[spoil]Näin etukäteen, kiitokset Bankaimestari Joylle, joka lainasi hahmoaan.[/spoil]
BKS Hildemar, laivan sisätilat
Bloszar saapui pienen hytin oven eteen. Hän tarvitsisi yhtä osaa erään aseeseen ja Hai oli sanonut osan löytyvän täältä. Huoneessa oli hiljaista. Tuskin kukaan oli siellä.
Bloz avasi oven ja huomasi olleensa väärässä. Tuolissa istui Toan näköinen hahmo, jonka Tulen Toa tunnisti Killjoyksi.
Hän ei tiennyt nukkuiko Joy, koska hän oli Toaan selin. Toa päätti olla hiljaa ja huomasi osan olevan eräässä hyllyssä. Bloz meni hyllyn luokse hiljaa ja päätti ottaa osan. Mutta vahingossa kaatoi erään laatikon maahan.
”Kuka siellä!?”
Toa ei tajunnut tilannetta ja kuinka nopeasti aika kului. Mutta hän huomasi olevansa selällään, miekan melkein hänen kurkussa ja Killjoyn pitämässä miekkaa.
”Ai se oletkin vain sinä”, hän sanoi.
Bloz nousi varovasti ja oli seisoi liikkumatta, kunnes Joy laittoi miekan pois.
”Joten…” Toa aloitti, mutta päätti olla hetken hiljaa. Hän noukki osan maasta.
Killjoy oletti Toan menevän heti pois. Hän halusi olla juuri nyt rauhassa ja toivoi, ettei Bloszarin jälkeen kukaan tulisi hetkeen häntä häiritsemään.
”Kenet sinä menetit?”
Killjoy kääntyi ja huomasi edelleen Toan olevan hytissä.
”Mitä tarkoitat?”
”Koska istut täällä hiljaa hytissä, voisin olettaa, että olet mykkä, mutta koska olen kuullut sinun puhuvan, joten päättelin, että joku läheisesi jäi Rautasiivelle.”
”Miksi kysyt? Mitä teet tuolla tiedolla?”
”Koska haluan tietää ketkä muut jäivät sille kurjalle laivalle, kuin Tronie.”
Killjoy meni hiljaiseksi. Mutta sitten vastasi ”Ruki, Veden Toa.”
”Sitten tiedän miltä sinusta tuntuu.”
”Mitä tarkoitat? Et tiedä minusta paljoa mitään. Emme ole jutelleetkaan, joten miten voisit tietää?”
”Koska tiedän mitä menetit. Ystävän, jonka tunsit vain hetken. Jonka ajattelit voivasi auttaa, jota ajattelit suojelevasi. Mutta syytät nyt itseäsi, koska et voinut auttaa häntä.”
”Sitten tiedät, miksi olen yksin ja miksen ole tuolla muitten joukossa.”
Nyt oli Blozin vuoro mennä hiljaiseksi. Hän oli tuntenut vain hetki sitten saman tunteen, mitä Killjoy tunsi nyt. Hän oli tuntenut yksinäisyyden ja vihan. Ja nyt, hän tunsi ne vieläkin.
”Aion hakea heidät takaisin.”
Killjoy ei hämmästynyt kuullessaan tuon. Hän oli nähnyt kuinka vihaiseksi Tulen Toa oli mennyt, kun he olivat saapuneet Hildemarille.
”Yksin vai?”
Bloz alkoi taas ajatella, oliko järkevää mennä taistelemaan laivalle, kun hän ei pitänyt siitä. Mutta nyt hänellä oli tilaisuus pelastaa yksi ystävistään, kun muita hän ei pystynyt.
”En luule olevani ainoa. Uskoisin sinun ajattelevan samaa.”
”Ehkä mietin, ehkä en.”
”Olet kokeneempi kuin minä. Ja tiedän että pystyisit hakemaan heidät yksinkin. Mutta vaikka mitä sanoisit, tulisin mukaasi.”
Killjoy vähän hämmästeli, kuinka varma Toa nyt oli. Viimeksi kun hän oli Toan nähnyt, Bloz oli ollut masentunut ja epävarma.
”Ennen kuin lähden, haluan tietää, kuka haarniskasi on tehnyt?”
”Eräs Klaanilainen, Ta-Matoran nimeltä Creedy.”
”Minun pitää tutustua häneen. Uskoisin hänen olevan mukava ja samanlainen kuin minä”, Toa sanoi ja poistui hytistä.
Bloszar oli päättänyt mennä vähän etäämmäksi toisista. Hän oli löytänyt pienehkön hytin, jossa oli kaikenlaisia osia. Bloz piti siitä. Mieleen tuli Verstas, mutta täällä enimmäkseen säilytettiin tavaroita.
Tulen Toa otti Zamor-plasmakanuunansa esiin ja huomasi sen olevan rikkoutunut. Nyt hänlelä oli aikaa korjata se tai käyttää sen osia ja rakentaa uusi ase. Kivinuijakaan ei ollut parhaimmassa kunnossa. Bloz oli käyttänyt sitä vuoden, mutta ei vieläkään tajunnut, mistä sen voima tuli. Jotkut uskoivat Kiven Toan laittaneen isihen voimansa. Mutta siinä ei ollut Toa-kiveä tai mitään. Joten miten se oli tehty?
Bloszar toivoi, ettei häntä tultaisi häiritsemään. Vaikka sitä ei päällepäin näkyisi, Bloz ei halunnut olla taistelija. Vaikka hän oli tappanut kaksi torakkaa ja onnistunut taisteluissa Rautasiivellä ja Nazorakien ilmahyökkäyksestä Klaanissa, hän ei halunnut olla taistelija.
Tulen Toa mielummin paranteli tai rakeneli joitain aseita tai linnoituksia. Hän mielummin suunnitteli kaikenlaista.
Kotisaarellaan, Bloszar ei koskaan osallistunut taisteluihin. Hän aina teki aseet. Mutta menetettyään kotisaarensa, hänen oli pakko opetella. Sitten Toa Gulz -tiimi syntyi ja hänestä tuli tiimin johtaja. Miksi hänestä?
Toa-tiimin jäsenten kuoltua, Toa opetteli taistelemaan, pakosta, että selviytyisi.
Rautasiiven tapahtumien jälkeen, hän oli nyt vihdoin onnellinen. Hän sai kaikessa rauhassa rakennella kaikenlaisia asioita. Ja hän toivoi, että häntä tultaisi häiritsemään.
Hän vielä pelastaisi Tronien, mutta nyt ei ollut sen aika. Nyt hän ei voinut pelastaa häntä. Mutta nyt, Toa voisi rakentaa vempaimia, joilla pystyisi siihen.
[spoil]Tämä oli aluksi toisenlainen viesti, mutta sitten paikalle saapui Sensei Joy, ja pyysi muokkaamaan sitä erilaiseksi.[/spoil]
”Tämä on sotaa, Bloz. Se ei ollut sinun syysi”, kuului ääni Blozin takaa.
Tulen Toa kääntyi katsomaan. Tulija oli Matoro, joka käveli hiljaa laidalle. Bloszar mietti kuinka kauan Jään Toa oli salakuunnellut vai oliko hän vain sattumalta kuullut.
”Minusta ei tunnu siltä. Moni läheiseni. He ovat poissa. Toa-tiimini ja Nutu. Olisin voinut auttaa heitä. Mutta en tehnyt niin”, Bloz vastasi viimein. ”Ei se itsensä syyttäminen auta sinua. Minun periaatteeni on unohtaa murheet ja keskittyä siihen mikä on tärkeää”, Matoro vastasi ehkä teatreaalisemmin kuin olisi toivonut.
”He olivat tärkeitä. Minulle”, Tulen Toa sanoi hiljaa, kuin itselleen.
Oli hiljaista. Pimenevä ulappa aukeni kaksikon edessä. Aurinko oli laskenut vasta hetki sitten länteen. Merenkäynti oli kohtuullisen kovaa, mutta kylmä tuuli oli ikävin asia. Se ei ollut mukavaa vilpoista tuulta, vaan jääkylmiä henkäyksiä jotkas hyytävät luut ytimiä myöten. Jään Toa luonnollisesti ei moisesta juurikaan välittänyt, mutta muille asia oli erilailla.
”Sodassa kaikki menettävät ystäviään… sen kanssa on vain opeteltava elämään. Koita piristyä ja ajatella jotakin mukavaa”, Matoro vastasi viimein.
”Ehkä olet oikeassa. Mutta piristyminen on vaikeaa. Kun menetin Nutun, Tronie oli aina lähelläni, piristämässä minua. Kun hän ei ole enää täällä, en tiedä… En vain tiedä mitä teen”, Bloz selitti. Hän kuulosti toivottomalta. ”Älä anna surun murtaa sinua. Saavumme parissa päivässä määränpäähämme. Keskity tähän hetkeen. Et voi enää mitään etkä ole syyllinen heidän kohtaloihinsa”, Matoro vastasi rohkaisevalla äänensävyllä. ”Totta. Paras vain keskittyä tähän tehtävään. Mutta minusta tuntuu, että tämän tehtävän jälkeen, on takaisinmaksun aika”, Tulen Toa vastasi hieman piristyneenä. ”Hyvä. Mennään sisälle täältä kylmästä. Aamulla kaikki näyttää paremmalta…” Matoro ehdotti, ja kaksikko lähti laivan sisäosiin viimaiselta kannelta.
Bloszar katsoi merta. Hän oli erittäin hiljainen, monet eivät edes huomanneet häntä. Toan kasvot olivat surulliset ja kyynel tippui alas.
”Matoran-toverini saareltani, Toa-tiimini, Nutu, Tronie. Kaikki poissa. En voinut auttaa ketään. Saareni upposi, Toa-tiimini jäsenevät kuolivat, Nutu kuoli Nazorakien ohjukseen ja Tronie jäi Rautasiivelle”, Toa ajatteli. ”Mutta Nazorak. He veivät kaksi ystävääni. Minä… minä…”
Toan vihreät silmät alkoivat hohtaa keltaisina ja hänen päätään alkoi särkeä. Bloz, meni polvilleen ja tunsi kipua sisällään.
”Kaikki kunnossa Toa?” eräs ohikulkeva Matoran kysyi.
”Juu, ei tässä ole mitään hätää”, Toa sanoi, nousi ja katsoi Matorania.
”Outoa.”
”Mikä niin, Matoran?”
”Silmäsi. Ne olivat äsken keltaiset, nyt vihreät. Oletko aivan varmasti kunnossa?”
”Enköhän.”
Matoran jatkoi matkaa. Bloz alkoi miettimään. Mikä äsken häntä vaivasi? Ei se ollut raivoa. Eihän? Tulen Toa katseli taas merta.
Sitten hänen mieleen tuli eräs asia. Rautasiivellä, hän oli melkein tappanut yhden torakan. Ja Klaanin saarella, hän tappoi torakan 6758:n. Mikä häneen oli tullut. Hän ei ollut tappaja.
Blozin mielen virtasi jälleen suru, ja unohti äskeisen.
”Olenko minä itsekäs?” Bloz kysyi erittäin hiljaisella äänellä.
[spoiler=Tattaraa.]Huuh, tässä olisi. Pahoittelen osaltani, että kesti. Tämä on siis minun, Matoron ja Killjoyn yhteistyötä, ja pitkällisen leikkaaliimaprosessin jälkeen kukaan ei osaa varmaan enää sanoa, mikä on kenenkin. Yhteistyö on voimaa ja sillain. Lisäksi, kaikki varmaan huomaavat, mihin olisin tässä tarvinnut Haita, mutta muokattakoon tätä vaikka sitten.[/spoiler]
SS Rautasiipi
Punaisen haarniskan rautaiset sormet raastoivat metallista kantta naarmuille Killjoyn pyrkiessä nostamaan itseään tolpilleen. Polvet tutisten Metsästäjä koetti pudistella päänsä selväksi, havahtuen pian tuijottamaan kypäränsä sisäpinnan järkyttävää halkeamaa. Hän oli rysähtänyt isommasta vauhdista kuin kuvitteli.
Hän ei tiennyt miten pitkään oli maannut kannella, mutta päätellen edessään seisovasta sinihopeisesta hahmosta, ei luultavasti kovin pitkään. Killjoy hymähti nähdessään Summerganonin pitävän työn takana ollutta Amiraalia tarkasti ionikatanan vihreän hohteen loimussa, ja Haikin oli ottanut otteeseensa ilmeisen upseeriarvoisen torakan. Tämä yhdistettynä Bloszarin pahasti haavoittuneeseen sinihattuiseen Nazorakiin, panttivankitilanne oli hyvä. Matoron ilmestyneeseen käteen tarttuen Joy kampesi itsensä lopullisesti pystyyn, heräten samalla todellisuuteen voitonriemustaan.
Koko Metsästäjän näkökenttä oli torakkaa. Aseet tanassa seisovat sotilaat tähtäsivät Klaanilaisjoukkoa armotta. Killjoy tiesi, että temput olisivat turhia. Yksikin väärä liike ja jokainen tiimiläinen murenisi valtavan Zamor-sateen keskellä. Ryhtinsä menettänyt soturi vilkuili Rautasiiven kannen rakenteiden katoille. Nazorakeja pitkien kivääreiden kanssa kirmaili edes ja taas, hyviä sijainteja varmistellen. Tarkka-ampujat ympäri laivaa olivat valmiita ampumaan Amiraalinsa vapaaksi, joka yksi kuulostaen siltä, kuin pyrkisi eroon keuhkoistaan. Amiraali vaikutti kuitenkin selvinneen laskeutumisentapaisesta pienin vahingoin.
Killjoyn tykkikäsi kolahti hiljaa. Hai loi kysyvän katseen Metsästäjään, jonka käden osaset vaihtoivat hitaasti paikkaa. Vähitellen kanuunan mekanismit västyivät ja savuava nyrkki liukui esiin aseen takaa. Matoro katsoi tapahtumaa kulmat koholla. Killjoy vain tuijotti kättään, mutisten hiljaa: Mitään ei ole tehtävissä.
Klaanilaisten keskelle laskeutui hiljaisuus. Edes Tronie ei piristänyt muita mielensisäisillä viesteillään. Yllättäen koko kansi kuitenkin täyttyi metallisesta ryminästä ja voimistuvasta huminasta. Niin klaanilaiset kuin Nazorakitkin käänsivät katseensa äänen lähdettä kohti.
Valtava, koko torakkain laivaston lippulaivan suurin tykki kääntyi ensin kohti Rautasiiven rönsyilevää päätornia, ja siitä tähtäys siirtyi entistä alemmaksi, suoraan laivan kanteen, keskelle kaikkea. Järisyttävänkokoisen mörssärin piippu oli miltei puolisataa metriä pitkä, ja läpi näytti kulkevan jonkinlainen sähkövirta. Koko kapistus oli peitetty isoilla, raskailla metallilevyillä kylkeen kiinnitettyä ohjaamoa myöten. Ase seisoi raskaan tuen varassa, joka oli miltei koko kannen levyinen, ja jakoikin laivan etuosan kannen kahteen osaan.
Kun tykki pysähtyi kolina lakkasi, mutta uusi ääni tuli tilalle. Ilmeisen kaikkialta tuleva, mieltä silpova vihlona täytti kaikkien pääkopat. Se kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja tilalle tuli vaimeaa huminaa. Ja puhetta.
Nazorakit! Laskekaa aseenne.
Torakat kallistelivat ällistyneinä hyönteispäitään ja koettivat pähkätä, mistä puhujan ääni oli lähtöisin. Ainoa vaihtoehto tuntui olevan Nazorakein omat megafonit, joita oli ympäri Rautasiipeä. Ilmeisesti puhuja oli massiivisen tykin ohjaamossa.
Eikö tuo ollut… Bloszar ällisteli. Ruki. Oli, Hai vahvisti, mutta piti naamansa peruslukemilla. Suurimman osan ilmeet kuitenkin hieman kirkastuivat.
Laskekaa aseenne, valtavan pyssykän kaapannut Ruki toisti komentonsa. Ja äkäiseen. Hopi hopi. Muuten mosautamme tälle kaunottarella paattiin sellaisen laakin että oksat pois, Troopperinkin ääni raikasi ympäri sota-alusta. Vaikka ei uppoaisi, niin ainakin nokkamiehenne häviää savuna ilmaan. Ei, ei edes savuna, jonain vähäisempänä.
Rätin rätin, ja sitten kaiuttimista kuului korkea torakka-ääni vahvalla Zankrzoralaisella korostuksella. Jos niin teette, hävitätte omatkin joukko-osastonne.
Rätin rätin.
Ja sitähän kukaan meistä ei halua. Joten entä jos päästäisitte meidät menemään?
Rätin rätin.
Hiljaisuus.
Komentohuone #2
”Kapteeniluutnantti 246. Meillä on ongelma”, harmaatakkinen Nazorak kertoi mikrofoniin eräänlaisessa valvontahuoneessa syvällä aluksen uumenissa. Kamerat näyttivät kuvaa kannen kriittisistä tapahtumista ja juuri tällä hetkellä Nazorakit tunsivat, kuinka heidän narunsa Klaanilaisista katkeilivat. Massiivinen tykki oli kääntänyt taistelun yhtä nopeasti kuin itse tykki oli kääntynyt. Tai oikeastaan paljon nopeammin, koska tykki oli hidas pirulainen.
Mutta kuitenkin.
Kansi
”Mitä nyt?”, Bloszar kysyi pitäen edelleen tiukassa otteessa yhtä nazorakia. Lukemattomat ruskeat torakat tähtäsivät edelleen joukkoa joka suunnasta, mutta nyt ne olivat selkeästi epävarmempia. Kukaan ei uskaltanut liikkua. Nazorakit eivät halunneet saada tykistä eivätkä Klaanilaiset nazorakien aseista.
Hiljaisuus. Epäluonnollinen, odottava ja painostava hiljaisuus.
”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro muutti sanoiksi kaikkien muiden ajatukset. Jään Toa puristi kevyen katanansa kahvaa.
Tykkin ohjaamokoppero
Panssaroitu ohjaamo oli ahtaanpuoleinen koppi, ja koko sen etuseinän leveydeltä meni ohut mutta uskomattoman paksu panssarilasi. Huone oli kuusikulmion muotoinen, ja seinillä oli useita järjestelmiä, näyttöjä ja muita teknisiä aparaatteja. Troopperi istui nazorakeille mitoitetussa vihreässä tuolissa ja piteli käsillään kahta ohjausvipua. Hän tuijotti silmä kovana vihreän sävyistä näyttöä, johon välittyi kuva tähtäyspaikasta.
Ruki seisoi tulen toan takana. Häntä järkytti viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat ja tiukat pelastumiset, mutta hän teki kaikkensa auttaakseen muita. Ruki piteli taas seinässä johdolla kiinni olevaa mikrofonia ja tuijotti tähtäysnäyttöä. Ruki seisoi tulen toan takana. Häntä järkyttivät viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat ja tiukat pelastumiset, mutta hän teki kaikkensa auttaakseen muita. Ruki piteli taas seinässä johdolla kiinni olevaa mikrofonia ja tuijotti tähtäysnäyttöä.
Tämän pitäisi ostaa meille aikaa, Troopperi myhäili ja tarkensi tykin asemaa.
Kansi
Klaanilaisten muodostama ympyrä eteni hitaasti kohti tykkiä, pitäen jatkuvasti muodostelmansa. Nazorakit vetäytyivät tieltä vankien takia, mutta olivat silti jatkuvasti valmiita hyökkäykseen. Summerganon, Hai ja Bloszar pitelivät kolmea vankia ringin keskellä. Matoro johti joukkoa ionikatana välkkyen kohti tykkiä Killjoyn suojaten takaa päin. Hain miehistö kuljetti hitaasti virkoavaa Lignokia kulkien Tronien kanssa sivustoilla.
Ylikersantti 1034 puristi torakanhampaitaan yhteen niin lujaa kuin kykeni. Sinilakkinen torakka maistoi veren suussaan ja teki parhaansa ollakseen vilkaisematta alaspäin. Hänen vasen jalkansa oli mössönä, eikä näky ollut 1034:lle siedettävä. Hän rukoili tajuttomuuden iskevän pian.
Tykkitornin ohjaamokoppi
Troopperi nojasi kyynärpäillään ohjauspaneeliin, vakuuttellen vieressä hermoilevalle Rukille ja ennen kaikkea itselleen homman olevan hallinnassa. Mikki kädessään seinää vasten istuva Ruki meinasi luhistua jännityksestä ja pelosta. Hän toivoi vilpittömästi Troopperin olevan oikeassa.
Pakonomaisesti jalkaansa heilutteleva Troopperi seurasi kauempana kannella seisovaa joukkiota. Perääntyminen näytti todella hitaalta ja Toa kohensi asentoaan, valmistautuen istumaan tuolissa vielä tovin. Hän tiesi, että Rukin suunnitelma tykin käyttämisestä oli uhkapeliä, mutta paremman puutteessa sai kelvata. Ja ainakin toistaiseksi kaikki meni hyvin, klaanilaisrinki oli saanut Lignokin poimittua, ja eteni kohti laivan reunaa ja Hildemaria.
Jalkojensa asentoa vaihtaessaan kopissa humahti yllättävä koneiston ääni ja ohjauspaneeli sammui yllättäen täysin. Troop nousi hädissään pystyyn, luullen aiheuttaneensa oneglman itse. Eijeijei! Taisin vahingossa painaa väärää nappia. Odotas, kyllä tämä tästä, ihan kohta, kunhan löydän ne oikeat ohjaimet…
Troop kuitenkin havahtui Rukin koputukseen ja pian Toan olkapään yli kurottava sininen käsi osoitti kopin ikkunasta ulos. Kannen valonheittimet olivat sammuneet ja muiden pienempien tykkitornien kopit olivat täysin pimeänä.
Troop puri nyrkkiään, Rukin vapistessa takana. Klaanilaiset olivat menettäneet ainoan suojansa ja Hildemarin tienoille oli matkaa vielä miltei kymmenen metriä. Troop latasi elementtivoimiaan, valmiina puolustautumaan torakoita vastaan. Hänen kummatkin kätensä syttyivät hiljalleen tuleen, ja Toa kääntyi Rukia kohti. Oletko valmis?
Vastaus oli nielaisu.
Kansi
Killjoy kirosi kuullessaan koneiston äänen ja vain silmänräpäystä myöhemmin valonheittimet sammuivat, jättäen kannen väen hämärään alkuiltaan. Klaanilaisten askeleet pysähtyivät sillä sekunilla, kun sähköt katkesivat ja jalat pyrkivät ottamaan maasta kunnollisen sijan. Nazorakien joukot pysyivät vaitonaisina, mutta ottivat usean askeleen lähemmäksi klaanilaisia.
Tunnelma kiristyi entisestään, eikä kukaan oikein tiennyt, miten päin olla. Klaanilaisilla oli yhä panttivangit, mutta järjestäytyessään uudelleen tarkka-ampujat saattaisivat onnistua vapauttamaan torakat.
Nyt, arvon toverit klaanilaiset, joukkio kuuli mielissään. Suosikkikalanne kokeilee nyt jotakin. Te, valmistautukaa juoksemaan laivan reunalle, Hildemar on ihan siinä alla. Hauskaa matkaa.
Ennen kuin kukaan ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi, akvaario lennähti klaanilaisten keskeltä keskelle torakkajoukkoa ja sinkoili jokaiseen suuntaan. Muutaman sekunnin hämmennys oli tiukkojen paikkojen ykkösmiehelle tarpeeksi, ja Matoro hihkaisi klaanilaiset liikkeelle. Aivan kaikkien huomio ei pysynyt tilanteen mukana, ja osa Hain miehistöstä jäivät yhdeksi hetkeksi liian pitkäksi aikaa paikalleen.
Muutaman lyhyen juoksuaskelen jälkeen klaanilaiset olivat taas jähmettyneet paikalleen, mutta tällä kertaa aivan kaiteen tuntumaan. Sankareiden harmiksi kiinni napattu Tronie ja osa Hain miehistöstä olivat kuitenkin nyt torakoiden hallussa, eikä Troopperista ja Rukista ollut havaintoa. Kansi oli nyt hiljaisuuden lisäksi myös täysin liikkkumaton. Täydelliseen pattitilanteeseen ajautunut laiva seisoi osapuolineen täysin jämähtäneenä. Sadje huokaili hermostuneena, yrittäen kurkkia tapahtumia tiiviin Klaanilaisrivin takaa. Noh… mitäs sitten?
Vastaus tuli kuitenkin klaanilaisena, kun Troopperi paiskattiin muiden eteen. Vatsallaan retkottava Tulen Toa oli ruhjeilla, osia panssarista puuttui, ja ennen kaikkea hän oli melkoisen liikkumaton.
Troopperi! Gefel huudahti ja ryntäsi mukiloidun hahmon tykö. Matoralainen käänsi Toan ympäri, ja näki pahoin vauroutuneet kasvot: Toinen silmä oli likimain muurautunut umpeen, puolet kasvoista oli veren peitossa ja rintapanssarista oli lohjennut suuri pala pois. Troopperi kuitenkin hengitti, joskin kivuliaan kuuloisesti.
Olisimme leikanneet häneltä raajan tai pari, Troopperin viskannut torakka murahti. Mutta eiköhän sitä ole nähty jo ihan riittävästi.
Ennen kuin kukaan klaanilaisista ehti vastata mitään, torakka jatkoi. Ettekä arvaakaan, missä kunnossa se tyttö on.
Matoro ymmärsi asettaa kätensä Killjoyn olkapäälle, jossa tyhjä ohjuspatteri selvästikin teki tähtäysliikkeitä. Hillitse itsesi. Tällä hetkellä voit ainoastaan tapattaa klaanilaisia, Suga mumisi hiljaa. Metsästäjä ei vastannut.
Killjoy tuijotti vain Summerganonia, yksiä niistä harvoista, joihin hän luotti koko Klaanissa. Tietäen toverinsa sanojen todenmukaisuuden, Killjoyn aivot kävivät taistelua, taistelua, joka päättyi siihen, kun Killjoy veti ranneteränsä esiin. Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että nuo olisivat valmiit riskeeraamaan johtajansa. Sinun oletuksesi saattaa johtaa Ruk- heidän kuolemaan. En anna sinun tehdä tätä, minä haen heidät väkisin.
Hah, kuului ylimielilinen ääni Sugan kuristusotteesta. Klaanilaiset käänsivät katseensa panttivankiinsa, Killjoy laski teräkätensä. Teillä on nyt hyvä tilaisuus oppia jotain. Kuulkaa siis, kun kerron teille tarinan, Amiraali puhui.
Kukaan klaanilaisista ei kommentoinut. Suga tiukensi otettaan ionikatanasta.
Kauan sitten, kaukana pohjoisilla merillä, kun minä olin vasta nuori torakka, lajimme kartoitti maailmaa. Maailman hyytävät ääret ovat vaarallisia vesiä, emmekä konsanaan olleet kokeneet moista myrskyä. Tyrskyissä heittelehtivä laivamme oli jäävuorten ympäröimä, ja niiden koosta päätellen mustan veden syvyys olisi riittänyt nielemään vaivatta satoja kertoja alustamme isomman paatin. Meistä kokemattomimmat olivat kannen alla, ainoastaan teilu tusina seisoi jäänmurtajan kannella talviviittoihin kääriytyneenä. Tuuli olisi riittänyt hyytämään kauniit muistot kenen tahansa mielistä, ja lumituisku esti meitä näkemästä kivenheittoa pidemmälle.
Älä luulekaan, Matoro vastusti. Emme anna tarkka-ampujillenne aikaa tähdätä.
Amiraali kohotti kulmiaan.
Voi, uskokaa pois. Tämän te tahdotte kuulla.
Matoro vaikeni, mutta tarkkaili kiikarisilmällään jatkuvasti ympäristöä tarkkuuskiväärein varustautunieden Nazorakien varalta.
Amiraali jatkoi kertomustaan: Kun nostin turkiskaulustani parempaan asentoon, takanani kiikaroinut Nazorak-upseeri kellahti selälleen. Minä ja ilmeisen moni muukin veljistäni luulimme hänen olevan vain seuraava lisäys pituutta keränneeseen paleltumatappiolistaan, emmekä hätiköinet toimissamme. Kannen alta esiin kutsuttu lääkintämies kumartui vainajan ylle, mutta hän ei ehtinyt raporttiaan tehdä, kun ymmärsimme, mitä oli tekeillä. Kaksi muutakin meistä sai samanlaisen, äänettömän myrkkynuolen otsaansa, ja heittäydyimme maihin.
’Steltinpeikot!’ joku huusi, ja tiesin miehistömme ajautuneen jo aiemmin kanssamme taistelleen kapinallisosaston väijytykseen. Kyseinen, pohjoisia meriä piinannut ryhmä näyttäytyi harvoin, ja heistä kuulee vielä tänäkin päivänä kerrottavan legendaa merenkulkijoiden keskuudessa.
Minä en pidä tästä, Hai murahti, ja vilkuili ympärilleen. Hildemar oli aivan heidän sijaintinsa läheisyydessä, mutta hän tiesi hyvin, mitä seuraisi turhasta hyppimisestä.
Minä ja kaksi hyvää ystävääni kävimme heti toimiin, ja ryömimme pienen aluksemme laidalle. Silloinen läheisin neuvonantajani tarttui harppuunan ohjaksista, ja suuntasi kaiteeseen kiinnitetyn partaveitsivalaanpyyntiaseen kohti suurta jäävuorta, jolta päättelimme vihamielisten jättiläisten meitä hätyyttävän.
En koskaan saanut tietää, millä peikot meitä tähtäsivät, mutta siinä lumyräkässä omilla aseillamme tulittaminen oli turhaa sohimista. Kaksi sokkoa harppuunaa laukaistuaan upseerikumppanini sai hänkin nuolesta.
Sinä päivänä minä opin tärkeän läksyn: Joskus harppunan ammusten täytyy räjähtää.
Klaanilaiset katsahtivat Amiraalin harppunajalkaan. Jossain sen sisuksissa välkkyi punainen valo, ja nyt hiljaisuudessa kaikki kuulivat koiven sisuksista pientä, tasaista piipitystä.
Et voi olla tosissasi, Bloz aloitti, mutta tuli Amiraalin keskeyttämäksi. Minä ole hyvin tosissani. Katsokaas, minä olen valmis kuolemaan omilla ehdoillani. Mutta oletteko te valmiita toistenne kuolemaan?
Lausahdus pysätti ajan täysin. Bloz yritti sanoa jotain, mutta sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. Hänen suustaan lähti ilmoille ainoastaan äänetön henkäys, kun kukaan ei osannut sanoa mitään.
Hai mulkoili kulmiensa alta Amiraalia, joka oli Sugan väkevässä otteessa. Sitten hänen katseensa kääntyi taas hänen vangiksi jääneisiin miehistön jäseniinsä. Hän ei tiennyt, mikä oli päällimäinen tunne. Syyllisyys siitä, että oli ottanut heidät mukaan matkalle? Vaiko kaikki ne pintaan nousseet sotamuistot? Yhtäkkiä hän kuitenkin näki Amiraalin tulevan heitetyksi Nazorak-lauman keskelle, jääseinän muodostuvan klaanilaisten ja torakoiden väliin ja kymmenien Zamor-aseiden laukeavan, ja siinä samassa voimakas käsivarsi tuuppasi hänet laidan yli.
Molskis.
Klaanilaiset ja kaksi torakkavankia nostivat päänsä merestä, ja kömpivät äkkiä Hildemariin. Mitä tapahtui? Sadje ihmetteli, kun Hai kumartui ojentamaan kätensä laidan yli auttaakseen Matoralaisen kyytiin. Se olin minä, Suga sanoi värittömästi. Anteeksi.
Sadje ei ymmärtänyt, mutta ympäri käännyttyään katsomaan Bloszardia, joka tuijotti haikeasti korkealle SS Rautasiiven laidalle, hän ymmärsi Sugan osoittaneen sanansa Blozille. Sadje tiesi, että vangiksi jäänyt kala merkitsi Toalle paljon.
Tunenlma ei muutenkaan ollut se hilpein. Hai miehistöineen oli myös aivan maansa myynyt ja Matorokin pysyi vaitonaisena sitoessaan kahta haavoittunutta torakkavankia, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet lainkaan halukkailta taistelemaan vastaan, sinihattuinen ei ollut edes tajuissaan. Yllättävin näky oli kuitenkin Killjoy: punainen metsästäjä oli jäässä. Kirjaimellisesti, kokonaan, jäässä.
Summerganon kopautti kenraalia miekallaan, ja haarniskan jääkerros poistui. Ennen kuin Killjoy ehti sanoa tai tehdä mitään, Summerganon puhui jälleen samalla, värittömällä äänensävyllä. Et olisi lähtenyt muuten. Minun oli pakko.
Hai tuli nopeasti kahden väliin. Kaikki ei ehkä mennyt putkeen, mutta tärkeintä on, että olemme elossa. Sugan uhkapeli onnistui. Uhkapeli? Sadje ihmetteli. He eivät tappaneet meitä sillä hetkellä, kun Suga vapautti Amiraalin ja huitaisi meidät mukanaan kaiteen yli Matoro puuttui keskusteltuaan, ja viimeisteli torakoiden solmut. Hildemar on yhä yhtenä kappaleena, joten he pitävät meitä elossa jostain muusta syystä. Mutta nyt meidän on päästävä pois, emme saa ystäviämme vapaiksi omin avuin, emme millään.
Täyteen vaihtiin nopeasti kiihdyttänyt laiva irtaantui Rautasiivestä niin pian kuin mahdollista, satojen Nazorakien katsellen pakenevaa joukkoa. Kannella kaukoputken ikkunan läpi Amiraali loi ensin pitkän silmäyksen Hildemariin, ja sitten mulkaisi halveksien klaanilaisvankeihin. Sellikäskyn saatuaan vangiksi jääneitä klaanilaisia alettiin taluttaa kannen alle. Amiraali itse aloitti nilkuttamisen komentotornia kohti.
Hildemar
Vaisuissa tunnelmissa Hai ohjasi laivansa takaisin sen alkuperäiselle kurssille. Hänen viereensä istahtanut Bloszard oli ollut hiljaa koko paon jälkeisen ajan.
Summerganon vartioi toisaalla ovea, jonka takana punainen Metsästäjä sulatteli pukuaan. Heitä odottaisi vielä pitkä juttutuokio…
Punaiseen viittaan pukeutunut hahmo, piti kädessään Olmakia. Häntä jahtasivat 8 Matorania ja kaikilla niistä oli aseita. Osa tulitti hahmoa, osa heitti tikareilla.
Hahmo avasi Olmakilla ulottuvuusportin ja pysähtyi. Hän avasi laatikon, jonka sisällä oli pieni harmaa laite, jossa oli musta nappi. Hahmo painoi sitä ja syntyi jonkinlainen musta tornaado. Sitten hän hyppäsi ulottuvuusporttiin, etsimään oikeaa maailmaa.
Matoran-kylä Hahmo saapui uuteen vaihtoehtoismaailmaan, yhden Matoran-kylän pohjoispuolelle. Hahmo ei halunnut näyttäytyä, joten hän laittoi viittansa päälleen ja muuttui näkymättömäksi.
Hahmo liikkui ketterästi Matoran-kylän sisällä, kunnes kuuli kahden Matoranin puhuvan. Hahmo jäi kuuntelemaan sitä.
”Mitä luulet, miten Nehl voi?” Ko-Matoran kysyi toiselta.
”Varmaan heikosti. Kun näkee aamulenkillä kuolleen Ta-Matoranin, niin varmasti siinä järkyttyy”, Le-Matoran vastasi.
”Eikös sillä Matoranilla ollut jokin vanha käärö?”
”Kyllä. Nehl piti sen. Siinä oli vain yksi sana. Jokin nimi, oliko se joku Blos tai jotain.”
”Mitä luulet, liittyköhän tuo tyyppi, jonka nimi on käärössä, sen Ta-Matoranin kuolemaan?”
Silloin viittaan pukeutunut hahmo tajusi saapuneensa vihdoinkin oikeaan ulottuvuuteen. 10 vuoden jälkeen. Hän otti pois viittansa ja katsoi kahta Matorania.
”Missä Nehl asuu?” hän kysyi.
Matoranit säihkähtivät ja kääntyivät katsomaan hahmoa.
Hahmolla oli vaaleanvihreä ja musta haarniska, piti käsissän kahta tikaria. Selässään, hänellä oli tummanpunainen viitta ja kasvojen vasen puoli oli oudon näköinen.
”Tuolla noin”, Ko-Matoran sanoi ja osoitti itään päin, sinistä taloa.
”Kiitän”, hahmo sanoi, otti aseen esiin ja ampui kaksikon. Paukahdukset saivat muut Matoranit tulemaan paikalle. Kun hän kuuli askelien ääniä, hahmo laittoi viittansa päälle, muuttui näkymättömäksi ja hyppäsi pois hyvin ketterästi.
Pian hän saapui taloon ja hyppäsi avoimesta ikkunasta sisään, hyvin hiljaisesti. Vasemmalla, oli Ga-Matoran, joka piti kädessään kääröä.
”Bloszar. Mitä ihmettä se voi tarkoittaa?” Nehl ihmetteli.
Ei aikaakaan, kun hahmo ampui Ga-Matoraninkin.
”Matoranit, vastenmielisin laji koko universumissa,” hahmo ajatteli. ”Mutta sinä ja nuo Matoranit tuolla saitte sentään hyvän kuoleman, toisin kuin muut lajinne edustajat.”
Hahmo otti käärön ja hyppäsi pois ikkunasta ja lähti.
[spoil]Joo, sen verran sanon, että tämä kaikki liittyy yhteen isoon viestiin, jonka kirjoitan.[/spoil]
Raaz näki vihdoin valoa ja tömähti suoraan maahan. Hänen olo tuntui oudolta. Metsää ei näkynyt missään. Raazin edessä oli se luola, johon hän oli joutunut äsken. Ta-Matoran meni sen sisään, mutta silloin siellä ei ollut kahta patsasta, niin kuin viime kerralla. Vain hämähäkinseittejä ja rikkoutuneita aseita.
Raaz kulki eteenpäin vähän pelokkaana, kunnes kaatui. Hän katsoi mihin oli kaatunut ja näki kuolleen Toan, jolla ei ollut silmiä tai jalkoja. Toan vasen käsi näytti proteesilta, eikä siinä näkynyt iän merkkejä. Hänen naamiota Raaz ei tunnistanut.
Raazin katsellessa ympärilleen, hän huomasi lisää Toien kuolleita ruumiita. Näky oli pelottava.
”Mi-mitä heille on tapahtunut?” Raaz ajatteli mielessään.
Hän lähti juoksuun. Hänen edessään oli parin minuutin päässä luolan suuaukko ja siitä poistuttuaan, hän oli jälleen samassa metsässä.
Kuolemasi koittaa tänään Raaz…
Matoran perääntyi kuultuaan tuon. Hän päätti palata luolaan, mutta se oli jälleen kadonnut.
Raaz avasi käärön, mutta tällä kertaa, sen sisältö oli muuttunut. Siinä ei ollut enää sitä samaa runoa, vaan yksi lause.
”Kuolemasi koittaa tänään”, Raaz luki ja perääntyi sitten. Hän yritti muistella sitä runoa.
”Sinä turvaudut mystiseen voimaan, mutta joutuvat kuoleman kellot soimaan. Pedot ja metsästäjät kimppuusi hyökkäävät, voimaa et saa, ennen kuin ne tyyntyvät”, Raaz ajatteli.
Sitten hän kuuli jälleen ääniä. Hän katsoi taakseen ja huomasi sieltä tulevan monia hahmoja. Raaz lähti juoksuun, kunnes huomasi Matoran-kylän valot.
”Pelastus”, Raaz ajatteli ja kiihdytti vauhtiaan. Hän olisi pian perillä. Vain 10 metriä. Mutta sitten, hän tunsi kamalaa kipua. Hän katsoi ruumistaan ja huomasi siinä tikarin. Hänen voimansa ehtyivät. Raaz oli todella lähellä yhtä asumusta.
”Voi ei…” Raaz ajatteli, kunnes kaatui maahan.
***
Eräs Ga-Matoran, nimeltä Nehl, lähti pienelle lenkille. Hänen lenkkinsä päättyi, kun hän kaatui.
”Mitä ihmettä?” hän ajatteli, kunnes huomasi, että tiellä oli Ta-Matoran.
Ga-Matoran lähti sen luo ja otti käärön Ta-Matoranin kädestä. Hän avasi sen, mutta siinä luki vain yksi sana.
Bloszar.
Mutta Nehl ei keskittynyt siihen, vaan katseli Ta-Matorania, kunnes huomasi hänen olevan kuollut.
Amiraali katsoi komentokeskuksen panssarilasin läpi sotalaivansa kannen kaaosta. Hän nojasi oikealla kädellään ikkunaan eikä näyttänyt ryhtinsä puutten takia itseltään. Hän tiesi hyvin, ettei Rautasiipi ollut täydessä terässä muututtuaan Uuden Sukupolven koulutustiloiksi, mutta tällaisen epäonnistumisen piti olla mahdottomuus. Nazorak-joukot eivät olleet onnistuneet järjestäytymään remontoidussa laivassa, ja klaanilaiset kykenivät rellestämään ja listimään hajanaisia torakkajoukkoja, jotka käyttäytyivät kuin mitkäkin Skakdit. Maihinnousuihin tarkoitetut meritankit taas olivat jalkaväensuojaussiivekkeineen ja hitaasti liikkuvine tykkeineen aivan liian kömpelöitä osuakseen liikkeellä pysyviin klaanilaisiin.
002:n synkistyneeseen mieleen valoa toi kuitenkin keulan suunnalta lähestyvä näky: SS Rautasiipi oli onnistunut organisoimaan täydet kaksi tusinaa laivastonsinisillä rintapanssareilla ja säkenöivän kirkkailla kivääreillä varustettua torakkasotilasta, jotka hölkkäsivät täydellisessä muodostelmassa ja aseet tanassa marssiaskel kerrallaan kohti klaanilaisten kuolemaa. Näky joka lämmittäisi jokaisen sosiaalisesesti hyväksyttävän Nazorakin torakanmieltä.
Troopperin liekit kärvensivät Rukin alapuolella vielä yhden Nazorakin. Veden Toa koetti sulkea taistelun äänet mielestään kavutessaan metallisia tikapuita ylös kapean putken sisällä. Kylmä metallipuola kerrallaan hän loittoni torakoista, mutta samalla myös Troopperista. Hän oli kuulevinaan tulen Toan huutavan jotain provosoivaa Nazorakeista ja höysti kommenttiaan tulihuumorilla, mutta Ruki ei kuunnellut. Hän teki kaikkensa pitääkseen itsensä kasassa kaaoksen keskellä.
Juuri kun Ruki oli heilauttamaisillaan itsensä ylös, kuuli hän altaan räjähdyksen. Taistelun äänet päättyivät kuin seinään, ja veden Toa jähmettyi täysin. Klaanilaisen miekka vaikeni.
Troopperi… Ruki ajatteli. Häneen iski samanaikasesti suru, pelko, huono olo ja katumus. Lähdin tälle matkalle, koska tahdoin auttaa Klaania. Nyt yksi soturi menehtyi takiani.
Eikä se edes ollut Rukin mielessä pahin ajatus. Häntä hirvitti huomata, kuinka tasaväkistä kamppailua ajatus klaanilaisen kuolemasta ja oman kuoleman pelko kävivät hänen päänsä sisällä. Sinisten käsien ote tikapuista puristui, eivätkä jalat totelleet. Metalliset seinämät tuntuivat murskaavan Rukin, eikä hän kyennyt hengittämään. Eikä varsinkaan puolustautumaan. Hän vain odotti hetkeä, jolloin torakat katsoisivat putkeen ja rei’ittäsivät hänet.
Veden Toa oli aivan varma, että hän kuolisi tähän kapeaan, metalliseen tilaan.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun alhaalta kuuluikin naurua. Mutta sitä ei pidetty torakkain suulla. Onnistuinko minä hämäämään teitä tällä naamaritempulla kaksi kertaa? Muistakaa ensi kerralla odottaa savun hälvenemistä ennen kuin oletatte Kanohi Haun kantajan kukistetuksi.
Liekkien ja kiväärien, miekkojen ja keihäiden sinfonia alkoi jälleen ja Ruki palasi tähän maailmaan.
Matoron nopeat sivallukset ja Sugan voimakkaat lyönnit muodostivat teräisän suojavallin Nazorakein ja klaanilaisten välille. Kummallisesti Tronien akvaarion päälle retkottamaan asetettu Lignok alkoi virota juuri sopivasti, kun klaanilaiset saivat päihinsä tutun äänen. Hyviä uutisia kaverit! Klaanilaisia näköpiirissäin!
Miekkailevat jään Toat eivät ehtineet intensiivisessä tilanteessa tarkistaa väittämää, mutta kalaisan sankarin sanoihin oli syytä luottaa. Jos harppuunani olisi kunnossa… Matoro puhisi miekaniskujen lomassa, ja mäjäyttipä hän yhden torakan pois sutjakkaasti singotulla jäänkimpaleellakin. …puolet teistä riippuisi tuosta ilmatorjuntatykistä päät alaspäin- Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin. Kiitos Suga. Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin ja loput löytyisivät saman tykin piipusta molemmat päät alaspäin!
Yksi Nazorak onnistui miltei kohottamaan kiväärinsä piipun kunnolliseen tähtäysasentoon, ennen kuin huomasi hävinneensä kalalle.
Tuo ei ollut ehkä ihan parhaimmistoasi, Suga puhisi jakaessaan iskuja. Mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Eihän tässä saa happeakaan otetuksi huitomisen lomassa. Ja SINÄ et saa enää koskaan happea!
Torakan kurkku purskahti auki roiskaisten vihertävää tahnaansa Sugan kasvoille. Klaanilais-konkarin ilmekään ei värähtänyt.
Okei, ei tuokaan mikään laadun ähky huipentuma ollut.
Elkää luovuttako, löydätte varmasti sisäisen runoilijanne ennen pitkää. Meissä kaikissa asuu sanaseppo, kaikui pirteä ääni jään Toain mielissä.
Yhtäkkiä jään elementaalihyökkäykset saivat seurakseen liekin voiman, kun Bloszar liittyi taisteluun. Hän jäi kuitenkin pitämään toista suuntaa Hain kanssa, joka oli vaihtanut tilapäisesti säilänsä Nazorak-kivääriin, joka oli tullut ranteen tiimoilta poikki silpaistun käden koristamana. (Kiva lisäosa, Hai-mies.) Veden ja jään Toan silmissä loisti uusi, vihainen hehku. Hän ei ollut enää SS Rautasiivellä, hän oli kotisaarensa juoksuhaudoissa. Nazorakit eivät päässeet etenemään Kanohi Raun takaa tuijottavien silmien ja niiden hyvän liittolaisen, kiväärin tähtäimen tehdessä tiivistä yhteistyötä joka myös kuoleman jakamisena tunnetaan.
Lignok! Ko-Matoralainen Korek huudahti huomatessaan maahan valahtaneen, tajuttoman ystävänsä. Hän ja Merkol kirmasivat kahden klaanilaisrintaman väliin ja kumartuivat Onu-Matoralaisen tiedottoman kehon ylle ja koettivat ottaa selvää josko tämä hengitti. Olkar ja Gefel jäivät Bloszarin ja Hain rinnalle ja koettivat pitää torakat matkan päässä. Sadje näytti taistelun keskellä eksyneeltä, mutta piti tikaria käsissään kumminkin.
Bloszar ja plasmakanuuna kuitenkin vaihtoivat rintamaa kolmen askeleen saattelemina, Sugan, Matoron ja Tronien puoli puski kuitenkin enemmän vihulaista sankarein niskaan. Aseen polttavat ammukset olivat juuri tiputtamassa tämän sivustan toista Nazorakiaan, kun halki laivan kiiri jonkinasteinen Nazorakinkielinen huuto. Samassa torakat vaihtoivat täysin strategiaansa ja lopettivat hyökkäyksen. Taistelu jatkui, vaikka torakat ottivatkin selvästi etäisyyttä. Yksi, eksyneen näköinen ja siniseen hattuun sonnustautunut torakanrääpäle jäi ihmettelemään paikalleen noin kymmenen metrin päähän. Bloszar ei tahtonut tappaa surkean näköistä oliota, mutta sitten laukaus tapahtui. Jostain piilosta ammuttu pienoisohjus oli räjäyttää Tronien akvaarion säpäleiksi. Bloszarin silmien surumielinen katse muuttui samassa vihaksi, ja liipasin vedettiin pohjaan. Sen sekunnin jälkeen tulen Toa ei osannut enää sanoa, oliko sormen liike ollut tiedostamaton vai harkittu, mutta katumus iski, kun hän näki aseistamattoman torakan huutavan tuskaansa ja kierivän maassa, suuri osa alaruumistaan vihreän veritahnan peitossa.
Nazorakit jatkoivat perääntymistään jättäen lajikumppaninsa maahan kärsimään. Hetken kuluttua sinihattuista raukkaa huomioimatta ainoat klaanilaisten näkyviin jääneet Nazorakit olivat kymmenet ja taas kymmenet maassa retkottavat tapukset, joista muutama vielä liikkui tuskallisesti loppujen ollessa pelkkiä raatoja tahi mömmökasoja.
Mitä kummaa ne puuhaavat? Gefel äimisteli. Emmehän me voineet voittaa? Se ei olisi niin helppoa? Äänessäsi on liikaa optimismia, Hai varoitteli. Luulisin niiden perääntyvän ja järjestäytyvän. Niillä on kaikki edellytykset vain tulittaa meidät mataliksi, kunhan kaaos väistyy.
Kaaos väistyi.
[spoiler=Diupadai.]Musiikki voisi myös.[/spoiler]
No voi Karzahni.
Samassa kansi kuitenkin tärähti, kun punainen haarniska laskeutui raskaan kuuloisesti klaanilaisten keskelle. Joy, ehdinkin jo ihmet- Käden entinen kenraali kuitenkin hiljensi Sugan käsimerkillään. Joukkion vaietessa lähestyvät marssiaskeleet kuuluivat selvemmin ja selvemmin. Tarvitsemme panttivangin Killjoy totesi ykskantaan. Panttivangin? Hai kyseenalaisti suunnitelmaa. Eikö näiden koko pointti ole se, että näitä on näin paljon. Kuka olisi niin tärkeä, ettei mukamas olisi uhrattavissa?
Marssiaskelet lähenivät hetki hetkeltä, klaanilaisten aika oli käymässä vähiin. Vahvistukset olivat tulossa.
Killjoyn kypäräinen pää heilahti lasisen komentosillan suuntaan. Teleskooppisilmällä varustettu Matoro oli ainoa joka näki Joyn ehdotuksen. Onko tuo… Amiraali? 002 itse. Nazorakin johtoportaan numero kaksi, Killjoy varmisti. Suurin osa klaanilaisista tunsi kyseisen torakan maineelta: ylpeä merikarhu johti torakkain laivastoa suhteellisen itsenäisesti ja pukeutui hulppeisiin kaapuihin. Yksikään järjestön jäsen ei kuitenkaan ollut kohdannut tätä nilkuttavaa torakkapäällikköä kasvotusten. En tahtoisi olla ilonpilaaja, Sadje pisti väliin. Mutta eiköhän tuo ole aika vahvaa panssarilasia. Millä meinasit päästä siitä läpi?
Ammun sitä kaikella. Kaikella? Ihan hiton kaikella.
Samalla hetkellä Killjoyn rakaettisaappaat käynnistyivät ja punainen haarniska nousi ilmaan voimakkaiden moottorien avulla. Vaarallisen näköisiä Zamoreja rakettimaisine kavereineen alkoi heti sinkoilla joka suunnasta Metsästäjää kohti, mutta nopeasti liikkuva ja raskaasti aseistettu hahmo tiesi selviävänsä kohteensa luo.
Yksi ei yksinkertaisesti tuhoa komentosiltaa… hän huusi ilmassa.
Rautasiiven ilmatilan puoleenväliin päästyään Killjoy näytti hajoavan osiksi. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin aivan hemmetinmoisesta määrästä ohjuksia ja ammuksia ja Joysta itsestään, jotka kaikki jatkoivat matkaansa kohti komentosiltaa.
Mutta minulla ei olekaan yhtä vaan MONTA OHJUSTA!
JATAMM-KLBAMMOBAMMM!
[spoiler=Eh.]…ja tämän musiikin voikin lopettaa tähän.[/spoiler]
***
Amiraali katsoi, kun ikkuna räjähti hänen naamalleen. Lasinsirpaleita ilmassa, ja sitten punainen haarniska nappasi torakkajohtajaa vatsan kohdalta. 002 tunsi nousevansa ylös huoneen katon noustessa romahtaessa alas. Seuraavaksi harppuunajalkainen upseeri lensi Killjoyn kovassa metalliotteessa ilmojen halki, kohti klaanilaisrinkiä. Zamorit olivat lopettaneet Joyn tulittamisen tämän päästyä komentosillan tuntumaan, mutta ilmeisesti muutama ammus oli osunut rakettimonoihin, kaksikon laskeutuminen oli nimittäin enemmänkin romahdus.
Tappajakyborgi-amiraali -yhdistelmä iskeytyi kipeän kuuloisesti metalliseen kanteen. Kesti hetki, ennen kuin sekava Klaanilaisjoukko tajusi, mitä oli tapahtunut. Komentosillan julkisivu oli romahtanut, ja nyt Joy oli puolitajuissaan maassa Amiraalin vieressä.
Matoro puristi tiukasti ionikatanaansa. Hän yritti parhaansa mukaan saada tilanteesta edes jonkinlaista yleiskatsausta, mutta se osoittutui vaikeaksi. Koko porukka oli parhaillaan kannella. Heidän oikealla sivustallaan oli jonkinlainen väliaikaiskatos ja vasemmalla puolella avointa kantta ties kuinka pitkään. Oman lisänsä sangen epäkauniiseen maisemaan toivat muutamat torakanraadot, epämääräiset varusteet ja kaikenlainen roju, mitä kannella oli. Muunmuassa komentosillan materiaalia lojui yhden Joyn kääntämän panssarivaunun kappaleiden seassa. Nazorakit olivat epäilyttävän hiljaa, ainoastaan marssin ryminä kuului.
Matoron oikealla puolella oli Summerganon, joka oli yrittänyt pitää nazorakeja loitolla maasta poimimallaan zamor-kiväärillä. Nyt hän vain kuulosteli huolestuneen näklisenä. Hieman taempana oli Hai sekä tämän laivan miehistön jäsenet. Lignok makasi heikon oloisena maassa hänen toverinsa yrittäessä auttaa tätä. Sadje oli hämillään ja yritti hakea turvaa muusta matoranjoukosta.
Bloszar roikotti yhtä barettipäistä, haavoittunutta torakkaa kiinni tämän käsistä. Tulen Toa kuitenkin katseli yllättävän säälivästi panttivankiaan. Klaanilaisen toisessa kädessä kohosi taivasta vasten uhkaavan näköinen tuliase, joka oli hetki ennen Nazorakien perääntymistä osoittanut tulivoimansa. Blozin vieressä Tronie virnisteli sinivihreästä akvaariostaan käsin.
Välittömästi hetkellä, kun Joy iskeytyi vieraansa kanssa kanteen, tilanne sähköistyi. Oliko totta, että torakoiden toiseksi korka-arvoisin johtaja oli käytännössä heidän vankinaan?
Amiraali yritti välittömästi suorittaa nilkkaavaa nousuaan, mutta Summerganon oli nopeasti syöksynyt Torakkaa kohti ja nappasi tämän kädet selän taa. Voitonriemu paistoi Jään Toan silmistä.
Ilme kuitenkin muuttui pikaisenlaisesti, kun torakat tulivat esiin. Ällistyttävän siistissä muodostelmassa ja korein haarniskoin varustautuneet Nazorakit tulivat esiin, jokaisesta suunnasta samanaikaisesti. Klaanilaiset saivat kuitenkin kiittää onneaan, että vastassa oli vihollinen joka odotti tulikäskyä. Skakdien käsissä panttivangit olisivat tuskin auttaneet penniintyneen puupalon vertaa, Nazorakit olivat kuitenkin huomattavasti järjestäytyneempi vastus. Niinpä torakat tyytyivät kohottelemaan aseitaan ja varmistamaan asemiaan klaanilaisten ympärillä.
Tämä ei pääty hyvin, Hai mutisi klaanilaisten perääntyessä aina vain pienemmällä alueelle. Olen kokenut tämän ennenkin. Ja näilläkin on taatusti tarkka-ampujia.
Klaanilaisilla ei ollut enää tilaa perääntyä. Sankareiden selät ottivat toisiinsa kiinni, Lignokin liki tajuttoman kehon lojuessa muutaman metrin päässä. Sinibaretti alkoi myös vaipua tiedottomuuden toiselle puolen. Amiraali osoitti harppuunajalallaan maahan luhistunutta Onu-Matoralaista suoraan kasvoihin.
[spoiler=Köh.]Jälleen kerran on minun osoitettava kiitokset, tässä tapauksessa Matorolle, joka auttoi minut muuannen kirjoituslukon yli, eli siis hän kirjoitti aika paljon tästä. Tänks mate. Lisäksi kiitos Joikuboylle puolesta tämän osan musiikeista. Ja tosiaan, olen pahoillani, minun on taas kehotettava tätä porukkaa olemaan postaamatta soolona. Mutta pian. Pian.[/spoiler]