Sonnenrad

Nazorak-pesä
Tunti sarastuksen jälkeen

Arkkiagentti pysähtyi jämerän metallioven eteen hengästyneenä ja tuskin silmäystäkään nukkuneena. Molemmilla puolilla päivystävät barettipäiset kenraalinkaartilaiset käänsivät vain hieman niskojaan katsoessaan häntä kohti. Imperiumin parhaimmistoon kuuluvat jämerät harteikkaat sotilaat oli verhottu kiiltäviin kunniamerkeillä somistettuihin haarniskoihin, mutta käsissään nämä pitivät ladattuja pistooleja.

“Arkkiagentti”, toinen korstoista sanoi rouhealla äänellä ja nyökkäsi tätä kohti. 007 nyökkäsi takaisin. Nazorak-hierarkiaan vihkiytymättömästä barettipää olisi vaikuttanut selvästi korkea-arvoisemmalta, sillä valvottu yö, vierailu osastolla vailla nimeä ja pimeän auringon näkeminen olivat imeneet tiedustelu-upseerista kaiken ryhdin.
“Onko kenraali paikalla?” hän kysyi.

“Kenraalin aamuharjoite on kesken”, sotilas sanoi kuin se ei olisi ollut päivän ensimmäinen kerta. “Hän on tavattavissa tunnin päästä.”

“Hän haluaa varmasti kuulla asiani siitä huolimatta”, Arkkiagentti sanoi ja yritti kaivaa ääneensä kaiken määrätietoisuuden, jonka siinä mielentilassa löysi. “Ette varmasti tahdo estää häntä kuulemasta uutisia Direktiivi Kuudesta mitä pikimmiten.”

Molemmat kenraalinkaartilaiset olivat hiljaa muutaman merkitsevän sekunnin. Sitten toinen heistä nosti vasemman yläkätensä aseelta ja painoi nappia oikeaa leukaansa vasten lepäävässä mikrofonissa.

“Herra Kenraali. Pahoittelut keskeytyksestä. Arkkiagentti 007 vaatii päästä puheillenne.”

Oli hetken niin hiljaista, että jopa 007 kuuli etäisen suhinan ja häivähdyksen puheäänestä linjan toisesta päästä.

“Ymmärrän, arvon Kenraali. Asia koskee direktiivi kuutta.”

Hetken aikaa oli taas hiljaista. Linjalta ei vastattu.

Sitten automatisoitu ovi aukesi kalahtaen kaartilaisten välistä. Arkkiagentti veti tottuneesti oman aseensa esiin ja ojensi pistoolin vartijalle sanaakaan sanomatta. Tärisivätkö hänen kätensä vieläkin? Se johtui varmasti vain väsymyksestä. Sääli, ettei kenraali varmaan tarjoilisi mitään piristävää. Koskaan.

Agentti marssi sisään kenraalin asuinhuoneistoon. Hän ohitti siististi järjestellyn rivin takkeja ja haarniskoja. 007 kohotti kätensä laiskasti tervehtiäkseen Kenraalin eteisaulan synkkää vartijaa, itse Yöntuojaa, jonka irtonainen pää tuijotti häntä katonrajasta. Massiivisen visorak-kallon kulta oli haalistunut aikojen saatossa, mutta se sai silti kylmät väreet kenen tahansa kitiinikuoreen.

Miekka, joka oli lävistänyt Yöntuojan kallon vain silmänräpäys ennen, kuin tämä olisi tuominnut taistelun kammottavalla kutsuvoimallaan, lepäsi askeettisella alustalla kahgarakinkallon alla. Arkkiagentti ohitti sen ja kulki tottuneesti makuuhuoneen läpi kenraalin “harjoitehuoneeseen”, kuten sitä virallisesti kutsuttiin. Niille, jotka eivät olleet syöneet palvelusohjesääntöä aamupalaksi se oli vain “kuntosali.” Tilanteen epävirallisuudesta huolimatta agentti koputti jämäkästi harjoitehuoneen oveen ennen kuin astui sisään.

Kliinisen valkeaa valoa täynnä oleva tila täynnä metallista kuntosalilaitteistoa toivotti 007:n tervetulleeksi perällä. Kenraali 001 ei siunannut hänen suuntaansa vilkaisuakaan aamuharjoitteidensa keskeltä. Vuorotellen ylemmillä ja alemmilla käsipareillaan Imperiumin ylin riuhtoi suurta kuormaa lyijylevyjä vaijereiden päässä. Suoritteiden välissä oli hädin tuskin kokonaista sekuntia, kun suurempi ja pienempi kuorma liukuivat toistensa ohi kojeen raiteita pitkin.
Kenraalin paljas ylävartalo oli jännittynyt monumentiksi puhtauden lajin kauneudelle ja fyysiselle ylivertaisuudelle, ja hän tuijotti eteenpäin päättäväisenä edes vilkaisematta saapunutta Arkkiagenttia.

“Arvon Kenraali”, Arkkiagentti aloitti sillä pakollisella alulla, johon kumpikaan heistä ei enää kiinnittänyt mitään huomiota. “Siniset Kädet”, hän jatkoi hieman hiljempaa, kuin peläten ylimääräisiä kuulijoita jopa täällä. “Ne löysivät sen. Ne löysivät Direktiivi Kuuden.”

Kenraali 001 lopetti suoritteensa kesken, mutta ei nostanut katsettaan Arkkiagenttiin. Hetken 007 ehtikin odotella vastausta… mutta Kenraali vain asteli kuntolaitteen teräsrungolle, nappasi sokan irti lyijylevyistä ja lisäsi kuormaan muutaman painon lisää.
001 asteli täysin tyynesti takaisin matolle ja tarttui uudestaan laitteen kahvoista. Metalli kirskui, kun hän jatkoi harjoitettaan.

“Tällä kertaa uskon heidän todellakin osuneen oikeaan”, hieman harmistunut Arkkiagentti jatkoi ja keskittyi hetkeksi kaivamaan nuhjuisesta nahkalaukustaan kiireisesti tulostamiaan terveisiä agenteiltaan toisessa todellisuudessa. Hän otti valokuvanipun käsiinsä ja ojensi sen suoraan Kenraalin eteen.
“Nämä tulivat juuri”, hän sanoi ja antoi mustan auringon synkän siluetin puhua puolestaan.

Kuin valmiiksi hänen löydöksiinsä pettyneenä Kenraali jatkoi suoritteensa loppuun. Pihtihampaat kiristyivät tämän kasvoilla irvistykseen, kun hänen vihreät silmänsä porautuivat suoraan 007:n läpi. Sitten lähes huolettomasti Kenraali laski valtavan kuorman hitaasti maahan ja jätti kojeen kahvat roikkumaan vapaina.
001 siemaisi pitkään kenttäjuomapullostaan ja tarttui Arkkiagentin ojentamiin kuviin.

007 oli tuntenut johtajansa tarpeeksi pitkään tietääkseen, että tällä hetkellä tämän hiljaisuus oli vakaan epäuskoinen. Vääriä hälytyksiä löydöksien suhteen oli ollut kymmeniä jo parin viime vuosikymmenen sisään. Hiljaisuutta kesti kuitenkin tarpeeksi pitkään, että Arkkiagentti muuttui itsekin vakuuttuneemmaksi siitä jostain käsittämättömästä, mikä papereilla loisti.

Kenraali nosti ensimmäistä kertaa katseensa hänen silmäänsä.
“Milloin?” tämä kysyi.

“He raportoivat kaksi tuntia sitten”, agentti vastasi.

001 nyökkäsi.
“Onko tässä kaikki?”

Arkkiagentti kaivoi laukustaan vielä lyhyen raportin, joka oli tulostunut kiusallisesti vartioilmoituksiin käytetylle vakiopohjalle. Se sai tekstin tuntumaan vieläkin lyhyemmältä. Hän ojensi sen esimiehelleen.

VASTARINTA: PUHDISTETTU
ILMA: HENGITETTÄVÄ
MAASTO: SUOLAA JA METALLEJA
PINTA-ALA: MITTAUKSET KESKEN

“Onko se siellä, missä uskoimmekin?”

Arkkiagentti nyökkäsi. Kenraali ojensi kuvat takaisin hänelle.

“Siinä tapauksessa olemme vihdoin sillä saarella, missä meidän kuuluukin olla.”

“Eli…” 007 aloitti selvästi hieman hermostuneena siitä, että se kaikki todellakin saattoi olla otta. “… mitä seuraavaksi?”

“Onko meillä toimiva kommunikaatioyhteys agentteihin?”

“Kaikesta päätellen kyllä”, toinen vastasi. “Vaikka se onkin varsin… epätyypillinen.”
Hän ei halunnut edes miettiä, miten viestiyhteys toimi. Minkä läpi viestien täytyi kulkea, ja millaisella epäpyhällä laitteistolla yhteys oltiin saatu pystytettyä. Minkään ei olisi pitänyt toimia niin.

“Pysykää yhteydessä heihin”, Kenraali sanoi mietteliäänä. “Ota selvää, mitä voimme mahdollisesti kohdata siellä. Mikä on osasto Sonnenradin tilanne?”

“Ensimmäisen joukkueen tyhjentäminen on jo aloitettu”, 007 sanoi epäröiden hetken jopa omaa sanavalintaansa. “Koko komppania on laskuvalmiudessa huomiseen mennessä.”

001 nyökkäsi. “Haluan välittömän ilmoituksen, kun olette valmiina maihinlaskuun.”

“Luonnollisesti”, 007 suoristi ryhtiään. “Direktiivi kuusi on nyt prioriteettini yksi.”

Se tuntui riittävän Kenraalille ja hän alkoi astella ulos harjoitehuoneesta. 007 otti tämän merkiksi seurata perässä. Hänen johtajansa mielentilan muutoksia oli yleisesti ottaen vaikea arvioida, mutta tämän kaltainen hiljaisuus tarkoitti useimmiten tyytyväisyyttä.
“Hyvä”, hän lopulta sanoi. “Älä kuitenkaan laske vielä Pesän sisäisen valvonnan valmiustasoa. Meillä ei ole varaa horjua nyt. Vähemmän kuin koskaan.”

“Vaikea uskoa, että olemme todella näin pitkällä”, Arkkiagentti hämmästeli hiljaa. “Miten monta väärää hälytystä onkaan ollut?”

“Emme tarvinneet kuin yhden oikean”, Kenraali sanoi.
Joku naiivimpi tiedustelu-upseeri olisi voinut erehtyä luulemaan sitä kohdistetuksi kehuksi, mutta 007 tiesi paremmin.

“Saako muu johtoporras tietää tästä?” agentti kysyi. “Se voisi valaa joihinkin heistä enemmän uskoa mikäli he saisivat kuulla, että olemme ottaneet askeleen eteenpäin.”

“007”, Kenraali sanoi hiljempaa. “Niitä, joissa ei ole uskoa, ei voi siihen vakuuttaa lupauksilla. Nykyinen salaustaso pysyy siihen asti, kunnes tilanne on kehittynyt tarpeeksi. Olemme lähempänä lopullista voittoa kuin koskaan, mutta vihollinen vastustaa kaikella, mitä heillä vielä on.”
001 pysähtyi visorakin kallon eteen, joten pysähtyi myös Arkkiagentti. Hetken Kenraali katseli sitä ja uppoutui selvästi muistoihinsa, ennen kuin jatkoi.
“Siitä on jo viisi kuukautta, kun Toa Tawa vakuutti meille, että he eivät piilottele mitään. En ylläty, että rapulinnake on rakennettu valheiden päälle.”

Arkkiagentti ei uskaltanut mainita, että samaa voisi sanoa myös Kenraalin omasta korttitalosta.
“Ennen pitkää he sotkeutuvat omiin valheisiinsa”, agentti sanoi. “Niin heille aina käy.”

“Silti, olisi virhe tehdä vielä suorempia siirtoja ennen varmuutta siitä, mitä kaikkea linnan alla odottaa. Tai minkälaisella myrkyllä he hyökkäävät meitä vastaan etelärannikon metsistä.”
001 hymähti kylmästi katsekontakti visorakin kallon kanssa.
“Muistat varmasti Yöntuojan.”

Ensimmäistä kertaa yön aikana agenttikin päästi ääneensä hymyä.
“Yksinkertaisempia aikoja, vai mitä?”

“Jos kadun jotain, niin sitä, kuinka nopeasti se kuoli. Paljon hyviä sotilaita menetettiin silloin, kun se avasi taivaat ja kutsui Kuusisaksen. Jos Yöntuoja olisi onnistunut kutsumaan sen myös toisessa kohtaamisessamme, en usko, että kumpikaan meistä seisoisi tässä.”

“Ainoa, mitä pystyn ajattelemaan, on miten suurin osa johtokunnasta käyttäisi tilaisuuden ylistääkseen sinua”, 007 myönsi. “Vaikka en kyllä muista, että olisit päässyt mittelemään minkään isomman kanssa sen jälkeen.”

“Mikäli tilaisuus tulee”, 001 korotti ääntään. “On Rautasiivellä protokolla siitä, että yksi täyslaidallinen on aina valmiina ammuttavaksi Kuusisaksen sairaan ruhon läpi.”

“Olettaen, että seuraava kerta ei tapahdu taas Rautasiiven kannella.”

“No… uskon, että Amiraali on valmis ottamaan sen haasteen vastaan.”

“Se kieltämättä tarjoaisi hänen pikku projektilleen kiinnostavan kenraaliharjoituksen.”

Kenraali hymähti jälleen. Hetkeksi hän uppoutui muistoihinsa taas, eikä Arkkiagentti kokenut asiakseen keskeyttää häntä.
“Sinä päivänä, kun näin Yöntuojan ampuvan maailmaan reiän ja kutsumaan sen läpi kuusisaksisen irvikuvan syömään sotilaitani, ymmärsin että kaikki on täynnä kulisseja. Ei kestänyt kauaa sen jälkeen, että 006 sai valmiiksi raporttinsa eteläisen tähtitaivaan kartoituksesta. Ha, taivaan. Vai pitäisikö sanoa katon. Tietty vain matoralaisen maailmankuvaan sopivaa pitää kiinni joistakin ajatuksista, jotka tiedetään valheiksi. Tunnen pientä voitonriemua, kun näemme, mitä Bio-Klaanin rauhan ja rakkauden kulissin alta hiljalleen paljastuu.”

“Tietävätkö he sitä itsekään?” 007 kysyi. “Jos olen jotakin oppinut, niin olemme taipuvaisia pitämään kiinni kulisseista loppuun asti. Jos sallit minun sanovan, mutta on imperiumimmekin suurimmalle osalle meistä koottu kulisseista, ja silti he uskovat imperiumiin enemmän kuin mihinkään muuhun.”

001 nyökkäsi.
“Ideologia voi olla kulissi, mutta se ei ole valhetta. Kerro minulle, mikä on Toa Tawan ideologia?”

“Toa-koodi”, Arkkiagentti vastasi. “Suuri Henki. Rauha ja rakkaus. Nykyisin heidän luonaan on jopa etelän Athiin uskovia. Matoralaisilla on ideologioita perustelemaan mikä tahansa näkemys.”

“Ehkä tuo on se, miten he voivat vain istua päämäärämme tiellä valheiden linnakkeessaan… eivätkä edes näe ristiriitaa.”
Kenraali 001 laski katseensa Yöntuojan kuolleista kasvoista ja käänsi selkänsä myös 007:lle. Arkkiagentti aavisti, että aika pienelle pysähdykselle heidän molempien päiväohjelmassa oli päättymässä.

“Mahtavatko he edes ymmärtää, minkä päällä istuvat”, 007 pohti, mutta vaihtoi pian sävynsä ammattimaisemmaksi. “Mikäli he ovat jo siellä, Sonnenrad kyllä saattaa heidät ulos.”

Siitä, miten Kenraali marssi kohti henkilökohtaisia pesutilojaan, päätteli Arkkiagentti, että hänen oli aika poistua.

“Jätän tämän sinun käsiisi”, 001 sanoi vielä.


Osaston ovea vartioi tyylitelty musta auringonkehä. Arkkiagentti oli kulkenut siitä lukemattomia kertoja, mutta milloinkaan symbolin synkät säteet eivät olleet tuntuneet hänestä yhtä konkreettisilta. Paksut metalliovet – ja toisetkin – aukeilivat hänen marssiessa niitä vartioivien tummanpuhuvien vartiomiesten välistä.

Hän ohitti metallikehikossa riippuvien suurihartiaisten sotisopien rivistön, joihin kytketty johtoviidakko latasi virtaa. Raskaiden haarniskoiden pinta hehkui kirkkaan vaaleansinisinä pimeässä kuin pieni joukko-osasto kummituksia. Mikäli jossain syvällä Nimettömän osaston uumenissa odotti sellainenkin, se ei kuulunut Arkkiagentin toimenkuvaan.

Se, mitä hän valmisteli… ei omalla tavallaan ollut kovinkaan kaukana siitä.

Tiedustelupalvelun insinööri ei noussut tervehtimään häntä työnsä parista, vaan jatkoi läpikuultavien letkujen kytkentää mustiin kivääreihin. Toinen tämän kaltainen kalibroi näyttöpäätteensä kanssa erikoisvalmisteisia mustia visiirejä, joiden näkökentän keskelle oli istutettu musta metallinen kehä kuin yksinäinen silmä.

Kammio kammiolta täynnä 007:n luotettavimpia valmisteli operaation kalustoa. Viimeisessä tilassa odotti kuitenkin sen tärkein osa.

Jokin osa hänestä oli ehkä jopa kateellinen lasikanistereissa uinuville erikoissotilaille, joiden kapselit reunustivat Osasto Sonnenradin salaista kasarmia. Vilkaisu niihin ei kertonut paljoakaan – uinuvat olennot olisivat voineet kuulua mihin tahansa Imperiumin lukuisista sotilasosastoista.

Mutta Sonnenradiin ei valittu sotilaita siksi, että he olisivat olleet muita suurempia tai kestävämpiä. Heidät valittiin, koska he olivat hengeltään valmiita olemaan Imperiumin etujoukko taistelussa viimeisestä voitosta.

Ainakin he saivat nukkua, 007 mietti tarpoessaan tilan läpi. Ja pian he pääsisivät todella uneksimaan.

5 thoughts on “Sonnenrad”

  1. Lisään 001:n tärkeimpään listaani, eli “listaan henkilöistä, jotka pumppaavat rautaa”. En malta odottaa Klaanonin loppupuolen tournament -saagaa, jossa kaikki nämä hahmot kohtaavat areenalla ja painivat toisensa kuoliaaksi.

    Mitä tulee viestiin itseensä, niin se oli ebin.
    Sinä oli myös ebin musiikkia ja siinä oli ebin kuva. Joku voisi käyttää viestistä termiä: “Suur-ebin”.

    Sotatantereella tavataan.

  2. Uuh direktiivi kuusi muuttuu intensiiviseksi! Mitenhän torakat aikoo marssia kahdella rintamalla, saarella ja Verstaassa… Erinomaiset musiikit tässä, varsinkin toinen. Hyviä hahmoja myös. Hype.

  3. Klaanonissa on näkynyt ajan saatossa aika monenlaisia ratkaisuja sen suhteen, että kuinka vahvasti nazorakien erinäiset tosielämän inspiraatiot näkyvät tekstissä. Tässä viestissä “äärimmäisen vahvasti” oli selvästi oikea ratkaisu.

    Aika kivaa, että tämäkin juoni etenee – varsinkin kun esim. kone kasi tuntui ottavan siihen vähemmän kantaa kuin edellisen 007-viestin perusteella olisi voinut uskoa. mitähän ne sitten verrastaassa tekevät??? #hype #omg

  4. Tässä on hirmuisen monta asiaa, joista pidän tosi paljon. Paitsi tietty nazorak-endgame-eskalaatio ja intensiivinen Kenraali-nostatus, niin omiin suosikkiasioihini kuuluu fiilistely menneisyyden Visorak-sodista. Zivon on jotenkin niin höpöä combiner-meininkiä, että sen integroiminen tavalla joka on siisti on kyllä hyvä suoritus.

Vastaa