Klaanon

Avainsana: tukikohta

  • Kaunis on sodassa kuolla

    Bio-Klaanin ilmatila

    088 tunsi kaikkien lankojen karkaavan käsistään. Hän oli täynnä vihaa Nazorakien johtoa kohtaan. Hän luuli operaation johtamisen olleen kunnia. Oikea hyökkäys.
    Ei, se olikin vain outo nappuloiden siirto suurella shakkilaudalla.

    Häviäminen ei ollut sellaista, johon Nazorakit olisivat tottuneet. Se oli useimmiten aivan uusi tunne. Uusi musertava tunne.

    Koi lipui hiljaa yötaivaalla eteenpäin, kohti etelää. Kohti merta.
    Suuri, palava ja harmaa hieman herneenpalon mallinen alus oli ollut vielä tänään aamulla Nazorakien ilmalaivaston haavoittumattomimpia aluksia. Vielä aamulla kukaan ei voinut uskoa, että kaikki päättyisi näin.

    Koko alus tärähteli iskun raskaita cordakeja syöksyessä aluksen vasempaan kylkeen. Pieniä panssarinpalasia lenteli torakoiden kanssa eri suuntiin; 088 kaatui komentosillalla. Nazorak nosti itsensä ylös ottaen tukea metallikaiteesta. Hän nappasi mikrofonin ohjauspöydästä ja alkoi karjua käskien tukikohtaa lähettämään hävittäjiä.

    Mt. Ämkoo, tukikohta

    ”Miksi radiosta kuuluu… bassoa?” Nazorak kuulokkeineen ihmetteli ääneen.
    ”Kirottua. Klaani häiritsee signaalia”, hänen työkumppaninsa vastasi vierestä.
    ”… bassolla?”

    Bio-Klaanin ilmatila

    Hydraulinen Vapaus ajoi yllättävän nopeasti kohti Koita. Koi oli kahdesta aluksesta järeämpi, mutta Vapaus oli nopeampi ja ketterämpi sekä täydellisessä kunnossa.

    Alukset avasivat tulen toisiaan kohti. Raskaita cordakeja iskeytyi Koin kylkiin ja taakse, kun taasen Nazorakit tulittivat lukuisista kääntyvistä tykkipattereistaan järeitä zamor-ammuksia sekä pienoisohjuksia vastatulta. Alhaalta käsin kahden massiivisen aluksen tulitaistelu oli varmasti henkeäsalpaavaa katsottavaa. Suuret alukset liikkuivat hitaasti kohti merta.

    ”Kaikki pommiyksiköt, huomio”, 088 yritti sanoa kylmän rauhallisesti mikrofoniin. Torakka tärisi.
    ”Päätehtävä peruttu. Toissijainen tehtävä: Pommittakaa Klaanin ilmalaivaa”, nazorak lausui. Hän ei ollut varma, menikö viesti perille.

    Suuresta panssarilasista tehdystä etuikkunasta näkyi edesspäin merta niin pitkään kuin vain näki. Horisontti oli pimeä, aurinko nousisi muutamassa tunnissa.
    Tavallaan 088 oli ylpeä itsestään. Hän ei luovuttaisi. Hän taistelisi loppuun asti, niinkuin Nazorakin piti. Vaikka kaikki oli jo menetetty, hän voisi aina taistella loppuun asti.

    Kapteeni tönäisi toisen ohjaajan pois ohjainpisteestään ja avasi ilmalaivan asejärjestelmiä ohjaavan ikkunan.

    Raskaat Zamor-tykit
    6/10 toiminnassa

    Zamor-konekiväärit
    17/20 toiminnassa

    Ohjuspatterit
    3/4 toiminnassa

    Pommeja
    234/560 jäljellä

    Raskaat ohjukset
    2/2 jäljellä

    088 myhäili. Hänellä oli edelleen mukavasti tulivoimaa Klaanin ilmalaivan pudottamiseen. Hän arveli, että yksikin kunnollinen osuma propelleihin tai komentosillalle eliminoisi aluksen.

    Hän avasi aluksen muuta kuntoa käsittelevän ikkunan. Miltei koko aluksen takaosa välkkyi punaisena.
    Ohjaus oli poissa pelistä. Kyljet olivat saaneet lukuisia osumia.

    ”Pistäkää ohjukset laukaisuvalmiiksi. Automaattitähtäys ilmalaivaan”, 088 käski rutiininomaisesti päästäen ohjaajan takaisin paikalleen. Sitten hän lähti kävelemään pitkin pääkäytävää. Kaksi nazorakia seisoi kylmästi asemissaan pääkäytävän molemmin puolin.
    ”Te kaksi. Hakekaa aluksemme pommiekspertiltä sytyin ja virittäkää se pommiruuman räjähteisiin. Tuokaa laukaisin minulle.”

    Torakoilta kesti hetken reagoida käskyyn. Kaksikko lähti nopeasti käytävää pitkin toteuttamaan annettua tehtävää, kyselemättä. Aluksella ei saanut puhua tappion mahdollisuudesta, mutta jos komentaja oli antanut käskyn valmistaa alus räjäytettäväksi, tilanteen piti olla epätoivoinen.

    088 jatkoi kävelemistään harmaa takki tiukasti päällään. Lukuisat erisävyiset kunniamerkit loistivat hänen rintaansa vasten.
    Aluksen keskellä sijaitseva hangaari, jota käytettiin rakettirepputorakoiden ollessa mukana, oli nyt täynnä roinaa. Seinät molemmilta puolilta olivat ottaneet osumaa, ja aseistuskin nimenomaan tältä kohtaa oli tuhottu. Mekaanikkonazorak yritti saada yhtä vähemmän kärsinyttä ohjuspatteria toimimaan.

    ”Peräsimen korjaus on nyt etusijalla. Unohtakaa aseistus, alus pitää saada liikkuvaksi. Mene, ja sano sama työtovereillesi.”
    Jälleen, torakka lähti kyselemättä.

    Ah, rotumme on ylivertainen muihin nähden. Onko muissa roduissa moista tottelevaisuutta? Onko muissa roduissa samaa järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta kuin meissä? 088 ajatteli onnellisena.
    Nyt ylivertaisen rodun ylivertainen laisvato oli häviämässä Klaanin teknologisesti vuosisatoja takana oleville aluksille.

  • Blitzkrieg

    Nazorak-pesät
    Pääkomentokammio

    Nazorak-pesän metalliseinäisessä sydämessä välkkyi satakunta holonäyttöä, joiden parissa työskenteli kymmeniä insinööri- ja upseeritorakoita. Näppäimistöjä naputeltiin aggressiivisesti ja lähetinlaitteisiin komentojaan karjahtelevien upseerien yhteisääni muodosti moniäänisen kuoron, jonka alta oli vaikea kuulla mitään.
    Kammion keskellä seisoi komentosilta, jonka rautaisen kaiteen peilinkirkas pinta heijasti holonäyttöjen välkettä. Komentosillalla seisoi ryhdikkäänä verenpunaista viittaa olkapäillään kantava, vihreäsilmäinen nazorak, jonka vyötäröllä roikkuivat koristeellinen upseerimiekka ja tehokas Zamor-pistooli. Kenraali 001 katsoi intohimoisesti suurinta holonäyttöä ja piteli toisella kädellä kiinni kaiteesta.

    Ruudulla näkyi vakoojakameroiden välittämää kuvaa Bio-Klaanin saarelta. Rakennuksiin osuvien pommien jättämät punaiset ja oranssit valonvälähdykset valaisivat muuten synkät kadut ja piha-alueet. Säälittävän pieniä hyönteisiä muistuttavia matoraneja juoksi pitkin katuja. Komentokammioon niiden avunhuudot eivät kuuluneet.
    Kenraalin karismaa tihkuva matala ääni kaikui kammiossa.
    ”Liitäkää kuin lehdet tuulessa”, hän sanoi nostaen hyönteiskämmenensä päänsä tasolle ja puristaen sen tiukasti nyrkkiin. ”Avatkaa pommiluukut. Vapauttakaa tuli. Antakaa sen puhdistaa.”

    Upseerit välittivät viestin eteenpäin ilmavoimille. Ruudulta hehkuvat sodan liekit muuttivat valollaan Kenraalin kasvot sekunnin ajaksi oranssinhehkuisiksi.
    001 kaipasi sodan ääniä. Hän kaipasi sen hajua ja lämmittäviä liekkejä.
    Taistelukentällä mitattiin elämän todellinen arvo.

    Matala ja hidastempoinen nazorak-ääni puhui Kenraali 001:n takana komentosillalla. Ääntä olisi ollut mahdoton kuulla komentokammion kaaoksessa, jos se ei olisi ollut veitsenterävä.
    ”Oletan että kamerajärjestelmä toimii tyydyttävällä tavalla.”

    ”Paremmin kuin hyvin, Arkkiagentti”, Kenraali vastasi kääntymättä.

    001:n takana seisova Arkkiagentti 007 ei hymyillyt. Kukaan ei ollut nähnyt hänen hymyilevän koskaan.
    Yönmustaan, kevyeeseen haarniskaan tummanruskeata päätä lukuunottamatta verhottu torakkajohtaja nousi Kenraalia päätä pidemmäksi. Huomattavasta pituudestaan huolimatta tummanpuhuva torakka ei ollut kooltaan kuitenkaan kovin valtaisa. Sen ruumis oli jänteikäs ja ryhdikäs, mutta torakan olemuksesta paistoi se, että se oli saattanut unohtaa syödä.
    Torakan oikean silmän päällä oli musta silmälappu. Sinisenä hehkuvan vasemman silmän alla olevasta valtavasta kuopasta näki, että 007 oli saattanut unohtaa myös nukkua.

    Arkkiagentti 007 seisoi ryhdikkäänä ja katsoi suurta holonäyttöä Kenraalin olan yli.
    ”En halua kyseenalaistaa mitään, Kenraali”, 007 sanoi.
    ”Olen aina pitänyt asenteestasi, Arkkiagentti”, Kenraali 001 sanoi. ”Siksi olet siinä pisteessä, missä olet. Mutta olen aistivinani, että tuo lause saa vielä jatkoa.”
    ”Totta, Kenraali. Jos se ei haittaa, pyydän puheenvuoroa.”
    Kenraali 001 oli pitkään hiljaa ennen kuin avasi suunsa.
    ”Puhu, Arkkiagentti.” Kenraalin äänensävy oli hyvin monitulkintainen.

    ”Ymmärrän täysimittaisen miehityksen viidakkosaarelle, Kenraali”, 007 sanoi rauhallisesti. ”Klaanin hallinnassa saari suojaisi päälinnoitusta etelästä ja lounaasta. Sen haltuunotto on taktisesti kannattavaa.”
    Kenraali nyökkäsi hitaasti. Hän katsoi ruudulla hehkuvia liekkejä haltioituneena.
    ”Se, mitä en ymmärrä, Kenraali”, 007 sanoi, ”on isku sydän-Klaaniin. En näe siviilien pommittamisella taktista arvoa ja hyökkäykseen varattu joukko on hyvin vaatimaton verrattuna Klaanin Laivastoon. Laivastoon, jonka tukikohta tulisi lamauttaa iskulla ensimmäisenä.”

    007 ja Kenraali olivat molemmat hiljaa hetken.
    ”Onko jotain, mitä ette ole kertoneet minulle, Kenraali?”

    ”Tiedän aivan hyvin, että emme käytä joukkojemme täyttä potentiaalia tässä iskussa, Arkkiagentti”, Kenraali sanoi jykevästi. ”Ja valitettavaa, että et pysty näkemään, mitä siviilikohteiden tuhoaminen tekee vihollisen taistelumoraalille.”
    Agentti 007 näytti siltä, että halusi sanoa jotain. Pitkä torakka kuitenkin pysyi hiljaa.
    ”Näette varmasti tuon aikalaskurin päänäytön oikeassa ylänurkassa, Arkkiagentti. Tiedättekö, mitä se laskee?”
    ”En tunne sitä, Kenraali.” 001 hymähti hiljaa.

    ”Se laskee, kuinka kauan Laivastolla kestää iskeä takaisin.”
    007 ei keksinyt mitään vastattavaa. Ennen kammiosta poistumistaan hän vilkaisi vielä kerran tulihelvettiin, joka hahmottui suurimmalla näytöllä. 007:n ilme ei värähtänytkään.

    Vaikka kukaan ei sitä nähnytkään, Kenraali 001 puolestaan hymyili.

  • Veljeskunnan saari: Ensimmäinen siirto

    Varastohuone, Ämkoon veljeskunnan tukikohta

    Maan alla levittäytyvä pölyn täyttämä huone oli hämärä ja tunkkainen. Sen seinustoja koristivat mitä moninaisimmat aseet, puiset laatikot ja jokuset ruutitynnyrit. Tämän huoneen keskellä seisoi Ämkoo. Vierellään veljeskunnan johtajalla oli kaksi matoran-apulaista, jotka vuoron perään ojentelivat päällikölleen erinäisiä asioita.

    Ämkoo puki parasta aikaa päällensä harmaasta nahasta valmistettua edestä avonaista lannepanssaria. Pitkä vaatekappale ylsi hieman adminin polvien alapuolelle, ja materiaalin kestävyyden johdosta se suojaisi miekkasankarin jalkoja varsin tehokkaasti erilaisilta iskuilta. Nahkavaatteen eteen oli ommeltu tummanvihreä kevyin kirjailuin koristeltu liinavaate, joka peitti panssarin avonaisen etuosan.

    ”Jos ne pirut valloittavat tätä saarta, on vain ajan kysymys milloin niiden lennosto hyökkää Klaaniin”, Ämkoo pohti pukeutuessaan. Samalla hän kiskoi ylleen toisen matoranin tarjoaman verenpunaisen hihattoman tunikan. Vaatteen väri toistui adminin hehkuvassa energiakourassa, ja yhdistelmä oli arvatenkin tarkoituksellinen.

    ”Vaikkemme ole vielä täysin paljastuneet viholliselle, meidän on päästävä pois täältä mahdollisimman pian”, jatkoi Ämkoo miettimistään. ”Torakat löytävät piilotukikohtamme ennen pitkää, emmekä kykene taistelemaan pitkään niitä kirottuja vastaan ilman yllätyksen suomaa etua…”

    Ämkoon hohkaava energiakäsi syttyi täyteen loistoonsa tämän poimiessa vasemmalla puolellaan seisovan matoranin käsistä paksusta tummanharmaasta kankaasta tehdyn viitan. Viitta oli paljolti raskaampi kuin Ämkoon yleensä käyttämät, eikä se sisältänyt huppua. Viitan kaulus oli valmistettu mustasta ja karheasta turkiksesta, ja vaatekappale ylsi miltei kantajansa nilkkoihin asti adminin puettua sen ylleen.

    ”Voimme kääntää tämän tilanteen eduksemme ainoastaan tekemällä itse ensimmäisen siirron.”

    Matoranit auttoivat johtajansa ylle tämän vasemman olkapään peittävän ruskean olkasuojan. Joskus kokonaiseen nahkahaarniskaan kuulunut kappale kiinnittyi Ämkoon kehoon paksulla nahkahihnalla, joka jatkui Ämkoon rintakehän yli. Hetken kuluttua viittamiehen rintaa koristivat useat erilaiset nahkaremmit, jotka yhdessä muodostivat epätavallisen, joskin kevyen, panssarin.

    Lopuksi Ämkoo kiinnitti vielä yhden remmin vyötäisilleen miekkansa huotraa varten. Pian Alku roikkuikin omistajansa kehon vasemmalla puolella, miekan kahvan päätä koristavan punaisen jalokiven loistaessa kirkkaana pimeässä huoneessa. Näytti miltei siltä kuin Ämkoon sielussa kytevä taistelutahto olisi herättämässä miekan henkiin.

    Veljeskunnan johtaja nyökkäsi kahdelle alamaiselleen ja matoranit poistuivat. Ämkoo jäi hetkeksi seisomaan huoneen pimeyteen, korjasi hieman viittansa asentoa ja lähti sitten itsekin.

  • Veljeskunnan saari: Lintu Klaaniin

    Ämkoon veljeskunnan tukikohta

    Ahtaalla ja mullankatkuisella käytävällä parveilevat vihreät matoranit tekivät oitis tietä huomatessaan käytävää pitkin astelevan tumman hahmon. Johtaja Ämkoo oli viimein saapunut paikalle, ja vakavoitunut admin harppoi kiireesti kohti maanalaisen piilotukikohdan kokoushuonetta. Otlek ja Enki olivat jääneet adminin jälkeen, toinen hoitamaan Ämkoon ratsua ja toinen kätkemään juuri käytettyä tukikohdan salaista sisäänkäyntiä.

    Kokoushuoneen ovi pamahti auki Ämkoon kiirehtiessä sisään. Hatarin lautaseinin varustetussa kynttilöiden valaisemassa huoneessa jo hetken odottaneet kolme matorania nousivat arvokkaasti seisomaan Ämkoon nähdessään, kumarsivat kevyesti ja istahtivat sitten takaisin alas. Niin teki myös Ämkoo. Sitten miekkamies uppoutui tutkimaan tämän ja kolmen matoranin välissä sijaitsevan pöydän päälle levitettyä karttaa ja siihen tehtyjä merkintöjä.

    ”Niitä tuntuu olevan paljon”, Ämkoo murahti ja kurtisti kulmiaan.
    ”Näkyvät valloittavan saarta järjestelmällisesti rannalta käsin. Ovat lähettäneet tiedustelijoita joka suuntaan”, selvitti keskimmäinen, Johtajana tunnettu matoran. Mustan kehon omaava vihreää naamiota kantava veljeskuntalainen kuulosti vierellään istuvien palvelijoidensa mielestä pahoittelevalta.
    ”Oletteko jo ilmoittaneet tästä Klaanille?” Ämkoo kysyi ja katsoi Johtajaa suoraan silmiin.
    ”Emme”, matoran vastasi. ”Ajattelin, että tahdot tehdä sen itse.”
    ”Oletan, että olette kuitenkin tehneet valmistelut.”
    ”Luonnollisesti”, Johtaja sanoi ja viittoi kädellä toisen apurinsa suuntaan.

    Johtajan vasemmalla puolella istuva Kaukau-kasvoinen turkoosi matoran oli koko tämän ajan pidellyt sylissään tiheäreikäistä mustaa häkkiä. Nyt matoran nosti häkin pöydälle, avasi sen ja nosti pöydälle häkin sisällä levänneen nyt äänekkäästi sirkuttavan olion.

    ”Kiitäjälintu”, Ämkoo sanoi ääneen katsellessaan eteensä nostettua olentoa. ”Fiksu valinta.”

    Pöydällä eestaas hyppelehtivä harmaa lintu oli muodoltaan kuin pieni ohjus. Siipiä sillä oli yhteensä kuusi, ja sen peräsintä koristi pieni äänenvaimentimella varustettu suihkumoottori. Rahin virtaviivainen vartalo päättyi verrattain pienikokoiseen päähän, jota koristivat tiukalla hihnalla kiinnitetyt lentäjänlasit. Linnun matala joskin leveä nokka avautui ja sulkeutui tasaisesti sen haukkoessa innostuneen näköisenä henkeä.

    Johtajan oikealla puolella istuva mustaa Kakama-naamiota kantava keholtaan vaaleanvihreä matoran tarjosi Ämkoolle pienikokoisen nauhurin. Ämkoo nyökkäsi matoranille, otti nauhurin vastaan ja painoi sen reunaan sijoitettua pientä nappia. Sitten hän alkoi sanella.

    – – –

    Eipä aikaakaan kun viestillä varustettu kiitäjälintu lähetettiin matkaan tukikohdan edustalta. Ämkoo katseli mietteliäästi yli kolmensadan kilometrin tuntinopeudella taivaalle katoavan viestilinnun perään, kääntyi sitten takaisin kohti maan alle vievää käytävää ja lähti auttamaan valmisteluissa.

  • Porakäsi 418

    Mustien Nazorakien maanalainen tukikohta

    Useat valonheittimet ja loisteputkivalot valaisivat suuren, kivisen, ympyräisen huomeen seinistä ja katoista käsin. Kaikkialla huoneen reunoilla oli laatikkomaisia tietokoneita litteine näyttöineen. Mustia Nazorakeja hääräsi pitkin poikin erilaisten laitteiden ja papereiden kimpussa. Huoneen toisessa päässä oli pienempi avonainen tila, jossa siaitsi muutama tunneli, jotka johtivat laajempiin verkostoihin. Erästä pientä mineraaleja kuljettavaa ajoneuvoa ajavaa torakkaa käskettiin viemään lastinsa käsiteltäväksi.

    Lähetti juoksi portaikkoa pitkin huoneen toisessa päässä olevalle tasanteelle. Muuhun huoneeseen verrattuna se oli melko vähänvalaistu. Tasanteen keskellä, kivisellä situimella istui eräs lähes mustan puhuva Nazorak. Tämän vieressä seisoi toinen. Tämä osoitteli sormellaan erilaisia paikkoja pienellä pöydällä olevaa kartastoa. Pieni valaisin päydän reunalla toimi valonlähteenä.

    ”Sortumisvaara on suuri”, seisova assistenttitorakka osoitti punaisella merkittyä pistettä. Kivisellä istuimella oleskeleva torakka hieroi leukaansa. Hän aprikoi.
    ”Keskeyttäkää työt väliaikaisesti. Vahvistakaa tunnelin rakenteet. Myöntäkää käytettäväksi niin paljon teräspalkkeja kuin on tarpeen. Mikä on sektori 17:n tunnelin 34 H:n tilanne?”
    Tasanteelle kavunnut lähettitorakka tömisti jalallaan saadakseen huomiota. Se asettui niin suoraan ryhtiin kuin pysty, tehden kunniaa.

    ”Herra komentaja. Kontaktimme kyseisen tunnelin työläisiin katkesivat eilen. Lähetimme toisen ryhmän tarkistamaan tilannetta. Ryhmä löytyi tunneliverkoston ulkopuolelta. Kuolleina.”
    Komentajatorakka havahtui hieman. ”…kuolleina?” Lähetti nyökkäsi vaimeasti, jatkaen raporttiaan: ”Heidät oli hoideltu melko väkivaltaisesti ja raa’asti. Porayksikkö selvisi lievin vaurioin.”

    Komentaja käänsi katseensa suora eteensä, nousten tuolistaan. ”Etsikää vapaa ryhmä. Myöntäkää kaivuri 5 heidän käyttöönsä suorittamaan kyseisen tunnelin kaivuutyöt päätköseen. Käskekää heidän ottaa myös pari teknikkoa mukaansa huoltotöitä varten. Toimikaa”, komentaja viittoi vasemmanpuoleisen torakan suuntaan.
    Tämä otti pöydällä olevan kartan mukaansa, käärien sen rullalle, astellen pian portaikkoa alas. Komentaja asteli hitaasti tasanteen reunalle. Tämän hieno, krominen poraproteesi kiilsi kattovalojen alla. Proteesilla varustetun oikean käden kyynärvarsi oli lähes kokonaan koneistojen peitossa. Erääseen proteesin paneeliin oli kirjattu kuluneilla kirjaimilla kolme numeroa: ”418”.

    ”Klaanilaisia?”
    ”Mitä ilmeisimmin”, lähetti vastasi komentajalleen tietäväisesti.

    [spoil]Mitä?? 418 on kokonaan Tongun suunnittelema. Proteesia myöten.[/spoil]

  • Veljeskunnan saari: Vaarallinen rahi

    Ämkoon veljeskunnan tukikohta

    ”Heillä kestää”, Miru-kasvoinen johtajamatoran sanoi tutkien vehreän saaren karttaa. Karttaan oli merkitty kaikki matoranveljeskunnan käyttämät piilopaikat, asevarastot ja salakäytävät. Kartan päälle oli aseteltu sekalainen joukko pieniä kiviä, jotka arvatenkin olivat kuvaavinaan valloittajatorakoiden liikkeitä saarella.
    ”Otlekin lähdöstä ei ole kulunut edes…” Johtajan oikeana kätenä toimiva Rau-kasvoinen le-matoran aloitti, mutta Johtajan kädenliike sai palvelijan hiljenemään.
    ”Meidän on pidettävä huoli, että kaikki on kunnossa. Kutsu Kaita I luokseni.”

    Viidakko, Ämkoon veljeskunnan saari

    Nazorak-jeepissä vallitsi täysi kaaos kahden huutavan torakan riuhtoessa kilpaa ajoneuvon rattia. Ajoneuvon vaihde oli vaihtunut peruutukselle jo hetki sitten ja auto ajoikin kiihtyvällä nopeudella taaksepäin heiluen samalla villisti puolelta toiselle.

    Norsupäästäinen tuijotti nazorakien menoa omahyväisesti. Rahin silmiin auringonvalosta kerääntyvä energia riitti ainoastaan yhteen täsmäsäteeseen päivää kohden, mutta isku oli ainakin ollut täysosuma.

    ”T-täällä on vaarallinen rahi! Kuuluuko, VAARALLINEN RAHI!” karjui ohjaajan vierellä istuva nazorak radiolähettimeen. Radiolaitteesta kuului kaikin puolin hämmentynyt vastaus, joka pyysi torakalta lisätietoja.

    Lisätietoja ei koskaan tullut. Ajoneuvon avonaisesta ikkunasta sisään lennähtänyt savukranaatti sai kummankin torakan yskimään holtittomasti ja pian auton matka pysähtyi sen peruutettua päin paksua puuta. Nazorakit riuhtoivat väkivalloin jeepin ovet auki, kierähtivät ulos ja ahnehtivat viidakon raitista ilmaa savuntäyteisiin keuhkoihinsa.

    Auton kuskina toiminut torakka pakottautui polvilleen, yskäisi vielä kerran ja uskaltautui puhumaan.
    ”Mitä hemmettiä me nyt teemme”, se valitti, muttei kuullut toverinsa vastausta.
    ”Ette mitään”, kuului kuitenkin vastaus viidakon kätköistä.

    Tumman viittahahmon ilmestyminen esiin viidakkopuun takaa nostatti maassa istuvan torakan kasvoille hätääntyneen ilmeen. Nazorak hoiperteli seisoma-asentoon ja perääntyi hajonneen ajoneuvonsa vierelle.

    ”K-kuka sinä…” torakka aloitti, mutta onnistuikin sitten erottamaan kasvot paksun hupun alta. ”…ei voi olla”, se jatkoi, riuhtaisi sitten ajoneuvon oven auki ja pakotti itsensä sisään myrkkysavun täyttämään ajoneuvoon. Torakkasotilas tarttui viestintälaitteeseen vapisevilla käsillään ja huusi sitten siihen rankan yskimisen säestämällä äänellään:

    ”Hälytys! Lähettäkää lisää joukkoja saaren läntiseen laitaan! Täällä on yksi Klaanin…”

    Torakan hätäviestin loppuosa sisälsi pelkkää kuolonkorinaa. Myrkkysavun ja nazorakin rinnan läpi tunkeutuneen teräaseen yhteisvaikutus sai hyönteismäisen olion hengityksen lopulta pysähtymään, ja torakka kuoli vaikertaen ajoneuvonsa sisään.

    ”Mitenkäs se toinen?” Ämkoo kysyi matoraneilta kiskaisten miekkansa irti nazorakin saastaisesta ruhosta. Enkin pää ilmestyi esiin jeepin keulan takaa, ja matoran sanoi:
    ”Sai osuman kaulaansa, kuoli välittömästi. Olisiko pitänyt säästää?”
    Ämkoo huokaisi.
    ”En tiedä. Olisimme kenties saaneet siitä irti tietoja, mutta eipä tuo tainnut olla tämän saaren ainoa torakka. Oli miten oli, meillä on nyt kiire.”
    ”Kuulin mitä se sanoi radiolaitteeseen”, Otlek sanoi kiskoen nuoltaan irti kuolleen nazorakin kurkusta. ”Apujoukkojen luulisi saapuvan minä hetkenä hyvänsä.”

    Ämkoo oli vastaamassa, mutta hiljeni sitten kuuntelemaan taivaalta kuuluvaa surinaa. Ääni voimistui koko ajan, ja sen lähde tuntui lähestyvän jatkuvasti – useasta eri suunnasta.

    ”Sinäpä sen sanoit”, admin murahti ja kirosi sitten hiljaa. Miekkasankari vihelsi Norsupäästäisen luokseen, heitti matoranit sen selkään, hyppäsi ratsunsa päälle itsekin ja hätyytti olennon sitten juoksuun. Nyt oli kyse sekunneista.

  • Veljeskunnan saari: Paljon torakoita

    Muuan adminin perustaman veljeskunnan maanalainen tukikohta

    ”Mitä sinä sanoit?”
    ”Torakoita. Paljon torakoita.”

    Tummanvihreää kanohi Mirua kasvoillaan kantava keholtaan musta matoran nousi ylös matalalta istuimeltaan ja siristi kirkkaita silmiään tuijottaessaan edessään seisovaa vihreänkirjavaa viestinviejää. Johtajan ajatukset vilisivät. Älykäs ja sotatoimien suhteen kokenut matoran oli vastuussa veljeskunnan toiminnasta aina kun Ämkoo itse ei ollut fyysisesti läsnä, ja pitkästä aikaa Johtaja joutui tekemään vaikean päätöksen.

    ”Ne siis miehittävät saarta”, Johtaja lausui miltei kuiskaten ja suuntasi pohtivan ilmeensä huoneen rusehtavaan seinustaan. Viestinviejä nyökkäsi hiljaa ja tapitti ylempiarvoista veljeskuntalaista hieman kysyvästi kanohi Rurun takana hohkaavilla keltaisilla silmillään.
    ”Emme voi hukata aikaa”, Johtaja sanoi sitten, tarttui edessään seisovaa matorania olkapäästä ja sanoi tälle:
    ”Tehtävänanto, Otlek. Ota nopein lintumme ja lähde mestari Ämkoon luo ilmoittamaan tapahtuneesta. Löydät hänet valkoisen Turagan luota.”
    ”Selvä”, Otlek vastasi, teki johtajalleen kunniaa ja kääntyi lähteäkseen.
    ”Kiirehdi”, Johtaja lisäsi vielä vihreän naamionsa takaa ja poistui itsekin huoneesta.

    Hetken kuluttua tukikohdassa kaikui tasainen rummutus. Vajaa satakunta vihreää matorania kokoontui hälytyksen kuullessaan luolastotukikohdan keskellä sijaitsevaan paalupuin kannateltuun aukeaan tilaan. Johtajan ohjeet kuultuaan matoranit hajosivat juoksuaskelin eri suuntiin ja pian kaikki olivat työn touhussa. Ämkoon veljeskunta olisi pian valmis toivottamaan vieraansa tervetulleiksi.

    – – –

    Ruskeanmusta petolintu kiljui valittavaan sävyyn Otlekin pakottaessa eläimen lentämään vielä hieman lujempaa. Viidakon latvusto vilisi vihreänä sotkuna veljeskuntalaisen silmissä tämän kiitäessä valtaisalla vauhdilla kohti turaga Bakmein asuinsijoja.

    Otlek oli kuullut huhuja torakoiden liikehdinnästä lähivesillä. Vihreä matoran ei kuitenkaan olisi osannut odottaa nazorakien siirtyvän veljeskunnan saarelle. Tai no, olihan saari toki lähellä Klaania ja siinä mielessä mitä loogisin valloituskohde, mutta miten ihmeessä näin pian? Otlek ei todellakaan uskonut veljeskunnan joutuvan näin nopeasti sotatilaan, sillä olivathan Ämkoon kouluttamat matoranit piileskelleet saarella kaikessa rauhassa jo pitkän tovin.

    Mahtoivatko torakat edes tietää veljeskunnan olemassaolosta, taikka sen sijainnista? Otlek tiesi hyvin sen, että veljeskunnan toiminta oltiin tähänkin asti salattu varsin hyvin eivätkä edes useimmat klaanilaiset olleet varmoja ninjamatoranien nykyisestä piilopaikasta. Ajatus lohdutti Otlekia hieman, sillä noin ajatellen torakat tuskin olivat ilmestyneet saarelle varta vasten hävittämään veljeskuntalaisia. Matoranit olisivat mitä luultavimmin turvassa jos vain pysyisivät piilossa ja…

    WOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSH.

    Otlek oli pudota ratsunsa kyydistä kaksitasosiivillä varustetun rakettirepputorakan ilmestyttyä lentävän matoranin oikealle puolelle. Matoranin kauhistunut ilme peilautui takaisin torakan kasvoja peittävästä kypärästä, joka peitti torakan hämmentyneen ilmeen.

    Kaksikko matkasi hetken yhtä vauhtia jaellen hämmentyneitä katseita suuntaan jos toiseen. Sitten.

    WOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSH.

    Toinen ilmatorakka ilmestyi Otlekin vasemmalle puolelle. Rakettireppujen korvia vihlova ääni sai epätoivoiseen tilanteeseen ajautuneen matoranin heräämään järkytyksestään. Otlek kiskaisi lintunsa ohjaksista ja pudottautui siivekkään ratsunsa kanssa viidakon tiheän puuston sekaan.

    Torakat tuijottivat hetken toisiaan visiiriensä läpi. Sitten hyönteismäiset sotilaat suuntasivat matkansa alas metsikön sekaan. Matoran ei pääsisi pakenemaan.

  • Nynrah osa 13: Matka pimeyden ytimeen

    Nynrah, metsä

    Sekalainen joukko jatkoi matkaansa yhä syvemmälle sisämaahan. Heidän karttansa mukaan sopivanoloinen Matoran-kylä sijaitsi saaren keskiosan vuorten tällä puolella joen yläjuoksulla. He olivat löytäneet kuin onnen kaupalla joen, mutta näky ei miellyttänyt heitä.

    Uoma oli kuivunut. Kartassa vuolaaksi merkatun virran tilalla lorisi murheellisesti pieni purontapainen. Uomassa oli kivien lisäksi metalliromua ja muuta jätettä. Kuolleiden Ruki-kalojen mätä haju täytti sankareiden sieraimet. Vaikka he kävelivätkin muutaman kymmenen metrin päässä ainoasta maamerkistään, kuollut joki sai muutenkin ahdistuneen tunnelman suoraan sanoen pelottavaksi.

    ”Toivoin, että olisimme päässet lentämään tehtaille saakka”, Guardian aloitti keskustelun pitkän hiljaisen marssin jälkeen, ”Mutta tervetuliaiset olivatkin vähemmän hauskat.”

    Meitä on viisi ja kaksi on Matoraneja. Vastassamme saattaa olla koko ”Allianssin” johto. Ainakin, hmh, Avhrak Feterrat. Ne saivat koko Klaanin polvilleen. Minulla olisi 42 Rahkshi-voimaa, varjon elementtivoimat ja muodonmuutoskyky, mutta ei, minä”

    ”Turpa kiini”, Tongu sanoi. Hän ei halunnut ajatella koko asiaa. He saattoivat olla nyt kulkemassa kohti katkeraa kuolemaa täällä universumin kaukaisessa haarassa. Kukaan ei saisi tietää. Niin lähellä Visorakia”

    ”Koko Allianssin johto”, G jatkoi kaikesta huolimatta, ”se on mahdollista. Mutta emme voi muutakaan. Nazorakit lienevät sen suurin sotilasmahti ja lymyilevät pesässään, mutta heillä voi olla muitakin liittolaisia. Jos tukikohta on todella täällä, Visorakit voivat olla ilmeinen vaihtoehto.”

    ”Visorakit olisi pitänyt pommittaa jo vuosia sitten”, Keetongu murahti puoliääneen.

    ”Mahdollisesti. Mutta emme ole sodassa niitä vastaan, vaikka ehkä pitäisi. Ja muutenkin” Pärjäämme edes tuskin torakoille. Emme ole sotilaallinen ryhmittymä”, Guartsu vastasi. Hän katui jo sitä, että oli ottanut asian puheeksi.

    Keetongu katsoi surumielisesti kantamaansa konekivääriä.
    ”Näyttää siltä että olemme”, hän sanoi, ”Ja ihan tosissaan, Nazorakit” Oikeasti, kuinka moni klaanilainen on koskaan menettänyt ystäväänsä tai sukulaistaan tai raajansa tai mitään torakoiden takia? Koko tämä sotajuttu, se on ihme homma” Ne vain seilaavat alueellamme ja levittävät propagandaa ja niin, mutta eivät ne mitään sodi! Tietojemme mukaan niillä olisi resursseja pommittaa Klaania joka yö, mutta ei, ne vain piilottevat luolissaan! Ja tämä muka sotaa!”

    Tongu laski tykkinsä mättäälle ja kävi istumaan suurelle, moottorisahalla katkotulle kannolle. Hän olisi painanut päänsä käsiinsä jos se olisi ollut irrallaan hänen ylävartalostaan. Mädän kalan haju teki hengittämisestä hankalaa.
    ”Jos joku vertaa torakoita Visorakeihin, hän ei tiedä, mitä tekee”, keltainen kyklooppi lisäsi vielä.

    Guartsu laski kätensä istuvan jättiläisen hartijalle.
    ”Isku tulee kyllä”, Skakdi sanoi, ”Iloitkaamme ajasta, jonka saamme ennen sitä. Meidän on pelastettava itsemme, ennen kuin voimme pelastettava muun maailman. Toivotaan vain, että maailma kestää tarpeeksi pitkään.”