Nui-Koron katedraalikaupungintalo, takahuone

”Mutta vakavaa tuo silti on”, Kepe huomautti väliin. ”En muista yhätkään tavanomaista sairautta, johon kaikki nuo oireet viittaisivat. Vatsakipu, päänsärky, kuumeen nousu, ja en ole tästä ihan varma, mutta onko sinun värisi tosiaan muuttunut hieman likaisenkeltaisen suuntaan? Kuitenkin, minusta tuntuu…”

Make ja Snowie katsoivat odottava ilme kasvoillaan ja hieman peloissaan tiedemiestoveriaan. Huoneen ainoasta ikkunasta sisään tunkeutuvat auringonsäteet osuivat Kepen naamioon, kun tämä köhäisi ja vaihtoi pahoittelevaan ilmeeseensä.

”Minusta tuntuu, että sinut on lähetettävä takaisin Klaanin linnakkeelle. Oman terveytesi vuoksi.”

Kummatkin kuuntelijat näyttivät pettyneeltä, mutta Kepe jatkoi ennen kuin muut saivat puheenvuoroa.

”Olen pahoillani. Kupe kuitenkin saa sinut huomattavasti parempaan kuntoon kuin minä, ja Klaanissa saisit tervehtyä rauhassa” Sitten Kepe madalsi ääntään huomattavasti, ja vilkuili Snowien mielestä koomisen näköisesti ympärilleen. “Lisäksi, en ole varma, luotanko pormestariin.”

Make nyökkäsi. Hän ymmärsi ystävänsä puhuvan totta, niin kivuliaalta kuin se tuntuikin. Mutta kivuliaalta tuntuivat myös kaikki Kepen äsken kuvailemat oireetkin.

Klaanin linnake

Huone oli melko heikosti valaistu. Valtava, useita erilaisia säätimiä ja nappuloita sisältävä hökötys lepäsi työpöydällä ja toinen mokoma oli huoneen nurkassa. Tietokone oli auki pöydällä, ja siitä lähti niin massiivinen määrä johtoja ja kaapeleita huoneen moninaisiin elektronisiin laitteisiin, että suurinta osaa koko laitteesta ei edes nähnyt. Eräs seinä oli täynnä näyttöjä, jotka näyttivät valvontakamerakuvaa Klaanin eri alueista ja saivat huoneen välkkymään erilaisissa väreissä.

Elekroniikkaviidakon keskellä istui yksinäisellä tuolilla kultavihreä moderaattori Paaco. Hänellä oli päässään valtaisat kuulokkeet, jotka eivät kuitenkaan tällä kertaa tykittäneet hillittömiä bassosoundeja. Sen sijaan äärimmäisen keskittyneen näköinen moderaattori kuunteli hiljaista ja rätisevää radiokeskustelua. Hän tunnisti epäselvän keskustelun nazorakinkieliseksi, mutta napautti vieressään olevasta konsolista muuannen kytkimen ala-asentoon. Pieni vihreä valo alkoi palaa laitteessa, ja hyvinkin Kepe-henkiseen kyhäelmään kiinnitetty suuri Rau alkoi hohtaa. Radiokeskustelu kääntyi matoraniksi ja Paaco keskittyi entistä enemmän.
”Krtska nyt sinä tämän mitssrrrkhrerrot?”
”Kukaan ei käskenyt sinua valmistttsskrh asuintiloja kahdellekymmenellekolmelle.”
”Krrrtttsstsssisit kuitenkin voinut ilmoittaa tästä etukäteen, remontoijat alkavat jo kylttsssrkksst”
”No tee siisshrhhsaikka kahvihuone. Olet korkeassa asekkshhhhssshtta minä olen korkeammassa. Lopeta sstsssskkskst”
”Hyvä on, Kenrsrrrrttstssss”

Sitten yhteys katkesi totaalisesti.

“Jepson. Ainakin sain koko sihinän talteen.”

Paaco ei tiennyt, mitä ajatella, mutta oli kuitenkin tyytyväinen nauhoitettuaan koko keskustelun. Ja löydettyään tarkoin salatun Nazorakein yhteyden.

Mutta mitä keskustelu tarkoitti? Asuintiloja kahdellekymmenellekolmelle?

“No siis. Voisin ihan hyvin unohtaa koko homman, ellei toinen noista pelleistä olisi ollut Herra Sir Mr. Kenraali 001, niiden jyrsijäötököiden pomo. Tilanne vaatii musiikkia.”

Paaco nappasi nauhoitteen kouraansa. Kultavihreä moderaattori sai muutamalla näppärällä kädenliikkeellä huoneen raikaamaan rytmikästä musiikkia, ja lähti tanssahtelemaan ovea kohti.

“Welcome to my world.”

[spoil]Ja jos joku ei mukamas arvannut, Paaber itse hoiti ison pätkän tämän osan lopusta.[/spoil]

Nui-Koro, joen varrella

Muuannen Matoralainen, punainen väritykseltään, kumartui solmun pariin, valmiina irrottamaan lautan pienestä laiturista. Kahden sillan välissä sijaitseva pieni satamantapainen toimi tärkeänä liikennöintipaikkana, sillä jokea seuraamalla sieltä pääsi suoraan Bio-Klaanin linnakkeen välittömään yhteyteen. Ensin vesireitti kulkisi Nui-Koron muurille, jossa se kalterein vahvistetun portin kautta kuljettuaan johtaisi kahden pikkukylän kautta linnakkeelle.

Matoralainen ei kuitenkaan aloittanut köysikimpun purkamista heti, sillä oletti klaanilaisten hyvästelevän toisensa. Ja oikein olettikin, punainen, vuoteessa makaava ja lautan mukana lähtevä klaanilainen otti kaksi muuta käsiensä väliin ja rutisti heitä oikein kovaa.

Halauksen aloittavana osapuolena olemiseen tottunut Snowie hymyili yllättyneenä päästyään irti moderaattorin halauksesta, ja julisti: “Make, tiedä, että tämä reissu olisi olisi ollut rutkasti tylsempi ilman sinua. Ja kuolettavampi, myyrätorakat olisivat vissiinkin listineet meidät, ellet olisi ollut paikalla.”
Kepe liittyi puheeseen virnistäen: “Ja suoraan sanottuna, tuon seuraa voi olla vaikeanlaista kestää ilman toveria.”

Make hymyili vastaukseksi.

“Ja ihan vakavissaan puhuen…” Snowie aloitti.
“…minä tavallaan olin vakavissani…”
“…niin pianhan me taas näemme, kuomaseni. Emme me tällä reissulla loputtoman kauaa viivy, emmehän?”

Punainen solmumatoralainen seurasi keskustelua vielä hetken, ja vapautti lautan sitten hyväksi näkemällään hetkellä. Puinen kulkupeli alkoi jo lipua kohti kaupungin muureja, mutta klaanilaiset näkyivät puhuvan vielä keskenään.

“Hei hei Make, nähdään pian!”
“Ja paranemisia!”
“Ja paranemisia tosiaan!”
“Kiitos teille, ja hei hei!”

Sitten lauttaa ohjastava Matoralainen töräytti torveen merkiksi portinkäyttelijöille, eivätkä klaanilaiset enää kuulleet toisiaan.