Klaanon

Avainsana: SS Rautasiipi

  • Laivastolaskelmia

    SS Rautasiipi

    ”Öh, Amiraali?” muuannen kuulokepäinen Nazorak kysyi varovasti. 002 kääntyi hitaasti ikkunansa äärestä.
    ”Mitä nyt?”
    ”Olemme menettäneet yhteyden Kapteeni 666:teen, sir.”
    ”Eikö hän ollut kauppaa hieromassa Steltillä?”
    ”Öh, kyllä oli, sir, mutta ilmeisesti hänen komennossaan olleen laivan kimppuun hyökättiin.”

    Amiraali oli juuri vastaamassa, kun komentosillan ovi aukesi. Sisään astelivat Eversti 437 sekä sinibarettinen 1034.
    ”Kokouksen aika, Amiraali?” 437 kysyi kovaan ääneen 1034:n seisoessa hiljaisena vieressä. Amiraali mietti hetken hiljaa, ja lähti sitten Everstin matkaan, huikaten olkansa yli: ”Selvittäkää, mitä 666:lle on käynyt.”

    Sitten kolmikko poistui huoneesta Amiraalin jalan lyödessä kovaäänisesti lattiaa vasten.
    ”Raportti on siis valmis?” Amiraali tiedusteli hermostuneelta 1034:ltä.
    ”Ky-kyllä on.” lyhyehkö torakka änkytti, ja kaivoi esiin paperinipun.
    Amiraali riuhtaisi sen sinilakkisen torakan kädestä, ja selasi sitä pikaisesti.

    Kolmikko asteli rautasiiven pienempään ruokasaliin, joka toimitti kokoushuoneen virkaa. Ylellisessä, harvojen ja valittujen käyttöön annettavassa tilassa oli juhlava koristus. Taulut peittivät suuren osan seinää, ja hopeinen kattokruunu keinahteli hieman aaltojen iskiessä laivaan. Erään pöydän ympärillä istui jo muutamia torakoita, ja samaiseen pöytään huoneeseen tulijatkin asettuivat. Amiraali istuutui pöydän päässä sijaitsevaan suurimpaan tuoliin 1034:n jäädessä hänen viereensä seisomaan. 437 asettautui vapaalle paikalle muiden nazorakien välissä.

    ”Olen kutsunut teidät kaikki tänne arvioimaan laivastomme vahvuutta Klaanin höyrypaatteja vastaan” 002 aloitti, ja läimäytti paperipinon pöydän pintaan. Se liukui hetken puisella pinnalla, kunnes pysähtyi erään kipparinlakkia päässään pitävän torakan eteen.

    Vanha Nazorak kumartui hieman eteenpäin, ja nappasi raportin kynsiinsä.
    ”Tästä ei käy tarkasti ilmi, millainen aseistus Klaanin aluksissa on.”
    1034 tunsi, kuinka kylmä hiki valui hänen kasvojaan pitkin. Hänen suureksi helpotuksekseen Amiraali kuitenkin avasi suunsa.
    ”Se on täysin ymmärrettävää. Klaanin alukset eivät ole sotaan tarkoitettuja, aseet on lisätty jälkikäteen, ja suuri osa niistä on kaikesta päätellen aivan viime viikkoina lisättyjä. Kyllähän moisen vanhan merikarhun pitäisi noilla tiedoilla pärjätä.”

    Kipparihattuisen nazorakin vieressä istuva, karski ja harvinaisen vaalea torakka sieppasi nipun.
    ”Kymmenen kevyttä, kaksikymmentäkaksi keskirastasta ja kolme raskasta alusta, joista yksi on todella suuri ’Tahtorakiksi’ nimetty paatti. Yhteensä 35 alusta.”
    ”Hienosti laskettu, Majuri” Amiraalin vasemmalla puolella istuva, eriskummallisiin huiveihin pukeutunut Nazorak huomautti hivenen ivaa äänessään, ja jatkoi: ”Meillä on 76 laivaa taisteluvalmiina, ja niistä jokainen on sotaa varten rakennettu. Raskaampi aseistus ja enemmän panssarointia.”
    ”Aivan” äsken puhunut Majuri keskeytti. ”Joten eiköhän ainoaksi kysymykseksi jää, kuinka pian saamme Klaanin laivaston tuhottua.”
    ”Ennen kuin kukaan ehti vastata mitään, Amiraali pamautti jalallaan lattiaa, aiheuttaen kovan kolahduksen. Sitten hän avasi suunsa.
    ”Juuri tämän takia minä johdan laivastoa, ja te ette. Meillä on enemmän ja tulivoimaisempia aluksia, mutta Klaanin kulkupelit lentävät. Omat laivamme on tarkoitettu meritaisteluun. Sukellusveneet voimme käytännössä laskea pois taisteluvahvuudesta, eikä muidenkaan alusten torpeedoilla tee mitään. Sen sijaan ilmatorjuntatykit nousevat keskeiseen rooliin, ja meidän on ehkä tehtävä tiivistä yhteistyötä Ilmavoimiemme kanssa. Tiedän, minäkään en pidä ajatuksesta.”

    Hetken ajan kuului vain epämääräistä mutinaa. Sitten Eversti 437 puuttui keskusteluun.
    ”Entä lippulaivat? Tahtorak on iso kuin mikä, se voi olla ongelma.”
    Amiraali napsautti sormiaan, ja 1034 kipitti huoneen seinustalle, ja veti sieltä alas valkokankaan. Sitten sinilakkinen torakka painoi kaukosäädintä, ja näytölle heijastui jostain kuva. Siinä olivat Tahtorak ja Rautasiipi, toisiinsa suhteutettuna oikeassa koossa.

    Klaanin Tahtorak oli kaikessa komeudessaankin selkeästi Rautasiipeä pienempi. Torakkain lippulaiva oli noin puolitoistakertainen messingin väriseen höyrypaattiin verrattuna. Lisäksi Rautasiiven kansi oli täynnä aseita, erilaisia piippuja sojotti komentotornistakin. Laivan takaosa oli täysin panssaroitu, ja muistutti torakan selkää. Tai oopperataloa, siitä kiisteltiin usein.

    ”SS Rautasiipi on suunniteltu kestämään taisteluja vaikka itseään isompia sotalaivojakin vastaan. Niin paljon kuin Tahtorak edustaakin höyryvoimaisen rakentamisen täydellistä taitamista, ei sen pitäisi missään olosuhteissa pärjätä Rautasiivellemme. Lisäksi lentämisestä ei ole juurikaan iloa sen kokoiselle alukselle, Tahtorak tuskin kykenee väistelemään oman lippulaivamme ilmatorjuntaa.” Amiraali selitti lievä hymy kasvoillaan. ”Ja sitä paitsi. Heidän laivastonsa koostu matoralaisista.”

    Kaikki pöydän ympärillä istuvat torakat alkoivat nauraa. Oli monenmoista hohotusta ja hihittelyäkin, mutta yksikään nauru ei kuulostanut niin kalsealta kuin Amiraalin nauru. Tasaisen kylmää naurua kuunnellessaan huoneen seinustalla hiljaisena seisova 1034 tunsi kylmien väreiden hiipivän selässään. Näinä hetkinä hän meilkeinpä pelkäsi johtajaansa.

  • Allianssin arkea

    SS Rautasiipi

    Amiraali oli juuri tuijottamassa huoneensa ikkunasta ulos, kun hänen työpöydällään oleva sisäpuhelin soi. Hän otti muutavan askelluksen kohti pöytäänsä, ja painoi puhelimen välkkyvää nappulaa.
    ”Haloo?”
    ”Herra Amiraali, tukikohdasta on juuri tullut tieto, että Kuningatar on saatu taltutettua. Se on toistaiseksi tajuton, mutta kahleet on kiinni ja niitä on vahvistettu.”
    ”Vai niin” 002 vastasi, ja sulki yhteyden. Hänen ei tiennyt, oliko millään tasolla hämmästynyt Klaanilaisten naiiviudesta. Hyökätä niin pienellä joukolla Kuningatarta vastaan. Nazorakeilla kului joka kerta sen taltuttamiseen kymmeniä miehiä, ja Klaanin väki oli lähettänyt viisi soturia.

    Amiraalista se oli säälittävää, muttei uhrannut asialle enempää ajatuksiaan. Hän askelsi pois huoneestaan, ja lähti kulkemaan käytävää pitkin. Tämä oli yksi niistä harvoista Rautasiiven käytävistä, joilla oli matto. Joidenkin mielestä se johtui 002:n turhamaisuudesta, toiset väittivät niiden olleen paikallaan jo ennen nykyisen Amiraalin virkaansa tuloa.

    Amiraali saapui kierreportaikkoon. Hän laskeutui ne hieman hitaasti, joka toisen askelen kolahtaessa äänekkäästi. Seuraavaa käytävää reunustivat melko vanhanaikaiset lamput, ja kaikki seinällä roikkuvat taulut esittivät erilaisia torakoiden laivoja.

    Käytävän puolesta välistä alkoi suuri portaikko, ja sen laskeuduttuaan Amiraali pääsi nopeasti suuren hallin pääoville. Niiden auettua hitaasti vastaan tuli papereita kädessään kantava sinistä barettia päässään kantava nazorak 1034, joka aloitti heti kunniaa vaivalloisesti paperinipun kanssa tehtyään puheensa.
    ”Herra Amiraali, koulutus sujuu aikataulussa. Peruskurssi on jo oikeastaan saatu suoritettua.”

    002 ei vastannut mitään, keskittyi vain katselemaan täsmälleen samassa tahdissa lähitaistelua harjoittelevien torakoiden toimintaa.

    Kummitusten Suo

    Kolmen Zyglakin muodostama partio asteli mättäillä tarkkaillen koko ajan ympäristöään. Sinisen ja punaisen värinen matelija aloitti keskustelun ärtyneenä.
    ”Kerro vielä kerran Asza, miksi meidän täytyy olla tällä kammottavalla rämeellä ’partioimassa’. Sen koommin Klaanilaiset kuin muutkaan saaren asukit eivät käytä tätä suota kuin poikkeustapauksissa. Miksi hitossa meidän muka täytyy vahtia tätä, he ymmärtävät aivan yhtä hyvin kuin mekin, että tämä paikka on saaren vaarallisimpien rahien koti.”
    Joukkiota johtava, raskasrakenteinen Zyglak mietti hetken vastaisiko enää tähän kysymykseen. Hän kuitenkin lopulta päätyi selittämään.
    ”Koska eräs Nazorakien pesän vaikeiten vartioitavista sisäänkäynneistä sijaitsee tämän suon laidalla.”
    ”Ja miksi ötökät pistävät meidät omille asioilleen?”
    ”Naama umpeen, molemmat!” kolmas, hopean ja tummanvihreän värinen kumara Zyglak sähähti. ”Minusta tuntuu, että meitä tarkkaillaan.”

    Hän osoitti koukkusormellaan pienen tiheikön suuntaan, ja kaikki kolme näkivät varjoissa kiiluvat viirusilmät.

  • Pesässä on aina tunkkaista

    Trooppinen saari, erään tallin edusta

    Snowman ei tohtinut avata silmiään, makasi vain siinä odottaen viimeistä iskua. Hän ei ollut kuin Matoro, hän ei tässä tilanteessa pystynyt enää yrittämään jotain improvisoitua pakoyritystä jotain mukamas ovelaa letkauttaen. Hän oli kauhuissaan.

    Ja siinä maatessaan hän myös toivoi, ettei olisi eronnut Ämkoosta. Tätä ei silloin tapahtuisi, Ämkoon kanssa ei ollut vaaraa hävitä yhdelle huonosti aseistautuneelle torakalle. Tämä oli vain niin… turhaa.

    Paitsi että, hän mietti, olen tässä nyt jo aika pitkään retkottanut kauhulla odottaen. Miksi mitään ei tapahdu?

    Lumiukko avasi varovaisesti silmänsä. Hän ei nähnyt miekkaa pitelevää torakkaa.

    Snowman nousi seisaalleen katsellen pöllämistyneenä ympärilleen. Nazorakista ei tosiaan näkynyt merkkiäkään. Ainoa hahmo oli kadun toisessa päässä seisova matoran, joka viittoi Snowmania luokseen. Valkoinen toa poimi varusteensa kadulta ja lähti talsimaan kohti pientä hahmoa.

    ”Mitä tapahtui?” Snowman ihmetteli päästyään puhe-etäisyydelle. Ruskea matoran vastasi esitellen kädessään olevaa Kanoka-laukaisinta: ”Tason 9 teleportaatiokiekko. Harvinaisia, mutta hyödyllisiä.”

    SS Rautasiipi

    Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

    Eräs Rautasiiven navigoinnista huolehtivista lukuisista torakoista terästi kuuloaan.

    Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

    Amiraalin metallijalasta lähtevä metallinen kolina oli helposti tunnistettavissa. Torakka valmistautui tekemään kunniaa, samoin kuin kaikki muutkin huoneessa ollevat nazorakit. Pian komentosillan ovi avautuikin, ja laivaston johtaja asteli viitta liehuten sisään. Amiraali askelsi ala-arvoisempien nazorakien pokkuroinnista piittaamatta suuren ikkunan luo, ja asettui tuijottamaan merelle.
    ”No” eräs komentokeskuksen vanhimmista ja luotetuimmista torakoista aloitti. ”Mites pesässä?”
    Amiraali mulkaisi olkansa yli tuimasti puhujaa. Kysymyksen esittänyt torakka arveli 002:n ilmeen olevan kannanotto hänen toverilliseen puhetapaansa, mutta odotti silti saavansa vastauksen.
    ”Siellä oli yhtä tunkkaista kuin aina ennenkin” Amiraali totesi. ”Ja se ottelu, johon minut kutsuttiin meni täydeksi kaaokseksi. Jostain syystä en ole yllättynyt. Mutta sain ilmoitettua Kenraalille suunnitelman etenemisestä.”
    ”Hän oli tyytyväinen?”
    ”Totta kai. Olemme ilmeisesti koko yhdyskunnan ainoat nazorakit, jotka hoitavat tehtävänsä kunnolla.”

    Tämän sanottuaan Amiraali kääntyi kannoillaan, ja lähti astelemaan kohti huonettaan.

    Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

  • Sinibarettinen nazorak

    Lentokone

    ”Mitäköhän Klaanissa tapahtuu tällä hetkellä?” Snowman mietti ääneen.
    ”Jaa” Ämkoo vastasi. ”Ei luultavasti ihmeempiä.”

    SS Rautasiipi, komentosilta

    Laivastonsinistä barettiä päässään kantava nazorak katsoi laajan lasisen ikkunan takaa, kuinka suuri lastillinen juuri toukista kehittyneitä nazorakeja tuotiin Rautasiiven suureen halliin. Ne asutettiin omiin pieniin huoneisiinsa, joissa ei kuitenkaan ollut kattoa. Tarkkailu olisi näin helpompaa.

    Kaikki muukin oli huolella suunniteltua. Koulutus, psyykkinen valmennus, geneettinen muokkaaminen. Uusi sukupolvi oli kyllä jo käynyt laivalla tutustumassa ja kuuntelemassa puheita muutamaan kertaan, mutta ne olivat toistaiseksi vielä asuneet pesässä.

    Tämä torakka kääntyi pois ikkunan luota, ja asteli Amiraalin luo.
    ”Eikö tuo ole minun juttuni?” Amiraali kysyi.
    Hattupäinen torakka meni hämilleen.
    ”En ymmärrä.”

    002 pyöräytti silmiään vaihtaen puheenaihetta.
    ”Eli uusi sukupolvi on täällä nyt sitten pysyvästi?”
    ”Aivan niin, johtaja. Muutto on suoritettu.”
    ”Mene vielä varmistamaan, että kaikki on hoidettu oikein, 1034.”

    Sinilakkinen torakka nyökkäsi, ja käveli ripeästi pois huoneesta.

  • Trooppinen saari: Ilmapiraatteja ja äreä Amiraali

    Ilmalaivapiraattimatoranien alus, pimeä huone

    Snowman otti metallisesta hyllystä tukea kulkiessaan kohti huoneen oletettua oviaukkoa. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä huimaus oli äkkiseltään iskenyt, mutta pystyssä pysyminen oli kuitenkin vaikeaa. Huono hetki, hän pohti mielessään. Lumiukon edestä kuului narinaa, ja ovi aukesi. Oviaukossa seisoi viisi raskaasti aseistettua matorania. Hyvin huono.

    —

    Taku katsoi kulmiensa alta, kuinka Ghekula myhäili tyytyväisenä. Se hölmö pikku matoran oli mennyt kysymään tuolta neuvoa tunkeilijan nappaamisessa, Taku mietti katkerana. Olen meistä selkeästi se karsimaattisempi johtaja.

    Kuitenkin kummankin matorankapteenin huomio keskittyi kantea vavisuttavaan räjähdykseen. Lentokoneesta oli tehtävä loppu. Ghekula päätti ottaa johdon käsiinsä:
    ”Arrrr, nostakaa kannen alta ekstralinssit tykkeihin, nyt olisi hyvä hetki ampua tuo pikku pörriäinen alas taivaalta!”
    ”Ei, perukaa äskeinen! Kaivakaa saman tien esiin tarkkuuskiväärit, ja ladatkaa ne panssarintorjunta-ammuksilla!”
    ”Perukaa peruminen. Arrr, tykkien tarkkuutta tulee parantaa!”
    ”Arrrrr!”

    —

    Snowman haparoi varustelaukustaan hakkua. Toinen käsi otti yhä tukea hyllystä, ja mielessään Snowman pohti, oliko taistelu voitettavissa. Olkoonkin vain matoraneja, hänen oli myönnettävä piraattien kantavan melkoista tulivoimaa, eikä huimaaminenkaan varsinaisesti auttanut asiaa.

    ”Arrrrr” eräs pikku piraatti aloitti omaperäisesti. ”Tahdotko lankulle, ruoja?”
    ”Ei meillä ole lankkua, Punajalka-Pete.”
    ”Arrrrr, se oli kielikuva!”
    ”Itse olet kielikuva!”
    ”Arrrrrr!”

    Sillä hetkellä suuri valkoinen toa kuitenkin lysähti varoittamatta ”Punajalka-Peten” ja muiden merirosvojen päälle tajunsa menettäneenä.
    ”Nostakaa tämä pullukka päältäni, niin heitämme hänet tyrmän puolelle!”

    —

    Ämkoo veti lentokoneen ohjaustankoa rajusti sivulle tehdäkseen väistöliikkeen. Hän huomasi Snowmanin kadonneen ilmalaivan sisäpuolelle. Taivas oli täynnä kaikennäköisiä ammuksia, ja Ämkoo totesi ainoaksi kunnolliseksi vaihtoehdokseen laskeutua ilmalaivan kannelle. Ongelmana oli vain vihainen miehistö ja parisataa ammusta joka suunnalla.

    SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

    Kapteeni 666 asteli komentosillalle Amiraali 002:n kanssa.
    ”Hieno puhe” Kapteeni totesi. ”Oikein innostava.”
    ”Kiitos. Oli hyvä saada kaltaisesi kokenut soturi nuorukaisille roolimalliksi.”

    Torakat asettuivat suurehkon hologrammikartan laidoille muutaman tutkijatorakan seuraksi. Eräs näistä valkotakkisista nazorakeista avasi ruman suunsa, ja toi ilmi kaikkia tutkimuspuolen torakoita huolestuttavan aiheen: ”Entä jos kiihdytetty ikääntyminen vaikuttaa ’uuden sukupolven’ psyykkeeseen radikaalisti? Voimmeko olla varmoja, että he kasvavat normaaleiksi?”
    Amiraali mulkaisi tiedemiestä pahasti.
    ”Olen luovuttanut laivani sitä varten, jotta he saavat ihanteellisen kasvuymäristön. Jossa heidät voidaan kasvattaa pienestä pitäen tehtäväänsä, jossa he voivat koko ikänsä kouliintua mahtaviksi sotureiksi. Mitä muuta vaadit?”
    ”En mitään, mutta onko tämä varmasti viisasta? Oletteko miettineet tätä loppuun asti?”

    Kapteeni 666 katsoi eleettömänä vierestä, kun Amiraali nosti mekaanisen jalkansa. Kuului vaimea ’klik’, ja jalasta singahtava harppuuna lävisti suunnitelmaa kyseenalaistaneen tutkijatorakan.
    ”Asia loppuunkäsitelty” 002 sanoi kylmästi, ja ooistui kohti huonettaan. Yllättävää, 666 mietti. Yleensä Amiraali piilottaa ovelasti tunteensa, ja ratkaisee asiat puhumalla. Ehkä ’Rautasiiven’ menettäminen on hänelle kovempi pala kuin luulinkaan.

  • Harjoitushalli merellä

    SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

    Amiraali 002 katseli suuren hallin viimeistelyä lasikopista komentosillan yhteydestä. Remontti oli lähes valmis, ja halli näytti suurelta labyrintilta. Maalitaulut olivat paikoillaan, ja liikkuvat seinät asennettu. Enää pari hassua työläistä puursi urakan parissa, ja muutama laivaston sotilas olikin jo katselemassa ennen niin tutun hallin uutta ilmettä. Amiraali kääntyi pois, eiköhän kaikki olisi valmista uuden sukupolven varalle.

    Eräs Rautasiiven navigoinnista vastaavista nazorakeista käänsi katseensa välkkyvistä kaikuluotausmonitoreista työnantajaansa. Hän jaksoi vieläkin ihmetellä Amiraalin nilkuttamatonta kävelyä, ottaen huomioon tämän toisen jalan olevan mekaaninen. Nytkin 002 asteli tasaisen varmasti komentosillan toisessa päässä sijaitsevalle, suurelle ulosaukeavalle ikkunalle vailla mitään tietoa tästä viasta.

    Silloin huoneen ovelle saapui vaarallisen näköinen hahmo.
    ”Aah, hei 437” Amiraali tervehti. ”Korjaus sujui hyvin?”
    ”Kyllä.”
    Kyborgitorakka käveli 002:n viereen, ja katsoi hänkin ulos ikkunasta. 437 avasi suunsa:
    ”Luulet Kenraalin suunnitelman toimivan?”
    ”Virallisestihan en saisi kyseenalaistaa ylemmän auktoriteetin johtoa…”
    ”Aivan, mutta eikö hän pääsisi helpommalla, jos vain kertoisi siitä meille kaikille? Tämä salailu saa monet levottomaksi. Onko tämä viisasta?”
    Amiraali hymyili sisäisesti. Normaalisti ehkä olisikin.

  • Eversti 437 käy vuosihuollossa

    SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

    437 oli siirtynyt laivan kannen alapuolella siatsevaan pieneen huoltohuoneeseen viimeistelettämään mekaanisten osiensa huollon. Hän istui huoneen keskellä olevassa tuolissa huoltotorakoiden säädellessä hänen mekaanisten raajojensa kanssa. Hän mietiskeli itsekseen. Viime aikoina oli tapahtunut kaikenlaista, mikä ei ollut Nazorakeille juuri eduksi. Eniten häntä mietitytti heidän taisteluparhaimmistoonsa kuuluvan yliluutnantti 955:n kuolema. Kyborgitorakka oli tosin arvellut joitakin kertoja hänen joskus kaatuvat omaan ylivoimaisuuteensa ja ylpeyteensä. Voisko hänelle itselleen käydä samoin? Ajatukset kiipivät väkisinkin hänen kohtaamaansa suureen, punamustaan soturiin, jonka taistelutaidot vetivät melkein vertoja hänen omilleen. Samalla hän tunsi suurta mielenkiintoa tätä henkilöä kohtaan. Hänen haarniskansa näytti sisältävän enemmän varusteita ja laitteita, kuin Nazorakien parhaimpien insinöörien suunittelema linkkuveitsi, ja se oli jo paljon. Hän tulisi varmasti kohtaamaan tämän hahmon vielä useaan kertaan, ja siitä tulisi kiintoisaa…

    Eräs huoltotorakka sääteli 437:n vasenta, kyborgista silmää, mutta kyborgitorakka pystyi silti syventymään täysin metteisiinsä. Nämä työläiset työskentelivät esimerkillisen häiritsemättömästi, minkä takia he olivatkin 437:n henkilökotainen huoltoryhmä, näiden ympärillä hääräily oli kaikesta huolimatta lähes huomaamatonta.

    ”Sir.”, kyborgisen luutnantin tuolin vierelle tullut Nazorak tokaisi. Hän piti toisessa kädessään lehtötä ja toisessa kynää, hän oli mitä ilmeisemmin yksi kirjanpitäjistä. Nazorak jatkoi puhumistaan, ”mekaanisten osienne korjaaminen velottaa budjettiamme melko rankasti, pitäisikö painostaa enemmän uusien aseiden tuotantoon?”. Hetkessä kirjanpitäjä huomasi luutnattinsa mekaanisen raajakkeen pitelevän häntä kurkusta, se oli mitä ilmeisemmin saatu kuntoon juuri sopivasti. Huoltotorakat perääntyivät hieman, katsellen työnsä tulosta hieman ylpeinä, hieman jännittyneinä, kirjanpitäjätorakan ilmeestä päätellen tämän kaulavaltimo oli juuri rusentumassa kasaan. Kyborgiluutnantti piti katseensa tiukasti edessä, toisen kurkun kuristaminen ei ollut hänelle mikään uusi kokemus. Kirjanpitäjä alkoi sopertaa ”S-s-s-s-selvä…”. Kyborgiraaja päästi uhrinsa irti. Ainoastaan kirjanpitäjän halu näyttää jämerältä luutnattinsa edessä esti häntä painumasta löllöksi lattialle. Luntantti nuosi tuolistaan ja käveli huoneesta ulos, yhä mietteissään. Hän voisi vangita hänet melkein päihittäneen olennon ja kopioimaan tämän haarniskan teknologian itselleen. Ja sen hän myös tulisi tekemään…

  • Rautasiiven tunnelma

    SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

    Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

    Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

    002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
    suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

    Bio-Klaanin saaren ranta

    Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

    Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.