Jopa Klaanin kellarikerroksista kuului selkeästi massiivinen räjähdys vain vähän matkan päässä Klaanista. Kaikki olivat silloin varmoja, että Klaani oli saanut ratkaisevan iskun.
Suuri mutta matala kellarisali oli tupaten täynnä matoraneja. Himmeät valot paistoivat katossa. Huone oli kuuma ja tunkkainen. Kaikki matoranit odottivat hengitystä pidättäen Paacon seuraavaa tiedotetta. Klaanin keskusradiosta kuului reaaliajassa tietoa tilanteesta. Joskus tuntui siltä, että Paaco kuvitteli selostavansa urheilukilpailua.
krz ”Päivää hyvä herrasväki, näyttää siltä että uhka on voitettu”, Paacon iloinen ääni kuului kaiuttimesta.
Huone puhkesi huutoihin, itkuun ja nauruun.
”Emme vielä tiedä, mikä posautti ötököiden lentopaatin hitonmoisena räjähdyksenä taivaalle, mutta pääasia on, että suurin osa nazoista on nyt maassa.”
* * *
Matoro kirosi, ettei hänellä ollut harppuunaa. Vihollislentokoneen harppuunointi ja sen tuhoaminen miekalla olisi jotain tyylikästä.
Valkomusta Toa seisoi parhaillaan erään Ta-Matoranin kanssa Klaanin linnakkeen kyljestä puhkeavalla tasanteella. Kyseisellä betonitasanteella oli esteetön näkymä Klaanin ympäristöön, ja siksi aikoinaan sinne oli rahdattu ilmatorjuntatykki.
Kuin oletuksena, tavarahissi oli ollut rikki sinä aurinkoisena päivänä. Kaksi tykkiä kuljettanutta matorania näkee vieläkin painajaisia sadoista ja sadoista portaista, jotka he tykkiä ylös rahtasivat.
Klaanin taivaalla pörräsi enää kolmesta kuuteen pommikonetta. Ne eivät aikoneetkaan vetäytyä, nyt ne olivat alkaneet pommein loppuessa tehdä kamikaze-iskuja. ”Tuolta lentää yksi, valmiina…” Matoro ohjeisti, teleskooppisilmän kiikaritoiminto jatkuvasti päällä.
Punainen matoran antoi sormiensa puristua ilmatorjuntatykin liipasinkahvalle. Tappavan tarkka sarja iskeytyi lähestäyvää lentokonetta päin, mutta zamor kimposi kaarevan siiven pinnan kautta taivaalle. Kone kaartoi jyrkästi suuntaan josta sitä ammuttiin, ja oli pian tulossa suoraan kohti tasannetta.
”AMMU”, Matoro huusi. Ilmatorjuntatykki soi, mutta lentokone syöksyi suoraan tasannetta päin. Matoro syöksyi ja tönäisi matoranin pois tykistä, liukuen itsekin märkää kiveä pitkin sivuun. Lentokone iskeytyi tasanteeseen tuhoten tykin ja osuen ulko-oveen. Sen keskiosa lensi ovesta sisälle siipien jäädessä paksujen seinien ulkopuolelle. Lentokoneen keskiosa syöksyi kovaa marmorisia portaita alaspäin ja osui valkoiseen seinään.
Sateen kastelema kivi oli liukas, eikä tilannetta helpottanut se, että Matoro ja matoran olivat aivan kivitasanteen reunalla. Pelkkä vilkaisu alas sai aikaan huimaamisen tunteen. Jään Toa liikutti varovasti jalkojaan eteenpäin, kohi tasanteen keskustaa. Hän yritti työntää itseään kädellä, mutta märästä kivestä ei saanut kunnolla pitoa. Lopulta Matoro sai hivutettua itsensä hitaasti tasanteen keskiosiin, ja veti matoranin pois reunalta.
Toa nousi varovasti seisomaan ja loi katseen ympärilleen. Lentokone oli jättänyt siipensä ulos ja syöksynyt sisälle portaisiin. Matoro asteli tuhoutuneen oven luo ja näki koneen rusentuneen rungon portaiden alapäässä.
”… luulin että tälläistä tapahtuu vain sarjakuvissa”, hän mutisi kävellessään kohti koneen ruhoa.
Nazorakin laiha hahmo nousi huojuen ylös murskautuneesta ohjaamosta. Kypärä ja pilotinpuku oli suojannut jo valmiiksi sitkeää torakkaa hyvin, ja hyönteis-olento olikin pian pystyssä tuijottaen Matoroa lentäjänlasiensa läpi. Sitten se veti zamor-pistoolin esiin ja ampui kohti Jään Toaa. Samalla hetkellä kilpi jäätä ilmestyi Matoron käteen. Zamor pirstoi kilven jäänsirpaleiksi, mutta Jään Toa hyppäsi portaiden yläpäästä kohti torakkaa. Tämä yritti ampua, mutta Matoron ylhäältä saapunut potku iski aseen pois tämän käsistä. Seurasi potku leukaan, joka sai kypäräpäisen torakan lentämään selälleen koneen juureen.
”Tuliaseet ovat yliarvostettuja”, Matoro avasi suunsa. Hän seisoi koneen ruhon päällä, osoittaen kädellään torakkaa. ”Kehoitan antautumaan”, hän jatkoi.
Torakka ei reagoinut kehoitukseen mitenkään. Se vain makasi maassa selällään. Liian monen sekunnin kuluttua Matoro tajusi tapahtuneen. Nazorak oli puraissut itsemurhakapselin.
Seinällä roikkuva iso hylly oli jo nähnyt parhaat päivänsä, ja näytti jo hieman ruostuneenkin. Silti se pysyi sukellusveneen seinällä yllättävän hyvin, vaikka siihen oltiin lastattu monia erilaisia aseita, jotka taas painoivat varmasti aika paljon. Aseista huomasi, että ne olivat lojuneet hyllyllä pitemmänkin aikaa, kun olivat jo ehtineet pölyyntyäkin. Niiden toimivuudesta ei tiennyt, mutta eiköhän pari kolautusta auttanut.
Peelo laittoi pitkähkön kiväärin olansa yli roikkumaan kiväärissä olevan kantonauhan avulla. Gekko katseli kiinnostuneena löytämäänsä asetta, ja harkitsi useamman kerran sen käyttämistä. Äksä selasi katseellaan hyllyköllä olevia aseita. Usea niistä näytti todella järeältä. Hetken miettimisen jälkeen hän poimi hyllyltä isokokoisen konekiväärin. Raskas se oli, mutta mitä väliä, tulivoimaa tässä tarvitaankin. Vahki seisoskeli ryhdikkäästi sivummalla, hän ei uskonut tarvitsevansa yhtään lisää aseita.
Matka oli taittunut harvinaisen nopeasti, sillä kaukana horisontissa määränpää näkyi jo, ja rantaa lähestyttiin nopeaa vauhtia. Sukellusvene lähestyi Veljeskunnan saarta, ja joukkio alkoi olla valmiina. Gekko katsahti ikkunasta ulos, ja katseli veden asukkeja, joista lähes kaikki uivat kiirehtien poispäin Veljeskunnan saarelta. Ymmärsihän sen, ei kukaan olisi halunnut olla osa tällaista rähinää.
Peelo säntäsi sukellusveneen ohjaamoon, ja pyysi kapteenilta lupaa käyttää periskooppia, johon kapteeni nyökkäsi myöntävästi. Peelo katsoi periskoopista, ja zoomasi kiikarin näkyvyyttä rantaan päin. Rannalla näkyi vain muutama Nazorak. Heidät oltiin mitä luultavimmin määrätty vartioimaan rantaa siltä varalta, että paikalle saapuisi kutsumattomia häiriköitä auttamaan Veljeskuntaa.
Peelo katsoi hieman oikealle, ja näki lahden, jonka ympärillä oli tiheää metsää ja muuta kasvustoa. ”Rantaudu tuolle lahdelle, sen pitäisi tarjota meille tarpeeksi suojaa päästäksemme huomaamattomasti saarelle”, Peelo sanoi kapteenille, ja osoitti sormella ohjaamon ikkunasta lahtea kohti. Kapteeni nyökkäsi, ja käänsi sukellusvenettä oikealle päin. Peelo käveli ruuman ovelle, kurkkasi sen takaa, ja ilmoitti
Troopperi näki ilmatorjuntatykin ohjaimien takaa, kun valtava taisteluristeilijä räjähti taivaalla. Hän oli itsekin yritänyt tulittaa sitä, kun näki sen syöksyvän kohti Klaanin tornia, mutta on itsestään selvää, ettei yhdellä ilmatorjuntatykillä tuollaista sota-alusta pysäytetä. Torakoiden hyökkäysinto näytti hieman laantuneen kun hyökkäyksen lippulaiva tuhoutui, mutta silti yhdelle tykille oli hommaa. Torakat yrittivät yhä iskeä erityisesti muurin ohi, ja Klaanin päärakennuksiin nyt, osittain siksi, kun suurin osa puolustuksista oli tohjona, ja osittain halusta taistella loppuun saakka. Kun hän siinä katseli ihaillen suurta tulipalloa siitä huolimatta, että se aiheutti monen torakan, ja monen vielä vähäisemmän torakan kuoleman, hän ei huomannut ylhäältä syöksyvää pommikonetta. Ennen kuin hän ehti reagoita, pommittaja pudotti pommin suoraan tykkiä kohti. Se osui sivuun, mutta paineaalto paiskasi Troopperin maahan, ja vahingoitti tykkiä. Hän katsoi kättään. Panssariin oli tullut hiiltynyt reikä siihen mistä luoti oli tullut. Käsi ei toiminut kunnolla. Hän nousi, ja lähti hoippumaan takaisin tykille katsoen, saisiko sen vielä kuntoon.
Klaanilaisseurueen mittava sukellusaparaatti otti tasaiseen tahtiin syvyyttä. Kulkuneuvo kiihdytti samalla nopeuttaan, ja pian raivoisan moottorin tasainen pauhu kaikui pitkin veneen vankkoja rakenteita.
”Mikä perhana täällä mylvii”, kärttyisä turaga totesi pakottautuessaan istumaan sukellusveneen varastoruuman pimeimpään ja huomaamattomimpaan nurkkaan kyhäämässään punkassa. Turaga Nidhiki katseli hetken ympärilleen, ymmärsi sukellusveneen liikkuvan ja tajusi siinä samassa, että Klaanin kiskurivuokrista huolimatta jäniksenä yöpyminen linnoituksen alta hassun sattuman kautta löytyneessä sukellusveneessä ei ehkä ollutkaan ihan niin loistava ajatus.
”No voi perhana”, Nidhiki sanoi.
Viidakkosaaren ranta
Vihaiset linnut olivat lentäneet lentonsa. Hyökkäys oli ohi.
Alkujärkytys ei ollut lamaannuttanut torakkasotilaita muuten kuin hetkellisesti. Ilmavoimien komentaja oli käskyttänyt alamaisensa nopeasti asemiin ja tällä hetkellä useampi kaksitasosiipitorakkain partio parveili rannan yläpuolella pitäen tarkasti silmällä pimeää viidakkoa. Maasta käsin toimivat torakat valaisivat rannan suurilla valokeiloilla samalla kun jalkaväen sotilaat aseistautuivat. Vihaisten lintujen iskusta huolimatta suuri osa aseteltoista oli vielä pystyssä eikä valloitusarmeija ollut kärsinyt mittavia tappioita.
”Vihollinen iski rantametsiköstä”, yksi torakkakomentajista selvitti kovaan ääneen johtamilleen sotilaille. ”Varustautukaa ampuma- ja lähitaisteluasein ja tutkikaa sitten lähin osa viidakosta. Emme tiedä mikä siellä on meitä vastassa, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Paikantakaa ja tuhotkaa!”
Sotilaat vastasivat käskyyn taktisella käsimerkillä ja lähtivät sitten rivissä kohti lähintä asetelttaa. Vihollisen mielipuolisesta hyökkäystaktiikasta huolimatta torakat eivät osanneet enää olla peloissaan. Pian he olisivat täysissä aseissa, ja torakat osasivat pahimman paikan tullen odottaa taivaalta käsin saatavaa suojatulta. Tämän seikan vallan hyvin tiedostaen lähtivät nazorak-sotilaat hetken kuluttua kohti rannan tuntumassa tiheästi kasvavaa viidakkoa.
Torakat saapuivat metsän tykö. Jossain huusi pöllö. Ja sehän ei toki ollut merkkiääni tai mitään.
Rantametsän puut hajosivat säpäleiksi niiden juurelle asetettujen pommien räjähtäessä yksi kerrallaan hieman loitompana maaston kätköissä piileksivän matoranin painaessa pientä punaista nappulaa. Tumman kankaan kasvojensa peitoksi solminut ninja hymyili omahyväisesti kuunnellessaan räjähdysten seasta kuuluvia tuskaisia huutoja. Torakat olivat kävelleet suoraan ansaan.
Kuin ihmeen kaupalla räjähdyksestä hengissä selvinnyt torakkajohtaja nousi pystyyn räjähdyksen nostattaman tomupilven takaa ja karjui: ”Ne ovat panostaneet metsän! Vetäytykää! Toistan, vetäytykää!”
Pöllö huhuili uudemman kerran.
Torakkakeskittymän suurin varusteteltta räjähti ilmaan. Taivaalta sataneiden lintujen aiheuttaman kaaoksen turvin oli nazorakien rannalle kyhäämään tukikohtaan hiljaa hiipinyt veljeskunnan soturi asentanut teltan alle kiitettävän kasan räjähteitä, ja tällä hetkellä pieni vihreä pahantekijä ihaili kättensä töitä yhden viidakkopuun latvaoksilta käsin. Hih hih, matoran ajatteli.
Kaiken tämän kaaoksen yläpuolella pyörivät nazorak-lentäjät kuin pesästään eksyneet ampiaiset. Kevyin tykein aseistautuneet lentäjät hakivat katseellaan pakonomaisesti viholliseksi tunnistettavaa kohdetta ihan vain päästäkseen iskemään takaisin. Lentäjät näkivät kuitenkin ainoastaan sinne tänne säntäileviä lajikumppaneitaan. Vihollinen tuntui pelaavan äärimmäisen likaisesti.
Alhaalla roihuavat räjähdysten jälkiliekit ja metsän pahaenteiset varjot veivät torakkalentäjien kaiken huomion. Tästä syystä johtuen eivät torakat osanneet reagoida tarpeeksi vikkelästi taivaalta täysin varoittamatta kimppuunsa iskeneeseen hyökkäykseen. Viiden pimeänäkölaseilla ja matoran-ratsastajilla varustetun petolinnun ryhmä viiletti tuulispään lailla taivaan pimennosta kohti äänekkäin lentovermein ilmoja pitkin liikkuvia torakoita. Le-matoranit latasivat syöksyn aikana kukin mukanaan kantamansa jykevän sarjatulivarsijousen. Pian taivas täyttyi nuolista.
Yllätyshyökkäyksen suunnitellut Leiter oli sitä mieltä, että torakat eivät olleet nähneet vielä tarpeeksi räjähdyksiä. Nazorak-sotilaiden huomion siirryttyä taivaalle kipitti asetelttoja kohti parvi räjähdevöin varustautuneita ja hyvin itsetuhoisen näköisiä kiivilintuja. Päästyään perille pitkänokkaiset karvapallot pysähtyivät, katselivat hetken toisiaan ja räjähtivät.
Kauempana viidakossa Ämkoo kuunteli Leiterin tilanneraporttia ja koitti muistella mistä veljeskunnan sairas lintufiksaatio oli saanut alkunsa.
Puhumista ei ollut paljoa tapahtunut, sukellusvene vain oli lähtenyt niin pian pois kuin vain saattoi, kuului räjähdyksiä ja Gekko tunsi olonsa vain yhä harmistunneemmaksi. KB katseli kun kalatkin pakenivat ranta alueelta, karhuhaitkaan eivät vähää välittäneet kun muut merenelävät uivat niistä ohi, kenties ne aistivat jotain. Tuota noin… voisimmeko esittäytyä, siis ennekuin me mahdollisesti kuolemme?, Gekko yritti keventää tunnelmaa ja sanoi nimensä: Hei, minulla ei ole harmainta aavistustakaan oikeasta nimestäni, mutta kutsukaa Gekoksi vain, tai GK:ksi. ”Black Handin neljännestä tiimistä, lääkintäyksikkö 7, ilmoittautuu palvelukseen”.Vahki kajautti yllättäen.
Minä olen vain Äksä, Suurehko olento sanoi. Ja minä olen KB-. Sitten kuului pamaus joka oli voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin jos Nöpö ei olisi saanut ruokaa vuosituhanteen ja olisi yhä hengissä. Palasia sinkoutui veteen jotkin pienet osat jopa kolahtivat sukellusveneen katolle. Ikkunaa ja merenelämää tarkkaillut KB oli havaitsevinaan Nazorakien symbolin eräässä kappaleessa.
Sukellusvenettä ohjaava Matorankin huomasi sen ja pysäytti veneen hetkeksi. Nyt voimme olla ilmeisen varmoja siitä, että nazorakit keskittyvät enään klaaniin jos siihenkään. Ottakaa tämän paatin asevarasto auki. Ihan vain varotoimena valoja oli pidetty hämäränä, niin, että sisällä oli vaikea nähdä mitään. Valojen kirkastuessa Gekko erotti enemmänkin veneestä kuin vain vierustoverinsa ja ulkopuolella heille virnuilevat kalat. Miehistön ja Le-Matoranin joka toimi kuskina. Kun Gekko käänsi päätään hän lähes tipahti penkiltä, vieressä istui Peelo, kaasunamari päässään. Niin juu, minä olen Peelo. Peelo, mitä jos ottaisit tuon joskin karsean naamarin pois päästäsi, Gekko kysäisi. Pahoitteluni jos se on sinusta hirveä, minä pidän siitä ja siksi pidän sitä päässäni ja jos otan sen päästäni tänne leviää ihan hemmetin pahanhajuista kaasua ja minä kuolen, Peelo vastasi.
Okei…
Hei, meillä on täällä vähän aseita teille siltä varalta, että kenties jo suoraan vastarannalla odottaa torakka lauma pyssyt ojossa, kapteeni sanoi ja jakeli käskyjä kevyesti asennetuille matoraneille. Herrat, ottakaa tuosta seinältä mieleisenne, matoran joukko sanoi. Gekko nousi seisomaan ja muisti vasta pään kattoon lyötyään kuinka turkasen matalaksi katto oli tehty. Päätä hetken hierottuaan hän meni nappaamaan aseen seinältä Näyttää turhan tekniseltä minun makuuni, mutta kai minä voin opetella tätä-, Peelo nappasi aseen Gekon kädestä ja katseli sitä himoiten. No okei, olihan siinä vähän turhan monta vempainta, Gekko sanoi ja jäi tarkkailemaan asetta joka näytti hänen tarkoituksiinsa sopivalta, se muistutti paljon sitä happoasetta jonka hän oli itse ennen Järviseikkailua rakentanut ja siellä kadottanut, vaikka siitä paistoikin xian tehtaan leima.
088 kirosi. Miten niin suuri ilmalaiva oli tehnyt niin nopean väistöliikkeen.
Kapteeni oli äärimmäisen turhautunut. Hän oli entistä varmempi siitä, että tuhoaisi aluksen itse. Hän ei antaisi Klaanin saastojen koskea alukseen. Hän tuhoaisi sen, ja mahdollisimman paljon menisi mukana. Torakka iski nyrkillään ohjauspöytään. Radiosignaalit olivat totaalisesti poissa pelistä. Kaikkialta kuului epämääräistä möykkää. Yhtäkkiä koneen sähköjärjestelmiä kuvaavaan ääriviivapiirrokseen syttyi vihreät valot takaosaan. 088 piristyi hieman, mekaanikot olivat onnistuneet. Ohjaimet toimivat, ainakin jotenkuten.
Kääntäkää vasemmalle, 088 komensi. Mutta sir, me törmääm- ohjaaja änkytti. Vasemmalle. Päin tuota alusta Torakka käänsi ohjausvipua vastahakoisesti jyrkästi vasemmalle. Toinen pilotti teki saman, ja uudelleen järjestelmään palautetut peräsimen suuret lavat alkoivat kääntyä.
Koi syöksyi yllättävän nopeasti etuviistoon vasemmalle, mutta Vapaus oli nopeampi. Väisömanoveerin jälkeen, heti kun Koin aikeet oli huomattu, oli aluksen korkeutta laskettu nopeasti. Bio-Klaanin alus pudottautui lyhyen matkaa alaspäin, väistäen vinosti Vapauden yläpuolelta syöksyvän Koin. Välittömästi Hydraulinen Vapaus käytti tilanteen hyväkseen ja ampui kaikilla kääntyvillä tykeillään alaviistosta käsin Koita.
Koko Nazorak-alus tärähteli voimakkaiden raskaiden cordakien iskeytyessä aluksen pohjaan. Tuli ja räjähdykset tuhosivat järjestelmiä ja pohjan zamor-tykkejä nopeaan vauhtiin. Koi käänsi jyrkästi vasempaan, yrittäessään päästä pakoon vainoojaansa. Nyt Nazorakien alus oli kääntynyt 180 astetta alkuperäisestä sijainnistaan, komentosilta suoraan Klaaniin päin.
Sir, pudotetaan pommit nyt. Klaanilaiset ovat allamme Ei, 088 sanoi nopeasti ja jämäkästi. Täysillä kohti Klaania. Alentakaa korkeus niin, että törmäämme linnakkeeseen. Jos en voi voittaa, eivät hekään Pääpilottia puistatti kapteenin kylmä päättäväisyys ja uskollisuus aatteelle. Jopa varman kuoleman edessä tämä mietti keinoja aiheuttaa mahdollisimman paljon pahaa vihollisille. Se oli jotain, mihin Nazorakit pyrkivät.
Hydraulinen Vapaus käänsi vaivalloisesti kurssinsa ympäri. Koin suunnanmuutos kohti Klaania oli ollut aivan odottamatonta, mutta oli selvä, ettei alusta saisi päästää Klaaniin. Pian kaksi alusta olivat suorassa linjassa, Koi edessä ja Vapaus takana.
Tehmut ja Ämtur saapuivat yläkansilla, tarkemmin sanottuna potkuritelineiden välissä, sijaitsevaan tilaan, joka olisi nyt aluksen komentopaikka. Huone oli ankea ja kalustamaton. Sisällä oli vain muutama cordak-tykki ampujineen sekä pyöreitä, pieniä ikkunoita. Yhden ikkunan vieressä roikkui kiikarit.
Laivaston silloinen johtaja nappasi kiikarit käsiinsä ja katsoi niiden kautta ulkomaailmaa. Pienistä ikkunoista näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, ja sadekin haittasi, mutta Koin suuresta, vaaleanharmaasta hahmosta ei voinut erehtyä. Liekit ilmalaivasta olivat sateen myötävaikutuksesta kadonneet. Koi näytti lopettaneen kokonaan tuleen vastaamisen.
Alus pitäisi kääntää tai tuhota. Se ei saa päästä Klaaniin.
Edriv käänsi Lohrakiaan jyrkästi yläviistoon. Pommikone kaartoi perässä. Laivaston aluksen cordak soi, mutta nopeassa liikkeessä osumia ei juurikaan tullut. Lohrak joutui väistämään tiukasti miniohjusta, jonka hopeanharmaa syöksypommikone oli laukaissut. Alkutaistelusta oli näyttänyt, ettei pommikoneissa ollut aseita ilmataisteluun, mutta oli paljastunut, että niiden ohjukset toimivat myös ilmataistelussa. Alus kaartoi jyrkästi sivuun, pyrkien pääsemään takaa-ajo-asemaan. Pommikone pysyi tiukasti perillä etsien sopivaa tilannetta laukoa ohjuksia. Edrivin Lohrak syöksyi alaviistoon pakoon vainoajaansa. Takaa kuului vihellys; yksi ohjus oli taas liikkellä. Onu-Matoran veti aluksen nopeasti ylös. Hän oli kutienkin piirun verran myöhässä, sillä ohjus osui rakennuksen kattoon koneen alapuolelle, ja paineaalto lennätti roinaa päin Lohrakia. Alus sai iskun toiseen siipeensä ja lähti pyörimään holtittomasti. Edriv yritti sydän pamppaillen saada koneen oikaistua, mutta vahingoittunut hävittäjä syöksyi vaarallista vauhtia kohti maata ja rakennuksia. Viime hetkellä Onu-Matoran sai oikaistua aluksensa ja veti ylös.
Cetal, oletko kunnossa? matoran kysyi sydän pamppaillen. Vastausta ei kuulunut takaa, ampujan paikalta. Edriv katsoi nopeasti taakseen penkin suuren selkänojan yli. Takaosan läpi oli lentänyt useita sirpaleita, ja verinen matoran istui metallitangon lävistämänä takapenkillä. Pilotti irvisti. Olisi pakko laskeutua. Sitten hän kuuli jälleen vihellyksen. Matoran kirosi, ja veti niin nopean käännöksen kuin sai. Ohjus lensi hieman huti, mutta kone oli jälleen jonkun nazorakin takaa-ajon kohteena. Oli pakko laskeutua, alus ei olisi enää taistelukuntoinen. Laskeutunut alus tosin olisi täysi maalitaulu pommikoneelle
Edriv mietti vaihtoehtojaan. Hän näki merellä kaksi suurta ilmalaivaa lentävän Klaania kohti.
Kapteeni, törmäämme seitsemässä minuutissa Klaaniin Pilotin sanat kaikuivat 088 mielessä pitkään. Hän jäisi ikuisesti historiankirjoihin Nazorakina, joka uhrasi kaikkensa tuhotakseen Klaanin. Hänet muistettaisiin esikuvana, sellaisena mikä jokaisen Nazorakin pitää olla. Onko ohjus valmiina? 088 varmisti. Kyllä, sir.
Alus tärähteli voimakkaiden cordak-ammusten pirstoessa sen takaosan panssarointia. Kuului korvia vihlovaa ääntä suuren panssarilevyn irrotessa kyljestä. Massiivinen räjähdys koetteli alusta yhden ammuksen osuessa suoraan yhteen varamoottoreista. 088 ei ollut enää edes tarkistanut aluksen vahinkoja. Hän tiesi kuolevansa. Hän oli ylittänyt itsesäälin vaiheen ja oli nyt transsimaisessa tilassa. Kaikki, mitä hän ajatteli, oli kosto.
Laukaiskaa, pitkä Nazorak määräsi lyhyesti sisäpuhelimeen. Aluksen sisäinen kaapelipuhelin toimi edelleen osittain.
Viimeinen raskas ohjus oli ladattu viimeiseen ohjuslaukaisimeen. Pian se osuisi suoraan edestäpäin Hydrauliseen Vapauteen.
Harmaa nuolenkärki syöksyi ilmaan liekehtien. Vapauden ohjaaja yritti väistää pudottamalla alusta ja kääntämään alusta samalla vinoon, mutta silti kaikki tapahtui. Ohjus iskeytyi Bio-Klaanin ilmalaivan vasemmanpuoleiseen suureen propelliin, kaataen massiivisen tangon ja propellin tuhansina siruina mereen. Alus horjahti rajusti, ja puu- ja panssaripintaa lensi mereen. Suuri alus horjahti uhkaavasti ja putosi miltei mereen. Hydraulinen Vapaus olisi lamautettu ne hetket, joina se olisi ollut ainut voima Koin ja Bio-Klaanin linnoituksen välillä.
Koi oli runneltu ja pahasti vahingoittunut. Sen kyljet olivat räjähdysten sisäänpäin murskaamat, ja takaosan panssarointi oli poissa. Aluksessa ei ollut enää paikkaa, joka ei olisi saanut osumaa taistelussa. Nytkin lukuisat Lohrakit parveilivat ja kaartelivat Koin ympärillä kuin nälkäiset korppikotkat, tulittaen alusta. Kuitenkin suurin uhka, Vapaus, oli pakotettu tekemään pakkolasku rantaviivalle.
Nazorakien imperiumi oli ampunut alas Vapauden. Se kuulosti 088:n korvaan upealta, juhlalliselta.
Häntä ei olisi enää huomenna. Hänen muistonsa eläisi ikuisesti.
Neljässä minuutissa alus olisi iskeytynyt Bio-Klaanin linnoitukseen räjähdelastissa. Aamulla Klaani olisi maassa.
Surullinen sade ripotteli vesipisaroita suureen tuulilasiin. Öinen viima kävi sisään alukseen sen panssaripeitteen aukoista.
Harmaatakkinen nazorak-kapteeni oli elämäänsä tyytyväinen. Hän piteli kädessään pientä laitetta, jonka punaisesta napista puolentuhatta tonnia kylväisi tuhoa kaikkialle.
Klaanin Linankkeen korkea torni kohosi pimeyden halki. Tulta ei enää näkynyt juurikaan, ja räjähdykset olivat harventuneet. Erinäisiä aluksia kaarteli Klaanin ympärillä. Merta oli Koin alla vielä muutamia minuutteja. Sitten se törmäisi.
Nazorak sulki silmänsä ja vaipui ajatuksiinsa.
Tottelevaisuus. Tehokkuus. Kunnia.
Jostain kuului ulvontaa. Yksinäinen, vahingoittunut Lohrak lensi kohti Koita. Takaa-ajaja oli pakottanut Edrivin merelle, ja polttoainekin oli aivan lopussa. Tämä oli varma kuolemastaan, ellei saisi takaa-ajajaansa pois kannoiltaan. Edriv kostaisi Cetalin kuoleman.
BIO-KLAANIN PUOLESTA!, hän huusi. Lohrak iskeytyi vasten Koin panssarilasia, murtaen sen tuhansiksi sirpaleiksi. Alus lensi suurella nopeudella läpi komentosillan murskaten kaiken tieltään.
Massiivinen räjähdys lähti liikkeelle Koin keskiosasta pommiruumasta ja murskasi koko aluksen kuin jyvän. Kirkas tuliräjähdys häikäisi sekunneiksi koko Klaanin ympäristön. Valtava ääni kajahti läpi rannikon pitkälle merelle, ennen kuin se vaimeni.
Palavia osia Koista vajosi kuin hidastettuna alaspäin, kylmään mereen.
[spoil]Seuraava on Tongun pätkä. Se tapahtuu samaan aikaan minun pätkäni loppuosan kanssa. En saanut sitä fuusioitua tuohon kunnolla, joten olkoot erillään.[/spoil]
Ilmatila
Morthankilla ja Weedolilla alkoi olla kuumat oltavat ilmataistelun keskellä. Sen lisäksi että aluksen polttoaine alkoi olla vähissä (hiilet alkoivat loppua) hengestään taistelevan Koin Zamor-sarjatulitus oli polttanut koneen toisen etusiivekkeen kokonaan pois. Ohjaus oli hankalaa, ja Morthankin täytyi kääntää konetta puolelta toisella jatkuvasti. Vetäytymiskäskyä ei ollut nähtävästi annettu, sillä muut jäljellä olevat Lohrakit kaartelivat yhä ympärillä. Savua ja leimahduksia oli kaikkialla suurten alusten ympärillä, ja taistelun tilasta oli vaikea saada selvää.
Minulta loppuu kohta ammukset! Weedol huusi moottoreiden jylyn yli Morthankille. Meistä ei pian ole enää kuin haittaa täällä!
Säästä viimeiset hyvään paikkaan. Lentäkäämme vielä kerran taistelun keskelle!
He lähestyivät Koita yläpuolelta. Torakkailmalaivan oikeasta kyljestä nouseva savu peitti Lohrak-hävittäjän pahoilta torakkasilmiltä. Yhtäkkiä alus tärähti ja oli iskeytyä Koin kylkeen, mutta Morthankin äkillinen nosto pelasti molemmat Matoranit.
Pahus! Laskutelineet menivät! Morthank manasi. Siinä meni siistin laskeutumisen mahdollisuus.
Pahempaa seuraa! Ohjus! Ne huomasivat meidät! Ajoit suoraan tutkaan! Weedol parkaisi. Punaisena hehkuva ohjus lähestyi pelottavan kovaa vauhtia takaapäin. Ammuntapesäkkeessä istuva Weedol käytti loput ammuksensa ohjuksen tuhoamiseen, mutta ammuksen väistöjärjestelmä pelasti ohjuksen. Weedol polki hikikarpalot otsallaan hiiliä tulipesään, ja Morthank lensi nopeammin kuin koskaan. Mutta ohjus saavutti heitä. He kiersivät Koin alitse väistellen Zamor-ammuksia, mutta eivät saaneet hakeutuvaa ohjusta pois kannoiltaan. Se saavutti heitä alituisesti kiihtyvällä nopeudella. He lensivät yhä kauemmaksi taistelusta kohti rannikolla kohoavaa kuusimetsää tuhon siemenet kannoillaan.
Minä en kuole näin! Weedol karjaisi, veti ammuntapesäkkeen työkalupakista suuren jakoavaimen ja löi sillä kuvun lasin rikki. Onneksi ilmavirta pyyhkäisi lasinsirpaleet taakseen. Ohjus oli jo aivan aluksen hännillä, Weedol tunsi naamiollaan sen hohtavan lämmön viileässä yössä.
Jakoavain lensi. Sen suora osuma ohjuksen kanssa aiheutti ammuksen välittömän räjähtämisen ja pelasti Morthankin ja Weedolin suoralta kuolemalta. Paineaalto kuitenkin repi Lohrakin siivet hajalle ja paiskasi aluksen raadon parin kuusen kautta metsänpohjalle.
Morthank makasi maassa ja tuijotti tähtitaivasta. Hän arveli, että hänen kaikki raajansa olivat katki, mutta hän ei välittänyt. Pilvet repeilivät ja tähdet paistoivat niiden välistä jakaen puolueetonta valoaan kaikkien maailman kansojen kesken. Vähän ajan kuluttua Weedol raahautui oikealla kädellään hänen vierelleen ja osoitti väsyneesti merelle päin. Kaukaisuudessa valtava palava herneenpalon muotoinen ilmalaiva räjähti tuhansien aurinkojen voimalla kappaleiksi, jäännösten vajotessa mereen kuin ilta-aurinko.
Blozin taistellessa ilmassa, hän huomasi kaukana isomman aluksen, kuin syöksypommittaja. Hän yritti lähestyä alusta varovaisesti, silloin häntä ei huomattaisi niin helposti.
Äkkiä, häneen osui pommi. Bloszar ehti tehdä tulikilven, mutta vahingoittui todella pahasti ja tippui kohti maata…
Hai katsoi hämmentyneenä ikkunasta. Hän näki, kuinka Allianssin tunnuksin varustettu pommituslaivasto lipui Klaanin yli. Kuului räjähdys. Lattia tärähti. Hai kaatui lattialle komealla kuperkeikalla ja löi päänsä.
Hain kotisaari, kauan sitten ”…Lähdemme hyökkäämään kohteenamme alue viisi. Konekiväärit asettuvat paikkoihin A ja B…” Nuhjuuntunut komentajamatoran piirsi väärin päin olevan laatikon päällä olevaan karttaan kirjaimet samalla kun selosti. ”…Tykistö tukee hyökkäystä puolen minuutin raskaalla sulkutulella alueelle viisi ja sen lähelle. Kun tykistötuki loppuu, lähitaisteluryhmät 1 ja 2 lähtevät etenemään. Konekiväärit ja kivääriryhmä 5 tukevat hyökkäystä. Konepistooliryhmät 3 ja 4 hyökkäävät käskystäni. Onko selvä?”
Komentajaansa nuhjuisempi ja vihollisluotien verottama ryhmä kuittasi:”Selvä, herra komentaja” Kivääriryhmä, joukossaan nuori matoran jota kutsuttiin Haiksi, lähti asemiin. Kuului surinaa. Juoksuhaudoissa kajahti huuto: ”Pommikoneita, maihin!” Hai käpertyi suojakoloon joita oli juoksuhaudan sisällä useampia. Pommit järisyttivät maata. Hai näki suojasta, kuinka vihollispommikoneet kiisivät juoksuhaudan yli. Yhtäkkiä, ryhmä omia lentokoneita syöksyi pommittajien kimppuun. Taivaalla pommikoneen taka-ampuja tulitti perässä pörrääviä Vapausryhmän torjuntahävittäjiä. Hai katsoi haltioituneena näkyä taivaalla, jossa osittain kankaasta, osittain metallista tehdyt hävittäjät pörräsivät taivaalla. Yhtäkkiä, eräs Itsenäisyysallianssin pommikone kaartoi jyrkästi oikealle. Vapausryhmän torjuntahävittäjä kaartoi perään. Pommikone ampui tiukan sarjan, joka osui suoraan torjuntahävittäjän moottoriin. Hävittäjä lehahti liekkeihin ja syöksyi maahan. Korkeus oli niin alhainen, ettei lentäjä ehtinyt hypätä. Kone räjähti maanpintaan, lentäjän taustalta kuuluvien tuskanhuutojen säestyksellä. Toinen torjuntahävittäjä näki tapahtuneen, ja syöksyi suorin tein pommikoneen kimppuun. Hän tähtäsi tuskin lainkaan ja ampui pitkää sarjaa pitkin konetta. Yksi luoti osui taka-ampujan otsaan. Torjuntahävittäjä viimeisteli helposti homman, ja pommikonekin putosi maahan. Pian paikalle ilmaantui lisää Vapausryhmän koneita ja vihollinen ajettiin pois. ”Vaara ohi, asemiin!” Huuto kajati juoksuhaudoissa ja Hai kömpi pois suojasta. Hän näki ystävänsä Ekamin, joka juoksi juoksuhaudan mutkasta ja huomasi Hain. ”Ekam. Komennettiinko sinut konekivääreihin?” Hai kysyi. ”Kyllä. Pitää kiiruhtaa, onnea.” Ekam vastasi. ”Onnea.” Hai tokaisi ja lähti hänkin kiiruhtamaan.
Pian sotilaat olivat asemissa. Kivääriryhmä valmistautui. ”Lähitaisteluryhmät, HYÖKKÄYKSEEN!” Hai jännittyi äärimmilleen. Konekivääri alkoi laulaa. Miekoilla aseistetut lähitaisteluryhmät nousivat juoksuhaudoista ja lähtivät juoksemaan kentän poikki. Hai nosti päätänsä. Hän näki vihollisen vastapuolen juoksuhaudassa. Hän tähtäsi…
Luoti napsahti täsmälleen keskelle Hain otsaa. Nuori matoran kaatui juoksuhaudan pohjalle…
Hai heräsi. ”Ei se noin mennyt…” Hänen selässään ja otsassaan valui kylmää hikeä. Hai ymmärsi pian että pommitus oli yhä käynnissä. Hai nousi seisomaan, katsoi nopeasti ympärilleen. Hätävarustus. Hai työnsi sohvaansa sivuun, painoi seinää sen takana. Pieni luukku aukeni. Hai painoi punaista nappia ja kuului rahinaa. Hän juoksahti kaapilleen, avasi sen ja tiesi takaseinän kadonneen. Hai otti muodostuneesta aukosta itsevirittämänsä konekiväärin ja hyllyltä muutamia metallilevyjä.
Hai vuorasi ikkunan ympäristön metallilla ja viritti sitten konekiväärin toimintakuntoon. Se oli hänen mielestään koko saaren upeimpia konetuliaseita. Kaikki mukavuudet. ”Kannatti tehdä tämä pahan päivän varalle. Nyt on paha päivä.” Hai etsi tähtäimeensä Nazorakien sijainnin, työnsi konekiväärinsä piipun ikkunasta, ja painoi liipaisimen pohjaan.