Klaanon

Avainsana: Ruki

  • Rautasiivellä 4: Ilokala ja Kivinuija

    SS Rautasiipi

    Positronie tanssi hassussa konehuoneessa, johon sankarikolmikko oli jumittanut itsensä. ”Onko tässä huoneessa ikkunaa?” Kysyi Kala mietteliäänä. Bloszar ja Ruki kääntyivät hänen puoleensa ja mutisivat jotain kielteistä. Tronien hymy laski hieman, mutta sitten hän keksi. Kala sulki silmänsä ja rupesi käskyttämään akvaariotaan. Siinä samassa pienehkö ohjus ilmestyi ja lensi seinää päin. ”YAY! Nyt meillä on ikkuna.”

    Ruki katseli hämmentyneenä tapahtunutta. Mistä lähtien akvaariokaloille on annettu ohjuksia? Bloszar taasen piti tätä hyvin tavallisena. Edes hän ei tiennyt vielä, mitä kaikkea tuosta pienestä akvaariosta voisi löytyä.

    ”Tronny, pystyisitkö sinä löytämään toiset?” Kyseli Blozi.
    Kala avasi silmänsä, teki voltin ja katseli Toaa väärinpäin.

    ”Kyllähän minä.” Kuului telepaattinen vastaus, joka tuntui
    tulevan kaikkialta, sekä ei mistään. Positronie sulki jälleen silmänsä ja alkoi huomattavasti hohtamaan kirkkaammin kuin ennen. Hän oli saanut yhteyden Matoroon.

    Ringring, Kuuleeko Matoro? Kuuntelen.
    Matoro hätkähti pimeydessä. Hän katseli ympärillensä, mutta tullessaan tulokseen, että hänen lähellään ei ollut hyperaktiivisia kaloja, vastasi hän mielessään. Tronie?
    Minäpä minä. Kuului aina niin iloinen telepaattinen ääni.
    Matoro varmistui siitä, että kyseessä oli Tronie. Missä olette?
    Huoneessa, joka on täynnä murskaimia. Minä pidän murskaimista.
    …
    Miksi siellä on murskaimia. Pääsettekö sieltä itse vai pitääkö tulla auttamaan? Matoro pyysi mielessään: Olen Sugan kanssa… siivouskomerossa.
    Tai saattavathan ne olla myös mäntiä ainakin niin tuossa lukee. Mietti Tronie, mutta hätkähti hereille ajatuksistaan ja vastasi:
    Siivouskomerossa? Voimme tulla sinne. Ja muistathan pitää ikkunaa silmällä.
    … mitä sinä tuolla tarkoitat?

    Silloin räjähti lähistöllä oleva ikkuna pienehkö ohjuksen voimasta. Positronie oli räjäyttänyt toisenkin reiän laivan kylkeen.

    7304 oli kuullut räjähdykset ja käski pari miestään tarkistamaan tilanteen.

    ”Älkää jättäkö yhtään henkiin. Tappakaa kaikki jos on pakko”, torakka sanoi. Muut torakat tekivät kunniaa ja lähtivät juoksuun.

    Blozi kuuli torakoiden äänet ja otti pienen laatikon esiin. Se oli todella pieni, ehkä noin sormenpään kokoinen.

    ”Tällä hoiten nuo torakat”, Tulen Toa sanoi.

    ”Se on laatikko. Laatikko. Miten me muka sillä hoitelemme nuo torakat?” Ruki kysyi.

    Blozi avasi varovasti laatikon kannen ja samassa kuului pienen pieni poksahdus ja tuli esiin vähän savua. Savun laskeuduttua Ruki huomasi Blozin käsissä olevan ampuma-ase.

    ”Vanha Zamor-plasmakanuunani. Olenkin kaivannut sitä”, Tulen Toa sanoi.

    Silloin oven takaa kuului ääniä. Torakat olivat löytäneet heidän piilonsa.

    ”Ööh, Tronie? Miten me tuonne ikkunalle pääsemme?” Ruki kysyi Tronielta, joka oli lennähtänyt takaisin.

    Blozi pohti asiaa ja nosti maasta paksun köyden, joka saattaisi kestää heidän painon. Hän ojensi sen Kalaisalle kumppanilleen, joka lensi nopeasti kiinnittämään

    Mutta silloin ovi räjähti ja n. tusina Nazorakeja saapui paikalle. Toa aloitti ampumisen. Monia ammuksia, jotka oli tehty Zamor-palloista osui torakoihin. Kahdella oli erityinen haarniska, joten ne eivät kärsineet vahinkoja toisin kuin muut.

    Silloin Ruki sitoi köyden kiinni erääseen jumittuneeseen mäntään ja rupesi kiipeämään köyttä pitkin. Tulen Toa pidätteli torakoita hetken aikaa, mutta ei kestäisi kauaa. Kahden Nazorakin, jotka olivat ainoana hengissä, oli haarniskaan ei saanut millään vahinkoa.

    Torakat ottivat miekat esiin ja potkaisivat silloin Tulen Toaa. Hän ei lentänyt kauas, mutta Nazorakit saivat hyvän tilaisuuden päihittää hänet miekoillaan. Bloszar ei pystynyt ampumaan, torakat olivat liian lähellä.

    Ruki oli kiivennyt jo kohtalaisen pitkälle, mutta silloin pari torakkaa jättivät Bloszarin ja lensivät räjäytetystä seinästä merelle Veden Toan kippuun.
    ”Ette pääse elävänä pois täältä. Pidämme siitä huolen”, toinen torakoista sanoi mielipuolisella äänellänsä. Ruki yritti pysyä tasapainossa ja vältellä Nazorakeja parhaansa mukaan. Se osoittautui mahdottomaksi.

    Ruki oli jo menettämässä toivonsa, mutta silloin kaksi Jään Toaa astuivat esille ja käyttivät elementaalivoimiaan jäädyttääkseen lentävät nazorakit, jotka putosivat kylmään mereen.

    Summerganon ojensi kätensä Toalle ja auttoi hänet räjäytetystä ikkunasta sisälle.

    Mutta mitä oli tapahtunut Bloszarille?

    Meri, Die Tärtä

    Muuan pitkä Veden Toa, Laagras (joka oli myös yksi Anonymmelin Toa-tiimin jäsenistä) käveli kannella, jossa taistelu alkoi päättyä.

    Siellä siivottiin paljon. Paikkoja kunnostettiin ja kuolleita ruumiita, joita oli yllätykseksi vain viisi, heitettiin mereen. Laagras katseli mastoa. Siinä eräs Tulen Toa sulatti Aerikin tekemää jäämäkeä. Kukaan Tärtäläisistä ei ollut kovin tyytyväinen. Kapina ei ollut koskaan hyvä asia, vaikka voitto tulisikin.

    Laagras meni kannen alle. Paikka oli aika huonossa kunnossa. Seinissä oli reikiä, monet siellä olleet tavarat oli poltettu tai rikottu. Kannen vasen puoli oli selviytynyt kaikista parhaiten ja siellä Anonymmeliä leikattiini. Hänen jalkansa oli joutunut kuolioon, koska luodissa oli jonkillaista myrkkyä. Maan Turaga ei näyttänyt ilmeillään kivun merkkejä, mutta silti kaikki tiesivät, kuinka tuskalias tilanne oli.

    Eräs Tärtäläinen leikkasi Anonymmelin jalan pois ja laittoi tilanne puujalan. Hän ei ollut ilmoittanut asiasta kenellekään. Muut katsoivat häntä ihmeissään, ja silloin Anonymmeli nousi.

    Silloin tyrmäävää kaasua sisältävä pullo lensi huoneeseen ja hajosi lattialle. Viimeiset kaksi kapinallista, joita ei oltu vangittu juoksivat kaasunaamarit päässään ja sieppasivat Kapteenin panttivangiksi. Tärtäläiset olivat yksitellen kaatuneet maahan.

    Kaikki, paitsi Laagras, joka oli ottanut seinästä kaasunaamarin. Hän lähti kapinallisten perään, jotka hyppäävät pois laivasta, tajuton Anonymmeli mukanaan. Laagras juoksi katsomaan meren ääreen ja huomasi, että kapinallisilla oli moottorivene.

    Un-Tak oli lähistöllä. Laagras juoksi hänen luokseen.

    ”Kuule, tarvitsen apua. Kapinalliset sieppasivat Anonymmelin”, Laagras sanoi.

    ”Hyvä on. Seuraa minua”, Un-Tak sanoi.

    Laagras seurasi Un-Takia kannen alle. Le-Matoran otti avaimen esiin ja avasi sillä metallisen oven, jota Laagras ei ollut ennen nähnyt. Siellä oli moottorivene, joka oli todella hyvässä kunnossa.

    ”Tämä tässä on Die Pira, minun moottoriveneeni”, Un-Tak sanoi. ”Vain minulla on avaimet tähän oveen. Edes Anonymmeli ei tiedä tästä, joten pyytäisin, ettet kerro hänelle.”

    Laagras nyökkäsi. ”Miten saamme tämän pois veneestä?”

    Un-Tak hyppäsi Die Piraan, Laagras samoin. Le-Matoran painoi nappia, jolloin puinen seinä avautui ja meri näkyi.

    ”Vau. Onko tämä Die Piran venetalli? Tai mikä lieneekään”, Veden Toa kysyi.

    Un-Tak nyökkäsi ja käynnisti veneen. Se lähti pihalle aukosta ja samalla puinen ovi sulkeutui. Laiva meni siitä juuri ja juuri.

    Kaksikko lähti seuraamaan kapinallisia. Un-Tak rupesi ampumaan niitä raketeilla, kun heidän vene alkoi näkyä.

    Kapinallisten johtaja nousi pois ohjaajan paikalta ja otti ison tykin esiin ja alkoi ampua. Laagras rupesi käyttämään Veden elementaalivoimiaan ja torjui niillä ohjukset. Un-Tak vastasi tuleen raketeillaan ja räiskintä alkoi.

    Kapinallisten moottoriveneen ohjaimissa oleva tärtäläinen yritti päästä eroon Le-Matoranista ja Veden Toasta. Hän ei kumminkaan onnistunut, koska Un-Takin raketit estivät häntä kääntymästä. Pian alkoi sataa ja ukkostaa.

    Un-Tak kuiskasi Laagrasille jotain ja Veden Toa hyppäsi veteen.

    Kapinalliset alkoivat tulittaa vettä, jolloin Un-Tak ampui isoimman rakettinsa, joka osui suoraan kapinallisten johtajaan, joka kuoli heti.

    Laagras silloin nousi vedestä, otti Anonymmelin mukaansa ja ui takaisin Die Piralle.

    Un-Tak ampui kaikki rakettinsa kapinallisten veneeseen. He väistivät ne, mutta silloin Laagras käytti Veden voimiaan ja hukutti kapinalliset.

    Le-Matoran ajoi takaisin Die Tärtälle ja asetti veneensä samalla paikalle. Kolmikko nousi ja menivät kannelle. Anonymmeli oli yhä tajuton. Laiva alkoi palata alkurutiineihin, mutta paljon pienemmällä miehistöllä.

    SS Rautasiipi

    Blozi katsoi torakkaa. Hän huomasi sen haarniskan ja ajatteli, miten voisi voittaa tuon. Sillä oli paksu miekka, joka varmasti pystyi torjua Kivinuijan iskut. Samalla Nazorak ampui häntä jollain laitteella.

    Blozi tunsi jotain. Hän ei pystynyt käyttämään elementtivoimiaan. Nazorak silloin juoksi häntä kohti ja aloitti hyökkäyksen. Hän huitaisi Toaa miekallaan ja samalla potkaisi. Molemmat iskut osui ja Toa kaatui.

    Nazorak katosi häntä ja valmistautui lopettamaan tämän. Samalla toinen torakka, jonka Blozi oli tainnuttanut, heräsi ja otti oman miekkansa esiin. Hänkin valmistatui lopettamaan Toan.

    Bate silloin kamppasi toisen torakan, ja löi toista kivinuijallaan. Hän nousi ja lähti köyden luo. Toinen Nazorak, jonka hän oli kampannut, sai Toan jalasta kiinni ja heitti hänet seinään.

    ”Vaikka 7304 sanoi, että meidän pitäisi tappaa kaikki, minusta voisimme ottaa tämän vangiksi, eikö niin 9876?” toinen torakoista sanoi.

    ”Se kuulostaa hyvältä 9877. Voimme tehdä hänelle mitä vain”, toinen vastasi ja huitaisi miekallaan Baten ruumista. Isku oli kova ja samalla toinen torakka löi häntä päähän jonkinlaisella rautanyrkillä. Torakat alkoivat nauraa, kun Toaa rupesi huippaamaan.

    Blozi ei jaksanut kuunnella tuota, ja löi kivinuijallaan toisen torakan tajuttomaksi.

    Toinen torakka silloin löi miekallaan Toaa, joka torjui sen Kivinuijallaan. Hän samalla potkaisi Nazorakia ja löi nuijallaan päähän. Isku oli niin kova, että torakan pää kirjaimelisesti räjähti. Silloin Bate meni köyden luo ja alkoi kiivetä. Kylmä meri-ilma tuntui ikävältä, mutta Tulen Toa kesti. Kesti köyden toiseen päähän asti ja pystyi kiipeämään räjäytetystä ikkunasta. häntä alkoi taas pyörryttämään.

    ”Pakko… löytää muut…” Bate ehti sanoa, ennen kuin pyörtyi.

  • Rautasiivellä 2: Kaaos kansilla ja käytävillä

    [spoiler=Alkusanat.]Riemuitkaamme Riemusta, hän kirjoitti tästä muutaman pitkän ja työteliään kohdan ja löysi mahtavan musiikin. Eli iso kiitos.[/spoiler]

    BKS Hildemar

    Nazorak 5505 oli arvostettu tovereidensa joukossa. Hän oli hyvä ampumaan ja hallitsi erityisesti tankkien korjaamisen, mutta ennen kaikkea 5505 oli tehokas ottamaan tilanteen haltuunsa ja pitämään päänsä kylmänä. Siksipä hän oli nytkin saanut tehtäväkseen hoitaa laivan varmistamisen johtamisen. Tiedusteluosasto ei tiennyt, kuinka monta klaanilaista oli ollut Hildemarin kyydissä laivan lähtiessä matkaan, joten oli tärkeää lähettää joukko asiansa osaavia Nazorakeja puhdistamaan paikat yllätysten varalta.

    Ja juuri kun 5505 oli katoamassa kannen alle raskain liekinheittimin varustetun ryhmänsä kanssa, hän kuuli kolahduksen. Hän katseli kannella ympärilleen, mutta se näytti tyhjältä.
    ”Hmmm.”

    Hain katse oli melkoisen murhaavanlainen, kun hän katseli ruipeloa Nazorakia, joka kulki hänen vierellään Hain katananoloista miekkaa ylimielisesti heilutellen. Aivan kuin ei olisi riittävästi, että Hailta oli viety säilä pois, hänet oli myös kytketty jonkinlaiseen masiinaan, joka imi hänen kehostaan elementaalivoimat.

    Kehostani, Hai tuumi. Hän kuitenkin tunsi voiman virtaavan jossain muualla. Kanohi Haios.

    Hai osasi kuitenkin hillitä tunteensa, eikä päästänyt virnettä kasvoilleen.

    Matoro.

    Mustahaarniskainen jään Toa kohotti katseensa hämmentyneenä ja pysähtyi paikalleen. Aivan kuin hän olisi kuullut oman nimensä. Matoron takana kulkeva, pistinkärkisellä Zamorilla aseistautunut torakka ei kuitenkaan arvostanut yllättävää seisahdusta, vaan tökkäisi klaanilaista selkään.
    ”Liikettä!”

    Matoron vastaus oli pahan silmän jakaminen mitä vihaisimman mulkaisun muodossa. Tilanne oli näin klaanilaisittain katsottuna kieltämättä ikävänlainen. Hän, Killjoy, Summerganon, Hai, Bloszar, Ruki, Sadje, Hildemarin Matoralaiset ja jopa Tronie olivat useiden piippujen tähtäimessä, ja heitä marssitettiin metallista siltaa pitkin SS Rautasiivelle. Erityisesti Killjoylla näytti olevan vaikeaa, johdot hänen selässään ilmeisesti söivät haarniskasta energiaa, ja ilmeinen taistelukunnon heikentäminen johti myös sangen vaikean näköiseen kävelemiseen.

    Matoro.

    Nyt hän oli aivan varma, että oli kuullut jotain, mutta oppi kerrasta olemaan pysähtymättä. Hän myöskin ymmärsi, mistä äänet olivat tulleet. Vaikka Nazorakein järjestelmä esti heitä käyttämästä elementaalivoimiaan, Kanohi Cencord oli yhä toiminnassa.

    Matoro.

    Hai? Matoro vastasi mielensä sisällä, ja vilkuili ympärilleen. Torakat eivät huomanneet mitään, mutta Hai katsoi häneen.

    Minäpä minä. Huomaatko, nämä ääliöt eivät saaneet naamioita pois toiminnasta.

    Huomaan, jo tästä keskustelustakin. Sitten Matoro ymmärsi. Sinun naamiovoimasi, sehän on…

    Nimenomaan. Nyt vain odotamme sopivaa hetkeä.

    Mieltenvälinen keskustelu kuitenkin keskesi, kun klaanilaiset pääsivät Rautasiipeen. Sotalaivan kyljestä kurottautunut silta johti heidät suurehkoon halliin. Katossa oli tylsännäköisiä loisteputkia, ja se oli kaikin puolin harmaa ja koruton. Kymmenistä, ellei peräti sadoista torakoista koostuva vastaanottokomitea oli kuitenkin huomattavasti prampeampi. Ja tähtäsivät aseillaan klaanilaisia. Hallissa oli jopa muutama torakkain pahamaineinen merikelpoinen tankki.

    Laivaston Nazorakit tunnisti helposti muista torakoista. Niiden vaatetus oli aivan erilainen, ja ennen kaikkea tekstiiliä oli huomattavasti enemmän. Lisäksi erilaisia mitaleita ja arvomerkkejä oli keskivertotorakkaan nähden enemmän, laivaston perinteisiin kuului kokemuksensa esitteleminen ja tärkeältä näyttäminen aivan eri tavalla kuin muuhun yhteiskuntaan.
    ”Jo on. Nämä ovat asuneet niin kauan poissa maan alta, että ne ovat kehittäneet itselleen tyylitajun.”
    ”Vaiti!” kuului kylmä mutta hienostunut ääni halliin ahtautuneen torakka-armeijan takaa. Metallisella korokkeella, paksun panssarilasin takaa seisoi ryhdikkäänä, siniseen viittaan verhoutuneena Amiraali 002. ”Ja voitte lakata haaveilemasta vastarinnan alkamisesta. Päänuppinne ovat yhteensä yli kahdensadan aseen tähtäimissä, ja minua inhottaa ajatus niiden rei’ittämisestä niin… Roiskuvalla tavalla.”

    Torakkajohtaja piti pienen tauon, ja katsahti ulos hallin ikkunasta. ”Sitä paitsi, en minä teitä kaikkia edes tahdo hengiltä.”

    ****

    5505 lähestyi laivan kannen takaosaan kiinnitettyä ilmatorjuntatykkiä. Hitaasti, askel askeleelta ja kiväärillä osoitellen hän sitä lähestyi. Ja kaiken aikaa 5505 kuulosteli parhaansa mukaan, josko pienen pieni kolahdus oli tosiaan lähtenyt tykistä.

    Kun hän sitten saapui suuren tykin tykö, hän käänsi piipun itseään kohden. Harmaa tulen toa virnuili hänelle. Troopperilla oli hauskaa.
    ”Mit-”
    ”Terve.”

    FLOOOOAASSHMMMWHAAMMIE!

    Sopiva hetki?

    Poikkeuksellisen.

    Valtavaa merialuetta koskeva tärähdys sai suurimman osan hyönteisjaloilla kävelevistä torakoista horjahtamaan. Vain hetkeksi aseet laskeutuivat. Se hetki oli Klaanilaisille tarpeeksi. Hai toimi salamannopeasti ja tämän käsistä ruiskusi paineella suihku vettä suoraan elementtivoimia hallinneeseen koneeseen. Toa virnisti täysosumastaan ja yhdellä kädenheilautuksella vesi jäätyi koneiston sisään. Naamiovoimiaan kiitäen Hai katsoi, kun laite meni oikosulkuun ja se savuten hajosi jäänsekaiseen kasaan.

    Killjoyn haarniska päästi oudon kumahtavan äänen. Samanlaisen, kuin sammutettu generaattori saadessaan uutta virtaa. Metsästäjä huokaisi helpotuksesta, repäisi johdot irti selästään ja ensi töikseen nappasi käsiinsä pukunsa sisään piilotetut miekkojen kahvat. Joyn huudahdus tavoitti kohteensa ja Matoron ja Summerganonin kädet nappasivat kahvat ilmasta. Ionikatanoiden terät hulmahtivat päälle kaksikon alkaessa avustaa muita, heidän omia aseitaan kantavien Nazorakien metsästyksessä.

    Klaanilaisten vierellä kulkeneet Nazorakit kaatuivat nopeasti Matoron ja Summerganonin iskuihin, mutta hallin sadat yksilöt alkoivat toeta tärähdyksestä. Klaanilaisten väliin hajautuneet Hildemarin miehistön jäsenet huomasivat ongelman ensimmäisenä. Nyt oli kiire. Tällä aikaa Bloszard oli saanut aseensa käsiinsä, suojaten nyt urheasti vielä asettaan etsivää Haita. Ruki yritti vetää Sadjea mukanaan, pitäen itsensä tiiviisti muun joukon mukana.
    Klaanilaisten uusi taistelutarmo tyrehtyi kuitenkin pian, satojen aseiden kalinan kaikuessa vain miltei kaaokseen puhjenneessa hallissa.

    Klaanilaisilla oli aseet, mutta lukemattomien piippujen tähdätessä heitä, joukkio lamaantui yhteen tiiviiseen ryppääseen. Klaanilaiset eivät ehtineet pakenemaan käytäviin ajoissa ja nyt Amiraali taputti panssarilasinsa takaa hymyillen. ”Mitä minä juuri sanoin… Klaanilaiset, aina niin uhmakkaita ja itsevarmoja. 200 asetta minä sanoin. 200.

    Punainen käsi tarttui joukon etummaiseksi päätyneen Matoron olkapäähän ja siirsi tätä hieman, päästääkseen Metsästäjän kävelemään tämän ohitse. Killjoy astui koko joukkion eteen salin suulle. Kaikki torakat tähtäsivät nyt häntä. Amiraali myhäili tyytyväisenä. ”Kas, onko meillä ensimmäinen luovuttaja.”

    Killjoy hekotti konemaista nauruaan. ”Katsos Amiraali. Me olemme laivassa. Laivassa, jonka sisällä on iso halli. Me olemme sen hallin ja käytäviin johtavan oviaukon rajalla. Seuraa arvoitus: Minkä virheen sinä teet?”

    Nazorakien ilme ei värähtänyt, vaan koko halli jatkoi edelleen Killjoyn tähtäämistä. Amiraali kurtisti kulmiaan, mutta Joy ei antanut tälle aikaa vastata. ”Minäpä kerron: Ensiksi sinä et huomannut, kun puoli porukkaa käytti hyvän tovin tuon pienen välikaton jäädyttämiseen.”

    Hai, Matoro ja Summerganon virnuilivat. Nazorakien aseet pysyivät tanassa, mutta monen pää harhaili pieneen osaan kattoa, joka tosiaan oli umpijäässä. ”Toiseksi”, Killjoy kajautti, ”Teillä on vastassa sotilas, jolla on… ohjuksia.

    Killjoyn olkapäihin upotetut ohjuspatterit kohosivat sileistä hartioista ja pihahduksen saattelemana molemmat saattoivat yhdet ohjukset matkaan. Pirstaloiva räjähdys kajahti halliin, peittäen raivosta huutavien Nazorakien karjunnan ja Zamor-kiväärien tulituksen.

    Koko klaanilaisjoukkio juoksi, juoksi kohti käytäviä katon romahtaessa suoraan käytävän ja hallin väliin, juoksi kauemmas vihamielisesti laulavien aseiden piipuista. Ennen kuin romahdus sinetöi Nazorakit kokonaan toiselle puolelle, osui muutama Zamor kohteisiinsa. Killjoy ja Suga oliat kuitenkin kumpikin kyllin väkeviä kestämään osumansa, ja klaanilaiset juoksivat kaaoksen saattelemana kohti laivan sisäosia. Kapeassa käytävässä akvaario kainalossaan juokseva Bloszard jäi jälkeen. Hai ja Ruki tajusivat tämän ja jäivät auttamaan toveriaan. Muu joukkio juoksi. Matoranien ja sotureiden muodostama hajanainen joukkio ei voinut pysähtyä. Tämä johti ongelmiin. Matoron johtama porukka jatkoi suoraan eteenpäin, samalla kun Killjoy harppoi intuitionsa mukana risteyksestä vasemmalle, kohti portaita. Hajanainen Matoran-joukko ja Sadje takanaan, Killjoy toivoi portaiden tuovan hänelle onnea.

    Pakomatka vihollisen käsistä oli alkanut.

    Troopperi mönki esiin ilmatorjuntatykistä. Hän katseli työnsä jälkiä: Lieska oli räjäyttänyt muutaman torakan liekinheittinten säiliöt, jotka olivat räjäyttäneet muutaman torakan liekinheitinten säiliöt. Hildemarin kansi oli tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa, mitä nyt pieni reikä ja leviävät liekit hieman epäestetisöivät tilannetta. Jälkimmäisestä ongelmasta tulen Toa kuitenkin pääsi helposti eroon imemällä tulen itseensä.

    Harhautus varmaan toimi, hän tuumi toivoen tovereidensa parasta. Seuraavaksi tuli itse päästä tilanteesta erossa. Hildemarille jääminen ei kävisi päinsä, koska torakoille ei saanut antaa pienintäkään syytä upottaa arvokkaassa lastissa olevaa alusta.

    Siksipä klaanilainen latasi varsijousensa ja ryntäsi metallisiltaa pitkin kohti SS Rautasiipeä, tietämättä kunnolla itsekään, mihin pyrki.

    ***

    Nazorakit latasivat aseitaan vihaisenä. Klik klik klik ja klik. Sireenit alkoivat ulvoa ja valot välkkyä. Torakkamassat heittivät viittansa selkäpuolelle, kompastuminen ei tulisi kuuloonkaan. Nazorakit menivät muodostelmiin, ja aloittivat järjestelmällisen poistumisensa salista.

    SS Rautasiiven metallilattia kolahteli lukemattomien torakanjalkojen iskiessä sitä tasaissa marssitahdissa. Merkillisen näköiset meritankit lähtivät majesteetillisesti vyörymään kohti suurta tavarahissiä. Ainakaan kannella klaanilaiset eivät muodostuisi ongelmaksi.

    ***

    Sadjen naama oli jo aivan punainen juoksemisesta. ”Hidasta… hidasta, minä en… pysy tahdissa.” Killjoy huokaisi ja pysähtyi pudistellen päätään. Klaanilainen nosti yhdellä rivakalla heilautuksella munkin selkäänsä ja jatkoi hermostunutta juoksuaan. Portaat olivat vain johtaneet ylempään, miltei identtiseen kerrokseen ja nyt Killjoy, Sadje ja neljä Hain miehistön jäsentä, yrittivät paikantaa tietä ulos täydestä vauhdistaan.

    Ovi ovelta, käytävä käytävältä joukkio juoksi puhumatta sanaakaan. Joyta kalvoi käytävien tyhjyys. Minuutin kestäneen päättömän juoksentelunsa aikana he eivät olleet törmänneet ainoaankaan Nazorakiin. Käytävän päässä oli jälleen ovi ja Killjoy potkaisi sen edellisten tapaan auki. Metsästäjä jatkoi juoksuaan huomaamatta vastaantulevaa kiitävää hahmoa. Metalli kolahti ja molemmat löysivät itsensä maasta.

    Hai piteli päätään ja tajusi pian, mihin oli törmännyt. Killjoy oli saanut itsensä jo ylös ja kampesi nyt tyhjästä ilmestyneen Hain puoliväkisin jalkeille. ”Missä on Ruki? Luulin, että hän jäi sinun kanssasi?” Hai pudisteli päätään: ”Alakerran hälytykset käynnistyivät pian jäätyämme teistä jälkeen. Joudimme erkaantumaan toisistamme. Hän on jossain Blozin ja Tronien kanssa.” Maassa makaava, melkein Joyn alle rusentunut Sadje kömpi pystyyn, käännellessään päätään vainoharhaisesti ympäriinsä. ”En haluaisi keskeyttää, mutta meillä taitaa olla pienoinen kiire.”
    Hai nyökkäsi ja Killjoy viittoili Matoraneja jälleen seuraamaan.

    Kesken viittoilunsa, Killjoy yllättäen ähkäisi ja lysähti polvilleen maahan. Joukon takaa kaikui askeleita ja matalaa hörötystä. Roteva, selkeästi muita tovereitaan rotevampi Nazorak hymyili savuava energia-ase kädessään, tämän takana noin seitsemän rivisotilaan tarkkaillessa tilannetta sivummalta.

    ”Iso kaveri, kaatuu noin helposti. Te klaanilaiset olette paljon heikompia kuin mitä meille on väitetty.” Rotevan, käytävän päässä seisovan Nazorakin äänestä paistoi halveksunta. Hain katse harhaili Torakan savuavasta aseesta Killjoyn selkään. Maahan lyyhistyneen Metsästäjän haarniskaan oli ilmestynyt musta läiskä, joka kärytti ilmaan ruostunutta hajua.

    ”Yksi, pienen pieni lamauttaja-ammus ja tämä sankari on maassa”, vilpitön nauru alkoi sekoittua Nazon puheeseen, ”ja nyt vastassa vain Toa ja muutama Matoran. Voi, jos vain olisitte pysyneet hiljaa.” Hai nosti säilänsä Killjoyn suojaksi, viittoillen Matoraneja piiloon taakseen.” He olivat jääneet kiinni vihollisen laivassa, nyt jo toista kertaa. Hai ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne näytti liian epätoivoiselta.

    ”T-tuo ei ollut energia-laukaus.” Killjoyn ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut pitkän putken päästä. Metsästäjän raajat liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Aivan kuin hänen puvustaan olisi tullut yllättäen valtavan painava. ”…se, se oli rajatun alueen EMP-laukaus.”

    Hain kasvoille nousi virne. ”Vai niin, no tämähän meni mielenkiintoiseksi.” Toa alkoi ottaa hitaita askelia rotevaa vastustajaansa kohti. Torakan virne oli vaihtunut hämmennykseen. Tämän käden vapisivat nyt aseen ympärillä. Hai virnisti leveästi. ”Hieno bluffi, mutta sinä taidat ymmärtää, että minä olen Toa ja sinulla on minua vastaan EMP-pistooli. Iso kaveri, kaatuu näin helposti.”

    Nazorak huusi kauhusta, kun tyhjästä ilmestynyt jää alkoi levitä hänen jalkojaan pitkin. Muutama sekunti ja äsken niin uhmakas Nazorak oli jäätynyt patsaaksi. Säälimättömästi tämän toverit alkoivat ampua tietään tämän Klaanilaisten eteen jääneen tukkeen lävitse. Jäätyneet raajat lohkesivat irti ja Zamor-laukaisimet rei’ittivät hitaasti Nazorakia palasiksi. Hai kumartui kaatuneen toverinsa puoleen. ”EMP:n poistuminen kestää… tarvitsen kolme minuuttia järjestelmien uudelleenkäynnistämiseen.” Hai kiroili. Kolme minuuttia ja Nazorakit pääsisivät läpi muutamassa sekunnissa. Sadje koputti Hain olkapäätä, hänellä oli idea.

    Amiraali kiroili mielessään käyttäen kaikkia vahvimpia torakankielisiä ilmaisuja ja muutamaa skakdinkielistäkin. Ilmeisesti hän oli neuvotellut liikaa Gaggulabion kanssa.

    Tilanne oli torakan laivaston johtajan silmissä katastrofi. Yksinkertainen vangitseminen oli levinnyt täysin käsistä. Ajatuksissaan Amiraali syytti kaikkia tahoja: saamattomia laivaston torakoita, Kenraalia, joka oli vaatinut SS Rautasiiven osan kalustosta poistamiseen koulutustilojen tieltä ja jopa tiedustelua liian vähästä informaatiosta BKS Hildemarin miehistöstä. Mutta kaiken tämän joukossa hän ymmärsi olla vihainen itselleenkin. Hän oli ottanut liian suuren riskin saada klaanilaiset tajuissaan vangittuna.

    Nyt hän nilkutti metallisen jalkansa kanssa niin lujaa kuin pääsi kohti komentosiltaa kauniisti ja mahtipontisesti sisutettujen laivan yläosan käytävien halki. Amiraali ohitti muutamia patsaita ja tauluja, kunnes lopulta pääsi kierreportaikolle, ja alkoi vaivalloisesti kapuamaan ylös eriparisten jalkojensa kanssa.

    Sitä paitsi kuka mäntti lähetti liekinheittimin varustetut sotilaat putsaamaan Hildemaria?

    Bloszar kalaisen kantamuksensa kanssa veti paksun metallioven takanaan kiinni, juuri viime hetkellä ennen kuin Nazorakien liipasinherkkä partio sai näköyhteyttä klaanilaisiin. Huoneeseen muutamia sekunteja sitten tullut Ruki taputti Bloszaria olkapäälle.

    Tulen Toa kääntyi ympäri ja katsoi Rukin osoittamaan suuntaan.
    ”Onko tuo…”
    ”…ainoa ovi. On.”

    Tilanne olisi sinänsä ollut aivan hyväksyttävä, mutta valtava konehuone oli koneisa huone. Erilaiset männät ja rattaat ja merkilliset liikkuvat osat muodostivat lävitsepääsemättömän esteen. Ilmeisesti tätä kautta ei ollut tarkoitus liikkua. Massiivisen huoneen seinät olivat mustat ja kaapelirykelmien peitossa. Koko tilan keskiosa oli koneiston peitossa, jättäen sen kummallekin puolella vain muutamien neliömetrien kokoiset alueet, joissa kykeni oleilemaan tulematta jauhetuksi tohjoksi.

    No, asiat voisivat olla huonomminkin, kumpikin Toa kuuli päässään yllättävän pirteään sävyyn. Kukaan meistä ei ole villiintynyt Nui-Jaga jolla on vesikauhu ja joka haisee pahalle ja täällä on ihan miellyttävän viileää.

    Bloszar ja Ruki loivat toisiinsa epäuskoiset katseet. Positronie hymyili urheasti akvaariossaan.

    Jäädytettyä käytävää pitkin kiitävä, maassa liukuva punainen Metsästäjä sai toimia kyytinä Matoraneille. Hain työntämä eriskummallinen kelkka kiisi pitkin laivaa huumaavalla vauhdilla. Killjoy ei sanonut mitään. Hänen keskittymisensä oli järjestelmiensä palauttamisissa.

    Yksi miehistön jäsenistä huudahti. Porukan vasemmalla puolella oli aiempia huomattavasti isommat kaksoisovet. Hai pysäytti kelkan ja avasi ovet. Toivon pilkahdus palasi. Portaat, jotka johtivat suoraan kannelle. Matoranit tuulettivat hiljaa, Hai auttoi Killjoyn pystyyn: ”Sinun olisi parasta pystyä toimimaan. Kohta rytisee.”

    ”Missä pirussa me olemme?”

    Matoro mielsi Sugan kysymyksen kovastipaljon oikeutetuksi. Kaksikko oli juossut halki sotalaivan käytäviä Onu-Matoran Lignok Sugan olkapäällä keikkuen jo eksyksiin asti, mutta tämä huone herätti heidän huomionsa. Klaanilaiset olivat jonkinsorttisen valvontahuoneen sisällä, ja suurten panssarilasien takana näkyi koulutustilalta näyttävä halli. Halli, joka oli riittävän iso sisältämään vähän suuremmankin kylän. Käytävät ja ampumaradat ja merkillinen sisämetsä muodostivat oman pienen maailmansa. Valvontahuoneen tarjoamasta ylävinkkelimäisestä perspektiivistä kolmikko näki vain muutaman Nazorakin liikuskelevan tilassa.
    ”Olenko se vain minä…” Matoro aloitti epäröiden ”…vai ovatko nuo isompia kuin torakat yleensä?”
    ”Et ole vain sinä”, Suga vahvisti. ”Isoimpia ötököitä joita olen nähnyt, ja minä olin sentään mukana Operaatui Älykäskö Zeppeliinissä.”
    ”Ei hyvältä näytä”, Lignok sanoi enemmän itselleen kuin muille väsyneellä äänellään.

    Silloin huone täyttyi puheesta. Puhujan puheesta erottui selvästi torakoiden korostus, ja äänensävy oli vihainen.
    ”Klaanilaiset! Luovuttakaa suosiolla, sillä ette voi loputtomiin asti paeta. Me olemme Na Zora.”
    ”Minusta Te Zora olette osoittaneet sen verran lahjakasta esimerkkiä meidän kiinnisaamattomuudestamme, että voisitte antaa meidän vain mennä!” Suga heitti takaisin, tietäen kuitenkin ettei megafoni omannut korvia.

    Ovea kuitenkin taottiin sen verran voimakkaasti, että klaanilaiset päättivät suorittaa poistumisen. Juuri ennen kuin Suga murskasi onnekkaan ulkoilmaan johtavan ikkunan, Matoro sai idean. Hän nappasi komentopöydältä kasan levykkeitä ja paperia, kiskoi seinältä pari karttaa ja otti mukaansa kaiken muunkin, minkä voisi arvella sisältävän jotain tärkeää. Hän nappasi ne Lignokille, joka sulloi ne olkalaukkuunsa, ja sitten kolmikko rymisteli ulos ovesta.

    Paitsi että ei rymistellytkään, sillä torakat saivat juuri huoneen oven auki, ja tulituksessa Matoron oli pakko heittäytyä välittömästi nappuloiden peittämän metallinharmaan komentopöydän taakse piiloon.

  • Rautasiivellä 1: Merivangit

    BKS Hildemar

    Miltei kaikki olivat nousseet kannelle. Ainoastaan Troopperi Matoralaiset Sadje, Lignok ja Merkel olivat Hildemarin sisätiloissa. Tunnelma oli kireä ja kaikki olivat hiljaa. Summerganonin koura puristui huotrassaan lepäävän miekan ympärille, kun hän katsoi horisonttiin. Muutkin tuijottivat samaa, pohjoisesta lähestyvää rakennelmaa.
    ”Onko se-” Hai aloitti epäuskoisena, mutta sai vastauksen kesken lauseen.
    ”On”, Matoro totesi, ja hengitti raskaasti. ”Muistakaa, ei sanaakaan Nimdasta. Ei minkään painostuksen alaisena.”
    ”Emmekö voi vain, tiedättekö, viilettää pakoon. Hildemar on aika ärhäkkä peli?” miehistöön kuuluva Le-Matoran Olkar elätteli toivoa.
    Killjoy loi pieneen hahmoon täysin ilmeettömän katseen. ”Emme.”

    Matoro loi katseen koko joukkioon. ”Ei sanaakaan Nimdasta. Ei missään olosuhteissa.”

    Muut hyväksyivät Matoron sanat hiljaisina, ja katsoivat, kun SS Rautasiipi lipui horisontista kohti Hildemaria.

    –

    Amiraali 002 katsoi panssaroidun ikkunan läpi sinisen ja hopean kaikissa eri sävyissä välkehtivää merta. Suuren veden keskellä oli yksi kiinteä piste. Se oli laiva. Ja vaikka se näkyi vielä pienenä, olivat SS Rautasiiven ammattitaitoiset tutkankäyttäjätorakat jo tunnistaneet aluksen. Se oli BKS Hildemar.

    Ja jos me näemme tuon purtilon, täytyy heidän nähdä tämä sotalaiva, Amiraali ajatteli. Sitten hän kääntyi kohti komentosillan torakkamiehistöä.
    ”Valmistelkaa laivanvaltausosasto.”

    –

    Bloszar laski kätensä Positronien akvaarion päälle, ja katsoi vihaisesti alati lähestyvää Nazorakein lippulaivaa. Koko hänen olemuksensa viesti puolustustahtoa. Kukaan ei koskisi hänen ystäväkalaansa. Sinisen akvaarion asukki itse näytti hämmentävän tyytyväiseltä, kun otti huomioon että lähimerien suurin sotilasasia tulla körötteli sangen sutjakkaa kyytiä kohti heidän sijaintiaan, eivätkä hei oikein voisi paetakaan, Rautasiiven tykit kantaisivat helposti tänne asti.

    Hai katsoi Bloszaria, ja pudisti pienieleisesti päätään. Nazorakein sotalaiva voisi räjäyttää heidät sekunneissa ilmaan, jos klaanilaiset tekisivät yhdenkin väärän liikkeen.

    Kun Rautasiipi oli enää sadan metrin päässä ja peitti suuren osan taivaasta, oli Ko-Matoran Korekin pakko ottaa rauhoittavasti Rukia kädestä. Sinisen Toan hengitys ei kuitenkaan tasaantunut, vaan tämä katseli pelokkain silmin lähestyvän aluksen valtavia tykkejä ja sen kannen laidoilta katselevia satoja aseistautuneita Nazorakeja.

    Lopulta valtava sotalaiva lopetti etenemisensä ja pysähtyi. Klaanilaiset Hildemarin kannella katselivat täysin vaitonaisina SS Rautasiipeä. Nazorakein laivaston ylpeys oli auringon kimalluksessa komea, mutta uhkaava näky. Se ei ollut ainoastaan pitkä kuin mikä, vaan myös korkea ja sen komentosilta näyttikin ulottuvan alhaalta, Hildemarin kannelta katseltuna siniseen taivaaseen asti. Sotalaivan kyljissä oli metallisia kotka-rahin siipiä muistuttavat koristeet, mutta muuten valtavan aluksen koristukset muistuttivat sen torakka-arkitehdeistä: Keulan Nazorakinhampaat, komentotornin tuntosarvet ja koko laivan perän peittävä, metallinen torakka-kuori eivät varmastikaan jättäneet kenellekään epäselväksi, keiden veren voimin oli merellinen sotilasmahti rakennettu. Kaiken kaikkiaan alus oli suurempi kuin useimmat lähisaarten kaupungeista, ja nyt se tuntui meren tahdissa hitaasti keinuessaan hengittävän raskaasti kuin valtava merihirviö.

    Klaanilaisten katseissa oli silti uhmaa, ja he asettautuivat riviksi Hildemarin kannelle.
    ”Muistakaa,” Summerganon mutisi vieressä seisovilleen. ”Nuo ovat vain ötököitä. Allekirjoittanut itse on listinyt niitä enemmän kuin jaksaa muistaa, eikä tilanne ennenkään ole ollut erityisen reilu. Joten antaa tulla rääpäleet, toveri Sugamustus on ihan Karzahnin valmis, älkää suotta odotuttako!”

    Hetken oli aaltojen liplatusta lukuun ottamatta täysin hiljaista, ja sitten se tapahtui. Valtava silta työntyi Rautasiiven kyljestä ja rysähti BKS Hildemarin kannelle. Samassa pienen höyrylaivan kansi olikin täynnä aseistautuneita torakoita, jotka osoittelivat klaanilaisia aseillaan. Kukaan sankareista ei tehnyt elettäkään estääkseen invaasiota, sillä monet Rautasiiven heihin kohdistetuista tykeistä olivat isompia kuin Hildemar itsessään ja rauhoittivat tilannetta tehokkaasti.

    Matoro katseli, kun hänen aseveljensä ja ystävänsä riisuttiin aseista. Hänen olisi tehnyt harvaa asiaa niin kovasti mieli kuin tarttua miekkaansa ja sivaltaa lähimmiltä torakoilta päät kahtia ja jatkaa hommaa muutamalla jääsirpillä, mutta nyt taistelu ei tullut kysymykseen. Siitä aiheutuisi vain kasa kuolleita klaanilaisia ja yksi Nimdan siru meren pohjassa, tai vielä pahempaa, Allianssin kynsissä. Nyt hän tyytyi vain katsomaan vihamielisesti kypäräpäistä Nazorakia, joka tarttui hänen säiläänsä ja veti sen pois hänen hyppysistään. Torakka näytti hieman pelokkaalta, mutta se ei ollut mitään verrattuna niihin hyönteissotureihin, jotka riisuivat Killjoyta aseista. Ensinnäkään ne eivät tienneet, kuinka poistaa kyborgiselta punahaarniskalta tämän piilotettua arsenaalia, ja toisekseen klaanilaisen tuijotus sai muutaman Nazorakin kirjaimellisesti tärisemään pelosta.

    Siihen Matoron havainnot sitten hetkeksi katkesivatkin, kun hän tunsi piston selässään ja pian toisen ja kolmannenkin. Näkökenttä mustui sekunneiksi, kunnes palasi huminan saattelemana. Seuraavaksi hän tunsi kahleen kaulassaan, ja sitten..

    Voimattomuus. Mitä tapahtuu? On niin kovin heikko olo.

    Mustahaarniskainen jään Toa katseli ympärilleen. Myös Summerganonin, Hain, Killjoyn, Rukin ja Bloszarin selkiin iskettiin sarja johdollisia piikkejä, ja heti perään valoin varustellut kahleet kiinnitettiin heidän kauloihinsa. Laitteista kulki johdot suureen pyörillä kuljetettavaan laitteeseen, joka hurisi kovaan ääneen. Matoro katsoi kauhuissaan, kun hänen kumppaneidensa sydänvalot hohtivat vain pienellä teholla. Myös heidän koko olemuksensa tuntuivat astetta harmaammilta.

    ”Elementaalivoimat”, Ruki henkäisi. ”En tunne niitä enää. En tunne… Merta.”

    Eräs Nazorak kuitenkin vaiensi veden Toan hutkaisten tätä metallisen Zamor-kiväärin piipulla. Toinen, monin mitalein varustettu torakka avasi ruman kitansa.
    ”Vaietkaa. Ja valmistautukaa.” Nazorak hähätti ikävän kuuloisesti, ja vastasi Hain kohonneisiin kulmiin neljällä sanalla.
    ”Amiraali tahtoo tavata teidät.”

  • Hildemar 13: Hiljainen hetki Hildemarilla

    BKS Hildemar

    Killjoy naputteli kypäräänsä, pitäen silmiään tiukasti suljettuna sen takana. Jomotus oli palannut ja Joy yritti parhaansa mukaan pitää tajuntansa selkeänä. Yksi laivan Matoraneista joutui litistämään itsensä hyvin kapeasta välistä, Metsästäjän jäätyä kaikessa massiivisuudessaan ruumaan johtavaan portaikkoon.

    Joy veti syvään henkeä ja jatkoi astelemistaan ylös. Hän tiesi mitä hänen päänsä jomotus tarkoitti. Häntä yritettiin varoittaa ja Joy kykeni vain arvailemaan mistä. Noustessaan portaita pitkin kannelle, hän kiitti onneaan, että he matkustivat höyryaluksella. Vuosien aikana Killjoy oli oppinut vihaamaan purjeveneitä ja niiden epävakautta. Höyrylaivan olemassaolo toi vain pienen valonpilkahduksen muuten niin synkältä tuntuvaan tehtävään.

    Miehistön ja tiimin jäsenet tuntuivat kaikki yleisesti ottaen hyvin luottavaisilta. Ainoastaan Matoro oli tunnostanut hieman normaalia varautuneemmaksi. Siitä Killjoy oli huojentunut. Hän tunsi itsensä tarpeeksi vainoharhaiseksi jo muutenkin. Hän huomasi Matoron ja Summerganonin uppoutuneena keskusteluun sivummalla. Hän itse asteli kuitenkin aivan laivan perälle, nojaillen kaiteeseen, tuijottaen samalla vähitellen kaikkoavaa Klaanin saarta.

    Metsästäjän mieli oli täydessä kaaoksessa. Loukkaantumisissa oli ollut se hyvä puoli, että hän ei ehtinyt murehtimaan mitään. Nyt hän kuitenkin tajusi jälleen ajatustensa määrän. Hän oli unohtanut Metsästäjien hallussa olevan entisen sotajoukkonsa, hän oli unohtanut läheistensä kuolemat. Hän oli jopa unohtanut tappaneensa verivihollisensa ja korruptoituneen isähahmonsa… Ensimmäistä kertaa vuosiin Joy epäili omia motiivejaan. Oliko se, mitä hän teki, okein? Metsästäjät halusivat hänet, hullu Nazorak vainosi häntä, tuntemattomat tahot penkoivat hänen kotiaan ja siitä huolimatta hän vain jahtaa omia tavoitteitaan…

    Tässä tilanteessa hän olisi kysynyt Visokilta. Hänen kanssaan hänen ei tarvinnut sanoa mitään ääneen, tuntui vain, kuin omat ajatukset vastaisivat. Sen kaiken tilalla Joy sai nyt vain päänsärkyä… Hänellä oli mennyt paremminkin. Metsästäjä huokaisi syvään ja ryhtyi tuijottelemaan mekanisoituja käsiään.

    ”Jos edes voisin tehdä asiat omana itsenäni…”

    ”Se kuule on ihan sinun oma kätesi, tiesitkös.”

    Joy hätkähti. Hän ei ollut tajunnut sanoneensa viimeistä lausetta ääneen. Hän kirosi päässään ajattelemattomuuttaan ja seurasi sitten, kun sininen Toa asteli hänen vierelleen, ryhtyen nojailemaan samaiseen kaiteeseen, tuijottaen merelle. ”Älä välitä, minullekin käy tuota.”

    Killjoy hymähti, pitäen katseensa tiukasti horisonttiin vähitellen katoavassa luodosta. Ruki katseli Joyta hetken, mutta päätti sitten kääntyä katsomaan samaa pistettä, mitä nolostuneen oloinen toverinsakin. ”Sinä ajattelet liikaa. Sen näkee, elekielestä.” Joy ajatteli asiaa. Hän tajusi ajattelevansa liikaa, kun hän ajatteli liikaa liikaa ajattelemista… hän kuvitteli jo Paacon tekemässä aiheesta jotain laimeaa vitsiä.

    ”Tiesitkö, en ole koskaan kysynyt tätä keneltäkään… mutta miten te voitte keskustella kanssani. Te ette näe kasvojani, te ette näe ilmeitä, ette suuni liikettä ja tämä kypärä tuhoaa tunnetilojen muutokset. Kuinka te voitte puhua kanssani, ilman että pidätte minua vain koneena?” Lopetettuaan kysymyksensä, Joy katui jo. Ei hän kysynyt tällaisia kysymyksiä… eihän hän ennenkään välittänyt siitä, mitä hänestä ajateltiin. Toisaalta, hän ei kuitenkaan voinut olla miettimättä, miten hän suhtautuisi, jos hänessä virtaisi vielä edes tilkka omaa verta.

    Ruki kuitenkin vain hymyili. Hän nuuhki meri-ilmaa, näyttäen muutenkin nauttivan olostaan. Hän venytteli käsiään makoisasti ja hymisi tyytyväisenä. ”Minä rakastan merta. Sen tuoksu, sen näkö, kaikki. Varsinkin se tunne, kun voit vain hypätä sinne ja tuntea sen kaiken massan ympärilläsi. Meri on vain täydellinen, eikö sinustakin?”

    Killjoy hämmentyi Rukin äkillisestä vastauksesta, kallisti päätään ja levitteli käsiään. ”Minä olen kone, kuinka minä voisin rak-”

    ”Näetkös, siinä sinulle vastaus.” Ruki asteli hymyillen pois paikalta, jättäen Killjoyn seisomaan yksin kaiteelle. Hän tajusi käsiensä sojottavan melkein suorina sivuillaan. Metsästäjä suoristi miltei vaakasuoraan kääntyneen päänsä ja murahti itsekseen. ”Pirulainen, olenko minä näin teatraalinen…” Killjoy päätti työntää ajatuksensa hetkeksi syrjään, hänellä oli kuitenkin tehtävä, johon keskittyä. Metsästäjä oikaisi ryhtinsä ja asteli sivummalla keskustelevan Matoron ja Summerganonin luokse. Kolmikko tutkaili hetken toisiaan, tiedostaen sen faktan, että he eivät olleet tässä ensimmäistä kertaa, eivätkä varmasti myöskään viimeistä…

  • Hildemar 11: Matkaan lähtö

    Bio-Klaanin satama
    Laituri 6

    Oli aikainen aamu. Päivän ensimmäiset uutiset olivat käsitelleet outoa hyökkäystä yhteen Klaanin lähikylistä. Luultavasti merirosvoja, koska varastoista puuttui paljon tavaraa.
    ”Merirosvoja. Ihan kuin Allianssissa ei olisi tarpeeksi riesaa”, Matoro mutisi itsekseen kävellessään painotuore Klaanilehti käsissään. Kello lähenteli seitsemää. Aamu oli kolea ja talvi teki tulojaan. Matoroa viileys ei haitannut, se suorastaan rentoutti.

    Pitkällä, puisella satamalaiturilla numero kuusi odotteli jo Klaanilaisia ankkurissa olevan höyrylaivan edessä.
    Matoro taittoi Klaanilehden rullaksi ja pujotti vyöhönsä miekkakotelon viereen.
    ”Huomenta”, hän tervehti. Laiturilla odotteli Sadje sekä Troopperi ja Bloszar oudon akvaarionsa kanssa. BKS Hildemarista kuului ääniä. Matoro arveli Hain tai jonkun miehistön jäsenen tarkistavan paikkoja.
    Lyhyen mekaanisen tervehdystenvaihdon jälkeen keskustelu tyrehtyi hetkeksi. Kaikki ajattelivat vain edessä olevaa tehtävää.

    ”Miksi niin hiljaista?” Tronien telepaattinen viesti kaikui paikallaolijoiden päissä.
    ”Bloz. Mistä sinä löysit tuon akvaarion?” Matoro kysyi suoraan tulen toalta.
    ”Joku tyyppi verstaassa antoi sen minulle”, Bloszar vastasi ennen kuin Tronie ehti viestittää saman asian.
    ”Niin hei. Sadje. Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?” Matoro kääntyi matoranin puoleen.
    ”Uskontomme pääsaarelle hieman Eteläisestä Mantereesta länteen. Annan tarkan kartan aluksen kapteenille”, Ath-munkki kertoi.

    Killjoy saapui punaisessa, uhkaavassa haarniskassaan paikalle Veden Toan kanssa.
    ”Koska lähdemme?” hän kysyi ensimmäisenä.
    ”Odotamme pari tyyppiä ja Beetan”, Matoro vastasi ohimennen.
    Joy aikoi murahtaa jotain Beetasta ja ilmiselvästä ansasta, mutta huomattuaan matoranin ei sanonut mitään.
    ”Ketä odotamme?” Ruki kysyi.
    ”Sugaa”, Troopperi vastasi lyhyesti.

    ”Hei tyypit, mitä te siellä satamassa. Tulkaa tutustumaan kaunokaiseeni!”, Hai huudahti yhtäkkiä korkealta höyrylaivan komentosillalta. Laiturilla odottava joukkio päätti parin mielipiteenvaihdon jälkeen siirtyä alukseen odottamaan. Sadje oli harmissaan siitä, ettei tiimissä ollut kuutta jäsentä. Ei-kuudella-jaollinen luku tarkoittaa suurempaa riskiä tehtävän epäonnistumiselle. Ath ei olisi välttämättä suotuisa.

    Keltamusta alus oli ahtaampi miltä se oli näyttänyt. Tämä johtui pääosin kaikkialla olevista ruoka-, varuste- ja aselaatikoista. Paatilla oli Kapteeni Hain lisäksi viisi matorania. Alus oli onneksi panssaroitu ja yllättävän järeästi aseistettu. Kannen suuren cordak-tykin mallia käytettiin normaalsiti suurissa ilmalaivoissa, joten se kykeni aiheuttamaan suurta vahinkoa kaikelle, mikä hyökkäisi alusta vastaan.

    Matoro selasi mielessään kaikkia laivoja joilla oli viime aikoina matkannut. Suurin osa niistä oli enemmän tai vähemmän merirosvolaivoja. Matoro tajusi vasta nyt miten paljon oli ollut merirosvojen kanssa viime tehtävillä. Itse asiassa tuntuu siltä, että merirosvoja tunkee joka paikasta Klaanin seutuville.

    Valkosininen Toa oli laskeutunut kannelle esittelemään ylpeänä alustaan. Alukseen oli nimenomaan tätä tehtävää varten rakennettu salainen tila ruumaan, Nimdaa varten.

  • Kenraali Killjoy saa tietää, että…

    Klaanin tilukset

    Eläväisellä keskusaukiolla talsiva nelikko pysähtyi hetkeksi katselemaan, kun pieni Matoran-joukkio veti harvinaisen kovaäänistä ja efektipitoista mainospuhetta. Pyrotekniikalla höystetty lattianpesuaineen mainonta veti väkeä puoleensa, saaden lopulta päätään pudistelevan nelikon jatkamaan matkaansa.

    Lopulta se saapuivat pääporteille, jossa he astuivat yksitellen sisään, jatkaen matkaansa kohti aulatiloja. Pian nelikko kuitenkin huomasi mustahaarniskaisen hahmon kävelevän heitä vastaan. Matoroksi tunnistettu hahmo nyökkäsi jo etäisyyden päästä ja outo karavaani pysähtyi siihen paikkaan.

    ”Sieltähän sinä tulet, melkein luulin jo, että unohdit.” Killjoy hymähti ja virnisti kypäränsä takana: ”Oikeastaan unohdin jo. Onneksi minulla on kävelevä kalenteri mukana.” Ruki murahteli tyytymättömänä taimmaisena, hiljentyen kuitenkin Sarajin luodessa tähän katseen, jota pystyi ehkä parhaiten kuvailemaan sanoilla: ”Jumankauta ole nyt hetki hiljaa.”

    ”Olen kasannut tiimiä lähtöä varten, alamme olla valmiina. Sinunkin kannattaisi varmaan laittaa itsesi valmiiksi, lähtöön ei ole enää kauaa aikaa”, Matoro ohjeisti. Killjoy kuitenkin napautti vyötäröllään lepääviä tarvikelaukkujaan: ”Minulla on kaikki mitä tarvitsen, voin lähteä jo satamaan odottamaan.” Tämän sanottuaan Killjoy kääntyi taakseen ja huikkasi Rukin Sarajin ja Creedyn takaa. ”Sinä, hae tavarasi ja tule sitten satamaan.”

    Matoro kohotti kulmiaan ja katsoi Rukia hieman epäileväisenä. ”Sinä tulet mukaan? Eikö sinulla ole töitä aulassa?” Ruki pudisteli päätään: ”Ei, koko aula on remontissa ja hommiani hoidetaan hieman hajanaisesti muilla tahoilla. Minulla on aikaa pieneen reissaamiseen. Lisäksi tämä teidän mahtava soturinne on mennyt vammauttamaan itseään ja tarvitsee kuntoutusta.”

    Killjoy huomasi sanojen ”mahtava soturi” ivallisen äänensävyn ja hoputti Rukin linnakkeeseen pakkaamaan. Muut katselivat hetken, kun Toa juoksi aulaan ja sitä kautta portaat ylös. Matoro ryhdisti selkänsä, valmiina ilmoittamaan vielä viimeisen asiansa. ”Ai joo, ja vielä yksi juttu. Ne Ath-munkit vaativat, että Beta täytyy ottaa reissulle mukaan.”

    Killjoyn reaktiona karjaisema ”MITÄ?” kaikui koko pihamaan halki, saaden koko alueen Matoranit vilkaisemaan kohti joukkiota. Killjoy tajusi tämän, vilkuili hieman ympärilleen ja jatkoi sitten, hieman entistä hiljaisemmalla äänellä: ”Tässä ei ole mitään järkeä. Ensin meille tarjotaan tilaisuutta, joka haisee pahemmalle kuin sen kylähullu Kongubossin kokkauset ja nyt ne vielä vaativat tätä. Kai sinäkin nyt tajuat, että tämä on räikein ansa koskaan?”

    Matoro pudisteli päätään, ymmärtäen kuitenkin Killjoyn pointin. ”Tawa on tehnyt jo päätöksensä, Beta lähtee mukaan. Ja ota huomioon, he ovat uskovaisia. He ajattelevat pyhiä esineitä hieman eri tavalla kuin me. Tämä on oljenkorsi, jota olemme kaivanneet pitkään. Meidän on pakko kokeilla.” Killjoy ei tuntunut rohkaistuvan asiasta, vaan naputteli hieman hermostuneena nyt panssareitaan. ”Meidän on parempi olla hyvin varuillamme. Sirun täytyy olla koko ajan useamman henkilön vartioitavana. Aseet valmiudessa ja mieli terävänä.”

    ”Aina ei tarvitse pelätä taistelua tai ongelmia. Entä jos kerrankin asiat menevät kuten suunniteltiin? Meidän tiellemme on osunut viime aikoina niin paljon eri muuttjia, että jossain vaiheessa tilanteen on pakko rauhoittua. Varovaisuus on hyvästä, mutta me emme mene sinne aseet tanassa, kuin joku militaristinen valtio.”

    Killjoy hymähti hieman tyytymättömänä, mutta päätti jättää keskustelun tällä kertaa siihen. Hän tiesi, että sos Tawa oli päättänyt jotain, sitä ei muutettu. Joy nyökkäsi Toalle, joka sopi tulevansa satamalle, kun oli saanut asiansa hoidettua. Killjoy lähti jo kävelemään kohti satamaan kääntyvää tietä, kunnes hän muisti Sarajin ja Creedyn ja kääntyi ympäri.

    ”Te kaksi, pitäkää mökkiäni silmällä. Tämä Metsästäjädilemma on saatava selville. Ne yrittävät jossain vaiheessa uudelleen. Olkaa valmiina ja hankkikaa informaatiota. Liityn joukkoonne kun palaan saattomatkaltani.” Kaksikko nyökkäsi ja pikaisen sananvaihdon myötä jokainen lähti omiin suuntiinsa. Killjoy ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta sanojaan:

    ”Jos palaan…”

  • Takaa-ajo halki Kaya-Wahin

    Valtatie 2 – Kohti Klaania

    Kaksi Klaanin moottoripyörää kiisi huumaavaa vauhtia samaa tietä pitkin, mitä olivat aikaisemmin tulleetkin. Tällä kertaa toisen pyörän puikoissa olikin Matoran, joka yritti epätoivoisesti pysyä pyöränsä selässä, kuljettajan painon meinatessa lähteä valtaisan ilmavirran mukaan. Kiitävä kaksikko huokaisi hetkeksi ja Saraji hidastikin hieman vauhtiaan, kurkatakseen taakseen. Tästä seurasi ainoastaan entistä pahempi pakokauhu, kaksikon huomatessa takaa-ajajien kiitävän liitureillaan läheisen pellon poikki, suoraan heitä kohti.

    Ongelmistaan huolimatta Creedy väänsi lisää kaasua ja ampaisi juuri uudelleen kiihdyttäneen Sarajin perään. Matoran onnistui jo kuulemaan, kuinka Metsästäjät ärjyivät Nazorakeja ajamaan lujempaa. Saraji koetti epätoivoisesti ajaa yhdellä kädellä, samalla kun yritti ampua revolverilla taakseen. Töyssyn miltei heittäessä Vahkin pyörän selästä, ase kuitenkin tippui ja sinkoutui maahan. Vahki ei kuitenkaan saanut tietää, että peremmällä kiitänyt Nazorak iskeytyi aseeseen sen kimmotessa maasta. Torakan rintakehä räjähti tämän osuessa liikkuvaan objektiin käsittämättömällä nopeudella.

    Hieman Nazorak-lauman takana ajavat Metsästäjät ärjähtivät nähdessään tapahtuneen ja pian Torakoiden korvat saivat selkeän käskyn: ”Ampukaa tuo likainen Vahki. Emme tee hänellä mitään, estäkää häntä viemästä viestiä eteenpäin!” Nazorakit tekivät työtä käskettyä ja hurinan säestämänä, kiitureiden etuosa kääntyi 180 astetta ympäri, paljastaen koko keulan kokoisen kanuunan. Ensimmäinen ammus viuhahti aivan pakoon ajavan kaksikon vierestä. Saraji ei halunnut sitä myöntää, mutta häneen iski juuri sillä hetkellä käsittämätön pakokauhu, nyt myös räjähdysten alkaessa jahdata heitä.

    Yksi panos räjähti Creedyn edessä ja urhean Matoranin ajaessa tulipallon lävitse, tämä vain kiitti onneaan, tajutessaan selviytyneensä sen läpi vahingoittumattomana. Saraji kuitenkin kauhistui nähdessään rinnalla ajavan Matoranin ja Vahki vetäisikin yhdellä rivakalla otteella Matoranin taakseen, tämän huutaessa kurkku suorana tästä hullusta tempauksesta. Syy tälle selvisi kuitenkin pian, savuttavan yksinäisen pyörän leimahtaessa liekkeihin. Pyörä kaatui välittömästi maahan, ajautui siitä hurjiin kieppeihin ja räjähti lopulta kappaleiksi… Creedy kirosi takapenkillä polttoainetankkien olemassaoloa.

    Nazorakit onnistuivat väistämään tuhoutuvan pyörän ja kolmikko jatkoi tulittamistaan, myhäilevien Metsästäjein kiitäessä takana. Tilanne sai pian kuitenkin odottamattoman käänteen. Kolmesta tulittavasta Nazorak-kiiturista yhden kuski älysi vilkaista kiituriinsa liitettyä tutkaa: ”Hetkonen, tämä… tämä havaitsee ohjuksia, mutta mistä? Eihän täällä ole edes-” WBWOP!

    Pikkuruinen täsmäohjus sinkoutui taivaalta suoraan Nazorakin pyörään, räjäyttäen tämän kappaleiksi, singoten verta ja visvaa takaa tulevien päälle. Takaa-ajava joukkio katseli taivaalle, yrittäen epätoivoisesti selvittää ohjuksen lähdettä. Neljään Nazorakiin ja Metsästäjäkaksikkoon typistynyt joukkio alkoi hiljalleen jättäytymään Sarajin ja Creedyn jälkeen.

    ”Sieltä tulee!” Yksi Nazorakeista huusi kurkku suorana nähdessään punaisen ison objektin lähestyvän taivaalta. Tarkkasilmäiset Metsästäjät ehtivät tajuamaan objektin olevan todellisuudessa lentävä olento, mutta ajatus katkesi nopeasti sen syöksyessä aivan joukkion edestä, miltei kuopaisten maata mukanaan. Kuusikko hidasti vauhtiaan sen verran, että he kykenivät hallitsemaan ajokkejaan ja vetämään aseitaan esille samaan aikaan. Punainen hahmo kierteli hetken porukan ympärillä ja syöksyi sitten läpi uudestaan.

    Zamor-aseilla tuloksetta ilmaan rätkivillä Nazorakeilla ei ollut kuitenkaan toivoakaan osumisesta, kohteen liikkuessa heidän yllään aivan liian nopealla vauhdilla. Lopulta Metsästäjät antoivat käskyn lopettaa tuli ja joukkio väänsi jälleen kaasun pohjaan, pyrkimyksenään ajaa karkuun. Punainen haarniskoitu hahmo laskeutui alemmas ja jalkoihin sijoitettujen rakettimoottoreiden avulla, tämä laskeutui kiihdyttävän joukkion tasolle, aivan kypäriensä takana hämmästelevien Metsästäjien viereen.

    ”Tiesittekö, minä aioin tappaa teidät, mutta näyttää siltä, että isommat tahot haluavat puuttua peliin. Minulla on muuta tekemistä. Toivotan teille erinomaista loppupäivää…” Mekaanisen äänen lopettaessa, punainen hahmo kuulosti kuin nauraa hörähtävän, jonka jälkeen tämä kiihdytti jälleen ja ampaisi eteenpäin, jättäen kummastuneen kuusikon taakseen. Metsästäjät katsahtivat toisiinsa, toisen miltei horjahtaessa kiiturinsa selästä pois. Aluksi he ihmettelivät tyhjästä ilmestyneen ohjusmiehen puheita, mutta pian joukkion takaa kuuluva jylinä sai jokaisen värähtämään ymmärryksen pelosta.

    Kaksi varjoa laskeutui valtatien ylle. Kaksi Klaanin Lohrak-hävittäjän muotoista varjoa. Nazorakit eivät edes uskaltaneet katsoa ylös. Sotaharjoituksista tämä heille kauhua merkitsevä ääni oli tuttu. Metsästäjät eivät tätä ymmärtäneet, vaan kaksikko yritti ärähdellä toisilleen uusia toimintaohjeita.

    Yksi syöksy ja Lohrakit onnistuivat tulittamaan kuusikosta viisi pois. Viimeisenä ajanut Metsästäjä katsoi kauhistuneena, kun Klaanin hävittäjien ammukset silpaisivat Nazorakit tieltä, valtaisan räjähdyksen nielaistessa Snatcherin toverin. Sitä itse tajuamatta, Metsästäjä oli päästänyt irti ohjaustangosta. Hän ei osannut kuin odottaa noiden lentävien hirmujen uutta syöksyä… Syöksyä, jota ei tullut. Lohrakit jatkoivat ainoaksi jääneen syöksynsä jälkeen suoraan eteenpäin, kiitäen kohti edessä kohoavaa valtaisaa linnoitusta. Vasta silloin Metsästäjä tajusi, että karkuun ajanut kaksikko oli johtanut heidät ansaan. He olivat miltei Bio-Klaanissa, he olivat tulleet liian lähelle.

    Metsästäjän kiituri hiljensi vauhtia ja se putputti eteenpäin nyt enää hieman kävelyvauhtia nopeammin. Kuski ihmetteli edelleen, miksi Lohrakit olivat jättäneet hänet rauhaan. Ehtisikö hän pakoon? Olivatko pilotit jotenkin hämärästi unohtaneet hänet? Eivät, eivät olleet.

    Muutamaa sekuntia ennen tulituksen alkamista, Lohrakien pilotit saivat koppeihinsa radioviestin, jonka sisältö oli yksinkertainen: ”Odottakaa, tahdon viimeisen.” Eikä aikaakaan, kun punainen ohjusmies palasi ja tällä kertaa se lensi suoraan kohti.

    Klaanin linnoituksen edusta – Valtatie kahden alkupää

    Killjoy istui nurmikolla hieman tien vieressä, Sarajin ja Creedyn palatessa paikalle. Karkuun päässyt kaksikko oli jo ehtinyt Klaaniin asti kuullessaan tiedon tien vieressä istuskelevasta Metsästäjästä. Paikalla oli myös toinen Metsästäjä. Tämä oli haarniskaltaan kuitenkin hopeinen ja näytti oudossa makaavassa asennossaan vähemmän eloisalta. Nyt jalan kulkeva kaksikko jäi seisomaan nurmikolla istuvan Killjoyn eteen, tämän naputtaessa sormiaan polviinsa odottavasti.

    Saraji yritti luoda Joyhyn kysyvää katsetta ja Creedy vain levitteli käsiään. Kolmikon välillä vallitseva hiljaisuus alkoi olla jo hieman epämukava. Killjoy vastasi hiljaisuuteen yksinkertaisesti asettamalla kätensä kuolleen Metsästäjän sankomaiselle kypärälle ja vetämällä tämän yhdellä rivakalla otteella irti. Alta paljastuva näky sai Creedyn kavahtamaan taaksepäin, Sarajin vain tuijottaessa näkyä miltei lumoutuneena.

    Metsästäjän kasvot olivat miltei täysin muodottomat. Sysimustassa sileässä päässä oli kuitenkin yksi iso ongelma, tai oikeastaan kaksi riviä pitkiä teräviä ongelmia. Muuten täysin ilmeetön pää nimittäin omasi totaalisen absurdin kidan. Siistissä rivissä sekä ylhäällä, että alhaalla, irvisti kymmensenttisten järjettömän pitkien, mutta symmetristen hampaiden rivi. Lomittain kärjistään lepäävät hampaat kiilsivät olennon kuolasta, jota tihkui nyt sen kuolleesta suunpielestä. Kahden täydellisen vastakohdan kasvot tuijottivat nyt kolmikkoa, siitäkin huolimatta, ettei niissä ollut silmiä, ainoastaan tuo karmaiseva hammasrivi. Killjoy totesi, että muut olivat nähneet tarpeeksi ja hitaasti, hän antoi vasemman kätensä nyrkin vetäytyä sisään, jolloin kämmenen takana ollut tykki pääsi liukumaan esiin. Yksi oikeassa kulmassa nasautettu laukaus sai pään roiskahtamaan palasiksi pitkin nurmikenttää, jättäen kuitenkin kolmikon panssarit puhtaiksi, rosikahuksen suunnatessa heistä poispäin.

    ”Tuo… tuo ei ollut Metsästäjä, eihän?” Killjoy katseli savuavaa tykkikättään ja antoi kätensä rauhassa liukua esiin, kunnes hän istahti takaisin nurmikolle ja vastasi Sarajin kysymykseen: ”Kukaan ei tiedä millaisia Metsästäjät ovat ja mihin lajeihin he kuuluvat… mutta ei, tuo ei ollut Metsästäjä, se oli vain naamioitu sellaiseksi.”

    Creedy pyöritteli taempana sormiaan, hieman häpeissään siitä, että oli kavahtanut niin pelkkää ruumista. ”Mutta mikä tuo sitten oli? En minä ainakaan ole törmännyt tuollaiseen ennen.” Killjoy oli syventynyt tutkimaan nyt päättömän olennon panssaria, pyyhkien maantien pölyä sen pinnalta. Hän huomasi, että Metsästäjien tehtaan jättämä sarjanumero oli hiottu pois.

    ”Tärkeä kysymys ei ole, mikä se on, vaan miksi se ja sen toveri halusivat jotain mökistäni. Kuka tahansa heidät lähetti, halusi pitää heidän agendansa salassa. Sääli vain, että minä tunnistan Metsästäjien tehtailut kilometrin päästä.” Joy nyökkäsi kohti poisviilattua sarjanumeroa ja Saraji alkoi kokoamaan mielensisäsitä palapeliään. ”Eli, he ovat Metsästäjiksi naamioituja Ei-Metsästäjiä, jotka pitävät päällään Metsästäjien haarniskaa, joka on yritetty naamioida Ei-Metsästäjän haarniskaksi? Kuulostaa siltä, kuin joku joko yrittää hämätä meitä tai on vain todella huono työssään.”

    Killjoy nyökkäsi. ”Tilanne vaatii tutkimista. Tämä tuli täysin odottamatta. Vai mitä sanoo Ruki?”
    Saraji ja Creedy vilkaisivat taakseen ja huomasivat Rukin juokseen linnakkeesta maantielle, kuultuaan siellä pidettävästä ”torikokouksesta”. Huohottavan Toan kasvot olivat kuitenkin punaiset jostain aivan muusta kuin rasituksesta.

    ”Idiootti. Heti kun sinua etsii, niin katoat leikkimään sankaria ympäri saarta. Telakan pojat naureskelivat tuolla. Kuulin, että olivat tulleet vilkaisemaan, kun tutkat huomasivat sinut täällä lentelemässä. Olivat meinanneet ampua sinut, kunnes saivat sen radioviestisi.” Veden toa osoitti puheensa närkästyneelle, edelleen ruohikolla istuvalle Killjoylle, joka tyytyi vain levittelemään käsiään. ”En jaksa selittää, mihin sinä nyt minua yhtäkkiä tarvitsit?”

    Ruki huokaisi ja kopautti nyrkillä päätään, kuin ivaillakseen Killjoylle. Minä satuin törmäämään siihen rasavilliin kaveriisi, siihen Matoroon. Sanoi etsivänsä sinua, kun olit lupautunut jollekin reissulle. Reissulle, kun minä yirtän parhaani mukaan kuntouttaa sinua.” Rukin äänestä paistoi halveksiva sävy. Saraji ja Creedy olivat astuneet sivummalle naisellisen marmatuksen tieltä.

    Killjoy nousi pystyyn ja pyyhki ruohonkorsia jaloistaan. ”Se reissu, olin melkein unohtanut. Parasta sitten mennä.” Killjoy alkoi lampsimaan tietä pitkin kohti linnoitusta, Saraji ja Creedy perässään. Ruki jäi seisomaan keskelle tietä kädet pystyssä. Toa huuteli edelle kävelleen porukan perään: ”Mutta kun se kuntoutus, ei sitä voi lopettaa yhden kerran jälkeen, olet vielä toipilas!”

    Killjoy ei katsonut taakseen, vaan jatkoi matkaansa, huutaen vain peräänsä: ”No tulet sitten mukaan jos on niin kauhean tärkeää.” Ruki jäi sanattomaksi. Hän ei ollut tarkoittanut aivan sitä.

    [spoiler=Ja vielä tähän loppuun]Kiitoksia Tongulille luvasta Lohrakeihin.[/spoiler]

  • Miksi se on pinkki?

    Bio-Klaani

    Aamu alkoi hiljalleen sarastaa ja valo rupesi jälleen tulvimaan asuntoloiden sisään. Gukko-linnut rääkyivät Klaanin yllä ja aamuvirkut alkoivat jo nousta ylös. Tiluksilla näkyikin jo ensimmäisiä Matoraneja juomassa aamukahvejaan. Rakennustyömiehet istuivat väsyneenää ympäri muureja. Nämä olivat jääneet töihin koko yöksi ja nyt muutamat hyväntahtoiset kantoivat työmiehille ruokaa ja juomaa, palkkioksi ahkerasta työstä.

    Killjoyn huoneessa tunnelma oli unelias. Harmaa Pimeyden Metsästäjä makasi selällään sängyllä, auringonsäteiden heijastuessa tämän kypärästä, luoden säkenöiviä valopilkkuja ympäri huonetta. Hahmo makasi täysin liikkumattomana, toisin kuin tämän toveri, joka makasi vääntyneen näköisessä asennossa lattialla, ainoastaan pään levätessä sängyn reunaan. Veden Toan silmät alkoivat värähdellä huoneen valon vähitellen kirkastuessa. Toa siirsi kätensä silmiensä eteen ja mumisi. Vähitellen tämä kuitenkin alkoi väkisin heräämään ja lopulta Toan silmät rävähtivät kokonaan auki.

    Ruki väänsi itsensä istuma-asentoon ja vilkaisi haukotellen olkansa yli sängylle, jossa Killjoy edelleen makasi. Ruki hieroi silmiään, katseli hetken nousevaa aurinkoa ja nousi sitten seisomaan, venytellen makeasti. ”Hoi Joy, herää. Nyt on aamu.” Ruki keskeytti venyttelynsä ja jäi tuijottamaan Killjoyn reagoimatonta ruumista. ”Hoi! Herätys! Aamu!”, Ruki huomautti nyt jo kovaan ääneen. Hetken aikaa odotettuaan Ruki kuitenkin totesi, ettei Joy reagoinut edelleenkään mihinkään. Sininen Toa huokaisi syvään ja käveli Joyn sängylle. Ruki sulki kätensä nyrkkiin ja koputti Killjoyn kypärää. ”Hoi unikeko! Herää! Miten monesti minun täytyy vielä se kertoa?”

    Sillä sekunnilla kun Rukin nyrkki osui Killjoyn kypärään, alkoivat sähköimpulssit Joyn kehossa hurjaan viestintään, jonka seurauksena tämän ruumis nousi välittömästi istuma-asentoon. Joyn kypärä kailotti kovaäänisesti sanoja: ”Hälytys, tuntematonta liikettä havaittu, aktivoidaan asejärjestpzzzzzzzt… asejärjestelmiin ei saatu yhteyttä… yritetään uudelleeen… uudelleen… uudelleen…”

    Virta täytti vähitellen Killjoyn kehon ja muutamien sekuntien päästä hän alkoi saamaan tajuntaansa kasaan. Aamun ensimmäiseksi havainnoksi Killjoy totesi Rukin, joka makasi selälleen maassa silmät sepposen selällään. ”Mmmmitä sinä teet? Säikäytit minut puolikuoliaaksi pomppaamalla noin. Mikset sinä herännyt?”

    Killjoy odotti hetken ja antoi virran kulkeutua koko hänen kehoonsa. Hän katsoi sormiaan ja testasi niiden liikkuvuutta ja todetessaan niiden toimivan jo normaalisti, hän kumartui ja jäi katsomaan lattialla nyt risti-istunnsassa oleilevaa Toaa. ”Aaah, anteeksi… olin kovin ajatellut herääväni vasta hieman myöhemmin. Äläkä välitä tuosta mekanismista, sen tarkoitus on pitää tunkeilijat loitolla, jos nukahdan taistelukentälle.”

    Ruki tuijotti Joyta suu ammollaan, samalla kun Metsästäjä kampesi itsensä ylös sängystä. ”…nukahdat taistelukentälle? Mit… miksi?” Killjoy tarttui päähänsä ja väänsi sitä sivuille kunnes se rasahti. Pienen niveltarkistuksen tehtyään Joy kopautti rintaansaja päästi sen jälkeen pienen sähkönkipinän sormistaan. ”Virtaa. Toisin kuin teillä sydämellisillä olennoilla, minun kehoni toimii virralla. Keinotekoinen, epävarma tapa elää, kyllä. En voi koskaan täysin ennustaa milloin sen senhetkinen käyttövirta kuluu loppuun. Toa-kivi sisälläni luo minulle sitä lisää ainoastaan kun nukun. Tämän takia minulle saattaa käydä onnettomuus, jossa kehoni sammuu kesken taistelun.”

    Ruki meni sanattomaksi saamastaan vastauksesta ja tyytyi vain nyökkäämään hieman nolostuneena. ”Kehosi, miltä se tuntuu? Onko kipu kadonnut?” Killjoy hätkähti, hän ei ollut ajatellut koko asiaa, mutta nyt kun hän ajatteli, hän tajusi kivun kaikonneen. Hän testasi raajojaan uudelleen, hyppäsi ilmaan muutaman kerran ja venytteli lihaksiaan. ”…se on miltei poissa.” Ruki hymyili leveästi: ”Ah, se siis toimii. Parantava vesi. Se vie kivun pois ja hitaasti parantaa vammoja. Onnistuin pitämään hoitoa yllä mukavat viisi tuntia, ennen kuin väsyin liikaa ja jouduin lopettamaan. Luulen, että pari yötä lisää ja olet taas kunnossa. Nyt sinun pitäisi kuitenkin olla kunnossa liikkumaan.” Killjoy katsoi kehoaan ja yllättäen kumarsi syvään. ”Kiitän valtavasti tästä vaivannäöstä, toivon kuitenkin, että ymmärrät, ettei sinun tarvitse tehdä tät-”

    ”Killjoy, sinun ei tarvitse kiittää.” Rukin keskeytettyä Killjoyn puhe, oli Metsästäjä istahtanut takaisin sängylleen. Kaksikko tuijotti nyt hetken toisiaan, kunnes Ruki yskäisi kevyesti ja asteli Joyn ovelle. ”Niin tuota, jos minä palaan taas illalla.” Killjoy nyökkäsi ja katseli Rukin hitaasti astelevan ovesta ulos. Hän ei halunnut myöntää sitä itselleenkään, mutta Ruki oli hänelle paljon mukavampi, mitä hän olisi itse kenties ansainnut.

    Joyn mieleen palasivat edellisillan tapahtumat ja hänen oivalluksensa Rukin päänmäärästä. Hän ei haluaisi kouluttaa taistelijoita, tämä maailma sisälsi niitä jo liikaa. Mutta toisaalta, Ruki oli auttanut häntä, hänen pitäisi maksaa jotenkin takaisin. Joy tunnusteli karheita jalkojaan ja totesi tarvitsevansa rakettitöppösensä takaisin. Hän lähti määrätetoisesti kävelemään kohti Admin-tornia, tietäen Creedyn puuhastelevan jossain siellä. Joyn ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kotioveltaan kovinkaan kauan, kun Matoran ja Vahki saapuvat tätä käytävällä vastaan.

    ”Hei hei hei, sinähän et saisi vielä liikkua!” Creedy huuteli välittömästi, nähdessään Killjoyn tulevan tätä vastaan. Killjoy murahti tilanteen olevan jo parempi ja kiinnittikin huomionsa Creedyn perässä tulevaan kyyryssä laahustavaan Vahkiin. Lähempi tarkastelu osoitti Sarajin valtavan painolastin alla, selässään metallinen pinkki haarniska. Creedy hoputti Sarajia ja virnisti Killjoylle: ”Se puku on valmis, mitäs jos mennään vähän tutustumaan?”

    Hetkeä myöhemmin, jälleen Killjoyn huoneessa

    Vaaleanpunaisella pohjavärillä maalattu haarniska lepäsi nyt Killjoyn edessä lattialla, samalla kun koville joutunut Saraji lepuutti selkäänsä Joyn sängyllä. Killjoy tuijotti tätä uutta, rakenteeltaan hyvin tuttua pukua. Hän huomasi päällepäin muutamia muutoksia, mutta hänen silmäänsä pisti vain puvun pinkki väri.

    ”Miksi se on pinkki?”

    Creedy oli kuin ei olisi kuullutkaan Killjoyn lausetta ja alkoi innoissaan selittämään puvun ominaisuuksia. ”Okei, ensiksi pääpiirteet. Puvun panssarointi on himpun verran kevyempi normaaliin nähden, joten sinun täytyy kompensoida pienempää kestävyyttä nopeudella, se tuskin tulee olemaan ongelma, koska nämä uudet nivelet auttavat asiaa varmasti paljon.”

    ”Miksi se on pinkki?”

    ”Lisäksi, onnistuin säilyttämään vanhan Glide-pukusi siivekkeet, joten voit säästää rakettimoottoridesi toiminta-aikaa reilusti. Puvun pienempi koko tosin valitettavasti tarkoittaa sitä, että olkapäidesi ohjuspattereihin mahtuu enää vain neljä kärkeä per patteri, johtuen puvun pienemmistä ammustiloista.”

    ”Miksi helkutissa se on pinkki?”

    ”Sitten, tulee ominaisuus, josta on paljon hyötyä, mutta myös haittaa. Onnistuin voimistamaan elementalivoimasi materialisointigeneraattoria, joten rannekiväärisi panosten läpäisevyys paranee huomattavasti ja sen pitäisi nyt vihdoin tehdä kunnollista vahinkoakin vihollisten panssareihin. Tässä on nyt vain se varjopuoli, että se ei jätä elementäälienergiaa lainkaan enään itsesi käyttöön… joten sinun ei auta kuin luottaa aseistukseesi.”

    ”NYT HELKUTTI SOIKOON MIKSI SE ON PINKKI?” Creedy keskeytti yli-innokkaan puheensa puvun ominaisuuksista Killjoyn karjaisuun ja hätkähti askeleen taaksepäin. ”Oh, tosiaan. Anteeksi. Katsos, ainoa panssarimaali mitä oli tarjolla oli… noh pinkki. Loput ovat siellä kellarissasi puvun vaihtokoneen sisällä. En voinut muutakaan.”

    Killjoyn silmäluomi väreili, hän ei ikinä käyttäisi tuon väristä pukua. Saraji ilmeisesti huomasi tämän ja huomautti, että Killjoyn pitäisi keskittyä enemmän käytännön puoleen, kuin tyylitietoisuuteen. Killjoy kuitenkin tiesi mitä hänen tulisi tehdä. Pukujen vaihtaminen manuaalisesti oli kivulias ja pitkä prosessi. Vaihtoehtoja jöi vain yksi:

    ”Me menemme mökilleni ja kaivamme sen laitteen ylös. Saraji, vuokaa meille moottoripyörät, en kuuntele vastalauseita.”
    Saraji hautasi kätensä kasvoihinsa, mutta tietäen, että Killjoy ei muuttaisi mieltään, hän nousi ylös ja ryhtyi johtamaan joukkoja käytäville. ”Noh, viimeisestä ajelusta taitaakin olla aikaa.”