Klaanon

Avainsana: Amazua

  • Sankarit ja konnat seilaamassa

    Lautta

    Oli yö. Pieni puulautta lipu pitkin joen virrassa rauhallisesti. Lautalla oleva öljylamppu toimi valolähteenä. Ympärillä oli enimmäkseen käyrä -ja paljasrunkoisia puita, joiden lehdistö siaitsi latvoissa leveinä pehkoina. Make makasi rentona selällään lautalla olevalla huovalla, pitäen käsiään vatsallaan viltin päällä. Lautan perämies oli ollut mukavaa juttuseuraa.

    ”Ja sitten sanoin; ”Itse olet perunasäkki””, perämiesMatoran lopetti juttunsa.
    Make naurahti makeasti. Matka oli kestänyt jo hyvän aikaa. Make mietti myös Snowien ja Kepen tilannetta. Oli kovin ikävää lopettaa moinen matka vain tyhmien vatsavaivojen takia. Samassa Make tunsi ikävän vihlaisun vatsansa vasemmalla puolella. Hän ulvahti. Matoran oli jo tottunut siihen. Vaikka hän ei tuntenutkaan Klaania niin hyvin, kävi hänen Klaanilaista sääliksi. Pian Make kuitenkin oli taas hiljaa kuin puhetaidoton hiiri.

    Matoran nosti kätensä nojaten peräsimen ohjauskahvaa vasten, kohdistaen katseensa tähtitaivaalle. Hän kuitenkin huomasi taivaan rannassa jotain oranssihkoa. Vielä ei olisi pitänyt olla auringonnousun aika. Kenties jokin valoilmiö?
    ”Nääh”. Matoran ei jaksanut nyt ajatella moisia. Tämä oli jotain liian rentouttavaa.

    Laituri

    ”Nooh”, Amazua päästi kuuluvan kysymyksen. Laituriin sidotulla, mustalla purjealuksella seisova, tummansinertävään takkiin ja lippalakkiin sonnustautunut Nazorak poimi mustanpuhuvan piipun suustaan.

    ”Lähinnä pintanaarmuja”, torakka aloitti. Tämän ääni oli äreä ja rosoinen. Torakan jalka paukahti muutamaan otteeseen kannen lankuille. ”Osa niistä hoituneen huomalla, mutta osa puutavarasta vaatii vaihtoa. Laivaa ei liene juuri huollettu kaappauksen jälkeen. Sotkuinenkin se on.”
    Nazorak asteli lankkua pitkin takaisin laiturille. ”Nazorakien siirryttyä niihin metallisiin jätteihin, puuvenehuolto on vähentynyt. Mutta kaipa meitä löytyy miehiä tällaisen kunnostamiseen.”
    ”Kaunako se vie aikaa?”
    ”Kunnostusta, pintakäsittelyjä, paikkauksia, parhaimman tuloksen takaamiseksi koko siansonnan peruskunnostus, mutta se vie aikaa ja vaivaa. Ja varoja.”
    Amazua napsautti (tai ainakin yritti) metallisia sormiaan, mistä seurasi pieni kipinänvälähdys. Pari piraattimatorania ilmestyi raahaten rahasäkkiä. Säkin sisältö kilisi voimakkaasti. Päästyään kapteeninsa vierelle ne löystivät säkin suuta supussa pitänyttä narua.
    ”Raha ei ole ongelma. Mutta työpanoksenne voi olla eri juttu.”
    Torakka vastasi myönteisellä pään nyökäytyksellä. Palkkasoturi viittoi kahta alaistaan vetäytymään. ”Elikkäs, kauanko?” Amazua uusi kysymyksensä.
    ”Normiaika kolmesta neljään viikkoa. Kiireellisissä tapauksissa parikolme” laivaexpertti 1234 otti mielellään palkkasoturin asiakkaakseen.
    ”Kunnosta se mahdollisimman nopeasti. Jos pystytte sen lisäksi toteuttamaan pyytämäni lisäykset, maksan mahdollisesti ylimääräistä.”
    ”Uudistuksia? Kuten millaisia?”
    ”Hienoa että kysyit.” Palkkasoturi kaivoi esiin hieman ryttyisen paperinpalan. Torakka kumartui sen lähelle nähdäkseen sen kunnolla. ”…Opettelisit piirtämään.”

    Lautta

    ”Mitä muikkua?” Make näki Klaanin suoraan edessään…

  • Deltan temppelin epilogi: skararar nyt Amazua

    Nazorak-luolat
    Gaggulabion toimisto

    Skakdipomo istui hienossa, ruskeanahkaisessa toimistotuolissaan. Hänen edessään oli puinen pöytä, täynnä kaikenlaisia papereita. Hän ei kuitenkaan nyt kiinnittänyt niihin yhtään huomiota niihin. Huone oli hieman pimeä. Takaseinällä oleskeli pari isokokoista, aseistettua vartijaskakdia, jotka kuitenkin osasivat pysytellä huomaamattomina.

    Pöydällä oli hienosti kuvioitu, tummanruskeita sikareita sisältävä laatikko. Sikareita oli laatikossa ainakin parisenkymmentä. Muutama oli ilmeisesti jo poltettu. Sikarin pää muuttui hetkeksi hehkuvan oranssiksi Gaggulabion siemaisun aikana. Pian se läähtyi jälleen harmahkoksi. Sikarin päällyslehdessä oli hieno, kullanvärinen merkki. Siinä luki jotain Skakdien kielellä. Gaggulabio puhalsi suustaan hienon savurinkulan. Hän asetti sikarin pöydän päälle, töpötellen sitä muutamaan otteeseen pikkusormeltaan. Hieman lisää tuhkaa leijui alas tuhkakuppiin. Skakdi suoritti uuden imaisun. Hieno atomipommin räjähdystä muistuttava savupatsas leimahti ulos tämän huulten välistä. Se hetki tuntui siltä kuin koko maailmassa ei olisi ollut huolen häivää.

    Pian alkoi kuulua piippaava ääni. Labio kääännähti tuolillaan tyylikkäästi. Hän painoi pöydällä lepäävän vastaanottimen nappia. Ääni lakkasi.
    ”Mitä asiaa?”, Gaggulabio lausui värkkiin kiinnitettyyn telineeseen asetettuun mikrofoniin.
    ”Minä täällä.” Kaiuttimesta kuului matalahko, pienen rosoisuuden säestäm äääni. Skakdipomo tunnisti tämän heti.
    ”Ahh, Amazua. Olenkin odotellut uutisiasi jo hyvän aikaa. Toivottavasti tehtävä oli menestys.”
    ”Oikeastaan ei ihan. Sirua ei ollut.”
    Pian Amazua alkoi kuulla omasta kommunikaattoristaan yskivää, suorastaan vinkulelumaista ääntä. Henkivartijaskakdi antoi Gaggulabiolle muutaman näpäkän läppäisyn selkään. Sammunut, limaisen nesteen peittämä sikari pompahti ulos hänen nielustaan. Labio piteli kurkkuaan yskien hetken. Tämä väänti kasvoilleen teennäisen hymyn.
    ”köh Khuulehan. Tiedän että olet kiusoittelevaa tyyppiä, mutta köh thämmöinen on jo aika ilkeää. Sen kun kerrot kuinka revit sirun vastustajiesi kylmistä, elottomista raajakkeista.”
    Hiljaisuus laskeutui. Skakdin hymy vääntyi hitaasti raivoa kuvaavaan irvistykseen.
    ”S-sinä… sinä et saanut sitä?” Gaggulabio sanoi hitaasti, kuin jokaisen sanan sanominen olisi aiheuttanut valtavaa tuskaa. Henkivartijasta kenraali näytti olevan aivan räjähtämäisillään.
    ”Kukaan ei saanut. Sirua ei ollut saarella”, Amazua korjasi kylmän rauhallisena.
    ”SINÄ EPÄONNISTUIT, SKRARARAR! SINÄ YLIHINTAINEN PALKKASOTURINHYVÄKÄS! SINÄ EPÄONNISTUIT!”

    Gaggulabio iski mikrofonin täydellä voimallaan kivilattiaan. Herkkä, Nazorakeilta saatu laite hajosi tuhansiksi sirpaleiksi pitkin hämärän kammion lattiaa.

    Gaggulabion raivokohtaus alkoi laantua voimattomaksi vihaksi ja itsesääliksi. Skakdinkielisiä kirosanoja tulvi hänen suustaan kuin haukia ylävirtaan konsanaan.

    Kaksi vartijaa katselivat pelokkaina huoneen takaosassa. Gaggulabio kääntyi heitä kohti ja alkoi raivota epäonnistumisesta ja siitä että hän tarvitsi uuden radion.

    Vartijoiden poistuttua Gaggulabio heitti työpöytänsä ylälaatikon auki ja otti sieltä lasipullon. Hän joi pullon suoraan tyhjäksi.
    Pian uusi laite tuotiin pöytään, ja se viritettiin pian Amazuan laitteen taajuudelle.

    Kesti hekten ennen kuin palkkasoturi sai kerrottua raportin koko matkastaan. Siitä, kuinka siru oli yllättäen ilmeisesti siirretty muualle. Siitä, kuinka hän oli onnistunut saamaan joukoikseen pienen ryhmän piraatteja. Myös mystisistä kammiossa roikkuneista olennoista. Lopulta sammuneen Skakdikenraalin pää kopsahti pöytää vasten. Palkkasoturi sulki kommunikaattorinsa, kävellen ulos teknisten laitteiden valtaamasta teltasta. Erään asian hän oli kuitenkin jättänyt kertomatta…

    Amazua muisti sen aikaiset tuntemuksensa liiankin hyvin. Hän ei ollut tuntenut mitään vastaavaa tuskin koskaan. Ahdistusta… pelkoa… kauhua… Pian kaikki palasi hänen mieleensä.

    Kaapuhahmo lähestyi lähestymistään. Se oli pian katsekontaktissa. Se katse… Palkkasoturi tunsi jälleen olonsa hermostuneeksi. Niitä kasvoja hän ei unohtaisi. Amazua painautui kauhuissaan seinää vasten. Tuntuu kuin hänet olisi painettu sitä vasten. Todellisuudessa hahmo ei ollut minkäänlaisessa fyysisessä kontaktissa hänen kanssaan. Hahmo katsoi häntä tyhjillä, mustilla silmillään. Hahmo ei vaikuttanut elolliselta olennolta. Se oli kuin tyhjä, elävä haarniska. Amazuasta tuntui hetken kuin hän olisi tuojottanut itseään. Hahmo nosti kätensä…

    [spoil]Make kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]

  • Kumppanuus… pah

    Bio-Klaanin saaren pohjoisosa, Nazorakien satama

    Maisema oli klassisen sumuinen. Muutama suuri laiva kellui paikallaan sidottuna kiinni kahteen suuriin, betonisiin laitureihin. Muutama muu laituri oli autio. Kaikenkokoisia puulaatikoita oli kaikkialla. Muutama niistä nostettiin massiivisen nosturin avulla yhden laivan kannelle. Lastaus oli lähes suoritettu. Vain parisen kymmentä torakkaa oli työskentelemässä. Loput joko vartioivat tai laiskottelivat.

    Muutama Nazorak istui pienien laatikoiden päällä erään suuremman laatikon ääressä. Heillä oli käsissään jonkin sortin pelikortteja. Laatikon päällä oli kainelaisia juomatölkkejä ja patukoita. Pienikokoisin, pipomaiseen päähineeseen pukeutunut torakka iski korttinsa pöytään. Ne nähtyään kolme körilästorakkaa laskivat omansa kyrsiintyneinä. Riemuitessaan voittajatorakka ei huomannut pelitovereidensa huomanneen hattunsa alta pilkottavaa korttia. Isokokoisin, ankkuritatuointia olkapäällään kantava torakka lähestyi häntä uhkaavasti…

    Eräs Nazorak istui yksin vartiotornin huipulla siaitsevassa pienessä rakennelmassa. Se katseli tylsistyneenä ikkunalasien läpi satamaan. Ilman sumua näköala olisi luultavimmin ollut erittäin nautinnollinen. Torakka naputteli pöytäänsä sormenpäillään. Pöydällä lojui kaikenlaisia papereita, kolkon pöytälampun valaisemana. Tämä päivä oli ollut tylsä. Torakka päästi kyllästyneen huokauksen, kääntäen tuolinsa ympäri. Antaen jaloillaan vauhtia, tämä rullasi tuolillaan huoneen toisessa päässä siaitsevalle jääkaapille, avaten jääkaapin oven, ja ottaen sieltä juomatölkin. Oven suljenttuaan torakka rullasi takaisin työpöytänsä ääreen. Tämä naksautti tölkin auki. Muutama juomapisara jennähti pöydälle. Torakka imaisi ainakin puolet tölkin sisäälöstä kerralla. Siemausta seurasi komea röyhtäisymäinen äännähdys. Torakka nojasi vasemmalla kyynärpäällään pöytään. Tällä kertaa sormien naputtelun kohteeksi joutui juomatölkki. Nazorak oli valmiina uuteen siemaisuun, huomaten kuitenkin jotain merellä. Torakka laittoi tölkin sivuun, avaten työpöytänsä ylälaatikon. Pian tämä sai kahmittua käteensä kiikarit. Se suuntasi kiikarinkatseensa näkemäänsä kohteeseen. Laiva. Se ei näyttänyt yhdeltäkään rekisteröidyltä Nazorakien laivalta. Sitä oli kuitenkin vaikea hahmottaa kokonaan, koska sumu.

    Torakka havaitsi punaista kirjoitusta laivan vasemmassa kyljessä. Laiva alkoi tulla paremmin esiin sumusta. Laiva näytti kovasti siltä, jonka Skakdit olivat ilmoittaneet kaapatuksi. Torakka heitti kiikarit pöydälle, syöksyen ylös tuolistaan kohti seinällä olevaa isoa, punaista nappia. Pian hälytyskellot pirisivät pitkin satama-aluetta. Korttihuijaritorakka välttyi täpärästi siltä, että hänen leukansa olisi vedetty niskaan. Kaikki aseen omaavat lähitorakat vetäisivät ne esille, siirtyen pian laiturin luo. Pian laiva ilmestyi kaikkien näköpiiriin. Se liikkui ihan kuin se olisi ajelehtinut. Laivaan oli maalilla ja pensselillä sutaistu teksti ”Yön Timo II”. Hitaasti mutta varmasti paatti asettui laiturin viereen. Tunnelma oli jännittynyt. Kaikki olivat hiljaa. ”Aluksen miehistö, astukaa ulos paatistanne kädet ylhäällä ja tunnistautukaa, tai avaamme tulen”, johtohahmotorakka huudahti. Pian mustaan kaapuun sonnustautunut hahmo astui laiturille. Nazorakit kohdistivat aseensa piiput tiukasti tähän. Äksen puhunut torakka viittoi hahmoa nostamaan hupun päästään. Kaavun alta ilmestyi tumma käsi, joka laski hahmon hupun alas niskaan.

    Torakat laskivat aseensa pettyneenä tunnistaessaan Amazuan. ”Yarrrrr”, Amazua nosti hupun alta toisenkin kätensä. Siinä oli iso koukku. ”Amazua”, äskeinen torakka totesi, ”sinuakin näkee”. Torakka puhui palkkasoturille melko tuttavallisesti, vaikka tätä ei Nazorakien alueilla paljon oltu nähty. Hermostuneet Matoranpiraatit astuivat esiin kapteeninsa perässä. Amazua asteli päättäväisesti laiturin pään portaita ylös. ”Yhteys Skakdien päätukikohtaan”, palkkasoturi tokaisi Nazoraksotilaalle. ”Entäs nuo”, torakka kysyi palkkasoturin perään. ”He ovat… ”kumppaneitani”. Kohdelkaa heitä hyvin.” Nazoraksotilaat loivat Matoraneihin ihmettelevän katseen. Amazua asteli kohti viestintäpistettä. Hänestä itsestään hänen äskeiset sanansa kuulostivat vastenmielisiltä. Kumppanuus… pah.

  • Deltan temppeli 49: Rautaneito

    Yön Timo, kapteenin hytti

    Hytti oli lähes pimeä. Ainoa valo tuli seinällä olevasta, pienestä, ympyräisestä ikkunasta. Lasiovinen rommikaappi komeili vastakkaisella seinällä. Se oli kuitenkin lähes tyhjä. Huoneen muu kalusto koostuikin lähinnä pienestä pöydästä eräässä nurkassa, jota koristi kirjoituskone. Amazua makasi sängyllä. Hän ei saanut nukuttua. Osittain siksi, että hänen säärensä ja kyynärvartensa ulottuivat sängyn rajojen ulkopuolelle, ja toiseksi siiksi, ettei hän edes yrittänyt nukahtaa. Nimdakammion tunnelin tapahtuma painoi hänen mieltään jatkuvasti.

    Nimdasaaren maanalainen tunneli, tunteja aiemmin

    ”Missä se on!?”, Amazua piteli kammioon ilmestynyttä munkkia kurkusta. Turhautuneisuus ja viha pursuivat hänestä. Nimda ei ollut kammiossa . Tuo pikkumies ei voinut olla niin yllättynyt asiasta kuin uskotteli. Jonkun täytyi tietää sirusta jotain. Ilmeisesti täll ätyypillä riitti pokkaa salata tietonsa. Amazuan kärsivällisyys oli melkein huipussaan. Tämän sydänkivestä lähtevä säde sai Matoranin kipuhermot ylikierroksille. ”Minulle kerrottiin Nimdan olevan täällä. Näetkö tuon jalustan tuolla? Mitä siellä on? EI MITÄÄN! Tulin siis tänne asti ei minkään vuoksi!? Jonkun on tiedettävä missä se hilavitkutin on!” Amazua yritti olla puristamatta lujaa, jotta munkki pystyisi edes joten kuten puhumaan.
    ”Sssse on phoissa”, Matoran onnistui kähisemään tuskansa läpi. Hänen äänensä kuulosti riutuneelta ja käheältä.
    ”Nyt kukaan ei voi käyttää sitä omiin, itsekkäisiin tarkoituksiinsa. En thieedä missä se on, mutta se on hyvä. Luulit olevassshi lähhellä phäämäärääshi, mutta kaikki valui pöntöshthä alash. Shinä et näe ssshitä shirua ikinä.” Ama tiukensi puristusotettaan. Matoranin silmät alkoivat pyöriä tämän Kanohin silmänrei’issä.
    ”Et. Ikhinä…”
    Amazua karjahti. Munkki lennähti suoraan päin kammion seinää. Tämä onnistui joten kiten hengittämään. Yksiminen kuitenkin vaikeutti sitä huomattavasti. Hänen sydänkivensä vilkkuili.
    ”Et sinä kuole”, Amazua lausahti, ”Ainakin pyrin siihen.” Palkkasoturi poistui huoneesta tunneliin, josta Matoran oli ilmestynyt. Hän ei huomioinut katossa roikkuvia otuksia. Niitä oli jäljellä kolme…

    Amazua kulki pimeässä, synkässä tunnelissa, etsien ulospääsytietä. Pieni soihtu valaisi käytävää jonkin matkaa. Hän ei voinut ymmärtää. Kaikki vihjeet. Kaikki tiedot. Kaikki informaatio. Kaikki oli pelkkää ****aa. Amazua päätti vimein kiroilla kuin kunnon merimies. Pian hän kuitenkin äkisti pysähtyi huomatessaan kaapuun pukeutuneen hahmon.

    Toan kokoa oleva hahmo seisoi hiljaa tummanharmaan kaapunsa sisällä munkkimaisessa asennossa. Se piti käsiään puuskassa niin, että kaavun hihat yhtyivät, jolloin käsiä ei näkynyt. Olennon pään ja kasvot peitti huppu, jonka reunuksissa oli punaisia rukoustekstejä tuntemattomalla kielellä.
    Amazua hiljeni. Sitten hän ymmärsi, että hahmo oli seurannut häntä jo jonkin aikaa. Hän oli havainnut askelia takanansa, mustia, häilyviä varjoja näkökenttänsä reuna-alueilla ja jotain, joka oli kuulostanut kuiskailulta. Tummanpuhuva palkkasoturi oli tähän asti uskonut kuulevansa harhoja. Nyt hän ei kuitenkaan enää tiennyt, mitä uskoa.

    ”Kuka olet?” Amazua huudahti hänestä muutaman metrin päässä seisovalle kaapuhahmolle. Kaapuhahmo ei vastannut, mutta se otti askeleen eteenpäin. Raskaan askeleen voimakas mutta ontto kajahdus kaikui läpi temppelin.
    Hahmo otti toisen askeleen. Se otti kolmannen.
    Ei kestänyt pitkään ennen kuin se oli aivan Amazuan silmien edesssä. Palkkasotilas näki vihdoin hupun sisään.

    Hänen näkemänsä oli jotain kylmää ja liikkeetöntä. Amazua näki täydellisen heijastuksen omasta naamiostaan hupusta häämöttävien kasvojen peilinkirkkaassa, mutta teräksisen kylmässä ja kuluma- ja viiltojälkien täyttämässä pinnassa. Syvät, pään sisälle asti työntyvät ja pelkän pimeyden täyttämät silmäkuopat katsoivat Amazuaan. Vasemmanpuoleisen silmäkuopan alla oli yksi pienikokoisempi, mutta yhtä syvä, kyynelen muotoinen aukko.
    Silmien välistä ja aivan kasvojen keskeltä kulki täysin suora viilto, johon nähden kasvot olivat hyvin symmetriset. Vain kyynelmäinen kuoppa rikkoi symmetrian.
    Näytti siltä, kuin liikkumattomilla kasvoilla olisi joskus ollut suu. Nyt sen kohdalla oli kuitenkin vain karu hitsaussauma.

    Tyhjät silmäkuopat katsoivat suoraan Amazuan sieluun. Amazuaa hermostutti. Mutta hän ei aikoisi antaa sen häiritä itseään. Hän kaivoi aseproteesinsa selästään…

    ”KELLO 01:00, KAIKKI HYVIN!” Amazua havahtui ulkoa kuuluvaan huutoon. Ilmesti joku piraatti halusi tuntea itsensä tärkeäksi… Hän kyllästyi alimittaisessa sängyssä makoiluun. Hän pimi viittansa naulasta, astellen laivan kannelle.

    [spoil]G kirjoitti tuon nuken olemuksen.[/spoil]

  • 437 vs. festivaalit

    Kolmannen kuun festivaalin juhlapaikkana käytetyn laivan yläkansi

    Joukko ruskeita kinttuja asteli laivojen välille asetettua lankkua pitkin laivan yläkannen hienolle, tasaiseksi hiotulle ja kiiltäväksi lakatulle lattialle. Festivaalien juhlamenot olivat tyssänneet kuin sienään. Koko juhlaväki oli seisahtunut seuraamaan juhlapaikkana toimineen paatin viereen seisahtunutta, metallista, raskaasti aseistettua alusta.

    Jännittyneen festivaaliväen ja kuokavieraiden välissä seisoi mystinen, tummaan kaapuun sonnustautunut hahmo, jota kutsuttiin Amakaksi. Tämän selän takana seisoi pari isokokoista, jonkinlaisin ampuma-asein varustautunutta vartijaa. Tunnelma oli varsin hiljainen. Ainoa ääni lähti kannen laittalta ruoanjämiä etsivistä linnuista. Amaka siirsi katsettaan vihollisesta toiseen. Nämä näyttivät jonkin sortin torakoilta. Näihin verrattuna torakat kuitenkin olivat söpöjä pinkkejä pandoja nauttimassa eukalyptusta. Otuksia oli astunut laivalle ainakin parisenkymmentä. Monet niistä olivat melko identtisiä keskenään, jotkut taas olivat hieman isokokoisempia. Amakaa kiinnitti erityistä huomiota mauttomaan siniseen hattuun pukeutunutta yksilöä, joka oli hieman muita alamittaisempi. Oli ilmeisiesti hieman vastahakoinen. Porukan isoin oli muita ainakin yli puolet pidempi. Tämän lisäksi sillä oli melkoinen lihaksisto. Tai sitten se oli syönyt enemmän pekonia kuin pystyi sulattamaan. Yksi niistä taas oleskeli hieman kumarassa, hieroen käsiään yhteen. Varsin kirjava joukko. Amakaa aprikoi. Vieraat olivat aseistautuneet erilaisin asein. Ampuma-aseiden määrä tosin oli yllättävän vähäinen. Viereisen laivan kannella tilannetta seurasi lukuisia yksilöitä lisää.

    Pian torakkajoikon takaa alkoi kuulua outoja askeleita. Torakat asettuivat tasalukuisesti lankun edestä molemmille sivuille. Amakaa hermostutti. Muita hieman pidempi, isokokoisimman rinnalla kuitenkin kalpeneva torakka astui kylmän viileästi lankkua pitkin kohti puisen paatin kantta. Sen metallinen tekojalka kolahti puiselle kannelle. Se ehti kävellä muutaman askeleen ennen pysähtymistään muutaman metrin päähän Amakaasta. Se oli erilainen kuin muut. Olisiko sitä pitänyt muiden tapaisena otuksena vaiko koneena. Kaksikko tiiraili toisiaan silmästä silmään. Amakaa alkoi olla yhä hermostuneempi.

    ”Keitä olette”, Amakaa rikkoi hiljaisuuden kysymällä varovasti.
    ”Hyvää iltaa”, puolimekaaninen torakka aloitti pian määrätietoisen puhumisen, ”Sallikaa meidän esittäytyä. Voitte kutsua minua Eversti 437:ski. Olemme pienellä tiedusteluristeilyllä. Ilmeisest iolette eksyneet hieman väärille vesille.”
    ”Kuinka niin”, Amakaa kysyi. Hän alkoi hermostua.
    ”Koska aivonne raksuttavat hieman vajaavaisesti, sallinette demonstraation; meidän joukkomme esiintyvät juopuneina merimiehinä…”, 437 lausui viittoen mekaanisella kädellään Nazorakien suuntaan. Pian hän osoitti kätensä kohti juhlijoita. ”…ja te taas olette jokidelffiininpoikasia. Jaaaaa käy.”

    Hetkessä 437:n rinnalla seissyt torakka lähti nopeaan kiitoon. Pian se seisoi erään konfliktia eturivistä seuranneen olennon eteen. Tämän selkäranka taittui pian melko epäluonnoliseen asentoon ennen tämän kaatumista elottomana maahan. Koko juhlaväki tuijotti näkyä järkyttyneinä. Kaikki perääntyivät hirmuteo nsuorittaneen Nazorakin läheltä.
    ”Ja poikki”, 437 tokaisi viileästi. Vanha kunnon sotilas teki jälleen hienoa jälkeä.
    ”M-mitä meistä haluatte”, Amakaa yritti kysyä järkytyksensä läpi. Hänen olisi pysyttävä vahvana, jotta festivaalilaiset välttyisivät paniikilta.
    ”Satuimme olemaan pikku risteilyllä ja havaitsimme että tämä alus olisi täydellinen alus – mitä skamaharaa luulette”, 437 kysyi hieman ärtyneenä.
    ”Laivamme? Ruokamme?”, Amakaa yritti miettiä kaikkea varastamisen arvoista.
    437 kurtisti silmäkumpiaan. Hän tokaisi juuri hyökkäyksen suoirittaneelle Nazorakille; ”0388, tee pari lisää.”
    ”Pari lisää?”
    ”Pari lisää.”

    Hetken päästä pari muuta tyyppiä koki saman, kivuliaan kohtalon. ”Oikein hyvä, 0388”, 437 kehui torakkaa. Tämä vetäytyi takaisin kyborgitorakan viereen. Amakaa oli lievästi sanoen järkyttynyt. Nuo otukset tappoivat viattomia pelkästään huvin vuoksi/pelotellakseen. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Näiden tyyppien kanssa piti varoa. keskustelu piti hoitaa kylmän viileästi.
    ”P-pyydän. Älkää harmistuko…”, Amakaa aikoi yrittää sovittelevia neuvvotteluja.
    ”Oih, minä en harmistu”, 437 keskeytti lähes välittömästi. Hänen kanssaan oli turha yrittää neuvotella. ”Minulla on miehiä tekemään se puolestani. 0278?”, 437 käänsi katseensa körilästorakan vieressä seisovaan torakkasotilaaseen. Tämän esille ottama ase sai Amakaan juhlaväkineen entistä suuremman kauhun valtaan… konekivääri.

    Nimdasaari, ranta

    Laivaa vahtimaan jääneet piraatit olivat yrittäneet tappaa aikaa parhaansa mukaan. Uusi kapteeni pienine ryhmineen oli viipynyt matkalla jo ehkä liiankin kauan.
    ”YARRRR”, keulaan asettunut päivystävä piraatti karjahti. Koko piraatti joukko säntäsi keulaan seuraamaan retkikunnan paluuta. Pian kaikki joutuivat palaamaan hommiinsa suorastaan pettyneinä. Ainoa laivaa kohti talsiva hahmo oli heidän uusi, mystinen, tummahaarniskainen kapteeninsa. Päivystäjä asteli hiekalle ottamaan kapteenin vastaan. Aarteiden ja/tai tovereiden menetys oli tuttua kauraa. Päivystäjä huomasi kapteenissa jotain outoa. Tämä ei ollut kylmän viileä ja mystisen rauhallinen kuten aiemmin. Hän vaikutti hermostuneelta, ehkä jopa pelästyneeltäkin. Kapteeni kulki hänen vierelleen .

    ”Ei tainnut mennä hyvin?”
    ”No ei.”
    ”Kuolivat?”
    ”Ilmeisesti.”
    ”…”
    ”…”
    ”Jokin… hätänä?”
    ”Miksi olisi?”
    ”Tuotaah. Vaikutatte hieman hermostuneelta.”
    ”…”
    ”…”
    ”Lokki.” Amazua nosti sormensa havaitsemansa vesilinnun suuntaan. Piraatti kääntyi hetimmiten katsomaan kyseistä otusta. Amazua asteli hyttiinsä. Hän muisteli kammiosta lähtemisensä jälkeen tapahtunutta. Mitä ihmettä se oikein oli…?

  • Amazua ui rahassa

    Jossain…

    Amazua seisoi paikallaan. Kakkialla häntä ympäröi olemattomuus ja tyhjyys. Hän oli yksin. Mutta silti onnensa kukkuloilla. Miten siis olla onnellinen? Ehkä juuri siksi… Amazua alkoi kävell äeteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Lähestyessään määränpäätään hän kiristi tahtiaan. Hän ponnisti. Lankku hänen allaan vääntyi hieman alaspäin vetovoiman ja kannatellun voiman yhteisvaikutuksesta. Amazua ponnisti. Hän työnsi kehoaan eteenpäin. Hän levitti raajakkeensa pudotessaan alaspäin. Tunne oli suorastaan ältsi. Estääkseen kivuliaan mätkähdyksen hän kohdisti vartalonsa kohtisuoraan alas, kädet ristissä edessään.

    Hän sukelsi. Suoraan mereen. Kolikkomereen… Muutamakymmen kolikko lennähti ilmaan, kunnes putosivat takaisin muiden kolikoiden sekaan kuin neula heinäsuopaan. Kolikoista muodostuvan loputtomiin ulottuvalta tuntuvan meren pinta oli tyyni. Amazua nousi takaisin pintaan. Hän pyyhki viimeisetkin kolikot pois naamaltaan. Hän heittäytyi selälleen, jääden lillumaan kauniin meren pinnalle. Suustaan hän sylkäisi ulos kolikoita, jotka muodostivat ilmaan perin omaperäisen suihkulähteen. Ama jatkoi kellumista. Hän lainhethti hiljaa ja rennosti kolikkomeren hellässä huomassa. Tätä onnellisempi ei voisi olla. Hän ei tarvinnut ketään. Paitsi nämä pienet, ujouttaan mykät loputtomat kumppaninsa. Hän alkoi uida. Kroolia, selkä-, rinta-, perho-, alkeisselkä- ja vesipallouintia, jopa koiraa. Hän tuns itsens ävapaammaksi kuin koskaan…

    Amazua jouti katkerana jättämään haaveensa sikseen ja jatkamaan seinien tutkimista. Ne olivat täynnä merkkejä. Jossain oli oltava jokin merkki Nimdasta. Tähän mennessä hän oli kuitenkin törmännyt vain outoihin synboleiihn ja vieraaseen hippikirjoitukseen. Hän mottaisi rautaisella nyrkillään seinää. Turhautuneena. Klaanilaisista hän ei nyt jaksanut välittää. Taistelu ei selkeästi jaksanut nyt kiinnostaa kumpaakaan osapuolta…

    [spoil]Roope Ankka- sarjakuvalla ja Smurfiilimonadipullolla ei sitten ollut osaa eikä arpaa tähän viestiin…[/spoil]

  • Deltan temppeli 25: Ruma poika

    NIMDASAAREI

    ”Ruma poika, lupaan, ettet tule saamaan miehistöäni tak-”, Notfunin Amazuan perään huutama puhe keskeytyi, kun hän huomasi, että Amazua räjäytti rotkon toiselta puolelta ison kiven hänen takanaan, ”No nyt en lupaa muuta, kuin että meidän pitäisi vähän niinkuin juosta, mutta kaaputyyppi, pidän sinua silmällä. KLAANILAISEEETT. Täällä olisi iso kivi, ja nyt olisi vallan oiva hetki paeta sitä!”

    Notfun ja piraatit lähtivät juoksemaan eteenpäin, kun he olivat juosseet jonkin aikaa, Matoro ja Äksä tulivat heidän rinnalleen.

    ”Notfun. Enkö ole sanonut, että tuota kaveria ei kannata suututtaa?”, Matoro valitti.

    ”Joo. Olet sanonut kaikenlaista, mutta rommi on vienyt yli kaksi kolmasosaa muististani, ja muutenkin, minä olen typerä, kuten tiedät. Nyt kuulkaas, juoksemme”

    Klaanilaiset ja piraatit juoksivat täyttä vauhtia käytävää eteenpäin, kunnes eräs lattialuukku jännällä symbolilla tuli heidän eteensä. Notfun alkoi avata luukkua, ja klaanilaiset kiirehtivät sisään. Mutta juuri, kun Notfun oli astumassa sisään..

    KRUNTS.

  • Deltan temppeli 23: Troller

    Nimdasaaren tunnelit

    Se kesti hetken, kunnes Amazua oli kadonnut käytävään. Matoro yski vielä ja syöksyi epämääräisesti eteenpäin. Tunneli päättyi nopeaan ja eteen tuli avoin huone. Se oli ansahuone, mutta Matoroa kiinnosti vain Nimdalle pääseminen ennen Amazuaa. Toa syöksyi ovesta, tunsi lyönnin niskassaan ja lensi naamalleen kivilattiaan. Amazua tuli oviaukkoon, mutta silloin sitä selkään osui koko Äksän paino. Törmäys heitti häkeltyneen Äksän ja Amazuan pitkälle huoneeseen, pudottaen lattiasta laattoja alaspäin.

    Matoro sylki hiekkaa suustaan ja hyppäsi miekkansa kera pimeän halki. Hänen aseensa ei aivan osunut sivuun kierähtäneeseen Amazuaan. Palkkasoturi vetäisi saksikädellään Matorolta miekan pois. Pystyyn noussut Äks tempaisi selästään harvoin käyttämänsä kirveen.

    Ase oli suurehko mutta yllättävän kevyt. Siinä oli kaksi valtavaa terää. Syy, miksi Äks ei käyttänyt sitä usein, oli se, että hän osasi taistella enemmän painityylillä. Nyt kuitenkin tarvittiin jotain terävää.
    Hahmo karjaisi ja iski täysillä kirveellään. Se osui Amazuaa olkapäähän ja kyborgi kirosi jotakin. Amazua iski takaisin nappaamallaan terällä, mutta Matoro hyökkäsi takaa. Intensiivisessä taistelussa he eivät olleet huomanneet, että lattialaatat olivat laskeneet hitaasti alaspäin.

    ”Miksi te palvelette vieläkin tuota kurjaa skakdinpentua? Ei se ole auttanut teitä yhtään. Mekin olemme täällä ilman sitä päässeet tänne!” Notfun puhui asiallisemmin kuin usein. Piraattikapteeni antoi katseensa vaeltaa parikymmenmiehisessä merirosvomiehistössään. Sekalainen sakki, jonka Notfun oli palkannut vasta vähän aikaa sitten.

    ”Amazua ei voita tätä taistelua. Me saamme Nimdan. Me voitamme. Ne Klaanilaiset ovat hitonmoisia tyyppejä”, kapteeni vaahtosi.
    Hän odotti muiden piraattien rekatiota. Vain uskollinen Jardirt seisoi kapteenin takana.

    ”OTTAKAA ROMMIA!” Notfun huusi niin että luola raiaksi. Piraatit puhkesivat riemuun Funin heittäessä heille pari pulloa (kaikki pullot) Jardirtin repusta.
    Notfun oli onnellinen. Hän oli saanut miehistönsä takaisin.

    Pystysuorat seinät olivat jo kymmenisen metriä korkeat. Piraatit puhuivat jotain ihan ylhäällä, ja klaanilaiset olivat Amazuan kanssa alhaalla.
    Taistelu oli tauonnut hetkeksi. Kolmikosta kaikki olivat nyt kiinnostuneita äänestä.

    Trolol

    Trolol

    ”Minulla on huono tunne tästä”

    Trolol

    Trolol

    Amazuakin näytti yllättävän paljon heikommalta kuin normaalisti. Hän tähyili varovasti pimeää huonetta.

    Trolol

    Trolol

    SKRIÄÄÄÄÄÄÄH

    Suuri mato syöksyi seinän aukosta valtavalal nopeudella. Amazua ampui välittömästi kranaatin suuntaan, mutta olento vain syöksyi eteenpäin ja kaatoi soturin. Matoro hyppäsi voltilla ylös, mutta mato osui Äksään. Klaanilainen koitti ampua valtavan kokoista olentoa kasvoihin, mutta tunsi hirviön epämääräisten ulokkeiden kiertyvän hänen panssariinsa.

    Matoro laskeutui parin metrin päähän. Hän muutti oletuksena olleen yökiikarin ensin lämpökameraksi ja sitten skanneriksi.

    Toan näkökenttä muuttui vihreäksi ja siinä välkkyi valkoista tekstiä.

    Trollaaja

    Maanalainen matorahi, tappaa saaliinsa pienillä teräjaloillaan ja hampaillaan. Erittäin nopea ja vaarallinen. Tunnistaa ”trolol” -äänestä. Kitiinipanssari on käytännössä haavoittumaton muuta kuin tulta vastaan.

    Olento iski hännällään Jään Toaa. Matoro kaatui ja iski päänsä pahoin kiveen. Amazua tulitti yhdestä proteesistaan ammuksia nopeaan matoon, mutta olento ei tuntunut välittävän niistä lainkaan. Äksän panssari oli kovilla olennon repiessä pienillä terillä sitä auki. Ammukset sen silmiin tai kasvoihin eivät näyttäneet vaikuttavan mitenkään.

    Matoro hyppäsi ja ponnisti olennon päältä. Mato teki ennaltaehkäisevän liikkeen ja heitti Äksän kovaa Toaa päin. Kaksikko lensi kovaa kiviseinään ja putosivat nurkkaan. Kumamnkin ase oli jossakin.

    ”Mikä tuohon tehoaa”, Äks ihmetteli ääneen ampuessaan taas uuden setin laukauksia. Ammukset räjähtelivät madon kuoresta.

    ”Tuli”, Jään Toa vastasi ja korotti ääntään.
    ”NOTFUN! HEITÄ ROMMIA!” Matoro huusi ylös.

    ”Oletko alkanut juomaan!” piraatti huusi takaisin. Vasta kun hän tuli aukon reunalle, hän tajusi mitä tapahtui. Valtava mato ahdisteli toia ja Amaa.
    ”Tuolle madolle!”
    ”En anna”
    ”TÄNNE NYT ROMMIA”
    ”Miksi madolle?”
    ”POLTTOPULLO, SAAMARI!”

    Mato syöksyi seinää päin ja Matoro tunsi ilman kaikkoavan hänen keuhkoistaan. Toa rimpuili mutta olennon suun ympärillä olevat ulokkeet tarrautuivat häneen kuin imukupit.

    Notfun kasteli hölmityneenä. Hänellä oli kädessään viimeinen rommipullo. Pitäisikö siitä tehdä polttopullo?
    Piraatti päätti totella Toaa ja otti pullon. Hän änki siihen kangasta suuhun ja sytytti.

    ”Hyvästi, rakkaani!” Notfun sanoi tunnelmallisesti ja heitti soihdun alaspäin.

    Aalto tulta valaisi luolan kaikkialta. Tuliaalto korvesi pitkän madon ruumista ja ilmassa kaikui epäinhimillinen karjunta ja valitus. Tulta syöksyi myös muiden kasvoille, mutta he onnistuivat suojautumaan pahimmalta iskulta, joka osui madon selän keskiosaan.

    Kun välähdys oli ohi, Matoro katsahti täysin väsyneenä huonetta. Hän näki vain Äksän.

    Amazua nousi juuri rotkon vastarannalle. Hänen kätensä toimivat myös kiipeilyvarusteina, vaikka kiipeäminen pystysuoraa seinämää pitkin oli ollut vaikeaa.
    Palkaksoturi nousi voitonriemuisena seisomaan ja katsoi huoneen toisen laidan oviaukossa olevia piraatteja. Nyt viimesitään merirosvot tajusivat, ettei Amazua välitä heistä pätkääkään.

    ”Adios”, se sanoi ja katosi tunnelin pimeyteen. Piraattien ja Amazuan välissä oli suuri rotko jonka pohjalla kaksi Klaanilaista olivat kuolleen madon kera.

    [spoiler=trolol]Joku sanoo, että mato oli liian random. Se on kaanonia. Vain ääntely on omakeksimääni. http://biosector01.com/wiki/index.php/Troller[/spoiler]