Klaanon

Avainsana: Seran

  • Zairyhin saari 16: Kapuran pelastajat

    Pieni saaripahanen, jossain merellä

    Sade piiskasi Summerganonia ja Serania, jotka kyhjöttivät pienellä luodolla keskellä synkkää merta. Oli yö ja aivas oli pilvessä, eikä tähtiä näkynyt. Seran katseli äänettömänä kaksikon päivällä kyhäämän nuotion jäännöksiä. Sade oli sen sammuttanut, eikä heillä ollut voimia ja intoa enää väkertää suojaa. He vain istuivat puun runkoon nojaten ja odottivat

    Summerganon oli kietoutunut viittaansa, jota sade kasteli. Tuona synkkänä, sateisan yönä Summerganonin mieleen tulvahtivat muistot matoranien ystävällisyydestä ja ne lämmittävät hänen mieltään, mutta toivat pintaan myös haikeita ajatuksia. He olivat kaukana Klaanista, merellä, sateisan yönä.

    Kaksikko oli tietoisesti valinnut saaren mahdollisimman läheltä saarta, jonne Kapura jäi. Saarta, jonne Kapura jäi toteuttamaan kohtaloaan, mikä se ikinä sitten olikin. Kolme hyvettä tai ajatus Suuresta hengestä ei ollut koskaan johdattanut Summerganonia orjallisesti eteenpäin, mutta sinä hetkenä, jolloin Summerganon ja Seran päättivät lähteä saarelta, oli jokin suurempi saanut heissä vallan. Vai oliko? Kenties se oli vain hetken mielijohteesta tullut päätös, mutta he uskoivat, että saarelle jääminen oli osa Kapuran kohtaloa. Tuo saari oli yhä heidän näköpiirissään. Ja tuona sateisena yönä, kun Seran ja Summerganon istuivat sammuneen nuotion äärellä, puuhun nojaten, näkivät he miten pilvet rakoilivat ja yksinäinen tähti ilmestyi tuon saaren yläpuolelle.

    Aamulla kumpikaan ei tiennyt, oliko koko yö ollut unta tai sitä, milloin he olivat nukahtaneet, mutta heissä oli syttynyt toivo. He haistoivat raikkaan meri-ilman, aurinko paistoi ja tuntui, kuin heidän voimansa olisivat palautuneet ihmeen kaupalla tuona yönä.

    ”Kapura tarvitsee meitä”, Seran totesi hiljaa ja Summerganon nyökkäsi. He astuivat taas veneeseen ja Seran ohjasi sen kohti saarta, jonne heidän toverinsa oli jäänyt.

    Tuntematon saari, eli ”Zairyhin saari”

    Summerganon ja Seran ankkuroivat veneen kallioiselle rannalle matalikkoon ja kahlasivat kuiville. Päivänvalossa, positiivisella mielellä kohdattuna saari ei tuntunut heti niin uhkaavalta, vaikka se oli läpeensä villi ja suuret pedot vaanivat siellä.
    ”Pitäisikö meidän suunnatta sinne, missä viimeksi kadotimme Kapuran?” kysyy Summerganon Seranilta, joka tyyvyy vain mumisemaan hyväksyvästi. Kaksikko suuntaa päättäväisesti kohti tiheää metsikköä, aivan kuten viime kerrallakin.

    Heidän kimppuunsa ei käyty. Aivan kuin saaren ikivanhat, villit pedot ja voimat olisivat lamaantuneet. Summerganon kääntyi katsomaan taakseen. Metsikkö tuntui ikäänkuin umpeutuvan heidän takanaan, eikä rantaa näkynyt. Mutta nyt se ei pelottanut. Seran jatkoi päättäväisesti eteenpäin ja Summerganon seurasi, tarkkaillen jatkuvasti ympäristöä. Hetkessä kaikki muuttui painostavaksi ja kaksikosta tuntui, kuin he olisivat matkalla pimeyden sydämeen.

    ”Suga, katso!” Huikkaa Seran ja Summerganon kiinnittää huomionsa taas reittiin pimeiden puskien sijaan. Heidän edessään on juuria. Valtavia juuria, osa katkenneita, osa kunnossa. Ne jatkuvat käytävämäiseen aukkoon tiheässä metsässä. Sinne, minne Kapura silloin katosi. ”Ole valmis”, Summerganon sanoo ja vetää miekkansa esille. Seran tekee samoin ja niin kaksikko astelee juurikkoa seuraten kohti metsän tiheintä aluetta.

    Juuria täynnä oleva polku vei kymmenen metrin jälkeen jyrkästi alaspäin ja he saapuivat pimeään, varjoisaan paikkaan. Puut kasvoivat tiheästi heidän ympärillään ja heidän edessään oli kallio, jonka huippu työntyi ulospäin varjostaen puiden raskaiden oksistojen kanssa; auringonvaloa ei juuri päässyt läpi. Juuria oli siellä täällä, mutta ne olivat paikallaan. Puuseinämän takaa näkyi jotain harmaata, jokin rakennus. ”Tuolla…” Seran kuiskasi ja Summerganon katsoi hiljaa puiden läpi. Yhtäkkiä hän lähti juoksuun ja Seran seurasi esimerkkiä. Oksat katkottiin tieltä pois, eteen osuvat juuret kokivat kovia. Kaksikko kampesi itsensä kasvillisuus-seinän läpi ja sen läpäistyään heidän eteensä levittäytyivät maahan lysähtäneet ruosteiset ovet ja valtava halli. He astuivat sisään. Jostain kuului ääniä.

    Summerganon ja Seran pitivät miekkansa valmiina kävellen hitaasti eteishallia eteenpäin. He kuulivat korisevia, uhkaavia ääniä. Ehkä se oli vain kuvitelmaa, ehkä ei, mutta he tunsivat, että Kapura oli lähellä. Ja jokin muu.

    [spoil]Kiitokset Kapuralle ohjauksesta.[/spoil]

  • Deltan temppeli 19: Tulta ja kärpäsiä

    Saari

    Suga ja Seran olivat etsineet kaveriaan, Kapuraa saarelta jo tuntikausia ja tutkineet ainakin suuren osan saaresta, mutteivat löytäneet merkkiäkään hänestä. Ihan kuin se lonkerohirviö olisi Kapuran mukana vienyt jokaisen todisteen hänen olemassaolostaan. Ainakin Sugan ja Seranin mielestä. Ilan tullessa, he luopuivat toivosta ja menivät Seranin pienen veneen luo. He katsoivat saarta viimeisen kerran, auringonlaskun valossa ja työnsivät veneen veteen ja soutivat Klaaniin.

    Saari. Siis se toinen Nimdasaari, siis. Siis se, jossa Martti, Äksä, Amazua ja piraatit oleilevat.

    Pimeys. Pari soihtua valaisi pimeää, pitkää tunnelia. Kivistä tunnelia. Äksä katseli ympärilleen.

    ”Oletko varma, että he johdattivat meidät oikeaan paikkaan?”, hän kysyi vähän hermostuneena.
    ”Ne kirotut hipit johdattivat meidät tänne tahallaan”, Notfun ärisi.
    ”Juuri nyt, en ole varma kovin mistään”, Matoro vastaa, ”Mutta mennään vain eteenpäin ja katsotaan, mitä löydämme. Ei se pahaa tee”

    Hän alkoi menemään eteenpäin, mutta parin metrin päästä, hänen jalkojensa alta avautui luukku, jonne hän oli melkein pudonnut ellei Äksä olisi tarttunut hänen kädestään.

    ”Olen vähän eri mieltä”, Äksä sanoo ja vetää jään toan maan tasalle.
    ”Mennään vain eteenpäin ja katsotaan miten käy”, Matoro sanoi ja pudisti itsestään pölyä.

    Xxonn olisi halunnut alkamaan väittämään vastaan, koska oli varma heidän kuolemastaan, mutta päättikin totella häntä, kun ei olisi ollut paljon järkeä riidellä jonkun kanssa, teljetyssä tunnelissa, jossa oli kaikkialla kuolemanvaarallisia ansoja. Vähään aikaan ei ollut yhtään ansaa -vaikka Matoro, Äksä ja Jardit joutuivat kuuntelemaan Notfunin valituksia siitä, että siltä loppui rommi-, mutta sitten he alkoivat kuulla outoa sihinää. Melko hiljaista. Kun he tunnistivat sitä kaasuksi, Äksä nappasi Jarditin ja Notfunin ja hyppäsi Matoron mukana eteenpäin, ennen kuin tulenlieska poltti heidät elävinä. Sitten sivuilta alkoi roihuta tulta. He ehtivät mennä maahan, ennen kuin sekin poltti heidät. Parin sekunnin päästä, se loppui ja he nousivat nopeasti ja alkoivat juosta. He juoksivat luurangon ohi. Kohta tuli kuitenkin saavutti heidät ja Äksä turvautui suojaamaan itseään ja kavereitaan Suojautumisen Naamiollaan. Kun Äksä oli jo luovuttamassa, tulivirta loppui, ja hän sammutti naamionsa voiman. Hän huokaisi.

    ”Mennään nopeasti pois täältä”, sanoi Matoro, ”Kuka tietää, jos koko tunneli syttyy tuleen kohta”

    Muut olivat samaa mieltä ja alkoivat laahustamaan eteenpäin. Sitten he tulivat sellaiseen paikkaan, jossa katosta ja seinistä roikkui rikkinäisiä, mutta teräviän terästeriä. Ne olisivat varmaan syöksyneet seinistä uhreihin, mutta nyt ne olivat tuhottuja täysin.

    ”Amazua?” Äks kysyi Matorolta
    ”Todennäköisesti”, Matoro vastaa.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen, joten he jatkoivat eteenpäin. Yksi naurettavan lyhyt terä kuitenkin iskeytyi seinästä, kun he aikoivat lähteä eteenpäin. Se ei osunut keneenkään. He vähän säälivät pientä, yksinäistä terää.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen ja menivät eteen.

    Seuraavaksi he kuulivat Jarditin huutavan ja huitomassa käsiään ympäriinsä. Martti, Äks ja Fun kääntyivät katsomaan mitä tapahtui. Jardit yritti tappaa suunilleen Matoranin nyrkin kokoista, metallista kärpästä. Kohta Äksäkin alkoi tuntemaan jotain takanaan. Hänkin kääntyi. Samanlainen kärpänen. Kohta niitä alkoi ilmaantua kaikkialle. Klaanilaiset alkoivat ampumaan niitä aseillaan. Matoromiekallaan. Äksä tykillään. Ja kaksi piraattia piilukkopistooleillaan. Klaanilaiset tunnistivat ne myrkyllisiksi raheiksi. Siksi he pitivät sitä uhkana. He alkoivat juosta eteenpäin, toivoen että kärpäset jäisivät jälkeen. Ei onnistunut. Ne vain seurasivat heitä. Matoro otti Jäämiekkansa ja aikoi tukkia koko tunnelin jäällä. Hän pysähtyi ja alkoi ampumaan. Siihen vei paljon voimaa, mutta loppujen lopuksi se onnistui. Hän jäi vähän lepäämäään sinne.

    ***

    Neljännen ansan he osasivat tunnistaa. Sivuissa oli epäilyttäviä murtumia ja reikiä. Matoro otti miekkansa käteen ja Äksä valmisti tykkinsä. He huomasivat jonkun Matoranin lojuvan edessä, keihäs käden ulottuvilla. Äks meni tutkimaan häntä lähemmäs. Hetken kuluttua, Äksän suunasta kuului karjaisu. Matoro meni hänen luokseen katsomaan. Hänkin pelästyi näkemäänsä. Matoranin kasvot olivat verisiä. Mutta häneltä myös puuttuivat molemmat silmät. Ja tyhjistä silmäkuopista pystyi näkemään Matoranin tyhjän pääkallon sisään. He eivät kuitenkaan osanneet aavistaa että kasvis oli se, joka söi Matoranin aivot.

  • Zairyhin saari 9: Kadotettu Kapura

    Tuntematon saari

    Kapura käveli poispäin, eivätkä Summerganon ja Seran voineet tehdä juuri mitään. Juuret pitivät heitä tiukasti otteessaan. Epätoivo valtasi heidät, kun Kapura katosi tiheikköön, eikä hänen askeliensa ääntä enää kuulunut. Mutta juuri kun Summerganon oli sulkemassa silmänsä epätoivon saadessa vallan, hellitti juurten ote. Myös Seran huomasi tämän ja hetken päästä he saivat rimpuiltua itsensä irti.
    ”Tämä ei ole mikään normaali kasvi tai juuri, tämä tuo mieleeni sen…”, Seran sopersi.
    ”…Morbuzakhin”, täydensi Summerganon pelokkaalta kuulostaen. Hän ei kuitenkan tiennyt, miten lähellä totuutta tämä mielenyhtymä oli ja he jättivätkin speklaatiot juurien alkuperästä sikseen. ”Jokin kiinnitti sen huomion, kun pääsimme yhtäkkiä irti”, Seran totesi ja katseli ympärilleen. ”Toivotaan, että Kapura on kunnossa”, huokaisi Summerganon huolestuneesti.

    Summerganon ja Seran yrittivät seurata Kapuraa, mutta juuret laittoivat hanttiin ja heilahtivat lujaa. Kaksikko paiskautua taaemmas. ”Se tai ne, mikä lienee, ei halua meidän seuraavan toveriamme”, Summerganon sanoi miettiväisesti. ”Se voi olla ansakin”, hän jatkoi ja sai heti täydennystä Seranin suusta: ”…tai sitten meidän on jätettävä Kapura oman onnenasa nojaan ja antaa hänen tehdä sen, mikä täytyy”

    Kaksikko käänsi selkänsä suunnalle, johon Kapura oli mennyt ja käveli hitaasti poispäin, kohti tulosuuntaa. Äänettömästi tehty yhteinen sopimus tuntui pakottavan heidät lähtemään. ”Yritetään löytää toinen tie Kapuran luokse, emme voi tehdä nyt muutakaan”, Seran sanoi ja alkoi jo kuulostaa vähän pirteämmältä. Summerganon ei ehtinyt vastata, vaan huusi: ”VARO!”

    Valtava, hyönteismäinen rahi syöksyi jostakin metsiköstä heidän kimpuunsa. Seran ja Summerganon väistivät sen nipin napin. ”Miten mikään tuollainen voi elää tällaisessa paikassa?” puhisi Seran noustessaan maasta. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja noin kaksi kertaa toan pituinen rahipeto katseli miekkaa epäröiden. ”Se ei vaikuta kovin hyvinvoivalta”, sanoi Summerganon ehkä jopa hieman otusta säälien. Peto oli kuonan ja kuran peitossa ja sen julmasta ulkonäöstä, joka toi etäisesti mieleen Nazorakin, huolimatta sen silmistä paistoi pelko Summerganonin miekkaa kohtaan ja epätoivo: tälläkään kertaa se ei saisi saalista. Se oli kuitenkin luontainen tappaja ja valmistautui murskaamaan molemmat toat, ellei kaksikko tekisi jotain. Niinpä Seran hyökkäsi sitä kohti hämätäkseen ja juuri kun peto valmistautui sivaltamaan terävillä kynsillään Seranin vatsaan ammottavan haavan sai peto tuntea kyljessään Summerganonin miekan terän.

    Peto hoiperteli haavoittuneena ja Seran ehti täpärästi sen alta; olennon vasen jalka kuitenkin potkaisi Summerganonin syrjään ja toa vieri kuraista mäkeä alas kohti rantaa, jossa heidän veneensä oli. Rahi oli vihasssaan ja epätoivossaan hurja ja lähti Seranin perään, joka puolestaan oli sännännnyt Summerganonin avuksi. ”Jos noita on täällä lisää, tulee vielä tukalat oltavat. Se ei ole mitenkään yliluonnollisen voimakas, mutten ole koskaan nähnyt vastaavaa. En tiedä mitä sille tekisi…” sopersi Summerganon ja Seran nyökkäsi ja sanoi: ”Lähdetään siis”

    Ja kaksikko hyppäsikin veneeseen ja vedestä erossa pysyttelevä rahi jäi rannalle nuolemaan näppejään. ”Mikä tuo oli?” ihmetteli Summerganon veneen lipuessa turvallisen välimatkan päähän. ”En tiedä. Tämä saari on mystinen paikka. Aivan kuin meidät olisi haluttu pois”, vastasi Seran. ”Niin. Mutta jostain syystä se, että jätimme Kapuran ei tunnu läpeensä väärältä” Summerganon pohdiskeli. ”Tuntuu oudolta”, hän jatkoi.

    Summerganon ja Seran vajosivat väsyneinä veneen pohjalle. Saari oli vaikuttanut heihin jollain oudolla tavalla ja tuo rahi, ilmeisesti muinaisen maailman unohtunut peto oli myös heitä uuvuttanut. Summerganonin viitta oli kurainen ja miekka oli tahrautunut mystisen pedon vihertävästä verentapaisesta nesteestä. Kaksikon tietämättä vene lipui pikkuhiljaa yhä kauemmas rannasta ja sumu peitti saaren. Vielä nukahtaessaankin Summerganon ja Seran miettivät unenomaisia kokemuksiaan saarella ja sitä, miksi heidän vastuuton tekonsa tuntui nyt viisaalta. ”Ei huolta, emme jätä sinua Kapura”, Seran sanoi itsekseen.

  • Zairyhin saari 7: Telepaattinen hyökkäys

    Tuntematon saari

    ”…Liikkuiko joku äsken meidän takanamme?” Seran kysyi huolestuneena ja kääntyi ympäri. Ei mitään. Ei Rahia. Seran katsahti turhautuneena ympärilleen. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Vain kasvusto, pääosin vihreät juuret, oli kasvanut huomattavasti. Mutta eiväthän kasvit päästäneet hiiviskelyn ääniä.
    ”Ehkä se oli joku Rahi?” Kapura ehdotti vaikka ei nähnyt Raheja missään. ”Olisipa minulla jälleen se Rahien käyttäytymisestä kertova kirja mukana. Ehkä se kertoisi Raheista, jotka osaavat kätkeytyä kasvustoon.”
    ”Tai ovat näkymättömiä”, Summerganon sanoi hiljaa. Ketään ei miellyttänyt ajatus näkymättömästä Rahista, joka hiiviskeli heidän takanaan.

    Vain yksi.

    ”Sanoitteko te juuri jotain?” Kapura kysyi. Oudot sanat jäivät kaikumaan hänen päähänsä.
    ”Se ei ilmeisesti ollut mielikuvitustani”, Seran sanoi mietteliäänä.
    ”Vaikuttaa mielensisäiseltä iskulta”, Summerganon sanoi. Ketään ei myöskään miellyttänyt ajatus älykkäästä, näkymättömästä Rahista, joka käytti mielenvoimia.
    ”Vai oliko se Rahi?” Kapura lausui kaikkia polttelevan kysymyksen ääneen. Jälleen jokin rasahti.

    Vain yksi.

    ”Pitäisikö häipyä”, Kapura sanoi mutta kuulosti enemmän mietteliäältä kuin pelästyneenä. Matka olikin ollut melko tylsä.
    ”Kenenkään mieli ei taida olla suojattu?” Seran varmisti. Seurasi hiljaisuus.
    ”Okei, ehkä meidän pitäisi lähteä. Ei täältä kuitenkaan mitään löy-”, Summerganon aloitti.

    Aika

    ”Juostaan!” Kapura huikkasi ja kaatui rähmälleen maahan. Hänen jalkansa olivat sotkeutuneet kasvillisuuteen.
    ”Miten me kaikki onnistuimme jäämään kiinni näihin juuriin”, Summerganon sanoi mietteliäänä auttaessaan Kapuraa ylös. Seran hakkasi hänen jalkansa ympärille kietoutuneita juuria.

    Teidän osaltanne se on

    ”Niinpä. Miten ihmeessä”, Kapura sanoi hiljaa. Jokin rasahti jälleen, mutta tällä kertaa ääni kuului selvästi, aivan kuin jokin viidakossa lymyävä ei välittänyt enää piileskellä.
    ”Hei muuten, näissä mielensisäisissä viesteissä voi olla järkeä”, Summerganon sanoi. ”Miten nämä nyt menivätkään? Ensin sanottiin ’Vain yksi.’. Sitten-”

    Ohi

    Maan alta, puiden latvoista, syvältä viidakosta ja muista lukemattomista paikoista syöksähti vihreitä juuria. Mutta nämä eivät vaikuttaneet kasvimaiselta. Ne tönivät toisiaan, aivan kuin kilvoitellen parhaasta paikasta. Ja ne osoittivat tiettyyn pisteeseen. Juuriin sotkeutuneet Seran ja Summerganon näkivät sen. Juuret olisivat nähneet sen jos niillä olisi silmät.

    Ne osoittivat Kapuraa.

  • Zairyhin saari 6: Pohdintoja pimeistä voimista

    Tuntematon saari

    ”Metsäpalo?” Seran sanoi mietiskellen ja jatkoi sitten: ” Niin sen täytyy olla.”
    Kolmikko antoi katseensa kiertää surkean näköisessä ympäristössä. Kun he tutkivat hökkelien jäännköksiä tarkemmin, he näkivät selvästi, että liekit olivat niitä nuolleet.

    ”Mitä luulet, luonnollinen metsäpalo, vai jonkin ilkeämmän voiman aikaansaannos?” kysyi Summerganon hiljaa. Tunnelma oli hieman painostava, aivan kuin jokin tarkkailisi heitä. Mutta se oli vain tunne…
    ”Jaa-a, kuka tietää”, mutisi Seran, mutta Kapura pysytteli hetken aikaa aivan hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena. ”Ja olen hieman huolestunut. Tämä paikka ei tunnu turvalliselta, vaikka täällä ei näytä olevan ristin sielua”, Kapura sanoi.
    ”Maailma on täynnä syrjäisiä saaria, villejä petoja ja voimia, joita emme ole kohdanneet. Erämaassa on olemassa mahdollisuus, että kohtaamme jotain, joka ylittää vaarallisuudessaan suuretkin viholliskenraalit”, puhui Summerganon ja hetken aikaa kolmikko tunsi pienen väristyksen. ”Mutta turha meidän on villipetoja pelätä, ne tuskin ovat isokaan tekijä tällä retkellä”, kommentoi Seran ja niink olmikko jatkoi tarpomistaan tällä karulla saarella.

    Taivas oli ikävän harmaa ja iltapäivä oli ilmeisesti pitkällä. Aurinko näkyi harmaiden pilvien läpi valaisematta kuitenkaan piristävästi matkalaisten tietä; kolmikko oli villissä erämaassa kaukana Klaanista. Kolmikko käveli hiljaa sinne tänne. Rennosti, mutta pitäen kuitenkin aseet käsillä. Kapura johti heitä saarella aivan, kuin jokin olisi vetänyt häntä. ”Hassua sinänsä, mutta tässä on oikean seikkailun tunnelmaa”, totesi Summerganon iloisesti ja hämmästeli itsekin innostunutta sanavalintaansa. Mutta juuri kun kolmikon epävarmuus oli vaihtumassa hilpeydeksi, rasahti jossain jotakin kovaäänisesti. He pysähtyivä jännittyneenä.

  • Zairyhin saari 5: Palanut metsä

    Tuntematon saari

    Toat katselivat ympärilleen. Mitään erikoista ei näkynyt. Tai no, maa oli epätavallisen täynnä vihreitä juuria, mutta se todennäköisesti oli vain merkki säännöllisen asutuksen puutteesta.
    ”Aika karu paikka”, Seran totesi.
    ”Älä muuta sano”, Summerganon säesti. ”Mitäs nyt?”
    ”Katsotaan hieman ympärillemme”, Kapura sanoi.
    ”Mikä tuo on?” Seran kysyi ja osoitti erästä puuta. Toat käännähtivät katsomaan sitä päin.

    Ensisilmäyksellä puu näytti täysin normaalilta. Kuten koko muukin saari, sekin oli outojen juurien peitossa. Tarkempi kataus paljasti, että se kasvoi jonkin puusta tehdyn rakennelman päällä.
    ”Mennään”, Summerganon sanoi. Klaanilaiset lähtivät hiljaisena kohti muodostelmaa. Lähemmäksi tullessaan kolmikko huomasi tarkempia yksityiskohtia: Laudoilta näyttävät puiset kappaleet oli naulattu myöskin puisen kehikon ympärille. Rakennelma oli melko varmasti jonkun entinen asumus. Seinissä oli reikiä, mutta ne eivät olleet talon läpi työntyneen kasvuston aiheuttamia.

    ”Täällä on asunut joku”, Seran sanoi.
    ”Ja muitakin”, Kapura sanoi katsahdettuaan syvemmälle viidakkoon. ”Katsokaa!”

    Katsoessaan Kapuran osoittamaan suuntaan Summerganon ja Seran näkivät jotain, jotka olivat luultavasti jonkinlaisen kylän jäänteet. Ensisilmäyksellä he erottivat vain kaksi tai kolme ränsistynyttä mökkiä, mutta puut ja vihreät, paksut juuret peittivät monia melkein kokonaan näkyvistä. Maassa näkyi useita kasoja, jotka näyttivät jäänteiltä ison Rahin hyökkäyksestä tai luonnonmullistuksesta. Tämäkin aukion tapainen paikka oli täynnä kasvustoa.

    ”Näyttää kylältä”, Summerganon totesi.
    ”Tuo on voinut olla nuotiopaikka”, Kapura arveli katsoessaan pientä mutta säännöllisen muotoista ränsistynyttä puupenkkimuodostelmaa, jonka keskellä oli sekalaista puusälää.
    ”Mikä tämän hävityksen on aiheuttanut?” Seran ajatteli ääneen.
    ”Ehkä Rahin hyökkäys… Tai pyörremyrsky… Kenties tämä on ollut sotatanner?” Summerganon pohti.

    Kapura palasi mielessään outoihin uniinsa. Täysi pimeys. Punaista hehkua.

    ”Metsäpalo”, Kapura sanoi hiljaa.

  • Zairyhin saari 4: Saarelle saapuminen

    Meri

    Kapura, Seran ja Summerganon olivat ajaneet pienellä, puisella veneellä jo pari päivää merellä. Matka oli sujunut melko rauhallisesti, sen jälkeen kun Mustekala oli hyökännyt. Mutta kun se oli toennut siitä, että Seran oli heittänyt Sugan miekan päin sen naamaa, se unohti ne ja lähti poispäin. Seran tiesi, ettei tästä tulisi mitään helppoa. Jos hän olisi luullut, että kaikki maailmassa olisi helppoa, hän ei olisi selvinnyt Nynrahin-saaren ulkopuolelle, jolta hänet karkotettiin. Nyt se saari, jolle he seilasivat oli jo näköetäisyydellä. Kun vene ajautui rannalle, kolme hahmoa nousi veneestä ja Seran sitoi veneen maahan.

    ”No”, Kapura sanoi, ”Perillä ollaan”

    Kolmikko otti aseensa esiin, kaiken varalle ja menivät tutkimaan saarta.

    [spoil]Lyhyt, mutta postaan tämän Kapuran käskystä.[/spoil]

  • Zairyhin saari 3: Taistelu mustekalaa vastaan

    Meri

    ”Mitäköhän tässä nyt tekisi”, mietti Summerganon kuumeisesti ratsastaessaan mustekalalla. Mustekalalla. Summerganon oli melkein huvittunut, mutta tilanne oli vakava. Summerganon oli vähllä pudota jatkuvasti, mutta sai tiukalla otteella jopa hillittyä Mustekalaa hieman, tai ainakin häirittyä sitä sen verran, ettei se hoksannut pintaan noussutta Kapuraa, joka ei valitettavasti voinut hyödyntää tulivoimiaan.

    Summerganon joutui irrottamaan toisen kätensä valtavasta rahista, jonka selässä ei todellakaan ollut mukava istua, varsinkaan kun koko ajan oli olemassa riski, että se huitaisee lonkerollaan Sugan selästään. Suga hapuilu vapautuneella kädellään miekkaa selästään ja sai kuin saikin vedettyä sen esiin ja viillettyä rahia hieman. Rahi alkoi huitoa hurjasti tuskissaan ja Summerganonkin lensi mereen. Kapura ja Suga katsoivat nyt, kuinka valtava peto huitoi heidän edessään. Suga oli onnekseen pudonnut aivan veneen vieraan ja sai heitettyä painavat varusteensa veneeseen.

    Sitten kuului Seranin hihkaisu: ”Onnistuin!” Toivo syttyi Kapuran ja Sugan sydämiin, ja teräaseita pelkäävä rahikin epäröi hieman. Se oli haavoittunut, muttei vakavasti ja vihainen se totta vie oli. Mutta se myös pelkäsi.

    ”Nyt on tilaisuus… onko sinulla jotain millä saisit tuon otuksen kanveesiin?”, kysyi Kapura Seranilta. Peto alkoi taas lähestyä venettä ja yksi isku riittäisi tekemänä pakomatkasta vain haaveen. ”Ota varusteideni seaste veitsi ja heitä sillä tuota!”, huikkasi Summerganon peloissaan Seranille.

    Seran teki työtä käskettyä ja otti kätevän, Kapuran takoman kevyen heittoveitsen käteensä ja viskasi sillä otusta joka kiisi hurjaa vauhtia venettä sekä vedessä kyhjöttävää kaksikkoa kohti. Veitsi, joka oli itseasiassa irroitettava teräosa Sugan toisesta miekasta, jonka hän oli jättänyt veneeseen, pureutui jättimäisen Mustekalan kasvoihin ja koska se ei ollut kovinkaan paksua tekoa, upposi se tehokkaasti syvälle ja sai pedon pysähtymään ja lysähtämänä hurjien pärskeiden saattelemaan mereen.

    ”Se tokenee vielä, äkkiä pois!”, Seran huusi kauhuissaan.