Kaikki kirjoittajan MaKe artikkelit

En ole itsekriittinen, minä vaan kirjotan paskasti...
Retro

MahriKing

Kommentoi

Varoitus: sisältää lihansyöntiä, paljon lyhyitä lauseita ja mäntyjä

Bio-Klaanin linnoitus (tai mitä siitä on jäljellä), korkea torni, seinästä pullottavan tukipalkin päällä

Make istuskeli palkin päällä, katsellen horisonttia. Alhaalla Matoranit työskentelivät ahkerasti Klaanin linnakkeen korjausten parissa, suruajasta huolimatta. Aurinko oli jo lähes laskenut, ja alkoi olla pimeää. Tämä yö tosin ei vetänyt vertoja sille synkälle yölle, jona hän saapui tähän paikkaan. Silloin, kun hän käyttäytyi kuin mikäkin aivoton Rahipeto…

Klaanin linnakkeen läheinen metsä, joitakin aikoja sitten

On synkkä jä myrskyinen yö. Puut ovat ovat taipuneet aika lailla kovan tuulen takia ja vesipisarat osuvat maahan kuin kaatopaiakn yli lentänyt lintuparvi. Punainen, viirusilmäinen olento lentelee metsän puiden yläpuolella. Tuo otus on Make. Hänen olisi muuten ollut helppo lentää tällaisessakin säässä, mutta hän oli melko väsynyt lennettyään putkeen monia päiviä, etsien rauhasiaa asuinpaikkaa. Täältäkään sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Täällä häntä eivät jättäeen rauhaan edes liskomaiset, kahdella raajalla kävelevät olennot, jotka olivat melkein oudompia kuin hän itse. Maken voimat alkoivat jo hiipua. Hän huomasi pian melkein osuvansa erääseen mäntyyn, onnistuen väistämään sen täpärästi, osuen kuitenkin toiseen, matalampaan puuhun. Pian hän joutui pujottelemaan ahtaikossa metsässä puiden lävitse, mikä ei ollut ollut hänen elämänsä helpoin tehtävä. Lopulta hän joutui räpyttelemään siipiään hyvin kolibrimaisesti välttääkseen omaperäiseksi pannukakuksi muuttumisen.

Make onnistui vaivoin nousemaan takaisin puiden yläpuolelle. Mutta hänen olisi pakko levähtää. Pian hän huomasi pienehkön kanjonin (tai sen tapaisen). Se näytti hyvältä levähdyspaikalta. Make laskeutui varovaisesti (niin varovaisesti kuin siinä puuskassa pystyi) pienen lammen luokse. Hetken ajan hän ehti katsella ympärilleen, ennen kuin löysi seinään muodostuneen kolon, johon hän hyvin mahtuisi. Ja jos ei mahtuisi, ainakin itkisi ja mahtuisi. Ei siinä mitään, hyvin hän sai sinne ängettyä itsensä. Hän valutti hieman tulta suustaan makuupaikkansa alle mukavuuden lisäämiseksi. Hän asettui kyljelleen, jalat koukkuun, siivet kiedottuna kehonsa ympärille, yrittäen nukahtaa. Ulkona jyrisi ja salamoi. Pian Make kuuli vierestään alapuolelta pinetä vikitystä. Hän raotti vasenta silmäänsä. Suurisilmäinen, pieni nisäkäsrahi katseli häntä anovasti. Make käänsi molempien silmiensä katseen siihen. Rahi katseli Makea hurmaavilla silmillään jonkni aikaa kunnes Make poimi sen eturaajallaan maasta. Ja puraisi sen pään irti, maiskutellen sitä hetken. Puan hän kuitenkin sylkäisi sen ulos päästäen melko häiritsevän ilmeen ja epämieltyneisyyttä kuvaavan äännähdyksen. Maistuu pahalta… Jäänteet hän heitti ulos sateeseen. Takaisin nukkumisyritykseen…

Aamu sarasti. Make heräsi oudon linnun pitämään ääneen. Ääni oli rasittava. Make ampui lintua tulipallolla. Palava linnunraato putosi metsään. Make asteli lammikon luo, päivien lentomatkan jälkeen vesi oli poikaa. Vedessä ui myös kaloja, jotka tosin olivat liian vikkeliä hänen kidalleen. Tämä paikka kuitenkin oli mukavan viihtyisä (kunhan linnut vain pysyvät poissa), tänne hän jäisi. Tämä olisi hänen oma reviirinsä.

Illemmalla, aiemmin alas ampumaansa lintua syödessään hän huomasi pienen, vihreän olennon astelevan hänen mailleen. Make tunnisti olennon ruumiinrakenteen. Se oli yksi niitä pieniä olentoja, joita hän oli ennen auttanut aina kun mahdollista, mutta hänen muutoksensa jälkeen ne kaikki olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Make seurasi olennon touhuja hämärästä kolostaan rauhattomana. Olento otti käteensä kepin, josta roikkui jotain, paiskaten sen veteen. Make katseli häiriintyneenä, kuinka tuo olento kehtasi roskata hänen lammikkoaan? Pieni hetki kului, kun olento nosti keppinsä vedestä, kala mukanaan. Tämä alkoi olla jo liikaa Makelle. Hänen kalojaan ei vohkittaisi ilman seurauksia. Make lähti syöksyyn. Olento ei ehtinyt paljon reagoida, ennen kuin löysi itsensä painettuna selkä kiveä vasen, Maken sormet kurkullaan. Make tuijotti olentoa raivoissaan. Hänen riistansa varastaminen oli vakava asia. Make avasi kitaansa. Hänen olisi tehnyt mieli puraista olentoa naamaan. Jostain syystä hän kuitenkin epäröi. Ihan kui nvanhasta tottumuksesta hän ei voisi vahingoittaa tuon pienen rodun edustajia. Make teki siirtonsa. Hän karjaisi kovaa päin olennon naamaa, valuttaen vähän sylkeään tämän päälle. Toimenpiteen jälkeen hän pästi olennosta irti. Ei tapahtunut mitään. Olento vain seisoi hiljaa paikallan. Make päästi vielä sähisevän äänen. Olento pinkoi pakoon maantiekiitäjämäisesti jättäen taakseen paksun pölypilven. make poimi olennon varastaman kalan maasta hampaisiinsa, vieden sen mukanaan koloonsa. Minun kala…

Rauhaa ei kuitenkaan jälleenkään kestänyt kauaa. Sama olento palasi takaisin hänen alueelleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut yksin. Sen mukana oli pidempi, vihreän lisäksi kultaisia sävyjä omaava olento. Se pieni olento viittoi maken koloa päin, jolloin pidempi olento alkoi lähestyä koloa. Make päätti ajaa myös tuon toisen tunkeilijan matkoihinsa. Make syöksyi ulos kolostaan olentoa päin, odottamatta kuitenkaan raivokasta vastahyökkäystä…

Maken muistelot keskeytyivät ukkosen jyrinään, mikä sai hänet hätkähtämään. Oli ilmeisesti viisasta siirtyä sisätiloihin…

[spoil]Eipä ollut hahmolleni juuri muutakaan käyttöä…[/spoil]

Gaggulabion vartiolinnakkeen lähellä oleva teltta

Gaggulabion lähettiläsSkakdi astui teltan ovesta sisään. “Hei, sinä, minulla on viesti Gaggulabiolta”, Skakdi ärisi. Matalan pöydän edessä, selin sisäänkäyntiä päin oleva tummahaarniskainen hahmo käänsi päätään luoden katsekontaktin Skakdin kanssa. Tuo hetki tosin oli Skakdille melko hämmentävä. Tämän ilme vääny sellaiseksi, että se vasta yhtäaikasita hämmennystä ja pelkoa. Pöydän ääressä istuva hahmo lopetti uusimman proteesivälineensä asetti kasvomaskinsa takaisin päähänsä. “Mitä asiaa?” “Niin, oh, eeh, Gaggulabio halusi kysyä, milloin lähdet suorittamaan tehtävää”, Skakdi kysyi hermostuneena ja änkyttäen. Palkkasoturi asteli Skakdin viereen, tuottaen tätä kasvomaskinsa silmäraon lävitse, “Heti.” Skakdi nyökkäsi. Samassa hahmo kuitenkin tarttui Skakdilähettilästä kurkusta. Vaikka kasvomaskin silmäraosta ei juuri näkynyt, pystyi Skakdi näkemään hahmon tuijottavan häntä melko murhaavalla katseella. “Et sitten kerro kenellekään mitä näit. Ja olettele koputtamaan”, hahmo sanoi hiljaisesti ja tiukasti, päästäen uhrinsa irti, joka valahtu lattialle. Palkkasoturi käveli teltan oviaukosta ulos.

Retro

MahriKing

Kommentoi

Pieni Skakdien vartiomaja metsässä

Gagggulabio istui pienen pöydän toisessa päässä. Huone oli muuten melkein pimeä, pöydän yläpuolella roikkuvaa lamppua lukuun ottamatta. Huoneen ovi avautui. Mustahaarniskainen, kasvomaskia yllään pitävä, vähän Toaa pidempi hahmo astui sisään. Gaggulabio viittoi paria vartiaSkakdia jäämään ulkopuolelle. Ovi suljettiin hahmon perässä tämän astuessa sisään ja istuunnuttua tuolille. Gaggulabio katsoi hahmoa vähän aikaa. Tämän kasvomaskin viiltomaisen visiirin takaa pilkisti punertava hehku.

“Öhöm, tietänet, miksi kutsuin sinut tänne”, Gaggulabio aloitti puhumisen.
“Kaipaat palveluksiani, muita syitä minun näkemiseeni ei juuri ole, paitsi jos on turhautunut elämäänsä, tajuat kai”, hahmo vastasi, “saanen tiedustella millaisesta tapauskesta olisi kysymys?”
“Kyllä.”, Gaggulabio aloittaa. Hän venyttää sormiaan pöydällä ja hymyilee. “Sinun pitää hankkia eräältä minulle tärkeä esine ehjänä.”Gaggulabio selaa pöydän papereitaan. Hän näyttää vanhaa paperilappua. “Näet tuon henkilön? Tiedustelumme selvitti että hän saapui juuri Klaaniin. Etsimäni esine on todennäköisesti hänellä. Pieni koeputki. Vihreää nestettä. Oletan että onnistunee?”, Gaggulabio sanoo ja ojentaa kuvan vastapäätä istuvalle palkkasoturille. Hahmo tarttui kuvaan mekaanisella kädellään poimien sen pöydältä.

“Ei juuri haastetta. En varmaan saa tietää mikä tuossa putkessa on niin tärkeää”, hahmo sanoi tarkasteltuaan kuvaa jonkin aikaa, “tahdotteko saman tien koko hyypän pois päiviltä?”
“Saat täysin vapaat kädet hänen suhteensa. Mutta toivon, että aiheutat kipua.”, kultamusta Skakdi sanoo. Hänen suuri purukalustonsa vääntyy hymyyn jälleen.
“Kipuv tuotto ei ole mikään ongelma, sen taakan. Entäs palkkio”, hahmo kysyy uteliaalla sävyllä. Skakdi nostaa kookkaan rahasäkin pydälle. Hahmo tuijottaa säkkiä hetken. “Lopetetaan”, hahmo lausahtaa vänipitämättömästi. Skakdin hymy haihtui nopeasti. “Tällainen tehtävä on liian mitätön ansioideni mittapuulla”, hahmo sanoi ylevästi. Hän käänsi tuoliaan joitakin kummeniä astetia, nostaen jalkansa pöydälle. Hän kaivoi selästään olevasta jemmastaan paperivihkosen, alkaen selailla sitä. “Katsotaampas, keikka Eteläisellä mantereella, palkkio…” Gaggulabio keskeytti hahmon puheen paiskaten toisen, hieman isomman rahasäkin pöydälle. Hahmo tuiotti kahta rahasäkkiä hetken, kääntäen katseensa takaisin vihkoseensa. “Keikka Daxialla…” Kolmas rahasäkki. “Keikka Xialla…” Neljäs rahasäkki. Gaggulapion kärsivällisyys oli lopussa. Hänen kasvoistaan oli erotettavista lievää punotusta. Tumma hahmo oli jälleen kääntämässä katseensa vihkoseensa, kunnes raivon äärirajoilla oleva Gaggulabio heitti pöydälle kolikon… “Milloin aloitan”, hahmo kysähti, laittaen vihkon takaisin selkäsäilöönsä.

[spoil]Kirjoitimme Matoron kanssa hahmojen dielogin kaksistaan.[/spoil]

Retro

MahriKing

Kommentoi

Klaanin sairaalaosasto

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousi ylös. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts…

Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
“Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
“Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. “Missä minä olen?”
“Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Onneksi kuitenkin pääsitte elävinä ulos ja takaisin Klaaniin. Pyörryit sen robttitaistelu naikana, onneksi olet taas tajuissasi.”
“Ja voitimme vissiin taistelun Nazorakinvaasiota vastaan?”
“Häh?”
“Ooh, ei mitään.”
“Noh, koita nyt levätä.”
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
“Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
“Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
“Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
“Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta. Samalla hän tunsi pienen déjá vun mielessään. Ihan kuin tämä olisi koettu jo aikaisemmin…

Make käveli Klaanin käytävillä. Rakennus oli melko selkeästi remontin tarpeessa. Joissain käytävissä tajuttomia Matoraneja, joita muut Matoranit nostelivat hitaasti paareille. Eräässä seinässä oli iso reikä, josta näkyi ulos. Maisema oli karu, Klaanin piha ei ollut sillä hetkellä ihan mitä kauneimmillaan. Asia tuskin tästä tosin mököttämällä paranisi. Toivottavasti kahvio ei ollut kärsinyt pahasti. Maken ohi huristi pieni jonollinen paareja kantavia Matoraneja, huolimatta siitä, että jotkut paareilla makaavista tyypeistä olivat melko isokokoisia. Pian koko jono olikin huispannut kulman taakse, Make oli kuulevinaan pienen elefanttimarssin kuiskauksen erään Matoranin suusta. Make saapui kahvion eteen, ovi oli suht huonossa kunnossa, Maken huonoksi onneksi myös huoneen sisätilat. Myös kahvion ikkunassa oli reikä, josta näkyi pihalle, sama karu maisema näkyi myös kahvion huoneesta. Make päätti olla menemättä ulos, siellä oleskelu olisi liian masentavaa.

Make ei huomannut nelikouraisen, metallisen, kolmisilmäisen metalliotuksen nousevan sortuneen katon osien alta katsoen häntä murhaavasti. Feterra leijaili hiljaa hänen taakseen. Make kuitenkin huomasi attiaan taittuvan varjon, jolloni huomasi puolituhoutuneen koneolennon takanaan. Make oli kauhuissaan. Ei taas… Juuri kun olento oli tarttumassa Makeen pihdeillään, outo lasersädeirroitti yhden sen kourista. Feterra sekä Make katsahtivat säteen tulosuuntaan. Ilmassa leiuva, keltapunasävuinen Matoran, jolla oli viitta, katsahti Feterraan turhautuneesti. “Luulin jo hoidelleeni sinut.” Matoran syöksähti koneolentoa päin, lävistäen sen rintakehän osittain. Make perääntyi. Ilmassa edes takaisin psykoottisen sudenkorennin tyyliin lentävä Matoran lenteli Feterran ympärillä, iskien sitä jokaisella ohilennollaan, jolloin siitä irtosi jokunen osa. Sama toistui muutaman kerran, kunnes vuorossa oli otuksen pää. Omaperäisen naulakon tapaiseksi rakenteeksi riisuttu Feterra kaatui kolahtaen lattialle. Make katsoi ruhon yllä leiailevaa Matorania, jonka viitta liehui melkein olemattomasta tuulesta huolimatta. “Ei hätää, kansalainen”, Matoran lausahti ylevästi, “Se tuskin nousee tuosta enää”. Matoranin rannekkeessa oleva valo alkoi piipata. “Täytyy mennä.” Matoran lennähti ulos seinän reiästä huudahtaen ilmoille hämärän lausahduksen; “SUPERMATORANIT, MATKAAN!” Muutama samalla lailla kaksiväristä Matorania viittoineen nousi Klaanin pihalta lentoon, kadoten horisonttiin, jälkeensä he jättivät oudon kaasumuodostelman. Make seisoi äimistyneenä keskellä ränsistynyttä huonetta. Tämän on pakko olla unta…

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Mitähän äsken oli juuri tapahtunut. Make nousi istumaan sairaalavuoteestaan. Äskeisestä unijaksosta poiketen hänellä ei ollut haavaa tai sidettä rintakehässään. Samalla hän katsahti ympärilleen. Hän ei ollut Klaanin sairaalaosastolla, oikeastaan paikkam uistutti rähjäistä kylpyhuonetta. Hänen sänkynsä vieressä oli pieni TV, joka avautui. Make näki teeveestä oudon, klovnimaiseksi maskeeratun hahmon. Hahmo tuotti hetken kameraa ja aloitti puhumisen; “Tervehdys, Make, tahdotko pelata peliä?”

ZUAAAAARGH…….

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta… Make katsahti eteensä. Violetti, vihreä, keltainen ja punainen olento katselivat häntä hymyilevin kasvoin.

ZUAAAAARGH…….

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta… Make katsahti eteensä. Hän huomasi olevansa jälleen Klaanin sairaalahuoneessa. Hän huomasi kuitenkin pian leikkaushaavan vatsassaan. Ga-Matoran käveli hänen luokseen. “Make, olet jo herännyt? Oli tosi jaloa luovuttaa pernasi sitä tarvitsevaslle Kikanalolle!”

ZUAAAAARGH…….

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään, tuntien kuitenkin pisteilään kivun rintakehässään. Hän katsahti alas, hänen rintakehässään oli jälleen side, jonka alta pilkotti isohko haava. Ei kai taas… Ga-Matoran käveli hänen luokseen. “Kas, oletkin hereillä”, Matoran sanoi yllättyneesti. “Älä yritä mitään, senkin hallusinaatio”, Make karjaisi äänekkäästi. Hän nappasi sänkynsä vieressä olevan tulin, joka löi Matorania päähän. “Hei!”, Matoran huudahti lyöden Makea takaisin jonkin sorttisella kirurgivälineellä. “Auuu”, Make ulvahti. “Hetki, tuohan teki kipeää… Olen siis hereillä?” “Ni mitäs muutakaan”, päätään hierova Matoran huudahti. “Sori”, Make lausahti, tosin hieman ironiseen sävyyn. Hän alkoi löntystää hitaasti ulos huoneesta. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, monista vartalon osista siteillä sidotun olevan Summerganonin, joka hörppäsi pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
“Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
“Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
“Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
“Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta… Huh, déjá vu…

Retro

MahriKing

Kommentoi

Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

“Ehkä pommi on epälunnossa”, eräs Nazorakeista kuiskasi. “Vaiti! Minun pommini toimivat aina”, toinen karjui.

Retro

Pommitorakat: Requiem

Kommentoi

Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

“Valppaana, miehet”, eräs Zamorpistoolia pitelevä Nazorak kuiskasi kahdelle toverilleen, “Se pommi räjähtää varmasti pian, minä sekunttina tahansa…… miiiinä sekunttina tahansa……”

Retro

Isku Nazorak-pesään: jarruvipu

Kommentoi

Nazorakien luolaston rahtitunneli, kiskot, muutaman metrin pituinen vaunu, n. parinkymmenen bion päässä laava-altaasta

Kaikki vaunulla ratsastavat olivat hädissään, oli pikaisesti keksittävä jotain. Vaunu syöksyisi pian laavaan, sulaen metallimassaksi vieden Klaanilaiset mukanaan. Keetongu mietti kuumeisesti poispääsyä, samalla kun muut yrittivät aseidensa avulla hidastaa vaunua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Siinä vauhdissa pois hyppääminenkin oli riskialtista. Manu ja Make olisivat voineet pelastaa itsensä lentämällä, mutta he olivat edelleen liian huonossa kunnosa liikkuakseen pesässä kaksin. Vaunu kiisi kovaa vauhtia alamäkeä. Aika loppuisi pian. Ei ollut vaihtoehtoja, oli hypättävä kyydistä. “Okei, kun annan merkin, hyppäämme pois!”, Keetongu huusi vaunun metelin yli. Muut eivät oikein pitäneet ideasta, mutta he tiesivät, että se ol iainoa mahdollisuus selvitä hengissä, ainakin osittain…

“Yksi”, Keetongu aloitti laskemisen, kaikki ottivat hyvän hyppyasennon ja valmistautuivat loikkaan.
“Kaksi”, Keetongu jatkoi. “Ko…”. “Hetkinen”, Summerganonin lausahdus keskeytti Tongun, “Hyppäämmekö heti kun sanot “kome” vai vasta me-tavulla?” “EI NYT”, Tongu karjaisi, “kolm…”
Yllättäen vaunu kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Kaikki lensivät vaunun kyydistä, suoraan selälleen, noin metrin päässä kiskojen päästä. Kaikki olivat hämillään. Tongu katsahti ihmeisään vaunua, Make oli yhä siellä. Tongun katsahtaessa Maken oikeaa kättä hän huomasi tämän juuri kääntäneen vipua, joka oli vaunun kyljen alapuolella. Vivun varteen oli liimattu pieni tarra. “Jarru“…

Cliffhangeeeer OWND!

Retro

Isku Nazorak-pesään: louhikäärmeen uni

Kommentoi

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts…

Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
“Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
“Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. “Missä minä olen?”
“Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi.”
“Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?”
“Voitimme.”
“Ai, miten?”
“En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä.”
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
“Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
“Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
“Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
“Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta…

Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.

“Make, heräsit siis viimein!”
“Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin.”
“No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta.”
“BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?”
“Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan.”
“Jahas, olipa se vaivatonta.”
“Mihin muuten olet menossa?”
“Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä.”

Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta.
“Kaunista, eikö vain?”, porttivahtiMatoran kysähti Toalta.
“Joo”, Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä.
“Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää.”
Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen “ihollaan”, ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle.
Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta…

…voihan pannahinen…

“Koita nyt pysyä tolpillasi”, Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä…

Nazorakien tukikohta

“Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa”, eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.

Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!