hän saapui satamaan. Se oli aivan tyhjä. Ketään ei näkynyt. Laivojakaan ei juuri ollut. Muutama hassu vene kellui laiturien vieressä ketjuilla kiinnitettyinä.
Siellä oli kuitenkin paatti, jollaisen Guardian halusikin: höyrykäyttöinen, soutuvenettä jonkin verran isompi vene. Vaikka se olikin noin soutuveneen kokoinen, siinä oli silti miehekäs höyrykone. Ohjaajan paikka oli pienen katoksen alla. Luultavasti vene oli Tongun kädenjälkeä. Guartsu hiippaili veneen luokse ja alkoi irrotella ketjua. Hän laittoi koneen päälle.
”Minne ajattelit lähteä aivan yksinäsi? ” kysyi joku. Guardian hätkähti ja katsoi ympärilleen. Katoksen päällä istui Makuta Nui. Hän ei näyttänyt juurikaan itseltään, mikä oli tosin odotettavissa sen perusteella, että hän oli ollut pieni hämähäkki vähän aikaa sitten. Hän näytti koostuvan monista erilaisista pikku osista. Kraahkan oli tämän ruumiin kasvoilla yhtenä tuntomerkkinä. Guardian toki tunnisti myös hänen äänensä. Makutan yllä oli musta hupullinen viitta.
Guardian hymyili pettyneesti. ”Makuta Nui. Tai Manu, siitähän nimestä sinä pidät. ” Makuta kohautti olkiaan. ”Kiva uusi haarniska. Onko se Nazorakia? ” Guartsu jatkoi osoittaen hieman mustalla sormellaan Manun haarniskaa. ”Suurimmaksi osaksi ”, Makuta sanoi ja hyppäsi alas veneen katolta. ”Söpöä ”, Guardian sanoi tutkien Manun jokseenkin groteskia haarniskaa silmänsä skanneritoiminnolla, ”mutta ei varmaan erityisen kestävää. Kävisikö, että juoksisit jo Klaaniin kirjoittamaan viestiä Nynraheille? ” Makuta naurahti kummallisesti. ”Tiedän, että yrität päästä minusta eroon ja lähteä yksin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta tiedätkös, minä olen lähettänyt viestin. Tein sen jo neljä päivää sitten. Eikä vastausta kuulu. ” Guardianin katse vakavoitui hieman. ”Kummallista. Nynrahit ovat paljon tuota tehokkaampia. Ei niillä yleensä kestä näin kauaa. ” Guardian astui veneeseen. ”Onkohan niille käynyt jotain… ” ”Niin epäilen ”, Manu sanoi. ”Älähän karkaa ”, hän jatkoi nähtyään Guartsun pakoyrityksen. ”Minne sinä olet matkalla? ” Guardian katsoi häntä vaivaantuneena. ”Zakazille. ” ”Miksi? ” ”Ajattelin jututtaa erästä tuttuani. Ja korjauttaa aseeni. ” ”Kuinka kummallista. Minä haluaisin kyydin Nynrahille. ” ”Ja kerrot tämän minulle, koska…? ” ”Haluan kyydin ”, Makuta toisti. Guardian katsoi häntä epäuskoisena. ”Sehän on toisella puolella universumia. ” ”Niin on ”, Makuta vastasi, ”mutta tuskin sinäkään haluat matkustaa yksin. ” ”En yleensä, mutta en ottaisi ketään klaanilaista mukaan Zakazille. Lupasin sen itselleni. ” ”Minusta tuntuu, että on aika rikkoa lupauksesi. ” Guardian oli hämmästynyt Makutan röyhkeydestä. ”Haluatko bännit? ” hän kysyi närkästyneenä. ”Et sinä minua bänni. ” ”Enkö? ” ”Et. ” ”… ” ”Aivan. ” Manu istahti veneen perään. Sitten hän heitti Guartsulle samanlaisen viitan kuin hänellä itsellään oli yllään. ”Tarvinnet sitä Zakazilla. Tai ainakin siitä on hyötyä. ” ”Kiitän ”, Guardian vastasi. ”Kun minä nyt tulen seuraksesi Zakazille, voisit sinä puolestasi tulla kanssani Nynrahille. ” ”Miksi ihmeessä kuvittelet niin? Sinähän se haluat tulla minun mukaani. ” ”Eikö sinua kiinnosta, mitä Nynrahille on mahtanut tapahtua? ” Manu kysyi ilmeettömänä. ”Minusta tuntuu, että se liittyy kiinteästi meidän tilanteeseemme Klaanissa. ” ”Voit olla oikeassa ”, Guartsu myönsi. ”Hyvä on. ” ”Lähtekäämme siis ”, Manu sanoi pirteästi ja potkaisi heidät irti laiturista. Guartsu tarttui ohaimiin ja he lähtivät kohti Zakazia höyrykäyttöisellä venheellään.
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Trooppinen Nazorak-tukikohta, puu aukion laidasta hieman katua pitkin syrjemmälle
Snowman laski kiikaritähtäimen silmältään, ja pyöritti linssinsuojusta paikalleen. Hän ei tahtonut nähdä tarkemmin aukion tapahtumia. Lumiukko taittoi kiikarin saranan kohdalta, ja sulloi sen sitten laukkuunsa.
Ei siinä vielä mitään, että Ämkoolla ei ollut kättä, ja että hän oli aivan verinen. Mutta se silmien hohto. Snowman tiesi, että jotain oli pahasti pielessä.
Ei sillä, oli hän ennenkin nähnyt luotettavien tovereidensa suorastaan villiintyvän. Joskus takavuosina, kun Snowie, Paacs ja Guardian olivat olleet taistelemassa Visorak-laumaa vastaan, oli sininen Skakdi-admin jollain selittämättömällä raivolla vastannut hämähäkkien hyökkäykseen. Snowman muisti lähinnä punaisen välkkeen, ja sen, kuinka Paacs oli miltei menettänyt toisen jalkansa. Se oli kuitenkin ollut täysin eri juttu, Guardian ei ollut muuttunut täysin, suuttunut vain.
Sitä paitsi, oli hänellä aika hyvä syykin suuttua. Hänen oma vanha kotinsa oli ansoitettu, me selvisimme portaikosta hengissä ainoastaan hyvällä tuurilla ja kovilla traumoilla. Lisäksi Visorakien väijytyksen takana oli Guardianin vanha aseveli. Ja vaikka se muistetaankin viimeisenä kertana, kun Guardian otti Klaanilaisia mukaansa Zakazille, naureskelemme kolmistaan jutulle useinkin kahviossa yön pimeinä tunteina.
Tämä ei selvästikään ole niitä juttuja.
Snowman näki ilman kiikariakin, että Ämkoo surmasi taas yhden Nazorakin, vieläpä harvinaisen brutaalilla tavalla. Ehkä lumiukko oli vain ollut poissa kenttähommista liian pitkään, tai sitten hän tosiaan oli liian pehmeä, mutta Ämkoon toiminta kuvotti häntä. Vatsaa väänsi ja päätä särki.
Ei. Taas tätä. Ei!
Synkät ajatukset synkistyivät, ja Snowmanin pää tuntui halkeavan. Näky ystävästä tekemässä noita murhia, kipu, väsymys, yksinäisyys. Lumiukosta tuntui, että hän ei kestäisi enää. Edes hänen positiivinen energiansa ei riittänyt. Silloin hänen päässään pimeni täysin.
Kaikkialla oli mustaa. Ja kohinaa. Lumiukko koetti ymmärtää. Kipu oli tiessään, mutta tässä oli jotain karmivampaa. Tai ei tässä oikeastaan ollut mitään, missään ei ollut mitään. Ja sekös vasta karmikin. Ainoa asia mustuudessa oli kohina. Kohina merkitsi selvästi jotain. Snowman koetti tarkentaa kuuloaan.
Kohin kohin.
Ei auttanut. Mutta jos olen vajonnut pääni sisään, niin miksen ymmärrä mistään mitään? Mitä kohina on? Ja miksi täällä on niin mustaa?
Snowman keskittyi. Keskittyi parhaansa mukaan. Keskittyminen ei oikein ole vahvuuksiani, ainakaan jos sitä oikein yritän. Tämä vain-
Heti, kun Snowman sai sanoista otteen, hänen silmänsä avautuivat. Hän ravisti päätään, koetti virota kunnolla. Hänen päätään särki taas, mutta vain vähän. Enemmän häntä vaivasi tiedottomuus.
Lumiukko piti kyllä mysteereistä. Ne pitivät elämän kiinnostavampana, ja muistuttivat nöyryydestä. Hän ei vain pitänyt niistä mysteereistä, jotka mahdollisesti aiheuttaisivat hänen ystäviensä kuoleman.
[spoil]Kiitän Guartsuliinia noista kryptisistä sanoista kohinan keskellä.[/spoil]
Guardian kurkisti nurkan takaa varovaisesti. Hän ei halunnut tulla nähdyksi. Oli edelleen parasta Klaanin kannalta, että petturi ei tiennyt lähdöstä. Bio-Klaanin linnoituksen aula oli kuitenkin poikkeuksellisen täynnä, mikä vaikeutti huomaamatonta poistumista.
Guardian hengitti syvään, sulki silmänsä ja astui aulaan. Hän voisi yrittää näyttää huomaamattomalta, mutta se ei syystä tai toisesta onnistuisi juuri nyt. Sitten Guardian päätti vain yrittävänsä näyttää muulta kuin Guardianilta.
Aulassa liikkuvat ja keskustelevat hahmot katsoivat hetken hämmentyneinä pikimustaa Skakdia, joka käveli vihellellen läpi aulan. Moni supisi keskenään. Tästä uudesta jäsenestä ei ollut kuullut kukaan. Monia myös kuvotti Skakdin pahasti hilseilevä iho ja epäsymmetriset silmät, mutta kukaan ei viitsinyt sanoa mielipidettään ääneen. Klaanilaiset olivat ottaneet suojelukohteikseen paljon kuvottavampiakin olentoja.
Musta Skakdi hymyili leveästi ympärillä tuijottaville klaanilaisille kävelleessään läpi aulan. Tarkkailtuaan olennon hymyä hetken ympärillä olevat hahmot päättivät keskittyä taas töihinsä. Respassa Toa Himen paikalla väliaikaisesti työskentelevä turkoosi Matoran otti jonkinlaisen kommunikaattorin tiskin alta ja kuiskasi siihen jotain. ”Siivousryhmä. Rumia jalanjälkiä aulassa. Kiitos.”
Guardian jatkoi hymyilyä ja viheltelyä. Hänen sisällään kasvoi vähitellen tunne siitä, että tämä onnistuisi. Mustan tuhkan verhoama Skakdi olisi pian ovella. Sen jälkeen olisi rikollisen helppoa siirtyä satamaan. Tai olisi ollut, jos nyt pienen Matoranin hahmossa oleva Umbra ei olisi pysäyttänyt Guardianin.
Umbra katsoi pikimustaa Skakdia hetken mietiskelevän näköisenä. Sitten hän tarjosi pientä Matoran-kättään muukalaiselle. ”En olekaan nähnyt sinua täällä”, Umbra sanoi. ”Toisaalta harva täällä tuntee minuakaan…ja syystä…” Umbra näytti hetken eksyneemmältä kuin kukaan muu maailmassa. Sitten hän hymyili jälleen. ”Minä olen Umbra, Ba-Matoran!” Umbra sanoi innokkaasti. ”Oletko uusi täällä?”
Guardian nyökkäsi ja hymyili leveämmin. Mustaa tuhkaa putoili lattialle hänen päästään. Sitten Guardian kumartui äkkiä alemmas, tarttui molemmilla käsillään Umbran pieneen Matoran-käteen ja ravisti sitä voimakkaasti.
”TAPAAMME ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKINÄ”, Guardian vakuutteli kovaäänisesti psykoottinen virne tuhkan peittämillä kasvoillaan.
Umbra nyökkäili hämmentyneenä. ”Mikä on nimesi?”
Guardianin hymy hyytyi. Hän tuijotti Umbran olan yli. Aulan ulko-ovi oli vain parin metrin päässä. Jotain oli keksittävä.
”MINÄ USTRAUG”, Guardian sanoi. ”MINÄ SKAKDI. NYT MINÄ MENNÄ, HEI HEI.”
Sen sanottuaan Guardian hyppäsi gasellimaisella loikalla Matoran-Umbran yli ja juoksi aulan oviaukon läpi Bio-Klaanin linnoituksen etupihalle nauraen huolestuttavaa naurua.
Umbra jäi paikalleen räpyttelemään silmiään. Hän katsoi kämmenpohjaansa. Se oli musta.
Guardian istui pedillään ja tarkasteli kivääriään. Se oli jälleen yhdessä osassa, mutta Kapura ei ollut valehdellut. Tämä hätäisesti yhteen sulatettu kivääriä hienovaraisesti muistuttava metallimöykky oli niin käsittämättömän ruma, että Guardianin teki melkein mieli hypätä veneeseen ja käydä pyytämässä etelän jättiläismustekalalta anteeksi.
Guardian asetti kiväärin huoneensa pöydälle. Se oli ruma ja ei todennäköisesti toimisi kovin hyvin, mutta ainakin ase kestäisi Zakazille asti. Siellä asui tämän maailman ainoa elävä mekaanikko, joka tunsi Vartija-aseet.
Guardian katsoi ikkunasta ulos. Eilisen sateet olivat ohi, mutta päivä oli vielä pilvinen. Venettä valmisteltiin jo satamassa ja pian olisi aika lähteä Zakazille. Tawa oli moneen kertaan kehottanut Guardiania ottamaan jonkun mukaan turvaksi. Guardian ei ollut aivan varma, pitäisikö hänen kuunnella ohjetta. Ne harvat klaanilaiset, jotka tunsivat Zakazin eivät halunneet palata sinne enää koskaan. Klaanilaiset, jotka suostuisivat tulemaan mukaan eivät olisi valmiita siihen. Linnoitus tarvisi myös tällä hetkellä kaiken mahdollisen tuen, sillä Guardianin lähdettyä Tawa jäisi ainoaksi johtajaksi. Ämkoohon ei saatu yhteyttä ja Visokki oli kadonnut jonnekin yön tapahtumien jälkeen. Guardian mietti hetken. Jonkinlainen kaava oli muodostumassa. Ehkä joku halusi koko johtoryhmän pois pelistä?
Siinä tapauksessa joku on onnistunut jo puoliksi, Guardian mietti. Hän nosti pöydältä pienen lasin, joka oli täynnä läpinäkyvää nestettä. Guardian joi lasin tyhjäksi nopealla kulauksella ja tunsi piristävän voiman virtaavan kehoonsa. Tänä yönä nukuttaisiin huonosti.
Guardian katsoi alaspäin. Hän avasi nyrkkiin puristetun kätensä. Kiikarisilmä oli nyrkin sisällä. Sen kiiltävästä linssistä sininen Skakdi näki heijastuksen omista kasvoistaan. Arpi siinä kohtaa, missä vasen silmä oli ollut ei ollut kadonnut mihinkään. Guardian oli jo oppinut hyväksymään asian. Hän kiinnitti mekaanisen korvikkeen takaisin paikoilleen ja nousi sängyltään.
Oli aika lähteä. Mahdollisimman pian, että kukaan ei huomaisi. Parasta olisi, että mahdollisimman harva tietäisi Guardianin katoamisesta. Petturi oli yhä liikkeellä jossain ja saattaisi vuotaa tiedon Klaanin johtajien vähäisyydestä. Linnakkeen turvatoimia oli tosin tiukennettu yön jälkeen. Se teki huomaamattomasta poistumisesta hieman vaikeampaa.
Guardian katsoi vielä kerran erittäin rumaa ja epämuodostunutta kivääriään. Hän tarttui siihen ja nosti sen oikeaoppiseen tähtäysasentoon. Ehkä se ei olisi Zakaz-matkalla mukana vain odottamassa korjausta. Ehkä Kapura oli saanut kammiot ja mekanismin toimimaan taas. Vartija-kiväärien korjaaminen ei ollut kuulemma kovin vaikeaa.
Guardian avasi kiväärin takaosan ja työnsi sisään yhden huoneen kirjahyllyllä lojuvista plasmalippaista. Hän käänsi tähtäyksensä kohti ikkunaa, joka oli jo valmiiksi auki. Guardian tarkisti vielä lämpökatseellaan Klaanin pihan, että ei osuisi taas siihen Matoraniin, joka korjasi kattoja. Tarkistettuaan ammuksen reitin Guardian veti liipaisimesta.
Bio-Klaani, siivousryhmän ei-niin-salainen päämaja
Ruskea jaloa Mahikia käyttävä Matoran istui pöytänsä ääressä väsyneenä, mutta tylsistyneenä. Siivousryhmä oli saanut yli vuorokauden takaisen hyökkäyksen aikana aivan tarpeeksi tehtävää. Kukaan ei ollut erityisemmin nauttinut ruumiiden keräämisestä. Toisaalta kovin moni ruumiista ei ollut onneksi hajonnut kappaleiksi. Nyt tämä Po-Matoran oli ainoa Klaanin siivoojista, joka ei ollut hermolomalla.
Po-Matoran nosti jalkansa pöydälle. Juuri silloin pöydällä lojuva kommunikaattori pirisi kovaäänisesti. Matoran melkein kaatui tuolillaan.
”…hallooo?” Po-Matoran vastasi epäröiden. ”Jotain siivottavaa?” ”Kyllä”, sanoi matala ääni linjan toisessa päässä. Po-Matoran tunnisti sen pian Guardianiksi, yhdeksi Klaanin johtajista. Po-Matoran suoristi selkänsä huomaamattaan. ”Miten voin palvella teitä, sir?”
Guardian yski hieman linjan toisessa päässä. ”Haluaisin, että siivoatte huoneeni?”
Matoran nielaisi hieman. ”Pahoittelen, mutta aika moni meistä on lomalla, joten siivouksessa saattaa kestää aika kauan…” ”Ei haittaa”, Guardian keskeytti. ”Poistuin pienelle matkalle, joten en tarvitse huonettani hetkeen.” Matoran nyökytteli. ”Tätä ei sitten levitellä”, Guardian lisäsi.
”Ei ei ei”, Matoran sanoi tekopirteästi. ”Jos saan kysyä, minkälaisesta sotkusta on kyse?”
”Selvä, eiköhän asia hoidu”, Po-Matoran vastasi. ”Kiitos kovasti ja kuulemiin!” Po-Matoran oli jo sulkemassa puhelua, mutta Guardian sanoi vielä jotain. ”Vielä yksi juttu.”
”…?”
”Tuo imuri.”
”Tietty. On minulla edes jotain hajua, miten siivotaan.”
”Tosi, tosi, iso imuri.” Silloin puhelu suljettiin äkillisesti.
Umbra katseli linnoituksen muurin harjalta merelle oransseilla hohtavilla silmillään. Hänen saapumisensa tähän maailmaan oli ollut outo. Ensin hän oli pudonnut mereen, jolloin ulottuvuusporttitykki oli kadonnut, esine joka olisi ainoa keino päästä tästä maailmasta kotiin. Tykki oli kai hukkunut jonnekin meren aaltoihin.
Saaren rantaan päätymisen jälkeen hän oli tutustunut Orton Levahiin, josta oli tullut hänen ensimmäinen ystävänsä tässä maailmassa. Valitettavasti Levah oli nyt palasina arkussa…
Umbra pyyhki silmäkulmiaan. Pieniä kyyneliä valui hänen Pakarissaan kun hän ajatteli ystävänsä uhrausta.
Lokkirahit raakkuivat auringon alkaessa painumaan mailleen. Katsellessaan rannalle linnoituksen harjalta, Umbra kaivoi laukustaan löytyneen kiikarin, koska huomasi liikettä muutaman sadan bion päässä rannalla.
Muutama Zyglak oli löytänyt erikoisen tykin, joka muistutti paljon ulottuvuusporttitykkiä, jolla Umbra oli päätynyt tähän maailmaan. Liskomaiset olennot lähtivät viemään sitä metsään, pois rannalta.
”Nuo ovat löytäneet Ulottuvuusporttitykin!” Umbra huusi, tajutessaan aseen olevan kuin se jolla hän oli päätynyt tähän maailmaan. Muutama Matoran-vartija katsahti Umbraan kuin tämä olisi menettänyt järkensä ja jatkoi sitten partiointiaan ja valonheittimien liikuttelua.
Umbra lähti juoksuun, kohti huonettaan, tai sitä minkä oletti hänen vastineensa huoneen olevan.
Juosten portaikossa tuhatta ja sataa, Umbra päätyi huoneelleen. Huoneen ovi oli kaadettu lattialle, ja sieltä oli pengottu tavaroita. Modekomentokeskuksen tietokone oli yhä päällä ja sieltä näkyi selvästi että tietoja oli vuodettu Klaanin vihollisille.
Varoittamatta, Umbran Fikou Qewa, hyökkäsi nurkan takaa tunkeilijan kimppuun, ampuen verkkoja hänen päälleen. Rahi oli hämmentynyt koska tämä tunkeilija muistutti sen isäntää ja samalla se oli niin kovin etäinen, kuin muusta maailmasta tullut olento.
”Tule tänne Fikou. Älä pelkää”, Umbra sanoi, kun oli katkonut verkot miekallaan ja alkanut lähestyä nurkkaan piiloutunutta Rahia.
Umbra puhutteli Rahia hellästi ja leperteli kaikkea somaa Rahille. Pian pieni olento tuli ulos seittikääröstään ja alkoi hitaasti lähestyä Umbraa, samalla tunnustellen ympäristöä eturaajoillaan, joissa oli myrkkyrauhaset.
Umbra kumartui Fikoun lähelle kun se oli tullut tarpeeksi lähelle häntä. Hän laski kolmisormisen violetin kätensä Rahin eteen ja Fikou haisteli ilmaa ja tunnusteli raajoillaan ilman väreilyä. Sitten, odottamatta tai ei, se hyppäsi Umbran kädelle, juosten Umbran selkään.
”Onneksi tässäkin maailmassa Umbralla on lemmikki-Fikou”, Umbra ajatteli, lähtien Fikounsa kanssa kohti portaikkoa. Guardian pitäisi tavata ennen tutkimusretken aloittamista.
Metsässä
Joukko Zyglakeja tutkaili lahonneella jättiläispuunrungolla löytämäänsä laitetta. Yksi liskoista piteli laitetta käsissään, kun toinen painoi sen sinistä hohtavaa nappia ja laite sinkautti ulottuvuusportin, joka imi sisäänsä yhden joukkion tyhmimmistä Zyglakeista.
”Mitä tapahtui?! Minne Gehrax katosi?” harmaa Zyglak kysyi hätääntyen. Gehrax oli kadonnut hänen viereltään kuin Kinloka Zakazille.
”Tämä laite tekee varmaan jotain hienoa ja tätä pitäisi tutkia tukikohdassa”, yksi silmälapulla varustettu Zyglak sanoi, hän vaikutti joukkion aivoilta. ”On kai parasta viedä tämä piiloon Klaanilta ja Allianssilta”, hän jatkoi. ”Emmehän halua että Nazorakit pompottavat meitä taas kuin jotain typeriä Kikanaloja”, silmälappuinen valkomusta Zyglak jatkoi.
”Hyvä idea Flygel”, yksi turpaansa saanut Zyglak sanoi tutkien laitetta. Flygel otti aseen pois Nazorakeilta turpaansa saaneelta lajinsa jäseneltä ja päätti tutkia sitä tarkemmin.
”Mielenkiintoisia yksityiskohtia”, Flygel sanoi, painellen nappuloita ja analysoiden vekotinta.
”Mutta, nyt on aika lähteä tukikohtaan”, Flygel ilmoitti, lähtien johdattamaan ryhmää kohti Zyglakien tukikohtaa, joka sijaitsi jossain.
Pieni ryhmä alkoi taivaltaa havumetsikössä kohti tukikohtaa.
Guardian koputti oveen varovaisesti, mutta avasi sen kuitenkin itse, sillä Kapura oli selvästi kiireinen. Punainen Toa kasasi varusteita laukkuunsa jossain suuren verstaan toisessa päässä eikä vaikuttanut kuulevan adminin sisääntuloa.
”Kapura?” Guardian huusi kävellen sisään verstaan tunkkaiseen hajuun. Ilmassa oli myös hieman savua ja yhdellä työpöydistä makasi vielä keskeneräinen punaisena hehkuva rautamiekka.
Kapura yritti kuumeisesti päättää, mitä ottaisi mukaan Xian tehtävälle. Kuullessaan huudon hän kääntyi ympäri ja tervehti Guardiania kävellen työpöydän ääreen. ”Onko…jotain hätänä?” Kapura kysyi hieman huolestuneen ja epäileväisen näköisenä. Guardianin kasvoilla oli hetken merkillinen pohdiskeleva katse, mutta hän pudisti päätään. ”Ei sinänsä”, Guardian vastasi. ”Mutta hoidatko sinä myös ampuma-aseita?”
Kapura kohotti kulmaansa ja katsoi Guardian kädessä pitämää säkkiä. Guardian nosti säkin pöydälle ja avasi sen. Sisältä pilkisti Vartija-plasmakiväärin savuava raato. Kapura nosti kiväärin säkistä ainoastaan huomatakseen, että se oli hajonnut useampaan osaan. Kapura raapi päätään. ”Osaan kyllä”, Toa sanoi. ”Mutta en nyt ehdi. Killjoy pyysi mukaan Xialle ja on kiire pakkaamisen kanssa.”
Guardian nyökkäsi. ”Mutta…ehdithän edes tehdä sille jotain? Haluan, että se pysyy edes kasassa Zakazille asti.”
Kapura vilkaisi kelloa. ”Kymmenen minuuttia korjausaikaa”, hän sanoi.
Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja veriset loukkaukset.
Ainoastaan kolmesta sellistä ei kuulunut mitään. Yksi niistä oli tyhjä, toisen asukkia ei suositeltu edes katsomaan silmiin ja kolmannessa istui henkilö, jota Guardian oli tullut tapaamaan.
”Hiljaa selleissä!” samalla käytävällä Guardiania vastaan kävelevä vartija huusi ärtyneenä. Kaikesta päätellen tämä Toa ei erityisesti nauttinut aamuvuorostaan. Ainoa asia, joka piristi vartijaa oli se, että Domek oli suostunut ottamaan seuraavan vuoron.
Santor-nimellä kulkeva vartija vaikutti suorastaan säikähtävän Guardiania ja veti selkänsä välittömästi suoraksi. Toa hymyili leveästi ja veti toisen kätensä sotilastervehdykseen. ”Hyvää iltaa, herra Guardian!”
”Heipä hei”, Guardian vastasi rennosti. ”Sinähän olit Toa San…” Santor keskeytti Guardianin välittömästi, mutta vaikutti sen jälkeen pyytävän sanattomasti anteeksi töykeyttään: ”Super Toa Santor, palveluksessanne!”
Guardian nyökkäsi. Hän ei pitänyt tällaisista asenteista, sillä ne muistuttivat häntä sisällissodasta. Ainakaan Guardiania ei kutsuttu erityisen usein everstiksi.
”Anteeksi suuresti, herra Guardian!” Santor sanoi alistuen. ”184 pääsi yöllä pakoon.”
”Eiköhän hän tule parissa päivässä takaisin häntä koipien välissä”, Guardian sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Kunhan ei olisi ehtinyt…niin.”
Guardian piti hetken tauon. ”En ole kyllä täällä puhumassa pikkurikollisista.”
Santorin silmät laajenivat. ”Ai. Tietty. Hän on viimeisessä sellissä.”
Guardian käveli käytävän läpi. Hän ohitti kaksi sellien vakioasukkia, mutta päätti jättää heidät huomioimatta. Yksisiipinen Toan kokoinen olento ja pirullisesti hymyilevä ja tiukasti sidottu hahmo katsoivat Guardiania pitkään.
Guardian kääntyi katsomaan viimeistä selliä. Sellissä istui jalat ristissä sinivalkomusta nais-Toa, joka yritti aiheuttaa sähkönpurkauksia oikealla kädellään, mutta sellin voimakkaiden elementtirajoittimien takia hän sai vain aikaiseksi pientä staattista sähinää. Toa kääntyi katsomaan Guardiania.
”Hei, Guardian”, Sheelika sanoi lämpimästi hymy kasvoillaan, mutta lämmön alta pilkisti jäinen viha. ”Pitkästä aikaa.”
Guardian ei hymyillyt. ”Niinpä. Sinua ei ole näkynyt sen jälkeen, kun karkoitimme sinut.”
”Niinpä, mutta nyt olen palannut.”
Guardian siirsi päänsä kalterien väliin. ”Mitä osaa lauseesta ’sinut on karkoitettu’ et tajunnut, Sheelika?” Sheelika ei vastannut kysymykseen. Hänen hymynsä hyytyi. ”Tiedätkö, mitä kosto tarkoittaa?” Guardian nyökkäsi ja katsoi poispäin Sheelikasta. ”Liittolaisesi tappoivat 20”, Guardian sanoi ilme täynnä vihaa. ”Hyvä homma. Tyydyttikö tämä verenhimosi?”
Sheelika oli ilmeetön. ”En voi vastata Arsteinin teoista. Pahoittelen, jos joku sinulle tärkeä potkaisi tyhjää, en koskenut yhteenkään heistä.” Sheelikan kasvoille hiipi jälleen pieni hymy. ”Tämä ei ole kostoni, Guardian, mutta kyllä minä sen vielä saan”, Sheelika sanoi. Guardianin ilme oli vihainen, vaikka hän yritti turhaan piilotella sitä.
”20 kuollutta, kamalaa”, Sheelika sanoi. ”Sheelika on murhaaja, Sheelika on piraka. Viekää minut vain jonnekin asevarastojen taakse ja ampukaa. Kukaan ei surisi.”
Guardian nielaisi. ”Me emme menettele täällä niin ja sinä tiedät sen.”
Sheelika kääntyi poispäin ja katsoi sellinsä seiniä. ”Mutta kuitenkin luovutitte minut Makutoille. On se kumma.”
Guardian jätti vastaamatta ja yritti siirtyä toiseen aiheeseen. Hän koputti yhtä sellin kaltereista saadakseen Sheelikan huomion. ”Ole välillä hyödyllinen, niin voimme harkita tuomiotasi uudelleen”, Guardian sanoi. ”Kuka tai mikä on Avde, Sheelika. Mitä ovat Feterrat. Kuka on Z.M.A?”
”Avde?” Sheelika sanoi yllättyneenä. ”Kertoisin, jos oikeasti tuntisin hänet. Hän on todella hurmaava tuttavuus. En luota häneen tippaakaan. Feterrat? Ne ovat jotain kaunista. Arstein?” Sheelika kääntyi jälleen kohti Guardiania. ”Hän on joko elämäni valo tai suurin hirviö, jonka tunnen”, Sheelika sanoi huomattavasti pirteämmin. ”En ole vielä päättänyt, kumpi.”
Guardian nyökkäsi. Hän tiesi, että tässä oli kaikki, mitä Sheelika kertoisi tänään. Klaanin admin poistui selliosastolta sanomatta sanaakaan.