Klaanon

Avainsana: Nazorak

  • Isku Nazorak-pesään: Kuningattaren kammio

    Tunnelit

    Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.

    Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.

    Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”.
    ”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.

    Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.

    Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.

    Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä.
    ”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin.
    ”Se on…”
    ”Kyllä”, Makuta vastasi.

    He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle.
    ”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi.
    ”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi.
    ”Emmekö?” Make kuiskasi.
    ”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…”
    ”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.

    Hetken hiljaisuus.
    ”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana.
    ”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make.
    ”Meidän tulee…” Makuta vastasi.
    ”… niin?” Matoro sanoi.
    ”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.”
    ”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa.
    ”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.”
    ”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä.
    ”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa.
    ”Miksi?” Summerganon kysyi.
    ”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi.
    ”Se…”

    ”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.

    Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta.
    ”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti.
    ”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.”
    ”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.”
    ”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.”
    ”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga.
    ”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.

    ”Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia – hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili.
    ”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.”
    ”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi.
    ”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?”
    ”Minä en ollut, kuten sinä.”
    ”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”

    Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä.
    ”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi.
    ”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä.
    ”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”

    Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen.
    ”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”

    Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki.
    ”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”

    Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia.
    ”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.”
    ”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.

    Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista.
    ”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.

    Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä.
    Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen.
    Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja.
    Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.

    Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan.
    Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen.
    ”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten.
    ”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin.
    ”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.

    Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle.
    Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo.
    ”Oletteko kunnossa?”
    Make avasi suunsa ensimmäisenä: ”Pernani on kestänyt kovempaakin.”

    Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti.
    Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.

    Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta.
    ”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille.
    ”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.

    000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta.
    ”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä.
    ”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa.
    ”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.”
    ”Hyvä on”, muut vastasivat.

    He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”

    Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.

    Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.

    Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta.
    Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.

    Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo.
    ”Päästit heidät sitten menemään.”
    ”Näemmä.”
    ”Vaikka olit voittanut heidät jo.”
    ”Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon.”

    Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun – vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.

    Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.

    [spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Solid Snowman laukeaa

    Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

    Oli tullut aika vapauttaa matoralaiset, auttaa heidät veneisiin ja pakoon tästä kurjasta leiristä.

    Varsin etevästi mättääksi naamioitunut Snowman tarkkaili uuden zamor-kiväärinsä kiikaritähtäimen läpi matoranien vankilana toimivan sellin edessä seisovia hahmoja. Ampuminen ei tulisi kyseeseen, piilo täytyisi pitää viimeiseen asti. Matoralaisvastarinta oli ollut aivan oikeassa, varsinaisia vartijoita oli vain neljä, mutta lähiympäristössä pyöri erilaisten partioiden muodossa useita kymmeniä vihollisia. Se urhea le-matoran oli sanonut harhauttavansa partiot. Selvä, Snowman tuumi. Minulle jäävät siis varsinaiset vartijat.

    Pienieleisesti lumiukko tarkensi kiikariaan. Vaikka Snowman ei ollutkaan Klaanin parhaita taistelijoita, yllätyksen turvin hän kyllä arvioi voittavansa torakan, sopivasti ajoitettuna muutamankin. Mutta varsinaisen ongelman muodostikin se, että yksi vartijoista oli skakdi.

    Ei sillä, etteikö Snowmanilla olisi ollut kokemusta skakdien kanssa taistelemisesta. Hänen arkkivihollisensa oli skakdi, mutta se tervakeuhkoinen rääpäle ei ollut mikään oikea vertailukohta. Tämä vartijana toimiva yksilö näytti vahvalta ja kokeneelta taistelijalta. Plus sillä oli kolme torakkaa kavereinaan.

    Siksi Snowman olikin kehitellyt päässään suunnitelman. Suunnitelman, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta pitihän sitä aina jotain yrittää.

    —

    Ternok katseli, kuinka muutama matoralainen keräsi esinteitä suureen läjään parin tunnelin luolamaisessa risteyskohdassa. Siihen kerääntyivät yhteen kasaan vastarinnan keräämät Cordakin ammukset, Zamor-kuulat, kaikki mikä saattaisi räjähtää. Kova homma se oli ollut, ja jotkut väittivät tämän olevan tuhlausta. Mutta tässä se oli, nyt tai ei koskaan.

    ”Muistakaa, veljet, kun yllämme oleva rakennus sortuu päällemme, lähdemme liukkaasti pois. Aivan kuin pelkkä tunnelin romahtaminen ei aiheuttaisi riittävästi riskiä, paikka kuhisee pian varmasti nazorakeja. Pysykää varjoissa, älkääkä pelätkö käyttää näitä” Ternok sanoi, taputtaen Kanoka-kiekonheitintään.

    —

    Saarella oli suhteellisen hiljaista, kunnes yllättäen korviahuumaava pamaus kuului jostain nazorakein tukikohdan länsilaidalta. Sitten kuului rakennuksen sortumisen ääni yhdeistettynä torakkain huudantaan. Kaikki nämä kaikuivat tukikohdan lukuisista seinistä sekoittuen kamalaksi sekamelskaksi. Partiot rynnistivät kohti räjähdyksen ääntä.

    Näinä hetkinä muuan torakka oli kiitollinen siitä, että vartioi tallia. Häntä ei oikein huvittanut juoksennella ympäri tukikohtaa, oli enemmänkin hänen tapaistaan istuskella paikallaan tekemättä erikoisemmin mitään.

    Hänen kolme vartiokumppaniaan näyttivät huomattavasti vähemmän tyytyväisiltä. Skakdi ja kaksi torakkaa näyttivät uteliailta, ja kovin turhautuneilta siitä, että olivat ainoat henkilöt monen rakennuksen säteellä jotka eivät saaneet tietää mitä tapahtui.

    Silloin kulman takaa tuli näkyviin jotain. Se oli valkoinen matoran, jolla näytti olevan jotain oranssia naamallaan. Se työnsi suurehkoa kärryä edellään, ja sen lastina oli jotain valkoista, joka näytti lumelta. Matoranin käsien liikkeissä tuntui kuitenkin olevan jotain eriskummallista, aivan kuin ne olisivat olleet todella tönköt.

    Kun kärrit tulivat lähemmäksi tallia, vartijoista vanhin nazorak pysäytti sen.
    ”Hoi, mitä kuskaat?”
    Torakka ei saanut kysymykselleen vastausta, mutta huomasi jotain. Kärryissä kuljetettava valkoinen mössö näytti liikkuvan. Hän viittoi muut luokseen, ja osoitti skakdia ja toista torakoista ottamaan matorania käsistä.
    ”Tutkikaa myös, ettei pikku veitikalla ole mitään yllätyksiä” hän lisäsi. Nazorak kierteli pitkillä harppauksilla valkoista matorania ja tämän kärryjä puhuessaan. ”Tiedätkö, mikä tekee vartijan työstä mielenkiintoista?”
    Matoran ei vastannut.
    ”Se on nähdä, kuinka säälittäviä yrityksiä väki tekee vapauttaakseen muita vankiloista.”
    Matoran pysyi vaitonaisena.
    ”Luuletko olevasi ensimmäinen, joka yrittää salakuljettaa asioita aivan nenäni alta? Tiedoksesi, et ole. Ensi kerralla, käske kavereitasi pysymään liikkumatta, kun kohtaatte partion!”
    Tämän sanoessaan torakka kohotti keihäänsä, ja iski sillä nopeasti kärryjen lastia. Nazorakin yllätykseksi hän ei kuitenkaan kuullut matoranien kiljuntaa, vaan huomasi kärryn valkoisen sössön väistävän keihään, ja pian lumimassa imaisi torakan sisäänsä.

    Samanaikaisesti matorania käsistä pitelevät torakka ja skakdi irrottivat otteensa huomatessaan käsien vetäytyvän matoranin ruumiiseen, paljastaen altaan jotain metallista. Ennen kuin vartijat ehtivät kissaa sanoa, käsien sisältä paljastuneet Cordak-laukaisin ja vanha painetykki laukesivat.

    Ei Snowman siinä tähdätä pystynyt, mutta niin lyheltä välimatkalta hän oli varma osumasta. Vartijat hänen molemmilta puoliltaan lennähtivät kovaa kyytiä eri suuntiin, ainoastaan törmätäkseen rakennusten seiniin. Kärryn Snowman työnsi viimeistä nazorakeista kohti, ja samaan aikaan kärryn lumimassa pulpautti ulos Zamor-kiväärin. Snowman nappasi sen ilmasta, ja loikkasi maassa makaavan Skakdin viereen. Ennen kuin palkkasoturi ehti nousta, pamautti matoran-kokoinen lumiukko sitä päähän aivan lähietäisyydeltä muutamia kertoja tainnuttavilla Zamoreilla.

    Ei tästä ehkä tyylipisteitä irtoa, Snowman mietti, mutta ainakaan tuo kaveri ei herää muutamaan tuntiin.

    Samassa kärryn nurin työntämä Nazorak kuitenkin pääsi jaloilleen, ja kärryyn imaistu torakka vapautui lumesta. Kun vielä kolmaskin hyönteinen tokeni, sukelsi Snowman äkkiä Zamor-tulitukselta suojaan lähimmän nurkan taakse.

    Lumiukko mietti tilannettaan. Skakdi oli poissa pelistä. Hieman epämiehisellä tavalla, mutta Snowman olikin aina arvostanut enemmän luovaa toimintaa kuin turhaa sankarimaisuutta. Ongelman muodostivat nyt kolme torakkaa ja se tosiseikka, että suurin osa lumiukon lumimassasta oli kärryssä. Matoranin kokoisena hänellä ei ollut voimaa taistella suoraan takaisin.

    Mutta kun eräs torakoista hyppäsi nurkan taakse hoitamaan valkoisen matoranin päiviltä, ei Nazorak yllätyksekseen nähnytkään ketään.
    ”Se ryökäle on kadonnut!”
    ”Mitä?”
    ”Niin niin, se on piilossa tässä jossain.”
    ”No, hajaannutaan. Ei se kauas ole voinut pötkiä.”

    Heti, kun kaksi muuta torakkaa olivat hieman etäämmällä, nurkan taakse kurkistanut torakka tunsi jonkun kuristavan itseään takaa päin. Eräs kadun pensaista oli hypännyt hänen niskaansa, ja pian Nazorak menetti tajuntansa. Snowman oli ylpeä naamioinninkyhäämisnopeudestaan.

    Kahdesta jäljellä olevasta torakasta suurempi käveli pimeällä, kapealla kujalla.
    ”Matoraaan! Tule esiin! Pääsemme kaikki helpommalla.”
    Nazorak jatkoi kulkuaan, kunnes huomasi pahvilaatikon. Pahvilaatikon, joka ei selvästikään kuulunut siihen, ulos kadulle.
    ”Voi pikku matoran, kai minun on nyt lopetettava etsintä. Olet niin hyvin piilossa” torakka sanoi ivallisesti, ja nauroi tyhmästi päälle. Sitten se ampui zamorillaan pahvilaatikon säpäleiksi, mutta ei yllätyksekseen huomannutkaan matoranin kuollutta raatoa.
    ”Mitähäh?”
    Sitten valkoiset kädet tarttuivat Nazorakia takaa päin, erään pernapensaan suunnalta, ja niin oli tämäkin torakka poissa pelistä. Pahvilaatikko oli kevyt varuste, joka oli Snowmanista aina hyvä ottaa mukaan varustelaukkuun.

    Pian Snowman olikin siirtynyt tallin edustalle, kaatuneen kärryn viereen. Hän yhdistyi siinä olevaan lumeensa, ja poimi maasta aseistuksensa. Kolme vartijaa hän oli voittanut hiippailulla. Eiköhän yksi torakka hoituisi ihan silläkin, että Snowman oli poikkeuksellisen luihua hyönteistä kahta päätä pidempi ja yli tuplasti painavampi.

    Lumiukko kuuli takaansa sen saman torakan äänen, joka hänet oli ensinnä pysäyttänytkin.
    ”Kas kas, sinähän se ovela kaveri oletkin. Ja huomaan, ettet olekaan mikään matoran.”

    Snowman kääntyi ympäri, ja samassa nazorak iski miekallaan. Lumiukko torjui iskun hakullaan, ja vahvempana sai torakan miltei irrottamaan otteen säilästään. Nazorak oli kuitenkin nopeampi, ja teki saksipotkun. Snowman lennähti maahan tiputtaen molemmat lyömäaseensa, ja torakan miekka sivalsi nopeasti. Valkoinen toa kierähti täpärästi sivuun, mutta taas torakan potku löysi kohteensa. Snowman tunsi kyljessään kovaa kipua, ja käpertyi sikiöasentoon suojautuakseen Nazorakin potkuilta.
    ”Olisit tunkeilija vain pitäytynyt raukkamaisuudessa” torakka julisti kohottaessaan miekkansa valmiina viimeiseen iskuun. ”Taistelijaksi sinusta ei ole.”

  • Pommitorakat: Requiem

    Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

    ”Valppaana, miehet”, eräs Zamorpistoolia pitelevä Nazorak kuiskasi kahdelle toverilleen, ”Se pommi räjähtää varmasti pian, minä sekunttina tahansa…… miiiinä sekunttina tahansa……”

  • Isku Nazorak-pesään: Abzumon julma leikki

    Eräs Nazorak-selli

    Matoro roikkuu köytettynä ketjun päässä. Hänen alapuolelaan on Abzumon akvaario ja muualla sellin lattialla piikkejä.
    Matoro itse on erittäin huonossa tilassa. Lähinnä fyysisesti, pahinta tässä onkin se, että hän on täysissä tajuissaan.

    Matoro kelaa päässään vaihtoehtoja.
    Jossain korkeuksissa mekaaninen kela pidentää ketjua hitaasti mutta varmasti. Noin viidessä minuutissa Matoro the Blacksnow olisi historiaa.

    Toan naamio toimii erinomaisesti. Mutta mitä Mielen Naamiolla tekee nyt? Ei mitään.
    Teleskooppisilmillä ei tee mitään.
    Elementtivoima – Hei, se voi toimiakkin!, Matoro miettii.
    Hänellä on enää vain vähän elementaalienergiaa jäljellä, mutta sekin olisi tarpeeksi siihen mitä hän yrittää.
    Matoron kokonaan robottimainen oikea käsi toimii. Samoin sen harppuuna. Tai harppuuna, jota Matoro ei ole ehtinyt ladata uudestaan. Hänellä on samassa ranteessa myös jonkinlainen avattava linkkuveitsi.
    Miekat häneltä on viety. Matoro hankkii Energiateränsä takaisin välittömästi kun pääsee tästä. Hän on paennut lukemattomista surmanloukoista ja näennäisesti pakovarmoista laitoksista. Tosin aina ennen täysissä ruumiin voimissa.

    Matoro koittaa liikkua. Hänet on köytetty ties kuinka moneen kertaan. Jalat eivät liiku. Kädet eivät liiku kunnolla. Vain pää kääntyy.
    Noin neljä minuuttia.

    Matoro kääntää rannettaan hitaasti. Hän taittaa sormeaan sissänpäin, laukauisten robottikäden linkkuveitsenterän. Lyhyt veitsi heilahtaa auki ja katkaisee ranteesta köydet.
    Valitettavasti tiukka köysi kyynärpään kohdalla käden liikuttamisen.

    Matoro katsoo alaspäin, hän lähestyy allasta lukemattomine repijäkaloineen. Hänen aivonsa käyvät läpi jatkuvasti erilaisia toimintasuunnitelmia.
    Hän voisi jäädyttää akvaarion, yrittää rimpuilla pois köysistä, hankkiutua jotenkin piikkien yli ja sitten saamaan järeän panssarioven auki. Tuskin onnistuisi.

    Hän pyörittelee robottirannettaan, se ei yltä mihinkään muihin köysiin.
    Jään Toa osoittaa kädellään alaspäin ja kutsuu elementaalivoimaansa. Ilma alkaa kylmetä hänen ympäriltään. Hän ei tuhlaa elementaalivoimaansa nopeaan jäädytykseen, vaan aikoo hoitaa homman lämpötilan pudotuksella.
    Kylmää selliä ei tarvitse paljoa viilentää, ennekuin veden pintakalvo alkaa kohmettua.

    Lämpötila vajoaa jo miinukselle. Allas alkaa jäätyä. Kalat panikoivat ja koittavat uida eri suuntiin estääkseen jäätymisensä.

    Huoneen yläosan tasanne

    Abzumo katselee korkealta pimeydestä, panssarilasin takaa Matoron pakoa.
    Hänpä ei hevillä luovuta. Tästä taitaa tulla mielenkiintoisssssta…, Makuta ajattelee.

    Selli

    Abzumon kuoleman akvaario alkaa olla jo täysin jäässä. Matoro kiemurtelee niin paljon kuin pystyy. Hän miettii miten pääsisi köysistä. Jään Toalle juolahtaa mieleen se, että ranneterän voi myös irroittaa nopeasti. Hän alkaa pyörittää rannettaan selkänsä takana, painaa sormellaan kämmenensä keskiosaa, veitsi irtoaa, lentää yläviistoon, iskeytyen kolmen köyden läpi Toan selkään.
    Matoro karjaisee kivusta osumasta, mutta kolmen köyden katkeamisen jälkeen neljäs selkää vangitseva köysi napsahtaa poikki, Toa kaatuu taaksepäin, heilahtaen kovaa pää alaspäin ylävartalon köysien kiialutuessa irti.
    Nyt Toa roikkuu pää alaspäin, jalat köysissä, jääaltaan yllä.
    Matoro yrittää kiemurrella irti. Hän saa nyt otettua veitsensä selsätään ja viiltää sillä yhden lantion kohdalla menevän köyden.
    Pienen teränsä kanssa Matoro katkoo köydet ja tiputtautuu vain parikymmentä senttiä akvaarion jääpinnalle.

    Liukas pinta kaataa Toan ensin. Matoro nousee varovasti pystyyn. Hänen jalkansa eivät toimi kunnolla.
    Nyt Toa alkaa tutkia huoneen seinämiä teleskooppisilmillään. Yökiikarilla hän ei havaitse mitään.
    Lämpökamera näkee jonkin kohteen korkealla ylhäällä.
    Skanneri löytää oven ja ikkunan korkealla ylhäällä.
    Matoro nappaa ketjusta kiinni ja lähtee vetelemään käsillään itseään ylöspäin.

    Huoneen yläosan tasanne

    ”Halusssit ssssitten kuolla minun kässssiini, etkä rahieni?”
    Jään Toa kääntyy tasanteella. Joku tarttuu Matoroa kurkusta.
    Abzumo pitelee Toaa kovaa kiinni aivan tasanteen reunalla. Pudotus nyt tappaisi varmasti.

    ”Olet näemmä ssssittenkin maineesssi veroinen, Mutalumi. Mutta ssse ei riitä Makuta Abzumolta pakenemisssseen.”
    Kylmä hiki valuu Matoron naamion pinnalle.

  • Isku Nazorak-pesään: Mustalumen kuulustelu

    Nazorak-pesät

    Luolasto on muuttunut ”metallikaupungiksi”. Tunneleiden seinämiä on päälystetty metallilla ja ne ovat täynnä ovia. Käytävät ovat jo suhteellisen valoisia ja hyvin järjestäytyneet Nazorak-osastot partioivat käytävillä.
    Pakeneminen on erittäin vaikeaa.

    Metorakk avaa nopealla vedolla ruosteisen teräsoven ja potkaisee Matoron sinne. Skakdit heittävät taaempana Summerganonin ja Keetongun sisään.
    Metorakk vetää ovea kiinni.
    ”Älkää haaskatko voimianne pakoyrityksiin, ette onnistu”, sinihopea Skakdijohtaja ilmoittaa vielä ennekuin huoneen ainut valonlähde sulkeutuu.

    Matoro on täysin puhki koko operaatiosta. Hän ei näe juurikaan sellissä, ja vain vajoaa lattialle ja nukahtaa.

    Läheinen komentohuone

    ”No, mitä meinaamme vangeillemme tehdä?”, Metorakk tiedustelee pöydän ääressä istuvalta 001:ltä ja Abzumolta.
    ”Tee mitä lystäät. Makuta Nui ja se Klaanin moderaattori ovat edelleen vapalla jalalla. He ovat tärkeämmät.”, 001 sanoo kylmästi ja tutkailee pesän kartastoa tietokoneelta.
    ”Saan siis vapaat kädet?”, Skakdi varmistaa.
    ”Kyllä, mutta älä riko heitä. Saatamme tarvita heitä vielä.”, torakka vastaa.
    Metorakk lähtee pettyneenä.

    Matoron selli

    Matoro on herännyt. Hän nukkui vain jonkin aikaa, mutta tuntee itsensä silti hyvin pirteäksi ja rentoutuneeksi.
    Painelukon ääni kuuluu seinän sisältä. Avaimen kilinää.
    Ovissa on ilmaisesti paineilmavarmistukset peruslukon lisäksi.
    Teräsovi aukeaa, Metorakk tulee sisään.
    Skakdi on Matoroa päätä pidempi ja uhkaavan näköinen raskaassa metallihaarniskassaan.
    ”Tulin hieman juttelemaan. Etkös sinä ole se ’Matoro the Blacksnow’?”, Metorakk kysyy.
    ”Jokainen Gaggulabion mies minut tuntee”, Matoro vastaa.
    ”Miksi tulitte tänne?”
    ”…Tänne Nazorak-pesäänkö?”
    ”Niin. Miksi? Klaanin salainen operaatio?”
    ”Itseasiassa en tiedä aivan tarkkaan”, Matoro vastaa, puhuen totta.
    ”Et tiedä? Miten se on mahdollista?”, Metorakk kysyy ilkeästi hymyillen.
    ”Tiedätkö sinä sitten kaikki suunnitelmat missä olet mukana? Tiedätkö tarkkaan Mitä Nazorakit suunnittelevat? Entä se Makuta?”, Matoro vastaa takaisin.
    Metorakk tajuaa että hänellä ei itseasiassa ole tarkkoja tietoja heidän suunnitelmistaan.
    ”Se ei ole nyt tärkeää. Mitä te teette täällä?”, Skakdi tivaa.
    ”Enpä tiedä. Meidän piti tunkeutua Nazorakien pesän keskelle tuhoamaan se, mistä niitä tulee lisää. Mitään tarkempaa tietoa ei ole.”
    ”Et siis tuon enempää tiedä?”, Metorakk sanoo ärsyyntyneenä.
    ”Ei minulle ole mitään kerrottu. Tiedäthän, alaisiin ei luoteta.”

    Metorakk lähtee tylsistyneenä pois sellistä. Hän tietää että Matorosta ei saa mitään irti, joten turha jatkaa. Hän miltei toivoo pakoyritystä, että hän saisi ylemmiltä tahoilta luvan koviin otteisiin.

  • Isku Nazorak-pesään: Tongun taikatahna

    Nazorak-luola

    Keetongu tunsi olonsa kurjaksi. Häntä oli äskettäin ammuttu jalkaan, hän oli kuullut karmeinta laulua ikinä ja hänen päälleen oli tiputettu katto.

    Hän aukaisi (yhden) silmänsä. Pyöreän näkökentän laidassa hahmo potkaisi toista jalkaan. Hieman lähempänä näkyi hahmon ruumis, jonka Keetongu tunnisti Summerganoniksi. Päässä selveni.

    Keetongu nousi hämmästyttävän nopeasti ja potkaisi sidottua ja tajutonta torakkaa päähän. Samaan aikaan zamorin aiheuuttama kipu valtasi jalan ja Keetongu lysähti kumoon.

    ”Umf.”

    Matoro käveli hänen luokseen. Suga oli hereillä, mutta hänen kätensä päällä oleva kivi esti hänen nousemisensa.

    ”Tongu, Summerin käsi on jumissa, voisitko nostaa-” Matoro sanoi, mutta joutui Tongun keskeyttämäksi.

    ”Matoro, vasen rintatasku.”

    Matoro työnsi kätensä Keetongun rintapanssarissa olevaan aukkoon. Hän kuitenkin vetäisi sen äkkiä pois, sillä tasku oli täynnä kellertävää tahnaa.

    ”Yäh!” Matoro huudahti ja hankasi tahnan kiveen.

    ”Pistä sitä tököttiä jalkani haavaan”, Keetongu sanoi. Matoro toimi, joskun vasten tahtoaan. Tahna kuitenkin lievitti kipua ja haava alkoi parantua. Keetongu nousi ja meni auttamaan Summeria. Jalka voi jo paljon paremmin.

  • Trooppinen saari: Miekkapiru ja torakat

    Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

    Tukikohdassa kuhisi. Nazorakit olivat järjestäytyneet ryhmiin ja etsivät järjestelmällisesti tukikohtaan pudonneita tunkeilijoita. Jokainen rakennus, kuja, nurkka ja muu piilopaikka tuli vuorollaan torakkapartion tutkimaksi.

    Eräs keihäin varustettu partio tutki parhaillaan ahdasta asevarastoa. Hämärän huoneen perukoilta löytyi runsaasti mahdollisia piilopaikkoja, joten torakat astelivat varovaisin askelin eteenpäin, pitäen tiukasti kiinni aseistaan.

    ”Olkaa varuillanne”, yksi torakoista totesi tovereilleen. Toiset nyökkäilivät vastaukseksi ja nostivat keihäänsä hieman koholle.
    ”Minulle väitettiin…”, sama torakka aloitti, ”…että toinen niistä on yksi Klaanin johtajista.”

    Muut torakat pysähtyivät ja kääntyivät säikähtäneen näköisinä puhujaa kohti. Tämä nielaisi äänekkäästi ja jatkoi vielä:
    ”Sama, joka voitti yliluutnantin.”

    Huoneeseen laskeutui häiriintynyt hiljaisuus. Torakat katselivat tuon tuosta olkansa yli vaihtaen jatkuvasti painoaan jalalta toiselle.

    ”Voin tietenkin olla väärässä”, puhelias torakka sanoi yrittäen kuulostaa toiveikkaalta. Hän kuitenkin epäonnistui ja sai toiset tuijottamaan itseään tuimin ilmein.

    ”Ämkoo”, taaempana seisonut torakka sanoi. Hän tunsi nimen.
    ”Makutansurma. Miekkapaholainen. Olen kuullut tarinoita.”
    Hieman muita raskasrakenteisempi torakka otti askeleen lähemmäs muita ja liittyi keskusteluun.
    ”Minäkin. Tappanut joskus Makutan.”
    ”Yksinkö? Eihän Toa mitenkään voi…”
    ”Ei se ole pelkkä Toa, kuulemma.”
    ”Mikä sitten?”
    ”En minä tiedä. Etsitään se niin voit kysyä.”
    ”Pärjätäänkö me edes sille?”
    ”No… Onhan meillä keihäät.”

    Torakat tuijottivat hetken keihäitään ja sitten toisiaan.

    ”Mutta jos se kerran voitti yliluutnantin… Eikä se ole edes yksin. Onko se toinenkin vahva?”
    ”Rauhoitu! Me vain etsitään ne. Tehdään hälytys heti jos jotain löytyy. Niitä on vain kaksi ja meitä on… Paljon.”

    Vielä hetki sitten epäröinyt torakka muodosti iljettäville kasvoilleen ilkeän hymyn.

    ”Joo.”
    ”Noniin, juttutuokio on ohi. Jatketaan.”

    Silloin joukon hiljaisin jäsen asteli esiin. Tämä nazorak oli hieman muita tummempi eikä ollut sanonut vielä sanaakaan. Torakka pysähtyi seisomaan muiden eteen ja heitti keihään syrjään.

    Silloin illuusionaamion vaikutus lakkasi. Ämkoo seisoi torakkapartion keskellä mairea ilme kasvoillaan.

    ”Olen otettu. Jopa tuollaiset raukat tuntevat nimeni.”

    Torakat kavahtivat kauhuissaan taaksepäin. Joukon urhein kuitenkin toipui säikähdyksestä muita nopeammin ja syöksyi huutaen Ämkoota kohti. Mustanvihreä käsi nappasi nopealla liikkeellä kiinni hyökkääjän keihäästä. Seurasi väistöliike ja kierrepotku jonka jälkeen torakan ote keihäästä irtosi. Nazorak kaatui maahan Ämkoon viereen. Tämä koitti nousta ylös, mutta yritys keskeytyi Ämkoon iskiessä torakkaa niskaan tämän omalla keihäällä.

    Muut torakat eivät ehtineet tehdä mitään. Ämkoo kiskaisi miekkansa esiin ja pyöräytti sitä muutaman kerran ilmassa. Torakat kaatuivat yksitellen huoneen lattialle.

    ”En pidä tästä”, Ämkoo totesi puoliääneen itsekseen. ”En hitto soikoon pidä tästä.”

    Mikään ei mennyt nyt suunnitelmien mukaan. Ämkoon ja Snowien tehtävään kuului ainoastaan mystisen palan etsintä. Pakkolasku yllättäen matkalle sattuneeseen nazorak-tukikohtaan oli jo itsessään valtava ongelma, eikä Lumiukon käytös parantanut millään tavalla tilannetta. Ämkoo ei ollut osannut odottaa Snowien itsepäisyyttä. Hän tiesi kyllä Lumiukon olevan avulias luonne, mutta tämä meni liian pitkälle.

    Ne matoranit. Ämkoo tunsi itsekin sääliä heitä kohtaan, mutta tässä tilanteessa tehtävän onnistuminen tuli asettaa kaiken edelle. Eikä Ämkoo kokenut edes olevansa millään tapaa velvollinen auttamaan matoranien vastarintaliikettä.

    Matoranien suojeleminen oli vielä joskus ollut Ämkoon ensisijainen tehtävä, mutta ei enää. Ämkoo ei ollut enää aikoihin nimittänyt itseään Toaksi. Se arvonimi vietiin häneltä kauan sitten.

    Klaania Ämkoo oli kuitenkin mielestään velvollinen auttamaan. Hän ei ollut edes varma miksi, mutta niin kuitenkin oli. Tunsiko hän olevansa klaanilaisille jotain velkaa? Kenties.

    Ämkoo astui ulos varastorakennuksesta ja aktivoi aineettomuuden naamiovoiman. Yksikään torakka ei ehtinyt nähdä kun Ämkoo haihtui ilmaan ja jatkoi matkaansa kevyen tuulenvireen lailla. Pian tämän jälkeen Ämkoon silpomien nazorakien ruumiit löydettiin.

    Hälytyssireenit jatkoivat soimistaan.

    [spoil]Kamalaa kieltä, mutta sama se.[/spoil]

  • Isku Nazorak-pesään: vuoristorata

    Yhä tukikohtamaisemmaksi muuttuva Nazorak-luolasto

    Tik tik tik.

    Klaanilaiset ryntäsivät poispäin Nazorakien pommista.

    Tik tik tik.

    Matoro kääntyi ja osoitte pommiaan energiamiekallaan.

    Tik ti-ZAP

    Tappavan tarkka energialataus osui pommiin ja pysäytti laukaisimen. Klaanilaiset pääsivät nilkuttamaan karkuun. Tunneli muuttui yhä tukikohtamaisemmaksi; vaikka seinät olivat yhä kiveä, tunneli oli tuettu raskaasti rautapalkeilla ja päällekkäin menevien tunnelien välillä oli metalliritilöitä.

    Nazorakit, jotka olivat ylemmässä tunnelissa, eivät huomanneet pommin pysähtyneen. He lymyilivät kulman takana suojassa räjähdykseltä ja latailivat sinkojaan. Se antoi Klaanilaisille tärkeän etumatkan.

    Tuunneli päättyi raskaalle panssariovelle, jossa ei ollut kahvaa kuin toisella puolella. Ovessa oli kolmikerroksinen panssarilasi-ikkuna ja koodilukko.

    Keetongu löi nyrkkinsä läpi lasista ja aukaisi kahvan sisäpuolelta. Klaanilaiset marssivat sisään halliin. Huoneessa oli kaksi ei kovin voimakkaan näköistä virkamiestorakkaa. Klaanilaiset heittivät ne ulkopuolelle ja Keetongu salpasi oven valtavalla jakoavaimella, joka lojui oven vieressä.

    Tiimi päätti levähtää hetken, sillä Make ja Manu olivat liian huonossa hapessa jatkaakseen heti. Keetongu tarjosi heille parantavaa salvaa, josta hänen lajinsa oli ollut kuuluisa.

    Matoro ja Summerganon katselivat ympärilleen hallissa. Se oli noin 30 metriä pitkä ja sen toisesta päädystä lähti monta suurempaa tunnelia. Tunneleihin johti jokaiseen kolme maassa olevaa pitkää rautapalkkia.

    ”Rata. Tämä on niiden rautatie”, Summerganon totesi. Matoro vilkaisi karttaa. Kyllä, halli oli merkitty karttaan torakankielisellä nimellään. Yksi tunneleista johti selvästi kohti pesää, toinen johti muonavarastolle (ahaa, nekin siis syövät) ja kolmas paikkaan, jonka nimeä kukaan tiimiläinen ei osannut tulkata.

    KRA-KAM.

    Ovi lensi sisään. Sen tilalla oli joukko torakoita, jotka latasivat uudelleen sinkojaan. Seuraava kuti osuisi Klaanilaisiin.

    Tässä tilassa taisteleminen ei käynyt Klaanilaisille. Matoro ja Suga hyppäsivät yksinkertaiseen vaunuun, joka oli pesään vievillä raiteilla. Keetongu heitti Maken vaunuun ja auttoi Manua nousemaan kyytiin. Sitten hän kipusi sinne itse ja potkaisi vauhtia.

    Vaunussa oli kaksi vipua, niitä lukuunottamatta se oli pelkkä lava pyörillä. Summer painoi ylhäällä olevan vivun alas ja vaunu sai lisää vauhtia. Samalla toinen vipu nousi ylös. Keetongu painoi vivun alas suurella voimalla ja vaunu kiisi tunneliin.

    ”Vau. Tätä pitää käyttää kotopuolessa”, Keetongu alatteli. He alkoivat painamaan vivuja Summerin kanssa vuorotellen ja Klaanilaiset kiitivät yhä kasvavalla nopeudella kohti pesää.

    Mutta Nazorakit olivat jo perässä. Ne käyttivät vaunua vanhasta tottumuksesta. Sinko lauloi. Klaanilaiset kumartuivat ja ammus lensi heidän ylitseen. Se räjähti seuraavassa kurvissa ja teki kolon seinään.

    Sinko ladattiin uudestaan. Matoro ampui jääsäteen seuraavan vaunun renkaaseen, mutta kuuma metallirengas suli nopeasti. Niinpä Matoro ampui jääsäteen singon sisän ja teki ampumisen mahdottomaksi.

    Sinko räjähti.

    Vain muutama torakka pääsi hyppäämään vaunusta turvaan, ja nekin saivat vammoja iskeytyessään kiskoille.

    Klaanilaiset kiisivät vaunullaan yhä lähemmäksi päämääräänsä.