Tuntematon huone

Oli pilkkopimeää.

Pimeys itsessään ei haitannut keltaista kyklooppia, joka makasi sileällä alustalla. Pelottavampaa oli pimeyden tyhjyys, äänettömyys, passiivisuus. Tongu oli ansassa aivojensa kanssa. Eivätkä ne olleet hiljaa.

Normaalisti sekään ei olisi haitannut. Tällaisessa tilanteessa hän olisi normaalisti suunnitellut mielessään jotain aluksen prototyyppiä, yhdistellyt kuvitteellisia rattaita tai miettinyt aivosähköstä koostuvia voimansiirtojärjestelmiä.

Mutta nyt hän oli nähnyt unia. Hirveitä unia. Se takkimies… Feterrat. Sitä kaasua, mitä Guartsu sai köhiä. Tongulla ei ollut hajuakaan aineen nimestä. Se tietämättömyys oli harvoja asioita, jotka olivat nyt hyvällä mallilla.

Kesti tunti. Ehkä kaksi. Ehkä monta.

Oli kuin salama olisi iskenyt. Kymmenet kirkkaat loisteputkilamput syttyivät katossa. Tongu peitti äkillisen valaistuksen leimahtaessa ainoan silmänsä toisella kädellään.

Silmä tottui pikkuhiljaa. Kesti kolme varttia ennen kuin Tongu näki kunnolla.

Huone oli nelikulmainen, seinät olivat vain hieman Tongua pidemmät. Nurkissa oli hiekkaa. Yhdessä oli ruukusta kasvava palmupuu. Se oli muovia. Huone oli myös hyvin korkea. Seinät olivat panssarilasia, mutta niiden takana oleva laajempi huone oli tyhjä paria pömpeliä lukuun ottamatta.

Suuremman huoneen ovi avautui. Sisään asteli liiankin tuttu hahmo. Viimeisten päivien aikana Tongu oli oppinut vihaamaan Zorak von Maxtrillian Arstein kahdeksatta melkein eniten kun mitään muuta tässä universumissa. Melkein.

Arvioimatta sen kummemmin lasin kestävyyttä keltainen jätti nousi ja yritti iskeytyä lasia vasten. Tuhoon tuomittu yritys kuitenkin epäonnistui, kun takeista pitävän Skakdin kädessä oleva pieni kaukosäädin lähetti signaalin Keetongun kehoon asetettuihin pieniin sähköshokkikojeisiin.

Zap.

Se sattui.

Aika lailla.

Kun Tongu oli jotenkuten toipunut shokista –hän värisi ja huojui yhä- Skakdi painoi säätimensä toista nappia. Tongun häkin (Tai no, kokonsa puolesta vitriinin) katosta aukesi luukku. Sieltä tuli kirkasvärinen rengas, muutaman metrin halkaisijaltaan. Sieltä tuli myös mekaaninen käsi, joka piteli banaania. Se jäi renkaan taakse vähän kykloopin päätä korkeammalle.

Banaania. Se saakelin hienohelma pitää minua pilkkanaan.

Tongu nappasi suurilla kourillaan renkaasta vääntääkseen sen rullalle. Hän ei olisi hovinarri tai koulutettu apina pakonkaan edessä.

ZAP.

Tällä kertaa isolla kirjoitettuna. Jättiläisen biomekaaninen pumppu ei kestäisi tällä tahdilla kovinkaan pitkälle. Ei auttanut muu kuin kivuta renkaan läpi. Bio-Klaanin laivaston komentaja ja pääinsinööri tunsi itsensä typeräksi ja voitetuksi, mutta nieli kunniansa. Banaani putosi. Se oli ruskea ja eltaantunut, mutta jätti nieli senkin.

Hedelmää pitänyt mekaaninen käsi palasi katon sisään. Se palasi sytkäri kädessään ja sytytti sirkusrenkaan palamaan. Uusi banaani. Uusi temppu. Tongu puri hammasta. Panssarilasin takana Zorak von Maxitrillian hymyili sanomatta sanaakaan.
Eiväthän elukat ymmärtäneet puhetta.

Tätä kaikkea jatkui kymmenien minuuttien ajan. Zorak hykerteli itsekseen nähdessään suuren ja mahtavan Keltaisen jättiläisen tottelevan käskyjään. Olkoon, että klaanilaiset olivat voittaneet Nynrahilla. Olkoon, että skakditiedemies oli ensimmäistä kertaa lähellä kuolemaa sitten Zakazin sodan. Välillä työn ja tieteen välissä tarvittiin myös viihdykettä.

Kun Zorak von Maxitrillian Arstein VIII kuuli ruosteisen, saranamaisen äänen takaansa ja useita hitaita, onttoja ja lähestyviä askelia, hän tajusi, että viihdykkeen aika oli ohi.
Vielä lievää jalkakipua poteva Zorak kääntyi kokonaan ympäri. Skakdi-tiedemiehen harmaiden kasvojen hymy laantui, kun hän näki pitkän käytävän päässä seisovan vihreäkaapuisen hahmon.

Hahmo otti pitkillä, kaavun peittämillä jaloillaan jäykkiä, vieterimäisesti joustavia askelia kohti Zorakia ja Keetongua. Ruosteinen natina kaikui pitkin huonetta ja olennon nivelet naksahtelivat vanhuuttaan. Jäykästä liikehdinnästään huolimatta hahmo oli kuitenkin muutamassa silmänräpäyksessä aivan Zorakin edessä.
Skakditiedemies katsoi kaavun sisälle. Sieltä tuijotti takaisin jotain muinaista. Jotain elotonta. Kaksi silmää kiilui eleettöminä tummanvihreän kankaan keskellä. Olento hengitti ensiksi raskaasti sisäänpäin ennen kuin henkäisi tuskaisesti ja vihloen ulospäin. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kasvoille puhaltui jääkylmää, kuolemalta tuoksuvaa ilmaa.

Zorak katsoi kysyvästi vihreäkaapuisen olennon kiiluviin silmiin. Kesti hetken, että olento sai nostettua skakdista katsottuna vasemman, kaavun hihan peittämän kätensä ja osoitettua sillä suurta keltaista Rahia, joka katseli hämmentyneenä vankisellistään tulijaa. Kaapuhahmon vasen käsi piti noustessaan suuren metallisen jousen virittymisääntä, kunnes pysähtyessään se kuulosti lukittautuvan metallisesti korvia vihloen paikalleen.
Olennon vasen kämmen valahti esiin ja Zorak vilkaisi sitä vaivihkaa. Kämmen oli osittain tummanvihreä ja osittain musta. Tarkemmalla tutkinnalla Zorakille selvisi, että mustat ja vihreät alueet oli kuin neulottu toisiinsa kiinni groteskisti ruskeilla ompeleilla. Olennon luonnottoman pitkät sormet olivat luisevat ja ruosteen värjäämät. Käsi tärisi hieman.

Zorak lakkasi hymyilemästä. Hän tiesi täysin, mitä tämä Nukke oli tullut hakemaan. Hän ei tiennyt, miten se oli päässyt sisään hänen huomaamattaan, mutta asiaa olisi tutkittava.
Ei olisi suotavaa, että Punainen Mies pääsisi Zorakin luo milloin tahansa.

Zorak huokaisi ja lähti astelemaan kohti omaa huonettaan. Sopimus oli tehty ja hänen olisi luovutettava vangit toisiin käsiin. Pian Feterrat kantoivat kolmea sähkön voimin tainnutettua klaanilaista Nihilistille. Olennolle, joka veisi heidät Avdelle.
Guardianin henkiinjättämisestä Zorak oli tyytyväinen, mutta hän ei löytänyt tarvetta muille kahdelle. Kukaan ei olisi surullinen, jos se makuta poistettaisiin tästä maailmasta lopullisesti.
Avde kuitenkin löysi. Hän löysi aina käyttöä kaikelle. Juuri nyt liiketoverin pyyntöihin oli vain myönnyttävä, mutta sitä ei onneksi enää kestäisi kauaa.

Pimeys
Lähetti.
Torni.
Sotilas.

Lähetti. Se, joka astuu mustaa tietä. Se, joka on uhmaava mustaa kuningasta.
Vanha soturi. Sinua tarvitsemme vielä taistelemaan urhoollisesti. Sinua tarvitsemme vielä syötiksi.

Torni. Se, joka suojaa valkoista kuningasta. Se, joka suojaa valkoista kuningatarta. Se, joka suojaa kansaa kuin rautamuuri.
Sinua tarvitsemme vielä puolustamaan itseäsi heikompia.

Sotilas.
Sinua me emme tarvitse nyt.
Mutta aikasi on koittava. Sillä tulee aika, jolloin astut pelilaudan päähän. Aika, jolloin vapautat täyden potentiaalisi.
Sinua tarvitsemme vielä.