Klaanon

Avainsana: SS Rautasiipi

  • Rautasiivellä 3: Ihan kuin Xialla

    SS Rautasiipi

    Matoro kirosi sitä, ettei hänellä ollut harppuunaa. Laukauksia satoi jatkuvasti sen pöydän suuntaan, jonka takana hän, Suga ja Lignok makasivat.
    Aikaa kului pelottavan monta sekuntia. Torakat vain ampuivat.
    ”Lukitustulta. Ne haluavat, ettemme pääse pois täält”, Suga sanoi. Kranaatti lensi nopeassa kaaressa kohti heitä, mutta Matoro onnistui iskemään sen ionikatanansa lappeella takaisin. Kuului sähköinen räjähdys ja torakkapoppoo iskeytyi kovaa maahan.
    Hetkessä Toat ja matoran olivat ylhäällä ja ihailivat yhden kranaatin tekosia. Koko torakkajoukko oli tajuttomana maassa ja metalliovi kasan takana oli auki.

    Kolmikko napppsi nopeasti ylimääräistä aseistusta. Lignokille nazorakien kiväärit olivat liian suuria, joten hän otti zamor-pistoolin sekä kranaatteja. Summerganon otti kaikkea mahdollista kiinni haarniskaansa. Matoro pujautti Zamorpistoolin vyöhönsä sellaisin ottein, joista saattoi päätellä hänen käyttäneen pistooleja aikaisemminkin.

    ”Ikävä tilanne, koko porukka hajaantuneena. Yritetään löytää toiset”, Summerganon sanoi.
    ”Etsitään rauhallinen paikka josta voin käyttää naamiotani”, Matoro vastasi.

    Tällä kertaa joukkio kääntyi eri suuntaan seuraavan käytävän risteyksestä. He päätyivät ilmeisesti aluksen aivan reunimmaiseen käytävään, sillä vasen seinä oli täynnä kuusikulmion muotoisia pitkänomaisia ikkunoita, joista avautui näkymä aavalle merelle.

    Yhtäkkiä ovi käytävän päässä avautui ja joukko Nazorakeja ilmestyi näkyviin.
    ”Pudottakaa aseet, kädet ylös”, etummainen Laivaston nazorak määräsi heiluttaen upseerinpistooliaan. Takimmaiset nazorakit osoittivat kiväärein klaanilaisia.

    Toat katsoivat toisiaan ja pudottivat aseensa. Summerganonin hymy kuitenkin viittasi siihen, että he eivät olleet antautuneet.
    Nazorak-upseeri miehineen lähti kävelemään kohti klaanilaisia.
    ”Pakoyritys aluksella, jolla on satoja sotilaita? Keitä te oikein kuvittelette olevanne?” torakka puhui ivalliseen sävyyn.

    ”Olemme Klaanilaisia”, Suga vastasi, ja koko nazorak-osasto räjähti.

    Hän oli potkaissut maahan muiden aseiden mukana pudottaman kranaatin täysillä ovella odottavaa joukkiota kohti.
    ”Ja Klaanilaiselle täältä pakeneminen ei ole temppu eikä mikään”, Matoro sanoi ja heitti niskalenkillä toisen torakan maahan. Upseeri tempaisi miekkansa, mutta Matorokin sai maasta oman katanansa. Miekat iskeytyivät toisiaan vasten.
    Harvat elossa olleet nazorakit ottivat lähitaisteluaseet ja syöksyivät taisteluun. Summerganon nappasi aseensa maasta. Valkoinen toa syöksyi miekka pystyssä kohti nazorakeja, jotka torjuivat vaivoin jään toan pitkittäisen, voimakkaan iskun. Seuraavaksi Summerganon väisti yhden miekanlyönnin ja koukkasi omalla katanallaan kahdelta torakalta aseet pois. Toinen torakoista lensi kaaressa ikkunalasin läpi mereen ja toinenkin sai tuta Summerganonin nyrkin.

    Matoron miekkailutaidot olivat selvästi paremmat kuin nazorak-upseerin. Jään toa löi ionikatanallaan, ja nazorak torjui iskun vain vaivoin. Matoro aloitti uuden iskusarjan, joista yksi lopulta iski miekan nazorakin käsistä. Matoro tönäisi vastustajansa seinää vasten ja potkaisi tätä polvilumpioon. Torakka kaatui maahan kivusta ulvoen.

    Polvilumpioon potkaisu on hieno tainnutusmenetelmä, Jään Toa ehti ajatella.

    Lignok tulitti kahdella zamor-pistoolilla alati väheneviä nazorakeja. Torakoita kaatui nopeaan tahtiin ja pian dynaaminen trio oli hoidellut koko joukon.

    ”Joo, tämä on ihan niinkuin Xialla”, Matoro sanoi ikäänkuin purkaakseen tilanteen. Ei kestänyt kauaa ennen kuin kaksikko oli taas liikkeellä.

  • Rautasiivellä 1: Merivangit

    BKS Hildemar

    Miltei kaikki olivat nousseet kannelle. Ainoastaan Troopperi Matoralaiset Sadje, Lignok ja Merkel olivat Hildemarin sisätiloissa. Tunnelma oli kireä ja kaikki olivat hiljaa. Summerganonin koura puristui huotrassaan lepäävän miekan ympärille, kun hän katsoi horisonttiin. Muutkin tuijottivat samaa, pohjoisesta lähestyvää rakennelmaa.
    ”Onko se-” Hai aloitti epäuskoisena, mutta sai vastauksen kesken lauseen.
    ”On”, Matoro totesi, ja hengitti raskaasti. ”Muistakaa, ei sanaakaan Nimdasta. Ei minkään painostuksen alaisena.”
    ”Emmekö voi vain, tiedättekö, viilettää pakoon. Hildemar on aika ärhäkkä peli?” miehistöön kuuluva Le-Matoran Olkar elätteli toivoa.
    Killjoy loi pieneen hahmoon täysin ilmeettömän katseen. ”Emme.”

    Matoro loi katseen koko joukkioon. ”Ei sanaakaan Nimdasta. Ei missään olosuhteissa.”

    Muut hyväksyivät Matoron sanat hiljaisina, ja katsoivat, kun SS Rautasiipi lipui horisontista kohti Hildemaria.

    –

    Amiraali 002 katsoi panssaroidun ikkunan läpi sinisen ja hopean kaikissa eri sävyissä välkehtivää merta. Suuren veden keskellä oli yksi kiinteä piste. Se oli laiva. Ja vaikka se näkyi vielä pienenä, olivat SS Rautasiiven ammattitaitoiset tutkankäyttäjätorakat jo tunnistaneet aluksen. Se oli BKS Hildemar.

    Ja jos me näemme tuon purtilon, täytyy heidän nähdä tämä sotalaiva, Amiraali ajatteli. Sitten hän kääntyi kohti komentosillan torakkamiehistöä.
    ”Valmistelkaa laivanvaltausosasto.”

    –

    Bloszar laski kätensä Positronien akvaarion päälle, ja katsoi vihaisesti alati lähestyvää Nazorakein lippulaivaa. Koko hänen olemuksensa viesti puolustustahtoa. Kukaan ei koskisi hänen ystäväkalaansa. Sinisen akvaarion asukki itse näytti hämmentävän tyytyväiseltä, kun otti huomioon että lähimerien suurin sotilasasia tulla körötteli sangen sutjakkaa kyytiä kohti heidän sijaintiaan, eivätkä hei oikein voisi paetakaan, Rautasiiven tykit kantaisivat helposti tänne asti.

    Hai katsoi Bloszaria, ja pudisti pienieleisesti päätään. Nazorakein sotalaiva voisi räjäyttää heidät sekunneissa ilmaan, jos klaanilaiset tekisivät yhdenkin väärän liikkeen.

    Kun Rautasiipi oli enää sadan metrin päässä ja peitti suuren osan taivaasta, oli Ko-Matoran Korekin pakko ottaa rauhoittavasti Rukia kädestä. Sinisen Toan hengitys ei kuitenkaan tasaantunut, vaan tämä katseli pelokkain silmin lähestyvän aluksen valtavia tykkejä ja sen kannen laidoilta katselevia satoja aseistautuneita Nazorakeja.

    Lopulta valtava sotalaiva lopetti etenemisensä ja pysähtyi. Klaanilaiset Hildemarin kannella katselivat täysin vaitonaisina SS Rautasiipeä. Nazorakein laivaston ylpeys oli auringon kimalluksessa komea, mutta uhkaava näky. Se ei ollut ainoastaan pitkä kuin mikä, vaan myös korkea ja sen komentosilta näyttikin ulottuvan alhaalta, Hildemarin kannelta katseltuna siniseen taivaaseen asti. Sotalaivan kyljissä oli metallisia kotka-rahin siipiä muistuttavat koristeet, mutta muuten valtavan aluksen koristukset muistuttivat sen torakka-arkitehdeistä: Keulan Nazorakinhampaat, komentotornin tuntosarvet ja koko laivan perän peittävä, metallinen torakka-kuori eivät varmastikaan jättäneet kenellekään epäselväksi, keiden veren voimin oli merellinen sotilasmahti rakennettu. Kaiken kaikkiaan alus oli suurempi kuin useimmat lähisaarten kaupungeista, ja nyt se tuntui meren tahdissa hitaasti keinuessaan hengittävän raskaasti kuin valtava merihirviö.

    Klaanilaisten katseissa oli silti uhmaa, ja he asettautuivat riviksi Hildemarin kannelle.
    ”Muistakaa,” Summerganon mutisi vieressä seisovilleen. ”Nuo ovat vain ötököitä. Allekirjoittanut itse on listinyt niitä enemmän kuin jaksaa muistaa, eikä tilanne ennenkään ole ollut erityisen reilu. Joten antaa tulla rääpäleet, toveri Sugamustus on ihan Karzahnin valmis, älkää suotta odotuttako!”

    Hetken oli aaltojen liplatusta lukuun ottamatta täysin hiljaista, ja sitten se tapahtui. Valtava silta työntyi Rautasiiven kyljestä ja rysähti BKS Hildemarin kannelle. Samassa pienen höyrylaivan kansi olikin täynnä aseistautuneita torakoita, jotka osoittelivat klaanilaisia aseillaan. Kukaan sankareista ei tehnyt elettäkään estääkseen invaasiota, sillä monet Rautasiiven heihin kohdistetuista tykeistä olivat isompia kuin Hildemar itsessään ja rauhoittivat tilannetta tehokkaasti.

    Matoro katseli, kun hänen aseveljensä ja ystävänsä riisuttiin aseista. Hänen olisi tehnyt harvaa asiaa niin kovasti mieli kuin tarttua miekkaansa ja sivaltaa lähimmiltä torakoilta päät kahtia ja jatkaa hommaa muutamalla jääsirpillä, mutta nyt taistelu ei tullut kysymykseen. Siitä aiheutuisi vain kasa kuolleita klaanilaisia ja yksi Nimdan siru meren pohjassa, tai vielä pahempaa, Allianssin kynsissä. Nyt hän tyytyi vain katsomaan vihamielisesti kypäräpäistä Nazorakia, joka tarttui hänen säiläänsä ja veti sen pois hänen hyppysistään. Torakka näytti hieman pelokkaalta, mutta se ei ollut mitään verrattuna niihin hyönteissotureihin, jotka riisuivat Killjoyta aseista. Ensinnäkään ne eivät tienneet, kuinka poistaa kyborgiselta punahaarniskalta tämän piilotettua arsenaalia, ja toisekseen klaanilaisen tuijotus sai muutaman Nazorakin kirjaimellisesti tärisemään pelosta.

    Siihen Matoron havainnot sitten hetkeksi katkesivatkin, kun hän tunsi piston selässään ja pian toisen ja kolmannenkin. Näkökenttä mustui sekunneiksi, kunnes palasi huminan saattelemana. Seuraavaksi hän tunsi kahleen kaulassaan, ja sitten..

    Voimattomuus. Mitä tapahtuu? On niin kovin heikko olo.

    Mustahaarniskainen jään Toa katseli ympärilleen. Myös Summerganonin, Hain, Killjoyn, Rukin ja Bloszarin selkiin iskettiin sarja johdollisia piikkejä, ja heti perään valoin varustellut kahleet kiinnitettiin heidän kauloihinsa. Laitteista kulki johdot suureen pyörillä kuljetettavaan laitteeseen, joka hurisi kovaan ääneen. Matoro katsoi kauhuissaan, kun hänen kumppaneidensa sydänvalot hohtivat vain pienellä teholla. Myös heidän koko olemuksensa tuntuivat astetta harmaammilta.

    ”Elementaalivoimat”, Ruki henkäisi. ”En tunne niitä enää. En tunne… Merta.”

    Eräs Nazorak kuitenkin vaiensi veden Toan hutkaisten tätä metallisen Zamor-kiväärin piipulla. Toinen, monin mitalein varustettu torakka avasi ruman kitansa.
    ”Vaietkaa. Ja valmistautukaa.” Nazorak hähätti ikävän kuuloisesti, ja vastasi Hain kohonneisiin kulmiin neljällä sanalla.
    ”Amiraali tahtoo tavata teidät.”

  • Ilmaiskukritiikki

    SS Rautasiipi

    ”Se on hulluutta, Kenraali!”

    Ylikersantti 1034 seurasi hiljaisena vierestä, kun Amiraali kävi intensiivistä puhelinkeskustelua johtajansa kanssa tuijottaen samalla ulos ikkunasta, kohti sinistä horisonttia.

    ”Ai että mistäkö tiedän, että se on hulluutta? Tiedät itsekin, kuinka paljon Klaanin puolustus nojaa ilmavoimiin, ja pommituksen aloit-”

    Amiraalin ilme kiristyi entisestään.

    ”No toki murentaa heidän moraalinsa ja rikkoo turvallisuudentunteen, mutta-”

    002:n torakankasvoissa oli jo havaittavissa vihaa.

    ”Ai että mikä ongelma! Se on itsemurhaa! Kuvitteletko, että niillä aluksilla on pienintäkään mahdollisuutta selvitä takaisin tukikohtaan?”

    Seurasi niin syvä hiljaisuus, että sinibarettinen 1034:kin kuuli Kenraalin sanat luurin kaiuttimesta:
    ”Miksi luulet, että tahdomme heidän palaavan?”

    Amiraali ja Kenraali päättivät puhelunsa rauhallisemmissa ja muodollisemmissa merkeissä. Kun laivaston johtaja 002 kääntyi pois ikkunasta, hän näytti täysin tyyneltä, miltei tyytyväiseltä.
    ”En ehkä arvosta samoja asioita kuin Kenraalimme”, hän sanoi. ”Mutta hän on hyvä laskemaan.”

    Niine sanoineen ja laivastonsininen viitta hulmuten Amiraali asteli pois huoneesta.

  • Profeetan polku: Yövahti

    SS Rautasiipi

    Amiraali käveli omalla epätahtisella askelluksellaan Rautasiiven metallista kantta pitkin, ja vilkaisi taakseen. Valtavan, uskomattoman monikerroksisen laivan monet ikkunat kiiltelivät auringonvalossa, ja hän katsahti niistä suurimmasta sisään. Hän näki kliinisen puhtaan näköisen suuren hallin kattoa, ja koetti laskea päässään, monesko ”uusi” sukupolvi tämä oli, jota varten koulutustilat taas putsattiin. Mutta tämä erä, ne olivat kieltämättä jotain aivan uutta.
    ”Kaikki kaksikymmentäkaksi on siis jo siirretty tänne?” Nazorak-laivaston johtaja kysyi vierellään kulkevalta Ylikersantti 1034:ltä. Nuori torakka suoristi sinisen baretin asentoa päässään, ei niinkään Amiraalia kuin kaikkia muita tarkkailevia laivaston Nazorakeja varten.
    ”Kyllä on. Laajensivat jopa hieman asutustiloja, kun tätä erää on sen verran vähemmän.”
    Molemmat Nazorakit pysähtyivät.
    ”Kai 23:lle soturille on kuitenkin jätetty oma sijansa?”
    ”Luullakseni.”
    ”Älä luule vaan tiedä. Painu selvittämään.”

    1034 näytti säikähtäneeltä ja lähti hätäisesti kohti Rautasiiven sisätiloja. Amiraali painoi päänsä ensin mietteliään näköisenä, mutta nosti sitten katseensa kohti kimaltelevaa, sinistä horisonttia ja käveli laivan kaiteelle.

    Valtavan, monikymmenmetrisen tykin varjossa kaiteeseen nojaava Amiraali mietti, oliko tehnyt oikein ottaessaan 1034:n silmätikukseen.
    Mutta poika on liian arka ja pehmeä. Hänen täytyy karaistua, ettei koe kaikkea kerralla. Liian hyväuskoisena ja kokemattomana.

    Amiraali katsoi merellä lentävää lokkiparvea.

    Hänen täytyy karaistua, ettei hänelle käy samoin kuin minulle.

    Sitten Nazorak 002 kurtisti taas kulmansa, loksautti leukojaan ja jatkoi kulkuaan pitkin Rautasiiven pitkää kantta. Ohimennessään hän komensi paria Nazorakia kuuraamaan kantta kovemmin.

    Bio-Klaanin saari, suuri niitty

    Makella, Kepellä ja Snowiella oli takanaan pitkä päivä. Nyt päivä oli kuitenkin vaihtumassa illaksi, ja kaikki arvelivat hyvin levätyn yön olevan hyväksi. Leiriytymispaikaksi valittu, pitkää heinää ja monia muita erilaisia kasveja kasvava niitty ei ehkä ollut kaikista suojaisin valinta, mutta muuten se oli ihanteellinen paikka. Maa oli miellyttävän pehmeää ja niityn keskellä oli suurehko, hieman kyljellään makaavaa pyramidia muistuttava kallio, josta pulppusi raikas lähde.

    Snowie laski reppunsa ja laukkunsa maahan. Hän kaivoi makuupussinsa esiin ja levitti sen mielestään mukavaan asentoon. Lumiukko ei kuitenkaan vielä aikonut käydä nukkumaan, ensin hän aikoi hankkiutua nälästä eroon.
    ”Kaverit, mitä luulette: Kannattaako meidän sytyttää nuotiota?” hän kysyi.
    Kepe ja Make katsahtivat toisiinsa.
    ”Jaa. Ei kai se haittaa, että meidät nähdään?” Kepe tuumi ääneen. ”Ja onhan se kiva pysyä lämpimänä.”
    Make nyökkäsi hyväksyvästi, ja pian klaanilaisilla olikin kasassa mukava pieni kasa polttopuita. Puolirahi moderaattori sylkäisi pienen tulipallon siihen, ja nuotio syttyi iloisesti roihahtaen.

    Snowien repusta löytyi kaikille evästä ja kolmikko aloitti ruokiensa lämmittämisen. Nuotion hehkussa kaikkien oli mukava istua ja klaanilaiset tunsivat olonsa turvalliseksi.
    ”Huomenna meidän olisi tarkoitus päästä Nui-Koroon asti. Toivottavasti saamme siellä vähän selvyyttää tähän tutkimukseen” Kepe puheli, ja sai vastaukseksi hyväksyvää mutinaa mussutuksen lomasta.
    Vaikka iltapala sujuikin rauhallisissa merkeissä, päättivät he jättää jonkun vartioon. Maken ja Kepen suureksi yllätykseksi yleensä kernaasti sahgen paljon nukkuva Snowie ilmoittautui vapaaehtoiseksi, ja Kepen pienistä pysyykötuohereillä-henkisistä epäilyistä huolimatta Lumiukko oli pian ainut valveilla oleva klaanilainen.

    Lumiukko tallusti vähän matkan päähän nuotiosta, niittyä hallitsevalle kalliolle. Sen tummanharmaa pinta oli illan pimetessä muuttunut lähes mustaksi. Hän kapusi hieman kömpelösti sileähkön kallion päälle ja katseli ympäristöään. Pienen nuotion ympärillä nukkuvat klaanilaiset ystävät, kauniiden kasvien peittämä niitty ja alati tummuva tähtitaivas saivat väistämättä Snowien kasvot vääntymään haikeaan hymyyn.

    Oikeastaan häntä melkein laulatti. Kaunis tilanne ja vaikeat ajat nostivat hänessä esiin monenlaisia tunteita, ja laulaminen oli Snowiesta hyvä tapa purkaa tunteitaan. Hän kuitenkin arveli tovereidensa kaipaavan unta niin paljon, ettei rohjennut ottaa riskiä, että hänen laulantansa valvottaisi Kepeä ja Makea. Luonnon omat äänet olivat nekin kauniita. Lähteen vaimea pulputus ja tuulessa humisevat puut kuulostivat nekin musiikilta Snowien korviin.

    Hän tarkkaili taivasta tarkasti. Lumiukko ei ollut koskaan perehtynyt tähtien liikkeisiin, eikä osannut peilata niistä universumin tapahtumia. Kukaan ei ollut opettanut häntä, mutta se ei haitannut. Hän näki tähdissä jotain muuta, hän osasi arvostaa niiden kauneutta ja rauhoittavaa voimaa. Tänä sodan aikana hän tunsi tämän erityisen tarpeelliseksi, ilon aiheet ovat katoavainen asia.

    Snowie siirsi katseensa miltei mustasta tähtien kirjailemasta taivaasta hieman alemmas, kohti etelää. Taivaanrannasta näkyi himmeänä Klaanin linnakkeen ja sitä ympäröivän asutuksen, matorankylän ja sataman, valot. Tämäkin loi häneen vain turvallisuudentuntta. Mutta luoteessakin näkyi loistetta, ja Lumiukko tiesi sen olevan Nazorakien infrastruktuurista peräisin.

    He ovat olleet tässä maailmassa pidempään kuin me järjestönä, hän tuumi. Ja silti tuntuvat niin… luonnottomilta. Ellei Klaania olisi, torakat varmaan leikkaisivat koko saaren metsät mataliksi, patoaisivat joet ja saastuttaisivat rannikon.

    Lumiukko siirsi katseensa taas Nazorakien valoista Bio-Klaaniin päin.

    Olemmeko me… olemmeko me ajaneet ne siihen tilaan, missä ne nyt ovat?

    Nyt Snowien katse siirtyi tulen leimussa uinuviin Kepeen ja Makeen. Kaksi klaanilaista näyttivät rauhallisilta nukkuessaan.

    Ei, klaanilaisiin minä luotan. Tawa perusti tämän järjestömme oikeista syistä, oikeista lähtökohdista. Hän on yksi niistä hyvistä, joihin on luotettava. Joiden on uskottava tekevän oikein. Koska jos ei hän, jos ei Klaani, niin kuka muukaan?

    Yllättäen Snowien mieleen palautui lähtöä edeltänyt keskustelu Neqetta-nimisen Ga-Matoranin kanssa.

    Aikovatko Tawa ja muut todella tuhota Nimdan? Vai käyttää sitä?

    Lumiukko pudisti päätään. Hän oudoksui omia ajatuksiaan. Häntä pelotti, sillä tällä kertaa infernaalinen närhi ei riivannut häntä ja istuttanut ajatuksia hänen päähänsä, vaan ne olivat aivan hänen omiaan.

    Hän päätti sysätä synkät aatteet mielestään ja keskittyä kauniiseen yöhön. Klaani oli pystyssä, sota ei riehunut ja hänen äskettäin nauttimansa grillivoileipäkin oli ollut oikein maukas. Hymy yritti parhaansa mukaan palata Snowien kasvoille, se vain oli päivä päivältä vaikeampaa.

  • Surkeaa luettavaa

    SS Rautasiipi

    Amiraali vilkaisi vielä kerran ulos työhuoneensa ikkunasta, ja kävi sitten paperipinon kimppuun.

    Surkeaa luettavaa.

    Laivaston oli tarkoitus tarkkailla ja asteittain kontrolloida Klaanin saarta ympäröivää merialuetta. Estää lisäjoukkojen tuonti, rajoittaa aseiden kuljetusta ja muuta mukavaa. Mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

    Torakat olivat aloittaneet taistelun Kolmennenkuun Festivaalin laivan kannella. Rautasiiven isoimman tykin törkkiminen paatin suuntaan oli kyllä lopettanut mähinän, mutta laivalta yllättäen löytynyt klaanilainen, jonkinasteinen velho, oli miltei lyönyt taistelun tuoksinassa Eversti 437:lta pään poikki.

    Klaanilainen Festivaalilaisten laivalla. Yrittääkö hän hakea apua, vai paeta?

    Amiraali otti teräväkyntisillä käsillään seuraavan paperin luettavakseen.

    Hän kiroili mielessään omalla kielellään.

    Nazorakit olivat hyökänneet sinappilaivan kimppuun. Amiraali ei tiennyt, tahtoiko hän lukea raporttia yhtään pidemmälle.

    [spoil]Kiitosta vaan Manulle ja G:lle, jotka menivät siirtelemään tarvitsemaamme amiraalia pitkin poikin kesken festivaalikohtauksen. Terveisin Make.[/spoil]

  • Kolmaskuu kohtaa Rautasiiven

    SS Rautasiipi

    Amiraali katseli komentosillan ikkunasta, kuinka muutama Nazorakien pienempi sotalaiva piiritti suurehkoa puista purjelaivaa. Tämä ”Kolmannenkuun festivaaliksi” itseään kutsuva joukkio oli epäilyttänyt Amiraalia jo Klaanin saarelle saapumisestaan lähtien, ja torakkain johto oli päättänyt ottaa asiakseen selvittää, ettei kyseessä ollut juoni kuljettaa Bio-Klaanille aseita ja sotureita.

    ”Kaukoputki.”

    Sana tuli kylmän rauhallisesti ulos Amiraalin torakansuusta, mutta huoneessa oleva nuori torakkakadetti ojensi hätäisesti optisen apuvälineen Amiraalin odottavaan käteen.

    002 nosti melko painavan metalliesineen päänsä korkeudelle, ja avasi teleskooppivarren yhdellä terävällä mutta silti arvokkaalla liikkeellä.

    Kaukoputken läpi Amiraali näki selkeästi Kolmannenkuun festivaalilaisten laivan puisen kannen. Siellä punainen ja hoikka hahmo antoi muutamalle muulle seurueen jäsenelle ohjeita. Monet festivaalin karkeasti arvioiden kahdestakymmenestä jäsenestä kurkkivat aluksen reunan yli, kun Nazorakien laivat lähestyivät.

    Piirittävistä torakoiden sotalaivoista suurimmasta aukesi laskusilta, joka rämähti kovaäänisesti festivaalilaisten kannelle. Kaiteen puusäleet sinkosivat ilmaan sen jäädessä metallisen sillan alle.

    Amiraali käänsi kaukoputkeaan, ja katsoi Nazorak-aluksesta astelevaa joukkoa. Sen kärjessä marssivat Eversti 437 kyborgihaarniskassaan ja sinistä barettia päässään pitävä 1034. Ensimmäiseen Amiraali luotti täysin, mutta 1034:n hän oli lähettänyt aivan tietystä syystä johtamaan tarkastusta. Amiraali näki nuorukaisessa potentiaalia, mutta tämä oli aivan liian pehmeä ja naiivi.

    Eiköhän hän kasva siitä vaiheesta, kun näkee vähän elämää.

  • Tahdon laivani takaisin

    SS Rautasiipi

    Amiraali 002 siirsi katseensa pois ikkunasta, takaisin häntä puhutelleeseen nuoreen Nazorakiin.
    ”Ja väität siis, että saatte hallin jälleen kiiltävän puhtaaksi uusia kokelaita varten?” hän kysyi kylmällä äänensävyllä.
    ”Kyllä, ilman muuta herra Amiraali. Meistä alkaa tulla jo aika hyviä tässä siivouksessa.”
    ”Hmph. Varmasti.”

    Amiraali kääntyi kannoillaan, ja jätti nuorukaisen seisomaan käytävään. Laivaston komentajan teräksinen jalka kolisi vain vaimeasti purppuraa kokolattiamattoa vasten, mutta hän tiesi silti hyvin, että kaikki sen kuulevat jännittyivät ja koettivat näyttää mahdollisimman kiireellisiltä.

    Amiraali ei ollut varma, muistiko enää aikoja, jolloin hän oli kyennyt puhumaan alaisilleen ilman näiden tarpeetonta pokkurointia.

    Pian hän kuitenkin havahtui mietteistään, ja astui metalliovesta eräälle Rautasiiven suuren hallin parvekkeista. 002 nojautui metalliseen kaiteeseen, ja kumartui hieman eteenpäin.

    Ja ennen tämä halli oli täynnä urheita torakoita, valmiina matkustamaan halki tyrskyisimpienkin merten, hän ajatteli antaessaan katseensa kiertää valtavaa hallia.

    Suuri joukko Nazorakeja työkaluineen ehosti muutenkin uusia koulutustiloja. Maalitaulut vaihdettiin uusiin ja luokkahuoneiden paperit ajettiin silppurin läpi. Kaikesta saatavilla olevasta hankittiin päivitetty versio, ja vanhat päätyivät romutettavaksi. Nazorakit eivät olleet poikkeus.

    Kaikki Rautasiiven torakat eivät enää jaksaneet odottaa innolla uusien koulutettavien saapumista. Hohto oli mennyt useimpien mielestä jo neljännen ”kelpaamattoman” erän jälkeen. Toisaalta, 000 sai syödäkseen.

    Huhu kiersi Rautasiiven käytävillä, että uusin ”Uusi sukupolvi” olisi läpimurto, vaativimmatkin testit läpäisevä. Ilmeisesti tämä Makuta Abzumo oli osallistunut perimän muokkaamiseen.

    Kunhan nyt vain saisivat kelpaavan erän kasaan, Amiraali mietti. Tahdon laivani jälleen omaan komentooni.

  • Trooppinen saari: Meri on hänen vaimonsa

    Sukellusvene

    Snowie istui sukellusveneen ohjaamossa. Hän keikutteli hiljakseen tuolillaan, ja tuijotti pimeää ohjauspöytää. Missään ei ollut valoja. Varmaan jo useamman kymmentä kertaa hän oli koettanut saada pitkänmatkan radiolähettimeen virtaa. Hänessä ei kuitenkaan ollut pahemmin sähköinsinöörin vikaa.

    Hän nousi, seisoi hajamielisenä hetken paikallaan, ja istui sitten uudelleen. Sitten hän nousi taas seisaalleen, käveli hetken ympyrää, ja istui lattialle. Toimettomuus oli eräs lumiukon mieluisimmista asioista. Mutta nyt olisi pitänyt tehdä jotain.

    Snowie kurottui, ja kiskaisi huoneen nurkassa lojuvan kassinsa vierelleen. Tutuin ottein valkoiset kädet avasivat läpän, ja kiskaisivat vetoketjun auki.

    Lumiukko levitti lattialle laukkunsa sisältöä.

    Sen mukavan erakon vanhahtava Cordak-tussari. Panoksia jäljellä pyöreät nolla, emmekä varmaan pääse merenpohjasta pois räjäyttämällä mitään. Tai no, räjäyttäminen nyt ei ole muutenkaan minun juttuni, mutta mukava muistutus siitä, kuinka avomielisiä ja ystävällisiä tuntemattomatkin voisivat olla toisilleen.

    Hän laski puusta ja metallista valmistetun tuliaseen maahan, ja tarttui seuraavaan.

    Nazorakein valmistama tarkkuuskivääri. Hienoa mattapintaa, ladattu täyteen tainnuttavilla kuulilla. Matoran-vastarinnan esineistöä oikeastaan. Hienoa, kuinka pitkälle pelkällä päättäväisyydellä ja rohkeudella pääsee.

    Tämän pitkän ja siron aseen jälkeinen pyssy muistutti jonkinsorttista tukkoon mennyttä höyryimuria.

    Vanha painetykki. Jytyä pitäisi löytyä enemmänkin, mutta ei silti tehnyt naarmuakaan siihen nukkeheppuun. No, väkivalta ei minusta ikinä ole ollutkaan ratkaisu.

    Seuraava esine oli huomattavasti pienempi, ja yleisesti ottaen enemmän lumiukon mieleen kuin aseet.

    Riipus tuskin on juuri minkään arvoinen, mutta se markkinapäivä… Se se oli jotain. Ensimmäinen kertani Bio-Klaanin markkinoilla. Hyviä aikoja.

    Snowmanin kädet siirtyivät kultaisesta ketjusta tummaan nauhaan.

    Minulla on tämäkin mukana? Sinänsä hienoa, mutta ikävästi tuo mieleen sen, että tälläkin hetkellä voisin keskustella ”Everstille” radion välityksellä, jos tuo halvatun rakkine toimisi.

    Lumiukko kietaisi liinan päänsä ympärille ja kiristi. Hän lopetti kassinsa tonkimisen, tiesi, ettei siellä ollut mitään, mikä auttaisi heidät pois meren pohjasta.

    Snowie käveli aivan sukellusveneen etuikkunalle, ja katsoi ulos pimeyteen. Merilevääkään ei näkynyt. Lumiukko oli viettänyt elämästään ”ainakin vuoden ja kuusi neljästoistaosaa” merten alla, eikä kokenut ikkunan takana näkyvää maisemaa niinkään masentavana. Enemmän häntä ahdisti ikkunaruutuun heijastuva apaattinen hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan omalta hilpeältä itseltään.

    SS Rautasiipi

    Amiraali piristyi hieman nähdessään viereensä heijastuvan hahmon ikkunaruudussa. Nuori Ylikersantti 1034 asteli varovaisesti johtajansa viereen sininen baretti päässään aavistuksen kallellaan. Amiraali kuittasi nuorukaisen kysyvän katseen tylysti.
    ”Rakkauteen liittyviä ongelmia. Tuollainen kloppi ei niistä ymmärrä mitään.”
    ”Öh, kaikella kunnioituksella herra Amiraali, mutta eikö rotumme-”
    ”Kuten sanoin, ei ymmärrä mitään. Joten, toit Kenraalin viestin?”

    1034 ojensi sinetöidyn kirjekuoren Amiraalille, ja jäi seisomaan odottavan näköisenä. Amiraali tiedusteli, että mitä 1034 oli vailla.
    ”Ei, en minä mitään, luulin vain, että tuon viestin sisältö koskisi minuakin.”
    ”No, tässä seisoo, että tämä Uusi Sukupolvemme ei ole kyllin hyvä. Kuulemma jotain geenimuunteluun liittyviä ongelmia. Kenraalimme käskee meitä lähettämään koko sakin paria koekappaletta lukuunottamatta uudelleensijoitusosastolle.”
    Ylikersantti katsoi kauhuissaan.
    ”Mu-mutta hehän ovat jo-”
    ”Nyt, poistu häiritsemästä, ellet tahdo itse heittää koko kööriä kohtaloonsa.”
    1034 teki kunniaa, ja poistui vilkkaasti.

    Nuori torakka kulki komentosillan metalliovien läpi Rautasiiven käytäviä pitkin pieneen taukohuoneeseen. Pöytien ääressä istuvat Nazorakit käänsivät katseensa kohti tulokasta.

    Ensin tuli hiljaista. Sitten alkoi supina.

    Ylikersantti kääntyi kannoillaan, ja aloitti matkan kohti omaa hyttiään. Hän ei kestänyt mainettaan ”Amiraalin suosikkina”, varsinkaan, kun monien torakoiden mielestä hän ei sopinut hommaan lainkaan. Ja vaikka kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan, kaikkien mielestä hän oli liian pehmeä.