Klaanon

Avainsana: Nazorak

  • Isku Nazorak-pesään: louhikäärmeen uni

    Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts…

    Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
    ”Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
    ”Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. ”Missä minä olen?”
    ”Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi.”
    ”Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?”
    ”Voitimme.”
    ”Ai, miten?”
    ”En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä.”
    Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
    ”Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
    ”Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
    ”Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
    ”Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta…

    Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.

    ”Make, heräsit siis viimein!”
    ”Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin.”
    ”No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta.”
    ”BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?”
    ”Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan.”
    ”Jahas, olipa se vaivatonta.”
    ”Mihin muuten olet menossa?”
    ”Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä.”

    Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta.
    ”Kaunista, eikö vain?”, porttivahtiMatoran kysähti Toalta.
    ”Joo”, Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä.
    ”Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää.”
    Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen ”ihollaan”, ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle.
    Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta…

    …voihan pannahinen…

    ”Koita nyt pysyä tolpillasi”, Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä…

    Nazorakien tukikohta

    ”Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa”, eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.

    Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!

  • Trooppinen saari: Täydessä sodassa

    Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

    Nazorak käänsi ensin pientä vipua vasemmalle, sitten veti sen taaksepäin, työnsi taas eteen, ja laski oikealle. Kuului hassu ’klik’. Pulttilukkoinen zamor-kivääri oli nyt latingissa, ja se oli ladattu tappavasti sähköistetyillä kuulilla. Aseen etujalakset olivat tukevasti kiinni korkean vartiotornin kaiteessa. Torakka nosti mattapintaisen, tummanharmaan kiväärin perää ylemmäs, ja asetti silmänsä pitkän kiikaritähtäimen kohdalle.

    Linssien läpi hän näki tilanteen selvästi. Klaanilainen pakeni tukikohtakompleksin toistaiseksi autiota katua pitkin, jatkuvasti loitontuen nazorakin vartiotornista. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, torakka oli kokenut tarkka-ampuja. Hitaasti mutta varmoin ottein hän liikutti asetta, kunnes tähtäimen ristikko oli aivan valkoisen, suurehkon maalitaulun tuntumassa.

    Juuri kun hän oli puristamassa liipasinta, alkoi tapahtua. Aivan kuin hänen vartiotorninsa olisi kallistunut. Hän kohotti katseensa tähtäimeltä, ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan. Torni kaatui rymisten, ja torakan viimeisiksi sanoiksi jäivät pari harvinaisen rumaa, nazorakinkielistä kirosanaa.

    —

    Ämkoo kiri Snowmanin nopeasti, ja kaksikko jatkoi pakomatkaansa halki torakoiden leirin.
    ”Kiitos tuosta, sen pitäisi ostaa aikaa” Snowman sanoi viitaten Ämkoon torakoiden tielle kaatamaan torniin.
    ”Ole hyvä vain. Vaikka eivät minua nuo meitä seurannet torakat niinkään huoleta kuin kaikki täällä muualla leirissä olevat.”
    ”Totta, totta. Siitähän tulee mielenkiintoista, kun kaikki heräävät hälytykseen.”
    ”Sitä ennen olisi hyvä vaihtaa maisemaa.”
    ”No, eiköhän se räjäyttämäsi aseva-”
    SWOOH.
    PAM!
    ”Mikä se oli?”
    Ämkoo ei ollut aivan varma, mitä vastaisi, mutta arveli kuitenkin sen olleen jonkinlainen ammus.
    SWOOH.
    SWOOH.
    PAM!
    PAM!

    Klaanilaiset kurvasivat lähimmän nurkan taakse turvaan ohjuksilta. Heidän harmikseen he kuitenkin saapuivat suoraan pienelle aukiolle, joka kuhisi torakoita. Molemmat heittäytyivät mataliksi pienen kärryn taakse, rukoillen piilossa pysymista.

    Ilmeisesti torakat eivät kuitenkaan olleet huomanneet heidän saapumistaan, vaan juoksivat tasaisessa tahdissa pois. Kun askeleita ei enää kuulunut, klaanilaiset nousivat piilostaan esiin. Snowman kiirehti pienen pensaan luo, ja alkoi irrottaa siitä oksia ja lehviä.
    ”Mitä sinä teet?” Ämkoo kysyi kulmiaan kohottaen.
    ”Et uskoisi, kuinka monta kertaa tämä on pelastanut henkeni” Snowman vastasi jatkaen kasvillisuuden keräilyä.
    Ämkoo vastasi hiljaisuudella, ja keskittyi tutkailemaan toistaiseksi rauhallista aukiota. Hän arvioi tilannetta. Vastassa oli leirillinen nazorakeja. Heitä oli kaksi, eikä Snowie varsinaisesti täyttänyt parhaimman mahdollisen taistelijan kriteereitä. Mutta ei Ämkoo häntä taistelemaan ollutkaan mukaan ottanut.

    Ämkoo tarkensi kuuloaan. Aivan kuin lisää torakoita olisi tulossa. Hän kääntyi Snowmaniin päin, ja oli avaamassa suunsa, mutta hämmentyi tehtyään havainnon. Snowieta ei näkynyt missään. Ämkoo kuuli pienestä pensaasta hihitystä, ja asteli sen luo. Ennen kuin hän ehti perille, osa pensaasta näytti nousevan jaloilleen hihittäen.
    ”Mitä” Ämkoo ihmetteli.
    ”Improvisoitu naamiointi” oranssinenäinen pensas esitteli. ”Koska minä voin kiinnittää tätä kasvillisuutta kroppaani koostumukseni tähden, saan itsestäni aika helposti huomaamattoman osan kasvillisuutta. Hyödykästä, jos ei oikein pidä taistelusta. Vuosien naamioitumiskokemukseen yhdistettynä tämä on aika toimivaa.”
    ”Joo, hienoa, mutta tuolta taitaa tulla torakoita.”
    ”Ahaa, eli pääsenkin heti testaamaan tätä.”

    Sulavalla liikkeellä Ämkoo loikkasi varjojen kätköön, ja vähemmän sulavalla liikkeellä Snowman kävi makuulle naamioituen täydelliseksi osaksi pensasta.

  • Trooppinen saari: Viidakkosaaren orjat

    Suuri trooppinen saari, jossain päin merta

    Saari oli ollut joskus kovin kaunis. Sen kullanhohtoisilla hiekkarannoilla ja rehevillä metsäaukeilla oli aikoinaan saattanut kuulla ainoastaan linturahien rauhallista sirkutusta. Saari oli kuitenkin muuttunut. Muutaman kilometrin päässä rantaviivasta kohosi ilmaan sarja mittavia savupatsaita. Lintujen laulu oli poissa.

    Saaren keskustaan oli kohonnut nazorakien tukikohta. Tukikohta oli torakoiden mittapuulla pieni, mutta mittava se oli silti. Olemukseltaan se erosi monella tapaa torakoiden muista tukikohdista. Ympäriltä hakattu metsä oli tarjonnut tukikohdan rakentamiseen paljon puuvaroja, ja niistä johtuen moni tarkasti vartioitujen kivimuurien sisällä oleva rakennus olikin tehty joko osittain tai kokonaan puusta.

    Nazorakit eivät olleet tukikohdan ainoita asukkeja. Heidän lisäkseen tukikohdassa toimi useita skakdeja, sekä joukko saarella epäonnekseen asustaneita le-matoraneja. Tuskanhiki valui pitkin pikkuisten matoranien naamioita näiden raataessa tukikohdan alla sijaitsevissa kaivoksissa.

    Limevihreää pakaria kantava le-matoran rojahti yskien pimeän kaivoskäytävän lattialle. Hieman haljennutta akakua kantava työtoveri juoksi säikähtäneenä tuupertuneen kumppaninsa luokse.

    ”Toroma! Nouse ylös!”, matoran huusi, yrittäen epätoivoisin elein nostaa toista pystyyn. Toroma vastasi uudella yskäisyllä ja sulki silmänsä.
    ”Lopeta tuo! Ne lupasivat, että pääsemme täältä jos teemme työmme hyvin! Ne lupasivat! Et voi luovuttaa nyt!”

    Nazorak-vartija asteli käytävälle kuulemiensa huutojen perässä. Hän katsoi matoran-kaksikkoa julma ilme irvokkailla kasvoillaan.

    ”T-toroma vain pyörtyi hetkeksi! Hän jatkaa ihan pian!”, matoran yritti selittää nousten seisomaan toverinsa viereltä. Hän ei tiennyt Toroman jo kuolleen rasituksen aiheuttamaan energiahukkaan.

    Torakka tuijotti vielä elossa olevaa matorania hetken, kuin pohdiskellen jotain. Sitten tämä kääntyi ja lähti kävelemään sinne mistä oli tullutkin. Matoran huokaisi helpotuksesta ja yritti vielä kerran herätellä ystäväänsä.

    ”Toroma! Herää! Toroma..!!”

    Nazorak pysähtyi, kääntyi nopeasti ympäri ja heitti jotain. Kumartunut matoran ei saanut suustaan edes tuskanhuutoa yrittäessään viimeisillä voimillaan repiä kurkkuunsa uponnutta heittoveistä irti kehostaan. Yritys epäonnistui ja matoran lyyhistyi kuolleena maahan ystävänsä viereen.

  • Isä ja poika tuulikaapissa

    Nazorakien kokoushuone

    Huoneen ovelta kuului koputusta. Kenraalin tuoli kääntyi kohti ovea, ja hän painoi kaukosäätimen nappia. Ovi aukesi, ja sisään astui lyhyehkö torakka.
    ”Mitä asiaa?” Kenraali tiedusteli.
    ”Turvakameroissamme näkyy jotain yllättävää. Suosittelisin kääntämään kamerakanava kahdeksalletoista.”

    Kenraali käänsi tuolinsa taas kohti näyttöä, ja painoi nappia kaukosäätimestä. Ruutuun ilmestyi kuva pimeästä torakoiden käytävästä, jota kulki muutama Nazorak ja suurempi, haarniskoitu hahmo. Kenraali yllättyi.
    ”Onko tuo… Makuta Nui?”
    ”Siltä näyttää, johtaja.”
    ”Viekää hänet tuulikaappiin.”
    ”Selvä.”

    —

    Manun takana kävelevän torakan radiosta kuului puhetta. Hän sai selkeän ohjeistuksen, ja ilmoitti lajitovereilleen uudesta määränpäästä.

    Pian seurue saapuikin suurelle teräsportille, jonka ovet aukesivat hitaasti. Nazorakit komensivat Makuta Nuin astumaan sisään. Manu kyllä huomasi jotain epäilyttävää, ei torakoiden pesä ollut vielä näin lähellä Klaania. Mutta juuri kun hän oli astunut sisään, ovet paukahtivatkin nopeasti kiinni torakoiden jäädessä ulkopuolelle. Eräs seinä paljastui suureksi näytöksi, ja siihen ilmestyi kuva harmaata takkia pitävästä, suuressa tuolissa istuvasta torakasta.

    ”Hauska nähdä, että olet tullut tapaamaan minua. Viime kerrasti onkin niin pitkä aika, makuta.”
    Manu katseli huuoneessa ympärilleen, ja Kenraali lisäsi: ”Tiedän, että sinulla on paljon erilaisia voimia. Älä kuitenkaan edes harkitse teleporttaavasi pois tai mitään, sviittisi on eristetty moiselta.”
    ”Haha! No mutta! Ykkönen. Siitä tosiaan on aikaa. Voi Steve, aika on merkillinen asia. Saanhan kutsua sinua Steveksi?” Manu katseli yhä ympärilleen huoneessa. ”Mitäs tällainen teleporttauksen esto on? Ja mihin ovat kadonneet käytöstapasi?”
    ”Mitä, kakkukahvejako odotit? Ja se teleporttauksen esto, olemme hieman kehittyneet sitten viime visiittisi.”
    ”Ah. Tietysti. Te olette aivan liian älykkäitä minulle. Kuinka nokkelaa, Steve.” Tämän sanottuaan Manu vielä hihitteli päälle.

    Kenraali mulkaisi Manua pahasti.
    ”Kuitenkin, mitä haet täältä, makuta?”
    ”Sinua. Eikö ole mukava tavata vanhaa ystävää pitkästä aikaa?”
    ”Ei.”
    ”Kuinka töykeää. Etkö oppinut viime kerrasta mitään?”
    ”Nyt, makuta, lopeta irvailu, ja kerro oikea asiasi!”
    ”Ah. Ajattelin, että saisin kohdata sinut kasvoista kasvoihin. Tiedäthän, ilman, että välillämme on… väliaineita. Mutta: mitä luulet minun haluavan, kun tunkeudun pesään kuuden hengen iskuryhmä mukanani?”
    ”Pitäisikö kuuden pelottaa minua? Tiedät kyllä, että minulla on hieman enemmän väkeä komennossani.”
    ”Etkö tajunnut hyvää juttuani? Ehkä se ei ollutkaan niin hyvä, kuin luulin, Steve.”
    ”Makuta, kannattaisi suhtautua minuun vakavammin. Pidä hauskaa karsinassasi, kunnes keksimme sinulle parempaa käyttöä. Näkemiin.”

    Juuri, kun Kenraali oli sulkemassa yhteyden, hän vielä lisäsi: ”Äläkä kutsu minua Steveksi!”

    Sitten näyttö sammui, ja Manu jäi yksin pieneen huoneeseen.

    [spoil]Kiitos Manulle, joka kirjoitti omat replansa.[/spoil]

  • Isku Nazorak-pesään: pimeydessä hiipivät klaanilaiset

    Edelleen tunnelit

    ”C’moon, Tongu. ne eivät tiedä tulostamme. Miten ne olisivat voineet tehdä ansan? Tämä on autio, entinen tunneli. on ihan luonnollista että Torakoita ei ole kaikkialla.”, niin yltiöpositiivinen Matoro sanoo.

    ”Kohta saavumme ensimmäiseen isompaan Nazorak-kammioon. Varokaa.”, Manu keskeyttää.

    Edestäpäin kajastaa hento valo. Viisikko kävelee hiljaa eteenpäin. Matoro vilkaisee ovesta. Edessä avautuu suuri, soikion mallinen sali, sienät täynnä kennoja. Keskellä on erilaisia rakennuksia. Ja tietysti Torakoita.

    Matoro näkee teleskooppisilmällä kaukana kammion toisessa päässä käytävän – se on heidän tavoitteensa. Kammioon tulee myös monia muita käytäviä.

    ”Pahapaha. Emme pääse kovin helposti läpi.”, Suga ajattelee ääneen.
    ”Taistellen emme pääse. Niitä tulee liikaa. Koitetaanko hipisä varjojen turvin toiselle puolelle?”, Make suunnittelee.

  • Isku Nazorak-pesään: Nazorakien reikä

    Bio-Klaanin linnoitus, ”takapiha”

    Epämääräinen viiden hengen joukkio hiippaili ulos linnasta. Oli jo melkein täysin valotonta. Makuta Nui johdatti tiiminsä pensaaseen. Ja metsään. He kulkivat pimeydessä lähelle paikkaa, jossa Manu vakuutti sijaitsevan Nazorakien reiän. Muut eivät pitäneet tästä ilmauksesta, mutta lähtivät tietysti mukaan. Pian he löysivät aukon maasta. Se oli peitetty hyvin, mutta muutama Nazorak sattui tulemaan ulos, kun he kököttivät viereisessä puskassa. Keetongu kalautti yhden tajun kankaalle. Loput klaanilaiset hyökkäsivät muiden torakoiden kimppuun. Pian he kiipesivät alas tunnelia pitkin.

    [spoil]Blargh. Tämä vie vain tarinaa eteenpäin. Ei muuta pointtia.[/spoil]

  • Gekon painajainen

    Kidutuskammio

    Abzumo pyöritteli viikatetta käsissään hitaasti. Sadistinen Makuta oli heilauttanut teräasetta kohti edessään makaavaa vangittua Toaa jo kolme kertaa ainoastaan pysäyttääkseen iskun ennen osumaa.
    Abzumo piti tilanteesta ja olisikin voinut sanoa, että hän nautti jokaisesta sekunnista koko sielullaan, jos hänellä olisi sielu. Makutan kasvoilla oli nautiskelevan pirullinen hymy, joka vain leveni viikatteen jokaisella heilahduksella.
    Glatoriankingin kasvoilta ei loistanut enää edes kipu. Toassa oli havaittavissa vain puhdasta pelkoa ja epätoivoa. GK oli alistumassa kohtalolleen ja oli varmaa, että hän kuolisi kidutuskammion tunkkaiseen pimeyteen seuranaan vain sadistinen Makuta, kaksi tunteettomasti tuijottavaa Nazorakia ja omat ajatuksensa. Edellämainituista musertavinta seuraa olivat hänen ajatuksensa.

    Mielenlukuun kykenevä Makutakin kuuli GK:n jokaisen ajatuksen. Fyysisellä ja henkisellä tuskalla pehmennetyn Toan alitajunnan oven avaaminen oli Abzumon mielelle luvattoman helppoa. Hän olisi voinut vahvistaa kaikkia tämän negatiivisiä tunteita, mutta sille ei ollut tarvetta. Epätoivo oli ylittänyt tapahtumahorisontin. Paluuta ei enää ollut.
    ”Toa, muista tämä”, Abzumo sanoi heilauttaen viikatetta taaksepäin viimeistä iskua varten. ”Tumminta on aina ennen kuin kaikki on sysimustaa.”
    Silloin Makuta heilautti asettaan. GK vain katsoi viikatetta eikä enää aikonut edes huutaa.

    Sitten yhtäkkiä viikate pysähtyi ilmassa GK:n silmien edessä. Hetken aikaa Toa luuli, että tämä oli jälleen vain osa Abzumon pitkään kestänyttä henkistä kidutusta, mutta purppurainen Makuta näytti olevan pysähtymisestä aivan yhtä yllättynyt kuin GK.

    ”Hänet”, tunteeton ja metallinen ääni sanoi jostain Abzumon takaa. Se oli voimakas, mutta oli kuin puhuja ei olisi koskaan aiemmin käyttänyt ääntään. Puhe oli hidasta ja tauotettua ja vaikutti siltä, että puhuja joutui pakottamaan jokaisen sanan ulos suustaan. ”On. Säästettävä.”

    Abzumo päästi irti viikatteesta. Hänen yllätyksekseen se ei pudonnut maahan, vaan jäi leijumaan juuri siihen kohtaan, mihin se oli pysähtynyt. Makuta ja kaksi sinikätistä Nazorak-agenttia kääntyivät ympäri nähdäkseen puhujan.

    Kidutuskammion suuri teräsovi oli avattu ja suuri määrä valoa tunkeutui sisään. Oviaukossa seisoi noin Toan kokoinen vaalea hahmo, jonka piirteet eivät olleet näin kaukaa tunnistettavissa.
    Oli itseasiassa liioittelua sanoa, että hahmo oli millään tapaa Toan kaltainen. Kyllä, se oli yhtä pitkä ja yhtä leveä kuin Toa, mutta sen anatomia oli erilainen. Hahmon ruumiin mittasuhteet olivat groteskit ja eivät käyneet järkeen. Hahmon pitkä kaula ja raajat saivat sen näyttämään siltä, kuin sen koko ruumista olisi pidennetty venyttämällä väkivaltaisesti.

    Näinkin kaukaa Abzumo kykeni näkemään, että hahmon selässä oli pitkä katana. Hahmo piti toista kättään selkänsä takana, mutta toisella se osoitti jonnekin Abzumon taakse. Kun hahmo heilautti sormeaan vaitonaisesti, ilmassa leijuva viikate päätti pudota lattialle kolahtaen rumasti.

    ”Avde lähetti ssssinut, eikö?” Abzumo sanoi pettyneenä ja halveksivana hahmolle. Hahmo nyökkäsi hitaasti, josta kävi ilmi, että jopa sen liikkeissä oli jotain väärää. Hahmon ruumis liikkui hyppien ja sätkien kuin jonkinlainen groteski marionetti.

    ”Syvällä Naurulla käyttöä Toalle”, se pakotti ulos suustaan. ”Saa. Elää.”

    ”Hyvä on”, Abzumo sanoi. ”Mutta en ajatellut vielä lopettaa.”

    Groteskin epämuodostuneen vaalean hahmon pää nuokahti kumoon. Abzumo ei ollut täysin varma, oliko tämä liike täysin hallittu.

    ”Sinulla. Vielä yksi.”

    Abzumo nyökkäsi ja katsoi Helmekaa. Hänellä ja Matoranilla tulisi olemaan vielä hauskaa ainakin niin kauan kuin Matoran kykenisi tuntemaan jotain pienessä kehossaan.
    ”Hyvä on. Agentit, sitokaa Toa ja antakaa hänet friikille.”

  • Isku Nazorak-pesään: Genesis

    Bio-Klaani, kokoushuone 2

    ”Kutsuin teidät tänne nyt samasta syystä, kuin alun perinkin laitoin Matoron teidät kasaan kokoamaan. Minulla on tehtävä, ja tarvitsen tiimin.”
    Koko porukka oli kasassa, lukuun ottamatta Glatoriankingiä, joka vaikutti kadonneen: Matoro, Keetongu, Summerganon ja MahriKing istuivat tuoleissa kuuntelemassa Makutan selostusta.

    ”Vaikka Gekko on kadonnut kuin Sonicle chatin uumeniin, meidän pitää toteuttaa operaatio pian. Minulla alkaa olla jo kiire tämän kanssa.”
    ”Mikä tarkalleen ottaen on tehtävä, jos saan kysyä?” Summerganon uteli. Makuta hymyili.
    ”Me varmistamme, että torakoita ei enää ikinä synny.” Muut huudahtivat hämmästyneenä.
    ”Miten se olisi mahdollista?” Make kysyi.
    ”Me tunkeudumme torakoiden luolastoon ja etsimme torakoiden lähteen. Sitten me tuhoamme sen”, Makuta vastasi.
    ”Miten torakoita syntyy?” Keetongu tivasi. Makuta naksautti kieltään.
    ”Niin… tuota. Noh. Me menemme paikkaan, jossa niitä syntyy, ja tuhoamme kaiken.”
    ”Vältteletkö vastausta?” Matoro ihmetteli.
    ”Ööh. En?”
    ”Sinä välttelet. Mitä et kerro meille?”
    ”Minä tuota…” Makuta Nui mietti hetken. ”Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.” Hän naurahti ontosti. Muut katsoivat toisiaan hämmentyneinä.

    ”Varusteita”, Makuta jatkoi, ”tulee ottaa mukaan. Asia selvä?”
    ”Harvinaisen”, Suga sanoi. ”Mutta. Ööh. Millaisia varusteita tarvitsemme?”
    ”Tarvitsemme tietysti aseita, mahdolliset kommunikaattorit tietysti, tehokkaan pommin, jolla voimme tuhota paikat. Sitten kaikenlaista sälää, jota keksitte ottaa mukaan maan alle. Minä en keksi enempää.” Hän hymyili epämääräisesti. Muut päättivät ottaa mukaan kaiken, mitä vaaralliselle tunneliseikkailulle Nazorakien luolastossa voisi ottaa.

    ”Minä hankin kommunikaattorit, järjestätte itse omat tavaranne.”
    ”Selvä”, muut vastasivat yhteen ääneen.
    ”Me kohtaamme tässä huoneessa kolmen tunnin kuluttua, ja silloin jokaisella on varusteensa mukanaan”, Manu sanoi, ja avattuaan huoneen oven poistui sen kautta ensimmäisenä. Muut lähtivät kaikki omille teilleen hankkimaan varusteita.

    Klaanisaaren alla olevat kaivokset

    Muutama Nazorak raahasi Glatoriankingiä kaivoksiin. Häntä oli pahoinpidelty reilusti. Hän katseli ympärilleen löytääkseen pakotien. Sellaista ei ollut. Joka puolella työskenteli Matoraneja, muutamia Toia, joitain Zyglakeja sekä monia Nazorakeja. Ilmeisesti ne joutuivat sinne oltuaan huonoja sotilaita.

    Gekko heitettiin kiven päälle kallioseinän viereen. Hänet kahlittiin kallioon prototeräsketjulla. Torakka potkaisi häntä päähän ja nauroi.
    ”Ilkeä Makuta tulee pian, ja sitten sinua kidutetaan”, torakka hihitti. Toinen potkaisi myös Glatoriankingiä ja sanoi:
    ”Silloin olet pulassa. Hän saa kaiken, minkä haluaa. Usko.” Glatorianking katseli apean, kun hänen vangitsijansa lähtivät. Hän tosin havahtui päälleen putoavaan hakkuun, jonka työnjohtaja, lihava, vihreähkö torakka, heitti.