Marionetti pysähtyi Ämkoon eteen ja kohotti miekkaansa välittämättä Ämkoon ympärille muodostuneesta punertavasta energia-aurasta. Se käänsi miekkansa ympäri ja iski sen sitten kaksin käsin jalkojensa juuressa makaavaa uhriaan kohti.
Sitten seurasi jotain odottamatonta. Ämkoo tarttui vihollisensa miekan terään paljaalla kädellään ohjaten iskun siten sivuun. Sitten Ämkoo hyppäsi karjuen pystyyn ja löi marionettia omalla miekallaan.
Marionetti kyykisti ja onnistui väistämään iskun. Olento kiskoi oman miekkansa nopeasti irti katosta ja vetäisi sen sitten vartalonsa eteen suojautuakseen Ämkoon seuraavalta iskulta.
Ämkoon miekka näytti palavan. Se hehkui valkeana ja sähähti äänekkäästi osuessaan tornin kattorakenteisiin.
Marionetti päätti hyökätä. Se lähti kiertämään Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta, otti vauhtia ja syöksyi sitten miekkansa kanssa kohti Ämkoon suojaamatonta kylkeä. Ämkoo huudahti raivoisasti, torjui vastustajansa miekan omallaan ja iski nyrkkinsä Marionetin tyhjiin kasvoihin. Valkoinen olento horjui hieman taaemmas ja yritti vastaanottaa Ämkoon seuraavan sivalluksen. Marionetti ei täysin onnistunut yrityksessään ja Ämkoon hehkuva miekka hipaisi hieman tämän rintakehää jättäen jälkeensä selkeästi erottuvan tummentuman.
Marionetti kierähti taaemmas. Se tiesi, että suora osuma vastustajan miekasta olisi jopa sille vaaraksi. Olento korjasi varovasti asentoaan ja lähti lähestymään Ämkoota harkituin liikkein.
”Tapan sinut”, Ämkoo murisi ja huitaisi miekallaan varoittavasti Marionettia kohti. Tummanpuhuva miekkamies tiesi vallan hyvin olevansa tällä hetkellä aivan kykyjensä rajoilla, eikä tilanne näyttänyt siitä johtuen lainkaan lupaavalta. Nyt oli kyse sekunneista. Tämä täytyi hoitaa loppuun nyt heti.
Marionetti hyökkäsi. Se lähti juoksemaan Ämkoota kohti. Ämkoo ei jäänyt odottelemaan, vaan ampaisi itsekin juoksuun.
Kaksikko lähestyi toisiaan kohottaen miekkansa. Ämkoo huusi samanaikaisesti sekä raivoaan että tuskaansa. Kipu alkoi muuttua sietämättömäksi.
Marionetti löi ensin.
Lyönti ei osunut. Marionetti loikkasi nopeasti yläilmoihin väistääkseen Ämkoon iskun. Iskua ei kuitenkaan tullut. Nukkeolento pudottautui alas, kääntyi ja näki maassa makaavan vihollisensa. Ämkoo yritti nousta toisen kätensä varassa ylös, kiroten samalla puoliääneen.
Marionetti tiesi tilaisuutensa koittaneen. Se lähti kävelemään Ämkoota kohti.
Tummanpunainen energia-aalto tempaisi Ämkoon pystyyn. Miekkamiehen repaleinen viitta heilui energian aiheuttaneen tuulenvireen voimasta samalla kun Ämkoo yritti kohottaa hehkuvaa miekkaansa. Sitten hän lähti vielä kerran juoksuun vihollistaan kohti.
Marionetti korjasi asentoaan, tähtäsi miekallaan ja löi. Kuului kylmä kalahdus kun miekat iskeytyivät toisiinsa. Sitä seurasivat metallin hajoamisen ja lihasmassan repeämisen äänet.
Ämkoon valkeana hehkuva miekka putosi sihisten tornin katolle. Miekkaa vielä hetki sitten pidellyt käsi putosi aseen viereen samalla kun violetti lihasmassa valui esiin hetki sitten irronneesta ruumiinosasta.
Marionetti kääntyi vielä kerran vastustajaansa päin ja potkaisi, voimistaen näin Ämkoon horjahdusliikettä. Repaleinen viitta tahriutui omistajansa vereen kun Ämkoo lähti putoamaan kohti maata.
Valkoinen olento ei jäänyt katselemaan putoavan vihollisensa perään. Se oli suorittanut tehtävänsä onnistuneesti. Oli vain yksi ongelma.
Olento vilkaisi katkennutta katanaansa. Ämkoon miekka oli tuhonnut aseen täysin ja terä oli nyt käyttökelvoton.
Marionetti oli hetken liikkumatta, kuin miettien. Sitten se asteli vähän matkan päähän, kumartui ja poimi vielä heikosti hehkuvan katanan käteensä tornin katolta. Ongelma ratkaistu.
Kymmenhenkinen nazorak-partio juoksi tornin epätasaisesti aseteltuja puuportaita pitkin kohti tornin ylimpiä kerroksia. Tornin päällä tapahtunut rähinä ei ollut jäänyt heiltä huomaamatta ja torakat yrittivätkin nyt parhaansa mukaan kartoittaa tilannetta.
Partion matka kuitenkin keskeytyi tornin laudoitetun seinän räjähtäessä sisään heidän vasemmalla puolellaan. Puusäleiden mukana sisälle lennähti myöskin repaleiseen viittaan pukeutunut hahmo, joka iski hehkuvan miekkansa rutiininomaisesti lähimmän torakan rintakehän läpi. Seurasi muutaman sekunnin mittainen hysteerinen kaaos ja kahdeksan nazorakia pääsi hengestään. Henkiin jääneet torakat vaihtoivat empimättä suuntaansa ja pakenivat jättäen Ämkoon seisomaan silpomansa ruumiskasan keskelle.
”Heikot typerykset”, Ämkoo murahti ja vilkaisi tuhoamansa seinän suuntaan.
Näky oli omituinen. Räjähdyksen mukana seinästä irronnut materiaali leijaili ilmassa muodostaen hyvin hataran näköisen laskeutumisalustan taivaalta putoavalle Marionetille. Nukkehirviö pudottautui leijuvien palasten päälle keveän oloisesti ja asteli sitten sisään.
”Hieno temppu”, Ämkoo totesi ja otti paremman otteen miekastaan. ”Jatkakaamme”, hän lisäsi ja lähti hyökkäykseen.
Marionetti huomasi oitis vastustajansa nopeuden kasvaneen. Olento yritti mukautua tilanteeseen vaihtamalla hetkellisesti puolustuspainotteiseen taktiikkaan. Tästä johtuen Marionetti onnistui täpärästi torjumaan Ämkoon vauhdikkaan kierrepotkun ja sitä seuranneen nopean viiltosarjan.
Vartiotornin ympärille oli kerääntynyt useita torakoiden etsintäpartioita. Raskaimmin aseistetut nazorakit marssivat ampuma-aseidensa kanssa sisälle samalla kun perässä asteleva tulenjohtaja jakoi sekavia ennakkokäskyjä.
”Jutlin.”
Portaat alkoivat sortua. Naamiovoiman aiheuttama hajoamisreaktion turvin Ämkoo ehti väistää vihollisensa voimakkaan kahden käden lyönnin ja vetäytymään rakennuksen ylempään kerrokseen. Marionetti pelastautui putoamiselta käyttäen jälleen telekineettisiä kykyjään ja loikkasi Ämkoon perään, vain vastaanottaakseen uuden naamiohyökkäyksen.
”Komau.”
Marionetin liikkeet hidastuivat sen taistellessa käskemisen naamiovoimaa vastaan. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja tähtäsi nopean pistoliikkeen vihollisensa rintakehään. Hänen yllätyksekseen valkoinen olento onnistui kuitenkin väistämään, ja siinä samassa naamiovoiman vaikutus raukesi.
Olento hyödynsi vuorostaan Ämkoon hämmennystä ja viilsi miekallaan. Miekka upposi Ämkoon keskivartaloon kuin voihin katkaisten vihreänmustan hahmon kahteen osaan.
Ämkoo virnisti leveästi, haihtui ja materialisoitui Marionetin taakse. Nukkeolento ei ehtinyt torjua Ämkoon nopeaa kierrepotkua vaan horjahti sen voimasta tornin lattialle.
”Ahahahaha!”, Ämkoo nauroi voimakkaalla äänellä samalla kun hänen silmänsä hohkasivat verenpunaista valoa entistä kirkkaammin. Viittasankari pudottautui miekkansa kanssa suoraan Marionetin päälle, tosin vastustaja onnistui väistämään hyökkäyksen nopealla kierähtämisellä. Marionetti nousi vauhdikkaasti pystyyn, mutta kaatui saman tien takaisin maahan Ämkoon miekan iskeytyessä tämän selkään.
Ämkoo naurahti uudestaan, joskin nauru loppui lyhyeen. Hän pettyi suuresti huomatessaan, että isku oli onnistunut aiheuttamaan Marionetin selkään vain melko olemattoman oloisen naarmun. Minkäänlaisia merkkejä merkittävästä haavoittumisesta ei näkynyt.
”Mikä sinä oikein olet?”, Ämkoo totesi puoliääneen ja kohotti miekkansa päänsä yläpuolelle. Miekan terä alkoi sihistä äänekkäästi samalla kun ilma miekan ympärillä alkoi väreillä. Terän pintaan alkoi ilmestyä tummanpunaisia kuplia, jotka muodostivat lopulta miekan ympärille vaarallisen näköisen auran.
”Katsotaan, mitä pidät tästä”, Ämkoo sanoi viholliselleen ja juoksi tätä kohti. Marionetti hyppäsi sivuun iskun alta ja miekka iskeytyi tornin seinään.
Miekan tuhovoima osoittautui huomattavaksi seinän jysähtäessä kappaleiksi. Terän ympäröinyt varjoenergia aiheutti seinään osuessaan punahehkuisen räjähdyksen ja ulkona puhaltava tuuli vei seinän pirstaleet mukanaan.
Torakkapartio ylitti parhaillaan Ämkoon tuhoamaa portaikkoa ja kuuli yläpuolelta kuuluneen jysäyksen. Joukon johtaja komensi muita kiirehtimään.
Ämkoo syöksyi uuteen hyökkäykseen ja tarjosi viholliselleen jälleen kerran nopeaa viiltosarjaa. Hyökkäys meni ohi, mutta Ämkoo ei lopettanut vaan aktivoi kanohi Kualsin. Ilmestyttyään vihollisensa taakse Ämkoo tähtäsi miekkansa Marionetin kaulaan, mutta olento ehti juuri ja juuri väistämään iskun. Marionetti heitti itsensä hyvin häiritsevän näköisellä kärrynpyörällä kauemmas ja nosti miekkansa kasvottoman päänsä tasalle.
Ämkoo oli jo lähdössä uuteen hyökkäykseen, mutta pysähtyi tuntiessaan vahvan sysäyksen jossain rintakehänsä sisällä. Hän kyyristyi maahan ja katsoi vastustajaansa kireä ilme vihreillä kasvoillaan. ”Minun on päätettävä tämä nyt”, hän mietti yrittäen samalla kehitellä toimivaa strategiaa. ”Olen jo nyt tainnut käyttää Makutan voimaa liikaa. Jos jatkan näin, minä…”
Ämkoon ajatus keskeytyi kivuliaaseen pistoon hänen sydänvalonsa kohdalla. Valon sävy muuttui hetkessä paljon tummemmaksi eikä se palautunut normaaliksi.
Marionetti huomasi vihollisensa hyökkäyksen keskeytyneen ja syöksyi vuorostaan Ämkoota kohti. Ämkoo kierähti taaksepäin tähdäten sen jälkeen nopean iskun vastustajansa miekan kahvaan. Marionetti kavahti hetkellisesti taaksepäin, mutta lähti kuitenkin saman tien uuteen hyökkäykseen.
”Liikkumatta!”
Marionetti pysähtyi.
”…loistavaa”, Ämkoo kirosi.
Torakat tähtäsivät miekkailevaa kaksikkoa aseillaan. Ämkoo erotti joukosta pääosin pienehköjä zamor-aseita, tosin taka-alalla näkyi myös yksi ilkeän näköinen sinko. Ämkoo nousi varovasti ylös, tarkkaillen samalla sekä nazorakien että valkean vihollisensa eleitä.
”Liikkumatta, sanoin!”, huusi torakkajohtaja ja komensi joukkonsa asettumaan riviin. Torakat tottelivat, kunnes yksi ennätti kysymään: ”Entä tuo toinen?” Torakkajohtaja katseli Marionettia hetken hämmentyneenä. Nazorak ei ollut koskaan ennen nähnyt vastaavanlaista olentoa, joten kyseessä ei johtajan mielestä voinut olla ainakaan liittolainen. ”Tappakaa”, hän komensi ja avasi tulen.
Eräs Klaanin lähellä sijaitseva viidakon peittämä saari
Tummanvihreä Akakua kasvoillaan kantava le-matoran syöksyi pitkin viidakon pohjakerrosta väistellen takanaan kiitävän harmaan skakdin ammuksia. Skakdi ei onnistunut saavuttamaan huippunopeaa matorania vaan jäi jatkuvasti enemmän ja enemmän tämän jälkeen. Valtavan hammaskaluston omaava olento kirosi matoranille tuntemattomalla kielellä ja jatkoi ampumista.
Skakdin yllätykseksi matoran pysähtyi äkkinäisesti, kääntyi ympäri ja vetäisi selässään kantamansa lyhyen miekan esiin. Matoran väisti vielä yhden skakdin ammuksen ja hyppäsi sitten korkeassa kaaressa skakdin taakse.
”Säälittävä taapero!”, Skakdi nauroi ja käänsi massiivisen aseensa ympäri. Tykin takaa paljastui kolmiteräinen moottorisaha. Skakdi vetäisi sen käyntiin ja iski sen pikkuista le-matorania kohti.
Eikä osunut.
Väistöliikkeen jälkeen matoran kaivoi huomaamattoman kokoisen heittotähden jostain panssareidensa kätköistä ja heitti tämän skakdia kohti. Harmaa hirviö sai osuman jonnekin kaulansa alueelle ja kiskoi heittoaseen irti äänekkäästi kiroten.
”Odotahan kun saan sinut käsiini, kurja rääpäle! Tuollainen naurettava lelu ei riitä tappamaan mi-”
Myrkky alkoi vaikuttaa. Skakdi rojahti maahan eikä kyennyt liikuttamaan muuta kuin silmiään. Sen katse seurasi lähestyvää matorania, joka kohotti piskuisen miekkansa ilmaan ja viimeisteli vihollisensa.
Matoran huokaisi ja puhui naamionsa sisäpuolelle asennettuun viestimeen.
”Enki ilmoittautuu päämajaan. Sijaintini: hieman päämajasta pohjoiseen. Kohde pysäytetty. En haavoittunut.” ”Palaa päämajaan. Siivousryhmä hoitelee ruumiin”, kuului vastaus rahisevasta viestimestä.
Matoran jatkoi matkaansa syvemmälle metsään. Viidakon rahit eivät olleet huomaavinaankaan tämän liikkeitä, yhtä lukuunottamatta.
”Ai, sinä, hei”, matoran sanoi ja pysähtyi huomatessaan valtavan olennon. Huomattavasti tuhkakarhua korkeampi pitkäkärsäinen ja pääosin orgaaninen hirviö tuijotti matoran-soturia suurilla silmillään, muttei äännähtänyt lainkaan. Matoran ei säikähtänyt tätä, vaan asteli rauhallisesti olennon vierelle ja taputti tämän kylkeä varovasti. Olento tuijotti matorania vielä hetken, örähti ja katosi viidakon kätköihin. Oli suorastaan hämmästyttävää, kuinka niin iso olento saattoi kadota näkyvistä niin nopeasti.
Matoran ei jäänyt aikailemaan vaan jatkoi matkaansa. Sitten hän pysähtyi erään puun kohdalle. Puu ei näyttänyt millään tapaa erityiseltä, eikä kuka tahansa olisi voinut erottaa sitä kaikkien muiden viidakon puiden seasta. Matoran tuntui kuitenkin olevan varma etsineensä juuri tätä puuta ja asteli sen vierelle.
”Pyydän lupaa astua sisään”, matoran sanoi ja huomaamaton ovi puun kyljessä aukesi. Enki asteli edessään avautuvaan hämärään käytävään ja ovi sulkeutui.
Maan alla avartui laaja tunneliverkosto. Yleensä tällaisessa ympäristössä oletti törmäävänsä onu-matoraneihin, mutta Enkiä vastassa oli ainoastaan le-matoraneja. Vihreänkirjava joukko tervehti saapujaa vähäeleisesti ja jatkoi erilaisia puuhiaan.
Enki asteli tunneliverkoston vasempaan osaan, etsi johtajan oven, koputti siihen ja astui huoneeseen odottamatta vastausta. Sitten hän polvistui johtajansa eteen ja alkoi puhua.
”Saamamme tiedot olivat oikeassa. Klaaniin on hyökätty.”
Johtaja, mustavartaloinen ja tummanvihreää mirua kantava matoran ei avannut silmiään vaan istui rauhallisesti jalat ristissä pöytänsä ääressä.
”En ottanut heihin suoraa kontaktia”, Enki selitti. ”Mutta vahingot olivat selvästi havaittavissa.”
Johtaja nyökkäsi ja avasi silmänsä. Sitten hän katsoi Enkiä hetken kysyvästi, kuin olettaen tämän jatkavan.
”Skakdi osoittautui vain satunnaiseksi palkkionmetsästäjäksi. Tuskin edes uskoi löytävänsä tältä saarelta asutusta. Luulen, että…”
Johtaja kohotti kättään ja Enki sulki suunsa oitis.
”En ole kiinnostunut skakdista. Jatka Klaanista.”
”He korjaavat linnoitustaan”, Enki jatkoi hieman epäröivään sävyyn. ”Ja odottavat kaiketi uutta hyökkäystä.”
”Entä hän?”, johtaja kysyi.
Enki oli hetken hiljaa.
”Hänet nähtiin kaiketi Klaanin tiedotustilaisuudessa, tai niin ainakin huhutaan”, Enki kertoi. ”Ja?” ”Hän suorittanee tällä hetkellä jonkinlaista tehtävää Klaanille. En tiedä siitä enempää.”
Johtaja hymähti.
”Mitä me teemme?”, Enki uskaltautui kysymään. ”Odotamme”, johtaja vastasi. ”Emmekö aio auttaa Klaania? Olen, varma, että hän…” ”Me odotamme.” ”Odotamme mitä?”
”Käskyä”, johtaja sanoi ja sulki jälleen silmänsä. Enki kumarsi syvään ja poistui huoneesta.
Vartiotorni, nazorakein trooppinen tukikohta
Ämkoo väisteli nazorakien ammuksia parhaansa mukaan turvautuen ajoittain aineettomuuden naamioon. Naamion teho kuitenkin lakkasi pian, joten Ämkoo joutui muuttamaan suunnitelmaansa. Hän muodosti nopeasti epämääräisen illuusion kanohi Mahikin avulla ja syöksyi sen turvin takanaan avautuvaan portaikkoon.
Torakat jatkoivat ampumista kuvitellen Ämkoon olevan yhä tähtäimessä. Samalla ne tulittivat myös edessään seisovaa valkeaa olentoa, joka ei kuitenkaan näyttänyt väistävän ammuksia lainkaan.
Marionettiin ei kuitenkaan osunut. Torakat keskeyttivät tulen ja katselivat olentoa hämmästyneinä. Näytti siltä kuin kaikki ammukset olisivat yksinkertaisesti väistäneet olentoa.
Marionetti kääntyi portaikon suuntaan samalla kun Ämkoon illuusio liukeni pois. Torakat avasivat uudelleen tulen Marionettia kohti lähestyen tätä samalla.
Marionetti tiesi kohteensa pääsevän pakoon. Se tiesi myös, että torakat olivat tähän syyllisiä.
Se tiesi myös, miten asiaan löytyisi ratkaisu.
Marionetti ryntäsi yllättäen nazorakien sekaan ja heilautti miekkaansa muutaman kerran. Torakat yrittivät kauhuissaan tulittaa valkoista hirviötä, mutta yksikään ammus ei suostunut osumaan. Muutaman tarkkaan harkitun sivalluksen jälkeen jokainen torakoista kaatui kuolleena maahan. Marionetti kohottautui täyteen mittaansa ja lähti saaliinsa perään.
Ämkoo oli jälleen kerran vartiotornin katolla. Pistävä kipu Ämkoon sisuksissa ei ollut osoittanut vähenemisen merkkejä – päin vastoin. Kipu raastoi miekkamiehen kehoa yhä enemmän ja enemmän.
Karzahni, Ämkoo manasi ja nojasi miekkaansa.
Silloin Marionetti ilmestyi katolle. Se toi miekkansa kehonsa oikealta puolelta eteensä pidellen siitä kiinni ainoastaan toisella kädellä. Sitten se kumartui hieman, lähti juoksuun ja iski.
Ämkoo kumartui ja onnistui väistämään ensimmäisen lyönnin. Seuraavan hän torjui tuomalla nopealla liikkeellä miekkansa päänsä ylle. Kolmannen iskun Ämkoo väisti kierähtämällä Marionetin jalkojen ohi ja nousemalla sitten pystyyn, vieden vuorostaan oman iskunsa Marionettia kohti.
Valkoinen olento torjui iskun naurettavan helposti ja potkaisi Ämkoon taaksepäin. Viittasankari karjaisi ja kaatui katon reunamalle. Marionetti lähti astelemaan tätä kohti.
Ämkoo ei voinut muuta. Hän sulki silmänsä ja matkusti mielensä syvimmille perukoille.
Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut. Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia. Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.
”19 kuollutta”, Guardian sanoi hiljaa.
”Älä”, Tawa kuiskasi. ”Ei nyt.”
”Suurin osa Matoraneja”, Guardian jatkoi. ”Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?”
Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle. Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.
”Visokkia ei ole näkynyt”, sininen skakdi aloitti. ”Luuletko, että Avde-” Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena. ”Ei! Älä.”
Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä. Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä. ”Hänet löydetään kyllä”, Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. ”Ne löytävät aina.”
Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.
”Ja hän on aivan kunnossa”, Guardian sanoi hiljaa perään. ”Olen varma siitä.”
* * *
Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.
Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.
”Bladis”, Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. ”Tule katsomaan.”
Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman. ”Mitä löysit?”
Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää. Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti. ”Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle.”
Same näytti pettyneeltä. ”Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin”, Same sanoi. ”Vihollinen pisti varman päälle.” BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. ”Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?” skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää. Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.
”Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z”, hän sanoi siristellen punaisia silmiään, ”mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma.” Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle. ”Vie jollekin tutkijoistamme.”
BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.
Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi. ”Same”, Skakdi sanoi varoen, ”et tainnut huomata jotain.” ”Mitä?”
BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi. ”Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa”, BV aloitti. ”Itse pommi taas tuli…no…”
Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään. Siinä luki ”Verstas”.
Nazorakien pesä
Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.
Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.
Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.
Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.
Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.
Valkoinen olento kääntyi oitis ympäri huomatessaan Ämkoon katoamistempun. Olento heilautti miekkansa vauhdikkaalla liikkeellä selkänsä taakse vastaanottamaan vastustajansa yllätyshyökkäyksen. Miekkojen terät iskivät sinistä kipinää iskeytyessään yhteen.
Olento ei jäänyt odottelemaan. Se painautui miekkaansa päin työntyen kohti Ämkoota. Se painoi Ämkoon miekallaan seinää vasten ja kohotti sitten toisen kätensä.
Ämkoo ei aikonut ottaa selvää siitä, mitä olento aikoi. Uusi katoamistemppu. Ämkoo ilmestyi jälleen valkean vihollisensa taakse ja iski miekallaan.
Torjunta.
”Tuo ei nähtävästi tehoa sinuun”, Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi korkeassa kaaressa taaksepäin. Hän kumartui hieman, vei miekkansa päänsä ylle ja ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.
”Mahiki.”
Neljä Ämkoota. Valkoinen olento tarttui kaksin käsin miekastaan ja otti askeleen taaemmas. Sitten se joutui kuitenkin vastaamaan ensimmäisenä kimppuun hyökänneen Ämkoon iskuun. Torjunta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tämä Ämkoo katosi.
Toinen Ämkoo hyökkäsi vasemmalta, kolmas oikealta. Olento hyppäsi korkealle ilmaan väistäen täten molemmat iskut. Se laskeutui pehmeästi matalan varastorakennuksen katolle ja katsoi alas. Molemmat hyökkääjistä olivat kadonneet.
Rapinaa.
Olento ennätti juuri ja juuri kääntyä ympäri torjumaan Ämkoon voimakkaan iskun. Vihreänmusta miekkamies iski kaikin voimin pidellen katanaansa kaksin käsin. Miekat kuitenkin iskeytyivät jälleen kerran toisiinsa eikä hyökkäys tehnyt vahinkoa.
Ämkoo ei kuitenkaan lopettanut.
Voimakas elementaalienergialla aikaansaatu paineaalto heitti Ämkoon nukkemaisen vihollisen alas varaston katolta. Ämkoo loikkasi putoavan vihollisensa perään, oikaisi asentoaan ja löi.
Silloin tapahtui jotain yllättävää. Vaikka aukiolla ei juurikaan tuullut, maasta nousi sankka pölypilvi joka peitti näkyvyyden lähes täydellisesti. Ämkoo hyppäsi saman tien takaisin katolle.
Pölypilvi ei osoittanut laskeutumisen merkkejä. Se leijaili aavemaisesti paikallaan, kunnes se lopulta hajosi pienemmiksi pilviksi ja katosi.
”Telekinesiaa”, Ämkoo sanoi puoliääneen kurtistaen kulmiaan. Tätä vihollista ei tulisi aliarvioida. Mitä muita kykyjä sillä oli? Mikä se edes oli? Ja miksi se…
Ämkoo karjaisi ja kierähti kauemmas. Sitten hän laukaisi uuden, hallitsemattoman oloisen tuulenpuuskan taakseen ilmestynyttä vihollistaan kohti. Olennon hyökkäys keskeytyi, mutta tällä kertaa isku ei saanut sitä putoamaan katolta.
Olennon hyökkäys ei ollut onnistunut täydellisesti, mutta sen miekka oli kuitenkin osunut. Ämkoo irvisti katsahtaessaan kylkeensä ilmestynyttä haavaumaa ja käänsi sitten katseensa viholliseensa.
Vihollinen asteli rauhallisesti Ämkoota kohti, pidellen katanaansa valkoisen kehonsa oikealla puolella. Olennon pitkän kaulan päässä roikkuva kasvoton pää heilui verkkaiseen tahtiin puolelta toiselle sen lähestyessä Ämkoota uhkaavasti.
Ämkoo vilkuili ympärilleen ja nousi sitten täyteen mittaansa. Viittasankari tuijotti hetken varastorakennuksen vierellä kohottautuvaa huomattavasti korkeampaa rakennusta, ponnisti ja hyppäsi. Hyppy ei aivan riittänyt viemään Ämkoota rakennuksen katolle vaan hän jäi roikkumaan miekkansa varassa sen seinustalle. Pienen ponnistuksen jälkeen Ämkoo kuitenkin onnistui pääsemään katolle saakka, katsellen samalla, josko vihollinen seuraisi.
Snowman ei tohtinut avata silmiään, makasi vain siinä odottaen viimeistä iskua. Hän ei ollut kuin Matoro, hän ei tässä tilanteessa pystynyt enää yrittämään jotain improvisoitua pakoyritystä jotain mukamas ovelaa letkauttaen. Hän oli kauhuissaan.
Ja siinä maatessaan hän myös toivoi, ettei olisi eronnut Ämkoosta. Tätä ei silloin tapahtuisi, Ämkoon kanssa ei ollut vaaraa hävitä yhdelle huonosti aseistautuneelle torakalle. Tämä oli vain niin… turhaa.
Paitsi että, hän mietti, olen tässä nyt jo aika pitkään retkottanut kauhulla odottaen. Miksi mitään ei tapahdu?
Lumiukko avasi varovaisesti silmänsä. Hän ei nähnyt miekkaa pitelevää torakkaa.
Snowman nousi seisaalleen katsellen pöllämistyneenä ympärilleen. Nazorakista ei tosiaan näkynyt merkkiäkään. Ainoa hahmo oli kadun toisessa päässä seisova matoran, joka viittoi Snowmania luokseen. Valkoinen toa poimi varusteensa kadulta ja lähti talsimaan kohti pientä hahmoa.
”Mitä tapahtui?” Snowman ihmetteli päästyään puhe-etäisyydelle. Ruskea matoran vastasi esitellen kädessään olevaa Kanoka-laukaisinta: ”Tason 9 teleportaatiokiekko. Harvinaisia, mutta hyödyllisiä.”
SS Rautasiipi
Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.
Eräs Rautasiiven navigoinnista huolehtivista lukuisista torakoista terästi kuuloaan.
Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.
Amiraalin metallijalasta lähtevä metallinen kolina oli helposti tunnistettavissa. Torakka valmistautui tekemään kunniaa, samoin kuin kaikki muutkin huoneessa ollevat nazorakit. Pian komentosillan ovi avautuikin, ja laivaston johtaja asteli viitta liehuten sisään. Amiraali askelsi ala-arvoisempien nazorakien pokkuroinnista piittaamatta suuren ikkunan luo, ja asettui tuijottamaan merelle. ”No” eräs komentokeskuksen vanhimmista ja luotetuimmista torakoista aloitti. ”Mites pesässä?” Amiraali mulkaisi olkansa yli tuimasti puhujaa. Kysymyksen esittänyt torakka arveli 002:n ilmeen olevan kannanotto hänen toverilliseen puhetapaansa, mutta odotti silti saavansa vastauksen. ”Siellä oli yhtä tunkkaista kuin aina ennenkin” Amiraali totesi. ”Ja se ottelu, johon minut kutsuttiin meni täydeksi kaaokseksi. Jostain syystä en ole yllättynyt. Mutta sain ilmoitettua Kenraalille suunnitelman etenemisestä.” ”Hän oli tyytyväinen?” ”Totta kai. Olemme ilmeisesti koko yhdyskunnan ainoat nazorakit, jotka hoitavat tehtävänsä kunnolla.”
Tämän sanottuaan Amiraali kääntyi kannoillaan, ja lähti astelemaan kohti huonettaan.
Oli tullut aika vapauttaa matoralaiset, auttaa heidät veneisiin ja pakoon tästä kurjasta leiristä.
Varsin etevästi mättääksi naamioitunut Snowman tarkkaili uuden zamor-kiväärinsä kiikaritähtäimen läpi matoranien vankilana toimivan sellin edessä seisovia hahmoja. Ampuminen ei tulisi kyseeseen, piilo täytyisi pitää viimeiseen asti. Matoralaisvastarinta oli ollut aivan oikeassa, varsinaisia vartijoita oli vain neljä, mutta lähiympäristössä pyöri erilaisten partioiden muodossa useita kymmeniä vihollisia. Se urhea le-matoran oli sanonut harhauttavansa partiot. Selvä, Snowman tuumi. Minulle jäävät siis varsinaiset vartijat.
Pienieleisesti lumiukko tarkensi kiikariaan. Vaikka Snowman ei ollutkaan Klaanin parhaita taistelijoita, yllätyksen turvin hän kyllä arvioi voittavansa torakan, sopivasti ajoitettuna muutamankin. Mutta varsinaisen ongelman muodostikin se, että yksi vartijoista oli skakdi.
Ei sillä, etteikö Snowmanilla olisi ollut kokemusta skakdien kanssa taistelemisesta. Hänen arkkivihollisensa oli skakdi, mutta se tervakeuhkoinen rääpäle ei ollut mikään oikea vertailukohta. Tämä vartijana toimiva yksilö näytti vahvalta ja kokeneelta taistelijalta. Plus sillä oli kolme torakkaa kavereinaan.
Siksi Snowman olikin kehitellyt päässään suunnitelman. Suunnitelman, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta pitihän sitä aina jotain yrittää.
—
Ternok katseli, kuinka muutama matoralainen keräsi esinteitä suureen läjään parin tunnelin luolamaisessa risteyskohdassa. Siihen kerääntyivät yhteen kasaan vastarinnan keräämät Cordakin ammukset, Zamor-kuulat, kaikki mikä saattaisi räjähtää. Kova homma se oli ollut, ja jotkut väittivät tämän olevan tuhlausta. Mutta tässä se oli, nyt tai ei koskaan.
”Muistakaa, veljet, kun yllämme oleva rakennus sortuu päällemme, lähdemme liukkaasti pois. Aivan kuin pelkkä tunnelin romahtaminen ei aiheuttaisi riittävästi riskiä, paikka kuhisee pian varmasti nazorakeja. Pysykää varjoissa, älkääkä pelätkö käyttää näitä” Ternok sanoi, taputtaen Kanoka-kiekonheitintään.
—
Saarella oli suhteellisen hiljaista, kunnes yllättäen korviahuumaava pamaus kuului jostain nazorakein tukikohdan länsilaidalta. Sitten kuului rakennuksen sortumisen ääni yhdeistettynä torakkain huudantaan. Kaikki nämä kaikuivat tukikohdan lukuisista seinistä sekoittuen kamalaksi sekamelskaksi. Partiot rynnistivät kohti räjähdyksen ääntä.
Näinä hetkinä muuan torakka oli kiitollinen siitä, että vartioi tallia. Häntä ei oikein huvittanut juoksennella ympäri tukikohtaa, oli enemmänkin hänen tapaistaan istuskella paikallaan tekemättä erikoisemmin mitään.
Hänen kolme vartiokumppaniaan näyttivät huomattavasti vähemmän tyytyväisiltä. Skakdi ja kaksi torakkaa näyttivät uteliailta, ja kovin turhautuneilta siitä, että olivat ainoat henkilöt monen rakennuksen säteellä jotka eivät saaneet tietää mitä tapahtui.
Silloin kulman takaa tuli näkyviin jotain. Se oli valkoinen matoran, jolla näytti olevan jotain oranssia naamallaan. Se työnsi suurehkoa kärryä edellään, ja sen lastina oli jotain valkoista, joka näytti lumelta. Matoranin käsien liikkeissä tuntui kuitenkin olevan jotain eriskummallista, aivan kuin ne olisivat olleet todella tönköt.
Kun kärrit tulivat lähemmäksi tallia, vartijoista vanhin nazorak pysäytti sen. ”Hoi, mitä kuskaat?” Torakka ei saanut kysymykselleen vastausta, mutta huomasi jotain. Kärryissä kuljetettava valkoinen mössö näytti liikkuvan. Hän viittoi muut luokseen, ja osoitti skakdia ja toista torakoista ottamaan matorania käsistä. ”Tutkikaa myös, ettei pikku veitikalla ole mitään yllätyksiä” hän lisäsi. Nazorak kierteli pitkillä harppauksilla valkoista matorania ja tämän kärryjä puhuessaan. ”Tiedätkö, mikä tekee vartijan työstä mielenkiintoista?” Matoran ei vastannut. ”Se on nähdä, kuinka säälittäviä yrityksiä väki tekee vapauttaakseen muita vankiloista.” Matoran pysyi vaitonaisena. ”Luuletko olevasi ensimmäinen, joka yrittää salakuljettaa asioita aivan nenäni alta? Tiedoksesi, et ole. Ensi kerralla, käske kavereitasi pysymään liikkumatta, kun kohtaatte partion!” Tämän sanoessaan torakka kohotti keihäänsä, ja iski sillä nopeasti kärryjen lastia. Nazorakin yllätykseksi hän ei kuitenkaan kuullut matoranien kiljuntaa, vaan huomasi kärryn valkoisen sössön väistävän keihään, ja pian lumimassa imaisi torakan sisäänsä.
Samanaikaisesti matorania käsistä pitelevät torakka ja skakdi irrottivat otteensa huomatessaan käsien vetäytyvän matoranin ruumiiseen, paljastaen altaan jotain metallista. Ennen kuin vartijat ehtivät kissaa sanoa, käsien sisältä paljastuneet Cordak-laukaisin ja vanha painetykki laukesivat.
Ei Snowman siinä tähdätä pystynyt, mutta niin lyheltä välimatkalta hän oli varma osumasta. Vartijat hänen molemmilta puoliltaan lennähtivät kovaa kyytiä eri suuntiin, ainoastaan törmätäkseen rakennusten seiniin. Kärryn Snowman työnsi viimeistä nazorakeista kohti, ja samaan aikaan kärryn lumimassa pulpautti ulos Zamor-kiväärin. Snowman nappasi sen ilmasta, ja loikkasi maassa makaavan Skakdin viereen. Ennen kuin palkkasoturi ehti nousta, pamautti matoran-kokoinen lumiukko sitä päähän aivan lähietäisyydeltä muutamia kertoja tainnuttavilla Zamoreilla.
Ei tästä ehkä tyylipisteitä irtoa, Snowman mietti, mutta ainakaan tuo kaveri ei herää muutamaan tuntiin.
Samassa kärryn nurin työntämä Nazorak kuitenkin pääsi jaloilleen, ja kärryyn imaistu torakka vapautui lumesta. Kun vielä kolmaskin hyönteinen tokeni, sukelsi Snowman äkkiä Zamor-tulitukselta suojaan lähimmän nurkan taakse.
Lumiukko mietti tilannettaan. Skakdi oli poissa pelistä. Hieman epämiehisellä tavalla, mutta Snowman olikin aina arvostanut enemmän luovaa toimintaa kuin turhaa sankarimaisuutta. Ongelman muodostivat nyt kolme torakkaa ja se tosiseikka, että suurin osa lumiukon lumimassasta oli kärryssä. Matoranin kokoisena hänellä ei ollut voimaa taistella suoraan takaisin.
Mutta kun eräs torakoista hyppäsi nurkan taakse hoitamaan valkoisen matoranin päiviltä, ei Nazorak yllätyksekseen nähnytkään ketään. ”Se ryökäle on kadonnut!” ”Mitä?” ”Niin niin, se on piilossa tässä jossain.” ”No, hajaannutaan. Ei se kauas ole voinut pötkiä.”
Heti, kun kaksi muuta torakkaa olivat hieman etäämmällä, nurkan taakse kurkistanut torakka tunsi jonkun kuristavan itseään takaa päin. Eräs kadun pensaista oli hypännyt hänen niskaansa, ja pian Nazorak menetti tajuntansa. Snowman oli ylpeä naamioinninkyhäämisnopeudestaan.
Kahdesta jäljellä olevasta torakasta suurempi käveli pimeällä, kapealla kujalla. ”Matoraaan! Tule esiin! Pääsemme kaikki helpommalla.” Nazorak jatkoi kulkuaan, kunnes huomasi pahvilaatikon. Pahvilaatikon, joka ei selvästikään kuulunut siihen, ulos kadulle. ”Voi pikku matoran, kai minun on nyt lopetettava etsintä. Olet niin hyvin piilossa” torakka sanoi ivallisesti, ja nauroi tyhmästi päälle. Sitten se ampui zamorillaan pahvilaatikon säpäleiksi, mutta ei yllätyksekseen huomannutkaan matoranin kuollutta raatoa. ”Mitähäh?” Sitten valkoiset kädet tarttuivat Nazorakia takaa päin, erään pernapensaan suunnalta, ja niin oli tämäkin torakka poissa pelistä. Pahvilaatikko oli kevyt varuste, joka oli Snowmanista aina hyvä ottaa mukaan varustelaukkuun.
Pian Snowman olikin siirtynyt tallin edustalle, kaatuneen kärryn viereen. Hän yhdistyi siinä olevaan lumeensa, ja poimi maasta aseistuksensa. Kolme vartijaa hän oli voittanut hiippailulla. Eiköhän yksi torakka hoituisi ihan silläkin, että Snowman oli poikkeuksellisen luihua hyönteistä kahta päätä pidempi ja yli tuplasti painavampi.
Lumiukko kuuli takaansa sen saman torakan äänen, joka hänet oli ensinnä pysäyttänytkin. ”Kas kas, sinähän se ovela kaveri oletkin. Ja huomaan, ettet olekaan mikään matoran.”
Snowman kääntyi ympäri, ja samassa nazorak iski miekallaan. Lumiukko torjui iskun hakullaan, ja vahvempana sai torakan miltei irrottamaan otteen säilästään. Nazorak oli kuitenkin nopeampi, ja teki saksipotkun. Snowman lennähti maahan tiputtaen molemmat lyömäaseensa, ja torakan miekka sivalsi nopeasti. Valkoinen toa kierähti täpärästi sivuun, mutta taas torakan potku löysi kohteensa. Snowman tunsi kyljessään kovaa kipua, ja käpertyi sikiöasentoon suojautuakseen Nazorakin potkuilta. ”Olisit tunkeilija vain pitäytynyt raukkamaisuudessa” torakka julisti kohottaessaan miekkansa valmiina viimeiseen iskuun. ”Taistelijaksi sinusta ei ole.”
Ämkoo katsahti lukemansa lehden ylitse kuullessaan juoksevia askeleita. Valkoinen, suurehko hahmo hölkötteli hallin oven suunnalta kohti Ämkoota ja lentokonetta. ”Kas vain, Snowman, saavuitpa sittenkin.” Vastaukseksi Ämkoo sai väsynyttä huohotusta. Ainakin lumiukko oli tullut niin kovaa, kuin oli päässyt.
Tasattuaan hengitystään hetken Snowman näytti varustelaukkuaan, ja alkoi puhua: ”Et ollut turhan tarkka tehtävän yksityiskohdista, joten otin mukaani vähän kaikkea. Ok?” ”Aivan vapaasti. Koneessa on aivan hyvin tilaa jos minkä moisille tamineille.” Ämkoo vastasi, ja kapusi lentokoneen ohjaamoon.
Snowman kierteli alusta, katsellen sitä hieman huolissaan. ”Tuollako taitamme matkan?” ”Tuolla.” ”En mitenkään haluaisi kyseenalaistaa mekaanikkojemme taitoja, ihan pätevältä tuo vaikuttaa…” ”Niin…?” ”En oikein pidä lentämisestä.” ”…” ”Siis ei minulla perjaatteessa ole mitään sitä vastaan, mutta tuo näyttää niin… Vauhdikkaalta. Semmoinen rento ilmalaiva olisi enemmän makuuni.” ”Koska meillä tunnetusti on aikaa matkustaa ilmalaivalla paikasta toiseen tärkeällä tehtävällä.” ”Öh, niin toivoin.” ”Optimistisuutesi on ihailtavaa.”
Suuri huone. Valkoinen. Sen seinien vierustat ovat täynnä pöytiä, joilla lojuu kemikaaleja viruskalvoja. Huone on suuri laboratorio. Ovi aukenee. Kaksi tummaa hahmoa astuu sisään. He ovat valmiina luomaan.
Aineita yhdistellään epämääräisesti. Räjähdykset kuumentavat lattioita. Taustalla soi urkumusiikki. Kuka lienee laittanut päälle. Limainen, inhottava otus on syntynyt. Se ei ole toivotunlainen. Se heitetään ulos linnoituksen ikkunasta kaatopaikalle, Destralin synkimmälle osalle.
Uusi yritys. Siitä tulee jotain hyvin epämuodostunutta. Toinen hahmoista kiroaa. He ovat jo kuluttaneet paljon aikaa.
Seuraava luomus on jotain suurta. Se on iso. Se on valtava. Se karjuu luojilleen. Se iskee toista luojistaan niin, että tämä lentää seinän läpi. Toinen hahmoista nauraa julmasti. Limainen jättiläinen alkaa tuhota paikkoja.
Paikalle saapuu Exo-Toia kahlitsemaan olennon suurilla ketjuilla. Luojat ovat onnistuneet luomisessaan. Seuraava vaihe voi alkaa.
”Manu?” Matoro palautti Makutan takaisin maan pinnalle. Lehdistötilaisuus oli ohi. Heidän olisi aika poistua. Makuta Nuin väliaikainen ruumis oli hänen omasta mielestään äärimmäisen ruma. Ajatus katkesi myös inhottavasti. ”Kyllä, kyllä. Ja kaikki tämä vain, koska Killjoy on suuri olento”, tämä vastasi. ”Öh.” ”Siis ei Suuri Olento. Hän on tietääkseni olento ja melko suurikin vielä.” ”Ööh.” ”Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Pääasiahan on, että minua ei kutsuttu niihin puutarhajuhliin.” ”Öööh.” ”Se oli Rasva-Apinan syytä.” ”…” ”…” ”Mitä ovat Suuret Olennot?” ”Hmm. Uskoakseni olentoja. Ja varmaan ovat suuria nekin.” ”Okei…” ”Tiedätkös, pelaamme nyt erän Simpukkashokkia.”