Klaanon

Avainsana: Guardian

  • Zakaz 7: Kylmä yö

    Stelt, pieni majatalo räkäisessä kauppasatamassa

    Oli aamuyö. Makuta Nui makasi sängyllä ja oli Guardianin vuoro vahtia. Kaksikko oli kaiken järjen mukaan kadottanut väkivaltaisen torakkaeliitin perästään, mutta kumpikaan ei pystynyt nukkumaan. Omilla univuoroillaan klaanilaiset pääasiassa teeskentelivät lepäävänsä. Molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa.
    Steltillä oli kylmää. Viileä merituuli levitti valkoisia lumihiutaleita ympäri rantakylää, jota Guardian katseli majatalon huoneen ikkunasta.

    Kumpikin klaanilaisista tiesi, että nukkumisesta ei tulisi mitään. He odottaisivat todennäköisesti vielä Guardianin univuoroa, minkä jälkeen he suuntaisivat kohti rantaa ja vuokraisivat uuden veneen joltain rannan steltiläisistä kauppiaista. Sen jälkeen matka Zakazia kohti jatkuisi.

    Guardian tutki lumimyrskyä katseellaan. Se oli jo hellittämässä hieman, mutta tuulet häiritsisivät Manun ja Guartsun venematkaa vielä pitkään.
    Huomaamattaan Guardian sulki silmänsä ja nojasi ikkunalasia vasten.
    Sillä välin, kun Guartsu nukkui, Manu kävi vuokraamassa heille veneen tietäen, että he tuskin koskaan palauttaisivat sitä. Siinä ei kestänyt kauan. Pian hän jo palasi surkeaan majataloon. Guardian hätkähti hereille, kun ovi paiskautui auki.
    ”Meillä on vene”, Manu sanoi.
    ”Okei, lähdetään”, Guardian sanoi vielä hieman unisena.

    Venessä Guardian vaipui ajatuksiinsa ja lopulta nukahti uudelleen. Makutakin oli mietteissään ohjatessaan venettä. Se oli rentoa puuhaa niin kauan, kuin kalat eivät käyneet liian häiritseviksi. Nynrahilla oli tosiaan jotain pielessä. Muuan steltiläinen kauppias oli tilannut eräältä Nynrah-haamulta aseita. Tilausta ei ollut toimitettu. Aikaa tästä oli jo viikko.
    Mitä se voisi olla? Kuka häiritsee yhteyttä?

    Laiva seilaili merellä, tosin väärään suuntaan, mutta Guardian ei herännyt ennen kuin Manu oli ehtinyt korjata asian. Sitten Guardian lopulta heräsi. Hän oli hieman virkistynyt.
    ”Nukuitko hyvin?” Manu sanoi teennäisesti.
    ”En”, Guartsu vastasi, ”mutta ainakin nukuin.”
    ”Kerrohan vähän tästä ystävästäsi.”
    ”Hmm. Hän on entinen Skakdi-sotalordi. Ja juoppo. Eipä hänestä ole enempää kerrottavaa.”
    ”Ja luulet saavasi häneltä tietoja?”
    ”Minä saan häneltä tietoja.”
    ”Selvä.”
    Oikeasti Guardian ei ollut niin varma, että Warrek tietäisi kaiken, mitä hän lähti Zakazilta hakemaan. Mutta se oli paras tietolähde, jonka hän pystyi keksimään. Ja todennäköisesti vanha roisto tietäisi sitä sun tätä.

    Meren aallot iskivät laivan kylkiin, kylmyys tunkeutui luuytimiin saakka. Lumihiutaleet, terävät sellaiset, pistelivät niitä kohtia ruumiista, joita viitta ei suojannut. Yö alkoi saapua. Heillä oli vielä ainakin kolme samanlaista päivää edessä. Sitä oli ikävä ajatella.

    He näkivät pikkuisen luodon.
    ”Tuonne”, Guardian sanoi osoittaen luotoa käsi täristen. Manu nyökkäsi ja ohjasi veneen luodolle. He kiinnittivät veneen köydellä kantoon, joka olikin luodon ainoa asukki. Vaikka he tiesivät, että kukaan ei siellä heidän kimppuunsa yrittäisi käydä, he asettivat vahtivuorot. Manu meni veneeseen nukkumaan. Guardian vahti venettä ja tarkkaili ympäristöä. Kylmässä.

    [spoil]G kirjoitti puolet.[/spoil]

  • Zakaz 6: 666 hyökkää majataloon

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.

    Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.

    Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.

    Stelt

    Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.

    Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.

    Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.

    ”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
    ”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
    Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
    Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
    ”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
    ”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
    ”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.

  • Zakaz 5,5: Steltin rannalla ja Nazorak-pesässä

    Stelt, ranta

    Guardian veti ruumistaan uupunein käsin ylös soraista rannikkoa. Sinisen Skakdin mekaanisen silmän aukoista valui vettä. Kaikeksi onneksi laite oli ohjelmoitu sammumaan tällaisissa tilanteissa oikosulun välttämiseksi.

    Guardian nosti päätään rannasta ja yski voimakkaasti ja kivuliaasti. Katkeran suolaista vettä tuli litrakaupalla skakdin keuhkoista. Guardian hakkasi itseään selkään parhaansa mukaan.
    Vesi tuli ulos yllättävän helposti, mutta skakdin keuhkoihin jäi ahdistava halkeamisen tunne. Guardian rojahti rantahiekalle makaamaan poskelleen, sulki ainoan silmänsä ja otti pari rauhallista henkäystä.

    ”Uiminen on mukavaa, eikö?” Makuta Nuin lievästi uupunut ääni sanoi jostain takaa. Äänessä oli lievä ilkkuva sävy.

    ”Skrarrrarar”, Guardian vastasi sylkien soraa ja hiekanjyviä suustaan. Sana, jota Guardian oli juuri käyttänyt oli yksi skakdin kielen rumimmista kirosanoista. Sen merkitys ei ollut Manulle täysin selvä, mutta hän ei tarvinnut käännöstä. Joidenkin lausahdusten sanoma rikkoi kaikki kielirajat.

    Vettä valui paljon myös Manun improvisoidun haarniskan raoista. Kontallaan puoliksi rantavedessä lojuva Makuta ei omistanut keuhkoja eikä käytännössä muitakaan sisäelimiä, mutta noin kilometrin uintireissu käytännössä kaiken aikaa veden alla ei ollut tehnyt hyvää edes Makutan aavemaiselle ruumiille. Manu sai kuitenkin itsensä vähitellen pystyyn ja käveli Guardianin luokse. Guardian kääntyi makaamaan selälleen ja räpytteli silmiään yskäisten kevyesti.

    ”Seurasivatko ne meitä?” Guardian kysyi Manulta. Manu vilkaisi taakseen, kohti merta.
    ”En tiedä”, Makuta vastasi. ”Minä olin luomassa niitä. Eivät ne silloin osanneet uida.”

    Guardian kohotti päätään. ”Entä nyt?”

    Makuta Nui kohotti olkapäitään. ”Toivottavasti eivät. Mutta pelkään, että niiden halu muokata omaa perimäänsä tarttui niille minulta ja siltä ssssaaamarin sssihisijältä.”

    Guardian nousi vaivoin seisomaan. Se oli operaationa harvinaisen vaikea, kun skakdin raajat olivat käytännössä puuduksissa. Guardian pääsi kuitenkin vähitellen seisomaan ja ravisti vettä pois harjastaan.
    ”Eikö se…kapteeni ollut jonkinlainen eliitti?” Guardian kysyi. ”Ne muut vain sätkivät pudotessaan veteen.”

    Guardian ja Manu katsoivat toisiaan hetkellisesti.
    ”Löytääköhän se karttamme sieltä rojusta?” Manu kysyi.

    ”Vaikea sanoa”, Guartsu vastasi. ”Etsitään nyt vain nukkumapaikka jostain yöksi. Tiedätkö yhtään?”

    ”Mieluiten joku Matoran-taverna. En luota niihin peikkoihin pätkän vertaa.”

    Kaksikko lähti kävelemään väsyneenä rantahiekkaa pitkin kohti metsää, jonka takaa pilkisti pari savuvanaa. Kylmyys alkoi vähitellen ulottua näille merialueille, joten takat oli hyvä pitää tulessa.
    Ilta-aurinko alkoi vähitellen paljastua pilvikerroksen takaa. Se lämmitti hieman Guardiania ja Manua, jotka hytisivät vielä meriveden kylmyydestä.

    Nazorakein pesä, geenitutkimuslaboratorio

    Huoneen haju oli steriili. Ilmassa leijaileva puhdistusaineiden hienovarainen tuoksu sai ainoan huoneessa olevan Nazorakin oksennuksen partaalle. Edes Nazorakin hyönteismäisen suun päällä oleva läpinäkyvä happinaamio ei estänyt kuvottavan steriilin tuoksun pääsyä sisään. Nazorakin silmiä kirveli hieman.

    Nazorakilla oli hyvin vaaleanruskea iho, jonka sävy muistutti enemmän hiekkaa kuin torakoiden tavanomaista tummanruskeaa. Kyseessä olikin yksi varhaisimmin syntyneistä Nazorakeista. Perimän muuntelu oli herättänyt jo pienessä toukassa kiinnostuksen tieteeseen.

    006 ei pitänyt päällään erityisen raskasta haarniskaa. Beigen torakan valkoinen suojavarustus oli kevyttä ja osittain läpinäkyvää. Sen todellinen tarkoitus olikin suojata torakkaa kemikaaleilta.

    006 keskittyi työhönsä täysillä ja siirteli pinseteillä ja ruiskuilla erilaisia nesteitä petrimaljasta toiseen. Kenraali oli ollut jo viikon erittäin huonolla tuulella ja vaatinut nopeaa edistystä uuden sukupolven torakoiden kehittelyssä. Joku olisi voinut sanoa, että Kenraalin sisäisen ärtymyksen oli vapauttanut jo 955:n kuolema ja erikoishaarniskan tuhoutuminen. 006:ta ja mekaniikkatiimiä oltiin syytetty molemmista.

    Joskus 006 kyseenalaisti hetkellisesti johtajansa, Kenraali 001:n pätevyyden. Viime viikkojen ajan Nazorakein tiederyhmän johtaja oli kuitenkin yrittänyt pyyhkiä edes vähäiset vastarinta-ajatukset päästään.
    Ajatukset olivat vaarallisia. 007 saattaisi kuulla. Kädet saattaisivat kuulla.

    006 nousi tuoliltaan ja huokaisi kevyesti. Kidusgeeni toimi joidenkin harvojen hyvägeenisten eliittien perimässä, mutta tavallisten sotilaiden kehot hylkivät sitä.
    Tämä ei olisi ollut ongelma, jos laivastossa ymmärrettäisiin pysyä poissa vedestä. Amiraalin jääräpäisyys oli suorastaan legendaarista.

    Tuhottuaan petrimaljan hyödyttömät kromosomipätkät kuvottavan hajuisilla kemikaaleilla 006 sammutti geenitutkimuslaboratorion valot ja poistui. Mekaniikkaosaston seuraava projekti vaati torakan täyden keskittymisen.

  • Zakaz 5: Taistelu 666:n kanssa

    Meri

    Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.

    ”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
    ”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.

    Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.

    Guardian huomasi tykin.
    ”Manu, ongelma.”
    ”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
    Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.

    Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.

    Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
    ”MANU, PERHANA! TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
    ”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
    Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
    ”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
    ”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
    ”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.

    Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
    ”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.

  • Zakaz 4: Kalamiäs

    Meri

    Oli myöhäinen iltapäivä ja taivas oli edelleen paksun pilvipeitteen takana. Guardianin ja Makuta Nuin matka oli kestänyt jo puolet päivästä ja kaksikossa oli havaittavissa pientä väsymystä. Tällä hetkellä Manu käytännössä torkkui veneen takaosassa. Guartsu oli ottanut ruorin takaisin komentoonsa.

    Guardian vilkuili välillä Manua miettien, uneksivatko Makutat oikeasti. Hän mietti, pystyisikö jokin niin syvällä pimeydessä käynyt enää sulkemaan silmiänsä ja rentoutumaan. Ja mistä Makutat ylipäätään uneksivat?

    Ehkä en kysy, Guardian ajatteli.

    Vene kiihdytti. Guardian ja Manu olivat harkinneet hetken oikaisevansa suoraan pohjoisen mantereen kautta, mutta Manun muistettua mantereen eteläosan olevan täynnä happojokia, happojärviä ja happoputouksia kaksikko päätti vaihtaa suuntaa. Tämänhetkinen suunnitelma oli pysähtyä Steltille ja etsiä sopiva majapaikka yöksi.

    Myöhään iltapäivällä Guardian ja Manu havaitsivat horisontissa liikettä. Guardianin varmisti kiikarillaan, että pieni vene ei ollut vihollisten. Veneen ainoa matkustaja ei muistuttanut ruumiinrakenteeltaan millään tapaa Nazorakia tai Zyglakia, mutta hahmosta ei kuitenkaan saanut kaukaa tarpeeksi selvää.

    Guardianin ja Makuta Nuin vene lähestyi varovaisesti. Pian Makuta ja Skakdi näkivät hahmon tarpeeksi tarkasti.

    Hahmo oli jonkin verran Toaa pidempi, mutta ei paljoa. Se oli laiha ja istui veneessään epäryhdikkäästi. Hahmo ei käyttänyt naamiota, mutta sen liskomaisille kasvoille saattoikin olla vaikea löytää sopivaa. Liskon silmistä paistoi vanha ikä, mutta se näytti kaikin puolin rentoutuneelta ja iloiselta.

    Vanha Vortixx piteli laihoilla käsillään pitkää onkivapaa ja pureskeli hammastikkua. Se räpsytteli silmiään verkkaisesti ja vilkaisi nopeasti viereen pysähtynyttä Guardianin ja Manun venettä.

    ”Nomutta ’ltapäevää”, vanha kalastaja sanoi ottaen rikkinäiseksi pureskellun hammastikun pois suustaan. Se sylkäisi jotain veneensä lattialle ja laittoi tikun takaisin hampaidensa väliin.

    ”Heipä hei”, ruoriin nojaava Guardian sanoi kalastajalle epävarmana. ”Syökö?”

    Kalastaja oli hetken hiljaa ja jatkoi hammastikun pureskelua.
    ”Vähäse. Par’ vaivasta rukinruikkua vaan.”

    Manu ja Guardian katsoivat toisiaan hetken.
    ”Kehtaisiko siltä pyytää pari kalaa…” Manu kuiskasi.

    Guardian kohautti olkapäitään. ”Huvittaisi kovasti. Onko sinulla nälkä?”

    Manu nyökkäsi varovaisesti.

    ”Sinähän olet kaasua tai nestettä tai jotain vihreää mömmöä haarniskan sisällä”, Guardian sanoi. ”Miten sinulla voi olla nälk-”
    Guardianin keskeytti ruma murina jostain Makutan Nazorakeista improvisoidun haarniskan sisältä. Manun ilme kertoi kaiken tarpeellisen.

    Guardian nielaisi. Hän yritti esittää asiansa mahdollisimman varovaisesti.
    ”Kalamies”, Guardian aloitti. ”Mikä sinun nimesi on?”

    ”Ei mi’ä muista”, kalamies sanoi rennosti katse siimassa. ”Siit’ o nii kaua ku minnuu kutsuttii muuksi ku Kalamiäheksi. Sano Kalamiäs vaa.”

    ”Kalamies”, Guardian aloitti taas, tällä kertaa kunnioittavammin. ”Me olemme matkalaisia ja meillä on aivan pirun nälkä. Löytyisikö edes kaksi pientä rukinruikkua, että selviämme Steltille asti syömättä toisiamme?”

    Manu vilkaisi Guardiania nopeasti. Hyvä Skakdi. Murea Skakdi.

    Kalamies sylkäisi hammastikuntyngän taakseen. Sen tehtyään se kaivoi kevyen haarniskansa taskusta toisen esiin.

    ”Mikäs’ siin. Ei miulla ja velipojjalla kuitenkkaa mikkää ravintopula oo.”

    Vanha kalastaja laski onkensa nojaamaan veneen reunaa vasten ja nosti veneestään kaksi Rukia. Guardianin ja Makuta Nuin hymyt levenivät. Ne levenivät entistä enemmän, kun kalastaja heitti yhden kalan molemmille.

    ”Kiitos”, Makuta Nui sanoi katse ahnaasti kalassa. Makutalla oli nälkä, mutta kalaa ei viitsinyt kohteliaisuuden nimissä syödä ahkeran kalastajan nähden.
    ”Kiitos kovasti”, Guartsu sanoi perässä ja laski kalansa veneen kuumana hehkuvan moottorin päälle.

    ”Olkaa hyviä”, kalastaja sanoi vaatimattomasti. Sen sanottuaan se veti melkein välittömästi onkivapansa ylös vedestä. Siiman päässä oli koukku, joka piteli hyvin ruosteista ja leväistä metallinpalaa. Metallinen esine olisi melkein voinut olla jonkinlainen kivääri, mutta Guardian ja Makuta eivät voineet olla varmoja.

    ”Pah”, kalastaja sanoi pettymystä ilmeessään. ”Taas jottaan ’iton natorakkiromua.”
    Kalastaja otti metallinpalan käteensä ja katsoi vuorotellen Manua ja Guartsua.
    ”Halluutteko?”
    Kaksikko pudisti päätään. Kalastaja hymähti ja heitti ruosteisen Zamor-kiväärin olkansa yli mereen.
    ”Pyssyis’ ny pois miun vesiltä.”

    Makuta Nui kohotti kulmiaan. ”Kalamies, oletko nähnyt niitä tällä alueella? Nazorakeja siis.”
    Kalastaja nyökkäsi. ”Joku ’iton teräsjalkapelle pellottelee miu kalat poies sil sen isolla rumalla oopperatalopaatilla. Ampua pitäis.”

    Musta Makuta ja entinen Pimeyden metsästäjä eivät keksineet tähän mitään vastattavaa. He nyökkäilivät.

    ”Tykillä”, kalastaja lisäsi.

    Kiitettyään anteliasta Vortixx-kalastajaa vielä kerran Manu ja Guardian jatkoivat matkaa raa’an kalan alkuvoimalla.

  • Zakaz 3: Makuta Nuin Kraahkanin tarina

    Hopeinen meri, edelleen naurettavan pieni höyrypaatti

    Makuta Nui puristi ruoria kaksin käsin. Hänen kasvonsa olivat varjossa.

    ”Erimielisyyksiä Abzumon kanssa on aina ollut. Se ei ollut syy siihen, miksi häivyin. Ja se, että häivyin, on syy Abzumon vihamielisyyteen.” Hän huokaisi ja vilkaisi sinistä Skakdia, joka istui veneen perässä. Manu vaipui ajatuksiinsa.

    Destral, noin 79 100 vuotta sitten

    ”Petturuutta”, Miserix sanoi. ”Pahempaa kuin petturuutta – typeryyttä. Jos onnistut suuressa suunnitelmassasi, vaarannat koko universumin.”

    ”Sen riskin”, Teridax sanoi, ”olen valmis ottamaan.”

    ”Ja millä hyökkäät Suuren Hengen kimppuun?” Miserix kysyi ivallisesti. ”Varjokädelläsi? Rahkshi-ryhmällä? Olet vain hyönteinen Mata Nuin silmissä… ja minun silmissäni.”

    Makuta Nui ja Abzumo seisoivat muiden tavoin pöydän ympärillä. Abzumon silmistä loisti mielenkiinto. Teridax hyppäsi huoneen toiselle puolelle kohti Miserixiä ja tarttui tätä kurkusta. Hän heitti toisen Makutan kohti seinää, sitten toista, ja lopulta kaatoi hänet maahan. Ennen kuin Miserix ehti nousta, Terryn ase oli hänen kurkullaan.

    ”Olet muinaisjäänne”, Teridax sanoi. ”Universumi kuuluu vahvoille, ja valta-asemasi on tehnyt sinusta heikon.”

    Miserix tarttui kiinni Teridaxin sauvaan ja antoi sitä pitkin hänelle sähköiskun, mikä sai Teridaxin lentämään taaksepäin. ”Röyhkeä mato”, Miserix sanoi noustessaan maasta. ”Johtaisit veljeskunnan tuhoon ja häpeään!”

    ”Johtaisin sen… ylivaltaan”, Teridax sanoi. ”Ylivaltaan, joka kuuluu meille.” Hän kääntyi muita. Manusta näytti, tämä olisi katsellut häntä. ”Jätän sen teille… valinnan, ketä seuraatte.”

    Gorast ja Bitil, siirtyivät heti Teridaxin puolelle huonetta, Vamprah, Antroz, Chirox ja Spiriah seurasivat heti perässä. Mutrankin hetken epäröityään siirtyi voittajan puolelle.

    Makuta Nui ja Abzumo siirtyivät kumpainenkin Teridaxin puolelle.
    Typeryyttä, Makuta Nui ajatteli. Tässä ei ole järjen hiventäkään. Suunnitelma on epärealistinen, Miserix lienee Teridaxia parempi johtaja, kaikki kannattavat väärää Makutaa.

    Krika ja Icarax olivat viimeiset. Muutamat jäivät Miserixin puolelle – hetkeksi. Lopulta kukaan ei ollut hänen kanssaan, sillä viimeisetkin olivat siirtyneet, vaikkakin haluttomasti. Miserix oli jäänyt yksin.

    ”Otan veljeskunnan johdon kokouksen tahdosta”, Teridax sanoi. ”Suunnitelma etenee. Ensimmäisenä tekonani… minä tuomitsen sinut, Miserix, kuolemaan. Krika, Spiriah, te toteutatte tahtoni.”

    ”Olette itsetuhoisia ääliöitä, jotka leikkivät universumin järjestyksellä. Ja tämä… mielipuoli ei johda teitä minnekään muualle kuin kuolemaan!” Miserix karjui entiselle veljeskunnalleen. ”Tämä ei ole ohi, Teridax. Tapa minut, levitä jäännökseni täältä Metru Nuille, mutta jonain päivänä… minä saan kostoni.”

    Makuta Nui käveli ulos linnoituksesta. Abzumo seurasi.
    ”Mikä ssssinulla nyt on? Et näytä järin iloissssselta.”
    ”Tämä veljeskunta on rappiolla.”
    ”Kuinka niin?”
    ”Etkö näe? Kaiken maailman hullut saavat kokouksen suosion.”
    ”Itssssekin sssssiirryit hänen puolelleen.”
    ”Tavoitteeni oli hengissä pysyminen. Ne harvat, jotka aluksi jäivät Miserixin puolelle, kuolevat pian.”
    ”Sssse lienee totta.”
    ”Minusta tuntuu, että en halua olla osa tätä yhteisöä.”
    ”Mitä sssanoit?”
    Manu katsoi toveriaan epämiellyttävästi irvistäen.
    ”Minä jätän veljeskunnan. Mutta ensin hankin jotain, mitä tahdon. Ja sen saan jostain muualta kuin täältä.”
    ”Mitä aiot?”
    ”Yksi sana riittänee: Olmak.”
    ”Sinä et uskalla.”
    ”Mihin katossssi sssssssssuhinasssssi, veli?”
    ”Pilkkaatko minua, rakasssss ysssstäväisssseni?”
    ”En tietenkään. En vain voi, valitettavasti, osallistua enää Nazorak-projektiin. Enkä halua.”
    ”Me loimme ne! Et voi vain hylätä niitä!”
    ”Voin. Ja hylkään. Projekti epäonnistui. Munista ei kuoriutunut kunnollisia toukkia.”
    ”Ne kasvavat! Niistä tulee jotain suurta!”
    ”Sittenhän sinä varmasti nautit ajastasi niiden suurimpana herrana.”
    Abzumo katsoi Manua vihaisesti.
    ”Pakene”, hän sylkäisi. ”Häivy, kun vielä voit! Teridax varmasti lähettää perääsi tuhansittain tappajia.”
    ”Hän ei ole kiinnostunut minusta. En ole niin tärkeä hänen ah, niin suuren suunnitelmansa kannalta.”
    Abzumo jäi yksin seisomaan ulos, kun Makuta Nui käveli sisään linnoitukseen.

    ”MANU!”
    ”Mitäh?”
    ”Mitä sinä ajattelet?” Guardian kysyi. Makuta oli ollut kauan hiljaa. Nyt hän hymyili ilkeästi.
    ”Sinä pyysit takaumaa. Minä koin sellaisen.” Guardian pyöräytti silmiään.
    ”Viitsisitkö kertoa, mitä tapahtui?”
    Ja Manu kertoi.

    ”Mitä oli se, jota lähdit hakemaan toisesta ulottuvuudesta?” Guardian kysyi. Makuta kopautti naamiotaan.
    ”Niitä on tehty yksi tässä universumissa. Tämä on vaihtoehtoismaailmasta. Ja sinä tiedät, kuka omistaa tämän universumin Kraahkanin.”
    He kumpikin tiesivät. Ja Guardian tiesi myös, että Abzumo olisi erittäin vaarallinen vastustaja.

  • Zakaz 2: Matka Zakazille alkaa

    Hopeinen meri, naurettavan pieni höyrypaatti

    Höyrykoneen voimalla pieni vene syöksyi läpi aallokon jättäen ilmaan hienoista pilvivanaa. Guardian pyörytteli puista ruoria verkkaisesti yhdellä kädellä korjaten välillä suuntaa. Ajoittain Skakdi tarkensi kiikarisilmällään jonnekin kauemmas horisonttiin. Meri oli laaja ja sumu peitti näkyvyyttä suurilta osin, mutta joidenkin saarten tummat siluetit erottuivat juuri ja juuri.

    Makuta Nui oli kaiken hyvän ja kauniin onneksi lopettanut laulamisen ja yritti nyt makuta-kielellä kiroillen käsitellä neljää eri merikarttaa veneen etuosassa.

    ”Tuo lienee pohjoismanner?” Guardian kysyi Manulta osoittaen vasemmalla kädellään suurta siluettia, jonka ohi vene oli kulkemassa. Manu vastasi rutistamalla yhden kartoista paperimötöksi silmäkulma nykien.

    ”#@¤%& TURISTIKARTAT”, Manu ärjyi heittäen paperipallon höyrykoneen sisällä polttaviin liekkeihin. Guardian ei tuntenut kirosanoja, joita Manu käytti, mutta ne eivät olleet ainakaan erityisen kauniita. Lisää Guardian pääsi kuulemaan viimeistään silloin, kun meren tuulet nappasivat yhden kartoista otteeseensa ja lähettivät sen pienelle uimareissulle. Kartta saatiin matkan sujuvuuden onneksi takaisin veneeseen Guardianin keihäällä.

    Tunti kului. Välillä karttaa moottorin lähellä kuivatteleva Manu korjasi hieman Guardianin kurssia paremmaksi. Manu myös kyseenalaisti välillä Guardianin merikarttojen merkinnät ja lisäykset, mutta Guardian pyysi Makutaa vain noudattamaan niitä.
    ”…et ole edelleenkään selittänyt minulle, mikä on ’sushivaara’…” Manu sanoi osoittaen pientä punaista rastia, jonka etäisyys Steltin etelärannikosta oli pari kilometriä.

    ”Jos vain noudatamme sitä varoitusta, okei?” Guardian sanoi kädet ruorissa. ”Vaara on vaara on vaara on vaara. Kiersimme sen Zyglak-alueenkin ihan liian läheltä, vaikka mitään ei ole näkynyt.”

    Makuta Nui kohautti olkapäitään.
    ”Miiiiten vain.”

    Oli hetken taas hiljaista. Guardian ja Makuta Nui eivät olleet puhuneet kovin usein keskenään. He tiesivät melko vähän toistensa menneisyyksistä, vaikka olivat taistelleet yhdessä vähintään kerran.

    Guardian ei ollut ennakkoluuloinen Makutoja kohtaan, mutta ongelma oli enemmänkin siinä, että hän ei tuntenut yhtään kunnolla. Suurin osa sinisen Skakdin käsityksestä tästä entisestä suojelijarodusta oli pääasiassa kuulopuheiden tuotosta. Asioita levittelevät eivät yleensä olleet erityisen kaunopuheisia, kun Makutat olivat kyseessä.

    Guardian päästi irti ruorista ja nousi varovaisesti pystyyn.
    ”Manu, haluatko kokeilla ohjaamista välillä?”
    Makuta katsoi hetken kysyvänä. ”Mikäs siinä.” Myös Manu nousi pystyyn ja lähti kävelemään varovaisesti kohti ruoria. Kahden matkalaisen ohittaessa toisensa kävi hyvin tuskallisen ilmiselväksi, että Manu oli tämänhetkisessä muodossaan paljon Guardiania lyhyempi. Lyhyt ja musta olento heristi nyrkkiään hienovaraisesti.

    Manu istui ohjaajan pallille ja tarttui epävarmana ruoriin. Guardian meni puolimakuulle veneen etuosaan ja selaili karttoja varovaisesti.
    ”Oletko koskaan ohjastanut venettä?” Skakdi kysyi rentona katse kartoissa.

    ”Jonkinlainen valas-Rahi lienee lähimpänä”, Manu sanoi vaatimattomasti. ”Törmäsin Abzumon testiakvaarion seinään ja kastelin koko kammion. Mokoma suhisija oli vihainen.”
    Manu nauroi vaimeasti.
    ”Ne olivat niitä aikoja…”

    Guardian nosti katseensa kartoista Manuun.
    ”Makuta Abzumo, eikö?” hän kysyi. ”Allianssilaisia?”

    Manun kulmat menivät kurttuun. Hän alkoi puhumaan hieman hitaammin.
    ”Joo-o. Olimme entisiä…työ…tuttuja. Tuttuja.”

    Guardian laski kartat käsistään ja nousi istumaan.
    ”Te loitte Nazorakit, ettekö niin.”

    Manu päästi irti ruorista.
    ”Kuka kanteli?”

    ”Joku tiimiläisistäsi. Sillä ei ole väliä.”

    Kaksikon välillä oli hetken hiljaista. Höyrymoottori ja aallot ääntelivät edelleen tasaisesti rytmissä. Jonkinlaisten lintujen kirkuna kaikui kuorossa todella kaukaa pohjoisen mantereen suunnalta.

    ”Ilmeisesti ei”, Makuta sanoi. Guardian asetteli kartat parempaan järjestykseen ja laittoi ne yhden veneen pohjalaudan alle turvaan tuulelta.
    ”Nazorakit ovat olleet Klaanin vaivana niin pitkään kuin muistan”, Guardian sanoi Manulle. ”Ja niiden määrä ja valta on vain kasvanut viime vuosina. Ne eivät ole koskaan suostuneet neuvotteluun.”
    Guardian katsoi Manua kysyvästi.
    ”Ei enää salaisuuksia. Miksi te loitte ne?”

    Manu kääntyi poispäin Guardianista. Hän katsoi oikealle puolelleen, kohti merta. ”Yksinkertaisesti vallan vuoksi.”
    Guardian nousi istumapaikaltaan ja liikkui hieman eteenpäin istuakseen hieman lähempänä Manua. Hän yritti pitää katseensa Makutan silmissä, vaikka tämä vältteli katsekontaktia.

    ”Yrititte ilmeisesti kaataa Veljeskunnan”, Guardian sanoi. Manu ei vastannut mitään, mutta hän ei vaikuttanut myöskään kieltävän.

    ”Mutta sitten sinä kieltäydyit”, Guardian sanoi. ”Miksi?”

    ”Joku on ilmeisesti selostanut sinulle aivan kaiken, mitä siellä tapahtui”, Manu vastasi. ”Toisaalta, olihan se ilmeistä.”

    ”Et vastannut kysymykseen, Manu-poju. Nazorakien voima on suurissa määrissä tuhoisa. Jos olisitte tehneet yhteistyötä pidempään, olisitte voineet onnistuakin. Mikä tuli eteen?”

    Manu hiljeni taas hetkeksi.
    ”Meille tuli pieniä… erimielisyyksiä.”

    Guardianin katse oli kiinnostunut. ”Hän yritti kuulemma tappaa sinut Nazorakein pesässä. Aika vahvoja erimielisyyksiä.”

    Manu naurahti. ”Aivan, kuten minäkin hänet. Tämän taustalla on pitkä tarina.”

    ”Ja tämä on pitkä matka.” Guardian sanoi nojaten veneen kylkeä vasten kevyesti. ”Pääsemme yöhön mennessä ehkä juuri ja juuri Steltille nukkumaan. Joten pyydän, Manu. Takauma.”

    Manu hiljeni hetkeksi.
    ”Mikä.”

    Guardian näytti pettyneeltä.
    ”Kyllä sinä tiedät.”

    [spoil]Manu auttoi.[/spoil]

  • Zakaz 1: Irstaat sanoitukset

    Nazorakein tukikohta, trooppinen saari

    ”Sssiissss. Täälläkö oli bioklaanilaissssia – ja te päässssstitte ne karkuun?” Abzumo kysyi epäuskoisena. Torakat matelivat hänen edessään kertoessaan huonoja uutisia.
    ”Sssaavuin tälle ssssaaarelle etsimään erästä tärkeää esinettä, joka mitä luultavimmin on juuri täällä. Ja ne klaanilaiset etssssivät juuri sssssitä ssssamaa asiaa, ssssiitä olen varma!”
    ”Anteeksi, herra Makuta”, sanoi torakoiden sillä hetkellä korkein elossa oleva päällikkö, ”mutta emme tienneet mistään esineestä…”
    ”Ei ole teidän asssssianne tietääkään. Mutta nyt, kun tiedätte, te etssssitte sssssen minulle.” Torakat vilkuilivat toisiaan hämmentyneenä.
    ”Saanko kysyä, mikä tämä esine on?” johtaja sanoi.
    ”Sssse on vain metallisssssiru. Tuotte ssssen minulle, kun sssse löytyy.”
    ”Mutta… missä sssse… se on?” johtaja takelteli.
    ”Minähän juuri kässssskin teidän etssssiä sssen.”
    ”Mutta sehän voisi olla missä tahansa.”
    ”Niin voissssssi.”
    Torakat näyttivät epätoivoisilta. Makuta hermostui.
    ”TUTKITTE KOKO SSSSAAAREN, KÄÄNNÄTTE VIIMEISSSSENKIN KIVEN YMPÄRI.”
    Torakat tekivät kunniaa, kun Makuta hiippaili pois heidän näköpiiristään. Tämä tehtävänanto oli hullu; jos siru voi olla missä tahansa, se saattoi olla vaikkapa haudattuna viiden kion syvyyteen maahan…

    Höyryvene

    Manu oli laulutuulella. Guardian ei pitänyt siitä.

    Hän yritti sulkea korvansa.

    Mutta irstaat ja groteskit sanoitukset tunkeutuivat hänen päähänsä.

    Tästä tulisi pitkä matka…