Pitkään kestäneen etsinnän jälkeen Tawa, Gahlok Va ja yli-innokkaat kirjastoapulaiset olivat löytäneet kaiken tiedon, mikä Rozum-nauhalla mainituista kolmesta nimestä oli löytynyt. Matoron ennakkotiedoista Tawa oli jo saanut kuulla, että Kezeniksi kutsuttu turaga oli antanut tietonsa Nimdasta Makuta Itrozille. Arkistojen merkintöjen mukaan Kezen oli ollut joskus Toakin, mutta siitä oli niin kauan, että hän ei ollut edes taistellut Toien ja Pimeyden metsästäjien välisessä tuhoisassa sodassa. Kezen-niminen kiven Toa mainittiin Pohjoisen mantereen vanhojen Toa-ritarien joukossa, mutta hänen urotöistään ei mainittu paljoa. Matoran Kezen oli taas ollut niin kauan sitten, että minkäänlaisia merkintöjä ei ollut.
Tawa siirsi Kezen-merkinnät sivuun toisella kädellään ja siirtyi katsomaan ainoaa dokumenttia, joka pystyttiin yhdistämään nimeen ”Selecius”. Lukiessaan paperia Tawa silitti pöydällä nukkuvaa Nöpöä vasemmalla kädellään.
Adorium Selecius mainittiin paperissa. Tawa luki nimen moneen kertaan hämmentyneenä. Tästä nimestä ei pystynyt päättelemään mitään siitä, minkälaiselle olennolle se kuului. Dokumentti oli myös todella vanhaa kieltä ja sen täydellinen tulkitseminen vaatisi takuulla Rau-naamiota. Se vähäinen tieto, mikä paperista kävi ilmi selvitti, että Selecius oli ollut jonkinlainen yksityisyrittäjä, joka oli rahoittanut aivotutkimuksia vuosisatoja sitten. Dokumentti ei paljastanut käytännössä mitään uutta.
Delek-nimisistä ei taas Arkistoissa ollut mitään mainintaa.
Tawa huokaisi ja jatkoi Nöpön silittämistä. Hän katsoi pöydällään olevaa valokuvaa. Mustavalkoisessa kuvassa poseerasivat kaikki Klaanin johtajat. Tämä oli siitä harvinainen kuva, että kaikki adminit oli saatu ikuistettua samaan aikaan. Visokki näkyi kuvan alareunassa juuri ja juuri. Klaanin pääjohtaja vilkuili ulos panssarilasisesta ikkunastaan. Visokin katoamisesta oli jo viikkoja. Epämääräisiä huhuja liikkui satunnaisista havainnoista, mutta mitään ei pystytty varmistamaan. Hyödyttömiä olivat jopa ne Klaanin alakerroksien valvontakamerat, jotka eivät olleet sammuneet sinä kohtalokkaana yönä. Kameroiden mukaan Visokki oli yksinkertaisesti astunut pääreaktorikammion ovesta sisään eikä ollut tullut koskaan ulos. Etsintäpartiot eivät olleet löytäneet huoneesta pientäkään merkkiä Visokin nykyisestä olopaikasta.
Tawa huokaisi. Hän nojasi kättään vasten ja tuijotti valokuvaa. Klaanin johtaja päätti ummistaa silmiään hieman. Nöpö tuhisi hiljaa hänen kämmenensä alla.
[spoiler=. . .]Nopea viesti koska Snowie. Syyttäkää presidenttiä.[/spoiler]
Zyglakien monivärinen joukko istui vaitonaisena luolassa, kuunnellen veden tippumista katosta. Silloin tällöin joidenkin ärtyneet katseet kohtasivat, mutta tarkoitusperäisesti kukaan ei ottanut kontaktia toisiinsa.
Viime aikoina mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, ainakaan mikään tärkeä. Koko Allianssi tuntui pompottelevan Zyglakeja aivan mielensä mukaan, yhdeltäkään toiselta taholta ei tullut mitään muuta kuin käskyjä ja komentoja. Siinä missä Nazorakit, Skakdit ja Abzumon joukkio tuntuivat vaihtavan keskenään tietoja ja tukivat toisiaan, Zyglakit oli jätetty väärällä tavalla ulkopuolelle. Uutiset heidän järvensä voimalaitoksen tuhoutumisesta oli kuin suolaa heidän haavoille.
Kaiken päälle he kaipasivat karismaattista, itsevarmaa johtajaa. Kukaan Allianssin aikana hallinneista Zyglakeista ei vakuuttanut likimainkaan kyllin suurta osaa liskomaisten petojen joukkiosta tullakseen kunnioitetuksi. Heidän joukkonsa oli hajanaista, osan ollessa fanaattis-uskovaisia, ja toisten ollessa täysin tätä aatetta vastaan, eikä kukaan ollut yhdistämässä eri osapuolia.
Eivätkä Zyglakit edes olleet erityisen rauhallisia ja tyyniä olioita noin yleisestikään ottaen.
Eräs punainen, Guechexina tunnettu Zyglak nousikin täyteen ryhtiinsä, ja näytti siltä, kuin aikoisi sanoa jotain. Kaikki käänsivät terävähampaiset päänsä häntä kohti viimeistään, kun Guechex aloitti puheensa. ”Emme voi jatkaa tätä! Allianssi pitää meitä pilkkanaan, meillä meni paremmin ennen tätä niin kutsuttua liittoa. Saimmeko ennen yhteistyötä Klaania murrettua? Emme. Mutta käskettiinkö meitä silloin vartioimaan Kummitusten Suota? Ei. Kuuntelimmeko sanaakaan niiltä ötököiltä silloin? Emme totisesti! Me-”
KA-PLAAM!
Punaisen Zyglakin hyvinkin inspiroivaksi tarkoitettu puhe kuitenkin katkesi äkkinäisesti, kun luolan seinä räjähti. Tomun ja pikkukivien laskeuduttua liskot näkivät räjähdyksen tekemässä aukossa mekaanisen, tumman hahmon.
Zyglakit eivät ottaneet yhtään riskiä ja hyökkäsivät tummaa hahmoa päin. Mutta olento onnistui puolustautumaan nopeasti hyökkäyksestä ja hoiteli hyökkäävät Zyglakit heittämällä osan seinää vasten ja toisen osan iskemällä heidät maahan, mutta ei tappanut yhtäänkään heistä.
Osa Zyglakiteista perääntyivät hieman taaksepäin olennon käännesään katseensa takaisin heitä päin.
”Mitä vielä odotamme? Tapetaan se!” Guechexin ääni kuului ”Se on nyt tai ei koskaan!”
Liskojoukko alkoivat marssia olentoa kohti, mutta ennen kuin he ehtivät tarpeeksi lähelle repimään hyökkääjänsä kappaleiksi, olento ampui yhdestä sen neljästä raajoistaan energialaukauksen kattoa kohti ja osoitti aseen Zyglakeja päin.
Zyglakit pysähtyivät heti. Laukaus oli selvästikin saanut heidän huomionsa. Joko se tai saman aseen osoittaminen heidän kasvoja kohti. Edes Guechex ei enää yrittänyt jatkaa eteenpäin ja antoi muiden kanssa tilaa olennolle.
Olento ei liikkunut vaan tarkkaili ympärillä olevaa liskojoukkoa yksityiskohtaisesti. Sen pää käänteli hyönteismäisesti eikä yksikään pieni kolkka jäänyt pois Olennon näköpiiristä.
”Kysymys: Kuka teistä edustaa joukkoanne”, olento kysyi tunteettomasti mekaanisella äänellään.
Kaikki Zyglakit perääntyivät jättäen Guechexin olennon eteen. Punainen Zyglak oli vähemmän kuin tyytyväinen, mutta päätti vastahakoisesti vastata myöntävästi olennon kysymykseen.
Silloin olennon yksi silmistä valaisi Guechexin eteen hologrammin; se oli Skakdi mustassa takissa joka hymyili epämiellyttävän omahyväisesti Zyglakiin päin.
”Guechex hyvä”, Skakdi jatkoi hymyilemistä, ”minulla olisi ehdotus…”
Tuntematon, kauan sitten
”Arstein”, Sheelika sanoi.
”Niin, rakas Sheelika?” Zorakin sulava ääni kuului pimeästä huoneesta, jossa hän työskenteli pöydän päällä olevan pienen valokiven varassa.
”Voisitko”, Sheelika puhui vaatimattomasti, ”voisitko soittaa pianoasi taas?”
Zorak keskeytti työnsä ja kääntyi Sheelikaan päin. ”Aivan kuten haluat”, Zorak vastasi hymyillen.
Yhdellä sormennapautuksella, huoneen keskelle ilmestyi valonkiila, jonka alla seisoi Skakdin kosketinsoitin. Pianon päällä ei ollut yhtään pölyä ja on selvästi hyvin huollettu.
Zorak istahti pianon ääreen ja aloitti soittamisen.
Musiikki oli hyvin sivistynyt ja herkkä. Sheelika otti itselleen tuolin ja kuunteli Arsteinin soittoa. Sheelika piti erittäin paljon kosketinsoittimen äänestä. Sen sävystä ja sen hempeydestä, jota hän oli kuunnellut jo kauemmin kuin hän voisikaan muistaa.
Zorak näytti nauttivan soittamisesta yhtä paljon kuin nais-Toakin. Hän oli selvästi soittanut tätä kappaletta hyvin usein, koska kertaakaan hän ei silmäillyt nuotistoaan soittaessaan.
”No, rakas Sheelika, mitä mieltäsi oikein painaa?” Skakdi kysyi.
Sheelika yllättyi hieman Arsteinin kysymyksestä. ”Kyllä minä tiedän milloin ketäkin vaivaa jotain”, Zorak jatkoi.
”Ajattelin vain”, Sheelika hiljentyi hetken, ”… Miksi pelastit minut? Miksi pelastit minut Makutalta?”
Arstein kääntyi taas Sheelikaa kohti, mutta jatkoi soittamista. ”Koska rakas Sheelika, olet tärkeä minulle”, Zorak vastasi yhtä sulavasti ja hymyili.
”Selvä”, Sheelika sanoi eikä enää puhunut musiikin aikana.
Sheelikan huomaamatta Skakdin hymy alkoi vähitellen muuttua paljon keljummaksi.
Tuntematon
Valon Toa heräsi keskellä soraisesta maata, pienen järven rannalla.
Toa katseli ympärilleen, hän ei tiedä missä hän on. Järven ympärillä oli syvä metsikkö. Aurinkoja ei näkynyt taivaalla, mutta päivä oli silti kirkas.
Mutta pian hän kuuli äkilliseen huudon ääneen. Huuto ei ollut inhimillinen.
Mutta kääntäessään katseensa huudon mahdolliseen suuntaan, hän huomasi ympäristön kokonaan kadonneen. Kaikki oli varjon peitossa hänen ympärillä eikä hän pystynyt näkemään mitään. Valon Toa hermostui tästä näystä. Hän nousi pois paikalta missä kivenlohkare oli ja yritti miettiä rauhallisesti. Silloin useita silmiä avautui hänen ympärille. Toa hätkähti tästä ja kaatui maahan.
D o m e k
Valon Toa yritti nousta jaloilleen, mutta jokin hänessä esti häntä nousemasta ylös. Toa yritti hätäisesti taistella vastaan. Varjot hänen ympärillään alkoivat liikkua.
Do me k
Varjo alkoi peittää Toan ruumista ja vetivät häntä sisäänsä. Valon Toa yritti paeta mutta jokainen liike aiheutti polttavaa kipua hänen keholle.
Valon Toa yritti huutaa mutta ei voinut.
Domek
Valon Toasta tuli osa Varjoa.
Merellä
Domek heräsi veneen kannella hikoillen ja täristen. Hän ei tosiaankaan ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Katsellessaan ympäri hän huomasi kaiken olevan juuri sellaisena kuin oli. Hänen värinsä oli hieman palautunut elvyyttäessään elementtivoimiaan aurinkojen valon alla.
”Onko kaikki hyvin, Domek?” Pegghu kysyi.
”On kai”, Domek vastasi epäröivästi.
[spoil]Snowie kirjoitti suurimman osan ensimmäisestä kohdasta, joten kiitoksia hänelle.[/spoil]
Kepe kahlasi läpi korkean kirjapinon. Verstas mainittiin vain harvoissa teksteissä ja niissäkin tuolla nimellä. Ne oli siis kirjoitettu vasta hänen tulonsa jälkeen. Niistä ei ollut apua.
Narskahteleva ääni säesti kaapuun verhoutuneen hahmon askeleita, kun tämä kulki kohti kylää anovan, mutta samalla luottavaisen näköinen matoran perässään halki lumisen rannikon ja metsän.
Hän ja Snowie eivät voineet rynnätä suoraan Verstaan syövereihin Nimdaa etsimään. Se olisi liian vaarallista. Täytyi olla jonkinlainen suojakeino. Aika kävi kuitenkin vähiin, jos Allianssi oli jo päässyt sisään. Mutta miten? Doxin avullako? Allianssi ei heti voisi mitenkään päästä Nimdan luokse, missä se olikaan, mutta se saattaisi saada merkittävän etumatkan.
Miten teen sen? hahmo kysyi mielessään. Kuinka minä voin auttaa tätä kansaa? Ja miksi minä sen edes tekisin? Hänen mieleensä kaivertui kuva, joka syöksi hänen tietoisuuteensa ohjeita ja tietoja, joita harva kuolevainen koskaan sai nähdä.
Lisäksi videonauha oli tuonut heidän tietoonsa vielä yhden sirun. Tawa kuitenkin otti asian hoitaakseen; Kepe ja Snowie voisivat keskittyä Verstaaseen.
Matoran ja hahmo saapuivat lumen peittämään koroon. Kymmenien mökkien katot olivat sortuneet lumen painosta. Ruokavarastot olivat tuulen armoilla ja umpijäässä. Sekä karjarahit että matoranit hytisivät jäätävässä kylmyydessä. ”Auta, oi herra”, yksi kyläläisistä sopersi polvilleen vajoten.
Viimein hän löysi etsimänsä. Muuannen tutkija oli tehnyt tutkimusta Klaanin saaren matoranyhteisöjen historiasta. Tawan tuloa edeltäneellä ajalla saaren matoranheimot olivat olleet hyvin primitiivisiä… Kunnes yhdessä pisteessä aikajanalla heidän kehitystasonsa oli kohonnut spontaanisti.
Mitä toverini ajattelevat tästä? Hyväksyvätkö he sen, että käytän haltuuni uskotun artifaktin voimaa tarkoituksiin, joihin he eivät sitä tuhlaisi? Mutta eikö ole oikein, että nämä luonnon armoilla olevat parat saavat joskus apua ja oikeutta?
Miten teen sen?
Ja tämä tapahtui jo kauan ennen kuin Tawa saapui. Ajalla, jolloin saarella ei tiedetty kenenkään käyneen.
Hänen mieleensä poltettiin yhä terävämpi kuva. Se teki miltei kipeää. Hän kohotti kätensä ja kanavoi elementaalienergiansa sen kautta. Jumalaisilla voimilla kyllästetty siru oli yhä hänen nyrkissään. Hän käyttäisi uusia kykyjään vain hieman, riittävästi parantamaan kylän oloja vähäksi aikaa.
Kepe ja Snowie tulisivat selvittämään tämän. Mikä oli vaikuttanut sivilisaation kehitykseen näin äkkinäisesti? Se voisi myös tuoda selityksen Verstaalle. Viimeinkin he saisivat selville sen alkuperän.
Kun hän avasi silmänsä, hän tajusi epäonnistuneensa.
Aamu alkoi sarastaa kun valkoinen toa k�veli kohti h�nt� l�hinn� olevaa moderaattoria. Umbran todenn�k�inen kuolema ja j�rvimatka pit�isi tulla muidenkin tietoon.
Samen ovi oli edess�, moderaattorin näpertelyn ääni kuului aamuvirkun toan korviin. Gekko koputti voimakkaasti oveen.
Gekko kokeili, josko ovi olisi auki. Se oli. H�n astui sis��n huoneeseen. Gekko harppoi moderaattorin luo, ja taputti t�t� olalle.”Krhmhm” Same ��nn�hti, ja nousi pystyyn kuin jousen toimesta. Hetken h�n katseli kiireisen n�k�isen� ymp�rilleen, ja n�ki sitten Gekon
”…ai hei.””No hei.” ”Mit� asiaa?” Same kysyi matalalla virka��nell��n.
�Tied�th�n… se j�rvi juttu, emme ensinn�k��n saaneet tykki� ja Umbra on teill� tietym�tt�mill�.”, Gekko sanoi varovaisesti Samen olan yli. Same nousi seisomaan. Pitk�t valkeat hahmot olivat kutakuinkin samanpituiset.
Klaanilaiset tuijottivat toisiaan vakavina.”…tarkoitatko, ett� h�n katosi reissunne aikana?”
”Kyll�. Viimeinen paikka, jossa n�in h�net, oli t��ll�”, Gekko jatkoi, ja k�veli huoneen sein�ll� roikkuvan kartan luo. H�n osoitti sormellaan voimalan sijaintia.
”Katoamisolosuhteet?”
Gekko k�veli Samen ty�p�yd�n toiselle puolen, ja istahti tuoliin. H�n aloitti pitk�n kertomuksen j�rven ja voimalan tapahtumista.[spoil]Snowie rustasi tästä osan.[/spoil]
Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.
Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.
Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.
Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.
Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän. ”Maakeee.” ”Hm?”
Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä. ”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?” Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan. ”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?” Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa. ”Kerro lisää.”
Bio-Klaanin linnake
Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen. ”Ei tämä voi olla totta…” ”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!” ”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…” ”Sen täytyy.” ”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…” ”Mitä me voimme tehdä?” ”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!” ”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”
Salamat pauhuvat synkkien pilvien seassa. Sadepisarat piiskaavat maata poikkeuskellisella voimalla. Matoranit juoksevat ympäriinsä pakokauhun vallassa. Moni yrittää auttaa loukkaantuneita. Turhaan. Kaikkialla on tulta. Ja savua. Jopa höyryä. Helvetin liekit höyrystävät pisarat ennen kuin ne ehtivät sammuttaa palavien telojen kattoja. Punainen hahmo seisoo tuhon ja sekasorron keskellä. Se nostaa katseensa pois olemattomiin palavasta maasta. Se tuijottaa oransseilla silmillään poispäin juoksevaa Matorania. Se avaa suunsa. Tulimassa alkaa syöksyä matorania kohti…
Make aukaisi silmänsä. Hän nousi hätkähtäen ylös. Hetken järkytyksen jälkeen hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Mitä nämä painajasiet merkitsivät? Miksi ne olivat ilmestyneet hänen uniinsa? Miksi… Make näki pian silmissään Snowmanin tyhjän katseen. Tosin eihän se Snowmanin ollut. Riivatun lumiukon suusta tulleet sanat häiritsivät häntä yhä…
Make käveli pimeän Klaanin käytävillä. Oli lähes pimeää. Taivaalla loistava kuu ja muutamat linnakkeen pihan valot valaisivat paikkaa ikkunoiden lävitse. Maken mieli oli tyhjä. Hän ei tiennyt, mihin oli menossa. Lopulta hän erehtyi katsomaan viereiseen oveen; ”Kahvio”. Make katsoi oven alaosaan. Huoneen puolelta kajasti valoa. Siellä siis oli joku. Make avasi oven. Kirkas lamppu oli päällä. Missään ei kuitenkaan ensisilmäykseltä näkynyt ketään. Pian Make havaitsi valkoisen hahmon istumassa pyöreän pöydän äärellä. Make tunnisti hahmon pian. Snowman. Hän koki oudon väristyksen katsoessaan Snowieta silmiin parasiittitapauksen jäljiltä. Lumiukko veti katseensa pois lukemastaan lehtisestä kääntäen katseensa Makeen.
”Kas, Make. Iltoja. Sinäkin hereillä tähän aikaan, vanha yökyöpeli”, Snowie aloitti hilpeästi, mutta vaihtoi pian äänensävyään huomattuaan Maken ahdistuneen ilmeen. ”Öh, tuota, jokin vialla?”
Make veti naamalleen lievän hymyn ja vilkutti Lumiukolle. Hän katseli ympärilleen. Kahvio oli vielä melkoisessa remppakunnossa. Kukaan ei ilmeisesti ollut juuri käynyt siellä Yö Kauhun jälkeen Pian hän kiinnitti huomionsa Snowmanin edessä olevaan, puoliksi syötyyn leivokseen. ”Niitä saa tuolta”, Lumiukko viittoi tiskiä kohti. Make käveli tiskin luo. Siellä ei ollut ketään. Ilmeisesti työntekijät olivat vielä hermolomalla ja osa tarjoiltavista ruoista näytti pahasti pilaantuneelta. Make katsahti kohti kasaa outoa, mädäntyneissä väreissä kylpevää mössöä. Hetken hänestä tuntui, kuin se olisi ärissyt hänelle. Pian Make nappasi pienen muffinsin käpäläänsä ja talsi Snowmanin pöydän luo, istuutuen tuolille.
Lumiukko laski oman leivoksensa pöydälle, ja katseli hetken vaitonaisena Maken tämän hotkiessa ahnaasti omaa evästään. Puolirahi moderaattori oli aina ollut Snowiesta vaikeasti arvioitava tyyppi. Päällisin puolin Make vaikutti niin usein tyytyväiseltä, mutta lumiukko tiesi, ettei näin ollut. Täytyi olla rankkaa omata rahin voimakkaat vietit.
”Make?” hän kysyi.
”Mmh?” punainen moderaattori reagoi kysymykseen muffinssia yhä suussaan.
”Onko… Onko sinulla jotain, mitä tahtoisit jakaa minulle?”
Make muuttui hetkessä vaisuksi. Hän veti hitaasti leivoksen jämät suustaan, laskien ne pöydälle. Puhdas ja kiiltävä pöytä tahriintui ikävästi murusista ja kuolasta. Make nielaisi. Muffinin syöty puolikas liukui ruokatorvesta hänen vatsaansa.
”Itse asiassa”, Make aloitti vaisusti. Lumiukko osasi aavistaa synkkää asiaa tulevan… Make alkoi kertoa painajaisistaan. Siitä, kuinka hän tunsi vain yhtäkkiä ilmesyneensä tähän maailmaan tyhjästä, ilman päämäärää. Tai mitään tarkoitusta elämälleen… Sellaista ei muistele mielellään. Se tuntui kuitenkin sekä ahdistavalta että helpottavalta. Snowie kuunteli tarkasti Maken kertomuksia. Snowman ei ollut koskenutkaan leivoksensa jämiin, vaan oli täysin keskittynyt kuuntelemaan ”korva” tarkkana ystävänsä puheita.
”Tuo kaikki on kuitenkin kaukana siitä kaikesta kamalasta, mitä tein”, Make lopetteli kertomustaan vaisusti. ”Hennotko kertoa, mitä+”, Lumiukko kysähti varovasti. Moderaattorirahi alkoi näyttää selvästi ahdistuneelta. Make hätkähti. Pian se kaikki palasi hänen mieleensä. Sekasorto. Kauhistuneet Matoranit. Kaaos. Kaikkialla minne hän menikin…
”Ei”, Make tokaisi ahdistuneena. Hiki valui hänen otsaltaan. Hän hengitti raskaasti. ”En voi. Se on liian kamalaa.” Snowman päätti olla utelematta asiasta enempää.
”Se vaikutti minuun suuresti”, Make jatkoi, rauhoittuneempana. Yritin peittää sen kaiken päättämällä, että olen, mikä olen…” Make suuntasi katseen käteensä, ja sitä kautta sormiinsa. Hän vetäisi niissä olevat kynnet esiin, puoliksi tahtomattaan. Snowmanin symbiootin vallanneet kasvot palasivat hänen mieleensä. Tyhjät silmät katsoivat häntä pilkkaavasti. Suu virnisti ilkeästi. ”…”Yksinkertainen Rahi”…”
Snowie katsoi Maken käsiä. Sitten hän siirsi katseensa ystävänsä silmiin.
”Make. En voi väittää, että ymmärtäisin, miltä sinusta tuntuu” Snowie aloitti Maken hengittäsessä kiihtyneesti. ”Mutta en usko, että olet hirviö.”
”Mutta.. Mutta…” Make tuskaili ”Katso näitä!” Hän heilutteli teräväkyntisiä käpälöitään Snowien edessä.
Lumiukko reagoi tarttumalla Makea käsistä ja odottamalla. Klaanilaiset katsoivat toisiaan silmiin. Make rauhoittui. Pian hän veti kyntensä sisään. Snowie hymyili, ja avasi suunsa.
”Mutta katsopa taas tuotakin. Sinulla on kynnet, kyllä, mutta osaat olla käyttämättä niitä.” ”Siinä se onkin. En tiedä osaanko.” ”Hyvin se kävi nytkin.” ”Sinä autoit minua. Sinä rauhoitit minua. Yksin, se ei ole helppoa. Joskus mietin, onko se mahdollistakaan.” ”Ehkä sen ei tarvitsekaan olla. Turha meidän on määritellä itseämme sen perusteella, keitä olemme. Minusta on paljon parempi määritellä itsemme sen mukaan, kenen kanssa olemme.”
Lumiukko irrotti otteensa Maken käsistä, ja poimi taas leivoksensa. Hän työnsi loput siitä suuhunsa kerralla, ja mutusteli hetken. Sitten Snowie nousi, ja vei lautasensa tiskille pinoon muiden likaisten astioiden kanssa.
Hän kääntyi Makea kohti, ja hymyili. ”No, öitä, minun pitänee tästä painua nukkumaan. Kaikenlaista puuhailtavaa huomenissa.” ”Joo, öitä.”
Make jäi kahden muffinssinsa kanssa, ja jäi miettimään Snowien sanoja. Tällä kertaa kuitenkin oikean Snowien, ystävänsä, sanoja, eikä pahuuden närhen riivaaman Snowien lausumia. Make hymyili hieman.
[spoil]Snowie kirjoitti puolet, kiitokset hänelle.[/spoil]
Kepe painoi pientä sinisenä välkkyvää nappia työpöydällä lojuvan näppäimistön keskellä ja nauha lähti vihdoin pyörimään. Ongelma nauhan kanssa ei vaikuttanut aiemmin olleen se, että sillä ei olisi mitään. Muinainen nauhoite oli päinvastoin täpötäynnä kuvamateriaalia ja ääntä.
Ongelma oli siinä, että siitä ei saanut mitään irti. Sekavasti liikkuvasta värimassasta ja ääniraidan korvia riipivästä kakofoniasta erotti ehkä välillä osia jostain isommasta, mutta nauhan seuraaminen sellaisenaan sai sitä silmäilevät lähinnä voimaan pahoin. Vähitellen verkkaisesti nakuttava ja tulikuumaksi lämpenevä prosessori sai kuitenkin koottua kasaan nauhasta niin paljon kuin vuosisatojen kulutus ja useat naarmut mahdollistivat. Kepe ja Snowman ohittivat nauhan täysin tuhoutuneen alkuosan. Ensimmäinen minuutti jäi kaksikolta väliin, mutta siitä he eivät ehtineet harmistua. Videokuva oli monta sataa vuotta vanhaksi erittäin terävää, vaikka ruutu sumenikin parin sekunnin välein hieman.
Ruudulla oli turaga. Tämä aavikon väreihin verhoutunut ja mustaa Rau-naamiota käyttävä pieni kylänjohtaja tuijotti suoraan kameraan, joka lojui kuvakulmasta päätellen jonkinlaisella pöydällä. Turaga istui steriilin valkoiseksi maalatulla työtuolilla. Hänen takanaan heijastui steriilin valkoinen sairaalamainen seinämä. Turaga piti käsiään pöydän alla ja puhui jotain, mutta nauhalla hallitsi vain hiljaisuus. Sitten repesi korvia raastava rätinä, joka sai Snowmanin ja Kepen vetämään kätensä kuuloelimiensä päälle. Se kesti vain pari sekuntia. Pian turagan puheesta sai jopa selvää.
”-des vuosi ja viides kuukausi Suuren Olentojen ajanlaskua. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä.” Nämä sanat tulivat turagan suusta erittäin virallisesti. Se näytti lukevan niitä papereista, jota piteli käsissään. Paperit eivät näkyneet kameralle, mutta niiden rahina kuului erittäin hyvin. Pian hahmo nosti paperit pöydän alta ja siirsi se sivuun. Se piti katseensa kamerassa ja vilautti merkillisen hymyn.
”Nimeni on Kezen ja olen yksi tämän tutkimuslaitoksen pääintendenttejä”, turaga sanoi. ”Työskentelen useiden matoran-, steltiläis- ja vortixx-tovereideni kanssa. Työtämme ohj-” Seuraavaan Kepe ja Snowman eivät olleet varautuneet. Molemmat pomppasivat tuoleillaan ja Kepe meinasi melkein kaatua. Kaiuttimista kuului järkyttävää, voimakasta säröääntä, josta molemmat olivat erottavinaan Kezeniksi kutsutun matoranin ääntä, mutta sanoista ei saanut selvää. Samalla videonauhan kuva sekoittui useaksi sekunniksi. Kaikkiin väreihin sekoittui tummanpunaisia ja mustia sävyjä ja ruudulla oli voimakasta kohinaa. Yksittäisiä hajakuvia nauhan muilta osilta näkyi alle sekunnin ajan ruudulla. Kuva muuttui niin sumeaksi, että Kezen näkyi ruudulla vain aavemaisena, kasvottomana hahmona.
Sitten häiriö loppui ja kuva parani jälleen. Ääni oli tosin kadonnut uudelleen.
”…etkö voisi tehdä tälle jotain”, Snowman sanoi hiljaa. ”…taidan laskea äänenvoimakkuutta pari astetta”, Kepe vastasi. ”Ihan fiksua, mutta tästä nauhasta oli tarkoitus varmaan kuulla jotain?” Snowie sanoi virnuillen. Ikään kuin vastauksena lumiukolle nauha palautti jälleen äänensä.
”- ja Selecius -säätiö. Rahoittajamme ovat olleet perin anteliaita ja ovat antaneet minulle vastuun dokumentoida kaikki tämän tutkijakunnan saamat tulokset.” Kezen ryhdisti selkänsä. ”Tervetuloa seuraamaan läpimurtoa, ystävät”, hän sanoi hymyillen leveämmin. ”Yhdessä otamme selvää, mitä sijaitsee tämän maailmankaikkeuden parhaassa piilossa!” Kezen hymyili leveästi ja osoitti sormella otsaansa. ”Aivoissa.”
Kepe ja Snowman vilkaisivat toisiaan. ”Olenko se vain minä, vai…” Snowie kuiskasi, ”…alkaako tässä muodostua jonkinasteinen kaava?” Kepe hyssytteli Snowieta, sillä Kezen puhui jälleen nauhalla.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 22.” Turaga näytti hieman väsyneeltä. Syy tähän saattoivat olla vähäiset yöunet. ”Ei merkittäviä edistyksiä tutkimuksissa”, Kezen sanoi. ”Saamme kuitenkin olla iloisia, sillä johtaja Selecius on luvannut huomattavia uudistuksia toimintaamme. Tämänhetkisen päätutkimusasemamme lisäksi rahoittajamme aikaisemmin lupaamat lisätutkimusasemat on luvattu valmistuviksi viikon sisällä! Nämä kaksi pienempää asemaa sijoitetaan etelään kahdelle eri saarelle. Onnekseni saan itse pysyä tällä asemalla.” Kezen näytti kameralle saarikarttaa, jonka saarien muodoista ei kuitenkaan saanut paljoakaan selvää huonon kuvanlaadun takia. Kolme niitä joka tapauksessa oli. ”Asemat 2 ja 3 on merkitty tälle kartalle punaisella. En pidä kummankaan ilmastosta, mutta eivätköhän ne hoida asiansa.” Ruutu pimeni sekunniksi. Kezen oli kuitenkin taas pian ruudulla.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 26. Lieviä harppauksia tutkimuksissa. Delek ei suostu uskomaan kantaani. Uskomme molemmat, että sielu kuuluu olennaisesti psyykeeseen, mutta Delekin mukaan sielun voisi poistaa ja ajatukset toimisivat täydellisesti.” Kezen vaikutti hieman harmistuneelta. ”Toivon löytäväni tavan todistaa hänelle, että asia ei ole niin”, hän sanoi. ”Sielu ei ole vain sivutuote, ajatukset ovat sielun työkaluja!” Tutkijaturaga oli jo sammuttamassa kameraa, kunnes muisti jotain. ”Myöskin. Tänään törmäsimme joihinkin saaren matoraneihin. Minua ei heidän primitiivinen kulttuurinsa kiinnostanut, eikä kyllä Delekiäkään. Valjaiden osastolla toimiva ystävämme tuli kyllä heidän kanssaan toimeen.”
Ruutu pimeni. Se tuntui merkitsevän aiemman päiväkirjamerkinnän alkua ja uuden loppua. ”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 30.” Kezen vaikutti entistä väsyneemmältä. ”Se on käsissämme”, hän sanoi voitokkaana. ”Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme. Kaivoimme auki hautoja, otimme haltuumme salaisia asiakirjoja ja turvauduimme jopa alamaailman tietolähteisiin. Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme.” Kezen hymyili todella leveästi. ”Nyt voin näyttää Delekille. Jos ajatukset ovat sielun työkalut, niin mieli on -” Kuva muuttui jälleen sotkuiseksi. Tällä kertaa se kesti vain sekunnin. Pian Kezen oli taas ruudulla. Nyt hän näytti hieman pahoinvoivalta. Turaga piteli päästään kiinni.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 31. Ensimmäinen testi…” Turaga yskäisi. ”…olisi voinut mennä paremmin. Opimme, että käsiimme saamaamme kohteeseen ei välttämättä kannata kokeilla…” Turaga kuulosti siltä kuin se olisi halunnut oksentaa. ”…suoraa kontaktia. Kohde sisältää niin paljon puhdasta energiaa, että suosittelen käsittelemään sitä työkaluilla.” Kezen piti pohdiskelevan hiljaisuuden. ”Olen kuullut sadut. En ollut ihan varma, että ne voisivat olla totta.” Turaga peitti kasvonsa käsillään. ”Mihinköhän olemme sotkeutuneet.”
Sitten nauha räjähti taas sekalaiseen mustan ja punaisen kaaokseen. Äänet katosivat täysin, mutta aavemainen, kasvoton hahmo jäi tuijottamaan ruudulle. ”…ja siinä taisi olla kaikki, joka oli pelastettavissa”, Kepe sanoi painaen pysäytysnappia. Snowman räpytteli silmiään. ”Minusta tuntuu, että Matoro ja Tawa haluavat nähdä tämän.”
Metsän reuna häämötti toan näköpiirissä, ja linnake näkyi horisontissa, portille astellen, hän näytti korttinsa tunnistimeen ja astui sisään. Klaanin torni kohosi näyttävästi korkeuksiin, mutta toalla ei ollut aikaa ihailla maisemia, hänen piti viedä salaiset dokumentit klaanin omalle laboratoriorotalle.
Verstas
Pyörii.,Kepe sanoi, mutta silloin oveen koputettiin ja Snowie avasi oven Kepen salamyhkäisesti painaessa projektorin äkkiä pois päältä.
Tässä on salaisia asiakirjoja, sinun olisi syytä tutkia ne, voimme päästä Nazorakien niskan päälle. Mistä tämä viima tulee?, Toa kysäisi. Jä-jätä ne siihen pöydälle., Kepe vastasi kuin olisi halunnut toan häipyvän salamana ulos huoneesta. Täällä vain vetää, Snowie sanoi tyynenä.
Ni-iin, katossa on reikä., Valkovihreä toa sanoi takelellen. Miksi en näe reikää?, Gekko kysäisi. Paikassin sen ja paikka petti ja se peittää aukon kokonaan, joten sieltä tulee ilmaa. … Tuota noin, tutki ne paperit.,toa lisäsi ja lähti huoneesta laittaen oven kiinni.