Kaikki kirjoittajan Rona artikkelit

Klaanon Rope

Die Aufstandzusammenkunft.

4 kommenttia

Nazorak-Pesät

Syvissä kaivostunneleissa eräs kaivajana toimiva torakka huokaisi helpottuneena, kun taukopilli vihellys kaikui käytävissä kaiken muun kolkkeen ja kaivunnasta lähtevän äänen ylitse. Hän jätti hakkunsa muiden työvälineiden joukkoon, jotka kerättiin yhteen aina taukojen ja työvuorojen loppumisen jälkeen.
Ruskea työläinen jonotti tympiintyneenä ruokajonossa, joka oli parhaillaan viiden metrin mittainen. Kun hän viimein pääsi ruuan jakelutiskille, hän sai lautaselleen vain kasan epämääräistä, hajutonta ja mautonta, koneellisesti tuotettua vihertävää muusia, joka oli rakenteeltaan kokkareista.

Hän huokaisi kyllästyneenä, kun kauhaisi ruokaansa leveällä metallilusikalla, jonka kuoppa oli niin olematon että se muistutti pikemminkin lastaa, ja työnsi annoksen kitaansa. Hän jauhoi sitä torakkamaisilla hampaillaan pahemmin nautiskelematta ja nielaisi massan pian suustaan.
Hän laski kyynärpäänsä metalliselle pöydälle ja nojasi päänsä kämmeneensä.
Aina yhtä ja samaa mössöä, Torakka ajatteli. Hän pystyi vain haaveilemaan, mitä ylimysluokan hienostoravintoloissa tarjoiltiin upseereille.

Eräs maavoimien tummanharmaaseen takkiin pukeutunut kenraalimajuri käveli valokivin valaistun, sileäksi hiottua käytävää pitkin. Hän oli viettänyt koko päivänsä lähinnä lorvien omassa ylellisessä toimistossaan, välillä muutaman raportin sotatantereilta katsastettuaan. Nyt hän oli menossa tyydyttämään ruokahaluaan, vaikkei hän varsinaisesti ollut nälkää aikoihin tuntenutkaan. Parin askeleen päässä sileä käytävä päättyi oviaukkoon, jonka takaa tulvi himmeää valoa.

Ruskea torakka astui tunnelista huikeaan näkymään: Hänen edessään aukesi valtavan korkea luonnon luola. Sen katosta roikkui suuria stalaktiitteja, jotka olivat muodostuneet satoja vuosia sitten kalliossa olevista rei’istä vuotavan veden muovaavia.

Torakkamajuri seisoi teräsristikoista tehdyllä sillalla, joka oli pultattu kiinni luolan seinämässä. Ne olivat vankasti kiinnitetty kovaan kalkkikiveen ja siltaa ympyröivät korkeat kaiteet, ettei kukaan sattuisi putoamaan sieltä. Nazorak katsoi alapuolellaan jyrkän seinämästä loivenevan rinteen, jota peitti kuin metsä katosta liuenneesta kalkkikiviaineksesta syntyneitä stalagmiitti rykelmiä, taakse.
Rinteen takana aukeni suuri louhos, jossa kaivostyöläiset louhivat malmeja ja toivat niitä jalostettaviksi sulatusuuneihin. Louhoksen rautauunien tulet ja spottivalot näyttivät punertavilta pisteiltä savuverhojen hälventäminä tuolta korkealla olevalta sillalta katsottuna.

Majuri nuuhkaisi hajuelimiinsä kaivoksista kantautuvaa savun, hien ja sulan metallin epätasapainoista hajun sekoitusta. Luolan pohjalta nousevaa lämmintä ja tunkkaista ilmaa säädeltiin tehokkaan tuuletusjärjestelmän avulla, ettei luolassa olijoilta loppuisi happi. Yllättäen, alhaalla olevasta kaivostoiminnasta huolimatta, massiivisen luolan katossa ei ollut meteliä. Normaaleissa luolissa ääni kumahtelisi seinistä toiseen loputtomasti aiheuttaen hermoja riipivää meteliä, mutta tähän nazorakien insinöörit olivat varautuneet tekemällä kaivoksien seinistä täysin äänieristettyjä.

Yksinäinen torakka tunsi pientä ylpeyttä upeasta kaivoksesta ja muutenkin lajinsa kehittyneisyydestä. Saihan hän olla Puhtauden lajin edustaja.
Kauempaa hän ei kuitenkaan jaksanut seisoskella kolkolla sillalla. Hänellä oli tapaaminen.
Hän nousi portaat ylös korkeammalla olevalle terässillalle, joka johti suuren stalagmiitin juureen rakennettuun rakennukseen. Kun metalliristikosta tehty silta liittyi tippukiveä kiertävään tasanteeseen, se muutti tasaisemmaksi teräslevyksi, joita peitti punainen silkkimatto. Tasanteen kaiteilta nousi tasaisin välimatkoin lyhtypylväitä, joissa lepattava tuli loi mukavamman tunnelman kuin valokivien kylmä hehku.
Mustasta kivestä koostuvaan seinämään oli kaiverrettu syvennys, jota kannattelivat kaksi marmorista pylvästä. Syvennyksen seinä oli tummanruskeaa puuta, jonka keskellä oli jyhkeät tammiset pariovet, ja niiden molemmin puolilla kapeat ikkunat. pariovien edessä seisoi kaksi armeijan univormuun pukeutunutta vartijaa.

Kenraalimajuri harppoi punaista mattoa pitkin oville, jonka viereisistä ikkunoista kajasti kodikasta valoa luolan pimeyteen. Vartijat tekivät kunniaa, joihin hän vastasi vain nyökkäyksellä.

Ravintola oli keskisuuri, kahdeksankulmion muotoinen, jonka kaksi vastakkaista seinää olivat pitempiä kuin päätyseinät.
Ravintolan sisustus oli viihtyisä ja elegantti:
Valkoisiksi maalatut kiviset seinät oli viihtyvyyden vuoksi peitetty tummanruskeilla puupaneeleilla, joissa oli säännöllisiä koristeellisia kaiverruksia. Seiniä koristivat myös tasaisin välimatkoin punaisesta kankaasta tehdyt verhot, joissa koreilivat kultaiset koristeompeleiset Nazorak-symbolit ja muut tuon hyönteismäisten olentojen imperiumin tunnukset.
Katosta roikkuvien kattokruunujen, leveillä ruokapöydillä makaavien kynttelikköjen ja seinustoihin kiinnitettyjen öljylamppujen hämärä valo loi kodikkaan ja säädyllisen tunnelman.

Lattiaa peitti pehmeä, tosin keinotekoisesta villasta kudottu, vihreä kokolattiamatto. Puolivaloisa Sali oli täynnä pöytiä, joiden ääressä istuivat mitä silmäätekevämpiä torakkain kenraalistoa nauttimassa hienoista juomista ja kertaamassa töihinsä liittyvistä asioista ja politiikasta kollegojensa kanssa.
Nazorakien ainoa sallittu ja tuettu taiteellinen suuntaus oli Nazoralainen realismi, jonka tarkoituksena oli ylistää imperiumin saavutuksia ja osoittaa torakkain rodun puhtautta ja ylivertaisuutta muihin lajeihin nähden.
Vain harvoilla torakoilla oli tarpeeksi kuvataiteellista lahjakkuutta ja taiteilijan lahjoja tähän harvinaiseen tehtävään, ja se onkin yksi Nazorakien propagandan muodoista.

Sama koski myös ruuan laittoa. Vain johtokunnalla ja upseeristolla oli käytössään huippukokkeja, jotka loihtivat heille heidän arvoonsa kuuluvaa ravintoa. Nelikätiset, valkoisiin kokin vaatteisiin pukeutuneet hyönteisrahit olivat monikätisyyksiensä takia nopeita ja pystyivät tekemään monia työtehtäviä saman aikaisesti. Tarkan haju- ja makuaistin ansiosta kokit pystyivät jäljittelemään tarkat aromit, ja luomaan niistä tasapainoisen ja maittavan kokonaisuuden. Yhden ruoka-annoksen kimpussa saattoi olla samaan aikaan viitisen hyönteiskokkia.

Pitkä, kalpea keittiömestari leikkasi lihakimpaleen peukalon paksuisiksi, pitkiksi siivuiksi. Hän tarttui pihviin, lisäsi sen kuumalle messinkipannulle ja antoi sen kypsyä. Tulikuumasta pannusta huokuva lämpö ja höyry sai hien kihomaan torakan kasvoille. Hän pyyhkäisi äkkiä otsaansa valkoisella rätillä ja laski sen pöydälle. Hän tarttui ruokatasolla olevaan pulloon, joka sisälsi siirapin ruskeaa nestettä. Hän otti korkin pois ja kaatoi tilkan alkoholipitoista nestettä pannulle, joka leimahti liekkeihin. Kun alkoholi oli höyrystynyt lihasta, kokki nosti sen lautaselle ja ripotteli mausteita ja erilaisia yrttejä lisäämään makua. Lautaselle hän lisäsi lisukkeeksi vielä kasviksia erilaisilla valmistustavoilla tehtyinä.
Keittiömestari huokaisi tyytyväisenä ja huikkasi apulaiskokkiaan viemään annoksen keittiön suulla odottavalle tarjoilijalle. Lyhyempi kokki luovi keittiössä käyneen kuhinan lävitse huoneen toisella puolella olevalle tiskille, josta armeijan univormuun sonnustautunut tarjoilija otti sen ja kuljetti lautasen ryhdikkäästi kävellen salin puolelle.

Kenraalimajuri astui hienostoravintolan ovista sisään täpötäyteen saliin. Heti hänen saavuttuaan matalahko tarjoilija riensi palvelemaan häntä. Hän kertoi, että oli tullut tapaamaan työtoveriaan, ja tarjoilija pyysi majuria seuraamaan itseään ja ohjasi tulokkaan täysien pöytien ohitse. Koska kenraalimajuri oli vielä aika alhaalla Nazorakien hierarkiassa, häntä ylempiarvoiset torakat vain vilkaisivat häntä.

Viimein hän saapui pöydän luo, jonka edessä istui yksinäinen nazoupseeri. Hän nosti puolillaan kirkkaan punaista rypälejuomaa olevaa lasiaan tervehdykseksi majurille, kun tämä istui häntä vastapäätä.
”Täälläpä on tänään täyttä”, majuri virkkoi.
Istuttuaan, tarjoilija ojensi majurille ruoka- ja juomalistan, jonka jälkeen palvelija poistui tarkistamaan muiden asiakkaiden viihtyvyyttä, kun majuri selaili listaa. Toinen upseeri siemaisi juomaan ja kallisti hieman päätään katsoakseen majurin olkapään yli.
”Katsos keitä tuolla on”, hän nyökkäsi uteliaana kenraalimajurin taakse.
Torakkakomentaja kääntyi hieman vilkaistakseen kollegansa osoittamaan suuntaan.

Parin pöydän päässä, muista pöydistä kauempana salin nurkassa istui neljä korkea-arvoista Nazorakia, ja heidän ja muiden ruokailijoiden välissä seisoi kuusi hampaisiin asti aseistettua, tuimakatseista henkivartijaa.
”Ooh, itse johtoporraskin on täällä syömässä.”
”Jep, he istuvat omassa vakiopöydässään.”

Nelikko istui tummasta Vuota Maca-puusta tehdyssä ruokapöydässä, jonka jokaisessa jalassa oli tyylikkään tarkkoja puukaiverruksia ja kullan värisiä kuvioita, jotka istuivat hyvin arvokkaaseen puuhun.
Pöydän molemmin puolin oli samasta raaka-aineesta tehdyt tuolit, joiden istuimissa ja selkänojissa oli tummanvihreät, samettiset pehmusteet.

”Rintamalla on tapahtunut kovin vähän viime aikoina”, 007 yritti herätellä keskustelua. Pöydällä hänen edessään oli hopealautasella ties mistä asti kuljetettua kallista lihaa, jota hyvin harvat nazorakit ylimpiä upseereita lukuun ottamatta saivat koskaan maistaa.

008 nyökkäsi vaitonaisesti. Hän leikkasi hopeisilla ruokavälineillään, joissa oli koristeelliset kultaupotukselliset kuviot, viimeisiä paloja omasta ateriastaan. Hän oli tilannut itselleen liekitettyä Kewan rintaa Eteläisten saarijonojen yrteillä maustetulla kastikkeella ja moninaisilla vihanneksilla.

005 työnsi haarukallaan palan marinoidusta Mukau-lehmän sisäfileepihvistä suuhunsa ja mutusteli sitä antaumuksella. Hän oli riistaruoan iso ystävä, ja kieltämättä se näkyi myös hieman hänen vartalossaan – Torakkajohtaja oli hieman ylensyönyt. Hän pyyhkäisi suupieliään valkoiseen ruokaliinaan, ja totesi ”Aivan, aivan. Mutta teillä Tiedustelupalvelussa on riittänytkin kylliksi tekemistä. Minusta tuntuu, että tämän ikävän tilanteen johdosta Nazorakien kunnioitus tiedustelupalvelua kohtaan on heikentynyt. Meidän on ilmeisesti yritettävä saada työläisten kunnioitus ja pelko palaamaan agentteja kohtaan, ettei mitään vastaavaa synny. Minun on varmaankin kannattavaa panostaa räväkämpään kansalaispropagandaan.”

”Jos viittaat siihen kapinayritykseen, se ei tule muuttamaan mitään. Kapteeni murskasi heidät ja palannee melko pian antamaan yksityiskohtaisen raportin”, 007 selventää närkästyneenä.

005 kohotti käsiään puolustelevasti. ”Tottahan toki. Ajattelin vain, että pieni propagandalähetys tiedustelupalvelusta voisi muuttaa työläisten käsitystä myönteisemmäksi. Meidän on pyrittävä estämään Pesän sisäinen kuohunta ja osoittaa nazorakeille, että johtoporras hallitsee tilannetta yhtä rautaisesti ja määrätietoisesti niin sotakentillä kuin Pesän sisälläkin.”

Kenraali 001 istui mietteliäänä pöydän päässä suurella samettipäällysteisellä nojatuolilla. Juhlallisen punainen upseeriviitta riippui tuolin selkänojasta. Vasemmassa kädessään torakkaupseerilla oli hento juomalasi, joka oli puolillaan täynnä maltaista juomaa.
Nazorak-imperiumin ehdoton ja kyseenalaistamaton numero yksi oli pysynyt päivälliskeskustelun ajan poikkeuksellisen hiljaa. Harva kuitenkin pystyi tihkumaan samanlaista karismaa pelkällä läsnäolollaan. Jo päättäväisten vihreiden hyönteissilmien – kaikista vanhimpien sellaisten, sillä Äidillä ei silmiä ollut – vahva katse riitti vakuuttamaan ilman sanan sanaa. Nyt Kenraali kuitenkin avasi hyönteiskitansa ja puhui.

”Hallitsemmeko me sinusta tilanteen, Ministeri hyvä?” 001 kyseenalaisti. ”Olet hyvä totuuksien kanssa. Virallisten totuuksien. Mutta edes kerran haluaisin kuulla muutakin kuin kaunopuhetta.”

Torakkain totuusministeri säikähti imperiumin nokkamiehen yllättävää kysymystä. Hän näytti menevän hämilleen, kun asia otettiin puheeksi. Hän painoi sormensa hermostuneena ristiin ja painoi katseensa hopealautasellaan olevaan puolikkaaseen riistapihviin, mutta 001:n silmien arvovaltainen ja karismaa uhkuvien silmien tuijotus sai hänet entistä kiusaantuneemmaksi.

Hetken hän mietti oikeita sanoja, kunnes vastasi: ”Voi olla, että emme ehkä välttämättä hallitse tilannetta yhtä hyvin kuin ennen, mutta uskoakseni voimme korjata asian. Nazorakit eivät ole yhtä tottelevaisia kuin ennen hyvinä aikoina, ja tämä ’vallankumousyritys’ on ilmeisesti osoitus heidän tyytymättömyydestään. Mutta juuri sen takia meidän on näytettävä, että tottelemattomat yksilöt saavat joutua syrjään ja että yhteiskuntaan ovat tervetulleet vain uskolliset ja lajistaan ylpeät työläiset…”

”Se, että kielessämme edes vielä on sana ’kapina'”, 001 sanoi ääni muuttuen sana sanalta jäisemmäksi, ”saa minut uskomaan, että otteemme on lipsunut. Hyvät herrat, nazorak-veljeni. En vähäksy saavutuksianne pätkääkään, mutta en ole rakentanut tätä kansakuntaa kymmeniä tuhansia vuosia vain nähdäkseni sen rivien halkeilevan.”
001 otti siemauksen juomastaan.

”Ymmärtänette.”

”Sen rivit eivät tule halkeilemaan”, 007 puuttui keskusteluun itsevarmasti. ”Tämä yritys oli jo alkujaankin tuhoon tuomittu. Yksittäiset idealistit voidaan vaientaa. Kapinansiemenet voidaan tukahduttaa ennen kuin ne puhkeavat liekkiin.”

Pesäasiainministeri 008, myös Kenraaliluutnantti 008:na tunnettu torakka pyyhki suupielensä kastikkeenjäämistä ja laski monimutkaiset neljän käden hopea-aterimet lautaselleen. Nazorak-maavoimien toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö ja itse Kenraalin henkilökohtainen avustaja oli keskittynyt lähinnä kuuntelemaan. Hän ei kuulunut Pääesikuntaan. Hän ei ollut yksi seitsemästä vanhimmasta, joten hän ymmärsi olla kyseenalaistamatta korkea-arvoisempiensa sanoja. Nyt hän kuitenkin koki kykenevänsä tarjoamaan erikoisosaamistaan.

”Yhdyn arkkiagentin sanoihin, Kenraali”, tummahipiäinen nazorak sanoi ja suoristi monokkelia vasemman silmänsä päällä. ”Kapina-ajatuksista on turha huolehtiakaan. Viime viikkojen tutkinnat ja mielipidekyselyt eivät ole nostaneet vallankumouksellisten tai yksilöllisten ajatusten osaa tilastoista edes prosentin kymmenesosaa. Kapinahuhut eivät ole kaikeksi onneksi edes saavuttaneet Pesää.”

Pesäasiaministerin vasen silmä nyki hieman. Hänen äänenpainonsa laski. ”Huolta ei pitäisi olla… jos eläviä kapinallisia ei siis tosiaan ole enää.”

Kauempaa ovelta kantautui hälyä pääesikuntalaisten nurkkapöytään asti. 007 kurotteli hieman ja yritti nähdä mitä ovella tapahtui. Joku ravintolassa toimineista sotilaspalvelijoista kuulosti hermostuneelta. ”Herra Kapteeni, tämä on vain korkeille upseereille tarkoitettu tila. En voi päästää teit-”

”Se ei minua kiinnosta. Minulla on asiaa Arkkiagentille”, Kapteeni 666 selitti ja tönäisi nazorak-symbolein koristellulla kilvellään palvelijan sivuun. Hän heitti suuren miekkansa kiinni puiseen seinäpaneeliin torakkapalvelijan katsoessa kauhistuneena. Kaksimetrinen lyömämiekka melkein halkaisi koko seinäpaneelin, mutta lopulta jäi törröttämään kiinni siihen. Sitten 666 marssi suoraan ravintolan läpi, tervehti sotilaallisesti Kenraalin seuruetta ja sitten vetäisi yhden tuolin lisää 001:n pöydän päähän, 007:n viereen

”Kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti, mutta väitän, että kaikki kapinalliset ovat kuolleet. Joukkosi haravoivat vielä läheisiä vuoria löytääkseen viimeisetkin ruumiit. Se typerys 219 tosin sai jostakin päähänsä haastaa jonkun kapinallisen kaksintaisteluun, ja ne kumpikin putosivat rotkoon”, hän kertoi nopeasti huomioimatta mitenkään kolmea muuta pöydässä istunutta torakkaa.

Pesäasiainministeri 008 huokaisi vaivautuneen näköisenä ja yritti olla katsomatta sisään tunkeillutta eliittisotilasta. Totuusministeri 005 tuijotti suosikkilöydöstään puoliksi yllättyneenä, puoliksi haltioissaan. Nimenomaan tämä kansanomaisuus ja tinkimättömyys olivat syitä, joiden takia Kapteeni 666 oli saavuttanut paikkansa kaiken hänen parhaan propagandansa kansikuvamiehenä.

Kenraali 001 piteli lasiaan ja tuijotti sen pohjaa. Hän jätti sisään rynnineen laivaston eliittiupseerin täysin huomioimatta. Oli kuin Kenraali olisi kuunnellut jotain, joka ei kantautunut muiden korviin.

”Mitä tarkoitat sillä, että ’kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti’?” 007 kysyi tiukasti. ”Minä haluan varmistua siitä, että jokainen niistä pettureista varmistetaan kuolleeksi. Jokainen. Te haravoitte vuorta niin kauan kunnes löydätte ne.”

”Totta kai me etsimme ne. Eivätkä ne sitä paitsi siellä kaiken jään keskellä pysy hengissä montaa päivää, vaikka joku olisikin vielä elossa. Mutta sen tutkijan, sen 273:n, laboratoriosta löytyi monia mielenkiintoisia laitteita, joista voisi olla meille hyötyä”, Kapteeni vakuutteli.

”Kunhan etsitte ne ja tapatte. Tohtori voisi olla kiinnostunut mainitsemistasi keksinnöistä. Oliko sinulla muuta?”

666:lla ei ollut aikomustakaan lähteä vielä. Hän tilasi kovaäänisesti ”mitä tahansa vahvaa”, ja pian sai eteensä eliittisotilaan käsiin täysin sopimattoman elegantin hopeamaljan vihertävää juomaa. ”Ovatko agenttisi selvitelleet moniko muu työläisten keskuudessa tiesi tästä yrityksestä? Kannattaisi toimeenpanna joukkolikvidointeja, ihan vain varmuuden vuoksi”, hän alkoi kertoa omia näkemyksiään jatkosta.

008 pudisteli päätään. ”Pesän sisäisten tutkimusten mukaan ei ole oletettavissa, että kapinoitsijoita voisi olla enemmän. Ja jos on, niin he älyävät tämän jälkeen piiloutua koloihinsa ja hylätä vastaavat suunnitelmansa. Lisäksi Pesän työläisten keskuudessa olevaa vartiointia ja tiedustelua lisätään, joten vaaraa ei pitäisi olla.”

”Entäs ne sen tutkijan apulaiset? Ne näkivät mitä kapinalliset puuhasivat, ehkä jopa auttoivat. Heillä on muutenkin ihan liikaa vapauksia siellä poissa pesästä”, 666 kysyi.

”Totta”, 007 sanoi nojaten päänsä pöytää vasten pitämiinsä käsiinsi. ”273 oli eriskummalinen esimies. Hän ei pitänyt alaisiaan alempiarvoisina, ja hänellä oli kuulemma hyvät välit erääseen mekaanikoistaan. Hän kuulemma auttoi tätä monista rikkeistä, joista työläinen olisi voinut saada tuntuvankin rangaistuksen.”

Tiedustelupalvelun johtaja huokaisi. ”Toisaalta se saattoi olla seuraus sille, ettei tuolla pahaisella tarkkailupisteellä ollut ketään muita korkea-arvoisia komentajia. Olimme lepsuja, kun emme pitäneet siellä tarkempaa vartiointia.”

”En arvosta virheitä”, Kenraali sanoi kylmän viileästi. ”Mutta jos sotkua syntyy, se on siivottava. Ennen kuin syntyy… huhuja.”

”Herrasväki, herrasväki”, 005 rauhoitteli nauraen, leveä hymy hyönteiskasvoillaan. Totuusministeri hieroi käsiään yhteen, ja pitkät ja laihat kitiinikuoriset sormet tanssivat toistensa ympärillä. ”Mehän kaikki todella tiedämme, että yksityiskohdat ovat mitättömiä ja harhaanjohtavia. Kokonaiskuvat, kokonaiskuvat. Totuus elää kokonaiskuvissa. Vuorella taisteltiin imperiumin vihollista vastaan.”
Ministerin hymy leveni levenemistään ja hän heilautti kätensä suoraksi.

”Siinä se! Eikä faktoja tarvitse edes… hienosäätää!”

”Ja teloitamme 273:n alaiset julkisesti syytettynä rikoksista imperiumia vastaan? Se olisi selkeä varoitus kaikille muille. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, parahin ’totuusministeri'”, Kapteeni selitti tyypilliseen omahyväiseen tapaansa. Hän saattoi olla ainoita nazorakeja, jotka aukoivat päätään satoja numeroita itseään korkea-arvoisimmille ja olla saamatta siitä edes moitteita.

”Älä pure kättä, joka ruokkii sinua, rakki!” 005 murahti yhtäkkiä puristaen kaikki neljä kättään nyrkkiin. Totuusministerin kasvot muuttuivat hirviömäiseksi irvistykseksi ja äänenvoimakkuus nousi jokaisella sanalla. ”Minä tein sinusta enemmän kuin numerosi ja sotilasarvosi! Minä tein sinusta ikonin, IHANTEEN, ja sinä, sinä kehtaat… jos en pitäisi sinusta, olisit tuollaisten kommenttien jälkeen vain kasa-”
008 rykäisi äänekkäästi. Totuusministeri tajusi siinä samassa lopettaa.
”Herra Ministeri”, Pesäasiainministeri 008 sanoi virallisesti, mutta äänekkäästi. Hän suoristi upseeriviittansa kaulusta ja pyyhkäisi monokkelinsa linssiä sormenpäällään. ”Voinko pyytää puheenvuoroa?”

005:n ilme muuttui tekopirteäksi virneeksi ja hän huomasi laskeutuvansa hitaasti takaisin tuolilleen.
”Aivan, aivan. Ole hyvä ja puhu.”

Pesäasiaministeri kröhi kurkkuaan ja aloitti. ”Eikö vuoritukikohdan työläisten tapattaminen ole hieman haaskausta? Uskon että voimme hiljentää todistajat jollain muulla keinolla. Ja eikö jokainen imperiumin tukipiste ole aina varmuuden varalta tärkeä? Tämä paikka on käsittääkseni ainoa tarkkailupiste tuolla vuorella, joka pitää silmällä sitä, etteivät klaanilaiset yritä tunkeutua meidän linjaamme vuoren ylitse?”
Mustan värien torakka siemaisi laissaan jäljellä ollutta viiniä ja suuntasi katseensa kapteeniin.

”Ehdottaisin, että verenvuodatuksen sijaan yrittäisimme minimoida kulut ja uusien huhujen syntymisen riski.” 008 kääntyi katsomaan silmälappupäistä arkkiagenttia ja ylikenraalia. ”Ehdottaisin, että voisimme hyödyntää vaihtoehtoisesti meidän muistimanipulaatiotekniikkaa, tai tarvittaessa koodi Sinistä.”
”En ole täysin varma onko järkevää saati mahdollista tyhjentää muistia niin monelta. En mielelläni soisi sen 000-jutun jälkipuinnin kaltaisten massamielenpyyhintöjen toistuvan. Se tulee liian kalliiksi hyötyyn nähden. Kenties voisimme pyyhkiä muistin vain kaikkein hyödyllisimmiltä yksilöiltä, ja likvidoida loput?” 007 kääntyi kysyvästi Kenraalin puoleen.

Kenraali 001 naurahti kuivasti.
”Tiedätte jokainen, Arkkiagentti etenkin, että koodi Sinisellä on kuusi direktiiviä.”
Nazorakien imperiumin numero ykkösen silmät siirtyivät huoneessa olijasta toiseen, kun hän rykäisi äänekkäästi ja alkoi luettelemaan.
”Ylläpidä rauhaa. Ylläpidä totuutta. Puhdista epäpuhdas. Suojaa puhdasta. Tuhoa uhka. Ja kuudes direktiivi… jos sanoisin sen ääneen tässä, joka ikisen ympäröivissä huoneissa illastavista upseereista, aliupseereista ja miehistön jäsenistä pitäisi käydä tuijottamassa siihen aivoja polttavaan sinihehkuun niissä mekaanisissa kämmenpohjissa.”

Pöydän ympärillä istuvat torakkaupseerit ja ministerit kuuntelivat kenraalinsa sanoja hiljaa.
”Ja sehän ei olisi kovin tuotantotehokasta, eihän niin?” 001 sanoi vilauttaen kovin poikkeuksellista hymyä. ”Ei varsinkaan, kun juuri tällä hetkellä ahkerat pikku sormemme ovat direktiivi kuuden jäljillä.”

”Tarkoitatteko te siis sitä, että koodi Sininen ei ole käytettävissämme tähän tapaukseen? Kaikella kunnioituksella, mutta te tunnutte joskus intoilevan liian paljon direktiivi kuudesta”, 007 protestoi varovaisesti.

”Tarkoitan juuri sitä”, Kenraali vastasi välittämättä 007:n huomautuksesta. ”Teillä on muitakin tapoja saada epätoivottuja näköhavaintoja ja muistikuvia katoamaan.”

”Aivan. Jättäkää ei-toivottujen ajatusten poistaminen minun huolekseni, Kenraali. Hoidan asian pois päiväjärjestyksestä”, Kapteeni ehdotti ehkä hieman omahyväisellä äänensävyllä.

”Tehdään sitten niin”, 007 myöntyi. Mustahaarniskainen eliittitorakka nousi rivakasti, heitti tuolin takaisin viereisen pöydän alle, nappasi miekkansa yhdellä kiskaisulla seinästä ja marssi ulos tyytyväisenä siitä, että sai taas tappaa jotakin.

– – –
Mukana kirjoituksessa minä, Gee ja Matoro.
Varastimme törkeästi 666:n Manulta omiin tarkoituksiimme (eli kiitokset hälle.)

Joulukalenteri 2012

22: Nimeämispäiväromantiikkaa

Yksi kommentti

Bio-Klaanin saari

Kaukana, kaukana Legendojen kaupungin vilinästä, yli Pohjoisen Mantereen laajoista erämaista, sijaitsi eräs syrjäinen saari. Vain villit rahit olivat vaeltaneet siellä ja vain muutamat alkuasukasmatoranheimot samoilivat sen jylhissä ja koskemattomissa metsissä.
Ainoa saaren hallitsija oli sen keskellä kohoava vuori, jonka hopeana kimmeltävät lumihuippuiset vuoret vartioivat kesyttämätöntä saarta.

Mutta vain pari vuotta sitten, tänne luonnon paratiisiin saapuivat kaksi muukalaista. Toinen oli hämähäkkirahi ja toinen Toa. Yhdessä he päättivät perustaa tuolle syrjäiselle saarelle pienehkön hirsilinnoituksen suojapaikaksi kaikille kodittomille, sodissa kotinsa menettäneille, rikollisille ja kaikille suojapaikkaa tarvitseville.

Pian huhut syrjäisen saaren turvapaikasta alkoivat leviämään matoralaisten merimiesten ja kauppiaiden keskuudessa, ja monet turvaa ja uutta mahdollisuutta hakevat lähtivät etsimään tuota kaukaista saarta. Monet heistä eivät löytäneet perille saakka, mutta ne harvat ja onnekkaat jotka jaksoivat uskoa, onnistuivat purjehtimaan Hopeisen meren yli.

Pakolaisten saapuessa saarelle turvapaikan perustajat ottivat heidät täysin sylin vastaan. Sieltä he saivat uuden, rauhallisen kodin ilman pelkoa sodasta tai menneisyyden peloista. Vähitellen saarelle muutti yhä enemmän asukkaita, ja tilanpuutteen takia tuon hirsilinnakkeen ympärille rakennettiin kylä. Kylän rakennukset olivat tammen ja kuusen lankuista rakennettuja mökkejä ja kotia.
Saaren asukkaat olivat onnellisia uudessa kodissaan.

Oli taas erään nimeämispäivän aatto, ja pimeys oli noussut taivaalle. Ainoastaan rakennusten sisältä kajasti lämmin valo ulos lumiseen maahan.

Erääseen talon pihapiiriin oli rakennettu metallikehikoista ja lasipaneeleista rakennettu isohko kasvihuone. Vaikka olikin talvi ja ulkona oli pakkasta, kasvihuoneessa oli hiostavan lämmin, koska sen seiniin ja kattoon oli kiinnitetty hehkuvia lämmityskiviä. Lattia oli paljasta multaa, joka tuntui lämpimältä jalkapohjia vasten. huoneen reunoilla kasvoi erilaisia, niille varattuihin aitauksiin istutettuja kukkia ja muita kasveja. Auringonkukat, tulppaanit, liljat, petuniat ja ruusut hallitsivat koko huonetta kauneudellaan.

Eräs pieni kasvillisuuden matoran oli polvistunut ruusupenkin ääreen ja nyppi tarkasti pensassaksillaan kauniin punaisen ruusun lehtiä. Hän muotoili lehtiä niin että lehdet olivat tuuheimmillaan aivan kukan terälehtien alapuolella. Matoran oli keskivartalostaan limetinvihreä, mutta raajat olivat oliivin värisiä. Hän piti kasvoillaan metallin väristä kanohi Trynaa. Tuo nuori matoran oli nimeltään Figa.

Hän oli vajaa vuosi sitten saapunut Klaaniin, ja hän oli avannut kukkakaupan. Kasvihuoneen rakennus oli maksanut hänelle kamalasti vaivaa, mutta nyt hän saattoi kasvattaa kukkiaan ympäri vuoden. Figa muisteli usein sitä päivää, kun saapui Klaaniin.

Figa oli seissyt metallisen laivan kannella, ja hän katsoi edessään pärskyvää merta.
Hänen kotikylänsä oli palanut valtavassa tulipalossa. Lähes kaikki hänen harvat ystävänsä olivat menehtyneet siinä. Figa oli kuullut Eteläisen- ja Pohjoisen Mantereiden välissä sijaitsevasta saaresta, jolla sijaitsi Bio-Klaanin linnake. Pitkien patikointimatkojen jälkeen, hän oli löytänyt Tren Kromilla eräässä kalastajakylässä asuneen merimiehen, joka tiesi saaren sijainnin. Figa oli kalastajalle ikuisesti kiitollinen, kun tämä suostui viemään hänet saarelle.

Laivan edessä kohosi rehevä ja kaunis saari. Figa ei ollut nähnyt koskaan niin upeaa näkymää. Saari oli kuin jonkin lahjakkaan Ga-matoralaisen taidemaalarin taivaan ja meren väliin maalaama. Sen lahden pohjukassa sijaitsi lukuisat puusta rakennetut mökit ja rakennukset, ja niistä korkeammalla kukkulalla seisoi paaluista rakennettu linnoitus. Meren rantaa ympäröi harmaasta mukulakivestä rakennettu satama, ja sinne suurin osa asutuksesta perustui.
Laiva saapui viimein satamaan ja ankkuroitui puisen sillan viereen. Figa kiitti vielä kerran merimiehelle, ja asteli laituria pitkin satamakiveykselle. Hän kataseli parveilevia asukkaita, jotka kiertelivät satman kaupoissa ja putiikeissa ostamassa laivojen tuomia tavaroita.

Mutta sitten Figa oli nähnyt hänet. Aivan torin reunassa, juuri yhdestä kaupasta ulos asteli siroin askelin pieni matoran. Hän oli lähes kokonaan musta naispuolinen Ba-Matoran. Hänellä oli siro vartalo, mutta hän oli omituisesti muita matoraneja lyhyempi, Figaa noin päätä pienempi. Hän piti kauniilla kasvoillaan muotoiltua, voimatonta Pakaria ja hänen pitkät, tummanruskeat hiukset ylsivät olkapäille saakka. Naamion silmärei’istä paistoi kauniit, merensiniset silmät.
Söpö… Figa ajatteli.

Figa tunsi sydämensä hypähtävän kun näki hänet ensikertaa. Hänen sydänvalonsa välkehti yhä nopeammin, kun tuo viehättävä neitokainen asteli yhä lähemmäs häntä. Tyttö huomasi häntä tuijottaneen matoranin, ja kääntyi kysyvästi katsomaan häntä. Heidän katseet kohtasivat hetkeksi. Figa ei yhtään tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hän vain juuttui tuon neitokaisen silmiin.

Mutta sitä kesti vain hetken, kun tyttö jo oli ohittanut hänet ja jatkoi matkaansa pois. Pian hän oli kadonnut väkivilinään.

* * *

Ruusun lehti napsahti, kun terävät saksien reunat puristautuivat sen ympärille, ja lehden ohut pinta ei jaksanut vastustaa terien voimaa. Figa huokaisi kaihosti, kun muisteli sitä hetkeä. Hän oli jo pitkään ollut haikaillut sen tytön perään, muttei ollut uskaltanut mennä puhumaan hänelle. Hän oli saanut perin stalkkerimaisella salakuuntelulla tietää, että hänen nimensä oli Janime.

Janime oli todella suosittu matoran ja hänellä oli monia ystäviä. Luonteeltaan hän oli ystävällinen ja hauska ja tuli toimeen kaikkien kanssa. Figa oli huomannut monien muidenkin kylän matoranien olevan kiinnostunut tästä viehkeästä tytöstä. Monet lemmenkipeät miesmatoranit yrittivät hakea häneltä huomiota kiusoittelemalla ja iskemällä häntä. Figa taas oli ollut aina yksinäinen susi, eikä hän ollut kovin charmaattinen tai hyvä puhumaan naisten kanssa. Hän meni usein lukkoon Janimen lähellä ja hän punastui helposti.

Koska tänään oli Nimeämispäivä, saaren asukkaat ostivat ja tekivät toisilleen erilaisia lahjoja Mata Nuin kunniaksi ja illalla kaikki haluavat saivat tulla järjestön johtajien, Admineiden, järjestämään yhteiseen juhlaan Klaanin linnakkeeseen.

Figan pienessä kukkakaupassa oli ollut tähän aikaan todella kiireistä, koska kuka olivat todella suosittuja Nimeämispäivälahjoja, ja monet ostivat niitä tuodakseen koteihinsa kauniin tunnelman. Figakin oli hankkinut kaikille ystävilleen lahjoja, osa oli hänen itse kasvattamiaan kasveja tai muista kylän liikkeistä ostettuja tuotteita. Hän nousi seisomaan ja käveli kasvihuoneen perällä olleeseen valkoiseksi maalattuun pöytään, jossa lojui valtava pino erilaisia kukkakimppuja, joita asiakkaat olivat tilanneet. Ylimpänä niistä oli oikean iso kimppu violetteja petunioita. Figa aikoi antaa ne lahjaksi Bio-Klaanin pääadminille Tawalle, jonka kanssa oli ystävystynyt. Salaman Toa kävi usein ostamassa itselleen kukkia Figan liikkeessä, ja he tulivat hyvin juttuun keskenään.

Figa otti toiselta pienemmältä pöydältä, jossa lojui monia saksia ja paketointitarvikkeita, rullan kultaista lankaa. Hän kietoi sitä kimpun varren ympärille kierroksen ja lopuksi sitoi siihen kauniin rusetin. Hän katseli ihastellen kimppuaan ja oli varma, että Tawa ilahtuisi. Hänellä oli nyt kaikkien lahjat valmiina. Figa katsahti seinällään olevaan puiseen kelloon. Juhliin oli puolisen tuntia aikaa.
Mutta sitten hän muisti, että yhdeltä henkilöltä puuttui lahja: Janimelta.

Figa lämäisi itseään otsaan. Miten hän oli saattanut unohtaa hänen lahjansa. Figa katsoi äkkiä ympäriinsä ja mietti, mitä voisi antaa tytölle. Sen täytyisi olla jotain erityistä, jos hän haluaisi tehdä vaikutuksen Janimeen. Hän juoksi omaan mökkiinsä ja penkoi sen kaappeja miettien lahjaa, muttei keksinyt mitään erikoista.
”Äh, toivotonta…” hän huokaisi astellessaan ulos mökistään paukkupakkaseen ja käveli takaisin kasvihuoneeseensa. Hän istahti turhautuneena jakkaralle, joka keikahti hieman taaksepäin koska yksi jalosta oli lyhyempi kuin muut kolme.

Mutta sitten hän katsahti lasisen huoneen perällä kasvaviin ruusuihin. Yksi niistä oli kukinnoltaan ja muodoltaan kauniimpi kuin muut. Se oli juuri oikean värinen kaikkialta, ja siinä oli vähemmän piikkejä kuin muissa. Figa muisti, kuinka oli pitänyt siitä kauan huolta, ja kasvattanut sitä parhaansa mukaan. Figa katseli kauniin punertavaa kasvia. Hän ei olisi halunnut katkaista kasvin hentoa vartta, muttei keksinyt parempaa lahjaa ihastukselleen.

Figa otti kullatun sirpin, ja nousi tuoliltaan. Hän kumartui ruusupenkin viereen, asetti srpin terän valitsemansa kukan varren ympärille ja katkaisi sen. Vihreä matoran pyöritteli kasvia käsissään ja hymyili.
”Eipä kummoinen, muttei parempaakaan ole.”

Figa käveli vielä kerran pieneen taloonsa ja otti ruskeamustaraidallisen kaulahuivinsa ja lierihattunsa. Hän kietoi huivin kasvojensa eteen ja asetti hattunsa tarkasti päähänsä, katsoen samalla itseään peilistä. Hatussa oli pitkät ruskeat lierit ja sen ympärille oli sidottu musta nauha. Figa oli kiinnittänyt mistelin kukinnon nauhan väliin, koska se tuntui jotenkin sopivan hattuun.
Matoran ihasteli hetken itseään, pakkasi sitten Tawan petuniakimpun ja ruusun olkalaukkuunsa ja lähti tarpomaan ulos pakkaseen.

Kylän tiet olivat peittyneet korkean lumikerroksen alle. Ainoat kulkureitit kylässä olivat sen asukkaiden tallovat polut, jotka johtivat talosta toiseen lumikinoksissa. Polut olivat valaistu tunnelmallisesti pitkillä, palavilla puupaaluilla, joita jostakin mielenjohteesta oltiin alettu kutsumaan ”Mäksän kynttilöiksi”. Figa ei tiennyt miten palavat puut liittyivät yhteen Klaanin johtajista, mutta hän ei jaksanut miettiä sitä pidempään.

Figa tallusti lumisilla poluilla ympäriinsä kylässä, etsien oikeaa reittiä niistä tuhannesta sokkeloisesta polusta, joka veisi ylös metsän läpi Klaanin hirsilinnakkeeseen. Vihreän matoranin jalkoja alkoi jo paleltamaan tämä kiinteässä olomuodossa olevan veden päällä käveleminen, ja hän toivoi, että joku keksisi aukaista jonkun päätien rakennusten keskelle. Kun hän viimein oikealle tielle, häntä vastaan käveli pitkä, musta hahmo, tukkien polun. Figa hieman hätkähti tulijaa, kun pimeässä illassa alkaa helposti mielikuvitus laukkaamaan.
Vasta kun molemmat kävelijät lähestyivät toisiaan, matoran tunnisti tulijan.
”Hei, Matoro!” kasvillisuuden matoran tervehti mustanpuhuvaa Toaa, joka hänkin viimein tunnisti tulijan.
”Ai. Iltaa, Figa” Jään Toa vastasi. Figa oli tavannut Matoron melkein heti Klaaniin liittymisen jälkeen, ja heistä oli tullut hyviä ystävyksiä. Toa oli usein auttamassa Figaa hänen pulmissaan, joita matoranille tahtoi kertyä ikävän usein.
”Oletko menossa juhliin?” Matoro kysyi.
”Juu, aioin mennä sinne ajoissa. Entä itse? Näytät juuri tulevan sieltä?”
Musta Toa nyökkäsi. ”Adminit käskivät käydä tarkistamassa, etteivät ketkään ole menossa jäille illalla. Lahden jäät ovat olleet heikkoja tänä talvena, ja jotkut uhkarohkeat matoranit saattaisivat mennä leikkiessään hukuttamaan itsensä.”
”Ai, selvä”, Figa vastasi.

Juuri silloin viereisestä talosta kuului outoa pauketta ja vihaista huutamista. Kun kaverukset kääntyivät katsomaan rakennukseen, sen ovi potkaistiin auki. Vihaisen näköinen Za-matoran heitti koivunlehdistä sidotun puskan ja ruskeaan käärepaperiin kiedotun paketin hankeen.
”Sinäkin vätys et sitten kehdannut minulle mitään parempaa antaa!” närkästynyt naikkonen karjui miehelleen, joka oli säikyn näköinen, Huna-kasvoinen Onu-matoran.
”M-mutta sinä aina valitat, kun täällä on niin likaista, n-niin ajattelin että tuo olisi hyvä harja-”
”Omana piikanasiko sinä minua pidät!? Lisäksi tuo risukimppu roskittaa vielä enemmän! Ja tuo pakettikin on niin ruman ja kuluneen näköinen!”
”M-mutta, rakas…”
Seuraavaksi taas Onu-matoran lensi ovesta ulos hankeen lahjojensa kanssa, ja ovi räiväistiin kiinni hänen takanaan.

Figa ja Matoro olivat hetken hiljaa ja kääntyivät katsomaan toisiinsa.
”Öhm, herra! Tarvitsetteko apua?” Matoro huusi matoranraukalle.
”Phyi!” mies sylkäisi lunta suustaan. ”Äh, ei minua voi auttaa enää mikään. Tuolla naiselle ei ikinä riitä mikään.”
Matoran kömpi seisomaan paksussa hangessa ja pyyhki lunta naamiostaan. Hän käveli pää painoksissa portaat ylös ovelleen ja oli aikeissa astua sisään, kun Figa huusi ”Hei, entä tuo paketti ja vihta?”
”Pitäkää hyvänänne! Löysin sen paketin vain kerran hylättynä metsästä, joten ei se kovin arvokas ole. Hyvää nimeämispäivää.” Ukko murahti ja astui sisään. Talosta kuului hetken kovaa riitelyä.

”… Okei” Figa totesi. Sitten hän nosti lahjapaketin ja kimpun hangesta. ”Mitäs me näille tehdään?” hän kysyi ja ojensi paketin Matorolle. Toa katsoi pakettia ensin välinpitämättömästi, mutta sitten hän hieman hätkähti.
”Mitä nyt?” kasvillisuuden matoran kysyi.
”Öhm, ei mitään. Tämä… tämä paketti näyttää jotenkin tutulta…”
”Hm?”
”Minä… Voisiko se olla? Ei, ei se voi olla sama paketti… katsos, tämä näyttää eräältä paketilta, jonka sain kauan sitten. Mutta, ei se voi olla sama. Ei se voi ilmestyä niin monen vuoden jälkeen” Toa sopersi.

”Mitä me sille teemme?” Figa ihmetteli.
Toa mietti hetken pyöritellen pakettia, mutta sitten havahtui. ”Ai niin, minun piti mennä satamaan” Matoro totesi kun muisti että he olivat seisoskelleet jo pitkän tovin, ”Tuota, tee sille mitä haluat. Ei se voi olla sama paketti. Minun pitää mennä. Alkaa olla kiire.”

Toa hyvästeli matoranin ja riensi polkua pitkin pimeyteen. Figa jäi seisomaan vielä paikoilleen ja katseli ihmeissään vanhaa, selvästi kovia kokenutta lahjapakettia. Hän mietti, että voisi antaa sen Janimelle, mutta tyrmäsi idean kun muisti viereisessä talossa riitelevän naismatoranin reaktion. Sitten hän jälleen muisti ajankulun ja tajusi, että Nimeämispäiväjuhlat olivat alkamassa.

Figa nousi polkua pitkin pimeän ja valoistamattoman metsikön läpi. Keskellä metsää, polun viereen oli rakennettu mustista hirsistä ja laudoista muita isompi talo, jonka sisältä kuului tasaista sihinää, ja sen tiilisestä savupiipuista kohosi paksu savu. Rakennus oli Klaanin sauna, paikka jossa puiden lämmittämään kiukaaseen heitettiin vettä, jolloin se höyrystyi tulikuumissa kivissä. Märät höyryt irrottivat likaa ja epäpuhtauksia hikenä saunojien kehosta. Figa oli monta kertaa itsekin käynyt saunomassa tänä talvena. Figaa kuitenkin eniten ihmetti, miksi joku saunoi nyt, kun Nimeämispäiväjuhlat olivat alkamassa. Matoran nousi epävarmasti puisia portaita ylös kuistille. Oven lasilevy oli huurtunut löylystä, eikä sisälle nähnyt.

Figa koputti puiseen oveen kuuluvasti, ja löylyn heiton ääni loppui. matoran odotteli hetken kummastellen, kunnes ovi avautui. oven suussa seisoi noin valkoinen, noin Toan pituinen mies. Hän piti päässään hopeista, kypärältä näyttävää naamiota. Saunoja oli yltäpäältä hikinen, ja hän pyyhkäisi hikeä naamion silmärei’istä.
”No huhhuh. Mitäs asiaa nuorella herralla mahtaa olla?”
Figa hieman nolostui. ”Öhm, halusin vain tulla muistuttamaan, että Nimeämispäiväjuhlat ovat alkamassa, jos olette unohtaneet.” Hän yritti selittää mahdollisimman arvokkaasti.

”Ai jaaha, kiitos mutta ei kiitos. En ole tulossa juhliin.”
”Jaa. Anteeksi, mutta saanen tiedustella miksi?”
Sisältä talosta puski paksua höyryä, joka lämmitti kasvillisuuden matorania hetken.
”Sauna on juuri nyt lämpimimmillään, enkä ole kovin sosiaalinen. En ole kovin tekemisissä kyläläisten kanssa.”
”Ai jaa. No anteeksi häiriö…” Figa pahoitteli.
”Eipä se mittään, täällä olisi paljon tilaa sinullekin, ystäväni, jos haluaisit löylyihin.” Valkoinen mies tarjosi.
”Öhm, en nyt ehdi. Minun pitää mennä sinne juhliin.”
”Hm, no myöhemmin sitten”, saunoja hymyili.
Silloin Figa vilkaisi käsissään kantamiin koivuvihtaan ja pakettiin. Silloin hän keksi.
”Tuota, herra. Haluaisitteko ottaa tämän koivupuskan ja paketin, kun nythän on Nimeämispäivä?”
Pitkä, valkea saunoja katseli matoranin ojentamia lahjoja ja otti ne iloisesti vastaan.
”No eihän lahjasta voi kieltäytyä! Kiitoksia!”

Saunoja näytti olevan kiinnostunut enemmän kiinnostunut vihdasta kuin pienestä paketista. Hän läiskäytti sillä itseään hikiseen selkään ja kuului mojova läiskähdys.
”Tämähän on loistava saunavasta. Tälle tulee käyttöä.”
”Ole hyvä. Mutta, minulla on jo kiire. Hyvää Nimeämispäivää!” Figa virkkoi ja laskeutui takaisin polulle.
”Hyvää Nimeämispäivää vaan!” Mies huusi kiiruhtavan matoranin perään ja katsoi ilahtuneesti koivuista sidottua vihtaa. Sitten hän vilkaisi vanhaa, kulunutta pakettia ja kohautti olkapäitään. Hän laski paketin terassin kaiteelle, ja käveli takaisin sisään. Sisältä alkoi kuulumaan tasaista sihahtelua ja kiivasta läiskintää. Saunoja oli laskenut paketin melkein kaiteen reunalle, ja paketti hiljalleen kallistui ja lopulta se putosi alas lumihankeen. Se alkoi hiljalleen peittyä lumeen, samalla kun sisältä rakennuksesta kuului iloista hohotusta.

Figa kiipesi polkua ylös ja viimein hän seisoi Klaanin paalulinnakkeen edessä. Muurin paalujen päät olivat teroitettu teräviksi, että sen ylittäminen olisi tunkeilijoille vaarallisempaa. Nyt kuitenkin suuret puuovet olivat auki, ja sen takana aukeavalta sisäpihalta kuului iloista puheensorinaa ja väkijoukon naurua.
Kymmenittäin Klaanin asukkaita oli kokoontunut Nimeämispäivän viettoon suuren, sisäpihan keskellä sijainneen valtavan kuusen ympärille. Kuusi oli koristeltu kauniisti punaisilla muovipalloilla ja tähtikoristeilla. Kuusen alle oltiin tuotu valtavasti erikokoisia paketteja ja esineitä, Joihin oli kiinnitetty nimilappuja. Matoranit tanssivat piiritansseja kuusen ympärillä ja pitivät muutenkin hauskaa. Pihan vasemmalle puolelle oli koottu pöytään monia ruokia ja juhlajuomia, ja pöydän ympärillä hääri sankka väkijoukko. Pihan päässä oli korokkeella Adminaitio, jossa istuivat Klaanin perustajat, Salaman Toa Tawa ja Visorakkuningatar Visokki.

Klaanin asukkaat kävivät tuomassa lahjansa suoraan Admineiden eteen. Adminkorokkeen eteen olikin kasaantunut valtava pakettikasa, kun lähes jokainen Klaanin jäsen halusi jättää oman esineensä johtajille. Matoralaiset käsityöläiset olivat ommelleet Tawalle pehmeän punaisen viitan, jonka hupussa oli pehmeä karvareunus. Tawa oli heti ihastunut tuohon lahjaan ja oli pukenut sen heti ylleen. Figa vaelsi väkijoukon lävitse aukion toiseen reunaan. Tawa ja Visokki huomasivat vihreän matoranin.

”Ai hei Figa. Hyvää Nimeämispäivää.” Tawa tervehti.
”Samoin. Minulla olisi sinulle lahja”, Figa vastasi ja kaivoi olkalaukustaan petuniakimpun ja ojensi sen visiipäiselle Toalle. Tawa hymyili lempeästi ja nuuhkaisi puskaa.
”Oi, ne ovat ihania. Kiitos todella paljon!”
”Hyvää Nimeämispäivää.” Figa sanoi vielä, ennen kuin palasi takaisin väkijoukkoon.

Kasvillisuuden matoran käveli väkijoukossa ja tervehti tuttaviaan. Hän tähyili ympäriinsä yrittäen löytää tiettyä naishenkilöä. Viimein hän näki siron tytön nojailevan paaluseinään ja katselevan juhlivia kyläläisiä. Figan sydän sykki yhä voimakkaammin ja hänen polvensa vapisivat, mutta hän keräsi kaiken rohkeutensa ja lähti kävelemään tyttöä kohti. Janime huomasi tulijan.
”Hei…” Figa aloitti.
”Hei?” Janime vastasi ja hymyili tulijalle.
”Minä… minulla olisi lahja sinulle.”
”Ai. En tiennyt että oijot hankkia minulle jotain…”
Figaro punastui ja kaiveli hermostuneena olkalaukkuaan. Hän nosti esiin ruusun ja ojensi sen nolostuneen tytölle.
”Öhm, se ei ole kovin paljon. Mutta ei minulla muutakaan ollut.”
Janime katsoi ihmeissään poikaa, mutta sitten hymyili. Hän otti kukan vastaan.
”Kiitos”, hän totesi.
Figa yritti vääntää hermostuneesti hymyään kasvoilleen.
”Tuota, minulla olisi sinullekin jotain”, Janime vastasi ja käveli lähemmäs Matorania. Sitten hän tarttui tämän hattuun, nosti sen pois ja suuteli. Figan sydän hakkasi hullun lailla. Mutta sitten hän rentoutui ja sulki silmänsä. samalla taivaalla alkoi ilotulitus. Se oli parhain nimeämispäivälahja ikinä .

Klaanon Rope

Vain muutaman lumihiutaleen tähden

2 kommenttia

Vuoritukikohdan oikeanpuoleinen rinne

Lumi pöllysi, kun kolme mustaa helikopteria laskeutui loivalle rinteelle. Kahden sysimustan lentoajoneuvon ovet avautuivat välittömästi ja niiden sisältö hyökyi ulos kuin vihaiset Kofo-Jagat rikkoutuneesta pesästään, mutta järjestyneemmin. Mustat haarniskat kolahtelivat kun Tiedustelupalvelun agentit laskeutuivat helikoptereistaan lumen pölistessä heidän ympärillään. Kymmenen tiedustelupalvelun erikoisagenttia muodostivat rivin kolmannen helikopterin eteen.

Kolmannen helikopterin sisällä kaksi Torakkakomentajaa katsoi aluksen tummennettujen ikkunoiden läpi mahtavaa joukkojaan. 219 virnisti ja hänen katseensa siirtyi kopterin vasemman puoleisesta ikkunasta Mt.Ämkoota.
Pian nähdään, Lumihiutale, ruskea Nazorak ajatteli.

Helikopterin sivuun vedettävä ovi aukaistiin ja komentajakaksikko astui ulos hyytävään lumisateeseen. Kuului yhtenäinen kolahdus kun agentit kopauttivat kantapäänsä yhteen tervehtiäkseen johtajiaan. Jokainen agentti oli taitavasti koulutettu ja heidän taistelutaitonsa olivat Tiedustelupalvelun huippua. He seisoivat ryhdikkäinä, kaikilla mustat visiirit silmiensä edessä. Heistä huokui vuosikymmenien kova kuri ja Nazorakein imperiumin ylväys.

219 ja kapteeni 666 astelivat mustan joukkionsa eteen. 219 piti arvokkaasti hopeanuppista kävelykeppiään kainalossaan, vaikkei hänen jaloissaan ollut mitään vikaa, katsellessaan alaisiaan.
”Hyvät Tiedustelupalvelun agentit”, aloitti kapteeni, ”teidät on valittu tänään todella tärkeään tehtävään. Tänään pari tuntia sitten, viisi maanpetturia pakenivat Pesästä tälle vuorelle syyllisinä kaikkein raskaimpaan ja loukkaavimpaan rikokseen koko Nazorakein historiassa: Nazorak-johtajan murhayritykseen ja kapinaan puhtaan lajimme johtoporrasta vastaan! He piiloutuivat vuorella sijaitsevaan vuoritukikohtaan. Meidän tehtävämme on etsiä heidät ja murskata viimeinenkin jäljellä oleva kapinan jyvänen tahraamasta lajimme puhtautta! Kun löydämme heidät, tappakaa heidät mahdollisimman hitaasti, ja tuskallisesti, ja armotta! Kiduttakaa heitä niin kauan, että he rukoilevat kuolemaansa -” 666 määräsi kuin hurmoksessa tottelevaista joukkoaan. 219 suu vääntyi virneeseen. ”- Ja toteuttakaa heidän toiveensa. HYVÄT HERRAT! NA ZORA!!”

”NA ZORA!!” mustien agenttien joukko vastasi.
219 hymyili. ”Hienoa…”

Nazorakien vuoritukikohta

2844 väänteli raivoisasti radiolaitteensa nappeja ja vipuja. Mihinkään ei saanut yhteyttä. Hän oli yrittänyt jo kaikki erityiskikkansa ja valttikorttinsa, mutta Tiedustelupalvelun häirintäsignaalit olivat liian voimakkaat.

”Toivotonta”, hän murahti. ”Ei toimi.”

16765 näytti mietteliäältä. Hän hieroi otsaansa ja mietti kuumeisesti seuraavaa siirtoansa. Periaatteessa hänellä olisi hyvä asema niin pitkään kuin hän olisi elossa, joten pääprioriteetti on pakeneminen. Pelkästään uutisten ja 007:ää koskevien huhujen vuotaminen kakkien nazorakien korviin tekisi johtoportaan asemasta ainakin vähän tukalamman. Olisi siis vain päästävä pois Nazorakien tukialueelta. Hän mietti hetken Klaania, mutta sivuutti sen sitten. Jos he taistelisivat Nazorakien vapauden puolesta, he eivät voisi veljeillä kansakunnan arkkivihollisten kanssa.

”Lähdetään täältä, yritetään alas vuorelta”, nazorak sanoi poissaolevana. 1844 katsoi kapinajohtajaansa ja nyökkäsi. ”Missä se lumihiutale on?”

”Taisi mennä juuri äsken toimistoonsa”, kirjanpitäjä vastasi. 16756 huusi tiedemiestä tulemaan kysyäkseen tältä parasta poistumisreittiä vuorelta. Kaksi viimeistä ryhmän jäsentä hääräsivät huoneen nurkassa huoltamassa aseita ja pakkaamassa vähäisiä tavaroita.

273 istui omassa pienessä huoneessaan työpöytänsä edessä. Hän oli purkanut Alinolla-Hanskansa osiin ja hitsasi johtimella pieniä erin värisiä johtoja yhteen hanskan ranneosaan. Albiino torakka piti silmillään omituisen näköisiä laseja, joiden linsseistä työntyi ulos erin pituisia mikroskooppeja, jotka sopeutuivat hyvin pieneen ja tarkkaan työhön.

Hän lopetti hitsauksen ja otti lasensa pois päästään. Lasien alta paljastui haikea ja surumielinen katse. Hän katsoi pöydällään makaavia kiilteleviä prototeräs hanskan osia. Sitten Jäätutkijan katse siirtyi muista osista erillään olevaan hanskan virtalähteeseen. Jään elementaalikiveen. Kivi tuotti omaa himmeää sinistä valoaan. Tiedemies otti kiven varovasti käteensä ja nosti sen kasvojensa korkeudelle katsoen sitä haikeana. Kiven lukuisista säröistä ja kulmista heijastui Jäätutkija 273:n omat kasvot. Kivi näytti sen, mitä hänestä oli tullut. 273 puristi kiveä voimakkaammin ja laittoi kiinni olevan nyrkkinsä otsaansa vasten. Kyynel valui hänen poskeaan pitkin alas. Sitten kapinanjohtajan huuto laboratoriosta havahdutti hänet.

”Kröhm. Tulen kohta!” hän vastasi.
Tiedemies ruuvasi äkkiä hanskansa osat takaisin paikoilleen ja vilkaisi lisäämäänsä osaa: hän oli asentanut hanskan ranteeseen ympyrän muotoisen kytkimen, jolla hän voisi säädellä elementtikiven antamaa energiamäärää. 273 hymähti tyytyväisenä ja lähti huoneestaan muiden luo.

273 astui huoneensa ovesta ulos ja käveli laboratoriotaan kohti. kirkas auringon valo tulvi seinän pienistä ikkunoista sisään. Hän oli juuri tarttumassa labran oven kahvasta, kun hän näki käytävän päässä tutun näyn: 2905 käveli horjahdellen käytäviä pitkin ilman minkäänlaista päämäärää. Kävelystä ja sekavasta mutinasta päätellen Juippi oli mennyt taas ottamaan jossain nurkan takana viinaksiaan. Hän laahasi mukanaan olevaa suurta jakoavainta perässään, josta kuului kauhea kolina kun se kolahteli kulmiin ja seiniin.
Tiedemies mies huokaisi. Hän päästi irti oven kahvasta ja kävelin Juipin selän taakse, joka ei ollut huomannut valkoista ystäväänsä. Alkoholistinen mekaanikko oli juuri ruuvaamassa pullonsa korkkia auki, kun 273 sanoi ”Sinä kännikala et näytä ikinä oppivan!”
2905 säikähti niin paljon selkänsä taakse ilmestynyttä tiedemiestä, että hätäisessä juoksuaskeleessaan kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui tömähtäen vatsalleen.
”Ä-äl-lä säikhyttel minua noihn…” juopunut mekaanikko virkkoi epäselvästi.

273 pudisteli päätään, mutta auttoi ystävänsä jaloilleen.
”Kuinka monta kertaa olen sanonut, että en siedä kun ryyppäät työaikanasi! Töiden jälkeet saat juoda kuin sieni minun puolestani” Jäätutkija nuhteli alaistaan.

”O-okk-k-ei, shelvä. Mi-n luppaan ettei thämä thoisthu…”

273 tiesi, että Juippi oli luvannut noin joka kerta kun oli jäänyt kiinni. Mutta nyt hän ei jaksanut puuttua enempää ystävänsä alkoholin käyttöön ja antoi hänelle luvan mennä. Lisäksi muut kapinalliset odottivat jo häntä. Tiedemies oli jo tarttumassa ovenkahvaan kun 2905 huusi ”H-hei! Et palauttanut vielä t-t-taskumattiahni!”

”Tuon sen sinulle illalla”, 273 sanoi, ”lupaan sen”. Sen sanottuaan hän astui labraansa.

”Mitä kautta täältä pääsee nopeinten pois?” 16765 alkoi tenttaamaan huoneeseen saapuvaa tiedemiestä.
”Rakennuksesta vai tukikohdasta yleensä?” Jäätutkija halusi tarkentaa.
”Tukikohdasta”, Nazorak selvensi. ”Tai ylipäätään tältä vuorelta. Meitä osataan etsiä täältä.”

”Hm”, 273 mietti. Hän käveli yhden kaappinsa luokse ja penkoi sieltä papereita. Hetken päästä hän löysi etsimänsä ja viittoi kaikkia ryhmän jäseniä tulemaan tutkimuspöydän ympärille. Hän levitti ison kartan pöydälle, joka peitti lähes puolet pöydästä.
”Tämä on tämän vuoren kartta. Olin itse kauan sitten tätä vuorta kartoittamassa”, hän kertoi. Tiedemies laski etusormensa kartan kohtaan, joihin oli merkattu kuvioita.
”Me olemme tässä. Nopein tapa poistua vuorilta on laskeuduttava tukikohdan kielekkeen vasenta puolta, joka on loivin reitti. Sitten jatkaa lännen puoleisia rinteitä pitkin alas, aina tähän solaan asti. Sieltä voimme jatkaa kapeita vuoristopolkuja pitkin saaren länsiosiin”, 273 selosti ja kuljetti sormeaan karttaan merkittyjen piirrosten yli.

”Minkälaisia ajoneuvoja täältä löytyy?” 2844 kysyi väliin.

”Rakennushallissa on valmiina itse suunnittelemiani, raskaasti aseistettuja moottorikelkkoja ja ilmatyynyaluksia.”

”Meidän pitäisi lähteä melko pian täältä”, 16765 jatkoi. ”Meidän tiedetään olevan täällä.”

”Onko reitti vaarallinen?” 2844 kysyi.
”Suurimmalta osin turvallinen. Lisäksi lumivyöryn vaaraa ei ole niillä alueilla”, 273 vastasi.
16755 viittasi. ”Entä… Mitä teemme sitten kun pääsemme pois vuorelta? Minne menemme?”
Kaikki kapinalliset katsoivat kysyvästi toisiaan. Kukaan ei ilmeisesti tiennyt mihin heidän kannattaisi mennä.

”… tietääkö kukaan meistä paljoa mitään Nazorakien alueiden ulkopuolisesta maailmasta?” 16755 jatkoi.

”Käsittääkseni iso osa tästä saaresta on kohtalaisen autiota lukuun ottamatta Klaania kaukana etelässä”, 16765 avasi suunsa. Hän jatkoi vielä, mutta hänen äänensä hukkui räjähdykseen.

Lasinsirpaleita lenteli ympäriinsä ja tummia nazorakeja syöksyi katon läpi sisään tulittaen. 16754 nappasi äkkiä savukranaatin varusteidensa joukosta ja heitti sen huoneen keskelle. Joku torakoista huusi kovaa antautumiskäskyä. 273:n ääni huusi kapinallisia juoksemaan toiseen suuntaan.

16755 ja 16754 vetivät omat Zamor-pistoolinsa esiin ja alkoivat tulittaa sattumanvaraisesti ympäri savuista huonetta juostessaan. Koko huone muuttui hetkessä sekasortoiseksi Karzhaninkattilaksi, kun agentit yrittävät ampua ja etsiä kapinallisia, mutta samalla törmäilivät huoneessa oleviin laitteisiin ja työpöytiin.

16755 ampui viimeisen laukauksen kun syöksyi ovesta käytävelle ja paiskasi oven perässään kiinni. Koko ryhmä lähti pakenemaan pitkää käytävää pitkin.
”Voih! Radiolähetin jäi sinne!” 2844 parkaisi.

”Nyt ei ole aikaa mennä sitä hakemaan!” 16765 huusi taakseen juostessaan 273:n kanssa edessä. ”Entä nyt, Jäätutkija?!”

”Meidän on mentävä rakennushalliin! Otamme sieltä kulkuneuvot!”

Kun viisikko juoksi käytävässä, agentit olivat löytäneet tiensä vielä savuavassa laboratoriossa huoneen ovelle. Yksi agentti karjaisi turhautuneena ja löi työpöydälle olleet koeputket lattialle.

Kun agentit juoksivat ovesta ulos, he eivät huomanneet että rikkoontuneiden koeputkien kemikaalit alkoivat savuamaan ja polttaa huoneen lattiaa. Pienet liekit alkoivat vähitellen edetä huoneen lattialla ja nuolivat työpöytien jalkoja. Lopulta liekit kasvoivat ilmiliekeiksi ja valtasivat koko huoneen. Ne nuolivat huoneen kaappeja ja teknisiä laitteita. Ne polttivat erästä alakaapissa ollutta kanisteria, jossa luki Torakoiden kielelle ”Räjähtävää”.

Koko huone, kaikkine 273:n tutkimustuloksineen, raportteineen, sinikopioineen ja asepiirroksineen katosivat liekkeinä ja savuna, valtavan räjähdyksen saattelevina ilmaan, vuosien työn jälkeen.

Konehalli ei ollut kaukana, mutta henkensä edestä pakenevasta 2844:stä matka tuntui hänen elämänsä pisimmältä.

”Äkkiä sisään!” 273 huusi ja riuhtaisi oven auki. Välittömästi hän syöksyi hallin reunassa olevalle tietokonepaneelille, ja alkoi näppäilemään suuria liukuovia auki. Suuressa salissa odotti yksi valkoinen ilmatyynyalus, johon näytti mahtuvan hyvin kymmenenkin sotilasta. Ajoneuvo oli pitkulainen, ja sen keulassa oli puolipallon muotoinen ohjaamo. Keskiosan katottomien matkustustilojen takana kohosi tykkitorni. Hieman taaempana salissa oli pitkät rivit moottorikelkkoja. 273:n alaisina toimivat mekaanikot hämmästyivät äkkinäisistä vieraista ja keskeyttivät toisen ilmatyynyaluksen rakentamisen.

Suuret metalliset liukuovet aukenivat tuskallisen hitaasti valkoisen torakan kiitäessä alukseen. Tulitus alkoi taas, kun ilmeisesti toinen tiimi Tiedustelupalvelun agentteja oli saapunut toisesta suunnasta.

”Ulos ja äkkiä!” joku nazorakeista huusi heidän onnekseen luodinkestävän ilmatyynyaluksen sisällä. 16765 teki muutamia hätäisiä peruutusliikkeitä, mutta lopulta sai ajoneuvon ulos hallista. Heidän takaa-ajajansa käynnistelivät moottorikelkkoja hallissa 219:n huudellessa komentoja.

Valkoinen ilmatyynyalus kiisi lumen yllä uskomatonta nopeutta saavutellen. He olivat hetkessä laskeutuneet loivaa vuoristotukikohdan kielekkeen vasemman puoleista reunaa alas, tasaisemmalle rinteelle. Ei kulunut kuitenkaan kauaa, kun Tiedustelupalvelun agentit olivat viimein saaneet moottorikelkkansa käyntiin, ja saavuttaneet kapinallisten pakoaluksen.

”273! Mistä tämä rakkine tekee mitäkin?!” kapinanjohtaja huusi tiedemiehelle, samalla kun väänsi ohjaussauvoja kaikkiin suuntiin. Moottorit jylisivät kun agenttien ohjaamat valkoharmaat moottorikelkat saavuttivat yhä enemmän pakenevaa ilmatyynyalusta.

Agentit yrittivät ampua pitkää kulkuneuvoa Zamor-konepistooleillaan, mutta ne kimmahtelivat hyödyttömästi luodinkestävästä teräksestä.
16755 ja 16754 olivat kiivenneet ulos ohjaamosta ja yrittivät vastata tuleen omilla pistooleillaan.

”Äh! Anna minä tulen ohjaamaan! Minähän sentään olen nämä suunnitellut!” 273 komensi ruskeaa Nazorakia ja siirtyi itse ohjaajan penkille.

”Mennään muiden avuksi, kirjanpitäjä!” 16765 sanoi 2844:lle.
”S-selvä”, hintelä Nazorak vastasi haluttomasti.
”Minä ohjaan täällä”, 273 vastasi tovereilleen heidän astuessaan ohjaamosta ulos.

273 väänteli ohjaussauvaa määrätietoisesti väistellessään aluksen edessä olevia korkeita kallioita ja katsoi kojelaudassa olevaa näyttöä, jossa näkyi alusta ympäröivän alueen muodot ja punaisina pisteinä aluksen takana jahtaavat moottorikelkat.
Ironista, omia laitteitani käytetään minua vastaan, 273 ajatteli.

Lumi tuiskusi ulkona, kun neljä kapinallista tulittivat aluksen kannella heitä seuraavia Tiedustelupalvelun agentteja. Aluksen matkustustilassa oli vain korotettu lattia sen keskikohdassa, jonka taakse pystyi suojautua.

Yksi kelkka yritti päästä aluksen oikealle puolelle, mutta 16755 huomasi sen ja ampui kelkan mustaa kuljettajaa olkapäähän.

2844 tärisi korotetun lattian takana Zamorien lentäessä hänen päänsä ylitse. Hän oli jo käyttänyt yhden pistoolinsa lippaan ja työnsi toisen tilalle. Sitten hän nousi nopeasti kyykystä ja ampui kolme laukausta agentteja päin, mutta kelkkojen luodinkestävät pinnat torjuivat ne. Ennen kuin kirjanpitäjä ehti painua takaisin kyykkyyn, hän ulvahti kivusta kun Zamor lävisti hänen ranteensa.

16765 huomasi toverinsa haavoittumisen ja syöksyi auttamaan häntä.
”273! Kai tässä halvatun aluksessa on jotain aseitakin!?” kapinanjohtaja huusi kärsimättömästi.

”No totta kai!” tiedemies huusi turhautuneena takaisin ja painoi kojelaudassa olevaa kytkintä. Ilmatyynyaluksen kyljistä aukesi luukut ja esiin tuli ohjustenheittimet. 273 katsoi heittimiin liitetyn kameran avulla kelkkoja. Hän laittoi peukalonsa valmiiksi toisen ohjaussauvassa olevan napin päälle, ja aluksen tietokone lukitsi moottorikelkan tähtäimeen. Valkoinen Nazorak painoi napin pohjaan ja ilmatyynyaluksen kyljestä lentävä ohjus hakeutui valkoharmaaseen moottorikelkkaan räjäyttäen sen ja sen mukana ohjaajansa.

”Eikö meillä pitänyt olla ainut ilmatyynyalus?”, 16764 huusi valkoiselle nazorakille.

”Itse asiassa siellä oli muitakin toimivia aluksia”, 273 vastasi ja vilkaisi ohjaamon näyttöihin. Heidän taaksensa oli ilmestynyt nyt myös suuri ilmatyynyalus, joka oli muuten identtinen heidän aluksensa kanssa, paitsi että sen katolla oli suuri energiatykki jonka ohjaimissa keikkui Kapteeni 666.

”Sinun laitteesi olivat kuulemma todella kestäviä!”, musta eliittinazorak huusi voimakkaalla äänellä. 273 tiesi sanojen olleen kohdistettu hänelle, mutta hän ei viitsinyt kiinnittää niihin huomiota.

”Kokeillaanko sitä?” 666 jatkoi ja näpräsi järeää ilmatyynyaluksen katolla olevaa tykkiä. Energiatykin pitkä piippu alkoi hehkua vihertävänä.

Laite piti lasermaista ääntä laukaistessaan energiasäteen kohti pakenevaa ilmatyynyalusta. Koko alus vavahteli ja savusi. 273 katsoi huolestuneena edessään vilkkuvia punaisia valoja. Koneen oikeanpuoleiset panssarilevyt olivat vahingoittuneet pahasti.

”Yritä ajaa pois tästä suoralta!” 16765 määräsi jäätutkijaa.

”No koko ajan yritän”, 273 vastasi ärtyneenä. Aluksen takaosaan osui moottorikelkkojen ohjuksia. Nähtävästi joku agentti oli keksinyt miten ne toimivat. Joku takana olevista nazorakeista karjui.

”Mutta kun toisella puolella on seinämä ja toisella jyrkkä rinne, niin liikkumavaraa on aika vähän”, hän jatkoi ja katsoi huolestuneena tietokonenäytön informaatiota ajoneuvon kunnosta.

”Ota ohjaimet hetkeksi, sain idean”, 273 sanoi yhtäkkiä ovella keikkuvalle 16765:lle ja syöksyi ilmatyynyaluksen takaosaan. Panssarilevyt ympäriltä olivat kärsineet pahasti, eivätkä ne välttämättä kestäisi enää kovin montaa osumaa. Kaksi nazorakia tulittivat takaa-ajajiaan käsiaseilla kolmannen istuessa sivummalla. Hänen kätensä oli sidottu pikaisesti.

”Eikö sinun pitäisi ohjata?” 16754 kysyi jäätutkijalta.

”Pomo hoitaa sen. Tee vähän tilaa, käytän hanskaani”, hän vastasi ja alkoi käynnistellä alinollahanskaansa.

”Sivuun!” 16764 huusi ja veti 273:n alas. Energiatykin säde iskeytyi kohtaan, jossa heidän päänsä olivat hetkeä sitten olleet. Nyt siinä kohtaa oli vain metalliromua ja liekkejä. Panssarilevyjä irtoili ja putosi alas jyrkkää rinnettä. Kapinallisten pakoajoneuvo alkoi tuntua jatkuvasti turvattomammalta.

Jäätutkija latasi hanskaansa mahdollisimman matalana. Sitten hän nousi äkisti seisomaan ja puristi hanskan nyrkkiin niin, että hänen sormensa koskettivat hanskan kipinöivää laukaisin osaa. Hän näki, kuinka sininen energiavirta kiemurteli prototeräksen ympäröimissä sormissaan, mutteivät vahingoittaneet niitä. Jäätutkija oli ylpeä keksinnöstään. Hän oli vahvistanut karkaistua prototerästä monilla jäätymistä estävillä kemikaaleilla, jonka ansiosta hanska ei jäädyttänyt itseään, eikä hanskan käyttäjää itseään.

273 virnisti, heilautti kättään kaaressa heitä jahtaavia kelkkoja kohti, ja aukaisi nyrkkinsä. Samassa hanskan sormenpäistä lennähti viisi sinistä elementaalisalamaa, jotka haarautuivat, yhdistyivät ja etenivät ilmassa. 273 tajusi pystyvänsä ohjailemaan energiavirtoja koukistelemalla ja liikuttelemalla sormiaan. Jään elementaalienergia osui lumeen kelkkojen edessä, ja samassa jäädytti niiden eteen valtavan rampin.

Kaksi kelkkaa eivät kyenneet väistämään jäistä ramppia, vaan syöksyivät sitä pitkin alas kapealta vuoristotieltä. Valkoinen Nazorak vetäytyi lataamaan hanskaansa ja ampui pian uudelleen jääenergiaa. Tällä kertaa jääsalamat osuivat 666:n ilmatyynyaluksen tuulilasiin ja syöksyi siitä läpi ohjaamoon. Alus alkoi välittömästi huojua ja liikkua epävarmemmin. 666 huusi jotain, ja joku toinen agentti syöksyi ohjaamoon aluksen takaosasta, vain todetakseen aluksen muuttuneen ohjauskelvottomaksi.

”Tuossa on se sola?” haavoittunut 2844 kysyi 273:lta. Kirjanpitäjä-nazorak osoitti heidän edessään olevaa syvää, ajokelpoista uurretta kahden korkean vuorenrinteen välissä.

”Kyllä, sen jälkeen alkaa helppokulkuisempi reitti suoraan alas vuorelta”, valkoinen nazorak vastasi ja lähti kohti ohjaamoa. He tulivat juuri korkeaan lumen peittämään solaan. 273 oli monesti ihaillut valtavia vuorenrinteitä sen kummallakin puolen. Nämä olivat hänen unelmiensa maisemia. Jylhiä ja koskemattomia luonnonmaisemia.

Äkkiä hän kumartui kuullessaan energiatykin äänen yläilmoista. Hän ajatteli sen ensin menneen huti, mutta tajusi sitten 666:n tähdänneen suoraan vuorenrinteeseen. Toinen solan korkeista rinteistä alkoi sortua kovaa ja nopeasti suoraan kapinallisten ilmatyynyaluksen päälle.

”PYSÄYTÄ!” 273 huusi täysillä, mutta liian myöhään. Kivet ja jää iskeytyivät panssaroidun ohjaamon katon läpi ja murskasivat ohjaamon. Ilmatyynyalus syöksyi hallitsemattomasti päin toista vuorenseinää kylki edellä. Se lensi iskun voimasta katolleen syvään lumihankeen.

273 makasi vatsallaan lumessa. Hän nosti hitaasti kätensä jyskyttävälle otsalleen. Hänen koko kehoaan sattui. Valkoinen Nazorak yritti nousta hitaasti polvilleen. Hän käänsi päätään varovasti katsoakseen ympärilleen.

Heidän vähän aikaa sitten pakoajoneuvonaan toiminut ilmatyynyaluksen kansi ja ennen ohjaamona toiminut metalliromukasa olivat ilmiliekeissä ja niistä purkautui mustaa savua.
Nelisen metrin päässä 273:sta 16754 auttoi 16755:ttä ylös maasta, ja heidän vieressään 2844 parkui siteessä olevaa kättään, jonka päälle oli kaatunut.

Jäätutkija nousi nopeasti seisomaan, vaikka kuinka tuskallista se olikin. Hän käveli kylkeään pidellen loukkaantuneiden toveriensa luokse.

”M-missä… 16765 on?” valkoinen tiedemies kysyi muulta kolmikolta. Ruskeat Nazorakit katsahtivat toisiinsa, kun tajusivat että heidän johtajansa puuttui vielä.

”Minä näin hänet viimeksi kun hän meni luoksesi ohjaamoon”, 16755 sanoi. Silloin 273 muisti. Hänhän oli komentanut 16765:ttä ohjaamaan, kun hän itse oli mennyt kannelle.
Sitten valkoisen tiedemiehen silmät laajenivat. Hän kääntyi nopeasti katsomaan palavaa ilmatyynyaluksen ohjaamoa. Pelko levisi Nazorakin kasvoille.

”16765!” hän huusi palavaan ohjaamoon. ”16765!!”
273 yritti juosta takaisin ilmatyynyalukseen, mutta 16755 ja 16754 sieppasivat hänet ranteista kiinni.
”Älä hullu sinne mene! Sinä voit kuolla!” 16755 huusi.
”Kukaan ei voi selvitä tuollaisesta. Et voi tehdä enää mitään!”

Jostain kapinallisten takaa alkoi kuulua tulitusta. Nelikko katsahti hätääntyneesti taakseen ja he lähtivät äkisti kulkemaan kallionseinämän viertä mahdollisimman huomaamattomasti. Tuhoutunut ilmatyynyalus jäi vähitellen taakse.

”Nopeasti nyt”, joku torakoista ähisi. Solan päässä alkoi jyrkkä mäki alaspäin. Sen molemmilla puolilla oli jyrkät rinteet.

”Emme me pääse niitä jalkapelillä pakoon näin avoimessa maastossa”, 16765 sanoi epätoivoisena katsellen lumilakeuksia.

”Pääsisimmekö kapuamaan jyrkännettä alas?” 16764 ehdotti.

”Yritetään piiloutua ja yllättää agentit. Ei meillä ole muuta mahdollisuutta”, 2488 ehdotti.

”Jaa-a. Ei kai tässä muukaan auta”, 273 vastasi.

16765 syöksyi aivan solan suuaukon sivuun valmiina ampumaan ensimmäisen, joka siitä tulisi. Kolme muuta piiloutuivat kinoksien ja kivikoiden taa. Kaikki tähtäsivät aukkoa, josta agentit tulisivat ennemmin tai myöhemmin.

Tummahaarniskainen torakka ilmestyi suuaukosta tähdäten pistoolillaan eteenpäin. Väijyksissä ollut 16765 ampui kolme laukausta torakkaa päähän, ja tämä lyyhistyi maahan. Sitten kapinallinen syöksyi nopeasti kauemmas. Solasta syöksyi useita agentteja. Kapinalliset tulittivat. Tiedustelupalvelun miehet maastoutuivat lumeen.

”Teidän naurettava kapinanne on tuomittu epäonnistumaan”, 666 huusi syöksyessään tulitukseen. Kapinallisten ammukset kimpoilivat tehottomina mustasta eliittihaarniskasta. Kapteeni syöksyi hankeen onnettomien pakenijoiden kimppuun.

Valkoinen kewa-lintu katseli ihmeissään solan korkealta harjanteelta alas. Oudot olennot juoksentelivat ja melusivat alhaalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kuin ne olivat tunkeutuneet Mt. Ämkoon ikuisien lumihuippujen lomaan häiritsemään paikallista ekosysteemiä.

Puhtaus. Puhtaus on mennyttä, kaikki turmeltuu.

Alhaalla pamahteli. Äänet kaikuivat solan seinämistä voimakkaana kaikkialle. Alhaalla hanki värjäytyi vihertäväksi.

Veri. Kuolema ideologian vuoksi. Kunniakuolema.

Lintu katseli hetken surumielisenä jyrkänteeltä. Sekään paikka ei olisi enää entisensä. Nyt sitäkin peittää ikuinen kuoleman varjo. Sielläkään ei olisi enää rauhaa.

Vapaus. Vapaus, joka on tavoittelemisen arvoinen, vaikka sen saamisen mahdollisuudet olisivat mitättömät.

Tuskanhuutoja. Lisää laukauksia. Lintu nousi siivilleen ja lähti lentämään poispäin. Se käänsi selkänsä alhaalla tapahtuvalle tragedialle. Kapina oli saanut neljännen uhrinsa. Pieni kewa oli onnellisen tietämätön suurista sotasuunnitelmista ja järjestetyistä murhista, mutta silti se tiesi kaiken olevan matkalla tuhoa. Sekin halusi unohtaa. Sekin.

Ruskean Nazorakin keho nytkähti. Jännittyneet lihakset rentoutuivat. Hengitys salpaantui. Jalat eivät enää jaksaneet kannatella painavaa kehoa. Hitaasti se alkoi kallistumaan eteenpäin ja kuolleen kapinallisen ruumis kaatui tömähtäen vatsalleen lumihankeen.

273 kuuli laukauksen ja kääntyi äänen suuntaan. Valkoisen tiedemiehen silmät laajenivat. 16754:n ruumis makasi hänestä muutaman metrin päässä oikealla, 16755:n ja 2844:n siitä taaempana yhdessä kasassa. Ruumiiden ympärillä oleva lumi oli värjääntynyt tumman vihreäksi, ja se haisi kuvottavalle.

Jäätutkija tajusi, että hän oli nyt viimeinen elossa oleva ryhmästään. Kuului panssarien kolahtelua ja jalkojen tömähtelyä, kun tiedustelupalvelun agnentit lähestyivät viimeistä kapinallista, osoitellen häntä konepistooleillaan, valmiina tappamaan hänet kuin Nui-Jagat saaliinsa, jos hän tekisi yhdenkin väärän liikkeen.

273:n hengitys näkyi ilmassa valkeana höyrynä. Hän yritti vielä epätoivoisesti keksiä jotain pakotietä. Jotain, millä voisi pelastaa itsensä. Mutta pelko lamaannutti hänet. Jäätutkijan pelokkaat ja surumieliset silmät olivat vain nauliintuneet tovereidensa liikkumattomiin ruumiisiin. Hänen tärisevät kätensä yrittivät kaikin voimin pidellä Zamor-pistoolia.
Mustat agentit asettuivat riviin valkoisen tiedemiehen eteen niin, että Jäätutkijan takana oli rotko ja edessä mustat agentit. Kapteeni 666 ilmestyi rivin taakse hymyillen.

”Miltä tuntuu olla kapinasi viimeinen elävä jäsen?” torakkakomentaja virnisti häijysti. Hän kohotti kätensä ylös merkiksi. Agentit asettivat sormensa aseidensa liipaisimille. 273 hengitys kiihtyi. Hän muisti tämän. Hän oli nähnyt juuri saman asetelman.
Teloituskaarti…

273 ajatukset palautuivat aiemmin nähneeseensä uneen.
”Valmiina!” 666 huusi. Mustat torakat osoittivat valkoista tiedemiestä.

273 sulki tiukasti silmänsä. Hän ei halunnut katsoa.
Ei… Ei tämä voi päättyä näin…
666 avasi suunsa huutaakseen.

”SEIS!” Kaikki paikalla olijat hämmästyivät. Agentit, Kapteeni ja eniten 273. 666 kääntyi vihaisesti katsomaan taakseen. Samoin agentitkin. Jäätutkija katsoi rivistön läpi nähdäkseen huutajan.
Hienoon mustaan Tiedustelupalvelun univormuun ja koppalakkiin pukeutunut 219 käveli kädet selkänsä takana ja sama inhottava virne kasvoillaan paikalle.

”No mitä nyt?!” 666 kysyi turhautuneena keskeytyksestä. 219 marssi määrätietoisesti rivistön luokse.
”Hienoa, että otitte viimeisen pakenijan kiinni”, 219 onnitteli, ”mutta minä haluan henkilökohtaisesti tappaa hänet.”

273 alkoi toipua hämmennyksestä. Totta kai 219 olisi niin ylimielinen, että aikoisi itse tappaa hänet.
Kapteeni harppoi pitkin askelein komentaja-agentin luokse.

Mustat agentit väistivät, kun koppalakkinen komentaja käveli rivistön lävitse. Harmaat pilvet alkoivat liukua taivaalla paistaneen auringon eteen. Tuuli ujelsi jylhien vuorten lomassa.
219 asettui Jäätutkijaa vastapäätä. Hänen ja Jäätutkijan katseet kohtasivat.

”Hei, Lumihiutale.” Nazorakkomentaja nosti vyöltään mustan zamor-pistoolinsa, naksautti peukalollaan varmistimen päälle ja osoitti aseellaan kapinallista.
Valkoinen tiedemies sulki silmänsä, kun ei halunnut katsoa torakkakomentajan inhottavaa virnettä.

Mutta silloin 273:n ajatuksissa tapahtui muutos. Hän ei ollut enää peloissaan, eikä toivoton. Hän oli vihainen.
Kun kaikki ystävät ovat kuolleet.
Kun elämä on tuomittu kuolemaan.
Kun mieli on vaipunut epätoivoon.
On olemassa enää vain yksi asia, minkä voi enää saavuttaa: kosto. Toivo katkeran suloisesta kostosta, jolla voisi maksaa kaikki tehdyt vääryydet. Halu katsoa vihollisensa maailman romahtavan, aivan kuin omansakin oli romahtanut. Himo nähdä pelko ja kyyneleet vihaamansa olennon silmissä. Unelma siitä, että voisi upottaa terän henkilöön, joka on aiheuttanut itsellesi niin paljon tuskaa ja vihaa, ja tahto tyydyttää sitä himoa, että voisi leikitellä toisen elämällä ja kuolemalla ja ajatella olevansa Kohtalon välikappale.

219 osoitti häntä pistoolillaan, ylimielinen virne kasvoillaan. 273 painoi päänsä alas ja häntä alkoi hieman hymyilyttään. 219 virne lakosi hieman, ja sitten valkoinen tiedemies jopa naurahti.
”Miksi hymyilet, vaikka sinulla on jo toinen jalka haudassa?”

273 hymyili. ”Aiotko vain ampua minut, kuin mitättömän hyönteisen? Eikö teloitus ole hieman mautonta sinulta?”
Hän naurahti. ”Eikö sinustakin olisi hienompaa, jos viimeinkin kohtaisimme toisemme reilussa kaksintaistelussa? Tasavertaisina. Katsoisimme, kumpi on lopulta parempi, kumpi meistä on vahvempi. Luonnonvalintaa, käsitäthän?”

219 oli ilmeetön. Hän näytti harkitsevan ehdotusta. Mutta sitten hän virnisti ja osoitti yhä päättäväisemmin asettaan. 273 katsoi häntä palavilla silmillään suoraan komentajan silmiin. 219 painoi etusormensa pistoolin liipaisimen ympärille. Valkoinen tiedemies painoi Alinolla-Hansikkaassa pitämänsä käden nyrkkiin eikä irrottanut katsekontaktia vihamiehestään. Kapteeni 666 hymyili. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt tuohon hetkeen.

Sitten Torakkakomentaja naurahti. Jäätutkija kohotti kulmakarvaansa ihmetyksestä. 219 hymähti uudelleen ja pudisteli itsevarmasti päätään.
”On ikävä myöntää, mutta olet oikeassa”, hän totesi virnistäen ja painoi ampuma-aseensa takaisin vyössään roikkuvaan asekoteloon ”olisi tylsää vain ampua sinut. Oikeastaan, mikä olisi nöyryyttävämpää kuin kuolla itsensä ehdottamassa kaksintaistelussa? Saisin ansaitsemaani kunnioitusta alaisiltani ja tiedustelun johtajalta.” 219 virkkoi. Hän virnistäen tarttui kävelykeppinsä hopeiseen kahvaan ja veti sauvaan piilotetun miekan esiin. Hän heilautti sitä juhlavasti ilmassa.

273 suu vääntyi pieneen hymyyn. Idiootti.
”Seis!” Kapteeni 666 puuttui tilanteeseen ja marssi vihaisena 219:n eteen. ”007 määräsi olla aliarvioimatta tiedemiestä, ja minä myös katson että hänen komentoaan noudatetaan!”
219 hymyili ja vastasi rauhallisesti: ”Kapteeni. Te olette hyvä sotilas ja saitte hienosti hoideltua muut kapinalliset, mutta loppujen lopuksi minä olen operaation johdossa ja minä teen lopulliset päätökset. Lisäksi 007 antoi meille vapaat kädet päättää, mitä teemme pettureille.”

666:n käsi pusertui nyrkkiin, mutta hän yritti olla näyttämättä inhoaan ruskeata Nazorakkomentajaa kohtaan. ”… Hyvä on”, 666 sanoi lopulta ja väistyi 219:n tieltä. Hän käveli vastentahtoisesti takaisin mustien agenttien rivistöön, jolloin 273 ja 219 olivat taas vastakkain.
Taivas alkoi täyttyä tummista pilvistä, ja kylmä vuoristotuuli heilutti kaksikon pukujen helmoja.
Torakkakomentaja virnisti ja otti taisteluasennon. Jäätutkijan silmät olivat vakavammat ja päättäväisemmät kuin koskaan ennen. Hän tarttui oikean kätensä ympärillä olevaan Alinolla-Hanskaan, väänsi ranteessa olevasta rullasta ja metallinen taisteluhansikas aktivoitui. Sen kämmenpohjasta kipusi sinisiä energiakipinöitä. Hän nosti päänsä yläpuolelle ja oli valmiina taisteluun. Hänen mielessään oli vain yksi asia: kosto.

Oli hiiren hiljaista. Jostakin kaukaisuudesta kuului petolinturahin ääntelyä. Kaksi Nazorakia katsoivat palavilla silmillään toisiaan, mutta kumpikaan ei hyökännyt. 273 odotti, että vastapuoli tekisi ensimmäisen siirron, mutta 219 odotti juuri samaa. Valkoinen tiedemies tiesi, ettei ollut koskaan joutunut varsinaiseen lähitaisteluun, mutta taistelutahto ja Nazorakille luontainen halu tappaa ruokkivat hänen itsevarmuuttaan.

Mutta sitten 219 hyökkäsi. Hän syöksyi muutamalla nopealla askeleella suoraan 273:n eteen ja heilautti miekkaansa suuressa kaaressa. Prototeräs kipinöi, kun terä osui Jäätutkijan hanskan ranteeseen. Valkoinen Torakka ähkäisi ja 219 nojasi selällään taaksepäin, yritti pistää miekallaan 273:a vatsaan, mutta tämä väisti astumalla sivuun ja löi vasemmalla kädellään komentajaa poskeen.

219 karjaisi vihaisena, huitaisi miekallaan 273:n päätä kohti, mutta tämä ehti polvistua terän tieltä vastustajan taakse, ja teräsnyrkki tömähti Torakan takaraivoon. 219 kompuroi lumisessa maassa eteenpäin ja 273 hymähti, mutta ruskea Nazorak pyörähti nopeasti ympäri sulavalla tanssiaskeleella, ja hänen ojennettu nyrkkiin puristunut käsi osui kivuliaasti 273:n suuhun. Valkoinen tiedemies lennähti maahan ja hänen suustaan valui vihreää verta. Hän yritti nousta ylös, mutta 219 potkaisi häntä nauraen päähän.

273 menetti tajunsa vain sekunniksi, mutta onneksi tiedemiehen normaalia Nazorakia kehittyneemmät aivot alkoivat jälleen toimia kiitettävän nopeasti. Hän avasi silmänsä juuri nähdäkseen, että miekan terä lähestyi uhkaavasti torakan kasvoja. Jäätutkija torjui iskun juuri ja juuri vetämällä hanskansa kasvojensa eteen.

Valkoinen nazorak hyppäsi hieman taaksepäin ja käynnisti alinollahanskansa. 219 hyökkäsi raivokkaasti miekkansa kanssa, mutta jäätutkija ehti ensin. Kylmyyden allot iskivät 219:n torakankuoreen. Hän tunsi liikkeidensä hidastuvan. 273 syöksyi ja tarrautui vastustajansa miekkakäteen yrittäen taivuttaa asetta itselleen. Tiedustelu-upseeri ei ollut kuitenkaan täysin jään lamauttava, vaan onnistui kaatamaan 273:n mukanaan lumeen. Nazorakin upseerinmiekka lensi muutaman metrin päähän ja upposi syvään lumeen. Taistelu muuttui painiksi ja kieirskelyksi syvässä lumihangessa. 219 oli vahvempana osapuolena vähällä saada kuristusotteen valkoisen torakan kurkusta, mutta tämä oli käyttänyt jälleen alinollahansikastaan pelastautuakseen.

219 vaikeroi kivusta pidellessään käsillään kyljessään olevaa jäistä kohtaa. Torakkakomentaja tarttui raivoissaan Zamor-pistooliinsa ja yritti ampua Jäätutkijaa, mutta 273 hyppäsi kauemmaksi hänestä. Ensimmäinen zamor lensi 273:n vasemman kyljen ohitse, mutta toinen lävisti tiedemiehen alemman käden, ja tämä parahti tuskasta.
273 tiesi, että 219 ei ampuisi montaa kertaa ohi, ja että hänen oli pian saatava ase pois häneltä. 219 osoitti ampuma-aseellaan valkoista Nazorakia päähän ja painoi sormellaan liipaisinta, mutta mitään ei tapahtunut.
”Karzahni!” hän kirosi tajutessaan panostensa olevan loppu.
273 työnsi hanskakätensä povitaskuunsa, ja vetäisi sieltä esiin koeputkilon, joka oli täynnä sinistä nestettä. Hän piti siitä tiukasti kiinni, veti kätensä taaksepäin ja heitti putkilon 219:ä kohti.

219 huomasi sen ajoissa, ja tajusi nesteen olevan jotain kemikaalia. Hän nosti miekkansa suojatakseen kasvojaan ja putkilo kimposi teräksestä lumeen. 273 oli juuri odottanut sitä.
”Se oli vettä!” hän huusi ja ennen kuin 219 ehti tajuta, tiedemies oli jo hänen edessään ja potkaisi häntä vatsaan.

”Kuolisit jo!” mustaan univormuun pukeutunut Nazorak karjaisi ja heilautti miekkaansa sivuttain vastustajaansa kohti. Kuului inhottavan raastava ääni, kun Jäätutkija tarttui miekan terään prototeräksisellä hanskallaan ja yritti pitää sen mahdollisimman kaukana itsestään. 219 käytti vapaata kättään ja löi sillä 273:a leukaan. Tämän pää retkahti taaksepäin, mutta samalla hän onnistui riuhtaisemaan 219:n miekan tämän kädestä.

666 ja Tiedustelupalvelun mustat enkelit katselivat sivusta kaksikon raakaa ja tasaväkistä kamppailua hermostuneena. Agentit puristivat käsissään aseitaan hermostuneina, valmiina ampumaan tiedemiehen komentajansa käskystä, mutta 219 oli päättänyt tappaa kapinallisen itse, keinolla millä hyvänsä, eikä antanut alaistensa sekaantua taisteluun. Eliittisoturin hyönteismäiset hampaat nirskuivat yhteen, kun taistelulle ei näyttänyt tulevan loppua.

219 oli päässyt 273:n selän taakse ja vanginnut tämän käsillään kuristusotteeseen, komentajan puristaessaan kaikin voimin tiedemiehen kaulaa ranteellaan rintaansa vasten ja väänsi kahdella alimmalla kädellään hänen käsiään kovakouraisesti selän taakse. 273 yritti epätoivoisesti riuhtoa itseään vapaaksi Torakka-upseerin pihtiotteesta, mutta tämä oli aivan liian voimakas. Hänen oli hankala hengittää, kun lihaksikas käsivarsi puristi hänen kaulaansa. Tiedemiehen raivo antoi hänelle kuitenkin lisää voimaa ja ruokki hänen taistelutahtoaan. Valkoinen Nazorak onnistui työntämään vapaat kätensä 219:n käsivarren ja kaulansa väliin, ja riuhtaisi sen kauemmas itsestään ja samalla töyttäisi lantiollaan upseerin vatsaan, saaden itsensä vapaaksi. 273 heilautti nyrkkiään, mutta 219 torjui iskun.

Silloin 666:n kärsivällisyys petti. ”Nyt perkele tästä tulee loppu! Minä tapan hänet vaikka itse!” hän karjaisi vihaisena ja riuhtaisi vieressään seisseeltä agentilta tämän Zamor-konepistoolin itselleen. Hän nosti aseen ampumisasentoon ja tähtäsi sen tarkkuustähtäimen läpi kaksikkoa, jotka olivat juuri toistensa kurkuissa.
”Mutta osuisitte samalla komentajaan!” Yksi hämmästyneistä agenteista huomautti kapteenille.
”Osukoot, en välitä. Hän itse rikkoi johtajan käskyä. Ilman häntä tämä olisi hoidettu jo!”

273 iski 219:a kyynärpäällään leukaan, mutta 219 löi tätä vasemmalla suoralla rintaan. Mutta silloin kaksikko huomasi taistelunsa tiimellykseltä, että Kapteeni tähtäsi heihin molempiin ja oli juuri painamassa liipaisinta.
”Näkemiin, typerykset!” hän huusi. Sekä 273 että 219 jähmettyivät paikoilleen. He eivät ehtineet tehdä enää mitään, kun 666 virnisti häijysti ja painoi liipaisimen pohjaan. Mutta juuri silloin haarniskoidut kädet tarttuivat Nazorak-kapteenin aseeseen ja väänsi sen sivuun, niin ettei tämä osunut tiedemieheen eikä upseeriin. 666:n hämmästykseksi yksi agenteista ryntäsi tämän viereen ja yritti repiä tältä asetta pois, koska komentajalleen uskollisena hän ei antanut kapteenin ampua häntä.

”IDIOOTTI!” 666 karjaisi ja veti automaattiaseen agentin otteesta ja räjäytti kurittomalta Nazorakilta pään paikaltaan aseellaan. 273 tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän käännähti nopeasti ympäri, tönäisi 219:n vierestään yrittäen lähteä pakoon. 219 kuitenkin tarttui tämän jalkaan ja kaatoi tämänkin lumeen. Kun 273 katsoi sivusilmällä taakseen, hän kerkesi näkemään kuinka 666 oli saanut aseensa itselleen ja tähtäsi juuri heihin.
”Hemmetti…” valkoinen Nazorak kuiskasi. Hänellä ei olisi aikaa potkaista 219 irti jalastaan ja juosta. Sitten hän käänsi katseensa edessään, muutaman askeleen päässä aukenevaan pudotukseen, kun sola päättyi jyrkkään vuorenrinteeseen. Pudotuksen takana aukesi fantastinen näkymä loivenevaan vuoristoon, jonka yllä pilvet alkoivat raottua. Hän sai vielä viimeisen suunnitelman. Hän tiesi sen olevan hengenvaarallinen ja mahdollisuus selvitä oli korkeintaan yksi sadasta.
Mutta muuta ei ollut.

Viimeisenä toivonaan hän jännitti väsyneet, haavoittuneet jalkansa äärimmilleen, työnsi kynnelliset jalkansa lumeen ottaakseen tukevan otteen maasta. Hän nousi käsiensä varaan nelinkontin, ja potkaisi.
Mustien agenttien silmät laajenivat, kun Jäätutkija nousi jalkojensa potkun voimasta ilmaan. 666:n ampumat Zamorit osuivat lumeen, jossa kaksikko oli äsken maannut. 273 levitti lepattavien työtakkinsa helmojen alla läpikuultavan siniset hyönteissiipensä, ja antoi niillä lennolleen lisää voimaa. 219 ei kuitenkaan päästänyt 273:n jalasta irti, vaan roikkui siitä kuin rotta viimeisestä pelastusmahdollisuudestaan. Heidän lentoon lähtönsä muistuttikin hieman ylisyöneen protosorsan lentoa, joka yritti raskaasti ja vaivalloisesti nousta ylös vedestä.

Kuin tilauksesta jostakin tummien pilvien lomasta pilkahti vielä viimeinen auringonlaskun säde, joka häikäisi agenttien silmät ja jonka johdosta he pystyivät näkemään vain siluetin putoavasta kaksikosta. 273 syöksyi kohti kirkasta valoa, joka pakotti hänet sulkemaan silmänsä, kun se iski häntä kuin veitsi silmiin. Valoa, jonka hän oli nähnyt niin monta kertaa aiemminkin, vielä silloin kun kaikki oli toisin. Kaunista auringon valoa, jota hän oli rakastanut katsella vuoristotukikohdan päärakennuksen katolta, yhdessä ystävänsä kanssa. Tuo valo sai 273:n tuntemaan taas sen kotoisan tunteen, jonka hän oli aina tuntenut katsellessaan mailleen hiipuvaa aurinkoa. Sama aurinko tuntui nyt hymyilevän hänelle valollaan.

Valolla, joka kieli toivosta. Tasavertaisuudesta. Vapaudesta.

Mutta sitä taianomaista hetkeä kesti vain sekunnin. Kun agentit räpsäyttivät silmiään, he olivat jo poissa. Kaikki olivat hetken hiljaa. He vain tuijottivat eteenpäin, edessään aukenevaa pystysuoraa rinnettä, jonne 273 ja 219 olivat hypänneet. Mutta sitten 666 toipui häkellyksestä ja ryntäsi katsomaan kuilun reunalle. Alhaalla aukesi vain jyrkkä pudotus alhaalla aukenevaan laaksoon ja sitä ympäröiville rinteille, eikä tiedemiestä näkynyt missään.

Pilvet tummenivat edelleen, ja vuorelta puhaltava viima ujelsi valittaen jäätikön syvässä hiljaisuudessa. Hiljalleen taivaalta alkoi tippumaan valkoisia hiutaleita vanhan lumen päälle, kuin tarkoituksella piilottaakseen verisen taistelun jäljet. 273 oli poissa.

Lopulta Kapteeni 666:n kasvoille ilmestyi pieni hymy, ja hän naurahti. ”… se idiootti hyppäsi tarkoituksella kuiluun? Hahha…” Hän riisui päässään pitämänsä koppalakin ja puisti sen päälle sataneen lumihiutaleet pois. Sitten hän painoi hatun syvälle päähänsä ja veti lipan silmiensä eteen.
”Lähdetään”, hän sanoi edelleen paikoillaan seisoville agenteille. ”Meidän työmme täällä on tehty.”

Mustiin haarniskoihin varustautuneet Torakat katsahtivat toisiinsa, ja yksi uskaltautui kysymään; ”Entä jos he jäivät vielä henkiin?”
666 ei vaivautunut kääntymään katsomaan heihin. Tuuli jatkoi yltymistään.
”Edes Jäätutkijakaan ei voi selvitä tuosta” hän totesi. ”Lähdetään takaisin vuoritukikohtaan. Myrsky taitaa yltyä”.

Ja niin mustat kuolonagentit katosivat pimenevään solaan yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, kun lumi hiljalleen peitti veristen Kohtaloiden jättämät arvet, piilottaen kaatuneiden kapinallisten ruumiit synkkenevään iltaan, samalla kun yksinäinen kewa-lintu palasi pesälleen.
Se katsoi surullisena solaa, joka oli hetki sitten ollut epätoivoisen vapaustaistelun näyttämönä. Siellä käyty urhea ja esimerkillinen taistelu kuitenkin unohtui, kun lumi laskeutui maahan. Ainoastaan tuo yksi pienoinen lintu muisti, mitä tässä solassa oli tapahtunut.

Vain se muisti sen. Sitä se ei voinut unohtaa.

Kirjoitukseen osallistui minä ja Matoro (kiitos hänelle kärsivällisyydest). Crediitit Manulle 666:n käytöstä, ja samoin Juopolle 2905:stä.

Retro

007:n salamurha

Kommentoi

Nazorak-Pesät

273 käveli pitkää käytävää pitkin. Katossa roikkuvat loisteputket valaisivat kulkijaa kolkosti. Vaikka matkaa 007:n toimistoon ei ollutkaan pitkälti, se matka tuntui ikuisuudelta. Kylmä hiki virtasi valkoisen tiedemiehen ohimoa pitkin. Hänen sydämensä laukkasi kuin villiintynyt kikanalo. Nazorak olisi halunnut pysähtyä ja kääntyä takaisin, mutta hän tiesi, että oli myöhäistä alkaa katumaan. Jokaisella askeleella hän oli lähempänä toimiston ovea ja jokaisella askeleella hänen sydämensä kiihtyi. 273 hidasti hieman vauhtiaan ja löysensi lilaa solmiotaan kaulassa saadakseen paremmin henkeä. Nyt se hetki oli käsillä: 007:n salamurha. Kapinoitsijat olivat tavanneet samassa paikassa, missä olivat pitäneet kokouksen. Kaikille ryhmän jäsenille oli jaettu Zamorpistoolit ja 16765 oli opastanut muut ryhmän jäsenet tunneliin, josta pääsi tiedustelupalvelun tiloihin.
Hän kertasi päässään vielä suunnitelman: hän menisi 007:n toimistoon, puhuisi tiedustelun johtajalle asetilauksen kuljetuksesta ja samalla huomaamattomasti jäädyttäisi oven mekaanisen sähkölukon toimintakyvyttömäksi. Muut kapinan jäsenet odottaisivat läheisessä pakotunnelissa kunnes valkoinen Nazorak palaisisi ja antaisi merkin tovereilleen.
Mutta entä jos hän huomaa sabotaasini? Hänhän on Nazorak-agenttien johtaja ja varmasti hänen ainoa silmänsä on aina varuillaan… tiedemies ajatteli. 273 pysähtyi ja työnsi oikean kätensä, jossa piti Alinolla-Hanskaansa, syvälle takkinsa sisään ja otti yhdestä takin lukuisista povitaskuista pienen jäähdytyssormuksensa. Hän painoi sormuksessa olevaa pientä nappia testatakseen, että laite varmasti toimii. Sormuksen pienestä sädetinosasta nousi pieni, lähes näkymätön sininen säde. Valkoinen tiedemies nosti sormuksen suurten sinisten verkkosilmiensä tasolle. Kaikki siis riippuu tästä pienestä esineestä… Ja minusta…
Valkoinen nazorak siirsi ajatuksensa muuhun. Hän kuvitteli mitä tämän jälkeen tapahtuisi: Jos- siis jos –suunnitelma onnistuu suunnitelmien mukaan, työläis-nazorakit tajuaisivat aloittaa kapinan, ja hyvällä lykyllä johtoporras syrjäytettäisiin ja koittaisi paremmat ajat kaikille nazorakeille. Kun niin on tapahtunut, hän nousisi kaikkien arvostamaksi tiedemieheksi, niin kuin 16765 oli sanonut.

Mutta sitten hän huomasi pysähtyneensä liian pitkäksi aikaa. nazorak pujotti sormuksen keskisormeensa. Jäätutkija katsoi edessään parin askeleen päässä olevaa ovea. Hän huokaisi ja rohkaisi mielensä. Hän otti pari pitkää askelta ja oli oven luona. Meni syteen tai saveen, 273 ajatteli ja painoi ovisummeria. Hän odotti hetken, kunnes summeriin syttyi vihreä valo. 273 tarttui oven kahvasta, aukaisi oven ja meni sisään.

Sisällä huoneessa häntä vastassa teräksisen työpöytänsä takana istui 007.
”Päivää, 273. Ehdin jo odottaa sinua”, 007 tervehti tulijaa.
”Kiitos, 007:n”, 273 kröhi kurkkuaan ja ojensi kirjoittamansa raportin 007:lle, ”Tilauksesi on nyt valmis. 30 ilmatyynyalusta, 100 jääkonepistoolia ja 100 lämpöskannerilasia. Papereissa on kaikki tarkemmat tiedot. Mekaanikkoni ovat tehneet parhaansa tilauksen eteen.”
”Hienoa”, musta nazorak sanoi neutraalilla äänensävyllä ja otti paperin. Hän katsoi sitä ohimennen ja asetti sen pöydälleen. ”Miten laitteet aiotaan kuljettaa Pesiin?”
”Olin ajatellut, että Ilmavoimien kuljetushelikopterit sopisivat parhaiten ilmatyynyalusten kuljetukseen,” 273 vastasi. Hän yritti kuulostaa niin normaalilta kuin pystyi. Mutta sitten tiedemieheen iski yht’äkkiä hirveä tunne, kun hän muisti jotain. 273 ei ollut lainkaan miettinyt, miten hän pääsisi ovelle sabotoimaan lukkoa. Hän soimasi itseään siitä miten hän oli voinut unohtaa niin tärkeän asian.
”Selvä. Sovitaanko, että sinä hoidat kuljetuksen. Haluan nämä varusteet toimintakunnossa neljän päivän kuluttua pääasevarastolle. Sitten saat palkkiosi.”
273 yritti kätkeä hermostuneisuutensa. Hän vilkaisi sivusilmällä toimiston ovea. ”Selvä, kiitos” 273 sanoi. Hänen äänensä värähteli epätasaisesti. Hän yritti olla menemättä paniikkiin ja keksiä jotain. Hän tyynnytteli kiihtynyttä hengitystään. Mutta sitten tiedemies sai idean. 273 vilkaisi ovea, käännähti nopeasti oven suuntaan ja harppoi oven luo. Hän kurkisti oven pleksistä tehdystä ikkunasta käytävään yrittäen näyttää siltä, kuin olisi nähnyt jotain kiinnostavaa. Samalla hän painoi pienen sormuksen napista ja suuntasi sen säteen oven mekaaniseen lukkoon. Lukon pintaan ei näkynyt tulevan mitään, mutta lukon mekanismi sen sisällä jäätyi huomaamattomasti. Sitten 273 kääntyi takaisin 007:n puoleen. ”Anteeksi. Olin näkevinäni jonkun kuuntelevan oven takana. Mutta ilmeisesti tiedemiehen höperyyttä”, 273 keksi tekosyyn.
007:n kasvoilla saattoi nähdä jonkin pienen hymyntapaisen. ”Luonnollisesti, herra tutkija. Luonnollisesti.”
273 hieraisi takaraivoaan. ”Eli tulette hakemaan laitteita neljän päivän päästä. Näkemiin”, tiedemies sanoi ja musta nazorak nyökkäsi hyvästiksi. Jäätutkija avasi oven jo lähteäkseen.
”Odotas”, 007:n sanoi. 273 jähmettyi paikoilleen. Huomasiko hän…? hän ajatteli hätäisesti. Tiedemies kääntyi hitaasti takaisin Tiedustelun johtajaa päin.
”N-niin?” hän kysyi.
007 nyökkäsi tutkijan oikeaa kättä. ”Hanskasi. Oletko saanut sen toimimaan?” musta nazorak kysyi. 273 kääntyi hämmästyneesti katsomaan Alinolla-Hanskaansa. Hän huokaisi helpottuneesti.
”Aa. Niin! Kyllä sain. Löysin sopivan energialähteen. Mutta se on sen verran harvinainen, etten kehdannut alkaa häiritsemään teitä sillä”, hän selitti todenmukaisesti, koska juuri niin oli käynyt.
007:n nyökkäsi. ”Hyvä. Voisit joskus esitellä sitä minulle. Mutta minulla on hieman kiire. Voit mennä”.
273 hymyili kun astui ulos käytävään ja sulki oven. Hän hengähti huojentuneesti. Hienoa, nyt menen kertomaan muille.

007:n toimisto hiljeni. Musta nazorak syventyi työhönsä ehkä vain vartiksi. Hän tarttui PST:n lähettämään raporttiin. Se tarkoitti Pesän Sisäistä Tiedustelua. Sen lisäksi oli PUT, Pesän Ulkoinen Tiedustelu.

Raportissa oli yksikköjohtaja 983:n leima. Liuska alkoi tyypilliseen tapaan alueen – tässä tapauksessa läntisten kaivosalueiden – tiedoilla. Sitä seurasi lista kaikesta huomionarvoisesta viimeisen kuukauden ajalta.

007 syventyi zankrzora kielisiin merkkeihin. Tiedustelu oli havainnut useamman nazorakin – neljän nazorakin tunnusluvut lueteltiin – olleen poissa töistä luvattomasti. Vaikka tällaiset tiedot olivat useimmiten vain tavallisia pinnareita, ne saattoivat silti johtaa jonkin epäilyttävän jäljille.

Asevarastosta on kadonnut välineitä. Niiden katoaminen oli yritetty peittää muuntelemalla varastokirjanpitoa, mutta väärennös oli huomattu.
007 katsoi nopeasti pinnari-nazorakien numerot uudestaan. Hän tunnisti niistä yhden. Muisto ei ollut parhaimpia, joita hänellä oli. Silloin hän aavisteli pahinta.

Ovi aukesi.

Nazorak astui sisään. Se oli pukeutunut nazorakien tiedustelu-upseerin mustaan univormuun. Arvomerkkien paikalla oli kuitenkin jotakin outoa. Siinä oli harmaa soikio, jonka vastakkaiset päädyt olivat venytetty eri suuntiin. Lisäksi tällä oli silmälappu.

”Päivää”, tulija tervehti. 007 oli hämmentynyt. Hän liikutti kättään painaakseen näppäimestä, jolla hän antaa äänettömän hälytyksen lähistön agenteille. Toinen käsi kulki pistoolikotelolle.

”Odota. Saattaa olla sinulle edullisempaa, että odotat hetken” tulija sanoi.
”Mitäs piruutta tämä on olevinaan?” 007 kysyi.
”Olen Kohtalo, ja olen tullut kertomaan sinulle, että se, jonka jätit taaksesi, on nyt edessäsi”, 16765 sanoi mahtipontisesti ja astui lähemmäs.

”Muistathan sinä minut, vanhan ystäväsi. Silloin kauan, kauan sitten.” Samalla tulija riisui silmälappunsa ja antoi mustan kangaspalan pudota lattialle.

007 katsoi tulijan silmiä. Toinen silmä oli normaalin värin sijaan aavistuksen verran sinertävä. Turkoosi.

Nazorakit, joiden toinen silmä on turkoosi, lukeutuvat ”viallisten” luokkaan Nazorakinen hierarkiassa. Eräs solumutaatio aiheuttaa sitä. Tällaiset ”epäpuhtaat” yksilöt normaalisti laitetaan työskentelemään syvälle eristetyille alueille tai vaihtoehtoisesti tapetaan suoraan. Tämä eli, ja oli ilmeisen hyvissä voimissa.

”Sinä”, 007 sanoi. Samaan aikaan hän lähetti hälytyksen vartijoilleen ja veti pistoolinsa. Laukaus osui 16765:ttä rintaan, mutta mitään ei tapahtunut. Repeytyneen takin alta näkyi teräksinen rintahaarniska.

Ruskea nazorak hyppäsi kovaa kohti Tiedustelupalvelun johtajaa lyöden tältä aseen kädestä. Musta nazorak iski nyrkillä hyökkääjää kasvoihin, mutta 16765 kesti sen. Hän iski 007:n maahan. Raskas metallituoli kaatui rymisten. Hyökkääjä asetti jostakin univormunsa uumenista ottamansa veitsen 007:n kurkulle.

”Sinä. 007. Sinä muistat minut, etkö vain? Sinä muistat sen kaiken?” 16765 alkoi puhua, säilyttäen tiukan katsekontaktin 007:n ainoaan silmään.

”Minä annoin sinun elää, vaikka sinulle ei olisi kuulunut edes sitä oikeutta. Minä pelastin henkesi!” 007 melkein huusi.
”Sinä teit elämästäni helvettiä”
”Jos et kaipaa elämääsi, voit lopettaa sen. Mitä sinä haluat?”

”Minä haluan… Se on monimutkaista. Haluan kostaa sen, mitä minulle teit. Mutta sitten mietin ja huomaan, että voin hyötyä tästä huomattavasti enemmän.”
Oli aivan hiljaista. Käytävästä kuului laukauksia ja taistelun ääniä. 007 tajusi, että hänen vartijoillaan on ongelmia.

”Minä tiedän mikä sinä olit. Ei, vaan mikä sinä olet. Minä voin kertoa sen.”
”Kukaan ei usko sinua”
”Ai ei vai? Näinä sotaisina aikoina, joina kaikkien pitäisi toimia vain ja ainoastaan puhtaan Nazorak-rodun hyväksi… Kuulehan, yksi leviävä huhu voi tehdä paljon. Varsinkin, jos se koskee jotakuta noin korkealla hierarkiassa.”
”Mitä sinä haluat minulta?”

”Nyt sinä alat ymmärtää. Jos haluat elää, sinun olisi viisasta totella minua tästä lähin. Tiedätkö, voin paljastaa kaiken yhdellä radioviestillä”, 16765 sanoi nyökäten kohti rintataskussaan olevaa lähetintä.

”Sinut aiotaan murhata. Minä määrään sinua hälyttämään kaikki agentit tänne. Ja jos he koskevat minuun, paljastan kaiken. Lisäksi Jäätutkija 273:n omaisuus ja tekniikka ovat nyt minun omaisuuttani. Uskon, että kykenet hoitamaan asian.”
007:n ensimmäiset ajatukset olivat ”mitä hittoa”. Sitten hän tajusi, että tällä hetkellä on parasta vain totella. Hän nousi tietokoneelleen ja antoi hälytyksen kaikille pesän agenteille.

Silloin ovesta syöksyi kolme torakkaa sisään.

Ovella seisovien kahden ruskean torakan ilmeet olivat tuiman määrätietoiset, jotka huokuivat vihaa. Heidän välissään oli vitivalkoisena hohtava 273, jonka kasvoilta paistoi epävarmuus. 16755 ja 16754 seisoivat hänen kummallakin puolella ja osoittivat aseillaan Tiedustelupalvelun johtajaa. Kaksi nazorakin ylävartaloon suunnattua laukausta osuivat 007:n haarniskaan ja kilahtelivat tehottomina. Musta nazorak kierähti hämmästyttävän nopeasti pöytänsä taakse ja kopeloi laatikoistaan asetta. Hän veti esiin pienen lamautinlaitteen ja odotti raskaan metallipöydän takana, että hänen murhaajansa tulisivat lähemmäs. 16765 vain seisoskeli huoneen varjoissa tyytyväinen ilme kasvoillaan.

16755 latasi Zamorpistoolinsa ja hyppäsi pöydän päälle valmiina ampumaan Tiedustelun johtajaa päähän, mutta musta silmälappuinen nazorak löi kapinoitsijaa lamauttimella jalkaan. Kivenhakkaaja sai kivuliaan sähköiskun ja kaatui hätäisesti toiselle puolelle pöytää.16754 suojasi toveriaan ja ampui pöydän reunaa, ettei 007 päässyt nousemaan sen takaa ylös. Ylös noussut 16755 liittyi mukaan tuleen. Ammuttuuan parisen kertaa he painovati liipaisimia, mutta huomasivati kauhukseen, että panokset olivat loppu. Juuri kuten 007 oli ennakoinut. Hän nappasi oman pistoolinsa käteensä, nousi kyykkyyn teräksisen työpöytänsä taakse ja voimakkailla jalkalihaksillaan ja siipiensä antaman potkuvoiman avulla hyppäsi pöydän takaa ilmaan. Toisen silmänsä puuttumisen takia hänen ainoa silmänsä oli harjaantunut todella tarkaksi. 007 ampui tarkan laukauksen 16754:n ampumakäteen, joka oli juuri lataamassa pistooliaan. Kapinoitsija karjahti ja 273 refleksin omaisesti heittäytyi valkoisten takinhelmojensa lepattaen arkistohyllyn taakse suojaan. 007 laskeutui äänekkäästi työpöydälleen ja ampui 16755:ttä, mutta kivenhakkaaja ehti juuri väistää.

Jostain käytävän suunnalta kuului laukauksia. Se ei luvannut hyvää, ajatteli 16755. Hän pyörähti ja iski mustaa nazorakia polvilumpioon. nazorak kaatui karjaisten, ja ruskea torakka nappasi veitsen vyöstään. Hän hyökkäsi 007:n kimppuun maahan. Veitsi viilsi mustaa torakkaa pään sivuun lähelle korva-aukkoa. 007 karjaisi ja iski nyrkillä torakkaa leukaan. Viillon seurauksena silmälappu irtosi. Ennen kuin 007 ehti peittää silmän uudestaan, 273 huomasi suojansa takaa jotain: 007:n toinen silmä olikin tallessa. Tiedemies oli näkevinään tämän silmässä turkoosin välähdyksen. Silloin 16754 hyökkäsi takaapäin ja kaatoi 007:n. Hän yritti viittoa 273:ea auttamaan. Käytävältä takaa kuului kiihtyvää ammuskelua. Salaliittolaiset saattoivat kuulla mielessään kellon, joka tikitti armottomasti eteenpäin joko heidän voittoonsa tai häviöönsä.

Kun toimiston sisällä oli taistelu käynnissä Tiedustelun johtajaa vastaan, ulkona käytävällä vammautunut sotilas 6532 kamppaili kahta paikalle saapunutta vartijaa vastaan. Musta torakka oli yrittänyt ampua sotilaan, mutta tämä oli ehtinyt ensin ja ampunut vartijaa olkapäähän niin että tämä oli pudottanut aseensa. Toinen vartija, joka kantoi konepistoolia, ampui sarjan rampaa kapinoitsijaa päin, mutta tämä kumartui alas ja syöksyi keppinsä ja siipiensä antaman työnnön avulla suoraan vartijan eteen. 6532 oli aikoinaan taistellut erästä Kiven Toaa vastaan, mutta oli hävinnyt kun Toan luoma terävä kiven siru oli lävistänyt hänen reitensä, mikä oli repinyt tuskallisesti jalan hermoja. Nyt jalalla ei kärsinyt edes astua. Mutta ruskea nazorak oli opetellut liikkumaan taitavan nopeasti keppinsä ja siipiensä avulla. 6532 painoi kytkintä valkoisen kävelykeppinsä varresta, ja kepin päästä työntyi esiin piilotettu terä. Salaman nopeasti hän työnsi terän vartijan vatsaan. Tämä huusi kivusta ja yritti repiä terää irti, mutta vammautunut sotilas piteli tiukasti keppinsä varresta kiinni. Terä oli lävistänyt monta mustan nazorakin sisäelintä ja hän menetti hetkessä paljon vihreää verta. Kun vartija oli menettänyt tajuntansa, 6532 työnsi kepillään ruumiin syrjään. Mutta voiton ilo ei kestänyt pitkään, kun käytävän päähän ilmestyi neljä muuta agenttia.

Ennen kuin 6532 ehti edes liikahtaa, kaksi zamoria lävistivät hänen päänsä. Agentit syöksyivät kohti 007:n huoneen ovea. 273 kuuli juoksuaskeleet käytävältä. ”Pakko mennä jos emme halua jäädä ansaan!” 16765 huusi ja piteli kädessään ovensuuhun viritettyjen räjähteiden laukaisinta. 16755 ampui lippaallisen 007:n suuntaan ja kääntyi 16765:n ja 273 perään lähteäkseen. Operaation johtaja yritti kutsua 2844:ää radiolla, mutta linja oli mykkä. Käytävässä syttyi tulitaistelu, kun neljä salaliittolaista syöksyi ulos 007:n huoneistosta ja törmäsivät neljään agenttiin käytävällä.
Kapinallisten takana 007:n toimiston etuosa räjähti.

Agentit ampuivat konepistooleilla heidän ohitseen yrittäviä kapinallisia, jotka heittäytyivät mataliksi käytävän seiniä vasten hakeakseen jotain suojaa lentäviltä zamoreilta. 16755, 16754 ja 16765 ampuivat pistooleillaan agentteja jalkoihin, mutta mustien nazorakien jalkapanssarit torjuivat ne. 273 oli hypännyt 16754:n taakse ja otti oman pistoolinsa. Hän sulki toisen silmänsä ja tähtäsi. Aseiden tekijänä Jäätutkija oli myös tarkka ampumaan ja hän tunsi lähes kaikkien nazorakien ampuma-aseiden koneistot. Hän tähtäsi tarkkaan ja ampui agenteista lähimpänä vasemman puoleista seinää olevan agentin konepistoolin piipun varteen. Zamor lävisti aseen metallisen rungon ja osui koneiston osaan, jossa ruuti syttyi palamaan ja antoi lähtövauhdin ammukselle. Tiedemiehen ammus räjäytti ampuma-aseen agentin sormille ja tämä karjaisi. Samalla 16755 ampui samaa agenttia päähän. Saman sekunnin aikana 16765 oli hypännyt luotien ohi toisen agentin eteen ja ampunut tätä kaulaan, mutta samalla kolmas musta torakka ampui 16765:ttä kylkeen. Agenttien linjaan oli auennut aukko ja kapinalliset syöksyivät siitä läpi. Samalla 16754 veti veitsensä ja löi jäljellä olevaa oikean puoleista nazorakia ranteeseen. Vasemman puoleinen agentti latasi konepistoolinsa ja he ampuivat kapinallisten perään. Neljä pakeniaa yrittivät väistellä lentäviä Zamoreita parhaansa mukaan, mutta saivat kuitenkin osumia. Yksi zamor raapaisi 273:n reittä ja tiedemies irvisti. Toinen ammus osui hänen kylkeensä. Hänen valkoinen takkinsa onneksi peitti tiedemiehen raajojen näkyvyyden, että niihin oli vaikea osua. 16765 kääntyi ja ampui takaisin.

He ohittivat käytävän risteyksen, josta toisesta käytävästä tuli lisää Tiedustelupalvelun nazorakeja, jotka olivat saaneet 007:n hälytyksen. Kapinallisten nähdessään he nopauttivat juoksuaan päästäkseen samalle käytävälle. 273 tiesi, etteivät he pääsisi pakotunnelille asti, jos kaikki mustat nazorakit ampuisivat heitä takaa päin. 273 yritti juostessaan keksiä jotain mikä pysäyttäisi heidän jahtaajansa. Kovasta paineesta huolimatta tiedemiehen aivot raksuttivat kiitettävän nopeasti. Sitten hän sai idean. Oli kuin aika olisi pysähtynyt kun valkoisen nazorakin siniset verkkosilmät simuloivat liikerataa. Liikenopeus: 18,6 Kio/h + jalkojen työntövoiman liike suhteessa oikeassa kulmassa + käsien ja jalkojen työntövoima + siipien ohjaama suunta… hän laski. Sitten hänen katseensa nauliutui yhteen kohtaan lattiaa hänen edessään. Siinä!
Hyppäsi, laskeutui yhdellä jalalla katsomaansa paikkaan, laski koko painonsa oikealle jalalleen, ponnisti ja hyppäsi voimalla vasemmalla puolella olevaan seinään. Hän otti kiviseinän vasemmilla käsillään ja molemmilla jaloillaan vastaan, juuri kun mustat agentit juoksivat tunneleiden risteyksestä sisään. 273 jännitti lihaksensa ja pongahti seinästä taaksepäin ilmaan. Hänen vierellään juosseet 16765, 16755 ja 16754 kääntyivät hämmästyneinä katsomaan tiedemiehen ilmalentoa. Agentit nostivat tuliaseensa. Jäätutkijan siivet ohjasivat nazorakin syöksyä lattiaan. 273 tarttui vasemmalla kädellään Alinolla-Hanskan käynnistusrullaan ja käänsi sen, aktivoiden hanskan.

Agentit painoivat liipaisimia ja paukahdusten saattelemana zamorit lensivät ilmaan. Juuri niin kuin tiedemies oli suunnitellut. 273 oli enää vain metrin verran ilmassa ja zamorit lähestyivät äänennopeudella. Valkoisen nazorakin silmät nauliutuivat zamoriin, joka lensi suoraan häntä kohti. Kaikki oli nyt siitä kiinni, oliko hän tarpeeksi nopea.
”SIINÄ!!” 273:n jalat iskeytyivät äänekkäästi maahan, mutta hän säilytti tasapainonsa, ja ojensi hanskakätensä, kämmen avoinna, suoraan zamorin eteen. Ammus osui suoraan kämmenen keskellä olevaan laukaisin-painikkeeseen. Aika pysähtyi. Kolme muuta kapinaryhmän jäsentä olivat kääntyneet katsomaan taakseen. Agentit olivat täyttäneet käytävän leveyssuunnassa ja tähtäsivät aseillaan pakenevia kapinallisia. Mustan torakkamuurin takana käytävän toisessa päässä rähjäinen 007:n oli kömpinyt ulos räjähtäneestä toimistostaan.

Zaphzh…

Jään elementaalikiven Alinolla-Hanskalle antama elementaalienergia purkautui silmän räpäyksessä laukaisinosasta siihen osuneeseen zamor-ammukseen ja jatkoi sinisinä salamoina käytävän halki. Energiavirrat etenivät ilmassa, osuivat seiniin ja ilmassa lentäviin zamoreihin, kimpoilivat niistä ja jatkoivat matkaa täyttäen käytävän sinisellä valolla. Agentit hämmästyivät tiedemiehen hyökkäystä. Mustat nazorakit ryntäsivät takaisin toiseen käytävään pakoon energiavirtaa. Neljä viimeistä torakkaa yrittivät juosta muiden perään, mutta siniset salamat ehtivät osua heihin. Energiavirta kiipesi Agentin jalkaa pitkin ja ympäröi koko kehon ja musta nazorak huusi tuskasta, kun hänen vartalonsa jäätyi hetkessä. Hän hiljeni kun energia saavutti hänen päänsä. Sama kohtalo oli kolmella muulla. 007:n näki toimistonsa ovensuussa tapahtuman.
”Mit-” hän kysyi.

Silloin hanskan energia loppui ja energiavirta sammui. Kolme muuta kapinallista katsoivat silmät selällään käytävää. Yhtä hämmästynyt oli 273:kin. Jään elementaalienergia oli sinkoilut käytävässä sinne tänne ja oli jäädyttänyt ohi pääsemättömän verkon. Verkon takaa kuului Tiedustelupalvelun nazorakien huudot. 273 kääntyi katsomaan hämmästyneitä tovereitaan.
”Hienoa, Jäätutkija!” 16755 kehui, kun oli taas hereillä.
273 virnisti. ”Pelkkää fysiikkaa”.

”Äh”, 16765 piteli kylkeään, ”Meidän on lähdettävä. Ne tulevat pian toista käytävää pitkin meidän eteemme. Lähdetään.”

He jatkoivat juoksemista pohjoiseen ja sitten kääntyivät sivukäytävälle.
Takaa-ajajien huudot kuuluivat viereisissä käytävistä. 16765 ontui ja yritti kutsua radiolla viimeistä salaliittolaista, mutta mitään ei kuulunut. Hän kirosi mielessään 007:ää. Hän oli unohtanut täysin, ettei voisi toteuttaa uhkaustaan, 007:n todellisen identiteetin paljastamista, ilman kunnon tiedonkulkuyhteyksiä. Eteneminen oli hidasta heidän saamiensa vammojen takia. Kaikki olivat saaneet haavoja ja ruhjeita. He olivat kokoajan varuillaan että kulman takaa hyökättäisiin heidän kimppuunsa. He piiloutuivat varjoihin, kun näkivät vartioiden menevän ohitse. Viimein he kuitenkin pääsivät pakotunnelille, jossa 2844 odotti heitä.
”Huh, olette elossa. En saanut jostain syystä yhteyttä teihin. Luulin jo että olitte kuolleet”, kirjanpitäjä kertoi helpottuneena.

”007:n ehti antaa hälytyksen alaisilleen, jotk-” 16765 irvisti ja piteli kyljessään olevaa haavaa, ”äh! Jotka ehtivät sekoittaa radioyhteydet”

”Olette loukkaantuneet pahasti”, 2844 sanoi ja katsoi toveriensa haavoja, ”Entä missä 6532 on?”

16765 oli hetken hiljaa. Hän nojasi seinää vasten, selkä muihin päin. ”… Hän on kuollut”. Kaikki hiljenivät. Nyt 273:kin muisti. 6532 oli kuollut kun hän oli estänyt vartioita tulemasta 007:n toimistoon.

”No… entä tehtävä? Onko 007:n kuollut?”
Kaikki olivat taas hiljaa. ”Ei… Tehtävä epäonnistui…” 16765 sanoi hiljaa. Kaikki olivat. Nytkin 273:kin vasta tajusi mitä oli tapahtuman: He olivat epäonnistuneet. Juuri niin kuin 273 oli pelännyt. Ja 007:n tiesi ketkä olivat yrittäneet tappaa hänet. Agentitkin tiesivät. Pian kaikki tiesivät. Nyt kaikki sotilaat etsisivät heitä. Nyt he olivat lainsuojattomia, rikollisia. 007:n johtaisi heidän etsintöjään niin kauan että he jäisivät kiinni, eikä Pesässä olisi paikkaa, minne voisi paeta. Heidän kohtalo oli sinetöity. 273 tiesi, että muutkin miettivät samaa. 16765:kin.

”Noniin… Meidän on lähdettävä”, 16755 päätti hiljaisuuden.
He jatkoivat matkaa pimeään tunneliin. 16765 painoi räjähdekytkintä ja tunnelin suu räjähti, tukkien tien. He matkasivat kiireesti, eikä kukaan sanonut mitään. Ryhmä päätyi rahtihissiin ja he lähtivät nopeasti pintaa kohti.
Hissi nostatti kapinalliset maan pinnalle. Rautaiset metalliluukut siirtyivät syrjään ja auringon valo paistoi hissikuiluun. Neljä muuta kapinallista peittivät silmänsä. He olivat pitkän aikaa olleet Pesän syvissä luolissa, eivätkö ole nähneet aikoihin päivän valoa. 273 taas oli tottunut siihen. Saattoi myös olla, että hänen siniset silmänsä kestivät paremmin kirkasta valoa kuin normaalien Nazorakien. He juoksivat 273:n helikopterille, jonka oli jättänyt metsään. Kapinoitsijat nousivat koneeseen, ja 273 käynnisti sen. Aluksen propelli pyöri ja se nousi hitaasti ilmaan. Jäätutkija otti suunnan Mt.Ämkoolle.

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Ystävä, 2905

Kommentoi

Bio-Klaanin saari, Nazorakien vuoritukikohta

Huutoa… Paljon huutoa…

Valkoinen Nazorak avasi silmänsä. Hän näki edessään aseistautuneita Nazorakeja. He seisoivat ryhdikkäästi rivissä, pitäen tiukasti konekiväärejä käsissään. ”Teloituskaarti…” Jäätutkija ajatteli.

Hän yritti liikuttaa käsiään. Ne olivat sidottu hänen selkänsä takana olevan puisen puomin taakse. Hänet oli sidottu myös rinnan kohdalta ja nilkoista. 273 yritti vielä liikuttaa käsiään, mutta tajusi sitten. Hänen Alinolla-Hanskansa oli viety. 273 katsoi ympärilleen. Hänen oikealla puolella oli myös tolppaan sidottu kivenhakkaaja 16754. Hän näytti pelokkaalta ja piti silmiään tiukasti kiinni. 16754:n oikealla puolella oli taas 2844, kirjanpitäjä. Hän jopa itki pelosta. 273:n vasemmalla puolella taas oli sidottuna 16765. Hän ei näyttänyt yhtään pelokkaalta kuin kaksi toveriaan. Hän oli täynnä vihaa ja yritti urheasti kiemurrella irti köysistä. Hän puri hammasta ja raapi jalkojensa kynsillä allansa olevaa maata. 16765:n vasemmalla puolella oli loput kuusikosta, kivenhakkaaja 16755 ja vammautunut sotilas 6532.

273 siirsi katseensa tovereistaan ympäristöönsä. He olivat Nazorak-pesässä olevalla taisteluareenalla. Nazorakien keskuudessa taisteluiden seuraaminen oli suurta hupia. Tapahtumissa vastustaja yleensä kuoli. Mutta nyt ei ollut gladiaattoritaistelu. Koko valtavan areenan katsomo oli täynnä vihaisia Torakoita. He huusivat ja heiluttivat nyrkkejään halveksivasti.
”Kuolema pettureille!” he huusivat.
”Hiljaisuus!!” Kuului äänenvahvistimen kautta vihainen määräys. Yleisö hiljeni hetkessä. 273 käänsi katseensa puhujaan. Areenan toisessa päässä, muusta katsomosta korkeammalla olevassa johtaja-aitiossa, istui koko Nazorakien ylin johtoporras. Puhujapöntön takana seisoi itse Nazorak-hierarkian ylin johtaja, Kenraali 001.
”Hyvät Nazorakit. Tämä on poikkeuksellinen tilaisuus. Olemme kokoontuneet tänne rankaisemaan niitä pelkureita, jotka yrittivät jostain käsittämättömästä syystä nousta kapinaan Nazorakien johtoa vastaan. Pitävien todisteiden valossa, nämä kuusi petturia ovat syyllisiä Tiedustelun johtajan 007:n, epäonnistuneeseen, salamurhaan”.

007 istui hänen vieressään. Vaikka aitio oli kaukana, saattoi hän nähdä silmälappuisen Nazorakin ainoassa silmässä halveksivan katseen. 273 sulki silmänsä. Oli käynyt juuri niin kuin hän oli pelännyt. He olivat epäonnistuneet. 16765 oli ollut niin varma, että he eivät voisi jäädä kiinni. Mutta jokaisessakin suunnitelmassa on epäonnistumisen vaihtoehto.
”Korkein kenttäoikeus on tehnyt päätöksensä. Kapinan johtaja 16765, kivanhakkaajat 16755 ja 16764, sotilas 6532, kirjanpitäjä 2844”, 001 julisti mikrofonin kautta ”ja Jäätutkija 273. Teidät tuomitaan kuolemantuomioon. Tuomionne pistetään täytäntöön. Heti”.
273 oli tyrmistynyt. Hän oli vaihtanut pienen ja onnellisen elämänsä Mt.Ämkoon rinteellä koston himossa kuolemaan, oman kansansa johdosta. ’Oi miksi? Miksi minä typerys menin mukaan tähän?!’

Teloituskaarti seisoi ryhdikkäästi asennossa odottaen käskyä. ”Ladatkaa!” 001 määräsi. Epätasaisessa tahdissa kuuluvat naksahdukset viestittivät vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta, kun kaarti latasi tuliaseitaan. Tuomittu kuusikko alkoi hätäisesti tähyillä ympärilleen. Katsomossa istuva yleisö huusi ja solvasi heitä. Jäätutkija kääntyi peloissaan katsomaan 16765:ttä. 273 kai vielä toivoi, että kapinanjohtaja voisi vielä jotenkin pelastaa heidät. Mutta se oli turhaa. 16765 yritti vieläkin epätoivoisesti päästä irti köysistä.
273 sulki silmänsä. Hän ajatteli itsensä istumassa vuoristotukikohdan päärakennuksen katolla, yhdessä 2905:n kanssa, katsomassa auringonlaskua. Hän ja Juippi olivat aina olleet erilaisia: 273 oli rauhallinen, viisas, hyvin käyttäytyvä, hieman kunnianhimoinen, korkea-arvoinen tiedemies. Juippi taas oli rämäpäinen, helposti ärsyyntyvä, sääntöjä rikkova, hieman yksinkertainen, tavallinen mekaanikko, joka laittomasti tuotti viinaa ja juopotteli. 273 ei tiennyt, miksi hän oli niin ystävystynyt tämän, niin itseään erilaisen, Nazorakin kanssa. Ehkäpä juuri siinä se syy piilikin: Erilaisuudessa. Erilaisuudellaan he täydensivät toisiaan. 273 toivoi, että voisi vielä kerran nähdä auringon punertavan horisontissa. Tuntea Juipin hopeisen taskumatin huuliaan vasten ja kotipolttoisen kirpeä maku suussaan. Nauraa yhdessä parhaan ystävänsä kanssa. Mutta niin ei kävisi. Hän kuolisi, kaikkien pilkkaamana.

”Tähdätkää!” 001 huusi. Teloittajat nostivat kiväärinsä ampuma-asentoon. Kansa katsomossa huusi. 273 kääntyi katsomaan 16765:ttä. Hän veti henkäisi syvään ilmaa keuhkoihinsa. 007 hymyili. 16765 aukaisi suunsa huutaakseen jotain.

”TULTA!” Teloittajat painoivat liipaisimia. Aseet laukesivat paukahtaen. 273 sulki jälleen silmänsä. Hän ei kuullut, mitä 16765 oli huutanut. Eikä saisi koskaan tietää.

Ammunnan pauke loppui. Myöskään vihaiset Nazorakit eivät huutaneet. Oli aivan hiljaista. 273 raotti varovasti toista silmäänsä. Hän ei ollutkaan kuollut. Valkoinen Nazorak avasi toisenkin silmänsä ja katsoi ympärilleen.

Nazorakit katsomossa olivat kadonneet. Johtajien aitiokin oli tyhjä. Teloituskaarti oli poissa. Jäätutkija katsoi sivulleen. Hänen kumppaninsa olivat myös kadonneet. Sitten kuului naksahdus. 273 kääntyi katsomaan eteensä. Hän ei ollutkaan yksin. Hänen edessään, ruskea Nazorak oli ladannut kiväärinsä ja nostanut sen ampuma-asentoon. 273:n silmät lasittuivat. Hän tunnisti, kuka ampuja oli.

Ampuja virnisti. ”Terve, Lumihiutale”.

PAM!!

***

273 heräsi. Hänen herätyskellonsa pirisi pöydällä. Valkoinen Nazorak oli yltäpäältä hiessä. Hän huohotti kiihdyksissä ja piteli kädellään rintaansa. Saatuaan rauhoitettua hengityksensä, hän katsoi ympärilleen. 273 oli jälleen omassa huoneessaan. Hänen valkoinen työtakkinsa riippui lilan solmion kanssa naulakossa ja aurinko paistoi huoneeseen pienestä ikkunasta.

Oliko se vain unta?, valkoinen Nazorak ajatteli. Se painajainen oli tuntunut niin todenmukaiselta. Hän ehti jo luulla kuolevansa. 273 nousi ylös sängystään ja sammutti herätyskellonsa. Hän oli pistänyt sen herättämään myöhemmin, kun oli illalla valvonut hieman myöhään sinikopioidensa kanssa. Tiedemies puki takkinsa päälleen sulkematta vetoketjua ja laittoi solmionsa löyhästi kaulaansa ja istuutui kirjoituspöytänsä ääreen. Hän vain istui tuolilla ja tuijotti pöydällään lepääviä piirroksia ja koetuloksia kehittelemistään aseista. Hänen suuret siniset verkkosilmänsä olivat vielä uniset. Pöydän vieressä olevassa kirjahyllyssä oli monia tiedekirjoja ja kansioita eri Nazorak-tiedemiesten tekemistä tutkielmista. 273 oli illalla lukenut erään kollegansa kirjoittamat paperit elementaalivoimista. Jäätutkija oli halunnut tietää miten elementaalikivet syntyvät. Silloin hän olisi voinut alkaa tekemään muunneltuja versioita Alinolla-Hansikkaasta. Mutta ilmeisesti Nazorakien tiedemiehet eivät olleet onnistuneet tutkimaan elementtikiviä, tai kukaan ei ollut katsonut tarpeelliseksi tutkimaan niitä. 273 tarttui kynään pöydällä ja aikoi jatkaa erästä luonnostaan, mutta hänen ajatuksensa seisoivat paikoillaan. Hänen unensa jäi vaivaamaan häntä.
Johtuiko uni vain hermostuneisuudestani operaatiostamme? Vai oliko se jonkinlainen merkki? Olemmeko liian itsevarmoja onnistumisesta ja vähättelemmekö epäonnistumisen riskin kanssa? valkoinen Nazorak mietti itsekseen. 273 ravisteli päättään. Hän yritti lopettaa unensa miettimisen. Hän nojautui lähemmäs paperiaan keskittyäkseen ja piirsi pari viivaa kuvassa olevaan Zamor-pistoolin koneistoon. Mutta sitten hänen ajatuksensa alkoivat taas polkea paikoillaan. Hän tuijotti vain paperia miettien.
”Ärh!” hän viimein myönsi ”Ei tästä tule nyt mitään.” Tiedemies nousi ylös, sulki työtakkinsa, kiristi solmionsa ja lähti ulos huoneestaan.

2905 käveli vuoritukikohdan päärakennuksen käytävillä. Hän oli varhaisen työpäivän jälkeen päässyt vapaalle. Ilmatyynyalukset alkoivat olla viimeisiä säätöjä vaille valmiit. Hän oli menossa rakennuksen katolle tuhlaamaan aikaansa, niin kuin aina työpäivän jälkeen. Juippina tunnettu Nazorak kaivoi selkärepustaan hopeisen taskumattinsa. Hän vilkaisi molemmille puolille käytävää. Ketään ei tullut. Hän oli juuri hörppäämässä, kun kuuli musiikkia.
Juippi hämmästyi. Jostakin kuului pianon soittoa.

Juippi kurkisti käytävän oikealla puolella auki olevasta ovesta sisään. Huone oli avara lepo- ja kokoushuone ylempiarvoisille kersanteille, mutta suurin osa vuoristotukikohdan komentajista olivat komennettu tärkeämmille sotatantereille. Huoneen seinät oli tehty paksusta tummasta teräksestä. Ovesta katsottuna oikean seinän peitti kaksi suurta karttaa. Toinen kartta oli koko saaresta ja toinen
Mt.Ämkoosta. Vuoren karttaan oli piirretty tarkasti kaikki tutkitut rinteet ja rotkot. 273 oli kauan sitten ollut mukana vuoren kartoittamisessa. Huoneen vasemmalla seinällä oli iso tietokoneen näyttö, joka oli tarkoitettu kommunikoimiseen Pesän ja vuoritukikohdan välillä ja tukikohdan lähialueiden valvomiseen. Tilassa oli vain yksi ikkuna tuomaan luonnonvaloa, kalsea hehkuisten putkilamppujen lisäksi, huoneen perimmäisellä seinällä. Ikkunasta tuli vinosti valoa suoraan ikkunan alla olevaan pianoon, jonka kersantit olivat hankkineet piristykseksi hiljaisina aikoina. Pianon ääressä taas istui 273. Hän liikutteli siroja ja tarkkoja sormiaan soittimen näppäimistöllä. Valkoinen Nazorak soitti keskittyneesti, silmät kiinni ja kaikkia käsiään käyttäen, sävelmää. 273 piti tämän instrumentin kauniista äänestä erittäin paljon ja hän välillä uppoutui huoneeseen soittamaan, kun töiltään ja 2905:n kanssa olemiseltaan ehti. Hän oli jopa säveltänyt pari kappaletta itse. Suurin osa oli inspiraatiota vuoren jylhistä maisemista ja kauniin punertavista auringonlaskuista. 273 oli keskittynyt sävelmäänsä, ettei huomannut yleisöään ovensuussa.
Tiedemies lopetti kappaleensa. Hän hätkähti, kun Juippi alkoi taputtamaan huoneen toisessa päässä.

[spoil]Mutta musiikin voi kuunnella loppuun :>[/spoil]

”Etkös sinä yleensä tähän aikaan ole vetäytynyt laboratorioosi?” mekaanikko kysyi virnistäen. Jäätutkija nousi ylös tuoliltaan. ”Ajattelin pitää tänään vapaapäivän. Luomistyö ei oikein etene,” hän selitti toverilleen ”mutta mennäänkö ylös?”
Kaksikko kipusi korkean rakennuksen portaita ylös, kunnes tulivat metalliselle ovelle, josta pääsi katolle. Tiedemies ja mekaanikko istahtivat katon reunalle. Kaukana Mt.Ämkoon lumisten rinteiden takana avautui näkymä vihreään kuusimetsään. Aurinko ei ollut vielä laskemassa. Vieno tuulenvire puhalsi etelästä. Se tuntui hieman lämpimämmältä tässä kylmässä ilmastossa. 273 uppoutui taas mietteisiinsä. 2905 kaiveli selkärepustaan tuttua hopeista taskumattiaan.
”Sinun tilauksesi alkaa olla valmis,” Juippi kertoi.
”Mmm…” tiedemies mumisi hajamielisesti. Hän ei edes kuullut mitä mekaanikko sanoi. Sitten molemmat olivat hiljaa. Juippi odotti että 273 sanoisi jotain.
”Onko jokin huonosti?” Juippi lopulta katkaisi hiljaisuuden ”Olet jotenkin hiljainen tänään.”
”Ei minulla mitään. Näin vain yöllä painajaista,” 273 sanoi.
”Millaista?” Juippi kysyi. Hän tarjosi taskumattiaan 273:lle. Hän otti siitä huikan.
”Ei mitään erikoista,” tiedemies kierteli kysymystä.
”Ei mitään erikoista?”
”Niin, eipä sen ihmeenpää. Puhutaan jostain muusta.”
”Joo. Annapa sitä taskumattia taas tännepäin.”

Juippi heiluttaa taskumattia ylösalaisin, jolloin siitä tippuu yksi pisara.
”Hei Juippi,” valkoinen Nazorak kääntyi katsomaan ystäväänsä ”Oletko muuten miettinyt, miksi me olemme ystäviä, vaikka me olemme eriarvoisia?”
”Hmm, enpä oikeastaan tiedä,” 2905 myönsi.
273 oli hiljaa. Hän käänsi taas katseensa kaukaisuuteen. Hänen ilmeensä muuttuivat hieman surumielisiksi ”Miksi me Nazorakit olemme erinarvoisia?” Valkoisen tiedemiehen kysymys jäi leijumaan ilmaan. Juippi mietti hetken.
”Tuohon kysymykseen minun on vielä vaikeampi vastata,” hän lopulta myönsi ”siksi että johtajat määräävät niin?”
”No mutta mikä tekee johtajista parempia kuin meistä?” 273 kysyi hiljaa. Hän nojasi kumarasti omiin jalkoihinsa. Juippi mietti taas hetken.
”Öhh, siksi että he ovat ensimmäisiä Nazorakeja?”

273 huokaisi. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Jonkin linturahi kirkaisi kaukana jossain kaukana ja sai ruskean mekaanikon säpsähtämään. ”Jos sinulle tarjottaisiin tilaisuus muuttaa monien elämää paremmaksi, mutta samalla vaarantaisit omasi, tarttuisitko siihen?” 273 esitti uuden kysymyksen.

Juippi oli hetken hiljaa. Hän mietti jälleen valkoisen tiedemiehen kysymystä. ”Enpä tiedä. Se riippuu kuinka isosta teosta on kyseessä” Juippi mietti samalla kun penkoi selkäreppuaan ”Miksi kysyt?”
273 oli vuorostaan hiljaa. ”Eikö sinustakin olisi hienoa, jos me kaikki Nazorakit, niin työläiset ja kenraalit, eläisivät yhdessä ilman säätylajittelua ja syrjintää? Että jokainen voisi vaikuttaa omiin asioihinsa ja elää niin kuin haluaa? Voisimme kaikki elää rauhassa ilman sortoa,” Nazorak virkkoi.
”Voisimme kaikki istua katsomassa auringonlaskua ja juoda. Heh heh,” 2905 nauroi ja löi 273:a selkään niin, että tämä oli horjahtaa alas. 273 kuitenkin säilytti tasapainonsa ja mekaanikon iloisuus alkoi lopulta tarttua häneenkin. ”Heh, niin. Ja ehkä jokainen voisi alkaa tekemään viinaa ja sinulta menee työt alta!” 273 nauroi ja töni vuorostaan Juippia. Jäätutkija oli iloinen. Oli käynyt juuri niin, kuin hän oli unessaan toivonut: Hän istui katsomassa aurinkoa ja nauramassa ystävänsä kanssa. Vielä kerran.
He jatkoivat puhumista vielä pitkään.

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Vallankumouksen ensiaskel

Kommentoi

Suljettu tunneli

Nazorak-pesät

Huone oli täsmälleen samanlainen, kuin viime kerralla 273:n siellä olleessaan. Sama puoliksi kalustettu tunnelinpätkä barrikadien takana. Ainut ero oli siinä, että tällä kertaa pöydässä istui viisi henkilöä.

”Hyvää iltaa, 273” 16765 tervehtii tulijaa. Muut torakat nyökyttelevät.

”Öhm… Iltaa, teille kaikille…” 273 tervehtii hieman epävarmasti. 16765 viittoo tiedemiestä istumaan viereensä.

”Hyvät herrat, tässä on jäätutkija 273. Hänen avullaan varmistuu, että operaatiomme onnistuu”, 16765 sanoi kiinnostuneen näköisille torakoille.

”He neljä ovat ystäviäni ja mukana operaatiossamme. 16755 ja 16754 ovat kaivostyöläisiä kuten minäkin. 6532 on vammautunut sotilas, joka on tehdastyössä. 2844 on yhden varaston kirjanpitäjä. Hän on hankkinut meille nämä aseet. Kuten te jo tiesittekin, tämän kokouksen aihe on salamurha, ja se miten me sen teemme”, puhuja jatkoi. ”Me siis hyökkäämme 007:n kimppuun, kun tämä on huoneistossaan. Oletan, että 273 on saanut hoidettua itselleen pääsyn hänen huoneistoonsa… ?” 16765 katsoi kysyvästi jäätutkijaa.

273 katseli pöydän ääressä istuvia nazorakeja. Kaikki heistä olivat tyypillisen ruskeita. 6532:n vierellä oli kävelykeppi, joten hän oletti entisen sotilaan vamman liittyvän jalkoihin. Tiedemies oli yllättynyt siitä miten oli näinkin monta nazorakia, jotka uskalsivat aloittaa tämäntasoisen operaation.

273 nyökkäsi, ”Kyllä. Lähetin hänelle sähkeen että tulen tapaamaan häntä. Sanoin että haluan puhua hänen asetilauksensa valmistumisesta ja kuljetuksesta.”

”Koska tapaamisenne on?” 16765 kysyi.

”Hänellä oli kuulemma kiireitä, mutta sain sovittua tapaamisen neljän päivän päästä.”

”Hienoa. Sinun pitää siis paikalta poistuessasi jättää ovi niin, että saamme sen auki hetken kuluttua. On myös mahdollista että iskemme jo keskustelunne aikana. Me viisi odotamme jossakin lähistöllä. 6532 on tutkinut meneekö läheltä suljettuja kaivoskuiluja, ja löysimme yhden hyvän vain vähän matkan päässä huoneistosta. Aiomme hyökätä huoneeseen suoraan ja ampua 007:n. Sitten räjäytämme huoneen ja pakenemme alas. 2844 pitää huolen tilanteen videoinnista ja siitä, että kohta koko pesä tietää asiasta”, 16765 puhui.

”Kun tavalliset nazorakit näkevät mitä olemme tehneet, he tajuavat että hekin voivat vaikuttaa omiin asioihinsa ja vallankumous alkaa. Kaikki on yksinkertaista psykologiaa.”, nazorak jatkoi pauhaamistaan. ”Kommentteja, ehdotuksia, ideoita? Tänään tavoitteemme on hioa tuo suunnitelma entistäkin paremmaksi.”

”Minua ihmetyttää tuo miten saamme oven jätettyä auki. Siinä on varmasti automaattilukitus ja se huomataan jos sen väliin laitetaan jotakin”, 2844 kysyi.

”Hmm. Onko tiedemiehellämme mitään ideaa tähän? Miten saada elektroninen lukko toimimattomaksi?” 16765 kysyi.

273 nyökkäsi ”Minulla on yksi vehje siihen”, 273 nosti pöydälle valkoisen jääkrokotiilinnahkaisen salkkunsa pöydälle ja avasi sen. Hän nosti sieltä pienen esineen sormiensa väliin. ”Tämä on jäähdytinsormus. Sen avulla saa luotua pienen jään elementaalivirran. Se jäädyttää sähkölukon toimimattomaksi.”

273 laittoi sen etusormeensa ja näytti sitä kaikille tiimiläisille. ”Sormuksessa on pieni nappi. Kun siitä painaa, sormukseen avautuu pieni luukku, jossa on sädetinosa ja se aktivoituu.” 273 painoi nappia. Sormuksesta näkyi nousevan pieni, mutta huomaamaton, noin 3 cm mittainen sininen säde. 273 ojensi kätensä pöydällä olevaan mustepurkin eteen, niin että säde kosketti sitä. Mustepurkki näkyi peittyvän äänettömästi jäähän.

”Vaikuttavaa”, kommentoi 16765. 2844 näytti tyytyväiseltä. ”Onko sinulla muita yhtä hyödyllisiä keksintöjä?”, 6532 kysyi odottaen hienoja jääaseita.

”Öhm, no tuota.” 273 otti salkustaan toisen keksintönsä. ”Tämä on Nestetyppikonepistooli. 007 tilasi tämän myös minulta.” 273 otti aseen ampuma-asettaan ja ampui huoneen syrjäiseen nurkkaan. Kämmenen kokoinen alue peittyi jäähän. ”Tämä ase käyttää panoksinaan luoteja, joiden sisällä on jäädyttävää nestetyppeä.” 273 esitelmöi ja antoi aseen näytille tiimille.

”Mitä se tekee elävälle kohteelle?” 16755 kysyi tutkiskellen asetta käsissään.

”No, se kohteeseen osuessaan aiheuttaa osuma-alueen jäätymisen umpijäähän. Eli, jäätymiskohtaa ei voida enää parantaa. Päähän osuessa todennäköisesti kuolee.”

6532 kokeili asetta. Hän tulitti lyhyen sarjan kammion takaseinään. Ase tuntui miltei äänettömältä. Nazorak myhäili jotain tyytyväisenä. Hän ojensi aseen takaisin tiedemiehelle. ”Tämä on upea”, hän kommentoi.

”Heh, kiitos.” 273 sanoi tyytyväisenä.

”Entäs tuo hanska? Se on niin paksu että se tuskin on ihan tavallinen”, 16754 kysyi.

273 kääntyi hämmästyneesti katsomaan kädessään olevaa Alinolla-Hanskaansa. ”Niin, tämä on Alinolla-Hanska. Tämä on ylpeyteni. Se ei ole ihan tavallinen ase,” 273 kertoi. ”Sen sisällä on Jään elementaalikivi.”

”Elementaalikivi… siis joku toa-juttuko?” 16755 kysyi epäillen. Mikään Toiin liittyvä ei luvannut hyvää.

”Eh, niin. Kun hanska aktivoidaan, elementaalikiven energia kerääntyy hanskan kämmenessä olevaan laukaisin osaan. Kun kämmen koskettaa jotain, energia vapautuu hanskasta ulos. Hanskan teho on valtava.” 273 kertoi ylpeänä.

6532 katsoi hanskaa kiinnostuneen ”Miten tuo hanska toimii?”

”Haluatteko varmasti nähdä?” 273 kysyi tiimiltä. He nyökyttelivät varmasti. 273 virnisti hieman. Hän tarttui toisella kädellään hanskan ranteessa olevaan käynnistysrullaan. Hän tiukensi otettaan. Sitten hän väänsi sen ympäri. Hanskasta räsähti ja alkoi humista. Kämmenen laukaisin osasta kipinöi sinistä energiaa, aivan kuin sähköä. 273 otti taistelu asennon: Nosti oikean kätensä koukkuun päänsä yläpuolelle ja piti sormensa avoinna. Sitten hän yhtäkkiä juoksi seinän eteen ja löin hanskansa seinään. Silmänräpäyksessä valtava energiavirta purkautui hanskasta kiviseinään. Sininen valo täytti huoneen, kun siniset salamat virtasivat seinää pitkin ylös, oikealle ja vasemmalle. 2844 kaatui hämmästyksestä tuoliltaan. Sitten energiavirta loppui. Nazorakit katsoivat hämmästyneinä seinää, joka nyt oli umpijäässä. 273 kumarsi tiimille.

Nazorakit katselivat hanskaa näyttäen toisaalta vaikuttuneilta mutta myös epäileviltä. Kukaan ei tiennyt mitä sanoa.

”Selvä. Kiitos, 273. Keksintösi ovat upeita. Me onnistumme tässä”, 16765 sanoi voimakkaasti.

”No entäs…” 273 aloitti epävarmasti ”Entä se meidän sopimus 219:n lavastamisesta syylliseksi? Miten se tapahtuu?”

”No hommahan menee niin, että kun me onnistumme tässä, lavastusta ei tarvita. Kapinan jälkeen tuomioistuin voi syyttää häntä ties mistä, agenteille kyllä syytteitä löytyy. Jos me taas epäonnistumme… jos niin käy, kenellekään meistä ei ole hyötyä lavastuksista. Jos tämä epäonnistuu pakenemme.” 16765 sanoi pitkän, miettivän tauon jälkeen.

6532 taas viittasi. ”Vielä siitä paosta. 007:n huoneen lähistöä varmasti vartioidaan ja sähkökatkoksen tullessa vartijat varmasti tarkistavat kaikki käytävät”, hän muistutti.

”Siinä lähellä on suljettu tunneli. Asennetaan sen päähän räjähteet, niin paetessamme räjäytämme sen auki ja pääsemme siitä läpi kaivosverkostoon”, 16765 kertoi. ”2844 viestittää samaanaikaan radioon tietoa hyökkäyksestä. Kaikkien nazorakien pitää saada tietää tästä mahdollisimman pian iskun jälkeen.”

”Ja sorretut Nazorakit ymmärtävät tilaisuutensa tulleen?” 273 varmisti ymmärtäneensä.

”Aivan. Johtajat eivät voi mitään, kun koko pesä on heitä vastaan.”

”Vielä kysymyksiä, herrat?” 16765 kohotti ääntään puhejohtajamaiseen tyyliinsä. ”Jos ei ole, juslitan kokouksen päättyneeksi. Tavataan neljän päivän kuluttua.”

This post has been edited by paavo12 on Apr 1 2012, 12:40 PM

Retro

Piinaaja, 219

Kommentoi

Bio-Klaanin Saari, Mt.Ämkoo, Nazorakien vuoritukikohta.

Iltapäivä koitti Mt.Ämkoolla. Aurinko laski punaisena taivaanrantaan. Nazorakien vuoritukikohdassa oli jälleen kiireinen päivä. 273 istui jälleen laboratoriossaan lueskelemassa lempi kirjaansa.
”Jaa, pitää varmaan käydä katsomassa miten työt etenevät.” 273 laski kirjan käsistään ja laittoi sen jälleen piiloon piironginlaatikkoon. Valkoinen Nazorak oli taas viime päivinä parannellut keksintöjään 007:n tilaukseen. Hän käveli ulos laboratoriostaan käytävään, joka johti valtavaan halliin jossa ilmatyynyaluksia valmistettiin. He olivat pysyneet hyvin aikataulussa Tiedustelun johtajan 007:n tilauksessa. 273 otti tämän työn hyvin vakavasti ja halusi varmistaa että kaikki oli kunnossa.

Jäätutkija aukaisi raskaan metallioven ja astui sisään halliin. Hän laskeutui kierreportaita alas alempana olevaan työhalliin. Nazorakit olivat kiireisesti töissä ja hääräsivät erillaisten koneiden ja valtavien alusten kimpussa… Tai, kaikki paitsi yksi.

Valkoinen Nazorak näki irrallaan muista olevan mekaanikon, joka istui lattialla valtavan ilmatyynyaluksen varjossa. 273 käveli hänen taakseen jotenkin tottuneesti tilanteeseen. Hän kopautti kyseistä Nazorakia olkapäähän.
”Jaa, taasko kotipolttoista teet?” Tutkija kysyi ruskealta mekaanikolta, joka piteli sylissään höyryävää tislauskattilaa.
”E-e-en minä tässä mitään tee…” Vastasi vähän huppelissa oleva mekaanikko. Hän oli 2905. Hän oli Nazorakien ajoneuvojen ja varusteiden mekaanikko, joka sivubisneksenä teki ja myi omatekoista, hieman vettä kirkkaampaa ainetta.
”Kuule, Juippi, vaikka olet paras ystäväni, en siltikään siedä tissuttelua työaikana.” 273 sanoi hieman moittivasti, muttei kuitenkaan tehnyt siitä isompaa numeroa. 273 ja Juippi olivat tawanneet kauan sitten, kun Juippi oli kerran joutunut pulaan vartioiden kanssa alkoholin valmistamisesta ja 273 oli pelastanut hänet pulasta.
”Tavataan tavalliseen aikaan päärakennuksen katolla,” Jäätutkija ehdotti ja Juippi tarjosi hänelle taskumatista juuri valmistamaansa kotipolttoista. 273 otti siitä hörpyn ja irvisti.”Olet alkanut siirtyä hieman väkevämpään keitokseen?”
2905 virnisti ja työnsi pannunsa takaisin selkäreppuunsa ja otti vieressään olevan terävälaitaisen jakoavaimensa ja palasi viereisen aluksen kimppuun. Jäätutkija oli aikeissa jatkaa kierrostaan, kun vartija juoksi hänen luokseen. Vartija teki sotilastervehdyksen.

”Nazorak-merkkinen helikopteri on laskeutumassa tukikohdan pihalle.” Vartija ilmoitti.
”Hm? Ei kukaan ole ilmoittanut tänne tulosta…” Ihmetteli valkoinen Nazorak ja lähti kävelemään nopeasti rakennuksesta ulos. Musta helikopteri oli laskeutumassa laskeutumisalueelle, kun Jäätutkija saapui ulos. Lumi pöllysi kun helikopteri laskeutui varovasti alas. Propellin sammuttua helikopterin ovi aukesi ja ulos kömpi kolme Nazorakia. Kaksi muuta olivat raskaasti aseistautuneita henkivartioita. 273:n silmät laajenivat nähdessään kolmannen tulijan. Hän oli mustapukeinen ja piti päässään mustaa visiiriä.
Tulijat kävelivät ylös portaita rakennuksen ovelle, jossa Jäätutkija odotti hiljaa. Hänen katseensa pysyivät mustapukeisessa Nazorakissa kuin lasittuneina. 273 tunsi hänet, vaikkei itse asiassa halunnut tuntea häntä. Valkoinen Nazorak palasi ajatuksissaan ajassa taakse päin. Kaukaiset äänet kaikuivat hänen päässään: Hah! Luuletko olevasi joku tiedemies? Pelkkä arvoton valkoinen itikka sinä olet, etkä muuksi muutu…

273 heräsi muistoistaan kun kolmikko oli ihan hänen edessään. Hän teki hieman vastahakoisesti sotilastervehdyksen katsoen vihaisena visiiripäistä Nazorakia.
”Terve taas, Lumihiutale” Tullut Nazorak sanoi ja virnisti. Hän otti mustan visiirinsä pois päästä. 273 katsoi häntä vihaisesti, mutta yritti olla asiallinen ylempiarvoista kohtaan.
”Hyvää päivää, Agentti 219…” Hän sanoi hieman vaisusti.
”007 lähetti minut tarkistamaan missä tilanteessa hänen tilauksensa on.” 219 kertoi.
”Olemme kyllä aikataulussa.” Jäätutkija sanoi ja lähti opastamaan tulijoita rakennushalliin. Valkoinen Nazorak oli tuntenut 219:sta kauan sitten. 219 oli yksi suurimmista 273:n vähättelijöistä ja hän oli keksinyt pilkkanimen Lumihiutale. 273 vihasi häntä yli kaiken. He kävelivät rakennushalliin ja laskeutuivat portaita alas. 219 katseli mekaanikkoja, jotka häärivät alusten luona. 219 katsoi kansiostaan papereita.
”007 tilasi 30 ilmatyynyalusta, 60 nestetyppikivääriä ja 80 lämpöskannerilaseja. ” Hän luki papereista ja katseli rakenteilla olevia aluksia.
”14 alusta on valmiina ja aseistukset alkavat olla valmiita. Kiväärit ja lasit ovat pakattuina laatikoihin tuolla varastossa.” Tutkija opasti kolmikon hallin vieressä olevaan varastohuoneeseen. Laatikot olivat koottu pinoihin odottamaan lastausta. 219 kierteli laatikoiden välistä ja tarkasteli papereitaan.
”Kaikki näyttää olevan kunnossa. Olet hoitanut hommasi kerrankin hyvin, Lumihiutale. En olisi uskonut että 007 tilaisi sinun laitteitasi.” Hän sanoi ivallisesti. 273 pusersi kätensä selkänsä takana nyrkkiin.
”Hyvä, nyt kun kaikki on tarkistettu, voimme lähteä takaisin Pesään” 219 sanoi henkivartioilleen. ”En viihdy täällä kylmässä rotankolossa, mutta sinä tunnut viihtyvän täällä.” Hän sanoi ja katsoi 273:a.
Nii’in, eihän agentin aivoillesi sovi täällä oleminen. Nehän pysähtyisivät täällä kylmässä, Valkoinen Nazorak ajatteli. 273 saattoi kolmikon rakennuksen ulko-ovelle ja teki sotilastervehdyksen hyvästiksi.
”Nähdään taas, Lumihiutale.” 219 sanoi ja laskeutui portaita helikopterin luo. Lumi pöllysi taas kun helikopteri nousi hitaasti ilmaan ja lähti lentämään auringonlaskuun päin. 273 katsoi vihaisena kaukana lentävää kopteria. Mene vain, mokoma pelle!

Tutkija muisti yhtäkkiä. ”Ai niin, minulla oli tapaaminen Juipin kanssa.”
2905 istui päärakennuksen katon reunalla, kun 273 nousi tikkaita ylös.
”’Herra Täsmällisyys’ on tällä kertaa myöhässä.” Juippi huomautti.
”Tuli hieman myöhästys. Mokoma agentin kuvatus halusi tutkia pilkuntarkasti kaiken tilauksesta.” Valkoinen Nazorak sanoi happamasti kun istui Juipin viereen. 2905 ojensi taskumattinsa hänelle. 273 hörppäsi siitä ja katsoi laskevaa aurinkoa. Aurinko punersi kauniisti saaden Mt.Ämkoon lumirinteet kimaltamaan punertavana.
”Hei Juippi.” Tutkija sanoi ”Tiedätkö miksi auringonlasku on punainen?”
”Jhaa’a, empä tiedä.” 2905 sanoi ja hörppäsi taskumatistaan taas.
”Katsos. Auringon valo koostuu monista väreistä. Auringon laskiessa muut värit ehtivät osua jo maahan ja kimmota takaisin aurinkoon, mutta punainen väri yltää pisimmälle.” Valkoinen Nazorak luennoi. 273 ja Juippi istuivat aina päärakennuksen katolla töiden jälkeen ja puhuivat eri asioista. Se oli heidän paikkansa…

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Lahja ulkomaailmasta, Alinolla-hanska

Kommentoi

Bio-Klaanin saari, Mt.Ämkoon pohjoisen puoleinen rinne, Nazorakien vuoritukikohta

Yö oli pimeä. Taivas oli pilvessä, ettei kuuta näkynyt. Yön hiljaisuudessa musta hahmo käveli rantaniityllä. Hän kantoi mustaa hupputakkia. Hän oli vetänyt hupun kasvoillensa. Hän pysähtyi mäen nyppylälle katsomaan edessä loistavaa kaupunkia. Kaupunki oli oikea suurkaupunki, monia kerrostaloja ja baareja. Siellä asui Matoraneja, Vorttixeja ja muita lajeja.
”Aah. Vihdoin perillä.” hahmo sanoi. Hän asteli kaupungin portista sisään suurelle aukiolle, josta hän jatkoi pääkatua pitkin syvemmälle äänekkääseen yöhön.
Paljon nuoria oli liikkeellä yöllä. Monet olivat tulossa tai menossa yökerhoihin ja baareihin, jotka tässä kaupungissa olivat ilmeisen suosittuja. Katua pitkin, jota hahmo kulki, oli monia baareja ja musiikin jytinä kuului niistä ulos asti.
”Noin, nyt tuntuu kotoisammalta” Muukalainen ajatteli kuunnellessaan musiikin pauhetta. Musiikin yli kuului kuitenkin kova naisäänen kiljunta. Hupputakkia pitävä hahmo pysähtyi. Hän huomasi kun kolme miespuolista Steltinpeikkoa yritti repiä hemaisevaa Vorttix naista mukaansa. Miehet olivat vihaisia ja juovuksissa. Yksi tarttui neitoa ranteesta.
”Irti minusta!” Nainen käski, mutta miehet nauroivat.
”Eikö teille ole kerrottu, että naista pitää kohdella hellästi?” Tulija kysyi. Steltiläiset kääntyivät katsomaan häneen ihmeissään. Hupputakkisen hahmon ääni oli pehmeä ja runollinen. Tulija oli yhtä pitkä kuin hekin.
”Mitä tämä sinulle kuuluu, muukalainen?” Yksi mies Steltiläinen kysyi.
”Ajattelin vain muistuttaa pölkkypäitä ’hyvistä tavoista’.” Mies sanoi.
Steltiläiset eivät pitäneet että tuntematon pilkkasi heitä. Vorttix katsoi hämmästyneenä tulijaa.
”Ei ole viisasta alkaa soittamaan suuta meille!” Yksi gorilloista sanoi.
Kaikki kolme Steltiläistä ottivat teränsä esiin. Muukalainen ei tehnyt elettäkään paetakseen. Yksi Steltiläinen otti muutaman askeleen häntä kohti ja muutaman nopean harppauksen, ollen aivan muukalaisen vieressä. Hän kohotti teränsä lyödäkseen hupputakkista miestä. Mutta tulija oli nopeampi. Yhtäkkiä, ennen kuin kukaan ehti räpäyttää silmiään, Steltiläisen terää kannatteleva kämmen makasi irrallaan maassa. Steltiläisen silmät laajenivat, kun hän vielä piti verta vuotavaa kättään edelleen lyönti asennossa. Hänen toverinsa hätkähtivät. Muukalainen piti kädessään pitkää, veitsen terävää viikatetta.
”Pistäkääpä pojat nuo teräaseet pois.” Hän sanoi ivallisesti ”Joku voi vielä loukkaantua.”
Hyökännyt Steltiläinen karjaisi, osittain tuskasta, osittain raivosta.
Kaksi muuta gorillaa syöksyivät muukalaista päin heiluttaen teriään, aikoakseen kostaa toverinsa loukkaantumisen. Toinen oli taas iskuetäisyydellä. Mutta tulija oli taas nopeampi.
Steltiläinen oli juuri lyömässä, kun tunsi viiltävän kivun vatsassaan. Hän hajosi kahtia. Veri purskahti, kun Steltiläisen yläruumis leikkaantui irti vatsan kohdalta, hupputakkisen miehen viikatteen iskusta.
Kolmas Steltiläisistä älysi pysähtyä nähdessään kaverinsa kohtalon. Hän astui pelokkaasti taaksepäin ja juoksi pakoon. Hupputakkinen tulija kääntyi katsomaan Vorttix naista joka seisoi kauhusta kankeana.
”Anteeksi, arvon neiti. Ei ollut tarkoitusta säikäyttää. En halunnut, että nämä törkyläiset häiritsevät teitä.” Tulija sanoi pehmeällä äänellään.
”Kuka sinä olet?” Nainen kysyi.
Pilvet yölliseltä taivaalta alkoi väistyä. Niiden takaa paljastui suuri ja kirkas kuu. Tulija otti takkinsa hupun hitaasti pois päästään. Sen alta paljastui pitkät vaaleanpunaiset hiukset ja hän kantoi kasvoillaan vaaleanpunaista Jaloa Kanohi Mirua. Hänen silmissään oli osaksi lempeä, osaksi ylimielinen katse. Hän otti hellästi taskustaan ruusunsa.
”Nimeni on Marlun…”

***

273 laski kirjan pöydälleen. Hän oli istunut rennosti laboratoriossaan lukemassa lempi kirjaansa. Tämä oli aika erikoista, sillä kirja oli Matoranin kielinen ja se oli joskus saatu ryöstösaaliina jossakin Nazorakien kahakassa. Hmm, pitänee palata töihin, hän ajatteli.
Hän otti kirjan pöydältä ja laittoi sen pöytänsä piironginlaatikkoon ja lukitsi sen avaimella. Mitähän muut ajattelisivat, hän mietti. Siitäpä syntyisi taas vitsin aihetta.
273 palasi taas mielessään ajassa taaksepäin. Kuinka useat olivat nauraneet hänelle, kuinka usein hänen keksintöjään oli vähätelty, kuinka useasti häntä oli kutsuttu ”Lumihiutaleeksi”. Valkoinen Nazorak heräsi ajatuksistaan. Piti palata töihin.

Hän palasi tutkimaan tekemiään tutkimustuloksiaan ja sinikopioita. Seuraavat päivät tulisivat olemaan kiireellisiä Tiedustelun johtajan 007:n tilauksen takia. Jäätutkija oli käskenyt vuoritukikohdan työläis-Nazorakeja rakentamaan ilmatyynyaluksia. He olivat kokeneita mekaanikkoja ja siksi 273 oli heidät valinnut. Tämän kaltaisen tilauksen suorittamisessa ei olisi varaa epäonnistumiseen. Lisäksi tämä oli 273:n tilaisuus päästä arvostetuksi tiedemieheksi.
Koko halli kuhisi Nazorakeja alusten kimpussa.

”Hmm, jos liittäisin lämpöskannerit kelkkakypärään, niin ne pysyisivät paremmin päässä.” Hän mietti itsekseen miten parannella lämpölasejaan, joita 007 oli moittinut. Mutta sitten 273:n huomio kiinnittyi muualle papereistaan. Hän katsoi viereisellä pöydällään hyödyttömänä makaavaa teräksistä hanskaa. Sitten hän palasi tutkimuspapereihinsa. Hän yritti lukea niitä, mutta hänen mielenkiinto niihin oli poissa. Tiedemies kääntyi uudestaan tuijottamaan hanskaansa. Hän huokaisi syvään. 237 nosti hanskan pöydältä ja pyöritteli sitä käsissään.
”Se teoriassa toimisi, mutta sitä perkuleen virtalähdettä ei ole!” Hän sanoi vihaisena. Mutta sitten hän sai ajatuksen. ”Hmm, ellei sitten…”
Valkoinen Nazorak käveli nopeasti pois laboratoriostaan. Hän käveli pimeätä käytävää pitkin ulko-ovelle. 273 painoi oven viereisessä seinässä olevaa kytkintä, joka avasi raskaan metallioven. Oven avautuessa sen takaa puhalsi valtava viima ja kova lumituisku. Oli taas yksi Mt.Ämkoon voimakkaista lumimyrskyistä. 273 asteli lumeen tehtyä kävelypolkua pitkin viereiselle rakennukselle. Hän piti kättään kasvojensa edessä estääkseen enimmän lumen ja tuulen puhaltamasta hänen silmiinsä. Tiedemies tuli rakennuksen ovelle, jota kaksi vartijaa vahtivat. He tekivät sotilastervehdyksen valkoisen Nazorakin nähdessään.
”Lepo, miehet” Hän sanoi sotilaille ja avasi metallioven. En kyllä haluaisi seisoa tuolla ulkona tällaisessa tuiskussa, hän ajatteli. Rakennus, johon hän oli tullut, oli varasto. Sinne Nazorakit toivat kaiken tarpeettoman myöhempää käyttöä varten. Koska 273 oli tiedemies, hänellä oli pääsylupa käydä siellä.
Varasto oli aika huonossa kunnossa. Tarpeetonta roinaa makasi lattialla pinoittain, kun viereisissä hyllyissä ei ollut enää tilaa. Metalliesineitä, rikki menneitä aseita ja muuta tarpeetonta. Siellä ei varmaan pitkään aikaan ollut järjestelty. Katossa loisti vain muutama räpsyvä loisteputki.
Tämähän on oikea läävä! Pitääkö kaikki täällä tehdä itse?!, tiedemies ajatteli. Hän alkoi tutkimaan hyllyissä olevia tavaroita. Nazorakit olivat sulloneet roinaa vain summamutikassa hyllyihin. 273 kierteli hyllyjen välissä etsien jotain.
”Hm?” Hän kuuli jotain viereisestä rojukasasta. Kuin sähkön sirinä olisi kuulunut. Valkoinen Nazorak kaivoi pinoa roinaa. Sitten hän löysi äänen aiheuttajan. Kuluneella metallisella alustalla oli outo kone. Laitteessa oli itsestään pyörivä mäntä, joka tuotti hitaasti virtaa rikki menneeseen hehkulappuun. Se oli iän vanha ikiliikkuja.
273 katsoi konetta. Koneen mäntä pyöri itsekseen. Nazorak katsoi edelleen konetta. Männän kirske ja rikkinäinen lamppu aiheutti ärsyttävää ääntä. Tiedemies katsoi edelleen konetta. Sitten hänellä naksahti päässä. Hän kohotti kapistuksen käsillään korkealle ilmaan ja sitten heitti masiinan täysillä lattialle. Kone meni ihan säpäleiksi.
”Miten täältä on tarkoitus löytää mitään!!?” 273 huusi vihaisena. Sitten hän hieroi otsaansa ja jatkoi etsimistään.

Jonkin aikaa varaston tavaroita tutkittuaan 273 oli ihan rakennuksen toisessa päässä. Hän penkoi taas lattialla olevia tavaroita. Ei siellä ollut kuin vanhoja Zamor-pistooleja. Sitten hänen katseensa kiinnittyi johonkin. Viereisessä kaapissa olevasta pahvilaatikon kannen alta pilkisti outo hohde. Tiedemies nousi lattialta ja otti laatikon hyllystä.
”Mitäs täällä mahtaa olla?” Hän mietti ja avasi laatikon kannen. Samassa pahvilaatikosta nousi kirkas sininen hohde. Varaston hämärässä nurkassa hohde valaisi hyvin. 273 hämmästyi. Hän työnsi kätensä laatikkoon ja nosti hehkun aiheuttavan esineen. 273:n silmät laajenivat. Hän piti kädessään sinistä kiveä. Se oli aivan kuin kristallia. Kivi oli aivan jääkylmä.
”Elementaalikivi…” Tiedemies sanoi. Hän oli kyllä kuullut puhuttavan niistä, muttei koskaan itse nähnyt. 273 laittoi kiven tutkimustakkinsa povitaskuun ja käveli takaisin ulko-ovelle.

273 laski Elementaalikiven laboratorionsa pöydälle ja penkoi nopeasti kaappejaan. Viimein hän löysi tutkimusraportin, jonka hän oli joskus saanut toiselta Nazorak-tiedemieheltä. Hän luki sen nopeasti läpi. Hmm, kyllä… Se on Jään Elementaalikivi. Hän otti teräksisen hanskansa. Valkoinen Nazorak avasi sen ranteessa olevan kannen ja teki pieniä muutoksia siihen. Sitten hän liitti johdot kiveen ja asetti kiven hanskan sisällä olevaan koteloon.
”Valmis…” Hän sanoi hieman jännittyneenä. ”Mutta toimiiko se?” 273 työnsi varovasti oikean kätensä hanskan sisään. Sitten hän tarttui hanskan kämmenen nivelkohdassa olevaan rullaan. Hän väänsi sen ympäri ja rullasta hanskasta kuului naksahdus. Hanskan kämmenen pohjassa olevassa sinisessä ympyrässä, joka toimi laukaisimena, alkoi kipinöidä. 273 otti taistelu asennon, juoksi seinän viereen ja löi kämmenensä seinään. Silloin laukaisimeen kerääntynyt energia vapautui ulos hanskan kämmenestä. Kuin sininen sähkövirta lennähti ulos seinään. Hämärä huone valaistui hetkessä sinisestä Jääenergiasta syntyvään valoon. 273 hämmästyi hanskan suuresta tehosta. Sitten hanskan energia loppui. Valkoinen Nazorak katsoi seinää. Iso alue seinästä oli jään peitossa. Hän katsoi sitä hieman lähempää.
”Hmm, kyllä. Se on jäätä.” Hän sanoi.Sitten hän painoi nappia hanskan ranteessa. Hanskan yliääni-toiminto pirstoi seinässä olevan jäät siruiksi. Ääni oli niin korkea, että sitä ei tavallinen Matoran kuule, Mutta 273 kuuli sen pienenä vikinänä tuntoelimissään. Hänen kasvonsa venyivät suureen hymyyn. Hän katsoi uutta luomustaan. Hän tunsi ylpeyttä, kun oli viimein ratkaissut pulmansa. Tämä hanska oli kyllä hänen suurin keksintönsä. Hm, mutta… tästä tuskin kannattaa ilmoittaa johtaja 007:lle. Elementaalikiviä on harvassa. No, tuskin hän pahastuu, Hän ajatteli. Hän koukisti sormiaan hanskan sisällä. Sormien nivelet pitää vain rasvata.
Hän katsoi vielä hanskaansa hymyillen. ”Sinun nimesi olkoon… Alinolla-Hansikas…”

Spoileri ValitseNäytä