Avainsana: Nimda

  • Deltan temppeli 31: Kaikkein pyhin

    Nimdasaari, tunnelit

    Klaanilaiset sekä merirosvot olivat kummatkin menettäneet ajantajunsa täysin. Oliko pimeydessä mennyt tunteja vai päiviä?

    Joka tapauksessa he olivat ohittaneet menestyksekkäästi kymmenen ansaa, ja kaiken järjen mukaan Nimdan kammion pitäisi alkaa tulla vastaan.

    Kuin yhteisestä sopimuksesta, kukaan pääkolmikosta ei ollut hiiskunutkaan kammion teksteistä piraateille.
    ”Käytävä näyttää levenevän”, Matoro totesi yökiikarinsa läpi.
    ”Onko se hyvä vai huono juttu?” Äks kysyi kannatellen soihtua korkealla. Katon valokivet valaisivat liian vähän käytävää.

    Käytävä muuttui pieneksi, pyöreäksi huoneeksi. Huoneesta lähti kaksi käytävää sivuille. Kiviset ovet olivat auki.

    Toisen oven karmit olivat jalokivin koristellut ja valkoisesta kivestä taidokkaasti veistetyt. Sen yllä luki Athinkielisiä lauseita. Yksi mainittu sana oli ”Nimda.”

    Toinen ovi oli vaatimaton ja sen yllä luki vain teksti.

    ”Nimdakammio. Menkää te edeltä, minä vilkaisen tämän toisen nopeasti”, Matoro ilmoitti ja käveli hiljaa kohti vähemmän koristeellista ovea. Hän vain tutkisi huoneen nopeasti ja katsastaisi sen uhat ja mahdolliset pakotiet tai takaovet.

    Äks ja Jardirt viittoivat piraattijoukkiota seuraamaan heitä toisesta ovesta.

    Se sali oli suuri ja kokonaan valkoisella kivellä päälystetty. Seinillä kirsi riimukirjoituksia ja jalokivilinjoja. Huoneen keskelle muodostui sinisistä kivistä valtava silmä tuhansine koristuksineen. Silmän keskeltä nousi pieni taso, joka näytti olevan ainut kaluste koko salissa.

    Lattiataso oli erinomaisesti valaistu, mutta kun katto nousi, valo väheni. Kolmen metrin korkeuteen ei voinut nähdä mitään. Pelkkä pimeys yläpuolella loi epävarmaa ja pelottavaa tunnelmaa.

    Pian he paikansivat Amazuan huoneen reunalta. Palkkasoturi näytti koluavan seinämiä ja kaikkea mahdollista.

    Nimdaa ei ollut huoneessa.

    Äks ja Jardirt juoksivat silmän keskelle. Siellä tosiaan oli taso, joka oli täynnä tekstiä Nimdasta. Mutta siru ei ollut sille tarkoitetussa uurteessaan.

    ”Arupak onnistui”, Jardirt kuiskasi. Pettymyksen aalto valtasi hänet.
    Xxonn ei halunnut uskoa ettei Nimdaa ole täällä. Hän ei voinut uskoa tehneensä kaiken sen turhaan.

    ”Kapteeni”, ruskeanvärinen merirosvo hihkaisi. Jardirt kääntyi katsomaan.

    Soihtu valaisi hieman kattoa. Siellä näkyi hahmo.
    Paniikki levisi merirosvojen keskuudessa. Muutkin huomasivat katsosta roikkuvat mustat siluetit. Niitä oli neljä, ja ne olivat aivan hiljaa.
    Jardirtin mielen valtasi yksi sana.

    Nuket.


    Se sali oli suuri ja synkkä. Vain valokivien rivit seinissä loivat aavemaista kajoa huoeeseen. Koko huonetta dominoi valtava kivinen patsas, jonka jalustasta Matoro oli tunnistanut sanan Ath.

    Kivinen kolossi oli Toan muotoinen, panssaroimaton ja oikeastaan hyvin hintelän näköinen. Se sesoi siinä yksinkertaisen näköisenä. Jään Toan huomio oli kuitenkin kiinnittynyt sen päähän.
    Hahmon päästä paistoi yksi, valo- ja jalokivin koristeltu silmä. Se näytti seuraavan kaikkea maailmassa tapahtuvaa, jatkuvasti. Silmä näytti jotenkin kunnioitettavalta ja juhlalliselta hohtaessaan yksin pimeydessä.

    Lisäksi huoneessa oli ollut perällä ovi, joka oli lukossa. Jään Toa ei ollut saanut sitä auki, joten hän oli nyt palaamassa takaisin Nimdakammioon.

    Silloin kivinen ovi pamahti kiinni. Kylmä tunne valtasi Toan.

  • Uutisia Tho-Korosta

    Tawan toimisto

    Tawa istui tuolillaan tuijottaen punaista taivasta panssarilasisen ikkunan läpi. Suurisilmäinen Ussal-rapu oli adminin sylissä ja liikutti jalkojaan levottomasti edestakaisin. Tawa rapsutti Nöpöä hieman sen silmien takaa, mikä sai rahin hengittämään tyytyväisesti.
    ”…anteeksi vain”, admin sanoi takanaan seisoville klaanilaiselle. ”Toistaisitko?”
    Tawan takana sotilaallisesti seisova Klaanin veteraanimoderaattori BladeVezon rykäisi virallisesti hiekkapaperimaisella äänellään. Hän heitti pienen raporttitiedostojen kasan Tawan toimiston pöydälle.
    ”Torakkahyökkäys Tho-Koroon, Pomo”, Bladis sanoi karusti. ”Laivaston pojat tekivät täsmäiskun nopeilla hävittäjillä, mutta nazot olivat varautuneet isommalla kalustolla. Menetimme kolme Ramaa.”

    Tawa räpytteli silmiään järkyttyneenä. ”Mi…miksi Tho-Koro? Ei se edes ole meidän aluettamme…”

    Bladis ei tiennyt, mitä sanoa. Hän nieleskeli jotain hetken aikaa ja nuolaisi huuliaan liskomaisella kielellään. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin Same vetäisi esiin tajunnanräjäyttävän puheensa sotataktiikoista, sotahistoriasta, aseista, eri osapuolten motiiveista ja painovoiman ja tuulen vaikutuksesta taistelukentällä. Tällöin Bladis pääasiassa nyökkäili ja täydensi entisen opettajansa lauseita yksittäisillä lisäyksillä ja korjauksilla.
    Nyt komentaja Same oli kuitenkin muissa tehtävissä ja Bladis edusti koko moderaattorikuntaa yksin. Itsevarmuutta teräshaarniskaiselta skakdisoturilta ei puuttunut, mutta hänen Samen kanssa sopimansa menettely oli yksinkertaisesti se, johon he olivat molemmat vuosien varrella tottuneet. Same kuulusteli vihollisia rauhallisella äänensävyllä ja pettämättömällä katsekontaktilla ja BV hujautti näiden päät välillä pöytää vasten nopeuttaakseen kielenkantoja. Kaksikon yhteistyö yksinkertaisesti toimi.

    BV avasi terävähampaisen suunsa vähitellen.
    ”Se saattaa olla jonkinlainen varoitus”, moderaattori sanoi kuulostaen pohdiskelevalta. Tawa kääntyi tuolillaan kohti moderaattoria ja huomasi samalla, että tämän takana huoneessa seisoivat myös Klaanin ahkerat arkistonhoitajat. Kirjapinoa kantava tulen Toa Vaehran ja tämän takaa vielä isomman kirjapinon kanssa huoneeseen ankkamaisesti vaappuva Gahlok Va tervehtivät Tawaa. Tai ainakin yrittivät. Molemmat kädet varattuina tervehtiminen osoittautui hieman vaivalloiseksi, joten arkistonhoitajat tyytyivät ilmehtimään oudosti. Tawa ilmehti takaisin ja heilautti oikeaa kättään kevyesti.

    ”Vai niin”, Tawa sanoi vilkuillen pöytänsä kulunutta pintaa ja kohottaen kulmiansa kypsyneen näköisenä. ”Tappavat siviilejä. Onko tämä sitä nazorakien sotilaskunniaa?”

    Bladis köhäisi. ”Kaikella kunnioituksella, Pomo, mutta…”
    BladeVezon mietti hetken, miten Same vastaisi. Sitten hän köhäisi uudestaan. ”…ne tappavat siviilejä. Mokomat kierosilmäiset kuoriaiset yrittävät usuttaa meitä hyökkäämään tuonne, että voisivat napata meidät yllätyksellä. Luulisin ainakin.”
    Tawa nosti katseensa pöydästä. ”Samaa mieltä. Mutta mitä muuta me voimme tehdä, jos ne vain…jatkavat tuota?”
    BladeVezonin katse siirtyi huoneen päästä päähän. Hän poimi yhden Tawan pöydällä olevista raporteista ja naputti sitä teräväkyntisellä skakdin sormella. ”Niinpä.”
    Ärtymys laskeutui pois Tawan kasvoilta. Admin katsoi BV:tä nyt kasvoillaan pikemminkin syyllisyydentunnetta. ”Miten Laivaston…”
    Jokseenkin poikkeuksellisesti BladeVezon päätti keskeyttää johtajansa. ”Ei huolta, Pomo. Keetongu on edelleen jossain matkoilla, mutta herra isoherra Tehmut teki onneksi jo aloitteen. Tämä ei voi olla niin iso operaatio, että emme saisi niitä ajettua pois.”
    Tawa nyökkäsi pitäen ilmeensä kuitenkin samana. ”Hyvä.” Admin nosti Nöpön sylistään työpöydälle, josta Ussal kipusi seinäkiipeilyyn kehitetyillä jaloillaan alas lattialle. Maissinjyvien poksahtelulta kuulostava pikkuruinen napina kulki vauhdikkaasti lattiaa pitkin. Nöpö siirtyi paikasta toiseen tutkien huoneeseen ilmestynyttä kolmikkoa ruohonjuuritasolta. Bladis vilkuili ussalia hymyillen kevyesti. Nöpö nuolaisi skakdin jalkaa, maisteli hetken analyyttisen näköisenä ja siirtyi kohti seuraavaa jalkaa. Pian ussal kutitti märällä kielellään jo Gahlok Van jalkoja. Lyhyt sininen arkistonhoitaja olisi nauttinut tilanteesta huomattavasti enemmän, jos ei olisi yrittänyt samalla pitää painonsa verran kirjoja käsillään.

    Tawa kääntyi jälleen ympäri ja tuijotti ikkunaa. Hän tarttui pieneen vihkoon työpöydällään ja selaili sitä perehtymättä siihen kuitenkaan kovin tarkasti. Vihkonen oli täynnä vanhoja valokuvia.
    ”Onko…etsinnöistä kuultu mitään?”

    ”Visokki?” Bladis sanoi ymmärtäväisenä. ”Ei, Pomo. Anteeksipyytöni.”

    Tawa heilautti kättään. ”Eipä se mitään”, hän lausui hiljaa. Vihkonen sulkeutui ja Tawa laski sen takaisin pöydälleen kääntämättä katsettaan pois ikkunasta.
    ”Jotain kuitenkin taisi tapahtua”, BV sanoi ottaen muutaman askeleen lähemmäs Tawan pöytää. ”Umbra palasi.”
    Tawa kohotti kulmaansa katsoen Bladiksen kasvoja ikkunan heijastuksesta. ”Umbra? Mitä ja missä?”
    ”Hän oli kuolemaisillaan. Joku oli tuonut hänet rakennuksen sisälle ilman, että kukaan oli edes huomannut. Piru vie, Paaco ei edes löytänyt valvontakameranauhalta mitään.”

    ”Onhan hän jo hoidossa?” Tawa sanoi huomattavasti huolestuneemman näköisenä, suoristaen selkänsä. Bladis nyökkäsi, mutta kulutti hieman aikaa seuraavan suustaan tulevan lauseen muotoiluun.
    ”Huolestuttavaa kuumeen nousua lukuunottamatta hän pärjäilee. Onneksi hän on ihan hyvissä käsissä. Juttu on vain niin, että hän on…ömmmm…”
    Vaehran ja Gahlok Va vilkuilivat toisiaan jakaen hyvin samanlaisen katseen. Tulen Toa kohautti olkapäitään.
    ”Mitä?” Vaehran sanoi, puuttuen keskusteluun ensimmäistä kertaa.
    ”Sanotaanko, että…” BV takelteli. ”…hän on päättänyt tulla taas matoraniksi.”

    Vaehran, Gahlok Va ja Tawa katsoivat kaikki skakdimoderaattoria etsien paljastavaa virnettä. He eivät löytäneet sellaista. Skakdin kasvoilla oli vain sen luonnollinen terävähampainen irvistys. Bladis nyökytteli sanaakaan sanomatta ja siirteli katsettaan kaikkiin kolmeen.
    ”Tälle on varmaan joku selitys”, Vaehran uskotteli itselleen hiljaa.
    Pieni puolibohrok surisi hyönteismäisesti. ”En olisi niin varma…” Gahlok Va sanoi.
    Tawa availi suutaan useamman kerran. Hän ei saanut huultensa välistä pakotettua edes kunnollista kysymystä.
    ”Saat jututtaa häntä tämän jälkeen”, Tawa sanoi kasvoillaan harmoninen sekoitus huolestuneisuutta vanhasta ystävästä ja yllättyneisyyttä tapahtumien hämmentävästä kulusta. Hän oli kokenut molempia viime viikkoina enemmän kuin koskaan.
    Joku Tawan kuulemista kymmenistä johtajahahmoista oli joskus sanonut, että oikean johtajan oli piilotettava tunnetilansa. Muut admineista tottelivat tätä kehotusta monin tavoin. Visokki oli telepatiansa takia monin tavoin sulkeutunut itseään ympäröivistä elävistä olennoista. Hän antoi muiden kuin ystäviensä tietää vain sen, mikä oli pakollista. Ämkoo pysyi hyvin harvoin Klaanin linnoituksen sisällä tarpeeksi kauan muodostuakseen kaikkien klaanilaisten silmissä oikeaksi henkilöksi. Kaikista pahin oli Guardian, joka vaikutti monissa tilanteissa sosiaalisesti avoimelta ja rehelliseltä soturilta, mutta oli piilottanut sisäänsä enemmän salaisuuksia ja pimeyttä kuin kukaan pystyisi päättelemään.

    Tawa yritti parhaansa mukaan pitää tunnetilansa mahdollisimman avoimina ja rehellisinä niille, joiden kanssa keskusteli. Hän ei halunnut olla sotilaiden palvoma ikoni tai jumalainen pelastajahahmo. Hän halusi näyttää olevansa yksi muiden joukossa. Johtaja tarvisi karismaa, mutta johtajan oli tarkoitus vain näyttää olevansa monin tavoin vain yksi muista. Se ei vain ollut aina yhtä helppoa.
    Tawa nousi seisomaan tuoliltaan ja nosti siinä samassa viittansa sen selkänojalta, sitoen sen paikalleen. Hän hymyili Bladikselle hymyä, joka ei ollut täysin rehellinen.
    ”Kiitos kovasti, Bladis. Pyydän, mene katsomaan, miten Umbra voi.”

    Adminien sanansaattaja nosti kätensä sotilastervehdykseen ja katsoi johtajaansa silmiin. ”Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan käskyä, Pomo”, hän sanoi. Hopeinen skakdi kyykistyi maahan ja rapsutti Nöpöä hieman silmien takaa. Hän vilkuili kirjojen kantamiseen kyllästyneitä arkistonhoitajia ja näytti hetken mietiskelevältä.
    ”Mitä olette tekemässä nyt, muuten?” skakdi kysyi varovaisesti. ”Jos minulla on lupa kysyä.”

    ”Tuplasalama”-Vaehran haukotteli. Tämä ei ollut kannanotto puheenaiheen kiinnostavuuteen, vaan merkki siitä, että hän oli valvonut kantamansa kirjapinon kera melkein koko yön.
    ”Nimda”, Vaehran sanoi.
    ”Nimda”, GV:n epäselvä mumina tuli kirjapinon läpi.
    Tawa nyökkäsi hieman. ”Teemme vielä pieniä etsintöjä Matoron tuoman videonauhan perusteella.”

    ”Hmh”, BV äännähti. ”Onko tämä nyt…tarkoitan…”
    Skakdi nousi täyteen mittaansa ja liikutti käsiään moneen suuntaan. ”Me olemme sodassa ehkä tämän merialueen isoimman ja vaarallisimman limanuljaskaliittouman kanssa. Anteeksi nyt suorasanaisuuteni, mutta metallinpalasten jahtaaminen ei…auta.”

    Tawa järjesteli omalla pöydällään olevia kirjoja keskittyneesti. ”Nimda on yksi syistä, miksi tämä sota on alkanutkin”, hän sanoi nostaen katseensa. ”Meidän täytyy mennä alkuun, jos haluamme ymmärtää kaiken.”
    Vaehran raahautui Tawan pöydän eteen ja laski painavan kirjapinonsa mahdollisimman siististi alas. Gahlok Va teki samoin ja hengähti uupuneesti saatuan kirjat Tawan pöydälle.
    ”Niinpä kai”, BV sanoi. Hänelle tuli pian mieleen jotain, josta hän oli väitellyt Samen kanssa. ”Mutta eikö tämä vain vie aikaa? Torakat, zyglakit, palkkasoturit tai ne metallipöntöt voivat hyökätä milloin tahansa. Meidän pitää olla valmiina.”
    Tawa kohautti olkapäitään hieman mietiskelevänä. ”Tjaa.”
    ”…ja sitä paitsi, en minä itse näihin huhuihin usko, mutta…” BV sanoi hiljaa. ”…oletteko nähneet ne torakkapropagandat?”
    ”Joo. Substanssitonta, mahtailevaa sekasotkua”, GV jupisi. Vaehran päätti hyssytellä toveriaan hieman.

    ”En jaksanut lukea”, Tawa hymähti vakava ilme kasvoillaan. ”Mutta minua tyrannia ne varmaan kirosivat?”

    ”Ne istuttivat hyväuskoisten kyläläisparkojen mieliin ajatuksen siitä, että te aikoisitte käyttää Nimdaa aseena Allianssia vastaan”, BV sanoi. ”Tällainen paneutuminen sen tutkimiseen ei varmaan…anteeksi taas, auta uskottavuuttamme.”
    Tawa ei vastannut. Hän ja arkistonhoitajat olivat kaivautuneet syvälle kirjapinoon. Bladis katsoi Tawaa pitkään hiljaa.
    ”Anteeksi, oikeasti”, BV sanoi synkästi. ”Jos se on ase, olemmeko me…käyttämässä sitä Allianssia vastaan?”

    Tawa pysäytti kirjan selaamisen ja käänsi silmänsä hitaasti teräshaarniskaista skakdia kohti. Admin aprikoi kysymystä pitkään ja hartaasti.
    ”En tiedä.”

    BV nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka olisi halunnut kuulla huomattavasti enemmän. Hän kääntyi ympäri sanomatta sanaakaan ja avasi Tawan toimiston oven.
    ”Onnea…siihen, mitä yritätte.”

    Arkistonhoitajat kiittivät, mutta Tawa oli keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Ei ollut aikaa miettiä sodankäynnin moraaleja. Nyt pitäisi löytää Adorium Selecius.

    * * *
    [spoiler=Näytinpä esimerkkiä.]Ihmiset, käyttäkää enemmän näitä ”yhteisiä” hahmoja.[/spoiler]

  • Deltan temppeli 27: Nukkeruno

    Nimdasaari, tunnelit

    Matoro nousi täydessä pimeydessä ylös hitaasti. Hän piteli polveaan, joka olisi osunut kiveen pudotuksessa.
    Teleskooppisilmän yökiikari alkoi näyttää paikkoja valkoiselle Toalle. He olivat pudonneet korkealta. Ylhäällä olevasta luukusta kajasti etäistä valoa.

    Huone oli yllättävän iso mutta täysin pimeä. Matoro tajusi heti, että luukku oli ansa. Sitten hänen silmänsä osui selällään makaavaan Äksään. Toa syöksyi klaanilaisen luo, ja totesi onnekseen Äksän olevan elossa ja tajuissaan. Myös Jardirt oli kunnossa, mutta Notfunia ei näkynyt missään.

    ”Oletteko kunnossa?” Matoro kuiskasi. Ääni tuntui valtavan kovalta syvässä hiljaisuudessa.
    ”Joo, kai”, Äks vastasi ja mumisi jotakin.
    ”Onko valoa?” hän jatkoi.

    Matoro nousi varovasti seisomaan ja katseli huonetta. Häne nsilmänsä osuivat seinällä olevaan lyhtyyn.
    Hän syöksyi sen luo, mutta huomasi öljyn loppuneen aikoja sitten.

    ”Lyhty. Munkit eivät käytä tälläisiä”, Matoro sanoi.
    Sitten hän näki mustan mytyn huoneen nurkassa.
    Toa meni lähemmäs ja käänsi sen itseensä päin. Välittömästi hän kavahti ja liikahti kauemmas.

    ”Matoranin ruumis”, Matoro kuiskasi.
    Hiljaisuuden jälkeen taustalla syttyi valo. Jardirt oli saanut tulitikun vyöstään.

    ”Miten pääsemme pois?” Äks kysyi, haparoiden piemässä jotain.
    ”En tiedä”, Matoro vastasi. Seinässä oli tekstiä ruumiin lähellä.

    Hän pyyhkäsi hämähäkinseittejä ja paksua pölyä kiviseinästä.

    ”Hei. Olen Tarip ’Ruostesilmä’, merirosvo. Kirjoitan muistelmani tänne, sillä luulen… etten enää koskaan voi jättää tätä paikkaa”, Matoro luki ääneen tekstiä.
    ”Minä tulin ystäväni, Kapteeni Arupakin kanssa tänne, etsimään suurta aarretta. Nimdaa. Nimda on myytti, eivätkä kaikki suko sen olemassaoloon. Arupak uskoo, ja sai minut vakuutettua. Minä lähdin kapteenini kanssa suurelle seikkailulle muiden jäädessä rannalle odottamaan. Pelkurit.”

    Jardirt pyyhki pölyjä seiniltä. Koko päätyseinä oli täynnä hiilellä kirjoitettua tekstiä.

    Me onnistuimme ohittamaan ne oudot Athinpalvojat helposti. Arupak oli suuri merikarhu, hän osasi kaiken. Me pääsimme näihin mystisiin tunneleihin.

    Niin. Me, kaksi matorania, astuimme tuntemattomaan. Me vaelsimme pimeydessä ansoja vältellen kauan. En tiedä enää, kauanko. Ajantajuni on kadonnut kauan sitten. En ole nähnyt päivänvaloa pitkään aikaan. Luulen, etten näe sitä enää koskaan.

    Me selvisimme pitkälle. Arupakia parempaa kumppania ei saa. Hän on luotettava ja vahva sekä välittävä. Me kohtasimme kaksin sen madon ja selvisimme siitä. Me pakenimme sitä kiveä ja saavuimme kammioon.

    Luulimme, että olimme yksin. Me tulimme myyttisen sirun luo. Se oli kamalaa. Nimda oli äärimmäisen kaunis ja mahtava. En unohda sitä ikinä. Tunsin valtavaa pelkoa. Otimme sirun. En tiedä, kostivatko sen henggggettt. Ne olivat karmeita. En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.

    Tekstin väri muuttui mustasta punaiseksi.

    ”O-onko tuo… verta?” Jardirt kysyi lamaantuneena.

    Matoro jatkoi lukemista.

    N-ne olivat jotain. Jotain, mikä ei ollut tästä maailmasta. N͎̽̓́͡u̖͈̪͙͖̫̽͐͒͂͋ͭk̸̼̗̤ͨ̈́̍ͮ͘ę̧͍͖̼̙̍ͬ̔ͦ̋͐͢t͎̱͖̻̦̲̦̠̣͒̉͐̒́. Ei ei ei. Me otimme sen. Me otimme Sirun. Ne kostivat. Ne tappavat.

    Me lähdimme. Ne tulivat perässä. Me koitimme pakoon, ja miltei pääsimmekin. Sitten. Arupak jätti minut tänne. Se- se otti sirun. Ṉ̪ͮͥ̒̊̿͜ṵ̡͔̺̙͇̗̠̑̒̑̌͡k̶̝͉͚̗̳̮̰̣̒̒̽ͬè̸̬̥͚̯̫͒̊ͩ̑̃̽ͨt̅͗͂̃͗̇͛̿͘҉̴͓ͅ.̫̮̲̲͔̯̆͌ͦ̆̌ͤ́̚͘. Nuket tappavat. Kukaan, kuka siruun koskee, ei ole turvassa. Nuket ovat.
    Siru on k̜̝̹͎̉ͨ̉̂ḯ̡̡̲̻̯͇̥ͨ̔̒̾r̺̜͎ͯ̅͟o̳͇̥̼̜̜͋ͫ̋ͫ̈͊̊̓̑ţ̛͕̮̇̄̈́̀t̷̢̤͚̼̖̞ͤ͌u̅͏̶͉̻̭͔̬͊ͥ͂͒ͥ̉́͢

    N̮͖͚͕̣̼̋̈͡u̵͔̗̫ͮ͛͡ḳ̡̼̙͔̟̳̦̏̈͌̐̅ë̜͔́ͣ̾̾̈́͑̽͠t̷̲̥̻͋̊.̍́̿̓̏͐̚͏̱̀͘ ̴̱̤͓̗̩̩͂̅ͅN̷̞͓̞̤̠̤͔̲͋̇͊̀u̴̥͕̔̌̎k͋ͬ̓͑҉̴͙͉̰̩̭͙e̸̴̖͐͐̿̔ͮt̳͈̙̗̔ͦ̀́.̛͇̣͓̩̫̳̼ͬ̽̈ͮ̇̃ͬ̀ ̢̛̹͚͚̰̔̋͂ͯͨ̊̐̀Ṉ̪ͮͥ̒̊̿͜ṵ̡͔̺̙͇̗̠̑̒̑̌͡k̶̝͉͚̗̳̮̰̣̒̒̽ͬè̸̬̥͚̯̫͒̊ͩ̑̃̽ͨt̅͗͂̃͗̇͛̿͘҉̴͓ͅ.̫̮̲̲͔̯̆͌ͦ̆̌ͤ́̚͘

    Et huutaa saa, et paetakaan
    Kun Nuket tulevat hakemaan
    Järkesi ovea kolkuttaa
    Pian kaikki lukot aukeaa

    Nihilisti hiljainen
    Soutaa halki merien
    Jalka Miehen Punaisen
    Astuu läpi Ikuisen

    Polttouhri näkee sinut
    Näkee kaikki, näkee minut
    Valpas hahmo varjojen
    Tuntee poltteen liekkien

    Vie äänesi, huutosi, itkusi
    Vatsastapuhujan nauru soi
    Tunteesi, mielesi, sielusi
    Ilman suuta et huutaa voi

    Rautaneito varjoton
    Katse tuskan, turmion
    Ja näkökentän takana
    Hän aina odottaa

    Ja itse Linnunpelätti
    Tuo painajaisten lähetti
    Se haistaa aina pelkosi
    Ja tulee luoksesi

    Ja Sätkynukke valkoinen
    Ei anna sinun kitua
    Käsi Miehen Punaisen
    Jo alkaa veri maistua

    1̡̨͎̺̫͎̯͇̯̩͕̙̞̲̱̘̰̺̫̮̑͒̐̀́͜͠§̸̗͎̖̠ͬ̇̓̃̓̅͛́́͜ͅ%̷̢̖̼͓̹̦ͥ̆̆̚͘͞ͅͅ&͆̆̉ͤ̀͌ͣ̆̂͛̓͐̈͏͏̙̱̺͎͎͚̘̩͕͕̮̞̰̹͟¤̢̢̛̜̰̮̲͈̫̣̫̖̔̇̎͋̐̔̿ͣ̎̈́ͪ̋̿͂̚͢͞#̵̠̬̤̠̦͖͇̟̞͕̯̱̬̮̝̈ͣ̿ͧ̑ͣ̓̓̆͐̀͂͆̔̉̆̀͢”̮̰̮̟̮̹̜͔̰̹̻͖̻͍̙̃ͥ̆ͤ͌ͨͯ̅̀̚(̢̗̞̤͖̺̭̦̞̖̯͍̹͍̾̂ͪ̎̎͜ͅ

    Matoro nielaisi. Ensimmäsitä kertaa pitkään aikaan, häntä pelotti.

    [spoil]Gurvana teki runo-osuuden.
    Ja muistakaa teorioida tästä.[/spoil]

  • Deltan temppeli 12: Voimaa Isä Athilta

    Nimda-saari, matorankylä

    Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.

    Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.

    ”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.

    ”Täällä on ollut suuri väkijoukko”, Jardirt ilmoitti tutkien maata.
    ”Entinen miehistöni ehkä?” Notfun ehdotti.

    ”Hei, tämä ovi on lyöty irti”, Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä.
    Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.

    ”Outoa. Missään talossa ei ole väkeä”, Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä.
    ”Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus”, Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa.
    Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä.
    ”Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?”

    ”…”
    ”…”
    ”Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin” Jardirt ihmetteli.
    ”Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja”, Notfun hehkutti.
    ”Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin”, Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston.
    Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.

    ”Ath”, hän luki ääneen otsikon. ”Tämä on niiden-”
    ”Hippien”, Notfun sanoi väliin.
    ”… matoranien uskonnollinen kirja”
    ”Mitä siinä on?” Xxonn kysyi.
    Toa avasi kirjan.
    Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä.
    ”Lue itse”, Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle.
    ”Eihän tästä saa mitään selvää!”
    ”Ei niin”, Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. ”Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä”

    Nimda-saari, pyhättö

    ”Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!” matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten.
    ”Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!” ilmeisesti ylipappi vaahtosi.

    Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.

  • Deltan temppeli 10: Sankarit saapuvat saarelle

    Kelluva lankku, meri

    Kummitusten Suo. Zyglakien laavaluolasto. Pinkki jänis. Abzumo. Torakoiden kuningatar. Yö Kauhu. Nimda TSO:lla. Destral. Rozum. Laboratorion äänet. Muistiinpanot. Mäksän energiakäsi. Zombi-Toat. Kasetti. Laivakaappaus.

    Liikaa tapahtumia. Liian vähän aikaa.
    Nimda.

    Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on?
    Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on?
    Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.

    Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa.
    Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.

    ”Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon”, Fun selitti tilannetta.
    ”Millä tulemme pois?”
    ”MINUN laivallani tietysti”
    ”Aha”, Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.

    ”Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?”, Matoro kysyi hiljaa Notfunilta.
    Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa.
    ”Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin”
    ”Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa”
    ”En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu…”
    Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.

    Kyseinen saari, sisämaa

    ”Missä on Nimdan temppeli”, musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin.
    ”E-ette voi mennä sinne…” matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin.
    ”Kysyin missä”, Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.

    ”P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla”, ko-matoran vastasi särisevällä äänellä.
    ”Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity….”
    Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.

    Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia.
    Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.

    Bingo.

    Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.

  • Nynrah osa 10: Kohti Odinaa ja sen yli

    Kirikori II
    Koillinen sakara

    Valtavan saaren ääriviivat hahmottuivat sumussa useiden kilometrien päässä. Guardian vilkuili saarta ilma-aluksen pyöreästä sivuikkunasta mekaanisella katseellaan. Kukaan muu ei tuntunut keskittyvän valtavaan saareen, jota Kirikori II ohitti varovaisesti.
    Saaren keskiosista nousi yönmustia päästöpilviä ja suuri tukikohtarakennelma erottui juuri ja juuri.
    Onhan tuo se, mikä luulen sen olevan? Manun juomatelineen suunnasta kaikuva ääni kysyi.
    ”Odina, kyllä”, Guardian nyökkäili. ”Lennetään matalalla.”

    Keetongu suostui komentoon napisematta ja Kirikori II laski korkeuttaan. Pian se lensi vain parikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolella. Kun lentokone liisi meren yllä, sen vetämät ilmavirrat repivät melko tasaiseen aallokkoon valtavaa jälkeä. Vesi pärskyi ja kasteli koneen ulkopinnan ja ikkunat. Tuulilasinpyyhkijät nykivät pakkoliikkeisesti oikealta vasemmalle. Muutama hassu vesitilkka tippui jostain katon aukosta Kirikori II:n jo melko kodikkaaksi osoittauneeseen sisätilaan. Osa ryöpsähti tulikuumana hehkuvan moottorin päälle ja höyrystyi miltei välittömästi.
    Jokin hyppäsi ikkunan ohi. Vasta toisen hypyn jälkeen matkustajat tajusivat, että pieni joukko hampaattomia haita muistuttavia, kirjavanvärisiä kaloja kulki Kirikori II:n imussa ja hyppi innokkaasti sen tasolle.

    ”No hei, pikku kaveri”, Tongu kuiskasi vilkuillen yhtä merenelävistä. Kalat räpyttelivät eviään ja yrittivät jopa imitoida Kirikori II:n tasaista liitoa, mutta eivät pysyneet koskaan kovin pitkään ilmalennossa.
    Kun Pimeyden metsästäjien tukikohta oli jo kaukana takana, alus nousi jälleen korkeuksiin voimakkaasti jyrisevän moottorinsa voimin. Innokkaasti hyppivät kalat yrittivät seurata mukana hetken aikaa ennen kuin niiden kiinnostus lentämiseen loppui kokonaan.
    Sumuinen sää selkeytyi hieman. Guardian tepasteli Kirikori II:n tiloja pitkin ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut tottunut pysymään samassa paikassa näin vähäisellä liikunnalla näin kauaa. Matka alkoi jo kyllästyttää skakdia.

    ”Muuten”, Keetongu sanoi kytkien tuulilasinpyyhkimet pois. ”En nyt oikeasti tiedä tästä kamalasti, mutta eikö yksi niistä…’Nimda’-sirusta ole tuolla Odinalla?”

    ”Mitä luultavimmin”, Guartsu sanoi mietteliäänä. ”Aivan toinen juttu on se, miten saamme sen sieltä. Minä en astu tuolle saarelle enää vapaaehtoisesti.”
    Makuta Nuin purkki sihisi.
    Siis. Haamut ovat pystyttäneet pajansa Visorakien kotisaaren ja maailman suurimman rikollisjärjestön päämajan väliselle merialueelle.
    Purkissa oleva kaasu liikkui aavemaisesti ja sihisi vihaisesti.
    Miksi kaikki ovat niin valtavia idioottej-, Manu ärisi telepaattisesti, mutta lopetti huomatessaan Keetongun yksisilmäisille kasvoille vääntyneen merkillisen ilmeen.
    …Tongu? Onko kaikki kunnossa?

    Keetongu tuhahti. ”Kyllä on.”

    ”Oletko aivan varma?”, Guardian sanoi kohottaen kulmaansa. Tongu painoi Kirikori II:n ohjaimissa muutaman tärkeän kytkimen valmiusasentoon, nousi valtavalta ohjauspenkiltään ja viittoi Guartsua ottamaan ohjat samalla kun itse käveli poispäin.

    ”Huonoja muistoja vain”, Keetongu murahti. Normaalisti helposti hymyilevän keltaisen jättiläisen kasvoilla oli poikkeuksellista ärtymystä.
    Manu oli hetken hiljaa, mutta muutamassa sekunnissa hän tuntui ymmärtävän jotain.
    Aaaaaaa-aaaaaaaaa. Ah. Ehe. Viso-krhm. Anteeksi, en…muistanut asiaa.

    Tongu löi Kirikori II:n seinää ja pienellä tasolla lojuva jakoavain putosi lattialle. Suuri Rahi poimi sen pian käteensä.
    Guardian oli keskittynyt lentokoneen ohjaukseen, mutta käänsi päätään hieman. ”Hei. Meidän ei tarvitse edes sylkeä sen saaren suuntaan, jos et halua.”

    Tongu pyöritteli jakoavainta kädessään. ”Niinpä kai”, hän sanoi hiljaa. ”Anteeksi, taidan mennä moottorin kimppuun.”
    ”Mikäs siinä”, Guardian sanoi. Mitään vastaamatta Keetongu käveli aluksen peräosaan.

    Psst, Manu viesti vain Guartsulle.
    ”Niin?”
    Onkohan hän vihainen minulle.
    ”Miten niin?”
    Minä olen tavallaan makuta. Hämikset ovat makuta-tuotantoa.
    ”Ai oikeasti?” Guartsu sanoi vilkuillen vihreänhehkuista purkkia.
    Joo.

    Guartsu nojasi suureen istuimeen. ”On tai ei. En kyllä usko, että hän kykenee olemaan kovin pitkävihain…”
    Guardian vaikeni huomatessaan ohjaamon radion sihisevän. Hän käänsi sen äänenvoimakkuusnuppia. Radiosta tuleva ääni oli pyörremyrskymäistä kohinaa, mutta Guartsu ja Manu olivat erottavinaan matoranin äänen. Sanoista ei vain saanut selvää.

    ”…Tehmut?” Keetongu kysyi koneen perältä. ”Yrittäkää vastata sille.”

    Guardian nosti vaalean luurin ja avasi suunsa.
    ”Kirikori II kuulee. Kuuleeko Tehmut?”

    Tehmut oli vastaamassa jotain. Silloin yhteys kuitenkin katkesi täysin. Guardian jäi tuijottamaan radiota pöllämystyneen näköisenä.
    Mitä sinä teit.
    ”Puhuin”, Guartsu vastasi hämmentyneenä.
    Älä tee sitä enää.
    ”En usko sen auttavan.”
    Radioyhteys ei ollut vain katkennut. Kaikki sähköllä toimiva oli sammunut, mutta Kirikori II pysyi alkeellisen tekniikkansa ansiosta vielä hyvin ilmassa.

    Alan jotenkin ymmärtää Tongun sähkölaitevastaisuutta, Makuta Nui murisi.

  • Deltan temppeli 5: Rlolzedt lähtee

    Kelluva Lankku(se on laivan nimi), meri

    Se paatti oli paljon pienempi kuin Yön Timo II. Se vaikutti enemmänkin jokilaivalta, joka oli eksynyt suureen maailmaan. Miehistöä oli kymmenisen henkeä mutta kapteeni ei kertonut millä asioilla liikkuu.

    Kapteeni Notfun istuskeli heille osoitetun hytin pöydän ääressä. Pieni öljylamppu paloi, vaikka oikeasti ikkunasta tuleva päivänvalo teki sen tarpeettomaksi.

    Ovi avautui ja kirkas valo tuli sisään. Matoron tummansävyinen hahmo käveli hyttiin Notfunin kanssa.
    ”Hei, sanoit tunteneesi sen… kaapuhemmon?” Matoro aloitti.
    ”Joo”, Fun vastasi.
    ”Mitä tiedät siitä tyypistä?”
    ”Noh. Pirun tehokas. Halusi minuslta yhden Makuta-Viruksen. Paljon käsiä. Joku kipusäde. Ja niin joo, hengaili Gaggulabion laivalla. Ilmeisesti kätyri”
    Kohta ”Gaggulabio” iski Matoroon kuin miekka. Oliko se vanha kääkkä heidän perässään? Sitten hän tajusi muistiinpanot Timossa.
    Jos kaaputyyppi on Labion alainen, Labio tietää Nimdan sijainnin.
    ”Meille voi tulla kiire”, Matoro totesi. ”Jos Gaggulabio liittyy tähän juttuun, tapaamme saarella vähintäänkin parikymmentä skakdia”
    Skakdeista Matorolle tuli heti mieleen Metorakk. Kun hän oli voittanut Mettyn Xialla, koko skakdista ei oltu kuultu mitään.
    ”Pääsin siltä korkilta pakoon sen laivaltakin”, Notfun aloitti. ”En näe suurta uhkaa”
    ”Fun, se upotti laivasi”, Jardirt huomautti väliin.
    ”Ai niin. KOSTETAAN!” Fun vaahtosi, ilmeisesti tarviten rommia.

    Nazorak-pesät, Gaggulabion kasarmit

    ”Sain laivan kaapattua. Tiedot Nimdan sijainnista selvillä. Olen matkalla kohti saarta. Tarvitsetteko koordinaatit?”, Amazuan ääni kuului hieman säristen kaiuttimesta jossa oli Nazorakien logo.
    ”Kerro koordinaatit. Lähetän jokusen miehistäni jos tulee ongelmia”, Skakdi sanoi kuamrtuen mikin ääreen.
    Amazua luetteli sarjan numeroita ja kysyi lupaa lopettaa.
    ”Ei, yksi asia vielä. Mitä teit Blacksnow’lle?” Labio kysyi. Hänen äänestään heijastui viha kohdan ”Blacksnow” -kohdalla.
    ”Heitin mereen Notfunin ja parin muun kanssa. Tuskin selvisivät”

    Gaggulabio kaatui tuolillaan. Hän nousi nopeasti ja alkoi karjua mikrofoniin.
    ”EI MATOROA SELLAISELLA VOITETA! SE PIRULAINEN SELVIÄÄ, SE SELVIÄÄ VAIKKA HEITTÄISIN SEN TULIVUOREEN! JOS SAAT SEN KÄSIISI, TAPAT SEN! YMMÄRRÄTKÖ!”
    Toisessa päässä oli hiljaista.
    ”Kyllä, ymmärrän”, Amazua vastasi ja ajatteli palkkiorahoja.

    Gaggulabio poimi paksun sikarinsa pöydältä ja sytytti sen taas. Hän veti siitä pitkän henkäyksen ja istahti erilaisten harvinaisten rahien nahoista tehtyyn työtuoliin.
    Hän oli tajunnut jossain vaiheessa alkaneensa tupakoida enemmän mitä enemmän joutuu odottelemaan. Jatkuva odottelu Torakoiden tyyliin kävi Skakdien hermoille. Onneksi Klaanin saarella oli pikkukyliä ryöstettäväksi.

    Rlolzedt käveli sisään koputtamatta. Omahyväinen, suurikokoinen metalliskakdi istahti toiseen tuoleista ja odotti hetken.

    ”Edistymme sen viruksesi kanssa. Yksi skakdi sai sillä juuri jotain hämäriä voimia. Suljimme sen selliin kun riehui. Ampui plasmaa ja salamoita ympäriinsä”, skakdien komentaja selitti. ”Se siis sekosi ylimääräisistä voimista. Pitäisikö meidän pyytää torakoiden tai Ab-”
    ”Ei. Me hoidamme tämän itse”, Gaggulabio keskeytti alaisensa.
    ”Mutta nyt on tärkeämpää. Saimme Nimda-saaren koordinaatit”, hän jatkoi. ”Pistä erikoisjoukot laivaan”
    Rlolzedt oli hetken hiljaa ja lähti sitten.

    Kelluva Lankku, meri

    ”Gaggulabio on todennäköisesti matkalla Nimdan luo”, Matoro aloitti. Äks nojasi laivan takaosan kaiteeseen ja katseli mereen. Punahopea haarniska kiilteli aamuauringossa erikoisesti.
    ”Gaggulabio?” Äks kohotti katseensa.
    ”Torakoiden liittolainen. Salakuljettaa, tappaa, valtaa, ryöstää. Komentaa saaremme Skakdeja”, Matoro luetteli.
    ”Ah. Mukava heppu, oletan”, Äks sanoi ironisesti.
    ”Olen ollut hänen tappolistallaan ties kuinka monta vuotta. Joko hänen kätyrinsä ovat tunareita tai minä olen liian hyvä”
    ”Tai sinulla on hyvä tuuri”, Äks lisäsi.
    ”… niin”, Matoro vastasi.

    Oli hetken hiljaista.

    ”Miten pääsit tai jouduit tyypin tappolistalle?” Äks kysyi.
    ”Noh. Pitkä juttu. Kerron tiivistetyn version”, Matoro aloitti.
    ”Labio taisteli Nektannin liittolaisena Zakazin sisällissodassa. Hän nousi sodan jälkeen yhdeksi pohjoisen maailman rikkaimmista rikollispomoista. Hänen skakdinsa valloittivat ja tuhosivat sen saaren, jossa minä ja tiimini asuimme joskus. Tappoivat matoranit. Me Toat olimme silloin Toat-Pimeyden Metsästäjät sodassa Metru Nuilla puolustamassa ’oikeutta ja kunniaa’”

    Matoron muistin aukko tuli vastaan. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt muistamaan mitä tapahtui vuosina Sodan jälkeen.

    Sama laiva, eri paikka

    Notfun oli onnistunut löytämään ruumasta pullollisen rommia. Hän käveli iloisesti kohti hyttiään ja iski pullon pöytään.
    Fun putosi tuoliltaan kun luki etiketin.

    Siinä luki:
    ”Kulttia ei petetä, Notfun”

  • Deltan temppeli 3: Amazuan aluksenvaltaus

    Yön Timo II, Meri

    Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
    Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

    Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
    Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

    Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

    ”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi.
    ”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti.
    ”… jotain hippejäkö siellä on?”
    ”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti”
    ”Eli hippejä”
    ”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja”
    ”Ja niitä hippejä”
    ”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!”
    ”…”

    Hiljaisuus.

    ”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

    ”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
    ”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta.
    ”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.”
    ”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.”
    ”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.

    Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

    ”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti.
    ”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
    ”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!”
    ”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

    Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

    Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
    Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
    ”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
    ”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

    Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

    ”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
    Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
    Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
    Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

    Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

    Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
    Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

    Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

    TZOINK

    Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

    Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

    ”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti.
    ”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti.
    ”…”
    ”…”
    ”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”

    Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”

    Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…

    [spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]