Klaanon

Avainsana: Ruki

  • Rukin maaginen kupla

    Killjoyn huone

    Uusi ilta alkoi lähestymään ja Killjoy näki huoneensa ikkunasta, kun aurinko alkoi laskeutumaan horisonttiin. Hän tutki ulkoisia vammojaan viimeisten auringonsäteiden sihdatessa suoraan huoneeseen. Killjoyn yllätykseksi ulkoiset vammat olivat jo miltei parantuneet, huolimatta edellisöisestä ryntäilystä. Kupe oli käynyt tarkastamassa Joyn päivällä ja oli todennut sisäisten vammojen olevan kuitenkin herkässä tilassa, eikä Killjoy saisi siksi liikkua vielä mihinkään.

    Huoneessa ei käynyt pahemmin vierailijoita, tämä sopi Killjoylle mainiosti. Muiden ollessa hoitamassa loukkaantuneita ja korjaamassa rakennuksia, sai Killjoy uppoutua rauhassa puuhiinsa. Joyn puku oli tarkistettu nyt kunnolla ja sekä Creedy, että Killjoy itse tulivat siihen tulokseen, että se ei ole aivan toimintakuntoinen. Useat panssareista olivat vaarallisesti halki ja vasen olkapatteri oli käyttökelvoton. Creedy oli lupautunut tekemään jotain asialle ja tämä olikin ottanut Glide-puvun käsittelyynsä, jos tämä vaikka onnistuisi muokkaamaan tästä hieman raskaamman ja taistelukelpoisemman version.

    Nyt Killjoy oli ruuvannut kätensä auki ja korjaili sinne tulleita pikkuvauruoita. Pienen puuhastalun jälkeen Joy sulki ja hitsasi kuoren takaisin paikalleen ja totesi tyytyväisenä etusormensa nivelen toimivan taas kuten pitääkin. Juuri kun Metsästäjä alkoi huokaisemaan ja harkitsemaan pientä lepoa, oveen ilmestyi koputus.

    Ovi aukesi ja sininen naispuolinen Toa astui sisään hieman vaivaantuneen oloisena. Tämä otti varovaisen askeleen ovella ja alkoi puhumaan: ”Tuota, ajattelin pistäytyä, en kai keskeyttänyt mitään?” Killjoy kopautti kypäräänsä: ”Pienen aivomyrskyn vain, oliko sinulla asiaa?”

    Ruki hymähti ja veti huoneen oven kiinni perässään. Hän asteli eteenpäin kohti Killjoyn sänkyä, mutta pysähtyi osuessaan suoraan ikkunasta sinkoavaan auringonsäteeseen. ”…olen kateellinen, tämä huone on niin hyvällä paikalla.”

    Killjoy ei vastannut, vaan tuijotti edelleen huoneeseen astunutta Toaa. Ruki kiersi säteen valaiseman alueen ja asteli Joyn sängyn vierelle. ”Väliaikeinen vastaanottopiste menee taas remontiin, joten sain vapautuksen pariksi päiväksi ja ajattelin, noh… mitä jos sinä tuota… kävisit makuulle?”

    ”Anteeksi?”

    ”Tee se, ihan oikeasti. Minulla on sinulle jotain.” Killjoy oli kovin hämillään, tämä kuitenkin tajusi, että kun nainen tuijottaa tuimasti, on parempi totella. Joy koetti etsiä luonnollisen asennon ja jäi selälleen makaamaan sängylle. Ruki polvistui sängyn eteen ja nosti kätensä Joyn ruumiin ylle.

    ”Nam congue interdum molestie. Fusce et sem non metus porttitor dapibus. In rhoncus faucibus aliquam. ”

    Rukin kädet alkoivat hohtamaan sinisenä näiden sanojen jälkeen. Killjoy yritti epätoivoisesti tunnistaa Rukin mumiseman kielen, mutta luovutti tajutessaan, ettei ollut kuullut koskaan mitään vastaavaa. Killjoy vain tuijotti Rukin hohtaviä käsiä, jotka lähestyivät nyt hitaasti Killjoyn rintakehää. Killjoy nielaisi ja lopulta kosketus tapahtui ja Killjoyn kehon ympärille alkoi purkautumaan vettä. Vettä… Killjoyn ruumiiseen. Mutta ennen kuin Killjoy ehti edes valmistautua karjaisemaan tätä ilmiselvää faktaa ilmoille, Ruki alkoi hyssyttelemään.

    ”Älä huoli, rentoudu.”

    Killjoy oli huomaamattaan nostanut yläruumistaan ja vesi alkoi kiertelemään omituisesti hänen ympärillään. Silloin hän kuitenkin tunsi, kuinka hänen Feterran vahingoittamaa kylkeään alkoi pistelemään. Lähempi tarkastelu osoitti, että siinä komeileva massiivinen arpi alkoi höyrystymään ja vähitellen katoamaan. Joy haukkoi henkeään, mutta säikähti uudestaan, veden hulvahtaessa nyt hänen kurkkuunsa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan edes ehtinyt älähtämään, sillä hän tajusi kykenevänsä hengittämään vedestä huolimatta. Lopulta vesi muodosti eräänlaisen soikiomaisen kuplan Killjoyn ympärille. Kupla oli täynnä tätä omituista vettä, sitä oli hänen sisällään, ulkopuolellaan, kaikkialla.

    ”Tunnetko sen, mitä se tekee sisälläsi?” Killjoy hymähti tyytyväisenä, sama kihelmöivä tunne, joka oli äsken hänen arvissaan, oli nyt myös hänen sisällään. ”Mikä se on? …se on jotenkin, maaginen.”

    Ruki tirskahti, mutta piti silti kätensä tiiviisti Killjoyn ruumiin yllä, pitäen kuplaa elossa. Joyn ääni kuului kuplan läpi hyvin kumeana, kuin tämän ääni olisi tullut valtavan laakson kaiun mukana. ”Me veden toat olemme yhteydessä luonnon kanssa, voimme käyttää sitä hyväksemme, sillä luonto parantaa omansa.”

    ”Tuo on… hyödyllinen taito, kuvittelin sinua aina jotenkin… noh, suoraviivaisemmaksi voimienkäyttäjäksi.” Killjoyn sanat saivat Rukin tirskahtamaan uudestaan, Killjoy pyöritteli silmiään ja tämän huomatessaan Ruki vakavoitui parhaansa mukaan. ”…minä en osaa taistella, en ollenkaan. En ole eläessäni käyttänyt yhtäkään asetta, olen aina vain käyttänyt elementtivoimiani, ja niitäkin korkeintaan pakenemiseen…”

    Ruki huokaisi syvään ja jatkoi nähdessään, että hänellä oli Joyn täysi huomio: ”Siksi minut erotettiin, karkotettiin Metru-Nuilta, opettajani kuoli, koska en pystynyt tekemään vaaratilanteessa mitään. Tuomioistuin katsoi minun epäsuorasti auttaneen tappajaa. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja.” Rukin murheinen ilme kuitenkin muuttui hymyksi: ”Mutta sitten löysin tänne. Minä liityin välittömästi palvelupuolelle, koska halusin auttaa miten vain pystyin, en halunnut jäädä siksi hylkiöksi, joka ei osaa mitään.”

    Pieni hiljaisuus laskeutui ja hiljainen veden solina oli ainoa asia mitä vähään aikaan kuului. Killjoy kuitenkin avasi pian suunsa: ”Siksi sinä autat meitä, siksi valitsit militaristisimman tiimin koko Klaanista. Haluat oppia taistelemaan.”

    Ruki käänsi päänsä lattiaan häpeissään. ”Älä käsitä minua väärin, te olette hyviä tyyppejä… en halunnut myöntää aluksi itsekään, mutta… ajattelin että te voisitte auttaa, etenkin sen jälkeen kun autoit minua siellä aulassa.”

    ”Ruki, se oli vain pieni neuvo, ei sinun tarvits-” Sillä hetkellä Ruki näpäytti sormellaan ja olemattomalta tuntuvan veden paine painoi Joyn suuta suppuun, hiljentäen tämän.

    ”Tämä vesi… se lähinnä parantaa kosmeettisia vammoja, sulkee haavat ynnä muuta, mutta sisältä… se on hidas. Tästä voi tulla pitkä yö, joten sinun on parasta levätä.”

    Killjoy olisi halunnut esittää kuuluvan vastalauseen, mutta se ei onnistunut. Hän tunsi kuinka kipu hänen elimistönsä useista vammoista oli hieman hellittänyt ja vesi hänen ympärillään sai hänen kehonsa muutenkin tuntumaan raskaalta. Joy vilkaisi Rukia, nyökkäsi miten parhaimmillaan pystyi ja sulki silmänsä.

    ”Virta, pois.”

  • Hildemar 1: Bambuvene

    Ranta

    Pieni bambuvene rantautui Bio-Klaanin saarelle. Pyöreään, olkiseen riisihattuun ja ohueen mustaan viittaan pukeutunut Matoran astui rantahiekkaan. Hän katsahti kauempana siluettina näkyvään Bio-Klaanin linnoitukseen, raahasi sitten veneensä pidemmälle rantaviivan yli ja lähti astelemaan linnoitusta päin. Hän löysi tien, joka johti kaupunkiin ja lähti seuraamaan sitä aluskasvillisuuden läpi. Matkalla hänen ohitseen kulki uteliaan näköisiä Klaanin asukasmatoraneja. He katsoivat tulijaa kummaksuen tämän pukeutumista ja sitä, kuinka tämän naamio ei näkynyt suurialaisen kartiohatun alta. Useinkaan Klaaniin ei saatu vieraita, jotka eivät olleet kauppa-asioilla, ja kun saatiin, he olivat yleensä jotain muuta kuin Matoraneja.

    Saavuttuaan Klaanin porteille, joilla oli nykyisin tiukempi vartiointi kuin ennen, Matoran kumarsi vartijoille ja käveli portista. Vartijat katsoivat epäilevästi, mutta eivät pitäneet Matorania uhkana ja antoivat tämän mennä. Matoran jatkoi Klaanin sisäosiin kansalaisten asuinrakennusten ohi kohti linnoitusta. Kiviset talot olivat kärsineet ja puutalot monilta osin palaneet poroksi. Kaikkialla asukkaat korjasivat vahinkoja, joita oli yöllisessä hyökkäyksessä tullut.

    Tulija käveli vastaanottoon, jossa Ruki otti hänet vastaan.
    ”Tervehdys”, Ruki sanoi väsyneesti.
    ”Hyvää huomenta”, Matoran vastasi hiljaisella äänellä. ”Pyytäisin audienssia jonkun klaanilaisen kanssa, ellei siitä olisi liikaa vaivaa. Mieluiten adminin kanssa, mutta he lienevät kiireisiä.”
    ”Tosiaan, kukaan admin ei voi sinua ottaa juuri nyt vastaan, Tawaa ei saa häiritä ja muut… eivät ole paikalla. Mutta katson, olisiko joku nyt valmiina.”
    ”Kiitokset. Ja etuovien vartiointia on syytä kiristää. Minut päästettiin läpi ihan noin vain. On hyvä tietää, että pienikin voi olla vaaraksi.”
    Ruki kohotti kulmiaan.
    ”Muistutan siitä jollekulle, jolla on valtaa vaikuttaa asiaan.”
    Sitten Matoran kumarsi ja käveli odotustilaan, istahti penkille ja otti laatikosta Klaanilehden, jota sitten alkoi lukea. Ruki katseli hämmentyneenä, ja soitti sitten Matoron huoneeseen.
    ”Olisiko sinulla hetki aikaa?”

  • Kenraali Killjoy herää komerosta

    Killjoyn huone

    ”- ja sinä oikeasti heräsit komerosta? Onneksi olet sentään kunnossa, yksi pommi osui aivan tornin viereen.”

    Killjoy makasi nyt selällään, jälleen omassa huoneessaan. Huoneen ikkuna oli mennyt säpäleiksi pommituksen myötä, mutta muuten asunto oli selvinnyt lähinnä pölyisillä lattioilla. Tawa seisoi Killjoyn vuoteen vieressä kädet puuskassa, ihmetellen Killjoyn merkillistä löytösijaintia. Hätääntynyt Matoran oli yrittänyt mennä Killjoyn loukkokomeroon piiloon, mutta koki entistäkin pahemman järkytyksen verisen Metsästäjän mätkähtäessä tämän päälleen. Myös Saraji oli huoneessa, tuijotellen jalkojaan hyvin vaivaantuneen oloisena. Killjoy ei edes vaivautunut kyselemään mitä kaikkea oli tapahtunut.

    Vasta huoneeseen saapunut Tawa nosti Killjoyn sängynpäätyyn kiinnitetyn tietolomakkeen ja alkoi tutkimaan sitä: ”Näyttää siltä, että sinä onnistuit reväyttämään jokaisen kehossasi olleen sisäisen vamman tuon juoksulenkkisi ansiosta. Mikset sinä yksinkertaisesti voinut kutsua minua paikalle?”

    Killjoy piteli oikeaa suunpieltään puhuessaan: ”Visokki halusi tiedon kulkevan heti, minulla ei ollut hajuakaan olinpaikastasi. Noudatin vain suoraa käskyä.”

    Tawa tuntui hätkähtävän Visokin nimen ilmestyessä keskusteluun ja Toa loikin nopean katseen Sarajiin, joka automaattisesti meni varmistamaan, että huoneen ovi oli kunnolla suljettu. Vahki nyökkäsi ja Tawa madalsi ääntään, aloittaen keskustelun: ”Lista, mistä voin tietää, että sen sisältö on varma?”

    ”Visokki ei antanut sijaa kyseenalaistamiselle, hän on listasta satavarma, ei hän muuten olisi riskeerannut yhteydenotossa.” Tawa katsoi Metsästäjää ja puhui nyt jo melkein kuiskaten: ”Kysymys kuuluukin… voinko minä luottaa sinuun?” Killjoy käänsi katseensa hetkeksi maahan, mietti sanomisensa ja nyökkäsi: Visokki luotti tietonsa minulle, minä vannoin hänelle valan liittyessäni Klaaniin. Minä en koskaan tekisi hänen tahtonsa vastaisesti.”

    Tawa suoristi taas selkänsä ja nyökytteli: ”Niin, niin tietenkin”, Tawa huokaisi, ”Ehkä sinun sitten… tulisi kertoa loput.” Killjoy hymähti myöntävästi: ”Niin taitaa olla.”

    Kahvion auki räjähtänyt seinä, pienen veriläiskän itäpuolella, pahoinvoivan veden toan läheisyydessä

    Rukia pyörrytti ja nyt Creedy yritti taluttaa veden Toaa kauemmaksi kahviosta. Hyökkäyksen sattuessa kaksikko oli edelleen istunut pöydässään ja pakokauhun sattuessa, he olivat jääneet massaan sisään loukkuun. Kun evakuointi oli saatu tarpeeksi pitkälle, Ruki joutui todistamaan, kun Kahvion romahtava seinä litisti pienen Matoranin alleen, saaden aikaan groteskin reaktion, johon liittyi orgaanisen aineen pursoutumista kivikon välistä. Kaksikko piiloutui tunneiksi kahvion juomakellariin, jossa Creedy oli yrittänyt epätoivoisesti tarjota Rukille rauhoittavaa juotavaa.

    Lopulta Ruki oli käytännössä järkyttänyt itsensä väsyneeksi ja nyt Matoran yritti epätoivoisesti kannatella puolitajuttoman Toan kehoa. Lääkintämatoranit säntäilivät ympäriinsä, hoitaen kuitenkin jokainen vakavammin loukkaantuneita. Creedy nielaisi nähdessään valkoista lakanaa vedettävän taas yhden epämääräisen hahmon päälle. Hän kykeni vannomaan nähneensä lakanan alla vain epämääräistä mössöä.

    Creedy päästi Rukin valumaan käytävän reunalle lepäämään ja istahti itse viereen. Matoran kolautti takaraivonsa seinään ja kirosi. Sota oli hänelle tuttu, ennen se vain ei tullut hänen kotiinsa.

    Ruki availi silmiään, yrittäen päästä tolpilleen. Toa loi katseen vieressään istuvaan Matoraniin ja huokaisi, yrittäen heti päästä tilanteen hermoille mukaan. ”Tavallaan… minä kahdehdin sitä helkutin Vahkikaksikkoa…” Creedy hymähti epäluuloisena: ”Sen kaksikon elämässä ei kyllä ole mitään valoisaa, miksi ihmeessä?” Pienen hiljaisuuden jälkeen Ruki sai sanotuksi: ”Heille kärsimys on vain sodan sivutuote… he eivät järkyty, he vain… tekevät parhaansa voidakseen tehdä asialle jotain.”

    Creedy vilkaisi käytävän päässä avautuvaan vastaanottoon. Zilla makasi siellä edelleen, keho puoliksi betonin sisässä. Matoran nousi pystyyn ja käveli muutaman askeleen sitä kohti, pysähtyen kuitenkin. ”Tiedätkö, olet oikeassa, mutta unohdat yhden asian: Heidät luotiin sotaan, me… noh, me emme ole sotilaita.”

    Ruki niiskaisi ja haparoi itsensä jaloilleen: ”Niin… olet oikeassa.” Creedy kuitenkin keskeytti Toan puheen ja jatkoi kävelemistä kohti Zillaa: ”Mutta mikä estää meitä silti tekemästä osaamme?”

    Creedy astui aulaan ja alkoi tutkimaan seinään mäsähtänyttä jättiä. Ruki seisoi edelleen käytävässä, nyt hymyillen. ”Odota minua… emmeköhän keksi keinon saada se ulos sieltä.” Creedy ei voinut peitellä virnistystään, ei vaikka kädetön ohi kulkenut Turaga mulkaisi tätä harvinaisen happamasti.

    ”Nuoriso…”

    Killjoyn huone

    Tawa oli nyt istahtanut jakkaralle. Toa oli ristinyt jalkansa ja kuunteli Killjoyn tarinaa. Hän ymmärsi nyt, ymmärsi enemmän, ymmärsi mitä Snowien kanssa oli tapahtunut. Mutta kuten Killjoyllakin, uudet kysymykset ottivat ratkaistujen paikan.

    Saraji seisoi edelleen oven edessä, kuunnellen tarinaa. Hänelle kysymyksiä oli paljon enemmän. Hän ei tiennyt Visokista oikeastaan mitään, hänellä oli edelleen epäselvä käsitys mikä Feterra on ja Punainen mies oli tuttu hänelle vain Killjoyn raportista Klaaniin liittymisensä yhteydessä. Killjoy oli lopettanut ja antoi läsnäolijoiden nyt sisäistää kuulemaansa.

    Tawa nojasi nyt päällään takanaan olevaan hyllyyn ja mietti kuumeisesti. ”Tuo Visokin mainitsema Umbran tilanne… luulen tietäväni mitä tapahtui. U kertoi raportissaan, että hänet oli pelastanut jokin punainen Rahi… se ei voi olla vain sattumaa.”

    Killjoy pudisteli päätään: ”Tämä siis tarkoittaa, että Visokki on vapaalla jalalla. Tiedämme myös syyn miksei hän tule tänne… mutta tehän onnistuitte auttamaan Snowmania, luulisin hänen tietävän, että voimme yhtä hyvin auttaa häntäkin.”

    Tawa mumisi: ”Visokki on kuitenkin telepaatti, ehkä loinen on suunniteltu sellaiseen, ehkä se ei ole niin yksinkertaista.” Tawa mietti ylhäällä tornissa lepäävää listaa. Killjoy tunnisti tämän ajatuksen Tawan ylöspäin suuntautuneesta katseesta. ”Mitä aiot tehdä petturin suhteen?”

    ”Ehdokkaat ovat hajautuneena ympäriinsä, emme saa yhteyttä heihin kaikkiin. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin juttuttaa heitä keitä voin. Katsomme miten tilanne etenee sen jälkeen.”

    Killjoy nyökkäsi, Tawan nousessa samalla jakkaralta. Toa käveli ovelle, tunnustellen selkäänsä, hän oli jättänyt viittansa torniin. Hän pysähtyi kuitenkin puhumaan vielä: ”Kiitos, en tiedä mitä muuta voisin sanoa.”

    Metsästäjä tuijotti lähtöä tekevän Toan takaraivoa, kääntäen sen jälkeen itseään enemmän makuulle. ”Kiitä Visokkia kun löydät hänet, minä toimin vain viestinviejänä.” Tawa käänsi päänsä vielä kerran kohti makaavaa Killjoyta: ”Minulla on vielä yksi pyyntö, itsekäs, mutta ehkä voisit auttaa minua… Kun olet kunnossa, kun jaksat taas toimia, autatko minua etsimään hänet?”

    ”Luonnollisesti.”

    Tawa nyökkäsi ja hymyili. Hän avasi oven ja astui käytävän puolelle. Killjoy kuitenkin huikkasi häntä kuuntelemaan vielä hetken. ”Tuota… tuli vain mieleeni, pidätkö sinä kukista?” Tawa pysähtyi tämän hämmentävän kysymyksen tullessa, mutta päätti kuitenkin lähteä mukaan. ”No tuota… kyllähän minä, mutta miksi kysyt?”

    Killjoy kakoi sanoja ulos kuin puoliväkisin: ”Et sinä satu tietämään, mitä ne sellaiset Petuniat oikein ovat?” Tawa katsoi metsästäjää hämmentyneenä, pudistellen päätään: ”En ole koskaan kuullutkaan.” Killjoy tyytyi vastaukseen ja huokaisi: ”Kiitos silti, jaksamisia hommiin, niitä taitaa taas riittää.”

    Tawa alkoi sulkemaan ovea perässään ja huikkasi mennessään: ”Käänteinen helei ja pikaisia paranemisia.”

    Tawan pää oli täynnä monenlaista hänen kävellessään asuntolalta jälleen kohti Klaanin tiluksia… hän ei enää ikinä murehtisi, jos asiat menisivät huonosti. Kokemus oli nyt näyttänyt hänelle jo liian monta kertaa, että ne voivat siitä mennä vain huonompaan suuntaan…

    ”…jälleen kerran.”

    [spoiler=Infoa]Tawan taustapiruilu ulottui vielä tämänkin postin puolelle, kunnia myös Gurvanalle tämän juonikuvion alkuperäissuunnittelusta.[/spoiler]

  • Saraji ottaa chillisti

    Bio-Klaanin kahvio

    Ruki täräytti kolme tuopillista valkoista juomaa pöytään ja työnsi niistä yhden Sarajille ja yhden Creedylle. Hän nosti omansa suoraan suulleen ja veti pitkän kulauksen iskien tämän jälkeen tuoppinsa tarpeettoman lujaa pöytään: ”Noh, onko hän aina noin vieraanvarainen?”

    Saraji hymähti ja veti tuoppinsa lähemmäksi itseään. Hän oli jäänyt tuijottelemaan nurkkapöytään, jossa istui Matoro yhdessä kahden Sarajille tuntemattoman henkilön kanssa. Saraji nyökkäsi Matorolle, joka vastasi tähän, jonka jälkeen molemmat keskittyivät jälleen omiin pöytäseurueisiinsa.

    ”Hän ei yleensä kimmastu noin, veikkaan että sisällä olo on tehnyt hänet höperöksi. Luulen että on parasta vain antaa hänen rauhoittua. Ja muistakaamme, että hän on viimeisien viikkojen aikana menettänyt kylkensä, räjähtänyt ja pudonnut komentotornista. Häntä on lävistetty, murjottu, poltettu, viillelty ja leikelty. Jollain tavalla ehkä ymmärrän hänen… noh, ärtyneisyytensä.”

    Creedy oli uponnut tuoppinsa syövereihin ja Matoranin pää oli uppoutunut tuohon ylisuureen astiaan hörppimisen säestyksellä. Hän seurasi keskustelua puolikorvalla, kadoten vähitellen omiin mietteisiinsä. Hän tiesi Killjoyn olleen Pimeyden Metsästäjä, mutta Creedyn mökissä saama informaatio hämmensi häntä. Kaikki palaset eivät olleet kohdallaan, hän ei löytänyt motiivia lähellekään kaikkiin Killjoyn tekemisiin… vaikka toisaalta, eivät ne asiat hänelle kuuluneetkaan.

    Vähäksi aikaa koko kolmikko hiljeni ja Creedyn huomio kiinnittyi hieman nuhjuisen näköiseen Matoraniin, joka koetti väen väkisin tilata tiskiltä Tapiirinmaitoa likaisesta mukista. Saraji katseli samaan suuntaan huokaisten. Hän nousi ylös ja käveli tiskin ohi hakemaan päivän lehden. Killjoy ei ollut taittanut sitä aikoihin ja päätoimittaja Summerganonia ei oltu nähty toimistossaan. Lehteä tekivät nyt vapaaehtoiset ja se paistoi lehdestä hyvin näkyvästi. Klaanilehden etusivulla oli valtava lööppi otsikolla: Tawalla salasuhde Nöpöön? Lue uusimmat paljastukset Klaanin johtajasta!

    Ruki näytti voivan pahoin ja tarttui lehteen heittäen tämän pöydän vieressä olleeseen roskapönttöön. ”Tuohon tuo lehti on mennyt. Viime viikolla ne kaivelivat ikivanhoja tarinoita Ämkoon metsästysreissuista ja Guartsun hammasharjoista…. ja vielä näinä aikoina kun informaation pitäisi kulkea.”

    Saraji hymähti ja otti lekottelevamman asennon tuolissaan. ”Noh, mistäs sinä hänet tunnet? Killjoyn siis. Luulin että työskentelet aulassa aamusta iltaan, minua peloteltiin, ettei teillä olisi kovinkaan vapaa-aikaa.” Ruki näytti hetken vaivaantuneelta ja sinisen Kaukaun takana käytiin selvästi pientä ajatustyötä: ”Siitä lähtien kun Killjoy liittyi tänne… noh, näytti siltä ettei kukaan oikein pitänyt hänestä. Minulla oli kauan sitten sama ongelma, Klaaniin liityttyäni ongelma kuitenkin katosi. Minulle oli jotenkin vieras ajatus että Klaanissa syrjittäisiin jotakuta, joten tavallaan… noh, halusin jutella hänelle. Siinä taisi vain käydä niin päin, että hän auttoi minua, enkä minä häntä.”

    Saraji kuunteli selitystä virne naamallaan: ”Usko pois, Killjoy ei ole sellainen tyyppi joka välittäisi tuollaisista asioista. Hän ei edes yritä.”

    ”No tuota… niin, ehkä. Meillä henkilökunnan tiloissa porukka säälii häntä, hän vain asuu erakkona jossain mökissä eikä koskaan näytä naamaansa täällä. Miksi hän ylipäätään liittyi Klaaniin, jos hän ei edes yritä tulla toimeen muiden kanssa?”

    Saraji nousi penkistä ja hörppäsi loput juomastaan loppuun. ”On mukavaa nähdä, että maailmassa on vielä joku joka jaksaa ajatella yksilön ongelmia. Pidä tuo linja… te olette harvassa.”

    ”He-hei, minne sinä luulet meneväsi?”

    ”Xian reissulta selvisi yksi lääkintävahki. Lähetin hänet jonkun sairastuvalla levänneen nutipään kanssa hankkimaan itselleen töitä. Taisivat mennä johtajanne toimistoon, käyn katsomassa miten se pärjää.”

    Ruki heilautti kättään Sarajin kadotessa portaikkoon. Hän käänsi katseensa mietteisiinsä uponneeseen Creedyyn, joka ei tuntunut edes huomanneen Sarajin poistumista. Ruki tuijotti hetken Matorania ja aukausi lopulta suunsa: ”Noh, mikäs sinun tarinasi on?”

  • Pranae Pian

    Klaanin tilukset

    Valtaisa töminä kaikui metsän siimeksestä saaden pikkulinnut lehahtamaan puista karkuun valtavissa parvissa. Puun hake lensi ympäriinsä jättäen selkeän polun jättihaarniskan kulkemasta tiestä.

    Sana ”valtaisan saamarin ruman metallimöhkäleen vauhtivoittoisesta saapumisesta” oli kiirinyt Klaanin tiluksille ja muurin päällä valmistauduttiin pysäyttämään tunkeilija sillä sekunnilla, kun se irtaantuisi metsästä. Muurin päälle kasatut raskaat tykit olivat valmiina ja tutka jäljitti kohteen liikkeitä koko ajan.

    Töminä kuului edelleen ja tykkimatoranien otsat hikosivat. Raporttien mukaan kohde liikkui nopeasti, olisi siis pakko osua ensimmäisellä laukauksella. Yhden vastavärvätyn matoranin kädet tärisivät niin pahasti, että tämän tykki heilui holtittomasti eestaas. Yllättävä puiden natina sai koko joukon hätkähtämään ja tykkien katse siirtyi kohti liikkeen lähdettä. Kaikki puut olivat alkaneet huojumaan.

    Kaikkien yllätykseksi tilanteeseen asteli uusi muuttuja, Klaanin keskuskaiuttimista alkoi kuulumaan nopeatempoista teknorummutusta ja tämän päälle alkoi kuulumaan Paacon ääni:

    ”Joo, siis moro vaan kaikille ja hyvää iltapäivää. Samalla kun varoitan tätä helkutin tunkeilijaa tulemasta yhtään lähemmäksi meidän linnaketta, niin ajattelin että tässä olisi hyvä sauma mainostaa uutta Bite It Like A Bohrok –kappalettani. Jos tämä tunkeilija päättää olla röyhkeä ja varoituksestani huolimatta lähestyy meitä, niin tässä olisi sitten ihan kiva taistelumusiikki eikös? Että ei minulla mutta, jätän tämän biisin tähän soimaan.”

    Pienen hihityksen saattelemana Paaco sulki yhteytensä ja jätti musiikkinsa soimaan. Hämmentyneet Matoranit näyttivät osittain huvittuneilta, mutta alhaalla valmistautuvien toien katseet palauttivat heidät maan pinnalle. Puiden heiluminen oli lakannut Paacon puheen ajaksi, mutta nyt se jatkui taas. Tykit olivat täydessä valmiustilassa.

    ”Varuillaan, se voi tulla hetkenä minä hyvänsä”, kuului käsky joukkion takaa. Täysi hiljaisuus laskeutui ja kaikkien silmät tapittivat metsikköön. Salamannopeasti jotain hyppäsi sen keskeltä ja kaikki tykit ampuivat samalla sekunnilla. Valtava rekyyli potkaisi kaikki muurilla seisseet kivuliaasti alas. Salamannopeasti vartiossa olleet toat juoksivat sinne minne lukuisat tykit olivat osuneet.

    ”Tuota, tyypit…”, yksi toista oli kumartuneena panoksista syntyneen kraaterin syvyyksiin ja vetäisi sieltä pikkuisen tuhkaantuneen luurangon. ”Me tuhlasimme juuri kalliita panoksia oravaan. Ettekö te tiedä, että maksaa neljäsataatuhatta ratasta ampua näillä aseilla kaksitoistasekuntimitähelkuttiaaaaaaaaaaaa?!”

    Puiden heilunnan oikea aiheuttaja jyrähti suoraan puiden läpi juosten muutaman sentin päästä kumartuneen toan vierestä. Valtava apinamainen metallirobotti hyppäsi suoraan muurin yli yhdellä valtavalla loikalla ja lähti juoksemaan pitkin Klaanin pitkää pihatietä. Aseita ei oltu edes ehditty ladata uudelleen.

    Paaco oli jälleen avannut yhteyden musiikin edelleen soidessa. ”Nyt nyt tunkeutuja, ei tämä näin vetele. Ottakaa tämä hullu kiinni, hän ei näytä siltä että osaa pysähtyä.”

    Kaikkien odotusten vastaisesti metallihökötys vastasi kesken etukenoisen juoksennansa ja sen selkään kiinnitetyt kaiuttimet karjaisivat ilmoille merkillisen korkean äänen: ” MINÄ EN IHAN OIKEASTI OSAA PYSÄHTYÄ!”
    Paaco hiljeni.

    Linnoituksen sisäosat

    Saraji juoksi linnoituksen portaita alas ottaakseen selville metelin aiheuttajan. Hän kykeni vannomaan kuulleensa tykkien kajahtelua. Hän oli ehtinyt juuri eteisaulaan, kun tuttu ääni mylvi läpi kaiuttimien: ”… EN IHAN OIKEASTI OSAA PYSÄHTYÄ!”

    Sarajin silmät laajenivat hämmästyksestä ja hän ryntäsi kohti ääntä. ”Creedy?”
    Saraji juoksi pihalle ja näki mustan pisteen liikkuvan huimaa vauhtia kohti linnoitusta ja vastaanoton sisäänkäyntiä. Vahki lähti juoksemaan vastaan kohti ilmaantuvaa pistettä, mutta matkansa aikana hän huomasi jonkin olevan pielessä. Hän ei nimittäin olettanut pienen matoranin olevan miltei sisämuurien korkuinen möhkäle. Saraji jämähti niille sijoilleen nähdessään mitä vastassa oli, hän ei voinut piilottaa ällistystään.

    ”SARAJI NYT JUMALEISSÖN VÄISTÄ! MINÄ EN TIEDÄ MITEN TÄMÄ PYSÄHTYY!”

    ”Uh-oh…”

    Tämän jälkeen tapahtui hyvin monta asiaa yhtäaikaisesti. Ensimmäiseksi paikka jossa Saraji oli hetki sitten seisonut, oli nyt tyhjä ja tarkkasilmäisimmät kykenivät havaitsemaan vahkin siirtyneen takaisin etuoville. Hän riuhtaisi ovet auki ja ryntäsi sisään vaatien kaikkia poistumaan aulasta. Kirkuvat matoranit juoksivat ympäriinsä koettaen päästä tarpeeksi kauas Creedyn ”ajokin” tieltä. Kaikkien itsesuojeluvaisto ei ollut aivan niin terävä ja Ruki olikin jäänyt tiskinsä taakse suu ammollaan tuijottamaan lähestyvää kohdetta.

    Saraji huomasi tämän ja syöksyi salannopeasti toan luokse ja tarttui tätä vyötäisiltä, juuri sillä hetkellä kun jättirobotti juoksi pahki vastaanoton seinään ja suoraan siitä läpi.

    Kivenmurikat lentelivät kymmenien metrien päähän siitä mistä Creedy oli tullut läpi. Matkallaan tämä oli murskannut koko vastaanottopöydän ja uppoten huumaavalla vauhdilla sisälle sen takana olleeseen betoniin. Osuman jylinän jälkeen olisi saattanut muuten vallitta hämärä hiljaisuus, mutta pääalaspäin katosta roikkuva veden toa hieman söi tilanteen mahdollista draama-arvoa. Ainoa paikka johon Saraji oli ehtinyt pelastaa Rukin, oli luonnollisesti ainoa Creedyn tuhon tieltä säästyvä roikkumismahdollinen pinta, eli tässä tapauksessa kattokruunu. Tämä tarkoitti sitä, että Saraji roikkui siitä jalkojensa varassa ja samalla roikotti yhden kätensä varassa kurkku suorana kirkuvaa Rukia. Saraji laski tämän hellävaroen alas lattialle ja hyppäsi välittömästi nyt puoliksi betonin sisällä makaavan möhkäleen luokse.

    ”Mhauttaghaaa mhinut ulosh, täällä on phölyä..”

    Saraji veti miekkansa esiin ja aloitti varovasti leikkaamaan auki jätin selkää. Ongelmaksi koitui se, että miekka ainoastaan naarmutti kymmenen senttiä paksua panssaria.
    ”Anna kun minä…” Ruki oli tasannut hengityksensä ja hoippui nyt kohti jättiä. Hänen kätensä alkoivat hehkumaan veden elementaalivoimista ja hän mumisi itsekseen muutaman vieraskielisen kuuloisia sanan. Tämän jälkeen hän iski kätensä yhdellä iskulla jätin selän läpi. Kädet edelleen hehkuen hän tarttui molemmin käsin reiän reunoilta ja repäisi aukon tarpeeksi suureksi, jotta omalaatuinen matoranin pää mahtui siitä läpi.

    ”Köhkguhghahaha, hui samperi, tuollahan tulee klaustrofobiseksi…” Creedy oli yskäissyt pölyt suoraan päin Rukin naamaa, saaden ensimmäisenä vastaansa vihasta punaiset veden toan kasvot.

    Puolen tunnin kuluttua, edelleen sama aula, useaa raivokohtausta myöhemmin

    ”Hmh, no se selittää miksei sinua löydetty. Minua kyllä hieman epäilyttää ettei herra Killjoylla ollut rakennuslupia kaivaa maanalaista luolastoa…”

    Valtava joukkio oli kerääntynyt törmäyspaikalle ja Tawa oli kiiruhtanut paikalle kuultuaan massiivisen metelin. Ruki seisoi nyt sivummalla naama edelleen punaisena, huudettuaan minuutteja siitä että Respa-toan työ oli aivan liian vaarallista kun kaiken maailman hullut juoksentelevat ympäriinsä ”terminaattoreina”. Paaco oli käynyt vain nopeasti tarkastamassa vauriot ja palasi sitten taas moderaattorien huoneeseen. Creedy seisoi nyt nöyränä joukon keskellä, Sarajin toimiessa hänen puolustajanaan.

    ”Noh, on kuitenkin huojentavaa kuulla ettemme saaneet pysyviä henkilövahinkoja hyökkäyksen takia. Sinut oli ehditty jo listata kuolleiden/kadonneiden listalle.”

    Creedyn häpeäinen ilme muuttui yhtäkkiä toiveikkaaksi. ”Hetkonen, tarkoitatko sinä että… Killjoy on elossa?” Tawa heläytti vienon hymyn matoranille ja nyökkäsi Sarajia kohti. ”Ehkä ystäväsi voi valaista sinua.”

    Creedy kumarsi syvään ja kiitti. Juostessaan Sarajin perään portaikkoon, hän huikkasi palaavansa pian korjaamaan omia jälkiään, vaikka korjaustiimi ei pitänytkään sitä tarpeellisena. ”Haavereita sattuu.”

    Killjoyn huone

    Puoliksi panssaroitu hahmo kohensi asentoaan sairasvuoteella. Killjoy oli menettänyt tajuntansa pian sen jälkeen kun hänen kypäränsä oli alkanut hälyttää. Nyt hän oli taas tajuissaan, sadatellen sitä miten heikoksi hän oli päätynyt. Pelkkä ajatusten hätääntyminen sai silmät mustenemaan. Huoneen oveen koputettiin. Killjoy teki kuten aiemminkin, eli sulki silmänsä ja esitti nukkuvaa.

    Yleensä tässä tilanteessa oven takana ollut vain koputteli aikansa ja lopulta luovutti tajutessaan ettei kukaan vastaa. Tällä kertaa tulijalla oli avain ja valo tulvi pimennettyyn huoneeseen ensi kertaa päiväkausiin. Killjoy joutui peittämään silmänsä valon sokaisevan voiman edessä ja hän todisti kuinka kaksi kaksi hahmoa asteli sisään. Ensimmäisenä hän näki Sarajin hahmon joka käveli sängyn päädylle ja pysähtyi siihen. Toisen hahmon hän tunnisti Rukiksi, mutta tämä jäi seisomaan ovensuulle ilmeisesti avaimen kanssa. Killjoyn silmät alkoivat tottumaan valoon ja hän ottikin käden pois silmiensä edestä. Silmät sirrillään hän tuijotti huoneeseen ilmestynyttä porukkaa.

    ”Mnhang?”

    Saraji virnuili Killjoyn ilmeelle ja Ruki oli peittänyt suunsa aivan kuin peittääkseen senhetkisen reaktionsa. ”Meillä on sinulle pieni vieras.” Ennen kuin Killjoy ehti sanoa mitään, hänen suunsa loksahti auki, hän ei ollut uskoa ääntä joka Sarajin selän takaa kuului.

    ”TAWA PUHUI TOTTA, SINÄ ELÄT!” Creedy väänsi itsensä Sarajin selästä tämän olkapäälle ja hyppäsi siitä Killjoyn jalkopäätyyn silmät loistaen. Killjoy ei osannut sanoa mitään. Hän tuijotti edessä seisovaa matorania, kaikkien muiden odottaessa Killjoyn reaktiota.

    ”Sinä… sinä… olisit voinut soittaa…”

    Hiljaisuus vallitsi hetken, kunnes Creedy purskahti itkuun ja hyppäsi halaamaan täydellisen pöllämystynyttä Killjoyta. ”Minä luulin että sinä kuolit sinneeeee, kun pakenin alakertaan näin sinut maassa ja *niisk* kun paikka räjähti luulin että sinä menit mukanaaaaaah” Creedyn itkunpurkauksen aikana myös Ruki oli ryhtynyt kyynelehtimään ja mutisi jotain iloisesta jälleennäkemisestä. Tänä aikana Killjoy ei ollut liikahtanutkaan ja Creedyn lopulta irtaantuessa Killjoy koetti miettiä sanansa tarkkaan.

    ”He kertoivat… että koko talo meni… aivan kaikki ja kaikki sen sisällä.” Creedy nyyhkytti edelleen, joten Saraji päätti selittää: ”Se osa talosta josta Klaani tiesi. Tawalle tuli pienenä yllätyksenä se että olit kaivanut sinne tunneleita.”

    Killjoy virnisti niin paljon kuin tikatuilla suunpielillään uskalsi: ”Hmh, tieto taisi jäädä pyörimään Visokilleeargh!” Killjoy piteli päätään aiheuttaen kaikkien huoneessa olleiden ryntäämään tämän ympärille. Killjoy koetti toppuutella näitä selittämällä vain olevansa hieman heikossa jamassa. Hän ei kuitenkaan itsekään ymmärtänyt äkillistä vihlaisuaan. Aivan kuin… hänen ajatuksiinsa olisi sattunut.

    Saraji jatkoi tarinaa siitä miten Creedy oli löytänyt Zillan ja myöhemmin juossut suoraan eteisaulaan miltei murskaten Rukin. Killjoy ei voinut olla hymyilemättä tilanteelle ja muistuttikin Rukia, että työssään pitää olla varovainen. Creedy oli tällä valin saanut ajatuksensa kokoon ja kyseli nyt Killjoylta missä tämä aikoisi asua.

    ”Luultavasti täällä. Miettien Klaanin tilanteen ei välttämättä ole järkeä alkaa jälleenrakentamaan niin kauas. Pitänee tervehdyttyäni kaivaa sieltä kaikki pelastettava tänne.”

    ”Minä voin hoitaa, olen maannut täällä työttömänä jo ties kuinka pitkään. Homma se on pienikin homma.” Killjoy epäröi hetken, mutta nyökkäsi sitten Vahkille. Ruki päätyi avaamaan suunsa ensimmäisen kerran koko keskustelun aikana. ”Tuota… oletko katsonut korttiasi?” Killjoy hätkähti. Se kortti, hän oli jättänyt sen yöpöydälle edes kurkistamatta siihen. Nyt hän otti sen käteensä ja katsoi mitä se sisälsi.

    Kortti oli itse piirretty, sen huomasi jo kaukaa, sillä verrattaen lapsellisesti piirretyt pikku-visorakit näyttivät siltä kuin Killjoyn alakerran ADHD-matoran olisi piirtänyt ne. Visorakit pitivät leuoissaan ilmapalloja, jotka muodostivat sanat: Pranae Pian. Killjoy pidätteli tirskahdustaan piirroksille ja kirjoitusvirheelle ja käänsi kortin kääntöpuolelle. ”Bio-Klaanon hoito –ja palveluhenkilökunta toivottaa pikaista paranemista ja kiittää avusta jonka olet meille antanut.”

    Killjoy tajusi tämän olevan Rukin tapa kiittää heidän viikkoja sitten tapahtuneesta juttutuokiosta. Killjoy nyökkäsi Rukille, joka nyökkäsi takaisin ja ilmoitti sitten jättävänsä huoneessa olevat ”ystävien kesken.”

    Ovi sulkeutui ja kolmikko oli nyt keskenään huoneessa. Killjoy katsoi Visorakeja kortissa ja muisti silloin ettei kaikki ollutkaan niin hyvin kuin hän hetkellisesti oli kuvitellut. ”Onko Visokista muuten kuulunut, onko hänet löydetty?” Saraji pudisti päätään murheellisena. ”En ole kuullut mitään aiheeseen liittyen… mikä sinua oikein vaivaa?”

    Kipu oli iskenyt jälleen ja Killjoy piteli nyt päätään.

    Ole kiltti, kahden, ole kiltti.

    ”…menkää!”

    Saraji ja Creedy vilkaisivat toisiaan, mutta Killjoy toisti sanomansa uudelleen, nyt kovemmalla äänellä. ”Menkää!, kutsun teidät takaisin… Minä pyydän, MENKÄÄ!” Killjoy ei tajunnut karjahtaneensa viimeistä sanaa niin kovaa, mutta kaksikon ilme kertoi muuta.

    ”Tämä on käsky Saraji…”

    Epäilys jaloissaan Saraji vähitellen veti Creedyn pois huoneesta, jääden kuitenkin ovelle. Killjoyn jäädessä tuijottamaan Saraji käänsi päänsä lattiaan ja hitaasti sulki oven.
    Killjoy yskäisi ja veri purskahti hänen rinnuksilleen. Hänen mielensä… jotain oli pielessä… mitä oikein tapahtui… mikä ääni häntä aneli?

    Anteeksi Killjoy… en… en tiennyt että mielesi on näin heikkona.

    Killjoy jähmettyi, hän ei uskonut häntä puhuttelevan äänen olemassaoloa.

    Minä en halunnut vahingoittaa sinua, olen pahoillani, mutta minun on pakko käyttää tilaisuus hyväkseni, tämä on ainutlaatuinen hetki.

    ”Visokki?”

  • Nynrah osa 13: Matka pimeyden ytimeen

    Nynrah, metsä

    Sekalainen joukko jatkoi matkaansa yhä syvemmälle sisämaahan. Heidän karttansa mukaan sopivanoloinen Matoran-kylä sijaitsi saaren keskiosan vuorten tällä puolella joen yläjuoksulla. He olivat löytäneet kuin onnen kaupalla joen, mutta näky ei miellyttänyt heitä.

    Uoma oli kuivunut. Kartassa vuolaaksi merkatun virran tilalla lorisi murheellisesti pieni purontapainen. Uomassa oli kivien lisäksi metalliromua ja muuta jätettä. Kuolleiden Ruki-kalojen mätä haju täytti sankareiden sieraimet. Vaikka he kävelivätkin muutaman kymmenen metrin päässä ainoasta maamerkistään, kuollut joki sai muutenkin ahdistuneen tunnelman suoraan sanoen pelottavaksi.

    ”Toivoin, että olisimme päässet lentämään tehtaille saakka”, Guardian aloitti keskustelun pitkän hiljaisen marssin jälkeen, ”Mutta tervetuliaiset olivatkin vähemmän hauskat.”

    Meitä on viisi ja kaksi on Matoraneja. Vastassamme saattaa olla koko ”Allianssin” johto. Ainakin, hmh, Avhrak Feterrat. Ne saivat koko Klaanin polvilleen. Minulla olisi 42 Rahkshi-voimaa, varjon elementtivoimat ja muodonmuutoskyky, mutta ei, minä”

    ”Turpa kiini”, Tongu sanoi. Hän ei halunnut ajatella koko asiaa. He saattoivat olla nyt kulkemassa kohti katkeraa kuolemaa täällä universumin kaukaisessa haarassa. Kukaan ei saisi tietää. Niin lähellä Visorakia”

    ”Koko Allianssin johto”, G jatkoi kaikesta huolimatta, ”se on mahdollista. Mutta emme voi muutakaan. Nazorakit lienevät sen suurin sotilasmahti ja lymyilevät pesässään, mutta heillä voi olla muitakin liittolaisia. Jos tukikohta on todella täällä, Visorakit voivat olla ilmeinen vaihtoehto.”

    ”Visorakit olisi pitänyt pommittaa jo vuosia sitten”, Keetongu murahti puoliääneen.

    ”Mahdollisesti. Mutta emme ole sodassa niitä vastaan, vaikka ehkä pitäisi. Ja muutenkin” Pärjäämme edes tuskin torakoille. Emme ole sotilaallinen ryhmittymä”, Guartsu vastasi. Hän katui jo sitä, että oli ottanut asian puheeksi.

    Keetongu katsoi surumielisesti kantamaansa konekivääriä.
    ”Näyttää siltä että olemme”, hän sanoi, ”Ja ihan tosissaan, Nazorakit” Oikeasti, kuinka moni klaanilainen on koskaan menettänyt ystäväänsä tai sukulaistaan tai raajansa tai mitään torakoiden takia? Koko tämä sotajuttu, se on ihme homma” Ne vain seilaavat alueellamme ja levittävät propagandaa ja niin, mutta eivät ne mitään sodi! Tietojemme mukaan niillä olisi resursseja pommittaa Klaania joka yö, mutta ei, ne vain piilottevat luolissaan! Ja tämä muka sotaa!”

    Tongu laski tykkinsä mättäälle ja kävi istumaan suurelle, moottorisahalla katkotulle kannolle. Hän olisi painanut päänsä käsiinsä jos se olisi ollut irrallaan hänen ylävartalostaan. Mädän kalan haju teki hengittämisestä hankalaa.
    ”Jos joku vertaa torakoita Visorakeihin, hän ei tiedä, mitä tekee”, keltainen kyklooppi lisäsi vielä.

    Guartsu laski kätensä istuvan jättiläisen hartijalle.
    ”Isku tulee kyllä”, Skakdi sanoi, ”Iloitkaamme ajasta, jonka saamme ennen sitä. Meidän on pelastettava itsemme, ennen kuin voimme pelastettava muun maailman. Toivotaan vain, että maailma kestää tarpeeksi pitkään.”

  • Zakaz 15: Makuta Nuin monet murheet

    ”On synkkä muttei kovin myrskyinen yö. Pakkasta on kaksi astetta. Kello tikittää puolenyön jälkeen. Tunnelma on rauhallinen. Minä olen Iunatu Kam ja tämä on Ustraug&Iunatu show. Seuraavana vuorossa kappale nimeltä Give Your Life for Rock ’n’ Roll.”

    Skakdit katselivat Manua, joka piteli juomapulloa kuin mikkinä suunsa edessä. Jotkut näyttivät kummastuneilta, toiset pyörittelivät silmiään. Kolmannet näyttivät ärsyyntyneiltä.

    Warrek kittasi kymmenennettä tuoppiaan karhuhaita, kunnes sammui. Guardian katseli paikkaa, jossa he olivat. Se oli pienempi kuin Kuollut Ruki mutta myös rauhallisempi. Sitten Manu yhtäkkiä kysyi:
    ”Saanko laboratorion?”
    ”Laborator- mitä?”

    ”Manuseni”, Guardian sanoi ja joi pienen kulauksen tuopistaan. ”Uskallanko kysyä, miksi?”
    Manu hymyili pahaenteisesti.
    ”Haluan jatkaa… harrastustani. Muistahan, että minulta evättiin jo yksi.”
    Guardian vakavoitui.
    ”Älä vain sano, että…”
    ”Tawa ei antanut minun tuoda urkupillejä sisään!” Manu keskeytti.
    ”Hmm. Miksiköhän ei. Hienot urut.” Guardian ryyppäsi jälleen lasistaan. ”Mutta laboratorio. Sinä ja geenimuuntelu, sehän on ollut aiemminkin niin hyvä yhdistelmä?”
    ”Jos viittaat siihen pinkkiin jänikseen, olin tuskin mukana.” Manu irvisti. Skakdit pelasivat nyt vaihteeksi korttia. Manu pidättäytyi menemästä mukaan peliin. Häviäminen ei ollut Skakdien mielestä hyvä asia. Sitä se ei ollut myöskään Makuta Nuin mielestä.

    Guardian kohotti kulmaansa ankean näköisenä. Hän näytti ikään kuin pettyneeltä siitä, että Manu ei ollut ymmärtänyt täysin. Sitten hän siirsi molemmat kätensä suunsa ympärille ja muodosti sormillaan hyönteismäiset leuat. Guardian irvisti ilkeämielisesti ja teki parhaan mahdollisen imitaationsa Nazorakin sotahuudosta. Manu naurahti hieman, käänsi sitten katseensa Guardianiin ja sanoi:
    ”Kerronko, mitä tapahtui todella?”
    ”Voi, kaikin mokomin.”

    Ensimmäinen muna kuoriutui. Olimme erittäin tyytyväisiä.
    ”Kyllä. Täydellissä”, sanoi Abzumo ja otti munan käteensä.

    ”Lopeta nauraminen, jos haluat kuulla, perhana”, Manu sanoi. Guardian hykerteli hetken, mutta jatkoi sitten kuuntelemista.

    ”Sen nimeksi tulee ’0001’”, sanoin minä. ”Me järjestämme tämän armeijan niin, että toisena syntynyt torakka on ’0002’ ja niin edelleen.”
    ”Ei”, Abzumo vastasi. ”Hänen nimensä on Steve.”
    ”…”
    ”Kylläh.”
    ”Miksih. Mehän suunnittelimme, että organisoimme tästä armeijan, joka valloittaa koko universumin.”

    ”Hei, viekää pois tuo sammunut käppänä. Se vie tilaa tuosta penkiltä”, huusi baarimikko. Manu ärsyyntyi keskeytyksistä. Guardian huojui hieman nostaessaan Warrekin jalat ilmaan. Manu tarttui Warrekin käsistä, ja he raahasivat sitten Warrekin huoneeseen, jonka he olivat varanneet pubin yläkerrasta. He nostivat Warrekin resuiselle sängylle ja istahtivat omille punkilleen. Siinä he vain istuivat kumpainenkin ajatellen omiaan. Sitten Makuta jatkoi. Tai olisi jatkanut, ellei Guardian olisi nukahanut sängylle. Makuta huokaisi ja meni myös itse makuulle.
    Mitähän Klaaniin kuuluu? hän ajatteli itsekseen. Sitten hän päätti vilkaista. Hän oli säilyttänyt mielensisäisen linkin kaikkiin tiimiläisiinsä, jotka olivat olleet mukana nazoraktukikohtaan tunkeutumisessa. Nyt Makuta Nui otti yhteyden Matoroon. Hän oletti tuntevansa Klaanin, mutta tunsikin jotain aivan muuta. Hän tunsi vuosisatojen takaisen pimeyden, synkkyyden, joka huokui kivisistä seinistä ja tummanpunaisista ja -vihreistä, himmeistä lampuista.

    Matoro, missä sinä olet?
    … Mitäh?
    Sinä et ole Klaanissa. Minne olet itsesi raahannut?
    Matoro tunnisti äänen päänsä sisällä Manuksi. Hän ei ollut tosiaankaan odottanut kuulevansa sitä.
    Mitenhän tämän nyt selittäisi. Olen… Destralilla.
    ”DESTARILLA?” Manu huusi ääneen. Guardian hätkähti hereille ja veti aseen sänkynsä vierestä. Hetken hän katseli ympärilleen huohottaen. Warrek kuorsasi edelleen lattialla, jonne kaksikko oli hänet jättänyt. Makuta Nui seisoi sänkynsä vieressä selvästi järkyttyneenä.

    MITÄ PIRUA SINÄ TEET SIELLÄ?
    Se on pitkä juttu. Etsiskelen tietoja Makutasta nimeltä Itroz. Koetan pysyä hengissä. Tämän paikan sisustus on muuten harvinaisen tylsä.
    Se ei olekaan niin helppoa. Sinä luultavasti kuolet sinne.
    No, tähän mennessä on mennyt ihan hyvin…
    Ketä muita olet ottanut mukaasi tapattamaan itseään?
    Semmoiset heput kuin Xxonn ja KooGeeBee. Jälkimmäinen on käynyt täällä kerran ja siitä viisastuneena jäi veneeseen, Matoro ajatteli. Mutta hei, haluaisitko helpotata hommaani ja tehdä dramaattisen paljastuksen siitä, että olet Itrozin elämänkerturi?
    Minä tuskin tunsin häntä. Kaikki, mitä hänestä tiedän, on suurin piirtein asuinpaikka ja kuolinsyy.
    Asuinpaikkaa minä tässä etsiskelen. Tai siis stereotyyppistä ”pahan tiedemiehen salaista laboratoriosaarta”.
    Eikä mieleesi juolahtanut, että olisit voinut odottaa minun paluutani sen sijaan, että tapattaisit itsesi paikassa, josta ei voi selvitä hengissä ellei ole Makutain veljeskunnalle uskollinen MAKUTA?

    Guardian katseli Manua ihmeissään. Mitä tämä puuhasi? Hän käveli tämän luokse. Manu vilkaisi häneen yhdesti ja hieroi otsaansa. Guardian istahti hänen sängylleen ja jäi odottamaan.

    No siis, ensinnäkin, olen selvinnyt jo kerran Destralilta. Toiseksi, en osaa odottaa. Kolmanneksi, olet ties missä kadonneena ilman varmuutta elossa olemisestani, Matoro sanoi. Manu aikoi sanoa jotain, mutta Matoro ehti ensin:
    ”Elossa” tarkoittaa tässä yhteydessä asiallisessa ruumiissa olemista.
    Viimeksi, kun selvisit Destralilta, sinulla oli mukanasi kaksi Toaa, jotka olivat myös erittäin kokeneita. Nyt sinulla on mukanasi… Matoran?
    Matoro ei vastannut. Hän ei ollut oikeastaan sen kummemmin ajatellut, mitä Destralilla odottaisi. He olivat nyt tulleet edellisiä synkempään käytävään. Siellä ei ollut valoa juuri ollenkaan. Edellisten käytävien valoa kajasti sinne hieman, mutta muuten se oli aivan pimeä. He kulkivat varovaisesti.

    Seinä näytti epäilyttävästi pimeyttäkin mustemmalta. Se tuntui hyllyvän, kuin se olisi valmistettu limasta. Musta, limainen seinä, josta valui jotain mustaa. Yhtäkkiä seinästä syöksähti kymmeniä lonkeroita, jotka tarttuivat sekä Matoroon että Xxonniin. Kaksikko yritti pyristellä vastaan, mutta seinä veti heitä itseään kohti. Lonkerot tunkeutuivat heidän suihinsa. Ne kiertyivät heidän ympärilleen. Pian seinä otti heidät omakseen.

    Yhteys katkesi. Makuta nui jäi seisomaan pöllämystyneenä sänkynsä viereen. Guardian katsahti häneen. Hän istui sängylle ja näytti siltä, kuin olisi nähnyt juopuneen Matoranin lakana yllään kadulla.
    ”Mitä tapahtui?” Guardian kysyi.
    ”Matoro”, Manu vastasi. Guardian katsoi häntä kysyvästi. ”Matoro on Destralilla. Ja jokin juuri tunkeutui hänen mieleensä ja katkaisi mieliemme välisen yhteyden.”
    Guardian pohti tätä hetken. Sitten hän sanoi:
    ”Selviävätkö he?”
    ”En… tiedä. Luultavasti eivät.”
    Guardian nyökkäsi surumielisenä. Heidän täytyisi vain toivoa.

  • Elkom

    Bio-Klaani

    Aurinko nousi merestä, aloittaen värileikkinsä taivaalla. Horisontti värjäytyi punaiseksi, violetiksi, kellertäväksi ja siniseksi auringon noustessa. Säteiden osuessa Klaaniin mereltä ne tunkeutuivat jokaisesta ikkunasta sisään, valaisten pienet käytävät ja auringonpuoleiset huoneet.

    Matoro nousi hitaasti sängystään. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta häntä kasvoihin.
    Jään Toa nousi istumaan ja kokeili päätänsä kädellään. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen päätänsä särki.

    Ikkuna revähti auki ja viileä aamuilma syöksähti sisään huoneeseen. Matoro seisoi suuren ikkunan edessä katsellen eteenpäin. Hänen huoneestaan näki suoraan ensin Klaania, sitten metsää, Mt. Ämkoon reunaa ja meren. Toa huokaisi nojaten ikkunlautaan. Viileä ilma piristi häntä huomattavasti.

    Matoro lähti huoneestaan kävelemään pitkin Klaanin käytäviä. Hän kulki pari kerrosta alemmas hissillä ja saapui lasiseinäiseen Chat-Kahvioon. Tämä Klaanilaisten suosittu ajanviettopaikka oli sisustettu suurilla punaisilla sohvilla ja pöydillä sekä tiskillä, jossa matoran hoiti tilaukset.

    Seinällä oli taulut neljästä administa sekä useita muita kuvia. Ne piristivät kylmiä, harmaita ulkoseiniä. Kahvion sisäseinät olivat käytännössä lasia, joten sieltä näki hyvin käytävään.

    ”ELKOM!”, tiskin takana istuva ga-matoran tervehti pirteästi. Kukaan ei tiedä mistä tämä tervehdys tulee, mutta se on vakiintunut käyttöön kahviossa.

    Matoro tervehti takaisin vähemmän pirteästi ja istahti syvälle punaiseen sohvaan.
    ”Miksi täällä ei ole ketään näin aamuisin?”, hän mietti.

    [spoil]Mielenkiintoinen fakta about tästä on se, että minun oma aamuni oli tismalleen samanlainen.[/spoil]

    Zakaz, Kuolleen Ruki-Kalan Tavernan takapiha

    Urhea skakdi iski jatkuvasti hänen puisen vankilansa kantta. Vaikka hänen voimat alkoivat uupua, eikä sen puoleen suolaliemessä uiskentelukaan hyvää tehnyt, hän löi yhä varmemmin tietään ulos. Puinen kansi antoi joka iskulla pari milliä periksi ylöspäin, mutta kestäisi vielä pitkään ennekuin se irtoaisi.

    ”Näitkö kenen mukaan se juoppo meni?”, mustanpuhuva skakdi kysyi toveriltaan. Keltaisen ja vaaleansinisen värinen salaman skakdi katseli erikoisilla kiikareillaan dyynejä.
    ”Kaksi kaapuheppua ottivat Warrekin mukaansa.”, tämä sanoi. ”En nähnyt tarkempaan mihin he menivät.”
    ”Me siis kadotimme ne!”, musta skakdi huudahti äreissään. Hän potkaisi seinän nojalla olevia kymmeniä tynnyreitä.

    ”Pitäisikö meidän ilmoittaa Kenraali Gaggulabiolle?”, maan skakdi kysyi.
    ”En tiedä vielä. Tämä voi olla joko aivan turhaa tai sitten jotakin hyvin tärkeää.”, nais-skakdi vastasi. Hänet tunnettiin siitä että kukaan, kuka on hänet suututtanut, ei ole selvinnyt ehjänä.
    ”Etsimmekö heidät uudestaan ja varjostamme?”, lähinnä gorillana toimiva maan skakdi kysyi.
    Sanaakaan sanomatta salaman skakdi lähti. Toinen lähti juoksemaan kömpelösti tämän perään.

    Suolakurkkutynnyri vieri vinhasti alas kivikkoista mäkeä joka alkoi heti Tavernan takana. Skakdilla oli suuria ongelmia hengittämisessä, sillä suolalimi heittelehti edestakaisin, eikä se jättänyt erityisen paljao tilaa. Skakdi oli kuullut jotakin Gaggulabion agenttien puhetta, mutta hän ei välittänyt nyt siitä.

    Tynnyri osui isoon kiveen. Skakdi kiljaisi törmähdyksessä. Puinen tynnyri suoritti ilmalennon ja osui kovaa kivikkoon mäen alapäähän.
    Suolalientä valui jostakin pienestä murtumasta pois. Skakdin sisällä syttyi pieni toivonkipinä – jos tynnyri on rikki jostakin, sitä voisi rikkoa lisää. Skakdi aloitti taas paukuttamisen.