Klaanon

Avainsana: Bio-Klaani

  • Destralille ja sen ohi I: Manua etsimässä

    Bio-Klaani

    ”Pahus, missä Manfred on kun häntä tarvitaan.”, Matoro pohti kävellessään leppoisaa hiekkatietä kohti Klaania. Hän tarvitsisi jonkun Makutan tietoja. Tietoja tästä Makuta Itrozista. Arkistoista ei löytynyt suuremmin tietoja.
    Vain se, että Itroz oli sulkeutunut ja yksinäinen makuta joka omistautui projekteilleen.
    Hän on mahdollisesti tehnyt Matoron naamion, sillä hänen nimensä löytyi kaiverrettuna naamiosta, sanojen ”Projekti Nimda” kanssa.
    Tämä Itroz liittyy jollakin tapaa Nimdaan, Matoro oli miltei varma.
    Jos hän saisi jostakin tietoonsa Makutan ”laboratoriosaaren” sijainnin, asioita saattaisi ratketa.

    Ensimmäinen mahdollisuus kyseisen tiedon saamiseksi olisi joltakin Makutalta kysyminen. Toinen vaihtoehto olisi Destralille meno.
    Se ei erityisemmin houkutellut Matoroa.

    Klaanin suuri portti avautui jään toan kävellessä siitä läpi. Klaania ympäröivien matoranaluiden vilinä oli hiljentynyt mutta joitakin matoraneja, kuten aina-ahkera Bob, työskenteli vielä. Mainitun tapauksessa katonkorjaajana.

    Matoro syötti tunnuksensa Klaanin rakennuksen ovenkarmissa sijaitsevaan kortinlukijaan. Paineovi avautui ja hyvin valaistu Klaanin aula sinisine mattoineen paljastui. Matoro asteli salin läpi kohti huonettaan.

  • Bladis kuulustelee Matoroa

    Bio-Klaani

    ”Matoro? Onko hetki aikaa?”, hopeamusta Skakdi kysyi, puolijuosten käytävää pitkin.
    ”On, miten niin?”, Matoro vastasi. Bladevezon otti toaa olkapäästä kiinni.
    ”Sinun pitää nähdä eräs asia.”, mode vastasi.
    ”… selvä.”, jään toa vastasi ihmeissään. Pian Matoro oli johdatettu yhteen Klaanin monista valvomohuoneista.

    Huone oli melko tumma ja sen seinillä oli usieta monitoreja. Suuren ikkunan läpi näkyy Klaanin pääsali.

    Bladevezon, hopean ja mustan värinen skakdi, näpytteli modetunnuksensa koneelle ja sai sen auki. Hän istui pyörivälle tuolille ja avasi yhteen monitoreista yön kamerakuvaa.

    ”Unohdetaan hetkeksi että olemme kavereita. Osaatko selittää mitä teit Nimdan luona yöllä?”, mode kysyi katsoen jään toaa suoraan silmiin.
    ”… yöllä?”, Matoro kysyi hölmistyneenä. Hänen katseensa siirtyi monitoriin, jossa hänen hahmo käveli pimeydessä Nimdan luo.

    ”Niin.”, Bladis vastasi. ”Niin tämä kamera näyttää.”
    ”Eh. Minä en tiedä mitään.”, Matoro sanoi. Hän koitti kaivella yön tapahtumia. Hän ei muistanut muuta kuin yhden sanan; Nimda.

    ”Et siis tiedä mitä tuolla tapahtui?”
    Matoro tarkensi katsettaan valvontakameran nauhaan. Siitä ei kuulunut juurikaan ääniä.
    ”Otat Nimdan jalustaltaan, olet hetken paikalalsi, laitat sen takaisin ja katoat”, Bladevezon selitti.

    ”Minulla on teoria.”, Matoro sanoi, nostaen katseensa pois näytöstä.
    ”Mitenkä tämän nyt muotoilisi… Siis, Xian matkallani jokin käytti minuun jonkinlaista mielenhallintaa ja yritti tavoittaa Nimdaa. Epäilimme että se oli naamion vika. En tosiaan muista mitään yön tapahtumista.”

    ”Hmm. Naamiosihan on mielen naamio? Mistä olet hankkinut sen?”, Bladevezon vahvisti.
    ”Tämä oli kuulemma Makutoiden koe. Löysin tämän Destralilta.”, Matoro kertoi. Hän mietti pitäisikö naamiossa olleesta tekstistä kertoa.
    ”Makutoja. Pirullista.”, skakdi totesi.
    ”Tämä on kovin erikoista.”, hän jatkoi.

    ”On.”, Matoro vastasi myötäilevästi.
    ”Luulen että sinun kannattaisi vaihtaa naamiota.”, mode ehdotti.
    ”Enpä sitten tiedä. Tämän mielensuojaus on hyödyllinen Manua vastaan korttipelissä.”, Matoro vastasi.

    ”Tuota. Katsotaan sitten myöhemmin lisää”, Bladevezon sanoi ja syventyi koneensa ääreen. Matoro katosi valvomosta.

    Matoron olo oli kaikkea muuta kuin selvä. Nyt hänen päässään oli rutkasti enemmän kysymyksiä kuin aamulla herätessään.

  • Uni Seleciuksesta

    Bio-Klaani, eteläisen matorankylän ympäristö

    Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkään kävellyt Summerganon olisi varmaan paahtunut, ellei viileä merituuli olisi raikastanut ilmaa hieman. Summerganon oli lähtenyt aikaisin aamulla matkaan, rannikkoa myöten, tavoitteenaan päästä eteläiseen matorankylään.

    Sillä Summerganon oli nähnyt yöllä unen. Unen, jossa hän seisoi autiolla, heinää kasvalla saarella, yksinäisellä kalliolla, johon meren aallot löivät. Taivas oli ollut harmaa ja Summerganonilla oli ollut kaksi seuralaista: kullanväriseen, joskin kiiltoaan jo hieman menettäneeseen haarniskaan sonnustautunut Selecius, joka tuntui loistavan harmauden keskellä, ja Gorath, tuo harmaaseen viittaan kääriytynyt säänpieksemä soturi, jonka tumma panssari oli monet taistelut nähnyt. Kolmikko katsoi laakeiden, vain korkeaa heinää kasvavien niittyjen yli ja näki jossain niiden takana suuren hahmon. Alcarin, petturin, joka yhä kai vaelsi jossain kaukana villien petojensa kanssa. Vaikka välimatka Alcariin oli ollut valtava, oli Summerganon tuntenut tämän katseen unessa. Ja herännyt. Herännyt siihen, kun Alcarin vihaa leiskuva katse oli hänet tavoittanut.

    Unessa Summerganonilla oli ollut sininen viitta ja siksi hän lähtikin matkaan. Hän halusi etsiä kutojan matorankylästä, käsityöläisen, sillä Summerganon tunsi palavan tarpeen saada jälleen tuo sininen viitta niskaansa. Summerganonista tuntui, että hänen täytyi parsia ulkoinen olemuksensa jälleen kasaan tulevaisuutta varten. Varusteet Kapuran avulla, viitta matoranien. Koko kävelymatkansa ajan Summerganon oli muistellut kahta toveriaan, joiden kanssa hän oli matkustellut ja auttanut matoraneja syrjäisillä seuduilla. Samantapaisilla saarilla, kuin se jonne he olivat Killjoyn, Kapuran ja Matoron kanssa joutuneet. Hän mietti, missä nuo kaksi toveria, Selecius ja Gorath mahtoivat nyt olla.

    Missä he ovat, missä? Ovatko ystäväsi eksysissä?
    Koittaako vielä heidän paluunsa hetki?
    Käykö vielä joskus Alcarin luokse retki?

    Noita kysymyksiä Summerganon mietti mielessään. Sillä vaikka hän oli Klaanin ”turvasatamassa”, kaukana Alcarista, joka tuntui Klaanin murheisiin verrattuan pieneltä uhalta, oli tuo turmeltunut toa yhä jossain kylvämässä kauhua turvattomassa ympäristössä elävien matoranien keskuuteen. Ja vaikka Summerganon oli saanut Klaanista mahtavia ystäviä, muisti hän toki vanhoja tovereitaankin, jotka olivat kenties hekin löytäneet jostain paikkansa. Mutta uni oli tuntunut erityiseltä. Kuin muistutukselta.

    Summerganon katsoi taivaalle. Se ei ollutkaan harmaa, vaan aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Hän piristyi hieman ja jatkoi matkaansa. Tietämättään, että jossain hänen vanhat toverinsa katsoivat samaa aurinkoa, Sugaa muistaen.

  • Elkom

    Bio-Klaani

    Aurinko nousi merestä, aloittaen värileikkinsä taivaalla. Horisontti värjäytyi punaiseksi, violetiksi, kellertäväksi ja siniseksi auringon noustessa. Säteiden osuessa Klaaniin mereltä ne tunkeutuivat jokaisesta ikkunasta sisään, valaisten pienet käytävät ja auringonpuoleiset huoneet.

    Matoro nousi hitaasti sängystään. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta häntä kasvoihin.
    Jään Toa nousi istumaan ja kokeili päätänsä kädellään. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen päätänsä särki.

    Ikkuna revähti auki ja viileä aamuilma syöksähti sisään huoneeseen. Matoro seisoi suuren ikkunan edessä katsellen eteenpäin. Hänen huoneestaan näki suoraan ensin Klaania, sitten metsää, Mt. Ämkoon reunaa ja meren. Toa huokaisi nojaten ikkunlautaan. Viileä ilma piristi häntä huomattavasti.

    Matoro lähti huoneestaan kävelemään pitkin Klaanin käytäviä. Hän kulki pari kerrosta alemmas hissillä ja saapui lasiseinäiseen Chat-Kahvioon. Tämä Klaanilaisten suosittu ajanviettopaikka oli sisustettu suurilla punaisilla sohvilla ja pöydillä sekä tiskillä, jossa matoran hoiti tilaukset.

    Seinällä oli taulut neljästä administa sekä useita muita kuvia. Ne piristivät kylmiä, harmaita ulkoseiniä. Kahvion sisäseinät olivat käytännössä lasia, joten sieltä näki hyvin käytävään.

    ”ELKOM!”, tiskin takana istuva ga-matoran tervehti pirteästi. Kukaan ei tiedä mistä tämä tervehdys tulee, mutta se on vakiintunut käyttöön kahviossa.

    Matoro tervehti takaisin vähemmän pirteästi ja istahti syvälle punaiseen sohvaan.
    ”Miksi täällä ei ole ketään näin aamuisin?”, hän mietti.

    [spoil]Mielenkiintoinen fakta about tästä on se, että minun oma aamuni oli tismalleen samanlainen.[/spoil]

    Zakaz, Kuolleen Ruki-Kalan Tavernan takapiha

    Urhea skakdi iski jatkuvasti hänen puisen vankilansa kantta. Vaikka hänen voimat alkoivat uupua, eikä sen puoleen suolaliemessä uiskentelukaan hyvää tehnyt, hän löi yhä varmemmin tietään ulos. Puinen kansi antoi joka iskulla pari milliä periksi ylöspäin, mutta kestäisi vielä pitkään ennekuin se irtoaisi.

    ”Näitkö kenen mukaan se juoppo meni?”, mustanpuhuva skakdi kysyi toveriltaan. Keltaisen ja vaaleansinisen värinen salaman skakdi katseli erikoisilla kiikareillaan dyynejä.
    ”Kaksi kaapuheppua ottivat Warrekin mukaansa.”, tämä sanoi. ”En nähnyt tarkempaan mihin he menivät.”
    ”Me siis kadotimme ne!”, musta skakdi huudahti äreissään. Hän potkaisi seinän nojalla olevia kymmeniä tynnyreitä.

    ”Pitäisikö meidän ilmoittaa Kenraali Gaggulabiolle?”, maan skakdi kysyi.
    ”En tiedä vielä. Tämä voi olla joko aivan turhaa tai sitten jotakin hyvin tärkeää.”, nais-skakdi vastasi. Hänet tunnettiin siitä että kukaan, kuka on hänet suututtanut, ei ole selvinnyt ehjänä.
    ”Etsimmekö heidät uudestaan ja varjostamme?”, lähinnä gorillana toimiva maan skakdi kysyi.
    Sanaakaan sanomatta salaman skakdi lähti. Toinen lähti juoksemaan kömpelösti tämän perään.

    Suolakurkkutynnyri vieri vinhasti alas kivikkoista mäkeä joka alkoi heti Tavernan takana. Skakdilla oli suuria ongelmia hengittämisessä, sillä suolalimi heittelehti edestakaisin, eikä se jättänyt erityisen paljao tilaa. Skakdi oli kuullut jotakin Gaggulabion agenttien puhetta, mutta hän ei välittänyt nyt siitä.

    Tynnyri osui isoon kiveen. Skakdi kiljaisi törmähdyksessä. Puinen tynnyri suoritti ilmalennon ja osui kovaa kivikkoon mäen alapäähän.
    Suolalientä valui jostakin pienestä murtumasta pois. Skakdin sisällä syttyi pieni toivonkipinä – jos tynnyri on rikki jostakin, sitä voisi rikkoa lisää. Skakdi aloitti taas paukuttamisen.

  • Valkoinen Käsi: Origins

    Bio-Klaani

    Ovi aukesi narahtaen, heijastaen valokolmion pimeälle käytävälle. Kello tikitti pikkutunteja ja käytävät ammottivat tyhjyyttään.

    Toa astui ovesta käytävään. Normaalisti hän liikkuisi kuin varjo, mutta nyt hänen liikkeensä olivat kömpelömpiä ja hitaampia.
    Matoro käveli hiljaa pitkää käytävää pitkin. Hän meni portaista pari kierrosta ylöspäin. Askeleet kaikuivat pimeydessä.

    Kortinlukija luki jäsenkortin ja paineovi aukesi sihisten.
    Turvahuoneessa säilytettiin asioita, joita ylimääräiset eivät saaneet käyttää. Pääsy oli vain Klaanilaisille.


    ̵̷̟̖̮̯ͮͩͨ̓͝nͫ͌ͭ̔҉̢҉̠̮̘ͅi͖̥͈͕̩̘͍̊̄̇͑ͨͥͧ͒̅m̲̩̭̣͍̮͋̑ͅḑ̎̾̋̊҉̳͈̙̯͈̭̭̣a̢͓̱̪̩̖̜̓ͩͧ̉̓͞
    ͉̤̥̥͇̣̻̻̒ͮ̂ͩ̍̃̾͜͠
    Matoro yritti hallita ruumistaan. Jokin hänen mielessään häiritsi häntä.

    ͓̳̟͕͍͔͙͉̮̉̋n̆͑̐͏̴̪͕î̸̮̖͇͉̲̊ͤ̌̇͌ͯ̈ͪm̷̯͍̝̰ͯ̽ḑ̷͎̣́̅͒͊͌̀a̷͒̾͂͆҉̳

    Matoron mielessä pyöri vain yksi sana.
    ̢̼͇͇͙͓̗͉̬̬͆͒ͥ͋͂ͧ̚
    ̧̣̣̅̂͊́N̯͓̰͋̊̎ͦͪͫ̉͆͢I̍̌͊ͫ́҉̭̪̖͈̤͡M̰̭̲̌͐̄͗ͤ͊̀́͜͡D̛̫̥̯͊̑̔͛̒͗͡Ȃ͏̛̳̬͇̙̀

    Toa katseli väkinäisesti ympärilleen. Hänen silmänsä osuivat lasikupuun jonka alla valkoinen sirpale lepäsi.
    Hän käynnisti infrapunan teleskooppisilmänäsä ja väisti liikkeentunnistin-laserin. Toa nousi kömpelösti jalustan tasalle ja siirsi lasikuvun pois. Hänen liikkeensä eivät näyttäneet normaaleilta sulavilta. Ne olivat hitaita ja epätarkkoja.

    Lasikupu laskeutui metallilattialle ja Toa nosti valkoisen sirun käsiinsä.


    ̵̷̟̖̮̯ͮͩͨ̓͝nͫ͌ͭ̔҉̢҉̠̮̘ͅi͖̥͈͕̩̘͍̊̄̇͑ͨͥͧ͒̅m̲̩̭̣͍̮͋̑ͅḑ̎̾̋̊҉̳͈̙̯͈̭̭̣a̢͓̱̪̩̖̜̓ͩͧ̉̓͞

    Matoro kurkotti mieltään kaikkialle kehoonsa. Hän kamppaili outoa tunkeilijaa vastaan. Se halusi Nimdan.
    ͉̤̥̥͇̣̻̻̒ͮ̂ͩ̍̃̾͜͠
    ͓̳̟͕͍͔͙͉̮̉̋n̆͑̐͏̴̪͕î̸̮̖͇͉̲̊ͤ̌̇͌ͯ̈ͪm̷̯͍̝̰ͯ̽ḑ̷͎̣́̅͒͊͌̀a̷͒̾͂͆҉̳

    Matoro tuntee käsiensä puristavan sirua yhä kovempaa. Hikipisaroita valuu hänen ihollaan. Hän tuntee ruuminsa yrittävän lähteä, mutta Matoro kamppailee pitääkseen ruumiinsa komennossaan. Jokin voimakas yrittää hallita hänen kehoaan. Toa keskittää kaiken mielensä olentoa vastaan.
    ̢̼͇͇͙͓̗͉̬̬͆͒ͥ͋͂ͧ̚
    ̧̣̣̅̂͊́N̯͓̰͋̊̎ͦͪͫ̉͆͢I̍̌͊ͫ́҉̭̪̖͈̤͡M̰̭̲̌͐̄͗ͤ͊̀́͜͡D̛̫̥̯͊̑̔͛̒͗͡Ȃ͏̛̳̬͇̙̀

    Matoron kämmen aukesi, pudoitaten metallinsirun maahan. Hän horjahtaa selälleen lattialle huohottaen. Hänen ruumiinsa toimii taas kunnolla.

    Idiootti, hän kuuli hiljaa mielessään lähtiessään pois huoneesta, Nimda siististi lasikuvun alla kammiossa.

  • Karvalakkisten matoranien vuosikokous

    Bio-Klaani

    Troopperi kiiruhti käytäviä pitkin. Reissu luoteeseen oli vienyt enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Onneksi Konguboss oli pelastanut hänet. Troopperi tuli ovellensa. Oveen oli kiinnitetty suuri, keltainen paperi. Troopperi repäisi paperin irti, ja luki sen:

    ”Hyvä Troopperi. Meillä on sinulle tehtävää. Tapaat yhteyshenkilösi chatista. Hänellä on karvalakki päässään.

    -Adminit”

    Troopperi meni aluksi huoneeseensa, ja heitti varusteensa lattialle. Sitten hän meni chatiin.

    Chatissa oli väkeä. Troopperin epäonneksi siellä oli karvalakkisten Matoranien vuosikokous, ja tietenkin kaikilla oli karvalakit päässä…

  • Xiantos rokotetaan

    Lehu-metsä

    Konguboss ja Troopperi saapuvat takaisin Gukko-farmille, jonne Konguboss jättää Gukkonsa. Ilman Toa vie Troopperin Matoranin luokse, joka oli lähettänyt hänet hakemaan ystävänsä.

    Yhtäkkiä, EI AINAKAAN NINJOJA!

    Ilman Toa lähtee takaisin Bio-Klaaniin. Hän kävelee mietiskellen ääntä, mikä kuului tunnelissa. Toa oli kävellyt jo tunnin metsässä eikä saapunut vieläkään Klaaniin. Hän oli turhautunut, joten matka tuntui pidemmältä kuin yleensä. Pian hän saapui takaisin Klaaniin.

    Bio-Klaani

    Pakua päästi Toan sisään tervehtien häntä. Toa tervehti takaisin. Konguboss käveli respan läpi rappusiin ja rappusista huoneelleen. Toa avasi oven ja meni sängylle pitkälleen.

    Mt. Ämkoo, salainen luola

    Henkilö kiiruhti tohtorinsa luokse, koska epäili saaneensa tartunnan. Tohtori alkoi tutkia häntä.

    ”Miltä olosi tuntuu, Xiantos?”
    ”Ei ainakaan mitään oireita ole tullut vastaan vielä”
    ”Selvä”, tohtori vastasi, ”Minun pitää kuitenkin tarkistaa, että te ette varmasti ole saanut tartuntaa. Kerta oireitakaan ei ole vielä ilmennyt voisin antaa sinulle vastamyrkkyä.”

    Tohtori pistää isolla neulalla Xiantosia.

    ”Vastamyrkyllä saattaa olla myös haittavaikutuksia”
    ”Mitä esimerkiksi?”
    ”Nukahtelua, hallusinaatioita, kylmiä väreitä jne”, tohtori kertoi ”Parempi näin kuitenkin, kuin kuolisit tautiin”

    Palkkionmetsästäjä lähti kävelemään poispäin luolasta.

  • Violettien saari 8: Tawa saa sirun

    Bio-Klaani

    Matoro käveli Klaanin laajaa pääkäytävää pitkin. Hän ohitti kymmenittäin puuovia ja laajoja ikkunoita, joista tuli illtapäivän viimeisiä auringonsäteitä sisään käytäville, saaden varjot tanssimaan sinisellä lattiamatolla.

    Toa asteli avoimesta ovesta sisään Admin-oveen. Hän katsoi seinän ilmoitustaulua.
    ”Ahaa, vain Tawa paikalla. Mihinhän se Gurkkukin on kadonnut?”, Matoro totesi ja koputti Tawan työhuoneen oveen.

    Matoro avasi oven varovaisesti ja otti pienen valkoisen sirun vyöllään roikkuneesta pussista.

    ”Päivää, tässä on se siru.”, Matoro aloitti kohteliaasti ja ojensi Nimdan palan Tawan työpöydälle.
    ”Kiitos, Matoro.”, naispuolinen salaman Toa vastasi ja otti sirun itselleen.

    ”Tämä löytyi eräältä Klaanin lähellä sijaitsevalta saarelta. Siellä oli myös olentoja jotka näyttivät palvoneen tätä sirua.”, Matoro kertoi.

    Toa aikoi myös mainita naamionsa kirjoituksesta, mutta päätti olla vielä hiljaa. Hän käveli ulos työhuoneesta jonne Tawa jäi yksin. Hän oli huolissaan Klaanista, ja se näkyi.

    Myöhemmin Matoro antoi myös Nimdan kanssa haetun Avainkortin Sarajille, ja pyysi tätä viemään kortin Killjoylle.

    Gaggulabion työhuone

    Yhtäkkiä, NINJOJA.