Kaikki kirjoittajan Troopperi artikkelit

Troopperi

Bio-Klaani

Troopperi oli käynyt hautaustilaisuudessa, välillä, ja palasi vielä sairaalaosastolle.

“Miten voit?” kysyi samainen Matoran, jonka hän oli pelastanut.

“Paljon paremmin, täällä pystyt hoitamaan paremmalla välineistöllä.”

“Näytät voivan jo pystyä itse hoitamaan asiasi, saat lähteä osastolta pois jos haluat.”

“Kyllä, voin paremmin. Tunnen vielä kipua, mutta kestän sen.”

“Onni etteivät tärkeät elimet vahingoittuneet, isku aiheutti luultavasti “vain” suunnatonta kipua, ja vamman kylkeesi.”

Troopperi lähti kävelemään kohti ovea, mutta Matoran kysyi vielä:

“Mitähän ne leijuvat metalliolennot halusivat?”

“Etsivätköhän ne jotain, minusta tuntuu jotenkin siltä.”

Troopperi astui sairaalaosaston ovesta ulos, ja päätti mennä “lepäämään” Klaanin kahvioon.

Troopperi

Bio-Klaani

Troopperi oli kerännyt porukan Matoraneja vietäväksi turvapaikkaan, ja käveli vaivalloisesti eräällä käytävällä, kun hän kuuli mutkan takaa äänen:

Yksi teistä on kuollut…

Matoranit pelästyivät, ja Troopperi liikkui niin hiljaa kuin pystyi nurkalle. Hän kurkisti varovaisesti, ja näki pari Feterraa leijailevan ikkunasta ulos pois.

“Ne siis lopettavat.”

Jonkin ajan päästä

Aamu koittaa Klaanilla. Troopperi astui pääovista pihamaalle. Matoranit olivat lähteneet omille teilleen korjaamaan rakennuksia. Paljon väkeä olikin korjaamassa hajonneita taloja, linnakkeen seiniä ja piharakennuksia. Troopperi päätti hakeutua jonnekkin hoitoon, hänellä oli yhä vakava vamma.

Troopperi

Bio-Klaani…
Kylmä tuuli liikutti huoneen rikkinäisen ikkunan repaleisia verhoja. Troopperi tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan.

“Mitä…?”

“Olet elossa!” kuului jostain lähettyviltä ääni. Troopperi nousi istualleen. Hän ei nähnyt juuri mitään välittömästi, mutta sitten hän alkoi nähdä paremmin. Hän oli yhä samassa huoneessa, missä lyhyt ja tappiollinen taistelu Feterraa vastaan oli käyty, ja hänen “pelastamansa” Matoran oli hänen edessään. Troopperi katsoi kylkeään. Matoran oli hakenut sidetarvikkeeita, ja tyrehdyttänyt verenvuodon. Miekka oli läpäissyt panssarin, mutta ei hänen vartaloaan, ja iskeytynyt hänen ihoonsa. Matoran oli ottanut miekan varovasti, ja laittanut sen lattialle.

“Miten voin olla yhä elossa?” Troopperi ihmetteli.

“Ensiksi, minä olen lääkärinä, osaan hoitaa vammoja”, sanoi Matoran.

“Mutta eihän…”

“Toiseksi, miekka ei aiheuttanut vakavia vahinkoja sisäelimillesi, kun se osui kylkeesi, ja kolmanneksi…” hän sanoi puhdistaessaan Troopperin miekan terää verestä, “Olet tulen Toa. Sinuun iskettiin omalla miekallasi, joka oli yhä kuuma, joka auttoi asiassa. Tuli ei sinua helposti tapa.”

“Olen todella kiitollinen sinulle,” Trooperi riemuitsi.

“Pelastit henkeni, minä sinun.” Matoran vastasi.

“Tule, minun pitää viedä Matoraneja turvaan, ja etsin muitakin Matoraneja: haluatko turvaan heti, vai seuraatko minua vielä?”

“Minä seuraan sinua, katson että pysyt kunnossa. Olet heikossa kunnossa, ja autan sinua tarvittaessa.”

Niin he lähtiät hitaasti jatkamaan matkaansa…

Troopperi

Yhä Bio-Klaani
Troopperi oli juossut ylempiin kerroksiin portaita pitkin hetken yksin. Kapura oli lähtenyt joitakin minuutteja sitten omille teilleen. Matoraneja ei juuri näkynyt. Kuolleita vain. Yllättäen hän kuuli huudon.

“Apua!”

Hidaste: Matoran. Velvollisuus: Matoran eliminoitava

Troopperi astui eräästä oviaukosta huoneeseen. Seinät olivat täynnä mustia palojälkiä, ja kalustus oli mäsänä. Hajonneen tuolin takana oli Matoran, jota lähestyi Feterra.

Huutaen Troopperi syöksähti Feterraa päin vetäen miekkansa esiin. Feterra kääntyi ja ampui plasmasäteen Toaa kohti. Troopperin Hau pysäytti säteen, ja Troopperi iski Feterraan kättä miekallaan. Kuten yleensä, Feterraan jäi vain pieni naarmu. Troopperi yritti hypätä taaksepäin, mutta Feterra otti hänestä kiinni käsillään, ja toisilla väänsi Troopperin miekan hänen kädestään. Se iski. Tulikuuma miekka lävisti Troopperin vatsapanssarit, ja Feterra pudotti hänet maahan polvilleen.

Troopperi tunsi voimiensa ehtyvän. Feterra oli taas Matoraniin kimpussa. Troopperi nousi hitaasti pystyyn, ja hyökkäsi Feterraa kohti.

Viimeisillä voimillaan Troopperi otti siitä kiinni, ja paiskasi sen seinän läpi alas pihalle. Feterra päästi pudotessaan kylmän naurun, ja laskeutui turvallisesti pihalle moottoriensa avulla.

Troopperi makasi miekkansa lävistämänä lattialla. Hänen tajuntansa hämärtyi, kunnes hän näki vain mustaa.

Yö Kauhu: Troopperi ja Syvä Nauru

Mikä tätä sivua venyttää?

Klaanin pääaula

Troopperi oli saapunut Klaanin pääaulaan. Siellä ei näkynyt ristin sielua. Salin maaluksia oli pudonnut seiniltä, ja lattialla oli kaikeinmoista romua.

“Ovatkohan ne päässeet sisälle?” hän mietti.

Yllättäen, portaita juoksi alas hätäinen Matoran.

“Seis, älä mene ulos!” Troopperi käski.

“Si… sitä en aikonutkaan”, selitti pelokas Matoran.

“Oletko nähnyt mitään erityistä sisällä?” kysyi Troopperi.

“Ky… kyllä. Näin mustan olennon. Se… sen muodosta ei voinut saada selvää kuku… kuvaa, koska se näytti muuttuvan aina. Se nauroi julmasti.”

“Avde…?” mietti Troopperi.

“Mene turvaan päärakennuksen itäsiipeen, tulin sieltä, ja se oli silloin koskematon”, hän jatkoi.

Matoran otti neuvosta vaarin ja lähti.

“Julmaa naurua…” Troopperi mietti, ja lähti ylös portaita…

Troopperin salakäytävä

Bio-Klaani

Troopperi oli juossut Feterraa pakoon sisäpihalla olevan kiven taa.

“Mikä se oli?” hän mietti, “Ainakin vaikea se oli tuhota. Kenen hallinnassa nämä metallioliot ovat, ja miksi ne ovat hyökänneet Klaanille?”

Troopperi kuuli taas Feterran ääniä, mutta tämä ei huomannut häntä. Sen mentyä ohi, Troopperi alkoi liikkua varovaisesti kohti yhtä pärakennuksen salaovista.

Pian hän oli päärakennuksen itäsiiven luona. Troopperi tunnusteli seinää, ja painoi sormellaan kivien väliseen halkeamaan piilotettua nappia. Seinään aukesi aukko, josta Toa puikahti sisälle.

Valot sytytettyään hän huomasi olevansa valkoseinäisellä käytävällä. Käytävän toisella seinällä oli ovia muutaman metrin välein. Täällä ei näkynyt mitään merkkiä vihollisten olemassaolosta. Käytävän toisessa päässä oli ovi, josta pääsi pääaulaan. Troopperi lähti kulkemaan kohti ovea, toivoen tapaavansa aulassa Klaanilaisia.

Troopperi

Kuinka ollakkaan, taas Bio-Klaani

Troopperi liikui varovaisesti sisäpihan halki. Hän ei nähnyt ulkona eläviä Matoraneja, ja hän toivoi että ne olisivat kaikki sisällä. Hän oli vain muutaman metrin päässä Klaanin päärakennuksen ovesta, ja oli jo vetämässä sisäänpääsykorttiaan, kun hänen vartaloonsa osui plasmasäde. Se heitti hänet suoraan päin pihalla kasvavaa puuta. Puunrunko rusahti hieman Toan paiskautuessa siihen.

“Tehtävä: Toa eliminoitava”

Näkyviin tuli Feterra. Troopperi sai itsensä ylös maasta, juuri kun Feterra ampui uutta sädettä. Troopperi väisti kierähtämällä sivuun, ja vetäisi miekkansa. Hän hyppäsi ilmaan, aikoen halkaista tuon metallisen olion yhdellä iskulla.

Bong.

Troopperin isku ei tehnyt muuta jälkeä kuin pienen lommon Feterraan, joka tulikin siitä, kun Toa melkein rysähti sen päälle. Troopperi tajusi, ettei niitä voi noin vain tuhota. Hän väisti seuraavan säteen nipin napin, ja alkoi kiertää Feterran taa. Sen sensorit kuitenkin (Tai no tietenkin) havaitsivat liikkeen, ja se kääntyi Troopperin mukaan. Troopperi sukelsi (taas) uuden sinisen plasmapurkauksen ali aivan Feterran eteen, ja tönäisi sen puuta päin. Feterran paiskautuessa puuhun, puu katkesi, ja Feterraan tuli koko törmäyksestä vain pieniä lommoja.

Feterra alkoi tulittaa sarjatulta, jota oli Troopperin vaikea väistellä. Moni osui häneen, tehden jälkiä panssariin.

“En kestä enää kauaa”, Troopperi tuumi “Täytyy päästä pakoon siltä.”

Troopperi

Bio-Klaani

Troopperi oli astunut Klaanin porteista sisään. Sisäpihalla liikkui Feterroja ampuen kaikkea liikkuvaa. Pari Matorania yritti rikkoa yhtä kirveillä, mutta sen kuori kesti, ja plasmasäteet ajoivat Matoranit tiehensä.

“Avde”, Troopperi mietti.

Yllättäen häntä alkoi huimata, silmissä musteni. Troopperi tunsi yllättäen kivun, joka tuli hänen päänsä sisältä. Hän polvistui tuskasta maahan. Hän näki vain mustaa.

Yllättäen kuului julma ääni.

“Avde”

“…”

“Avde”

“Avde”

Sana “Avde” toistui Troopperin päässä, kunnes hänen hermonsa pettivät. Troopperi irvisti. Tällaista tuskaa hän ei ollut ennen kokenut. Yllättäen ääni vaihtui julmaksi nauruksi. Troopperista tuntui, että valtavat varjoseinät olisivat puristäneet häntä kasaan. Troopperi ei tiennyt, kuinka pitkään hän siinä tuskissan oli ollut, kun sisäinen kipu hellitti. Kuin valtavat, mustat seinät olisivat liikkuneet takaisin paikoilleen. Troopperi alkoi taas nähdä. Kun hän katsoi ylös portin päälle, punainen teksti oli poissa.

“Avde?” Troopperi mietti.