Klaanilinnake
Jake kävelee eräällä käytävällä. Hän katsoo eteensä ja miettii sitä kamalaa päivää kun hänet muutettiin tällaiseksi. Jake menee asevarastoon ja jättää lokeroonsa tykkinsä ja ketjut. Hän menee huoneeseen missä haarniskansa voi vaihtaa. Jake vaihtaa kevyempään varustukseen. Hän ottaa naamionsa pois ja laittaa sen puhdistukseen. Kohta se on puhdistunut ja hän laittaa kanohin päähänsä. Hän kävelee pois ja menee asehuoneelle.
Klaanin itäportti
Killjoyn Gukko liisi taivaalta suoraan Klaanin linnoituksen porttien eteen. Killjoy jätti uskollisen lintunsa liekaan ja astui porteista. Toisella puolella portinvartija pysäytti hänet.
”Tunnukset!”
”Killjoy, ID 190”, metsästäjä sanoi ja jäi odottamaan tarkistusta listoista.
”Pääsy sallittu. Tervetuloa herra Killjoy! Sinulle on 27 uutta viestiä.”
”En vastaa, en viivy kauaa”, Killjoy mutisi ja astui sisään linnoituksen pihamaille.
Killjoy käveli suoraan asuntoloiden tiskille ja alkoi puhuttelemaan naispuolista, jokseenkin hehkeännäköistä Toaa.
”Etsin Kepeä. Mistä löydän hänet?”
Toa osoitti kohti edessä aukeavaa käytävää.
”Hän saapui aivan hetki sitten. Käytävän päähän ja hissillä kolme kerrosta tästä alas. Hänen pajansa löytyy sieltä.”
Killjoy lähti kävelemään käytävää pitkin, välittämättä muminasta ja paheksuvista katseista, joita hän sai osakseen. Hän astui hissiin ja meni kolme kerrosta alapäin, aivan kuten häntä käskettiin. Lopulta hissin ovi aukesi ja valtava verstas mitä ihmeellisimpine vimpaimineen avautui hänen eteensä. Lopulta hän löysi etsimänsä.
”Killjoy! Mitä ihmettä sinä täällä teet?”, Kepe huusi hallin toisesta päästä ja heitti hitsauslasinsa pöydälle. ”Sinua ei kovin usein täällä nähdä, itseasiassa viimeksi taisin nähdä sinut…”
”…lehdistökokouksessa neljä kuunkiertoa sitten. Tiedän. Kaikki eivät tunnu pitävän läsnäolostani.”
Kepe vaikutti hieman vaivaantuneelta. ”Nooh, täällä liikkuu sinusta kaikenlaisia huhuja, varsinkaan nyt, kun Umbra kertoi sinun tappaneen jonkun rahin.”
Killjoy hätkähti. ”Ovatko he jo palanneet?”
”Umbra lähetti viestiä pian tapahtuneen jälkeen, mutta he kirjautuivat järjestelmään hetki sitten. Törmäsin heihin tuolla portilla”, Kepe selitti. ”Mutta mitä asiaa sinulla oli?”
Killjoy asteli ympäriinsä tutkien eri laitteita, mutta lopulta kääntyi Kepeä kohti ja sanoi: ”Sinä olet osavastuussa klaanin tehtäväraporteista, etkö olekin? Sinun täytyy löytää minulle eräs.”
Kepe yskäisi toivottoman näköisenä. ”Älä viitsi Killjoy, sinä tiedät etten voi tehdä sitä. Ylläpito ei salaa näitä asioita ihan turhaan. Meillä kaikilla on salassapitovelvollisuus.”
Killjoy tuijotti jään ja kasvillisuuden toaa tuimasti.
”Minulla on tietoa. Guardianin täytyy saada ne tietoonsa välittömästi… jonka lisäksi hän varmasti haluaisi tietää jotain.. hänen päätään koskevaa.”
Kepe haukkoi henkeään. ”Tiedät, ettei Guardiania… erityisesti Guardiania, saa häiritä salaisten tehtäviensä aikana.”
”Tämä on vielä salaisempaa ja vielä tärkempää! Haluatko ottaa riskin, että ylivarovaisuutesi takia koko Klaani murtuu? Guardian tulee löytää! Ja juuri minun toimestani! En usko tätä tietoa kenenkään muun kannettavaksi!”
Kepe tuntui miettivän ankarasti, mutta astui lopulta Killjoyn kanssa takaisin hissiin. ”Hyvä on… hyv’ä on. Mutta minä en sitten auttanut sinua. Emme ole tavanneet toisiamme sitten sen kokouksen. Selvä?”
”Sopii. Tämän täytyy pysyä ehdottomasti meidän välisenämme. En halua kenenkään olevan tielläni.”
Kaksikko nousi päärakennuksen viidenteen kerrokseen, jossa hissin ovi aukesi. Käytävän päässä sijainneen toimistohuoneen työpöydän lukko kolahti auki, kun Kepe käänsi siinä messinkistä avaintaan. Kepe ojensi Killjoylle pahvitaustaiseen muistioon kirjatut koordinaatit ja metsästäjä näppäili ne rannetietokoneeseensa.
Killjoy nyökkäsi ja lähti siirtymään takaisin käytävälle ja kohti hissiä. Kepe jäi tuijottamaan vähäsanaisen metsästäjän poistumista, punniten mielessään myöntymisensä viisautta.
Kepe jäi toimistoon, kunnes kuuli avoimesta ikkunasta, kuinka gukko-linnun siipien humina oli ylittänyt linnoituksen, lukitsi työpöydän laatikon, huoneen oven ja lähti takaisin kohti verstastaan.
Mt. ÄmKoon kukkulat…
Klaanilaiset juoksivat lähes sokeina alas kivistä rinnettä. Skakdit olivat tehneet täydellisen yllätyshyökkäyksen ja vanginneet Matoron. Ryhmän ilmapiiri oli synkkä jonka seurauksena Jake koetti kertoa ouroja vitsejään.
Umbra katseli ympärilleen. He olivat tulossa pieneen metsään, josta olisi salainen Moderaattorien ja adminien tuntema tie Klaaniin. Katsellen ympärilleen erilaisia Raheja vilisevässä metsässä, Umbra huomasi maassa Haun muotoisen kiven. Hän otti panssarinsa alta keltaisena hohtavan modekivensä ja asetti sen Hau-kiveen. Suuri valonvälähdys sokaisi ihmettelevät Klaanilaiset ja maa heidän allaan avautui. Kiviset portaat kohti Klaanin linnoitusta olivat heidän edessään.
”Miten sinä tuon teiti?” Kapura ihmetteli suu auki. Trooperi ja Jake ihmettelivät samoin.
”Tämä on niitä moderaattorin erikoisvoimia”, Umbra sanoi, alkaen johdattaa ryhmää kohti Klaanin linnoitusta…
Keskellä ei-mitään Klaanin saaren metsässä
Tämä oli jälleen kerran päivä jolloin milloin mitkäkin melkein saivat kiinni Matoro The Blacksnowin. Mutta kuten tyypillistä, ei onnistunut tälläkään kertaa. Matoro ajattelee kuinka onnekas hän oikein onkaan.
”Tämäpä oli onnekas yhteensattuma. Mitäs sinä täällä oikein toimitat? Tuuraat suojelusenkeliä?”, Jään Toa kysyy pelastajaltaan.
”Olin metsästämässä.”, kuuluu vastaus.
Matoro ei välttämättä halua tietää mitä Manu oli metsästämässä.
”Seuraava siirto? Ei sinulle karttaa sattunut?”, Matoro jatkaa.
”Öh, ei ole karttaa mutta Klaanin metsästysmaja on ihan tässä lähellä. Parin kilometrin matka.”
”Mainiota!”
Kaksikko kävelee metsäpolkua Matoranien joskus hylkäämälle majalle. Matoro kertaa koko tarinansa siinä matkalla.
Maja on tukeva hirsistä rakennettu talontynkä metsäaukiolla. Seinässä roikkuu erilaisia keihäitä ja paketillinen hätäraketteja.
Oven päällä Kane-Ran pää. Sisältä löytyy täytetty Visorak.
Matoro katsoo nopeasti pödällä olevaa karttaa. Täältä on vain vajaa kymmenen kilometria Klaaniin!
Jossain Bio-Klaanin saaren alla
Gaggulabio tutkailee Klaanin saaren karttaa kammiossa. Hänen toverinsa ja Skakdien varakomentaja, Metorakk seisoo vieressä.
”Tämä ’Avde’ siis suunnittelee murtavansa Klaanin sisältäpäin. Mainio suunnitelma…”, Gaggulabio puhuu. Hän puristaa kädessään olevan puukepin katki. ”…Mutta päilen ettei tuollaiseen tyyppiin voi luottaa. Miksi hän auttaisi meitä saadakseen vain yhden kiven?”
”Se ei haittaa meitä, johtaja. Lähdemme täältä heti kun olemme saaneet aarteet, jos hän yrittää jotain petosta, siitä kärsivät Zyglakit ja Nazorakit. Emme me.”, Metorakkin karhea ääni sanoo.
”Tuo on kyllä totta, Metorakk. Täysin totta.”, Gaggulabio vastaa kelmeällä hymyllä. Miksi muka heidän pitäisi noudattaa kaikkia sääntöjä? Skakdit häipyvät palkkionsa saatuaan heti, ilman varoitusta. Liittolaisista ei ole hyötyä enää voiton jälkeen.
Kukkula Mt. ÄmKoon juurella
Klaanilaiset kompuroivat sokeina maassa. Skakdit laskeutuivat kukkuloilta tähdäten koko ajan klaanilaisiin.
Hyvä saalis, sanoi toinen. Tämä jään toa tässä on sotkenut johtajan suunnitelmat monesti. Minä tapan hänet ja saan mainetta.
Etkä muuten tapa, minä haluan mainetta aivan yhtä paljon, toinen murahti haastavasti.
Ehkä saan ne tappelemaan keskenään, jos hieman ärsytän niitä, Matoro ajatteli. Hänen näkönsä alkoi palautua. Hän huomasin lämpökamerasilmällään muiden kömpivän kauemmas tappelevista skakdeista. Jos hän toimisi oikein, muut pääsisivät pakoon.
Kumpi teistä on voimakkaampi? Kumpi pystyy tappamaan minut paremmin? hän sanoi.
Hiljaa, Toa! toinen skakdi karjaisi. Emme ole niin typeriä, että tappelisimme ja antaisimme teidän siten päästä karkuun.
Tuota noin
toinen skakdeista sanoi ja katseli ympärilleen. Klaanilaiset olivat kadonneet kukkuloiden taakse. Toinenkin skakdi katseli joka puolelle ja sai raivokohtauksen, minkä johdosta hän iski nyrkillään toista naamaan. Tämä kaatui kuin kuolleena, ja hetken Matoro luuli tämän kuolleen, mutta hetken kuluttua skakdi kuitenkin nousi.
Senkin typerä kinloka! Päästit ne karkuun! toista lyönyt skakdi räyhäsi.
Sinähän se päästit, kun halusit vain valtaa ja kunniaa, älä minua syytä.
Sinä halusit yhtä lailla!
Älä nyt huuda ja päästä tätäkin karkuun. Haluathan palkintosi. Minua ei enää kiinnosta, kun päästit muut karkuun. Mutta pitäisi kai meidän yrittää näyttää siltä, ettemme ole mitään helposti huijattavia typeryksiä!
Matoro ei pitänyt asioiden saamasta käänteestä. Skakdit raahasivat hänet kukkuloiden taakse leiriinsä, joka oli metsässä. Se ei ollut Klaanin lähimetsiä vaan itse asiassa hyvin kaukana Klaanista, jotta kukaan klaanilainen ei löytäisi sitä kovin helposti. He kävelyttivät Matoroa tunteja. Leriin oli hänen mielestään aivan liian pitkä matka, ainakin kädet sidottuna. Ihme kyllä, hänen silmiään ei sidottu, ja hän uskoi pystyvänsä palaamaan Klaaniin, jos onnistuisi vapautumaan.
Leiri oli melko aukealla paikalla. Toinen skakdi sytytti tulen nuotioon; toinen sitoi myös Matoron jalat ja heitti hänet vasten barrikadia, joka skakdeilla oli leirin ympärillä. Leiri rajoittui resuiseen telttaan ja toisen skakdin sytyttämään nuotioon. Matoro vääntelehti ja yritti päästä köysistä, mutta ei onnistunut. Ne olivat liian kireällä ja ne oli valmistettu jostain materiaalista, jota ei niin vain muserrettu rikki.
Ilta oli jo pitkällä, ja oli melko pimeää. Skakdit suunnittelivat seuraavaa siirtoaan. Vaikka heidän johtajansa oli antanut heille tarkat ohjeet, tehtävä oli muuttunut. Tämä teki tilanteesta erikoisen.
Minusta tuntuu, toinen skakdeista sanoi, että tapan tuon toan ja otan häneltä naamion voitonmerkiksi.
Tee, mitä haluat, toinen tokaisi. En saa kuitenkaan siitä mitään. Enkä halua osaa tahrautuneesta maineestasi.
Ensimmäistä skakdia ärsytti toisen piruilu ja hän päätti kostaa tälle myöhemmin. Hän kumartui Matoron ylle ja alkoi puhua:
No niin, toa. Matorohan oli nimesi, vai mitä?
En puhu sinulle, saasta, Matoro tuhahti ja sylkäisi skakdin kasvoihin.
Pian huudat tuskasta ja kuolet, skakdi ärähti raivostuneena. Tästä tulee hauskaa! Nautin tästä!
Hauskaa, todella, sanoi uusi ääni. Skakdi katsoi ympärilleen. Toinenkin näytti aivan yhtä ällistyneeltä. Ääni nauroi julmasti. Nauru tuntui kuuluvan kaikkialta.
Ettekö näe minua? Ikävääää. Varjoista ilmaantui käsi, koura, joka puristui skakdin kaulan ympärille. Terävät kynnet tunkeutuivat ninjan panssarin läpi, ja verta purskahti hieman skakdin rinnuksille. Tämä alkoi kiljua, mutta kiljuminen loppui, kun skakdi paiskattiin keskelle nuotiota. Kirkaisten kuin pieni tyttö se hyppäsi pois liekeistä. Toinen skakdi katsoi suu ammollaan toisen sekoilua, kunnes näki jotain.
Varjoista astui hahmo. Siivekäs, musta ja tummanpunainen. Haarniskaa koristavat prototeräspiikit hohtivat nuotion loimussa. Punaiset silmät välähtivät mustan naamion takana. Suuren Kanohi Kraahkanin, Varjojen naamion.
Hahmo kohotti kätensä ja ampui verenpunaisen säteen suoraan maassa makaavan skakdin vatsaan. Säde tunkeutui panssarin ja koko skakdinretaleen läpi. Skakdi ulvaisi tuskissaan, rupesi sätkimään rajusti punaisen energiavirtauksen ravistellessa hänen hermosolujaan, ja lysähti sen jälkeen ruohikkoon. Toinen skakdi yllättyi toverinsa kuolemasta ja kävi raivoisaan hyökkäykseen. Mutta mustan hahmon vatsan kohdalta singahti varjoenergiasta koostuva käsi, joka sieppasi skakdin ja veti sekä sulautti hänet makutan ruumiiseen.
Matoro katsoi tätä kaikkea uskomatta silmiään. Kääntyikö onni? Hahmo käveli hänen luokseen ja katkaisi hänen siteensä.
Tervehdys, Matoro Mustalumi, Makuta Nui tervehti ja virnisti häijysti.
This post has been edited by Makuta Nui on Jul 1 2014, 10:05 PM
Mt. Ämkoon juurella
”Huh huh. Matkaa on vielä runsaasti.”, Umbra laushtaa kun tähystelee korkean kukkulan laelta. Hän näkee lähinnä kukkuloita ja kauenpana metsikön. Metsän takana olisi Klaani.
”Lähdetään”, Kapura ilmoittaa ja viisikko taivaltaa hitaasti mutta varmasti kukkulalta toiselle.
Askeleita kuuluu sorassa. Matoro katsoo taaksepäin, totea sen olleen vain joku rahi.
Ei ollut. Se oli yksi Gaggulabion eliitti-Skakdi-ryhmän jäsen. Ryhmää sanotaan NINJA-ryhmäksi. Harmaa Skakdi nostaa päätään sorasta. Se odottaa että sitä ei enää nähdä ja nousee hitaasti esiin. Se hiippailee Klaanilaisten vieressä olevan kukkulan takana.
Salamurhaaja ottaa kiväärinsä selästään. Nämä erikoiskiväärit tiivistävät mitä tahansa ainetta luodeiksi, nytkin hän laittaa kiviä lippaaseen.
”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoo ja kiihdyttää vauhtia päästäkseen muiden Klaanilaisten rinnalle.
”Mikä on ongelma, Matoro?”, Jake vastaa hänelle.
”En tiedä. Olen kai vain jäänyt liian moneen väijytykseen elämäni aikana. Eritoten tilanteissa joissa ei pitäisi tapahtua mitään.”, Jään toa vastaa hiljaa.
”M-Mitä? Onko tuo se ärsyttävä Matoro joka on tuhonnut Gaggulabion suunnitlemat useinkin?”, Skakdi miettii kuultuaan Matoron äänen. Tämä Jään Toa on pilannut suuren johtajan suunnitlemat liian usein. Hän saa kaiketi jonkin mitalin tai jättipalkkion hoideltuaan tuon Toan.
”Kohteet oikeassa paikassa n. 30 sekunnin kuluttua!”,ääni Skakdin kuulokkeissa sanoo. ”Ole valmiina.”
Toinen Skakdi väijyy edempänä.
Klaanilaisjoukko kävelee edelleen. Yhtäkkiä kuuluu sihinää. Nopea vilkaus jalkoihin, shokkiaalto ja valonväläys.
Valoräjähde heittää joukon maahan ja kaksi Skakdia hyppäävät kukkuloiden harjalle tähdäten puolisokeita Klaanilaisia.
Klaanin saaren eteläinen rannikko.
GS liihotti rantakalliolle ja punainen metsästäjä sen selässä hyppäsi omille jaloilleen. Killjoy tähyili alas vesirajaan ja hänen silmänsä tarkkailivat pientä kivistä mökkiä, jonka alla kohoavaa kalliota aallokko röykytti tauotta.
Mökin sisällä pieni punainen matoran sulatti jotain valtavassa, ratisevassa, hammasrattaita täynnä olevassa koneessa. Matoran kääntyi ovea kohti ja ihmettel, miksi se oli yllättäen auki. Hän meni sulkemaan oven, jolloin hänen takaansa kuului matala mekaaninen ääni:
”Pitkästä aikaa, Creedy.”
Creedyksi kutsuttu matoran sävähti ja kääntyi nähdäkseen Killjoyn nojailevan hänen takkaansa.
”Killjoy! Hyvänen aika, mikä suo minulle tämän… tämän kunnian?”
”Älä mielistele Creedy, sinä tiedät miksi olen täällä.”
Creedy nyökkäsi ja käveli mökin kauimmaiseen nurkkaukseen ja painoi kätensä yhteen kivistä seinässä. Sen seurauksena koko nurkan seinä nousi ylös paljastaen suuren valikoiman aseita.
Killjoy käveli asevarastolle ja alkoi valikoimaan. Hän kiinnitti vyölleen liitti ranteisiinsa useita pieniä laitteita, jotka Killjoyn haarniska tunnisti ja siirsi ne itsensä sisään. Vähän aikaa touhuttuaan Killjoy lopulta asteli takaisin Creedyn luo.
”Ja nyt vielä se viimeinen.”
Creedy kaivoi mattonsa alta ruskean vanhan kirjekuoreen ja ojensi sen sisältä vapisevin käsin pienen avainkortin Kiljoylle, joka asetti sen sille sopivaan koloon haarniskansa sivussa.
Creedy pudisteli merkillisen muotoista, kanohitonta päätään huolestuneena
”Minä luulin, että et koskaan aikonut kaivaa niitä esiin?”
Killjoy käveli hitaasti matoranin ovelle, mutta kääntyi vielä kerran.
”Vanha tuttuni on lähtenyt liikekannalle ja teidän tuttunne ovat jo liikkeellä ja kuhisevat jo Mt. Ämköön juurella. Jos invaasio tulee, Klaani tarvitsee armeijan.”
”Tietävätkö muut?”, Creedy tiedusteli varovaisesti.
”Eivät, eivätkä saakaan tietää, ennen kuin olemme varmoja. Ja mitä tulee minun tuttujeni puuhiin… ninun täytyy löytää eräs. Häntä täytyy varoittaa.”
Creedy kääntyi takaisin töidensä pariin.
”Luulin, että et pitänyt Guardianista, sen jälkeen mitä hän teki sinulle.”
Killjoy kääntyi takaisin ovelle.
”En pidäkään… mutta erikoiset tilanteet vaativat erikoisia toimia.”
”Olemmeko tasoissa Killjoy? Minä säilytin tuota pirulaista vuosikymmeniä.”, Creedy kysyi, jättäen huomiotta Killjoyn selostuksen.
”Olemme.”
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Killjoyn Gukko ylitti Creedyn mökin. Creedy katsoi näkyä ikkunastaan, kunnes Killjoysta ei näkynyt enää kuin kaukainen piste taivaalla.
”Minä todella toivon, että tiedät, mitä teet. Onnea matkaan.”
Mt. Ämkoon rinne
Koko viiskko plus yksi rahi laskee kovaa alas metallista ja puusta tehdyllä kelkalla.
”Öh, oletteko varma että tämä pysyy kasassa? tuosta irtosi juuri lauta?”, Matoro huutaa melun läpi. Kukaan ei kuule kunnolla, Jake ilmeisesti huutaa kurkku suorana jotain. Kelkka osuu jääluiskaan ja suistuu kontrollista, se lentää hieman ylöspäin ja kovaa alas pyörien. On täysi työ pysyä kyydissä pyörivässä hökötyksessä. Kelkka törmää lopulta kiveen joka irroittaa toisen jalaksen. Kova tömähdys, kulkuv’line kääntyy sivuttain ja suistuu alas jyrkempää rinnettä. Klaanialiset kieirskelevät laspäin kovaa kivirinteessä ja kun viimeinenkin heistä tippuu laakson pohjalle, he huokaisevat helpotuksesta.
”Huoah…Sepäs oli menoa. Ainakin pääsimme alas vuorilta.”, Matoro selittää päätään pidellen.
Edessäpäin aukeaa kivierämaa, lukuisia kallionkukkuloita ja kanjoneita.