Notfun katsoi Amazuaa. Hän tunsi lamaannuttavan, pistelevän kivun joka aaltoili koko hänen kehossaan. Tuska, minkä hän koki oli valtava. Hänellä ei ollut enään mahdollisuuksia.
Ainoastaan kuolema tai antautuminen. Hän sulki silmänsä ja toivoi ettei mitään olisi tapahtunut. Hän puristi silmänsä tiukasti yhteen ja oli kohta täysin hiljainen. Yhtäkkiä hän heräsi valkoisessa huoneessa joka oli täysin tyhjä. Hän näki pelkkää valkoista silmänkantamattomiin. Sitten hän kuuli äänen.

”Kuka olet?”, Notfun kysyi toiveikkaana. Hän ei tuntenut kipua enään. ”Olen eräs.. No nimeni ei ole tärkeä, mutta voin pelastaa sinut tästä pälkähästä missä olet tälläkin hetkellä, tai no itseasiassa en voi, mutta voin tarjota makkaraa. No en sitäkään, mutta ymmärrät pointtini”, valkokaapuinen hahmo sanoi.
”…Tälläkin hetkellä? Minähän olen nyt täysin eri paikassa kuin äsken”, Notfun huomautti.
”Itseasiassa et. Tämä tapahtuu pääsi sisällä. No kuitenkin, sinun aikasi ei ole koittanut vielä. Kohtaloasi ei olla täytetty”, hahmo sanoi. Yhtäkkiä kaikki sumeni ja muuttui erinlaiseksi. Notfun tunsi jälleen kivun jä näki palkkionmetsästäjän yläpuolellaan.

Notfun ponnisti, ja pääsi säteen otteesta. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta Amazua seurasi häntä… Notfun kuitenkin otti rommipullonsa esiin, hörppäsi sitä, ja lähti juoksuun. Amazua ei enään pysynyt perässä. ”AAHAHAHAHA AHAHAHA HAHAHAHAHA AHAHAHAHAH! Kapteeni Notfunia ei noin vain ilman rahaa saada tekemään yhteistyötä! AAAHHAHAHAHAHAHAHAAHHAHA”, Notfun nauroi ja jatkoi juoksuaan.