Klaanin arki alkoi palautua rutiineihinsa. Iltapäiväinen Kahvio oli jälleen täynnä väkeä, vaikka terassi olikin vielä remontissa. Pommituksen jäljistä näkyvimmät oli saatu korjattua, vaikka vielä moni asuintalo oli raunioina. Pommituksen aiheuttamista inhimillisistä ja materiaalisista vahingoista huolimatta iskusta oli koitunut Klaanille hyviäkin asioita. Se oli herättänyt kaikki sodan todellisuuteen. Oli tehty väestönsuojia ja lisätty ilmavalvonnan ja vartijoiden määrää. Edelleenkin oli pulaa sotalaitteista, eikä sukellusveneet ainakaan helpottaneet sitä. Klaanin metalliteollisuus kävi täyttä häkää. Nazorak-aluksien tekniikkaa tutkittiin ja niiden metalli otettiin hyötykäyttöön.
Matoro nappasi valkoisesta metallitelineestä uusimman Klaanilehden, tilasi juotavaa ja vilkuili pöytää. Hän suuntasi pöytään, jossa Bloszar vietti aikaa jonkin… asian kanssa. Matoro meinasi pudottaa kuppinsa tajutessaan sen olevan akvaario. Leijuva, turkoosi akvaario, jonka sisällä oli ankeriasmainen kala, joka hohti valoa.
”Mikä tuo on?” Jään Toa sai suustaan. ”Päivää! Olen Positronie!” kala hihkaisi ennen kuin Tulen Toa ehti reagoida. ”… hauska tutustua. Olen Matoro”, Matoro sanoi ja tunsi olonsa tyhmäksi. Hän puhui akvaariokalan kanssa. ”Ainahan se on hauskaa”, Tronie vastasi iloisena. ”Löysin Tronien Verstaasta”, Blozi selitti. Matoro istui pöydän ääreen ja hörppäsi juomaansa. ”Tuleeko se… tai sisi hän… mukaan?” Matoro kysyi, ottaen katsekontaktin hopeaa Arthonia kantavaan Toaan. ”Joo. Tronie piristää ilmapiiriä”, Bloz vastasi. Sen Matoro uskoi. Outo kala tuntui suorastaan säteilevän hyväntuulisuutta.
”Niin, oli minulla asiaakin. Minä niinkun etsin ryhmän porukoita. Puhuin sen munkin kanssa. Olsii tarkoitus päästä lähtemään huomenna kello yhdeksän maissa”, Matoro vaihtoi pikaselitysvaihteelle. Bloz näytti miettivän. Tronie oli innostunut kaikesta uudesta. ”Millä ja minne matkaamme?” Tulen Toa kysyi. ”Hankin paatin vielä tänään. Päämäärää en tiedä”, Matoro vastasi. ”Hei, eikös Hailla ole aika laadukas laiva? Se Hildemar vai mikä?” Bloszar ehdotti. ”Hmm, joo. Pitäisi heti etsiä hänet ja kysäistä, suostuuko kuskaamaan meitä.” ”Mitä jos mennään etsimään Hai käsiimme?” ”Mennään”, Matoro vastasi ja kolmikko lähti pöydästä kohti satamaa.
Blozi heräsi uudessa sängyssään, vähän väsyneenä. Hän huomasi ensimmäisenä Tronien, joka katseli ikkunasta kauas merelle. Kala kääntyi katsomaan Tulen Toaa hymyillen ja Blozi tiesi, että hän saisi taas viettää yhden hymyilevän päivän hymyilevän ystävänsä kanssa.
Hän yritti ottaa kiinni Troniesta, mutta sai vain sähköiskun akvaariosta. ”Huomenta hymyilevä ystäväiseni. Lähdemme pienelle aamulenkille”, Tulen Toa sanoi.
”Jee! Aamulenkille. Pääsemme taas jonnekkin”, Tronie vastasi telepaattisesti.
Blozi avasi huoneen oveensa ja lähti juoksentelemaan aamuöisiä käytäviä alaspäin. Pian hän oli jo pihalla ja hengitti raskaasti raikasta ilmaa. Hän käveli ulos Klaanin linnakkeesta, portista, jossa nuokkuivat väsyneet yövuorolaiset. Tulen Toa oli valppaana, ettei mikään yllättävä Rahi tai Nazorak hyppäisi hänen kimppuunsa. Tronie teki ilmassa voltteja ja nauroi telepattista nauruaan ja Blozi tajusi, ettei hän enää murehtinut niin paljon Nutun kuolemaa. Tronie oli nyt hänen ystävänsä, aina iloinen ja mukavaa juttuseuraa. Olihan Laavahaukan menetys edelleen raskas isku, mutta Tronie osasi aina hymyilyttää.
Die Tärtä
Kapteeni Anonymmeli ei ollut nukkunut räpäystäkään. Hän katseli vain laivastaan kaukana näkyvää Klaanin saarta. Turaga ei uskonut pystyneensä voittamaan Mustaa rahia naurettavalla sarjalla Zamor-kuulia.
Sitkeän otuksen täytyisi kuolla minun miekastani. Vain minun!
Mustan rahin tappamisesta oli tullut hänelle pakkomielle. Hän tulisi tappamaan sen vaikka joutuisi uhraamaan koko miehistönsä.
Kapteeni kääntyi ja käveli nahkealehtisistä puista valmistettua kantta pitkin kohti megafoonia. Puhdisti sitä sormellaan ja huusi: ”Jokainen ylös!” Kannen alta alkoi kuulua melua. ”Menemme ryöstämään kaikki mahdolliset luotaimet Bio-Klaanin telakalta!”
Kapteeni ei huomannut, kuinka Un-Tak hymyili jälleen ilkeästi. Hänen suunnitelmansa oli jo melkein valmis. Ja toteutettu.
”Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan”, Le-Matoran sanoi ilkeästi, otti miekkansa esiin ja valmistautui hyökkäämään.
Ranta Bio-Klaanin saarella
Kaksikko saapui rannalle ja Blozi huomasi, että parin metrin päässä oli jotain punaista. Hän juoksi rannalle päin ja pelkäsi olevansa väärässä.
”Miksi sinä kiirehdit? Aamu vasta sarastaa”, Tronie sanoi telepaattisesti.
Tulen Toa ei vastannut mitään vaan juoksi, kunnes saapui punaisen haarniskan luo. Siellä oli punainen henkikö, joka näytti Toalta. Hänellä oli punainen viitta, muttei toista kättä. Hän oli suunnilleen Toan kokoinen ja lähistöllä hänestä, oli miekka. Blozi tunsi tämän henkilön.
”Kuka hän on?” Tronie kysyi.
”Punainen Toa. Hän on vastustajani, jonka tapasin pari vuotta sitten, ennen kuin liityin Klaaniin. Hän on immuuni Elementaalivoimille ja omaa teleporttaamisen ja telepatian kyvyt. Hän taitava miekkailija ja satutin käteni, kun viimeksi kohtasin hänet. En ole kuullut hänestä sen jälkeen, ennen kuin nyt”, Tulen Toa sanoi.
Tronie katosi tuota Toaa. Hän näytti olevan jonkinlaisessa transsissa.
”Viemmekö hänet Klaanin sairasosastolle?” kuuli Blozi äänen mielessään.
Blozi otti vahvoilla käsillään kiinni Toasta. Kosketus tuntui kylmältä ja tahmealta. Toa oli ajelehtinut meressä viikkoja.
Kaksikko poistui paikalta. Vesi alkoi väreillä ja paljasti Matoranin. Hyvin likaiselta näyttävän Kanohi Arthronia päässään pitävän Matoranin. Ja Kraatan.
Bio-Klaani, Sairaalaosasto
Blozi katsoi tuota Punaista Toaa. Olentoa, joka oli melkein tappanut hänet, makasi nyt melkein kuolleena hänen edessään. Hän lähti pian Tronien kanssa pois ja matkasi rannalle.
”Miksi noin epäiloinen taas?” Tronie kysyi telepaattisesti.
”Sana on edelleen vihainen ja ihmettelen, kuinka tuo Punainen toa oli tänne tullut,” Tulen Toa vastasi ja alkoi vilkuilemaan ympäriinsä. Hänestä tuntui siltä kuin joku seuraisi häntä.
Positroniekin tunsi jotain samallaista. Tilannetta tietysti lievensi se, että hän piti seuraajista.
Bloszar säpsähti kuullessaan huutoa läheisestä kaloja myyvästä liikkeestä. Ovi murrettiin auki sisältäpäin ja useat infektoituneet Matoranit kävivät hyökkäykseen kaksikkoa päin.
”Miksi?” Kysyi Tronie äänellään, joka kuuluosti tulevan sekä kaikkialta että ei mistään.
Bate katsoi hetken Akvaariossa uiskentelevaa kalaa ihmetellen ja päätti lopulta vastata: ”Koska Zamor-plasmakanuuna.”
Kanuunan ammus lensi rakennusta päin romauttaen sen Infektoituneiden matoranien päälle.
”Ah.” Vastasi Tronie huomatessaan, että se ei pidätellyt Infektoituneita Matoraneja mitenkään.
”Meidän täytyy löytää infektion lähde!” Selitti Blozi ja lähti juoksuun. Infektoituneet Matoranit perässään.
Matoranit lähtivät perään. Blozi katseli niitä ja ampui niitä jälleen Zamor-plasmakanuunallaan. Matoranit eivät hidastaneet, vain jatkoivat matkaa. Puoli tuntia kului nopeaan ja Blozin voimat alkoivat hyytyä.
”En viitsisi ampua niitä. Onko ideoita?” Bate kysyi Tronielta
”Ei oikein. Ellet sitten ota noita Kraatoja pois niitten naamasta”, Tronien ääni vastasi Blozin mielessä.
Tulen Toa hidasti sitten nopeasti ja rupesi katselemaan kalaa.
Hän ampui pienet tulipallot Matoranien päihin, saaden Kraatat syttymään Tuleen. Savun noustua pois, hän huomasi Matoranien kadonneen.
”Et voinut kertoa tuota puoli tuntia aikaisemmin?” Tulen Toa kysyi kalalta. Kala hymyili takaisin, eikä Blozi enää välittänyt asiasta.
”Nyt lähdemme hakemaan Nimdaa Tronie. Ja toivon sydämestäni, ettet aiheuta meille taas ongelmia.”
[spoil]Kiitokset Tronielle, joka auttoi minua kirjoittamaan tämän.[/spoil]
Kokenut Maan Turaga, joka nykyisin tunnetaan Merirosvokapteeni Anonymmelinä istui hytissään ja luki raporttia viimeisimmästä salakuljetuksesta yhä uudelleen ja uudelleen.
”Tehtävä epäonnistui… Miehistön jäsen sai surmansa pitkän, mustan ankeriasmaisen rahin hyökkäyksestä… Kauppatavara menetetty…” Tämä kaikki sai Turagan raivostumaan. Hän ei koskaan ollut nähnyt näin huonosti mennyttä tehtävää.
”Pahuksen tunarit!” kuului jälleen huuto kapteenin hytistä. Tämä hytti oli kauniissa tammesta ja nahkealehtisestä puusta valmistetussa laivassa, joka vilisi merirosvoiksi ryhtyneitä Matoraneja. Laivan pituudeksi olisi voinut arvioida viitisenkymmentä Bioa (noin.85m).
Ilta-auringon valossa laiva, jonka kyljeesä luki nimi: ”Die Tärtä” näytti erittäin kauniilta. Päivä oli sujunut melko rauhallisissa merkeissä, koska kapteeni huusi yksikseen hytissään eikä uusia asiakkaita tullut. Kuitenkin jokin sai miehistön tuntemaan pelkoa.
Pian kapteeniin hyttiin saapui Le-Matoran, joka oli vähän pidempi, kuin muut lajinsa jäsenet. Hänellä oli kädessään terä ja värinsä perusteella, häntä olisi voinut luulla Varjo-Matoraniksi, isllä hänessä ei näkynyt vihreää juuri ollenkaan. Vain naamiossa ja haarniskan pienissä osissa oli vihreää.
”Kapteeni, onko jotain vialla?” Le-Matoran kysyi.
”On, perämies Un-Tok”, kapteeni sanoi. ”Olemme menettäneet yhden miehen sekä kauppatavaramme. Tiedätkö sinä mitään syitä miksi näin olisi tapahtunut?”
”En kapteeni”, Un-Tok vastasi.
Kapteeni osoitti sormeaan kohti ovea ja Un-Tok poistui ja jätti kapteenin riehumaan.
Muuan Salaman Matoran käveli kannella ja vilkuili merelle. Hän oli nähnyt kaukoputkesta hyvän ystävänsä saavan surmansa ja vielä kirjoittanut sen yksityiskohtaisesti raporttiin. Kuinka hän oli voinut vajota näin alas? Hänen kantamansa Suuri Kanohi Arthronkin oli saatu rikollisin keinoin. Tappamalla naamiota kantava Toa, koska hän ei suostunut myymään sitä. Mata Nui sentään. miten tämä kaikki on päässyt tapahtumaan? Miten olen voinut olla näin ajattematon?
Muistot hetkestä, jolloin sadat zamor-kuulat ammuttiin tykeistä päin Toaa eivät kadonneet Matoranin päästä.
”Pakenen täältä heti seuraavalla rantautumisella. Pakenen Bio-Klaaniin. Sieltä minua ei etsitä”, Matoran ajatteli.
Silloin hän tunsi liikettä lähistöltä, jokin suuri lähestyi alusta huimalla vauhdilla. Matoran unohti hetkeksi kaikki painajaisensa huomatessaan saman mustan rahin joka tappoi hänen ystävänsä murskaten koko veneen hammastikuiksi, hyökkäävän kohti laivaa.
”Hälytys! Hälytys! Hyökkäys paapuurista! Kaikki mahdollinen miehistö tykeil-” Muistot Toan murhaamisesta palasivat salamannopeasti Salaman Matoranin mieleen. Ei nyt… hän ajatteli ja löi sireenin käyntiin.
Matoraneja juoksenteli ympäri laivaa. Tykit ampuivat Zamor-kuulia vapaalla tulella. Hyödytöntä. Mikään ei osunut.
Kapteeni astui ulos hytistään hämmennyksen vallassa. Hän ei ollut antanut kenellekään lupaa ampua. ”Sinä, joka kirjoitit tämän kirotun raportin!” Hän huusi Salaman Matoranille: ”Mikä Skarrarrarin sota täällä on alkanut? Minulta täytyy aina kysyä lupa ennen hyökkäystä! MINÄ!” Turaga oli saanut raivokohtauksen. Hän otti Matorania päästä kiinni ja vei häntä kohti laitaa. Heittäen hänet lopulta aaltoihin.
Un-Tok katsoi sivusta, kun Kapteeni oli heittänyt Salaman Matoranin pois. Hän hymyili ilkeästi ja ajatteli: ”Päästiin ainakin hänestä.”
Matoran tunsi kylmän veden tulevan tappamaan hänet. Musta, lähes 7 Bioa pitkä ankeriasmainen rahi lähestyi häntä aikoen syödä, mutta muutti mielensä. Rahin avasi suunsa, josta alkoi tulla jotain. Viidennen tason keltavihreä venymisen kraata lähestyi Matoranin Kaikuluotauksen Kanohia infektoimisvalmiudessa, mutta silloin sarja zamor-kuulia osui Rahiin, saaden tämän repeämään kuuteen osaan. Miksi aina kuusi? olivat Matoranin viimeiset ajatukset ennen tämän joutumista täydellisesti Makutain tahdottomaksi orjaksi.
Laivan kannella Maan Turaga Anonymmeli huusi miehistöllä korkealla äänellään. Hän olisi voinut olla tyytyväinen, jos miehistön jäsenet eivät olisi tunaroimalla saaneet ammusvarastoa tyhjäksi zamor-kuulista.
”Eh… A-arvon neiti Kap-kapteeni?” Änkytti violetti Mielenvoimien Matoran. ”Eräs asiakas haluaisi tilata kuusi nelijalkaista värikästä rahia, joilla on harja ja jonkillainen leima-”
”Ei sellaisia ole olemassa!” keskeytti Kapteeni raivostuneena, mutta alkoi miettimään asiaa. ”Kuka kysyy?”
”Joku Tronie.”
Nimi ei kertonut Turagalle mitään, mutta hän voisi sivusilmällä katsoa kuvaillun näköisen rahin perään.
Bio-Klaani
Tronie sammutti akvaarioonsa sisäänrakennetun kommunikaattorin ja kierähti takaisin Blozin viereen.
”Kenelle soitit?” kysyi Tulen Toa uteliaana.
”Jollekin joka kysyy joltain Kapteenilta jotain.” vastasi Tronie ja jatkoi omituisten tanssiensa tanssimista.
Bloszar mietti hetken, mutta tuli tulokseen että oli todella väsynyt ja unohtaisi koko asian.
Meri
Rauha vallitsi liejuista kaikkeutta, jossa käveli vain Salaman Matoran. Matoran, joka ei ollut muuta kuin säälittävä zombi.
Hänen takanaan olleet kuusi palasta mustan rahin ruumista alkoivat muuttua jälleen omituiseksi mustaksi aineeksi..
Tätä ei voinut olla huomaamatta edes tynnyrillistä Vuata Macan hedelmiä kuljettava rahi. Rahi seurasi, kuinka musta aine alkoi muuttua jälleen yhdeksi kiinteäksi hahmoksi.
Hahmossa oli jotain tuttua. ”Lioku!” Huudahti rahi äänellään, joka kuulosti tulevan kaikkialta sekä ei mistään. ”Se olen minä, Lieko, siskosesi-” Lieko lopetti kesken lauseen. Musta aine oli viimein muuttunut takaisin värilliseksi. ”Mitä olet mennyt tekemään?”
Sinertävä Liekoksi itseään kutsunut rahi alkoi uida pois muuttuen. Hänen olisi keksittävä parannuskeino tälle kauheudelle mikä oli hänen veljelleen tapahtunut.
Matoran käveli kohti rantaa. Kohti kyliä. Kohti Bio-Klaania.
[spoiler=Kunniaa mainituille!] Hyvä on. Minä pidän taukoa ropettamisessa ainakin sivullisen verran.
Merirosvoja saa käyttää vapaasti ilman kenenkään lupaa.
Kiittäkäämme jälleen Bloszaria hänen hienosta Matoranista, joka yritti auttaa kapteenia.[/spoiler]
Bloszar tallusteli Tronie vierellään kohti kämppäänsä. Rakennuksen viidennessä kerroksessa oleva räjähdyksestä syntynyt reikä auttoi muistamaan huoneen siainnin. Tronie katsoi kauniista akavaariostaan Baten juoksentelua käytävillä. Välillä rahi revähti sellaiseen nauruun, että törmäili seiniin. Hän piti törmäilemisestä. Kun he viimein pääsivät Bloszarin ovelle alkoi Toa suuttumaan. ”Avaudu, senkin typerä ovi!”
Tronie päätti katsoa Toaa väärinpäin. Se olisi hänen mielestä hauskaa ”Miksi noin epäiloinen?” Kuului kysymys ei mistään sekä kaikkialta. Telepatiaa.
”Koska ovi ei avaudu. Ja sana on vihainen.”
”Miksi”
”Mistä minä tiedän, miksi juuri vihainen on yhtä kuin epäiloinen ja sitä käytetään enemmän.” Huusi Blozi ja ampui laavapallon luotettavalla kivinuijallaan päin ovea. Oveen paloi hetkessä kalan mentävä reikä.
”Viii.” Tronie hihkui sujahtaessaan ovesta sisään, mutta joutui sujahtamaan yhtä nopeasti ulos. Huoneessa oli joku.
Valtavan kokoinen Niazesk mursi koko seinän oven ympäriltä. Jostain järjettömästä syystä ovi jäi kuitenkin pystyyn.
Tronie väisti lentämällä päin kattoa juuri kun Niazesk yritti lyödä häntä kynnellään. Samassa Blozi saapui paikalle ja potkaisi Rahin käytävälle. Tulen Toa veti Kivinuijansa esiin ja hyppäsi vasemmalle heittäen samalla kivinuijansa Rahia kohti. Blozi ihmetteli, että miksi tämä yksilö oli noin suuri, vaikka tavallisesti Niazeskit olivat pieniä. Rahiin osui ja Blozi otti miekkansa esille, ruveten ampumaan tulta päin Rahia. Rahi väisti jokaisen liekin ja murskasi lisää seinää Blozin sängyn kohdalta, joka paloi. Tulen Toa raivostui ja juoksi Niazeskiä kohti hypäten ja löi Rahia miekalla päähän. Ase lävisti sen. Niazesk yritti viimeisillä voimillaan kuristaa ja viipaloida Toan, mutta ei pystynyt siihen. Rahi käveli päin reikää seinässä, tarttuen Bloszardiin voimakkaasti ja putosi.
Viidennestä kerroksesta putoaminen olisi sattunut, ellei Blozi olisi ampunut Zamor-Plasmakanuunallaan, jonka oli jotenkin saanut mukaansa. Ammus tuhosi Niazeskin torson, joka auttoi Blozia iskemään miekkansa seinään. Tämä hidasti putoamista. Tulen toa jäi roikkumaan vain alle puolen Bion päästä maan pinnasta.
Niazeskin ruumis näytti epämiellyttävältä sotkulta maassa. Toa ei olisi halunnut hypätä suolien päälle, joten rikkoi ikkunan ja kiipesi taas portaat ylös huoneensa edustalle.
”…” Tronie oli mykistynyt. Hän pystyi esittämään kiitollisuutensa vain omituisella tanssilla.
Bloszar kaatoi pystyyn jääneen oven ja tepasteli katsomaan sänkyään Tronie perässään.
”Hän oli minulle jo ennestään tuttu ystävä.. Onneksi nukutit hänet.” Rahi sanoi äänellä, jonka korkeus pomppi asteikossa niin, ettei standardia pystynyt määrittämään. ”Minä pidän nukuttamisesta.”
”Ei hän nukahtanut. Minä TAPOIN hänet.”
”Tapoit?”
”Sinulla on vielä paljon kerrottavaa elämästäsi. Kutsu muutama korjailijamatoran paikalle. Huoneeni on…” Blozi kertoi ja nosti rakasta Laavahaukkaansa esittävän taulun ylös. ”…korjauksen tarpeessa.”
Hän katsoi sitä ja sitten laittoi sen takaisin seinälle. Hän imi taas huoneessaan olevat liekit pois ja heitti Niazeskin ulos seinässä olevassa reiässä.
”Ja kun saan uuden sängyn, johon voin istahtaa, niin voit kertoa elämänkertasi. Uskon sen olevan mielenkiintoinen”, Tulen Toa sanoi ja hymyili, kun näki Tronien tanssivan. Tulen Toa vain ihmetteli, mistä kala oli saanut hatun ja kepin.
Uroijegen
Vedessä lojuvan mustan rahin ruumis alkoi muuttua täysin mustaksi. Jopa pienet neonvihreät valot katosivat näkyvistä. Kaikki ruumiista muuttui mustaksi aineeksi.
Musta aine alkoi muuttamaan muotoaan. Täysin äänettömässä prosessissa.
[spoiler=Hmm…]Blozi kirjoitti osan tästä, kuten voitte huomata. KUNNIA OLKOON HÄNEN.[/spoiler]
Tiikeli kalasti rantakalliolla vain muutama Fikou seuranaan. Hän oli onkinut jo useita, mutta ei malttanut poistua milloin minkäkin syyn takia. Kalojaa hän olisi halunnut saada. Toivoen ja toivoen. tunnit vierivät Tiikelin kalastellessa turhaan. lopulta hän oli aikeissa lähteä.
”Vielä Hetki.” hän huokaisi, huomatessaan erään Fikoun käpertyvän hänen lämpimälle hartialleen. Tiikeli painoi hienoa musiikkia soimaan uudella Kohliipallollaan, johon oli asennettu MP3, räjähteitä ja valokiviä.
Silloin koukkuun tarttui jotain suurta.
Tiikeli yritti katsoa kasvillisuudesta likaantuneen veden läpi, mutta ei pystynyt hahmottamaan, mikä onkeen tarttui.
Fikout alkoivat käydä levottomiksi. Ne alkoivat perääntyä takaisin synkän metsän suojaan, mutta silloin vesi alkoi kuplia. Tiikelin uteliaisuus alkoi käydä sietokyvyn yläpuolella.
”Haha, Lulz…” hän huusi kuplivalle vedelle ja poimi hetken mielijohteesta maasta Kohliipallonsa joka oli varustettu MP3-soittimella, räjähteillä ja valokivillä, jonka heitti keskelle kuplia tietäen, että tulisi joskus vielä katumaan tekoaan. Saalis olisi tärkeämpi kuin mikään omistamansa soitin.
Kuplat alkoivat hävitä, jo eikä musiikin lisäksi kuulunut mitään. Olihan kyseessä sentään ”Explodes With Music”- malli. Silloin Tiikeli uskoi kolkanneensa vonkaleen. ”Tämä Voi Periaatteessa Olla Näin Helppoa, Olen Tyhmempiäkin Fisuja Nähnyt Mutta Silti Jotenkin Epäilyttää…”
Vedestä hyökkäsi nopeasti järkyttävän pitkä rahi, joka sieppasi säikähtäneen Tiikelin mukaansa veteen. Hän kuitenkin toipui nopeasti ja valmistautui puraisemaan pienehköillä ja tylpillä hampaillaan, jotka kuitenkin olivat kiinni vahvassa leuassa. Hän osui silmään. Niin kauheaa makua ei voisi sanoin kuvailla.
Rahi alkoi kiljumaan, eikä kivuistaan ymmärtänyt Tiikeli ehtineen uida takaisin pinnalle. Rahi ei ollut tuntenut kipua vuosiin.
Tiikeli yritti kiivetä liukasta kalliota ylös, mutta hän ei pystynyt siihen. Hänen olisi pakko uida matalalle.
Rahin silmästä vuotanut neste oli saastuttanut laajan alueen, ilman merkkejä tyrehtymisestä. Itse rahi taasen oli alkanut sietää kipua silmässään ja suunnisti puolisokeana kohti Tiikeliä.
Rahi oli omassa elementissään nopea uimari ja näin ollen saavutti Tiikelin hetkessä. Rahi iski nopeasti hännällään Tiikelin päin kalliota, jossa hänen selkänsä painautui terävää kalliota päin.
Tiikelin ilmavarat hupenivat nopeasti hänen yrittäessään paeta. hän alkoi nähdä elämän kulkevan kuvina silmissä ja oli jo luopumassa toivosta.
Kallion raosta tuli öljyä. Tämän huomattuaan Tiikeli muisti hänen mielijohteesta heittämänsä Kohliipallon MP3:lla, pommeilla ja valokivillä, jota ei muistanut sammuttaa. musiikki kuului läheltä, se oli tarttunu rahin vesikilpeen kuulokkeista. Tiikeli yritti kurottautua, mutta ei pystynyt siihen. hän joutuisi päästämään kaiken ilman vapaaksi. … Ja niin hän teki.
Rahi katsoi ainoalla silmällään tyytyväisenä hidasta kuolemaa, hellittäen otettaan Tiikelistä ja alkoi lähestymään häntä suullaan hitaasti, nauttien hetkestä.
Tiikeli tunsi vapautuvansa Rahin otteesta ja nappasi Kohliipallon MP3:lla, pommeilla ja valokivillä. Hän laittoi eeppisimmän tuntemansa kappaleen soimaan ja valmistautui räjäyttämään vihollisensa.
Hän painoi kielletyn punaisen napin päin terävää kiveä, jolloin hän tunsi ihanaa lämpöä vaimenevassa musiikissa. Tämä lämpö sai Rahin palamaan elävältä, mutta Tiikelistä se tuntui vain ihanalta.
Kunnes lopulta hänen taju himmeni.
Sillä hetkellä Gorserkkeri nimeltä Joumah hyppäsi käpälät edellä veteen pelastaakseen kissaystäväänsä. Ottaessaan Tiikelin kainaloonsa, huomasi hän liekehtivän Rahin ja rupesi naureskelemaan ilkeästi katsellen tapahtumaa silmät kiiluen ja nautiskellen. Hän ei voinut Gorserkkerin luonteelleen yhtään mitään. Joumahille tulikin pakottava tarve repiä Rahilta ainakin yksi raaja irti, ja onnistui sivussa unohtamaan täysin Tiikelin, vaikka hän oli Joumahin kainalossa.
Joumah kaivoi toisen taistelukynsistään esille ja aloitti repimään palavalta Rahilta toisen käden irti. Nauttien tilanteesta niin paljon kuin Gorsekkeri voisi raajan repimisestä nauttia. Hän oli aikeissa irroittaa toisenkin häden, mutta silloin hän muisti Tiikelin. Joumah alkoi hätääntyä ja ui niin nopeasti kuin pystyi rannalle.
Ranta oli vain muutaman parinkymmenen Bion päässä, mutta sekin matka olisi voinut olla Tiikelille kohtaloksi. Hän oli täysin paniikissa. Hän ei pystynyt ajattelemaan, että Tiikeli saattoi olla jopa kuollut!
Kauniilla, lämpimällä ja hiekkaisella rannalla rankan uinimatkan päässä hän heitti Tiikelin päälle ämpärillisen vettä, mutta se ei toiminut. Sen jälkeen hän heitti Tiikelin päälle ämpärillisen olutta, mutta Vsekään ei toiminut, tästä Joumah alkoi olla erittäin peloissaan.
Tiikeli olisi kuollut. Ei enää olisi olemassa sitä hienoa musiikkimiestä. Hänen viimeinen oljenkortensa täytyisi ottaa käyttöön. Niinpä hän viskasi Tiikeliä päin tynnyrillisellä Stiimpäkki-Huumeetta, josta Tiikeli säpsähti pystyyn.
”OLET ELOSSA!” Joumah huusi onnesta ellipsinä.
”Kiva Tietää Näin Kolmelta Aamuyöstä” Vastasi Tiikeli erittäin sekavalla äänellä. Joumah tiesi ettei Tiikeli olisi seuraavat kaksi kuukautta sekaisin siitä määrästä Stiimpäkkiä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Hänelle oli tärkeintä, että Tiikeli oli (fyysisesti) kunnossa.
[spoil]Tiikeli kirjoitti ja oli Tiikelinä Tiikelin paikalla. Kaikki kunnia hänelle.[/spoil]
Bio-Klaani, verstaan ovella Bloszar oli jättänyt verstaan oven auki, jotta näkisi millaisia osia hän voisi uuteen haarniskaansa pistää. Toa tunsi rakennellessaan jonkun seuraavan häntä. Ehkä se johtui vain oranssisilmäisestä varjoissa liikkuvasta hahmosta.Silloin ulkoa kuului tykin laukaisun tapainen ääni. Allianssi? Bloszar säikähti.
Vartiossa ollut Matoran oli saanut verkkoon jotain mitä oli metsästänyt. Lentävän akvaarion. Täydellisen kulmattoman jatkuvassa muodonmuutoksessa olevan jään tapaisesta kirkkaasta, turkoosista aineesta vamistetun kauniisti sisustetun akvaarion. Akvaarion sisällä oli ankeriasmainen rahi, joka oli kirkas. Niin kirkas ettei sen väriä voinut tunnistaa. Ankerias näytti pitävän kiinnijäämisestä. Se näytti pitävän kaikesta ja kaikista.
”Yay!” kuului hihkaisu suunnasta, jonka voisi sanoa olevan kaikkialla.
”Sinä, uusi Toa olet vastuulla tästä riiviöstä.” Matoran sanoi komentavalla, mutta silti arvostavalla äänellä. ”Äläkä kerro sille mikrobeista. Muuten se täytyy taas aivopestä.”
Bloszar katseli kummissaan outoa rahia ja sen akvaariota. ”Mitä mieltä Kepe nyt olisi?”
Bloszar oli mennyt nukkumaan jälleen, sillä hänen päänsä oli täynnä sekavia ajatuksia. Hän oli lähdössä hakemaan Nimdaa aika pian, joten hänen oli pakko nukkua välillä. Viime uni oli ollut sekava, jota hän ajatteli koko ajan. Sitten, hänen silmänsä sulkeutuivat ja hän nukahti.
Kukaan ei voi koskaan tietää, mikä on unta ja mikä totta. Se raja voi joskus olla näkymätön.
Blozi kuuli tuon äänen kaikkialla. Hän käveli pimeydessä. Edessä oli valoa. Hän huomasi käytävän. Vasemmalla hän näki oman kotikylänsä, jossa oli asunut. Hän muisti sen paikan todella hyvin. Zakazista itään päin oleva saari, jossa asui Matoranien ja Rahien lisäksi muutama Skakdi. Saarella oli ollut useita Matoran-kyliä, kunnes se oli tuhoutunut.
Oikealla, Toa näki Bio-Klaanin, jonka Allianssi oli valloittanut. Hän oli viime yönä nähnyt tuon unen.
”Mitä täällä tapahtuu?” ajatteli Toa itsekseen.
Tulen vielä hallitsemaan mieltäsi, nuori Toa… Sitä ennen haluan kuitenkin testata sinua…
Blozi kuuli tuonkin äänen kaikkialla. Hänen mentyä eteenäpäin, huomasi Toa oven. Hän avasi sen ja huomasi olevansa aavikolla, jonka keskellä oli metsää. Siellä oli Matoranien kaltaisia olentoja nukkumassa. Bloszar meni eteenpäin ja huomasi silloin areenan. Keskellä seisoi olento, joka muistutti Blozin entistä tiimitoveria, Salhokia etäisesti. Salhok, joka oli ollut Maan Toa oli kadonnut jäljettömiin, Blozin muun tiimin kuoltua.
Äkkiä kuului koputusta, pientä ja heikkoa. Blozi otti miekkansa esiin. Hän ei tiennyt, kenet tapaisi seuraavaksi. Hän ei tiennyt edes missä oli. Manu oli valmiina iskemään ja Gekko veti tikarinsa esiin. Troopperi valmistautui ampumaan tulipalloja ja Kapura meni oven taakse, miekan kanssa.
”Valmistautukaa iskemään”, Gekko sanoi hiljaisesti. Sitten ovi avautui ja kaikki olivat valmiita iskemään. Tulija oli musta ja valkoin Toa, jolla ei ollut naamiota ja hänellä oli kahtia mennyt miekka.
”Matoro!” huusivat viisi Klaanilaista yhteen ääneen ja Troopperi otti kaatuvan Toan vastaan.
”Se… ei …onnistunut. Vahi… se… heillä”, sanoi Toa viimeiset sanansa, sen jälkeen kaatui. Blozi katsui surullisena ystäväänsä. Hän meinasi sanoa jotain, mutta huomasi pian kaiken hänen katoavan.
”Älä jätä meitä”, Kapu sanoi ja sitten Blozi nousi.
Bio-Klaani, sairaalaosasto
Hän oli jälleen sairaalaosastolla. Hän nousi ja tunsi olonsa paremmaksi, kuin moneen tuntiin. Hän oli jälleen valmis taistelemaan.
* * *
Matoro käveli yöllä käytävillä. Hän oli saanut jo Hain ja Troopperin mukaan Nimdaa hakemaan, mutta hän tarvitsisi vielä kolme lisää. Äkkiä, hän huomasi vastassa hahmon.
”Onko se yksi niistä Nazorakeista”, Mato ajatteli ja otti miekkansa esiin. Hän oli valmis hyppäämään. Juuri kun hän aikoi hypätä, huomasi hän hahmon kädessä valaisevan Tulipallon ja veti miekkansa takaisin. Tulija oli Bloszar.
”Kappas Matoro, mitä teet täällä?” Tulen Toa kysyi.
”Värvään Nimdan hakutiimiin jäseniä. Kuule, kiinnostaisiko tulla mukaan? Tarvitsisimme Klaanilaisia tähän hommaan.”
Blozi ajatteli sitä maailmaa, jossa Allianssi oli voittanut Klaanin. Sitä ei saisi tapahtua, joten jos he hakisivat Nimdan, ei olisi enää niin suurta hätää. Lisäksi, voisi hän olla hyödyksikin.
Auringon ensimmäiset säteet valaisivat ankeaa taistelutannerta. Ilma oli koleaa mutta taivas oli kirkas, kuin vastapainona öiselle tulihelvetille. Hopeinen Meri lainehti rauhallisena vaaleansinisen taivaan alla. Hieman punertava aamu-aurinko helli lämmöllään ja valollaan pitkästä yöstä selviytyneitä voittajia. Vain hetki sitten viimeinen pommikone oli paennut, ja nyt oli käynnissä taistelun jälkipuinti.
Tawa katseli surumielisenä huoneensa lasiseinien läpi avautuvaa näkymää alas. Lukuisat rakennukset olivat kärsineet. Kadut olivat täynnä kivimurskaa ja laudankappaleita. Arviot kuolleista pyörivät viidenkymmenen yläpuolella. Loppujen lopuksi ei kestäisi kovin kauaa, ennen kuin Klaani toipuisi aineellisesti tästä. Se, mikä oli lopullisesti mennyttä, oli turvallisuudentunne.
Tämän Bate.
Ketään kaatunutta ei voisi korvata. Monet urheat sotilaat, jotka olivat olleet valmiita puolustamaan Bio-Klaania, oli vahingoittunut tai sitten kaatunut. Jälleen oli tapahtunut Yön kauhun, ellei pahempikin tapahtuma. Tästä ei helposti jatkettaisi. Olisi vaikea arvata, milloin 001 hyökkää jälleen. Tawa huokaisi ja lähti kävelemään.
Toisaalla
Kyyneleitä tippui maahan. Toa istui haudan edessä, hipihiljaa. Hänestä tuntui, että sanoja ei vain tulisi.
”Otan osaa,” kuului ääni Blozin takaa.
”Kiitos”, Tulen Toa vastasi ja nousi. Tulia oli Matoro.
”Vaikka Laavahaukkasi onkin poissa, se ei tarkoita, etteikö elämä jatkuisi. Tämän jälkeen elämäsi tuntuu nyt varmasti tyhjältä ja haluaisit purkaa vihasi johonkin. Mutta sen sanon, että se on turhaa. Sei ei tuo ystävääsi takaisin, enkä usko, että kosto auttaa sinua mitenkään”, Jään Toa sanoi.
”Kiitos. Jälleen”, Blozi sanoi ja jatkoi matkaa.
**
Blozi palasi Klaanin rakennukseen, nyt valmiina etsimään jotain, joka voisi auttaa häntä. Toa halusi tietää varmaan syyn, miksi Nazorakit olisivat hyökänneet. Hän tiesi, ettei kostaminen toisi Nutua takaisin, mutta jos Toa saisi selville, mitä Klaanissa on, jota Nazorakit haluaisivat, hän voisi tehdä sillä tiedolla jotain. Jotain mikä auttaisi todella paljon Klaania. Sillä Toasta tuntui, että se oli nyt hänen perhe. Nutu oli mennyt, mutta nyt hänellä oli jotain muutakin.
Blozi lähti sellejä päin, siellä voisi olla joku, joka osaisi kertoa jotain Nazorakeista. Hän avasi sellin oven. Siellä oli pimeää ja likaista. Toa sytytti tulipallon, jotta voisi nähdä jotain ja jatkoi matkaa. Pian Toa huomasi sellissä toisen oan. Hän oli osaksi valkoinen ja osaksi musta. Toa oli todella vihainen.
”Päästä minut pois täältä, sinä klaanilainen”, Toa sanoi.
Bloszar huomasi, että kyseessä on Salaman Toa, mutta hän ihmetteli hänen musta kättä ja jalkaa.
”Olet siis Sheelika? Se petturi, joka työskentelee Allianssille?” Blozi kysyi.
”Ai, olet aikamoin neropatti. No, päästäpä minut ulos, niin kuolemasi ei ole niin kivulias”, Salaman Toa vastasi.
”Kerropa ensin, mitä arvokasta Klaanissa on?” Tulen Toa kysyi.
”Mitä se sinua liikuttaa?”
”Nazorakit hyökkäsivät tänne Yön kauhun aikana. Ja vähän aika sitten uudestaan. Minua kiinnostaa miksi?”
”En ole ääliö Tulen Toa. Tiedän tuon kaiken, enkä kerro, koska tiedän, etten hyödy siitä mitään.”
Bloszar poistui sen jälkeen sellistä.
* *
Tuon jälkeen, Tulen Toa huomasi, ettei vangit ole aina niin sympaattisia, kuin hän luuli. Mutta hän halusi tietää Nazorakien seuraavan liikkeen.