Klaanon

Avainsana: panssari

  • Trooppinen saari: Miekkapiru murhaa miekatta

    Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.

    Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.

    Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.

    – – –

    Nazorakien trooppinen tukikohta

    Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.

    Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.

    Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.

    Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.

    Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.

    ”Se aikoo kiivetä ylös!”, yksi torakoista huusi.
    ”Ei…”, aloitti toinen.

    Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.

    Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.

    Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.

    Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.

    Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.

    ”Ghaa… Ghaa… Haa… Haa… Haargh… Haa…”

    Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.

    Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.

    ”Voi piru”, Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.

  • Kyklooppi, pandemia ja suosekoilu alkaa!

    Matoranien kylä lähellä jokea

    Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.

    Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.

    Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.

    Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.

    Bio-Klaanin linnoitus

    Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.

    Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.

    Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.

    ”Mitä asiaa, muukalainen?!” Mahikia kantava kysyi huutaen ja laittoi keihäänsä oven tielle.

    ”Et pääse tästä jos et kerro!” Hunaa kantava aloitti huutamisen.

    ”Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori”, Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.

    ”Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!” Hunaa kantava kailotti.

    ”Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!” Mahikia kantava Matoran kailotti.

    ”Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun”, Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.

    Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.

    ”Mitä täällä melskataan!” keltainen kyklooppi kailotti. ”Enkö saa edes levätä rauhassa?!”

    Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.

    ”Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki”, Keetongu sanoi. ”Mikä tuo sinut telakalle?”

    ”Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?” Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.

    Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.

    ”Mitä siis oikeasti tarvitset?” Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.

    ”Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan”, Umbra kertoi. ”He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin”, Umbra kertoi.

    ”Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?” Keetongu kysyi ihmeissään.

    ”En ole tästä maailmasta”, Umbra kertoi. ”Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?”

    ”Hmm…” Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.

    ”Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä”, Keetongu aloitti. ”ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille”, hän kerto. ”Joten tulepas katsomaan tätä.”

    Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.

    ”Tämä on Mahri-Mechahaarniska”, Keetongu selitti. ”Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi.”

    Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.

    ”Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?” Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.

    ”Pieniä painomuutoksia”, Umbra vastasi. ”Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?”

    ”Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi”, Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.

    Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.

    ”Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä”, Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.

    ”Mistäköhän minä löytäisin sen Toan…” hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.

    ”Glatorianking otaksun?” Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.

    ”Olet oikeassa, Umbra?” Gekko kysyi kummastuen. ”Mikä tuo sinut tänne?”

    ”Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini”, Umbra sanoi. ”Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen”, Umbra kertoi.

    ”Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen”, Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.

    ”Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset”, Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.

  • Yö kauhu: Kohde: Valottu

    Komentokammio

    Matala humina kaikui komentokammiossa.

    Tawa yritti toivottomasti saamaan itsensä irti Feterran otteesta, mutta mikään ei näyttänyt onnistuvan kun hänen mielensä täytti pelkästään ajatukset pahimmasta.
    Guardian seisoi hyvin lohduttomasti asetelman keskellä. Tämä oli yksi niitä harvinaisia hetkiä, jolloin hän alkoi todella epäilemään rooliaan Adminina. Sininen Skakdin hienpisarat valuivat hänen otsaansa pitkin, hän ei kyennyt keksimään mitään mikä auttaisi heitä tilanteessa enään.

    Feterrat alkoivat jännittää otettaan Klaanilaisista. Killjoy tunsi kuinka hänen kypäränsä ja kyborgikehonsa vakautta pantiin todelliselle koetetukselle. Paaco on kokonaan riisuttu aseistaan ja on täysin kyvytön edessä olevaa metallihirvitystä vastaan.

    Silloin samaan aikaan huoneen nurkassa, särkyneen panssari-ikkunan vieressä, Kepe heräsi tajuttomuudesta. Hän tuki käsivarsillaan itseään hieman ylös jotta näkisi mitä oli tapahtumassa. Kukaan huoneen muista henkilöistä eivät näyttäneet huomaavan häntä vielä. Ensimmäinen asia minkä valkovihreä Toa näki seistessään oli hyvin lamauttava; Feterrat saivat kiinni Killjoysta, ja Tawastakin ja Guardian seisoi siellä täysin avuttomana.
    Kepe alkoi heti miettimään kiireisesti suunnitelmaa, mutta jokainen idea mikä hänen päässään liikkui joutui heti ammutuksi alas kun hän muisti Metalliolentojen kyvyt. Hän vapisi hieman ajatuksista ja hieroi toisella kädellään kasvojaa rahoittaakseen itseään hieman. Juuri silloin hän keksi ajatuksen, joka varmasti toimisi. Mutta sen toteuttaminen saattaisi hyvinkin vahingoittaa häntä itseä ja jopa koitua hänen tuomioksi.
    ”Ei”, Kepe ajatteli, ”Klaanilaisten elämä on paljon tärkeämpi. Minun on tehtävä se, vaikka mitä tapahtuisi”.
    Päätöksen tehtyä valkovihreä Toa alkoi nostamaan itsensä lattialta pois. Vaikka hänen kylkensä ja olkapäänsä olivat vakavasti murtuneet osuessaan seinään, mutta hän silti nousi ylös seisoen lujatahtoisesti.
    Kepe asetti itsensä vakaaseen asentoon ja alkoi venytti kätensä molempia Feterroja päin. Hän seisoi ikkunoiden edessä, jonka takana oleva iltataivas näytti kuin olisi voinut ahmaista Toan loputtomaan tyhjyyteen. Hänen naamionsa Friik alkoi hohtamaan ja sai hänet näyttämään valaistetulta esiintyjältä mustan esiripun edessä.
    Silloin muut huomasivat viimein Kepen olemassaolon. Klaanilaiset tajusivat heti mitä Kepe oli yrittämässä. Feterrat analysoivat tilanteen ja päättivät sinetöidä työnsä ennen valkovihreän Toan eliminoimista. Paacoa pitelevän Metalliolennon olkapäissä olevat kilven muotoiset plasma-aseet tähtäsivät viherkultaista Toaa päin; Veren punainen hehku alkoi loistamaan niistä. Mutta juuri ennen kuin se kykenikään ampua, sen plasma-aseet alkoivat hitaasti muuttamaan muotoaan ja alkoi taittelemaan kuin muovailuvahaa. Aseiden muovaus aiheutti vakavan toimintahäiriön ja purkautui useisiin sähkönkipinöihin ja lieskoihin, vieden samalla yhden sen mekaanisista raajoistaan mukana, pudottaen Paacon maahan. Kepe oli käyttänyt molekyylihallinnan naamiovoimiaa Olentoa päin. Jokainen naamiovoiman käyttämä sekuntti oli tuskaa Kepelle, mikä oli yksi syy miksei hän käyttänyt naamiota yhtä yleisesti kuin olisi halunnut. Jokainen hetki tuntui kuin häntä lyötäisiin tuhansilla metallitangoilla ja hänen sisältöään raadellaan metallitaltalla. Siitä huolimatta Kepe ei luovuttanut vaan jatkoi naamionsa käyttämistä.
    Nyt aseeton Feterra pyrki heti eliminoimaan valkovihreän Toan ensiksi. Guardian ymmärsi heti tilanteen ja nappasi lattialla olevaa Vartija-plasmakivääriään. Hän ehti ampua Kepeä lähestyvää Feterraa päin harhautaakseen sitä. Mutta toinen Feterroista huomasi heti sinisen Skakdin aikomukset ja ampui häntä ja kivääriä olkapäissä olevilla plasma-aseilla. Kivääri tuhoutui plasma-ammuksen iskeytyessään. Guardian ehti väistää ammuksen, mutta kompastui maahan kun hänen jalkansa astui lattialla olevaan huonekalun sirpaleeseen. Mutta juuri silloin Kepe alkoi muovailemaan naamio voimillaan toisen Feterran Tawaa ja Killjoyta pitelevillä raajoilla. Hiki valui hänen ihonsa päällä naamion käytön aiheuttamasta aristuksesta, mutta hän silti yritti pitää itsensä jaloillaan.
    Feterran ote alkoi hellitä muovauksesta, jolloin Tawa ja Killjoy päästivät itsensä viimein vapaiksi. Killjoy näki tämän tilaisuuden ja nappasi ionikatanan, iskien sen kaikilla voimillaan Feterran oikeaan puoliseen silmään, käynnistäen miekan sähköenergian täysille.
    Silmä rikkoutui. Metalliolento alkoi perääntyä ja liikutti raajojaan satunnaisesti särkyneen silmäänsä päin. Olento näytti kuin vääntelehtisi kivusta. Tawa lähti siinä ajassa auttamaan lattialla makaavaa Paacoa.
    Mutta juuri ennen kuin Kepe olisi voinut viimeistää tekonsa, aseeton Feterra nappasi hänestä kiinni ja iski hänet toisen, vielä ehjän panssari-ikkunan läpi, pidellen häntä keskellä ilmaa. Valkovihreä Toa lopetti naamiovoimansa käytön kun Metalliolento puristi hänen kasvojaan. Vaikka kipu oli sietämätön, Toasta se oli helpotus verrattuna naamionsa käyttöön tuomaan aristukseen joka hallitsi hänen koko kehoa. Killjoy ei voinut hyökätä Feterraa päin, peläten että saattaisi aiheuttaa Kepen putoamaan tornin yli vuorovaikutuksena; noin vaarallisella korkeudella ei kukaan selviytyisi.
    Ilman plasma-aseitaan Feterra oli silti hyvin vaarallinen. Feterra alkoi iskeä metallisellaa kourallaan valkovihreän Toan rintakehään.
    Mutta juuri ennen kuin Olento ehti osuakaan Kepeen, pitkään huiviin pukeutunut hahmo ilmestyi heidän eteen, keinuen pitkän köyden päällä ja potkaisi molemmilla jaloillaan Feterran ja Kepen pois ikkunan laidalta. Hahmo ampui kiiltävän valonsäteen Kepeä pitelevään käteen päin ja sai hänet lipeämään pois Metalliolennosta, jolloin hahmo heitti hänet pois lähettyviltä.
    Feterra otti hyökääjästään jalasta kiinni ja heitti tämän pois itsestään. Hahmolta kesti hetken kunnes sai itsensä aloilleen heitosta, jolloin Klaanilaiset viimein näkivät hänet tarkasti lievän valon alla.
    Hahmo oli kullanpunainen ja Avohkiin näköinen naamio kasvoissa: Se oli Domek. Klaanilaiset eivät melkein tunnistaneet häntä ilman lierihattuaan päässä. Toisin kuin yleisesti, Domekin ilme oli verrattain paljon vakavempi ja kylmempi eikä näyttänyt haluavan puhua yhtään.
    Valkovihreä Toa makasi kylmällä lattialla eri kipujen aiheuttamasta väsymyksestä ja menetti tajunnansa.
    ”Varasuunnitelmia?”, Killjoy kysyi Tawalta.
    ”Paaco, mene hakemaan Kepe pois, minä ja Guardian pidämme selustaa. Domek ja Killjoy, hoitakaa toinen olennoista!”, Tawa käski muille vastauksesi.

    Feterrojen sisäiset kommunikaattorit alkoivat taas sihistä ja heidän komentajansa ääni alkoi taas kaikua.
    ”Se on Valon Toa. Vangitkaa hänet, keinolla millä hyvänsä.”
    Kommentonsa kuullessa Feterrat alkoivat kohdistaa jokaisen huomionsa takaisin Klaanilaisiin ja lähestyivät nopeasti heitä päin.

    [spoiler=Blargh… Humburg…]Hörr, tästä tulisi aivan liian pitkä jos postaisin koko taistelun kerrallaan. Jatkan tätä hieman myöhemmin.

    Tai noh, olisi myös hyvä jos joku muu joka on tässä taistelussa mukana kirjoittaisi jatkoa. Minulta voi sitten aina kysyä apua jos tarivtsee.[/spoiler]

  • Isku Nazorak-pesään: Klaanilaiset donitsivarkaissa

    Laavazone

    Aurinko nousee kauniisti horisontista merta vasten. Päivän ensimmäiset säteet herättävät luonnon taas henkiin, ja pyyhkivät pois yön painajaiset.
    Kuusi Klaanilaista ovat lähteneet tarpomaan Klaaniin. Manu haluaa mahdollisimman nopeasti itselleen kunnon ruumiin.

    ”Hei, minä käyn tuolla Killjoyn mökillä katsomassa onko hän kotona. Menkää te edeltä Klaaniin.”, Matoro ehdottaa. He tarpovat laavakivisellä maaperällä eteenpäin, ja Matoro kääntyy sivuun. Killjoyn mökki näkyy parinkymmenen Bion päässä.

    Matoro syöttää Klaanin jäsenkortin oven viereen ja ovi aukeaa.
    ”Killjoy, oletko täällä?”, Matoro huhuilee. Hänellä olisi ollut asiaa tälle.
    Matoro huomaa ison kaapin jonka ovessa lukee matoran-aakkosilla ”Donitseja”. Jään Toan päivä saa heti valoisamman käänteen. Hän avaa kaapin ja ottaa alkajaisiksi parikymmentä donitsia. Hän astuu ovesta ulos, iloisena donitseista mutat pettyneenä siitä ettei löytänyt Killjoyta.

    Joku potkaisee matoroa niskaan talon katolta, jään Toa lentää suoraan naama edellä tuhkaiseen maahan. Matoro potkaisee heti ylöspäin, osuen päälle hypänneeseen kohteeseen. Se kaatuu kyljelleen. Matoro ponnistaa käsillä ylös, mutta saa potkun mahaansa.

    Kuka tämä vihollinen on?, Matoro miettii. Hän ei ole saanut kunnon katsekontaktia kohteeseensa.
    Jään Toa kierähtää maassa, nousee ja hyppää. Hän ponnistaa Killjoyn talon katon reunasta. Hän tuntee jalaknsa osuvan johonkin, sitten hän iskeytyy kovaan maahan. Refleksinomainen jääsäde iskeytyy ylöspäin, hän vetäisee miekkansa esiin. Ohjus vie jalat Matoron alta ja tämä lentää kovaan maahan.

    ”Luulin sinua kovemmaksi, Toa.”, Eversti 437 lausuu vertahyytävällä äänellä. ”Tämä taistelu päättyy nyt. Jos liikahdat, ammun sinut. Jos et liiku, ammun sinut. Sinulla ei ole vaihtoehtoja,”, se sanoo ja osoittaa renneohjukseneheittimiellä kohdettaan.

    ”Onhan, voit aina antautua”, sutkauttaa Matoro.
    ”Olet vitsikkäällä tuulella.”, Metallitorakka sanoo. Se valmistautuu painamaan liipaisinta.

    Torakan metallinen, ohut sormi kiertuu liipasimelle, painaen sitä. Liipasin ei liiku. Hän painaa kovemmin, se pysyy ylä-asennossa.

    ”Opetus numero yksi: jäädytetty liipasin ei toimi”, Matoro ilmoittaa, hyppää ilmaan, vetäisee miekkansa ja ampuu siitä energiasäteen Torakan rintaan.

    Badass vetäisee lonkallaan olevan hopeisen laserpistoolin, laukaisee. Matoro väistää ammuksen, hyppää kierteellä ja iskee miekalla kohti torakkaa. Tämä iskee ranneteränsä miekkaa vastaan.
    Matoron kierre pysähtyy kun miekka ottaa kiinni torakan teriin. Badass tekee nopean ranneliikkeen, saaden Matoron Energiaterän hänen ranneteriensä väliin, jumiin.
    Se riuhtaisee ja Matoron miekka lentää kauas omistajaltaan. Potku kaataa Jään Toan maahan, mutta vastapotku maasta kaataa Torakan.
    Torakka iskee toisen käden ranneterän Matoron rintaan. Jään Toa parkaisee ja tavoittelee vyöltään toista miekkaansa, tai oikeammin tikaria. Tämä kakkosase on pelastanut hänet monesti. Hän saa Sähkösäilän käteensä ja iskee sen ylöspäin. Torakan teräksisen panssarin läpi iskeytyy valtava määrä sähköä ja yksi prototeräksinen terä. Matoro kierähtää alta pois. Eversti Badass repii tikarin karjuen pois ja heittää sen maahan, tavoittaen Matoroa. Hän painaa ohjuslaukaismen liipaisinta, se on jo sulanut. Sarja pieniä nuolenkärkiä iskeytyy Matoroa päin, ja ne heittävät Jään Toan kauemmas.

    Matoro tajuaa olevansa nyt aseeton.
    Eversti ”Badass” 437:alla taasen on koko arsenaali käytössä.
    Jään Toa lähtee juoksuun, heittäytyen Killjoyn talon takaikkunan lasin läpi, taloon sisään. Torakka menee taloon ovesta, joka oli jäänyt Matorolta auki.

    ”Voi pikkuinen, etkö tajua että et voi voittaa tätä. Piilottelu ei auta.”, Torakka lausuu.

    ”Opetus numero kaksi: suojaa aina selustasi”, Matoron ääni kuuluu. Energiasalama lähtee matoron valkoisesta miekasta taloon sisään, iskeytyen kuin seinä torakkaa päin. Tämä lentää suoraan Killjoyn 80-tuumaisen teleruudun näyttöön.

    Badass ampuu ohjuksia, Matoro väistää taitavasti, mutta seinän läpi lentävä lasersäde osuu Matoroa jalkaan.
    Vihainen torakka syöksyy suihkumoottorin voimalla kohti Jään Toaa, iskeytyy tätä päin kovaa ja nostaa korkeutta.

    ”Haluatko nähdä maailmaa? Tiputtaisinko sinut kenties Coliseumiin, tai vaikkapa Karzahnille, saasta?”, 437 karjuu. Matoro pääsisi helposti pois, mutta on toinen juttu kannattaako se.
    Torakka lentää ylöspäin.
    ”Hyvästi, mikä nimesi lieneekään”, Eversti Badass murahtaa ja irroittaa otteensa. Edes Prototeräksinen panssari ei kestä iskua maahan näin korkealta.
    ”Hei, odota. yksi asia vielä.”, Matoro sanoo kohteliaasti. Liian myöhään. Hän tippuu alaspäin, tuulee kovaa. Aamuaurinko sokaisee.
    ”Opetus numero kolme: Tämä tullaan muistamaan päivänä, jolloin melkein hoideltiin Matoro The Blacksnow!”, hänen huutaa tuuleen. Seuraava miete, miten itseasiassa hän selviytyy.

    Jään Toa keksii keinon joka saattaa toimia. Hän ampuu jalkojensa suuntaan alaviistoon elementaalienergiaa, saaden hänet kiitämään alaviistoon, kohti merta. Edelleen yläilmoissa oleva Eversti Badass 437 tajuaa Matoron yrittävän laskeutua mereen. Hän ottaa vyöstään hopeisen pistoolin. Vihreä kyborginen torakansilmä katselee kohdetta. Helppo osuma hänelle.
    Hänen torakankäsi puristaa jo aseen liipaisinta. Punainen välähdys, ja kuolettava säde lähtee liikkeelle valon nopeutta.

    Matoroon osuu.

    Tyytyväinen Torakka lähtee katsastamaan loppujen Klaanilaisten sijaintia.

  • Yliluutnantti 955

    Keskustelukammio

    ”Kenraali, kutsuitte?”
    Nazorakien johtaja kääntyi oviaukolle, josta kylmä ääni oli kuulunut.
    ”Aivan oikein. Pyysin sinut tänne aivan erityisestä syystä.”
    Oviaukolle saapunut hahmo asteli verkkaisesti johtajansa luokse. Kenraali oli huoneeseen saapunutta torakkaa lähes kaksi päätä lyhyempi, mutta kaikesta näki, että Kenraali oli silti se ylempi auktoriteetti. Tulija oli epätavallisen harmaa nazorakiksi, ja hänen ulkokuorensa oli tavanomaista rakeisempi.

    Kenraali pyysi tulijaa huonen nurkassa olevan pienen näytön luo, ja painoi sen vieressä olevaa nappia. Kuvaruutu heräsi eloon, ja näytti sumeaa kuvaa merestä. Molemmat torakat tuijottivat silmä kovana näyttöä, ja siitä erottui pieni piste kiitämässä veden halki. Tarkemmin tutkailtuna pitkä torakka tunnisti sen veneeksi, jonka kyydissä oli kaksi hahmoa.
    ”Tämä tallenne on kahden päivän takaa, mereltä hieman Klaanista etelään.” kenraali valaisi.

    Pitkä torakka tunsi hyvin nazorakien suunnitelman lähettää kauko-ohjattavia vakoojakameroita etsimään Klaanista ilmeisesti kadonnutta johtohahmoa, Guardianiksi kutsuttua skakdia. Torakka jopa tiesi tämän etsinnän tarkoituksen, ja sitä tietoa ei monille oltu uskottu. Nyt hänessä jo heräili toivo siitä, mikä hänen roolinsa tässä kaikessa olisi.

    Kenraali jatkoi: ”Nuo kaksi hahmoa veneessä eivät selvästikään kumpikaan ole Guardian, edes valeasussa. Kuitenkin he ovat paras johtolankamme: he lähtivät jopa muilta Klaanilaisilta salassa, joten he saattavat hyvinkin olla osana jossain salaisessa tehtävässä. Sellaiselle oletamme Guardianin kadonneen.”

    Nyt pitkää nazorakia jo suorastaan kihelmöi. Tämä vaikutti todella lupaavalta.

    ”Myrskyjen takia olemme kuitenkin menettäneet yhteyden kameraan. Tarvitsemme jonkun jäljittämään noita kahta, selvittämään heidän matkansa tarkoituksen, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan…” Kenraali piti tauon. ”Vangitsemaan Guardianin, jat tuomaan hänet minulle. Päätin lähettää tehtävään parhaiten soveltuvan miehen asialle, joten päädyin sinuun, yliluutnantti 955.”
    Luonnollisesti, pitkä torakka ajatteli. Jotakin hänestä kertoi jo se, että Kenraali oli lähettämässä häntä tälle tehtävälle yksin.

    Jossain päin merta. Edelleen.

    Kepe tarkensi naamionsa vasemman puolen silmän linssejä. Snowmanin taivaalta alas ampuma, savuava möhkäle ei ollut enää aivan huippukunnossa, mutta melko paljon hän siitä silti uskoi saavansa selville.
    ”Öh” hän aloitti vakuuttavasti ”Tämä on selvästi jonkinlainen kamera. Ja näyttää siltä, että se olisi seurannut meitä pidempäänkin, ainakin koordinaattilevykkeen tietojen mukaan. Kuitenkin tämän signaalin lähettimen virtalähde näyttää olevan oikosulussa…”
    ”Hei, Rätsie” Snowman keskeytti. ”Tiedät, että minulle puheen solina on musiikkia parhaasta päästä, huomaahan sen jo siitä, etten osaa pitää naamaani kiinni, mutta haluat kenties hieman padota tuota tiedehöpinää, se kuuluu vain ymmärtämättömille korville.”
    ”Olkoon. Varmana voisin tästä laitteesta sanoa lähinnä sen, että se on vakoillut meitä jo pidemmän aikaa, onnistumatta kuitenkaan lähettämään pariin päivään mitään dataa.”
    ”Isoveli valvoo?”
    ”Tavallaan.”
    ”Ahdistavaa.”
    ”Eikö vain olekin.”

    Nazorakien asevarasto, se tarkimmin vartioitu osasto

    Yliluutnantti 955 tunsi outoa mielihyvää katsellessaan edessään olevan haarniskan ranteesta lähteviä teriä, niiden sulavia, tappavia sivalluspintoja. Ja se muodon harmonia, jonka puvun toisen käden brutaalit tykit muodostivat. Hän tuijotti nazorakien prototyyppivoimahaarniskan kypärän elottomiin silmiin, ja tuli suorastaan iloiseksi.

    ”Siinä on kaikki edellytykset tehtävääsi varten” Kenraali selitti. ”Se mahdollistaa nopean liikkumisen niin maalla, merellä kuin ilmassakin, ja kykenee uskomattoman nopeaan informaation analysointiin jäljitystä varten. Luonnollisesti se myös tehostaa kykyjäsi tappajana uskomattomamissa määrin, panssari on kevyttä mutta äärimmäisen vahvaa. Puku on suunniteltu imemään siihen kohdistuvat elementaalihyökkäykset, joten toista ei pitäisi olla liiemmälti vaivaa. Jopa makutat on otettu huomioon, varsinkin, kun yksi työskentelee Klaanille. Jos se kourankuvatus tarttuu sinuun, pystyt hetkessä irrottamaan osan, johon käsi on iskeytynyt, ja vältät imaistuksi tulemisen.”

    Yliluutnantti 955 nyökkäsi vastaukseksi. Hän tiesi vallan mainosti, miksi Kenraali oli valinnut hänet tehtävää varten. Se ei johtunut hänen ylivertaisista taidoistaan taistelussa. Se ei johtunut siitä, että hän oli uskomattoman älykäs. Se ei johtunut hänen kyvyistään jäljittää lähes mitä tahansa missä tahansa, vaikka ilman näitä uusia apuvälineitäkin. Se ei johtunut hänen äärimmäisestä lojaaliudestaan nazorakeille. Se johtui siitä, että hän rakasti työtään, rakasti sitä enemmän kuin yksikään toinen torakka. Ja tämä tehtävä sai hänet aivan erikoisen hyvälle tuulelle, onnellisemmaksi kuin vuosiin. Hän melkein hymyili.

    ”Oletan tietenkin, että tahdot hieman koeajeluttaa sitä ennen varsinaista tehtävää?” Kenraali kysyi, tietäen vastauksen jo ennen kuin se tuli.
    ”Tästä pitäisi tulla hauskaa.”

    Kävellessään pois huoneesta Kenraali toivoi hartaasti mielessään uskollisen eliittisotilaansa onnistuvan tehtävässään. Hän ei luottanut ”liittolaisiinsa” pätkän vertaa, ja Klaanin johtohahmo vankina osoittautuisi varmasti hyväksi pelimerkiksi.

  • Jääsaari 8: Tuomarin jäljillä

    Metsä Ath-Koron reunamilla

    Killjoy hyökkäsi. Purifierin tuntien Killjoy osasi väistää vaarallisesti heiluvia luurankomaisia käsiä. Nopein sivalluksin Killjoyn miekka viilsi Purifierin panssaria.
    Purifier yritti käristää Killjoyn liekinheittimillään, mutta Killjoyn täysin tulenkestävä panssari imi kaiken tulen ja Killjoy laukaisi sen energian kämmenistään kaataen Purifierin maahan.

    ”Purifier, milloin sinä opit, että minun kanssani ei pelleillä. Kiusaat minua viimeistä kertaa”, Killjoy karjahti ja heilautti miekkaansa valmiina viimeiseen iskuun.

    Juuri sillä hetkellä sininen valo huokui metsän siimeksestä. Valo sokaisi Killjoyn ja hän kaatui maahan sen lamauttaessa hänen haarniskansa järjestelmät.

    Purifier ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, vaan lähti juoksuun kohti siintävää valoa, jättäen Killjoyn makaamaan maahan puoliksi tiedottomana.

    ”Killjoy? Killjoy? äsh… Tawa älä häsellä tiedän kyllä mitä teen. Uudelleenkäynnistys… noin!”

    Killjoy näki taas ja tunsi taas. Kokeillen niveltensä toimintaa, hän varovaisesti nousi ylös. Hänen kuulokkeestaan kuului puhetta enemmän kuin Killjoy ehti seurata. Hän kuitenkin erotti Tawan äänen sorinan keskeltä: ”Killjoy, raportoi!”

    ”Olen kunnossa, olen kunnossa. Törmäsin tuttuihin. Mikä se valo oli?”

    Tawa hiljeni mystisesti. Hälinä taustalta oli kadonnut. Creedy puhkesi puhumaan.

    ”En tiedä, kaikki skannauslaitteet pimenivät kun se ilmestyi. Vaikuttaa siltä, että se kajastaa edelleen, mutta sain säädettyä näkökenttäsi jättämään sen huomiotta.”

    Killjoy lähti juoksuun kohti paikkaa, josta valo oli kajastanut. Hänen täytyisi löytää Purifier. Hän ei päästäisi tätä karkuun, ei tällä kertaa.

    Lopulta Killjoy saapui kylään täynnä matoraneja. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Oikeastaan, mikään ei ollut kunnossa.

    Matoranit kävelivät kuin zombiet ja hokivat yhtä sanaa: ”Nimda.”

    Suodattimista huolimatta Killjoy näki jälleen valon. Se tuli suuresta temppelistä kylän keskustassa. Juuri, kun Killjoy alkoi kulkemaan sitä kohti, valo katosi ja samalla hän huomasi sinisen Skakdin ryntäävän yhdestä temppelin ovesta ulos, vain joutuakseen kulman takana vaanineen Purifierin yllättämiseksi.

    Kaaos otti vallan kylästä.

  • Kuka on Petturituraga?

    Turagan mökki

    Troopperi heräsi potkuun. Hän näki kaksi natsitorakkaa. Toinen oli potkaisut häntä, toinen seisoi ase kädessä lähellä. Sen vieressä nauroi musta Turaga.

    ”Sinä cheattasit! Troopperi huusi. ”

    ”Ei, pyysin vain apua. Tullessasi tänne siepattavaksi autoit minua.”

    Toinen natsitorakka iski häntä nyrkillä. Troopperin sappi alkoi kiehua. Hän yritti lyödä, mutta natsitorakka otti hänen nyrkistään kiinni ja piti häntä otteessaan. Se potkaisi häntä. Troopperi hyppäsi pystyyn ja oudolla potkaisi hänestä takkaa pitelevää natsitorakkaa. Se kaatui laiitikkonn, jossa oli halkoja. Toinen ampui energiapulssin aseestaan. Se paiskasi Troopperin seinään. Troopperi otti miekkansa ja sulatti torakan aseen poikki. Se otti veitsen, ja iski Troopperia vatsaan. Isku jostain kumma syystä lävisti Troopperin vatsapanssarin, ja iskeytyi häneen. Toinen torakka nousi hänen takanaan, ja löi Troopperia halolla. Se katkesi hänen päähänsä, niin kovaa torakka iski. Troopperi nosti toisen torakan ilmaan vaivalloisesti, sillä sillä oli raskas panssari, ja heitti sen toistä päin. Molemmät lensivät latialle. Troopperi kääntyi Turagaan.

    ”Sinä.”

    Turaga ampui sauvastaan jonkin oudon säteen, joka iski Troopperin seinän läpi. Turaga hyppäsi ikkunasta ja pakeni usvaan.

    Troopperi otti veitsen irti. Se oli kuin tavallinen veitsi, mutta silti lävisti panssarin. Troopperi mietti:

    ”Vien tämän Klaanille Nämä voivat aiheuttaa vaaraa. Yllättäen kuului karmiva huuto. Troopperi näki kaukana kaksi punaista silmää, jotka lähestyivät. Ne kuuluivat suurelle olennolle, joka näkyi sumussa mustana hahmona. Tarkemmin ajattelematta, Troopperi lähti Hikan kanssa juoksuun kohti mökin takan siintävää Mt. ÄmKoota, ja sen lumisia rinteitä.