Klaanon

Avainsana: Peelo

  • Mistä kaikki alkoi

    Metsä kaukana kaikesta sivistyksestä

    Peelo asteli määrätietoisesti tiheää metsikköä eteenpäin. Kaiken maailman rehut ja muut viherkasvit hidastivat hänen liikkumistaan, mutta kivääri sopi niiden huitomiseen täydellisesti. Ja eipä sillä paljoa muuta enää tehnytkään, mokoma oli nääs mennyt rikki. ”Laatutavaraa… pah”, Peelo tokaisi huitoessaan esteitä tieltään. Kaiken sen mätkimisen ja huitomisen ohella hän muisteli tehtävää. Tehtävää, jolta hän juuri oli palannut. Veljeskunnan saaren evakuointi onnistui. Jossain määrin, vähintään. Torakoita napsittiin pois päiviltä mukavasti ja mitään liian tärkeää ei menetetty. Silti Peelo ei ollut tyytyväinen. Hänen mielestään asiat olisivat voineet mennä paljon paremminkin. Hänen mielestään hänen tulisi olla parempi. Mahdollisimman monella eri tavalla.

    Hän saapui pienellä aukiolle. ”Täällä se on”, Peelo tuumasi itsekseen. Aukion keskellä oli rautainen neliö, joka muistutti etäisesti jonkun sortin ovenkarmia. Siinä oli kaksi nappia, jotka Peelo painoi pohjaan yhtäaikaa. Neliö laskeutui, ei, kaatui selälleen maahan ja pysyi tovin täysin toimettomana. ”Älä vain sano että se on rikk-”, Peelon ajatukset keskeytyivät kun tasainen nurmikko yhtäkkiä siirtyikin neliön alta pois, paljastaen pitkään käytävään johtavan portaikon. Peelo otti ensimmäiset askeleet mahdollisimman varovasti, koska hän ei ikinä oikein päässyt jyvälle paikan turvatoimista. Mitään ei tapahtunut, ja Peelo ajatteli että on täysin turvallista jatkaa.

    Pian hän saapuikin pitkän, tylsän ja harmaan käytävän päähän, jossa oli ovi. Tai no, enemmän se vaikutti joltain pieneltä portilta. Sen sivussa oli pieni neliön muotoinen ruutu, ja sen alla numeroituja nappuloita yhdestä yhdeksään. ”Mikäs se salasana olikaan”, Peelo mietti. Hetken mietinnän jälkeen hän painoi nappeja.

    1, 2, 3, 4, 5, 6.

    Ovi aukesi.

    Peelo oli erittäin pettynyt siihen kuinka huono mielikuvitus paikan omistajalla oli ollut.

    Siinä sitä oltiin. Labrassa, jossa Peelo alunperin luotiin. Hän ei olisi ikinä uskonut pääsevänsä näin pitkälle keinotekoisessa elämässään. Oli silkkaa sattumaa että juuri hän kehitti itselleen vahingossa tietoisuuden itsestään ja olemassaolostaan. Joskus hän tykkäsi miettiä että asiaan oli vaikuttanut kohtalo, tai jokin maailmoja suurempi valtiasolento, mutta päätyi kuitenkin aina siihen tulokseen että sellainen olisi silkkaa sontaa.

    Sitten Peelo muisti. Hän oli listinyt luojansa testilabrassa. Aulasta oli jonkin verran kävelymatkaa sinne, ja Peelo ei edes muista labran monia käytäviä ja huoneita ulkoa. Hän ei edes ikinä ole käynyt kaikissa niissä. Jokaiselle robotille tieteilijä oli rakennuttanut oman labransa missä niitä saisi korjailla ja parannella, ja omaan labrahuoneeseensa hän onneksi muisti reitin. Peelo suuntasi suoraan eteenpäin.

    Käytävät olivat tylsän valkoiset ja harmaat. Niissä oli paljon ruutuja ja nappuloita, joita kukaan ei ikinä edes käyttänyt. Paikalla ei edes ollut aikanaan paljoa työskntelijöitä, vain viisi tai kuusi henkilöä itse pääpomon lisäksi. Peelo usein mietti, että oliko paikka vain koristeltu turhilla nappuloilla ja ruuduilla sun muulla mekaanisella, vai oliko niillä muka oikeasti joku tarkoituskin.

    Pian hän kuitenkin saapui omaan labrahuoneeseensa. Maassa oli edelleen kuivunutta verta hänen luojansa ruumiista. Mutta missä ruumis oli. ”Joku elukka on varmaan raahannut sen muualle… Ei kun eipäs, tänne ei voi päästä mikään tyhmä elukka”, Peelo ajatteli. Hän ei kuitenkaan antanut asian häiritä ja suuntasi huoneen kulmassa olevan kapselin näköisen häkkyrän luo. Pöydällä kapselin vieressä oli muistitikun tapainen pieni väkkärä. Peelo nappasi sen ja asetti sen kapselin sivussa olevaan reikään, johon se sopi kuin nakutettu, ja ruudulle reiän viereen aukesi kuva. Pohjapiirrokset.

    Tieteilijän suunnittelemat viimeiset päivitykset ennen kuolemaansa. Peeloa rupesi vähän potuttamaan. Hän olisi ihan hyvin voinut teurastaa paikan väen päivitysten jälkeen. Peelo näpytteli nappeja ja asetti masiinan päivitys/korjaustoiminnon päälle. Kapselin ovi avautui, ja Peelo astui sisään. Hetken päästä kapseli sulkeutui, ja Peelo levitti kädet ja jalat erilleen. Kapselin sisäpinnoista ilmestyi monia käden näköisiä laitteita joiden päässä oli poria, ruuvimeisseleitä ja ties mitä muuta jotka purkivat ja kokosivat Peeloa uuteen uskoon tiuhaa tahtia. Ei edes minuuttia kulunut kunnes laite oli saanut Peelon uuteen uskoon, ja portti avautui.

    Peelon ruumiinrakenne pysyi samana, mutta varustus ja aseistus koki paljon muutoksia. Säärissä hänellä oli nyt rakettimoottorien tapaiset laitteet, joilla tosin ei lennetä, vaan liu’utaan. Laite mahdollisti leijumisen pikkuisen maan yläpuolella, ja säärissä olevat miniatyyrirakettimoottorit mahdollistivat huimiin nopeuksiin pääsemisen. Käsien kokoontaittuvat terät korvattiin pienillä liekinheittimillä. Kaasunaamarista oli nyt paljon sileämpi versio, ja joka hönkäyksellä suodattimista pöllähti ulos pieni vihertävä savupilvi, ja hänen niskasta roikkui muutama musta nauha. Peelo ei tiennyt olivatko ne vain ulkonäön vuoksi vai oliko niillä joku tarkoitus. Keho oli nyt saanut erittäin tummän vihreän sävyn ja säärissä ja ranteissa sijaitsevat laitteet olivat pikimustat.

    Seinästä aukes luukku jossa oli Peelon uusi ase. Pitkä sauva jonka päässä oli rastin muotoinen terä, jonka sai kiinni Peelon selässä olevaan kohtaan jonkunlaisen magneetin avulla. Peelo tarrasi siihen ja asetti sauvan selkäänsä kiinni. Juuri kun hän oli katsomassa löytysikö labrasta jotain muuta mukavaa…

    Räks.

    Räks?

    Räks.

    Jostain etäältä kaikui pitkiä käytäviä pitkin äänekäs räksähdys. Jotain meni rikki ja lujaa. Asiasta teki häiritsevämpää se että sähköt katkesivat. Tämä tuskin oli pelkkää sattumaa. Peelo lähti saman tien juoksemaan aulaa kohti tarkistamaan että mitään liian pahaa ei olisi sattunut. Aulaan päästessään häntä odotti pelkkä kaaos, ja vasemmalla olevan testilabran portti oli täysin murskattu, kuten myös oikean. Yksi asia pisti Peelon silmään: tuhkaiset ja likaiset jalanjäljet, jotka johtivat vasemmalta ovelta oikealle. Kuka asialla olikaan, hän varmaan etsii jotain, ja suuntaa juuri labraan missä oltiin aikanaan rakennettu uutta prototyyppiä, ennen kuin Peelo teurasti kaikki.

    ”Mitä hemmetti…” Peelo ajatteli kulkiessaan käytävää pitkin. Koko ajan tuli kylmempää ja kylmempää. Paikka oli kuin yksi suuri kylmiö. Maahan jääneet tuhkajäljetkin olivat aivan huurussa, eikä kaukaa menisi ennen kuin ne olisivat kokonaan jäätynet. Peeloa ärsytti ajatella kuinka kylmää itse labrassa olisi. Hän mietti että mitä ihmettä ne oikein siellä rakensivat.

    Labran ovi oli murskattu. Se sama tunkeilija asialla, tietysti. Labraan astuessaan Peelo huomasi kuinka valtava se oli. Labran keskellä oli paksun jään peittämä robotti. Se robotti oli iso. Todella iso. Sitten Peelo kuuli askelia. Askelia, jotka kaikuivat pahaenteisesti suuressa, jäätyneessä hallissa.

    Peelo piiloutui lähimmän pöydän taakse, ja kurkki ihan pikkuisen sen takaa. Siellä tallusteli toinen robotti, joka näytti yllättävän paljon Peelolta. Ei, se oli lähes täysin samannäköinen, vain hieman isompi ja panssaroidumpi. Se tutki isompaa robottia kiinnostuneen oloisena.

    Peelo ei tiennyt oliko se ystävällinen vai ei. Oli varmaa, että se oli rakennettu täällä, aivan kuten Peelokin. Toisaalta taas, se on tuhonnut paljon tavaraa jo, joten se tuskin on kovin ystävällinen. Peelo yritti hiipiä labrasta ulos, mutta hänen jalkansa osui pieneen jääkokkareeseen, ja kilahdus kaikui hallissa vähän turhankin selvästi. Salamannopeasti vieras robotti kääntyi Peeloa kohti ase nostettuna ja ampui raketin. Peelo pyörähti vieressä sijaitsevasta ovesta ulos, nousi kömpelösti pystyyn ja juoksi. Raketti osui seinään, murtaen jonkun verran roinaa ainoan oviaukon eteen.

    ”Tuon pitäisi hidastaa tuota kusipääkloonia jonkin verran”, Peelo tokaisi ja juoksi kohti aulaa. Hän muisti kuinka yksi työntekijöistä selitti nappulasta joka laukaisee hätäitsetuhon, joka romahduttaa koko labran. Aulaan päästessään Peelo juoksi seinän viereen ja avasi siinä olevan luukun, Siinä oli pieni ruutu joka vaati numerokoodin.

    1, 2, 3, 4, 5, 6.

    Valot muuttuivat punaiseksi ja alkoivat välkkyä. Peelo oli edelleen pettynyt ison pomon mielikuvituksen puutteeseen.

    Paikka alkoi täristä ja hälytys alkoi soida. Peelo juoksi samaa käytävää pitkin mistä saapuikin. Käytävä ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Asiaa ei auttanut että se koljattiklooni oli päässyt roinan ohi ja juoksi kovaa vauhtia Peelon perässä ja tulitti tätä raketeilla. Peelo kitti onneaan siitä että klooni oli harvinaisen huono tähtääjä. Sitten hän muisti jotain. Uudet varusteensa.

    Peelo aktivoi säärissään olevat laitteet ja alkoi leijua ilmassa hieman maan yläpuolella, ja kiiti kovaa vauhtia eteenpäin. Vieras robotti jäi helposti taakse, ja mitä luultavimmin murskaantui romahtavan katon alle. Päivänvalo häämötti käytävän päästä. Romahtava katto saavutti Peeloa pahaenteisesti. Peelo yritti ponkaista ylöspäin ja pääsi ulos juuri ennen kuin paikka romahti niskaan. Komea ilmalento päättyi ei-niin-komeaan puuhun ja siihen törmäämiseen.

    Peelo ravisti päätään, nousi seisomaan ja katsahti kerran oviaukkoa kohti.

    ”Normipäivä.”

    Peelo suuntasi takaisin Klaanin rakennusta kohti.

    [spoiler=Read.]Kirjoitin tämän viestin vähän hätiköiden ja puoliväsyneenä. Typoja löytyy ja aika varmasti myös epäselvyyttä. Korjailen ja ehkä tarkennan viestiä kun jaksan. Halusin vain saada tämän pois alta.[/spoiler]

  • Veljeskunnan saari: Evacuate!

    Ämkoon veljeskunnan saari – Ranta

    Koobee heittäytyi sivuun jälleen yhden Nazorak-kranaatin räjähtäessä lähistöllä. Kranaatin heittäjän pettyneet hyönteiskasvot jäivät ikuisiksi Peelon kivääristä lähteneen luodin lävistäessä tämän aivot. Kiroileva robotti kohisi raskaasti maskinsa takaa. Luoti oli osunut aivan muualle, minne sotilas oli tähdännyt. Tämä laittoi hetkeksi aseensa sivuun ja kääntyi kohti vieressään hilluvaa vihreää Toaa.

    ”Sinä et tee mitään hyödyllistä. Ota tämä ja pidä siitä hyvä huoli.” Koobee rysähti maahan vahkinpuolikkaiden rojahtaessa Peelon selästä hänen päälleen. Tummanpuhuva olento huokaisi väkinäisesti taakkansa helpottuessa jatkaen sen jälkeen vihollisjoukkojen tarkkaa ja systemaattista eliminointia.

    Sukellusveneen eteen rantakallioiden läheisyyteen linnoittautunut Klaanilaisjoukkio sulloi Äksän johdolla viimeisiäkin Matorajena kulkuneuvon luukusta sisään. Kymmenet Nazorakit tulittivat edelleen kohti evakuoitavia, Klaanilaisten suojautuessa taistelun jättämään romuun.

    Peelon keskittyminen herpaantui hetkeksi. Valtaisa lintujen rääkyminen täytti ilman ja ylös vilkaiseva joukkio näki Veljeskunnan vapauttamia kaikenkarvaisia lintuja suuntaamassa kohti Klaanin saarta ilman ohjastajiaan. Yksi vielä rantaa pitkin juoksevista Matoraneista katsoi hieman alakuloisena tämän ratsun lentäessä vapaana. Matoranin mieli koetti lohduttaa itseään sillä, että tämä näkisi lintunsa taas Klaanissa. Jokin sai vihreän miehen mielen kuitenkin epäilemään. Yksi mahdollinen syy saattoi olla hänen päänsä sisällä ajatusta häiritsevä luoti, joka sai veren purskahtamaan tämän takaraivosta. Ruumis putosi maahan. Nazorak tuuletti voitonriemuisena.

    Äksä survoi raajarikkoa Gekkoa sukellusveneen luukusta alas isoimman matoranryhmän perässä. Nazorak-laivaston lähestyvä jyly pisti pelastustiimiin tehokkaasti vauhtia. Taistelun keskellä kakakunaamainen Matoran seurasi tilannetta Klaanilaisten rinnalla. Juuri paikalle saapunut Enki odotti, että Peelo laskisi aseensa seuraavan kerran. Koobeesta kuuluva rasittunut ähkiminen ei kannustanut Matorania avaamaan suutaan tälle. Lopulta Peelo sai viimeisenkin tulietäisyydellä olevan Nazorakin maahan ja tämä nosti päänsä tähtäimeltä lataamista varten. Seuraava torakka-aalto lähestyi jo metsän siimeksestä.

    ”Nuo ovat viimeiset”, Matoran nyökkäsi viitaten kohti evakuointipistettä kohti juoksevaa viittä viimeistä Matorania, ”aika lähteä.” Vahkin painolastin alla pihisevä Koobee kiroili kovaan ääneen. ”Admin. Eihän häntä vielä edes näy. Emme me nyt voi lähteä.”

    Enki pudisti päätään, huiskien kohti sukellusvenettä: ”Johtaja ja Ämkoo-herra… jäivät jälkeen. Meidän tulee lähteä välittömästi.” Koobeen hämmästyneestä ilmeestä huolimatta Peelo teki työtä käskettyä. Hän ei edes yrittänyt laittaa vastaan. Saaren johtajisto oli selkeästi tehnyt päätöksensä. ”Olemme tehneet kaiken voitavan. Lähdetään.”

    ***

    Rannan toiselta laidalta juoksevat Nazorakit pysähtyivät matkansa puoliväliin, huomatessaan viimeisten Matoranien katoavan sukellusveneen syövereihin. Ne eivät millään ehtisi estää Veljeskunnan lähtöä ja metsästä saapuva seuraava iso aalto ilmavoimineen ei ehtisi paikalle ajoissa. Koobee hyppäsi viimeisenä veden alle katoavan sukellusveneen päälle, näytti Nazorakeille erästä äärimmäisen sopimatonta käsimerkkiä ja sulahti sisään, vetäen luukun perässään juuri ajoissa kun evakuoitu poppoo katsoi kokonaan kylmään mereen, vain periskoopin jäädessä veden pinnan yläpuolelle.

    Veneessä vallitsi täydellinen hiljaisuus. Riveissä istuvat tiukkaan ahdetut Matoranit eivät edes vilkaisseet toisiinsa. Koti menetetty, johtajat vihollisien armoilla ja edessä sija keskellä tuntemattomia olentoja. Klaanilaisjoukko kunnioitti hiljaisuutta. Ainoastaan Äksä puhui hiljaa radiopuhelimeensa, pyytäen hiljaa saattolentuetta Klaanista. Nazorak-laivueen jyly lähistöllä ei rohkaissut ketään yksinäiseen merimatkaan.

    Luukun alle istahtanut uupunut Koobee taasen oli uponnut aivan omiin touhuihinsa. Maassa makaavan haljenneen Vahkin koneiston keskellä hohtava valkoinen kuula katosi Toan vihreään nyrkkiin ja siirtyi siitä nopeasti tämän tarvikepussiin. Toa vilkuili ympärilleen, varmisti että kukaan ei ollut nähnyt mitään ja vaipui sitten teennäiseen masentuneisuuteen.

    ”Musta vene, musta päivä, musta mieli. Tervetuloa sotaan.” Gekko nyökkäsi Äksän lauseelle. Puoliksi tajuttomana valon Toa yritti hönkiä kunnollista vastausta, mutta tyytyi vain sulkemaan silmänsä ja lepäämään. Kaikuluotaimen tasainen ääni soi kaikkien korvissa. Peelon korvissa taasen soi Paacon radiopuhelimesta tulevat sanat: ”Lipukaa hiljaa kohti saarta. Telakalle on ilmoitettu. Olemme tulossa…

    …pellet.”

    [spoiler=Ja tähän loppuun vielä.]Donnie oli vahvasti tämän tekemisessä mukana. Voisimme melkein sanoa, että hän oli tämän postin… TYÖNANTAJA. Hehehehe… he he… hauskaa?[/spoiler]

  • Turkasen pellet

    Veljeskunnan saaren viidakot

    Kaksi jättiläistä ja Peelo liikkuivat Nazorak massojen läpi, hitaasti, mutta varmasti. Torakoita tulvi jokapuolelta ja luoteja 10 kertaa enemmän kuin torakoita. Äksä ja Gekko toimivat Peelolle jossakin määrin ihmiskilpinä kun tämä syöksähti heidän takaansa aina välillä katkaisemaan torakka parkojen päät terillään. Äksän tykki sitten siivosi Ruumiit huuthelkkariin ja KB hyppi taempana puissa ja ampui laukauksia satunnaisesti tappaaen muutaman tai pari.

    Homma muuttui hetken päästä mutkikkaammaksi kun Nazorakeja alkoi ilmestyä heidän takaansa. ”Olemme kohta tuossa tappeluaukiolla, voisit Peelo käväistä hakemassa nuo vahkin palaset”, Gekko huudahti.

    Androidi hypähti pusikkoon ja lähti hakemaan vahkin palasia.

    ”Äks, tämä ase mikä minulla on nyt on aika mitään sanomaton. Heitä minulle se kirveesi”.

    ”Ampukaa turkasen pellet!”, närkästynyt komentaja huudahti ja laukaisi järeämmällä tykistöllä Gekkoa jalkaan, kipua ei tuntunut, mutta valkoinen soturi kaatui kun jalan alaosa oli puoliksi räjähtänyt. ”Voihan…!”, Gekko huudahti kun rämähti maahan. ”Minä en enään koskaan lähde mihinkään jos kaikki raajat eivät ole tallella”.

    Komentaja naurahti ja huusi: ”Päästetään tuo pirulainen päiviltä.” Nazorakit alkoivat kerääntyä Gekkoa kohti, Äksä yritti epätoivoisesti laukoa joukkoja kauemmas ja KB:kin tuli lähemmäs auttamaan.

    Jostain syystä Vahkin palaset olivat kaksikon kamppailun takia lentäneet useamman metrin päähän toisistaan ja Peelolle tuli täysi työ löytää pelkästään vahkin kättä.

    Nazorakit alkoivat tulittaa valkoista soturia. ”Te saastat olette kiusanneet minua ihan tarpeeksi!”, Gekko heitti kirveen joka heitti kumoon kerralla 10 naxorakia jotka Äks sitten hoiteli. KB siirtyi toan viereen ja alkoi ampua torakoita. Gekko pääsi nousemaan kyyryyn ja otti liian lähelle tulleesta Nazorakista kiinni ja murskasi tämän maata vasten. Komentaja oli toistaiseksi tyytymätön tulokseen.

  • Veljeskunnan saari: Petturivaivaannus

    Veljeskunnan linnoitus
    Gekko ja Peelo olivat palanneet ulkoa, iltakin alkoi jo hämärtää.

    Ja veljeskunnan matoran soitti tuoden iltahämärään vähän virkistystä, soihtujen lepattaesssa Gekko ja Peelo rentoutuivat päivän työstä piirissä jossa olivat myös Äksä, KB ja pari muuta veljeskunnan matorania. Gekko aloitti keskustelun vaivaantuneena: ”Oletteko te kuullet. Petturista? Samassa toa sai päähänsä ajatuksen listasta. Ja Killjoysta. Killjoysta jolla oli lista pettureista, kuva hävisi Gekon päästä lähes heti, mutta hän oli jo nähnyt tarpeeksi. Oman nimensä. Äksä ihmetteli kun toa oli äsken ollut valmis puhumaan ja nyt hän ei sanonut hetkeen mitään. Oli kuin Gekko olisi ollut jossain toisaalla pienen hetken. ”Öh… minulla on vain päänsärkyä… tällaisia harmittomia sivuvaikutuksia.
    Minä en itse asiassa tiedä petturista yhtään mitään. En niin mitään.”, sitten Gekko vaihtoi nopeasti puheenaihetta: ”Hmh. Minulla ei ole muuten aavistustakaan mitä meidän pitäisi itseasiassa tehdä nyt. Pitääkö meidän odottaa ohjeita Ämkoolta?”. Matoran kohautti olkapäitään.

  • Veljeskunnan saari: Robotti ja Valottu

    Veljeskunnan linnakkeen lähistöllä

    Peelo ja Gekko juoksivat henkensä edestä raivokasta Nazorak-joukkiota pakoon. Heidän oli saatava Nazorakit mahdollisimman kauas linnakkeen salaisen sisäänkäynnin luota, hinnalla millä hyvänsä. Tästä pitäisi myös selvitä itse hengissä, jotta heistä olisi enemmän apua, mutta hengissä selviämistä hankaloittivat jatkuva luotisade ja Nazorakien laukaisemat raketit, jotka vähän väliä tuhosivat ympäristöä Peelon ja Gekon ympäriltä heidän juostessa pakoon. Peelo hyppäsi isokokoisen Gekon olalle, kaivoi kiväärin selästään ja alkoi tähtäillä takana tulevia Nazorakeja. ”Mitä ihmettä si-” ”Ole hiljaa ja juokse”, Peelo keskeytti hämmentyneen Gekon. Gekko jatkoi juoksemista pitäen vasemmalla kädellään Peelon tasapainossa hänen olallaan.

    Nazorakit huutelivat ja kirosivat sitä sun tätä yrittäessään saavuttaa kaksikkoa. Joku muita ylempiarvoisempi jopa kirosi ja sadatti muiden osaamattomuutta. Eräs Nazorak alkoi latamaan sinkoaan ja oli valmiina ampumaan uudelleen. Peelo napautti Gekkoa sormella takaraivoon, saaden Gekon kuulolle. ”Yritä olla loikkimatta, nyt on paha paikka”, Peelo tokaisi, ja Gekko katsahti hänen kasvoilleen. Hänen ilmeettömästä kaasunaamarista ei voinut päätellä mitään, mutta hänen äänestään suorastaan paistoi omahyväinen itsevarmuus. Taka-alalle jäänyt Nazorak jäi tähtäilemään Gekkoa ja Peeloa singollaan, ja yritti saada lukittua ammuksen heihin. Ja onnistui.

    Nazorak laukaisi järeämmänpuoleisen raketin Gekkoa ja Peeloa päin, joka kaarteli epämääräisesti ilmassa yrittäen myötäillä kaksikon liikkeitä. Peelo nosti kiväärinsä, veti syvään henkeä, ja tähtäsi hartaasti. Gekko huomasi tämän, hidasti piirun verran vauhtia, ja yritti juosta mahdollisimman tasaisesti poukkoilematta ympäriinsä. Juostessaan hän vilkaisi taakseen, ja näki lähestyvän ohjuksen. ”Ammu se jo!” hän huudahti Peelolla, jolloin Peelo hyssytteli ja jatkoi tähtäämistä. Nazorak huusi edempänä juokseville tovereilleen että väistäisivät, ja he tekivät keskellä tilaa jotta raketti pääsisi lentämään läpi. Raketti lähestyi Nazorakeja, jotka taas olivat kirineet kaksikkoa huomattavan paljon. Peelo naurahti hiljaisesti, ja ampui.

    Luoti osui suoraan rakettiin, räjäyttäen sen, ja kaikki Nazorakit sen ympäriltä. Gekko ja Peelo heittivät ylävitosen, jonka jälkeen Peelo ponkaisi Gekon olalta, ja jatkoi itse juoksemista. Muutama Nazorakien joukosta jäljelle jäänyt yksikkö kiiruhti jo hälvenevän savupilven keskelle, ja yksi viimeisiä hengenvetojaan vetelevä ryhmän komentaja tokaisi näille ”Älkää päästäkö niitä karkuun idiootit”, jolloin hän päästi hiljaisen parkaisun, ja veti veltoksi maahan. Nazorakit nousivat äkkiä pystyyn, kaksi niistä jatkoi juoksemistä, ja kolmas jäi puhumaan radiopuhelimeen. ”Tarvitsemme auttavaa kättänne.”

    Peelo ja Gekko olivat jo turvallisen välimatkan päässä jahtaajistaan, ja pitivät hetken hengähdystauon. Gekko katsahti Peeloa päin, ja nosti kasvoilleen onnittelevan virneen. ”Hyvin ammuttu”, hän naurahti. Peelo ei sanonut mitään, ja kiipesi lähimmän puun rukoa pitkin ylemmäs tarkkailemaan tilannetta. Ketään ei näkynyt, hyvä näin. Hän loikkasi takaisin alas, ja selitti Gekolle ”Jos kierrämme oikealta tuon tiheämmän osan kautta, meillä on paremmat mahdollisuudet päästä takaisin oviaukolle huomaamatta”. Gekko nyökkäsi, ja kaksikko lähti tepastelemaan takaisin oviaukkoa kohti.

    Jonkun ajan päästä, linnakkeen sisäänpääsyn alueella

    Paikalle oltiin lähetetty kolme Nazorakia tutkimaan ympäristöä, ja mahdollisia johtolankoja sisäänpääsyn löytämiseen. Eräs Nazorak tutkiskeli maata, joka oli tiheän kasivillisuuden peitossa. Astellessaan ympäriinsä hän kuuli kolahduksen jalkansa alta, katsahti alas, ja huikkasi kahdelle muulle ”Taisin löytää jotain”. Kauempana, puiden takana ympärsitöä tutkinut Nazorak oli jo vastaamassa huutoon. ”Lähden tulemaan sin-” ja siinä samassa hänen kurkusta pilkisti terä, rajun verenpurskahduksen saattelemana. Peelo väänsi terää oikealle, viiltäen Nazorakin pään melkein irti. Kaksi muuta nostivat aseensa ja lähestyivät nyt kuollutta toveriaan. Ennen kuin he edes ehtivät saada katsekontaktia kuolleeseen toveriinsa, Gekko hyppäsi korkeammalta toisen niskaan, kaataen tämän vatsalleen maahan. Nazorak parahti, ja ennen kuin ehti tönäistä Gekkoa pois selästään, Gekko polkaisi hänen päätänsä väkivaltaisesti, rusentaen sen. Toinen nazorakeista oli jo valmiina tulittamaan, mutta Peelo huitaisi kiväärin pois hänen kädestään, johon Nazorak vastasi oikealla suoralla, jonka Peelo torjui kyynerpäällään. Juuri kun Peelo oli sivaltamassa Nazorakin pään irti, Gekko ampui sitä päähän happoaseellaan, sulattaen sen.

    Peelo katsoi kuolevaa Nazorakia, käänsi katseensa kohti Gekkoa, ja tokaisi tympääntyneenä ”Se oli minun tappo.”

  • Huvittava kahden olennon järjestämä näky

    Veljeskunnan linnake

    ”Peelo… minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne”
    Gekko juoksahti ylempään kerrokseen ”Tänne hyökätään.”, hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.

    Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. ”Peelo, missä sinä olet”. Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: ”Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä.” Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle.
    Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta.
    ”Pentele!”, Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.

    Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. ”Hetkinen… mitäköhän jos paina täst-” Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.

    ”Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen…”, Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. ”Nyt lienee parasta vain juosta…”, toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: ”Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään” Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää.
    Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: ”Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?”, toa vastasi tähän: ”Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi”.

    ”Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota”
    ”Niinkin voi toki käydä, mutta nyt… JUOKSE”, Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.

  • Linnake viidakossa

    Veljeskunnan linnake

    Peelo katseli ympärilleen. Veljeskuntalainen, vihreähkö matoran oli johdattanut heidät kapeaa tunnelia pitkin huoneeseen, jota valaisi muutama soihtu. Kummallista siinä oli se, että soihdut näyttivät lahonneen, ja tuntui kuin ne olsiivat olleet siinä vuosisatoja. Silti ne jotenkin onnistuivat vielä palamaan harvinaisen kirkkaasti. Huonetta koristi pari tuolia ja muutama pöytä, joiden päälle oli levitetty papereita, joihin oli rustattu jotain.

    Peelo kääntyi katsomaan KooBeeta suhteellisen kiinnostuneen näköisesti. Häntä nauratti, mutta samalla ihmetytti KooBeen käytös, jolloin hän käänsi katseensa Gekkoon. Gekko näytti erittäin turhautuneelta KooBeehen, ja vaikutti erittäin mietteliäältä. Peelo oli jo kysymässä vaivasiko häntä jokin, mutta sama vihreähkö matoran avasi huoneen päässä sijaitsevän pölyisen oven, ja huikkasi joukkiolle ”Alkakaa tulla, ei tässä ole koko iltaa aikaa ihmetellä”. Peelo katsahti taakseen käytävälle, josta he saapuivat huoneeseen. Muut olivat jo ovella, kunnes Gekko kääntyi katsomaan taakseen, ja älähti ”Tule jo”.

    Peelo säpsähti hieman, ja kaivoi vyöltään esiin radiopuhelimen. Hän heitti sen Gekolle, ja Gekko nappasi sen ilmasta refleksinomaisesti. ”Mitä minä tällä?” hän kysyi, johon Peelo vastasi nopeasti ”Menen ulos vartioon. On parempi jos joku vahtii ettei niitä torakan pirulaisia änkeä niskaamme”. Gekko nyökkäsi, ja oli jo sulkemassa oven, kunnes hän tokaisi ”Sinä sitten tulet ehjänä takaisin”. Gekko riuhtaisi oven kiinni, ikään kuin yrittäen saada sitä tiukemmin kiinni.

    Peelo lähti astelemaan käytävää pitkin takaisin.

    Veljeskunnan Linnakkeen salaoven lähettyvillä

    Peelo pukkasi luukun olkapäällään auki, ja hypähti ylös. Hän tarkisti ettei lähistöllä ollut ketään, sulki luukun, ja peitti sen oksilla ja lehdillä. Tämän jälkeen hän katsahti ympärilleen, ja huomasi puun, jota pitkin näytti helpolta kiivetä. Hän asteli sen luokse, tarrautui alimpiin oksiin kiinni, ja alkoi kiivetä puun runkoa ylös. Hän saapui oksiston luo, ja istahti siihen. Hän poimi kiväärinsä selästään, asetti siihen 12 ammuksen lippaan, ja laittoi piipun päähän pitkähkön äänenvaimentimen, saaden aseen näyttämään entistä pidemmältä. ”Nyt eivät kuule mitään muuta kuin ystäviensä tuskistelut… jos ehtivät”, hän mietti itsekseen, ja syystä. Kivääri oli kuin jousipyssy, ja ammuttaessakin kuului vain pieni napahdus, jonka äänenvaimennin kadotti täysin. Kiväärin pitkähköön kylkeen oli maalattu tuulenpuuska, jonka päässä oli virnuileva pääkallo, ja tuulenpuuskan kuvan alle oli kirjoitettu pienellä, mutta tyylitellyllä tekstillä ”kuoleman puhallus”.

    Peelo asetti kiväärin olalleen, ja katsoi öistä taivasta. Sade peitti kirkkaana hohtavat tähdet, mutta pilvenreunojen välistä pilkisti kirkkaana hahkuva tähti sieltä täältä. Mietteliäänä hän katsahti alas, tarkistaen näkyykö ketään. Ainoa mitä hän näki, oli tiheää viidakkokasvustoa, jonka seassa hän havaitsi kuolleen rahin. Rahia hän ei tunnistanut, mutta hän oli varma että se oli kuollut kohtaamisesta Nazorakien kanssa.

    Peelo sääli tätä rahia. Se oli pieni, ja näytti puolustuskyvyttömältä. Nazorakit ovat julmia, eivätkä selvästikänä anna kellekään, tai millekään armoa. Hän käänsi katseensa takaisin taivaalle, ja katseli syvästi miettien tähtiä, jotka näkyivät pilvien alla siellä täällä. Häntä näkymä muistutti siitä kuinka pahuus ja kuolema on peittänyt tämän maailman, mutta kaiken sen pahuuden seassa piili toivo. Toivo selviytymisestä, ja paremmasta maailmasta. Sade vain yltyi, ja piiskasi Peelon kasvoja, ikään kuin pilkaten tätä.

    Hänen ajatuksensa siirtyivät toisaalle. Klaaniin, ja sen asukkeihin. Hän oli ollut Klaanissa pitkään, muttei ikinä käynyt edes tervehtimässä. Hädin tuskin hän tunsi ketään kunnolla, ja tässä hän silti oli, tärkeällä tehtävällä Klaanin toimesta. Hän luotti klaanilaisiin. Mutta luottivatko he häneen.

    Siinä samassa pieni oksa napsahti poikki samaisesta puusta hänen vierestään. Peelo säpsähti, ja oli jo valmiina iskemään mahdollista vihollista kasvoihin. Mutta ei, se oli vain oksa.

    Peelo katsahti taas alas, mutta tällä kertaa, siellä oli viiden Nazorakin partio. Peelo siirsi muutaman lehtien peittämän oksan päälleen, piilottaen itsensä, ja kaivoi esiin radiopuhelimen.

    ”Gekko. Meillä on vieraita.”

  • Veljeskunnan saari: Eversti 437 metsästää

    In the jungle, the mighty jungle

    Kolme veljeskunnan matorania johdatti klaanilaispitoista joukkoa pitkin viidakon pohjalla kiemurtelevaa polkua. Sinertävät tulikärpäset olivat jääneet hetki sitten taakse ja nyt kulkua valaisi ainoastaan yhden matoran-ninjan pitelemä vaimea valokivi. Kiven keltainen valo värjäsi matoranin vihreän naamion kullanhohtoiseksi.

    Matkaa oli kulunut jo tovi ja veljeskuntalaiset olivat sivistäneet klaanilaisia näiden tehtävän luonteesta. Klaanilaisten tulisi siirtää veljeskuntalaisten materiaali sukellusveneelle mahdollisimman huomaamattomasti. Operaatio tulisi olemaan hankala ja riskialtis, sillä tehtävää suoritettiin kirjaimellisesti aikaa vastaan. Torakat saattaisivat keskeyttää kuljetusoperaation hetkenä minä hyvänsä, eikä se tekisi veljeskuntalaisten evakuoinnista ainakaan yhtään helpompaa.

    ”Lähestymme leiriä”, vihreä matoran huomautti ja jäi hetkeksi odottamaan loitompana matkaavia seuralaisiaan. Klaanilaiset tavoittivat hänet ja katselivat sitten hetken toisiaan.
    ”Kaikki hyvin tähän asti”, Peelo sanoi. Gekko ja Äksä nyökkäsivät kommentille.
    ”Ei kuitenkaan iloita vielä”, veljeskuntalainen jatkoi. ”Torakat saattavat tavoittaa meidät hetkenä minä hyvänsä.”
    ”Ja pah”, Koobee tuhahti. ”Eivät ne varmaan edes näe näin pimeässä. Hoidetaan homma tämän yön aikana ja kaikki sujuu hyv-”
    ”Hetkinen”, lääkintävahki keskeytti. ”Kuuletteko te tuon?”

    Porukka pysähtyi kuin seinään. Kaikki olivat hiiren hiljaa. Veljeskuntalaiset kuulustelivat ympäristöään tarkkaan. Kaukainen, konemainen ääni kaikui siellä täällä. Kaukaisen äänen siivittämä ahdistava hiljaisuus keskeytyi jonkin tömähtäessä maahan kumaraiseen asentoon. Olento nousi pian pystyyn. Klaanilaiset tunnistivat sen pian nazorakiksi. Ninjamatoranit asettuivat tottuneesti taisteluasentoon samalla kun 437 silmäili sekalaista joukkoa objektiivisella silmällään. Ei epäilystäkään. Klaanilaisia. Hetkessä torakan mekaaninen käsi vetäytyi sisäänpäin, antaen tilaa kiväärimäiselle aseelle.

    Pian vasemmalla sivulla oleskellut ninjamatoran sännähti eteenpäin torakkaa kohti. Ninjajoukon etummainen yritti huudella jotain tämän perään. Eversti osasi reagoida nopeasti ja painoi liipaisinta. Muutama ammus melkein murjoi taaperoninjan panssaria. Ollessaan noin kahden metrin päässä Nazorakista matoran ponnahti ilmaan. Nazorak ampui muutaman laukauksen lisää. Eräs hipaisi ninjan olkapäätä, kuitenkaan hidastamatta tämän vauhtia. Hetkessä veljeskuntalainen kaivoi laukustaan muutaman terävän esineen, heittäen ne. Eversti ei ehtinyt ragoida kunnolla ja pian hänen rintakehänsä sai osuman useammasta heittoaseesta. Yhden hän kuitenkin sai torjuttua mekaanisella raajallaan. Nazorak ehti vain hetken ihmetellä ennen kuin mustanvihreä Matoran oli melkein tarttumassa häneen terä kädessään. Nopeasti torakka asetti tykkinsä uudelleen kohteeseensa, joka kuitenkin refleksinomaisesti ehti iskeä puukkonsa pään everstin aseen koneistoon.

    Pamaus.

    Tumma savupilvi muodosti melkein kuin seinän polun poikki. Hetkessä likainen ja vuotava matoran lennähti korkeassa kaaressa osuen lopulta maahan. Pölyä nousi ilmaan. Pari muuta veljeskuntalaista sekä loukkaantuneen havainnut lääkintävahki ryntäsivät loukkaantuneen luo. Toinen matoraneista antoi tukea toverinsa pään taakse.
    ”Idiootti…”
    Vahki analysoi vammat nopeasti.
    ”Lähinnä pintanaarmuja, kuitenkin todennäköisesti myös sisäisiä vammoja.” Matoran aukaisi silmänsä varovaisesti. Hänen katseensa harhaili kolmikossa hetken. Pian tämä kuitenkin suuntasi katseensa savun keskeltä ilmestyvään hahmoon.

    Toinen matoraneista tarttui hetkessä omiin aseisiinsa. Pian hän kuitenkin huomasi torakan pitelevän äskeisiä heittotähtiä käsissään, vetäisten sormillaan viimeisenkin niistä pois. Poppoo oli tyrmistynyt. Ei verta, saati sitten haavoja. Nazorak pudotti tähdet maahan. Ne olivat pysyneet täysin puhtaina.
    ”Mikä tuo oikein on…?”, taisteluvalmis matoran ajatteli itsekseen. Torakka nosti oikeassa kädessään vielä äsken sijainneen aseensa savuavat jäänteet esille.
    ”Tuo ei ollut kovin kilttiä”, eversti oli sarkastisen närkästynyt. ”Nämä eivät ole halpoja.”
    Torakka heilautti kättään sivulle. Erilaisten tiksuttavien äänien saattelemana tykin jäännökset irtosivat mekaanisesta raajasta, kalahtaen maahan.

    Siinä samassa toa Koobeen elementti-isku oli kaataa everstin kumoon. Ilman Toan vikkelä hyökkäys jatkui voimakkaalla kirveeniskulla, jonka eversti kuitenkin väisti rivakasti. Eliittinazorak heilautti kertaalleen nyrkkiään ja ilman Toa sai raskaan osuman suoraan kasvoihinsa. Koobee kaatui huudahtaen maahan ja pudotti aseensa. Eversti lennätti Toan suunnilleen parin metrin päähän tujulla mekaanisella potkulla joka osui Toaa kylkeen. Koobee voihkaisi tarttuen kipeään kylkeensä.

    Lääkintävahki kiinnitti katseensa hetkeksi ilman Toaan. Tässä tilanteessa ei ilmeisesti säästlety lääkintätarvikkeita. Vahki pisti maassa makaavaa Matorania nopeasti kipua lievittävällä ensiapuaineella. Maahan polvistunut matoran laski ystävänsä pään hellästi takaisin maahan.
    ”Koeta kestää”, matoran sanoi ja palasi taisteluun.
    Hetkessä kaksi terin ja muunlaisin teräasein varustautunutta ninjaa valmistautui hyökkäykseen. Vasemmanpuoleinen ninjoista lähti kiertämään eliittitorakan taakse. Eversti seurasi katseellaan lähestyvää matorania, mutta ymmärsi tämän sitten toimivan ainoastaan hämäyksenä. Samalla kun matoran oli lähtenyt juoksemaan nazorakia kohti, oli toinen loikannut pimeän metsän aluskasvillisuuden sekaan ja tehnyt katoamistempun.

    Eipä aikaakaan kun torakka sai väistellä joka puolelta lenteleviä pienikokoisia heittoaseita. Hyökkäystä siivitti tilanteen kaoottisuudesta toipuneiden klaanin matoranien tarjoama suojatuli ja Äksän ampuma tehokas ammus. Voimakas räjähdys kätki eversin taakseen ja hetken ajan ilmassa leimuavat lieskat valaisivat lähimetsän. Ninjamatoranit kirosivat hiljaa huomatessaan, että isku ei ollut osunut. Eversti 437 oli viime hetkellä hypännyt ilmaan, tarttunut yläpuolellaan leviävään oksistoon ja kiepauttanut itsensä yhdelle alaoksista. Nazorak naurahti ja tähtäsi aseellaan klaanilaisia kohti.

    ”Väistöliikkeitä!” Äksä karjahti kuuluvan käskyn ilmoille. Hetkessä klaanilaiset juoksivat ympäriinsä väistellen nazorakin nopeaa tulitusta. Vahki poimi vammautuneen matoranin varovaisesti maasta, Peelon puolestaan auttaessa Koobeen pystyyn. Ninjamatoran valmistautui iskemään puun takaa, päätyen kuitenkin melkein reikäjuustoksi. Tuon vihollisen reaktiokyky oli ärsyttävä.

    Maassa hyökkäystä seurannut ninja kaivoi varustelaukustaan pitkän teräsketjun ja heitti sen toverilleen. Puuhun juuri kiivennyt ninja otti ketjun kiinni ja loikkasi sitten 437:n ohi yrittäen saada tämän satimeen. Torakka huomasi matoranien suunnitelman, yritti tarttua ketjuun mutta matoranit onnistuivat kerrankin olemaan tälle liian nopeita. Pian le-matoranit kiskaisivat yhteisvoimin puun oksalla seisoneen soturin alas. 437 laskeutui kuitenkin jaloilleen ja karjahti kiskoessaan itsensä väkivalloin irti matoranien ketjuotteesta. Siinä samalla torakka ehti myös väistää toisen matoranin heittämän myrkkynuolen. Le-matoranit kirosivat tapahtumaketjua puoliääneen ja hyppäsivät samaan aikaan kauemmas vastustajastaan.

    Tilanne seisahtui. Vaikka Klaanilaiset yrittivät mitä, puolimekaanisella torakalla tuntui olevan jatkuvasti vastahyökkäys valmiina. Äksä pohti tarkoin.
    ”Onhan se riskialtista, mutta täytyy yrittää…”

    Hetkessä Klaanilainen suunnisti katseensa Peelon lähellä kompuroivaan Koobeehen. ”Koobee, taktiikka 15”, Äksä uuhdahti Toa-toverinsa suuntaan. Koobee ihmetteli hetken, nyökäten pian myöntävästi.

    437 ehti ihmetellä hetken, ennen kuin Äksä suuntasi kanuunansa piipun tätä kohti. Eversti ehti analysoida tilannetta hetken. Jätti kenties aikoi yrittää ampua harhautustulta jotta muut voisivat paeta metsän suojiin. Torakka suuntasi pian oman aseensa kohti Äksää. Klaanilainen kuitenkin kohdisti aseensa alas, ampuen maahan useita laukauksia. Suuri pölypatsas kohosi Äksän eteen.

    Koobee toimi. Yhdellä aseen heilautuksella pölyvuori suuntasi eliittitorakkaa kohti. 437 hätkähti sankan pölyn ympäroidessä hänet.

    ”Liikkuu, liikkuu!”, Äksän ääni kuului pölyn seasta. Matoranit ilmestyivät pölyn seasta klaanilaisten luo, aikeinaan avustaa hietä pääsemään piiloon metsään. Toimet kuitenkin keskeytyivät korvia raastavan metallisen äänen kulkeuduttua metsikön läpi.

    Joukkio suuntasi katseensa osuman saaneeseen lääkintävahkiin. Sen käsi kolahti maahan. Sen jälkeen vahkin poikkileikattu ylävartalo valui pois muun torson päältä, tipahtaen maahan. Huojuva ja veltto alaruumis läsähti elottomasti kumoon. 437 astui esiin romukasan vierestä. Tämä oli aseistanut kätensä pitkällä, suoralla terällä. Hänen vastustajansa jäätyivät paikoilleen.

    Äksä kirosi itsekseen. Tämä liike oli ollut virhe…

    ”Jos en joutuisi terminoimaan teitä, saisitte siivota tämän sotkun”, 437 kuulutti. Tämä leikki oli jo kestänyt kyllin kauan. Torakka otti askeleita kohti joukkiota. Nämä tajusivat olleensa ikään kuin ahdistettuna nurkkaan. Torakan naamalla oli mielihyväinen hymy.

    ”Kenet teistä paloittelen seuraavaksi?” eversti naurahti ja tarkkaili joukkiota omahyväisenä. Torakka osoitteli joukon jäseniä terällään vuoron perään, päättäen lopulta kohteensa. ”Sinä”, nazorak sanoi osoittaen Koobeetä. ”Valmistaudu kohtaloosi.”
    Eversti otti muutaman askeleen eteenpäin pölypilven yhä haitatessa tämän ja klaanilaisten näkyvyyttä. Yhtäkkiä nazorak kuitenkin pysähtyi äkisti, ja kääntyi kannoillaan.
    ”Hetkinen, mitä…” nazorak aloitti, mutta torjui sitten viime hetkellä takaansa iskeytyneen samuraimiekan salamannopean sivalluksen.

    Ämkoo loikkasi hämmentyneen torakan yli, iski ilmasta käsin miekallaan kuin kokeillakseen vielä kerran torakan refleksejä ja laskeutui sitten pehmeästi maassa makaavien lääkintävahkin jäännösten tykö. Ämkoo kumartui vahkin paloiteltujen osien luo, tunnusteli sormenpäillään vielä hetki sitten ehjänä olleen panssarin siististi leikattua pintaa ja sanoi sitten: ”Vaikuttavaa.”

    Eversti 437:n ilme vakavoitui Ämkoon noustessa takaisin pystyasentoon. Nazorak-eliittisotilas katseli edessään seisovaa Klaanin adminia, joka piteli valkeana hohkaavaa katanaansa ainoassa kädessään. Eliittisotilas päästi pakotetun naurahduksen, ja sanoi sitten:
    ”Klaanin admin, pelastamassa alamaisiaan kuten kunnon johtajan kuuluukin. Mutta eikö ole hieman uhmakasta liittyä taisteluun raajapuolena? Miten mahtaa entiseltä miekkamestarilta onnistua miekkailu ilman toista kättä.”

    ”Voi, se ei ole ongelma”, Ämkoo murahti ja vilkaisi klaanilaisia. ”Kiva nähdä teitäkin, mutta nyt… menkää.”
    Yksi veljeskunnan matoraneista tuijotti paikalle äkisti saapunutta johtajaansa voitonriemuisesti, mutta tämän ilme muuttui hämmentyneeksi Ämkoon esittäessä perääntymiskäskyn.
    ”Teistä ei ole tuolle vastusta”, Ämkoo selitti. ”Jos jäätte tänne, olette vain tiellä. Teillä on myös tehtävänne, joten alkakaa painua.”

    Tyrmistyneet klaanilaiset nyökkäsivät varovasti. Käskyn saaneet ninjat kaivoivat kukin esiin savukranaatin, heittivät ne maahan ja pian sysimusta savu teki tilanteen seuraamisesta mahdotonta.

    Ämkoo pyöräytti hetken kuluttua miekkaansa tottuneesti ilmassa ja savu alkoi hälvetä. Nazorak-sotilas katseli adminia vakavana ja huomasi sitten klaanilaisten kadonneen.

    ”Teet virheen haastaessasi minut yksin, miekkapiru”, 437 sanoi ja nosti teräaseensa kasvojensa tasalle.
    ”Tunnut tuntevan nimeni”, Ämkoo vastasi ja kohotti myöskin asettaan. ”Kerro toki omasi, jotta voin kirjoittaa sen hautakiveesi.”
    ”Eversti 437”, nazorak sanoi raskaalla äänellä. ”Tosin mitäpä pian kuoleva hölmö tuolla tiedolla tekee.”

    Mäksä virnisti ja lähti astelemaan lähemmäs vastustajaansa.

    [spoiler=Spoileroink]Tämän viestin teille tarjosivat MK & MK[/spoiler]