Kepe kulki käytävällä ylipursuava kansio ja videonauha kädessään. Hän oli näyttänyt sen Tawalle. Muinaisen turaga Kezenin mainitsema ”kohde” oli ilmiselvästi yksi Nimdan siruista. Tawa lupasi näyttää kopion nauhasta muillekin admineille heidät nähdessään.
Kepe huokaisi. Nauha ja Verstaan Nimda tulivat klaanilaisten tietoon yllättävän samanaikaisesti.
Hän suuntasi kohti Arkistojen rakennusta. Vaehran, arkistoja ylläpitävä tulen Toa, toivotti hänet tervetulleeksi.
”Ho hum. Mitäs nyt on tekeillä?” Vaehran kysyi. ”Tarvitsen kaikki kirjat, joissa puhutaan tästä saaresta ennen Tawan tuloa. Minun pitää tarkistaa yksi juttu.” ”Miksei minulle koskaan kerrota mitään?” ”Koska olet näiden seinien sisällä kellon ympäri. Tilanne on se, että olemme saaneet vihjeitä Nimda-siruista, joista toinen saattaa olla Verstaassa ja joista toisen nykyinen sijaintipaikka on sangen tuntematon.” ”…Jaa.”
Kepe koppasi kainaloonsa pari kirjaa ja tallusteli lukusalin suuntaan.
”Siinä pinossa oli jotain papereita joita pöydälleni on dumpattu. Kävisitkö ne läpi?” Kepe sanoi ja sulki oven. Vaehran tuijotti paperinippua.
Merenkäynti oli rauhallista. Yön Timo II lipui hitaanpuoleisesti merellä. Yksinäinen kewa lensi kohti horisontissa siintävää pientä saarta. Klaanin saari oli jäänyt taakse kuutisen tuntia sitten.
Jardirt keikkui uneliaana ruorissa hörppien välillä käsien ulottuvilla olevasta rommipullosta. Vain muutama henkilö koko laivalla valvoi. Myös yksi henkilö kenen ei olisi pitänyt olla laivalla. Hän oli varjostanut laivaa aina Rumisheren satamasta asti ja livahtanut sisään Rozumilla.
Matoro oli ylpeä työstään. Hän oli onnistunut kääntämään uuden sivun muistiinpanoja. Kirkas valokivi hehkui hänen hyttinsä pöydällä. Jään Toa päätti lukevansa ajatuksella aikaansaannoksensa ja menevän sitten nukkumaan.
Nimda
Niin, kuulin Turaga Kezeniltä tästä mystisestä voimasta, Nimdasta. Aloitin omat tutkimukseni löytääkseni yhden sirpaleen tätä myyttistä asetta. Aloin omistautua Nimdalle yhä enemmän. Kun Rozumin tukikohta rakennettiin pysyväksi, kävin Destralilla entistä harvemmin. Tutkin eirlaisia lähteitä kymmeniä vuosia, ja viimein sain kuulla Athia palvovista munkeista kaukana Mantereiden välisellä merellä.
Kävin tutustumassa trooppisen saaren munkkeihin ja he kertoivat (tai ajatustenluku kertoi) sen, että yksi siruista sijaitsee saarella lähellä Pohjoista mannerta. Kului vuosia kun tutkin läpikotaisin saaret sieltä ja viimein törmäsin saareen, jossa nämä munkit olivat joskus asuneet. Heiltä oli jäänyt sinne valtava, maanalainen Deltan temppeli.
Munkit olivat tehneet huolellista työtä. He olivat kaivaneet puolet saaresta auki ja tukeneet kivipaasilla ja tukeilla tunnelinsa. Maanalainen labyrintti oli ansoitettu toistaan eriskummallisimmilla aseilla, äärimmäisen huolellisesti. He päälystivät kiviseinät valkoisella kalkkikivellä Pohjoisen Mantereen kaivoksilta ja rakensivat Athin pyhätön temppelin sisäänkäynnin päälle.
Ansoja oli rakennettu kymmenen ja jokaisen käytävä koristeltu Athin rukouksin. Sanottiin, että vain tosissaan Athiin uskova pääsisi niistä läpi. Ansojen jälkeen tuli loistelias, jalokivin päälystetty Nimdan palvontasali, joka oli kirjotiettu täyteen rukouksia ja jokainen pinta oli arvokkaita jalokiviä. Nimdaa säilytettiin pyhällä alttarilla keskellä huonetta. Vain korkeimmat munkit (ja ovelimmat tunkeutujat) pääsivät tänne.
Matoro asetti paperin hyllyyn muun kansion sisällön joukkoon ja vajosi pieneen laivasänkyyn ajatuksiinsa uppoutuneena.
Matoro katseli Yön Timo II:n kannelta matoraneja jotka lastasivat paraikaa uutta tavaraa laivaan. Matka alkaisi tänä iltana. Useat erilaiset olennot raahasivat laatikoita ja tynnyritä pitkin suurta laituria ja siitä nosturilla laivan kannelle.
”Arr. Missäs se paikka siis on?” ärisi Notfun Matoron vieressä. Matoro katsoi lyhyttä matorania suuressa kolmikolkassaan ja kyberneettisessä kädessään. ”Saari aivan Pohjoisen Mantereen itärannikolla. Parisataa kiota Rozumista luoteeseen”, Matoro selitti ja luetteli rivin koordinaatteja. Notfun merkkasi numerot muistiin merikortin nurkkaan. ”Se Nimdajuttu löytyy sitten sieltä?” ”Niin luulen”
Äksäkin näkyi kävleevän lastaajien joukossa Jardirtin kanssa. Kaikki näyttivät olevan paikalla. Laiva lähtisi kohta.
Jonkin ajan kuluttua he olivat jo merillä Klaanin saaren näkyessä takana. Matoro kaivoi mukaansa ottamansa salakirjoitetut kansiot ja käännetyn päiväkirja-osan. Nyt kun hän tiesi miten koodi purettiin, hän voisi dekoodata muutkin paperit.
Tunteja kului.
Alku
Rozum on täydellinen tukikohta. Se on syrjäinen ja karikkoinen saari. Halusin ehdottomasti tutkimuspaikan Destralin ulkopuolelta. Liian usein Makutoiden seura on painostavaa. Vain Mutran ymmärtää minua tiedemiehenä.
Rozumilla asui parisatahenkinen matoranpopulaatio. Sivistymättömiä olentoja. Minuun verrattuna kärpäsiä. Heitä voisi käyttää kokeisiin.
Kylän Turagoita johtaa turaga nimeltä Kezen. Hän tuntuu älykkäältä ja tietää paljon erikoisalastani. Hän kertoi minulle vanhasta esineestä jonka uskottiin olevan äärimmäisen voimakas ase. Nimda. Sain häneltä vanhoista tutkimuksista kertoneen kasetin tutkikohtaani.
Projekti Hopearutto
Minun ja Mutranin viimeinen yhteinen projekti käsitteli biologisia aseita. Me onnistuimme eristämään Zyglakien levittämän taudin bakteerikantaa ja säilömään sitä. Me myös onnistuimme kehittämään vasta-aineen rutolle. Luonnolliset aseet ovat kaikista tehokkaimpia. Miksi kuluttaa ikuisuuksia kehittäen jotakin keinotekoista, kun luonto tarjoaa parhaat aseet? Mieli. Myrkyt. Taudit.
Hopearutto tappoi saaren matoranit kahdessa viikossa.
Matoro heitti kääntämänsä sivun raukeana pienen hyttinsä hyllykköön. Hän asetti myös muistiinpanonsa ja kääntämättömät sivut sinne. Aurinko oli laskemassa mereen. Hän oli arvioinut heidän olevan perillä kahdessa päivässä.
Nimda. Itroz. Cencord. Mieli. Menneisyys. Sanojen sirpaleet kelluivat Matoron päässä. Ne lentelivät ympäriinsä törmäillen välillä toisiinsa. Vanha Toa-tiimi. Kadonneet muistot. Narunpätkiä, jotka eivät muodostaneet köytä. Sirpaleita, jotka eivät muodostaneet ehjää.
Matoro havahtui Chat-kahvion marmorisen pöydän äärestä. Sairaalasta tultuaan hän oli tilannut kunnon aterian kahviosta. Notfun oli lähtenyt ilmeisen hyväkuntoisena käsiproteeseineen laivalle värväämään mystisesti murhattujen miehiensä tilalle väkeä.
Jään Toa haukkasi pursuavaa patonkiaan. Uuden lastin Turkanen-sinappi oli hieman väkevämpää kuin vanha, hän pani merkille. Ainut paikka maailmalla missä tuota maanmainiota sinappia tuotettiin, sijaitsi kaukana Eteläisillä Saarilla. Kauppasopimus sinapista oli sovittu sadaksi vuodeksi eteenpäin.
Toa naputteli sormiaan kylmää pöytää vasten. Hän mietti olisiko Kepe saanut nauhan toimimaan. Toisaalta korjaus voisi kestää kauan. Kahvio oli hiljainen tähän aikaan iltapäivästä. Matoro muisteli niitä pitkiä iltoja kahviossa. Tunnelma katossa eikä kukaan halunnut nukkumaan.
Nyt se oli toista se, hän ajatteli. Sota Allianssia vastaan. Jostakin syytä ennen niin leppoisan Klaanin ilmapiiri oli muuttunut peräti painostavaksi. Toki hän halusi auttaa Klaania, mutta tälläisinä aikoina hän nautti matkustamisesta.
Jään Toa nousi pöydästä syötyään ja lähti kohti satamaa, josta hän lähtisi taas matkaan Itrozin kansion tietojen avulla.
Joukot taistelivat edelleen. Yhteenotto ei ollut muuttunut yhtään vähemmän kaoottiseksi. Toia oli jäljellä vielä satoja, ja ristiretkeläisiäkin vähintään puolisataa. Valkoinen lattia ei kuitenkaan ollut enää lähelläkään valkoista. Dox ja Hopeinen olivat taistelun keskipisteessä. Heitä vastassa oli Toa, joka ilmeisesti ohjasi kaikkia muita. Siitä hyökyi erilainen pahuuden aalto kuin muista. Sen tummankeltainen panssari kiilsi sädeammusten loisteessa. Sen sinisenä liekehtivistä silmistä paistoi viha.
”Nimda.”
Dox iski, mutta Toa torjui sen käsivarrellaan. Se huitaisi toisessa kädessä pitämällään terällä Doxia kohti, muttei osunut tämän ollessa liian nopea. Dox perääntyi. Hopeisen jatkuva tulitus heikensi selvästi Toan puolustusta. Se joutui keskittymään ammusten torjumiseen, eikä pystynyt siksi hyökkäämään täydellä voimallaan. Dox ei tiennyt kuinka pitkään Hopeisella riittäisi ammuksia. Heidän olisi saatava tämä loppumaan pian.
Verstas
Kepe oli Snowmanin kanssa yhä Verstaan laboratoriossa. Kepe vilkuili hermostuneesti barrikadoidun oven suuntaan, josta edelleen tuntui vetoa. Oli aivan kuin hän olisi odottanut jonkin alkavan jyskyttää sitä toiselta puolelta auki.
Snowie avasi suunsa.
”Tuota…”
Kepe vilkaisi häneen.
”…Saanko (toki saan) kysyä, mitä tuon oven takana on? Ja miten Dox, missä se onkaan, liittyy tähän?”
Kepe huokaisi.
”Luultavasti minun on ennen pitkää kerrottava jollekulle kaikki mitä tiedän tästä paikasta. Voin siis yhtä hyvin tehdä sen nyt.”
Hän asteli umpeennaulatulle ovelle ja tarkisti vielä kerran lautojen pitävän.
Klaanin saari muinaisina aikoina ja Kepen kertomus
Olen tätä paikkaa, jonka Verstaaksi nimesin, tutkimalla saanut selville siitä melko paljon. Se on mielenkiintoinen mutta silti samalla kauhistuttava. Ensinnäkin se on itse Klaanin linnaketta vanhempi. Se siis oli täällä jo Tawan saapuessa. Saattaa olla että hän tietää siitä jotain. Linnake on rakennettu mystisesti suoraan sen päälle, kuin peittämään se.
Aurinko laski horisonttiin. Sitä ei tahtonut nähdä taivaan paksun pilviverhon läpi. Tuuli puhalsi mereltä vielä nimettömän saaren rantakallioille. Kalliolla seisoi yksinäinen, kaapuun verhoutunut hahmo. Aallot löivät kallioon hänen allaan suolaista vettä pärskyttäen. Lunta satoi taivaalta tasaiseen tahtiin. Saarta koetteli kylmin talvi vuosiin. Maa oli valkoinen. Puut lehdettömiä.
Toiseksi, se ei ole vain sokkelo maan alla. Ei pelkkä kummallisten varastojen labyrintti. Se on oma maailmansa ja oma elämänsä. Minulla on syytä uskoa, että paikoitellen se ei edes ole tässä todellisuudessa, vaan jossain aivan muualla.. Aina kun lähden sen syövereihin löydän jotain uutta ja ennennäkemätöntä.
Tämä se on, hahmo ajatteli. Tätä paikkaa olemme etsineet vuosia. Tätä saarta. Olemme viimeinkin, pitkän työn jälkeen, saavuttamassa päämäärämme. Päämäärän, jota olemme tavoitelleet jo vuosikymmeniä.
Saavuin tänne jo pitkä aika sitten. Tuolloin olin vain kiertelevä tutkija vailla vakinaista tukikohtaa. Tämä vaikutti juuri sopivalta minunlaiselleni henkilölle, silloin. En kuitenkaan ole varma miten sain tämän paikan vastuulleni. Täällä ei ollut Klaanin olemassaoloaikana kukaan muu käynyt, pääasiassa siksi, että ovi oli lukossa eikä sitä saanut millään muilla keinoin auki. Minä kuitenkin sain avaimen Verstaan Aaveeksi nimeämältäni olennolta. Miksi juuri minä? Ja keneltä? En muista siitä yöstä juuri mitään.
Ehkä jonain päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, hahmo ajatteli, joku pääsisi nauttimaan työmme hedelmistä. Emme ehkä me itse. Joukossamme on liikaa niitä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Heitä on aina kaikkialla. Heiltä ei voi välttyä. Lunta kertyi ohut kerros tumman kaavun päälle. Hän ei välittänyt.
Dox ja Ignika tulivat myös Verstaaseen asumaan. He viettivät syvemmällä käytävissä enemmän aikaa kuin minä, ja olivat joskus kateissa viikkoja. He näkivät asioita joita minä en. Katso mitä heistä on tullut; hattujen perään haikailevia petoja. Eläviä todisteita siitä, miten vaarallinen tämä paikka oikeasti on.
Emme kuitenkaan tunne tutkimuskohdettamme läpikotaisin. Siinä piilee vaarallisia voimia. Se voi aiheuttaa paljon tuhoa ja kärsimystä vääriin käsiin joutuessaan. Vääriin. Tuo sana jäi hänen mieleensä. Olivatko hänenkään kätensä sen mahtaville voimille oikeat?
Pidän itseäni eräänlaisena portinvartijana. Verstas voi olla Klaanille suurempi uhka kuin mikään nazorakien, makutojen ja skakdien epäpyhä liittouma. Se joka Verstaan joskus loi oli paha. Pahuus itse. Siksi asetin ikuisen Valvojan tänne. Se on työntänyt aistinsa kaikkialle, ja varoittaa meitä jos jotain mullistavaa tapahtuu.
Entä jos epäonnistumme, hahmo ajatteli. Minkälaisia pimeyden voimia vapautamme kahleistaan? Meillä on käsissämme kyky tuhota maailmoja. Hän katseli taivaanrantaan hiljaisena huomaamatta pienen, vihreän matoranin askeltamista hänen luokseen.
Silloin tällöin syvältä ryömii tänne haavoittuneita, henkihieverissä olevia olentoraunioita, jollaisista ei löydy muualta mitään tietoa. Mistään lähteistä. En tiedä mitä ne ovat, mutta olen yrittänyt auttaa niitä parhaani mukaan. Ne ovat hyvin monenkirjavia. Osa on pysynyt hiljaa, osa on puhunut tälle maailmalle tuntemattomilla kielillä. Tiesin, että jotain oli tapahtumassa, kun kohtasin taas yhden tehtävämme Ath-Koroon jälkeen.
Matoran aloitti anovasti: ”Oi herra, pelasta kylämme. Talvi uhkaa varastojamme. Kylmyys tappaa karjan. Auta, oi herra.” Hahmo nosti nyrkkiin puristetun kätensä ja avasi sen. Pieni, kuin toisesta maailmasta oleva siru katseli häntä ja hän sitä. ”Nimda.”
Se oli muita olentoja hermostuneempi ja kykeni kummallisella suullaan sanomaan asian, jonka minäkin ymmärsin ja jota nyt siksi suuresti kammoksun. Tämä asia, josta mekään emme tiedä mitään, yhdistää tämän paikan ulkomaailman vihollisiimmekin.
Olento sanoi: ”Nimda.”
Verstas
”Voi olla että viimeinen taistelu käydään näiden seinien sisällä.”
Kepe suuntasi ovelle, joka oli tiukasti monella lukolla kiinni. Hän katsahti Snowmaniin kysyvästi kummallinen hymy kasvoillaan.
”Tahdotko nähdä ne?”
[spoil]Tein ylieeppisen postauksen ja heitin reippaasti klapeja teorioitsijoiden uuniin. Päivän hyvä työ tehty.[/spoil]
Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.
Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.
Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.
Ovi aukesi.
”Kenraali”, yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria. ”Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla”
Kiven Skakdi oli hetken hiljaa. ”Pysykää erossa siitä hullusta”, Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille. ”Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-” hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.
”Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?”, hän sanoi hyytävästi.
Gaggulabio nielaisi. ”Ei, et mitään”
”Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio”, Abzumo sanoi ja lähti.
Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.
Bio-Klaani
Projekti Nimda
704 eDv. Rozumin tukikohta perustetaan. Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga. Turaga kertoo Nimdasta minulle.
689 eDv. Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon. Tukikohta rakennettiin pysyväksi.
688 eDv. Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan. Löysin suuren temppelin. Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle. Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä. Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta. Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.
687 eDv. Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset. Lainasin sirua tutkimuksiin. Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta. Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.
Muistiinpanoja sirusta
-valkoinen, tunnistamatonta metallia. -delta-kirjain. -mitat noin 2,5 – 1 – 1 cm -massa muutama gramma. -altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen. -luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.
686 eDv. Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla. Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy. Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa. Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.
557 eDv. Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion. Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.
556 eDv. Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa. Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.
345 eDv. Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon. Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.
17 eDv. Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta. Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä. Saarella on jotakin. Ei. Vainoharhaa.
0 eDv. Sain naamion valmiiksi. Destralilla tapahtui vallankumous. Kannatin Miserixiä.
20 235 jDv. Itroz 1 – kuolema 0.
Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.
Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.
Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa. ”Pääsemme kohta tapaamaan Funia”, hän sanoi pirteästi. Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.
[spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen [/spoiler]
”… mitä tuo oli?” Matoro kysyi välittömästi oven sukeuduttua. Vähintään samaan aikaan Lumiukko kysyi mitä täällä tehtiin.
”… ei mitään. Syvennytään takaisin siihen kirjoitukseen”, Valkovihreä Toa sanoi ja käveli pöytänsä ääreen. vahvan, umpeennaulatun oven alta tuli kylmää ilmavirtaa.
Matoro kääntyi myös ja istahti Kepen vierelle. Pöydän peperien tekstit olivat käännettu matoran-aakkosille. Vain kirjainnten järjestys oli vielä selvittämättä.
”Mitä te kamut teette?” Snowie kysähti ja änki kaksikon väliin katsomaan papereita. ”Selvitämme tätä salakirjoitusta”, Kepe aloitti. ”Jaa. Mistä se kertoo?” ”Yhden Makutan tutkimus Nimdasta”, Matoro jatkoi. ”Ai Nimdajuttuja. Minulal on huonoja kokemuksia Nimdasta. Se nukke…” Snowie muisteli. Kepe tönäisi häntä ennenkuin Lumiukko ehti alkaa kertomaan elämäntarinaansa.
Kahden Jään Toan teleskooppisilmät ja tavalliset silmät tutukivat papereista jokaisen neliösentin. Nyt pitäisi löytää tekstipätkä, joka kertoisi koodaussysteemin. ”On tosin mahdollista että Makuta ei ole laittanut tähän mitään avainta”, Kepe huomautti. ”Mikä tiedemies tekee tutukimuksia ilman että kukaan saa koskaan niitä tietää?” Matoro vastasi. ”Hyvä pointti. Mutta ehkä hän ei ehtinyt julkaista tietojaan ennen kuolemaansa?” Ennenkuin Matoro ehti vastata, hän huomasi himmeitä merkkejä otsikkotekstin alla. Ne olivat vain muutaman millimetrin kokoisia kirjaimia ”Projekti Nimda” -tekstin alla.
”Löytyi”, hän sanoi ja suurensi zoomiaan. Matoro luetteli kirjaimia, jotka vastasivat otsikon kirjaimia. Kepe merkkasi välittömästi muistiin merkit. Pikainen käännös ja loppujen päättely paljasti avoimen tekstin.
Matoro tarttui nopeasti paperiin ja alkoi selata sitä innolla läpi. Tietoa Turagasta, joka kertoi Nimdasta. Tietoja kohtaamisesta, jossa Ity näki Nimdan käytössä. Tiedot saaresta, jossa hänen tutkimansa siru oli, ja jonne hän palautti sen. Lukuisia kokeita Nimdalla. Paljon teorioita sen alkuperästä.
”Kiitos!” Matoro totesi välittömästi ja kiisi ulos. Kepe ja Snowie jäivät ihmettelemään yli-innokkaaksi muuttunutta Toaa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Jään Toa kävi saamansa huonokuntoisen kasetin kimppuun.
Bio-Klaanin linnoitus
Matoro oli mennyt nopeasti Äksän huoneistoon jossa hän oli jo esittelemässä tekstiä. Kansio kertoi saaresta aivan Pohjoisen Mantereen kyljessä, jossa vanhaan temppeliin oli kätketty yksi siru.
Matoro tunsi olevansa taas uuden seikkailun porteilla, taas toiminnassa. Hän tosiaan ei kyennyt elämään ilman toimintaa.
Dox ei pitänyt lainkaan suunnasta, johon tilanne kehittyi.
Tyhjyydestä materialisoitui kymmeniä ja taas kymmeniä, sitten satoja Toan kopioita. Keltaisten, raskaasti aseistettujen sotureiden rivistöt kasvoivat kasvamistaan. Kaikkien silmissä paloi sininen tuli.
”Nimda.”
Toat kohottivat aseensa ja avasivat tulen monimuotoisten olentojen laumaa kohti. Nämä tekivät samoin. Harvaa niistä Toien ampumat säteet vaikuttivat aluksi vahingoittavan, mutta pian muutama lyyhistyi maahan. Niillä oli moninkertainen miesalivoima kloonilaumaan verrattuna.
Mutta ne taistelivat vastaan, jokainen niittäen maahan useita Toia. Dox yritti parhaansa mukaan hakea suojaa. Värikkäitä säteitä, luoteja ja teriä viuhui kaikkialla.
” !” kaikui sotahuuto, kun kaksi suurta, voimakasta mutta tunnetun universumin asukkaille täysin tuntematonta armeijaa otti yhteen tuona päivänä.
Dox näki vilaukselta Hopeisen taistelevan yksin kymmentä vastaan. Se torjui kilvellään Toien iskut, kimmottaen muutaman jopa takaisin. Samalla se pyrki itse löytämään aukkoja vihollisen puolustuksesta ja iskemään niihin.
Dox ei tiennyt mitä tehdä. Hänellä ei ollut kykyä vaikuttaa tilanteeseen suuresti. Hänellä ei ollut kuin puukkonsa. Hattukin oli kadonnut. Hän huomasi yhden Toista suoraan edessään. Se tähtäsi häntä, mutta apinaa muistuttava orgaaninen olento iski tämän kanveesiin. Doxia lähestyi nyt toinen oikealta; tämän hoiteli eräs metallinen ja sarvikuonoa muistuttava.
Dox tunsi olevansa velkaa tälle joukolle, joka oli pelastanut hänet jo monta kertaa. Hänen ajantajunsa oli jo mennyt sekaisin, mutta hänen saapumisestaan tähän outoon paikkaan ei ollut kuin korkeintaan muutama päivä. Nämä olennot olivat hyväksyneet hänet joukkoonsa.
Hänen täytyi auttaa niitä jotenkin. Hän tarttui Ikuiseen palkkioonsa ja syöksyi lähintä Toaa kohti raivokkaasti huutaen.
Verstaan labra
Snowie oli astelemassa tutkimukseen syventyneiden Kepen ja Matoron luokse, kun jotain tapahtui.
Maa tärähti, ja Verstaan varastoon johtava ovi läimähti auki. Kylmä viima puhalsi oviaukosta heitä kohti. Kylmä, ensimmäiseksi- ja viimeksimainitut ihmettelivät. Miten rakennuksen sisältä saattoi puhaltaa kylmä tuuli, ellei siellä ollut kylmiötä tai reittiä ulos? Kepeä tämä ei ihmetyttänyt, vaikka kummastunut ilme hänenkin kasvoillaan oli.
”Mi- mikäs tuo oli”, Snowie ihmetteli. ”Se-…” Kepe ehti aloittaa, ennen kuin syöksyi ovelle, paiskasi sen kiinni, piteli sitä jalallaan ummessa samalla kun kurotteli nauloja ja vasaraa pöydältä ja toisella kädellään lankkua. Hätäisesti hän alkoi naulata ovea umpeen näyttäen siltä, kuin tarvitsisi kolmannen käden.
”Öhmm…” Snowie avasi suunsa. Kepe varmisti lankkujen kestävän. ”Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Kumpikaan teistä nähnyt Doxia?”
Outo tila
Taistelu jatkui. Kumpikin osapuoli oli kärsinyt tappioita, mutta mieliala oli yhä korkealla. Dox tunsi verinoron valuvan toista kättään; se ei kuitenkaan ollut hänen omaansa.
Toien ruumiit alkoivat kadota muututtuaan elottomiksi. Hän ei tiennyt, oliko alkuperäinen yhä elossa. Hänen päähänsä pälkähti ajatus siitä, että kloonit olivat ehkä riippuvia alkuperäisestä ja katoaisivat sen tuhoutuessa. Dox väisti sivulta tulleen Toan ammusta ja otti suojaa suurikokoisen olennon ruhon takaa. Hieman isomman kaliiperin ammus pyyhkäisi siltä pään harteilta. Kirkkaanvalkoiseen lattiaan oli ilmestynyt punaisia veritahroja. Joistain kohti se oli peräti koomisen vaaleanpunainen.
Dox isku puukollaan äkillisesti ilmestynyttä Toaa, joka tuupertui maahan. Hän huomasi erään olennon olevan pinteessä ja syöksyi apuun perhosveitsellään leikaten. Yhden toista kaatuessa ja toisen menettäessä kätensä kirahvimainen olento katsahti Doxiin kiitollisena.
Dox tunsi sydämensä sykkeen. Se oli outo tunne. Hän koki jotain, jota joku voisi toisenlaisessa tilanteessa kutsua liikunnan iloksi. Mutta ei tässä verilöylyssä. Hän ihmetteli myös omia taistelutaitojaan; mistä ne olivat tulleet?
Hän näki Hopeisen vähän matkan päässä taistelemassa muita selvästi nopeamman ja voimakkaamman Toan kanssa. Sen silmissä paloi myös muita kirkkaampi tuli. Dox syöksyi apuun.
”Nimda.”
VERSTAAN LOKI …ntena päivänä maaliskuuta Suuren Hengen vuonna…
…eterran panssaria. Viimeisin yritykseni epäonnistui, kuten kaikki aiemmatkin, vaikk… …panssarin ja eritoten käsien materiaali. Se on kestävää ja joustavaa, enkä ole onnistunut määrittelemään sen koost… …aikista kummallisinta on kuitenkin keihään tuottama reikä Feterran kyljessä. Se vaikuttaa paikkautuneen.