[spoiler=Kauniit alkusanat.]Ensinnä, suuri kiitos Bloszariukselle, joka kirjoitti iiiison osan tästä. Toisekseen, toivon kärsivällisyytenne vielä venyvän, arvon Rautasiipiherrasväki, koska minulla olisi vielä tästä aika selkeät jatkosuunnitelmat.[/spoiler]
SS Rautasiipi
Troopperi pidätti hengitystään ja kuunteli ohi rymistävien torakoiden askelten ääniä. Hänen piilonsa ei ollut kummoinen: pieni hämyisä siivouskomero. Se oli ahdas, se oli tunkkainen, mutta se tuntui myös toimivan. Torakat juoksivat ohi.
Klaanilainen sytytti etusormensa ja peukalonsa napsautuksella pienen liekin sormenpähinsä. Huone oli juuri niin ankea kuin hän oli odottanutkin. Moppeja ja sankoja, vaan ei niinkään pelastautumismahdollisuuksia.
Ellei sitten…
Pimeys. Oli pimeää. Ja hiljaista. Sitten kuului puhetta, ja supinaa. Ja sitten… vettä.
”Mi-mitä nyt tapahtuu?” Blozi kysyi, herättyään siihen, kun hänen päälle heitettiin vettä.
”Ei mitään. Olisimme voineet herättää sinut tuskaliaamminkin, mutta tarvitsemme tietoa. Ja sinä olet juuri oikea Toa siihen”, Nazorak sanoi.
Bloszar huomasi olevansa jossain hytissä, jossa oli neljä torakkaa. Yksi niistä, se joka kuulusteli häntä, oli vähän pitempi kuin muut ja hänellä oli pari arvomerkkia rinnassaan. Hänellä oli musta hansikas oikeassa kädessään, peittäen selvästi epämuodostuneen käden.
”Okei, en halua tietää, mikä muotivillitys tuo on”, Tulen Toa sanoi.
”Vaiti!” torakka huusi ja löi tikarilla Blozin kasvoihin. ”Olen 7304. Ja sinä olet se Toa, joka kertoo meille, missä, muut säälittävät toverisi ovat.”
”Jos kerran he ovat niin säälittäviä, miksi ette ole löytäneet niitä jo?” Bloszar kysyi.
Torakka katsoi Toaa vihaisena ja valmistautui lyömään häntä jälleen tikarilla. Muut torakat kumminkin estivät sen, ottamalla johtajastaan kiinni.
Silloin Tulen Toa päätti toimia. Hän potkaisi torakoiden johtajaa, joka kaatui ja tönäisi vahingossa muut torakat kumoon.
Bloszar tunsi elementtivoimiensa palautuneen ja sulatti köydet. Hän nousi ylös tuolista, otti aseensa ja lähti juoksuun. Hän oli avaamaisillaan ovea, kunnes kuuli sieltä ääniä. Toa katsoi oven ikkunasta ja huomasi ne kaksi torakkaa, 9876 ja 9877 olevan oven vahtina. Näköjään 7304 ei saanut häiritä.
Nyt Toalla oli ongelma. Miten hän pääsisi pois täältä hytistä? Hän katseli ympärilleen, mutta ikkunoita ei ollut. Blozilla ei ollut vaihtoehtoja.
Hän otti Zamor-plasmakanuunansa ja ampui sillä hytin seinään reiän.
Minun on löydettävä muut, Blozi ajatteli, hyppäsi reiän yli ja lähti juoksuun, toivoen, ettei häntä alettaisi seurata heti.
Klaanilaisen huonoksi onneksi seuraavakin hytti oli sangen varattu. Bloszar vilkaisi ulos ainoasta ikkunasta, huomasi pudotuksen riittävän pieneksi ja paiskautui akkunaisen läpi jättäen huoneen Nazorakit pällistelemään tyhminä paikkaa, jossa oli äsken ollut klaanilainen. Tulen Toa putosi lasinsirpaleiden saattelemana Rautasiiven kannelle.
Killjoyn niskaan.
Mitä hemmettiä? punainen metsästäjä ärähti, kun taivaalta satoi Tulen Toaa. Klaanilaisennäköistä hemmettiä, kuului vastaus Olkarin suusta. Killjoysta näkyi, ettei hän arvostanut vastauksen sävyä, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun Hai jo taputti/läimäytti/näjäytti (se on kuitenkin paksu haarniska) häntä olalle ja viittoili kädellään pitkin laivan naurettavan pitkää kantta.
Kun Bloszar pääsi jaloilleen, hän huomasi muiden Hain, Killjoyn ja Matoralaisten tuijottavan samaan suuntaan. Toverit? Tankkeja. Tankkeja? Paljon tankkeja.
Maailma jyskytti Ylikersantti 1034:n päätä kaikista ilmansuunnista ja vähän muualtakin. Sinibarettinen torakka hieroi turhaan ohimoitaan. Huono olo ei ottanut laantuakseen.
Hän kohotti katseensa hytin seinällä roikkuvaan pyöreään peiliin. Nazorakin kasvot olivat sinertävät ja hänen katseensa oikein huusi lepoa. Tämä kummastutti 1034:ää erityisesti, sillä hän oli juuri nukkunut miltei kokonaisen vuorokauden lääkärintarkastuksen yhteydessä.
Nyt kuitenkin Rautasiivelle puhjennut hälytys pakotti huonovointisen torakan siirtymään komentotorniin. 1034 pelkäsi ajatusta, sillä hänellä oli pitkä matka kantta taitettavanaan täältä sinne, eikä hän ollut koskaan kohdannut klaanilaisia. Ajatus vihollisen sotureiden kohtaamisesta karmaisi häntä, 1034 oli kyllä nähnyt lajitovereitaan, jotka olivat kohdanneet vihollisen.
Sinihattuinen torakka kuitenkin rohkaisi mielensä, ja nousi sänkynsä reunalta. Hän asteli hyttinsä ovelle, ja käytävässä huomasi tuoreen henkivartijakaartinsa olevan valmiina, kaikki hampaisiin asti aseistautuneina. Kaikilla oli hieman rivitorakkaa jykevämmät ja tummemmat punaruskeat rintapanssarit ja päässään heillä oli tummat, lyhytlippaiset hatut sekä tummat suojalasit.
Tuota, hei?
Jäyhät ja huomattavasti 1034:ää kookkaammat torakat tekivät asianmukaisen sotilastervehdyksen, mutta viestivät ilmeillään vahvasti halveksuvansa uutta suojeltavaansa. Sinihattu tiesi, ettei ollut päässyt maineestaan eroon.
Joukkio lähti kuitenkin liikkeelle, mutta kannelle päädyttyään kohtasi muuan ongelman.
Matoro, Suga, Ruki, Tronie ja Lignok kannelle päästyään kohtasivat muuan ongelman.
Torakat ja klaanilaiset kohottivat aseensa, ja ennen kuin sanaakaa vaihdettiin, oli mähinä syttynyt. Matoro ja Suga astuivat yhdellä sulavalla askeleella muun joukkion suojaksi ionikatanat viuhuen, kun taas Lignok ja Tronie ottivat vähän etäisyyttä. Jälkimmäinen heitti akvaariostaan jotenkin kummassa ohjuksen saaden tämänkin tempun vaikuttamaan iloiselta.
Ruki katseli toivottomana sivusta. Klaanilaiset olivat kyllä selvästi niskan päällä, mutta tämä oli torakoiden sotalaiva. Hetkenä minä hyvänsä koko tämä pätkä kantta vilisisi Nazorakeja ja kaikki klaanilaiset olisivat mennyttä ilman täyttyessä sadoista zamor-kuulista.
Yksi kova isku torakkain miekasta lennätti niukin naukin laukulla itseään suojanneen Lignokin liukumaan kantta pitkin, ja pieni hahmo löi päänsä kaiteeseen. Ruki katseli kauhuissaan näkyä. Hän tahtoi auttaa, mutta oli jähmettyneenä paikalleen. Ainoastaan hänen katseensa liikkui klaanilaisten ja torakoiden lomassa, halki laivan kantta. Mutta ehkä se oli riittävästi.
Ruki lähti juoksemaan kohti löydöstään.
Amiraali katsoi käytävän ikkunasta ulos. Hänen kuulonsa ei ollut pettänyt. Jossain päin Rautasiipeä oli juuri räjähtänyt.
Troopperin Hau lakkasi hohtamasta, ja suojakenttä katosi. Klaanilainen katseli työnsä jälkiä. Miltei kokonainen kerros oli räjähtänyt, ja hänellä oli suora näköyhteys kannelle, joka olisi luultavasti paras pakomahdollisuus.
Tulen Toa juoksi entisestä siivouskomerosta nykyisestä pienellä liekillä palavasta kaaoksesta ja lähti juoksemaan kohti raikasta meri-ilmaa. Taakseen hän jätti kaikki vähät komeron siivousvälineet. Niitä oli vain muutamia, koska melkein kaikissa oli ollut varoitus räjähdysherkkyydestä. Troopperi ei ehkä ollut kemisti, mutta hän osasi sitoa purkkeja toisiinsa.
Ulos, pienelle parvekkeelle päästessään Troopperi kuitenkin yllättyi. Hän huomasi Rukin joka oli juosta päätä pahkaa kolmen nurkan takana väijyvän torakan tulilinjalle. Seurasi äärimmäisen nopea tulijousen esiinvetäminen ja vielä nopeammat kaksi nuolta. Sitten miekan kaivaminen ja muutama juoksuaskel.
Kaksi palavaa torakanruumista ja yksi torso lysähtivät kiillotetulle kannelle juuri parahiksi, kun Ruki kirmasi esiin kulman takaa.
Troopperi, mitä sinä- Mitä sinä?
Ruki viittoi kädellään Tulen Toaa seuraamaan ja kaksikko pinkoi kannen halki.
**
Bloszar, Hai ja Matoralaiset katsoivat suu ammollaan kun Killjoy aktivoi jalkapohjiensa rakettimoottorit ja syöksyi kantta pitkin tankkeja päin. Miksi? Ta-Matoran Gefel kyseenailaisti punaisen klaanilaisen suunnitelmaa. Ei mutta, tuossahan on järkeä Hai ymmärsi samalla kun meritankin ammus pakotti porukan hyppäämään maihin. Uskokaa monien juoksuhautojen konkaria kun sanon, että tankki ei voi ampua liian lähellä olevaa kohdetta. Mutta mitä hän aikoo tehdä tankille, kun hän- TSAKAPLAUAA, tankin ammus sanoi keskeyttäen epäkohteliaasti Gefelin lauseen. ..pääsee lähelle?
Killjoy tarttui yhtä meritankkia puskurista ja kippasi sen katolleen.
Positronie tanssi hassussa konehuoneessa, johon sankarikolmikko oli jumittanut itsensä. ”Onko tässä huoneessa ikkunaa?” Kysyi Kala mietteliäänä. Bloszar ja Ruki kääntyivät hänen puoleensa ja mutisivat jotain kielteistä. Tronien hymy laski hieman, mutta sitten hän keksi. Kala sulki silmänsä ja rupesi käskyttämään akvaariotaan. Siinä samassa pienehkö ohjus ilmestyi ja lensi seinää päin. ”YAY! Nyt meillä on ikkuna.”
Ruki katseli hämmentyneenä tapahtunutta. Mistä lähtien akvaariokaloille on annettu ohjuksia? Bloszar taasen piti tätä hyvin tavallisena. Edes hän ei tiennyt vielä, mitä kaikkea tuosta pienestä akvaariosta voisi löytyä.
”Tronny, pystyisitkö sinä löytämään toiset?” Kyseli Blozi. Kala avasi silmänsä, teki voltin ja katseli Toaa väärinpäin.
”Kyllähän minä.” Kuului telepaattinen vastaus, joka tuntui tulevan kaikkialta, sekä ei mistään. Positronie sulki jälleen silmänsä ja alkoi huomattavasti hohtamaan kirkkaammin kuin ennen. Hän oli saanut yhteyden Matoroon.
Ringring, Kuuleeko Matoro? Kuuntelen. Matoro hätkähti pimeydessä. Hän katseli ympärillensä, mutta tullessaan tulokseen, että hänen lähellään ei ollut hyperaktiivisia kaloja, vastasi hän mielessään. Tronie? Minäpä minä. Kuului aina niin iloinen telepaattinen ääni. Matoro varmistui siitä, että kyseessä oli Tronie. Missä olette? Huoneessa, joka on täynnä murskaimia. Minä pidän murskaimista. … Miksi siellä on murskaimia. Pääsettekö sieltä itse vai pitääkö tulla auttamaan? Matoro pyysi mielessään: Olen Sugan kanssa… siivouskomerossa. Tai saattavathan ne olla myös mäntiä ainakin niin tuossa lukee. Mietti Tronie, mutta hätkähti hereille ajatuksistaan ja vastasi: Siivouskomerossa? Voimme tulla sinne. Ja muistathan pitää ikkunaa silmällä. … mitä sinä tuolla tarkoitat?
Silloin räjähti lähistöllä oleva ikkuna pienehkö ohjuksen voimasta. Positronie oli räjäyttänyt toisenkin reiän laivan kylkeen.
7304 oli kuullut räjähdykset ja käski pari miestään tarkistamaan tilanteen.
”Älkää jättäkö yhtään henkiin. Tappakaa kaikki jos on pakko”, torakka sanoi. Muut torakat tekivät kunniaa ja lähtivät juoksuun.
Blozi kuuli torakoiden äänet ja otti pienen laatikon esiin. Se oli todella pieni, ehkä noin sormenpään kokoinen.
”Tällä hoiten nuo torakat”, Tulen Toa sanoi.
”Se on laatikko. Laatikko. Miten me muka sillä hoitelemme nuo torakat?” Ruki kysyi.
Blozi avasi varovasti laatikon kannen ja samassa kuului pienen pieni poksahdus ja tuli esiin vähän savua. Savun laskeuduttua Ruki huomasi Blozin käsissä olevan ampuma-ase.
”Vanha Zamor-plasmakanuunani. Olenkin kaivannut sitä”, Tulen Toa sanoi.
Silloin oven takaa kuului ääniä. Torakat olivat löytäneet heidän piilonsa.
”Ööh, Tronie? Miten me tuonne ikkunalle pääsemme?” Ruki kysyi Tronielta, joka oli lennähtänyt takaisin.
Blozi pohti asiaa ja nosti maasta paksun köyden, joka saattaisi kestää heidän painon. Hän ojensi sen Kalaisalle kumppanilleen, joka lensi nopeasti kiinnittämään
Mutta silloin ovi räjähti ja n. tusina Nazorakeja saapui paikalle. Toa aloitti ampumisen. Monia ammuksia, jotka oli tehty Zamor-palloista osui torakoihin. Kahdella oli erityinen haarniska, joten ne eivät kärsineet vahinkoja toisin kuin muut.
Silloin Ruki sitoi köyden kiinni erääseen jumittuneeseen mäntään ja rupesi kiipeämään köyttä pitkin. Tulen Toa pidätteli torakoita hetken aikaa, mutta ei kestäisi kauaa. Kahden Nazorakin, jotka olivat ainoana hengissä, oli haarniskaan ei saanut millään vahinkoa.
Torakat ottivat miekat esiin ja potkaisivat silloin Tulen Toaa. Hän ei lentänyt kauas, mutta Nazorakit saivat hyvän tilaisuuden päihittää hänet miekoillaan. Bloszar ei pystynyt ampumaan, torakat olivat liian lähellä.
Ruki oli kiivennyt jo kohtalaisen pitkälle, mutta silloin pari torakkaa jättivät Bloszarin ja lensivät räjäytetystä seinästä merelle Veden Toan kippuun. ”Ette pääse elävänä pois täältä. Pidämme siitä huolen”, toinen torakoista sanoi mielipuolisella äänellänsä. Ruki yritti pysyä tasapainossa ja vältellä Nazorakeja parhaansa mukaan. Se osoittautui mahdottomaksi.
Ruki oli jo menettämässä toivonsa, mutta silloin kaksi Jään Toaa astuivat esille ja käyttivät elementaalivoimiaan jäädyttääkseen lentävät nazorakit, jotka putosivat kylmään mereen.
Summerganon ojensi kätensä Toalle ja auttoi hänet räjäytetystä ikkunasta sisälle.
Mutta mitä oli tapahtunut Bloszarille?
Meri, Die Tärtä
Muuan pitkä Veden Toa, Laagras (joka oli myös yksi Anonymmelin Toa-tiimin jäsenistä) käveli kannella, jossa taistelu alkoi päättyä.
Siellä siivottiin paljon. Paikkoja kunnostettiin ja kuolleita ruumiita, joita oli yllätykseksi vain viisi, heitettiin mereen. Laagras katseli mastoa. Siinä eräs Tulen Toa sulatti Aerikin tekemää jäämäkeä. Kukaan Tärtäläisistä ei ollut kovin tyytyväinen. Kapina ei ollut koskaan hyvä asia, vaikka voitto tulisikin.
Laagras meni kannen alle. Paikka oli aika huonossa kunnossa. Seinissä oli reikiä, monet siellä olleet tavarat oli poltettu tai rikottu. Kannen vasen puoli oli selviytynyt kaikista parhaiten ja siellä Anonymmeliä leikattiini. Hänen jalkansa oli joutunut kuolioon, koska luodissa oli jonkillaista myrkkyä. Maan Turaga ei näyttänyt ilmeillään kivun merkkejä, mutta silti kaikki tiesivät, kuinka tuskalias tilanne oli.
Eräs Tärtäläinen leikkasi Anonymmelin jalan pois ja laittoi tilanne puujalan. Hän ei ollut ilmoittanut asiasta kenellekään. Muut katsoivat häntä ihmeissään, ja silloin Anonymmeli nousi.
Silloin tyrmäävää kaasua sisältävä pullo lensi huoneeseen ja hajosi lattialle. Viimeiset kaksi kapinallista, joita ei oltu vangittu juoksivat kaasunaamarit päässään ja sieppasivat Kapteenin panttivangiksi. Tärtäläiset olivat yksitellen kaatuneet maahan.
Kaikki, paitsi Laagras, joka oli ottanut seinästä kaasunaamarin. Hän lähti kapinallisten perään, jotka hyppäävät pois laivasta, tajuton Anonymmeli mukanaan. Laagras juoksi katsomaan meren ääreen ja huomasi, että kapinallisilla oli moottorivene.
Un-Tak oli lähistöllä. Laagras juoksi hänen luokseen.
Laagras seurasi Un-Takia kannen alle. Le-Matoran otti avaimen esiin ja avasi sillä metallisen oven, jota Laagras ei ollut ennen nähnyt. Siellä oli moottorivene, joka oli todella hyvässä kunnossa.
”Tämä tässä on Die Pira, minun moottoriveneeni”, Un-Tak sanoi. ”Vain minulla on avaimet tähän oveen. Edes Anonymmeli ei tiedä tästä, joten pyytäisin, ettet kerro hänelle.”
Laagras nyökkäsi. ”Miten saamme tämän pois veneestä?”
Un-Tak hyppäsi Die Piraan, Laagras samoin. Le-Matoran painoi nappia, jolloin puinen seinä avautui ja meri näkyi.
”Vau. Onko tämä Die Piran venetalli? Tai mikä lieneekään”, Veden Toa kysyi.
Un-Tak nyökkäsi ja käynnisti veneen. Se lähti pihalle aukosta ja samalla puinen ovi sulkeutui. Laiva meni siitä juuri ja juuri.
Kaksikko lähti seuraamaan kapinallisia. Un-Tak rupesi ampumaan niitä raketeilla, kun heidän vene alkoi näkyä.
Kapinallisten johtaja nousi pois ohjaajan paikalta ja otti ison tykin esiin ja alkoi ampua. Laagras rupesi käyttämään Veden elementaalivoimiaan ja torjui niillä ohjukset. Un-Tak vastasi tuleen raketeillaan ja räiskintä alkoi.
Kapinallisten moottoriveneen ohjaimissa oleva tärtäläinen yritti päästä eroon Le-Matoranista ja Veden Toasta. Hän ei kumminkaan onnistunut, koska Un-Takin raketit estivät häntä kääntymästä. Pian alkoi sataa ja ukkostaa.
Un-Tak kuiskasi Laagrasille jotain ja Veden Toa hyppäsi veteen.
Kapinalliset alkoivat tulittaa vettä, jolloin Un-Tak ampui isoimman rakettinsa, joka osui suoraan kapinallisten johtajaan, joka kuoli heti.
Laagras silloin nousi vedestä, otti Anonymmelin mukaansa ja ui takaisin Die Piralle.
Un-Tak ampui kaikki rakettinsa kapinallisten veneeseen. He väistivät ne, mutta silloin Laagras käytti Veden voimiaan ja hukutti kapinalliset.
Le-Matoran ajoi takaisin Die Tärtälle ja asetti veneensä samalla paikalle. Kolmikko nousi ja menivät kannelle. Anonymmeli oli yhä tajuton. Laiva alkoi palata alkurutiineihin, mutta paljon pienemmällä miehistöllä.
SS Rautasiipi
Blozi katsoi torakkaa. Hän huomasi sen haarniskan ja ajatteli, miten voisi voittaa tuon. Sillä oli paksu miekka, joka varmasti pystyi torjua Kivinuijan iskut. Samalla Nazorak ampui häntä jollain laitteella.
Blozi tunsi jotain. Hän ei pystynyt käyttämään elementtivoimiaan. Nazorak silloin juoksi häntä kohti ja aloitti hyökkäyksen. Hän huitaisi Toaa miekallaan ja samalla potkaisi. Molemmat iskut osui ja Toa kaatui.
Nazorak katosi häntä ja valmistautui lopettamaan tämän. Samalla toinen torakka, jonka Blozi oli tainnuttanut, heräsi ja otti oman miekkansa esiin. Hänkin valmistatui lopettamaan Toan.
Bate silloin kamppasi toisen torakan, ja löi toista kivinuijallaan. Hän nousi ja lähti köyden luo. Toinen Nazorak, jonka hän oli kampannut, sai Toan jalasta kiinni ja heitti hänet seinään.
”Vaikka 7304 sanoi, että meidän pitäisi tappaa kaikki, minusta voisimme ottaa tämän vangiksi, eikö niin 9876?” toinen torakoista sanoi.
”Se kuulostaa hyvältä 9877. Voimme tehdä hänelle mitä vain”, toinen vastasi ja huitaisi miekallaan Baten ruumista. Isku oli kova ja samalla toinen torakka löi häntä päähän jonkinlaisella rautanyrkillä. Torakat alkoivat nauraa, kun Toaa rupesi huippaamaan.
Blozi ei jaksanut kuunnella tuota, ja löi kivinuijallaan toisen torakan tajuttomaksi.
Toinen torakka silloin löi miekallaan Toaa, joka torjui sen Kivinuijallaan. Hän samalla potkaisi Nazorakia ja löi nuijallaan päähän. Isku oli niin kova, että torakan pää kirjaimelisesti räjähti. Silloin Bate meni köyden luo ja alkoi kiivetä. Kylmä meri-ilma tuntui ikävältä, mutta Tulen Toa kesti. Kesti köyden toiseen päähän asti ja pystyi kiipeämään räjäytetystä ikkunasta. häntä alkoi taas pyörryttämään.
”Pakko… löytää muut…” Bate ehti sanoa, ennen kuin pyörtyi.
[spoiler=Alkusanat.]Riemuitkaamme Riemusta, hän kirjoitti tästä muutaman pitkän ja työteliään kohdan ja löysi mahtavan musiikin. Eli iso kiitos.[/spoiler]
BKS Hildemar
Nazorak 5505 oli arvostettu tovereidensa joukossa. Hän oli hyvä ampumaan ja hallitsi erityisesti tankkien korjaamisen, mutta ennen kaikkea 5505 oli tehokas ottamaan tilanteen haltuunsa ja pitämään päänsä kylmänä. Siksipä hän oli nytkin saanut tehtäväkseen hoitaa laivan varmistamisen johtamisen. Tiedusteluosasto ei tiennyt, kuinka monta klaanilaista oli ollut Hildemarin kyydissä laivan lähtiessä matkaan, joten oli tärkeää lähettää joukko asiansa osaavia Nazorakeja puhdistamaan paikat yllätysten varalta.
Ja juuri kun 5505 oli katoamassa kannen alle raskain liekinheittimin varustetun ryhmänsä kanssa, hän kuuli kolahduksen. Hän katseli kannella ympärilleen, mutta se näytti tyhjältä. Hmmm.
Hain katse oli melkoisen murhaavanlainen, kun hän katseli ruipeloa Nazorakia, joka kulki hänen vierellään Hain katananoloista miekkaa ylimielisesti heilutellen. Aivan kuin ei olisi riittävästi, että Hailta oli viety säilä pois, hänet oli myös kytketty jonkinlaiseen masiinaan, joka imi hänen kehostaan elementaalivoimat.
Kehostani, Hai tuumi. Hän kuitenkin tunsi voiman virtaavan jossain muualla. Kanohi Haios.
Hai osasi kuitenkin hillitä tunteensa, eikä päästänyt virnettä kasvoilleen.
Matoro.
Mustahaarniskainen jään Toa kohotti katseensa hämmentyneenä ja pysähtyi paikalleen. Aivan kuin hän olisi kuullut oman nimensä. Matoron takana kulkeva, pistinkärkisellä Zamorilla aseistautunut torakka ei kuitenkaan arvostanut yllättävää seisahdusta, vaan tökkäisi klaanilaista selkään. Liikettä!
Matoron vastaus oli pahan silmän jakaminen mitä vihaisimman mulkaisun muodossa. Tilanne oli näin klaanilaisittain katsottuna kieltämättä ikävänlainen. Hän, Killjoy, Summerganon, Hai, Bloszar, Ruki, Sadje, Hildemarin Matoralaiset ja jopa Tronie olivat useiden piippujen tähtäimessä, ja heitä marssitettiin metallista siltaa pitkin SS Rautasiivelle. Erityisesti Killjoylla näytti olevan vaikeaa, johdot hänen selässään ilmeisesti söivät haarniskasta energiaa, ja ilmeinen taistelukunnon heikentäminen johti myös sangen vaikean näköiseen kävelemiseen.
Matoro.
Nyt hän oli aivan varma, että oli kuullut jotain, mutta oppi kerrasta olemaan pysähtymättä. Hän myöskin ymmärsi, mistä äänet olivat tulleet. Vaikka Nazorakein järjestelmä esti heitä käyttämästä elementaalivoimiaan, Kanohi Cencord oli yhä toiminnassa.
Matoro.
Hai? Matoro vastasi mielensä sisällä, ja vilkuili ympärilleen. Torakat eivät huomanneet mitään, mutta Hai katsoi häneen.
Minäpä minä. Huomaatko, nämä ääliöt eivät saaneet naamioita pois toiminnasta.
Huomaan, jo tästä keskustelustakin. Sitten Matoro ymmärsi. Sinun naamiovoimasi, sehän on…
Nimenomaan. Nyt vain odotamme sopivaa hetkeä.
Mieltenvälinen keskustelu kuitenkin keskesi, kun klaanilaiset pääsivät Rautasiipeen. Sotalaivan kyljestä kurottautunut silta johti heidät suurehkoon halliin. Katossa oli tylsännäköisiä loisteputkia, ja se oli kaikin puolin harmaa ja koruton. Kymmenistä, ellei peräti sadoista torakoista koostuva vastaanottokomitea oli kuitenkin huomattavasti prampeampi. Ja tähtäsivät aseillaan klaanilaisia. Hallissa oli jopa muutama torakkain pahamaineinen merikelpoinen tankki.
Laivaston Nazorakit tunnisti helposti muista torakoista. Niiden vaatetus oli aivan erilainen, ja ennen kaikkea tekstiiliä oli huomattavasti enemmän. Lisäksi erilaisia mitaleita ja arvomerkkejä oli keskivertotorakkaan nähden enemmän, laivaston perinteisiin kuului kokemuksensa esitteleminen ja tärkeältä näyttäminen aivan eri tavalla kuin muuhun yhteiskuntaan. Jo on. Nämä ovat asuneet niin kauan poissa maan alta, että ne ovat kehittäneet itselleen tyylitajun. Vaiti! kuului kylmä mutta hienostunut ääni halliin ahtautuneen torakka-armeijan takaa. Metallisella korokkeella, paksun panssarilasin takaa seisoi ryhdikkäänä, siniseen viittaan verhoutuneena Amiraali 002. Ja voitte lakata haaveilemasta vastarinnan alkamisesta. Päänuppinne ovat yhteensä yli kahdensadan aseen tähtäimissä, ja minua inhottaa ajatus niiden rei’ittämisestä niin… Roiskuvalla tavalla.
Torakkajohtaja piti pienen tauon, ja katsahti ulos hallin ikkunasta. Sitä paitsi, en minä teitä kaikkia edes tahdo hengiltä.
****
5505 lähestyi laivan kannen takaosaan kiinnitettyä ilmatorjuntatykkiä. Hitaasti, askel askeleelta ja kiväärillä osoitellen hän sitä lähestyi. Ja kaiken aikaa 5505 kuulosteli parhaansa mukaan, josko pienen pieni kolahdus oli tosiaan lähtenyt tykistä.
Kun hän sitten saapui suuren tykin tykö, hän käänsi piipun itseään kohden. Harmaa tulen toa virnuili hänelle. Troopperilla oli hauskaa. Mit- Terve.
FLOOOOAASSHMMMWHAAMMIE!
Sopiva hetki?
Poikkeuksellisen.
Valtavaa merialuetta koskeva tärähdys sai suurimman osan hyönteisjaloilla kävelevistä torakoista horjahtamaan. Vain hetkeksi aseet laskeutuivat. Se hetki oli Klaanilaisille tarpeeksi. Hai toimi salamannopeasti ja tämän käsistä ruiskusi paineella suihku vettä suoraan elementtivoimia hallinneeseen koneeseen. Toa virnisti täysosumastaan ja yhdellä kädenheilautuksella vesi jäätyi koneiston sisään. Naamiovoimiaan kiitäen Hai katsoi, kun laite meni oikosulkuun ja se savuten hajosi jäänsekaiseen kasaan.
Killjoyn haarniska päästi oudon kumahtavan äänen. Samanlaisen, kuin sammutettu generaattori saadessaan uutta virtaa. Metsästäjä huokaisi helpotuksesta, repäisi johdot irti selästään ja ensi töikseen nappasi käsiinsä pukunsa sisään piilotetut miekkojen kahvat. Joyn huudahdus tavoitti kohteensa ja Matoron ja Summerganonin kädet nappasivat kahvat ilmasta. Ionikatanoiden terät hulmahtivat päälle kaksikon alkaessa avustaa muita, heidän omia aseitaan kantavien Nazorakien metsästyksessä.
Klaanilaisten vierellä kulkeneet Nazorakit kaatuivat nopeasti Matoron ja Summerganonin iskuihin, mutta hallin sadat yksilöt alkoivat toeta tärähdyksestä. Klaanilaisten väliin hajautuneet Hildemarin miehistön jäsenet huomasivat ongelman ensimmäisenä. Nyt oli kiire. Tällä aikaa Bloszard oli saanut aseensa käsiinsä, suojaten nyt urheasti vielä asettaan etsivää Haita. Ruki yritti vetää Sadjea mukanaan, pitäen itsensä tiiviisti muun joukon mukana. Klaanilaisten uusi taistelutarmo tyrehtyi kuitenkin pian, satojen aseiden kalinan kaikuessa vain miltei kaaokseen puhjenneessa hallissa.
Klaanilaisilla oli aseet, mutta lukemattomien piippujen tähdätessä heitä, joukkio lamaantui yhteen tiiviiseen ryppääseen. Klaanilaiset eivät ehtineet pakenemaan käytäviin ajoissa ja nyt Amiraali taputti panssarilasinsa takaa hymyillen. Mitä minä juuri sanoin… Klaanilaiset, aina niin uhmakkaita ja itsevarmoja. 200 asetta minä sanoin. 200.
Punainen käsi tarttui joukon etummaiseksi päätyneen Matoron olkapäähän ja siirsi tätä hieman, päästääkseen Metsästäjän kävelemään tämän ohitse. Killjoy astui koko joukkion eteen salin suulle. Kaikki torakat tähtäsivät nyt häntä. Amiraali myhäili tyytyväisenä. Kas, onko meillä ensimmäinen luovuttaja.
Killjoy hekotti konemaista nauruaan. Katsos Amiraali. Me olemme laivassa. Laivassa, jonka sisällä on iso halli. Me olemme sen hallin ja käytäviin johtavan oviaukon rajalla. Seuraa arvoitus: Minkä virheen sinä teet?
Nazorakien ilme ei värähtänyt, vaan koko halli jatkoi edelleen Killjoyn tähtäämistä. Amiraali kurtisti kulmiaan, mutta Joy ei antanut tälle aikaa vastata. Minäpä kerron: Ensiksi sinä et huomannut, kun puoli porukkaa käytti hyvän tovin tuon pienen välikaton jäädyttämiseen.
Hai, Matoro ja Summerganon virnuilivat. Nazorakien aseet pysyivät tanassa, mutta monen pää harhaili pieneen osaan kattoa, joka tosiaan oli umpijäässä. Toiseksi, Killjoy kajautti, Teillä on vastassa sotilas, jolla on… ohjuksia.
Killjoyn olkapäihin upotetut ohjuspatterit kohosivat sileistä hartioista ja pihahduksen saattelemana molemmat saattoivat yhdet ohjukset matkaan. Pirstaloiva räjähdys kajahti halliin, peittäen raivosta huutavien Nazorakien karjunnan ja Zamor-kiväärien tulituksen.
Koko klaanilaisjoukkio juoksi, juoksi kohti käytäviä katon romahtaessa suoraan käytävän ja hallin väliin, juoksi kauemmas vihamielisesti laulavien aseiden piipuista. Ennen kuin romahdus sinetöi Nazorakit kokonaan toiselle puolelle, osui muutama Zamor kohteisiinsa. Killjoy ja Suga oliat kuitenkin kumpikin kyllin väkeviä kestämään osumansa, ja klaanilaiset juoksivat kaaoksen saattelemana kohti laivan sisäosia. Kapeassa käytävässä akvaario kainalossaan juokseva Bloszard jäi jälkeen. Hai ja Ruki tajusivat tämän ja jäivät auttamaan toveriaan. Muu joukkio juoksi. Matoranien ja sotureiden muodostama hajanainen joukkio ei voinut pysähtyä. Tämä johti ongelmiin. Matoron johtama porukka jatkoi suoraan eteenpäin, samalla kun Killjoy harppoi intuitionsa mukana risteyksestä vasemmalle, kohti portaita. Hajanainen Matoran-joukko ja Sadje takanaan, Killjoy toivoi portaiden tuovan hänelle onnea.
Pakomatka vihollisen käsistä oli alkanut.
Troopperi mönki esiin ilmatorjuntatykistä. Hän katseli työnsä jälkiä: Lieska oli räjäyttänyt muutaman torakan liekinheittinten säiliöt, jotka olivat räjäyttäneet muutaman torakan liekinheitinten säiliöt. Hildemarin kansi oli tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa, mitä nyt pieni reikä ja leviävät liekit hieman epäestetisöivät tilannetta. Jälkimmäisestä ongelmasta tulen Toa kuitenkin pääsi helposti eroon imemällä tulen itseensä.
Harhautus varmaan toimi, hän tuumi toivoen tovereidensa parasta. Seuraavaksi tuli itse päästä tilanteesta erossa. Hildemarille jääminen ei kävisi päinsä, koska torakoille ei saanut antaa pienintäkään syytä upottaa arvokkaassa lastissa olevaa alusta.
Siksipä klaanilainen latasi varsijousensa ja ryntäsi metallisiltaa pitkin kohti SS Rautasiipeä, tietämättä kunnolla itsekään, mihin pyrki.
***
Nazorakit latasivat aseitaan vihaisenä. Klik klik klik ja klik. Sireenit alkoivat ulvoa ja valot välkkyä. Torakkamassat heittivät viittansa selkäpuolelle, kompastuminen ei tulisi kuuloonkaan. Nazorakit menivät muodostelmiin, ja aloittivat järjestelmällisen poistumisensa salista.
SS Rautasiiven metallilattia kolahteli lukemattomien torakanjalkojen iskiessä sitä tasaissa marssitahdissa. Merkillisen näköiset meritankit lähtivät majesteetillisesti vyörymään kohti suurta tavarahissiä. Ainakaan kannella klaanilaiset eivät muodostuisi ongelmaksi.
***
Sadjen naama oli jo aivan punainen juoksemisesta. Hidasta hidasta, minä en pysy tahdissa. Killjoy huokaisi ja pysähtyi pudistellen päätään. Klaanilainen nosti yhdellä rivakalla heilautuksella munkin selkäänsä ja jatkoi hermostunutta juoksuaan. Portaat olivat vain johtaneet ylempään, miltei identtiseen kerrokseen ja nyt Killjoy, Sadje ja neljä Hain miehistön jäsentä, yrittivät paikantaa tietä ulos täydestä vauhdistaan.
Ovi ovelta, käytävä käytävältä joukkio juoksi puhumatta sanaakaan. Joyta kalvoi käytävien tyhjyys. Minuutin kestäneen päättömän juoksentelunsa aikana he eivät olleet törmänneet ainoaankaan Nazorakiin. Käytävän päässä oli jälleen ovi ja Killjoy potkaisi sen edellisten tapaan auki. Metsästäjä jatkoi juoksuaan huomaamatta vastaantulevaa kiitävää hahmoa. Metalli kolahti ja molemmat löysivät itsensä maasta.
Hai piteli päätään ja tajusi pian, mihin oli törmännyt. Killjoy oli saanut itsensä jo ylös ja kampesi nyt tyhjästä ilmestyneen Hain puoliväkisin jalkeille. Missä on Ruki? Luulin, että hän jäi sinun kanssasi? Hai pudisteli päätään: Alakerran hälytykset käynnistyivät pian jäätyämme teistä jälkeen. Joudimme erkaantumaan toisistamme. Hän on jossain Blozin ja Tronien kanssa. Maassa makaava, melkein Joyn alle rusentunut Sadje kömpi pystyyn, käännellessään päätään vainoharhaisesti ympäriinsä. En haluaisi keskeyttää, mutta meillä taitaa olla pienoinen kiire. Hai nyökkäsi ja Killjoy viittoili Matoraneja jälleen seuraamaan.
Kesken viittoilunsa, Killjoy yllättäen ähkäisi ja lysähti polvilleen maahan. Joukon takaa kaikui askeleita ja matalaa hörötystä. Roteva, selkeästi muita tovereitaan rotevampi Nazorak hymyili savuava energia-ase kädessään, tämän takana noin seitsemän rivisotilaan tarkkaillessa tilannetta sivummalta.
Iso kaveri, kaatuu noin helposti. Te klaanilaiset olette paljon heikompia kuin mitä meille on väitetty. Rotevan, käytävän päässä seisovan Nazorakin äänestä paistoi halveksunta. Hain katse harhaili Torakan savuavasta aseesta Killjoyn selkään. Maahan lyyhistyneen Metsästäjän haarniskaan oli ilmestynyt musta läiskä, joka kärytti ilmaan ruostunutta hajua.
Yksi, pienen pieni lamauttaja-ammus ja tämä sankari on maassa, vilpitön nauru alkoi sekoittua Nazon puheeseen, ja nyt vastassa vain Toa ja muutama Matoran. Voi, jos vain olisitte pysyneet hiljaa. Hai nosti säilänsä Killjoyn suojaksi, viittoillen Matoraneja piiloon taakseen. He olivat jääneet kiinni vihollisen laivassa, nyt jo toista kertaa. Hai ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne näytti liian epätoivoiselta.
T-tuo ei ollut energia-laukaus. Killjoyn ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut pitkän putken päästä. Metsästäjän raajat liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Aivan kuin hänen puvustaan olisi tullut yllättäen valtavan painava. se, se oli rajatun alueen EMP-laukaus.
Hain kasvoille nousi virne. Vai niin, no tämähän meni mielenkiintoiseksi. Toa alkoi ottaa hitaita askelia rotevaa vastustajaansa kohti. Torakan virne oli vaihtunut hämmennykseen. Tämän käden vapisivat nyt aseen ympärillä. Hai virnisti leveästi. Hieno bluffi, mutta sinä taidat ymmärtää, että minä olen Toa ja sinulla on minua vastaan EMP-pistooli. Iso kaveri, kaatuu näin helposti.
Nazorak huusi kauhusta, kun tyhjästä ilmestynyt jää alkoi levitä hänen jalkojaan pitkin. Muutama sekunti ja äsken niin uhmakas Nazorak oli jäätynyt patsaaksi. Säälimättömästi tämän toverit alkoivat ampua tietään tämän Klaanilaisten eteen jääneen tukkeen lävitse. Jäätyneet raajat lohkesivat irti ja Zamor-laukaisimet reiittivät hitaasti Nazorakia palasiksi. Hai kumartui kaatuneen toverinsa puoleen. EMP:n poistuminen kestää tarvitsen kolme minuuttia järjestelmien uudelleenkäynnistämiseen. Hai kiroili. Kolme minuuttia ja Nazorakit pääsisivät läpi muutamassa sekunnissa. Sadje koputti Hain olkapäätä, hänellä oli idea.
Amiraali kiroili mielessään käyttäen kaikkia vahvimpia torakankielisiä ilmaisuja ja muutamaa skakdinkielistäkin. Ilmeisesti hän oli neuvotellut liikaa Gaggulabion kanssa.
Tilanne oli torakan laivaston johtajan silmissä katastrofi. Yksinkertainen vangitseminen oli levinnyt täysin käsistä. Ajatuksissaan Amiraali syytti kaikkia tahoja: saamattomia laivaston torakoita, Kenraalia, joka oli vaatinut SS Rautasiiven osan kalustosta poistamiseen koulutustilojen tieltä ja jopa tiedustelua liian vähästä informaatiosta BKS Hildemarin miehistöstä. Mutta kaiken tämän joukossa hän ymmärsi olla vihainen itselleenkin. Hän oli ottanut liian suuren riskin saada klaanilaiset tajuissaan vangittuna.
Nyt hän nilkutti metallisen jalkansa kanssa niin lujaa kuin pääsi kohti komentosiltaa kauniisti ja mahtipontisesti sisutettujen laivan yläosan käytävien halki. Amiraali ohitti muutamia patsaita ja tauluja, kunnes lopulta pääsi kierreportaikolle, ja alkoi vaivalloisesti kapuamaan ylös eriparisten jalkojensa kanssa.
Sitä paitsi kuka mäntti lähetti liekinheittimin varustetut sotilaat putsaamaan Hildemaria?
Bloszar kalaisen kantamuksensa kanssa veti paksun metallioven takanaan kiinni, juuri viime hetkellä ennen kuin Nazorakien liipasinherkkä partio sai näköyhteyttä klaanilaisiin. Huoneeseen muutamia sekunteja sitten tullut Ruki taputti Bloszaria olkapäälle.
Tulen Toa kääntyi ympäri ja katsoi Rukin osoittamaan suuntaan. Onko tuo… …ainoa ovi. On.
Tilanne olisi sinänsä ollut aivan hyväksyttävä, mutta valtava konehuone oli koneisa huone. Erilaiset männät ja rattaat ja merkilliset liikkuvat osat muodostivat lävitsepääsemättömän esteen. Ilmeisesti tätä kautta ei ollut tarkoitus liikkua. Massiivisen huoneen seinät olivat mustat ja kaapelirykelmien peitossa. Koko tilan keskiosa oli koneiston peitossa, jättäen sen kummallekin puolella vain muutamien neliömetrien kokoiset alueet, joissa kykeni oleilemaan tulematta jauhetuksi tohjoksi.
No, asiat voisivat olla huonomminkin, kumpikin Toa kuuli päässään yllättävän pirteään sävyyn. Kukaan meistä ei ole villiintynyt Nui-Jaga jolla on vesikauhu ja joka haisee pahalle ja täällä on ihan miellyttävän viileää.
Bloszar ja Ruki loivat toisiinsa epäuskoiset katseet. Positronie hymyili urheasti akvaariossaan.
Jäädytettyä käytävää pitkin kiitävä, maassa liukuva punainen Metsästäjä sai toimia kyytinä Matoraneille. Hain työntämä eriskummallinen kelkka kiisi pitkin laivaa huumaavalla vauhdilla. Killjoy ei sanonut mitään. Hänen keskittymisensä oli järjestelmiensä palauttamisissa.
Yksi miehistön jäsenistä huudahti. Porukan vasemmalla puolella oli aiempia huomattavasti isommat kaksoisovet. Hai pysäytti kelkan ja avasi ovet. Toivon pilkahdus palasi. Portaat, jotka johtivat suoraan kannelle. Matoranit tuulettivat hiljaa, Hai auttoi Killjoyn pystyyn: Sinun olisi parasta pystyä toimimaan. Kohta rytisee.
Missä pirussa me olemme?
Matoro mielsi Sugan kysymyksen kovastipaljon oikeutetuksi. Kaksikko oli juossut halki sotalaivan käytäviä Onu-Matoran Lignok Sugan olkapäällä keikkuen jo eksyksiin asti, mutta tämä huone herätti heidän huomionsa. Klaanilaiset olivat jonkinsorttisen valvontahuoneen sisällä, ja suurten panssarilasien takana näkyi koulutustilalta näyttävä halli. Halli, joka oli riittävän iso sisältämään vähän suuremmankin kylän. Käytävät ja ampumaradat ja merkillinen sisämetsä muodostivat oman pienen maailmansa. Valvontahuoneen tarjoamasta ylävinkkelimäisestä perspektiivistä kolmikko näki vain muutaman Nazorakin liikuskelevan tilassa. Olenko se vain minä… Matoro aloitti epäröiden …vai ovatko nuo isompia kuin torakat yleensä? Et ole vain sinä, Suga vahvisti. Isoimpia ötököitä joita olen nähnyt, ja minä olin sentään mukana Operaatui Älykäskö Zeppeliinissä. Ei hyvältä näytä, Lignok sanoi enemmän itselleen kuin muille väsyneellä äänellään.
Silloin huone täyttyi puheesta. Puhujan puheesta erottui selvästi torakoiden korostus, ja äänensävy oli vihainen. Klaanilaiset! Luovuttakaa suosiolla, sillä ette voi loputtomiin asti paeta. Me olemme Na Zora. Minusta Te Zora olette osoittaneet sen verran lahjakasta esimerkkiä meidän kiinnisaamattomuudestamme, että voisitte antaa meidän vain mennä! Suga heitti takaisin, tietäen kuitenkin ettei megafoni omannut korvia.
Ovea kuitenkin taottiin sen verran voimakkaasti, että klaanilaiset päättivät suorittaa poistumisen. Juuri ennen kuin Suga murskasi onnekkaan ulkoilmaan johtavan ikkunan, Matoro sai idean. Hän nappasi komentopöydältä kasan levykkeitä ja paperia, kiskoi seinältä pari karttaa ja otti mukaansa kaiken muunkin, minkä voisi arvella sisältävän jotain tärkeää. Hän nappasi ne Lignokille, joka sulloi ne olkalaukkuunsa, ja sitten kolmikko rymisteli ulos ovesta.
Paitsi että ei rymistellytkään, sillä torakat saivat juuri huoneen oven auki, ja tulituksessa Matoron oli pakko heittäytyä välittömästi nappuloiden peittämän metallinharmaan komentopöydän taakse piiloon.
Miltei kaikki olivat nousseet kannelle. Ainoastaan Troopperi Matoralaiset Sadje, Lignok ja Merkel olivat Hildemarin sisätiloissa. Tunnelma oli kireä ja kaikki olivat hiljaa. Summerganonin koura puristui huotrassaan lepäävän miekan ympärille, kun hän katsoi horisonttiin. Muutkin tuijottivat samaa, pohjoisesta lähestyvää rakennelmaa. Onko se- Hai aloitti epäuskoisena, mutta sai vastauksen kesken lauseen. On, Matoro totesi, ja hengitti raskaasti. Muistakaa, ei sanaakaan Nimdasta. Ei minkään painostuksen alaisena. Emmekö voi vain, tiedättekö, viilettää pakoon. Hildemar on aika ärhäkkä peli? miehistöön kuuluva Le-Matoran Olkar elätteli toivoa. Killjoy loi pieneen hahmoon täysin ilmeettömän katseen. Emme.
Matoro loi katseen koko joukkioon. Ei sanaakaan Nimdasta. Ei missään olosuhteissa.
Muut hyväksyivät Matoron sanat hiljaisina, ja katsoivat, kun SS Rautasiipi lipui horisontista kohti Hildemaria.
Amiraali 002 katsoi panssaroidun ikkunan läpi sinisen ja hopean kaikissa eri sävyissä välkehtivää merta. Suuren veden keskellä oli yksi kiinteä piste. Se oli laiva. Ja vaikka se näkyi vielä pienenä, olivat SS Rautasiiven ammattitaitoiset tutkankäyttäjätorakat jo tunnistaneet aluksen. Se oli BKS Hildemar.
Ja jos me näemme tuon purtilon, täytyy heidän nähdä tämä sotalaiva, Amiraali ajatteli. Sitten hän kääntyi kohti komentosillan torakkamiehistöä. Valmistelkaa laivanvaltausosasto.
Bloszar laski kätensä Positronien akvaarion päälle, ja katsoi vihaisesti alati lähestyvää Nazorakein lippulaivaa. Koko hänen olemuksensa viesti puolustustahtoa. Kukaan ei koskisi hänen ystäväkalaansa. Sinisen akvaarion asukki itse näytti hämmentävän tyytyväiseltä, kun otti huomioon että lähimerien suurin sotilasasia tulla körötteli sangen sutjakkaa kyytiä kohti heidän sijaintiaan, eivätkä hei oikein voisi paetakaan, Rautasiiven tykit kantaisivat helposti tänne asti.
Hai katsoi Bloszaria, ja pudisti pienieleisesti päätään. Nazorakein sotalaiva voisi räjäyttää heidät sekunneissa ilmaan, jos klaanilaiset tekisivät yhdenkin väärän liikkeen.
Kun Rautasiipi oli enää sadan metrin päässä ja peitti suuren osan taivaasta, oli Ko-Matoran Korekin pakko ottaa rauhoittavasti Rukia kädestä. Sinisen Toan hengitys ei kuitenkaan tasaantunut, vaan tämä katseli pelokkain silmin lähestyvän aluksen valtavia tykkejä ja sen kannen laidoilta katselevia satoja aseistautuneita Nazorakeja.
Lopulta valtava sotalaiva lopetti etenemisensä ja pysähtyi. Klaanilaiset Hildemarin kannella katselivat täysin vaitonaisina SS Rautasiipeä. Nazorakein laivaston ylpeys oli auringon kimalluksessa komea, mutta uhkaava näky. Se ei ollut ainoastaan pitkä kuin mikä, vaan myös korkea ja sen komentosilta näyttikin ulottuvan alhaalta, Hildemarin kannelta katseltuna siniseen taivaaseen asti. Sotalaivan kyljissä oli metallisia kotka-rahin siipiä muistuttavat koristeet, mutta muuten valtavan aluksen koristukset muistuttivat sen torakka-arkitehdeistä: Keulan Nazorakinhampaat, komentotornin tuntosarvet ja koko laivan perän peittävä, metallinen torakka-kuori eivät varmastikaan jättäneet kenellekään epäselväksi, keiden veren voimin oli merellinen sotilasmahti rakennettu. Kaiken kaikkiaan alus oli suurempi kuin useimmat lähisaarten kaupungeista, ja nyt se tuntui meren tahdissa hitaasti keinuessaan hengittävän raskaasti kuin valtava merihirviö.
Klaanilaisten katseissa oli silti uhmaa, ja he asettautuivat riviksi Hildemarin kannelle. Muistakaa, Summerganon mutisi vieressä seisovilleen. Nuo ovat vain ötököitä. Allekirjoittanut itse on listinyt niitä enemmän kuin jaksaa muistaa, eikä tilanne ennenkään ole ollut erityisen reilu. Joten antaa tulla rääpäleet, toveri Sugamustus on ihan Karzahnin valmis, älkää suotta odotuttako!
Hetken oli aaltojen liplatusta lukuun ottamatta täysin hiljaista, ja sitten se tapahtui. Valtava silta työntyi Rautasiiven kyljestä ja rysähti BKS Hildemarin kannelle. Samassa pienen höyrylaivan kansi olikin täynnä aseistautuneita torakoita, jotka osoittelivat klaanilaisia aseillaan. Kukaan sankareista ei tehnyt elettäkään estääkseen invaasiota, sillä monet Rautasiiven heihin kohdistetuista tykeistä olivat isompia kuin Hildemar itsessään ja rauhoittivat tilannetta tehokkaasti.
Matoro katseli, kun hänen aseveljensä ja ystävänsä riisuttiin aseista. Hänen olisi tehnyt harvaa asiaa niin kovasti mieli kuin tarttua miekkaansa ja sivaltaa lähimmiltä torakoilta päät kahtia ja jatkaa hommaa muutamalla jääsirpillä, mutta nyt taistelu ei tullut kysymykseen. Siitä aiheutuisi vain kasa kuolleita klaanilaisia ja yksi Nimdan siru meren pohjassa, tai vielä pahempaa, Allianssin kynsissä. Nyt hän tyytyi vain katsomaan vihamielisesti kypäräpäistä Nazorakia, joka tarttui hänen säiläänsä ja veti sen pois hänen hyppysistään. Torakka näytti hieman pelokkaalta, mutta se ei ollut mitään verrattuna niihin hyönteissotureihin, jotka riisuivat Killjoyta aseista. Ensinnäkään ne eivät tienneet, kuinka poistaa kyborgiselta punahaarniskalta tämän piilotettua arsenaalia, ja toisekseen klaanilaisen tuijotus sai muutaman Nazorakin kirjaimellisesti tärisemään pelosta.
Siihen Matoron havainnot sitten hetkeksi katkesivatkin, kun hän tunsi piston selässään ja pian toisen ja kolmannenkin. Näkökenttä mustui sekunneiksi, kunnes palasi huminan saattelemana. Seuraavaksi hän tunsi kahleen kaulassaan, ja sitten..
Voimattomuus. Mitä tapahtuu? On niin kovin heikko olo.
Mustahaarniskainen jään Toa katseli ympärilleen. Myös Summerganonin, Hain, Killjoyn, Rukin ja Bloszarin selkiin iskettiin sarja johdollisia piikkejä, ja heti perään valoin varustellut kahleet kiinnitettiin heidän kauloihinsa. Laitteista kulki johdot suureen pyörillä kuljetettavaan laitteeseen, joka hurisi kovaan ääneen. Matoro katsoi kauhuissaan, kun hänen kumppaneidensa sydänvalot hohtivat vain pienellä teholla. Myös heidän koko olemuksensa tuntuivat astetta harmaammilta.
Elementaalivoimat, Ruki henkäisi. En tunne niitä enää. En tunne… Merta.
Eräs Nazorak kuitenkin vaiensi veden Toan hutkaisten tätä metallisen Zamor-kiväärin piipulla. Toinen, monin mitalein varustettu torakka avasi ruman kitansa. Vaietkaa. Ja valmistautukaa. Nazorak hähätti ikävän kuuloisesti, ja vastasi Hain kohonneisiin kulmiin neljällä sanalla. Amiraali tahtoo tavata teidät.
Tronien oudon akvaarion puolikkaat leijuivat aluksen kaiteella Matoron ja Sugan vierellä. Positronie tuntui olevan aina yhtä iloinen. Kun muut hermoilevat Nimdan varjelusta, pieni iloinen ankerias uiskentelee meressä.
”Kapteeni, kaikuluotain havaitsi jotain veden alla…” matoran ilmoitti puheputkella aluksen komentosillalle. Hai havaihtui ja käski komentosillalla olevan Bloszarin pitää kurssin kun Jään ja Veden Toa itse otti puheputken seinältä. ”Mitä meinaat? Voiko se olla sukellusvene?” hän kysyi. ”… ei. Se on pienempi. Se on pitkä ja kapea, ja liikkuu nopeasti kohti meitä.”
Valoa hohtava ankerias syöksyi merestä suurella nopeudella ilmaan. Tronie syöksyi kyljelleen Hildemarin tummanruskeasta puusta olevalle lattialle. Sekunteja myöhemmin useita metrejä pitkä musta ankerias syöksyi ylös vedestä aluksen viereen. ”Mikä karzahni tuo on!” Suga huudahti ja tavoitteli miekkaansa. Mustan olennon saksimainen koura iski Toaa rintakehään, heittäen tämän maahan. Matoro oli syöksynyt kohti Tronieta, mutta outo akvaario oli kasautunut ankeriaan ympärille itsestään.
Negatronie lensi laivan yli pitkässä kaaressa. Kun musta hirviö syöksyi veteen aluksen vasemmalla puolella, aallot saivat koko höyrylaivan huojumaan hieman. Vettä roiskui suurina pärskeinä kannelle.
”M-mikä se oli?” komentosillan kaiteeseen nojaava Bloszar kysyi hämmästyneenä. Hän tuijotti paikkaa, jonne olento oli hetki sitten kadonnut. ”Miehittäkää aseet”, Hai määräsi lyhyesti. Hän katseli hermostuneena merta heidän ympärillään.
”M-mikä se oli?” Matoro kysyi märkänä Tronien vieressä, tosin odottamatta oikeaa vastausta. ”Se oli Negatronie”, Positronie viestitti telepaattisesti kahden Jään Toan mieliin. ”Se on paha puoleni”, kala jatkoi. ”Negatronie on murhaaja. Ainut, mitä hän haluaa, on tuhota asioita.”
Samalla hetkellä musta ankerias syöksyi taas ilmaan. Sen suuri nyrkkimäinen raaja iskeytyi laitaan murskaten puuta ja vavisuttaen alusta. Suuressa Cordak-tykissä oleva Matoran laukaisi, mutta ankerias syöksyi syvyyksiin ja ammus räjähti suurena vesipatsaana meren pinnassa.
”Se on nopea ja älykäs”, etukannen tykille juossut Kapteeni Hai totesi. ”Lisäksi se vaikuttaa vahvalta”, hän jatkoi. Matoro ja Suga olivat jälleen pystyssä. He syöksyivät Hain luo etukannelle Tronie kannoillaan. ”Mitä teemme?” Matoro kysyi Hailta, joka oli miltei yhtä hämmästynyt yllättävästä hyökkääjästä. ”En tiedä. Sen ampuminen on tässä ensimmäisenä suunnitelmana.” ”Hmm. Mukavan simppeli ja varma suunnitelma. Kannatan”, Matoro totesi.
Meri aukeni taas pärskeinä ja musta olento syöksyi tällä kertaa edestäpäin, iskien nyrkeillään kanteen ja tykkiin. Cordakia ei ehditty kääntää ennen kuin ankeriaan koura iski sen irti jalustastaan. Suga ei aikaillut, vaan iski miekallaan mustan massan päätä. Negatronie otti toisella kourallaan keulan kaiteestaa kiinni ja toisella yritti iskeä valkoista soturia, joka kuitenkin väisi ketterästi. Hai kohotti keihästään ja otti pari juoksuaskelta aluksen keulassa olevaa olentoa vastaan. Matoro syöksyi myös miekkansa kanssa kohti hirviötä.
Negatronien musta nyrkki osui täysillä Matoroa kylkeen ja Toa lensi kovaa kantta pitkin. Negatronie sai Hain keihään päähänsä, mutta se ei näyttänyt hidastavan tätä. Olento ravisteli Toan kimpustaan ja iski vapaalla kädellään Haita, joka kuitenkin hyppäsi ketterästi sivuun. Isku osui Summerganonia jalkaan ja sai suurikokoisen soturin kaatumaan.
Hirviö tavoitteli hammaskalustollaan Haita, ja olisi osunutkin ellei tykinlaukaus olisi silloin murskannut olennon päätä tohjoksi.
Kannella vallitsi hetken hiljaisuus. Killjoy käveli punaisessa haarniskassaan portaita ylös toisen käden järeä tykki savuten. ”Ajattelin, että tarvitsitte apua”, hän totesi matalalla äänellä muuttaen toisen kätensä pois tykkimodosta.
Hetken kuluttua ankeriaan veltto ruumis liukui kannelta mereen. Hai olisi voinut vannoa veden muuttuvan tummemmaksi kohdassa, jonne rahi putosi.
”Korjatkaa tykki”, Hai rikkoi hiljaisuuden. ”Jatketaan matkaa.”
Kymmenen minuuttia myöhemmin outo ankerias oli unohdettu ja Hildemar puski täyttä vauhtia kohti etelää.
Blozi heräsi juuri syvästä unesta. Hän ei ollut nukkunut hytissään kovin kauan, mutta silti sikeästi. Tronie katseli jälleen merille tyytyväisenä.
”Huomenta hymyilevä ystäväiseni, käyn vähän jaloittelemassa”, Bloszar sanoi Kalalle. Tronie vastasi hymyillen ja Blozi avasi huoneensa oven.
Silloin hän huomasi olevansa merillä. Laiva keinui, mutta se ei Tulen Toaa haitannut, sillä Blozi piti vesistä. Hänellä oli ollut Ga-Matoran ystävänään, joka oli opettanut hänet uimaan ja sietämään vettä.
Blozi ajatteli tosin Nimdaa. Hän ei tiennyt mikä tuota Nimdaa uhkasi, eikä tiennyt oikeastaan mikä tuo Nimda edes tekee. Mutta Tulen Toa ajatteli olla hiljaa ja olla esittämättä turhia kysymyksiä.
Hän huomasi muitten Nimda-tiimin jäsenten olevan jossain muualla ja hän käveli. Toa oli koko ajan mietteliäs. Hän pian meni katsomaan merta ja huomasi kuinka kaunis se oli. Hän uppoutui katsomaan sitä ja unohti kokonaan Nimdan.
Oli aikainen aamu. Päivän ensimmäiset uutiset olivat käsitelleet outoa hyökkäystä yhteen Klaanin lähikylistä. Luultavasti merirosvoja, koska varastoista puuttui paljon tavaraa. ”Merirosvoja. Ihan kuin Allianssissa ei olisi tarpeeksi riesaa”, Matoro mutisi itsekseen kävellessään painotuore Klaanilehti käsissään. Kello lähenteli seitsemää. Aamu oli kolea ja talvi teki tulojaan. Matoroa viileys ei haitannut, se suorastaan rentoutti.
Pitkällä, puisella satamalaiturilla numero kuusi odotteli jo Klaanilaisia ankkurissa olevan höyrylaivan edessä. Matoro taittoi Klaanilehden rullaksi ja pujotti vyöhönsä miekkakotelon viereen. ”Huomenta”, hän tervehti. Laiturilla odotteli Sadje sekä Troopperi ja Bloszar oudon akvaarionsa kanssa. BKS Hildemarista kuului ääniä. Matoro arveli Hain tai jonkun miehistön jäsenen tarkistavan paikkoja. Lyhyen mekaanisen tervehdystenvaihdon jälkeen keskustelu tyrehtyi hetkeksi. Kaikki ajattelivat vain edessä olevaa tehtävää.
”Miksi niin hiljaista?” Tronien telepaattinen viesti kaikui paikallaolijoiden päissä. ”Bloz. Mistä sinä löysit tuon akvaarion?” Matoro kysyi suoraan tulen toalta. ”Joku tyyppi verstaassa antoi sen minulle”, Bloszar vastasi ennen kuin Tronie ehti viestittää saman asian. ”Niin hei. Sadje. Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?” Matoro kääntyi matoranin puoleen. ”Uskontomme pääsaarelle hieman Eteläisestä Mantereesta länteen. Annan tarkan kartan aluksen kapteenille”, Ath-munkki kertoi.
Killjoy saapui punaisessa, uhkaavassa haarniskassaan paikalle Veden Toan kanssa. ”Koska lähdemme?” hän kysyi ensimmäisenä. ”Odotamme pari tyyppiä ja Beetan”, Matoro vastasi ohimennen. Joy aikoi murahtaa jotain Beetasta ja ilmiselvästä ansasta, mutta huomattuaan matoranin ei sanonut mitään. ”Ketä odotamme?” Ruki kysyi. ”Sugaa”, Troopperi vastasi lyhyesti.
”Hei tyypit, mitä te siellä satamassa. Tulkaa tutustumaan kaunokaiseeni!”, Hai huudahti yhtäkkiä korkealta höyrylaivan komentosillalta. Laiturilla odottava joukkio päätti parin mielipiteenvaihdon jälkeen siirtyä alukseen odottamaan. Sadje oli harmissaan siitä, ettei tiimissä ollut kuutta jäsentä. Ei-kuudella-jaollinen luku tarkoittaa suurempaa riskiä tehtävän epäonnistumiselle. Ath ei olisi välttämättä suotuisa.
Keltamusta alus oli ahtaampi miltä se oli näyttänyt. Tämä johtui pääosin kaikkialla olevista ruoka-, varuste- ja aselaatikoista. Paatilla oli Kapteeni Hain lisäksi viisi matorania. Alus oli onneksi panssaroitu ja yllättävän järeästi aseistettu. Kannen suuren cordak-tykin mallia käytettiin normaalsiti suurissa ilmalaivoissa, joten se kykeni aiheuttamaan suurta vahinkoa kaikelle, mikä hyökkäisi alusta vastaan.
Matoro selasi mielessään kaikkia laivoja joilla oli viime aikoina matkannut. Suurin osa niistä oli enemmän tai vähemmän merirosvolaivoja. Matoro tajusi vasta nyt miten paljon oli ollut merirosvojen kanssa viime tehtävillä. Itse asiassa tuntuu siltä, että merirosvoja tunkee joka paikasta Klaanin seutuville.
Valkosininen Toa oli laskeutunut kannelle esittelemään ylpeänä alustaan. Alukseen oli nimenomaan tätä tehtävää varten rakennettu salainen tila ruumaan, Nimdaa varten.
Tawa asteli käytävällä nukkuva Nöpö sylissään. Alkuilta oli tavallista hiljaisempi, eikä kahviossakaan ollut juuri väkeä norkoilemassa, kuten tavallisesti. Tawa huokaisi ja istahti erään pöydän ääreen. Hän tilasi laimean minttuteen ja pohti, oliko hänelle mahdollisesti tulossa nuha.
Hetken juomaansa siemailtuaan hän huomasi Matoron, joka saapui kahvion ovesta sisään. Tämä äkkäsi Tawan, joka istui yksinään, ja käveli tämän pöydän luokse. ”Saanko istua seuraksi?” ”Martti, sinua juuri kaipasinkin”, Tawa sanoi. Matoro istuutui. Hänen perässään seurasi Bloszar ja leijuva turkoosi akvaario. ”Mmmikä tuo on?” Tawa kysyi hämmentyneenä osoittaen sanansa Bloszarille. ”Olen Tronie!” hihkaisi akvaarion asukki. Tawa hätkähti kuullessaan kalan puhuvan ja miltei hyppäsi kattolamppuun. ”Oletko varmasti kunnossa, Tawa?” Matoro kysyi huolestuneena. ”Kyllä, kyllä”, Tawa sanoi ja yritti näyttää vakuuttavalta. ”Minulla olikin teille asiaa.” ”Kävimme juuri hankkimassa menopelin reissullemme”, Matoro selosti. Bloszar nyökkäsi täydentävästi. Tronie teki voltteja akvaariossaan. ”Ahaa”, Tawa sanoi hitaasti. ”Millä te olette lähdössä?” ”BKS Hildemarrilla, Hain laivalla.” ”Mitä asiaa sinulla meille oli, Tawa?” Bloszar kysyi. Tawa näytti vaivaantuneelta. ”Sadje vaatii, että te otatte mukaanne Nimdan sirun. Betan”, Tawa sanoi ahdistuneelta kuulostavasti. Sekä Matoro että Bloszar yllättyivät.
”Ja minä ajattelin”, Tawa jatkoi, ”kysyä teidän asianosaisten mielipidettä.” Kumpikin oli hetken hiljaa Tawan katsoessa heitä tutkailevasti. Troniekin keskittyi tuijottamaan kaksikkoa. ”No, minun mielestäni”, Matoro sanoi lopulta, ”sirun ottaminen on riski.” Tawa kohotti kulmaansa. ”Todellako?” ”No… joo”, Martti sanoi punastuen hieman. ”Munkkien taholta asian ymmärtää, mutta jos molemmat sirut katoavat matkan aikana, tilanne on paha. Mutta en usko, että kukaan oikein pystyisi pöllimään sitä sirua meiltä. Joten mikäs siinä.” Sitten Matoro tilasi itselleen luumupiirakan. ”Minä en pidä ideasta”, Bloszar myönsi. ”Jätetään mieluummin tänne.” ”Tokihan, jos sitä voidaan välttää, olisi parempi jättää se tänne”, Matoro sanoi. Tawa näytti mietteliäältä. ”Pitäisikö minun luottaa nyt siihen, että osaatte pitää sen hallussanne.” ”No hei, ne ovat Matoraneja”, Matoro sanoi kohauttaen olkiaan. ”Mitä mahdollisesti voisi tapahtua?” ”Se, että ne eivät ole Matoraneja”, Tawa kuiskasi pahaenteisesti. Matoro katsoi häneen kysyvästi. ”Mitä, jos tässä on koira haudattuna?” Tawa jatkoi. ”Jos joku yrittää kaapata sirun matkan aikana.” ”Sitten me suojelemme sitä”, Matoro tokaisi. ”Niin kyllä teemme”, Bloszar vahvisti, ”jos se siru on mukana.” ”Jätätte minut kahden vaiheille”, Tawa voihkaisi. ”No kysy Hailta ja muilta”, Matoro sanoi hilpeästi. Hän oli juuri nyt hyvällä tuulella saatuaan eteensä ruoka-annoksensa. Hänellä oli nälkä. ”En minä jaksa!” Tawa huudahti. ”Haluan tehdä päätöksen nyt.” ”Siis tee”, Bloszar tokaisi. Tawa raapi vasemmalla kädellään niskaansa ja kurtisti kulmiaan tuskastuneena.
Tawa painautui syvälle tuoliinsa. Hän mieti asiaa monelta kannalta, muttei sanonut mitään. Lopulta hän tyytyi tokaisemaan: ”Viekää se.” Matoro oli yllättynyt. ”Me siis… otamme sen?” ”Niin te teette. Varmistamme, että saamme Epsilonin. Jos koko juttu on huijausta, minä olen tehnyt virheen.” Matoro katsoi hetken Tawaa silmiin. Sitten hän nyökkäsi. Bloszar katseli hieman haikeana Nöpöä, joka tuhisi yhä Tawan sylissä. ”Lähdemme huomenna”, Matoro ilmoitti. Tawa nyökkäsi hänelle. ”Toimitan sen sirun teille siis huomenna.” Sitten Bloszar ja Matoro lähtivät valmistautumaan seuraavaa päivää varten. Tawa jäi yksin kahvioon. Ketään muuta ei siellä enää ollut.
Tawa silitti Nöpön päätä pikku rahin nukkuessa kevyesti. Hänen ajatuksensa kääntyivät häntä eniten huolestuttavaan asiaan. Visokki, missä olet? Me tarvitsemme sinua.
[spoil]Tawa kirjoitti puolet. Eikun… teki päätöksen Nimdan sirun ottamisesta mukaan.[/spoil]
Sijainti tuntematon, valkoinen huone
”Kredipselleeni”, Manu sanoi itsekseen kammiossa, joka oli miltei jo sokaissut hänet. ”Vihaan sitä.” Hän pohti, mitä Keetongulle ja Guardianille oli mahtanut tapahtua, kun ovi aukeni puhtaan valkoisen seinän keskellä ja sisään käveli mustaan pukeutunut skakditiedemies. ”Ah, Arsestein, viimein. Pieni piriste tämän huoneen synkkyyteen”, Manu sanoi ivallisesti painottaen sanoja ”piriste” ja ”synkkyys” nähdessään Arsteinin, joka asteli suoraan hänen luokseen. Zorak ei vastannut Manulle muulla kuin hyvin ylimielisellä hymyllä. Hän puki päälleen valkoisen takin ja käveli Manun vieressä olevalle metallipöydälle, jonka päällä oli kirurgivälineitä. Manu alkoi aavistaa pahaa.
”Oletko varma, että sinulla on oikeanlainen koulutus tuohon hommaan, Perämies?” hän sanoi ilkeästi. Hänellä oli kokemusta epäpätevistä tohtoreista – olihan hän itsekin sellainen. ”Tiedätkö, miksi olet täällä, pikku Makuta?” Zorak sanoi hyvin hiljaisesti päätä kääntämättä Manuun päin. ”Olisiko tällä kenties jotain tekemistä sen kanssa, että kaappasit minut?” ”Puhdistaaksesi itsesi synneistä”, Zorak vastasi kuin Manu ei olisi juuri sanonut mitään. Zorak kääntyi Manuun päin kirurgiveitsi kädessä. ”Vai synneistäni. Sinä olet tämän keskustelun likaisempi osapuoli, jos saan huomauttaa. Sinä olet murhannut varmasti jo satoja pikku matoraneja elämäsi aikana, kun taas minä vain kymmeniä. Ja laita tuo veitsi pois. En pidä siitä lainkaan.” Makutan kasvojen ilme alkoi olla huolestunut. Zorak alkoi hykertää hieman häiriintyneesti nähdessään Makutan ilmeen.
”Olet murhannut paljon enemmän, kuin kymmentä matoralaista.” Manu oli hetken hiljaa. ”Voi olla, että olen. Mutta minä en orjuuttanut Nynrah-haamuja ja yrittänyt saada heitä rakentamaan tuomionpäivän koneita, joilla voisi yrittää vallata koko univerAAARGH!” Zorak työnsi veitsen Makutan rintakehään ennen kuin tämä ehti lopettaakaan. Makuta katsoi tuskaisin ilmein skakdia, joka virnisti hänelle. Sitten hän sylki verta Zorakin päälle. Valkoinen takki likaantui verestä tummaksi. ”Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi siitä, että silvot minua? Minua, makutaa, joka pystyy kasvattamaan takaisin raajansa ja ulokkeensa.” Zorak pyyhki veren päältään. Takki jäi kuitenkin likaiseksi. ”Tyypillistä sinun kaltaiseltasi likaiselta olennolta”, Zorak sanoi ja työnsi veistä vain syvemmälle. ”Vai oletko edes olento?” Manu irvisti. Sitten hän sanoi niin sarkastisesti kuin kykeni: ”En. Olen hallusinaatiosi sen jälkeen, kun päätit nauttia liikaa kredipselleeniä, jota niin rakastat. Pian muutun satapäiseksi lonkerohirviöksi. Ja pyyhin sinulla takamukseni, rakas Zorak.” Zorak vain nauroi pilkkaavasti Makutalle. Hän nauroi tämän typeryydelle ja sille, miten tämä ei voinut pitää suutaan kiinni edes tällaisessa tilanteessa. ”Luulet yhä olevasi maailman huipulla, pikku Makuta”, Zorak sanoi inhottavasti osoittaen sormellaan Makutaa ja hymyillen pirullisesti. Manu yskäisi. ”Ja… sinä luulet… että olen päässäsi, niinkö?” ”En”, Zorak vastasi kuivasti. Sitten hän otti toisen veitsen ja viilsi sillä syvän aukon Makutan vasempaan käsivarteen. Manu voihkaisi, mutta yritti tukahduttaa äänensä. Hän epäonnistui. ”Tiedätkö, minkälainen ’olento’ olet, Makuta?” Zorakin lopetettua seurasi toinen, vaakasuora viilto Makutan käsivarren läpi. Manu ähkäisi tuskasta kuuluvasti, ja Zorakin virne leveni. ”Ja minä luulin olevani sairas”, sai Manu vaivoin sanottua. ”Mitä ajattelit… tehdä, kun olen… vuotanut ulos?” Zorak hykersi uudelleen. ”Ajattelitko vain seisoa katsomassa… kun… antidermikseni tunkeutuu sieraimiisi ja… suuhusi… korviisi… tukehduttaa ssssinut.” Zorak nauroi häiriintyneesti Makutalle. ”Sitähän sinä pelkästään olet. Pelkkää kasa vastenmielistä limaa, joka leikkii kaikkien kustannuksella.”
”Luulette olevanne niin paljon korkeammalla kuin kaikki muut”, hän jatkoi pienen tauon jälkeen. ”Sekö sinua riivaa? Se, että… me… olemme teitä… kaikin puolin parempia? Me teimme teidän lajistanne… mitä olette”, Manu vastasi. Zorak käänsi katseensa Manuun päin. Hänen silmissään paloi puhdas viha ja kostonhimo.
Zorak alkoi viiltää ja sivaltaa Makutan kehon läpi ja repi lukemattomia syviä haavoja häneen. Skakdi hengitti raskaasti. Hän alkoi nauraa. Manu yskäisi jälleen. Verta lennähti Zorakin takille uudestaan, mutta tällä kertaa skakdi ei alkanut pyyhkiä sitä pois. Verta valui myös puhtaanvalkealle lattialle. ”Nyt sinäkin näytät todellisen luontosi”, Zorak kuiskasi intohimoisen raivontäytteisellä äänellä. ”Te olette kaikki eläimiä. Eläimiä, jotka me loimme”, Manu sylkäisi takaisin. Lisää yskimistä. ”Tsot tsot, pikku Makuta”, Zorak vastasi ivaten Makutan haavoja. ”Eläinkin puree omistajaansa nurkkaan ajettuna.” Zorak repäisi toisen aukon Makutan rintakehän läpi. ”Kostonhimo, Arsestein?” Manu kysyi kuiskaten, eikä pystynyt puhumaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan. ”Viha? Mitä sinä hyödyt tästä?” ”Monellakin tapaa, pikku Makuta” Zorak vastasi. ”Juuri nytkin minä hyödyn monella tavalla. Myös sinä hyödyt tästä.” ”Kuvitteletko, että tappamalla minut… saat Spiriahin teot tekemättömiksi?” Manu sanoi pilkallisesti. ”Ja minä en käsitä… Zorak… miten minä hyödyn siitä, että… sinä silvot minua.” Zorak hymyili inhottavasti Makutalle: ”Jotta tiedät paikkasi tässä maailmassa.” ”Minä tiedän paikkani”, sanoi makuta ja väänsi kasvoilleen virnistyksen ja irvistyksen välimuodon. ”Se on sinun yläpuolellasi.” ”Sitten, hyvä Makuta, kerro minulle”, Zorak puhui pilkkaavasti. ”Miksi sitten olet täällä?” ”Ehkä minun… pitäisi kysyä sinulta”, Manu sanoi pyöräyttäen silmiään. ”Miksi… en ole… ilma-aluksessa, jossa olin ennen heräämistäni?”
Zorak hymähti. ”Teidän ’eläimenne’ saattavat olla paljon korkeammalla kuin te luulette.” Zorak otti pöydästään kahdelta koukulta näyttävän välineen. ”Minä tavallaan toivon, että elän tarpeeksi kauan voidakseni iskeä tuon työkalusi sinuun.” ”On aina hyvä pitää toivoa yllä, vaikka kuinka… epätodennäköistä se olisi.” Zorak työnsi metallikoukut Makutan vasemman käden haavaan ja avasi niillä haavan suuremmaksi. Manu parkaisi ja haukkoi sitten henkeään. ”Epätodennäköisinkin voi tapahtua, sinä iloinen herrasmies”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen tuskissaan.
Zorak otti pöydästä jonkinlaisen kemikaalien täyttämän muovipussin ja työnsi siitä ohuen putken läpi. Putken toisen pään hän työnsi Makutan oikeaan käsivarteen. Manu katseli putkea hetken. Sitten hän sulki silmänsä. ”Kemia on erittäin mielenkiintoista, rakas Arsestein, mutta sinun pitäisi valita koehenkilösi hieman tarkemmin.” ”Tiedän, mutta sitten ajattelin… Kuka sinun kaltaistasi tarvitsee?” Manu naurahti hiljaa. ”Minä itse.” Huvittunut virne ilmestyi Zorakin kasvoille. ”Minä itse? En tiennytkään, että Makutoilla on yksilöllisyyttä.” Zorak otti pöydästä suurimman kirurgiveitsen. Hän laittoi terän keskelle Makutan ruumista, missä sydänvalon olisi pitänyt olla ja alkoi leikata. ”Typerys”, Makuta sylkäisi yhtäkkiä niin, että Zorak hätkähti. ”Sinä et tiedä, mistä puhut.” Zorak lopetti leikkuun ja katsoi Makutaa silmiin. ”Sinä olet Makuta. Sinä olet osa väistämätöntä pimeyttä. Miten sinä tiedät, ettei sinun minuutesi ole vain harhakuvaa, joka piilottaa totuuden, jota et uskalla kohdata?” Zorak palautti otteensa veitseen. Manu näytti kuin jäätyneen paikalleen. Hän muisti hallusinaatiot. Hän muisti kredipselleenin vaikutuksen. Hän muisti, mitä oli pelännyt. Olenko minä osa jostain suuremmasta? Missä on yksilöllisyyteni? Ehkä hän on oikeassa. Ehkä minä olen. Ehkä minä olen vain muurahaisyhdyskunnan työläinen, joka tekee, miten kuningatar käskee. Ehkä minua ei ole. Pimeys. Mitä pimeys on? Mutta täytyyhän minun olla, jos minä olen tässäkin. En ole veljeskunnan asioilla. Olen omana itsenäni. Minä itse. Arsestein. Minua ei niin vain manipuloida. Sitten Manu sanoi skakdille myrkyllisellä äänellä: ”Jos minä olen osa isoa massaa, sinä olet massatuotantoa, skakdiystäväni.” Zorak hyräili. ”Näetkö? Me taidamme sittenkin olla tasoissa.”
Zorak viilsi syvän aukon Manfredin rinnan läpi ja työnsi useita putkia sen sisään. ”Ehkä niin”, Manfred kuiskasi. ”Minä olen sairas murhaaja. Mutta sinä olet sairaampi.” Skakditiedemies kytki putken toisen pään jonkinlaiseen koneeseen, joka oli yhdistettynä lasitankkiin. ”Nyt haluan osan tuosta minuudestasi.” ”Idiootti”, tuhahti makuta halveksivasti ja irvisti tuskasta. ”Sinä et ole tiedemies. Olet sadisti. Tiede on hauskaa.” ”Anna veresi minulle. Anna minulle Antidermis”, Zorak sanoi piittaamatta yhtään Makutan puheista. Hänen silmiensä kiihko sai Manun voimaan pahoin. ”Mitä sinä saasta kuvittelit sillä tekeväsi?” hän kysyi terävästi, muttei niin terävästi, kuin olisi toivonut pystyvänsä. ”No, kuten itse sanoit.
Tiede on…
hauskaa.”
Zorak käynnisti koneen ja alkoi varastaa Makutan antidermistä. Kun lasinen tankki alkoi hurista hitaasti, Manu alkoi tuntea jonkinlaista imua haavassaan, johon putki oli kiinnitetty. Vihreän sameaa nestettä alkoi virrata hitaasti tankkiin. Samalla hänen kehoonsa alkoi muista putkista virrata kemikaaleja, jotka näyttivät siltä kuin ne lamaannuttaisivat ja jähmettäisivat Makutan veren. Makuta Nui tuijotti herkeämättä skakditiedemiestä silmiin. Sitten hän sulki omansa hitaasti. Sitten Zorak alkoi kuulla naurua, joka tuntui tulevan kaikkialta huoneesta. ”Zzzorak von Maxitrillian Arsssstein. Kahdeksssassssss.”
”Sssinä leikit sssssuuremmilla assssioilla kuin ussssskotkaan.” Nauru, joka aluksi oli ollut matalaa ja käheää, kiihtyi nyt dissonanssisesti kirkkaaksi ja kimeäksi kirkunaksi, kunnes vaipui hiljaisuuteen. Zorak katseli Makutaa hämmentyneesti. Hän tarkkaili konetta samalla, eikä antanut katseensa erkaantua Makutasta. Kone oli yhä toiminnassa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Täällä on niin valoisssaaaa… kuin olissssime ydinfuussssion kesssskellä. Mitäpä muuta varjo olisssssikaan kuin valon puutetta.” Makutan värit alkoivat tummentua. Kaiken sotkeva veri alkoi muuttua mustaksi, kuin siihen leviäisi jotain värjäävää ainetta. ”Mutta toissssaalta… mitäpä muuta valo onkaan kuin varjon puutetta.” Zorak piti itsensä valmiina varmuudenvuoksi. Katossa olevan kristallikynttiläkruunun kynttilät sammuivat huomaamattomasti. Makuta avasi jälleen silmänsä. Punainen hehku oli voimakasta ja melkein kokonaan jo mustaksi muuttuneesta ruumiista hyvin erottuvaa. Silmät vainosivat Zorakia. ”Voit leikkiä pahaa noitatohtoria, Arsssstein, mutta sssssinun on hyvä muisssstaa, kuka on todellinen varjojen messssstari.” Makutan ruumis oli jo täysin mustaa massaa. Haavoihin johtavat putket jäivät siihen kellumaan kuin säilötty silmämuna etikkaan. Manun ruumiista alkoi kasvaa mustia lonkeroita, jotka alkoivat heilua ympäriinsä hallitsemattomasti. Samalla makutan koko ruumis muuttui veltoksi massaksi ja alkoi pursuta yli pöydän laitojen. Zorak perääntyi vähitellen taaksepäin ja tarkasteli tilannetta hätkähtäneenä.
Huoneen valot alkoivat himmetä. Tuntui, kuin huoneen keskellä olevalla pöydällä makaava musta massa olisi absorboinut kaiken valon huoneesta. Zorak katseli järkyttyneenä, kuinka musta massa valui alas leikkauspöydältä ja alkoi liikkua häntä kohti. Lonkerot tavoittelivat hänen kurkkuaan. Zorak käynnisti nopeasti huoneen turvallisuusjärjestelmän. Makuta Nui lipui yhä lähemmäs Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:tta, joka oli perääntynyt huoneen ovelle. Makuta oli peittänyt massallaan koko pöydän ja valunut siitä vielä yli. Yhtäkkiä siinä kohtaa, missä oli ennen luultavasti ollut rintakehä, avautui verenpunaisena törröttävä suuri silmä. Valtava pupilli tuijotti skakdia herkeämättä eikä päästänyt katsettaan tästä sillä välin, kun lonkerot lähestyivät Zorakia.
Turvajärjestelmän käynnistämisen seurauksena huoneen seinistä ilmestyi tykkejä, jotka tähtäsivät Makutaa päin ja ampuivat. Makuta ei näyttänyt huomaavan siihen kohdistuneita ammuksia. Itse asiassa ammukset katosivat mustan tahmean massan sisään. Makutan silmä kääntyi yhden tykin suuntaan, ja siitä sinkoutui sokaiseva verenpunainen säde, joka räjäytti tykin kappaleiksi. Sama toistui nopeasti muillekin tykeille, ja seiniin jäi muutama savuava reikä. Zorak tunsi kylmän hien valuvan otsaltaan. Juuri sillä hetkellä Zorak ehti muistaa varmuuden vuoksi hihassaan olevan ässän. Skakdi hakkasi viereistä seinää, jolloin seinä avautui pudottaen suurikokoisen kiväärin hänen kätensä ulottuville.
Arstein nappasi kiväärin ja ampui heti Makutaa. Kivääristä lensi sähköistetty valokivestä muokattu ammus, joka onnistui osumaan varjomassaan. Alkoi kuulua hirvittävää korvia riipivää kirkumisääntä, joka oli tehdä Zorakin kuuroksi. Lonkerot olivat kietoutuneet valokiviammuksen ympärille ja peittäneet sen, mutta se hehkui mustan varjomassan läpi. Ääni vaipui hitaasti hiljaisuuteen, ja musta massa alkoi kerääntyä ammuksen ympärille kuin se olisi imenyt kaiken massan huoneesta itseensä. Massasta muodostui epämääräisen hahmon tukiranka, jonka sisään kaikki vetäytyi. Siinä vaiheessa, kun Zorak pystyi erottamaan Kraahkanin pään kohdalta Makutaa, tämä alkoi nauraa mielipuolisesti. Kun makutan muoto oli täysin palautunut ennalleen, nauru yhä vain jatkui. Kun Zorak uskaltautui menemään lähelle, Makuta Nui jatkoi nauramistaan. Skakdi tarkasteli Makutaa nyt läheltä – kuitenkin turvallisen välimatkan päästä. Lopulta tämä lopetti nauramisen ääni särkyen ja lyyhistyi kasaan valokiven viereen.
Zorak silmäili hetken Makutan kehoa ja sitä, mitä oli jäljellä huoneesta. Huone itsestään oli hämmästyttävän ehjä, mutta useimmat tavarat huoneen sisällä olivat tuhoutuneet Makutan toimesta. Arstein tarkisti Antidermistä pumppaavan koneen. Lasitankissa ei ollut enää antidermistä, ja mitä ainetta ikinä olikaan sen sisällä, hän oli varma, ettei se antaisi paljonkaan hyödyllisiä testituloksia. Zorak arveli, ettei Makuta tainnut sittenkään olla pelkkää vastenmielistä limaa. Hän katseli hetken Makutan kaatunutta ruumista. Hän oli nähnyt Makutan silmiin. Hän oli nähnyt tämän silmissä tyhjyyden, joka on vastassa kaikkeen, mikä on olemassa. Zorak päästi heikon hykerryksen.
Skakdi poistui huoneesta ja käski oven ulkopuolella odottavia Avhrak Feterrojaan upottamaan Makutan uudelleen protodermiksen sisään. Sitten hän asteli käytävää pitkin ulos huoneesta hiljaa hyristen.
[/spoil]