Kaikki kirjoittajan Sugandalf artikkelit

Isku Nazorak-pesään: tahtorakin ateria

Tyrmä areenan alla

Summerganon ja Keetongu yrittivät kuumeisesti keksiä jotain. Tahtorak ei pääsisi heidän luokseen, mutta sen karjunta ei tehnyt heidän oloaan mukavaksi. Ja heidän vihollisensa saattaisivat pahimmassa tapauksessa yrittää napata heitä…

Tyrmässä ei tuntunut olevan mitään erityisen hyödyllistä. He eivät onnistuisi kaivamaan minkäänlaista tunnelia, mutta heitä ei houkuttanut heittäytyä taisteluun Tahtorakia vastaan tuhatpäisen vihollislauman edessä. He katsoivat parhaaksi varustautua taisteluun niin hyvin kuin taisivat, keräämällä teränpalasia ja sen sellaista. Ehkä he onnistuisivat tekemään heittoaseiksi paremman puutteessa kelpaavilla teränpaloilla ja miekoillaan tarpeelliset vahingot Tahtorakiin. Yleisö meuhkasi, mutta näreissään. Se ei pitänyt tällaista enää lainkaan huvittavana. Muutama oli noussut katsomon laidoille seisomaan ja osoittelemaan tyrmää suutuksissaan. Sankarikaksikko näki siinä tilaisuutensa. Nazorakien kiihtyessä he päättivät tehdä jotain uhkarohkeaa ja he säntäsivät takaisin areenalle, sillä Tahtorak oli kiinnittänyt huomionsa katsomon reunoilla meuhkaaviin nazorakeihin. Keetongu väänsi kalterit tieltään ja kömpi areenalle. Summerganon ja Keetongu heittivät molemmat kevyimmät sarvenpalat, jotka he olivat löytäneet kohti reunalla seisovia nazorakeja ja heidän suunnitelmansa toimi: yksi putosi areenalle saatuaan osuman jalkaansa. Yleisö raivostui ja Tahtorak sai ateriansa Summerganonin ja Keetongun kiitäessä kohti porttia. Torakanmokoma ei pedolle riittänyt, vaan se säntäsi hurjan raivon ja himon vallassa sankarien kimppuun ja yhyttikin kaksikon areenan päädyssä, josta lähti pienet tikapuut tasanteelle, jossa oli portti. Peto sai tikapuiden juurella päähänsä syvät vammat kaksikon miekoista ja ne pari sokeaa sekunttia, jotka peto koki, olivat pelastus Sugalle ja Keetongulle, jotka kipusivat peräkkäin tikkaille. Pienelle tasanteelle päästyään he ryntäsivät ovesta käytävään. Käytävä oli pimeä, eikä sieltä kuulunut ollenkaan ääniä. Tämä oli oletettavasti huoltoreitti siltä varalta, että areenalla täytyisi tehdä jotain. Nazorakit tajusivat, että sirkus oli ohi ja takaa-ajon pitäisi alkaa. Summerganon ja Keetongu pistivät juoksuksi, sillä Nazorakit tunsivat epäilemättä tämän paikan kuin omat taskunsa. Tahtorakin karjunta kuului yhä: “KERTOKAA! ja seinät tuntuivat tärisevän.

Summerganon ja Keetongu juoksivat pimeää käytävää jokusen minuutin ajan ja he päätyivät avarampaan käytävään. Alkoi kuulua useiden askelten kaiku. He ryntäsivät eteenpäin ja pian näköpiiriin ilmestyi muutama vihollinen, mutta vapaudenhimoista sankarikaksikkoa ne eivät pidätelleet, vaan jäivät miettimään mikä iski…

Summerganon ja Keetongu tiesivät, että koko luolasto on hälytystilassa, mutta ketään ei näkynyt missään. Takaapäin alkoi kuitenkin kuulua jälleen askelten ääniä, heidän perässään oli massiivinen vihollislauma.

Suga ja Keetongu löysivät käytävän varrelta oven ja siitä astuttuaan he näkivät avaria tiloja. He olivat ilmeisesti seuranneet varastointia ja areenan kunnossapitoa varten tarkoitettua käytäväverkostoa pesän keskustan tienoille. Nazorakit etsivät heitä ilmeisesti aivan muualta tai sitten valtavan väkijoukon kaaosta ei oltu saatu kunnon järjestykseen, vaan vain pieniä ryhmiä oli päässyt takaa-ajoon. Heidän aikaisemmin kuulemansa askeleet voimistuivat. Kaksikko pisti jälleen juoksuksi ja suuntasi kohti keskustaa. He kuulivat aiemmin havaittujen takaa-ajajien lisäksi muidenkin askelia, jotain tutumpaa… Ja ääniä. “Elleivät vaistoni ole erehtyneet pahemman kerran, meillä kävi juuri mahtava tuuri.”, sanoi Summerganon iloisesti, vaikka olikin yhä varuillaan. Keetongukin piristyi, sillä keskustaan saapuessan (ja pari vihulaista tyrmättyään) he törmäsivät tovereihinsa keskustassa. Harmi vain, että monikymmenpäinen vihollislauma oli aivan lähellä ja uloskäyntejä varmaan tukittiin koko ajan. Mutta kun Manu, Matoro ja Make olivat siinä ja ryhmä oli jälleen yhdessä, syttyi heihin toivo ja taistelutahto rajummalla liekillä kuin aikoihin. “Tästä se lähtee.”, totesi Make. “Me pääsemme ulos.”, totesi Summerganon ja niin ryhmä ryntäsi yhtenä rintamana takaa-ajajia päin, joiden suuri joukko ilmestyi keskustaan.

Isku Nazorak-pesään: Tahtorakin taisto

Tyrmä/areena maan alla.

“…yritän keksiä jotain!”
Keetongun ääni kaikui Summerganonin päässä, kun hän nosti voipuneena toveriltaan saamansa miekan. Mutta hänen järkensä tuntui terävöityvän Keetongun kehotuksesta. Hän onnistuisi, kyllä Keetongu keinot keksii. Täytyi vain pelata aikaa… Ja se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on Tahtorak. “Toivottavasti pysyt poissa tuon tieltä.”, Summerganon sanoi hiljaa, vaikka hän tiesi ettei Keetongu kuullut. Suga totta tosiaan toivoi, että Keetongu keksisi jotain ja onnistuisi pysymään poissa pedon tieltä, sillä vaikka se tuntui olevan kahden vaiheilla ja hämillään, kiitos pauhaavan yleisön ja edessä odottavan saaliin, tekisi se ratkaisunsa nopeasti. Summerganon kohotti Keetongulta saamansa miekantekeleen ja ajatteli, että tämä olisi vain yksi taistelu muiden joukossa. “Tai ei, ei ole. Toverieni vuoksi minun täytyy selviytyä. Itseni vuoksi. Ja minähän selviydyn.”, hän uhosi itsekseen ja tunsi itsensä huomattavasti pidemmäksi ja vahvemmaksi kuin vielä hetki sitten. Ilman haarniskaa oli myös helppo liikkua, eihän raskaasta haarniskasta mitään iloa olisi Tahtorakin hampaissa ollutkaan, sitä se ei kestäisi.

Tahtorak näytti saaneensa tarpeeksi katsojien töllistelystä ja kääntyi silmät leiskuen Summerganonia kohti. “Se on meno nyt.”, Suga ajatteli ja oli valmiina loikkaamaan pois sen tieltä. Tahtorak karjaisi: “KERTOKAA!” ja lähti huitoen löntystämään Summerganonia päin. Suga otti askeleita taaksepäin, pitäen katseensa jatkuvasti Tahtorakissa. Ja sitten hän teki nopean loikan vasemmalle ja juoksi areenan toiseen laitaan ja sekös Tahtorakia suututti. Äkkinäinen liike ärsytti sitä ja se jatkoi meuhkaamistaan ja säntäsi taas Summerganonia kohti, mutta Suga ei jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti juoksemaan sitä kohti miekka ojossa. Tahtorak huitaisi lähestyvää soturia kädellään ja sai miekasta näpeilleen. Isku oli kuitenkin tarpeeksi luja kaataamaan Summerganonin, mutta tämä nousi nopeasti ja säntäsi taas vähän matkan päähän. Tahtorak ei hellittänyt, vaan kävi uuteen syöksyyn. Juoksentelu otti koville, mutta Summerganon jatkoi. Sitten kuului huuto: “SUGA!”.

Pauhaavan yleisön meteli tuntui katoavan, kun Summerganon sai uutta toivoa. “Keetongu, pelastatko meidät nyt..?”, hän ajatteli ja antoi Tahtorakin rynnistää aivan lähelle. Juuri kun se valmistautui tarttumaan Sugaan, tempaisi Suga Keetongun improvisoimalla miekalla rajun lyönnin Tahtorakin naamalle ja hyppäsi saman tien sivulle ja Tahtorak rojahti rähmälleen siihen, missä Suga oli puoli sekunttia sitten ollut. Se nousi nopeasti, mutta Summerganon oli taas sännännyt pois. Nazorakeja ei enää huvittanut.

Isku Nazorak-pesään: taistelu jatkuu

Nazorakien luolasto, asutuskeskus

Saarto tiivistyi koko ajan vähän, mutta sankareiden horjumattomuus ja rohkeutta uhkuva olemus pelotti torakoita. Joka kerta, kun ne yrittivät iskeä saivat ne niskaansa jäätä, tulta ja Keetongun heittämän torakkatoverin. Teräaseet tekivät lähelle päässeistä selvää. Mutta väsymättömiä sankarit eivät olleeet ja tämän torakat tiesivät. Sankareiden ei auttanut, kuin yrittää puskea läpi. Mutta heidän piti samalla suojata Manua ja saada tämä tolpilleen. Manu tuntui virkoavan hieman, mutta liikkuminen tuotti vaikeuksia ja voimien käytöstä ei tullut mitään. Niinpä sankarit ryhmittyivät kiilaksi. Keetongu rynnisti etummaisena torakoita päin, jotka eivät kestäneet pysytssä raskaan iskun voimasta. Torakoita kaatui dominonappulan tavoin ja Keetongun vieressä, kiilan sivuilla juosseet Matoro ja Mahriking hoitivat horjuvat ja kaatuneet viholliset elementtivoimillaan ja kun selvästi ohentunut vihollismuuri taas tuli eteen, oli aika ottaa aseet esiin. Keetongu raivasi tietä, Matoro ja Make hoitivat hidasteet ja Summerganon huolehti siitä, että Manu pysyi liikkeessä. Tarpeen tullen hän nitisti muutaman päälle karkaavan torakan.

Nazorakeja oli kuitenkin paljon ja vaikka ne olivatkin menettäneet saartorenkaansa, tulvi niitä yhä joka puolelta ja sankarit uhkasivat jäädä taas satimeen ja mikä pahinta, erilleen toisistaan. Sinkoilevat tuli- ja jääsäteet pitivät kuitenkin viholliset sen verran kaukana, etteivät ne päässet murtamaan kiilaa.

Nazorakit alkoivat taas ampumaan ohjuksiaan ja sankareilla oli täysi työ niiden väistelyssä. Manu voi jo hieman paremmin, mutta Summerganon oli vuorostaan vaikeuksissa Mahrikingin kanssa vihollisten iskiessä kiilan, joka murtui samalla hetkellä, selustaan. Keetongu ja Matoro eivät päästäneet ketään Manun luokse, mutta vaikka nazorakit eivät päässeet puusta pitkään aikeissaan listiä sankarit, ei sankareillakaan mennyt niin hyvin. He olivat vihollislauman, joskin selvästi heikentyneen ja rakoilleen sellaisen keskellä ja jollei Manu pian virkoaisi, olisivat he jälleen äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Nazorakit alkoivat tiivistää saartoaan ja ne torakat, jotka yhä seisoivat olivat melko voimakkaita. Sankarit kasaantuivat ringiksi, jonka keskellä Manu oli. He olivat päättävisiä ja valmistautuivat jälleen taisteluun. Jos he onnistuisivat murtautumaan vihollismassasta läpi, olisi vihollisista puhdistunut pakotie (nazorakeja oli tulvinut sieltä taisteluun mukaan) heille pelastus.

Isku Nazorak-pesään: berserk-Suga

Laavaluolastossa

Zyglakien takaa-ajo alkaa raivoisasti. Aivan kuin silkka viha antaisi niiden vaunuille lisää vauhti. Klaanilaisten päättäväisyys ei horju, vaan he menevät koko ajan eteenpäin..

Ilma on tunkkaista ja kuumaa. Zyglakit eivät ole hellittäneet, vaan viilettävät klaanilaisten perässä. Edessä näkyy jälleen luolantapainen. Se on suuri… “Tuolta voimme päästä ulos!”, Glatorianking huutaa. Muut eivät uskalla veikkailla, mutta He alkavat kuulla jopa edestäpäin Zyglakien meteliä. “Ne ovat joka puolella!”, Mahrikinh karjaisee. “Meidän pitää hypätä!”, Matoro TBS huutaa ja sen he tekevätkin. Luolan suu aukon lähellä oleva kieleke pelastaa klaanilaiset ja he loikkaavat sinne. Kaikki makaavat kasassa hetken, mutta kuullessaan Zyglakien lähestyvän, täytyy heidän jatkaa. Luolasta tuntuu huokuvan raikasta ilmaa… He pääsisivät ulos. Mutta sieltäkin alkaa kuulua meteliä. “Ne tulevat.”, sanoo Keetongu.

“Emme pääse ulos!”, Summerganon toteaa ja jatkaa: “…mutta päästivät he tai eivät, me taistelemme ulos.”

Zyglakeja rynnistää luolasta, mutta ensimmäiset kaatuvat Summerganonin miekkaan ja MahriKingin keihääseen, mutta rynnistys sen kuin jatkuu ja muut liittyvät taisteluun. Luolasta ei pääse ahtaalle kiellekkeelle yhtäkään Zyglakia, kiitos klaanilaisten horjumattomuuden, mutta suu aukko on tukkeessa niistä. Ne änkevät väkisin läpi. Köysirataa pitkin saapuu lisää Zyglakeja, mutta ensimmäiset hyppääjät lentävät päistikkaa alhaalla näkyvään rotkoon ja ne jotka pääsevät kielekkeen kohdalle seivästyvät takalinjoja varmistavien klaanilaisten aseisiin. Yhden kohtaloksi koituu vastaanottaa Keetongun lyönti ja lentää vastakkaista seinää päin ja pudota sieltä laavaan. Mutta jopa ahtaita, kuilun seinämillä olevia pieniä polkuja pitkin yrittää Zyglakeja, mutta urheasti klaanilaiset ne torjuvat. “Niitä tulee jatkuvasti, meidän on pakko puskea läpi!”, Manu sanoo ja muut nyökkäävät. Klaanilaisten raivokas rynnäkkö puhkaisee tunnelissa olevian Zyglakien rivistöt ja klaanilaisten onneksi luola avartuu lähes heti sisäänkäynnin jälkeen, joten he saavat tilaa taistella. Hieman laavatunneleita raikkaampi ilma antaa lisää tahtoa. Ensimmäinen hyökännyt Zyglak-aalto on lähes kaatunut. Summerganon lävistää yhden miekallaan ja Makuta Nui, tuttavallisemmin Manu antaa isän kädestä muutamalle. Ensimmäinen aalto on maassa, klaanilaiset hengähtävät.

“Niitä tulee lisää… ja niillä on jotain vahvaa mukanaan.”, Keetongu sanoo synkästi. “Meidän on pakko jatkaa.”, Mahriking toteaa ja niin he lähtevät juoksemaan luolaa eteenpäin. Se tuntuu koko ajan suuntaavan ylöspäin, joten ehkä he pelastuisivat. Mutta niin kauan ovat Zyglakit vuoren uumenissa olleet, ettei yksikään kolkka ole heille pääsemättömissä. Klaanilaisten huomamaattomissa olleista sivutunneleista alkaa tulla lisää vihollisia ja takaapäin kuuluu askelia. Ainoa vapaa tie on ylöspäin. He juoksevat viholliset kannoillaan. Siellä täällä on laavauomia. Klaanilaiset päätyvät avaraan kammioon, jonka keskellä on silta valtavan rotkon yli ja toisella puolella portaat ylös. Silta on keskeltä katki, mutta hyppääminen on aiempien ponnistusten rinnalla pikku juttu.

Mutta zyglakien viimeinen, voimakkain aalto tulvii joka raosta ja klaanilaiset huomaavat olevansa joka puolelta piiritettyjä. Luolasta, josta he tulivat, kuuluu askelia ja huutoa. Ne tulevat. Heitä piirittävät Zyglakit käyvät päälle. Ensimmäiset kaatuvat helposti, mutta jatkuva päällekäyminen tuottaa tulosta: Summerganon katuu kolmen Zyglakin rynnistäessä päälle ja vaikka Manu onnistuu ne hoitelemaankin, ovat klaanilaiset joka puolella vaikeuksissa. Zyglak on haavoittanut Summerganonia hieman ja ylösnouseminen on tuskallista. Hän näkee kolmen Zyglakin juoksevan kohti muiden selustaa. Vihollisia on enää vähän, mutta sitäkin sitkeämpiä ne ovat. Summerganon nostaa miekkansa ja juoksee noita kolmea päin. Yhdeltä hän sivaltaa pään pois, toinen saa kohtalokkaat osumat lähes joka puolelle ja kolmas perääntyy kauhuissaan ja horjahtaa rotkoon. Juuri, kun klaanilaisten vääntö näyttää kääntyneen voitoksi, kuuluu luolasta jälleen meteliä. Ei paljoa askelia, mutta jotain normaalia Zyglakia vahvempaa taitaa olla tulossa…

Isku Nazorak-pesään: Sugan kuumat paikat

Summerganonin tunsi helpotusta, mutta jotain tuntui olevan yhä vialla. Summerganonilla oli aavistus, että heidän eteensä heitettäisiin taas jotain. Hän piti käden miekalla. Kaikki olivat helpottuneita, mutta valppaita. Heikoista elementtivoimistaan huolimatta hän oli onnistunut Matoron kanssa siinä, että kiven ja laavan välissä oli jotain… Mutta kuumuus alkoi kyllä jo vähän painaa.

Edessä näkyi onkalon seinässä oleva painauma ja tarkemmin katsoen, siellä saattoi olla myös pienehkö luola. “Saisimmeko pysäköityä tuohon, tarvitsemme hetken lepoaikaa.”, Summerganon ehdotti. Virtaus tosin vei heitä väkisin sitä kohti, joten valintaa ei juuri tarvinnut tehdä. He antoivat lohkareen “rantautua” ja Summerganon ja Matoro TBS tekivät melkoisen ponnistuksen jähmettämällä sen alustavasti kiinni. Pieni luola oli tosiaan niin pieni, kuin miltä se oli laavajoelta näyttänyt. Mikäli normaali toa olisi sinne päässyt, olisi poistuleminen ollut työn ja tuskan takana. Mutta sitten kuului ääniä.

“Zyglakeja…”, Mahriking totesi. Muut lopettivat juttelunsa ja kääntyivät kohti onkaloa. “Eivätkö ne koskaan lopu…”, Glatorianking murahti. “Pitäisikö meidän jatkaa jotenkin matkaa..?”, hän jatkoi. Lohkare alkoi irrota “laituristaan”, joten vaihehtoja ei ollut. Ponnistelujen jälkeen ryhmä sai sen jälleen virtaukseen, joskin heistä alkoi tuntua, ettei se kauaa kestäisi… Zyglakit laajensivat omalla, tuhoisalla tavallaan edellä mainittua onkaloa ja yrittivät hypätä ryhmän perään, mutta kaksi putosi laavaan ja kolmas yrittäjä pääsi jo lohkareelle, mutta Summerganonin nopea sivallus haavoitti sitä ja se putosi horjuen laavaan.

“Taas sitä mennään.” Keetongu totesi. Mutta nyt edessä näkyi jotain muuta, kuin levähdyspaikka…

Joku varmaan osaa heittää jotain jatkoa.

Isku Nazorak-pesään: Odotimme sinua Suga

Summerganon suuntaa kohti linnaketta, jotta tehtävä saataisiin käyntiin. Vaikka hän oli rauhallisella mielellä, tunsi hän silti pientä jännitystä. Mutta hän oli onnellinen. “Jälleen menossa mukana.”, hän ajatteli ääneen.

Matoro ja kumppanit kuulevat askelia. “Summerganon saapuu.”, toteaa Mahriking ja on aivan oikeassa: Summerganon ilmestyy paikalle.

“Odotitteko pitkäänkin?”

Isku Nazorak-pesään: Suga haluaa tiimiin

Suo

Summerganon samosi yhä suolla… Ketään ei näkynyt eikä mistään kuulunut yhtään mitään. Usvaa ei ollut paljoa, mutta Summerganonista tuntui, että hän olisi pimeyden ja sumun saartama ja aivan ulottumattomissa. Mutta hän jatkoi silti. Edessäpäin alkoi näkyä puita. Ensin niitä oli vain harvakseen, mutta hyvin pian eteen avautui kunnon metsä. Summerganon kuuli jo ääniä. Ne tuntuivat etäisiltä, mutta äänien kuuleminen antoi Summerganonille virtaa ja hän pisti oitis juoksuksi.

Näköpiiriin ilmestyy kalliota ja Summerganon kuulee vesiputouksen äänen. Ja askelia… ne lähestyvät. Summerganon piiloutuu suuren kiven taakse laittaa käden miekalle. Askelten äänet kovenevat. Puiden välissä näkyy hahmo… Summerganon ei tunne pelkoa eikä jännitystä, vaan on jopa hieman huvittunut ja ikäänkuin aavistaa jotain… jotain, mikä ei ole pahaa. Syy tälle paljastuukin pian: hahmo paljastuu Matoro The Blacksnowiksi. “Viimein tuttuja…”, Summerganon sanoo huokaisten.

Matoro selittää nopeasti tilanteen: Iskuryhmä, Nazorakit…

Summerganon hymyilee ja tuntee taas olevansa vireessä ja innoissaan.
“Jos iskuryhmässä on tilaa, olisin mielelläni mukana…” hän sanoo hymyillen.