Bio-Klaani

Aamu alkoi hiljalleen sarastaa ja valo rupesi jälleen tulvimaan asuntoloiden sisään. Gukko-linnut rääkyivät Klaanin yllä ja aamuvirkut alkoivat jo nousta ylös. Tiluksilla näkyikin jo ensimmäisiä Matoraneja juomassa aamukahvejaan. Rakennustyömiehet istuivat väsyneenää ympäri muureja. Nämä olivat jääneet töihin koko yöksi ja nyt muutamat hyväntahtoiset kantoivat työmiehille ruokaa ja juomaa, palkkioksi ahkerasta työstä.

Killjoyn huoneessa tunnelma oli unelias. Harmaa Pimeyden Metsästäjä makasi selällään sängyllä, auringonsäteiden heijastuessa tämän kypärästä, luoden säkenöiviä valopilkkuja ympäri huonetta. Hahmo makasi täysin liikkumattomana, toisin kuin tämän toveri, joka makasi vääntyneen näköisessä asennossa lattialla, ainoastaan pään levätessä sängyn reunaan. Veden Toan silmät alkoivat värähdellä huoneen valon vähitellen kirkastuessa. Toa siirsi kätensä silmiensä eteen ja mumisi. Vähitellen tämä kuitenkin alkoi väkisin heräämään ja lopulta Toan silmät rävähtivät kokonaan auki.

Ruki väänsi itsensä istuma-asentoon ja vilkaisi haukotellen olkansa yli sängylle, jossa Killjoy edelleen makasi. Ruki hieroi silmiään, katseli hetken nousevaa aurinkoa ja nousi sitten seisomaan, venytellen makeasti. ”Hoi Joy, herää. Nyt on aamu.” Ruki keskeytti venyttelynsä ja jäi tuijottamaan Killjoyn reagoimatonta ruumista. ”Hoi! Herätys! Aamu!”, Ruki huomautti nyt jo kovaan ääneen. Hetken aikaa odotettuaan Ruki kuitenkin totesi, ettei Joy reagoinut edelleenkään mihinkään. Sininen Toa huokaisi syvään ja käveli Joyn sängylle. Ruki sulki kätensä nyrkkiin ja koputti Killjoyn kypärää. ”Hoi unikeko! Herää! Miten monesti minun täytyy vielä se kertoa?”

Sillä sekunnilla kun Rukin nyrkki osui Killjoyn kypärään, alkoivat sähköimpulssit Joyn kehossa hurjaan viestintään, jonka seurauksena tämän ruumis nousi välittömästi istuma-asentoon. Joyn kypärä kailotti kovaäänisesti sanoja: ”Hälytys, tuntematonta liikettä havaittu, aktivoidaan asejärjestpzzzzzzzt… asejärjestelmiin ei saatu yhteyttä… yritetään uudelleeen… uudelleen… uudelleen…”

Virta täytti vähitellen Killjoyn kehon ja muutamien sekuntien päästä hän alkoi saamaan tajuntaansa kasaan. Aamun ensimmäiseksi havainnoksi Killjoy totesi Rukin, joka makasi selälleen maassa silmät sepposen selällään. ”Mmmmitä sinä teet? Säikäytit minut puolikuoliaaksi pomppaamalla noin. Mikset sinä herännyt?”

Killjoy odotti hetken ja antoi virran kulkeutua koko hänen kehoonsa. Hän katsoi sormiaan ja testasi niiden liikkuvuutta ja todetessaan niiden toimivan jo normaalisti, hän kumartui ja jäi katsomaan lattialla nyt risti-istunnsassa oleilevaa Toaa. ”Aaah, anteeksi… olin kovin ajatellut herääväni vasta hieman myöhemmin. Äläkä välitä tuosta mekanismista, sen tarkoitus on pitää tunkeilijat loitolla, jos nukahdan taistelukentälle.”

Ruki tuijotti Joyta suu ammollaan, samalla kun Metsästäjä kampesi itsensä ylös sängystä. ”…nukahdat taistelukentälle? Mit… miksi?” Killjoy tarttui päähänsä ja väänsi sitä sivuille kunnes se rasahti. Pienen niveltarkistuksen tehtyään Joy kopautti rintaansaja päästi sen jälkeen pienen sähkönkipinän sormistaan. ”Virtaa. Toisin kuin teillä sydämellisillä olennoilla, minun kehoni toimii virralla. Keinotekoinen, epävarma tapa elää, kyllä. En voi koskaan täysin ennustaa milloin sen senhetkinen käyttövirta kuluu loppuun. Toa-kivi sisälläni luo minulle sitä lisää ainoastaan kun nukun. Tämän takia minulle saattaa käydä onnettomuus, jossa kehoni sammuu kesken taistelun.”

Ruki meni sanattomaksi saamastaan vastauksesta ja tyytyi vain nyökkäämään hieman nolostuneena. ”Kehosi, miltä se tuntuu? Onko kipu kadonnut?” Killjoy hätkähti, hän ei ollut ajatellut koko asiaa, mutta nyt kun hän ajatteli, hän tajusi kivun kaikonneen. Hän testasi raajojaan uudelleen, hyppäsi ilmaan muutaman kerran ja venytteli lihaksiaan. ”…se on miltei poissa.” Ruki hymyili leveästi: ”Ah, se siis toimii. Parantava vesi. Se vie kivun pois ja hitaasti parantaa vammoja. Onnistuin pitämään hoitoa yllä mukavat viisi tuntia, ennen kuin väsyin liikaa ja jouduin lopettamaan. Luulen, että pari yötä lisää ja olet taas kunnossa. Nyt sinun pitäisi kuitenkin olla kunnossa liikkumaan.” Killjoy katsoi kehoaan ja yllättäen kumarsi syvään. ”Kiitän valtavasti tästä vaivannäöstä, toivon kuitenkin, että ymmärrät, ettei sinun tarvitse tehdä tät-”

”Killjoy, sinun ei tarvitse kiittää.” Rukin keskeytettyä Killjoyn puhe, oli Metsästäjä istahtanut takaisin sängylleen. Kaksikko tuijotti nyt hetken toisiaan, kunnes Ruki yskäisi kevyesti ja asteli Joyn ovelle. ”Niin tuota, jos minä palaan taas illalla.” Killjoy nyökkäsi ja katseli Rukin hitaasti astelevan ovesta ulos. Hän ei halunnut myöntää sitä itselleenkään, mutta Ruki oli hänelle paljon mukavampi, mitä hän olisi itse kenties ansainnut.

Joyn mieleen palasivat edellisillan tapahtumat ja hänen oivalluksensa Rukin päänmäärästä. Hän ei haluaisi kouluttaa taistelijoita, tämä maailma sisälsi niitä jo liikaa. Mutta toisaalta, Ruki oli auttanut häntä, hänen pitäisi maksaa jotenkin takaisin. Joy tunnusteli karheita jalkojaan ja totesi tarvitsevansa rakettitöppösensä takaisin. Hän lähti määrätetoisesti kävelemään kohti Admin-tornia, tietäen Creedyn puuhastelevan jossain siellä. Joyn ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kotioveltaan kovinkaan kauan, kun Matoran ja Vahki saapuvat tätä käytävällä vastaan.

”Hei hei hei, sinähän et saisi vielä liikkua!” Creedy huuteli välittömästi, nähdessään Killjoyn tulevan tätä vastaan. Killjoy murahti tilanteen olevan jo parempi ja kiinnittikin huomionsa Creedyn perässä tulevaan kyyryssä laahustavaan Vahkiin. Lähempi tarkastelu osoitti Sarajin valtavan painolastin alla, selässään metallinen pinkki haarniska. Creedy hoputti Sarajia ja virnisti Killjoylle: ”Se puku on valmis, mitäs jos mennään vähän tutustumaan?”

Hetkeä myöhemmin, jälleen Killjoyn huoneessa

Vaaleanpunaisella pohjavärillä maalattu haarniska lepäsi nyt Killjoyn edessä lattialla, samalla kun koville joutunut Saraji lepuutti selkäänsä Joyn sängyllä. Killjoy tuijotti tätä uutta, rakenteeltaan hyvin tuttua pukua. Hän huomasi päällepäin muutamia muutoksia, mutta hänen silmäänsä pisti vain puvun pinkki väri.

”Miksi se on pinkki?”

Creedy oli kuin ei olisi kuullutkaan Killjoyn lausetta ja alkoi innoissaan selittämään puvun ominaisuuksia. ”Okei, ensiksi pääpiirteet. Puvun panssarointi on himpun verran kevyempi normaaliin nähden, joten sinun täytyy kompensoida pienempää kestävyyttä nopeudella, se tuskin tulee olemaan ongelma, koska nämä uudet nivelet auttavat asiaa varmasti paljon.”

”Miksi se on pinkki?”

”Lisäksi, onnistuin säilyttämään vanhan Glide-pukusi siivekkeet, joten voit säästää rakettimoottoridesi toiminta-aikaa reilusti. Puvun pienempi koko tosin valitettavasti tarkoittaa sitä, että olkapäidesi ohjuspattereihin mahtuu enää vain neljä kärkeä per patteri, johtuen puvun pienemmistä ammustiloista.”

”Miksi helkutissa se on pinkki?”

”Sitten, tulee ominaisuus, josta on paljon hyötyä, mutta myös haittaa. Onnistuin voimistamaan elementalivoimasi materialisointigeneraattoria, joten rannekiväärisi panosten läpäisevyys paranee huomattavasti ja sen pitäisi nyt vihdoin tehdä kunnollista vahinkoakin vihollisten panssareihin. Tässä on nyt vain se varjopuoli, että se ei jätä elementäälienergiaa lainkaan enään itsesi käyttöön… joten sinun ei auta kuin luottaa aseistukseesi.”

”NYT HELKUTTI SOIKOON MIKSI SE ON PINKKI?” Creedy keskeytti yli-innokkaan puheensa puvun ominaisuuksista Killjoyn karjaisuun ja hätkähti askeleen taaksepäin. ”Oh, tosiaan. Anteeksi. Katsos, ainoa panssarimaali mitä oli tarjolla oli… noh pinkki. Loput ovat siellä kellarissasi puvun vaihtokoneen sisällä. En voinut muutakaan.”

Killjoyn silmäluomi väreili, hän ei ikinä käyttäisi tuon väristä pukua. Saraji ilmeisesti huomasi tämän ja huomautti, että Killjoyn pitäisi keskittyä enemmän käytännön puoleen, kuin tyylitietoisuuteen. Killjoy kuitenkin tiesi mitä hänen tulisi tehdä. Pukujen vaihtaminen manuaalisesti oli kivulias ja pitkä prosessi. Vaihtoehtoja jöi vain yksi:

”Me menemme mökilleni ja kaivamme sen laitteen ylös. Saraji, vuokaa meille moottoripyörät, en kuuntele vastalauseita.”
Saraji hautasi kätensä kasvoihinsa, mutta tietäen, että Killjoy ei muuttaisi mieltään, hän nousi ylös ja ryhtyi johtamaan joukkoja käytäville. ”Noh, viimeisestä ajelusta taitaakin olla aikaa.”