Telakka, uloin sisäpiha

Yön sinisyys oli väistynyt. Kuusi pimeän sinen turvin lentänyttä tummanpuhuvaa varjoa laskeutui kivipohjaiselle lentokentälle aamuaurinkoiselta taivaalta, ja suurten lintujen siivet piiskasivat tuulta laskeutumiskohtaa ympäröivien Laivaston matoranien kasvoille. Sekalainen joukko kirjavia laivastolaisia katseli ihmeissään Veljeskunnan lintuja, jotka kaikessa valtavuudessaan ottivat maankamaran kuitenkin vastaan sulavasti ja pehmeästi. Yleensä tälle puolelle laskeutui vain Laivaston rautalintuja.

Veljeskunnan suurten ratsujen niskasulista laskeutui ryhmä le-matoraneja Enki kärjessä, jonka jälkeen esiin asteli Guardian. Skakdi heilautti Vartija-kiväärin selkäänsä tottuneesti nahkaisesta remmistä tiukasti kiinni pitäen. Koko joukko näytti taistossa ryvettyneeltä, ja metsikön kosteus ja taistelu olivatkin häivyttäneet Kanoheille ja skakdin kasvoille maalatut naamiovärit lähes olemattomiin.
G pysähtyi lintujen laskeutumista tarkkailleen joukkion eteen. Joukossa ei ollut vain laivastolaisia matoraneja, vaan myös muita klaanilaisia. Admin tunnisti sekavan klaanilaismassan joukosta Dinemin, Troopperin ja joitakin vartiopuolen steltiläisiä. Myös pieni kuppikunta Veljeskunnan matoraneja oli katsomassa synkän hiljaisina.

Joku on ilmeisesti vihjannut tulostamme, Guardian pohti. Väkijoukko katsoi adminia ja le-matoralaisia viidakkoshinobeja kasvoillaan ja naamioillaan voitonriemua. Viesti Kaya-Wahin taistelusta oli kulkenut nopeasti.

Guardian katsoi väkijoukkoa intensiivisesti ja nosti kättään heiluttaakseen. Silloin laukesi valtava suosionosoitusten hyöky. Klaanilaiset hurrasivat ja taputtivat kovaäänisesti. Joku joukossa, ehkä Troopperi, alkoi huutamaan adminin nimeä kovaäänisesti. Ei kestänyt kauaa, että hurraava ja taputtava joukko liittyi yhtenä kuorona mukaan.
“GUARDIAN! GUARDIAN! GUARDIAN!”

Suosionosoitusten kiljunta vaimeni hieman, kun väkijoukko hajaantui keskeltä kahtia. Klaanilaisjoukkojen väliin muodostui polku, jota pitkin asteli Tawa. Toa oli jo huomattavasti terveemmän näköinen, vaikkakin tämän katseessa oli vielä kalpeutta. Sininen visiiri piilotti paljon.
Keltaisen sähkön toan olkapäät ja selän hautasi suuri violetti kangas, jotain viitan ja kaavun väliltä. Juuriadmin pysähtyi sinisen skakdin eteen, hymyili hieman ja nyökkäsi tälle.
“Helei.”

“Ei hätää, yhtenä palasena edelleen”, Guardian naurahti.
“Kyllä minä tiesin”, toa vastasi varmana. “Tuletko?”
Gee nyökkäsi ja kaksikko lähti kävelemään edelleen hurraavan väkijoukon välistä kohti linnaketta ja ylläpitosiipeä. Maisemat vaihtuivat vauhdilla. Guardian ei halunnut jäädä liian pitkäksi aikaa innokkaina vaahtoavan klaanilaisjoukon sekaan. Klaanilehden haastattelu oli viimeinen asia, jota hän kaipasi tähän tilanteeseen.
“Onko sinulla jotain tekemistä tämän…” Guartsu sanoi osoittaen lentokentällä olevaa joukkiota peukullaan. “… vastaanottokomitean kanssa?”

Siihen hän ei saanut muuta vastausta Tawalta kuin hymyn. Juuriadmin puhui hiljaa.
“Ajat ovat vaikeita. Ensiksi Feterrojen yö, sitten pommitukset, sitten ne zyglakit ja se, mitä niille kävi… ja tämän kaiken jälkeen sekä Ämkoo että Saraji pettivät meidät todella näkyvästi. Eivätkö klaanilaiset sinusta kaipaa kaikkien näiden kauhujen jälkeen jotain pysyvää?”
He saapuivat admin-siiven ala-aulan luo. Guardian veti oven auki ja jäi hetkeksi katsomaan Tawaa silmään. Tawa ei astunut ovesta, vaan vastasi kysyvään katseeseen ja pysähtyi.
“Yritätkö sinä tehdä minusta jotain sotasankaria?” skakdi kysyi hämmentyneenä.
“Ei minun tarvitse”, Tawa vastasi hymyillen aidosti. “Kansa tietää, että sinä olet tekemässä jotain. Älä teeskentele, että maineesi ei olisi kirinyt kauas. He tietävät, että sinä et lepää ennen kuin sota on ohi. Itseasiassa… Paaco jopa kertoi, että on ehdotettu Mt. Ämkoon uudelleennimeämistä sinun mukaasi.”
“Älä viitsi.”
He ohittivat suuret panssarilasiset ikkunat ja ovet, jotka johtivat eri kokoustiloihin. Suurin osa tiloista oli nykyään tyhjiä. Tawa pysäytti erään ikkunan kohdalla matkanteon ja osoitti pohjoista horisonttia. Jonnekin kauas piirtyi petoliskon hammasta muistuttava vuorenhuippu.
“Guartsuvuori”, Tawa naurahti väsyneesti hymyillen. Myös Guardianin ilme oli väsynyt, mutta ei hymyilevä.
“Nyt hei.”
“Guartsuvuori!” Puna helotti Tawan naamiolta. Toan ääni oli ratkiriemukas.
“Sinä et ilmeisesti aio päästää tuosta irti.”
Tawa pudisti päätään. “Guartsuvuori!”
“Ha ha ha”, Guardian hekotti niin kuivasti kuin vain aavikkosaaren kasvatti osasi. “Hyvä on. Pidetään tuolle kivinäppylälle nimiseremonia ensi pyhänä. Jos olemme vielä hengissä silloin.”
Kaksikko jäi tutkimaan horisonttia ikkunalasin läpi vielä hetkeksi. Oli vaikea olla ajattelematta Allianssin päättymätöntä marssia. Pohjoinen kävi ahtaammaksi ja ahtaammaksi päivä kerrallaan. Entinen Ämkoo- ja ilmeisesti nykyinen Guartsuvuori oli jo melkein torakoiden hallinnassa.
Eivät ne silti vain pohjoisesta hyökkää, Guardian mietti. Yksi täyslaidallinen Rautasiiven kannelta linnoituksen ytimeen ja se on siinä. Jos selviydymme siihenkään asti.

Ajatuskulku vei vain synkkyyteen ja tappioon, ja Gee tiesi molempien adminien ajattelevan samoilla linjoilla. Hän tökkäsi yhä horisonttiin tuijottavaa Tawaa kevyesti olkapäähän ja nyökkäsi toalle, kun sai tämän kääntymään. Kaksikko jatkoi sanaakaan sanomatta matkaansa punamattoisia käytäviä pitkin.
“Missä Visu on?” sininen skakdi kysyi avatakseen keskustelua johonkin suuntaan.
Tawa kohautti olkapäitään. “Viimeksi kun kuulin, hän yritti kammeta Manua ulos Sugan päästä.”
Guardian oli positiivisen pöllämystyneen näköinen. “Tuo ei varmaan muutu yhtään ymmärrettävämmäksi, vaikka selittäisit.”
“Ei”, Tawa pudisti päätään hymyillen lempeästi.
“Niin arvelinkin. Entä moderaattorit? U on Matoron kanssa Metru Nuilla, eikö?”
Tawa nyökkäsi. “Make on toipumaan päin. Samesta ja Bladiksesta ei ole kuulunut hetkeen. Olen ehkä vähän huolissani, mutta mitä asialle voi tehdä?”
“Ei kai tässä voi kuin odotella”, Guardian huokaisi. Sen jälkeen hän tajusi salamannopeasti jotain. Jotain hälyttävää.
“… onko Paaco yksin vastuussa kaikista moderaattorien Klaanin sisäisistä asioista?”
Tawa nyökkäsi syvään. Geen katse pysähtyi.
“Miksi linnoitus ei ole vielä ilmiliekeissä?”
Guardianin heitto sai Tawan naurahtamaan jälleen. “Älä huoli. Kaikki on kunnossa. Usko tai älä, Paaco on vakavoitunut viime aikoina. Luotan häneen.”
“Jos sinä luotat, se riittää”, skakdi sanoi.

He saapuivat vanhaan komentokammioon, ja paksu ovi kalahti tiiviisti saranoilleen. Feterrojen yönä käyttökelvottomaan kuntoon pahoinpidelty ylläpidon pääkonttori oli ollut remontissa viimeisen kuukauden ajan. Se oli valmistumassa vasta nyt.
Käytännössä kaikki sisätilat oli jouduttu rakentamaan uudelleen. Pehmeän mäntypuinen lattia oli vaihtunut militaristisemman betoniseen kiveen, ja seinälautojen lämmin punainen tammi viileän siniseen metalliin. Guardianin katse siirtyi kulmasta kulmaan. Poissa olivat adminien seinille ripustamat taulut monenlaisine kehyksineen. Niiden tilalla oli rypäs uutuuttaan hehkuvia näyttöpäätteitä. Vanha pitkä kokouspöytä oli korvattu ankean bunkkerimaisella ja kiiltävän mustalla suorakulmiolla.
Skakdi huokaisi. Viimeinenkin teeskentely siitä, että rauha oli vielä mahdollisuus oli lähtenyt rakennuksesta vanhan komentokammion mukana.
Tawa ei voinut olla tutkimatta Guardianin reaktiota.
“Et taida pitää siitä?”
“En. Mutta eiköhän se aja asiansa.”
Guardian otti Vartija-kiväärin selästään, veti auki taisteluvyönsä ja laski molemmat tuolille kokouspöydän ääreen. Sitten hän istui toiselle tuolille. Tawa seurasi esimerkkiä.

Punaiset silmät tuijottivat kokoussalin ovea. “Onko varma, että kukaan ei kuule?”
“On”, Tawa vastasi laskien violetin viittavaatteensa hellästi tuolinsa selkänojalle. “Miten niin? Miksi halusit minut tänne?”
“Minä olen ajatellut”, Gee sanoi nieleskellen sanojaan. “Ajattelin jo tämän operaation aikana, että minun pitää ehkä tehdä jotain aivan skarrararrin vaarallista ja tyhmää.”
Tawa käänsi päänsä vinoon ja näytti kummastuneelta. “Jatka.”
“Minun pitää käydä Veljeskunnan saarella.”
Naisen kulmat kurtistuivat ärtyneiksi. Tawa ei jäänyt kyselemään varovaisesti, vaan pisti tiukasti lähes välittömästi. “Oletko hullu? Se on menetetty! Sinne meneminen olisi itsemurha!”
Gee laski katseensa alas ja nosti kätensä ikään kuin pyytääkseen puheenvuoroa. “Tiedän, tiedän. Torakat ovat miehittäneet kaikki rannat. Selviytymismahdollisuuteni eivät ole kovin isot meriteitse. Mutta… minusta tuntuu, että minun täytyy käydä puhumassa Valkoiselle turagalle.”

“Bakmeille?” Tawa kysyi viuhtoen käsillään vihaisena. “Gee. Mitä takeita sinulla on, että edes löydät hänen piilopaikkansa?”
“Ei kai mitään.”
Tawan äänensävy kiihtyi. “Ja mitä takeita on sille, että nazorakit eivät ole jo löytäneet häntä?”
“Ei kai mitään.”
Guardian ei kuulostanut erityisen varmalta suunnitelmastaan, ja sen näki myös katseesta, jolla hän myönsi olevansa vahvassa alakynnessä.

Tawa oli kysymässä vielä jotain. “Ja miten sinä edes-“, hän aloitti, mutta näki vastauksen puutteen jo skakdin punaisesta silmästä ja keinopunaisesta kiikarisilmästä. Tawa huokaisi ja sulki suunsa hetkeksi.
“Minun on pakko puhua hänelle”, Guardian sanoi. “Luulin ymmärtäväni Ämkoota. Olin kai väärässä… mutta turaga Bakmei koulutti hänet. Hän on ehkä ainoa elävä henkilö, joka tietää, millainen Ämkoo oli ennen kuin hänestä tuli Miekkapiru.”
“Etsitkö syytä sille, miksi hän teki mitä teki”, Tawa kysyi rauhallisempaan, ymmärtäväiseen sävyyn, “vai haluatko vain ymmärtää häntä?”
“Minä en tiedä”, Guartsu vastasi. “Ehkä molempia. Minä en ymmärrä pettureita, vaikka olen tuntenut… useammankin.”
Skakdin ääni säröili viimeisellä sanalla. Tawa katsoi poispäin Guardianin silmistä. “Ymmärrän.”
Guardian näytti keräilevän ajatuksiaan hetken ennen kuin jatkoi.
“Bakmei tietää, miten hän taistelee. Jos aion kohdata hänet itse, minun täytyy oppia tuntemaan hänen jokainen tekniikkansa.”
“Onko sinun pakko mennä sinne itse?” Tawa kysyi. “Siihen kuolemanloukkuun?”
“Valkoinen turaga ei suostu puhumaan aivan kenelle tahansa.”
“… miksi siis sinulle?”
“Eihän hänellä kovin montaa hyvää syytä ole. Minä olen hänen oppilaansa entinen taistelutoveri. Ja jos se ei kelpaa… no, minulla on jäljellä enää vain yksi silmä, jonka hän voi repiä irti.”

Tawa ei näyttänyt taikka kuulostanut ollenkaan vakuuttuneelta. “Gee. Toivon, että tiedät, mitä olet tekemässä.”
“En minä yleensä”, Guardian vastasi vilauttaen virnettä. “Sano minua hulluksi, mutta… minusta tuntuu, että universumilla on minulle jotain suunnitelmia. Se on ainoa syy sille, miksi olen vielä hengissä.”
Tawan äänensävy oli kylmä ja täysin vivahteeton. “Olet hullu.”
“Tuota sanot aika usein. Mutta… en tiedä. Kuvittelepa. Olin taas lähellä kuolemaa viime yönä. Nazorak oli ampua minua päähän, mutta viime hetkellä yksi veljeskuntalaisista hyppäsi eteen.”
Tawa hiljeni hetkeksi odottamaan sanoja tyhjyyden täytteeksi.
“Taas joku muu kuoli minun paikallani. Joku uhrautui minun puolestani. Vain näin mielipuolisessa maailmassa tällainen tappaja jatkaa porskuttamista, kun muut kuolevat ympärillä. Tajuatko nyt, miksi en pidä siitä, että minusta tehdään jotain sotasankaria?”

“Kyllä, mutta…” Tawa sanoi. “Ehkä he tarvitsevat sen. Ehkä he tarvitsevat sankareita, koska muuta toivoa ei ole. Ehkä he tarvitsevat jonkun, johon tietävät voivansa luottaa.”
“Ehkä. Mutta en tiedä, voinko olla se henkilö.”
Sininen skakdi nojasi syvemmälle tuoliinsa ja näytti uppoutuvaan suunnitelmiinsa.
“Minun täytyy miettiä vielä, miten pääsen Veljeskunnan saarelle huomaamatta. Ehkä nyt ei ole aika sille.”
Tawa nousi myös tuoliltaan ja nosti violetin viittakankaan hartioilleen. “Gee. Sinä olet parempi mies kuin uskot olevasi. Yritä välillä ymmärtää se.”
Sininen skakdi kääntyi Tawaa kohti. “Kiitos.”

Adminit nyökkäsivät toisilleen hyvästiksi ja Tawa kääntyi oven suuntaan astellakseen pois. Juuri kun keltainen Toa oli komentokammion ovella, Guardian kuitenkin avasi suunsa.
“Tawa.”
Nainen pysähtyi ja vilkaisi Guardiania. “Niin.”
“Vielä yksi juttu”, sininen skakdi köhi ja viittoi Tawaa luoksensa. Juuriadmin käveli hitaasti Tuomaria kohti. Seuraavan kysymyksensä Gee kysyi kuiskaten. Skakdin ilme oli nyt suorastaan hyökkäävä.
“Mikä on minun nimeni?”
Tawa näytti yllättyneeltä. Hän kuitenkin kumartui varoen Guardianin pään viereen ja kuiskasi jotain pieneen ääneen. Skakdin silmät nauliutuivat paikoilleen.
Adminit jakoivat jälleen pitkän vaivaannuttavan hiljaisen katsekontaktin.
“Pääsinkö läpi?” toa kysyi. Guardian räpytteli silmäänsä ja haki ajatuksiaan.
“Kyllä.”
“Sinä… et ole tainnut kuulla tuota nimeä itse hetkeen?” Tawa kysyi.

Guardian pudisti päätään. “En. Se… oli outoa.” Muistikuvat vyöryivät vanhan zakazilaisen päähän. Ne olivat muistikuvia ajasta, jolloin joku oli vielä kutsunut häntä tuolla nimellä. Nyt ne tuntuivat kuin huonosti muistetuilta unikuvilta, jotka sekoittuivat toisiinsa irrallisina pätkinä. Kokonaisuudet olivat hämärtyneet ja yksityiskohdat pistivät päänsä esiin varjoista.

“Älä yritä pakoilla niitä muistoja”, Tawa sanoi hiljaa. “Ne eivät lakkaa olemasta.”
“Joskus toivon, että lakkaisivat”, Gee sanoi turhautuneena. “Oli olemassa skakdi, joka vastasi tuohon nimeen. Sitten se skakdi kuoli, ja samana päivänä syntyi skakdi, joka vastasi minun nimeeni. Minä olen kaksi eri miestä, Tawa. Minulla on molempien muistot, vaikka välillä en tiedä, olenko kumpikaan.”
Tawa nyökkäsi ymmärtäväisenä. Hän tiesi, miltä se tuntui. Liiankin kirjaimellisesti.
“Mutta jatkat taistelua.”
Sotilaan kasvoilla oli raukea, mutta tyytyväinen ilme.
“Voinko muutakaan?”

Komentokammion keskustelu hiljeni niihin sanoihin ja jätti adminit niihin mietteisiin. “Mene nukkumaan”, Tawa sanoi vielä. “Sinulla oli pitkä yö.”