Admin-torni

Vartija pyöritti kuluneelle puupöydälle levitetyn Bio-Klaanin saaren taas rullalle. Laivoja, sotakoneita ja sotamiehiä kuvanneet pikku puupalikat valuivat napisten kasaan, kun Guardian nosti kellastuneen ja haperoituneen saaren kartan rullana pystyyn. Yhä mietiskelyssään kynsin ja hampain roikkuva mies käänsi päänsä hitaasti oviaukossa odottavaan. Hän sujautti kartan lipastoon ja lähti astelemaan ovea kohti.

“Ovatko pojat valmiina?” skakdi kysyi ääni väsymyksen painosta laahaten.
“Kyllä, admin”, Same nyökkäsi. “Bladis ja Make ovat mukana. Paaco ei liity joukkoon. Hän on työskennellyt koko viikon ZMA:n nauhan salauksen parissa.”

“Näin vähän toivoinkin”, Guardian totesi sulkien työhuoneen oven perässään. Päivänpaiste paljastui admin-tornin käytäville asti – tällaisia syyspäiviä oli hiljainen odottelu tarjonnut rannikon kansalle riittämiin. Kauniita ja tuhkantuoksuisia.

“Same”, Gee aprikoi hetken tähän katsomatta, “en ole koskaan juuri kiittänyt sinua työstä, jota teet.”
Selakhin nyökkäys siihen oli hädin tuskin tunnistettavissa sellaiseksi. “Eikä tarvitsekaan.”

“Ehkä niin. Mutta haluan silti kiittää.”

“Et kutsunut minua tänne asti vain kertomaan sitä, ethän?” Same kysyi toteavaan sävyyn.

Nokkela pikku hai.
Vartija kääntyi ympäri ja nojasi kädellään seinälaattoja vasten katkaisten Samen tien. “Enpä.”

Moderaattori odotteli hetken selitystä vaatien. Tällä ei selvästikään ollut aavistustakaan, mistä todella oli kyse.

“Mikä mättää, Same?” skakdi lopulta kysäisi.

“Missä?”

“Et kuulemma ole ollut nykyiseen hommaasi ihan tyytyväinen.”

Selakhin kallossa raksutti rataskoneisto, ja hai havahtui ja huokaisi.
“Ei aivan niinkään, admin. Koen vain, että… minusta olisi enemmän hyötyä toisaalla.”

“Ai? Tulikärpäsen iskuko tuollaista sai miettimään?”

“Sekin”, valkea viikatemies totesi hiljaa. “Kuulin vain eilen, että hätäkokouksissa saatettiin kysyä taisteluraporttieni ja vahvuuslaskelmien perään.”
Guardian hykersi kuivasti. “Joo, tulivat kyllä puheeksi. Mutta en oleta, että sinulla on aikaa niihinkin tämän penteleen petturitutkinnan kylkiäi-”

“Ne ovat valmiita, admin.”

“Niin”, skakdi mömisi, “tietty.”
Nukkuisit joskus, Guardian halusi sanoa.

Tarkemmin ajateltuna hänellä ei ollut päteviä todisteita, että kalpea kulkija olisi koskaan juuri uinunut. Sininen admin oli melko vahvasti sen puolella, että Same nukkui lähinnä päivisin, jos silloinkaan.
Puuarkussako?

“Selakhian sota valmisteli minut tähän”, moderaattori jatkoi tiukasti. “Uskon pystyväni ennustamaan nazorakien seuraavat siirrot. Ei vaadi varmastikaan paljoa päättelyä ja laskutoimituksia määrittää, kuinka monta tonnia napalmia Tulikärpänen pystyy lastaamaan ja laukaisemaan, ja olen ehkä jo asian jäljillä… ehkä jopa seuraavan kohteen. Uskon pystyväni aavistamaan imperiumin seuraavat siirrot. Oma vahvuutemme ei ole valtava, mutta yllätys on edelleen etumme. Vihollinen toimii suuren koneiston lailla, ja he eivät tunne kaikkia-”

“Korttejamme?” skakdi töksäytti. “No kun siinähän se vitsi on, että varmaan tuntevatkin.”

“… en… aivan ymmärrä”, Same sanoi hiljaa.

“Jos niillä piruilla olisikin vain ylivoima”, skakdi pudisti päätään, “mutta kun sen pikku bonuksen lisäksi niillä on ollut – aivan tämän koko kaaoksen alusta asti – informaatiokuninkuus.”

Siihen selakhialaisen oli pakko myöntyä. Vihreä katse laskeutui heidän molempien jalkoihin.
“He tietävät kyllä enemmän meistä kuin me heistä.”

“Sehän tässä minua niin häiritseekin”, Guartsu totesi yskäisten kämmeneensä. “Petturit, molemmat niistä. He ovat yrittäneet pelata meitä pettureilla pussiin jo alusta asti. Ensin kauhujen yö, sitten Ämkoo. Minä en pidä kaavoista, eikä kaksi tapausta vielä kaava olekaan, mutta näetkö kaavan?”

“En ole kai vain halunnut nähdä sitä, admin.”

“Tämä koko sotku… koko monttu on kaivettu juuri meitä varten. Sotilaallista ylivoimaa vastaan tappelu olisi jo itsessään tarpeeksi, mutta siihen päälle tuntuu että miljoona torakkakättä rakentaa meitä varten isoa henkilökohtaista keskisormea. Sheelika! Meitä ammuttiin naamaan sopivasti vielä Sheelikalla, Same.”
Nimen maininta sai valkoisen hahmon selvästi hieman epämukavaksi.

“Sheelika on ehkä ainoa oikea kortti, joka Tawaa vastaan voidaan käyttää. Kuka tietää meistä näin paljon, Same?”

Selakhi ei vastannut heti.
“Selvästikään emme itse.”

“Aivan! Joku ajaa meitä tien päähän. Me olimme tätä ennen turvassa, Same, koska kukaan ei vain tiennyt meistä mitään! Tämä oli turvapaikka, koska tämä oli piilopaikka.”

“Se on selvästi muuttunut”, selakhi myöntyi kädet puuskassa. “Siksi haluat, että pysyn petturitutkinnassa kiinni? Koska… jollain tapaa mielestäsi petturista kaikki alkoi?”

“Alkoiko?” Guardian sanoi hiljaa.
Niin. Alkoihan se tavallaan minun tapauksessani.
Guardian ei ollut varma, oliko Selakhian luutnantti tietoinen Viimeisen Vartijan kaikin puolin henkilökohtaisesta kannasta omien pettämiseen.
Lisää hassuja puolia siinä, että on enemmän tarina kuin mies. Ei voi olla aivan varma, kenelle satu on kerrottu.

“Sitä minä vähän mietinkin”, hän mutisi. “Oliko ongelma aina jo itämässä meissä itsessämme. Niin, että niiden täytyi oikeasti vain ruokkia sitä. En vain tiedä. En edes tiedä. Mistä kaikki sitten alkoi? Silloin kun pari hullua paatissa hyökkäsi siru kourassa meitä kohti? Vai silloin, kun aiempi oppipoikasi löytyi järjettömänä metsästä?”

Guardian ei ollut koskaan uskonut täysin Samen särkymättömään katseeseen. Siinä oli aina ollut ainakin yksi pieni särö. Ja hetken skakdia ehti todella kaduttaa Doxin mainitseminen.
“Sinä olet tuossa paras, Same”, Gee yritti pehmentää. “Jos nappaamme sen lurjuksen, josta tämä kaikki lähti… tukimme ehkä tietovuotomme. Saamme ehkä joskus vielä rakennettua itsellemme turvallisen pikku kuplan. Emme ehkä tänne, mutta… jonnekin. Katveeseen isoilta punaisilta silmiltä pimeydessä.”

“Ymmärrän kyllä. Mutta… siksikö haluat tulla vilkaisemaan pajaa? Haluatko olla mukana tutkimuksessa syvemminkin?”

“En halua olla tässä liian mukana”, skakdi myönsi. “Osittain henkilökohtaisista syistä.”

“Ymmärrän.”

“En usko, että osaisin pysyä asian suhteen hirveän neutraalina. Mitä Kapuraan tulee… ei kai sillä, että hän olisi mitenkään muita ehdokkaita epäilyttävämpi. Sen tuomion jätän ensi sijassa sinun käsiisi.”

“Onko tässä siis kyse jostain muusta?” Same onki.

Niinpä.
Guardianin hiljaisuus jätti ilmaan tunteen, josta Same yritti parhaansa mukaan saada kiinni. Mutta hänellä ei ollut yleensä tapana kyseenalaistaa johtajaansa.

“Minulla on vain aavistus, että hänen pajassaan on asioita, joita haluan vilkaista.”

“Ymmärrän”, Same sanoi, ja yritti ymmärtää. “Menemmekö?”

---

Tulen takojan takomon teräsovi pysäytti heidän tiensä. Mutta niin se ei tekisi enää kauaa.
“Jumanskarrar! Eikö tämä ole muka oikeasti laitonta?” Bladis naurahti vekkulisti.

“Ei meille”, oven parissa ahkeroiva Same vastasi siihen.

Bladis naksautti niskojaan. “Saisi kyllä olla vähän laitonta.”

“Minä olen laki”, sininen skakdi sanoi hiljaa viereltä, ja onki moderaattoreista kevyitä hymähdyksiä.
Sahaterä selakhin käsissä pureutui piinaavaan nirskeen ja karskeen myötä syvemmälle metalliin. Make odotti näkyvästi hermostuneen näköisenä Bladiksen takana.

Ja rautalukko petti.
“No niin, Kapura”, Guardian sanoi hiljaa. “Irstaat parituskaaviosi ovat meidän.”

“Öh, mitkä?” Make sanoi hieman hämillään.

Hetken kolme vanhempaa miekkosta ehtivät luulla sitä vitsiksi, mutta sitten se upposi. Kuin sahaterä lukkoon.
“… kerron hänelle”, Bladis tokaisi kovaan ääneen.

Same jakoi hänen kanssaan murhaavan katseen. “Älä.”

He laskeutuivat portaita hämärään tilaan. Kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti Bladis pyörineen saatiin alas kolmen miekkosen voimin ilman fyysistä vahinkoa ja zakazlaisia ärräpäitä.
Silmiltä (paitsi siltä mekaaniselta) kesti hetken tottua pimeään (Make etsi valonkatkaisinta, muttei löytänyt), mutta kun näköelimet olivat tottuneet…

… olisivat he kuvailleet Pajassa vallitsevaa ilmapiiriä kaaokseksi.
Suorakulmion muotoisen huoneen joka seinää vasten oli työpöytätilaa, tai siis jotain sen kaltaista paperipinoihin piilotettuna. Keskellä oli iso taso, jossa dokumenttien sekamelskalle teki seuraa jokin, joka näytti… moottorisahalta?
Seppä oli ilmeisesti osannut odottaa tungeksijoita, sillä aseen päällä oli lappu (“ÄLÄ KOSKE! SAATTAA AMPUA PLASMAA JA RÄJÄHTÄÄ!!”).

“Uuuuh!” vierelle rullannut Bladis virnisti sormet syyhyten.
“Ei”, oli Samen kanta.

Pöytien ja tasojen alla oli kasapäin laatikoita, joiden sisältö jäi ensi silmäyksillä epäselväksi, mutta ainakin kanoheita oli yhdessä, joka oli lähellä ovea.
Tunkeilijoiden mieliala koki välittömän laskun yksinkertaisesti siitä tavaran määrästä, joka heillä oli edessään. Kapura ei ollut vaivautunut jättämään kivoja ohjeita siitä, miten tutkinnoissa edetä – laatikoissa ei ollut nimilappuja ja jokainen paperipino näytti koostuvan täysin satunnaisesti valikoiduista lappusista ja kirjoista.

Guardian astui eteenpäin näkökyvyltään parhaana ja kumartui nostamaan paperista viestiä pajan omistajalta.
“Arvoisat Pajaan tunkeutujat”, skakdi luki. “Kuka teidät tänne päästi?? Joka tapauksessa pitäkää hauskaa omaisuuteni tonkimisessa. Tai sinä, jos teitä on yksi. Sekoitin kaiken tärkeän roolipelidokumentteihin ja asetilauksiin! Terveisin Kapura, joka ilmoittaa rikoksestanne ylläpidolle välittömästi palattuaan.”

“Nokkela äijä!” Bladis naurahti. “Tarjoan sille kahvit jos ei ole petturi.”

Etsivät vilkaisivat toisiaan, ja sitten huoneen muotoista roina- ja rompevuorta ympärillään.
“… oikeastiko?” tutkittavan määrää kauhisteleva Make virkkoi huulta purren.

“Voin värvätä tähän työhön osaavan joukon”, Same sanoi. “Meiltä tähän saattaisi rehellisesti kulua koko viikko.”

Guardian hieroi suurta leukaansa. “Siitä vain. Mutta haluan tehdä pintapuolisen vilkaisun itse.”

Same huokaisi ja nyökkäsi. Hän käveli erään työpöydän ääreen ja sytytti sen ylle asetetun lampun. Ilmeisesti seppä tarvitsi työssään hyvää valaistusta, vaikkei sen ylimmältä ystävältä vaikuttanutkaan. Työtasolle oli jätetty jotain metallista, joka ei näyttänyt oikein miltään. Tarkemmalla tarkastelulla se vaikutti jonkinlaisen harppuunalaukaisimen epäonnistuneelta prototyypiltä.
“Aika uskomaton mekanismi… kuinkahan monta yötä hän on tämän parissa valvonut”, Same mietti tapansa vastaisesti ääneen.

Hopeinen skakdi kolusi laatikollista kanohi-romua pöydän toisella puolella.
“No skarrararr, mitäpä sitä ei parhaan kaverinsa hyväksi tekisi?”

“Niinpä”, Same hymähti.
Tutunoloinen paperipinkka seisoi harppuunalaitteen vieressä. Se oli nielaissut sisuksiinsa pari kirjaa, joista toinen käsitteli metallityötä ja toinen merirosvouden historiaa.

Moderaattori tarttui päällimmäiseen paperiarkkiin. Se paljastui suherretuksi diagrammiksi, jossa kymmenet nuolet osoittivat yksittäisillä kirjaimilla merkittyjä kohteita. K niin kuin Kapura, V niin kuin..? Vai käsittelikö paperi vain roolipelejä? Same käänsi sen ja luki nopeasti läpi listan, joka vaikutti kuvaavan roolipelaajille sattuvia tapahtumia riippuen nopan silmäluvusta. Oliko roolipelipuoli vain hämäystä, vai oliko toinenkin puoli pimeän huoneen lempiajanvietettä varten?

“Same? Täällä on… piirroksia”, sanoi Make etäämmältä. “Ja joku kaavio, jossa on klaanilaisten nimiä? Mitäköhän hän tällä tarkoittaa? ‘Make’, ‘Äks’, ‘Paaco’…”

Bladis katsoi Samea.
Same katsoi Bladista.
Bladis Samea.
Same Bladista.
Gee pudisti päätään hiljaa selkä heihin päin.

“Kerron hänelle”, rautaskakdi sanoi.

“Älä”, Same vastasi.

“Älä”, Gee myöntyi.

Päätettyään äänettömästi että kukaan ei tosiaankaan (ei tod.) skarrararr kerro kenellekään helvetti soikoon mistään skarrarin PARITUSKARTOISTA jumanskarrar mitään, he jakaantuivat taas etsintöihinsä; Vartija veteli toisella puolella huonetta työtasojen alle tungettuja laatikoita esiin ilmeisesti vailla kiinnostavia tuloksia. Pyörätuolimotoristi selasi paperipinoa moottorisahan vieressä, mutta loi aina välillä siihen katseen, jota oli vaikea tulkita hämärässä.
Tai olisi ollut, jos kyse ei olisi ollut Bladiksesta.

“Same?” Make toisti epävarmana nurkasta. “Näitä piirroksia on… aika paljon. Kannattaisikohan näitä tutkia?”
Selakhi käveli lohikäärmetoan luo ja otti käsiinsä tämän ojentaman pinon. Ensimmäisessä paperissa oli lyömäase, jonka sisällä oli putki. Todennäköisesti plasman ampumiseen? Piirroksen kohde oli hylätty nopeilla lyijykynänliikkeillä paperin halki. Kenties itseironisena hetkenä toa oli raapustanut alareunaan “keksi jotain muuta kuin plasmaa”.

Seuraava piirros esitti kalliota, joka katsoi synkkänä aaltoilevaa merta. Sen päällä oli tummia hahmoja, mutta haimies hylkäsi tarkemman tarkastelun huomattuaan “VALAISTUSNAATTI”-tekstin alanurkassa. Roolipeliä. Seuraavakin oli asetilaus (joskin yllättävän hyvännäköisestä viikatteesta). Kuinka kauas heidän täytyisi kaivautua löytääkseen jotain olennaisempaa?

Make kävi läpi omaa pinoaan. Erittäin karkea luonnos laivasta merellä. Taivaalle oli suherrettu jotain, jonka saattoi tulkita kasaksi pilviä. Lohikäärmetoa ei keksinyt ilmeistä roolipeliyhteyttä (vaikka sellainen oli toki mahdollinen), joten huvikseenko seppä oli tämän piirtänyt? Alhaalta paljastui lisää vastaavia… Saari, horisontissa pieni alus… Kaksi laivaa… Näkymä kannelta… Tosin Make kuvitteli tunnistavansa siinä kuvatun matoranin aiemmasta teoksesta. Arviointi oli vaikeaa; piirtojälki oli nopeaa. Tällaisilla ei seppä voittaisi hirveästi taidepalkintoja.

Seuraava Samen tarkastama oli uusi roolipelisuunnitelma, mutta tämäkin oli hylätty perinteisellä lyijykynäsuherrosta naamaan-menetelmällä. Yläreunaan oli merkitty kirjaimet MN. Metru Nui, sepän ja Matoron matkakohde? Moderaattori arveli dokumentin mahdollisesti merkittäväksi ja yritti saada tekstistä selvää. Se oli jaoteltu useaan lohkoon, jotka oli otsikoitu PO, GA ja AA. Ajatusviivat ilmoittivat ilmeisesti roolipelin tapahtumia (“- mtrn 4: reitti AA”), mutta mikään ei vaikuttanut erityisen epäilyttävältä. AA-lohko jäi tyhjäksi. Sen jälkeen seppätoa oli hylännyt suunnitelman.

Jos näissä oli mitään, se oli hyvin kätketty. Same selasi pinonsa loppuun yrittäen löytää piilomerkityksiä asetilauksista ja pelikuvioista, mutta hänet vain täytti etäinen tunne siitä, että Pajan omistaja olisi ollut tästä hyvinkin huvittunut.
“Löysitkö mitään, Make?”

Mutta Samen kutsuma moderaattori oli jäänyt katsomaan jotain pinostaan. Selakhi käveli lohikäärmeen luo ja otti hänen kädestään kuvan.

Tämä oli tussityö ja satunnaisia tuherruksia huolellisempi. Se esitti harmaan kiven täyttämää käytävää, jonka toisessa päässä ryömi pois kuvasta matoran, joka… vuosi verta? Kyllä, sitä oli lattiallakin. Ja siniset verijäljet johtivat käytävän toiseen päähän, jossa… jossa…

… seisoi oviaukossa jokin valkoinen ja piirteetön?
Haimies kurtisti kulmiaan. Tämä alkoi jo näyttää ihan merkitsevältä.

“Ja tämän toisella puolella… oli joku…”, Make sanoi ja ojensi moderaattorikollegalleen paperiarkin, johon oli kirjattu monta riviä kattava tekstinpätkä.

“… joku runo?”
Same luki.

Reaktiotaan piilotellen selakhi sujautti hahmon toisen paperin taakse. Mutta Maken katseesta hän tiesi, että nuori mies oli jo nähnyt saman. Kaksi moderaattoria, vanhempi ja nuorempi, jakoivat katseen joka teki sanat turhiksi.

“Pakko kyllä vähän yllättyä”, Guardian sanoi kädet puuskassa mittaillen tilaa katseellaan. “En väitä todella tunteneeni Kapuraa, mutta… odotin että paikka olisi näyttänyt…”

“Siistimmältä?” Same täydensi johtajaansa puristaen paperipinoa hieman poissaolevana.

“Näh”, Guardian vastasi kulmat kurtussa. Ja jakoi Samen ja Maken kanssa pitkän hiljaisen tuijotuksen.

“Tasapainoisemmalta”, hän lopulta vastasi.

Same nyökkäsi hiljaa. Hain hiljainen katse antoi löydön painon upota syvälle. Miten.. miten Kapura tiesi siitä? Mikä helvetti se oli edes ollut? Ja pahinta, olivatko he ottaneet takojan käsittelyn tarpeeksi vakavasti aiemmissa tutkinnoissa?
Runon kolkkoja säkeitä silmillään mittaillen selakhialainen sujautti paperit siististi omaan kansioonsa.

Guardian suki sormillaan pitkää harjaansa.

“En olisi halunnut olla oikeassa, mutta… minulla oli vähän epäilys. Kuulin joskus vähän asioita ja…” sininen skakdi kuiski ja oli hetken hiljaa. “Jatkakaa etsintöjä.”

Etsinnät jatkuivat, ja etsivät hajaantuivat. Mutta vasta nyt varjosti Pajan salaisuuksien kaivelua epämiellyttävä tunne siitä, että vastaukset olisivat kuin olisivatkin kätkettyinä johonkin valtavan pinon luonnoksia plasmaa ampuvista aseista ja roolipelisuunnitelmien alle. Olivat ne sitten miten epämiellyttäviä tahansa.

Ja jos toalla oli oikeasti vastauksia, eivät ne lojuneet työpajaan tunkeutuville mieluisammalla paikalla.

Oliko epäjärjestys pelkkä puolustusmekanismi… vai tiesikö tämä jotain, joka oli saanut hänet näin epätasapainoiseksi? Samesta alkoi tuntua, että oikea vastaus oli yhdistelmä kumpaakin.

“Nyt löytyi jotain jännää”, huikkasi laatikkoja lattialle laskeva Bladis. Selakhiaani vilkaisi tätä kohti ja huomasi, että Pajan keskelle asetetulle pöydälle oli levitetty avonaiseksi taiteltu valtava paperi. Aiemmin roina, rompe ja eräänlainen plasmaa ampuva moottorisaha olivat peittäneet sen täysin alleen.
Samen ilme kysyi, että oikeastiko. Bladiksen ilme vastasi, että oikeasti. Samoin eräänlainen plasmaa ampuva moottorisaha tämän käsissä.

“Ei”, Same sanoi katse aseessa.

“Joo joo, mutta se ei ole se juttu! Katso tätä pirun juttua!”

Bladiksen vapaa käsi viittoi valtavan arkin yli. Ja “pirun juttu” se todellakin oli. Maken leuka loksahti auki.
“Ööööh…”

Arkilla oli nimikin.

Haimies astui näkyä kohti ja erotti… nimiä? Ja nuolia, jotka yhdistivät niitä toisiinsa.

GUARDIAN, ilmoitti paperi. Ja nuoli yhdisti sen kohteeseen TAWA.

Same silmäili ympäri sekavaa diagrammia ja erotti muitakin nimiä… loput admineista (jos mukaan laskettiin se yksi entinen)… moderaattorit, jopa hänen oma nimensä. SAME, luki paperissa. Ja nuoli kohti BLADISta, jonka nimi oli etäämmällä.

“Mitä Qwynen nimeen minä katson…” selakhiaani mutisi. Ja sillä hetkellä katsellessaan johtajaansa Same tiesi, että tämä oli löytänyt sen, mitä olikin etsinyt.
“Voi seppä”, Guardian huokaisi hiljaa. “Minä en olisi ihan halunnut uskoa.”

Salaliittoteoreetikon muistiinpanot levittäytyivät adminin ja moderaattorien silmien edessä. Muita klaanilaisia. UMBRA, DOMEK, KEPE… KISSABIO? Kuka skarrar se oli?
Guardian tuijotti intensiivisesti nimiä. Nimiä nimissä. Nimiä yhdistettynä toisiin nimiin. Nimiä valtoimenaan virtaavana jokena. Nimiä muodostamassa nimien ketjuja, jotka kahlitsivat nimiä nimiin. Nimiä vangittuna nimien hämähäkinseittiin.
Nimiä rattaina kellopeleissä, kahlittuna pyörään.

Tätä rautaa oli seppä kauimmin takonut. Se oli yhä kuuma.

AVDE. ZAIRYH.
JOUERA. DESABLE.
ARUPAK.

Arupak?
Arupak?

Tarkemmalla tarkastelulla valtava arkki olikin satakunta pienempää, joita oli huolellisesti kursittu tilkkutäkiksi ja laajennettu jokaiseen suuntaan, johon sille rakennettu kasvusto oli halunnut levittäytyä. Ja vainoharhan juuret olivat levittäytyneet kaikkialle.

Muiden moderaattorien vain tuijottaessa hiljaisina nimien verkostoa nojasi Guardian sen päälle molemmilla käsillään. Skakdi tuijotti mielettömyyden valkoista kudosta, jota tulen toa oli parsinut pajansa keskellä. Vanhimmat arkeista – keskimmäisimmät – olivat kellastuneita ja käpertyneitä, ja pari niistä oli rutattu joskus aiemmin mytyiksi ja heitetty roskikseen… mutta palautettu myöhemmin osaksi kaaviota. Ajatusten polut olivat jatkuneet joka suuntaan, vaikka osa niistä oli jo katkaistukin. Skakdi ei voinut olla ajattelematta, kuinka monia kuukausia tämän hirviön kasaaminen oli kestänyt.

“Täällä on maininta Ritarista, joka rikkoi Nimdan”, Same pusersi hampaidensa välistä, “Mistä hän voi tietää tämän… miten hän on voinut vetää näitä viivoja toisiinsa.”

“Haluan vartion tämän pajan ovelle”, Guardian käski suoristaen ryhtinsä. “Kukaan, edes seppä itse, ei astu sisään ilman lupaani. Ottakaa kaikki materiaali tiukkaan syyniin. Jos resursseista on pulaa, rekrytoikaa muitakin. Ja jos ja kun seppä palaa Metru Nuilta, tuokaa hänet välittömästi luokseni.”

“Same”, Bladis totesi vakavana, “Laitetaanko T ja T hommiin?”
Selakhi nyökkäsi. “Lienee parempi.”
“Tee ja tee…?” Make kysyi sormi huulilla.
Bladis rullasi pojan vierelle ja läimäisi tätä toverillisesti selkään. “Katsos, poju… ensimmäinen opetus komentoketjusta: on olemassa tyyppejä sinun alapuolellasi siinä!”
“Aha?”

“Tätäkö etsit?” Same kysyi hiljempaa Guardianin viereltä. “Tämäkö sinulla oli haussa?”

“Tämä”, skakdi vastasi. “Vaikka en voi väittää tietäväni, mikä piru se on.”

“Onko tässä mielestäsi ratkaisun avain? Koko mysteeriin?”

“Edes johonkin niistä kaikista lukoista. Oli miten oli, minua ja Kapuraa odottaa vähintään mielenkiintoinen keskustelu.”

Sepän särkynyt mieli oli rakentanut jotain, jota kukaan heistä ei uskaltanut yrittää käsittää. Mutta juuri nyt… tällä sekunnilla se minkä Guardian jossain toisessa mielentilassa olisi kuitannut vain puhtaana hulluutena… juuri nyt se puhui hänelle. Ja jos se oli hulluksi tulemista, ehkä hänen olisi korkea aika ottaa se vastaan.

Kuten kerran Kapurakin oli ymmärtänyt, ymmärsi nyt myös viimeinen Vartija.
Ymmärsi niitä. Ymmärsi nukkeja.

Ja sitä, miten joku oli jo kauan kutonut hänestäkin sellaista.