Kaikki kirjoittajan Don artikkelit

unkel rupper is dööd lällälääh
Retro

Don

Kommentoi

Erään saaren ranta

Aivan hetki sitten laskeutuneen Ämkoon edessä avautui synkkä ja tuima näköpiiri. Harmaa ruohikko, ikiaikaiset kalliot ja terävä kivikko saivat öisen saaren näyttämään hyvin lohduttomalta.

“Aika karu paikka”, Enki rohkeni sanomaan ilmestyen Ämkoon takaa herransa vierelle. Toa nyökkäsi.
“Onko tällä saarella nimeä?” Enki kysyi.
“En ole varma”, kuului vastaus. “Itse kutsun tätä Hautasaareksi.”
“Yllättävää”, Enki ajatteli, muttei uskaltanut sanoa ajatustaan ääneen.

Kaksikko matkasi pitkän tovin syvemmälle ja syvemmälle saaren lohduttomaan maisemaan. Enki ei pitänyt kävelemisestä, mutta lentäminen ei ollut vaihtoehto. Ämkoo oli meren yli tapahtuneen lentomatkan aikana tehnyt ehdottoman selväksi, että saarta tuli kunnioittaa. Ilman Toan logiikalla maiseman yli lentäminen loukkaisi jotakin. Enki ei ollut kysellyt enempää.

Tuntien kuluessa Enki huomasi, että he lähestyivät vuoristoa. Vuoret eivät näyttäneet järin korkeilta, mutta ne erotti selvästi saaren hämärän maiseman keskeltä. Le-matoran pyyhkäisi tomua silmistään ja vilkuili lähestyviä vuoria tarkemmin.

“Olemme matkalla tuonne?”
“Kyllä.”

Ämkoo vilkaisi kädessään roikkuvaa ikivanhaa avainta. Sitten Toa suuntasi katseensa takaisin voristoa kohti. Enki huomasi, että Ämkoon askeleet tihenivät.

Samaan aikaan saaren rannalle ilmestyi vene.

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari, Bakmei

Valkea vanhus istahti seesteisesti pöytänsä ääreen, kaatoi itselleen uuden kulhon riisiä ja jatkoi ateriointia oikein tyytyväisenä. Yksi liskopiruista oli päässyt pakoon, mutta saipahan mokoma opetuksen.

– – –

Ridhukk juoksi lujaa. Vortixxin pitkät kintut mahdollistivat todella ripeän etenemisen saaren vehreässä viidakossa, joskin ajoittain juurikin tiheä kasvillisuus tuotti pienoisia ongelmia. Pitkän tovin juostuaan Ridhukk pääsi kuitenkin rannalle.

Rannalla Vortixxia odotti vanha, joskin jykevä, moottorivene. Mustan olennon yllätykseksi veneen luona oli väkeä.

“Mikssi olette täällä?”, Ridhukk kysyi astellen uupunein askelin veneen luona odottavan kahden hahmon tykö. Näistä toinen, vihreä Toa, vastasi:
“Sillä ei ole merkitystä. Missä kumppanisi ovat?”
“He… Ssaivat ssurmansa.”
“Te siis löysitte..?””
“…emme.”

Ilman Toa tuijotti Ridhukkia tuimasti.

“Minähän varoitin vanhuksesta.”
“Sse ei ollut mikään turaga. Sse oli hirviö!”
“Typerys.”

Vortixx ei pitänyt Toan ylimielisestä asenteesta. Ridhukk oli kuitenkin elämänsä aikana oppinut, että ruokkivaa kättä ei tullut purra. Tästä johtuen liskomies päätti pysyä vaiti.

Iltahämärä oli jo pitkän aikaa laskeutunut saaren ylle ja tähdet alkoivat tuikkia taivaalla. Vihreä Toa ja tämän toveri katselivat taivasta hieman huolestuneen oloisina.

“Toden totta”, Toa sanoi, muttei selvästikään Ridhukkille. “Se on liikkunut.”
“Ja huomaatkos minne”, vastasi toinen hahmo, joka paljastui hetken kestäneen tarkastelun jälkeen myös Toaksi. Ridhukk ei voinut olla huomaamatta, että Toan raskaassa äänessä ja pohjattomissa silmissä oli jotain varsin väärää.

Toa-kaksikko hyppäsi moottoriveneeseen ja pian ilman Toa käynnisti sen moottorin. Ridhukk seurasi tilannetta hetken hölmistyneenä, kunnes avasi suunsa.
“H-hei! Mitä te..!?! Vene! Sse on minun! Ja entäss makssu?!?”

Ilman Toan kädestä singahtanut elementti-isku heitti silmäpuolen vortixxin kumoon samalla kun moottorivene lähti matkaamaan pitkin pimeää merta.

Retro

Don

Kommentoi

Bakmein mökin edustalla tapahtuva kaikkea muuta kuin tasaväkinen verilöyly

Vortixx-soturi huusi kuin teurassika lentäessään korkeassa kaaressa bambumetsän kätköihin. Samaan aikaan silmänsä menettänyt Ridhukk juoksi panikoiden ympyrää ainoastaan tullakseen raivoisan turagan hyppypotkun kaatamaksi.

Bakmei laskeutui ripeästi jaloilleen, kääntyi ympäri ja syöksyi silmät leiskuen seuraavan vortixxin kimppuun. Reptiliaani kiskoi tärisevin käsin esiin vyöllään roikkuneen tikarin ja iski sen vanhusta kohti. Bakmei suoritti kuitenkin vanhuksille hyvin epäominaisen liikesarjan, ilmestyi vortixxin taakse ja pian lisko-olio saikin huomata polvensa taittuvan aivan väärään suuntaan.

Bambujen sekaan lentänyt vortixx ilmestyi takaisin taistelutantereen laidalle ja kiskoi vuorostaan aseensa esiin. Vortixx heilautti massiivisella painolla varustettua ketjua muutaman kerran päänsä yläpuolella ja heitti sen sitten turagaa kohti.

Se oli huono idea. Bakmei karjaisi, tarttui kiinni ilmojen halki kiitävästä painosta ja lähti juoksuun. Kaikin puolin virheettömän kierrepotkun päätteeksi turaga kietaisi ketjun muutaman kerran vortixxin kaulan ympäri ja alkoi kuristaa.

Kuului muutama korahdus. Vain muutama.

Tikarin kera hyökännyt vortixx oli kuin ihmeen kaupalla onnistunut vääntämään jalkansa edes jossain määrin luonnolliseen asentoon, ja liskomies olikin valmis uuteen epäonnistumiseen. Bakmei oli tästä hyvin tietoinen, eikä aikaakaan kun vanhus pieksi itseään monta kertaa pidempää mustaa olentoa mitä mielikuvituksellisimmilla liikesarjoilla. Lopulta vortixxin lihakset pettivät ja olio rojahti maahan.

Turaga Bakmei nauroi ja heilautti viiksiään.

[spoil]JOKA PELÄTYN KUNG FU:N TAITAAAAAAAAAAA…[/spoil]

Retro

Don

Kommentoi

Bakmei

Valkomusta vanhus nautti olematonta ateriaansa majansa perukoilla. Turagan pitkät viikset heiluivat tämän nostellessa tasaiseen tahtiin piskuisia makupaloja nälkäisenä odottavaan suuhunsa valmistamillaan syömäpuikoilla.

Samaan aikaan majan pihamaalle ilmestyi kolme miespuolista hahmoa. Miehistä kaksi jäi odottamaan ulkosalle kun kolmas asteli majan tykö, potkaisi oven kappaleiksi ja astui peremmälle.

Turaga Bakmei laski syömäpuikot puiselle pöydälle ja kääntyi katsomaan tulijaa mitä rauhallisin ilme kasvoillaan. Turaga kohotti hieman kasvojaan nähdäkseen paremmin edessään seisovan olennon liskomaisen pään.

“Ämkoo?” olio kysyi.
Turaga ei vastannut.

Kaksi muuta vortixxia asteli pitkin pihaa ja tarkkaili ympäristöä. Lopulta toinen avasi suunsa.
“Sse ei taida olla tuolla.”
“Ei.”
“Mikä Ridhukkilla kesstää?”
“Sse taitaa kuulustella. On aina ollut hyvä ssiinä.”

Vortixx Ridhukk oli elämänsä aikana päässyt seuraamaan politiikkaa. Ridhukk oli aikoinaan oppinut, että ensin kannatti pyytää kiltisti.
“Missä sse on?” vortixx kysyi ja odotti turagan vastausta.
Vastausta ei kuulunut.
Riddhuk vaihtoi suunnitelmaa ja potkaisi pöydän nurin. Bakmein ateria levisi majan savilattialle.
“Misssä se on?”

Bakmei tapitti lattialla kierivää riisikulhoa.

Ulkosalla odotellut kaksikko otti vaistomaisesti askeleen taaemmas kun Ridhukk juoksi karjuen ulos majasta. Samaan aikaan Bakmei nosti kulhon lattialta, laski syömäpuikoilla lävistetyn silmän huolellisesti kulhoon ja nousi sitten seisomaan.

Kukaan ei ollut koskaan ennen uskaltanut häiritä turaga Bakmein ruokailua.

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari, Bakmein luona

“Onhan tämä hieno kivi”, Ämkoo mutisi käännellen turagan tarjoamaa esinettä kädessään. Kivi oli pitkä ja sileä. Sen pinnalla saattoi erottaa monimutkaisia koristekuvioita, jotka muistuttivat Ämkoon mielestä kovin paljon vanhaa riimukirjoitusta. Siitä huolimatta kivi oli vain kivi, eikä Toa ymmärtänyt hyötyvänsä murikasta millään tavalla.

“Sisälläsi vellova Makuta-henki estää Toa-voimiesi käytön, eikö vain?” Bakmei kysyi ja istahti vieressään kököttävän kannon päälle.
“Samalla Toa-olemuksesi estää sinua käyttämästä Makutan sinulle sallimia voimia. Olet pelkkä heikko välimuoto.”

Ämkoo mulkaisi turagaa, muttei osannut sanoa mitään. Bakmei oli oikeassa. Kanohi-haarniskan menetettyään Ämkoo kykeni hetkellisesti käyttämään elementtivoimiaan, mutta samalla Toa menetti kaiken kontrollin Makutan suomiin varjovoimiin. Mikä pahinta, elementtitekniikoiden käyttö muuttui päivä päivältä vaikeammaksi, eikä Ämkoo enää taitanut edes naamionsa käyttöä. Toan sisäiset energiat sotivat toisiaan vastaan, eikä kumpikaan elementti ottanut toimiakseen.

“Minulla saattaa olla ratkaisu”, Bakmei sanoi ja kohotti sauvaansa. Turaga läimäisi sauvansa kärjellä Ämkoon rintakehää ja jatkoi:
“Jos sisäiset voimasi eivät enää kykene yhteiseloon, otetaan toinen niistä pois.”

Ämkoo otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Toa ei ymmärtänyt täysin Bakmein ideaa, kunnes sattui katsahtamaan uudestaan pitelemäänsä kiviesineeseen.

“Hetkinen.”
“Kyllä.”
“Tarkoitatko sinä, että..?”
“Se voisi toimia.”
“Mutta mitä jos ei..?”
“Harva tietää.”

Ämkoo irvisti turagalle ja vilkuili pitelemäänsä kiveä epäilevän oloisesti. Bakmein ehdotus oli erittäin riskialtis. Jos Ämkoo luopuisi Toa-energiastaan, mitä jäisi jäljelle? Normaalitilanteessa Toa muuttuisi turagaksi, mutta…

“Jäljelle jäisi vain varjo”, Bakmei sanoi tarkkailtuaan hetken ajan Ämkoon mietteliäitä kasvoja. “En usko, että siitä seuraisi sitä mitä pelkäät.”
“Mutta…” Ämkoo aloitti, mutta mietti hetken sanomisiaan. “Mikä minusta sitten tulee? Makuta?”
“Ota selvää”, Bakmei totesi kylmästi, nousi seisomaan ja lähti tallustamaan majaansa kohti. Oli turagan ruoka-aika.

Ämkoo tuijotti vuoroin Bakmein etääntyvää selkää ja pitelemäänsä potentiaalista Toa-kiveä. Ilman Toa oli kaikin puolin hämillään.

Toan hämmennyksen keskeytti kuitenkin taivaalta kuuluva vihellys. Pian matoran Enki pudottautuikin haukkarahin selästä johtajansa viereen. Enki irroitti vyölleen sitomansa raskaan rauta-avaimen ja ojensi sen Ämkoolle.

“Kiitos”, Ämkoo sanoi hiljaa ja tutkiskeli avainta. Esineen varteen kaiverretut kuviot kertoivat Toalle oitis sen, että kyseessä oli juuri se avain, jota Ämkoo oli komentanut alamaisensa noutamaan.

“Lähdemmekö matkaan heti?” Enki kysyi samalla kun ratsastajaa vailla oleva haukka laskeutui Ämkoon vierelle.
“Lähdemme. Meidän täytyy tosin pitää kiirettä, sillä en halua turagan…”

Ilmojen halki kiitävä heittoveitsi katkaisi Ämkoon lauseen. Ilman Toa loikkasi nopeasti ratsunsa kyytiin ja kohosi sitten Enkin kanssa taivaalle. Turaga Bakmei viskeli kaksikon perään ikivanhoja kirosanoja puiden samalla nyrkkiään.

“Minä palaan pian!” Ämkoo huusi turagalle kohottuaan bambumetsikön yläpuolelle. Ämkoo vilkaisi vielä kerran avaimeen kirjailtuja kirjaimia, ja lausui sitten puoliääneen:

“Atya.”

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari

Ämkoo haukotteli äänekkäästi, oikoi ainutta kättään ja siirtyi ulkosalle nukkumapaikkanaan toimineesta epämääräisestä bambumajasta. Toa ei yllättynyt huomatessaan, että turaga Bakmei oli jo hereillä. Valkea turaga meditoi hiljaa korkeahkon kivimonumentin juurella, mutta lopetti toimensa huomatessaan vihreänmustan oppilaansa lähestyvän.

“Aloitammeko heti?”, Ämkoo kysyi turagalta kumarrettuaan ensin syvään.
“Emme”, Bakmei vastasi.

Ämkoo tuijotti opettajaansa kysyvän näköisenä. Turaga ei edes vilkaissut Ämkoon suuntaan vaan käveli tämän ohitse. Vanhus astui sisään Ämkoon nukkumapaikan vieressä kohoavaan majaan. Majan ovella Bakmei kuitenkin kääntyi ympäri ja komensi:
“Etsin sinulle jotain. Harjoittele itseksesi sen aikaa.”

Mäksä totteli. Ilman Toa siirtyi harjoittelukentälle ja alkoi toistaa rutiiniksi muodostuneita liikesarjoja.

– – –

Askel vasemmalle. Kyykistys. Kierrepotku. Vasen käsi alas. Oikea suojaamaan kasvoja. Valepotku. Nyrkki eteen…

Ämkoon jokaista lihasta särki, mutta hän ei kehdannut valittaa. Turaga Bakmein kova koulu oli jo kauan sitten tullut Toalle oikein tutuksi, ja Ämkoo tiesi vallan hyvin tämän olevan vielä pientä. Bakmei oli julma opettaja, mutta samalla myös paras lajissaan.

Vihlaisu Ämkoon vasemmassa polvessa sai Toan kaatumaan. Ämkoo irvisti tutkiessaan polveen eilisiltana saamaansa haavaumaa. Pitkän lyömämiekan aiheuttama viilto oli loistava esimerkki Bakmein opetustekniikasta. Opettaessaan turaga taisteli tosissaan.

Ilman Toa pakottautui seisomaan ja jatkoi liikesarjaansa. Olisiko tästä edes mitään hyötyä? Turagakin oli laittanut merkille sen, että käsipuolena Ämkoo tuskin tulisi pärjäämään olennolle, jolta sai jo aikaisemmin selkäänsä. Tästä huolimatta Toa tahtoi yrittää. Marionetti ei ollut nimittäin ainoastaan päihittänyt Toaa, vaan vienyt tämän miekan.

Joku toinen miekkamies taotuttaisi tällaisessa tilanteessa uuden, mutta se ei tullut Ämkoon tilanteessa kysymykseenkään. Vaikka Toa etsisi maailmojen ääristä universumin parhaan miekkasepän, ei yksikään kykenisi tuottamaan Äären kaltaista mestariteosta. Miekka oli yliluonnollinen. Lisäksi se…

Ämkoo pysähtyi hetkeksi ja katsahti haikeana kohti taivasta. Yksi ainoa sana pakeni hiljaa Toan huulten välistä.

“Atya…”

– – –

Turaga kaiveli majansa sisustaa ärhäkästi yrittäen löytää etsimäänsä. Lopulta Bakmein valkoinen käsi tarttuikin kovaan ja kylmään murikkaan. Turaga kiskoi pitkän kiviesineen lähemmäs, nosti sen ja lähti sitten ulos majasta.

Pian Bakmei ilmestyikin harjoituskentän laidalle. Ämkoo kumarsi vähäeleisesti ja saapui Bakmein tykö.

“Mikä se on?”, Toa kysyi epäilevällä äänensävyllä ja katsoi Bakmein pitelemää esinettä.
“Tämä tässä…”, Bakmei aloitti, mutta keskeytti lauseen heilauttaakseen viiksiään.

“…on kivi.”

[spoil]DUN DUN DUUUUUUUUN.[/spoil]

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari

Norsupäästäinen torkkui ääneti bambumetsän katveessa. Välillä taistelun äänet kuitenkin herättivät massiivisen olennon, jolloin se käänsi valtavat silmänsä metsikköä kohti yrittäen erottaa jossain kauempana tapahtuvan taistelun.

Ämkoo paiskautui maahan sankan tomupilven saattelemana. Käsipuoli Toa loikkasi nopeasti takaisin seisomaan, muttei ehtinyt torjua vastustajansa nopeaa lyöntiä. Ilman Toa perääntyi kasvoihinsa iskeytyneen nyrkin voimasta, yritti puolestaan itse lyödä vihollistaan ja huomasi jälleen iskeneensä ohi.

Turaga Bakmei nauroi. Valkomustan turagan viikset heiluivat tuulessa tämän tarkkaillessa oppilaansa epätoivoista kompurointia. Ämkoo oli aikoinaan selvinnyt turagan koulutuksesta kunnialla, muttei nykyisessä tilassaan pärjännyt opettajalleen alkuunkaan.

Turaga asteli harjoituskentän laitaan, poimi sieltä keihään ja heitti sen vihreämustalle Toalle. Sitten turaga tarttui omaan turaga-sauvaansa ja jäi odottamaan Ämkoon siirtoa.

Norsupäästäinen oli torkkunut tarpeeksi. Se kipitti bambujen läpi taistelukentän laidalle ja ennätti juuri sopivasti todistamaan Ämkoon täydellistä epäonnistumista. Toasta ei yksinkertaisesti ollut lainkaan vastusta väkivahvalle turagalle.

Bakmei naurahti jälleen ja heilautti viiksiään vasemmalla kädellään. Ämkoon yllätykseksi Bakmei ei kuitenkaan sen jälkeen tarjonnut uutta asetta vaan istahti alas. Sitten turaga aloitti keskustelun.

“Tästä ei ole sinulle hyötyä. Et ikinä opi taistelemaan ilman toista kättäsi”, Turaga totesi ja tuijotti Ämkoota naamionsa takaa. Toa huokaisi, istahti turagan eteen ja uskaltautui katsomaan tätä suoraan silmiin.
“Pakko kuitenkin yrittää, eikö?”

Turaga tuhahti ja katseli edessään istuvaa Toaa hieman tarkemmin. Ämkoon panssarointi oli muuttunut jo viikon kestäneen harjoittelun aikana reippaasti tummemmaksi, mutta sen alta paistoi silti vihreä Toa-keho. Tästä huolimatta Ämkoo ei kyennyt hallitsemaan elementtivoimiaan, saati sitten Makutalta ryöstämiään varjokykyjä. Ämkoo oli kuin varjo entisestä voimallisesta olemuksestaan.

“Annoit Äären viholliselle”, Bakmei sanoi. “Se on ainut syy, miksi edes vaivaudun auttamaan sinua.”
“Ja se riittää minulle”, vastasi Ämkoo. Toa nousi seisomaan, väänteli hetken ajan niskaansa ja kysyi sitten:
“Jatketaanko?”

Turaga ei voinut olla panematta merkille sitä, että sinnikkyyttä Ämkoolta ainakin löytyi.

– – –

Jossain kylmässä paikassa

Haukkapartio pudottautui lähemmäs lumista maastoa ja valmistautui pudottamaan suksin varustautuneet vihreät matoranit kyydistään. Kuului vaimea tömähdys kun le-matoranit tipahtivat lintujen kynsistä kulahtaneen havumetsikön sekaan.

Enki tutki lyhyen hetken ajan johtajan piirtämää karttaa, tarkkaili sitten hetken ympäröivää maastoa ja viittoi kumppaninsa seuraamaan. Matoranit laskettelivat sulavasti pitkin mäkistä metsikköä, kunnes saapuivat lopulta avoimeen maastoon.

Enki pysähtyi maasta kohoavan kallion juurelle. Muut veljeskuntalaiset seurasivat perässä, riisuivat suksensa ja alkoivat sitten yhteisvoimin tutkia jäistä kiveä. Löytämiensä merkkien perusteella matoranit olettivat olevansa oikeassa paikassa.

Sitten he alkoivat kaivaa. Routaisen maan tonkiminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, mutta veljeskunnan matoranit olivat selvinneet vaikeammistakin toimenpiteistä.

– – –

Harjoituskentän laidalla

“Miten luulet edes taistelevasi Äärellä aseistautunutta vihollista vastaan?”, tivasi Bakmei jälleen kerran maahan iskemältään Ämkoolta. Turaga ei edes vaivautunut odottamaan vastausta vaan jatkoi:
“Sitä vahvempaa miekkaa ei olekaan. Et taatusti löydä mistään tehtävään sopivaa asetta!”

Oli Ämkoon vuoro naurahtaa. Toa pyyhkäisi veret suupielestään, nousi seisomaan täyteen mittaansa ja puhui.
“Älä siitä huolehdi. Minulla on suunnitelma.”

– – –

Kylmässä paikassa jälleen

Yksi vihreistä matoraneista huudahti ja viittoi muut katsomaan. Enki tarttui matoranin löytämään avaimeen ja kohotti sen kaikkien nähtäväksi.

“Tehtävä suoritettu. Palataan tukikohtaan”, Enki komensi. Sitten matoran vihelsi taivaalla partioivat linnut luokseen ja pian joukkio olikin jo matkalla kohti veljeskunnan saarta.

[spoil]Bläblälbälbä. En jaksa lukea tätä läpi. Pahoittelen kuitenkin mahdollisia kielioppisolmuja ja kirjoitusvirheitä.[/spoil]

Retro

Don Ämkoo

Kommentoi

Veljeskunnan maanalainen tukikohta

Useasta kymmenestä vihreästä matoranista koostuva joukkio teki saapuneelle johtajalleen kunniaa. Ämkoo tuijotti alaisiaan ääneti, laski sitten katseensa eteensä polvistuneen Enkin tykö ja kysyi:

“Miten olette pärjänneet?”
“Hyvin, herra. Saarella on vieraillut vain satunnaisia palkkionmetsästäjiä ja epäonnisia seikkailijoita. Kukaan näistä ei ole kaiketi ollut edes tietoinen olemassaolostamme.”
“Hyvä”, kuului Ämkoon lyhyt vastaus. Ilman Toa istui luokseen tuodulle istuimelle ja viittoi alaisensa jatkamaan puuhiaan.

“Mitä aiot seuraavaksi?”, Enki kysyi.
“Jaa”, Ämkoo vastasi ja kurtisti hetkeksi kulmiaan.
“Jos haluat, voimme avustaa Klaania. Uskon, että he tarvitse-“
“Ei, ei vielä.”
“Miksei?”
“Vielä ei ole sen aika.”

Enki tuijotti johtajaansa. Ämkoo oli hetki sitten riisunut matkaviittansa ja entisen miekkakäden tilalla paistavan rujon arven saattoi erottaa selvästi. Enki ei voinut myöskään olla huomaamatta, että Ämkoon panssarit muuttuivat hetki hetkeltä tummemmiksi.

“Taisit törmätä aika vahvaan viholliseen”, Enki uskaltautui sanomaan. Ämkoo nousi ylös.

“Ei”, Toa vastasi. “Minä vain olin heikko.”
Enki tuijotti johtajaansa kysyvästi.
“Seuraavalla kerralla asia saa luvan olla toisin”, Ämkoo vastasi. “Varustakaa minulle ratsu.”

– – –

Tunnin kuluttua Ämkoo lähti matkaan. Veljeskunnan tukikohdan piilosisäänkäynnin luona odottanut valtava rahiolento tapitti omistajaansa valtavilla silmillään ja töksäytti tätä sitten kärsällään tuttavallisesti. Ämkoo paijasi suurta norsupäästäistä hetken, nousi sitten sen selkään ja aloitti matkansa.

“Mitäköhän vanha turaga mahtaa sanoa nähdessään minut tässä kunnossa”, kysäisi Ämkoo puoliääneen itseltään. Norsupäästäinen lisäsi vauhtia.