Klaanon

Avainsana: Peelo

  • Veljeskunnan saari: Klaanilaiset löytävät etsimänsä

    Viidakkosaari

    Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.

    Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.

    Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.

    Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.

    ”Meidät on huomattu”, Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.

    – – musiikki poikki – –

    Nazorak-ilmalaiva

    ”Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta.”
    ”Mielelläni.”

    Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.

    Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.

    Eversti 437 lähti matkaan.

    – – musiikki poikki – –

    Viidakossa

    ”Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea”, metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi.
    ”Voisin sanoa samaa”, kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.

    ”Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty”, veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.

    ”Seuratkaa”, yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. ”Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?”

    – – –

    Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.

  • Veljeskunnan saari: He tulevat löytämään meidät

    Klaanilaisten sukellusvene

    Ulkomuodoltaan tuoretta patonkia muistuttava merialus oli pysähtynyt saaren rantaan. Peelo oli matkan loppumetreillä siirtynyt ohjaamoon ja neuvonut aluksen ohjaajaa viemään sukellusveneen aivan rannan tuntumassa olevaan äkkisyvään kohtaan. Täten sukellusvene pysyi juuri ja juuri näkymättömissä rannalta käsin, vaikka kallioiseen rantaan olikin matkaa enää vain jokunen metri. Koskaan ei voinut olla liian varovainen.

    Klaanilaiset eivät jääneet miettimään turhia. Ei ehtinyt kulua kuin jokunen minuutti ja sukellusveneen hatara laskusilta rämähti rantakalliolle. Ensimmäisenä rannalle kipitti kymmenkunta matorania, ja näiden perässä Peelo.

    ”Tulkaa sieltä”, Peelo komensi ja katsoi perässään astelevaa Äksää ja Gekkoa. Hieman epäröivän näköinen kaksikko vilkuili tarkkaavaisena pimeyden harmaaksi värjäämää kallioista rantakaistaletta, jonka molemmilla puolilla levittäytyi mittava rantahietikko. Kymmenen metrin päässä alkoi sankka viidakko, jonka kätköissä saattoi piileksiä ties mitä vaarallista.

    ”Kiva metsä”, tokaisi lääkintävahkin kanssa viimeisinä rantaan noussut Koobee yrittäen keventää tunnelmaa. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, ja ilman Toa jäi vilkuilemaan ympärilleen tympääntyneenä.

    ”Muu miehistö jää pitämään alustamme lähtökunnossa”, yksi matoraneista selvitti. ”Olen saanut sellaisen käsityksen, että lähdemme täältä oitis kunhan vain saamme pelastettavat mukaamme.”
    ”Kyllä”, kuului Peelon vastaus. ”Ei jäädä turhaan pitämään torakoille seuraa.”

    ”Miten me oikein löydämme heidät?” Gekko kysyi kyyristyen hieman itseään reippaasti lyhyemmän Peelon suuntaan. ”Tiedämmekö me edes mihin suuntaan lähdemme?”

    Peelon ilmeettömän kaasunaamarin taakse levisi kevyt virne.

    ”En tiedä Ämkoon veljeskunnasta paljoa”, Peelo aloitti. ”Mutta vähän tietämäni perusteella… He tulevat löytämään meidät.”

    ”Mutta tällä saarellahan on kokoa vaikka millä mitalla, eivätkä ne voi edes tietää mihin rantauduimme…” selitti Gekko puoliääneen.

    ”Ei kai auta muuta kuin lähteä metsään”, Äksä murahti ja lähti ensimmäisenä kohti tummanpuhuvaa metsärajaa.

    – – –

    Sillä välin viidakossa

    ”Kolme etsintäpartioistamme haravoi parasta aikaa pohjoista ja luoteista rantametsää”, Leiter selvitti savimaahan hätäisesti piirrettyä karttaa tutkailevalle Ämkoolle.
    ”Hyvä, hyvä”, Ämkoo mutisi. ”Klaanilaiset saattavat jo olla täällä, eikä meillä ole varaa hukata aikaa. Ovatko välinevarastot jo tyhjät?”
    ”Kyllä”, vastasi Leiter. ”Kaikki on pakattu valmiiksi kuljetusta varten.”
    ”Hienoa”, Ämkoo vastasi ja nousi seisomaan. ”Entä linnut?”
    Tavoistaan poiketen Leiter hymyili.
    ”Et kai kuvitellut, että emme olisi kouluttaneet niitä myös tällaisia tilanteita varten? Suurin osa siivekkäistämme osaa seurata meitä Klaanin saarelle kunhan niille vain antaa suunnan. Ratsastaminen ei tosin tule kysymykseen, sillä…”
    ”Se ei jäisi torakoilta huomaamatta, tiedetään”, Ämkoo keskeytti tehden samalla tilaa vieressään juoksenteleville matoraneille. Veljeskunta piti tällä hetkellä majaa yhden maanalaisen tukikohdan piilosisäänkäynnin kohdalla, ja matoranit kuljettivat parasta aikaa kaikkea mahdollista tukikohdan materiaalia ulkosalle. Samalla muutama veljeskuntalainen puuhasi sisällä räjähteiden parissa. Torakoille ei annettaisi mahdollisuutta höytyä maanalaisesta luolastosta.

    – – –

    Nazorak-ilmalaiva

    Tulikärpänen kuhisi nazorak-sotilaiden valmistautuessa laskeutumaan yksi toisensa jälkeen maan pinnalle. Samalla Tulikärpäsen aseistusta valmisteltiin ottamaan vastaan mahdollisia hyökkääjiä. Ilmavoimien komentaja ei ollut vieläkään päässyt perille viidakosta peräisin olevan vastarinnan laadusta, mutta 003 ei aikonut jättää mitään sattuman varaan. Jos suora hyökkäys tapahtuisi, vihollinen otettaisiin vastaan täydellä tulivoimalla.

    003 istui tällä hetkellä erään pöydän takana siistissä nahkatuolissa pyöritellen samalla sormiaan mietteliäänä. Komentaja ei pitänyt vastapuolen taistelutavasta. Salamyhkäiset ja täysin sattumanvaraisilta vaikuttavat iskut eivät noudattaneet lainkaan selkeää kaavaa ja niiden oli kenties tarkoitus peittää jotain paljon ilmiselvempää. Jos näin oli, mitä oli tekeillä? Puuhattiinko saarta valloittavien nazorakien selän takana jotain? Asiasta oli otettava selvää.

    003 rykäisi ja viittoi yhden luottoapulaisistaan luokseen. Hyvin hillityn näköinen torakka harppoi nopeasti johtajansa tykö ja jäi sitten odottamaan käskynantoa.

    ”Kutsukaa eversti tänne. Minulla on hänelle töitä”, ilmavoimien yliherra lausui ja jakoi sitten pitkän katseen palvelijansa kanssa. Apulaistorakka näytti hetken ajan miltei säikähtäneeltä, käännähti sitten kuin väkisin väännettynä ja lähti sitten miltei juoksuaskelin toteuttamaan komentajan antamaa käskyä.

  • Veljeskunnan saari: Kutsumattomia häiriköitä

    Sukellusvene, matkalla Veljeskunnen saarelle

    Peelo tutkiskeli Gekolta ottamaansa kivääriä kiinnostuneena. Se sopisi mainiosti konepistoolin kaveriksi tehtävälle.

    Seinällä roikkuva iso hylly oli jo nähnyt parhaat päivänsä, ja näytti jo hieman ruostuneenkin. Silti se pysyi sukellusveneen seinällä yllättävän hyvin, vaikka siihen oltiin lastattu monia erilaisia aseita, jotka taas painoivat varmasti aika paljon. Aseista huomasi, että ne olivat lojuneet hyllyllä pitemmänkin aikaa, kun olivat jo ehtineet pölyyntyäkin. Niiden toimivuudesta ei tiennyt, mutta eiköhän pari kolautusta auttanut.

    Peelo laittoi pitkähkön kiväärin olansa yli roikkumaan kiväärissä olevan kantonauhan avulla. Gekko katseli kiinnostuneena löytämäänsä asetta, ja harkitsi useamman kerran sen käyttämistä. Äksä selasi katseellaan hyllyköllä olevia aseita. Usea niistä näytti todella järeältä. Hetken miettimisen jälkeen hän poimi hyllyltä isokokoisen konekiväärin. Raskas se oli, mutta mitä väliä, tulivoimaa tässä tarvitaankin. Vahki seisoskeli ryhdikkäästi sivummalla, hän ei uskonut tarvitsevansa yhtään lisää aseita.

    Matka oli taittunut harvinaisen nopeasti, sillä kaukana horisontissa määränpää näkyi jo, ja rantaa lähestyttiin nopeaa vauhtia. Sukellusvene lähestyi Veljeskunnan saarta, ja joukkio alkoi olla valmiina. Gekko katsahti ikkunasta ulos, ja katseli veden asukkeja, joista lähes kaikki uivat kiirehtien poispäin Veljeskunnan saarelta. Ymmärsihän sen, ei kukaan olisi halunnut olla osa tällaista rähinää.

    Peelo säntäsi sukellusveneen ohjaamoon, ja pyysi kapteenilta lupaa käyttää periskooppia, johon kapteeni nyökkäsi myöntävästi. Peelo katsoi periskoopista, ja zoomasi kiikarin näkyvyyttä rantaan päin. Rannalla näkyi vain muutama Nazorak. Heidät oltiin mitä luultavimmin määrätty vartioimaan rantaa siltä varalta, että paikalle saapuisi kutsumattomia häiriköitä auttamaan Veljeskuntaa.

    Peelo katsoi hieman oikealle, ja näki lahden, jonka ympärillä oli tiheää metsää ja muuta kasvustoa. ”Rantaudu tuolle lahdelle, sen pitäisi tarjota meille tarpeeksi suojaa päästäksemme huomaamattomasti saarelle”, Peelo sanoi kapteenille, ja osoitti sormella ohjaamon ikkunasta lahtea kohti. Kapteeni nyökkäsi, ja käänsi sukellusvenettä oikealle päin. Peelo käveli ruuman ovelle, kurkkasi sen takaa, ja ilmoitti

    ”Rantaudumme pian.”

  • Veljeskunnan saari: Tehtaanmerkki

    Klaanin rannikkoalue, hetkiä ennen Koin tuhoa

    Puhumista ei ollut paljoa tapahtunut, sukellusvene vain oli lähtenyt niin pian pois kuin vain saattoi, kuului räjähdyksiä ja Gekko tunsi olonsa vain yhä harmistunneemmaksi. KB katseli kun kalatkin pakenivat ranta alueelta, karhuhaitkaan eivät vähää välittäneet kun muut merenelävät uivat niistä ohi, kenties ne aistivat jotain. ”Tuota noin… voisimmeko esittäytyä, siis ennekuin me mahdollisesti kuolemme?”, Gekko yritti keventää tunnelmaa ja sanoi nimensä: ”Hei, minulla ei ole harmainta aavistustakaan oikeasta nimestäni, mutta kutsukaa Gekoksi vain, tai GK:ksi”. ”Black Handin neljännestä tiimistä, lääkintäyksikkö 7, ilmoittautuu palvelukseen”.Vahki kajautti yllättäen.

    ”Minä olen vain Äksä”, Suurehko olento sanoi. ”Ja minä olen KB-”. Sitten kuului pamaus joka oli voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin jos Nöpö ei olisi saanut ruokaa vuosituhanteen ja olisi yhä hengissä. Palasia sinkoutui veteen jotkin pienet osat jopa kolahtivat sukellusveneen katolle. Ikkunaa ja merenelämää tarkkaillut KB oli havaitsevinaan Nazorakien symbolin eräässä kappaleessa.

    Sukellusvenettä ohjaava Matorankin huomasi sen ja pysäytti veneen hetkeksi. ”Nyt voimme olla ilmeisen varmoja siitä, että nazorakit keskittyvät enään klaaniin jos siihenkään. Ottakaa tämän paatin asevarasto auki. Ihan vain varotoimena valoja oli pidetty hämäränä, niin, että sisällä oli vaikea nähdä mitään. Valojen kirkastuessa Gekko erotti enemmänkin veneestä kuin vain vierustoverinsa ja ulkopuolella heille virnuilevat kalat. Miehistön ja Le-Matoranin joka toimi kuskina. Kun Gekko käänsi päätään hän lähes tipahti penkiltä, vieressä istui Peelo, kaasunamari päässään.
    ”Niin juu, minä olen Peelo”. ”Peelo, mitä jos ottaisit tuon joskin karsean naamarin pois päästäsi”, Gekko kysäisi. ”Pahoitteluni jos se on sinusta hirveä, minä pidän siitä ja siksi pidän sitä päässäni ja jos otan sen päästäni tänne leviää ihan hemmetin pahanhajuista kaasua ja minä kuolen”, Peelo vastasi.

    ”Okei…”

    ”Hei, meillä on täällä vähän aseita teille siltä varalta, että kenties jo suoraan vastarannalla odottaa torakka lauma pyssyt ojossa”, kapteeni sanoi ja jakeli käskyjä kevyesti asennetuille matoraneille.
    ”Herrat, ottakaa tuosta seinältä mieleisenne”, matoran joukko sanoi. Gekko nousi seisomaan ja muisti vasta pään kattoon lyötyään kuinka turkasen matalaksi katto oli tehty. Päätä hetken hierottuaan hän meni nappaamaan aseen seinältä ”Näyttää turhan tekniseltä minun makuuni, mutta kai minä voin opetella tätä-”, Peelo nappasi aseen Gekon kädestä ja katseli sitä himoiten.
    ”No okei, olihan siinä vähän turhan monta vempainta”, Gekko sanoi ja jäi tarkkailemaan asetta joka näytti hänen tarkoituksiinsa sopivalta, se muistutti paljon sitä happoasetta jonka hän oli itse ennen Järviseikkailua rakentanut ja siellä kadottanut, vaikka siitä paistoikin xian tehtaan leima.

  • Veljeskunnan saari: Lähetetään kovat sotaukot

    Satamarakennus, Bio-Klaani

    Klaanin johtoportaan kiireesti kokoama sekalainen seurakunta oli juuri saapunut satamassa sijaitsevaan hämärään halliin. Valtaosa joukkiosta huohotti hengästyneenä, sillä matka neuvonpitohuoneesta satamaan oli ollut vaarallinen, ja sakki olikin saanut useaan otteeseen väistellä taivaalta putoavia ammuksia.

    ”Kummat mahtavat olla voitolla”, pohti ääneen Gekko, nojaten väsähtäneenä rakennuksen seinään. Uupuneen klaanilaisen silmät tarkkailivat laiskasti muita läsnäolijoita.

    Gekon vierellä muita paljon jämäkämmin seisova lääkintävahki pysyi vaiti. Tämän viereen maahan istahtanut punainen köriläs kuitenkin vaivautui vastaamaan:
    ”Taistelu näytti aika tasaiselta”, Äksä tuumaili. ”Näin monen torakka-aluksen ottavan osumia, mutta meidänkin väkeämme putoili kyllä alas.”
    ”Jos minä olisin tuolla taivaalla, sieltä sataisi pelkkiä torakoita”, mahtaili seurueen vihreä jäsen. Yhtälailla uupunut Konguboss vaikutti yllättävän vilkkaalta väsymystilastaan huolimatta, ja Toalla oli vaikeuksia pysyä paikoillaan.
    ”Ha ha”, Gekko murahti.

    Silloin hallin lattiaan asennettu huomaamattoman oloinen pyöreä luukku aukesi. Luukusta pöllähti hieman vihertävää savua, kuului omituista rätinää ja aukosta kohosi esiin käsi.

    ”Hoi, te”, kuului käden oletetun omistajan ääni. ”Kiva, että löysitte perille.”
    ”Oletat meidän varmaan tulevan sinne”, Gekko sanoi ja kohottautui takaisin seisomaan.
    ”Jep. Ja kiirehtikää, muut odottavat jo.”

    Pian seurueelle paljastui, että heitä odotellut hahmo oli klaanilainen nimeltään Peelo. Gekon mielestä lähestulkoon härskin kaasunaamarin taakse kasvonsa kätkenyt laiha musta hahmo oli vartonut jo tovin satamaan lähetettyä partiota, ja sillä välin valmistellut matka-alusta.

    ”Toivottavasti ette muuten kärsi vesipelosta”, Peelo mainitsi ja ohjasi joukon kulkemaan leveästä oviaukosta. Äksä oli vähällä kysyä toteamuksen syytä, mutta oven takana odottanut näkymä teki kysymisen turhaksi.

    ”Sukellusvene”, Gekko ihmetteli ääneen tuijottaen laajaan maanalaiseen huoneeseen luodun vesitien keskelle pysäköityä valtavaa teräksistä alusta. Virtaviivaisen oloinen metallipökkylä piti moottorien hurinan lisäksi epätasaista kolinaa, josta Gekko päätteli sisällä olevan väkeä.
    ”Minä vähän kuin olen vastuussa tästä”, Peelo selitti ja lähti astelemaan pitkin sukellusveneen kannelle vievää terässiltaa. Gekko, Äksä, lääkintävahki ja Koobee seurasivat tottelevaisesti perässä.

  • Nazorakien ansapataljoona

    Xiantoksen Koti

    Peelo ihmetteli Kongun positiivista asennetta Xiantokseen. Melkeinpä halveksui. Ennen kuin Kongu ehti aukaista suutaan, Peelo jatkoi:

    ”Lähden nyt Klaaniin, jos haluat apuani näissä ihmejutuissasi, tai muuten vaan kaipaat minua, tule ihmeessä Kahvioon”, Peelo myhäili omahyväisesti, ja käveli ovesta ulos, potkaisten sen keveästi kiinni.

    Metsää pitkin kävellessään Peelo katseli ympärilleen. Hartaasti. Jokin oli vialla. Nimittäin pari askelta häntä edessäpäin oli ansakuoppa, jonka pohjalla oli isoja rautapiikkejä. Peelo ei sinne kuitenkaan pudonnut, sillä ennen kuin hän ehti osua piikkeihin, hän levitti kätensä ja jalkansa ja painoi ne tiukasti kuopan reunoille jottei putoaisi.

    Pian ylhtäältä kuului vaimeaa puhetta, ja askelia. Ne lähestyivät, ja kuopan yläpäähän ilmestyi kolme pettyneen näköistä Nazorakia. Yksi niistä yritti pökätä Peelon keihäällään alas kuopan pohjalle, mutta Peelo otti keihäästä kädellään kiinni, ja heilautti itsensä sen avulla ylös potkaisten Nazorakia sen kasvoille.

    Pian Kongu ilmaantuikin paikalle ja näki kolme hakattua Nazorakia maassa.

    ”Tulithan sinäkin”, peelo huikkasi alas puun oksalta, säikäyttäen Kongun.

    Peelo hyppäsi oksalta alas, ja kysyi heti: ”Raahasit tuon Xiantoksen sekopäänkin mukana. No, ehkä kahvi selventää hänen päätään”, Peelo sanoi, osoitti Kongulle ja Xiantokselle tietä, ja seurasi perästä.

  • Xian lapsi

    Xiantoksen koti

    Kongu huomasi, että Xiantoksen pöydällä oli viesti:

    Xiantoksen nimellä viitataan Xia-saareen, ja hän asui siellä. Hänestä tuli myöhemmin palkkionmetsästäjä ja Pimeyden metsästäjä, josta ei tiedetä paljoa mitään miten hänestä tuli sellainen.

    Xiantos asui myös vähän aikaa Mata Nuilla, jossa hän ärsytti Kongua tappamalla hänen ystäviä. Myöhemmin hän ilmestyi ärsyttämään taas Kongua Bio-Klaanin saarelle. Ehkä hänelle maksettiin taas.

    Kun Xiantos onnistui tappamaan joitakin, hän otti heiltä aina esineen. Eräs makuta myös maksoi hänelle tapoista isoja summia. Hänellä alkoi ilmetä ihmeellisiä oireita tapoista. Ne eivät kuitenkaan ollut kaikkiaikaisia, vaan katosivat välillä.

    Xiantos sai samalta makuutalta lierihaatun, ja joltakin tyypiltä pitkälahkeisen trenssin. Joltakin hän otti konepistoolin ja joltakin katanan sekä kynnet. Ketkään muut kuin murhatut ovat nähneet Xiantoksen naaman tai muilla vaatteilla kuin nykyisillä. Ainoat tuntomerkit ovat Xiantoksesta ryöstetyt tavarat ja punaiset silmät.

    Xiantos on rakentanut Mt. Ämkoon juurelle mökin, ja siihen liittyvän tunnelin. Hän tuli ”tohtorin” kanssa saarelle suunnilleen kaksi vuotta sitten. Tohtori oli tukihenkilö, joka kertoi Xiantokselle hänen oireistaan mitä hänellä oli ja antoi lääkkeitä. Nykyään tohtori on kuollut, eikä palkkionmetsästäjän uusista oireista tiedetä

    ”Hän luultavasti näkee hallusinaatioita”, Kongu mietiskeli.
    ”Eh”, Peelo sanoi jännästi, ”Se on aika selvää.”
    ”MINUN VATSAAN ISKETTIIN HAKULLA!” Xiantos alkoi taas huutamaan.
    ”Jätetään se tänne”, Peelo halusi, että niin tehdään.
    ”Minulle on ihan sama”, Kongu mielisteli, ”Olen vain huolissani hänestä.”
    ”Miten sinä voit olla huolissasi henkilöstä, joka yritti murhata ystäväsi?” Peelo toisti kysymyksensä.
    ”Oikeastaan”, Kongu mutisi, ”Muutama ystäväni tapettiin.”
    ”Sinä olet oudompi kuin Xiantos”, Peelo väitti, ”Erittäin naiivia.”

    Kongu hiljeni taas.

    [spoiler=Paha juttu]Tiedän. Ei niin tarinallista.[/spoiler]

  • Kiintolevy

    Xiantoksen koti

    Kongu ja Peelo kävelivät Xiantoksen mökin korjattuja rappuja pitkin sisälle. Xiantos istui nurkassansa vapisten ja hihittäen. Hänellä oli myös reppu sylissä, josta hän piti lujan otteen.

    ”Mikä ihme häntä vaivaa?” Peelo kysyi ihmetellen.
    ”En ole yhtään varma”, Kongu vastasi.
    ”Nazorakeja…”, Xiantos kertoi vapisten, ”Tunnelissa… Ne rikkoivat seinäni.”

    Toa ja androidi katsoivat alas.

    ”Eihän täällä mitään ole”, Kongu totesi.
    ”Ei tämä seinä edes rikki ole”, Peelo jatkoi.
    ”NE OVAT SIELLÄ!”, palkkoinmetsästäjä huusi saadakseen sanan selväksi, ”MINÄ OLEN AIVAN VARMA! KATSOKAA EDESSÄNI!”
    ”Mitä hiivattia?” Peelo kysi.
    ”Hän on aivan tolaltaan”, Kongu jatkoi toteilemista.

    Toa katsoi aukinaiseen reppuun mitä Xiantos piti tiukasti kiinni. Siellä oli vieläkin kynnet, mutta pohjalla kiilsi jokin. Jokin mistä Kongu ei ollut varma. Hän otti sen. Se oli jonkinlainen kortti, kiintolevy tai jotakin.

    ”Mikä tuo on?” Peelo uteli.
    ”Jokin kortti”, Kongu arveli.
    ”Mikä tuo ääni on?” Pikimusta hahmo kysyi ja otti ranneteränsä esiin.
    ”Tämä laite pitää jonkinlaista ääntä”, Kongu vastasi epävarmana ja kysi perään ”Mitä teemme Xiantoksen suhteen?”
    ”En ole varma”, kyborgi sanoi, ”mutta hänellä on hieno hattu.”
    ”Jep.”
    ”Miten muuten siedät vielä tuota palkkionmetsästäjää, kun hän puukotti sinua vatsaan?” Peelo kysyi, mutta Kongu vaikeni.

    Kongu otti repun ja pisti sen selkäänsä kirveen eteen. Mukana oli repussa kynnet ja kortti. Toa käveli tunnelia kohti ja Peelo seurasi perässä. Kongu aavisti, että hän löytäisi sieltä jotakin. Hän myös löysi. Tohtorin huoneessa oli aivan samanlainen kortti kuin repun pohjalla.

    ”Tämä menee jo pelottavaksi”, Kongu sanoi.
    ”Pelottavaa et ole nähnyt tai kuullutkaan”, Peelo totesi pelottomana.