Avainsana: Ruki

  • Rukin ensimmäinen työpäivä

    Bio-Klaani

    ”Mistäköhän tuo tyyppi oli saanut noin laadukkaan puukon…”

    Killjoy käveli portaat ylös kuudenteen kerrokseen. Saraji oli pyytänyt häntä viemään hänen tavaransa tämä uuteen huoneeseen. Seitsemäs kerros, Killjoy kirosi sitä ettei ottanut hissiä.

    Saavuttuaan perille, Killjoy avasi oven 600 ja astui sisään. Killjoy hymähti nähdessään Sarajin asunnon. Vain kaksi huonetta, makuuhuone ja olohuone.

    Olohuoneessa oli valmiina yksi nojatuoli ja pieni televisio. Killjoy asteli laitteen luokse ja kytki sen päälle. Klaanin ainoalta kanavalta ei kuitenkaan tullut mitään. Killjoy päätteli sen johtuvan Klaanin studion remontista.

    Killjoy veti Sarajin pienen tarvikekotelon esiin ja asetti sen tämän pöydälle. Tämän jälkeen hän kääntyi kannoiltaan ja asteli takaisin käytävälle. Hän ei kuullut pienenpientä inahdusta, joka kuului kotelosta Killjoyn poistuessa.

    Tällä kertaa Killjoy otti hissin ja palasi takaisin aulaan. Uusi respa-toa oli jo aloittanut työnsä. Ohikulkiessaan Killjoy vilkaisi tämän uuden, selkeästi kokemattoman naispuolisen toan nimilappua.

    ”Ruki, ne hakemukset menevät suoraan Tawalle. Älä turhaan koeta lajitella niitä.”

    Ruki nosti päänsä ja katsoi kohti puhujaa, hän sävähti nähdessään Killjoyn puhuvan hänelle.

    ”K-kiitos ja te olette?”

    ”Killjoy. Oletko uusi?”

    Ruki nyökkäsi. ”Minut palkattiin kolme päivää sitten. Tawa sanoi, että tarvitsemme uuden, koska… koska edellinen k-kuo…”

    Killjoy nyökkäsi. ”Hoidat varmasti työsi hyvin. Muuten, jos tänään puheillesi tulee Saraji-niminen tyyppi, kerrotko hänelle, että tulee Kaja-Wahiin mökilleni. Sinne pääsee suoraan, kun kävelee Gukko-farmilta pohjoiseen.”

    Rüki nyökkäsi ja kirjasi asian ylös. Hän nosti hymyn kasvoilleen, katsoi suoraan Killjoyyn, selvitti kurkkunsa ja asiallisesti ilmoitti: ”Kiitoksia teille ja hyvää päivänjatkoa.”

  • Zakaz 11: Warrek ja Vartija

    Zakaz, sotaherra Warrekin linnake, konferenssihuone
    Sisällissodan kuudes viikko

    Suuressa salissa oli täyttä. Puisilla penkeillä istui kymmeniä skakdeja, jotka puhuivat toisilleen ja vilkuilivat salin eteläpäädyssä sijaitsevaa lavaa. Lavalla seisoi ryhdikkäästi rivissä kaksitoista eriväristä skakdia, jotka tuijottivat yleisöön päin, mutta katsoivat näiden yli. Viimeisenä rivissä seisoi skakdi, jonka päällä oli sinisen ja hopean värinen haarniska. Yksinäinen Vartija piti ilmeensä mahdollisimman neutraalina.

    Yleisön puheensorina keskeytyi, kun keltaiseen ja mustaan haarniskaan verhoutunut skakdi käveli lavalle ja asteli kahdentoista skakdin rivin ohitse, silmäillen näistä jokaista. Tämän skakdin rintapanssarissa oli viisi tähteä. Viimeisen rivissä seisovan skakdin kohdalla kellertävä skakdikenraali hymyili hieman ja kääntyi yleisöön päin.

    ”Terve vain”, kenraali Warrekiksi kutsuttu skakdi sanoi perin epävirallisesti.
    ”Olemme tehneet edistystä viime viikkoina. Paljon edistystä. Ensiksi Denekk. Sitten murskasimme Nektannin pirulaisten etenemisen kaakossa. Ja nyt, eilisen muurinmurtajien ja Tahtorak-ratsastajien jättihyökkäyksen jälkeen olemme käytännössä vahingoittumattomia, kun taas sen sinisen vinosilmän joukot kärsivät satojen miesten tappioita.”
    Warrek osoitti rivin viimeisenä seisovaa sinistä skakdia.
    ”Erityiskiitos Vartija-klaanille, joista yksi on täällä tänään palkittavana.”

    Yleisön eturivissä oli kymmenen Vartijan joukko. He hymyilivät.

    Warrek tuhahti.
    ”Äh, anti olla. Te mitään ylistyspuheita tarvitse. Kukaan rivissä eikä kukaan yleisössä. Soturi taistelee paremmin, kun pää ei ole täynnä k’otajia.”

    Warrek kaivoi pienen pullon esiin haarniskansa taskusta ja avasi sen korkin. Hän kaatoi läpinäkyvää nestettä pienen tilkan kuivaan suuhunsa. Kaikille kävi selväksi, että neste ei ollut vettä.

    ”Mutta kuitenkin. Missä olimme. Ai niin. Nämä kaksitoista soturia ovat osoittaneet olevansa erityisen hyviä vihollisten ampumisen jalossa lajissa ja osoittaneet taktista fiksuutta. Siksipä…”
    Warrek käveli taas rivin ohi. Jokaisen skakdin kohdalla hän pysähtyi hetkeksi ja ripusti kullanhohtoisen mitalin roikkumaan haarniskasta.
    ”…nimitän heidät kaikki eversteiksini. Hyvä homma, pojat.”

    Yleisö ryhtyi taputtamaan raivokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että he olivat tyytyväisiä kahdentoista aseveljensä saavutuksista ja osittain siitä, että Warrek oli luvannut rommia seremonian jälkeen. Ja kun Warrek lupasi jotain, hän piti lupauksensa.

    Tavallista lyhyempi mutta erittäin lihaksikas ja järeä skakdi taputti yleisön eturivissä. Tällä Vartijalla oli sideharsoa olkapäänsä ympärillä. Roqce hymyili.
    ”Hyvä, Vahtikoira.”

    * *

    Zakaz, aavikko
    Nykypäivä

    Makuta Nui ja Guardian ratsastivat armottoman helteen polttamina. Zakazin taivaalla hehkuvat kaksi aurinkoa häikäisivät kaksikkoa ja näiden ratsuja ja sietämätön kuumuus sai molemmat hyvin janoisiksi ja nääntyneiksi. Yksinäinen vesipullo vaihtui ratsastajalta toiselle joka toinen minuutti.

    ”Mukava koti sinulla”, Manu sanoi kesken kaiken. ”Oikein vieraanvarainen.”

    ”Jos puhut niistä aavikkorosvoista, en ymmärrä”, Guartsu sanoi. ”Eivät ne edes ehtineet ampua.”

    ”Eivät niin. Sinä ammuit ensin.”

    ”Hei”, Guardian sanoi. ”Ne olivat vain polvilumpiot. Limanuljaskat selviytyvät kyllä. Ja sinä sait itsellesi revolverin.”

    Manu pyöritteli etusormensa ympärillä pikkuruista Zamor-pistoolia. Makuta ei ymmärtänyt ampuma-aseita. Ne olivat tyylikkäitä, mutta hän ei ymmärtänyt niitä.
    ”Kuinka kauan vielä…sinne, minne haluamme?”

    ”Puoli tuntia”, Guardian vastasi. ”Zakazin tasolla suuri kaupunki. Ja jos nyt on keskipäivä, hän on Kuolleen Ruki-kalan tavernassa.”

    ”Miksi hän on siellä keskipäivällä?” Makuta Nui kysyi.

    ”Hän on siellä aina.”

    ”Ai. Omistaako hän paikan?”

    ”Ei.”

    Hetken aikaa molemmat kuuntelivat ainoastaan ratsujen kavioiden kopsahtelua hiekkaan ja kiveen.
    ”Tulimme siis Zakazille asti tapaamaan juoppoa”, Manu sanoi äänensävy matalalla ja ilme happamana. Guardian vastasi vasta kymmenen sekunnin päästä.
    ”En kiellä.”

    *

    Kuolleen Ruki-kalan taverna
    Sisällissodan kuudes viikko, keskiyö

    Ilmassa oli lievästi sanottuna humalainen tunnelma. Lähiaikojen voitoista ja everstien nimityksestä iloitsevat skakdi-sotilaat heiluivat epätasaisesti edestakaisin ja loiskuttelivat suuria määriä rommia tavernan puulattialle. Huonetta valaisivat ainoastaan kattokruunun kynttilät. Hyvin harva tämän tilan sisällä oli täysin selvin päin. Baarimikkona toimiva vihreä skakdikin oli poikkeuksellisen iloinen ja poikkeuksellisen hitaalla.

    Kenraali Warrek liikkui iloisin virnein sotilaidensa joukossa kuin yksi heistä ja hyräili tunnettua zakazlaista melodiaa. Hän kannusti sotilaitaan laulamaan mukana. Ei kestänytkään kovin kauaa ennen kuin tavernassa kuului humalaisen epävireinen mutta vilpittömän iloinen kuorolaulu.

    Juuri everstiksi nimitetty Vartija istui tiskillä kädessään lasillinen punaista nestettä. Välillä hän joi sitä pienen tilkan, mutta oli poikkeuksellisen selvin päin, kun otti huomioon tavernan yleistunnelman.

    Vartijaa läimäistiin selkään kevyesti ja hän kääntyi katsomaan. Läimäisijä oli Roqce, Vartijan aseveli. Lihaksikas skakdi hymyili väsyneesti.
    ”Terve, ’herra Eversti’!” Roqce sanoi iloisesti. ”Älä kökötä siinä yksin. Liity joukkoon.”

    Vartija oli hetken vaiti. ”En ole oikein koskaan välittänyt tuollaisesta”, hän sanoi naputellen pöytää sormillaan.
    Roqce hymyili.
    ”Hi hi. Herra ’Juon-vain-laatuviiniä’.”

    Vartija hymähti, kääntyi ja läimäisi Roqcea olkapäähän. ”No, ehkä sinäkin oikeasti osuisit johonkin kiväärillä, jos et olisi tuollainen juoppo.”

    Roqce nauroi kovempaa kuin yleensä. Hän pyyhki silmäkulmaansa sormella.
    ”Vielä minä sinulle näytän…” hän sanoi hiljaa. ”mutta oikeasti, onnea. Korkea-arvoisempi kuin minä. En olisi koskaan uskonut. Sinusta kehtaa melkein olla ylpeä, poika.”

    Roqce käveli poispäin Vartijasta ja heilutti tälle kättään virnuillen. ”Siis vain melkein. Kyllä sinussa on vielä paljon korjattavaa. Vuh vuh.”

    ”Vuh vuh”, Vartija vastasi tasaisella äänensävyllä.

    Kenraali Warrek lähestyi baaritiskiä hoiperrellen epätasaisesti. Hän istui jakkaralle suoraan Vartijan viereen tervehtimättä tätä.
    ”Yksi”, Warrek sanoi vihreänkirjavalle baarimikolle heilutellen kättään. ”Jäinen.”

    Tilauksen toteutumiseen kesti viisi sekuntia. Talo tarjosi, kuten aina. Warrek tarttui jääkylmään tuoppiin ja otti hörpyn. Salaman skakdin ylähuulelle jäi massiiviset vaahtoviikset.
    Vartija kääntyi kenraaliaan kohti, katsoi tätä silmiin ja osoitti omaa ylähuultaan teräväkyntisellä sormellaan.

    Warrek ei vaikuttanut ymmärtävän pointtia.
    ”Skakdiksi, poika.”

    ”Viikset”, Vartija sanoi hienovaraisesti.

    ”No skarrarar”, Warrek vastasi hilpeänä. ”Minähän olen aina halunnut sellaiset!”

    Vartija harkitsi hetken, jatkaisiko yrittämistä. Hän päätyi tulokseen, että siitä ei olisi hyötyä.
    Warrek kilisteli lasiaan ja vihelteli jotain. Hetken aikaa hän vaikutti olevan täysin muissa maailmoissa, mutta sitten hän yhtäkkiä avasi keskustelun.
    ”No skarrarar”, Warrek sanoi. ”Sinä olet se tarkka-ampuja. Uusi everstini.” Warrek löi Vartijaa olkapäähän kevyesti. ”Mahtavaa.”

    ”Kiitos, kenraali”, Vartija sanoi vaatimattomasti.
    ”Sano Warrek vain. En ole niin humalassa, että pistäisin jonkun kutsumaan minua sotilasarvolla.”
    ”…kiitos, Warrek.”

    ”Ole hyvä vain”, Warrek vastasi, ”mutta sinun juhlasi tämä on. Ja oikeastaan muidenkin Vartijoiden. Skarrarar, te olette aivan käsittämättömiä. En tiedä, miten linnoitus pysyisi valloittamattomana ilman teitä.”
    Warrek kääntyi Vartijaa päin ja tarkkaili tätä katseellaan.
    ”Poju, olemmeko me nähneet ennen?” kenraali kysyi. ”Näytät aivan pirun tutulta, mutta en ole varma, mistä hitosta voisin tuntea sinut.”

    ”Anteeksi, kenraali”, Vartija vastasi. ”Ylivartija Zakran vaatii, että emme paljasta, missä olimme töissä ennen Vartijoita. Meidät on vaikeampi jäljittää näin.”

    ”Ymmärrän”, Warrek sanoi, ”mutta älä Irnakk vieköön kutsu minua kenraaliksi. Näytänkö minä sellaiselta, joka haluaa nimetä aseita mukaansa?”

    Vartija vastasi kieltävästi.

    ”Hyvä”, Warrek sanoi. ”Mutta nyt, juota tuo punainen litku vaikka lehmälle. Nyt skarrarararar juhlitaan.”

    * *

  • Alkoholismin esiinmarssi

    Kuollut Ruki-kala, taverna Zakazilla

    Warrek kulautti yön viimeisen tuoppinsa kellertävää nestettä, jonka yksi viehkeistä Skakdi-naaraista, joita tässä kaupungissa oli, oli kaatanut hänen lasiinsa. Alkoholi oli alkanut vaikuttaa Warrekin elimistössä ja ex-sotalordi päätti lähteä kotiinsa, selvittääkseen päätään. Warrek maksoi drinkin ja lähti kohti ulko-ovea.

    Warrek hoippui ovelle, ohi sammuneiden Skakdien joiden päällä lenteli kärpäsraheja ja joiden suusta valui kuolaa. Tavernanpitäjä oli tehnyt valomerkin ja tämän vartijat alkoivat heittämään sammuneita Skakdeja katuojaan. Tarjoilu oli loppunut tältä yöltä.

    Warrekin onnistui hoippua portaat ylös ja tämän zakazlaisen kaupungin yöhön. Ilmassa haisivat jätteet joita lojui maassa. Jätteet houkuttelivat kivirottia ja kinlokoita jotka söivät melkein mitä tahansa.

    Warrek pujahti pienelle sivukujalle, hoippuen ja laulaa tirauttaen outoja skakdikielisiä sävelmiä kuten ”Erakken kaakazak werraaken Skakdi Hik” joka tarkoitti ”On hauskaa olla Skakdi Hik”

    Warrek kaatui odottamatta yhteen talojen vierustavalla olleeseen nurin menneeseen roskapöntöön ja hänen naamansa osui mutalätäkköön, jossa oli pienten eläinten luita ja hukkuneita muurahaisraheja.

    ”Phyrryr”, Warrek sanoi, syljeksien mutaa suustaan ja heiluttaen sarvekasta päätään, jolloin mutaa lensi ympäriinsä.

    Warrek ei huomannut että hänen takaansa nousi kaksi nuorempaa Skakdia. Molemmilla oli huivi suun ympärillä ja kädessään elementtipistooli, joka luo käyttäjän elementaalivoimasta luoteja, joita voi ampua viholliseen.

    ”Anne meille rahas juoppo!” ruskea Skakdi sanoi, osoittaen puukollaan ja pistoolillaan Warrekia. Warrek kääntyi, otti miekkansa vyöltään sekä pisoolinsa.

    ”Napero, ei näin hoideta asioita!” Warrek huusi, laukaisten Zamorpistoolistaan tulikuuman zamorammuksen. Isku meni ohitse ja toinen kahdesta ryöstäjästä, se valkoinen, lähestyi häntä tikari ja pistooli käsissään.

    ”Et tainnut osua, wanhus”, valkoinen Skakdi sanoi ivallisesti, iskien jääsäteen Warrekiin. Warrek torjui iskun niukin naukin miekallaan, ja otti taskumatisaan huikan, jolloin hänen silmiensä valo syttyi kirkkaamman punaiseksi. Hän oli saavuttanut sen humalapisteen, joka vaikutti häneen positiivisesti, tehden hänestä mahtavan soturin.

    Warrek loi salamaiskun miekastaan, ja se osui ruskean Skakdin puukkoon, lentäen maahan. Skakdit alkoivat ampua Warrekia pistooleillaan, mutta sotalordi torjui iskut, ampuen kaksikon pistoolikäsiin, jolloin aseet putosivat maahan ja lippaat lähtivät irti.

    ”Häivytään! Ei me tuolta ukolta saada mitään!” valkoinen skakdi huusi, lähtien juoksemaan kujalta, väistellen lätäköitä, kaverinsa kanssa jonnekin yön pimeyteen.

    Warrek oli tyytyväinen. Hän keräsi maasta kaksikon jättämät aseet, laittaen ne vyöllään oleviin taskuihin. Sitten hän siemaili pitkän tovin taskumatisaan.

    ”Taas yksi muisti unohdettu, mutta sainpas hienot lelut”, Warrek puheli itsekseen, jatkaen kujaa pitkin kotiinsa.

  • Me juomme unohtaaksemme menneisyyden

    Kuolleen Ruki-kalan taverna, Zakaz

    Keltamusta Skakdi nimeltään Warrek kittasi jo ties kuinka monetta shottiaan. Hän oli istunut tässä pölyisellä baaritiskillä, jonka alla vilisti kivirottia, ties kuinka kauan. Baarimikko, vihreä Ilman Skakdi, alkoi olla jo ärtynyt Warrekin notkumiseen kuppilassa. Warrek kaatoi shottiaan kuolaiseen, haisevaan kitaansa, jossa näkyi katkenneita keltaisia hampaita ja kaksihaarainen kieli. Pienet happokärpäset lentelivät ympäri tavernaa, jossa oli paljon muitakin Skakdeja. Skakdien sisällissota oli saanut aikaan sen että kuppiloiden pitämisestä oli tullut kannattavaa bisnestä. Traumatisoituneet Skakdit tulivat usein kuppiloihin, kuten Kuolleeseen Ruki-kalaan juomaan traumat pois mielistään.

    Kuppilan perällä, muutama Skakdi pelasi korttipeliä, jonka valkomusta silmälappua kantava Skakdi voitti. Tästä keltavihreä ja oranssimusta Skakdi eivät tykänneet, vaan loivat Happolaavahirviön, joka hyökkäsi voittajan kimppuun, polttaen ja sulattaen tämän tuusan nuuskaksi.

    Tavernanpitäjä tuli essu pällä ja jalkajousi kädessään sättimään toverinsa tappaneelle kaksikolle. Skakdit evät totelleet, joten Tavernanpitäjä laukaisi muutaman teräspanoksen kohti kattoa, jolloin laastia tippui kaksikon päälle. Skakdien naamoista tuli ihan harmaat ja muut humaltuneet Skakdit alkoivat ilkkumaan heille. Tavernanpitäjä potkaisi nöyryytetyt Skakdit pihalle, muiden Skakdien nauraen äänekästä ja räkäistä naurua.

    Warrek tilasi uuden annoksen Tavernanpitäjältä. Hän kulautti sen suuhunsa.

    ”Yksi wanha muisto unohdettu”, Warrek murahti itselleen, kahmaisten hiukan pieniä pähkinöitä kitaansa.

    Tawan torni

    Sheelika rimpuili kahleissaan. Hänelle oli laitettu suukapula ja hänen jalkansa oli kahlittu yhteen. Tawa oli voittanut hänet helposti ja nöyryyttänyt häntä. Rimpuilu ei auttanut joten Sheelika päätti lopettaa yrittämisen ja taipua kohtaloonsa.

    ”Kun ne tulevat hakemaan minua vankityrmiin, karkaan…” Sheelika myhäili ja pieni hymynpilkahdus tuli hänen kasvoilleen.

    Arkistot

    Gahlok Va katseli Arkistorakennuksen ikkunasta Bio-Klaanin linnoitukseen. Linnoituksessa oli tapahtunut paljon räjähdyksiä ja elementaalienergioita oli lentänyt runsaasti viimeisten tuntien ja minuuttien aikana. Nämä räjähdykset olivat havahduttaneet Gahlok Van Rahien luokittelusta ja siirtäneet hänen huomionsa Bio-Klaanin linnoitukseen.

    Pieni sinimusta olento nousi, otti keihäänsä ja oli lähtemässä Klaaniin, kunnes muisti ettei paljoa hyödyttäisi jos vain hän lähtisi Klaanille.

    ”Minun kannattaa ottaa mukaan hyvä ystäväni VezonThunder, alias Vaehran”, hän mutisi itsekseen, pyyhältäen arkistojen B-siiven käytävään A 3045. Kirjahyllyjen lomissa, Punahopeinen Tulen Toa muurasi uusia kiviä seinään, kun pudotti talttansa varpailleen. Joku oli kirkaissut, mutta kuka? Sitä ei Gahlok Va tiennyt, mutta nyt hän oli tulossa ystävänsä luokse.

    ”Bio-Klaanissa tapahtuu jotain kummia. Olen havainnut siellä suuria määriä elementaalienergiahyökkäyksiä, taistelua ja huutoa tämän yön aikana”, Gahlok Va selitti Tulen Toalle.

    ”Sietää tutkia asiaa” Vaehran sanoi, lisäten: ”Siitä voisi tulla hyvä lisä Klaanista käsittelevään artikkeliin.”

    Jättäen taltan ja kipeän jalkansa huomiotta, Vaehran lähti Gahlok Van kanssa kohti Arkistojen etuovea. He pääsivät suht nopeasti puikkelehtimaan Arkistojen käytävillä ovea kohti, koska olivat olleet täällä vuosia lajittelemassa tietoa eri hyllyihin. Muilta arkistoista pois pääseminen olisi voinut viedä ties kuinka kauan, jos henkilö ei olisi kantanut Arthronia tai Suunnistuksen naamiota, Matoria.

    Päätyen suurelle kiviovelle, Vaehran laittoi siihen kulkukorttinsa, ja kiviovi alkoi liukua pois naristen. Gahlok Va ja Vaehran puikahtivat oven raosta ulos ja ovi alkoi liukua takaisin paikoilleen.

    ”Mukavaa tämä Klaanin tekniikka”, Gahlok Va sanoi hymyillen, kun he kävelivät kohti linnoitusta.