Avainsana: Guardian

  • Zakaz 19: Makutan teekutsut

    Zakaz
    Mökin etupiha

    ”Skanneri. Päälle.”
    Muakojen elintoiminnot olivat pysähtyneet. Jotain positiivista oli kuitenkin siinä, että ne eivät olleet kärsineet kovin kauaa.
    ”Skanneri. Pois.”
    Guardian kyykistyi maassa makaavien kissaeläinten tasolle ja sulki niiden suuret silmät käsillään. Se oli vähintä, mitä hän pystyi tekemään. Sininen skakdi nousi seisomaan ja kääntyi kohti pientä puuhökkeliä. Noustessaan pystyyn vauhdikkaasti Guardian koki päänsärkynsä voimistuvan sietämättömäksi. Vielä vähän raukeana kaatuessaan saamastaan tällistä vartija hieroi otsaansa voimakkaasti vähentääkseen kipua.
    Guartsun, Warrekin ja Manun kolmikko lähti astelemaan kohti puumökkiä, jonka ovi oli juuri auennut nähtävästi itsestään. Aavikon hiekkadyynit alkoivat loppua ja maasto muuttui kuivaksi aroksi, jolla kasvoi muutama nyivettynyt ruohomätäs.
    Vuosikymmenten syömä puumökki seisoi kuivalla maaperällä huteran näköisenä. Jos mökin puisilla seinillä oli joskus ollut pienikin kerros maalia, ajoittaiset hiekkamyrskyt olivat tehneet siitä selvää. Tummanruskeat, epävalmiit puulaudat näyttivät siltä kuin rakennus olisi selviytynyt vähintään yhdestä tulipalosta.

    Puumökin avonaiseen oviaukkoon käveli hahmo. Hahmo oli skakdi, mutta se oli hieman hoikempi kuin yksikään Manun matkalla näkemistä skakdeista. Skakdin astuessa polttavaan auringonvaloon oli nähtävissä, että se oli naispuolinen. Tämä skakdi oli väriltään jonkinlainen harmoninen sekoitus ruskeaa ja oranssia, mutta sen pitkä harja oli kokonaan punertavampaa oranssia. Skakdin kaulan ympärillä oli punainen huivi ja hänen leuassaan oli pieni taisteluarpi. Käsissään naispuolinen skakdi piti jykevää harmaata ja pitkäpiippuista sisällissodan kivääriä.
    ”Warrek”, Zaiggera sanoi happamasti ilme mahdollisimman neutraalina.

    ”Luutnantti!” Warrek sanoi hymyillen leveästi koko hammasrivistölläni. ”Näytät yhä yhtä ihastuttavalta kuin aina!”
    Jykevä aseen laukeamisen ääni täytti ilman. Kukaan ei ollut ehtinyt edes huomata Zaiggeran painaneen kiväärin liipaisinta, mutta aseen piipusta leijaileva savu viesti muuta.
    Luoti oli osunut täsmälleen millimetrin tarkkuudella Warrekin oikean jalan varpaiden välissä olevaan aukkoon. Se oli heittänyt kuivaa, savuavaa maa-ainesta useampaan suuntaan ja teki Warrekin varpaiden välissä olevaan kuivaan maahan huomattavan reiän. Kellertävä skakdikenraali ei ollut liikahtanut mihinkään suuntaan, mutta ei ollut helppo sanoa, oliko hän kangistunut kauhusta vai jättänyt koko ammuksen kokonaan huomioimatta. Warrekin kasvoilla oli edelleen sama typerä hymy kuin ennen osumaa.
    ”Äbbäbäb”, Warrek sanoi.

    ”Olet minulle velkaa, kenraali”, Zaiggera sanoi tyynesti, ”nyt jo toisen kerran.”
    ”Äbbäb. Kiitos, kulta.”
    ”Kappas”, Zaiggera sanoi kääntäen päänsä kohti Guartsua ja kävellen kohti kolmikkoa. ”Kukas se siinä.” Zaiggera sanoi tämän enemmänkin hämmästyksestä kuin ilosta.

    ”Hei, Zaiggera”, Guardian sanoi ja väänsi kasvoilleen pienen hymyn. ”Kiva nähdä pitkästä aikaa.”
    Zaiggera nyökkäsi hitaasti ja avasi suunsa. ”Tuhlasin kolme luotia takianne säälittäviin palkkatappajiin.”
    ”Tiedän”, Guardian sanoi vaatimattomasti. ”Kiitos.”

    ”Hetkinen”, Manu sanoi äkkiä. Ruskeanoranssi skakdi ei vaikuttanut nauttivan kaapua käyttävän muukalaisen keskeytyksestä, mutta antoi tämän puhua loppuun. ”Kolme”, Manu sanoi toistaen Zaiggeran sanoja. ”Noita raatoja on viisi. Laskit varmaan-”
    Zaiggera päätti keskeyttää makutamaisen olennon tällä kertaa. ”Kolme luotia.”
    Manun silmät laajenivat ja hän vilkaisi liikkumattomana hiekassa lojuvaa ruumiskasaa äärimmäisen hitaasti vielä kerran. Makutan kunnioitus skakdiluutnanttia kohtaan nousi huomattavasti.

    Zaiggera kääntyi kohti mökkiänsä pitäen kivääriään silti uhkaavassa valmiusasennossa. ”Tulkaa sisälle”, hän sanoi vaiteliaasti. Makuta Nuin, Guartsun ja Warrekin muodostama kolmikko epäröi hetken ennen kuin he astelivat yksi kerrallaan Zaiggeran perässä. Warrek käveli innokkaimpana ensimmäisenä.

    * * *

    Puuhökkeli oli sisältä jopa ankeampi kuin ulkoa. Minkäänlaisia väliseiniä ei ollut ja kaikki oli käytännössä osa samaa tilaa. Pieni pöytä täytti tilan keskiosan ja sen ympärillä oli huteria jakkaroita. Huoneen perällä oli tiskiallas, jossa oli sameaa vettä ja heikosti vaappuva kasa likaisia lautasia ja juomakuppeja. Muutama likainen ja säröinen juomalasi houkutteli kärpäsiä. Tiskialtaan vieressä oli aukko huoneen katossa, josta roikkui alas pienet köysitikkaat mökin yläkerrokseen.
    Huoneen toisessa päässä oli pieni pedattu sänky. Sängyn vieressä oli vanha lipasto, josta pullotti erilaisia papereita ja vaatteita. Zaiggeran sängyn alla vaikutti olevan jotain kättä pidempää ja pieni pahvilaatikko, jossa oli kiloittain luoteja ja zamoreja.

    Warrek, Manu ja Guardian istuivat pöydän ympärillä hiljaisina katsellen vaatimatonta asuntoa. Zaiggera seisoi hiljaa tiskipöydän edessä ja etsi sen kaapeista jotain.
    ”Otatteko teetä?” hän sanoi melkein kuiskaten.

    ”Öhm?” Guardian sanoi. Hän oli keskittynyt hetkeksi tarkkailemaan pöydällä olevaa mustavalkovalokuvaa, jossa Zaiggera seisoi sotilasrivissä toisen, tuntemattoman skakdiluutnantin kanssa. ”Joo. Kiitos, otan kyllä.”
    Zaiggera kääntyi ympäri ja yritti näyttää kiinnostuneelta. ”Kenraali, entä sinä?”
    Edelleen typerästi hymyilevä Warrek havahtui hetkeksi. ”Ei missään nimessä. Onko sinulla viskiä?”
    Zaiggera huokaisi ja pyöritti silmiään. ”Sinä senkin vanha juoppo.”
    ”Minusta sinäkin olet ihana”, Warrek sanoi hekotellen itsekseen. Zaiggera vaihtoi taas aihetta välittömästi ja puhutteli nyt Manua ensimmäistä kertaa.
    ”Muukalainen, kelpaako tee?”
    ”Kyllä, tietenkin!”, makuta sanoi osittain yllättyneenä. Guartsu kääntyi kohti Manua ja näytti hämmentyneeltä.

    ”Sinä olet makuta, joka suostui teekutsuille”, Guardian sanoi epäuskoisena painottaen jokaista sanaa aivan yhtä voimakkaasti.
    ”Hei”, Manu sanoi puolustavalla äänensävyllä. ”Tee on hyvää.”
    ”Niinpä…kai”, Guartsu sanoi hitaasti. Warrekilla ei ollut näemmä tähän lisättävää eikä hän edes näyttänyt huomanneen Manun ja Guartsun puhetta. Hymy ei ollut poistunut skakdikenraalin kasvoilta. Hän nautti tämänhetkisestä olinpaikastaan suunnattomasti. Kaunis, terävähampainen nainen. Huomattavasti erilaisia ampuma-aseita.
    Jos jossain kaapissa olisi ollut vielä viskiä, Warrek olisi löytänyt jo henkilökohtaisen taivaansa.

    Zaiggera käveli hetken päästä pöydän luo kädessään kaksi teekuppia ja pieni lasillinen vettä, jonka hän ojensi Warrekille. Kenraali ei viitsinyt valittaa vaan joi vetensä yhdellä hörpyllä. Zaiggera istui pöydän päähän ja katseli hiljaisena, kun Manu ja Guartsu joivat teetään hitaasti. Hiljaisuus oli jokseenkin piinaava ja kävi selväksi, että Zaiggeralla ei ollut usein vieraita. Guardian yriti herättää keskustelua epätoivoisesti.
    ”Ai joo, voisin esitellä teidät kaksi”, hän sanoi osoittaen Manua ja Zaiggeraa. ”Luutnantti Zaiggera, Makuta Nui.” Naispuolinen skakdi vilkaisi Manua hetkellisesti ja kohotti kulmaansa.
    ”Päivää vain”, Manu sanoi teekuppi suulla ja heilautti kättään.
    ”Kappas”, Zaiggera sanoi. ”Et ollut vain tosi ruma Toa. Huhut olivat näemmä totta. Oikea makuta.”
    Zaiggera pyöritteli pientä luotia pöydällä sormellaan. ”Olen kuunnellut huhuja. Nektann kuulemma haluaa kiinnittää ’sen skarrararin juopon’, ’viimeisen vartijan’ ja ’klaanilaismakutan’ päät seinälleen. Kuuli teistä joltain baarikärpäseltä, joka oli menettänyt puolet hampaistaan.”

    ”Vau”, Warrek sanoi ylpeällä äänensävyllä. ”Uutiset liikkuvat vauhdilla.”
    ”Niinpä niin”, Zaiggera sanoi. ”Tuo äskeinen aavikkorottalauma ei ollut mitään. Niitä on tulossa kuulemma paljon enemmän.”
    ”Minkälaisista luvuista olet kuullut?” Guartsu kysyi vanhalta sotatoveriltaan.
    Naispuolinen skakdi oli hetken hiljaa ja tuijotti laudoilla peitetystä ikkunasta ulos. ”Puhuivat pataljoonasta. Nektann on oikeasti vihainen.”
    Warrek naurahti, mutta hänen ilmeessäni oli pieni hiven vihaa. ”Se pätkä ja sen armeijat. Antaa tulla vain.”

    Zaiggera silmäili entistä kenraaliaan pitkään. ”Kenraali. Teidän täytyy oikeasti kadota maasta.”
    ”Miksi haluaisin poistua täältä?” Warrek kysyi kiilto silmissään ja hymy suullaan.
    ”Kenraali, kaikella kunnioituksella. Ammun sinut, jos et ajattele omaa turvallisuuttasi.”
    Warrekin hymy pieneni. Zaiggeran logiikka oli jälleen pettämätöntä.

    ”Zaiggera”, Guardian sanoi väliin. ”Ongelma on se, että minulla oli oikeatakin asiaa sinulle. Tämä on pakko tehdä nyt.”
    ”Mikä?” Zaiggeran kysymys sai melkein välittömästi vastauksen, kun Guardian laski hiiltyneen ja rikkinäisen Vartija-kiväärin puiselle pöydälle. Tärähdys heilautti epätasaisella pohjalla olevaa pöytää ja sai teekupit melkein putoamaan reunoilta alas. Zaiggera katsoi Feterran plasman runtelemaa kivääriä pitkään.
    ”Näitä on vain yksi”, naispuolinen skakdi sanoi tyytymättömänä. ”Mitä skarrararria sinä olet mennyt tekemään?”

    Manu ja Guartsu katselivat toisiaan hetken pohtien yhdessä, kuinka paljon heillä olisi Klaanin nimissä lupa kertoa. Manu ehti avata suunsa ensiksi.
    ”Vähän pitkä juttu.”
    Guardianin suu oli ammollaan, mutta hän ei keksinyt mitään sanottavaa. ”Niin. Kuitenkin. Sinähän osaat korjata noita.”
    Zaiggera kohautti olkapäitään. ”Yleensä pitäisi olla jotain korjattavaa”, hän sanoi kylmästi. ”Tästä ei ole paljoa jäljellä.”
    ”Onhan sinulla edes varaosia?” Guartsu kysyi hiljaa, toivoen parasta.
    ”On, mutta olisi tehokkaampaa rakentaa kokonaan uusi”, Zaiggera sanoi koputtaen rikkinäistä kivääriä. ”Entä jos minä vain sulatan tämän.”

    Guardian nousi pystyyn niin nopeasti, että hänen jakkaransa kaatui. ”Et.” Sinisen skakdin kasvoilla oli poikkeuksellinen määrä ärtymystä. Zaiggera suorastaan yllättyi.
    ”Vartija”, hän sanoi. ”Tiedän, että kivääri on sinulle kunnia-asia, mutta ymmärrä, että se on vain metal-”
    Guardian keskeytti Zaiggeran pamauttamalla nyrkkinsä pöytää vasten. Warrek hätkähti ja Manu tarttui vauhdikkaasti teekuppiinsa, että se ei olisi pudonnut. Zaiggeran silmät laajenivat. Guardian hengitti raskaasti.
    Se ei ole metallia. Se on Roqcen kivääri.

    Zaiggera vaikeni. Warrek vaikeni. Manu oli entistä hämmentyneempi, mutta joi teensä. Zaiggera nosti kivääriä varovaisesti ja katsoi sitä merkillisesti. Sitten hän katsoi Guardiania pitkään silmiin. Sinisen skakdin silmissä oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niissä sitten sodan.
    Zaiggera avasi suunsa, mutta epäröi sanavalintansa kanssa hetken. Sitten hän ymmärsi.
    ”Siinä kestää kaksi tuntia”, Zaiggera sanoi vaimeasti ja antautuvasti. ”Makuta, tule ylös. Saat auttaa.”
    Manu nyökkäsi. ”No, miksei.” Hän nousi tuoliltaan ja vilkaisi hetkellisesti Guartsun silmissä vellovaa raivoa ja epätoivoa ennen kuin seurasi Zaiggeran hitaita askelia kohti köysitikkaita, jotka veivät pienen mökin yläkerrokseen.

    Guardian hengitti yhä raskaasti. Vähäinen viha alkoi väistyä hänen kasvoiltaan ja hän laskeutui takaisin tuolilleen. Sininen skakdi nojasi kyynärpäillään pöytään pitäen kiinni päästään käsillään. Hän tuijotti pöydän pintaa ja oli hiljaa.
    Warrek istui Guardianin vieressä ja tuijotti valokuvaa Zaiggeran pöydällä, mutta ei varsinaisesti keskittynyt siihen.
    ”Sinä siis pidit sen, eversti”, hän sanoi. ”Kaikki se puhe siitä, että tuo pyssy on ’toiseksi vanhin ystäväsi’. Heh.” Warrekin kasvoilla kävi pieni alakuloinen hymy.

    Vahtikoira. Hymyä huuleen.

    ”Minä lupasin hänelle”, Guardian sanoi käsiensä välistä. ”Lupasin hänelle, että vahtisin hänen selustaansa.”

    Warrek ei keksinyt vastausta. Hän päätti siis vain kuunnella.

    ”Koko Zakaz on vain yksi hemmetin peili”, Guardian kuiskasi puoliksi itselleen. ”Peili, josta näen kasvot, joita en halua katsoa.”

    ”Eversti”, Warrek sanoi tiukasti. ”Nosta pääsi. Olin väärässä suhteesi. Sinä et ole kadottanut juuriasi, sinähän skarrarar vieköön kannat niitä mukanasi. Et sinä ole heikko.”
    Warrek henkäisi syvään. ”Sinä katsot menneisyyttäsi silmiin joka päivä. Sinä haluat unohtaa, mutta et unohda. Sinä et vain kävele tavernaan, tilaa tuoppia ja unohda maailmaa. Sinä muistat, eversti, ja se on tärkeää.”

    Warrek katsoi pöydällä olevaa valokuvaa hetken. Hän tiesi, kuka Zaiggeran vieressä seisoi, mutta muistot sumenivat joka päivä. Oli liian vaikeaa ajatella. Liian tuskaisaa.
    ”Olisinpa minä yhtä rohkea. Muistamaan.”

  • Zakaz 18: Aavikon kukka pelastaa

    Zakaz, erämaa

    Kaksi Muakaa läähätti keskellä autiomaata. Manu huomasi erään hänen vieressään seisovan kaktuksen muuttuvan tuhkaksi. Hän hieroi hetken silmiään. Ehkä se oli kangastus. Guardian ja Warrek ratsastivat hänen vieressään aivan yhtä läkähtyneinä kuin hänkin. Pian heidän täytyi pysähtyä jälleen juottamaan ratsuille vettä. Viimeisetkin pisarat katosivat niiden kitoihin. Guardian kirosi hänen ja Warrekin ratsua, joka imi enemmän vettä kuin Makutan ratsu. Asialle ei kuitenkaan voinut mitään.

    Pian he olivat taas matkalla. Ehkä tunnin he olivat jo matkanneet, kun Guardian sanoi:
    ”Tuolla se on.” Kaikki katsoivat seuraavan dyynin takana erottuvaa hökkeliä. Se näytti vanhalta ja oli melko kaukana. Manu kannusti ratsunsa nopeampaan käyntiin. Muut kiristivät tahtia hänen mukanaan.

    Kun heidän ja pienen mökin välillä oli enää muutama sata metriä, Manu pystyi jo erottamaan joitain yksityiskohtia. Mökki oli rakennettu puusta, sillä oli musta peltikatto ja ikkunat oli naulattu umpeen. Ainoa elämästä kertova merkki oli pyykkinaru, joka oli kahden kepin varassa pystytetty mökin vierelle. Sillä roikkui musta vaate, jonka muotoa ei saanut selville.

    Sitten, yhtäkkiä, jostain ammuttiin. Guardianin ja Warrekin ratsuun osui. Muaka kaatui kuolleena maahan. Kaksikko lennähti kyydistä kivuliaan näköisesti. Kumpikin raapi maata, Guardian menetti tajuntansa ja Warrek upposi kaulaansa myöten hiekkaan. Makuta Nui kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä vauhkoontunut Muaka nousi takajaloilleen nähdessään viiden Skakdin lähestyvän sitä. Yksi hyökkääjistä ampui Muakaa mahaan, minkä seurauksena tämä kaatui Manun jäädessä valtavan eläimen alle. Makuta ehti vain parkaista ennen kuin jäi puristuksiin.

    Viisi mustaa Skakdia lähestyi nyt Warrekia, joka oli saanut päänsä pois hiekasta. Nyt hän sylki suustaan hiekkaa ja ravisteli sitä ympäriinsä. Hyökkääjät katselivat esitystä huvittuneena. Yksi heistä meni Guardianin luo ja tökkäsi tätä kiväärillään. Kaksi niistä otti esiin köyttä ja alkoi sitoa Warrekia, joka kiroili ja räyhäsi heille. Loput kaksi menivät Manun Muakan luokse ja alkoivat nostaa Rahia. Kun tiikeriä oli saatu ylös muutaman kymmenen senttimetrin verran, sen alta syöksyi varjoenergian aalto. Kummaltakin Skakdilta lensi jalat alta. Tästä seurasi, että Muaka putosi takaisin Manun päälle. Hän ei pitänyt tilanteesta.

    Guardian alkoi virota. Warrekin suu oli tukittu. Manu oli Muakan alla. Viisi hyökkääjä-Skakdia tähtäsi aseillaan Guartsuun. Tämä piteli oikealla kädellään päätään ja nojasi vasemmalla maahan. Avatessaan silmänsä hän huomasi tilanteen ja nosti kätensä ilmaan. Yksi Skakdeista, ilmeisesti johtaja, vilkaisi toisia ja hymyili. Sitten hän sanoi:
    ”Ylös.”
    Guardian totteli. Hänet tutkittiin läpikotaisin. Sama oli jo tehty Warrekille, minkä jälkeen tämä oli tainnutettu väkivaltaisesti nuijanukutusta käyttäen. Vaimeaa muminaa kuului Makuta Nuin Muakan alta. Guardiankin sidottiin. Ja tiukasti hänet sidottiinkin. Hän tunsi nimittäin pulssin käsissään. Se ei voinut olla hyvä asia.
    ”No niin, Guardian”, sanoi mustien Skakdien johtaja yhä hymyillen. Sinun on aika tehdä tiliä Nektannille. Warrekin päästä hän voisi myös olla tyytyväinen. Makutaa emme uskalla vielä päästää ulos tuolta, mutta eiköhän iso kiho jotain hänellekin keksi.

    Sillä välin Manu oli huomannut, että olo kävi tukalaksi. Ehkä hänen pitäisi ikään kuin murtaa vastustajat sisältäpäin. Hän kurotti mieltään kohti Skakdeja, mutta huomasi, että näiden mielien ympärillä oli jonkinlainen muuri. Johtaja-Skakdi hymyili.
    ”Ystävänne yrittää tutkia päidemme sisustoja. Hän ei valitettavasti onnis-” Skakdi keskeytti puheensa ja tarttui päähänsä. Manu tunsi voitonriemua – hetken. Kaksi hänen lähellään ollutta Skakdia oli nostanut Muakan ruumista uudelleen ja pudottanut sen alas noin metrin korkeudelta. Se sattui.

    Johtaja nousi ylös maasta.
    ”Pirullinen Makuta”, hän ärisi. ”Kirottuja olkoot kaikki Makutat ikuisesti.” Guardian ei voinut estää hienoista hymyä. Tästä hyvästä hän sai iskun kasvoilleen.
    ”Virnuile sinä vain, Vartija. Pian saan nähdä, kuinka sinut teloitetaan. Minä nautin siitä, Guardian.”
    Warrek mulkoili hyökkääjiä vihaisesti. Guardian taas keskittyi mökkiin. Hän zoomasi kiikarisilmällään sitä kohti.
    ”Lämpökamera”, hän mutisi. Musta Skakdi käänsi katseensa häneen.
    ”Et sinä piru parka mitään löydä”, hän sanoi välinpitämättömästi. ”Zaiggera ei ole asunut tuossa läävässä vuosiin.”
    Skakdin pään lävisti luoti. Guardian virnisti.
    ”Ei tosiaankaan.”

    Muut Skakdit katsoivat nopeasti taloa. Ikkunasta oli työntynyt esiin kiväärin piippu. Pian Manua vartioivat Skakdit saivat maistaa luotia. Kaksi viimeistä yritti paeta, mutta hekin saivat kohdata kohtalonsa. Makutan onnistui ryömiä pois häntä musertavan taakan alta. Hän vilkuili mökkiä kohti. Tämä Zaiggera lienee hyvä ampuja, kun osuu tuolta, Manu ajatteli. Sitten hän käveli Guardianin ja Warrekin luokse ja katkoi näitä sitovat köydet.

    Mökin ovi oli avautunut. Sitten he kuulivat äänen, kuin kuiskauksen, mutta kuitenkin se kantoi heidän korviinsa asti.
    ”Tulkaa sisään. Nopeasti. Niitä saattaa olla lisää.”

  • Mökin tuho

    Killjoyn mökin edusta

    Killjoy ja 437 kierelivät, mittaillen toisiaan. Killjoy veti oikean kätensä ranneterät esiin, juuri 437:n hyökätessä. Nazorak käynnisti selän suhkumoottorit ja syöksyi kohti Killjoyta. Killjoyn koneistetut refleksit kuitenkin käynnistivät omat moottorit samalla sekunnilla. Kaksikko iskytyi vauhdilla toisiaan vasten, singoten toisensa maahan.

    Killjoy nousi ylös ensimmäisenä ja ampui räjähteen kohti 437:n jalkoja. 437 kuitenkin väisti ne yhdellä huimalla loikalla ja veti samalla kädesään esiin terän.

    Terä liikkui nopeammin, kuin Killjoy oli osannut odottaa ja se lävisti vaakasuunnassa Killjoyn kypärän, suoraan suun kohdalta. Killjoy karjaisi ja veri purskahti kypärän lovesta suoraan nauravan 437:n päälle.

    Ennen kun Killjoy ehti edes kunnolla nousta, 437 potkaisi Killjoyn päätä, jonka jälkeen tämä laukaisi jonkinlaisen painezamorin, joka lennätti Killjoyn suoraan mökin siivestä läpi, murskaten siellä sijaitsevat painokoneet.

    Killjoy jäi makaamaan pölyn keskelle. Hän ei ollut valmis taistelemaan, ei tässä kunnossa.

    437 pudisteli päätään pettyneenä, hän oli odottanut parempaa vastusta. Hän veti ranneteränsä sisään ja käveli kohti Killjoyta.

    ”Olen pettynyt sinuun Killjoy, odotin sinulta viimekertaisen jälkeen paljon enemmän.”

    Killjoy yskäisi, mutta päästi sen jälkeen ilmoille kurlaavan hörähdyksen. Veri purskui hänen suustaan samalla, kun hän ojensi kätensä kohti torakkaa.

    437 luuli Killjoyn anovan armoa, mutta tämän ainoa vielä ehjä silmä suureni, huomatessaan Killjoyn kädestä purkautuvan sähköä. Pieni sähkölataus iski suoraan 437:n kasvoille, antaen Killjoylle tarpeeksi aikaa saada itsensä pystyyn. Ylös noustessaan hän kuitenkin kauhistui, tajutessaan Creedyn tuijottavan taistelua ikkunasta. 437 huomasi Killjoyn reaktion ja kääntyi katsomaan ikkunaa. Tämä tajusi mahdollisuutensa, virnisti Killjoylle ja ampui suoraan kohti Creedyä.

    Laserpanos iski ikkunan läpi, mutta ei osunut Creedyyn, vaan viuhahti tämä ohi, suoraan Killjoyn komeroon. Killjoy näki, kun Creedy juoksi kauhistuneena kohti alakertaa. Killjoy sadatteli matoranin tyhmyyttä ja kääntyi sitten takaisin kohti vihollistaan.

    ”Julkeatkin-sinä nazorakinpentele-hyökätä sivullisen kimppuun! Tämä on meidän taistelumme! Pidä muut erossa siitä!”

    Killjoy sai raivosta uutta voimaa ja aloitti sprintin kohti vihollistaan. 437 oli valmistautumassa torjumaan tulevaa miekaniskua, mutta sitä ei tullut. Killjoy tarttui vauhdista torakan kaulaan. Yksi nyrkinisku 437:n keskivartaloon heitti tämän kohti läheistä puuta, iskien tämän ilkeännäköisesti kasaan.

    437 kuitenkin nousi ylös nopeasti vahvistetun ruumiinsa avulla ja kohotti käteen liitetyn zamor-laukaisimensa.

    ”Niin sitä pitää, tiesinhän, että sinusta löytyisi puhtia. Olet aivan kuten minä, valmis taistelemaan loppuun saakka. Emme ole kovinkaan erilaisia.”

    Nämä sanat kuultuaan, Killjoyn jalat pettivät ja hän lyhistyi polvilleen maahan. Muistikuva palasi hänen mieleensä:

    Klaanin valimot, muutamaa vuotta aikaisemmin

    Killjoy lyyhistyi. Hän ei enää jaksanut enää, hän oli voimaton, hän ei voisi voittaa, hän ei enää haluaisi voittaa…
    Guardian näki tämän. Hän laski aseensa ja katsoi Killjoyta.

    ”Me emme ole kovinkaan erilaisia.”

    Nämä sanat kuultuaan Killjoyssa napsahti. Raivoissaan hän teki vielä viimeisen iskun tuota olentoa vastaan, joka julkesi verrata Killjoyta itseensä.

    Killjoy aloitti syöksyn kohti vihollistaan, mutta silloin hän tajusi virheensä, jälleen…

    Killjoy hyppäsi, hyppäsi raivoissaan kohti tuota ylemmällä tasolla seisovaa Skakdia, mutta liian myöhään, hän tajusi virheensä.

    Zamor-pistoolin ammus lävisti hänen panssarinsa, hän tunsi, kun se tunkeutui hänen sisäänsä ja aiheutti paineaallon, joka paiskasi Killjoyn töydellä voimalla maahan. Tömähdys kaikui laavakivestä muodostuneesta maasta.

    Killjoy ei kyennyt liikkumaan. Hän oli voimaton, maaten selällään maassa, katsoen ylleen lankeavaa torakan hahmoa. Ase osoitti kohti hänen kalloaan, mutta ennen kuin Killjoy ehti edes ajatella tulevia sekunteja, ase poistui hänen päältään ja muuttui jonkinnäköiseksi tykiksi.

    Se laukesi kerran, saaden vihaisesti viheltävän räjähteen sinkoutumaan Killjoyn mökkiin sisään. Hetken ajan hiljaisuus oli rikkumaton, kunnes paineaalto, yhdessä helvetin lieskojen kanssa pääsivät valloilleen.

    Mökin rakenteet katosivat hetkessä, singoten irralliset tavarat pihalla lentämään, saaden mökin seinien ja katon katoamaan hetkessä. Killjoy jäi tuijottamaan nyt miltei maan tasalla palavaa kotiaan ja sillä karvalla hetkellä hän tajusi sen, tajusi matoranin, jonka oli käskenyt pysymään sisällä. Huutoa ei kuulunut, liikettä ei näkynyt. Oli vain puhdistava tuli…

    Killjoy unohti vihollisensa, unohti aseen joka häntä taas uhkasi. Hän muisti vain nimen:

    ”Creedy…”

    [spoiler=Click me!]Make avusti 437:n osissa ja taistelun ideoimisessa. Ja Hunter’s Journey -viittauksia, kyllä vain.[/spoiler]

  • Zakaz 17: Pako aavikon yli

    Zakaz, puoliaro

    ”Pystyt nopeampaan, senkin ruma karvakasa!”
    ”Manu.”
    ”Olen nähnyt sinun kaltaisesi pyörivän unissaan nopeammin!”
    ”Manu.”
    ”Miksi tällä yhdentekevällä lattiamatolla ei ole kaasupoljinta? Minkälainen makuta luo rahin, jossa ei ole-”
    Manu”, Guartsu keskeytti. ”Se voisi varmaan hengittää paremmin, jos pitäisit noita valjaita oikein.”
    ”Vaiti.”

    Sade oli ohi.
    Tiikerimäiset ratsut jatkoivat epätasaista matkaansa. Kaikista paikoista märät matkalaiset kuivattelivat itseään paahtavassa auringonpaisteessa. Välillä Guardian ja Warrek heiluttelivat harjojaan ravistaakseen pois viimeisetkin vedet. Omalla muakallaan ratsastava Makuta Nui otti inhoten etäisyyttä vettä ympäriinsä sinkoavaan skakdikaksikkoon aina kun se tapahtui.

    ”…onko teidän aivan pakko.”
    Guardian nyökkäsi hymyillen omahyväisesti. Vastaukseksi Manu vetäytyi syvemmälle kaapuunsa. Makuta piti mykkäkoulua joitakin minuutteja, mutta sitten se kysyi jotain:
    ”Seuraako joku meitä?”

    Guardian kääntyi ympäri ja ojensi muakan valjaat Warrekille. Hän sulki oikean silmänsä ja näytti äärimmäisen keskittyneeltä. Mekaaninen vasen silmä kohdistui, tarkensi ja vaihtoi väriään siristen kuin heinäsirkka. Kaiken läpäisevällä katseellaan Guardian tutki ympäristöä jonkin aikaa ennen kuin silmävalon väri vaihtui lopulta tutun punaiseksi.
    Guardian kääntyi kohti Manua ja kohautti olkapäitään. ”Jaa-a.”
    Manu tuhahti vääntäen hupun sisältä hehkuvan punasilmäisen katseensa merkilliseen kurtistukseen. ”Miten niin ’jaa-a’?”
    ”En nähnyt ketään”, Guardian vastasi, ”mutta lämpöskanneri nappasi jotain punertavia läikkiä.”
    Manu heilautti valjaita vauhdikkaasti kehottaakseen muakansa nostamaan vauhtia. ”Ehkä ne olivat aavikkoraheja.”
    ”Toivotaan”, Guartsu sanoi vilkuillen vesihöyryntäyteistä märkähiekkaista aromaisemaa. Alueen harva kasvillisuus näytti menestyvän paremmin kuin aikoihin.
    Joskus harvoin luontoäiti palkitsi jopa aavikkoa.

    Matka kiihtyi pääasiassa sen takia, että nyt ratsun valjaista kiinni pitävä ja krapulastaan epäinhimillisellä nopeudella toipunut Warrek innostui kisailemaan Manun kanssa muaka-ratsastuksen mestaruudesta. Guardian katui välittömästi, että oli antanut valjaat Warrekille. Hän piti kuitenkin erittäin hienona sitä, että Warrek ja Manu tulivat toimeen keskenään.
    Pian kahden muakan selässä istuvat kolme ratsastajaa näkivät horisontissa pilkottavan kalastuskaupungin. Takaisin muakan valjaihin siirtynyt Guartsu kuitenkin viittoi ratsastajia aivan toiseen suuntaan, mikä sai useita kysymyksiä heräämään Manun päässä.
    ”Hei”, makuta ärähti, ”veneitä saa aivan toisesta suunnasta.”
    ”Tiedän.”
    ”Ja emme ole menossa sinne.”
    ”Jep.”
    ”Mitä olet vailla?”

    Sekunnin päästä Guardianilla oli käsissään jotain mustaa ja etäisesti kiväärin muotoista. Warrek ja Makuta Nui eivät olleet täysin varmoja, missä Guardian oli säilyttänyt entistä kivääriä.
    Sininen skakdi heitti kiväärin Manua kohti rennosti. Makuta piti eripariset Nazorak-kätensä tiukasti valjaissa, mutta sen kaavun alla olevasta rintakehästä syöksähti tummanpuhuva, aavemainen kolmas käsi, joka tarttui kivääriin tiukasti. Manu tuijotti tummaksi palanutta ja keskeltä epätoivoisesti kiinni hitsattua tuliasetta hetken.
    ”Vau,” Makuta sanoi lievästi sarkastinen sävy äänessään. ”Mikset vain suoraan hanki uutta?” Tämän sanottuaan Makuta heitti kiväärin takaisin kohti Guardiania, mutta aseen ottikin kiinni Warrek. Myös keltamusta sähkön skakdi tutki vuorostaan Guardianin entistä Vartija-kivääriä.
    ”Aijai”, hän äännähti. ”Ongelmana on se, että tämä taitaa olla…viimeinen ’Vartija’. Nektann teetti muista kuokkia ja lapioita.”
    ”Ah”, Manu vastasi, kiinnittäen hetkeksi huomiota siihen, kuinka hiljaiseksi Guartsu oli mennyt. ”En kyllä näe tuossa paljoa korjattavaa.”
    Warrek tuhahti. ”No en kyllä minäkään.”

    Guardian tarttui tummanpuhuvaan kivääriin ja veti sen vikkelästi Warrekin käsistä, mutta piti katseensa yhä eteenpäin. ”Te ette olekaan mekaanikkoja.”
    ”No…en”, Manu vastasi. ”Mutta olimme muutenkin menossa Nynrahille. Eikö tuliluikkusi voisi korjauttaa siellä?”
    Guardian pudisti päätään. ”Ei tarpeeksi hyvä.”
    ”…mitä”, Manu sanoi. ”Ne osaavat tehdä Makuta-haarniskoja. Eikö se riitä?”
    ”Ei”, Guardian toisti. ”Minun mekaanikkoni on parempi.”

    Warrek oli hetken hiljaa mietiskelevän näköisenä. ”Hei, eversti. Tiedänhän, kenestä on puhe?”
    ”Jos nyt et ole päätäsi aivan tyhjäksi juonut.”
    Warrekin kasvoille vääntyi innostunut virne. ”O-ho-ho. En minä häntä koskaan unohtaisi.”

    Manu tiiraili Warrekin ja Guardianin keskustelua hämmentyneenä. Hän kuitenkin tiesi sisimmässään, että pääsisi piakkoin tutustumaan jälleen yhteen uuteen ihastuttavaan skakdi-tuttavuuteen ja tämän nopeaan asekäteen. Manu ei suorastaan malttanut odottaa.

    Kauempana

    Musta skakdi istui märän ja nahkealehtisen pensaan takana. Olennon kaulalla roikkui vesipullo, josta skakdi otti välillä kulauksen. Käsissään skakdi piti kiikareita, jotka se välillä siirsi silmiensä eteen ja tarkensi parhaansa mukaan.

    Skakdin takana hiekkaisella maaperällä makasi neljä muuta skakdia, jotka vilkuilivat toisiaan ja viestivät käsimerkein. Yksi teroitti suurta veistään tummalla kivellä, toinen taas puhdisti sisällissodanaikaista tarkkuuskivääriään osa osalta harjalla ja liinalla. Yksikään ei avannut suutaan sanoakseen sanaakaan. Kaikki odottivat merkkiä pensaan takana istuvalta tarkkailijalta.
    Lopulta musta skakdi siirsi toisen kätensä hitaasti pois kiikareilta ja näytti tovereilleen kolmea sormea. Vähitellen sormet puristuivat nyrkkiin yksi kerrallaan. Viimeisen sormen heilahdettua alas koko skakdi-joukko nousi hiljaa ylös maastosta.

    Aavikko

    Kolmikko oli pysähtynyt hetkeksi juottamaan ratsujaan ja he pystyivät nyt kauhukseen huomaamaan, kuinka paljon vettä yksi Muaka kykeni tuhlaamaan heidän säiliöistään. Ratsastajille ei tulisi jäämään paljoa.
    ”Hei”, Manu sanoi yhtäkkiä, kääntyen taaksepäin.

    ”Mitä?” Guartsu kysyi pidellen vesitynnyriä Muakan kuonon edessä. Vettä pärskyi joka suuntaan ja se kasteli Guardianin haarniskan.

    ”…en tiedä. Luulen kuulleeni jotain.”

    ”…kuten?”

    ”Öh. Saattoi olla vain minä.”

    Guartsu katsoi Manua hetken ihmeissään ennen kuin päätti vain unohtaa koko jutun. Kääntyessään takaisin Muakaa kohti hän havaitsi, että kissaeläin oli onnistunut jo litkimään koko tynnyrin kuivaksi.
    Guardianin ilme muuttui happamaksi.
    ”…senkin ahne lihakasa.”
    Tähän vastaukseksi muaka lipoi kieltään pirullisena. Guardian kohautti olkapäitään ja nousi takaisin sen selkään.

    ”Hei muuten”, Warrek sanoi äkkinäisesti. ”Nynrah. Mitä skarrararia te Nynrahilla teette?”

    Makuta Nui veti kaapuaan pois päältään ja osoitti rujoa tilkkutäkkimäisesti kasaan karsittua kehoaan. ”Uusi haarniska olisi kiva.”
    Warrek kohotti kulmaansa. ”Hmh. Niinkö saita sinä olet, että ei voinut tilata paikan päälle?”
    Manu naurahti. ”Ei, vaan-”
    ”Kyllä on”, Guartsu keskeytti virnuillen.
    ”…vaan Nynrahin mörökölleihin ei ole saatu yhteyttä.”

    ”Vai…niin”, Warrek sanoi hitaasti laskevalla äänensävyllä. ”Ymmärrän, eversti. Ymmärrän, makuta. Asia on vain niin, että…”

    Guardianin kasvoilta katosi virne. Hän vakavoitui ja laskeutui ratsultaan alas.
    ”Mitä?”
    Warrek katsoi aurinkoon hetken. Sitten hän vilkaisi Manua ja Guartsua.
    ”Minulla ei ole ollut vuosiin näin hauskaa”, skakdi sanoi hymyillen alakuloisesti. ”Ja sitten te lähdette. Niin kaikki tekevät.”

    Guardian oli hetken hiljaa. Hän taputti Warrekia selkään.
    ”Hei. Kamu. Älä viitsi. Tässä me vielä olemme.”
    Warrek nyökkäsi hitaasti pitäen ilmeensä samanlaisena. ”No, lähdetäänpäs sitten matkaan.”

    Hetken hiljaa ollut Manu päätti yhtäkkiä korottaa ääntänsä. Hän pyrki kuitenkin tekemään sen niin kohteliaasti kuin vain pystyi.
    ”Hei, ketä me edes olemme menossa tapaamaan?”

    ”En usko, että tunnet häntä”, Guardian vastasi tyynesti.

    ”No…nimi edes.”

    Warrekin kasvoille vääntyi leveämpi hymy. ”Hän on ’Zaiggera’, ’Aavikon kukka’. ’Hiljainen kuolema’. Ja toivon, että en ole hänelle enää velkaa.”

  • Zakaz 16: Nektannin palkkamurhaajat

    Baari

    Guardian heräsi hätkähtäen salaman iskuun. Manu istui ikkunan vieressä ja katseli ropisevaa sadetta. Guartsun katsoessa kelloa tämä hyppäsi alas ikkunalaudalta.
    ”Ne tulevat. Ne etsivät meitä.”
    Skakdi katsoi Makutaa kysyvästi.
    Tämä avasi oven ja osoitti hänelle viereistä huonetta. Guardian raahasi Warrekin mukanaan toiseen huoneeseen. Manu asetteli tyynyjä vuoteille peittojen alle. Sitten hänkin hiippaili toiseen huoneeseen. He sulkivat oven. Huone oli samanlainen kuin heidän omakin huoneensa, paitsi että se oli tyhjä. Guartsu heitti Warrekin sängylle ja istahti itse toiselle. Manu katseli ulos ikkunasta.

    Hetki kului. Sitten kuului hiljaisia askeleita, jotka juuri ja juuri erottuivat sateen äänten alta. Kuului oven narahdus viereisestä huoneesta. Sitten ääni, kuin miekkoja olisi vedetty huotristaan. Sen jälkeen alkoi kuulua sivallusten ääniä. Raivon karjahduksia. Manu kääntyi pois ikkunasta ja sulki verhot. Nopeita askeleita. Sitten ne olivat poissa.

    ”Nektannin palkkamurhaajat”, Manu sanoi hiljaa. Guartsu nyökkäsi. Heidän ei ollut enää turvallista jäädä Zakazille. Yhtäkkiä Warrek heräsi.
    ”M-mitäh?” hän mumisi. Guardian nosti pöydällä olevan vesikannun ja tyhjensi sen sisällön entisen sotalordin naamalle. Warrek pärski hetken ja iski sitten nyrkillä Guardiania naamaan. Tämä mätkähti maahan.
    ”Auts”, Guartsu sanoi noustessaan ylös. ”Minähän vain herätin sinut.”
    ”Ei olisi tarvinnut”, Warrek sanoi kiukkuisesti.
    ”Aamu sarastaa pian. Tarvitsemme veneen”, Makuta Nui sanoi. Warrek ravisti päätään. Vettä roiskui ympäriinsä. Guartsu heitti hänelle pyyhkeen. He alkoivat tehdä lähtöä.
    Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua kolmikko oli ulkona. He lähtivät kulkemaan kohti satamaa, josta he voisivat etsiä sopivan venekauppiaan tai -vuokraajan.

  • Zakaz 15: Makuta Nuin monet murheet

    ”On synkkä muttei kovin myrskyinen yö. Pakkasta on kaksi astetta. Kello tikittää puolenyön jälkeen. Tunnelma on rauhallinen. Minä olen Iunatu Kam ja tämä on Ustraug&Iunatu show. Seuraavana vuorossa kappale nimeltä Give Your Life for Rock ’n’ Roll.”

    Skakdit katselivat Manua, joka piteli juomapulloa kuin mikkinä suunsa edessä. Jotkut näyttivät kummastuneilta, toiset pyörittelivät silmiään. Kolmannet näyttivät ärsyyntyneiltä.

    Warrek kittasi kymmenennettä tuoppiaan karhuhaita, kunnes sammui. Guardian katseli paikkaa, jossa he olivat. Se oli pienempi kuin Kuollut Ruki mutta myös rauhallisempi. Sitten Manu yhtäkkiä kysyi:
    ”Saanko laboratorion?”
    ”Laborator- mitä?”

    ”Manuseni”, Guardian sanoi ja joi pienen kulauksen tuopistaan. ”Uskallanko kysyä, miksi?”
    Manu hymyili pahaenteisesti.
    ”Haluan jatkaa… harrastustani. Muistahan, että minulta evättiin jo yksi.”
    Guardian vakavoitui.
    ”Älä vain sano, että…”
    ”Tawa ei antanut minun tuoda urkupillejä sisään!” Manu keskeytti.
    ”Hmm. Miksiköhän ei. Hienot urut.” Guardian ryyppäsi jälleen lasistaan. ”Mutta laboratorio. Sinä ja geenimuuntelu, sehän on ollut aiemminkin niin hyvä yhdistelmä?”
    ”Jos viittaat siihen pinkkiin jänikseen, olin tuskin mukana.” Manu irvisti. Skakdit pelasivat nyt vaihteeksi korttia. Manu pidättäytyi menemästä mukaan peliin. Häviäminen ei ollut Skakdien mielestä hyvä asia. Sitä se ei ollut myöskään Makuta Nuin mielestä.

    Guardian kohotti kulmaansa ankean näköisenä. Hän näytti ikään kuin pettyneeltä siitä, että Manu ei ollut ymmärtänyt täysin. Sitten hän siirsi molemmat kätensä suunsa ympärille ja muodosti sormillaan hyönteismäiset leuat. Guardian irvisti ilkeämielisesti ja teki parhaan mahdollisen imitaationsa Nazorakin sotahuudosta. Manu naurahti hieman, käänsi sitten katseensa Guardianiin ja sanoi:
    ”Kerronko, mitä tapahtui todella?”
    ”Voi, kaikin mokomin.”

    Ensimmäinen muna kuoriutui. Olimme erittäin tyytyväisiä.
    ”Kyllä. Täydellissä”, sanoi Abzumo ja otti munan käteensä.

    ”Lopeta nauraminen, jos haluat kuulla, perhana”, Manu sanoi. Guardian hykerteli hetken, mutta jatkoi sitten kuuntelemista.

    ”Sen nimeksi tulee ’0001’”, sanoin minä. ”Me järjestämme tämän armeijan niin, että toisena syntynyt torakka on ’0002’ ja niin edelleen.”
    ”Ei”, Abzumo vastasi. ”Hänen nimensä on Steve.”
    ”…”
    ”Kylläh.”
    ”Miksih. Mehän suunnittelimme, että organisoimme tästä armeijan, joka valloittaa koko universumin.”

    ”Hei, viekää pois tuo sammunut käppänä. Se vie tilaa tuosta penkiltä”, huusi baarimikko. Manu ärsyyntyi keskeytyksistä. Guardian huojui hieman nostaessaan Warrekin jalat ilmaan. Manu tarttui Warrekin käsistä, ja he raahasivat sitten Warrekin huoneeseen, jonka he olivat varanneet pubin yläkerrasta. He nostivat Warrekin resuiselle sängylle ja istahtivat omille punkilleen. Siinä he vain istuivat kumpainenkin ajatellen omiaan. Sitten Makuta jatkoi. Tai olisi jatkanut, ellei Guardian olisi nukahanut sängylle. Makuta huokaisi ja meni myös itse makuulle.
    Mitähän Klaaniin kuuluu? hän ajatteli itsekseen. Sitten hän päätti vilkaista. Hän oli säilyttänyt mielensisäisen linkin kaikkiin tiimiläisiinsä, jotka olivat olleet mukana nazoraktukikohtaan tunkeutumisessa. Nyt Makuta Nui otti yhteyden Matoroon. Hän oletti tuntevansa Klaanin, mutta tunsikin jotain aivan muuta. Hän tunsi vuosisatojen takaisen pimeyden, synkkyyden, joka huokui kivisistä seinistä ja tummanpunaisista ja -vihreistä, himmeistä lampuista.

    Matoro, missä sinä olet?
    … Mitäh?
    Sinä et ole Klaanissa. Minne olet itsesi raahannut?
    Matoro tunnisti äänen päänsä sisällä Manuksi. Hän ei ollut tosiaankaan odottanut kuulevansa sitä.
    Mitenhän tämän nyt selittäisi. Olen… Destralilla.
    ”DESTARILLA?” Manu huusi ääneen. Guardian hätkähti hereille ja veti aseen sänkynsä vierestä. Hetken hän katseli ympärilleen huohottaen. Warrek kuorsasi edelleen lattialla, jonne kaksikko oli hänet jättänyt. Makuta Nui seisoi sänkynsä vieressä selvästi järkyttyneenä.

    MITÄ PIRUA SINÄ TEET SIELLÄ?
    Se on pitkä juttu. Etsiskelen tietoja Makutasta nimeltä Itroz. Koetan pysyä hengissä. Tämän paikan sisustus on muuten harvinaisen tylsä.
    Se ei olekaan niin helppoa. Sinä luultavasti kuolet sinne.
    No, tähän mennessä on mennyt ihan hyvin…
    Ketä muita olet ottanut mukaasi tapattamaan itseään?
    Semmoiset heput kuin Xxonn ja KooGeeBee. Jälkimmäinen on käynyt täällä kerran ja siitä viisastuneena jäi veneeseen, Matoro ajatteli. Mutta hei, haluaisitko helpotata hommaani ja tehdä dramaattisen paljastuksen siitä, että olet Itrozin elämänkerturi?
    Minä tuskin tunsin häntä. Kaikki, mitä hänestä tiedän, on suurin piirtein asuinpaikka ja kuolinsyy.
    Asuinpaikkaa minä tässä etsiskelen. Tai siis stereotyyppistä ”pahan tiedemiehen salaista laboratoriosaarta”.
    Eikä mieleesi juolahtanut, että olisit voinut odottaa minun paluutani sen sijaan, että tapattaisit itsesi paikassa, josta ei voi selvitä hengissä ellei ole Makutain veljeskunnalle uskollinen MAKUTA?

    Guardian katseli Manua ihmeissään. Mitä tämä puuhasi? Hän käveli tämän luokse. Manu vilkaisi häneen yhdesti ja hieroi otsaansa. Guardian istahti hänen sängylleen ja jäi odottamaan.

    No siis, ensinnäkin, olen selvinnyt jo kerran Destralilta. Toiseksi, en osaa odottaa. Kolmanneksi, olet ties missä kadonneena ilman varmuutta elossa olemisestani, Matoro sanoi. Manu aikoi sanoa jotain, mutta Matoro ehti ensin:
    ”Elossa” tarkoittaa tässä yhteydessä asiallisessa ruumiissa olemista.
    Viimeksi, kun selvisit Destralilta, sinulla oli mukanasi kaksi Toaa, jotka olivat myös erittäin kokeneita. Nyt sinulla on mukanasi… Matoran?
    Matoro ei vastannut. Hän ei ollut oikeastaan sen kummemmin ajatellut, mitä Destralilla odottaisi. He olivat nyt tulleet edellisiä synkempään käytävään. Siellä ei ollut valoa juuri ollenkaan. Edellisten käytävien valoa kajasti sinne hieman, mutta muuten se oli aivan pimeä. He kulkivat varovaisesti.

    Seinä näytti epäilyttävästi pimeyttäkin mustemmalta. Se tuntui hyllyvän, kuin se olisi valmistettu limasta. Musta, limainen seinä, josta valui jotain mustaa. Yhtäkkiä seinästä syöksähti kymmeniä lonkeroita, jotka tarttuivat sekä Matoroon että Xxonniin. Kaksikko yritti pyristellä vastaan, mutta seinä veti heitä itseään kohti. Lonkerot tunkeutuivat heidän suihinsa. Ne kiertyivät heidän ympärilleen. Pian seinä otti heidät omakseen.

    Yhteys katkesi. Makuta nui jäi seisomaan pöllämystyneenä sänkynsä viereen. Guardian katsahti häneen. Hän istui sängylle ja näytti siltä, kuin olisi nähnyt juopuneen Matoranin lakana yllään kadulla.
    ”Mitä tapahtui?” Guardian kysyi.
    ”Matoro”, Manu vastasi. Guardian katsoi häntä kysyvästi. ”Matoro on Destralilla. Ja jokin juuri tunkeutui hänen mieleensä ja katkaisi mieliemme välisen yhteyden.”
    Guardian pohti tätä hetken. Sitten hän sanoi:
    ”Selviävätkö he?”
    ”En… tiedä. Luultavasti eivät.”
    Guardian nyökkäsi surumielisenä. Heidän täytyisi vain toivoa.

  • ”Snowien sisällä elää jotain”

    Bio-Klaanin linnake, Admin-siiven kokoustila

    Tawa laski sisäpuhelimen luurin.
    ”Hän sanoi tulevansa niin pian kuin pääsee, vaikka harmittelikin jotain ’ensimmäisen kahvitaukonsa päiväkausiin’ keskeyttämisestä.”
    ”Hienoa. Eli alamme olla valmiita?” Same kysyi huoneen nurkasta.
    ”Siltä näyttää. Olisin kyllä halunnut johtoportaasta enemmän väkeä, mutta niillä on mentävä, mitä on.” Tawa totesi harmittelevaan sävyyn.

    Huoneessa oli kuusi henkilöä, kuten Guardian olisi varmasti noteerannut. Tawan ja Samen lisäksi paikalla olivat jonkinlaisella siirreltävällä sairaalapedillä makaava Snowman, vieressä mittareita tutkailevat Kupe ja muuannen avustava hoitajamatoran, sekä ovensuussa seisova Mahriking.

    Snowie irrotti juuri päästään otsanauhaa, ja heitti sen Samelle.
    ”Osaat käsitellä näitä.”
    Same nyökkäsi vastaukseksi.

    ”Tuota… Missä muut modet ovat?” Make ihmetteli.
    ”Visokki, Guardian ja Ämkoo ovat kaikki muualla. Jonkun täytyy hoitaa käytännön asiat.” Tawa selitti rauhalliseen äänensävyyn.
    ”Selvä homma. Toinen kysymys: Mitä me oikeastaan teemme täällä?”
    Tawa mietti sanojaan hetken.
    ”Vihollisemme on tehnyt Snowielle jotain…”
    Lumiukko vilkutti iloisesti.
    ”…ja me tahdomme tietää tarkalleen mitä. Mitä ikinä onkaan, se liittyy läheisesti Avdeksi kutsumaamme viholliseen, joten tämä saattaa osoittautua hyvinkin kriittiseksi. Kepe on tutkinut asiaa tarkemmin, ja kun hän saapuu, voinemme aloittaa.

    ”Öh, tyypit?” Kupe nousi ryhtiinsä sängyn säätimien äärestä. ”Kepe oli oikeassa. Snowien sisällä elää jotain.”

  • Zakaz 14: Makuta Nuin karmaisevat laulut

    Kuu auringolta taivaan varastaa.
    Horisontti punertaa.
    Olen valmis savuiseen
    yöilmaan astumaan.

    Maa nukkuu unta kaiken peittävää.
    Tänä yönä selviää
    salaisuudet jotka maailmankaikkeudenkin avaavat.

    Huuma joka siivillensä nostaa lentämään,
    kuuma elinvoima sekoittaen pään.

    ”Viitsishitkö lopettaa?” Warrek sanoi. ”Lauluäänesi on karmaiseva.”
    Manu näytti loukkaantuneelta.
    Guardian pudisti päätään heidän vieressään.

    He istuivat kivellä kaukana baarista ja katselivat tähtiä. Sitten Manu sanoi yhtäkkiä:
    ”Olen ollut kuukauden ilman saunaa… Sellainen syö miestä.” Skakdit olivat hiljaa. Hetken kuluttua Warrek sanoi:
    ”Guardian”, hik, ”en olisi uskonut, että liikut Makutan seurassa. Luulin sinun olevan itseään kunnioittava Skahdi.”
    ”Skahdi…” Manu mutisi. Guardian oli hiljaa. Lopulta hän sanoi:
    ” Warrek. Sinuna en puhuisi huonossa seurassa liikkumisesta.”
    ”Et kai shinä suinkhaan vihjaile mitään, Guartsu, ystäväiseni?”
    ”En toki”, Guardian sanoi kylmästi. Manu päätti ottaa tilanteen haltuunsa.
    ”Mitä, jos minä tarjoaisin sinulle ryypyn jossain toisessa baarissa?” hän ehdotti Warrekille. Tämä katsoi häntä epäluuloisena, mutta näytti selvästi harkitsevan.
    ”Montako tuoppia?”
    ”Montako juot?” Warrek näytti ponnistelevan ajatellessaan tilannetta.
    ”Liian hyvä tarjous”, Warrek tuhahti. Manu hymyili. Warrek lähti saapastelemaan kohti asutusta Manu kannoillaan. Guardian huokaisi ja seurasi.

    Nazorakien luolasto

    Makuta Abzumo ei ollut mielissään vakoojiensa tiedoista. Sekä Avde että kenraali salasivat jotain häneltä. Hän halusi mieluiten pitää kaikki langat kynsissään, mutta hänen kumppaninsa eivät olleet luotettavia. Oli aika alkaa etsiä seuraavaa Nimdan sirua. Ilmeisesti klaanilaiset olivat saaneet Nazorak-tukikohdan sirun.

    Makuta saapasteli jälleen 001:n toimistoon. Tämä murahti ja kääntyi hänen puoleensa.
    ”Mitä nyt olet vailla?”
    ”Minä tahtoisin… tehdä pieniä kokeita.”
    ”Anteeksi?”
    ”Minä olen luoja.”
    ”…”
    ”Kyllä vain. Ja minä luon. Lisää.”
    ”…?”
    ”Steve, älä kyseenalaista.”
    ”Minä olen kenraali 001.”
    ”Ei, Steve. Minä olen isäsi.
    ”Mitä pirua?”
    ”Käytän siis hieman labraa, jos sallit.”
    ”Käytä”, 001 tuhahti. ”006 ei ole saanut mitään aikaan koko viikkona.”
    Abzumo hymyili ja katosi sitten ovesta. 001 kääntyi takaisin papereihinsa. Siniset kädet olivat saaneet työnsä päätökseen trooppisessa tukikohdassa.
    Hienoa, 001 ajatteli. Nyt minulla on aikaa keskittyä polttavampiin asioihin.

    Abzumo käveli kohti tunnelin päätä, joka sijaitsi eräällä pienellä saarella kymmenisen kilometrin päässä pääsaaresta. Hän nousi ylös kivisen rakennuksen sisällä. Muutama torakka nukkui vartiossa. Abzumo katseli paikkaa. Kiviset, rumat seinät olivat matalat – Abzumo löi päänsä kattoon. Torakat olivat töhrineet seinät täyteen graffiteja luullessaan, että kukaan ei juuri koskaan käyttänyt sitä uloskäyntiä. Mutta juuri nyt Abzumo tarvitsi sitä, ja torakat saivat maksaa hengellään.

    Hetken Makuta odotteli. Sitten hän kuuli ulkoa askelia. Kolme vaimeaa koputusta kuului puisen oven takaa. Makuta avasi sen. Lyhyt, punainen Skakdi, joka pukeutui mustaan, hupulliseen viittaan, seisoi oven takana.
    ”Anteeksi, että myöhästyin tämän pienen hetken, herrani”, Sakdi sanoi. Makuta hymyili.
    ”Ei se haittaa, Moltraz, jos sinulla on haluamani tieto.”
    ”Tietysti.” Skakdi kaivoi pienestä repustaan paperikäärön, jonka hän sitten ojensi Makutalle. Tämä otti käärön Moltrazilta ja alkoi lukea sitä. Moltraz odotti kärsivällisesti. Luettuaan koko tekstin Makuta hymyili ja yhtäkkiä käärö liehahti mustiin liekkeihin. Moltraz hätkähti.
    ”Saat seuraavan tehtävän, ystäväiseni”, Abzumo sanoi edelleen hymyillen.