Metsä, NINJOJA!
Umbra riuhtoi hyökkääjää irti hänen kimpustaan. Hyökkääjä käytti pitkää viikatetta ja tikareita, joilla se koetti osua Umbran pehmytkudoksiin. Valitettavasti hyökkääjäkään ei nähnyt sen paremmin pimeässä viidakossa, joten Umbran onnistui ottamaan viikatteesta kiinni, ja viskaamaan soturi viikatteen avulla maahan. Tämän jälkeen muutama tikari lensi päin Umbraa, mutta keltamusta panssari pysäytti iskut.
Umbran lähettyvillä, Samol oli hylännyt sotavasaransa, ja tappeli nyr nyrkein muutamaa tummaa hyökkääjää vastaan. Heittotähtiä lensi päin kiven toaa, mutta kivestä tehty suojamuuri torjui osan iskuista. Yksi sotureista heitti Samoliia pitkällä, silmukaksi laitetulla metalliketjulla, jolloin ketju kiertyi toan kivinyrkkien ympärille. Toa oli nyt ansassa.
”Auttakaa minua näiden kanssa”, Samol mutisi, jolloin Deleva laukaisi jousellaan plasmakärkisen nuolen päin yhtä tummapukuista soturia. Soturi pudotti suuren shurikeninsa maahan, koska kipu oli kova. Deleva oli itse joutunut taisteluun yhtä soturia vastaan, joka taisteli kahdella katanalla kilvellä ja jousella varustettua plasman toaa vastaan.
Äänetön skakdi iski katanansa kohti Delevaa, joka koetti torjua iskuja kilvellään, mutta prototeräsmiekat osuivat vain Delevan mekaaniseen, hopeiseen käteen. Skakdi vaihtoi iskusarjan suuntaa, sohaisten Delevan tervettä kättä toisella katanallaan. Toa pudotti kilven maahan, jolloin punainen hehku sammui.
”Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!” Deleva huusi, ottaen mustapukuista olentoa kurkusta. Deleva heitti olennon päin maata, mutta ketterä soturi osasi ilmalennon aikana laittaa jalkansa oikeaan asentoon, ja lensi kaaressa maahan. Skakdi oli nelinkontin maassa, jolloin katanat viistivät maata.
Skakdi ei sanonut mitään, vaan laukaisi silmäsäteen sinisistä silmistään. Säde painoi Delevaa päin maata, jolloin Toan oli vaikeaa liikkua.
”Ahaa. Käytät painonsuurennussädettä”, Deleva mutisi. Hän sai kätensä nostettua ilmaan, laukaisten plasmapallon kädestään. Kuumaa ainetta lensi päin skakdia, joka väisti iskun takaperinvoltilla. Skakdin keskittyminen silmäsäteistään herpaantui, ja Deleva pääsi vapaaksi.
Deleva oli lähdössä hyökkäykseen kohti mustapukuista olentoa, kun Nurukan huusi apua. Maan Toan käsi vuoti verta ja toa koetti taistella yhden kätensä avulla. Vanha Toa oli joutunut pinteeseen näiden koulutettujen soturien kanssa.
”Miten voit, Nurukan!” Deleva huusi, kun skakdi hyökkäsi hänen päälleen. Skakdilla oli suussaan tämän katana, ja toisessa kädessä toinen terävä katana. Skakdi koetti lävistää Delevaa terällä, mutta osui ohi.
Deleva heitti ninjan päältään, mennen suojelemaan Delevaa, jonka kimpussa vihreäsilmäinen soturi oli. Nunchakuja käyttävä soturi pyöritti aseitaan meditoivan Nurukanin edessä kun Deleva saapui paikalle. Soturi iski vinhaa pyörivät keppinsä päin toaa, joka lensi kaaressa maahan.
”En tarvitse enää apua”, Nurukan sanoi, nostaen sormellaan maata nunchakusoturin alta. Ninja kaatui maahan, jolloin maan toa ohjasi maan imemään sisuksiinsa maahan pudonneet aseet.
Äkkiä kaikki pysähtyi. Skakdit, jotka olivat alkaneet piirittää Umbraa ja Samolia saivat kokea suuren ilotulituksen, kun Umbra sokaisi pimeyteen tottuneet soturit.
”Nyt lähdetään täältä!” Umbra huusi, pidellen haavoittunutta miekkakättään. Kädestä tihkui vähän verta mättäille kun Toa juoksi hidas Samol perässään kohti Nurukania ja Delevaa, jotka olivat hekin vähän sokaistuneita.
”Käyttäkää Kanohi Kakamoitanne”, Umbra sanoi, kun ninjat alkoivat heräillä. Heittotähtiä ja tikareita alkoi lennellä kohti toia. Kaikilla Toilla oli pieniä haavoja kehoissaan, mutta he eivät jaksaisi kauaa taistella.
”Sisämaassa. On. Matoranien. Kylä”, Samol sanoi uupuneena. Kiven Toa oli uupunut vähäisen energiansa takia ja tarvitsi nopeasti jotain syötävää. Muutkin toat olivat uupuneita.
”Otan sinut selkääni”, Deleva sanoi. ”Umbra, toimivatko jalkojesi turbiinit?”
”Kyllä toimivat, ainakin joten kuten. Meidän on lähdettävä nyt!” Valon Toa vastasi. Nurukan säpsähti meditaatiostaan, nousten seisomaan. Hän piteli toista olkapäätään, josta valui yhä verta.
”Sinun pitää jaksaa kylään asti naamiosi voimalla”, Umbra sanoi vanhalle Toalle, joka katsoi vihreillä silmillään takana olevia mustia sotureita.
Samassa toan musta kakama alkoi hehkua harmaana, ja toa suhahti viidakkoon. Samol reppuselässään oleva Deleva lähti Nurukanin perään, kun Umbra jäi viimeiseksi. Hän koetti saada jalkojensa turbiineja toimimaan, mutta vain savua tuli ulos.
Viimein Umbra muisti, että hänellä olisi vähäisiä valovoimiaan jäljellä. Koska turbiinit eivät toimineet ja juoksuun ei olisi aikaa, valon toa päätti käyttää todella paljon elementaalienergiaa vievää temppua, valoksi muuttumista.
Umbra latasi itsensä kullankeltaiseksi, alkaen muuntautua puhtaaksi energiaksi. Tämä oli todella vaarallista, sillä Umbra voisi aiheuttaa järjetöntä tuhoa tässä muodossa. Lisäksi hän oli perin epävakaa viimeaikojen tapahtumien takia.
”Tästä se lähtee”, Umbra sanoi, ampaisten silmänräpäyksessä matoranien kylään, läpi tiheän metsän, jättäen jälkeensä vanan kaatuneista puista ja tuhotuista esteistä.
Klaanin sairasosasto
Pieni violettimusta olento uneksi klaanin sairasosastolla. Hänet oli tuotu vaivihkaa, kenenkään huomaamatta ja vain harvojen tietäessä klaanin sairaosaston ovelle, jätetty tajuttomana ja pahoin haavoittuneena avun luokse. Pieni sankarimme näki juuri unta, unta jonka hän oli nähnyt jo niin monesti…
Kipu hänen rinnassaan, ja ympäri kehoa oli suunnaton. Matoranin panssarin palasia putoili maahan hänen liikkuessaan ja hän yski kuolan, oksennuksen ja sisäisten hammasrattaiden palasia suustaan. Hänen naamionsa, musta pakari oli vääntynyt ja täynnä taisteluarpia ja hänen miekkansa oli hänen vierellään. Hiukan kauempana oli rikkoutunut tykki, suuri tykki toisesta maailmasta, joka oli ollut sankarimme ainoa tie kotiin.
Sankarimme raotti harmaita silmäluomiaan. Hän näki oransseilla silmillään, kuinka utuinen, punertava, nelijalkainen rahi tuli hänen lähelleen, tutki häntä ja tuli siihen lopputulokseen että haavoittunutta oli autettava ja että tämä oli avun arvoinen. Sitten rahi nosti haavoittuneen selkäänsä, lähtien viilettämään poukkoilevaa metsätietä kohti klaania. Miekka ja tykin rippeet jäivät mättäille, kuivuneen veren sekaan, muistuttamaan elämän raadollisuudesta ja epäreiluudesta…
Uni loppui. Sankarimme heräsi ties kuinka monetta kertaa. Hän vaipuisi taas pian uneen, jos ei saisi jotain tekemistä. Sairaspedissä tekemistä oli aika vähän. Matoran yskäisi. Verta ja muttereita lensi valkoiselle sairaspedille. Lakanat olivat taas likaisia. Viehkeä ce-matoran-hoitaja saisi taas vaihtaa hänen lakanansa, kuten oli usein tehty.
Nyt jokin oli kuitenkin erilailla. Ovi avautui, mutta sisään ei tuntunut astuvan ketään.
Fikou hyppäsi Umbran päälle, koettaen nuolla hänen kasvojaan. Rahi oli vihdoin löytänyt isäntänsä, ja oli iloinen löydöstään. Nyt olento osoitti innostuksensa löytönsä johdosta.
”Et voi jäädä tänne. Kannan tautia joka voi tappaa sinut”, Umbra sanoi. Rahi heilutti iloisesti eturaajojaan, tanssien voitonriemuisesti. Kuin ihmeen kaupalla olento oli löytänyt kauan kaivatun isäntänsä. Mikään ei erottaisi isäntää ja rahia toisistaan.
”Mene siitä! Hus!” Umbra huusi. Hän tiesi että Qewa oli hänen ainoa ystävänsä tässä maailmassa ja rahi oli todella uskollinen ja luotettava ystävä. Mutta Umbra ei halunnut Fikoun saavan tätä Zyglakien kantamaa vaarallista tautia.
Qewan koettaessa osoittaa hellyydenosoituksiaan isäntäänsä kohtaan, Umbra ei voinut muuta kuin työn, tuskan ja suurien ponnistusten avulla kurottaa kätensä kohti Qewan selkää, jossa oli hopeinen Pakari. Umbra riuhtoi sen irti, heittäen ovesta klaanin kivikäytävään.
Qewa inhosi sitä että sen naamioon koskettiin. Rahi puri Umbraa, lähtien surumielisenä ja vihaisena pois Umbran luota. Isäntä ei enää välittänyt hänestä, rahi ajatteli, lähtien etsimään muuta tekemistä.
Umbra jäi yksin sairasvuoteelle, nukahtaen. Sama uni pyöri kerta toisensa jälkeen hänen mielessään. Kuka hänet pelasti? Kuka se oli? Ja missä pelastaja nyt oli?