BKS Hildemar

Sinilakkinen torakka tokesi tokkuraisesta unestaan, kun ovi avautui. Hän nousi päätään pidellen istumaan ja yritti ottaa selvää sisääntulijasta. Maailma oli kuitenkin kuumeinen ja tykyttävä, joten 1034 painoi päänsä takaisin tyynyyn ja sulki silmänsä. Jalka oli jo miltei tunnoton.

Sisääntulija sulki oven perässään.
”Sopiiko vaivata?” hän kysyi.

Ylikersantti ei muistanut moisen kysymyksen kuuluvan tavanomaiseen vankiprotokollaan ja hämmentyi pahemman kerran.
”Sopii?” Sitten hän vielä lisäsi ”Kuka siellä?”
Vierailija asteli puiselle jakkaralle torakan sängyn viereen. Torakka musiti kyseisen Toan olevan nimeltään Troopperi.
”Troopperi”, hän vastasi.

Hämäännys vallitsi 1034:n mielessä samaan tapaan kuin hiljaisuus huoneessa.
Mitä hän minusta hakee? Nazorak ihmetteli. Juuri kun hän oli kysymässä jotain, klaanilainen avasi suunsa.
”Tiedätkö,” Toa aloitti ja piti pienen tauon. ”Sinä olet tärkeä. Tämän sodan kannalta, siis.”

1034 toivoi, ettei tämä päättyisi samoin kuin sen punaisen metsästäjän kanssa.

”Ja minä en”, klaanilainen jatkoi.

Ilmeisesti ei, torakka päätteli.

”Toana minua koulutettiin elämään tiettyjen arvojen ja asenteiden mukaisesti. Taistele pahaa vastaan, suojele viattomia, älä tapa. Semmoista. Taistelimme aina yhdessä pahaa vastaan, minä ja muut kaltaiseni. Ja ai että miten taistelimmekin. Olen aika hurja sekä säilän että jousen kanssa.”
1034 kuunteli ymmällään, eikä sanonut mitään. Klaanilainen jatkoi ja nousi seisomaan:
”Mutta se on sivuseikka. Tähtään tällä nyt siihen, että minulla oli väliä. Toilla on väliä, sanovat. Toat puolustavat heikkoja. Mutta nyt, tässä kaaoksessa… Minä olen vain sivullinen. Olen kuin sivuhahmo koko tässä pyörteessä, ja minut voisi aivan hyvin unohtaa. Ja mikä tässä kaikessa on parasta? Se, että kun minä, Toa, sankari-ihanteen kasvatti, olen pelkkä osa massaa, sinä, torakka, joka kaiken tolkun mukaan on pelkkä laumansa epäyksilöllinen jäsen, olet tärkeä. Yksilönä.”

Ylikersantti pysyi jälleen vaitonaisena ja äärimmäisen hämillään. Hän ei osannut tulkita Toan tunnetilaa, eivätkä klaanilaisen seuraavat sanat auttaneet lainkaan:

”Hassua tämä elämä.”

Niine hyvineen Troopperi poistui hytistä, jättäen kuumeisen torakan kuuntelemaan äänettömyyttä ja aaltojen iskeytymistä Hildemarin kylkiä vasten.

Paitsi että hän kuuli muutakin.

Klaanilaiset olivat nimittäin tehneet virheen vangitessaan hänet. Ylikersantti oli vangittu kommunikaatiohuoneen viereiseen hyttiin, ja hän kuuli seinän toisella puolen keskustelun alkavan…

Seinän toisella puolen

Matoro istui Hildemarin radistin paikalle. Tuoli oli ärsyttävässä asennossa ja epämukava, mutta se ei ollut päällimmäisenä Toan mielessä juuri sillä hetkellä.

”Okei, laitat nuo kuulokkeet korvaasi”, Hai selitti hänen takanaan.
”… ihanko totta?” Matoro vastasi sarkastisesti. Hänen naamionsa muoto ei ollut parhaimpia mahdollisia sopimaan kuulokkeisiin.
”Nyt säädetään tästä Klaanin virallinen taajuus…” Hai kumartui ison metallisen aparaatin ääreen ja väänteli erilaisia kytkimiä. Pienellä naarmuuntuneella näytöllä vilisi numeroita.
”Luulenko minä vain vai onko tämä radio aika vanha malli?” Matoro kysyi.
”Ihan hyvin tämä toimii. Tämä on ilmatorjuntamiehiltä oman saareni sodasta, eihän siitä ole kovin montaa vuosisataa”, Hai selitti. Hän sai laitteen säädettyä oikealle taajuudelle.

Matoro katsoi fiksuimmaksi olla hiljaa. Kuulokkeista kuului kohinaa.

”Se yhdistää parhaillaan Klaaniin”, Hai selitti vielä lopuksi.
”Selvä, kiitos. Tässä tuskin menee kovin kauaa”, Matoro vastasi ja keskittyi kohinaan.

”Hei, olet juuri ottanut yhteyttä Bio-Klaaniin. Miten voin auttaa?” hän kuuli Paacon äänen puhuvan.
”Paacs, yhdistä jollekulle adminille. Tässä on Matoro”, Matoro vastasi lyhyesti.
”Selvä”, Paaco vastasi. Matoro odotti jotakin ärsyttävää kommenttia tai jotakin näsäviisastelua, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan linja alkoi taas kohista.

“Vartija kuuntelee”, kuului Guardianin tuttu ääni. Takaa kuului etäistä rouskutusta, joka saattoi hyvinkin kuulua jonkinasteiselle Ussal-ravulle.
“Hei, Guardian. Täällä Matoro Hildemarilta. Olemme paluumatkalla. Huonoja uutisia.”
“Anna palaa”, Guardian sanoi huokaisten. Hänen huomiokykynsä vaikutti olevan muussa.

“Petos. Niillä ei ole Epsilonia. Ilmeisesti meidät houkuteltiin sinne, jotta Beeta voitaisiin ryöstää meiltä. Makuta Abzumo ja jotkin hänen paikallisista liittolaisistaan räjäyttivät Katedraalin. Pakenin Nimdan kanssa. Joy, Suga ja Sadje jäivät sen Makutan kynsiin. Lisäksi se lavasti Klaanin tähän kaikkeen syylliseksi. Meidän piti paeta saarelta nopeasti, lähetin niille kirjeen jossa koitin selvitellä Klaanin osuutta.” Matoro puhui nopeasti ja hänen äänensävynsä oli vakava ja ankea.

Guardian oli selvästi jo avannut suunsa ja oli sanomassa jotain, mutta vaikutti etäisesti siltä, että jokin voimakkaasti läähättävä tukki sinisen skakdin hampaikkaan kidan.
“Ssssse käärme. Ennalta arvattavaa”, sanoi ääni, jonka tunnistamiseen Matoron ei tarvinnut nähdä puhujan kasvoja. “Nimda oli huijausta, tietysti oli, tietysti. Aivan.”

“Manu”, Guardian yritti.
“Niin, Gurvana?”
“Minulla oli puhelu.”
“Aivan, anteeksi. Mutta krhmmhmhmm, minähän ennustin tämän.”
“Miten sinä edes pääsit sisään.”
“No tuota, sinä kiirehdit tänne Kapherin luota, ja minä ikään kuin kävelin perässäsi? Kuulosti tärkeältä puhelulta.”

Matoro päätti yksinkertaisesti olla hiljaa ja odottaa Guardianin vastausta. Hänen sisäinen etsivä mietti jo kuka Kapher oli ja mitä tekemistä sillä oli Guartsun kanssa. Manun ilmestyminen ei jostakin syystä yllättänyt häntä, sillä Klaanissa oltiin jossain määrin totuttu Makutan omalaatuisuuteen ja tapaan ilmestyä paikalle kutsumatta.

“Niin se kuulosti. Juuri siksi luulin lukinneeni oven.”
“Taisin olla lähempänä kannoillasi kuin luulitkaan… mutta jos vaikka kuuntelemme, mitä Matorolla on sanottavanaan?” Manu sanoi nopeasti. “Onko joku hengenvaarassa? Tai siis tavallista enemmän.”

“Hengenvaarassa? Jos minä tunnen yhtään sitä Makutaa, luulen että lähden heti jahtaamaan sitä tultuani ensin Klaaniin. Suga ja Joy ovat melkoisissa ongelmissa jos ovat edelleen elävien kirjoissa.”

Guardiankin vaikutti unohtaneen Manun tavallistakin häiritsevämmän, mutta kaikkien läsnäolijoiden ja kuuntelijoiden mielenterveyden kannalta onneksi varsin vähälonkeroisen ilmaantumisen. “Mikä tilanne laivalla on? Onko loukkaantuneita?”

“Ei ole. Hai, Bloszar ja Troopperi olivat jääneet laivalle ja ovat kunnossa. Minä pääsin pakoon Katedraalin romahtamisesta”, Matoro selostai. Häntä häiritsi suuresti, ettei hän tiennyt itsekään miten hän selviytyi. Samalla hän mietti kannattaisiko hänen kertoa jotakin Oraakkelista. “Toinen Nazorak-vangeista kuoli pakoyrityksessä Athistien saarella. Toinen antautui meille uudestaan.”

“En halua sanoa tätä, mutta aikaa ei välttämättä ole. Jos Manu tässä ei liioittele tämän Abzumon sadistisuutta-“
“Sadistisuutta ehkä, hajua en.”
“- niin teillä ei ole aikaa käydä Klaanissa.”

“Mutta mitä voin tehdä Beetalle? Olisi järjetöntä viedä se uudelleen sen ulottuville”
“Sama se Nimdasta”, Guardian kirosi. “Heitä se kirottu siru vaikka mereen. Sinne se kuuluu. Kunhan varmistat, että se ei päädy Abzumon käsiin.”
Kuului ääni, kun joku sylkäisi jotain ja yski sitten.
“Älä heitä sitä mereen, Matoro hyvä”, Manun yskivä ääni sanoi.

Matoro yllättyi ja meni hetkeksi aivan sanattomaksi. “Selvä… Mutta minä kyllä suunnittelin jotakin muuta. Aion tulla Klaaniin muutenkin, sillä suunnittelin lähteväni etsimään Abzumoa jollakin Klaanin Ilmalaivaston aluksella. Tämä merellä kykkiminen on aivan liian hidasta.”

“Aivan, tee niin, tee niin. Minä tiedän, minä… kyllä, ei”, Manu sanoi ja yski jälleen. “Guartsu hei, voisitko…”
Kuului kova tömähdys ja yskiminen loppui.

“Annan vastuun sinulle, Matoro”, Guardian sanoi päättäväisemmin. “Pidä huolta, että se siru ei päädy makutan käsiin.”
“Kiitos luottamuksesta. Lupaan etten tuota pettymystä”, Matoro kuittasi. “Olemme varmaankin huomenna Klaanissa, josta lähdemme ilmalaivalla jahtiin. Manu, nyt kun olet siinä, onko sinulla mitään mikä voisi auttaa meitä? Sinä kuitenkin tunnet Abzumon parhaiten.”

“… Matoro, minä vähän pelkään, että Manu katosi”, Guartsun vaimea ääni sanoi.
“… ai. Se tulee ja menee vähän liian nopeasti”, Matoro sanoi hieman pettyneenä. “Noh, ei kai tässä enää muuta ole?”
“Rantautukaa jonnekin”, Guardian sanoi. “Lähettäkää koordinaatit. Niin nopeasti kuin mahdollista.”

“Paaco”, Guardian sanoi sivulle, mutta niin kovaa, että Matoro kuuli. “Hae Tongu tai Tehmut linjoille. Tämä on tärkeää.”
“Saatatte tarvita vauhdikkaampaa menopeliä”, Guardian sanoi hymähtäen, tällä kertaa Matorolle. “Kuten entinen kapteenini tapasi sanoa… kuolema kulkee parhaiten linnuntietä.”
Matoro ei tiennyt miten vastata tähän lausahdukseen. Hän mutisi jotakin ja totesi sitten vain “Selvä. Kiitos.”

“Vielä yksi asia, sotilas”, Guardian sanoi hämmästyttävän virallisesti ja sotilaallisesti. Adminin sisällä oli vielä hippunen entistä everstiä. Se tosin hälveni pois seuraavalla lauseella.

“Joudut sotaoikeuteen, jos kuolet”, Guardian sanoi hymähtäen kevyesti.

“…”

Matoro piristyi tästä huomattavasti. Hän huomasi hymähtävänsä.
“Pyritään välttämään, herra eversti”

“Älä herroittele minua tai lähetämme niihin koordinaatteihin Veljeskunnan lokkeja”, skakdi uhkaili äänensävyllä, jonka vakavuustasosta ei ottanut selvää. Siihen radiopuhelu katkesikin.

Ja seinän toisella puolen kirjanpitäjätorakka pelkäsi tietävänsä liikaa.