Hopeinen meri
Keetongu ohjasi ilma-alustaan puoliunisena Hopeisen meren yllä. Oli aamuyö, mutta ulkona oli vielä pimeää. Guartsu, joka oli suorittanut jo öisen ohjaus- ja tulipesävuoronsa, kuorsasi sikeästi muutaman metrin päähän. Ternok oli mennyt nukkumaan ohjauspöydän hansikaslokeroon. Sen entinen sisältö oli peltiämpärissä ohjaushytin lattialla. Hortuk lappoi hiiltä pesään tasaista tahtia pannuhuoneessa.
Yö oli sujunut hyvin, vaikka tuuli oli voimistunut ja kääntynyt pohjoiseen. Aallotkin olivat jo hieman yli metrin korkuisia, mutta ne eivät haitanneet väli-ilmassa kiitävää Kirikori II:sta. Keetongu haukotteli ja katsoi pohjoiseen horisonttiin. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään ja kultasi pilvien reunoja. Pian se valo ylsi jo aluksen luo ja loi varsin mielenkiintoisen varjon aallokkoon. Guartsu ja Ternok heräsivät kasvaneessa valossa. Gurttu venytteli ja katsoi Tongun istuimen vierestä henkeäsalpaavaa maisemaa.
Meri loppui parin kilometrin päässä aluksesta. Se ei kuitenkaan kadonnut alas valtavassa vesiputouksessa: Se loppui kirjaimellisesti seinään. He olivat saapuneet Maailman Itämuurille, taivaaseen asti ulottuvalle, sileälle seinämälle. Monet tutkijat olivat yrittäneet tutkia muuria ja se tarkoitusta, mutta sen kovuus ja kestävyys oli estänyt näytteiden ottamisen. Matoranit olivat tulleet siihen tulokseen, että se muistutti lähinnä Ussal-ravun kuorta.
Laskelmani pitivät paikkaansa, Keetongu sanoi, olemme aikataulussa. Koilisväylä aukeaa jonkun matkaa pohjoisemmassa. Löydämme sinne tämän päivän aikana. Lisäksi pääsemme myötätuuleen.
Kuinka kauan meillä menee Koilisväylän läpi lentäessä? Guarstu kysyi. Hän nappasi kojelaudalta kartan, joka kertoi universumin koilliskulmasta.
Se ei ole kovin pitkä, muutama kymmentä kilometriä. Mutta se ei ole helppo lentää läpi. En ole koskaan käynyt täällä. Jouduin kyllä kerran etelään matkustaessani Lounaisväylällä pahaan myrskyyn. Huono sää näyttää kertyvän niihin. Nytkin tuulee väylää kohti, Keetongu vastasi. Sää oli tosiaan kääntymässä huonommaksi, ja he näkivät Kirikori II:n kääntyessä pohjoiseen, kun pilviä kerääntyi Itämuurin luo. Matkalaiset olivat kuitenkin iloisia muurille pääsystään. Matoranit paistoivat kaikille (paitsi Manulle) siivut pekonia höyrykattilan päällä. Paistinrasvan haju täytti aluksen.
Kun he olivat lentäneet päivän pari ensimmäistä tuntia yhä myrskyisemmäksi muuttuneella merellä, aluksen oikealla puolella oleva seinämä yhtäkkiä loppui. Sen pääty oli vino, noin 120 astetta meren pintaan nähden, mutta Itämuurin aukko oli niin valtava, että sen todellista muotoa ei voinut hahmottaa niin läheltä. Keetongu kaarsi aluksen ensin aukosta poispäin ja sukelsi Koilisväylään mutkan kautta. Aluksen tuulimittari kertoi, että myös tuuli virtasi väylälle. He saivat vieläkin nauttia myötätuulen nopeuttamasta lennosta.
Hyvä herrasväki, Koilisväylä, Keetongu lausui juhlavasti.
Aika pilvistä. Sää näyttää jatkuvasti huononevan, Guartsu kommentoi. Pilven olivat sitä tummempia, mitä syvemmälle he menivät.
Meitä taitaa odottaa melkoinen puhuri kun pääsemme syvemmälle.
Bio-Klaani, Telakka
Tehmut yritti saada yhteyttä Kirikori II:een tuloksetta. Hän olisi ilmoittanut pomolleen vain, että viesti oli saatu perille, mutta se ei näyttänyt olevan mahdollista. Hän todella toivoi, että yhteyksien pätkiminen johtui säästä tai väliaikaisista häiriöistä.
Koiliskäytävä
Sivutuuli riepotteli keskikokoista ilma-alusta oikealle ja vasemmalle. Sade piiskasi ikkunoita ja höyrykäyttöiset lasinpyyhkimet heiluivat puolelta toiselle. Keetongu piti aluksen jotenkuten hallinnassa taitavilla ohjausliikkeillä, mutta myrskylle ei voinut mitään. Irtaimisto heittelehti ympäri alusta holtittomasti. Guartsu, joka oli juuri saanut peltiämpäristä päähänsä, oli köyttänyt itsensä aluksen seinään kiinni. Hän piti Manun lasipurkkia tiukassa otteessaan. Pannuhuoneessa molemmat Matoranit lisäsivät parhaansa mukaan pökköä pesään yrittäen samalla pitää itsensä ja polttopuut rottingissa.
Argh, Guartsu totesi empaattisesti, kun alus hyppelehti hullusti sivutuulen ja painovoiman yhteisvaikutuksen seurauksena. Kattolautojen välistä tipahteli vesipisaroita, mutta aluksen messinki-teräsrunko kesti moitteettomasti. Salama iski kauempana. Aallot nousivat monen metrin korkeuteen.
Koilisväylän seinämät olivat kadonneet jo tunteja sitten näkymättömiin. Väylä oli näiltä kohdin muutaman kymmenen kilometrin levyinen, ja sää tuhosi näkyvyyden. Tongun raakojen arvioiden mukaan he olivat aika lailla väylän keskiosassa, mutta navigointi oli mahdotonta. Keltainen kyklooppi ohjasi alusta puhtaasti aina Metru Nuita kohti osoittavan kompassin avulla.
Salama iski. Yhtäkkinen valonvälähdys valaisi tilannetta aluksen ulkopuolella. Parin kilometrin päässä suoraan edessä merestä nousi pyörremyrsky. Se ei ollut suuren suuri eikä pienen pieni; noin sata metriä halkaisijaltaan ja kohosi korkeuteen myrskyn keskuksessa. Keetongu kaarsi aluksella oikealle kiertääkseen vesipyörteen etelästä. Näin kaukana oli vielä suhteellisen hyvät mahdollisuudet kiertää myrskyn keskus, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi.
Väistöliikkeitä! Tämä se tästä puuttuikin, Keetongu murahti. Irtotavarat syöksyivät lattian yli toiselle puolelle vahvassa kaarteessa.
Tätä arvelinkin, Guardian vastasi ja puristi Manfredin purkkia yhä tiukemmin.
Tiedättekö, mikä pyörremyrskyssä on ironista? Minä osaan hallita niitä. Mutta ei, minut piti laittaa lasipurkkiin. Onko nyt hyvä mieli?
”Manu”, Guartsu ähkäisi. ”Sinä valuit itse ulos ruumiistasi.”
Siinä se ironia.
Tuulen riepottelu hieman laimeni myrskykeskuksen sivulla, mutta vielä äsken vallinnut myötätuuli kääntyi alusta vastaan. Keetongu lisäsi aluksen käyttötehoja siinä toivossa, että he pääsisivät pian myrskyltä karkuun. Tässä tilanteessa aluksen hajoaminen tietäisi varmaa kuolemaa. Matoranit lisäsivät hiiltä tulipesään entistä kovempaa tahtia ja jäähdyttivät sen hehkuvaa pintaa katosta tippuvalla vedellä. Salamat iskivät.
Väistöliike kuitenkin osoittautui onnistuneeksi. He olivat päässeet irti pyörteen imusta ja ohittivatkin sen pian. Vaikka moottorit pyörivät suurella teholla, vastatuulen takia nopeus ei ollut juuri normaalia suurempi. Myrskyn ohittaminen loi kuitenkin uutta toivoa klaanilaisiin.
Seuraavan puolen tunnin aikana sää parani vähitellen. Oli vielä sateista ja tuulista, mutta tuuli ei enää juuri riepotellut alusta. Guartsu irrotti köydet, jotka olivat estäneet häntä lentämästä ympäri alusta. Hän asetti Manun takaisin juomatelineeseen.
No, tuon luulisi ainakin hidastavan mahdollisia takaa-ajajia, Guartsu sanoi. Hän heilutteli harjansa kuivaksi tippuvedestä.
Loppu näyttää helpommalta, Keetongu totesi, Pääsemme varmaankin aika pian toiselle puolelle. Tällä säällä kuitenkaan tuskin kuitenkaan huomaamme mitään, kun lennämme väylän itäisestä aukosta. Kun sää selkenee ja löydämme sopivan saaren, meidän on parasta laskeutua hieman pidemmäksi aikaa. Kone on huollettava ja me kaikki olemme nokosten tarpeessa.
Ruokaakin pitäisi löytää, Guartsu sanoi.
Hei. Tehän voisitte tappaa jonkun. Kai niillä saarilla on jotakin pahissivilisaatioita?
Me emme tapa ketään, jos ei ole pakko, sininen Skakdi vastasi.
Tunnin lentomatkan jälkeen he lensivät ulos maailmaan valtavasta, kuusikulmaisesta aukosta. Ulkona paistava aurinko ja suhteellisen tyyni meri näyttivät ihanilta Koilisväylän jälkeen.