Se elää yhä. Miksi se elää? Miksi en tappanut sitä, kun olisi ollut mahdollisuus? Kunnianhimo, ahneus, ylpeys. Valta. Voima.
Se elää. Se elää.
Näen itse virheeni joka kerta, kun se osoittaa hedelmällisyytensä tulokset.
Pimeys. Hävitys. Turmio. Tyhjyys.
Pelkkää tuhoa näen ympärilläni.
Kun kuolema saa kaiken.
Minun on korjattava virheeni.
Eikö sssse ole mieluinen? Vieläkään?
Kylläh.
Sssssitten voissssimme tyytyä ssssiihen.
Tietysti. Mutta onko meidän pakko?
Ssssse on paha. Sssse on ilkeä. Ssssse on ennen kaikkea tuottava. Ssssse on tärkeintä. Haluammehan valtaa.
Haluammeko todella?
Sssssinä päätät itsssse. Minä haluan…
Entäpä muut?
En välitä heisssstä. Olemme kumppaneita. Muut sssssaavat nuolla…
… mitä?
Unohda sssse.
Älä yritä. Terry petti jo veljeskunnan johtajan. Miserix on kuollut. Ainakin jos ne vätykset suorittivat tehtävänsä.
On mahdollissssta, että eivät.
Vihjailet jotain?
Mahdollisesssssti.
Sihise itseksesi. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Mieluiten tuhoaisin tuonkin.
Eiiii. Sssssitä ei sssssaaa tuhota.
Mitä hyödymme siitä?
Sssssaa nähdä…
Äsh. Minun täytyy ajatella asiaa.
Tietyssssti…
Miksi. Miksi sen piti jäädä henkiin.
Nazorakien tunnelit, suuri kammio
”… Manu!” Matoro kirkui Makutan korvaan.
”Mtähhäh.”
”Mitä me teemme?”
He katselivat suurta salia. Nazorakit eivät olleet vielä huomanneet heitä. Makuta Nui mietti. Pitkään. Muut alkoivat hermostua.
”Voisimme tappaa ne?” Make ehdotti.
”Tuollaista puhetta Modelta”, Keetongu moitti.
”Klaanin koodi ei kiellä tappamista”, Make sanoi kohauttaen olkiaan.
”Mutta se säätää tappamista viimeiseksi vaihtoehdoksi”, Matoro sanoi.
”Älkää nyt, itsekin tapatte kaikki!” Make valitti.
”HILJAA.” Kaikki säpsähtivät. Ääni oli lähtöisin Makuta Nuista.
He katsoivat hiljaa Manua. Tämä katseli ympärilleen. Sitten hän aivan yhtäkkiä lähti kävelemään kohti torakoita.
Muuta juoksivat perässä, hätääntyneinä.
”Mitä luulet tekeväsi?” Summerganon kuiskasi. Makuta ei vastannut. Lopulta torakat näkivät heidät. Ne juoksivat heidän luokseen ja kohottivat aseensa.
”Tervehdys, Nazorakit”, Makuta huudahti iloisesti. ”Tulin tapaamaan johtajaanne.”
Manun tiimi tuijotti häntä ällistyneenä, torakat taas epäluuloisina.
”Mitä ajat takaa, Makuta?” yksi torakoista kysyi.
”Toistan hieman hitaammin, että retarditkin ymmärtävät:
Minä. Tulin. Tapaamaan. Teidän. Rakasta. Johtajaanne. Hän. On. Torakka. Numero. 001. Is that savvy?”
Torakka raapi hetken päätään. Toinen näytti raivoisalta.
”Etkö sinä tajua?” se rääkäisi kumppanilleen. Loput torakat pysyttelivät taaempana. ”Se pilkkaa sinua!”
”Kyllä minä tajusin, ole hiljaa!”
”Hienoa, että saitte viimein kiinni punaisen langan pään”, Makuta hihitti.
”… lanka?”
”Turpa kiinni, idiootti”, toinen torakka sanoi ensimmäiselle ottaen ohjat käsiinsä. ”Tulette mukaani. Vien teidät tyrmiin odottamaan kohtaloanne.”
”Ei”, Makuta Nui vastasi, ”en sanonut niin. Minä tapaan johtajanne.”
”Ei käy.”
”Kyllä se käy.”
”Ei. Te menette tyrmään, tai muut-” Nazorakin lause jäi kesken varjosäteen lävistäessä hänen päänsä. Säde osui kattoon. Kiviä putosi tappavasti joidenkin Nazorakien päälle.
Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
”Mitä hemmettiä sinä teet?” Make tivasi.
”Huudan?”
”Äh.”
Torakat lähestyivät heitä. Varovasti. Makuta ei välittänyt; hän tarttui yhtä torakoista päästä ja nosti tämän ilmaan. Torakka kirkaisi.
”Missä pomonne on, kultaseni?”
”Eeeeh…”
”Vastaahan.”
”Tiesitkö, että kuulostat melkoisesti Abzumolta?” Makuta Nuin silmät laajenivat.
”Kuinka niin?” Ote Nazorakin päästä tiukkeni.
”No, hän kutsuu meitä torakoita kultasiksi…” Vihreänruskeaa tahmaa lensi ympäriinsä. Lähimmät torakat kastuivat. Makuta itse ei kastunut limasta; hänellä kun oli suojakenttävoima.
Torakat muodostivat saattueen Makutan ympärille. Muiden ympärille muodostui toinen saattue. He lähtivät kulkemaan luolastoon.
”No niin”, Makuta sanoi reippaasti, ”edistystä.”
Pian vastaan tuli risteys. Makuta saatettiin toiseen, muu ryhmä toiseen.
”Minne meidät viedään?” Matoro hätääntyi.
”Luultavasti sinne tyrmään”, Makuta Nui tokaisi. ”Mutta te pakenette. Tapaamme sitten keskellä pesää, okei?”
”Selvä”, Make sanoi. Muu ryhmä ei ollut niinkään varma asiasta. Makuta Nui hymyili itsekseen. Vihdoinkin. Hän tapaisi jälleen ykkösen.