Avainsana: Seran

  • Destralille ja sen ohi XIX: Merirosvo vei kansiot

    Aavikkosaari, satama

    Viileä aamu oli muuttunut tuskallisen kuumaksi päiväksi. Polttavat auringot käristivät satamaa kahdesta suunnasta.
    Tämä oli näemmä niitä saaria, jotka osuivat kahden muun saaren aurinkojen taitteeseen. Oikeastaan ne auringot olivat massiivisia valokiviä, mutta Matoro ei katsonut fiksuksi aloittaa tieteellistä pädentää täällä.

    Hän, Xxonn ja kaksi matorania olivat suunnitelleet lähtevänsä pian seuraavalle saarelle. Matoro oli tutkinut karttoja ja saanut selville että saariketju oli ties kuinka pitkä.

    Ilma oli hiostava. Jään Toa pyyhkäisi otsaansa ja katsoi toista aurinkoa nopeasti.

    ”NE TULEVAT! SUOJAAN!”, joku huusi kovaa sataman majakasta. Huutaja oli majakanvartija Lock, kauan kadonneena olleen Capsin veli.
    Kukaan ei voinut olla huomaamatta huutavaa Lockia.

    Kaupunki alkoi vilistä. Kirkuvat Matoranit juoksentelivat rakennuksiin. Joku tönäisi Seranin maahan.
    Pölyä nousi kylänraitilta. Matoro yski hiekkapölyä ja ihmetteli kaaoksen syytä.
    Silloin Jään Toa huomasi etäällä merellä laivan. Sen mastossa heilui kokopunainen lippu.

    ”Merirosvoja-”, Xxonn totesi nopeasti.
    ”Mennään piiloon hetkeksi.”, Matoro sanoi. Nelikko juoksi viimeisenä varastoon raskaat reput selässään. Heillä oli mukanaan kaikki tavaransa. Majataloon ei uskaltanut jättää mitään.

    Laiva lipui satamaan. Irvan näki ovenraosta kuinka laivan keula painoi Seilaavan Manaatin aalonmurtajaa vasten murskaten sen.
    Sekalaista väkeä alkoi virrata laivasta kylään. Joku huuteli komentoja ja hampaisiin asti aseistautuneet matoranit ja muut olennot alkoivat availla rakennusten ovia.

    * * *

    Matoro oli varsin ylpeä toveriensa kanssa rakentamastaan laitteesta. Oven karmin yläosasta lähti köysi pianoon, joka oli kiinnitetty vapaasti roikkumaan katosta. Se oli taka-asennossa pitkän kepin ollessa ovea vasten, pitäen pianon kaukana. Jos oven avaisi, keppi katkeaisi ja sisään tulija jäisi pianon alle.

    Nelikko livahti taka-ovesta. He miettivät mikä olisi paras veto.
    ”Hei! Te neljä!”, pitkänpuoleinen merirosvo huusi kulmalta. Se lähti juoksemaan nelikkoa kohti miekka tanassa. Neljä muuta juoksivat rakennuksen takana tätä pakoon.
    Piraatti kailotti näheensä tyyppejä.

    ”Luulen että olemme ongelmissa…”, Seran voihki heidän livahtaessa rakennuksen kulman taa.
    Heidän edessään oli yhtäkkiä pitkä, Sidorakin lajia oleva merirosvo joka pyöritteli pitkää miekkaansa.

    ”Päivää. Ryöstäisin kernaasti arvoesineenne jos sopii. Laukut tähän.”, se sanoi.
    Kukaan ei likkunut.
    ”Minä olen mursujutsun mestari. Te saatte totella minua!”, merirosvo huusi.

    ”Näytä meille joku mursujutsu-liike”, Matoro pyysi kauniisti mahdollisimman tyhmä ilme kasvoillaan.
    Hujoppi alkoi huitoa miekallaan ilmaa. Äksän laukaus käsitykistä heitti merirosvon pitkälle seinän läpi.
    Kahden klaanilaisen ja matoranin joukko jatkoi puolijuoksuna rakennuksen etupuolelle. Nyt rakennuksen takaa kuului ääniä.

    ”Eivät nuo voi olla noin tyhmiä”, Xxonn pidätteli nauruaan kävellessään. He olivat pian ansoittamansa oven edessä.
    ”Haluan huijata jonkun niistä tämän pianon alle”, Matoro selitti taputtaen ovea. Silloin kuului kova räksähdys ja sitten tömähdys.

    Piano oli syöksynyt oven läpi, jyrännyt Matoron ja Äksän ja sitten lentänyt hiekkaan. Hölmistynyt piraatti tuli hajonneesta oviaukosta katsomaan – hän oli vain siirtänyt sisäpuolella keppiä. Se oli ollut näemmä jonkinlainen ansa.

    Takaovesta tulleet piraatit piirittivät kaksi matorania ja tajuttomat Klaanilaiset. Pian merirosvot lähtivät köytettyjen matoranien ja joukon matkatavaroiden kanssa. Kylästä oli revitty kaikki irtain, joka oli nyt kuljetettu suureen purjelaivaan. Merirosvolaivan kyljessä luki mustalla tekstillä ”TUHOAJA”.

    * * *

    ”Mitä… tapahtui?”, Matoro mumisi hiekkaa suussaan. Hän makasi kasvoillaan hiekkaisella kadulla. Äksä makasi pää hiekassa aivan pianon vieressä. Soitantalaitteen päällä oli katkenneet köydet.
    Toa nosti päänsä. Hän muisti piano-ansan.
    Sitten hän tajusi että hänen reppunsa, jossa oli ollut Itroz-dokumentit, oli vohkittu.

    ”Äks! Äks!”, Matoro huusi puoliääneen. Hän loi jäähilettä titaanin naamiolle, ja silloin Xxonn pomppasi pystyyn.

    ”Tavarat ja matoranit ovat poissa!”, Matoro aloitti hätääntyneenä.
    Äksä katseli ympärilleen nopeasti – hänen silmiinsä osui juuri satamasta lähtevä merirosvolaiva.

    ”Nuo ovat vieneet ne, sano minun sanoneen!”, Äksä uhosi ja nousi aloittaakseen sprintin satama-altaalle.
    Matoro juoksi tämän perässä.
    ”Miten meinasit tavoittaa laivan?”, Matoro kysyi takana hoiperrellessaan vielä pianon iskun jäljiltä.

    ”Keksitään jotain hienoa!”, Äks kertoi.
    ”Kannatan. Improvisoidut suunnitelmat ovat hien-”, Matoro aloitti kunnes lensi suoraan satama-altaaseen Äksän perässä.
    Kaksikko nousi nopeasti ylös vedestä, tajuten juosseensa liian pitkälle.

    ”Miksi täällä ei ole veneitä?”, Äksä kirosi katselleessaan tyhjää satama-allasta. Sitten hänen silmiinsä osui satama-altaassa usikenteleva manaatti.
    Jos tilanne olisi ollut sarjakuvaa, idealamppu olisi pamahtanut palamaan kaksikon pään päälle.

    * * *


    Manaatti kiisi kuin rasvattu salama pitkin aallokkoa. Äks istui sen suurella pinnalla pitäen kiinni olennon päästä.
    Klaanilaisella roikkui panssarissa kiinni Matoron tarttumakoukku, ja Toa itse hoippui vesisuksilla kaukana takana. Manaatin suuri nopeus kiidätti helposti kaksikkoa eteenpäin, kohti ulapalle ehtinyttä piraattilaivaa.
    Matoron tarkoitus oli päästä vesisuksilla laivaan hakemaan tarvikkeet ja mahdollisesti napata vene matoraneille.
    Kaiken piti onnistua.

  • Destralille ja sen ohi XVII: Yö majatalossa

    Aavikkosaari #2, satama

    Ränsistynyt satama sijaitsi kukkuloiden ympäröimän lahden rannoilla. Kukkulat samalla suojasivat että haittasivat sataman asukkaita; ne pitivät ulkosaaren rahit kaukana mutta torjuivat sadepilvet tai keräävät niitä, tehden monsuuni-ilmaston.

    Juuri nyt kuivuus jatkui toista kuukautta.

    Neljä henkilöä käveli yön pimeydessä kadulla. He silmäilivät kadun varrella olevia rakennuksia, yrittäen löytää majatalon.
    Pian he näkevät vanhan puurakennuksen jonka oven yllä lukee ”Inn”.
    He astuvat sisälle.

    Kynttilät paloivat puutolpissa. Hämyisen huoneen perillä vihreä matoran nuokkui puisen tiskin takana. Matoran haukotteli ja luki epämääräistä lehteä ennenkuin huomasi joukkion.

    ”Päivää”, Irvan tervehti tekopirteästi.
    Le-matoran huokaisi. Taas näitä älypäitä.
    Tervehtinyt matoran tajusi että ”päivää” ei kuulosta järin järkevältä aamuyöllä.
    ”Niin… Me haluaisimme huoneen. Neljälle.”, Seran tuli esiin.
    Le-Matoran vilkaisi seinän lappusia ja sitten joukkoa. Kaksi toalta näyttävää henkilöä.

    ”Meillä on vapaana kaksi huonetta. Kolmen ja kahden.”, matoran kertoi.

    Nelikko kääntyi hetkeksi toistensa puoleen. Lyhyt keskustelu.
    ”Otamme molemmat.”, Irvan ilmoitti.
    ”Maksatte sitten viidestä paikasta!”, Le-matoran vaati tiukasti.
    ”Selvä selvä”, Irvan sanoi tylsästi, ollen haluton tinkimään aamuyöllä.
    Nelikko raahasi itsensä hetken kuluttua portaita ylös.

    Huone oli pieni ja puinen. Pieni ikkuna oli likainen ja puulattialla oli pölyjä. Yksinäinen lyhty valaisi kolmen hengen huonetta katossa.
    Matoro tutki nopeasti sängyt ja romahti siihen. Hän heitti kansion kainalostaan pienelle yöpöydälle. Xxonn käveli perässä ja yritti ahtautua matoranien sänkyyn. Pian pitkä Axonnin lajilainen oli raahannut kaksi sänkyä vierekkäin.

    He alkoivat nukkua.

  • Destralille ja sen ohi XVI: Hieman viihtyisämpi saari

    Toisen saaren satama

    Seilaava Manaatti ajoi puisen laiturin viereen. Irvan nousi ja köytti veneen laiturille. Kun köysi oli tiukasti kiinni laiturissa ja veneessä, muut veneessä olijat nousivat myös. Saari oli pieni aavikkosaari, jossa oli puu- ja kivitaloja. Erilaiset matoranit kävelivät ympäriinsä. He näkivät, kun kauempana satamasta, jotkut möivät Maheja ja muita eläimiä. Tämä saari näytti hieman viihtyisämmältä, kuin Iganata.

    ”Toivottovasti tämän saaren asukit eivät ole murhanhimoisia Matoraneja, jotka eivät ole ikinä nähneet itseään suurempia olentoja”, Matoro sanoi.

    Nelikko alkoi kävelemään ympäri, katselemaan, mistä saisivat karttoja, tai muuta, jota he tarvitsisivat.

    ”Etsitään siis joku, joka myisi karttoja, jotta saisimme tiedon, mistä saisimme tiedon, missä Destral on, hieman ruokaa”, Matoro sanoi, ”Ja ehkä voisimme yöpyä jossain hotellissa yhden yön.”

    Sitten Matoro, Xxonn, Irvan ja Seran alkoivat etsiä Matorania, joka voisi auttaa heitä.

    [spoil]Melko lyhyttä tekstiä. Tiedän. En keksinyt paljoa. Mutta Matoro voisi sitten jatkaa tästä.[/spoil]

  • Destralille ja sen ohi XV: Seranin venhe

    Meri

    Vene oli muutaman metrin pituinen vanha puuvene. Se oli värjätty kuluneella tummanvihreällä maalilla joka oli rakoillut monesti. Laitteen puolivälissä oli pieni pressu joka vastasi aluksen ”sisätiloja”.
    Kevyt polttomoottori hurisi veneen takaosassa kiidättäen venettä hitaasti mutta varmasti. Sen kylkeen oli kirjailtu laitteen nimi, Seilaava Manaatti.

    Kaukaa aavikkosaarelta hehkui punaista valoa. Tukikohta paloi.
    Irvan katseli ajatuksiinsa uppoutuneena saarta sen kadotessa hitaasti savuun ja yöhön. Fe-Matoran Seran käänteli peräsintä istuen sivuttain takaosan penkillä. Matoro loikoili veneen kärjessä ja Äksä istui keskipenkeillä.

    Tunnelma oli kaikin puolin raukea.

    Taivaanrannassa jyrähti. Linnoitus oli ilmeisesti sortunut kokonaan kasaan.
    Irvan, vanha veteraani, tunsi menettäneensä jotakin tärkeää. Jotakin minkä vuoksi hän oli elänyt ja melkein kuollut.
    Vanhaan elämään ei nyt ollut paluuta.

    Seran ohjaili venettä hiljaa. Hänkin oli täynnä ajatuksia. Jo toinen suuri elämän muutos jonka hän kokisi. Hänet nimittäin oli karkoitettu Nynrahin Haamujen joukosta sillä hän ei pitänyt metallitöistä. Hän halusi gukkopilotiksi. Sittemmin hän oli harhailtuaan joutunut tänne saarelle, jossa Irvan oli auttanut eksynyttä.

    Äks mietti kuinka pitkä matka Klaaniin oli. He olivat aika täydellisesti eksyneet Destralin matkallaan. Ei sillä, että hän haluaisi takaisin Destralille.
    Häntä häiritsi hieman että he olivat suoraan paenneet saareta, vaikka he eivät olisikaan voineet auttaa matoraneja kunnolla.

    Seran kumartui ja tutkaili kanohi Haunsa läpi pressun alla olevaa laatikkoa. Hän nosti sieltä kompassin ja kartan.
    Sitten Fe-Matoran alkoi selvittää heidän sijaintiaan ja seuraavaa saarta.
    Saari paljastui toiseksi, miltei tuntemattomaksi aavikkosaareksi pohjoisessa. Sieltä tunnettiin vain pieni matorankylä rannikolta. Matkaa sinne olisi muutamia tunteja.

  • Destralille ja sen ohi XIV: Seranin perhe

    Eteläinen saari

    ”Haluat siis paeta?”, Xxonn kysyi Matorolta. He olivat etsimässä uloskäyntiä Matoranien linnoituksesta, joka ei ollut Visorakkien takia tukossa.

    ”Mitä muuta tekisimme?”, Matoro vastasi.

    ”Ehkei paljon mitään. Mutta jos selviydymme rannalle, niin miten me pääsemme Klaaniin takaisin? Uimalla, vai?”

    ”Keksimme kyllä jotain”

    Sitten Matoro huomasi Po-matoranin etsimässä jotain. Hän ei taistellut, niin kuin muut Matoranit. Hän tunnisti Matoranin Irvaniksi. Jään Toa tönäisi Äksää, katsomaan. Irvan ei tainnut huomata kaksikkoa. Hän oli liian keskittynyt etsimiseen. Silloin hän taisi löytää etsimänsä.

    ”Toivoin, etten ikinä joutuisi tekemään tämän”, Irvan kuiskasi itselleen.

    Hän otti kivestä kovaa kiinni ja veti sitä todella kovaa alas. Silloin kahden metrin leveä seinä nousi ylös ja Irvan kävei sisään. Huone oli pienehkö, jonka keskellä oli hieman Äksän pienemi vene, karttoja ja siellä myös seisoi Hau:ta kantava fe-matoran.

    Matoro katsoi Irvanin vetämää kiveä tarkemmin. Se oli, kuin olikin vipu.

    Irvan ja Fe-matoran keskustelivat jostain asiasta.

    ”Mitä te teette?”, Matoro keskeytti.

    Po- ja Fe-matoranit pelästyivät, kun he huomasivat Xxonnin ja Matoron.

    Irvan yritti keksiä jotain, mutta päättikin kertoa totuuden.

    ”Jo kymmenen vuotta olin taistellut tolkuttomasti nelijalkaisia, haisevia hämähäkkejä vastaan. Joka kerta monia sotilaista kuoli. Joka kerta pelkäsin, että minä olisin seuraava. Ja nyt, minä ole positiivisen varma siitä. Joten ei olisi järkeä kuolla tänne muitten mukana. Haluaisin nähdä maailman, tämän aavikkosaaren ulkopuolelta.”

    ”Ottaisitteko meidät mukaan?”, Matoro kysyi.

    ”No, emme tiedä muuta paikkaa, minne mennä. Joten jos ohjaatte meidät Klaaniin, josta kerrot, niin kyllä.”

    ”Hyvä on, mutta meidän pitäisi vielä käväistä Destralilla.”

    ”Hyvä on. Voitteko auttaa minua tämän työntämisessä? Lähdetään, ennen kuin tämä paikka täyttyy Vissorakeilla.”

    Irvan lähti huoneen toisen päähän, veti toisesta vivusta, jolloin seinä avautui suoraan rannalle. Xxonn, Matoro ja Irvan alkoivat työntää venettä ja Seran-niminen Hau:ta kantava Matoran istui ratin edessä. Kun vene oli vedessä, Po-matoran, Jään toa ja Äksä hyppäsivät veneeseen, ennen kuin se lähti liikkeelle.

    Kun vene oli vähän kauempana, Irvan katseli surullisena, kun Visorakit peittivät tukikohdan. Hän erotti, kuinka harvat Matoranit pötkivat pakoon aavikkoon.

    ”Haluan kysyä”, Matoro sanoi, ”Jos olisit voinut paeta tällä tavalla jo alusta asti, niin mikset tehnyt niin?”

    ”Suoraan sanottuna, en oikeastaan halunnut luopua siitä saaresta. Halusin puolustaa sitä, kuin omaa kotiani. Mutta nyt, minä tajusin, etten voisi jäädä sinne puolustamaan sitä ja jäädä eloon, yhtä aikaa.”

    Matoro nyökkäsi. Hieman pitkän ajan päästä, hän väsyi, meni makuulle ja nukahti.